Kesän korttigalleria s

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesän korttigalleria s. 64 65"

Transkriptio

1 Puutarhatuliaisia s Vihreä kori Tee koriosa leikkaamalla leipälautasen kokoinen kertakäyttölautanen kahteen osaan hieman puolenvälin yläpuolelta. Leikkaa toinen lautanen samoin. Isommista kappaleista tulee kori. Leikkaa kolmannesta lautasesta korille sanka niin, että leikkaa lautasen reunasta noin 2 cm levyinen rengas. Leikkaa rengas puoliksi hieman puolenvälin yläpuolelta. Maalaa korinosat ja sanka kauttaaltaan ja anna kuivua. Liimaa sanka toisen koriosaan kiinni. Liimaa toinen koriosa edellisen koriosan päälle reunoistaan niin, että lautasen sisäpuolet ovat vastakkain. Maalaa koriin koristeita ja anna kuivua. Tee kasvutikut vuolemalla askartelutikkujen toiset päät kapeammaksi ja kirjoita liuotinpohjaisella tusseilla tikkuihin samoja nimiä taskuun tulevien siemenpussien kanssa. Kirjoita kartonkisuikaleelle kesäinen viesti ja sujauta se siemenpussien ja kasvutikkujen kanssa koriin. Kukka Tee taskuosa leikkaamalla leipälautasen kokoinen kertakäyttölautanen puolesta välistä kahteen osaan. Maalaa taskuosa ja toinen lautanen kauttaaltaan oranssilla askartelumaalilla ja anna kuivua. Leikkaa ruskeasta kartongista kaksi halkaisijaltaan 6 cm kokoista ympyrää. Leikkaa toinen ympyrä puoliksi. Liimaa puolikas ympyrä taskuosan leikatun reunan keskelle ja liimaa kokonainen ympyrä kokonaisen lautasen keskelle. Liimaa taskuosa reunoista kiinni kokonaiseen lautaseen niin, että taskuosan "pohjapuoli" on kokonaisen lautasen oikeaa puolta vasten. Leikkaa lautasen reuna muistuttamaan kukan terälehtiä. Tee kasvutikut vuolemalla askartelutikkujen toiset päät kapeammaksi ja kirjoita liuotinpohjaisella tusseilla tikkuihin samoja nimiä taskuun tulevien siemenpussien kanssa. Kirjoita kartonkisuikaleelle haluamasi resepti tai kasvatusohje ja sujauta se siemenpussien ja kasvutikkujen kanssa koriin. Porkkana Aseta porkkanan kaava leipälautasen kokoisen kertakäyttölautasen päälle ja tee lautaseen taitokset kaavassa näkyviin kohtiin. Maalaa lautanen kauttaaltaan oranssilla askartelumaalilla ja anna kuivua. Käännä taitteet lautasen päälle ja liimaa kiinni. Anna liiman kuivua. Tee porkkanalle naatit avaamalla paperinarun kierteitä hieman ja leikkaa löystytettyyn naruun viiltoja. Liimaa naatit porkkanaan. Tee kasvutikut vuolemalla askartelutikkujen toiset päät kapeammaksi ja kirjoita liuotinpohjaisella tusseilla tikkuihin samoja nimiä taskuun tulevien siemenpussien kanssa. Kirjoita kartonkisuikaleelle haluamasi resepti tai kasvatusohje ja sujauta se siemenpussien ja kasvutikkujen kanssa koriin. Kesän korttigalleria s Ruutuja lautasliinasta 21 x 14 cm kokoinen kappale ja taita se korttipohjaksi. Ota vihreää leimasinväriä meikkisieneen ja töpötä väriä kevyesti kortin kannen reunoihin. Leikkaa kuviollisesta lautasliinasta noin 15 x 15 cm kokoinen kappale ja irrota lautasliinan päällimmäinen kuviokerros. Aseta lautasliina valkoisen kartongin päälle ja sivele lautasliinan päälle pehmeällä siveltimellä mattapintaista découpagelakkaa. Aloita lakan levittäminen lautasliinan keskeltä ja etene kohti reunoja. Tarkista että lautasliina on tarttunut joka kohdasta kiinni kartonkiin ja anna lakan kuivua. Leikkaa lautasliinakartongista 12 kpl 3 x 3 cm kokoisia neliöitä. Liimaa neliöt symmetrisesti allekkain ja vierekkäin kortin kanteen. Leikkaa lautasliinakartongista kaksi pienempää neliötä ja kiinnitä vaaleanpunaisesta silkkinauhasta leikatut pätkät pienien neliöiden avulla kortin etu- ja takakanteen kiinni. Kirjoita kortin sisälle tervehdyksesi ja sulje kortti solmimalla nauhat. 2. Kolme paperikukkaa 32 x 16 cm kokoinen kappale ja taita se kaksinkerroin korttipohjaksi. Leikkaa ruohonvihreästä kartongista 13,5 x 13,5 cm kokoinen neliö. Kiinnitä kaksipuolisella teipillä kolme eriväristä silkkinauhaa kulkemaan neliön reunasta reunaan. Kiinnitä nauhojen kohdalle eri tasoihin pienillä koristehaaraniiteillä kolme keltaisen ja vihreän sävyisistä paperikukista koottua monikerroksista kukkaa. Kiinnitä nauhoilla ja kukilla koristeltu kartonkineliö kortin kanteen kaksipuolisella teipillä. 3. Paperikukat ristikossa Leikkaa valkoisesta kartongista 24 x 14 cm kokoinen kappale ja taita se kaksinkerroin korttipohjaksi. Leikkaa turkoosista kartongista viisi 1,5 cm leveää ja 13 cm pitkää suikaletta. Asettele suikaleet kortin kanteen vaakasuuntaisesti niin, että ala- ja yläreunaan jää noin 2 cm ja suikaleiden väliin noin 0,5 cm. Kiinnitä suikaleet taittamalla kortin kannen ylimenevät päät kannen sisäja takapuolelle ja kiinnitä päät kaksipuolisella teipillä. Leikkaa vaaleanvihreästä kartongista viisi 1,5 cm leveää ja 14 cm pitkää suikaletta. Pujottele suikaleet pystysuuntaisesti turkoosien suikaleiden lomaan pujottaen suikale aina yhden turkoosin suikaleen ali ja seuraavan yli. Kiinnitä vihreiden suikaleiden päät liimalla tai kaksipuolisella teipillä kortin ylä- ja alareunaan. Kiinnitä punoksen lomaan muutamia yksittäisiä vihreitä paperikukkia ja yksi useasta erikokoisesta kukasta koottu monikerroksinen vihreä paperikukka. Kiinnitä kukat vihreillä koristehaaranastoilla. 4. Lautasliinakuvioita 15 x 15 cm kokoinen neliö. Ota vihreää leimasinväriä meikkisieneen ja töpötä väriä kevyesti kartonkineliön reunoihin. Leikkaa kuviollisesta lautasliinasta noin 15 x 15 cm kokoinen kappale ja irrota lautasliinan päällimmäinen kuviokerros. Kiinnitä lautasliina valkoiseen kartonkiin 1. kortin ohjeen mukaisesti découpagelakalla ja anna lakan kuivua. Leikkaa lautasliinakartongista 14 x 14 cm kokoinen neliö ja töpötä vihreää leimasinväriä kevyesti neliön reunoihin. Korosta lautasliinan kuvioita pursottamalla joihinkin kohtiin väritöntä Tulip-koristeväriä. Anna värin kuivua. Kuivuttuaankin Tulipkoristeväri jää hieman koholleen ja koristaa yksityiskohtia. Leikkaa keltaisesta silkkinauhasta kaksi pätkää ja kiinnitä nauhojen päät lautasliinaneliön nurjalle puolelle, neliön vastakkaisille reunoille. Solmi nauhat lautasliinaneliön päälipuolelle. Kiinnitä nauhalla koristeltu neliö vaaleanvihreän kartonkineliön päälle kaksipuolisella teipillä ja kirjoita tervehdyksesi kortin takapuolelle. 40

2 5. Vihreät kukat Käytä korttipohjana valmista vihreää A6-korttipohjaa tai leikkaa korttipohja isommasta vihreästä kartongista. Leikkaa vaaleanvihreästä kartongista kolme kaavan mukaista kukkaa. Muotoile kukkien terälehtiä hieman ylöspäin kaartuviksi. Liimaa kukat keskikohdastaan kiinni korttiin. Leikkaa tummanvihreästä kartongista jokaiselle kukalle kaksi lehteä ja liimaa lehdet kukkien terälehtien alle. Leikkaa ruohonvihreästä kartongista kolme ympyrää kukkien keskustoiksi ja kiinnitä keskustat kukkiin 3D-tarratyynyillä. 6. Kukka kartongista ja kirjansivusta 11 x 17 cm kokoinen kappale korttipohjaksi. Leikkaa sammaleen vihreästä kartongista 10,5 x 14 cm kokoinen kappale ja liimaa se korttiin kiinni. Leikkaa vihreästä kartongista kukalle kaksi vartta, lehti ja aluslehdet. Leikkaa valkoisesta ja vaaleanvihreästä kartongista sekä kirjan sivusta erikokoisia terälehtiä ja kapeita kaarevia suikaleita. Kokoa kukka korttipohjaan niin, että asettele ja liimaa ensin varret ja lehti paikoilleen. Kokoa kukka niin, että asettele ensin isoimmat terälehdet lomittain ja lisää aina pienempiä terälehtiä edellisten päälle. Liimaa lopuksi kukkaan kapeita kaarevia suikaleita ja liimaa viimeisenä vihreästä kartongista leikatut aluslehdet kukan tyveen. Kokoa pieni kukka muutamasta terälehdestä, kaarevasta suikaleesta ja yhdestä aluslehdestä. Kirjoita tervehdyksesi kortin takapuolelle. 7. Pinkit huopakukat Käytä korttipohjana valmista taitettua sinistä ekokartonkikorttipohjaa. Hio korttipohjan kannen reunoja kevyesti leimasinaskartelutarvikkeisiin kuuluvalla hiomatyynyllä. Leikkaa luonnonvalkoisesta kartongista 13 x 9,5 cm kokoinen kappale. Leikkaa esimerkiksi pilkullisesta kuviopaperista 13 x 7 cm kokoinen kappale ja revi kappaleen toinen pitkä reuna hieman vinoksi. Liimaa kappale luonnonvalkoisen kartongin päälle. Kiinnitä kuviopaperin revityn reunan kohdalle haaraniiteillä kolme pinkkiä huopakukkasta. Kiinnitä luonnonvalkoinen kartonki koristeineen kortin kanteen kaksipuolisella teipillä. Kiinnitä kapealla kaksipuolisella teipillä pitsinauhat kulkemaan kortin kannen ala- ja yläreunaan. 8. Kastelukannukortti oheisen kaavan mukainen kastelukannu. Leikkaa kaavan mukainen kukka vaaleanpunaisesta ja valkoisesta kartongista ja kiinnitä kukka kastelukannun sankaan vihreällä koristehaaraniitillä. Leikkaa vihreästä ja valkoisesta kartongista pienet kappaleet tervehdystekstiä varten. Kiinnitä valkoinen kappale liimalla vihreään kappaleeseen ja vihreä kappale koristehaaraniiteillä kastelukannuun kiinni. Kirjoita valkoiseen lappuun kesäinen tervehdys. 9. Kimalaisia Leikkaa sinisestä kartongista 19 x 20 cm kokoinen kappale ja taita se kaksinkerroin korttipohjaksi. Maalaa kortin kanteen valkoisella askartelumaalilla tai sormivärillä sivellintä tai sormea käyttäen pilviä. Leikkaa ympyräkuvioisella Fiskars kuvioleikkurilla (7436) tai saksilla keltaisesta kartongista halkaisijaltaan 2,5 cm kokoisia ympyröitä. Piirrä ympyröihin kimalaisten mustat viivat ja liimaa kimalaisille pienet liikkuvat silmät. Liimaa kimalaiset korttiin pilvien lomaan ja piirrä kimalaisille jalat ja tuntosarvet. Piirrä mustalla tussilla pisteviivoja kuvaamaan kimalaisten lentämistä. 10. Matosia Taita keltainen A4 kartonki kaksinkerroin korttipohjaksi. Maalaa kortin kanteen punaisella askartelumaalilla tai sormivärillä sivellintä tai sormea käyttäen omenoita. Maalaa omenoihin mustalla askartelumaalilla tai sormivärillä pyörylät ja ruskealla värillä kannat. Anna värien kuivua. Leikkaa ympyräkuvioisella Fiskars kuvioleikkurilla (7436) tai saksilla vihreästä kartongista halkaisijaltaan 2,5 cm kokoisia ympyröitä. Liimaa jokaiseen omenaan kolmesta lomittain asetellusta ympyrästä muodostuva mato. Liimaa muutamia matoja myös tulemaan kortin reunoista. Piirrä madoille suut ja tuntosarvet mustalla tussilla. Koristele madot askartelumaalilla tai sormivärillä tehdyillä pilkuilla. Voit käyttää pilkkujen tekemiseen topsipuikkoa. Liimaa madoille pienet liikkuvat silmät. 11. Perhoset 14,5 x 21 cm kokoinen kappale ja taita se kaksinkerroin korttipohjaksi tai käytä valmista taitettua korttipohjaa. Leikkaa kuviopaperista hieman korttipohjaa pienempi kappale ja liimaa se korttiin. Maalaa sormiväreillä kaksi perhosta korttiin ja anna värin kuivua rauhassa. 12. ja 13. Käsiperhoset Piirrä kartongille kaksi käden mukaista ääriviivaa niin, että käsikuviot tulevat ranteen puolelta yhteen ja sormet osoittavat eri suuntiin. Leikkaa kappale yhtenäisenä irti kartongista ja koristele se puuväreillä, liiduilla tai sormiväreillä. Taita askartelupunos kaksinkerroin ja kierrä punoksia taitteen kohdalta muutaman sentin matkalta kiinni toisiinsa. Aseta perhoskappale askartelupunosten väliin ja kierrä punoksia perhoskappaleen yläpuolelta muutaman sentin matkalta kiinni toisiinsa. Muotoile askartelupunoksen päät spiraalinmuotoisiksi perhosen tuntosarviksi. 14. Leppäkerttuja Leikkaa vihreästä kartongista 30 x 15 cm kokoinen kappale ja taita se kaksinkerroin korttipohjaksi. Maalaa kortin kanteen vihreällä askartelumaalilla tai sormivärillä sivellintä tai sormea käyttäen muutamia lehtiä. Anna värin kuivua. Leikkaa ympyräkuvioisella Fiskars kuvioleikkurilla (7424) tai saksilla punaisesta ja lilasta kartongista noin 4 cm kokoisia ympyröitä. Piirrä ympyröihin leppäkerttujen mustat pisteet ja viivat ja liimaa leppäkertuille pienet liikkuvat silmät. Liimaa leppäkertut korttiin lehtien lomaan ja piirrä leppäkertuille jalat ja tuntosarvet. Kesän taikaa 41

3 42

4 Mallit RIIKKA HIRVONEN, NEA HIRVONEN JA SIRPA TÖRNROOS teksti ANU TURU kuvat RITVA TUOMI Pikkulinnut pesäpuuhissa Kevään tullen pihapiirit ja metsät ovat täynnä elämää ja ääniä. Muuttolinnut ovat palanneet ja pesänrakennus on jo täydessä vauhdissa. Vanhan kansan muuttolintuihin kohdistuva "rallatus" pätee edelleenkin kevättä ihmetellessä. Tässä jutussa tutustutaan rallatuksessa esiintyviin pikkulintuihin eli kiuruun, peipposeen, västäräkkiin sekä pääskyseen, joilla jokaisella on omat tunnusmerkit sekä pesänrakennustavat. "Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään! Viisivuotiaan Nean tekemä työ peipposen pesäpuuhista. "tvink-tvink" Kesän taikaa 43

5 "driu priio kurrl" "Kuu kiurusta kesään... Kiuru Valppaan näköisen kiurun tunnistaa muun muassa sen päälaella keikkuvasta töyhtöstä ja vahvoista jaloista sekä takavarpaiden pitkistä kynsistä. Ruskeanharmaan kiurun selkä on vaaleanruskea ja rinnassa sillä on mustia juovia. Vatsakupu on vaaleasävytteinen ja sen melko pitkää pyrstöä reunustaa valkoiset sulat. Kiuru rakentaa pesänsä matalaan edellisvuotisen heinän suojaamaan kuoppaan, joka voi sijaita maassa, mättäässä tai ojanpenkalla. Kiuru käyttää pesänrakennusmateriaaleina kuivia heiniä ja juuria. Kiuru munii 3-6 vihertävää, ruskealaikkuista munaa. Kiuru laulaa driu priio kurrl. 44

6 "tvink-tvink"...puolikuuta peipposesta... Peippo Tomeran näköisellä peipolla on valkoiset hartiat, selkeät valkeat siipijuovat sekä valkeat pyrstön reunasulat. Kirjavasävytteisellä koiraalla päälaki, niska, kurkku ja rinta ovat ruskehtavapunertavat ja selkä on punaruskea. Koiraan vatsakupu on valkoinen. Tylsemmän sävyinen naaras on selkäpuolelta oliivinruskea ja vatsapuolelta harmahtavan kellanruskea. Naaraan vartalonmuoto on tanakka. Peipponen rakentaa huolellisesti maljamaisen pesän sammaleesta, jäkälästä, korsista, karvoista ja hämähäkinseiteistä oksan tai puunrungon haaraan. Peipponen munii 4-5 harmaanpunertavaa, harmaanvihreää tai sinistä, tumman punaruskea- tai mustahkotäpläistä munaa. Peipon terävä ja kovaääninen varoitusääni kuuluu tvink-tvink. Kesän taikaa 45

7 "tsi-stip" "...västäräkistä vähäsen... Västäräkki Sirolla västäräkillä on hyvin pitkä pyrstö ja pitkät mustat jalat. Västäräkin tunnistaa myös sen keikkuvasta kävelystä ja syöksähtelevästä lentotyylistä. Keväällä koiraan päälaki, niska ja etumus ovat pikimustat. Otsa, päälaen etupuoli ja pään sivut ovat valkeat. Selkäpuoli on harmaa. Siivet ovat ruskean ja valkean kirjavat. Naaraalla päälaki on harmaampi kuin koiraalla. Västäräkki pesii erilaisiin suojaisiin koloihin, esimerkiksi muureihin, rakennuksiin ja kivenkoloihin. Pesän voi löytää myös halkopinosta tai auton konepellin alta. Västäräkin kuppimainen pesä on tehty jouhista, heinistä, juurikuidusta ja sammalesta. Västäräkki munii 5-6 harmaanvalkeaa tummapilkkuista munaa. Heleä-ääninen västäräkki laulelee "tsi-stip". 46

8 "tvit-tvit" Ohjeet ja kaavat sivuilla pääskysestä ei päivääkään! Haarapääsky Sulavalinjaisen haarapääskyn tunnistaa helpoiten sen haaramaisesta pyrstöstä, jossa uloimmat sulat ovat huomattavasti sisempiä pidemmät. Haarapääskyn koko yläpuoli on kiiltävän sinimusta. Otsa ja leuka ovat tummanpunaiset. Rinnan yli kulkee leveä musta poikkivyö ja muu osa alapuolesta on kermanvalkea. Haarapääsky rakentaa kulhomaisen savipesänsä tavallisesti hirren päälle latoon, liiteriin, sillan alle tai muuhun avoimeen rakennukseen. Haarapääsky käyttää pesänrakennusmateriaaleina multaa, savea, olkia ja korsia. Valmiin pesän haarapääsky vuoraa höyhenillä ja juurikuiduilla. Haarapääsky munii 4-6 valkeaa, punapilkullista munaa. Haarapääskyn laulu on soinnikasta "tvit-tvit" liverrystä, jonka seassa on kuultavissa narisevia ääniä. Lähteet: pesintä www. wikipedia.fi Lundevall, Carl-Fedrik, Suomen linnut. Porvoo: WSOY. Lefranc&Bourgeois Déco askartelumaalit HanArt Oy Liimat Casco-liimat Muut materiaalit omasta varastosta Kesän taikaa 47

9 Galeria maalauskoulu osa3 Taika-lehden kolmeosaisen Galeria Maalauskoulun asiantuntijana toimii taiteilija Jyrki Korhonen. Jyrki Korhosen käsialaa on maalauskoulussa opastetun työn toteuttaminen. Ensimmäisessä osiossa (Taika-lehti 3/2010) tutustuttiin akryylimaaleihin ja muihin maalaamisessa tarvittaviin lisäaineisiin sekä tarvikkeisiin. Toisessa osiossa (Taika-lehti 4/2010) rakennettiin asetelma ja luonnosteltiin se pinkopohjalle sekä maalattiin valot ja varjot. Kolmannessa ja samalla viimeisessä osiossa työ viimeistellään ja kehystetään. Maalauskoulun tarkoitus on auttaa taiteilijaa valitsemaan oikeat ja laadukkaat materiaalit, antaa peruseväät maalaamisen saloihin ja innostaa uusia maalareita tarttumaan siveltimeen. Vaihe 1, asetelman rakentaminen Vaihe 2, luonnosteleminen Tarvikkeet n esineitä asetelmaa varten n maalausteline ja -maalauspohja Vaihe 3, varjojen maalaaminen (46 x 38 cm) (esim. Winsor & Newton Universal) n Paperia luonnosteluun n Hiili, fiksatiivia ja säämiskä tai riepu n Akryylivärejä (esim. Winsor & Newton Galeria) n Siveltimiä (esim. Winsor & Newton Azanta Black siveltimet) n Paletti (esim. Winsor & Newton Vaihe 4, valkoisten kohtien sävyttäminen Tear-Off Palettes palettilehtiö) 48

10 Vaihe 5 Maalauksen viimeisteleminen Viimeistele maalaus lisäämällä yksityiskohtiin asetelmassa esiintyviä sävyjä. Kukan terälehtiin voi lisätä useampia punaisen sävyjä. Nostamalla valokohtia vaalealla värillä esiin ja lisäämällä varjokohtiin tummia sävyjä kukkaan saa luotua luonnollista pyöreää muotoa. Samalla tavalla voi lisätä kukan varren valonpuolelle vaaleita vihreän sävyjä ja varjon puolelle tummia vihreän sävyjä. Myös liinan valokohtia voi tarkentaa valkoisella sävyllä ja varjokohtia voi voimistaa lisäämällä niihin sinisiä sävyjä. Maljakon voimakkaita valokohtia voi nostaa esille valkoisella värillä. Älä maalaa yksityiskohtia liian tarkasti, vaan yritä säilyttää maalauksen yhtenäisyys. Liian tarkat yksityiskohdat saattavat haitata tasapainoista kokonaisuutta. Vaihe 6 Maalauksen kehystäminen Hyvin onnistunut työ kannattaa kehystyttää ammattikehystäjällä. Ammattikehystäjä osaa valita työhön sopivat kehykset, jotka tuovat itse taideteoksen hyvin esille. Ammattilaisen tekemät kehykset ovat laadukkaat, arvokkaan oloiset sekä kestävät. Jyrki Korhosen maalaaman taulun on kehystänyt Taide ja kehyspaja Alanko. Mikäli sinua jäi askarruttamaan joku maalauskoulun työvaihe tai tarvitset käytetyistä materiaaleista lisätietoa, niin ota yhteyttä sähköpostilla maalauskoulun asiantuntijaan Jyrki Korhoseen osoitteeseen jyrki.korhonen@hanart.fi Maalauskoulun materiaalit ja tuotteet HanArt Oy Taulun kehykset ja kehystystyöt Taide ja kehyspaja Alanko Kesän taikaa 49

Onnensolmu. 5. 6. Valmis solmu. Kesän taikaa 33

Onnensolmu. 5. 6. Valmis solmu. Kesän taikaa 33 30 Kesän taikaa 31 32 Onnensolmu 1. 2. 3. 4. 5. 6. Valmis solmu Kesän taikaa 33 Alkukesän sankareille s. 14-15 1. Kuplivat onnittelut Leikkaa valkoisesta Canson Mi-Teintes kartongista 14,5 x 21 cm kokoinen

Lisätiedot

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Yhden illan jutut Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Säilytyspussukka ompelemalla Tarvikkeet: kaksi eriväristä kangastilkkua esim 22 x 42 cm. Ohje: 1. Leikkaa kangaskappaleet

Lisätiedot

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA Mallit ja toteutus Kauhavan Kangas-Aitta Oy, Marjukka Tyrväinen Virkkauskoukku Esito-virkkuulanka nro 1,75, Esito-huopalanka nro 3, Sohvi-saalilanka nro 4. Lyhenteet krs=kerros,

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2012/2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2012/2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen isoon varsiruusuun tarvitset: 20 g tsekkiläisiä tai japanilaisia siemenhelmiä 10/0 HS punainen 20 g tsekkiläisiä tai japanilaisia siemenhelmiä 11/0 HS tumma oliivi/vihreä 0,16 0,30 mm taipuisaa

Lisätiedot

EVENING SONG LINTUSOITTORASIA

EVENING SONG LINTUSOITTORASIA TRVIKKT - 0 x 5 cm pala pilkullista puuvillajerseytä - 5 x 5 cm pala valkoista puuvillajerseytä - 0 x 0 cm pala vaaleaa luomupuuvillaista teddyneulosta - 5 x 0 cm pala vaaleaa pellavaa - pala tukikangasta,

Lisätiedot

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset

Lisätiedot

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Pingviini Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

Ristisolmu. Onnensolmu. Tuplakolikkosolmu. Mallit ja teksti VIIVI VATANEN Kuvat RITVA TUOMI Kiinalaisia solmuja

Ristisolmu. Onnensolmu. Tuplakolikkosolmu. Mallit ja teksti VIIVI VATANEN Kuvat RITVA TUOMI Kiinalaisia solmuja Mallit ja teksti VIIVI VATANEN Kuvat RITVA TUOMI Kiinalaisia solmuja Ristisolmu Ristisolmun ulkonäkö muuttuu aivan erilaiseksi, jos solmittavat nyörit ovat eriväriset. Kiinassa koristeellisten solmujen

Lisätiedot

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss 3M 2008. All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße 1 41453 Neuss www.scotchbecreative.de www.scotchprodukte.de Käsillään tekeminen suo mahdollisuuden luomisprosessiin osallistumiseen,

Lisätiedot

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi Decoupagea monella eri tavalla www.slojd-detaljer.fi Decoupage on vanha tekniikka, tunnettu jo 1700-luvulla Italiassa, esineiden koristelemiseen kauniilla paperikuvilla ja kuvioilla. Sana découper on ranskaa

Lisätiedot

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Jazz-varis Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus TARVIKEET JA TYÖVÄLINEET lukkokehys (kukkarolukkokehys) kangasta (+ mahdollinen vuorikangas) ohutta nyöriä, kapeaa nauhaa tms. liimaa (kontaktiliima) pihdit, esim.

Lisätiedot

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit:

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Afrodite-mekko Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Tarvitset mekkoon n. 350 cm hyvin laskeutuvaa kangasta (leveys n. 140-150 cm); esimerkiksi viskoosia, sifonkia tai ohutta satiinia. Erityisesti

Lisätiedot

Kiia Kimalainen. 2. krs: (2 ks samaan s:aan) 6 x (12). Päättele ja jätä riittävästi lankaa kiinnitykseen. Kiinnitä turvasilmät 2. ja 3. krs väliin.

Kiia Kimalainen. 2. krs: (2 ks samaan s:aan) 6 x (12). Päättele ja jätä riittävästi lankaa kiinnitykseen. Kiinnitä turvasilmät 2. ja 3. krs väliin. Kiia Kimalainen Materiaali Puuvillalanka: Mayflower Cotton 8/4: V. keltainen (1404) Valkoinen (1402) Musta (1443) Luomu hiekka (25) Turvasilmät: 2 kpl (8 mm.) Virkkuukoukku: Ohjeessa käytetty virkkuukoukku

Lisätiedot

Tilbehør 52 Eläinmobile

Tilbehør 52 Eläinmobile Tilbehør 52 Eläinmobile Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo Langanmenekki: Eläimiin: seuraavia värejä 1 kerä kutakin: vaaleanpunaista, pinkkiä, ruskeaa, beigeä, mustaa, valkoista Kaariin: seuraavia värejä 1

Lisätiedot

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari 91967 SOFT COTTON Versio 1 91967 ELÄIMELLISET REPUT LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 16 ks x 19 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä

Lisätiedot

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle Nopea apu arjen tilanteisiin, yhden käden käänteessä. Tee itse: Kangashuppu Tarvikkeet 25 cm tukevaa, joustamatonta kangasta (leveys vähintään 130 cm) 18 cm ohutta kuminauhaa 2 nappia (halkaisija 1,5 2,5

Lisätiedot

roombox HUOM. LUE OHJEET KERTAALLEEN LÄPI ENNEN KUIN ALOITAT KASAAMISEN.

roombox HUOM. LUE OHJEET KERTAALLEEN LÄPI ENNEN KUIN ALOITAT KASAAMISEN. roombox HUOM. LUE OHJEET KERTAALLEEN LÄPI ENNEN KUIN ALOITAT KASAAMISEN. LEIKKAA KPL:EET IRTI PRINTEISTÄ REUNOJA MYÖDEN. MUISTA VIILLELLÄ ERIKSEEN OHJEISTETUT LINJAT, JOTTA TAITOKSESTA TULEE SIISTI JA

Lisätiedot

Ruusun perusohje. Ruusun perusohje 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12.

Ruusun perusohje. Ruusun perusohje 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. Ruusun voi kiinnittää mm. pinniin, hiussolkeen, pantaan tai rintaneulapohjaan. Ruusun perusohje 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. Ruusun perusohje Tarvikkeet: Paksua huopaa pohjaa varten, silkkiterälehtiä,

Lisätiedot

Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma

Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma 1 yksitoista (11) kaksitoista (12) kolmetoista (13) neljätoista (14) viisitoista (15) kuusitoista (16) seitsemäntoista

Lisätiedot

Fiskars Boordilävistäjä

Fiskars Boordilävistäjä Fiskars Boordilävistäjä Paperi on helppo kohdistaa oikeaan kohtaan boordilävistäjän apuviivojen avulla. Suuri painike, jota on helppo käyttää. Useita eri kuviovaihtoehtoja Maksimipaperinpaksuus 180 g,

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka

Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka Matti Majava Materiaalit: Puuvillalanka: Mayflower Cotton 8/4 Ruskea (1432), oranssi (1497), valkoinen (1402) harmaa (1442) ja musta (1443). Turvasilmat: 2 kpl. (8 mm.) Virkkuukoukku: Ohjeessa käytetty

Lisätiedot

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Tarvitset vanhan t-paidan tai vaihtoehtoisesti uutta kangasta. Naisten s-koon paita riittää juuri ja juuri mallikoiran paitaan, jonka selän pituus on noin 25 cm.

Lisätiedot

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA LILJOJEN VALMISTAMINEN SOKERIMASSASTA TAI MARSIPAANISTA Ota muotilla kuvio kaulitusta sokerimassasta. Pyöritä myös kukalle keskusta ja laita siihen koristeeksi heteitä ja emejä.

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

Tietokoneen osien tekovaiheet

Tietokoneen osien tekovaiheet Tietokoneen osien tekovaiheet Näyttö pahvia muovitasku paperia liimaa (erikeepperiä tai kuumaliimaa) sakset villalankaa taikataikinaa käynnistysnappiin 1. Leikkaa pahvista näytön takaosa 2. Liimaa musta

Lisätiedot

Lasten ABC-huppari A B. Materiaalit: Koot cm

Lasten ABC-huppari A B. Materiaalit: Koot cm Lasten ABC-huppari Koot 86 92 98 104 110 116 122 128 134 140 146 152 158 164 170 cm A B C Tässä koululaisille suunnatussa hupparissa on kolme vaihtoehtoa: kokeile isoa jättitaskua (B), ylös asti sulkeutuvaa

Lisätiedot

Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Sivu 0 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

JOULULAHJA-NUMERO 1902. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan.

JOULULAHJA-NUMERO 1902. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. Käsitöitä 11. N:o Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1902. Koti ja Yhteiskunta ynnä liite Käsitöitämaksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop», puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50

Lisätiedot

Diurnea fagella (Denis & Schiffermüller, 1775)

Diurnea fagella (Denis & Schiffermüller, 1775) Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext

Lisätiedot

Kaikkea pientä ja ihanaa!

Kaikkea pientä ja ihanaa! Juhlat ja häät Juhlapöytään, paljon eri värejä, leveys 30 cm alk. 2,20/m Koristetimantit, erilaisia alk. 1,50/pss Kaikkea pientä ja ihanaa! Glittertarranauha Paikkakortit 2,50/pkt Helminauhaa voit liimata

Lisätiedot

Ruby-juhlamekko. Materiaaliohjeet: Koot

Ruby-juhlamekko. Materiaaliohjeet: Koot Ruby-juhlamekko Koot 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 Materiaaliohjeet: Mekko on suunniteltu ommeltavaksi napakasta puuvilla-elastaanitrikoosta. Mekon valmistus onnistuu myös muista hyvin joustavista neuloksista,

Lisätiedot

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen marjo nygård mervi nygård hannu pettinen werner söderström osakeyhtiö 3 8 maalatut rintarossit 10 Pöllöhelmet 12 tikkarikoru 14 Huoparintakoru 16 Huovutettu

Lisätiedot

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun Ympyrään liittyviä harjoituksia 1 Laske ympyrän kehän pituus, kun a) ympyrän halkaisijan pituus on 17 cm b) ympyrän säteen pituus on 1 33 cm 3 2 Kuinka pitkä on ympyrän säde, jos sen kehä on yhden metrin

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11 Sivu 0 / 11 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS D C E C A C 4 pistettä TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E B A E B D 5 pistettä TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS D A D B D D Kilpailu pidetään aikaisintaan

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Perinteiseen kohokuviointiaskarteluun Suuri työskentelyalusta sopii kaikenkokoisille materiaaleille. Sabluunat voi säilyttää alustan sisällä. Kekseliäs kahden sabluunan

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9)

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 2(9) Suorista kappaleista ommeltu olkainhame on pitkä ja edestä sileä. Takana on yläreunassa tiheä laskostus. Hameessa on kapeat olkaimet ja vasemmassa etusivussa

Lisätiedot

Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.

Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet. RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla

Lisätiedot

Lasten ulkohousut. Koot MATERIAALIT JA MENEKIT

Lasten ulkohousut. Koot MATERIAALIT JA MENEKIT Lasten ulkohousut Koot 80 86 92 104 110 116 122 128 134 140 146 152 158 164 170 Ulkohousujen takamus on leikattu taitteelta. Saat yhtenäisestä takakappaleesta parhaan hyödyn irti, kun käytät paikkakankaana

Lisätiedot

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. VIRKATTU MUSTEKALA Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. PÄÄ: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla (ks), kunnes pään korkeus on n. 3 cm. Tee lonkerot.

Lisätiedot

Möbiuksen nauha. Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä, teippiä, sakset, värikyniä, liimaa ja värillistä paperia

Möbiuksen nauha. Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä, teippiä, sakset, värikyniä, liimaa ja värillistä paperia Möbiuksen nauha Avainsanat: yksipuolinen paperi, kaksiulotteinen pinta, topologia Luokkataso: 1.-2. luokka, 3.-5. luokka, 6.-9. luokka, lukio Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä,

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää

Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, v. harmaa, harmaa, musta, valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku: koko 2,5 Neula Sakset Vanua / täytettä LYHENTEET: tr = taikarengas krs

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

5-26 SOFT COTTON & TINDRA

5-26 SOFT COTTON & TINDRA SOFT COTTON & TINDRA Virkatut pehmoeläimet Heppa 200 g + musta 50 g + jäännöslankoja Possu, roosa n. 200 g + jäännöslankoja Lehmä, valkoinen n. 200 g + musta 50 g Lammas, valkoinen, n. 100 g Soft Cotton

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Pikkumittareiden tunnistus osa 2

Pikkumittareiden tunnistus osa 2 Pikkumittareiden tunnistus osa 2 Tekstit: Lassi Jalonen, Jari Kaitila Kuvat: Pekka Malinen, Juha Tyllinen, lepiforum.de Tekninen toteutus: Lassi Jalonen Kiitokset: Kimmo Silvonen (Suomen päivä- ja yöperhoset

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Toteutus Vaakasuuntaiselle A3-piirustuspaperille kuulakärkikynällä tai huopakynällä.

Toteutus Vaakasuuntaiselle A3-piirustuspaperille kuulakärkikynällä tai huopakynällä. Toistuva kuvio 1 Ideoi yksinkertainen (n. 2x2cm) kuvio. Piirrä piirustuspaperi reunojaan myöten täyteen toistamalla kuviota. Synnytä piirrokseesi kolmiulotteista syvyyttä vaihtelemalla kuvion kokoa. Kuviot

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä lähteestä ne on lainattu. Viitaniemen koulu / Hintsa 2017

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Rusettiin tarvitset: 2. Jätä 15 cm langanpäätä alkuun. Vie neula toiseksi viimeisen helmen läpi uudelleen alkuperäisessä pujotussuunnassa

Rusettiin tarvitset: 2. Jätä 15 cm langanpäätä alkuun. Vie neula toiseksi viimeisen helmen läpi uudelleen alkuperäisessä pujotussuunnassa 1 Rusettiin tarvitset: alle 5 g 10/0 siemenhelmiä kahta väriä helmilankaa esim. Nymo/ S-lon tms. helmineulan koko 12# helmimatto Rusetti valmistetaan kahdesta samanlaisesta osasta, jotka yhdistetään ja

Lisätiedot

Virkatut pöllöt. HJERTEGARN Tilbehør 49

Virkatut pöllöt. HJERTEGARN Tilbehør 49 Virkatut pöllöt HJERTEGARN Tilbehør 49 SUURI PÖLLÖ Korkeus: n. 23 cm Langanmenekki: Turkoosia 60 g, oranssia 20 g, lilaa 20 g, vaaleansinistä 25 g, valkoista 10 g, mustaa 10 g, vaalean lilaa 10 g Muut

Lisätiedot

Mallit SIRPA TÖRNROOS teksti ANU TURU kuvat RITVA TUOMI. yrttien ylivoimaa...

Mallit SIRPA TÖRNROOS teksti ANU TURU kuvat RITVA TUOMI. yrttien ylivoimaa... Mallit SIRPA TÖRNROOS teksti ANU TURU kuvat RITVA TUOMI yrttien ylivoimaa... 50 nautinnollisia teehetkiä... porkkana on parasta... Kesällä käydään paljon vieraisilla ja tyhjin käsin ei ole kyläpaikkaan

Lisätiedot

Tarvitset: Vaaleata kartonkia Värillistä kartonkia Vesivärit Villalankaa Kullanväristä koristenauhaa tai keltaista kartonkia Tussi Liimaa Sakset

Tarvitset: Vaaleata kartonkia Värillistä kartonkia Vesivärit Villalankaa Kullanväristä koristenauhaa tai keltaista kartonkia Tussi Liimaa Sakset Tamburiini Afrikassa jumalanpalveluksissa käytetään usein erilaisia rytmisoittimia laulun säestämiseksi. Askartele afrikkalainen tamburiini, ja mieti millaisia lauluja sillä voisi säestää täällä Suomessa.

Lisätiedot

Ohjeet bilemeikkiin. 2013-10-31 Copyright 2013 by Oriflame Cosmetics SA

Ohjeet bilemeikkiin. 2013-10-31 Copyright 2013 by Oriflame Cosmetics SA Ohjeet bilemeikkiin 2013-10-31 Copyright 2013 by Oriflame Cosmetics SA 1 Bilemeikki Nuoren naisen bilemeikki syntyy smoky eyes silmämeikistä ja huolellisesti tehdystä pohjustuksesta. Siksi onkin tärkeää,

Lisätiedot

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka) Sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU

PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU Malli ja ohje Eija Sinkkonen; @puikkojenviemää Ohjeen käyttö kaupalliseen tarkoitukseen eli tuotteen valmistamiseen myyntiä varten, on kielletty ilman mallin ja ohjeen tekijän

Lisätiedot

BALERO AWALE BALERO AWALE. Pelaajia: yksi tai enemmän Suositusikä: 8 + Pelaajia: 2 Suositusikä: 8+

BALERO AWALE BALERO AWALE. Pelaajia: yksi tai enemmän Suositusikä: 8 + Pelaajia: 2 Suositusikä: 8+ BALERO BALERO Ota tikusta kiinni. Anna narun roikkua alaspäin. Yritä heiluttaa napakalla ranneliikkeellä alhaalla roikkuva kartio ylöspäin ja putoamaan tikun päälle. Kuinka monta kertaa peräkkäin onnistut?

Lisätiedot

MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA

MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA 91252 MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA A C B Versio 1 91252 PITKÄSÄÄRINEN ENKELI & TONTTU LANGAT Molly (100% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 50 m) Tindra (100% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 90 m) Nora (80%

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

Punainen mekko. Koot 34-46

Punainen mekko. Koot 34-46 Punainen mekko Koot 34-46 Materiaalit 1.6 1.9 m tukevaa neulosta, leveys 150 cm 40-45 x 30-35 cm puuvillakangasta vuoriin 1 piilovetoketju, pituus 60 cm 6 pyöreää kantanappia, halkaisija 18 mm Ompelulankaa

Lisätiedot

: S/M (M/L) : 3,5. : 21 s. x 32 s. / 10 cm. hiekka marjapuuro valkoinen grafiitti 32 g 4 g 4 g 4 g

: S/M (M/L) : 3,5. : 21 s. x 32 s. / 10 cm. hiekka marjapuuro valkoinen grafiitti 32 g 4 g 4 g 4 g : Novitan 7 Veljestä, tai muu DK-vahvuinen neulelanka. Mallissa on käytetty pohjavärinä sävyä hiekka (060) sekä tehosteväreinä valkoisen (011), marjapuuron (053) ja grafiitin (044) sävyjä. : S/M (M/L)

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Asennusohjeet ammattilaisille

Asennusohjeet ammattilaisille Asennusohjeet ammattilaisille Tämän ohje on tarkoitettu ammattilaisille mahdollistamaan paras mahdollinen lopputulos. Ei loppukäyttäjille. Valmistajan suosittelema kitti: Gyproc Promix Lite https://www.youtube.com/watch?v=blchabm0j9a

Lisätiedot

Eriocraniidae. Perhoswiki

Eriocraniidae. Perhoswiki Teksti: Harri Jalava Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Kuvat: Kuvapankki (http://www.insects.fi/insectimages/browser) Ohjelmisto: itext (http://itextpdf.com/)

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti Oppitunti 12 Audio - osa 1 rengas Tässä on iso rengas. rengaspino Tässä on rengaspino. rengaskasa Tässä on paljon renkaita yhdessä isossa kasassa. DVD-levy kolme DVD-levyä DVD-levypino monta DVD-levyä

Lisätiedot

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm.

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm. Mekko Koot: 80(92)10(116)128(10)12 cm. Tarvikkeet: Napakkaa trikoota tai collegeneulosta 0,0(0,)0,8(0,90)1,00(1,0)1,1 m, leveys 10 cm ja trikoota halkiokaitaleisiin ja an 0,20 m, leveys 10 cm. 1, cm:n

Lisätiedot

Joulupukki Julle MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää. 1: Hiukset

Joulupukki Julle MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää. 1: Hiukset MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, harmaa, musta ja valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku koko 2,5 Neula Sakset Vanua Piippurassi LYHENTEET: tr= taikarengas krs = kierros/kerros

Lisätiedot

Osallistu korukilpailuun

Osallistu korukilpailuun Askartelun idealehti! Askartelun erikoislehti 5/2010 7,90 e Osallistu korukilpailuun Découpagetauluja Leimaillaan koruja Metallilanka taipuu Kortteja valmistuville Askartelun erikoislehti 5/2010 nro 40

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Puutarhan betonityöt. Toukokuu

Puutarhan betonityöt. Toukokuu Puutarhan betonityöt Betoni on edullinen ja hauska materiaali kaikenlaisten puutarhakoristeiden tekemiseen. Betonista voi valaa ruukkuja, penkkejä, laattoja, lintualtaita - lähes mitä vaan! - vaatii fyysistä

Lisätiedot

JOULULAHJA-NUMERO. Reformipukuia nuorille tytöille

JOULULAHJA-NUMERO. Reformipukuia nuorille tytöille Käsitöitä. N:o111903. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. eiskunta ynnä liite Käsitöitä maksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 5U Kop., puolelta vuodeksi, 3 m:kkaa 50 p:niä. Huom.! Koti

Lisätiedot

5. Tuo siima viimeisen lenkin sivussa olevan helmen läpi ja pujota 3 helmeä. Muodosta lenkki kuvan mukaan. Tutustu. Innostu. Luo!

5. Tuo siima viimeisen lenkin sivussa olevan helmen läpi ja pujota 3 helmeä. Muodosta lenkki kuvan mukaan. Tutustu. Innostu. Luo! 1 Ystävään tarvitset: 90 kpl pyöreitä, heijastavia helmiä yhtä kokoa (mallissa 8 mm) 3 kpl isompia, pyöreitä heijastavia helmiä (mallissa 10 mm) 5 m siimaa 0,3-0,4 mm 60-80 cm 1 mm puuvillanyöriä pyöriväkantainen

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

muistijärjestelmä Ympäröivä aisti-informaatio Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla taustatietoa muistista MUISTI 7

muistijärjestelmä Ympäröivä aisti-informaatio Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla taustatietoa muistista MUISTI 7 muisti taustatietoa muistista Ympäröivä aisti-informaatio muistijärjestelmä AISTIMUISTI Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla Mieleen painaminen TYÖMUISTI SÄILÖMUISTI Mieleen palautus MUISTI 7 kim-leikki

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8)

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 2(8) Viistottu olkainhame laskeutuu edestä suorasti ja takana on tiheä laskostus, joka kiinnittyy yläreunakaitaleeseen. Hameessa on leveät olkaimet ja edessä

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin.

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. 1. Taskun ompelu Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. Huolittele tasku saumurilla tai siksakilla. Taita ja silitä taskunsuut. Ompele taskunsuut ompelukoneella paininjalan etäisyydeltä. Katkaise

Lisätiedot

Siipiratasalus. Petri Sinivuori 92

Siipiratasalus. Petri Sinivuori 92 Siipiratasalus Petri Sinivuori 92 Tehtävänä on tehdä annettujen ohjeiden mukaan siipiratasalus, joka sopivalla moottorilla toimii myös sähkövoimalana. Silloin voima voidaan ottaa esim. vesihanasta ja patteri

Lisätiedot

15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA

15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA 15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA A B C D 15-04.A,B,C,D AMIGURUMI HALOWEENNUKET LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä n. 50 g =

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

Matkustamon pistorasia

Matkustamon pistorasia Ohje nro Versio Osa nro 30664329 1.0 Matkustamon pistorasia M3603136 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 M8703902 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

Adelidae. Perhoswiki 2015-04-29 1

Adelidae. Perhoswiki 2015-04-29 1 Teksti: Harri Jalava Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Kuvat: Kuvapankki (http://www.insects.fi/insectimages/browser) Ohjelmisto: itext (http://itextpdf.com/)

Lisätiedot

TEHTÄVÄPAKETTI (ESIKOULU, 1. 3. LK): LEIKKISÄ LUURANKO

TEHTÄVÄPAKETTI (ESIKOULU, 1. 3. LK): LEIKKISÄ LUURANKO TEHTÄVÄPAKETTI (ESIKOULU, 1. 3. LK): LEIKKISÄ LUURANKO Tiina Hautala: Leikkisä luuranko seikkailu saaristossa (Haamu 2015) Kuvitus Suvi Kari Kirja on käännetty myös ruotsiksi: Den stammande dödskallen

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan.

2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan. 1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Putkihelmiä 20-30 mm (mallikorussa 25 mm pituisia putkia 24 kpl mustia ja 24 kpl kullanvärisiä) alle 5 g 8/0 siemenhelmiä (mallikorussa 48 kpl opaakkeja mustia) 0,35

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Puukon valmistaminen terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Terän takominen kuumenna taottava rauta ahjossa keltaiseksi pidä rauta hehkuvan hiilikasan sisällä älä

Lisätiedot

2. Varoituslipukkeiden selostus ja kuvat 3902 Luokkien aineille ja esineille määrätyt varoituslipukkeet (ks. taulukkoa lopussa) tarkoittavat:

2. Varoituslipukkeiden selostus ja kuvat 3902 Luokkien aineille ja esineille määrätyt varoituslipukkeet (ks. taulukkoa lopussa) tarkoittavat: 200 N:o 65 LISÄYS A.9 1. Varoituslipukkeita koskevat määräykset HUOM: Kolleille, ks. myös reunanumero 200. 3900 (1) Kolleihin kiinnitettävien lipukkeiden 1, 1.4, 1.5, 1.6, 01, 2, 3, 4.1, 4.2, 4.3, 5.1,

Lisätiedot

Rakenna kasvilava. yksi tai kaksi kuormalavan kaulusta. Lasiluukun koon voi tällöin muuntaa kaulukseen sopivaksi.

Rakenna kasvilava. yksi tai kaksi kuormalavan kaulusta. Lasiluukun koon voi tällöin muuntaa kaulukseen sopivaksi. Rakennusprojekti Rakenna kasvilava Kasvilava on kuin pieni kasvihuone, jossa kasveja voi viljellä hiukan aiemmin ja suojaisemmin kuin avomaalla. Tämä kasvilava on mitoitettu Ikean Billy-kirjahyllystä yli

Lisätiedot

91301 SOFT COTTON A I H E D C F B G

91301 SOFT COTTON A I H E D C F B G 91301 SOFT COTTON A I H D E C F B G Versio 1 91301 TARVIKKEITA PIKKU KOKILLE LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 17 ks x 18-19 krs virkkuukoukulla nro 3.5

Lisätiedot