NO PARTYLITE NORDIC MAGAZINE. Talvi/Kevät 2014 MONTA JÄNNITTÄVÄÄ UUTUUTTA BRIGHTER WORLD

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NO. 3 2013 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE. Talvi/Kevät 2014 MONTA JÄNNITTÄVÄÄ UUTUUTTA BRIGHTER WORLD"

Transkriptio

1 NO PARTYLITE NORDIC MAGAZINE Talvi/Kevät 2014 MONTA JÄNNITTÄVÄÄ UUTUUTTA BRIGHTER WORLD Shine bright star like a 1

2 Kohti kevättä 2 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

3 PÄÄKIRJOITUS Avaa ovi entistäkin valoisampaan PartyLite maailmaan PartyLiten 40-vuotisjuhlavuosi kääntyy pian historiaan ja on aika suunnata katseet uuteen entistäkin valoisampaan PartyLite maailmaan. Vuosi 2014 tuo mukanaan uuden ihastuttavan kuvaston monine uutuuksineen. Erityisesti itselleni nousee esille uusi Brighter World by PartyLite -tuotesarja, jonka olemme kehittäneet yhteistyössä tunnetun Givaudan-tuoksutalon kanssa. Tämän tuotesarjan tärkeänä elementtinä on paikallisyhteisöjen tukeminen Afrikassa ja Aasiassa. Tukeminen ja huolehtiminen ovat myös tärkeät avainsanat vuonna 2014 meillä Pohjoismaissa, sillä haluamme korostaa henkilökohtaisen tuen merkitystä jokaisella tasolla menestyksellisen PartyLite liiketoiminnan luomiseksi. Haluan kutsua myös sinut mukaan tähän yhteiseen projektiimme ja pitämään entistäkin parempaa huolta kaikista asiakkaistamme, Emännistämme/Isännistämme sekä tietenkin Konsulteistamme ja Päälliköistämme, eli suuresta PartyLite perheestä! Loista kirkkaana tähtenä eli Shine Bright Like a Star heti vuoden alkuun tammikuussa ja samalla koko vuonna 2014! Ole kanssamme mukana saavuttamassa koko Euroopan yhteistä tavoitetta, PartyLite kutsua Euroopassa tammikuun aikana. Varmista hyvissä ajoin omat kutsuvaraukset tue ja pidä hyvää huolta Emännistäsi/Isännistäsi sekä kaikista asiakkaista. Vahva vuoden aloitus on erittäin tärkeä ponnahduslauta koko vuoden menestyksellesi, joten panosta siihen täysillä. Ole mukana avaamassa uutta vuotta yrityksen ja oman linjasi järjestämissä alkuvuoden tapahtumissa, sekä maaliskuun aikana järjestettävissä PartyLite Kevätseikkailu -tapahtumissa. Haluan omasta ja koko PartyLite-tiimin puolesta kiittää sinua vuodesta 2013 ja toivottaa valoisaa vuotta 2014! MARKO SAARENKANTA Toimitusjohtaja PartyLite Nordic SISÄLTÖ 4 Kilpailu Konsulteille 5 SmartScents - PartyLite innovaatio 6 Kevään 2014 trendit 7 Palkkio-ohjelma 2.0 täyttää vuoden 8 Verkkokauppa on vihdoin avattu! 9 Brighter World by PartyLite 10 Miksi valita Pikastartti? 11 PartyLite Go palkitsee toiminnastasi / Ota askel aktiivisuuteen Vinkkejä talven ja kevään kutsuille 14 Teemakalenteri 15 Somistusideoita 16 Tee kutsuista kokemus 17 Kutsupöytä Konferenssi 2013 kuvia Ruotsin uudet Linjajohtajat 22 Punta Cana täältä tullaan! 23 Uudet Päälliköt & asematason nousut 3

4 KILPAILU Oletko PartyLite Besserwisser? Testaa nyt PartyLite tietoutesi vastaamalla hauskaan visailuumme. Pääset kyselyyn tämän linkin kautta tai extranetin kautta. Vastaa kysymyksiimme viimeistään ja arvomme kaikkien oikein vastanneiden kesken 3 ihanaa tuotepakettia Talvi/Kevät 2014 kuvaston tuotteilla. TUOTEPAKETTI SISÄLTÄÄ: P91545 Lehtipuu-somiste Kynttiläpurkille 19,90 G26360 Mehukas klementiini GloLite Kynttiläpurkki 40,90 G57316 Vanilja & tonkapapu Brighter World Kynttiläpurkki 36,90 P91543 Valkea neliö SmartScents-somiste 12,90 FS360 Mehukas klementiini SmartScents Tuoksutikut 24,90 / 5 kpl:n setti V05127 Hyväilevä kookos Suuret Tuikkivat 4 kpl 14,90 YHTEISARVO 150,40 1. Kuinka monta eri tuoksua löytyy Talvi/Kevät 2014 kuvastosta? a. 41 b. 39 c Kuinka monta henkilökohtaisesti sponsoroitua, pätevöitynyttä ja aktiivista Konsulttia tarvitaan päällikkötason saavuttamiseksi PartyLitella? a. 4 b. 6 c Minkä niminen nainen aloitti PartyLitehistorian? a. Mabel Barker b. Mabel Baker c. Marie Baker 4. Missä on PartyLiten maailmanlaajuinen pääkonttori? a. Helsingissä b. Minnesotassa c. Plymouthissa 5. Kuinka kauan palavat yksi Brighter World Kynttiläpurkki (G65XXX), yksi Votiivi ja yksi Tuikkiva yhteensä? a. Jopa 40 tuntia b. Jopa 65 tuntia c. Jopa 75 tuntia 6. Milloin PartyLitesta tuli suoramyyntiyritys? a b c Minkä niminen on PartyLite Nordicin toimistusjohtaja? a. Martin Saarenkanta b. Marko Saarenkanta c. Marko Sateenvarjo 8. Kuinka monta varauslahjaa löytyy Talvi/ Kevät 2014 kuvastostamme? a. 4 b. 5 c Mikä on PartyLite kynttilän lämpötila korkeimmillaan kun se palaa? a. 100 astetta b. 50 astetta c. 60 astetta 4 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

5 SMARTSCENTS PartyLiten uusi innovaatio UUDESSA TALVI/KEVÄT 2014 KUVASTOSSAMME ESITTELEMME PARTYLITEN UUDEN INNOVAATION, JOKA ON UUSI TULOKAS SARJAAN LIEKITTÖMÄT TUOKSUTUOTTEET - SMARTSCENTS BY PARTYLITE! Tuoksutikut ovat helppokäyttöisiä ja niitä on helppo vaihtaa ja yhdistellä. Liekittömät tuoksut ovat täydellinen lisä laajaan tuoksukynttilävalikoimaamme, sillä toisinaan tuoksuista haluaa nauttia ilman liekkiä. Tuoksutikut ovat täydellisiä pienissä tiloissa, lastenhuoneessa, tai jos sinulla on lemmikkejä. Voit jättää ne vaikka kesämökkiin tai asuntovaunuusi toivottamaan tervetulleeksi ihanalla tuoksullaan kun astut sisään fiksua eikö vain? Tietoa tuoksutikuista: Valmistettu puristetusta paperimassasta, jokainen tikku tuoksuu jopa 30 päivää Sekoittele ja yhdistele 11 eri tuoksua ja luo oma henkilökohtainen tuoksusi Valitse 8 uudesta koristeellisesta somisteesta, joihin tikut voi asetella Jokainen SmartScents -pakkaus sisältää 5 tuoksutikkua Ei sisällä nestemäisiä öljyjä ei läikkymistä ei tahroja Aloita yhdellä tikulla ja lisää useampia saavuttaaksesi toivotun voimakkuuden Säilytä käyttämättömät tikut mukana tulevassa, uudelleensuljettavassa pussissa, kuivassa ja valolta suojattuna Löydät lisätietoja SmartScents-tuoksutikuista extranetistä kohdasta Tiedottaminen -> Kuvastot -> Talvi/Kevät

6 2014 TRENDIT 2014 TRENDIT KEVÄT TUO TULLESSAAN MURRETTUJA JA VAALEITA SEKÄ TIETTYJÄ VOIMAKKAITA VÄREJÄ. Ehdoton hitti on häikäisevä sininen, jonka voi hyvin yhdistää valkoisen tai tumman vihreän kanssa niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa. Laventelin violetti, säteilevä orkidean lila, murrettu oranssi ja keltainen, cayenne-pippurin punainen, tyynen sininen, vaalean harmaa ja hiekan ruskea kuuluvat kevään väripalettiin ja sekoittamalla näitä toisiinsa saat keväisen ja raikkaan tunnelman kotiisi. LINJAKKAILLA JA KLASSISILLA MATERIAALEILLA VOIT LUODA VIEHÄTTÄVÄN YLEISILMEEN KOTIISI. Kotoinen keittiö vie tänä keväänä voiton modernista. Se erottuu lämpimyydellään ja materiaaleina käytetään liuskekiviä, alkuperäistä lattiaa, betonia, kuvioituja pintoja sekä lasitettuja laattoja. Taide korostuu sisustuksessa niin tauluilla kuten myös erilaisilla esineillä. Kotoisuutta ja nostalgiaa voi myös luoda antiikkihuonekaluilla. VASTAKOHTANA KOTOISALLE SISUSTUKSELLE, TRENDINÄ NÄKYVÄT MYÖS MESSINKI, hohde sekä tietokoneella tehdyt mallit. Messinki on ikuinen eikä sidottu tiettyyn budjettiin ja se näyttää myös elegantilta ja tyylikkäältä. Tämä yhdessä hohteen kanssa saa kotisi näyttämään modernilta ja puhtaalta. Trendinä ovat myös tietokoneella suunnitellut kankaat ja materiaalit. Niitä on nähty jo pukeutumisessa, mutta nyt ne valloittavat kodin tekstiilejä makuuhuoneesta olohuoneeseen. ENTÄ JOS HALUAT HEITTÄYTYÄ RADIKAALIMMAKSI? Kokeile tällöin goottista romantiikkaa, joka pursuaa voimakkaita värejä eli mustaa, räikeän pinkkiä sekä violettia. Huonekalut ovat yksinkertaisia, mutta niihin saa loistoa metallisilla elementeillä. Myös tavaroilla on merkityksensä. Puristetusta lasista tehdyt koriste-esineet, kyntteliköt, kulmikkaat lasiesineet sekä vaijerivaikutteiset elementit käyvät yhteen tämän dramatiikkaa hehkuvan teeman kanssa. MUISTA SISUSTUSTEEMOISTA NIIN SANOTTU IHMEMAA TUO TULLESSAAN ETEERISYYTTÄ VALKOISELLA, pastellisävyisellä pinkillä, mintun vihreällä sekä kullan ja hopean sekoituksella. Hillittyä ylellisyyttä sekä runsautta luodaan sekoituksilla: lasisia sekä valkoisia helmiä riipuksissa, pehmeitä ja orgaanisia keramiikkatavaroita sekä ylimitoitettuja tuotteita kynttilöille. Jokainen voi valita mieltymyksiensä mukaan! Keväällä nähdään myös paljon inspiraatiota luonnosta; voit melkein haistaa männyn neulaset kodissasi. Kori- ja rottinkituotteita käytetään monilla eri tavoilla ja näin saadaan kotoisampi tunnelma kotiin. Kauniita, kierrätettyjä ja muodoiltaan erilaisia lasimaljakoita voi ripotella ympäri taloa kuitenkaan särkemättä yhtenäisyyttä. Väreistä ruskea ja luonnon vihreä sopivat oikein hyvin sisustukseen. NYT VAIN LOPPUTALVEA JA KEVÄTTÄ ODOTTAMAAN. Inspiroidu uusista trendeistä ja suunnittele mieleisesi väriyhdistelmä ja teema! 6 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

7 PALKKIO-OHJELMA palkkio-ohjel Palkkio-ohjelma 2.0 täyttää vuoden Palkkio-ohjelma 2.0 on ollut käytössämme viime vuoden syyskuusta alkaen ja nyt alamme todella nähdä ohjelman edut. Voimme todeta, että Nordicissa olemme saaneet 3 uutta Executive Linjajohtajaa, 1 uuden Senior Linjajohtajan, 3 uutta Linjajohtajaa, yhden Linjapäällikön, 9 uutta Aluepäällikköä ja 25 uutta Yksikönjohtajaa, ja kokonaisuudessaan meillä on 419 Päällikköä ja korkeamman tason Päällikköä (luvut lokakuulta 2013). Tämä on hyvä alku ja näemme jatkuvasti uusien kasvojen ilmaantuvan joukkoomme ja tulevien Päälliköiden etenevän. Uuden Palkkio-ohjelman päätarkoitus oli kannustaa kaikkia, jotka haluavat panostaa PartyLite toimintaansa ja sillä tarkoitamme todella kaikkia, jotka haluavat luoda uraa. Uran luominen voi monien korviin kuulostaa mahtipontiselta, mutta oikeastaan kyseessä on antoisamman tulevaisuuden luominen ja oman talouden hallinta. Talous ja hyvä elämä ovat usein yhteydessä toisiinsa ja ehkä nyt onkin sinun vuorosi luoda antoisa tulevaisuus itsellesi ja läheisillesi. Tähän päivään mennessä olemme maksaneet 10 miljoonaa euroa päällikköbonuksia. Olemme ylpeitä voidessamme sanoa, että ohjelmamme on yksi markkinoiden parhaista. loppujen lopuksi haluamme kaikki miellyttävän elintason, emmekä voi kieltää, etteikö rahalla olisi siihen suuri vaikutus. Palkkio-ohjelman avulla voit tienata euroa matkalla Linjajohtajaksi ja tämän lisäksi voit joka päivä vaikuttaa kohtaamiesi ihmisten olemassaoloon. Anna kaikille tapaamillesi ihmisille mahdollisuus kokeilla PartyLitea, ken tietää, ehkä hänestä tulee seuraava Linjajohtaja koska SINUSTA tulee Linjajohtaja? KRISTER FRASER Myyntijohtaja PartyLite Ruotsi Antoisa tulevaisuus rakentuu eri ihmisten kohdalla eri asioista, mutta 7

8 VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Jippii! Kauan odotettu verkkokauppa on vihdoin avattu! UUSIA MAHDOLLI- SUUKSIA Mikään ei korvaa perinteisiä PartyLite kutsuja, joissa henkilökohtainen kontakti ja henkilökohtainen palvelu ovat pääosassa. Kukaan ei voi myöskään korvata PartyLite kutsujen mukavaa yhdessäoloa ja sosiaalisia kontakteja! Verkkokauppa on kuitenkin avoinna kaikille asiakkaille, kaikkina vuorokauden aikoina, riippumatta kutsuista ja on siten upea mahdollisuus saada uusia kontakteja, uusia asiakkaita, kasvattaa myyntiä, lisätä varausten määrää ja lisätä voittoja jokaisesta ostoksesta. Entä nyt? Odotatko räjähdysmäistä myynnin kasvua ja suurta shoppailuintoa niiden asiakkaiden osalta, joilla ei koskaan aiemmin ole ollut mahdollisuutta ostaa kynttilöitämme? Hmm Saadaksesi hieman enemmän, vaaditaan sinulta, kuten aina, myös hieman suurempaa panostusta! Markkinointia suurille massoille on helppo tehdä Facebookin ja vastaavien medioiden kautta, mutta varmistaaksesi, että nykyiset asiakkaasi ovat tietoisia mahdollisuudestaan tehdä ostoksia myös verkkokauppasi kautta, tulee tätä mahdollisuutta markkinoida ja se on sinun tehtäväsi! Hyödynnä kaikki mahdollisuutesi markkinoida itseäsi ja liiketoimintaasi. Kerro ja tarjoa kaikilla kutsuilla mahdollisuutta Candle Connection -uutiskirjeen tilaukseen. Kerro myös tarkemmin omista kotisivuistasi ja varmista, että verkkosivuosoitteesi lukee kaikissa jakamissasi painomateriaaleissa. Palveluistasi kertoessasi voit myös näyttää kotisivujasi älypuhelimestasi tai tabletiltasi. Näytä myös asiakkaillesi kuinka tehdä tilaus verkkokaupassasi! Toinen hyvä ja fiksu tapa esitellä ja opastaa asiakkaitasi tekemään ostoksia verkkokaupassasi on laittaa kutsuillasi ne, jotka haluavat sitä kokeilla, tekemään tilauksen verkkokaupan kautta! Ajattele kuinka helposti saat asiakkaan tekemään ostoksia verkkokaupassa, kun hän on tullut sinne ajankohtaisten tarjousten houkuttelemana, esimerkiksi Candle Connectionin kautta! Lisätilaus antaa aina mahdollisuuden olla yhteydessä asiakkaaseen ja tarjota mahdollisuutta toimia Emäntänä/Isäntänä tai kokeilla Konsultin työtä. Nyt puhumme lisävoitoista! Harjoitus tekee mestarin harjoittele itse ja asiakkaittesi kanssa verkkokaupassa shoppailua! Mukavia ostoshetkiä! RITA MYRÅS Myyntijohtaja PartyLite Norja & Tanska 8 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

9 Brighter World on ainutlaatuinen PartyLite -kokoelma, joka on syntynyt PartyLiten ja maailmankuulun tuoksutalo Givaudanin yhteistyön pohjalta. Brighter World -tuoksut sisältävät ainutlaatuisia eteerisiä öljyjä, joista on luotu yksilöllisiä tuoksuja. Givaudanin kanssa tehdyn yhteistyön avulla autamme paikallisyhteisöjä Afrikassa ja Aasiassa, paikoissa joista eteeriset tuoksuöljyt ostetaan. Samalla edistämme heidän mahdollisuuksiaan parempaan elämään. Tuellamme edistämme paikallisia koulutusohjelmia sekä alueellisia ympäristöprojekteja ja kestäviä viljelymenetelmiä. NAUTI BRIGHTER WORLD -TUOKSUISTA, JOIDEN AROMIT TULEVAT EKSOOTTISISTA KOHTEISTA, MOHELISTA AFRIKASSA SEKÄ LAOSISTA AASIASSA: Ylang Ylang & mustaherukka Anna ylang ylangin kukkivien elämäntäyteisten elementtien vietellä sinut hyväntuoksuinen kallisarvoisuus eksoottisilta Komoreilta. Vanilja & tonkapapu Kietoudu herkulliseen, Komorien auringon alla viljellyn vaniljan lämpöön. Aavistus tonkapapua on kuin balsamia sielullesi. Punainen inkivääri & tiikki Löydä vieraan maan mystinen tunnelma. Punainen inkivääri yhdistettynä Laosin kylien metsäisiin ja mausteisiin tuoksuihin luo energistä tunnelmaa. Brighter World -kynttilöiden avulla käynnistät keskustelun kutsuillasi! Tuoksut toivottavat vieraasi tervetulleeksi samalla kun autat muita! Brighter World -kynttilä on täydellinen lahja, jolla on sanoma se kertoo, että välität niin maailmasta kuin vastaanottajastakin. BRIGHTER WORLD -KYNTTILÄT EDISTÄVÄT PAREMPAA, VALOISAMPAA TULEVAISUUTTA KAIKILLE! 9

10 MIKSI PIKASTARTTI MIKSI VALITA PIKASTARTTI? Miksi kannattaisi aloittaa Pikastartilla, kun haluaisin ottaa rennosti ja aloittaa vakaammin? Tältä voi kuulostaa, kun Pikastarttia ehdottaa aloittamisesta kiinnostuneelle. Tietenkin on hyvä aloittaa vakaasti, mutta sen vastakohta ei ole se, etteikö vakautta voisi saavuttaa nopeasti. Miksi? No siksi, että kun on kaikkein kiinnostunein tekemään jotain, juuri silloin omaa eniten energiaa, voimia ja jaksamista onnistua. Pikastartti on täydellinen tapa kokeilla Konsultin työtä ja tienata rahaa jo ensimmäisestä päivästä alkaen. Usein uudet Konsultit pitävät ensikutsut kotonaan ja näin he voivat sekä ansaita 20 % myynnistään että nauttia Emännän/Isännän eduista. Tällä tavoin voi tuotekokoelmaansa täydentää nopeasti todella monilla suosikkituotteilla. Korkeat ansiot ja hyvät edut antavat lisämakua ja uusi Konsultti saa positiivisen flow n, joka helpottaa uusien kutsujen varaamista ja siitä se lähtee! Uusi Konsultti, joka aloittaa Pikastartilla, pääsee nopeasti alkuun ja sinä voit keskittyä onnittelemaan häntä hänen menestyksestään. Saavutetut tulokset ovat suoraa seurausta siitä positiivisesta energiasta jonka hän itse luo. KRISTER FRASER Myyntijohtaja PartyLite Ruotsi 10 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

11 PARTYLITE GO PartyLite GO PALKITSEE toiminnastasi! Uusi PartyLite GO -ohjelma palkitsee aktiivisuudesta ja lojaaliudesta. Joka kuukausi kun myyt vähintään 300 eurolla, voit ostaa ajankohtaisen tuotteen todella edullisesti! Tällä tavoin saat lisää tuotteita kutsupöytääsi ja myyntisi lähtee kasvuun. Kun myyt vähintään 300 :n edestä joka kuukausi tammikuusta kesäkuuhun 2014 pääset PartyLite GO klubin jäseneksi. Lähetämme sinulle kotiin GOkortin, joka antaa sinulle etuja seuraavan puolen vuoden ajaksi. Saat muun muassa erikoisetuja PartyLite tapahtumissa, 50 % alennusta uuden kuvaston erikoisvalikoimasta kun kuvasto julkaistaan (normaalisti -40 %), sekä useita muita yllätyksiä! Lue lisää uudesta ohjelmasta PartyLite GO -esitteestä. AKTIIVISUUS ON ASKEL, JOKA KANNATTAA OTTAA Aloitin Konsulttina vuoden 2011 keväällä. Aika oli otollinen, olin alle puolivuotiaan tytön äiti ja kaipasin vauva-arkeeni jotakin piristystä. Sain ihania tuotteita kotiini, sekä kutsujen myötä kaipaamiani sosiaalisia kontakteja. En täysin ymmärtänyt aluksi, että tästä harrastuksestani minulle maksetaan myös palkkioita. Ensin ajatus toisten ihmisten eteen puhumaan menemisestä pelotti, mutta samalla houkutteli. Teki mieli kokeilla omia rajojaan, haastaa oma ujokin itsensä menemään pitämään kutsuja. Ajan mittaan varmuutta tuli lisää, huomasin myös, että säännöllinen kutsujen pitäminen on helpompaa kuin se, että kutsuja on harvakseltaan. Enää ei tarvinnut miettiä liikaa kutsujen konseptia etukäteen, vaan saattoi heittäytyä ihanien emäntien ja kutsuvieraiden eteen omana itsenään, luottaen siihen, että minä osaan. Vasta kutsujen lisääntyessä ja näin ollen myyntien noustessa aloin ymmärtää työni merkityksen taloudellisesti. Lapsiperheeseen tuli mukavasti lisäansioita. Olin aktiivinen kuukausittain, usein bonustinkin. Pysyin näin myös PartyLiten postituslistalla, sain tietooni aina uudet kampanjat sekä uutiset. Kutsuilla olin ajan tasalla kampanjoista ja tuotteista, ja sain myyntikilpailujen kautta uusia tuotteita kutsuille pikkurahalla. Sain aktiivisuudellani ja oletettavasti innostuneella asenteellani lisää kutsuja, ja kohta olinkin säännöllisesti tien päällä. aloittaa päätoimisesti itsenäisenä PartyLite Konsulttina. Nyt reilun kahden vuoden jälkeen aloituksestani Konsulttina asiakaskuntaa on kertynyt paljon. Siksi on hienoa saada sponsoroida uusia tekijöitä yksikköön, ja jakaa ihanaa, palkitsevaa työtä ja sen mukanaan tuomia etuja. Työtä riittää kaikille halukkaille, vuoden ympäri. Yksikkö kasvaa ja vahvistuu. Oman yksikköni Konsultit koen työkaveruuden lisäksi ystävikseni. Odotamme yksikönkokouksia, joissa pääsemme jakamaan tietoa, kokemuksia, elämyksiä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Ilolla luen palautteet ja tavoitteet, niissä tavoitellaan sponsorointeja, sekä aktiivisuutta kuukausittain. Aktiivisella toiminnallamme saamme käyttöömme hienoja työvälineitä kuten Candle Connection -uutiskirjeen sekä Konsultin verkkokaupan. Aktiivisuus tuo tullessaan säännölliset palkkiot ja ylläpitää sekä kasvattaa ammattitaitoamme. Pitämällä aktiivisesti kutsuja, saamme tutustua moniin uusiin emäntiin ja asiakkaisiin. Näin saamme myös tilaisuuden tarjota monelle mahdollisuutta kokeilla Konsulttina toimimista. Aktiivisuus on askel, joka kannattaa ottaa. MILLA TYRISEVÄ Yksikönpäällikkö Haaste päälliköitymisestä ensimmäisessä konferenssissani vuonna 2012 sai minut vihdoin sponsoroimaan. Päätin tavoitella nousua Yksikönpäälliköksi. Glamour-yksikkö syntyi 1. marraskuuta Tämä mahdollisti taloudellisestikin sen, että heinäkuussa 2013 saatoin tehdä päätöksen 11

12 Vinkkejä talven ja kevään kutsuille 1. Pidä kutsut miehille, joissa he voivat ostaa ystävänpäivälahjoja, syntymäpäivälahjoja tai muita lahjoja rakkaimmilleen. Laita esille pari lahjapakkausehdotusta. 2. Käytä kutsuilla hyväksi tammikuun kuukausiteemaa Shine bright like a star ja pyydä kaikkia vieraita pukeutumaan johonkin kimaltelevaan ja loistavaan. Kaikki voivat loistaa kuin tähdet! 3. Kevät ja pääsiäinen tuovat mukanaan monta ihanaa somistusmahdollisuutta koristele vaikka PartyLiten lasisomisteita (esim. Luovuus tai Symmetria) omilla kevät/pääsiäiskoristeillasi ja näytä vieraille miten he voivat itse somistaa luovasti ja luoda oman kevättunnelmansa. 4. PartyLiten tuoksupeli ja kortit on päivitetty Talvi/Kevät kuvaston tuoksuilla pidä tuoksukutsut ja anna vieraidesi arvuutella tuoksuja. 12 Partylite nordic magazine 2013

13 13

14 KALENTERI TEEMAKALENTERI 2014 TAPAHTUMA TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU VAUHDILLA VALOISAAN VUOTEEN KEVÄTSEIKKAILU TEEMA SHINE BRIGHT LIKE A STAR PUNAINEN MATTO KEVÄÄN ILOJA/ PÄÄSIÄINEN Shine bright like a star KUTSUT TAMMIKUUSSA TULE MUKAAN! PartyLiten tavoitteena on järjestää kutsut tammikuussa koko Euroopassa. Tule mukaan tekemään historiaa järjestämällä kutsut tammikuussa, nyt kaikilla on mahdollisuus loistaa kuin tähdet. Voit tarjota Emännillesi/Isännillesi ylimääräisen tuotehyvityksen tammikuun alussa, ja asiakkaasi voivat ostaa hienon tuikkivalajitelman eurooppalaisilla lempituoksuilla, joka on kokoonpantu erityisesti tätä kuuta varten. Sinä itse voit myös työskennellä saadaksesi fantastiset edut erityisesti eksklusiivisen Tähti-laukun! Nyt tarjoamme ensimmäistä kertaa alennuskupongin myös asiakkaille eikö olekin jännittävää! Asiakkaat, jotka rekisteröityvät mennessä saavat 10 alennuskupongin, jonka he voivat hyödyntää tammikuussa tehdessään ostoksia kutsuilla tai verkkokaupassa yli 50 :lla, voimassaolevasta kuvastosta. YSTÄVÄNPÄIVÄ- JA PÄÄSIÄISESITTEET Hyödynnä juhlat ja merkkipäivät kasvattaaksesi myyntiäsi. Tänä vuonna PartyLite tarjoaa ystävänpäiväetuja, joita voit hyödyntää ilahduttaaksesi ystävääsi, rakastasi tai itseäsi! Mikset järjestäisi miehille suunnattuja kutsuja, joissa miehet voisivat ostaa hienoja lahjoja puolisoilleen, kumppaneilleen tai äideilleen? Pääsiäiseksi on tulossa kuuden sivun verran upeita etuja, jotka ovat voimassa alkaen. Esitteestä löydät pieniä herkkupaloja kesän kokoelmasta, sekä ideoita ja inspiraatiota pääsiäiseen. Aloita siis varaamalla pääsiäiskutsut! Tee kutsuista interaktiiviset ja hauskat antamalla vieraidesi tehdä omia koristeita Symmetria tai Luovuus -kokoelmien somisteisiin. 14 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

15 SOMISTUSIDEOITA Kaunista kotiin 15

16 KOKEMUSKUTSUT Ota Emännät/Isännät ja vieraat mukaan TEE KUTSUISTA KOKEMUS Ota itsellesi päämääräksi tehdä jokaiselle Emännälle/Isännälle maailman parhaat kutsut. Järjestäkää YHDESSÄ Emännän/ Isännän kanssa tulevista kutsuista mieleenpainuva kokemus. Ota siis Emäntä/ Isäntä mukaan kutsujen suunnitteluun ja miettikää pidättekö tavalliset kutsut vai päästättekö luovuuden valloilleen Somista somisteesi kutsuilla ja somistatte esim. Luovuus-kokoelman somisteita kevään eri tapahtumiin, kuten ystävänpäivään, pääsiäiseen tai vappuun sopiviksi. Suunnitelkaa kutsujen teema, tarjoilut ja värimaailma yhdessä, jolloin jokainen osa-alue tukee toistaan. Emäntä/Isäntä tuntee vieraansa parhaiten, joten hän voi antaa sinulle vinkkejä mm. siitä, kuka on kiinnostunut Konsultin työstä, kuka voisi varata jatkokutsut, mitä tuotteita kannattaa sisällyttää kutsupöytään, mitä värejä tai materiaaleja vieraat suosivat omassa kodissaan ja millainen sisustustyyli heillä on. Yhteistyössä on voimaa ja kun kutsujen ulkoiset puitteet ovat kunnossa, on aika keskittyä vuorovaikutukseen. Sinun ei siis tarvitse tehdä sirkustemppuja saadaksesi vieraat viihtymään. Pienet asiat ratkaisevat. Uskalla olla oma itsesi ja kohtaa ihmiset luontevasti. Ole iloinen ja innostunut, sillä innostus ja hymy tarttuvat herkästi. Huomioi jokainen kutsuille saapuva vieras ystävällisellä tervehdyksellä positiivisen ilmapiirin luomiseksi. Onko sinulla tapana kätellä vieraat, kun esittelet itsesi? Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä lähikontaktia. muutamia vaihtoehtoja, joista hän valitsee omille vierailleen sopivimmalta tuntuvan. Tammikuussa voit lukea vieraille humoristiset horoskoopit tulevalle vuodelle. Kuka arvaa, kuinka monta Tuikkivaa olet laittanut somisteen sisälle? Entäpä jos pelaisitte rivin bingoa? Miltä kuulostaa PartyLite aiheinen tietovisa, jossa valitaan kysymyksiin vastaus a-, b- tai c-vaihtoehdosta? Käytä pohjana vaikkapa Tuoksupelin kysymyskortteja. Keksit vain itse väärät vastausvaihtoehdot Tai arvuuttele Tuoksubaarin avulla, mistä Talven/Kevään 2014 tuoksusta löytyy kookosta? Yhteisen hetken tarkoitus on saada ihmiset vapautumaan ja nauttimaan olostaan ja siten viihtymään kutsuilla. Kun vieraat kokevat olonsa hyväksi ja kutsut ovat miellyttävä ja mieleenpainuva kokemus, he todennäköisemmin varaavat myös itselleen kutsut. Puhumattakaan Emännästä/Isännästä, joka onnistuneiden kutsujen jälkeen haluaa varmasti jatkaa kanssasi yhteistyötä uusien kutsujen ja kokemusten merkeissä. Emme me muista päiviä. Me muistamme hetket. -Cesare Pavese SANNA OOSI Kouluttaja PartyLite Suomi Aloita kutsut esim. hauskalla tarinalla, leikillä tai kisalla, jossa voittaja palkitaan Tuikkivalla. Tarjoa Emännälle/Isännälle etukäteen 16 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

17 KUTSUPÖYTÄ KEVÄT TUO PIRTEÄT VÄRIT TULLESSAAN, JOTEN ANNA VÄRIEN NÄKYÄ MYÖS KUTSUPÖYDÄSSÄSI! Voit tuoda kutsupöytääsi uutta ulottuvuutta ottamalla siihen reilusti jonkin kevään väreistä pääväriksi! Kevään sesonkivärit ovat esim: Keltainen, joka tuo jo ajatuksen pääsiäisestä ja ensimmäisistä kevään kukkasista Roosa, joka luo heti romanttisen hempeitä ajatuksia ja saa sinulle heti tyttömäisen tunteen Turkoosi, joka vie ajatukset kaukomaihin tuoden meren tuoksun ajatuksiisi! Laaja värikäs kynttilävalikoima tukee lasisomisteisiin tulevia asetelmiasi! SEIJA ERKKILÄ Myynninkehittämispäällikkö PartyLite Suomi 17

18 KONFERENSSI PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

19 19

20 UUDET LINJAJOHTAJAT RUOTSIN UUDET LINJAJOHTAJAT Katarina Despina Louise Zoukis Elebring, se olen minä. Nimiä on enemmän kuin itse Peppi Pitkätossulla ja hieman huvittavaa on, että satun asumaan Astrid Lindgrenin kaupungissa, Vimmerbyssä. Olen ihan tavallinen tyttö, pian 30-vuotias, jolla on toinen jalka Ruotsissa ja toinen Kreikassa. Asun yhdessä avopuolisoni, Danielin kanssa ja kolme lastamme Alva, Adam ja Theo ovat 9, 5 ja 3 -vuotiaita. Aloitin PartyLitella viisi vuotta sitten, ollessani äitiyslomalla, sillä pidin tuoksuista ja ajattelin, että pitäisiköhän kokeilla. Täytyy tunnusta, että osui ja upposi! Tee vähän saa vähän Tee paljon saa paljon Tee hiukan enemmän ja saat niin paljon enemmän Kaikki PartyLiten haasteet ja työskentelytavat innostivat minua vaihtamaan työtäni kaksi vuotta sitten. Työsuhde antaa turvaa, mutta työ Konsulttina antaa niin paljon mahdollisuuksia. Saat täydet vaikutusmahdollisuudet ja kun sinulla on meidän fantastiset tuotteet ja kaikki fantastiset ihmiset ympärilläsi, työtä ei voi kuin rakastaa. On mahdotonta tiivistää viittä vuottani PartyLiten parissa muutamaan lauseeseen, mutta toisaalta ne voi tiivistää yhteen ainoaan sanaan ILOON. Ilon tunne töihin mennessä, töissä ollessa ja töistä kotiin lähtiessä. Ilo siitä, että oppii tuntemaan niin monia fantastisia ihmisiä, saa haastaa itseään ja kasvaa persoonana, mutta ennen kaikkea saa olla mukana näkemässä, kun muut ihmiset kasvavat - ILO. Kaikki matkat, ilmaiset tuotteet, Konferenssit ILO. Kertominen lyhyesti matkastani Linjajohtajaksi on vähän hankalaa, mutta matkastamme kertominen omaksi linjaksi, Tähtilinjaksi (Stjärnlinjen), on paljon helpompaa. Kun työskentelet ihmisten parissa, täytyy sinun ensin löytää ihminen, jonka kanssa voit ja haluat työskennellä ja joka haluaa työskennellä kanssasi. Hyvin yksinkertaista. Aseta tavoitteet: välitavoite ja lopputavoite. Miten muuten tietäisit minne olet menossa? Toukokuun lopulla järjestettiin EEC-matka Belekiin, joka antoi minulle aikaa ladata akkujani muutaman päivän ajan. Kotiin palatessani heräsi ajatus ja halu tehdä hieman enemmän, jotain mitä en ollut aiemmin tehnyt, nimittäin työtä yhdessä oman alueen kanssa. Ehkä pitäisi kokeilla ihan tosissaan? Mutta kuinka se oikeasti tapahtuu? Tarvitsin vielä kaksi Päällikköä ja kuinka saisimme aikaan kruunun myynnin heinäkuussa? Tuolloin oli jo kesäkuu ja kaikki olivat lomalla ja eihän kukaan osta kynttilöitä kesällä, eikä yhtään varauksia blaa, blaa, blaa. Meidän täytyi siis tehdä jotain erilaista, jotain mitä emme olleet aiemmin tehneet. Yhdessä Päälliköideni kanssa suunnittelimme 15 VIP-iltaa heinäkuulle. Viisitoista päivää 15 eri paikassa. Ymmärtänette, että on satsattava asioihin voidakseen voittaa. Mutta innostajana oli ilo siitä, että teimme kaiken yhdessä. Tietenkään tällaista kisaa ei tavallisesti pidetä kesällä, etenkään heinäkuussa, mutta mitä väliä sillä oikeastaan on? Se onnistuu, jos vain itse haluat. Juuri se, että kukaan ei ollut tehnyt tätä heinäkuussa teki siitä minulle täydellisen haasteen. Halusimme tehdä sen, sillä olisimme ensimmäisiä. Tietysti halusimme tehdä tämän juuri sopivasti Konferenssin alla. koskaan luovuta! Matka kohti omaa linjaa ei ole suora. Vastatuulta tulee silloin tällöin, mutta kuinka kivaa onkaan kun myötätuuli alkaa puhaltaa! TÄHTILINJA SYNTYI Nimi, joka oli ollut olemassa jo pari vuotta, oli selkeä valinta. Tähdet ovat hienoimpia symboleja ja kaikki me olemme tähtiä. Kukaan ei ole paras, mutta kaikki voivat olla parhaita jossakin! Katso taivaalle tähtikirkkaana yönä, ja sinun on mahdotonta laskea kuinka monta tähteä on olemassa ja mikä siisteintä, kaikki tuikkivat. Linjamme nimeäminen oli siis hyvin helppoa, me kaikki olemme tähtiä. Suuri kiitos kaikille Tähtilinjan Konsulteille ja Päälliköille. Ilman teitä tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Olette parhaita! Odotan näkeväni teidätkin matkalla valitsemienne henkilöiden kanssa. KATARINA ELEBRING Linjajohtaja - Tähtilinja Ruotsi Salaisuuteni? Pidä hauskaa, löydä ILO, keskity ja sitten annat vain mennä! Älä 20 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

21 UUDET LINJAJOHTAJAT RUOTSIN UUDET LINJAJOHTAJAT VOIT saavuttaa suuriakin tavoitteita! Mutta sinun täytyy TUNTEA sisimmässäsi, että juuri nyt on sen aika! Minulta on kysytty usein yli kahdeksan PartyLite vuoden aikana, milloin minusta tulee Linjajohtaja. Olen vastaanottanut haasteen pariinkin kertaan. Mutta ymmärrän nyt, että tuolloin en tuntenut tarpeeksi voimakkaasti että hetki olisi ollut oikea minulle juuri silloin, joten en tietenkään saavuttanut sitä. Niinpä olen odottanut, odottanut oikeaa hetkeä, oikeaa tunnetta. Ja se hetki ja oikea tunne tuli ilman varoitusta. Matkustimme Turkkiin EEC-matkalle toukokuun lopussa. Koko matka oli aivan fantastinen, mutta minusta parasta oli tunnelma. What a feeling! Pari päivää matkan jälkeen pidimme yksikönkokouksen ja olin matkalla kotiin kun se vain yhtäkkiä iski! NYT minusta tulee Linjajohtaja! Matka antoi minulle todella paljon energiaa ja minun piti käyttää se johonkin. Minulla oli myös tunne, että kehitykseni Päällikkönä oli pysähtynyt ja olin ollut omalla mukavuusalueellani tarpeeksi kauan. Nyt oli aika! Mutta en ollut valmis huutamaan sitä koko maailmalle. Pelkäsin taas epäonnistumista ja sitä, että paine kasvaisi liian suureksi. Minulla oli silloin yksi Päällikkö ja tarvitsin viisi lisää. Seuraavana päivänä kirjoitin kaikille Konsulteilleni uudesta tavoitteestani ja kysyin heiltä kuka haluaisi saavuttaa avullani Yksikönpäällikön tason. Olin asettanut päivämääräksi 1. syyskuuta. Kuulin hyvin viisaan miehen äänen päässäni sanovan Tee se sitten kun sinusta tuntuu että aika on oikea, mutta tiedätkös, tavoitteelle on hyvä asettaa päivämäärä kun olet siitä päättänyt. Kiitos Marko! Kaksi Konsulteistani vastasi heti KYLLÄ, haluan Päälliköksi! Ok, vain 3 jäljellä! Minulla oli tietenkin muutama Konsultti mielessä, joiden halusin päälliköityvän, mutta pulma oli saada heidät haluamaan sitä itse, oikeasti! Minulla oli koko ajan täysin turvallinen olo tavoitteeni suhteen ja vaikka sain kielteisiä vastauksia, se ei haitannut minua. Olin varma että löytyisi tarpeeksi monta sellaista, jotka haluaisivat Päälliköksi oman itsensä vuoksi, niin että minä saavuttaisin tavoitteeni. Minun tarvitsisi vain kysyä ja keskustella tarpeeksi monen kanssa. Alussa muutamat kieltäytyivät, mikä oli ihan ok, mutta vähän ajan kuluttua alkoi mieli muuttumaan. Elokuussa oli aika saada koko homma kasaan! Mutta tajusin, että en ollut vielä aivan valmis, vaikkakin luulin vielä Konferenssissa, että saavuttaisin tavoitteeni 1. syyskuuta mennessä. Mikä Konferenssi! Minun täytyy tunnustaa, että se oli sen avun ansiota, jonka saimme siellä, sekä se tunnelma, kampanjat ja ennenkaikkea tarjoukset, jotka sinetöivät kohtaloni. Saimme paljon uusia Konsultteja, jotka olivat hyvin motivoituneita, ja viikko sen jälkeen tein päätöksen, sen sijaan että olisin väkisin yrittänyt saavuttaa tavoitteeni määrättyyn päivämäärään mennessä, siirsin sitä kuukaudella eteenpäin. Se tunne, jonka sain matkalta kaikkien ihanien eurooppalaisten kollegoideni kanssa ja se ehtymätön tuki, jonka sain aina Suzilta mahdollisti sen että saavutin suuren tavoitteeni. Olen erittäin iloinen ja kiitollinen omasta linjastani! Mutta onnellisin olen siitä, että tein tämän yhdessä Päälliköideni ja Konsulttieni kanssa. Juuri he ovat niitä aarteita sateenkaaren toisessa päässä! VERONICA OHLSSON Linjajohtaja - Sateenkaarilinja Ruotsi Työskentelymme yhdessä syyskuussa oli aivan upeaa, ennen kaikkea kuukauden viimeisinä viikkoina ja päivinä. Soittelimme paljon toisillemme ja lähetimme viestejä. Jännitys oli sietämätöntä! 21

22 EEC 2014 EEC Punta Cana täältä tullaan! MIHIN OLET KESKITTYNYT SYKSYN AIKANA ENITEN? OMAAN TOIMINTAASI VAI OMAAN URAASI? VALINTA ON OLLUT SINUN, OLET SAANUT ITSE PÄÄTTÄÄ MUKAVA TUNNE, EIKÖ VAIN? JA VIELÄ RIITTÄÄ AIKAA LISÄPANOSTUKSEEN, JOTTA PÄÄSET MUKAAN! Päästäksesi itse matkalle, sponsoroi henkilökohtaisesti neljä Konsulttia, jotka pätevöityvät ajalla elokuu 2013 tammikuu Vielä ei ole siis liian myöhäistä saada vauhtiin uusia Konsultteja, kunhan muistat, että niiden, jotka aloittavat tammikuussa tulee pätevöityä viimeistään Varmista myös henkilökohtainen toimintasi samalla aikavälillä ja pidä euroja silmällä, jotta saavutat henkilökohtaisen palkkioitavan myynnin tavoitteesi. Tai kenties haluat keskittyä urakehitykseen elokuun ja tammikuun välillä ja joko nousta uudeksi Yksikönpäälliköksi tai tuottaa uuden 1. tason Yksikönpäällikön. Sinä siis itse päätät kummalla tavalla pääset mukaan! Haluatko mukaan matkakumppanin? Sinun tarvitsee vain varmistaa että perusvaatimus on täytetty (eli edellä mainitut kohdat) ja sponsoroida henkilökohtaisesti kaksi pätevöitynyttä Konsulttia lisää. On ollut varmasti inspiroivaa, opettavaista ja hauskaa pitää läheinen ja henkilökohtainen yhteys kaikkiin uusiin Konsultteihin. Toisinaan voi olla ihanaa, kun saa uusia ideoita ja vinkkejä tehdessään juuri sitä mistä eniten pitää eli jutella muiden partyliteläisten kanssa! On myös fiksua seurata omien Konsulttiensa työskentelyä silloin vältyt turhilta yllätyksiltä puuttuvien eurojen muodossa, kun tavoitteena on pätevöityminen määräajan sisällä. Feel the Moment Tavoite, suunnittelu, seuranta, henkilökohtainen kontakti ja keväällä voit juhlia. RITA MYRÅS Myyntijohtaja PartyLite Norja & Tanska 22 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013

23 UUDET PÄÄLLIKÖT & ASEMATASON NOUSUT UUDET YKSIKÖNPÄÄLLIKÖT ANITTA HAVANKO, VAULAMMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Satakielet, Shampanjalinja MINNA KERÄNEN, TYRNÄVÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Pinkit Tähdet, Tunnelmalinja MERJA LAUTTAMUS-MÄKINEN, ALAVUS AS YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vauhtiliekit, Vauhtilinja JAANA JOHANSSON, LAUNONEN YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Taivaalliset Kuumat, Kuumalinja HANNELE LUUKKONEN, SONKAJÄRVI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Auringonkimallus, Aurinkolinja MARJA RUONALA, KEMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: TunnelmanKipinä, Tunnelmalinja MINNA ZILLIACUS, PORVOO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: ShowGirls, Taikalinja IDA KUIKKA, JYSKÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Loisto, Lumouslinja CHRISTINA STRÖM, SIPOO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Appelsiini nautinto, Kuumalinja EERIKA HELANNE, KOTKA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Starlight, Timanttilinja MARJO KARLSSON, PORVOO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Akvamariini, Timanttilinja TARU KINNARI, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Roihu, Timanttilinja PIRJO KOISTINEN, KINNULANLAHTI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: AurinkoKellot, Aurinkolinja ANNE LEHTONEN, PAIMIO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Aurora, Taikalinja NETTA-EMILIA LEHTONEN, JYVÄSKYLÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Roihu, Lumouslinja ANNA LINDH, TAMMISAARI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Lämmin Sydän, Yölinja IZA-MARIA MICKELSON, TURKU YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hopeasiipi, Taikalinja KATJA NISKANEN, KAUHAVA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Team Komiat, Vauhtilinja MINNA PELTOLEHTO, VESANTO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Pilke, Timanttilinja ARJA PENTTINEN, ROVANIEMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: IllanLumous, Lumouslinja MINNA RONKAINEN, VUOKATTI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: ValkeanLumous, Lumouslinja ULLA TAURIAINEN, KUUSAMO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Pohjoisen Loiste, Tunnelmalinja TAIJA SAPPINEN, KOTKA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Starlet, Timanttilinja ANNE KARTTUNEN, KUOPIO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Sarastus, Timanttilinja SANNA KEIHÄNEN, KURJENKYLÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vauhtimimmit, Vauhtilinja TARU KINNARI, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Roihu, Timanttilinja TUIJA VARVAS, KAUHAVA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vauhtitimantit, Vauhtilinja MARGIT VIITALA, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Kikattaret, Shampanjalinja UUDET ALUEPÄÄLLIKÖT MAIJU KYTÖSAHO, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Loimu, Timanttilinja RITVA KORHONEN, SONKAJÄRVI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: AuringonVälke, Aurinkolinja KATJA TIITTO, HAAPAJÄRVI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: KiitoTähdet, Magneettilinja PAULA UUSIKARTANO, SINETTÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: LapinLumous, Lumouslinja FREYA DOLK, VANTAA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Auringonnousu, Timanttilinja MIRVA VIITANEN, TURKU YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vaahtokarkki, Taikalinja ANNE MARIE VIRTANEN, LAPINLAHTI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: AurinkoTuuli, Aurinkolinja SATU VIRTANEN, NASTOLA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Helmi, Timanttilinja UUDET YKSIKÖNJOHTAJAT JENNI JUNTTILA, PIEKSÄMÄKI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hohto, Lumouslinja HELI-SUSANNA TRÖG, KEMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Särkynyt Sydän, Tunnelmalinja JENNI JUNTTILA, PIEKSÄMÄKI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hohto, Lumouslinja MARIA LEHTIKANGAS, TAMMISAARI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Täydelliset Naiset, Yölinja NINA MANNI, TURKU YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Ihana Valo, Taikalinja MARJO KASURINEN, HEINOLA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hilpeät Helmet, SARI GRÖNSTRAND, PORI 23 Shampanjalinja YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Länsituuli, Kipinälinja

24 Seuraava PartyLite Nordic Magazine ilmestyy HUHTIKUUSSA 2014 PartyLite Oy Itsehallintokuja ESPOO 24 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE Puh: / Fax:

EMÄNNÄT/ISÄNNÄT & ASIAKKAAT 11/2014 LÖYDÄ TÄYDELLISIÄ LAHJOJA!

EMÄNNÄT/ISÄNNÄT & ASIAKKAAT 11/2014 LÖYDÄ TÄYDELLISIÄ LAHJOJA! EMÄNNÄT/ISÄNNÄT & ASIAKKAAT 11/2014 Esite täynnä lahjaideoita LÖYDÄ TÄYDELLISIÄ LAHJOJA! Tammikuun DESIGN-VIIKOILLA luvassa Emännille/Isännille ylimääräistä tuotehyvitystä ajalla 1.-15.1.2015 ja asiakkaille

Lisätiedot

OSTA 3, MAKSA 2. Just Desserts. Herkullisia tuoksuja ja tuotteita PartyLitelta joka makuun! Just Desserts -Tuikkivalajitelma 10/2014

OSTA 3, MAKSA 2. Just Desserts. Herkullisia tuoksuja ja tuotteita PartyLitelta joka makuun! Just Desserts -Tuikkivalajitelma 10/2014 EMÄNNÄT/ISÄNNÄT & ASIAKKAAT 10/2014 Just Desserts OSTA 3, MAKSA 2 Just Desserts -Tuikkivalajitelma saatavilla vain lokakuussa! Herkullisia tuoksuja ja tuotteita PartyLitelta joka makuun! ASIAKKAILLE Just

Lisätiedot

LOKAKUU. Nauti syksyn tuoksuista OSTA 3, MAKSA 2! RYHDY TYÖKAVERIKSENI! TULE MUKAAN PARTYLITELLE! Kaikki Market Fresh -Kynttiläpurkit

LOKAKUU. Nauti syksyn tuoksuista OSTA 3, MAKSA 2! RYHDY TYÖKAVERIKSENI! TULE MUKAAN PARTYLITELLE! Kaikki Market Fresh -Kynttiläpurkit 10/2015 LOKAKUU TULE MUKAAN PARTYLITELLE! RYHDY TYÖKAVERIKSENI! #PartyLiteYourWay #ShareWhatYouLove #JoinTheParty #HappyPartyLitePeople Kaikki Market Fresh -Kynttiläpurkit OSTA 3, MAKSA 2! Nauti syksyn

Lisätiedot

01/2014. Emännän/Isännän & Asiakkaiden EDUT. Shine bright. like a star. Anna loistavien tuotteiden valaista tammikuu!

01/2014. Emännän/Isännän & Asiakkaiden EDUT. Shine bright. like a star. Anna loistavien tuotteiden valaista tammikuu! 01/2014 Emännän/Isännän & Asiakkaiden EDUT Shine bright like a star Anna loistavien tuotteiden valaista tammikuu! Oletko kiinnostunut Konsultin työstä? PartyLite tarjoaa erinomaiset työkalut ja kaksi eri

Lisätiedot

Elämäsi. mahdollisuus!

Elämäsi. mahdollisuus! Elämäsi mahdollisuus! MIKSI partylite PartyLite auttaa sinua aloittamaan sinun elämäntyylisi sopivan liiketoiminnan, jolla voit saavuttaa unelmasi. Miksi PartyLite? Kodin tuoksut ovat kasvava liiketoiminnan

Lisätiedot

Brighter World Teemme maailmasta kirkkaamman paikan

Brighter World Teemme maailmasta kirkkaamman paikan Teemme maailmasta kirkkaamman paikan Brighter World kynttilöissä on harvinaisia eteerisiä öljyjä, jotka on kerätty huolella kasveista ja kukista luoden ainutlaatuisia tuoksuja kynttilöihimme. Tukemalla

Lisätiedot

SHARE WHAT YOU LOVE! ERIKOISEDUT Asiakkaille ja Emännille/Isännille

SHARE WHAT YOU LOVE! ERIKOISEDUT Asiakkaille ja Emännille/Isännille 22.4.-12.5.2016 SHARE WHAT YOU LOVE! ERIKOISEDUT Asiakkaille ja Emännille/Isännille ASIAKKAILLE 35 % ALENNUSTA SHARE WHAT YOU LOVE -PAKETISTA 1 VALITSE NATURE S LOVE -SOMISTESETTI ÄITIKETTU & PIKKUKETTU

Lisätiedot

15.2.-21.3.2016. kukkien kevät! luovaa, värikästä ja tuoksuvaa

15.2.-21.3.2016. kukkien kevät! luovaa, värikästä ja tuoksuvaa 15.2.-21.3.2016 kukkien kevät! luovaa, värikästä ja tuoksuvaa sitruunaruoho sitruunainen ja raikas vastaleikattu sitruunaruoho ja tuoksuva kielo yhdistyvät aistilliseen myskiin luoden todella eksoottisen

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN 1.3.-15.4.2014 KEVÄÄN ILOJA. Uusi tuoksu: Narsissi!

PÄÄSIÄINEN 1.3.-15.4.2014 KEVÄÄN ILOJA. Uusi tuoksu: Narsissi! PÄÄSIÄINEN 1.3.-15.4.2014 KEVÄÄN ILOJA Uusi tuoksu: Narsissi! ASIAKKAILLE Suosituimmat kynttilämme ja tuoksuvahamme kevään lempituoksuilla. TUIKKIVAT 10,90 9,50 /12 kpl V04165 Narsissi V04230 Kirsikkapuun

Lisätiedot

0 3 / 2015 MAALISKUU. Sammuta valot ja käytä yhdessä PartyLiten kanssa valtaasi #YourPower. 28. maaliskuuta, klo 20:30

0 3 / 2015 MAALISKUU. Sammuta valot ja käytä yhdessä PartyLiten kanssa valtaasi #YourPower. 28. maaliskuuta, klo 20:30 0 3 / 2015 MAALISKUU Sammuta valot ja käytä yhdessä PartyLiten kanssa valtaasi #YourPower 28. maaliskuuta, klo 20:30 Seien Sie dabei - Earth Hour 2015 Mikä Earth Hour on? Earth Hour on enemmän kuin tapahtuma,

Lisätiedot

HUHTIKUU. Keväistä tunnelmaa kotiin PartyLiten raikkailla kynttilöillä ja tuoksuilla! -30 % ylimääräistä. tuotehyvitystä YLI 04/2015

HUHTIKUU. Keväistä tunnelmaa kotiin PartyLiten raikkailla kynttilöillä ja tuoksuilla! -30 % ylimääräistä. tuotehyvitystä YLI 04/2015 04/2015 HUHTIKUU 50 ylimääräistä tuotehyvitystä LUOVUUS KUPLAT -SOMISTETRIO P91540 YLI -30 % Keväistä tunnelmaa kotiin PartyLiten raikkailla kynttilöillä ja tuoksuilla! EMÄNNILLE/ISÄNNILLE 1.-13.4. OSTA

Lisätiedot

Fresh Home PÄÄSTÄ VALLOILLEEN TÄSSÄ KUUSSA JUHLISTAMME ENTISTÄ SUUREMPAA RAIKASTAVIEN TUOKSUJEN VALIKOIMAAMME - FRESH HOME BY PARTYLITE.

Fresh Home PÄÄSTÄ VALLOILLEEN TÄSSÄ KUUSSA JUHLISTAMME ENTISTÄ SUUREMPAA RAIKASTAVIEN TUOKSUJEN VALIKOIMAAMME - FRESH HOME BY PARTYLITE. PÄÄSTÄ Fresh Home VALLOILLEEN TÄSSÄ KUUSSA JUHLISTAMME ENTISTÄ SUUREMPAA RAIKASTAVIEN TUOKSUJEN VALIKOIMAAMME - FRESH HOME BY PARTYLITE. ASIAKAStarjoukset RAIKKAIMMAT tuoksut Fresh Home by PartyLite -tuoksukokoelmaan

Lisätiedot

1.-31.3.2013. Maaliskuu. Tunnelman luominen on taidetta A NNIVERSARY WORLDWIDE. Kevätpuutarha herättää aistit. Emännän/ Isännän ekstra

1.-31.3.2013. Maaliskuu. Tunnelman luominen on taidetta A NNIVERSARY WORLDWIDE. Kevätpuutarha herättää aistit. Emännän/ Isännän ekstra 1.-31.3.2013 Maaliskuu Tunnelman luominen on taidetta TH A NNIVERSARY WORLDWIDE Kevätpuutarha herättää aistit Emännän/ Isännän ekstra www.partylite.fi EMÄNNILLE/ISÄNNILLE VARAUSLAHJAT A) B) Sinulla on

Lisätiedot

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa Kerromme, miten......löytää oma miksi...asetat tavoitteesi...suunnittelet haasteesi...jaat tavoitteen osatavoitteiksi...seuraat

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

04/2014. Emännät/Isännät & Asiakkaat HUHTIKUU. Tutustu jännittävään PartyLite maailmaan!

04/2014. Emännät/Isännät & Asiakkaat HUHTIKUU. Tutustu jännittävään PartyLite maailmaan! 04/2014 Emännät/Isännät & Asiakkaat HUHTIKUU by Tutustu jännittävään PartyLite maailmaan! Asiakkaille by Havaijin hibiscus 60014042 - TUIKKIVAT 24 KPL JA VOTIIVIT 12 KPL 29,90 (Kuvastohinta 40,80, sis.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

HELMIKUU 2015. Jaa iloa, anna muille, rakasta itseäsi! Levitä rakkautta PartyLiten kynttilöiden ja tuoksujen avulla!

HELMIKUU 2015. Jaa iloa, anna muille, rakasta itseäsi! Levitä rakkautta PartyLiten kynttilöiden ja tuoksujen avulla! HELMIKUU 2015 Jaa iloa, anna muille, rakasta itseäsi! Levitä rakkautta PartyLiten kynttilöiden ja tuoksujen avulla! KOSKA SINÄ OLET JUURI SINÄ SAATAVILLA VAIN NYT JA TÄSTÄ! G28710 - FOREVER MANGO GLOLITE

Lisätiedot

ISO KESÄALE - I. Asiakkaille 29,90

ISO KESÄALE - I. Asiakkaille 29,90 1.-15.7.2013 Asiakkaille ISO KESÄALE - I Vain /pari P91289 Lootuksenkukka-votiivisomiste, pari Korkeus 5 cm, halkaisija 12 cm Laadukkaita tuotteita alennetuin hinnoin! Jotain jokaiselle, kuusi eri teemaa:

Lisätiedot

Kevät 2015 1.3.2015-30.4.2015 KEVÄTINSPIRAATIOTA

Kevät 2015 1.3.2015-30.4.2015 KEVÄTINSPIRAATIOTA Kevät 2015 1.3.2015-30.4.2015 KEVÄTINSPIRAATIOTA Ota rennosti... Luo kotiisi rauhallinen paikka. Ehkä jokin nurkkaus, joka on valaistu kynttilänvalolla. UUSI rauhoittava tuoksu, Tyyni timjami, saatavilla

Lisätiedot

06/2013 KAMPANJATIETOA KESÄKUU. Summer, sun A NNIVERSARY WORLDWIDE

06/2013 KAMPANJATIETOA KESÄKUU. Summer, sun A NNIVERSARY WORLDWIDE 06/2013 KAMPANJATIETOA KESÄKUU Summer, sun & fun with partylite TH A NNIVERSARY WORLDWIDE KONSULTEILLE Kesäkuun myyntikilpailu KESÄKUU: Kun saavutat vähintään 300 palkkioitavan myynnin kesäkuussa, voit

Lisätiedot

Helmikuu. Värien ja tuoksujen karnevaali kutsuu mukaan ASIAKASTARJOUS: OSTA 3, MAKSA 2. Tunnelman luominen on taidetta A NNIVERSARY WORLDWIDE

Helmikuu. Värien ja tuoksujen karnevaali kutsuu mukaan ASIAKASTARJOUS: OSTA 3, MAKSA 2. Tunnelman luominen on taidetta A NNIVERSARY WORLDWIDE 1.-28.2.2013 Helmikuu Tunnelman luominen on taidetta ASIAKASTARJOUS: OSTA 3, MAKSA 2 TH A NNIVERSARY WORLDWIDE Värien ja tuoksujen karnevaali kutsuu mukaan www.partylite.fi EMÄNNILLE/ISÄNNILLE VARAUSLAHJAT

Lisätiedot

TUOKSUYHDISTELMÄ UUSIA TAPOJA LUODA KEVÄINEN KATSO KAIKKI SMARTSCENTS -SOMISTEEMME

TUOKSUYHDISTELMÄ UUSIA TAPOJA LUODA KEVÄINEN KATSO KAIKKI SMARTSCENTS -SOMISTEEMME HELMIKUU 2017 UUSIA TAPOJA LUODA KEVÄINEN TUOKSUYHDISTELMÄ Nauti kevään uusista Signature-tuoksuista niiden kaikissa tuoksumuodoissa KATSO KAIKKI SMARTSCENTS -SOMISTEEMME KUVASTON SIVUILTA 22-23. 16.-28.

Lisätiedot

ASIAKKAILLE & EMÄNNILLE/ISÄNNILLE JUHLISTAMME 45-VUOTISTA TIETÄMME KODIN TUOKSUJEN PARISSA UNIIKILLA KYNTTILÄLLÄ, SEKÄ PALJON MUULLA!

ASIAKKAILLE & EMÄNNILLE/ISÄNNILLE JUHLISTAMME 45-VUOTISTA TIETÄMME KODIN TUOKSUJEN PARISSA UNIIKILLA KYNTTILÄLLÄ, SEKÄ PALJON MUULLA! ASIAKKAILLE & EMÄNNILLE/ISÄNNILLE 1.-30.4.2018 Juhlimme TUOKSUJEN PERINTÖÄ JUHLISTAMME 45-VUOTISTA TIETÄMME KODIN TUOKSUJEN PARISSA UNIIKILLA KYNTTILÄLLÄ, SEKÄ PALJON MUULLA! th ANNIVERSARY ASIAKAStarjoukset

Lisätiedot

Kahden kauppa on edullisempi!

Kahden kauppa on edullisempi! Kahden kauppa on edullisempi! 2-pakilla kaksi voittaa! Kun ystäväsi päättää ostaa HomCare-tuotteen, jota myydään myös 2-pakissa, teidän kannattaa sopia kimppatilauksesta. Näin saatte MOLEMMAT haluamanne

Lisätiedot

TUOKSUJEN KESÄ ERIKOISEDUT ASIAKKAILLE JA EMÄNNILLE/ISÄNNILLE

TUOKSUJEN KESÄ ERIKOISEDUT ASIAKKAILLE JA EMÄNNILLE/ISÄNNILLE 1.-30.6.2016 TUOKSUJEN KESÄ ERIKOISEDUT ASIAKKAILLE JA EMÄNNILLE/ISÄNNILLE ASIAKKAILLE LUO OMA TUOKSUSI PartyLiten tuoksuvahoilla ja -lyhdyillä OSTA 2 TUOKSUVAHA- PAKKAUSTA HINTAAN 19,90 Sitrushedelmä

Lisätiedot

ASIAKKAILLE & EMÄNNILLE/ISÄNNILLE x24. Marja & vanilja x24

ASIAKKAILLE & EMÄNNILLE/ISÄNNILLE x24. Marja & vanilja x24 ASIAKKAILLE & EMÄNNILLE/ISÄNNILLE 1.-30.9.2018 th! e m m a s s n a k i l h u J ANNIVERSARY PARTYLITE NORDIC 45 V. JA PARTYLITE SUOMI 19 V. TUOKSUPAKETTI 45 vain Vaniljavaahtokarkki 600180903 Valkolumimarja

Lisätiedot

OSTA RAIKAS SITRUUNANEKTARI 3-SYDÄNKYNTTILÄMALJA JA SAAT SCENT PLUS MELTS -PAKKAUKSEN ILMAISEKSI! FRESH HOME, LUONNOLLISTA RAIKKAUTTA

OSTA RAIKAS SITRUUNANEKTARI 3-SYDÄNKYNTTILÄMALJA JA SAAT SCENT PLUS MELTS -PAKKAUKSEN ILMAISEKSI! FRESH HOME, LUONNOLLISTA RAIKKAUTTA 1.-25.1.2016 OSTA RAIKAS SITRUUNANEKTARI 3-SYDÄNKYNTTILÄMALJA JA SAAT SCENT PLUS MELTS -PAKKAUKSEN ILMAISEKSI! FRESH HOME, LUONNOLLISTA RAIKKAUTTA RAIKAS ALOE & EUKALYPTUS SETTI Raikas kuin aamuinen sade

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

KESKIKESÄ PartyLiten kanssa!

KESKIKESÄ PartyLiten kanssa! ASIAKKAILLE 1.-16.6.2014 KESKIKESÄ PartyLiten kanssa! Rajoitettu erä! Kata pöytä kesän juhliin kauniilla ja kesäisillä tuotteilla! Keskikesän juhlat! P90797 - Luovuuskynttilätarjotin Korkeus 5 cm, halkaisija

Lisätiedot

Living Lockets Sinun suunnittelemia koruja

Living Lockets Sinun suunnittelemia koruja Living Lockets Sinun suunnittelemia koruja Kevät / Kesä 2015 Hei, nimeni on Aide ja olen T Aide Living -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Työskenneltyäni useita vuosia isoille kansainvälisille yhtiöille,

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Syntymäpäivä PartyLiten kanssa

Syntymäpäivä PartyLiten kanssa EMÄNNÄT/ISÄNNÄT & A S I A K K A A T 09/2014 Syntymäpäivä PartyLiten kanssa Juhlimme PartyLite Suomen -vuotissyntymäpäivää kauniilla kynttiläseteillä ja juhlavilla kullan- ja hopeansävyisillä tuotteilla

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

ASIAKKAILLE. Teemme tilaa UUDELLE ALULLE! Kiusoitteleva karhunvatukka

ASIAKKAILLE. Teemme tilaa UUDELLE ALULLE! Kiusoitteleva karhunvatukka ASIAKKAILLE 1. - 11.7.2016 Teemme tilaa UUDELLE ALULLE! VALITSE SUOSIKKITUOKSUSI JA -KYNTTILÄMUOTOSI: Tuoksu Tuikkivat Votiivit Escential Kynttiläpurkki Vahat Kiusoitteleva karhunvatukka V04575 V06575

Lisätiedot

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Tammikuu. Tunnelman luominen on taidetta A NNIVERSARY WORLDWIDE. Juhli kanssamme PartyLiten 40-vuotissyntymäpäiviä.

Tammikuu. Tunnelman luominen on taidetta A NNIVERSARY WORLDWIDE. Juhli kanssamme PartyLiten 40-vuotissyntymäpäiviä. 1.-31.1.2013 Tammikuu Tunnelman luominen on taidetta TH A NNIVERSARY WORLDWIDE Juhli kanssamme PartyLiten 40-vuotissyntymäpäiviä www.partylite.fi EMÄNNILLE/ISÄNNILLE VARAUSLAHJAT A) B) Sinulla on mahdollisuus

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

ISO KESÄALE - II 19,90. Asiakkaille. Kesäale jatkuu... jotakin jokaiselle! Tuoksuja ja somisteita kesään, syksyyn ja jouluun! Vain.

ISO KESÄALE - II 19,90. Asiakkaille. Kesäale jatkuu... jotakin jokaiselle! Tuoksuja ja somisteita kesään, syksyyn ja jouluun! Vain. 16.-31.7.2013 Asiakkaille ISO KESÄALE - II Vain / 3 kpl:n setti P90851 Metsämaa-somistetrio Tuikkiville Leveys 14-15 cm, pituus 9-13 cm /3 kpl:n setti (Hinta ennen 37,90 ) Kesäale jatkuu... jotakin jokaiselle!

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.

Lisätiedot

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Kangasvekkikaihtimet Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Uudista ja muuta kauniilla vekeillä Kangasvekkikaihdin yhdistää hienolla tavalla ryhdikkäät, suorat linjat ja pehmeän kauniit kankaat.

Lisätiedot

Kynttilät luovat juhlatunnelman

Kynttilät luovat juhlatunnelman 1.-31.12.2012 Joulukuu Tunnelman luominen on taidetta ASIAKASTARJOUS: Kielletty hedelmä -somiste Tuikkiville & Kielletty hedelmä 12-osainen Tuikkivalajitelma 600121210 19,90 (Hinta ennen 32,80, sis. tuotteet

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

-50% jopa. Juhannus juhlistaa kesän kauneinta aikaa, kynttilänvalo tuo pehmeää taikaa. Juhannustaikaa. Ei kesää ilman PartyLitea

-50% jopa. Juhannus juhlistaa kesän kauneinta aikaa, kynttilänvalo tuo pehmeää taikaa. Juhannustaikaa. Ei kesää ilman PartyLitea 1.-15.6.2012 ASIAKKAILLE Juhannustaikaa Tu n n e l m a n l u o m i n e n o n t a i d e t t a Ei kesää ilman PartyLitea jopa -50% Juhannus juhlistaa kesän kauneinta aikaa, kynttilänvalo tuo pehmeää taikaa

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

KYNTTILÖIDEN JA LIEKITTÖ- MIEN TUOKSUTUOTTEIDEN HOITO-OPAS

KYNTTILÖIDEN JA LIEKITTÖ- MIEN TUOKSUTUOTTEIDEN HOITO-OPAS 01-08/2014 KYNTTILÖIDEN JA LIEKITTÖ- MIEN TUOKSUTUOTTEIDEN HOITO-OPAS Vinkkejä ja ohjeita oikeaan hoitoon! KYNTTILÄT JA VAHAT Oli kyse sitten luovasta somistuksesta ja tunnelman luonnista tai ihastuttavasta

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Koe unohtumattomia. Forbidden Fantasy. Hetkiä. PartyLiten parissa

Koe unohtumattomia. Forbidden Fantasy. Hetkiä. PartyLiten parissa Koe unohtumattomia Forbidden Fantasy Hetkiä PartyLiten parissa Kun haluat jotakin kiellettyä jotakin, joka tyydyttää poltteen ja intohimon sielussasi... Huumaava tuoksu, joka päästää kiellettyjen fantasioiden

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Mistä on parhaat kylpytekstiilit tehty? Ihanista väreistä ja yksityiskohdista. Hyvästä imukyvystä. 100% puuvillasta Helposta pesuhuollosta. Kaikissa

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

ystävät LUONNON LAHJA Kaneli & appelsiini Minun valintani 1). Tuemme yhteisöjä, joista eteeriset öljymme ovat per

ystävät LUONNON LAHJA Kaneli & appelsiini Minun valintani 1). Tuemme yhteisöjä, joista eteeriset öljymme ovat per LUONNON Lhj LUONNOSTA ystävät Brighter Home -kokoelmmme on luotu ympäristöystävällisiä j sosilisesti vstuullisi käytäntöjä noudtten. Tästä kokoelmst löydät oiket lhjt kikille, jotk vlivt mpllomme. Kneli

Lisätiedot

Loyalty Program Bonus

Loyalty Program Bonus on ohjelma, jonka GPP on luonut motivoidakseen jäseniänsä edistämään ohjelmaa jotta voitaisiin saada 100,000 vakuutuskirjaa mahdollisimman pian. Raha on aina ollut oikein hyvä motivoija, tästä syystä teidät

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

ONNE NUIT. Unelmahuone

ONNE NUIT. Unelmahuone ONNE NUIT Unelmahuone Lempisisustuskauppa Teinin huone uusiksi Unelmien huone Chilli huone VS sivistynyt huone Sisustusvinkit Millainen huone sopii sinulle? Horoskoopit unelmien huone Ida Hyrylä Neljä

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot