SÄHKÖTYÖKALU KUVAS A TO 2014/15

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SÄHKÖTYÖKALU KUVAS A TO 2014/15"

Transkriptio

1 SÄHKÖTYÖKALU KUVAS TO 2014/15

2 KEHITTÄÄ JA TUOTTAA NOTHING BUT HEAVY DUTY SÄHKÖTYÖKALUJA. TÄMÄ ON VAIN OSA MILWAUKEEN LUPAUSTA. Työkalut on tehty kestämään päivittäistä käyttöä. Tästä syystä huollettavuus on integroitu jokaiseen työkaluun. Kaikki sähkötyökalut lähtevät tehtaalta mukana käyttöohjeet, listaus huoltoliikkeistä sekä turvallisuusohjeet. Milwaukeella on koko maailman kattava huoltoliikeverkosto. Mikäli ilmenee ongelmia tai tarvitaan tukea, on käytössä huoltoliikkeitä ja agentteja ympäri maailmaa. Globaali verkosto takaa, että asiakkaamme tarpeet kommunikoidaan ja näin he pääsevät vaikuttamaan tulevien tuotteiden ja ominaisuuksien kehittämiseen. Vuosien aikana kerääntynyt osaaminen ja asiantuntemus takaavat nopean sekä tehokkaat jälkimyyntipalvelut ja huollot. Milwaukee pyrkii täyttämään sekä ylittämään kaikki kansainväliset ja eurooppalaiset standardit ja direktiivit liittyen muotoiluun ja turvallisuuteen. Jatkuva tutkimus sekä kehitys pyrkivät ennakoimaan ja täyttämään markkinoiden vaatimukset liittyen sääntelyyn sekä tehokkuuteen. Milwaukee on aktiivinen EPTA (European power tool association) jäsen ja ylläpitää omassa kehityksessä teollisuuden yhdessä sille asettamia standardeja.

3 KOE JA NÄE HEAVY DUTYN ERO TYÖKALUT ON VALMISTETTU TEKEMÄÄN TYÖN PAREMMIN Milwaukeella Heavy Duty on enemmän kuin pelkkä iskulause. Se on lupaus tarjota ammattikäyttäjille parasta mahdollista laatua. Milwaukeen insinöörit eivät pelkästään suunnittele työkaluja. He suunnittelevat työkaluja joilla saa tekemään työt paremmin, nopeammin, luotettavemmin ja turvallisemmin. KÄYTÄ HYVÄKSI EKSTRA TAKUU JOKA ON VOIMASSA KUN REKISTERÖIT TYÖKALUN KOTISIVUILLAMME. NOTHING BUT HEAVY DUTY HEAVY DUTY TAKUU: 3 JAHRE GARANTIE ANNÉES GARANTIE Pidennä takuu aikaa vuodesta kolmeen vuoteen. Milwaukee takaa kolmen vuoden takuun. Jokainen Milwaukee työkalu on testattu sertifioidujen prosessien mukaan ennen kuin ne lähtevät Milwaukeen tehtaalta. Näin takaamme, että työkalumme ovat Nothing but HEAVY DUTY laatua. Milwaukeella olemme ylpeitä tuotteistamme sekä palveluistamme joita tarjoamme ammattilaiskäyttäjillemme. Tästä syystä haluamme tarjota lisäsuojan tarjoamalla ekstra kolme vuotta takuuaikaa. Tämä tarjous on käyttäjille ilmainen jos rekisteröit uuden Milwaukee työkalusi 30 päivän sisällä ostopäivästä. Sinun tarvitsee vain rekisteröidä työkalusi kotisivuillamme! Rekisteröi työkalusi osoitteessa: Milwaukeen kolmen vuoden takuu on voimassa vain niissä maissa jotka ovat listattu takuun rekisteröinti sivuillamme. Pidennetty takuu ei ole voimassa vuokratyökaluille, jälleen ladataville akuille, akkulatureille sekä työkalun mukana tuleville tarvikkeille

4 POWERSTATE HIILIHARJATON MOOTTORI Milwaukeen suunnittelema ja valmistama hiiliharjaton moottori Lyö kaikki johtavat kilpailijat Jopa 10x pidempi moottorin käyttöikä* REDLITHIUM-ION AKUT Markkinoiden kestävin akku Jopa 2x enemmän käyttöaikaa* Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen Käy jopa -20 C pakkasessa Yksilöllinen kennojen valvonta optimoi työkalun käyttöajan ja takaa sen pitkäaikaisen kestävyyden REDLINK PLUS ELEKTRONIIKKA Markkinoiden edistyksellisin elektroniikkajärjestelmä sähkötyökaluille parantaa digitaalisesti suoritusta Täydellinen ylikuormitussuojan viestintäjärjestelmä joka pidentää työkalun käyttöikää. Integroitu virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen

5 JOPA 10X PIDEMPI MOOTTORIN KÄYTTÖIKÄ* JOPA 2X ENEMMÄN VOIMAA* JOPA 2X ENEMMÄN KÄYTTÖAIKAA* MYÖS SAATAVANA: M12 CD FUEL kompakti ruuvinväännin M12 CDD FUEL komapkti porakone/ruuvinväännin M12 CPD FUEL kompakti iskuporakone M12 CID FUEL 1 4 Hex kompakti iskevä ruuvinväännin M12 CIW14 FUEL kompakti 1 4 iskevä mutterinväännin M12 CIW38 FUEL kompakti 3 8 iskevä mutterinväännin M12 CH M12 FUEL SDS poravasara * Verrattuna kilpaileviin Li-Ion teknologioihin ja/tai aikaisempiin Milwaukee akkuteknologioihin. Tulokset riippuvat, volteista, työkalusta ja toiminnosta.

6 M12 CPD M12 FUEL KOMPAKTI ISKUPORAKONE Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 2x enemmän voimaa ja jopa 2x enemmän käyttöaikaa REDLINK PLUS elektroniikka tarjoaa edistyksellisintä digitaalista ylikuormitussuojaa sekä työkalulle että akulle ja parantaa merkittävästi työkalun suorituskykyä REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden 13 mm metallinen istukka: mahdollistaa nopeat ja helpot terän vaihdot sekä maksimoi kestävyyttä, antaa tukevan otteen ja säästää kärkiä sekä teriä. Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen Kirkas LED valo valaisee työskentelyalueen Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CDD M12 FUEL KOMPAKTI PORAKONE/RUUVINVÄÄNNIN Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 2x enemmän voimaa ja jopa 2x enemmän käyttöaikaa REDLINK PLUS elektroniikka tarjoaa edistyksellisintä digitaalista ylikuormitussuojaa sekä työkalulle että akulle ja parantaa merkittävästi työkalun suorituskykyä REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden 13 mm metallinen istukka: mahdollistaa nopeat ja helpot terän vaihdot sekä maksimoi kestävyyttä, antaa tukevan otteen ja säästää kärkiä sekä teriä. Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen Kirkas LED valo valaisee työskentelyalueen Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CD M12 FUEL KOMPAKTI RUUVINVÄÄNNIN Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän, jopa 2x enemmän voimaa ja jopa 2x enemmän käyttöaikaa REDLINK PLUS elektroniikka tarjoaa edistyksellisintä digitaalista ylikuormitussuojaa sekä työkalulle että akulle ja parantaa merkittävästi työkalun suorituskykyä REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen kennojen halinta optimoi käyttöajan ja varmistaa akun pitkän käyttöiän Kahteen asentoon kääntyvä kahva, paras tasapaino Virtamittari, joka ilmaisee jäljellä olevan varauksen Kirkas LED valo valaisee työskentelyalueen Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CPD-0 M12 CPD-202C M12 CPD-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 80 min Kuormittamaton nopeus 1.vaihteella (r/min) Kuormittamaton nopeus 2.vaihteella (r/min) Istukka kapasiteetti (mm) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Maks. poraus betoniin (mm) Maks. iskuluku (iskua/min) 25,500 25,500 25,500 Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero M12 CDD-0 M12 CDD-202C M12 CDD-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 80 min Kuormittamaton nopeus 1.vaihteella (r/min) Kuormittamaton nopeus 2.vaihteella (r/min) Istukka kapasiteetti (mm) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero M12 CD-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Kuormittamaton nopeus 1.vaihteella (r/min) Kuormittamaton nopeus 2.vaihteella (r/min) Työkalun pidike 1 4 Hex Maks. poraus puuhun (mm) 25 Maks.poraus teräkseen (mm) 10 Maks. vääntö (Nm) 37 Paino akun kanssa (kg) 1.2 Tuotenumero M12 CID M12 FUEL 1/4 HEX KOMPAKTI ISKEVÄ RUUVINVÄÄNNIN Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 3x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 2x enemmän voimaa REDLINK PLUS elektroniikka tarjoaa edistyksellisintä digitaalista ylikuormitussuojaa sekä työkalulle että akulle ja parantaa merkittävästi työkalun suorituskykyä Milwaukeen DRIVE CONTROL toiminnon avulla käyttäjä voi vaivatta vaihtaa eri nopeussekä vääntömomentti asetusten välillä Toiminto 1- tarkkuutta vaativiin tehtäviin Toiminto 2- tarjoaa maksimaalista suorituskykyä vaativiinkin tehtäviin REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Kahteen asentoon kääntyvä kahva, paras tasapaino Virtamittari ja LED valo Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CID-0 M12 CID-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) 1200/ /2650 Työkalun pidike 1 4 Hex 1 4 Hex Iskuluku (iskua/min) 2700/ /3550 Maks. vääntö (Nm) 19/135 19/135 Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero

7 M12 CIW14 M12 FUEL KOMPAKTI 1/4 ISKEVÄ MUTTERINVÄÄNNIN Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa pidemmän moottorin käyttöiän REDLINK PLUS elektroniikka tarjoaa edistyksellisintä digitaalista ylikuormitussuojaa sekä työkalulle että akulle ja parantaa merkittävästi työkalun suorituskykyä Milwaukeen DRIVE CONTROL toiminnon avulla käyttäjä voi vaivatta vaihtaa eri nopeussekä vääntömomentti asetusten välillä Toiminto 1- tarkkuutta vaativiin tehtäviin Toiminto 2- tarjoaa maksimaalista suorituskykyä vaativiinkin tehtäviin REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ja LED valo Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CIW38 M12 FUEL KOMPAKTI 3/8 ISKEVÄ MUTTERINVÄÄNNIN Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 2x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 40% enemmän vääntöä REDLINK PLUS elektroniikka tarjoaa edistyksellisintä digitaalista ylikuormitussuojaa sekä työkalulle että akulle ja parantaa merkittävästi työkalun suorituskykyä Milwaukeen DRIVE CONTROL toiminnon avulla käyttäjä voi vaivatta vaihtaa eri nopeus- sekä vääntömomentti asetusten välillä Toiminto 1- tarkkuutta vaativiin tehtäviin Toiminto 2- tarjoaa maksimaalista suorituskykyä vaativiinkin tehtäviin REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ja LED valo Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CH M12 FUEL SDS PORAVASARA Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 2x enemmän voimaa ja jopa 2x enemmän käyttöaikaa REDLINK PLUS elektroniikka järjestelmä on edistyksellisin digitaalinen ylikuormitussuoja sekä työkalulle että akulle. Järjestelmä joka hienosäätää työkalun suorituskyvyn kuormituksen alla. REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden 2-toimintoa: valitse joko poraus tai iskuporaus. Matala tärinä, vain 4.3 m/s² Optimoitua porausta 4-10 mm (maks. 13 mm) 43 mm kaulan koko - yhteensopiva M12 DE imurin kanssa Virtamittari ja LED valo Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CIW14-0 M12 CIW38-0 M12 CIW14-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) 1200/ /2650 Työkalun pidike 1 4 neliö 1 4 neliö Iskuluku (iskua/min) 3000/ /4000 Maks. vääntö (Nm) 13/56 13/56 Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero M12 CIW38-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) 1200/ /2650 Työkalun pidike 3 4 neliö 3 4 neliö Iskuluku (iskua/min) 2650/ /3500 Maks. vääntö (Nm) 23/158 23/158 Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero M12 CH-0 M12 CH-202C M12 CH-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 80 min Työkalun pidike SDS Plus SDS Plus SDS Plus Iskuenergia (EPTA)(J) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Maks. poraus betoniin (mm) Poraustärähtely (m/s² ) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero

8 M12 BPD M12 KOMPAKTI ISKUPORAKONE Milwaukee korkea suorituskykyinen ruuvinväännin, vain 190 mm pitkä tekee siitä ideaalin työvälineen ahtaissa kohteissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka työkalulle ja akulle tarjoaa luokkansa parasta kestävyyttä 10 mm metallinen istukka: mahdollistaa nopeat ja helpot terän vaihdot sekä maksimoi kestävyyttä, antaa tukevan otteen ja säästää kärkiä sekä teriä. Optimoitu kahva tarjoaa parempaa kontrollia ja parannetun otteen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 BDD M12 KOMPAKTI PORAKONE/ RUUVINVÄÄNNIN Milwaukee korkea suorituskykyinen ruuvinväännin, vain 187 mm pitkä tekee siitä ideaalin työvälineen ahtaissa kohteissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka työkalulle ja akulle tarjoaa luokkansa parasta kestävyyttä 10 mm metallinen istukka: mahdollistaa nopeat ja helpot terän vaihdot sekä maksimoi kestävyyttä, antaa tukevan otteen ja säästää kärkiä sekä teriä. Optimoitu kahva tarjoaa parempaa kontrollia ja parannetun otteen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 BD M12 KOMPAKTI RUUVINVÄÄNNIN Milwaukee korkea suorituskykyinen ruuvinväännin, vain 175 mm pitkä tekee siitä ideaalin työvälineen ahtaissa kohteissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka työkalulle ja akulle tarjoaa luokkansa parasta kestävyyttä ¼ Hex istukka nopeisiin teränvaihtoihin Optimoitu kahva tarjoaa parempaa kontrollia ja parannetun otteen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 BPD-0 M12 BPD-202C M12 BPD-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 80 min Kuormittamaton nopeus 1.vaihteella (r/min) Kuormittamaton nopeus 2.vaihteella (r/min) Istukka kapasiteetti (mm) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Maks. poraus betoniin (mm) Maks. iskuluku (iskua/min) 22,500 22,500 22,500 Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero M12 BDD-0 M12 BDD-202C M12 BDD-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 80 min Kuormittamaton nopeus 1.vaihteella (r/min) Kuormittamaton nopeus 2.vaihteella (r/min) Istukka kapasiteetti (mm) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero M12 BD-0 M12 BD-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus 1.vaihteella (r/min) Kuormittamaton nopeus 2.vaihteella (r/min) Työkalun pidike 1 4 Hex 1 4 Hex Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Puu ruuvit (mm) 6 6 Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero M12 BID M12 KOMPAKTI ISKEVÄ RUUVINVÄÄNNIN Milwaukee korkea suorituskykyinen ruuvinväännin, vain 165 mm pitkä tekee siitä ideaalin työvälineen ahtaissa kohteissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka työkalulle ja akulle tarjoaa luokkansa parasta kestävyyttä Täysmetallinen, Heavy Duty vaihteisto ja vaihdelaatikko lisää kestävyyttä ja maksimoi vääntömomenttia Kahteen asentoon kääntyvä kahva, paras tasapaino Optimoitu kahva tarjoaa parempaa kontrollia ja parannetun otteen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLREDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 BID-0 M12 BID-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) Iskuluku (iskua/min) Työkalun pidike 1 4 Hex 1 4 Hex Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero

9 M12 BIW38 M12 KOMPAKTI 3/8 ISKEVÄ MUTTERINVÄÄNNIN Milwaukee korkea suorituskykyinen ruuvinväännin, vain 165 mm pitkä tekee siitä ideaalin työvälineen ahtaissa kohteissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka työkalulle ja akulle tarjoaa luokkansa parasta kestävyyttä Täysmetallinen, Heavy Duty vaihteisto ja vaihdelaatikko lisää kestävyyttä ja maksimoi vääntömomenttia 3/8 neliö pidike Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 BIW38-0 M12 BIW38-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) Työkalun pidike 3 8 neliö 3 8 neliö Iskuluku (iskua/min) Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero M12 BIW14 M12 KOMPAKTI 1/4 ISKEVÄ MUTTERINVÄÄNNIN Milwaukee korkea suorituskykyinen ruuvinväännin, vain 152 mm pitkä tekee siitä ideaalin työvälineen ahtaissa kohteissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka työkalulle ja akulle tarjoaa luokkansa parasta kestävyyttä Täysmetallinen, Heavy Duty vaihteisto ja vaihdelaatikko lisää kestävyyttä ja maksimoi vääntömomenttia ¼ neliö pidike Optimoitu kahva tarjoaa parempaa kontrollia ja parannetun otteen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 H M12 KOMPAKTI SDS PORAVASARA Kompakti, kevyt ja ergonominen muotoilu mahdollistaa työskentelyn myös vaikeapääsyisissä paikoissa REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Kompakti L-muoto runko. Monipuolinen 2-toiminen poravasara Matala tärinätaso 6.7 m/s² Optimoitu vasarointi jopa 4-8 mm asti (maks. 13 mm) Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 BIW14-0 M12 BIW14-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) Työkalun pidike 1 4 neliö 1 4 neliö Iskuluku (iskua/min) Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero M12 H-202C M12 H-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 2 2 Mukana laturi 40 min 80 min Työkalun pidike SDS Plus SDS Plus Iskuenergia (EPTA)(J) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) 8 8 Maks. poraus betoniin (mm) Poraustärähtely (m/s² ) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero M12 DE M12 YLEISIMURI PORAVASARALLE Yhteensopiva Milwaukeen SDS-plus sekä useimpien muiden mm vartisten porien kanssa, mukana tukikahva ja 3 kaulanvartta REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Monta toimintoa - täydelliseen pölynpoistoon Tehokas 99.7 % HEPA filteri Automaattinen 5 sec poiskytkentäviive takaa, että porattu reikä puhdistuu täysin pölystä Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 DE-0C M12 DE-201C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 1 Mukana laturi 40 min Maks. poranterän Ø (mm) Maks. poraussyvyys (mm) Paino akun kanssa (kg) 1.7 Laukku Laukku Tuotenumero

10 M12 IR M12 RÄIKKÄVÄÄNNIN Luokkansa tehokkain ja nopein, 47Nm vääntö, 250 rpm REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Erikoisvahvistettu runko Kompakti, erinomainen ahtaisiin tiloihin Suuri, nopeusporrastettu kytkin mahdollistaa tarkan hallinnan Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 IR (1/4 ) M12 IR (3/8 ) Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 1 1 Mukana laturi 30 min 30 min Työkalun pidike 1 4 square 3 8 square Maks. vääntö (Nm) Kuormittamaton nopeus (r/min) Pituus (mm) Paino akun kanssa (kg) Työmaalaukku Työmaalaukku Tuotenumero C12 RAD M12 KULMAPORAKONE/ RUUVINVÄÄNNIN Heavy Duty täysmetallivaihdepesä, 11-portainen momentinsäätö ja porausaste, 18 Nm vääntömomentti REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Suuri, nopeusporrastettu kytkin mahdollistaa tarkan hallinnan 10 mm istukka: mahdollistaa nopeat ja helpot terän vaihdot sekä maksimoi kestävyyttä, antaa tukevan otteen ja säästää kärkiä sekä teriä. Softgrip-kahva Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 RT M12 MONITOIMIHIOMAKONE Monipuolinen akkutyökalu leikkaamiseen ja materiaalin poistoon REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Nopeuden säätö (5,000-32,000 r / min) Yhteensopiva kaikkien markkinoilla olevien tarvikkeiden kanssa - hylsy 0,75mm - 3,2mm Karan lukitusmekanismi helpottaa tarvikkeiden vaihtoa Kevyt ja ergonominen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 RAD-0 C12 RAD-202B Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton nopeus (r/min) Istukka kapasiteetti (mm) Maks. poraus puuhun (mm) Maks.poraus teräkseen (mm) Maks. vääntö (Nm) Paino akun kanssa (kg) 1.1 Työmaalaukku Tuotenumero C12 RT-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Kuormittamaton nopeus (r/min) ,000 Kiristysholkki (mm) 0.8 / 1.6 / 2.4 / 3.2 Paino akun kanssa (kg) 0.6 Tuotenumero C12 MT M12 MONITOIMITYÖKALU Monipuolinen akkutyökalu leikkaamiseen ja materiaalin poistoon REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Tarjoaa ammattitasoista suorituskykyä säädettävällä nopeuden säädöllä (5,000-20,000 r/min). Suoriutuu monista eri materiaaleista kuten metallista, muovista, puusta, kipsolevyistä ja PVC muovista. 1.5 värähtelyliike nopeuttaa leikkaamista Yhteensopiva markkinoilla olevien tarvikkeiden kanssa Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana adapteri, upposahanterä OSC 112, hionta-alusta, 5 x hiomapaperia C12 MT-0 C12 MT-202B C12 MT-402C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 80 min Heilahdusliike vasen/oikea ( ) Kuormittamaton nopeus (r/min) , , ,000 Paino akun kanssa (kg) Työmaalaukku Laukku Tuotenumero

11 M12 CC M12 KAAPELILEIKKURI Leikkaa jopa 32 mm paksua sähkökaapelia REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Noin 60 leikkausta per lataus kerta, 4x32mm² 1.5 Ah akulla Kompakti kärki - ideaali ahtaisiin tiloihin Laadukkaat leikkaukset - Milwaukeen suunnittelema terä-geometria tarjoaa tasaiset, pyöreät ja asennusvalmiit leikkaukset Auto-release kytkin avaa leuat nopeasti ja työkalu mahtuu ahtaisiin paikkoihin Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 PN M12 KÄMMENNAULAIN Tarjoaa ammattitasoista tehoa, naulaa jopa 90mm pitkiä nauloja REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Kämmenote lisää käyttömukavuutta ja kontrollia naulaamiseen Sopii tiloihin, joissa perinteistä vasaraa ei voida heilauttaa Naulaa jopa mm naulaa yhdellä latauksella Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 CC-0 M12 CC-21C Akun kapasiteetti (Ah) 1.5 Mukana tulevien akkujen määrä 0 1 Mukana laturi 30 min Maks.leikkuuhalkaisija (mm) Leikkuuvoima (kn) Pika-asetukset 2 2 Paino akun kanssa (kg) 3.0 Laukku Tuotenumero C12 PN-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Maks. iskuluku (iskua/min) 2700 Maks. naulan koko (mm) 90 Paino akun kanssa (kg) 1.6 Tuotenumero M12 BS M12 VANNESAHA Kompakti ja kevyt, kätevä käyttää vaikka yhdellä kädellä - painaa vain 3.2 kg REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Sahaa monipuolisesti eri materiaaleja kuten metallia, metalli-/ muoviputkia,kuparia, alumiinia Kylmäsahaus kipinätön ja jäysteetön Puhtaat sahaukset tasapainoitettu kahva, johon on sijoitettu 8 suurta laakeria terän tueksi. Mahdollistaa parhaan sahausjäljen Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana 18 hampainen terä M12 JS M12 PISTOSAHA Uusi hybridote muotoilu REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Säädettävä nopeus - käyttäjäystävällinen elektroninen kytkin Tasaista sahausta - minimaalinen tärinä takaa tasaisen lopputuloksen Rullalinjain lisää tarkkuutta Hyvä näkyvyys leikkuulinjalle Helppo avaimeton jiirin säätö jopa 45 asteeseen asti Quik-Lok T-kiinnitys teränvaihtoon ilman avaimia Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Kenkä joka ei jätä jälkiä työstömateriaaliin M12 BS-0 M12 BS-32C Akun kapasiteetti (Ah) 3.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 60 min Kuormittamaton nopeus (r/min) Maks. leikkuukapasiteetti (mm) 41 x x 41 Terän pituus (mm) Paino akun kanssa (kg) 3.2 Laukku Tuotenumero M12 JS-0 M12 JS-22B M12 JS-32B Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 30 min 60 min Kuormittamaton iskuluku (r/min) Iskun pituus (mm) Paino akun kanssa (kg) Työmaalaukku Työmaalaukku Tuotenumero

12 C12 HZ M12 HACKZALL PUUKKOSAHA Milwaukeen tehokas minipuukkosaha on ainoastaan 280 mm pitkä, mikä tekee siitä ihanteellisen ahtaissa paikoissa työskentelyyn REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Milwaukeen patentoitu FIXTEC-pidin nopeaan ja helppoon avaimettomaan teränvaihtoon Matala tärinätaso 10.5 m/s² Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 PC M12 PUTKILEIKKURI Milwaukeen 500 r/min moottori katkaisee 12 mm kupariputken 3 sekunnissa REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Automaattinen lukitusleikkaus-mekanismi katkaisee asennetun kupari-putken 37 mm liikkumavaralla Automaattisesti säätyvät leuat mukautuvat putken kokoon Kaikkien metallien sinetöinti ruosteensuojan tekevä katkaisukuumuus Kapea Softgrip-kahva Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 HZ-0 C12 HZ-202C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 2 Mukana laturi 40 min Kuormittamaton iskuluku (r/min) Iskun pituus (mm) Paino akun kanssa (kg) 1.2 Laukku Tuotenumero C12 PC-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Kupariputket (mm) 12, 15, 18, 22, 25, 28 Minimi tila putken leikkuuseen (mm) 80 Pituus (mm) 360 Paino akun kanssa (kg) 1.5 Tuotenumero C12 PPC M12 PEX LEIKKURI Massiivinen katkaisupaine 175kg/cm² REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Tehokas mekanismi leikkaa jopa 50 mm PVC-putkea kolmessa sekunnissa Heavy Duty täysmetalli vaihteisto Portaaton kierrosluvun säätö antaa kontrollia katkaisuun Erittäin terävä leikkuuterä jättää siistin jäljen Erittäin tehokas mekanismi, yli 200 katkaisua yhdellä latauksella Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 PPC-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Maks. leikkuukapasiteetti (mm) 50 Kuormittamaton nopeus (r/min) Paino akun kanssa (kg) 1.9 Tuotenumero C12 PXP M12 LAAJENNUSTYÖKALU Kääntyvä pää, toimii 12-32mm putkien kanssa, painevälillä 6-10 bar REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Laajentaa Uponor:in PEX-putket muutamassa sekunnissa nappia painamalla Metallivaihteisto ja integroitu runko Suorakulmamuotoilu ja LED-työvalo Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 PXP-I0622C C12 PXP-I1022C C12 PXP-N22C Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 30 min 30 min 30 min Iskun pituus (mm) Nopeus Mukana päät 16/ 20/ 25 mm 16/ 20/ 25 mm 15/18/22 mm Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Laukku Tuotenumero

13 M12 HPT M12 HYDRAULINEN PURISTUSTYÖKALU Markkinoiden kompaktein ja kevyin puristuskone. Painaa vain 1.7 kg lisää käyttömukavuutta REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Patentoitu yhdenkäden toiminto helpottaa käyttöä hankalapääsyisiin kohteisiin Akkuviestintä: Puristustoiminto ei käynnisty jos akussa ei ole tarpeeksi virtaa toiminnon läpiviemiseen. Akun elektroniikka takaa, että jokainen puristus viedään läpi. Huoltoväli: edistyksellinen elektroniikka laskee syklit ja ilmoittaa käyttäjälle kun työkalu täytyy kalibroida 4-portainen ja tarkka akun virtaindikaattori Puristusindikaattori: indikoi valolla, että työkalussa on laadukas yhteys Pitkäkestoista kestävyyttä. Täyttää teollisuuden vaatimukset, jopa 40,000 kierrosta kalibrointejen välillä ja 40,000 kierroksen jälkeen jatkaa myös toimintaa. Erinomainen puristustoimintasäde puristaa jopa 35mm paksuja metalli- ja 40 mm paksuja komposiittiputkia. Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 HPT-202C M12 HPT-202C M-KIT M12 HPT-202C V-KIT M12 HPT-202C TH-KIT M12 HPT-202C U-KIT Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 40 min 40 min 40 min 40 min Press cycles 40,000 40,000 40,000 40,000 40,000 Paino akun kanssa (kg) Vakiovarustus 3 x M-profiili puristusleuat (15/22/28 mm) 3 x V-profiili puristusleuat (15/22/28 mm) 3 x TH-profiili puristusleuat (16/20/32 mm) 3 x U-profiili puristusleuat (16/20/25 mm) Laukku Laukku Laukku Laukku Laukku Tuotenumero FORCE LOGIC PURISTUSLEUAT M12 HPT:LLE Puristusleukojen profiilit Sopivuus Nominaalikoko Tuotenro EAN koodi Puristusleukojen profiilit Sopivuus Nominaalikoko Tuotenro EAN koodi M Geberit-Mapress M M VSH M M Eurotubi Raccorderie M M Metalliche M M Rubinetterie Bresciane M M Sanha M V V V V V Viega Comap V V IBP V Sanha V V TH Henco TH TH IPA TH TH Sanha Tiemme TH TH Ivar TH U U U U U Uponor U U ALB Kan-therm U U Wavin U U U U U V V TH TH TH ALB TH TH Comap Fränkische TH TH TH

14 M12 PCG/310 M12 MASSAPURISTIN 310 ML PUTKILOLLE Jopa 1780 N työntöteho REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Optimoitu suorituskyky kaikille saumausaineille ja viileämmillekin lämpötiloille Anti-drip -toiminto - estää materiaalin ulostulon kun kone kytketään pois päältä Toiminnonvalitsin - 6 eri asetusta mahdollistaa parhaan kontrollin Suuri, vahva mäntä mahdollistaa jatkuvan saumausaineen syötön. Vähentää takaisinvetoa ja tyhjentää putkilot täysin Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen RREDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 PCG/400 M12 MASSAPURISTIN 400 ML TUUBILLE Jopa 1780 N työntöteho REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Optimoitu suorituskyky kaikille saumausaineille ja viileämmillekin lämpötiloille Anti-drip -toiminto - estää materiaalin ulostulon kun kone kytketään pois päältä Toiminnonvalitsin - 6 eri asetusta mahdollistaa parhaan kontrollin Suuri, vahva mäntä mahdollistaa jatkuvan saumausaineen syötön. Vähentää takaisinvetoa ja tyhjentää putkilot täysin Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 PCG/600 M12 MASSAPURISTIN 600 ML TUUBEILLE Jopa 1750 N työntöteho REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Optimoitu suorituskyky kaikille saumausaineille ja viileämmillekin lämpötiloille Anti-drip -toiminto - estää materiaalin ulostulon kun kone kytketään pois päältä Toiminnonvalitsin - 6 eri asetusta mahdollistaa parhaan kontrollin Suuri, vahva mäntä mahdollistaa jatkuvan saumausaineen syötön. Vähentää takaisinvetoa ja tyhjentää putkilot täysin Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Virtamittari ilmaisee jäljellä olevan varauksen REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa M12 GG M12 RASVAPURISTIN Tehokas 12 V moottori tarjoaa jopa 562 baarin maks. toimintapaineen REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä Luokkansa paras käyttöaika - puristaa jopa 7 putkiloa yhdellä latauksella Erinomainen käyttötasapaino ja ergonomia - vain 355 mm pitkä ja painaa 3.2 kg Ilmanvuotoventiili - takaa nopean materiaalivirtauksen Kätevä letkun säilytys, olkahihna ja LED virtamittari Sopii kolme säiliötyyppiä - massa, putkilo sekä imu materiaalisäiliöt Materiaali kapasiteetti 400 ml putkiloille ja 473 ml massasäiliölle Yksittäinen akunkennon monitorointi optimoi työkalun käyttöaikaa ja takaa paremman kestävyyden Akussa virtamittari ja LED-työvalo REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa 914 mm x 14.4mm korkeapaine flex letku jousisuojalla ja rasvaliittimellä M12 PCG/310C-0 M12 PCG/310C-201B Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 1 Mukana laturi 40 min Maks. työntövoima (N) Pika-asetukset 6 6 Vakiovarustus 310 ml putkilonpidike 310 ml. putkilon pidike Paino akun kanssa (kg) 1.9 Tuotenumero M12 PCG/400A-0 M12 PCG/400A-151B Akun kapasiteetti (Ah) 1.5 Mukana tulevien akkujen määrä 0 1 Mukana laturi 30 min Maks. työntövoima (N) Pika-asetukset 6 6 Vakiovarustus 400 ml alumiinituubi 400 ml alumiiniputkilo Paino akun kanssa (kg) 1.9 Tuotenumero M12 PCG/600A-0 M12 PCG/600A-201B Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 1 Mukana laturi 40 min Maks. työntövoima (N) Pika-asetukset 6 6 Vakiovarustus 600 ml alumiinituubi 600 ml. alu. putkilo Paino akun kanssa (kg) 1.9 Tuotenumero M12 GG-0 M12 GG-401B Akun kapasiteetti (Ah) 4.0 Mukana tulevien akkujen määrä 0 1 Mukana laturi 80 min Paine (baari) Paino akun kanssa (kg) 3.2 Työmaalaukku Tuotenumero

15 C12 PP M12 LATURI Näppärä laturi kannettaville laitteille REDLINK ylikuormitussuoja elektroniikka tarjoaa sekä työkalulle että akulle luokkansa parasta kestävyyttä 12v DC & USB liitännät erilaisille latausjohdoille LED-näyttö kertoo lataustiedot Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 PP-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Mitat (mm) 125 x 53 x 58 Paino akun kanssa (kg) 0.3 Tuotenumero C12 BL2 M12 LASER Markkinoiden ensimmäinen laser, jota voidaan käyttää työkalu-akulla: lisää monipuolisuutta ja käyttöä sarjan muiden työkalujen kanssa Tarkempi verrattuna manuaalisiin mittauksiin: 0.2 mm yhden metrin matkalla Automaattinen vaaka/pystysuora-tasaus lisää nopeutta ja tarkkuutta Vahvat magneetit metallin kanssa työskentelyyn Suoran linjan indikaattori: laser vilkkuu, jos linja (vaaka- tai pystysuora) eroaa + tai - 4 astetta Helppo yhden näppäimen operointi Joustava akkujärjestelmä: sopii yhteen Milwaukkeen kaikkien M12 sarjan akkujen kanssa Mukana kantokotelo C12 BL2-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Laserin luokitus 2. luokan Tarkkuus (mm/m) + / -0.2mm 1 metrillä Sarja (m) 30 Paino akun kanssa (kg) 0.6 Tuotenumero C12 JSR M12 RADIO MP3 SOITIN LIITTIMELLÄ Hyvä vastaanotto ja selkeä ääni Virranlähteenä joko M12 akku tai 230 V verkkopiuha Jopa 8 tuntia käyttöaikaa yhdellä latauksella Sään kestävä erillinen säiliö suojaa MP3 soitinta ja muita audiolaitteita Digitaalinen näyttö ja viritin tarkaan kanavan valintaan Katkaisija välittömään äänenkatkaisuun V virtaliitin, 3.5 mm pistoke esim. ipodeille ja muille MP3 soittimille C12 JSR-0 Voltit (DC)(V) 12 Voltit (AC) (V) Akku tyyppi Li-ion Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Mitat (mm) 267 x 102 x 178 Paino (kg) 1.8 Tuotenumero C12-28 DCR M12 - M28 RADIO LIITTIMELLÄ MP3 SOITTIMELLE Korkeatasoinen AM/FM valitsin ja digitaalinen prosessori tarjoaa korkeatasoisen signaalin vastaanoton Laadukkaat kaiuttimet ja 40 Watt vahvistin tuottavat rikasta ja täydellistä ääntä Sään kestävä erillinen säiliö suojaa MP3 soitinta ja muita audiolaitteita Shock Absorbing ABS Polymeeri ja teräsrakenne, säänkestävä ja kestää työmaan vaativaa käyttöä ja olosuhteita Säädettävä taajuuskorjain ja 10-aseman esivalinta Käy Milwaukee M12, M14, M18, M28, V18, V28, PBS 3000 akuilla lisäksi AC virtapistoke Mukana V virta-adapteri, 3.5 mm pistoke esim. MP3 soittimella C12-28 DCR-0 Voltit (DC)(V) Voltit (AC) (V) Akku tyyppi Li-ion & PBS 3000 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Mitat (mm) 495 x 241 x 279 Kaiuttimen teho (W) 40 Paino (kg) 7.3 Tuotenumero

16 M12 HJ BLACK M12 PREMIUM LÄMPÖTAKKI Teknologia kehitetty kylmää säätä vastaan Kerrostettu materiaali on suunniteltu lämmittämään kehoa ja parantamaan verenkiertoa kylmissä olosuhteissa 5 hiilikuituista lämpöaluetta lämmittää kehon ydinalueet sekä taskut Jopa 8 tuntia käyttöaikaa yhdellä akun latauksella Säätö helpolla painonapilla. Kolme lämpöasetusta ja lämmitystoiminto M12 akkukotelo sekä kapea taskumuotoilu USB virtaliitin, josta voit ladata muita laitteita Lämmitetyt käsitaskut sekä rintatasku, johon sopii esim puhelin. Tuulenpitävä ja vettähylkivä, täydellinen kylmille keleille Laajennettava akkupussi sopii käytettäväksi M12 REDLITHIUM-ION akun kanssa M12 HJ BLACK-0 (M) M12 HJ BLACK-0 (L) M12 HJ BLACK-0 (XL) M12 HJ BLACK-0 (XXL) M12HJ BLACK-201 (M) M12HJ BLACK-201 (L) M12HJ BLACK-201 (XL) M12HJ BLACK-201 (XXL) Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 40 min 40 min 40 min Koko M L XL XXL M L XL XXL Materiaali 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester Paino akun kanssa (kg) Tuotenumero M12 HJ HI-VIS M12 LÄMPÖTAKKI - HIVIS Pitkä käyttöaika - jopa 8 tuntia käyttöaikaa yhdellä akun latauksella Tuulenpitävä ja vettähylkivä, täydellinen kylmille työmaille, ulkokäyttöön sekä urheiluun Kolme eri lämpötilan asetusta sekä lämmitystoiminto, helppo muuttaa nappia painamalla Kolme hiilikuitulämmitteistä lämmitysaluetta, oikea- ja vasen rinta sekä selkä jakaa lämmön tasaisesti vartalon ydialueille Laajennettava akkupussi sopii käytettäväksi M12 REDLITHIUM-ION akun kanssa M12 HJ HI-VIS-0 (L) M12 HJ HI-VIS-0 (XL) M12 HJ HI-VIS-0 (XXL) M12HJ HI-VIS-201 (L) M12HJ HI-VIS-201 (XL) M12HJ HI-VIS-201 (XXL) Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 40 min 40 min Koko L XL XXL L XL XXL Materiaali 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester Paino akun kanssa (kg) Tuotenumero

17 M12 HJ CAMO2 M12 LÄMPÖTAKKI - CAMO2 Realtree AP maastokuvio ja erikoismateriaali, joka ei kahise liikkuessa Jopa 8 tuntia käyttöaikaa yhdellä akun latauksella Tuulenpitävä ja vettähylkivä, täydellinen kylmille keleille Säätö helpolla painonapilla. Kolme lämpöasetusta ja lämmitystoiminto Kolme hiilikuitulämmitteistä lämmitysaluetta, oikea- ja vasen rinta sekä selkä jakaa lämmön tasaisesti vartalon ydialueille Laajennettava akkupussi sopii käytettäväksi M12 REDLITHIUM-ION akun kanssa M12 HJ CAMO2-0 (L) M12 HJ CAMO2-0 (XL) M12 HJ CAMO2-0 (XXL) M12 HJ CAMO2-201 (L) M12 HJ CAMO2-201 (XL) M12 HJ CAMO2-201 (XXL) Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 40 min 40 min Koko L XL XXL L XL XXL Materiaali 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester 100% Polyester Paino akun kanssa (kg) Tuotenumero M18 USB VIRRANLÄHDE M12 LÄMPÖTAKILLE Tuotenumero Käytä takkia M18 akulla USB liitäntä MP3 soittimelle, puhelimelle, digitaalikameralle ja GPSälle. 12 V LIITÄNTÄ AUTOLLE M12 LÄMPÖTAKILLE Tuotenumero Käytä takkia 12 V autoliitännällä YHTEENSOPIVA M12 REDLITHIUM-ION 2.0 AH JA 4.0 AH AKKUJEN KANSSA. (M12 B4 AKUT MYYDÄÄN ERIKSEEN) 17

18 M12 TI M12 LÄMPÖKAMERA Selkeä, korkearesoluutionäyttö 160 x 120 pikseliä. Erittäin selkeät lämpökuvat Laajempi lämpötilahaarukka ( ºC) sopii useimpiin sovelluksiin Tallentaa lämpö- sekä digitaalisen kuvan joka kohteesta. Helpottaa jälkikäteisraportointia Mukana analysointiohjelmisto Sisäänrakennettu kamera ja valaisin Ei sumeita kuvia, näyttö päivittyy 60 kertaa sekunnissa Karkea ulkokuori lisää kestävyyttä, kuminen kahva 5 x nopeampi akkujen lataus (vs. paras kilpailija) REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana ohjelmisto, 2 GB SD muistikortti, USB kaapeli sekä SD muistikortinlukija M12 IC M12 M-SPECTOR 360 TARKASTUSKAMERA Korkealaatuinen LCD-värinäyttö, joka voidaan kääntää 360º Optimoitu 68.6 mm LCD näyttö: digitaalinen kuva ja laaja näyttö tarjoaa tarkan kuvan 9 mm 640 x 480 digitaalinen kuvantunnistin: huippulaadukas kuva Nelisuuntainen LED valo Vahvistettu kamerakaapeli: Alumiinipää ja parannettu joustavuus helpottaa kameran käyttöä REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, jopa 20% enemmän voimaa, jopa 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin jopa -20C kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Tarvikkeet: koukku, magneetti ja peili M12 TI-201C Akun kapasiteetti (Ah) 2.0 Mukana tulevien akkujen määrä 1 Mukana laturi 40 min Lämpötilahaarukka -10 C C Perus tarkkuus (%) 2 Näyttö Väri LCD Näytön koko (mm) 640 x 480 Näytön resoluutio (pikseli) 160 x 120 IP turvallisuusluokka 54 Paino akun kanssa (kg) 1.0 Laukku Tuotenumero M12 IC-0 (S) M12 IC-201C (S) M12 IC-21C (L) Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä Mukana laturi 40 min 30 min Näytön koko (mm) Näytön resoluutio (pikseli) 320 x x x 240 Kamerapään halkaisija (mm) Kamera kaapelin halkaisija (mm) Paino akun kanssa (kg) Laukku Laukku Tuotenumero C12 IC AVD M12 DIGITAALINEN TARKASTUSKAMERA Uusi suurempi 88 mm näyttö Videotoiminto Valokuvaustoiminto Äänitystoiminto, voit nauhoittaa kommentteja työskennellessäsi Kuvaa voidaan kääntää jopa x zoom Digitaalinen häikäisynpoisto 3 valovahvuutta parantaa näkyvyyttä 17 mm digitalinen kamera päähan voidaan liittää jatkokaapeleita Mukana 2 GB SD muistikortti ja 914 mm digitaalinen kamerakaapeli REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 IC AVA M12 ANALOGINEN TARKASTUSKAMERA Uusi suurempi 88 mm näyttö Videotoiminto Valokuvaustoiminto Äänitystoiminto, voit nauhoittaa kommentteja työskennellessäsi Kuvaa voidaan kääntää jopa 180 Digitaalinen häikäisynpoisto 3 valovahvuutta parantaa näkyvyyttä Mukana 2 GB SD muistikortti ja 914 mm analoginen kamerakaapeli REDLITHIUM ION akku tarjoaa jopa 2x enemmän käyttöaikaa, 20% enemmän voimaa, 2x pidemmän akun käyttöiän ja toimii paremmin -20C pakkasessa kuin muut lithium-ion teknologiat Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 IC AVD-21C Akun kapasiteetti (Ah) 1.5 Mukana tulevien akkujen määrä 1 Mukana laturi 30 min Näytön koko (mm) 88 Kuva zoom 4x Kamerapään halkaisija (mm) 17 Kamera kaapelin halkaisija (mm) 914 Paino akun kanssa (kg) 0.9 Laukku Tuotenumero C12 IC AVA-21C Akun kapasiteetti (Ah) 1.5 Mukana tulevien akkujen määrä 1 Mukana laturi 30 min Näytön koko (mm) 88 Kuva zoom 4x Kamerapään halkaisija (mm) 9.5 Kamera kaapelin halkaisija (mm) 914 Paino akun kanssa (kg) 0.9 Laukku Tuotenumero

19 C12 CME M12 PIHTIVIRTAMITTARI TRMS takaa aina tarkat lukemat Korkea kontrasti, helpottaa luettavuutta Sisäänrakennettu kosketusvapaa jännitteenilmaisin CAT III 1000 V/CAT IV 600 V takaa turvallisuuden Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Integroitu LED-valo valaisee työstöalueen Helposti luettava ja käytettävä käyttöliittymä sekä sähkömiesten käyttöön räätälöityjä toimintoja Ergonominen pistooliote suunniteltu lisäämään käyttömukavuutta Kapearakenteiset leuat mahtuvat ahtaisiinkin paikkoihin Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana mittausjohtimet C12 CME-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Leukojen koko (mm) 40 Jännite AC/DC (amp) 1000 Voltit AC/DC (V) 1000 Resistanssi (Ω) 600 kohm Jatkuvuus summeri Äänimerkki Kapasitanssi [μf] 4000 Taajuus (Hz) 60 khz Paino akun kanssa (kg) 0.8 Laukku Tuotenumero C12 CMH M12 PIHTIVIRTAMITTARI LVIS KÄYTTÖÖN TRMS takaa aina tarkat lukemat Korkea kontrasti, helpottaa luettavuutta Sisäänrakennettu kosketus vapaa jännitteen ilmaisin CAT III 1000 V/CAT IV 600 V takaa turvallisuuden Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Integroitu LED-valo valaisee työstöalueen Helposti luettava ja käytettävä käyttöliittymä sekä LVIS käyttöön räätälöityjä toimintoja Ergonominen pistooliote suunniteltu lisäämään käyttömukavuutta Kapearakenteiset leuat mahtuvat ahtaisiinkin paikkoihin Mittausjohtimet mittaa tarkasti tietyn pisteen olosuhteet Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana mittausjohtimet sekä termoelementtianturi kaapeli (K tyyppi) C12 CMH-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Leukojen koko (mm) 40 Jännite AC/DC (amp) 600 Voltit AC/DC (V) 1000 Resistanssi (Ω) 600 kohm Jatkuvuus summeri Äänimerkki Kapasitanssi [μf] 4000 Kosketuslämpötila ( C) -40 ºC ºC Paino akun kanssa (kg) 0.8 Laukku Tuotenumero C12 LTGE M12 LASER LÄMPÖMITTARI 40:1 optinen erottelukyky Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Selkeä musta-valko näyttö Integroitu LED-valo valaisee työstöalueen Ergonominen pistoolimuotoilu Yksinkertainen käyttöjärjestelmä Tiedot helposti luettavissa - mittaa min-, max- ja dif-lukemat. Hi / Lo hälytin, hälyttää ylä- ja alamittauspisteissä Suunniteltu erityisesti sähkömiesten tarpeisiin Erittäin tarkat mittaustulokset Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana termoelementtianturi kaapeli (K tyyppi) C12 LTGE-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Lämpötilahaarukka -30 C C Perus tarkkuus (%) 1.5 Kosketuslämpötila ( C) -40 C C Tarkkuus (mm/m) 0.1 C Vasteaika (ms) <500 Emissiokerroin Paino akun kanssa (kg) 0.5 Laukku Tuotenumero C12 LTGH M12 LASER LÄMPÖMITTARI LVIS KÄYTTÖÖN 40:1 optinen erottelukyky Mittaa lämpötilan 40 ja +800 C väliltä Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Selkeä musta-valko näyttö Sisäänrakennettu LED-valo valaisee työstöalueen Ergonominen pistoolimuotoilu Helppo käyttöjärjestelmä joka on räätälöity LVIS/R tarpeisiin Mittaa kastepisteen sekä kosteutta Erittäin tarkat mittaustulokset Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana termoelementtianturi kaapeli (K tyyppi) C12 LTGH-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Lämpötilahaarukka -30 C C Perus tarkkuus (%) 1.5 Kosketuslämpötila ( C) -40 C C Tarkkuus (mm/m) 0.1 C Vasteaika (ms) <500 Emissiokerroin Paino akun kanssa (kg) 0.5 Laukku Tuotenumero

20 C12 FM M12 YLEISMITTARI TRMS takaa aina tarkat lukemat Korkea kontrasti, helpottaa luettavuutta Sisäänrakennettu kosketusvapaa jännitteenilmaisin CAT III 1000 V/CAT IV 600 V takaa käyttöturvallisuuden Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Integroitu LED-valo valaisee työstöalueen Sivuun asennettu säädin helpottaa käyttöä yhdellä kädellä Helposti luettava ja käytettävä käyttöliittymä sekä sähkömiehille räätälöityjä toimintoja Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa Mukana mittausjohtimet C12 FM-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Haarukanleveys (mm) 16 Jännite AC/DC (amp) 200 Voltit AC/DC (V) 1000 Lo-Z Kyllä Resistanssi (Ω) 400 MOhm Jatkuvuus summeri Äänimerkki Paino akun kanssa (kg) 0.4 Työmaalaukku Tuotenumero C12 WS M12 SEINÄSKANNERI Tunnistaa ja ilmaisee raudoituksen jopa 15cm paksuisessa betonissa Tunnistaa ja paikantaa puun, PEX- ja PVC-muovit sekä metallin Selkeä käyttöliittymä Helppolukuinen korkeakontrastinäyttö Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Kalibroi automaattisesti kaikille pinnoille Voidaan käyttää mm. kipsilevyn, puukuitulevyn ja betonin tutkimiseen Erottaa rautapitoiset ja raudattomat materiaalit Joustava akkujärjestelmä - yhteensopiva kaikkien Milwaukee M12 akkujen kanssa C12 WS-0 Akun kapasiteetti (Ah) Mukana tulevien akkujen määrä 0 Mukana laturi Paino akun kanssa (kg) 0.7 Tuotenumero YLEISMITTARI SÄHKÖMIEHILLE TRMS takaa aina tarkat lukemat Korkea kontrasti, helpottaa luettavuutta Sisäänrakennettu kosketusvapaa jännitteenilmaisin CAT III 1000 V/CAT IV 600 V takaavat turvaluokituksen Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Integroitu LED-valo valaisee työstöalueen Sivuun asennettu säädin helpottaa käyttöä yhdellä kädellä Helposti luettava ja käytettävä käyttöliittymä sekä sähkömiehille räätälöityjä toimintoja Mukana johtimet sekä 2 x AA paristoa Haarukanleveys (mm) 16 Jännite AC (amp) 200 Voltit (AC) (V) 1000 Voltit (DC)(V) 1000 Lo-Z Kyllä Resistanssi (Ω) 40 MOhm Jatkuvuus summeri Äänimerkki Akku tyyppi 2 x AA Paino akun kanssa (kg) 0.3 Työmaalaukku Tuotenumero YLEISMITTARI LVIS KÄYTTÖÖN TRMS takaa aina tarkat lukemat Korkea kontrasti, helpottaa luettavuutta Sisäänrakennettu kosketusvapaa jännitteenilmaisin CAT III 1000 V/CAT IV 600 V takaavat turvaluokituksen Karkea pinnoite lisää kestävyyttä sekä antaa paremman otteen Integroitu LED-valo valaisee työstöalueen Sivuun asennettu säädin helpottaa käyttöä yhdellä kädellä Helposti luettava ja käytettävä käyttöliittymä sekä LVIS käyttöön räätälöityjä toimintoja Mukana mittausjohtimet, termoelementtianturi kaapeli (dual banana) sekä 2 x AA paristoa Mittaa lämpötilan termoelementtianturien avulla Haarukanleveys (mm) 16 Jännite AC (amp) 200 Voltit (AC) (V) 1000 Voltit (DC)(V) 1000 Resistanssi (Ω) 40 MOhm Jatkuvuus summeri Äänimerkki Kapasitanssi [μf] 1000 Kosketuslämpötila ( C) -40 C C Akku tyyppi 2 x AA Paino akun kanssa (kg) 0.3 Työmaalaukku Tuotenumero

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 Tuotekoodi: 4933431245 n suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 25% enemmän voimaa Yksittäisten kennojen

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0 Tuotekoodi: 4933443500 Kompakti iskuporakone, vain 198 mm pitkä tekee siitä ideaalin ahtaissa tiloissa työskentelyyn Joustava akkujärjestelmä: Työkalu käy kaikkien Milwaukee

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 Tuotekoodi: 4933431245 n suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 25% enemmän voimaa REDLINK PLUS elektroniikka

Lisätiedot

YKSI JÄRJESTELMÄ YLI TYÖKALUA. milwaukeetool.fi

YKSI JÄRJESTELMÄ YLI TYÖKALUA. milwaukeetool.fi 70 YKSI JÄRJESTELMÄ YLI TYÖKALUA Milwaukee on integroinut kolme mullistavaa teknologiaa FUEL työkaluihin: POWERSTATE hiiliharjattoman moottorin, REDLITHIUM-ION akkuteknologian sekä REDLINK PLUS elektroniikan,

Lisätiedot

Mutteriväännin iskevä M18 CIW12-402C

Mutteriväännin iskevä M18 CIW12-402C yhdistää POWERSTATE hiiliharjattomat moottorit, REDLITHIUM-ION akkuteknologian ja REDLINK PLUS suoja- ja ohjauselektroniikan. Nämä muodostavat täysin uuden kategorian työkalujen käyttövarmuudessa, suorituskyvyssä

Lisätiedot

M12 CHZ. M12 FUEL kompakti hackzall puukkosaha

M12 CHZ. M12 FUEL kompakti hackzall puukkosaha M12 CHZ M12 FUEL kompakti hackzall puukkosaha Features Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 6x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 70% nopeammat sahaukset tietyissä

Lisätiedot

KOE JA NÄE HEAVY DUTYN ERO

KOE JA NÄE HEAVY DUTYN ERO 2015 / 16 milwaukeetool.eu KEHITTÄÄ JA TUOTTAA NOTHING BUT HEAVY DUTY SÄHKÖTYÖKALUJA. TÄMÄ ON VAIN OSA MILWAUKEEN LUPAUSTA. Työkalut on tehty kestämään päivittäistä käyttöä. Tästä syystä huollettavuus

Lisätiedot

VERRAN VOIMAA PIENI JA KEVYT 36V 18V

VERRAN VOIMAA PIENI JA KEVYT 36V 18V 230V VERRAN VOIMAA MULTI VOLT -akku ja MULTI VOLT 36V -kone yltävät yhdessä samaan suorituskykyyn kuin sähköjohdolliset koneet. Saat samassa paketissa akkukoneen vapauden, keveyden ja helppouden sekä sähkötyökalun

Lisätiedot

Sähkötyökalu 2013/14

Sähkötyökalu 2013/14 Sähkötyökalu kuvasto 2013/14 Kehittää ja tuottaa Nothing but HEAVY DUTY SÄHKÖTYÖKALUJA. tämä on VAIN osa Milwaukeen lupausta. Työkalut on tehty kestämään päivittäistä käyttöä. Tästä syystä huollettavuus

Lisätiedot

6 Piristävää lisäystä RYOBI One Plus 18V Akkutyökalusarjaan!

6 Piristävää lisäystä RYOBI One Plus 18V Akkutyökalusarjaan! 17. Tammikuu 2012 6 Piristävää lisäystä RYOBI One Plus 18V Akkutyökalusarjaan! RYOBI One Plus on ainutlaatuinen 18V akkujärjestelmä, jonka akkuja ja latureita voidaan käyttää yli 35:n sähkötyökalun ja

Lisätiedot

NEWS TEHOKAS AKKUKÄYTTÖINEN 216MM KATKAISU JA JIIRISAHA OSTA PORAKONE/ RUUVINVÄÄNNIN JA SAAT KAUPANPÄÄLLE ISKEVÄN RUUVINVÄÄNTIMEN!

NEWS TEHOKAS AKKUKÄYTTÖINEN 216MM KATKAISU JA JIIRISAHA OSTA PORAKONE/ RUUVINVÄÄNNIN JA SAAT KAUPANPÄÄLLE ISKEVÄN RUUVINVÄÄNTIMEN! HEAVY DUTY NEWS // VOIMASSA 31 JOULUKUUTA 2014 ASTI NEWS TEHOKAS AKKUKÄYTTÖINEN 216MM KATKAISU JA JIIRISAHA Osa kasvavaa M18 sarjaa! OSTA PORAKONE/ RUUVINVÄÄNNIN JA SAAT KAUPANPÄÄLLE ISKEVÄN RUUVINVÄÄNTIMEN!

Lisätiedot

Akkukäyttöinen poravasara 18,0 V CHE 18.0-EC

Akkukäyttöinen poravasara 18,0 V CHE 18.0-EC Akkukäyttöinen poravasara 8,0 V CHE 8.0-EC Tilausnumero 430.005 Akkukäyttöinen poravasara 8,0 V + Sähköinen hallintajärjestelmä suojelee konetta, pidentää käyttöikää ja lisää tehokkuutta + Hiiliharjaton

Lisätiedot

2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 10,8 V "Light Duty" DD 2G 10.8-LD

2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 10,8 V Light Duty DD 2G 10.8-LD Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 25899 2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 0,8 V "Light Duty" DD 2G 0.8-LD Tilausnumero 48.064 2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 0,8 V "Light

Lisätiedot

Akkukäyttöinen puukkosaha 18,0 V RS

Akkukäyttöinen puukkosaha 18,0 V RS Akkukäyttöinen puukkosaha 8,0 V RS 29 8.0 Tilausnumero 47.874 Epäkeskoliike 0-300 /min Isku 29 mm Akun jännite 8 V Akun kapasiteetti 2, /,0 Ah Paino ilman akkua 2,9 kg Toimitusvarustus Akkukäyttöinen puukkosaha

Lisätiedot

Automotive. Työkalut autoalalle 2017/18

Automotive. Työkalut autoalalle 2017/18 Automotive Työkalut autoalalle 207/8 2 3 PORAUS & RUUVAUS 4 M2 CDD M2 FUEL KOMPAKTI PORAKONE/RUUVINVÄÄNNIN M8 ONEDD ONE-KEY FUEL -PORAKONE/ RUUVINVÄÄNNIN Milwaukeen suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE

Lisätiedot

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu Puristustyökalut Alkuasentoon palautus varmistaa aina saman luotettavan, vedenpitävän liitoksen. Tuottavat erinomaista laatua ja kestävyyttä tukena RIDGIDin elinikäinen takuu. Mallien määrä Kapasiteetti

Lisätiedot

VARASTOVALIKOIMA www.milwaukeetool.fi 1/2010

VARASTOVALIKOIMA www.milwaukeetool.fi 1/2010 VARASTOVALIKOIMA www.milwaukeetool.fi 1/2010 Koe Heavy Duty -laatu Työkalut, jotka tekevät työn paremmin. Heavy Duty vaativaan työhön tarkoitettu merkitsee Milwaukeelle enemmän kuin vain osaa tunnuslausettamme.

Lisätiedot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot 24.TOUKOKUUTA 2013 Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot Maksimaalista suorituskykyä ja pidennettyä käyttöaikaa uudella 4.0Ah akulla. Johdotonta vapautta: Ei polttoainetta,

Lisätiedot

Sähkötyökalut 249,- 239,- 139,- Akkuporakone. Akkuporakone. Kulmahiomakone. Hinnat voimassa 31.5.2011 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

Sähkötyökalut 249,- 239,- 139,- Akkuporakone. Akkuporakone. Kulmahiomakone. Hinnat voimassa 31.5.2011 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Hinnat voimassa 31.5.2011 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Sähkötyökalut 249,- 239,- 139,- porakone porakone Kulmahiomakone Milwaukee. C18DD-32C. Bosch. GSB 18 V-LI Professional. Metabo. WEA

Lisätiedot

Vaihtokampanja! Kevät/kesä 2012 BDF456RFE. BDF456Z Runkoversio. Rekisteröi uusi koneesi www.makita.fi kotisivulla!

Vaihtokampanja! Kevät/kesä 2012 BDF456RFE. BDF456Z Runkoversio. Rekisteröi uusi koneesi www.makita.fi kotisivulla! Kevät/kesä 2012 kampanjatuotteet BDF456RFE Makita toimii kuin Duracellpupu Koneella ruuvaa, vaikka muut ovat jo hyytyneet! Akut 18V Li-ion 3,0Ah 2 kpl, 50/36 Nm Ylikuormitussuoja ja syväpurkauksen esto

Lisätiedot

YHDELLÄ AKULLA XCLICK VUODEN YMPÄRI

YHDELLÄ AKULLA XCLICK VUODEN YMPÄRI YHDELLÄ AKULLA XCLICK VUODEN YMPÄRI XCLICK KOKOA OMA JOHDOTON TYÖKALUPERHEESI - VAIN YHDEN AKUN INVESTOINNILLA Yksi 18 V Li-ion 2,0 tai 4,0 Ah FXA XCLICK -akku sopii yli kymmeneen FXA XCLICK -työkaluun;

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

AUTOALA TYÖKALUJA & TARVIKKEITA AUTOALALLE. milwaukeetool.fi TÄYDELLINEN VALIKOIMA KÄSITYÖKALUJA VALITSE TYÖHON OIKEANLAINEN MUTTERINVÄÄNNIN

AUTOALA TYÖKALUJA & TARVIKKEITA AUTOALALLE. milwaukeetool.fi TÄYDELLINEN VALIKOIMA KÄSITYÖKALUJA VALITSE TYÖHON OIKEANLAINEN MUTTERINVÄÄNNIN AUTOALA TYÖKALUJA & TARVIKKEITA AUTOALALLE VALITSE TYÖHON OIKEANLAINEN MUTTERINVÄÄNNIN TEHOKKAAT AKKUKÄYTTÖISET RÄIKKÄAVAIMET TÄYDELLINEN KÄSITYÖKALUJA KATSO SIVU 4-5 FREE BURGER & COFFEE FOR THE FIRST

Lisätiedot

18V akkutyökalujärjestelmä. Kätevä tapa ostaa akkutyökaluja

18V akkutyökalujärjestelmä. Kätevä tapa ostaa akkutyökaluja 18V akkutyökalujärjestelmä Kätevä tapa ostaa akkutyökaluja Sama akku sopii kaikkiin työkaluihin Mikä on One+ Järjestelmä? Ryobin One+ järjestelmä on ainutlaatuinen työkalusarja jossa yksi ja sama akku

Lisätiedot

IQv sarjan akkukoneet

IQv sarjan akkukoneet KORJAAMOTYÖKALUT IQv sarjan akkukoneet W1110EU-K2 Sarja Akkuiskuväänninsarja 12V 135 Nm 1/4 pikavaihto- bitspidin 3300 iskua minuutissa Iskuväänninsarja sisältää 2 x 2.0 Ah Li-Ion akkua, laturin ja laukun

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

Tuotteen keskeiset ominaisuudet

Tuotteen keskeiset ominaisuudet Iskuporakoneet AdvancedImpact 900 Uusi AdvancedImpact 900, joka on varustettu Boschin innovatiivisella Kickback Control -ominaisuudella ja 2-vaihteisella vaihteistolla kaikille kotinikkareille, jotka haluavat

Lisätiedot

KAMPANJA- TARJOUKSET

KAMPANJA- TARJOUKSET NUMMERO 3 SYYS JOULUKUU 2011 KAMPANJA- TARJOUKSET SYYS JOULUKUU 2011 DW745RS PÖYTÄSAHA JA JALUSTA 250 mm terä. Halkaisuleveys 410 mm. 1700 W moottori. Ylikuormitussuoja. Jalusta pyörillä (DE7400). 999

Lisätiedot

perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40

perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40 Joka verstaan perustyökalu Bosch-pylväsporakone PBD 40 UUTUUS! Bosch-pylväsporakone PBD 40 suurimpaan tarkkuuteen ja käyttömukavuuteen. Lisätietoja löydät osoitteesta www.bosch-do-it.fi. Rakentajan ja

Lisätiedot

2,50. 34,90 (alv 24 % 43,28) TYÖKÄSINE Guide. 764 W. Koot 8 11. TASKULAMPPU 37,- PUHALLUSLAMPPU Sievert. PT600. (alv 24 % 3,10) Led Lenser. P5.2.

2,50. 34,90 (alv 24 % 43,28) TYÖKÄSINE Guide. 764 W. Koot 8 11. TASKULAMPPU 37,- PUHALLUSLAMPPU Sievert. PT600. (alv 24 % 3,10) Led Lenser. P5.2. 1 TOOLS KAMPANJA TYÖKALUT, TARVIKKEET JA HENKILÖNSUOJAIMET SYKSY 2015, t e s i l l u Ed t, a m m e s t edulli e s k u o rj a t n i S TOOL nuksille! raken 2,50 (alv 24 % 3,10) TYÖKÄSINE Guide. 764 W. Koot

Lisätiedot

KAMPANJALEHTI. UUTUUS! Rofrost ECO. Varme. Klima. Sanitet. www.rothenberger.com. Rofrost Turbo 1¼, och 2 799,- 12,90

KAMPANJALEHTI. UUTUUS! Rofrost ECO. Varme. Klima. Sanitet. www.rothenberger.com. Rofrost Turbo 1¼, och 2 799,- 12,90 Sanitet Varme Klima LEHTI Rofrost ECO Kevyt helppokäyttöinen jäädytyslaite, paino ainoastaan Kg Jäädytys ja sulatustoiminta samassa laitteessa. Kupari,metalli, komposiittiputkille. Ø 8 mm 22 mm. 799,-

Lisätiedot

MILWAUKEE SUORITUSKYVYN & TÄRINÄTASON LYÖMÄTÖN YHDISTELMÄ

MILWAUKEE SUORITUSKYVYN & TÄRINÄTASON LYÖMÄTÖN YHDISTELMÄ MILWAUKEE PORAVASARA VALIKOIMA SUORITUSKYVYN & TÄRINÄTASON LYÖMÄTÖN YHDISTELMÄ KANGO 750 S Ylivoimaista kestävyyttä Kattavat kenttä- ja laboratoriotestit ovat todistaneet uuden 7 kg poravasaran ylivoimaisen

Lisätiedot

LI-ION POWER 72V AKKUKONEET. suorituskykyä ilman johtoja

LI-ION POWER 72V AKKUKONEET. suorituskykyä ilman johtoja LI-ION POWER 72V AKKUKONEET suorituskykyä ilman johtoja Yksinkertaisesti tehokas: 72V Akku PAREMPI SINULLE, PUUTARHALLE JA YMPÄRISTÖLLE ieb ed ing ungen (abrufbar unte us* lakk se ch a ar erg rw w tell

Lisätiedot

2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 18,0 V DD 2G 18.0

2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 18,0 V DD 2G 18.0 Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 25899 2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 8,0 V DD 2G 8.0 Tilausnumero 47.83 2-nopeuksinen akkuporakoneruuvain 8,0 V + Sähköinen hallintajärjestelmä

Lisätiedot

TEHOA * M12 CIW38-202C FUEL. M12 CH-402C FUEL SDS-plus poravasara - 1,1 J alv. 24% M12. M12 CID-202C FUEL 1/4" Hex kompakti iskevä

TEHOA * M12 CIW38-202C FUEL. M12 CH-402C FUEL SDS-plus poravasara - 1,1 J alv. 24% M12. M12 CID-202C FUEL 1/4 Hex kompakti iskevä Voimassa 31. joulukuuta 2013 asti News L E U F I T K A P M O K A R A S A V A R O P S U L SDSP TESTIN PARAS! Lue lisää sivulta 5 2 SAR POWERSTATE HIILIHARJATON MOOTTORI M ilwaukee suunnittelema ja valmistama

Lisätiedot

Akkukäyttöinen kulmahiomakone ACCUFLEX 18.0 V, 125 mm

Akkukäyttöinen kulmahiomakone ACCUFLEX 18.0 V, 125 mm Akkukäyttöinen kulmahiomakone ACCUFLEX 8.0 V, 25 mm L 25 8.0-EC Tilausnumero 46.725 Akun jännite 8 V Akun kapasiteetti 2,5 / 5,0 Ah Hiomalaikan maksimi halkaisija 25 mm Kierrosluku ilman kuormitusta 8500

Lisätiedot

MILWAUKEE. webshop.motoral.fi. Puhelin vaihde Puhelin myynti

MILWAUKEE. webshop.motoral.fi. Puhelin vaihde Puhelin myynti 2019 MOTORAL OY:N TUOTELUETTELO MILWAUKEE webshop.motoral.fi Motoral Oy Valuraudankuja 1 00700 HELSINKI www.motoral.fi Puhelin vaihde 010 5507 0 Puhelin myynti 010 5507 100 myynti@motoral.fi webshop.motoral.fi

Lisätiedot

MULTI VOLT 36V / 18V Sähkötyökalun voima Akkukoneen vapaus

MULTI VOLT 36V / 18V Sähkötyökalun voima Akkukoneen vapaus MULTI VOLT 36V / 18V Sähkötyökalun voima Akkukoneen vapaus Työskentele nopeammin, helpommin ja tehokkaammin. MULTI VOLT A-akku on yhteensopiva Hitachi/HiKOKI 18V -konevalikoiman kanssa. Akku vaihtaa automaattisesti

Lisätiedot

Ylivoimainen erikoistarjous

Ylivoimainen erikoistarjous Ylivoimainen erikoistarjous minimonsterkit Lisää sivulla 2 Bosch-sähkötyökalut ammattilaisille ammattilaisilta Pidätämme oikeuden muutoksiin. Tarjoukset voimassa rajoitetun ajan tai niin kauan kuin tavaraa

Lisätiedot

...oikein! kerralla... Onnistu

...oikein! kerralla... Onnistu Onnistu kerralla......oikein! UUTUUS! Boschin akkupora/ruuvinvääntimet PSR 14,4 LI-2 ja PSR 18 LI-2 varustettuna Bosch PowerControlilla. Näin miellyttävää ja helppoa ei poraaminen ole ollut koskaan. Lisätietoja

Lisätiedot

3VUOTTA. Talvi 2013. Hiiliharjaton pieni ja kevyt. Voimakas yleiskone. Äärimmäistä vääntöä. Pikalataus 22min. kampanjatuotteet TAKUU

3VUOTTA. Talvi 2013. Hiiliharjaton pieni ja kevyt. Voimakas yleiskone. Äärimmäistä vääntöä. Pikalataus 22min. kampanjatuotteet TAKUU Talvi 21 kampanjatuotteet BDF459SHE Akkuporakone HIILIHARJATON Akut 2x1V 1,Ah Li-ion (latausaika n. min) Vääntövoima 25/45 Nm Kierrosluku -4 / -1.5 min -1 Paino 1,5 kg Lithium-ion Slim Battery Hiiliharjaton

Lisätiedot

Välttämätön apuväline puutarhassa

Välttämätön apuväline puutarhassa Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera

Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HOCHAUFLÖSENDER TOUCHSCREEN UUTTA KOSKETUS- NÄYTTÖ Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera teräväpiirtoa tarkastuksiin Technik nach Maß Made in Germany Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HD-kosketusnäyttö ja

Lisätiedot

Katkaisu- ja kuorintatyökalut 0,02-16 mm². Embla S-nro 64 065 34

Katkaisu- ja kuorintatyökalut 0,02-16 mm². Embla S-nro 64 065 34 Katkaisu- ja kuorintatyökalut 0,02-16 mm² EMBLA Embla S-nro 64 065 34 Kuorinta- ja katkaisutyökalut. kuorintakapasiteetti: - standardikassetti PVC suorilla terillä 0,02-10 mm², S-nro 64 064 92 - vaihtokasetti

Lisätiedot

RUUVIKESKUS. Eristetyt johtoliittimet. WWW.RUUVIKESKUS.FI puh. (09) 720 6280 Levytie 6 A, 00880 Helsinki 2.4.1

RUUVIKESKUS. Eristetyt johtoliittimet. WWW.RUUVIKESKUS.FI puh. (09) 720 6280 Levytie 6 A, 00880 Helsinki 2.4.1 Eristetyt johtoliittimet Rengasliitin 0,5-6 ² Ÿ Materiaali: Kupari, tina, juotettu kaula. ² AWG Tuote n:o Ruuvi W d d2 L L1 s t t1 Kpl/ pk 0,5-22-16 686-1532R M4 5,50 4,10 3,20 17,50 10,50 7 0,75 0,80

Lisätiedot

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR Mutterinkiertimet Tuote n:o 1305 Tuote n:o 7825 Tuote n:o 1356 Tuote n:o 1355 Tuote n:o 1605SR Tuote n:o 1610SR Tuotekoodi Vääntö momentti Suositeltava työskentelyalue Suurin pulttikoko Tyhjäkäynti kierrosluku

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

KORJAAMOTYÖKALUT 1 / 2017

KORJAAMOTYÖKALUT 1 / 2017 KORJAAMOTYÖKALUT 1 / 2017 Kampanjahinnat ovat voimassa 31.8.2017 saakka, kaikki hinnat alv 0% OIKEAT TYÖKALUT OIKEISIIN TÖIHIN 107XPA Räikkäväännin 3/8" 1077XPA Räikkäväännin 1/2" 73Nm, 160 rpm / min Paino:

Lisätiedot

Metalli. Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA. Yhdistele ja hyödy

Metalli. Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA. Yhdistele ja hyödy Metalli Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA Yhdistele ja hyödy FEIN Select + tarjoaa mahdollisuuden yhden tai useamman ammattimaiseen metallintyöstöön tarkoitetun

Lisätiedot

KÄSITYÖKALU KAMPANJA 2012

KÄSITYÖKALU KAMPANJA 2012 KÄSITYÖKALU KAMPANJA 2012 Voimassa 31.12.2012 asti. Hinnat ALV0% UUSI micro CA-100 TARKASTELUKAMERA Suuri LCD-näyttö (3,5 ) kuva käännettävissä 360, 4-LED valoa ja lähes täydellinen kuvan laadun avulla

Lisätiedot

4.995,- 1.195,- 1.495,- www.rothenberger.se. www.rothenberger.com. ROCAM 3 MULTiMediA. R600 sarja. normaalihinta R 600 sarja

4.995,- 1.195,- 1.495,- www.rothenberger.se. www.rothenberger.com. ROCAM 3 MULTiMediA. R600 sarja. normaalihinta R 600 sarja aktuell01 09 Nr. 1 2013 Angebote mit MEHRwert gültig vom 01.02.2009 bis 30.04.2009 ROCAM 3 MULTiMediA Putkien tarkastuskamera 30mm kamerapäällä Ø50 mm - Ø150 mm putkiin tai 40mm kamerapäällä Ø150 - Ø300

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

imop Lite Ketterää siivousta

imop Lite Ketterää siivousta imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa

Lisätiedot

Johdoton ja helppokäyttöinen varrellinen rikkaimuri

Johdoton ja helppokäyttöinen varrellinen rikkaimuri Handy 2 in 1 on ladattava varsi-imuri, joka hoitaa imuroinnin nopeasti ja vaivattomasti. Se on aina käyttövalmis ja imutehoasetuksia on kaksi. Runsaasti värivaihtoehtoja. Pöydän alle päivällisen jäljiltä

Lisätiedot

186,- * Hinta alv 23% = 228,78 * Tilausn. 0102160400. 267,- * Hinta alv 23% = 328,41 * Tilausn. 0102540400

186,- * Hinta alv 23% = 228,78 * Tilausn. 0102160400. 267,- * Hinta alv 23% = 328,41 * Tilausn. 0102540400 KamPANJATARJOUKSET 1.7.-31.8.2012 XTRA 18 V 4.0 Ah Akkukulmahiomakone W 18 LTX 4.0 Ah 419 (515,37 sis. alv 23%) Tilausn. 602174610 33% Kesto yhdellä latauksella uutta! 10.8 v 3.0 ah Akkuporakone/ruuvinväännin

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 899 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone WSE 7 Vario 377.82 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone + VR-elektroniikka: portaaton nopeuden

Lisätiedot

NOPEUSNÄYTÖT LIIKENNETILASTOT

NOPEUSNÄYTÖT LIIKENNETILASTOT NOPEUSNÄYTÖT JA LIIKENNETILASTOT EVOLIS SOLUTION Maahantuonti ja myynti: Tapio Sorjonen Oy, Saviniemenkatu 23 49200 Hamina ELAN CITE, JOHTAVA EUROOPPALAINEN NOPEUSNÄYTTÖIHIN ERIKOISTUNUT YRITYS Vuodesta

Lisätiedot

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 899 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone WSE 7 Vario Tilausnumero 377.82 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone + VR-elektroniikka: portaaton

Lisätiedot

HIILIHARJATON MOOTTORI HUIPPULUOKAN LADATTAVAT TYÖKALUT UUTUUSTUOTTEET TALVI 2015 / 2016

HIILIHARJATON MOOTTORI HUIPPULUOKAN LADATTAVAT TYÖKALUT UUTUUSTUOTTEET TALVI 2015 / 2016 HUIPPULUOKAN LADATTAVAT TYÖKALUT UUTUUSTUOTTEET TALVI 2015 / 2016 VOIMAKAS, TEHOKAS & KOMPAKTI EY74A2LJ2G/PN2G/X Porakone & ruuvinväännin Todella kompakti runko, pituus 178mm Uusi voimakas hiiliharjaton

Lisätiedot

SÄHKÖTYÖKALUT M12 CDD FUEL PORAKONE-/RUUVINVÄÄNNIN M12 CPD FUEL ISKUPORAKONE

SÄHKÖTYÖKALUT M12 CDD FUEL PORAKONE-/RUUVINVÄÄNNIN M12 CPD FUEL ISKUPORAKONE M12 CDD FUEL PORAKONE-/RUUVINVÄÄNNIN M12 FUEL porakone/ruuvinväännin hiiliharjattomalla moottorilla tekee siitä entistä kestävämmän, nopeamman ja antaa sille pidemmän käyttöiän. Milwaukeen patentoitu suojaelektroniikka

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

Ammattimaiset sähkötyökalut ja varusteet

Ammattimaiset sähkötyökalut ja varusteet Ammattimaiset sähkötyökalut ja varusteet NEW YKSI OOTTORI. ONTA ERI KaYTToa. oottori ja käyttölaitteet myydään erikseen. Rekisteröity malli. Patentti 1101605.2 vireillä. 6,5 hv 3 l 20 cm Ø 3150 min -1

Lisätiedot

234,- * Hinta alv 23% = 287,82* Tilausn. 602136600. KamPANJATARJOUKSET SYKSy 2011. Akkuporakone BS 18 Li EXTREME

234,- * Hinta alv 23% = 287,82* Tilausn. 602136600. KamPANJATARJOUKSET SYKSy 2011. Akkuporakone BS 18 Li EXTREME KOLMEN VUODEN TAKUU KAIKILLE KONEILLE, LATUREILLE, ISTUKOILLE JA JOPA AKUILLE! KamPANJATARJOUKSET SYKSy 2011 Akkuporakone BS 18 Li EXTREME Markkinoiden tehokkaimmat 18V / 50A akut 3,0Ah kapasiteetilla,

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

Rakentaminen. Uudet FEIN-akkuporakoneet äärimmäisen tehokkaita. Yli 115 vuoden kokemuksella. VUODEN. FEIN Plus -TAKUU

Rakentaminen. Uudet FEIN-akkuporakoneet äärimmäisen tehokkaita. Yli 115 vuoden kokemuksella. VUODEN. FEIN Plus -TAKUU Rakentaminen Uudet FEIN-akkuporakoneet äärimmäisen tehokkaita. Yli 115 vuoden kokemuksella. VUODEN FEIN Plus -TAKUU 3MYÖS LITIUMIONIAKUILLE Tehokkaimmat FEIN-akkuporakoneet sähkötyökalujen keksijältä.

Lisätiedot

aktuellt 4.995,- www.rothenberger.com ROCAM 3 MultiMediA irroitettava MOnitORi kaasutoiminen JuOtOskOlVi 249,-

aktuellt 4.995,- www.rothenberger.com ROCAM 3 MultiMediA irroitettava MOnitORi kaasutoiminen JuOtOskOlVi 249,- aktuell01 09 Angebote mit MEHRwert gültig vom 01.02.2009 bis 30.04.2009 Nr. 2 12/13 ROCAM 3 MultiMediA irroitettava MOnitORi Putkien tarkastuskamera 30mm kamerapäällä Ø50 mm - Ø150 mm putkiin tai 40mm

Lisätiedot

Korjaamotyökalut 599 W7150EU-K2. 2135QTiMAX 3445MAX-M. 2145QiMAX 4152HL W5150EU-K2. All priser er ex. mva. Vi tar forbehold om trykkfeil.

Korjaamotyökalut 599 W7150EU-K2. 2135QTiMAX 3445MAX-M. 2145QiMAX 4152HL W5150EU-K2. All priser er ex. mva. Vi tar forbehold om trykkfeil. Korjaamotyökalut 339 359 2135QTiMAX 3445MAX-M 650 2145QiMAX 599 W7150EU-K2 4152HL 539 235 W5150EU-K2 FørsteNumero halvdel av 2014 1/2014 Gjelder sa langt voimassa lageret rekker eller senestasti 30/06/2014

Lisätiedot

SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V

SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V 2016 SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V ST2661300 350 W 2-13 mm 520-2620 rpm 13 mm pikaistukka 575 mm 19 kg Kevyt ja kompakti penkkiporakone niin kotiverstaalle kuin autotalliinkin. Kone on varustettu

Lisätiedot

900 wattinen kulmahiomakone, 125 mm yleiskäyttöön LE

900 wattinen kulmahiomakone, 125 mm yleiskäyttöön LE Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 25899 900 wattinen kulmahiomakone, 25 mm yleiskäyttöön LE 9-25 Tilausnumero 436.29 Hiomalaikan maksimi halkaisija 25 mm Kierrosluku ilman

Lisätiedot

45 90 45 30 mm mm mm mm 305 305 x 335 305 x 305. Moottori Nopeus Pienin Ø kw AC m/min mm

45 90 45 30 mm mm mm mm 305 305 x 335 305 x 305. Moottori Nopeus Pienin Ø kw AC m/min mm Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Meba Eco-Line 335 DGA 600 45 90 45 30 305 305 x 335 305 x 305 335 500 x 335 335 x 335 330 320 x 335 320

Lisätiedot

4.995,- www.rothenberger.com. ROCAM 3 Multimedia. Angebote mit MEHRwert gültig vom 01.02.2009 bis 30.04.2009

4.995,- www.rothenberger.com. ROCAM 3 Multimedia. Angebote mit MEHRwert gültig vom 01.02.2009 bis 30.04.2009 Angebote mit MEHRwert gültig vom.02.2009 bis 30.04.2009 aktuell 09 ROCAM 3 Multimedia Putkien tarkastuskamera 30mm kamerapäällä Ø50 mm - Ø150 mm putkiin tai 40mm kamerapäällä Ø150 - Ø300 mm putkiin. Kamerapää

Lisätiedot

Digitaaliset paikoitusmittalaitteet

Digitaaliset paikoitusmittalaitteet Digitaaliset paikoitusmittalaitteet Magnescale Tel: +49 711 5858-777 E-Mail: smse-mp@eu.sony.com www.sonymanufacturing.com Luotettava mittausjärjestelmä korkeampi laatu ja parempi tuottavuus Sonyn magneettiset

Lisätiedot

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ TEOLLISUUSNOSTURIT YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO TYÖPISTENOSTURIT CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ Konecranes CLX-ketjunostin UUDISTA

Lisätiedot

SAHAT. Rensi Finland Oy Yrittäjäntie 28 01800 KLAUKKALA www.rensi.fi

SAHAT. Rensi Finland Oy Yrittäjäntie 28 01800 KLAUKKALA www.rensi.fi SAHAT AUTOMAATTINEN URANTYÖSTÖKONE JIH-AUTO 10SM JIH-AUTO 10SM URANTYÖSTÖKONE Syöttö Kuularuuvi Uran maksimikoko vaakasyöttö 200mm, leveys 50mm, korkeus 50mm Terän koko 255x25.4 mm Työpöydän koko 835 mm

Lisätiedot

3 akulla! Kampanjamalli. akkua. Bosch sähkötyökalut ammattilaisille ammattilaisilta. Myyntijakso

3 akulla! Kampanjamalli. akkua. Bosch sähkötyökalut ammattilaisille ammattilaisilta. Myyntijakso Kampanjamalli 3 akulla! Akkuruuvinväännin GSR 14,4 V-LI Professional sis. 3 kpl 2,6 Ah:n akkua Lisää sivulla 4 3 akkua Bosch sähkötyökalut ammattilaisille ammattilaisilta Myyntijakso4. Myyntijakso 5 Pidätämme

Lisätiedot

SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30

SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 Sähkökäyttöinen moottori, 250 / 800W Erittäin kestävä korroosiosuojattu kotelo on käytännössä särkymätön pienikokoinen ja kevyt rakenne IP 65 kosteustestattu Paino 8 kg /

Lisätiedot

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa.

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Classicia. Lue myös sen laitteen ohjeet,

Lisätiedot

ERITTÄIN MONIPUOLINEN

ERITTÄIN MONIPUOLINEN Monitoimityökalut BTM50 BTM40 TM3000 ERITTÄIN MONIPUOLINEN Laaja valikoima lisävarusteita eri käyttötarkoituksiin Oskilloiva monitoimityökalu BTM50 BTM40 Yhteensopiva kaikkien OIS (Oscillating Interface

Lisätiedot

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper Luotettavaa suorituskykyä maan päällä, putkissa ja kaivoissa Leica Geosystemsin Piper-putkilasersarjaan voi luottaa joka tilanteessa Putkessa

Lisätiedot

HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4

HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4 HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4 Hitsauskoneet muoviputkistoille ja muoveille Meiltä saat työkalut ja ohjeet, jotta putkiston

Lisätiedot

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kompakti huippuominaisuudet omaava digitaalinen mittalaite soveltuu erinomaisesti sähköverkon energiatehokkuuden analysoimiseen AR6:n ominaisuuksia: Se ottaa jänniteaallosta

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11 K 2 CAR & HOME Kompakti ja näppärä painepesuri on erittäin monipuolisesti varusteltu. vakiona on 4 m paineletku suihkuputki ja rotojet suutin. Autosetti sisältää pesuharjan ja 0,3 l vaahtosuuttimen sekä

Lisätiedot

Kampanja voimassa asti (hinnat alv 0%) Ammattilaisille

Kampanja voimassa asti (hinnat alv 0%) Ammattilaisille Kampanja voimassa 31.12.2014 asti (hinnat alv 0%) Ammattilaisille Puristaminen Viper P30+ Sähkömekaaninen puristusliitoskone. Yksi kevyimmistä laitteista omassa luokassaan: paino 4,5kg (ilman leukaa) Elektroniikkaohjausyksikkö

Lisätiedot

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN.

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. PARASTA LAATUA PENSAILLE. Metabo-pensasleikkurit asettavat standardit. Näin tekee myös uusi mallistomme. Uudet pensasleikkurimme vakuuttavat

Lisätiedot

Made in Germany. DE1 SÄHKÖINEN MUTTERINVÄÄNNIN MOMENTTIKIRISTYKSEEN DE1plus MOMENTTI SEKÄ KULMAKIRISTYS TOIMINOILLA

Made in Germany. DE1 SÄHKÖINEN MUTTERINVÄÄNNIN MOMENTTIKIRISTYKSEEN DE1plus MOMENTTI SEKÄ KULMAKIRISTYS TOIMINOILLA Made in Germany DE1 SÄHKÖINEN MUTTERINVÄÄNNIN MOMENTTIKIRISTYKSEEN DE1plus MOMENTTI SEKÄ KULMKIRISTYS TOIMINOILL UUSIMMN MLLISRJN MOMENTTIVÄÄNNIN DE1 momenttivääntimessä on uusi ohjausjärjestelmä, joka

Lisätiedot

Green BEAM. LAX 300 G ristilaser luotitoiminnolla. Vihreät laserlinjat optimaaliseen näkyvyyteen kirkkaissa sisätiloissa

Green BEAM. LAX 300 G ristilaser luotitoiminnolla. Vihreät laserlinjat optimaaliseen näkyvyyteen kirkkaissa sisätiloissa Green BEAM LAX 300 G ristilaser luotitoiminnolla Vihreät laserlinjat optimaaliseen näkyvyyteen kirkkaissa sisätiloissa LAX 300 G ristilaser luotitoiminnolla: suunniteltu sisärakennustöihin 1) Iskunkestävä

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/11 C

Kompaktisarja HD 5/11 C Kompaktisarja HD 5/11 C Kätevän kokoinen, varmatoiminen, messinkipäätyisellä pumpulla varustettu ammattipesuri peruskäyttöön. Vakiovarusteet: 10 m Suihkuputki 400 mm Kolmitoimisuutin (0 /25 /40 ). Kiertyvät

Lisätiedot

Ammattilaislaatua made in Germany.

Ammattilaislaatua made in Germany. Metalli Ammattilaislaatua made in Germany. Uudet FEINin Compact-kulmahiomakoneet. Ennennäkemätön hinta-/laatusuhde. alkaen 128,- 159,- sis. alv 24 % Uusilla FEIN-kulmahiomakoneilla työskentely on nopeampaa

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

TigerStop Standard Digitaalinen Syöttölaite / Stoppari

TigerStop Standard Digitaalinen Syöttölaite / Stoppari Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi TigerStop Standard Digitaalinen Syöttölaite / Stoppari Malli Työpituus Kokonaispituus Standardi mm mm

Lisätiedot

NOOX xperio herätyskello valvontakamera

NOOX xperio herätyskello valvontakamera NOOX xperio herätyskello valvontakamera Käyttöohje Ajan asetus Kun kellonaika on näytössä paina SET, ruudulla lukee nyt "2010" Aseta oikea aika UP ja DOWN näppäimillä ja paina SET uudelleen vahvistaakseni

Lisätiedot

Putken katkaisu, viiste ja orbitaali hitsaus

Putken katkaisu, viiste ja orbitaali hitsaus Putken katkaisu, viiste ja orbitaali hitsaus DC25 Ø 3 25, 4 mm kevyt ja kompakti: 7,1 kg akun kanssa Porakoneyksikkö: QuiXS pikaistukka 18 V moottori Li-Ion akut toimitetaan kahdella 18 V 1,5 Ah akulla

Lisätiedot

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Maakohtainen myyntiesite Suomi () Langattomat AudioBoost-TV-kuulokkeet 15 mm:n elementit / suljettu takaosa Nappikuuloke SSC5001/10 Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Kevyillä ja langattomilla SSC5001

Lisätiedot

Johdoton työskentely. Back

Johdoton työskentely. Back Johdoton työskentely Back 774 Johdoton työskentely Yleiskatsaus Bosch-tarvikkeet 11/12 Teknologia, joka hämmästyttää litiumioniakut Ei muisti-ilmiötä : lataus, koska tahansa riippumatta siitä, onko akku

Lisätiedot

M E T A L L I N T Y Ö S T Ö

M E T A L L I N T Y Ö S T Ö Seite 1 M E TA L L I N T YÖ S T Ö 2009/2010 Seite 9 MCS-275 / MCS-315 Kylmäpyörösahat Karkaistut ja hiotut hammaspyörät pidentävät käyttöikää Pää kääntyy 0 45 oikealta vasemmalle Säädettävä määrämittarajoitin

Lisätiedot

Parasta ammattilaisille. Testaa uudistunut MultiMaster!

Parasta ammattilaisille. Testaa uudistunut MultiMaster! Parasta ammattilaisille Testaa uudistunut MultiMaster! MultiMaster Saksassa rankkaan käyttöön valmistetut monitoimikoneet ovat nyt uudistuneet. MultiMaster FMM 350Q -koneiden rakenne on täysin uusi. Tehokkaampi,

Lisätiedot

UUTTA FEIN 12 V. Tehokkuutta ja nopeutta.

UUTTA FEIN 12 V. Tehokkuutta ja nopeutta. RAKENTAMINEN / METALLIALA Tehokkuutta ja nopeutta. Uudet 12 V:n akkukoneet: optimaaliset vääntömomentit ja korkeat kierrosluvut takaavat täydellisen porauksen ja ruuvauksen. UUTTA FEIN 12 V FEINin uudet

Lisätiedot

Tarvikkeet. P-81175 22-os ruuvikärkisarja. P-79778 17-os ruuvikärkisarja. D-34936 31-os ruuvikärkisarja. P-74740 13-os ruuvikärkisarja

Tarvikkeet. P-81175 22-os ruuvikärkisarja. P-79778 17-os ruuvikärkisarja. D-34936 31-os ruuvikärkisarja. P-74740 13-os ruuvikärkisarja Tarvikkeet P-81175 22-os ruuvikärkisarja Torx/PH/PZ/Kuusio 25mm, magneettijatko, hylsyadapteri 1/4 0 88381 44726 3 9,95 8,02 alv 0% P-79778 17-os ruuvikärkisarja Torx/PH/PZ 25mm ja magneettihylsy 0 88381

Lisätiedot