SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2001-2002"

Transkriptio

1 SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA toimintakausi - 1 -

2 TOIMINTAKERTOMUS Suomen Keilailuliiton 64. toimintakausi oli edelleen muutoksen ja kehittämisen aikaa. Harrastajamäärien kasvu jatkui ja samalla keilailun eri ryhmät erottautuivat yhä selvemmin toisistaan. Keilahallien kävijämäärät olivat edelleen kasvussa, mikä mahdollistaa keilailun monipuolisen kehittämisen jatkossa. Suomen Keilailuliitto käynnisti keilailun sponsorointi- ja markkinointiselvityksen, minkä jatkona tehtiin keilahallien kävijätutkimus. Näiden tulosten pohjalta on hyvä suunnitella ja toteuttaa lajin ja harrastajien edellyttämiä toimenpiteitä tulevina vuosina. Kansainvälisessä kilpailuohjelmassa sattui kuluneelle toimintavuodelle vain muutamia mestaruuskilpailuja. Merkittävimmässä kilpailussa, joukkueiden Eurooppa cupissa, naisjoukkueemme saavutti lähes uskomattoman neljännen peräkkäisen voiton. Miesjoukkueemme pelasi myös hyvin sijoittuen kolmanneksi. Keilaajamme saavuttivat lukuisia henkilökohtaisia menestyksiä eri kansainvälisissä kilpailuissa, mikä osoittaa huippukeilailumme olevan mukana kehityksen kärjessä. Valtakunnallinen keskiarvolaskentamme tuottaa suunniteltua ja hyvinkin yksityiskohtaista tietoa rekisteröityjen keilaajiemme pelaamisesta. Järjestelmä on ollut nyt käytössä neljä vuotta. Kokonaispelaamisen määrä on pysynyt samalla tasolla, tosin alueellisia vaihteluita esiintyy. Keskimäärin keilaaja osallistuu 16 kilpailuun kauden aikana. Suurin yksittäinen huolen aihe on niiden keilaajien lukumäärä, jotka eivät osallistu yhteenkään kilpailuun. Osa tästä selittyy erityisryhmien omilla kilpailuilla, joita ei toistaiseksi ole viety tähän järjestelmään. Toivottavasti tämäkin asia korjaantuu, jotta voimme antaa keilailusta oikean kuvan julkisuuteen laajana, kaiken ikää harrastettuna urheilulajina. Rekisteröityjen keilaajien määrä säilyi lähes ennallaan, vähennystä 1,4 %. Tasoitusten käyttö kilpailuissa oli vielä kirjavaa ja muutosten läpivieminen näyttää ottavan oman aikansa voimakkaasta tiedottamisesta huolimatta. Palkintorahojen maksamiskäytännön muutos oli myös kaudella tapahtunut selvä parannus aiempaan tilanteeseen. Toimintaamme mittaavat tunnusluvut olivat, rekisteröityjä keilaajia (-1,4%), keilaseuroja 806 (-3,5%) ja jäsenliittoja 66. Liittomme talous on vakaalla pohjalla. Toiminnan kehittämiseen on suunnattu enemmän varoja ja kustannuksia on karsittu. Liiton henkilöstön määrä on pysynyt samana. Ulkoa hankituilla palveluilla on täydennetty liiton antamia palveluja ja tehty selvityksiä ja suunnitelmia tulevia kausia varten. Laaja valiokuntatyöskentely on mahdollistanut koko toimintamme toteuttamisen eri toimintasektoreillamme. Keilailulle on kysyntää vapaa-ajan harrastajien piirissä. Meidän, jotka toimimme jo tässä organisoituneessa urheilutoiminnassa, on keksittävä ja toteutettava ne toimenpiteet, millä uudet harrastajat otetaan piiriimme ja saadaan keilailun säännöllisiksi harrastajiksi. Heikki Sarso Puheenjohtaja - 2 -

3 LIITTOVALTUUSTO Liittovaltuusto Puheenjohtaja Heikki Pimiä, Tampere Varapuheenjohtaja Reijo Lehto, Turku Jäsen 1. varajäsen 2. varajäsen Helsinki Rolf Carlsson Päivi Järvinen Asko Aravirta Viljo Kuronen Eero Inkinen Tapani Kiviranta Matti Lehtonen Reijo Nikkanen Kari Haavisto Jaana Strömberg Katriina Kukkula Marjatta Ruotsalainen-Laaksonen Uusimaa Tauno Erolahti Jaakko Salminen Elina Kojo Markku Korhonen Asko Lipsanen Leif Lindberg Länsirannikko Jukka Luoto Kalevi Koskinen Raimo Kallio Matti Pertola Pentti Laine Seppo Kataja Keski-Häme Reino Hellemaa Heikki Mikkola Seppo Kiiala Hannu Markkola Hannu Majamäki Kaisa Puro Päijät-Häme Timo Peltonen Aaro Sivonen Marita Lehto Pekka Toijala Jorma Rapp Erja Kujanen Kaakkois-Suomi Markku Lappalainen Veikko Suonpää Mari Malin Hannu Vasko Timo Laine Jari Joronen Pohjanmaa Raimo Harsunen Antti Jutila Taito Patana Juha Polvi Matti Ojanen Taisto Koski Keski-Suomi Heikki Nevala Jari Kallio Pentti Kankainen Savo-Karjala Pirkko Airas Seppo Räisänen Heimo Kontro Jorma Laatikainen Esa Ikäheimo Väinö Kauhanen Pohjois-Suomi Matti Kukkula Arto Björkman Jarmo Rastas SYYSKOKOUS Suomen Keilailuliiton liittovaltuuston kokous pidettiin Finlandia-talossa Helsingissä. Kokouksessa oli läsnä liittovaltuuston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, 16 varsinaista ja 3 varajäsentä. Lisäksi mukana olivat liittohallituksen puheenjohtaja Heikki Sarso ja toiminnanjohtaja Pekka Korpi. Kokouksen puheenjohtajana toimi Heikki Pimiä ja sihteerinä Pekka Korpi. Edellisen kauden toimintakertomuksen käsittelyn yhteydessä keskusteltiin tulososuuden laajuudesta. Toimisto sai valtuudet jättää sen pois monistettavasta versiosta. SKL:n matkustussäännön hallinnon palkkioiden ja matkakorvausten summat muutettiin euroiksi. Liittohallituksen puheenjohtaja Sarso esitteli kokoukselle aikaisemmin lähetettyä vuoden 2002 budjettiehdotusta ja sen keskeisimpiä asioita. Keilaaja-lehteä tehdään kuusi numeroa. Budjetti oli laskettu rekisteröidyn keilaajan mukaan ja Opetusministeriön järjestömääräraha oli arvioitu euroksi. Yleiskeskustelussa tuli esille mahdollisuus, että Suomelle järjestettäväksi myönnetty joukkueiden maailmancup peruuntuu. Tässä tapauksessa hallitukselle myönnettiin valtuudet käyttää kilpailuun budjetoidut varat markkinoinnin strategiaselvityksen rahoittamiseen. Käsittelyn jälkeen kokous hyväksyi yksimielisesti sille esitetyn SKL:n vuoden 2002 budjetin. Budjetin loppusumma oli euroa. Kokous vahvisti liittohallituksen esityksen kilpailukauden euromääräisiksi rekisteröintimaksuiksi. Liittovaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen SM-kilpailujen finalistien matkakorvausten muuttamisesta kilometripohjaiseksi. SKL:n tilintarkastajiksi valittiin Kari Manner (KHT) Espoosta ja Reijo Karppinen (KHT) Oulusta. Heidän varamiehikseen tulivat valituiksi Teppo Kaivola Tampereelta ja Margareta Koskenoja Turusta. KEVÄTKOKOUS SKL:n liittovaltuuston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Finlandia-talossa Helsingissä. Kokouksessa läsnä oli puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, 11 varsinaista ja 6 varajäsentä. Lisäksi mukana olivat liittohallituksen puheenjohtaja Heikki Sarso, kunniapuheenjohtaja Sampsa Ahokas ja toiminnanjohtaja Pekka Korpi

4 Ennen varsinaista kokousta liittohallituksen puheenjohtaja Heikki Sarso teki katsauksen suomalaisen keilailun nykytilaan. Sarso käsitteli esityksessään mm. keilahallirakentamista. Tammisaaren uusi keilahalli on saanut valtionapua ensimmäisenä hallihankkeena pitkään aikaan. Kilpakeilailuosuudessa aiheina olivat mm. uusi palkintojen maksumenettely, maajoukkueiden valmentautuminen ja kilpailusuoritusten määrä. Tässä vaiheessa syntyi keskustelua veteraanien harrastepelien saamisesta keskiarvolaskennan piiriin. Valtuuston mielestä veteraanipelien kirjaaminen lisäisi merkitsevästi kilpailusuoritusten määrää. Keilaaja-lehden kehittämissuunnitelmissa on formaatin muuttaminen aikakausilehdeksi. Kansainvälisessä osuudessa Sarso esitteli numerotietoa keilailuharrastuksesta Euroopassa ja kertoi olympiakehityksen tilanteesta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Heikki Pimiä ja sihteerinä Pekka Korpi. Kokous kävi läpi sille etukäteen toimitetun ehdotuksen SKL:n kauden toimintasuunnitelmaksi, johon tehtiin pieniä täsmennyksiä. Käsittelyn jälkeen kokous hyväksyi esityksen. Valtuusto käsitteli vuoden 2001 tilinpäätöksen. Puheenjohtaja Pimiä luki tilintarkastajien laatiman tilikertomuksen. Käydyn talouskeskustelun jälkeen SKL:n tilinpäätös vuodelta 2001 vahvistettiin yksimielisesti ja liittohallitukselle sekä muille tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Kokous kävi läpi esitetyt muutokset SKL:n eri kilpailusääntöihin ja hyväksyi ne. Muutokset tehtiin kilpailun harjoittelua koskeviin määräyksiin sekä ulkomaisten keilaajien keskiarvon määräytymiseen. Kokouksen lopuksi valtuusto keskusteli muutamista ajankohtaisista aiheista. LIITTOHALLITUS Hallituksen kokoonpano Puheenjohtaja Heikki Sarso, Helsinki Varapuheenjohtaja Matti Orrenmaa, Vaasa Jäsenet Pentti Elo, Tampere Erkki Jääskeläinen, Turku Jyrki Lahti, Kuusankoski Kari Leino, Heinola Pirkko Olkkonen, Kuopio Jorma Pailokari, Helsinki Paavo Pakonen, Oulu Rauli Raita, Helsinki Varajäsenet Hannu Markkola, Tampere Martti Lamminen, Pori Veikko Vuoksio, Kotka Kari Ratia, Lahti Jorma Laatikainen, Joensuu Sirpa Papinniemi, Helsinki Risto Vähä-Koivisto, Seinäjoki Eero Inkinen, Helsinki Liittohallituksella oli keilakauden aikana yhteensä kuusi kokousta, jotka jakaantuvat siten, että tilivuoden 2001 syyskaudella kokoonnuttiin kolme ja kevätkaudella 2002 kolme kertaa. Lisäksi pidettiin yksi puhelinkokous. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa hallitus nimesi maajoukkueiden valmentajat. Päävalmentajaksi nimitettiin edelleen Sami Luoto ja naisten valmentajaksi Olli Tiainen. Sami Luoto kertoi maajoukkueen tilanteesta hienosti menneiden EMkilpailujen jälkeen. Hallitus nimesi valiokunnat ja niiden puheenjohtajat. Kokous hyväksyi henkilökunnalle uudet työsuhdemääräykset. Syksyn toisen kokouksen keskeinen asia oli keilailupalkintojen maksamisen muutos. Uuden lain mukaan henkilökohtaisia palkintoja ei saa enää maksaa seurojen tileille, vaan ne ovat keilaajan henkilökohtaista tuloa. Asiasta tehtiin ohjeet ja ne tiedotettiin jäsenistölle. Kokouksen aluksi pelatun hallituksen keilailumestaruuden voitti Rauli Raita tuloksella Vuoden 2001 viimeisessä kokouksessa pääasioina olivat vuoden 2002 tulo- ja menoarvioesitys ja edellisen kauden toimintakertomuksen käsittely. Budjetin yleiskeskustelu painottui nuoriso- ja valmennustoimintaan, sekä julkaisutoimintaan, jotka katsottiin tulevan vuoden painopistealueiksi. Vuoden 2002 aloituskokouksessa käsiteltiin edellisen vuoden lopussa syntynyt tilanne, jossa Oulu luopui Naisten SMkilpailujen järjestämisestä. Asiaa käsiteltiin tuoreeltaan puhelinkokouksessa. Kisajärjestelyt myönnettiin voimakkaan keskustelun jälkeen Vaasalle. Hallitus päätti myös aloittaa selvityksen Image Match Oy:n kanssa keilailun markkinoinnista. Kokous päätti myös peruuttaa maailmancupin järjestelyt osanottajien vähyyden vuoksi. PM-kisat 2003 myönnettiin Tampereen järjestettäväksi. Vuoden 2002 toisessa kokouksessa hallitus allekirjoitti edellisen vuoden tilinpäätöksen. Kokouksen keskeisiä aiheita olivat kansainväliset asiat, joita puheenjohtaja selvitti kokoukselle. Kauden viimeisessä kokouksessa hallitus hyväksyi tulevan kauden toimintasuunnitelman esitettäväksi Liittovaltuustolle. Kokoukselle esiteltiin Image Match Oy:n selvityksen loppuraportti, jonka perustella päätettiin tehdä harrastajakeilaajille kysely, jotta saadaan tietoa suuresta massasta. Hallitus myönsi SM-kilpailujen järjestelyoikeudet vuodelle 2004 sekä nimesi valiokuntien puheenjohtajat kaudeksi

5 KILPAILUVALIOKUNTA Pekka Turtiainen Varkaus puheenjohtaja Markku Laine Helsinki Tanja Lukkarinen Helsinki Veikko Vuoksio Kotka Kilpailuvaliokunta kokoontui kauden aikana 3 kertaa. Lisäksi osa asioista hoidettiin puhelimitse. Kevätkaudella pidettiin myös kilpailuvaliokunnan, teknisen valiokunnan ja sarjavaliokunnan yhteinen kokous. Kilpailuvaliokunta keskittyi pääasiassa kansalliseen kilpailutoimintaan. Kansainvälisestä kilpailutoiminnasta vastasi valmennuksen johtoryhmä SKL:n hallituksen alaisuudessa. Junioreiden kilpailutoiminnasta vastasi pääosin nuoriso- ja koulutusvaliokunta. Jäsenistölle annettiin tulkintoja kilpailusäännöistä ja -määräyksistä. Kilpailusääntöihin ja -määräyksiin tehtiin pieniä tarkennuksia, jotka edelleen esitettiin hallitukselle. 9:s rankingkiertue vietiin läpi yhteistoiminnassa järjestävien hallien kanssa. NUORISO- JA KOULUTUSVALIOKUNTA Anneli Kalliokoski-Viitanen Ylivieska puheenjohtaja Viljo Kuronen Helsinki varapuheenjohtaja Juha Lehtikangas Kouvola Esa Sievänen Kouvola Pekka Vuorio ( alkaen) Hämeenlinna Rolf Carlsson ( alkaen) Helsinki Arto Simojoki ( saakka) Raisio Valiokunta kokoontui kauden aikana neljä kertaa. Lisäksi pidettiin yksi puhelinkokous sekä useita puhelinneuvotteluja. Toimintakaudella toimittiin edelleen ilman kokoaikaista koulutuspäällikköä. Junioreiden ja nuorten valmennuksesta vastasivat alkaen Juha Lehtikangas Kouvolasta ja Juha Maja Turusta. Kauden aikana järjestettiin juniorikarsinnat, tavoitteena EM-kisat Roomassa heinäkuussa. Kuuden karsinnan perusteella 12 tyttöä ja 16 poikaa pelasivat katsastuksen Riihimäellä ja Hyvinkäällä, jonka jälkeen valittiin maajoukkueryhmä. Lopullinen kisajoukkue valittiin toukokuussa Hämeenlinnassa pidettyjen katsastusten perusteella (6 poikaa ja 4 tyttöä). Leirejä junioreille pidettiin kauden aikana 6, joista yksi ainoastaan tytöille. Leireistä kaksi oli valmistautumisleirejä EMkisajoukkueelle. Juniorivalmennuksessa käytettiin kevätkauden aikana myös suomalaisia huippukeilaajia. Nuorten päätavoite oli MM-kisat Thaimaassa elokuussa. Kauden aikana nuorille järjestettiin katsastuksia ja näyttöpaikkoja eri kisojen yhteydessä joukkueen valintaa varten. Joukkueeseen valittiin 4 miestä ja 4 naista. Leirejä pidettiin 5, joista kaksi oli varsinaiselle kisajoukkueelle. Lisäksi nuorille järjestettiin kisamatka Norrköpingiin Super Six ja Les Lion turnaukseen. Liittovalmentajille järjestettiin kauden aikana Pro Trainer-koulutus. I-tason lajiosa järjestettiin Kokkolassa , osallistujia 13. Uusia keilailuohjaajia valmistui kauden aikana 63, paikkakunnittain: Äänekoski 7, Tampere 6, Seinäjoki 13, Hämeenlinna 6, Heinola 9, Kalajoki 9, Vantaa 8 ja Kajaani 5. Yläaste keilaa kilpailuun osallistui 102 joukkuetta ja voiton vei tällä kertaa joukkue nimeltään GLM, joka edusti Malmin yläasteen luokkia 9 BCE. SARJAVALIOKUNTA Matti Tainio Seinäjoki puheenjohtaja Kari Nenonen Vantaa Riitta Puttila Tampere Veikko Vuoksio Kotka Charles Möller Helsinki Sarjavaliokunta kokoontui kauden aikana 6 kertaa. Sarjoissa kilpaili kaikkiaan 323 seuraa, joista miehiä 251 ja naisia 72. Vähennystä edelliseen kauteen nähden 32 joukkuetta, joista miehiä 19 ja naisia 13. Sarjaportaita oli edellisten kausien tapaan miehillä kuusi (6) ja naisilla neljä (4). Kaikki sarjat pelattiin samalla pelitavalla niin, että jokainen pelaaja keilasi omaa sarjaansa. Ottelut pelattiin yhden sarjan otteluina voittobonuksin, voittobonus 30 pistettä pelaajaa kohden. Naisten SM-liigassa joukkueen vahvuus muuttui niin, että 5+1 sijasta vahvuus kuluneella kaudella oli 4+1. SM-liigojen finaalit pelattiin Talin keilahallissa. Miesten liigavoiton otti Räme Lohjalta ja naisten voiton Blooper Helsingistä. Valtakunnallinen seura cup keräsi 332 joukkuetta, miehiä 263 ja naisia 69. Miesten loppukilpailu oteltiin Tapiolan keilahallissa, jossa voiton vei heinolalainen joukkue Bowling Farrow. Naisten loppukilpailu keilattiin Tikkurilan keilahallissa ja voittajaksi selvisi PalKe Riihimäeltä

6 SENIORIVALIOKUNTA Raimo Lahti Helsinki puheenjohtaja Leena Tuulola Tampere Tero Nordblom Turku Raimo Pohjanlahti Lahti Seniorien valtakunnansarjassa pelasi 101 joukkuetta, joista mestaruussarjassa kahdeksan joukkuetta sekä kahdessa ykkössarjan lohkossa molemmissa myös kahdeksan joukkuetta. Kakkossarjan lohkoja oli kaksitoista. Joukkueiden lukumäärä ei ole siis noussut edellisistä kausista. Sarjajärjestelmää päätettiin muuttaa seuraavalle kaudelle ja niinpä yksikään joukkue ei pudonnut lohkoista, sen sijaan ykkössarjan molempien lohkojen kaksi parasta nousivat mestaruussarjaan ja kaikki kakkossarjojen voittajat ykkössarjaan. Muutoksen tarkoituksena on saada enemmän vaihtuvuutta sarjaan. Senioriliigan runkosarjan voittaja Porin RC valitsi finaalin pelipaikaksi Porin. Runkosarjan kakkonen Lahden Torpedos voitti ensin sarjan kolmosen Turun SC:n 2-0. Finaalissa kotijoukkue voitti ensimmäisen sarjan, Torpedos toisen ja RC sitten kolmannen voittaen näin mestaruuden voitoin 2-1. Mestaruussarjaan nousivat Jyväskylän CBS, Pietarsaaren Drott, Lahden Falcons ja Turun CR. Hämeenlinnan Keilailuliiton kolmannen kerran järjestämän Seniorimyllyn voiton vei Falcons Lahdesta, kisaan osallistui 25 joukkuetta. SM-kisat pelattiin syksyllä Lohjalla. Naisten mestaruuden vei Kokkolan Tuula Witick ja miesten mestaruuden Hyvinkään Rauno Kehä. Seniorien EM-kisat järjestettiin Wienissä. Suomesta oli jälleen liikkeellä edustava joukkue ja tulos sen mukainen. Kuudesta henkilökohtaisesta mestaruudesta tuli Suomeen kolme. Mestareiksi keilasivat Helsingin Eija Krogerus ja Hannele Uotila sekä Turun Kaj Sveholm. Kaikkien naisten ja miesten luokkien parikilpailuvoitot tulivat Suomeen kuten myös molempien triokilpailujen voitot. Suomi sai näin yhtä vaille puolet kaikista jaossa olleista 60 mitalista! TALOUSVALIOKUNTA 2001 ja 2002 Heikki Sarso Pentti Elo Pekka Korpi Maiju Komulainen Helsinki, puheenjohtaja Tampere SKL:n toiminnanjohtaja SKL:n varainhoitaja SKL:n tilikausi on kalenterivuosi. Valiokunnan jäsenet valittiin vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa. Valiokunta kokoontui kauden aikana viisi kertaa. Vuoden 2002 budjetti laadittiin euromääräisenä uuden valuutan tullessa voimaan alkaen. Eri valiokunnat esittivät omat ehdotuksensa talousarvioon. Rekisteröintimaksut tarkennettiin euromääräisiksi. Aikuisjäsenmaksu ja seuran maksu on 22 euroa ja juniorimaksu 2 euroa kaudella Maksuun sisältyy tapaturmavakuutus Pohjola-yhtiössä. SKL on mukana SLU:n jäsenliittojen tekemässä vapaaehtoisen työvoiman tuplaturvavakuutuksessa. Vakuutusmaksun suuruus on riippuvainen OPM:n toiminta-avustuksesta. Budjetin loppusumma oli euroa. Se on noin 13 % edellisvuotta suurempi. Tämä johtui lähinnä WTTC-2002 kilpailun järjestelykuluista. Kilpailu kuitenkin peruuntui osanottajien vähyyden vuoksi. Suomen Keilailuliitto teki sopimuksen Image Match Oy:n kanssa sponsorikonsultoinnista. Projekti toteutettiin kevään 2002 aikana ja sen loppuraportti valmistuu syksyllä Rahoitus projektiin saatiin tulonlisäyksestä, kun OPM:ltä saatiin budjetoitua enemmän avustusta. Lisäksi tutkimuksen rahoitukseen osallistuivat Oy Bowling Ab, Hämeenlinnan Keilailuliitto, Tampereen Keilailuliitto ja Turun Keilailuliitto. Opetusministeriön toiminta-avustus vuodelle 2002 oli euroa. Olympiakomitean valmennustuki oli euroa. Liitolle hankittiin vuoden 2002 alusta uusi kirjanpito- ja taloushallinto-ohjelma. Vuoden 2001 tilinpäätös oli 8.478,69 markkaa ylijäämäinen. Rekisteröityjen keilaajien lukumäärä oli edelleen hieman laskussa. Kauden lopussa jäseniä oli 13962, joista junioreita Juniorien lukumäärä oli hieman kasvanut edellisestä kaudesta. Suomen Keilailuliiton yhteistyökumppanit olivat kaudella Suomen Matkatoimisto, Aktivist (ent. Infopiste), Teboil, Pohjola-yhtiöt, Veikkaus Oy ja Sanser Oy. TEKNINEN VALIOKUNTA Reino Hellemaa Hämeenlinna puheenjohtaja Hannu Närhi Mäntyharju Juha Maja Turku Olli Tiainen Riihimäki Pekka Tuominen Lahti Yrjö Sarahete Helsinki Toimikunta kokoontui kauden aikana kolme kertaa käsittelemään toimenkuvaansa kuuluvia asioita. Toimintaa on kehitetty siten, että teknisen valiokunnan ja hallien neuvonta- ja tarkastustoimintaan saadaan jatkossa lisää resursseja. Asiantuntijana kokouksissa on kuultu liiton toiminnanjohtajaa

7 Toimikunnan vastuualueeseen kuuluvat SKL:n kilpailusääntöjen mukainen keilahallien ja -ratojen tarkastustoiminta sekä ratatarkastajien ja keilahallien henkilökunnan koulutus, neuvonta ja valvonta. Ratatarkastajina toimivat Eero Elsilä, Roger Liljeqvist ja Jussi Poikselkä Helsingistä, Erkki Rissanen Kotkasta, Juha Maja Turusta, Jari Viitanen Tampereelta, Jussi Koskela Seinäjoelta, Hannu Närhi Mäntyharjulta ja Martti Koskela Kemistä. Kauden aikana suoritettiin yhteensä 13 halli- ja ratatarkastusta. TYÖVALIOKUNTA Heikki Sarso Helsinki puheenjohtaja Erkki Jääskeläinen Turku Matti Orrenmaa Vaasa Valiokunnalla ei ollut kokouksia kauden aikana. VETERAANIVALIOKUNTA Martti Artukka Turku puheenjohtaja Eino Helenius Tampere Lasse Larne Helsinki Olavi Nieminen Lahti Timo Siukosaari Kokkola Jaakko Virkajärvi Lahti Valiokunta kokoontui kertomusvuonna 4 kertaa. Veteraanitoiminta jatkui edelleen suotuisassa myötätuulessa. Rekisteröityjen veteraanikeilaajien lukumäärä lisääntyi 73:llä ja oli kauden päättyessä 3555, miehiä 3075 ja naisia 485. Veteraanien valtakunnansarjaan osallistui yhteensä 121 nelimiehistä joukkuetta. Hämeenlinnassa pelatussa finaalissa mestariksi keilasi All Stars Kouvolasta. Lahdessa järjestettyihin SM-kilpailuihin osallistui 1166 veteraanikeilaajaa. Miesten mestaruuden vei Kaj Sveholm Turusta ja naisten mestaruuden Aino Ahokainen, myös Turusta. Maaottelu Suomi-Ruotsi keilattiin Tukholmassa Enskeden hallissa, missä Ruotsi voitti yhdellä pisteellä luvuin Lisäksi veteraanit osallistuivat Lahden Liittomyllyyn 40 joukkueen voimin. Tampereen joukkueturnauksessa pelasi 58 joukkuetta, Tammenlehväturnauksessa 41 keilaajaa ja Pori-turnauksessa 187 keilaajaa. Veteraanivaliokunta toimi vanhan kaavan mukaan siten, että Martti Artukka hoiti yleisjohdon, Jaakko Virkajärvi sihteerin tehtävät sekä tiedottamisen Keilaaja-lehteen. Lasse Larne vastasi maaottelusta ja yhteydenpidosta SKL:n toimistoon, Olavi Nieminen valtakunnansarjoista, Eino Helenius kokousjärjestelyistä ja Timo Siukosaari pohjoisen asioista. Siukosaari teki keväällä 2002 kierroksen pohjoisen liittoihin. Sen tuloksena seuraavan kauden valtakunnansarjaan saatiin muutama joukkue Oulusta

8 LIITON TOIMIHENKILÖT Suomen Keilailuliiton palveluksessa oli toimintakauden aikana neljä henkilöä, Pekka Korpi, Maiju Komulainen, Arja Lehti ja Seija Lankinen. Pekka Korpi toimi liiton toiminnanjohtajana ja toimiston esimiehenä. Maiju Komulaisen päävastuualueita ovat olleet kirjanpito, varainhoito, jäsenrekisterin hoito ja siihen liittyvä laskutus sekä maajoukkueiden kilpailumatkojen järjestäminen alkaen Maiju Komulainen jäi osa-aikaeläkkeelle ja työskentelee kolme päivää viikossa. Toimistosihteeri Arja Lehti on vastannut valtakunnallisen keskiarvon päivityksistä, jäsenrekisterin ylläpidosta sekä valtakunnansarjaan liittyvistä asioista. Seija Lankisen päätehtäviä ovat olleet Keilaaja-lehden toimittaminen ja taitto, valtaosa internetsivujen päivityksestä, kansallisiin ja kansainvälisiin turnauksiin liittyvä tiedottaminen ja yhteydenpito median edustajiin sekä toimintakertomuksen kokoaminen ja taitto. KEILAAJIEN MÄÄRÄT, HALLIT JA RADAT Kilpailukauden päättyessä kuului Suomen Keilailuliittoon 65 toimivaa jäsenliittoa. Keilahalleja oli 83 ja niissä ratoja 739. Rekisteröityjä keilaajia oli kirjoilla seurojen lukumäärän ollessa 806. Edellisen kauden vastaavat luvut olivat liittoja 65, halleja 85, ratoja 719, rekisteröityjä keilaajia 14161, keilaseuroja 835. KEILAAJA-LEHTI Lehden sisällöstä, suunnittelusta ja taitosta on kokonaisvaltaisesti vastannut toimitussihteeri Seija Lankinen. Kirjapainossa tehtiin varsinaisen painotyön lisäksi vain kuvanvalmistus ja kuvien asemointi. Lehden painopaikkana oli edelleen Uusimaa Oy Porvoossa. Kauden aikana ilmestyi kuusi numeroa, kolme syksyllä ja kolme keväällä. Lehdissä oli yhteensä 148 sivua, mikä on 32 sivua vähemmän kuin edellisellä kaudella. Painosmäärä oli keskimäärin , mikä oli hieman pienempi kuin edellisellä kaudella. Lehti ilmestyi entiseen tapaan osittain nelivärisenä. Seurojen ja liittojen kilpailuilmoitusten hinta oli syksyllä edelleen 3,00 mk/palstamillimetri ja kaupallisten ilmoitusten hinta 6,50 mk/pmm. Vuoden vaihteen jälkeen siirryttiin euromääräisiin hintoihin, 0,55 euroa ja 1,10 euroa. Keilaajan ilmoitustulot vähenivät edellisestä tilikaudesta markalla. Vuoden 2001 eli viimeisen tilikauden ilmoitustulot olivat ,26 markkaa. TILINTARKASTAJAT Liiton tilintarkastajina vuonna 2001 toimivat Kari Manner (KHT) Espoosta ja Reijo Karppinen (KHT) Oulusta. Heidän varamiehinään ovat olleet Teppo Kaivola Tampereelta ja Margareta Koskenoja Turusta. TILINTARKASTUSKERTOMUS Suomen Keilailuliitto ry:n jäsenille Olemme tarkastaneet Suomen Keilailuliitto ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta Hallituksen laatima tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Suorittamamme tarkastuksen perusteella annamme lausunnon tilinpäätöksestä ja hallinnosta. Tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty hallituksen jäsenten ja yhdistyksen toimihenkilöiden toiminnan lainmukaisuutta yhdistyslain säännösten perusteella. Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain sekä tilinpäätöksen laatimista koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös , joka osoittaa ylijäämää 8.478:69 markkaa, antaa kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta. Helsinki Kari Manner, KHT Reijo Karppinen, KHT - 8 -

9 TULOSLASKELMA TOTEUTUNUT 2001 TOTEUTUNUT 2000 Tuotot Kulut Tuotot Kulut Varsinainen toiminta Nuoriso- ja koulutustoiminta 69562, , , ,38 Kilpailutoiminta 33083, , , ,60 Sarjakilpailutoiminta , , , ,23 Erikoiskilpailutoiminta , , , ,17 Muu valiokuntatoiminta Veteraanivaliokunta 31250, , , ,14 Tekninen valiokunta 10580, , , ,29 Työvaliokunta 3143,20 Talousvaliokunta 3972, ,48 Naisvaliokunta 62, ,90 Seniorivaliokunta 45230, , , ,10 Julkaisutoiminta 84052, , , ,30 Yleiskulut Henkilöstökulut , ,00 Henkilösivukulut , ,13 Poistot 72474, ,87 Vuokrat 51014, ,22 Hallinto , ,02 Toimisto , ,64 Varainhankinta Rekisteröintimaksutuotot , ,00 Muut tuotot 76480, ,09 Korkokulut 21370,32 Sijoitustoiminta Sijoitustoiminnan tuotot 285,51 Omatoiminen kulujäämä , ,53 Avustukset Valtion toiminta-avustus , ,00 Muut valtion avutukset 35000, ,00 OK:n valmennustuki 40000, ,00 Voitto/tappio 8478, ,60-9 -

10 TASE PER Vastaavaa: Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 39536,79 0,00 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 69507, , , ,05 Arvopaperit ja muut pitkäaikaiset sijoitukset Osakkeet ja osuudet 7912, ,00 Muut arvopaperit , , , , , ,95 Vaihto- ja rahoitusomaisuus Saamiset Myyntisaamiset 13981, ,00 Siirtosaamiset , , , ,20 Rahat ja pankkisaamiset Kassa 159, ,30 Pankkitilit , , , , , ,27 Vastattavaa: Oma pääoma Vapaa oma pääoma Käyttörahasto 86882, ,20 Huoneiston korjausrahasto , , , ,20 Edellisen vuosien voitto/tappio Pääomatili , ,54 Ed. vuosien voitto/tappiotili 48295, ,91 Tilikauden voitto/tappio 8478, , , , , ,43 Varaukset Muut varaukset , , , ,43 Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma ,00 Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat , ,84 Siirtovelat , ,00 Enn.pidätysten velkatili 15519, ,00 Sotu-velkatili 2013, ,00 Palkkavaraukset 98000, ,00 Lyhytaikaiset lainat , , , , ,

11 HUOMIONOSOITUKSET Suomen Keilailuliiton viiri 99 Keilaseura Jytky, Kouvola 100 Keilaseura Nuppi, Kouvola 101 ry 102 Reino Hellemaa, Hämeenlinna 103 ry 104 Vasa Idrottssällskap, Vaasa 105 IK Hellas, Vaasa 106 Vaasan Palloseura / keilajaosto 107 Idrottsföreningen Kamraterna /VIFK, Vaasa 108 Strike-52, Vaasa Suomen Keilailuliiton hopeinen ansiomitali Ulpu Kaikko, Kouvola Suomen Keilailuliiton kultainen ansiomerkki 211 Esko Kaukolahti Keravan Keilailuliitto 212 Ossi Lehtinen 213 Pekka Mäki-opas 214 Erkki Jokiniemi 215 Timo Manninen 216 Boris Ström 217 Kalervo Paloniemi 218 Jorma Pailokari Helsingin Bowlingliitto 219 Ilkka Vänttinen Helsingin Bowlingliitto 220 Vesa Vänttinen Helsingin Bowlingliitto 221 Heikki Viitanen Turun Keilailuliitto 222 Matts Majors 223 Matti Orrenmaa 224 Pentti Tunturi 225 Kaj Ingman Suomen Keilailuliiton hopeinen ansiomerkki Kirsti Dickman Hannu Hänninen Aatto Koskinen Pentti Tuominen Rainer Tuunela Jorma Laatikainen Liisa Pahlman Anne Lappalainen Eero Halonen Mikko Isakow Seppo Karhu Kirsti Kiri-Lindén Seppo Kossila Heikki Laitinen Markku Nikkilä Reijo Patjas Jukka Silén Martti Skyttä Pentti Skyttä Kari Vanhala Matti Väkevä Vesa Lappalainen Jorma Lappeteläinen Jorma Hämäläinen Tapani Kimari Markku Kamsula Kaarlo Kynkäänniemi Anneli Lehtikangas Helsingin Bowlingliitto Helsingin Bowlingliitto Helsingin Bowlingliitto Helsingin Bowlingliitto Helsingin Bowlingliitto Joensuun Keilailuliitto Keravan Keilailuliitto Kotkan Keilailuliitto Lohjan Keilailuliitto Lohjan Keilailuliitto Mäntän Keilailuliitto Mäntän Keilailuliitto Jukka Ollikainen Olavi Paukkonen Marja Salovaara Pentti Salovaara Mauno Teräslahti Matti Träskelin Pertti Vesa Martti Evesti Ritva Jokinen Kari Akkanen Pirkko Mäkelä-Vähäkangas Mikko Nordblom Carl-Gustaf Andila Matti Backholm Taavi Itävuori Kosti Laine Kauko Niemelä Kyösti Nykänen Birgitta Pikulinsky Pauli-Pellervo Rintamäki Heikki Salonkangas Nestor Sparv Thomas Storm Ruben Wiklund Esko Vuorinen Kirsti Mäkipää Teuvo Mäkipää Raision Keilailuliitto Raision Keilailuliitto Riihimäen Keilailuliitto Seinäjoen Keilailuliitto Turun Keilailuliitto Ylöjärven Keilailuliitto Ylöjärven Keilailuliitto PELAAJANEULAT Kultainen pelaajaneula Nro 120 Kantola Piritta, Giants Pori Nro 121 Konsteri Sami, Räme Lohja Nämä neulat olivat ensimmäiset uudistetun pistejaon mukaisesti saavutetut pelaajaneulat

12 VALTAKUNNALLINEN KESKIARVO Valtakunnallisessa keskiarvolaskennassa oli mukana keilaajaa, joista Suomen Keilailuliiton rekisteröityjä keilaajia ja firma- ja muita säännöllisesti keilaavia Luokkajakauma kauden päättyessä oli seuraava: Luokka Yht. Rekist. Firma- Miehet Naiset Juniorit Nuoret Seniorit Veteraanit Muut keilaajat keilaajat M A B C D Kilpailusuorituksia oli kaikkiaan , joihin mahtuu sarjaa. Rekisteröityjen keilaajien osuus oli suoritusta Rekisteröityjen keilaajien suoritusmäärät: Juniorit Nuoret v v. 60- Yht. M A B C D Yht Yli 1000 sarjaa keilasi kauden loppuun mennessä viisi henkilöä, eniten Ismo Yli-Ikkelä Lovi Loviisa, sarjoja 1280, toisena Vesa Lehmusvyöry JP Helsinki, sarjoja Seuraaville sijoille Toni Turkia BR Myllykoski, 1113 sarjaa, Urpo Hannula OLS Oulu, 1083 sarjaa, ja Petteri Kiviaho Siniset Riihimäki 1056 sarjaa. Aktiivisin naiskeilaaja on ollut Eija Finnbäck URA Porvoo, sarjoja 813. Parhaan keskiarvon saavutti Pasi Uotila Ailec Helsinki 220,87 /658 sarjaa. Paras naiskeilaaja oli Krista Pöllänen Sirkut Lahti 211,77 /96 sarjaa, paras juniorikeilaaja Osku Palermaa Patteri Helsinki 218,31 /975 sarjaa, paras nuori Jari Ratia Torpedos Lahti 214,20 /675 sarjaa, paras seniori Jouko Kuossari GB Helsinki 218,09 /354 sarjaa ja paras veteraani Aarne Tuominiemi Walki Team Valkeakoski 220,40 /662 sarjaa. Valtakunnallisen keskiarvon 200,00 saavutti kauden lopussa 407 keilaajaa, joista miehiä 392 ja naisia 15. Ryhmäjakauma: 8 junioria, 20 nuorta, 72 senioria, 26 veteraania ja muita 281. Keilattu sarjamäärä/keilaajien lukumäärä Pelattuja sarjoja SKL:n keilaajat Firmakeilaajat Yhteensä sarjaa

13 JÄSENMÄÄRÄT LIITOITTAIN Jäsenet Ensi- Seurat yhteensä rekisteröinti Miehet Naiset Juniorit Eura Eurajoki Forssa Haapajärvi Hanko Heinola Helsinki Hyvinkää Hämeenlinna Imatra Itä-Häme Joensuu Jyväskylä Jämsänkoski Kainuu Kajaani Kalajoki Kauhajoki Kemi Kerava Keski-Savo Keski-Uusimaa Kokkola Kotka Kouvola Kuopio Kuusamo Kuusankoski Lahti Lappeenranta Lohja Loviisa Mikkeli Myllykoski Mänttä Nakkila Närpiö Oulu Pieksämäki Pietarsaari Pori Porvoo Punkaharju Raahe Raisio Rauma Riihimäki Rovaniemi Salo Savonlinna Seinäjoki Simpele Tammisaari Tampere Tornio Turku Uusikaupunki Vaasa Valkeakoski Vantaa Vöyri Ylivieska Ylöjärvi Åland Äänekoski Yhteensä

14 SKL:n JÄSENLIITOT

15 SKL:n JÄSENSEURAT

16 SKL:n REKISTERÖIDYT KEILAAJAT

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2002-2003. 65. toimintakausi - 1 -

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2002-2003. 65. toimintakausi - 1 - SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2002-2003 65. toimintakausi - 1 - TOIMINTAKERTOMUS 2002-2003 Suomen Keilailuliiton 65. toimintakausi oli edelleen muutoksen ja kehittämisen aikaa.

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus Aika: 15.4.2014 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Tuija Hiltunen Jorma Laatikainen Timo Manninen

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 5/2011 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 5/2011 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 5/2011 Liittohallitus Aika: 24.8.2011 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Continental, Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Tuija Hiltunen Ville Holmström Antti Kapulainen

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2005-2006. 68. toimintakausi - 1 -

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2005-2006. 68. toimintakausi - 1 - SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2005-2006 68. toimintakausi - 1 - TOIMINTAKERTOMUS 2005-2006 Suomen Keilailuliiton 68. toimintakaudella keilailun uudet muodot jatkuivat vahvistumistaan.

Lisätiedot

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Varapuheenjohtaja / jäsen Seppo Kämäräinen varajäsen Kari Vanhala Rahastonhoitaja / jäsen varajäsen Marja-Liisa Isakow / jäsen varajäsen Päivi Pilli-Sihvola varajäsen

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2006-2007. 69. toimintakausi - 1 -

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2006-2007. 69. toimintakausi - 1 - SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2006-2007 69. toimintakausi - 1 - TOIMINTAKERTOMUS 2006-2007 Suomen Keilailuliiton 69. toimintakaudella tapahtui paljon. Keilailu on entistä enemmän

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 9/2014 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 9/2014 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 9/2014 Liittohallitus Aika: 3.11.2014 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Tuija Hiltunen Maarit Kotola Jorma Laatikainen

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00 26.11.2017 1. vaihe klo alkaa 10:00 Tulokset 18/18 pelatun erän jälkeen 2. vaihe klo alkaa 12:30 Alkukilpailun sijat 1-7 (suoraan finaalivaiheeseen 2) 1 Tissarinen Veli-Matti CPS 2 Murtomäki Kari Alfa

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2004-2005. 67. toimintakausi - 1 -

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2004-2005. 67. toimintakausi - 1 - SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2004-2005 67. toimintakausi - 1 - TOIMINTAKERTOMUS 2004-2005 Suomen Keilailuliiton 67. toimintakaudella keilailun uudet muodot jatkuivat vahvistumistaan.

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 7/2014 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 7/2014 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 7/2014 Liittohallitus Aika: 9.9.2014 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Lasse Lintilä varapuheenjohtaja Tuija Hiltunen

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2015 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2015 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2015 Liittohallitus Aika: 3.3.2015 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja Sami Heinilä

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Liittohallitus Aika: 13.9.2016 klo 14.30 Paikka: Hotelli Presidentti, Fiesta-kabinetti, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008 Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2007-2008. 70. toimintakausi - 1 -

SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2007-2008. 70. toimintakausi - 1 - SUOMEN KEILAILULIITON TOIMINTAKERTOMUS KILPAILUKAUDELTA 2007-2008 70. toimintakausi - 1 - TOIMINTAKERTOMUS 2007-2008 Suomen Keilailuliiton SKL:n 70. toimintakausi oli monessa mielessä menestyksekäs ja

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus Aika: 23.4.2013 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Marski, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja, 1-7 Lasse Lintilä varapuheenjohtaja, puheenjohtaja

Lisätiedot

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2010 SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 20.4.2010 klo 9.00 9.40 Paikka: Nivala, Sapuskan kabinetti 1 Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta Hokkanen

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Viivan yläpuolelta finaaliin. Finaali perjantaina 3.10.14 klo 10:00

Viivan yläpuolelta finaaliin. Finaali perjantaina 3.10.14 klo 10:00 Alkukilpailun lopputilanne tas 1 Lahti 1 576 619 621 666 652 3134 0 2 Valkeakoski 574 596 672 597 599 3038-96 3 Jyväskylä 549 622 675 594 591 3031-103 4 Lohja 569 573 675 582 624 3023-111 5 Turku 569 586

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI 10.8.2005 VALTAKUNNALLINEN SEURA-CUP 2005-2006 Valtakunnallinen seura-cup on kilpailu, joka keilataan Suomen Keilailuliiton alaisena sekä miesten että

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 1/2015 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 1/2015 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 1/2015 Liittohallitus Aika: 14.1.2015 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja Sami Heinilä

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus Aika: 6.3.2012 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Continental, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Lasse Lintilä varapuheenjohtaja Tuija

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051 Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli TUL SM 2014 A-taso, 6 sarjaa eu (24.03.2014-27.04.2014) Valvoja:PoRa MAB Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Jorma Soppela Into Kemi 1100 0

Lisätiedot

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja nimi seura kaupunki yhteensä tas 1 2 3 4 5 6 k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja 1446 236 243 248 237 247 235 241,0 248 2 Luoto Mika RäMe Lohja 1395 212 256 246 256 223 202 232,5 256 3 Lax Antti-Pekka

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI TULOS KESKI- PARAS TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Luoto Mika Pinjets Hyvinkää 1243 0 1243 269 231 227 248 268 248,6 269 2 Pöllänen Krista

Lisätiedot

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 4/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2011 klo 9.00 9.15 Paikka: Nivalan, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

Rankingkiertue

Rankingkiertue Rankingkiertue 2014-2015 Tali 29.11.2014 8 sarjan karsinta tas. tulos yht. ka. 1 Jarmo Sinilaakso Mistral, Porvoo 2042 2042 255,3 2 Juuso Tiainen Siniset, Riihimäki 1931 1931 241,4 3 Sanna Pasanen Giants,

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon,

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, TARKASTUSKERTOMUS olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, tifinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 01.0r.2012 so.oo.zot g. Halliituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman,

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 6/2011 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 6/2011 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 6/2011 Liittohallitus Aika: 4.10.2011 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Continental, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja, 1-11 Lasse Lintilä varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot