Opiskelijakunnan puheenjohtaja on valittu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijakunnan puheenjohtaja on valittu"

Transkriptio

1 Opiskelijakunnan uusi puheenjohtaja on valittu Maanantaina pidetyn puheenjohtajaehdokkaiden vaalitentin jälkeen oppilaat pääsivät netissä äänestämään suosikkiaan opiskelijakunnan uudeksi puheenjohtajaksi. Vaalitentti otettiin opiskelijoiden taholta hyvin vastaan ja se sai paljon kehuja, vaikka kolmannessa kerroksessa olleilla olikin vaikeuksia kuulla ehdokkaiden keskustelua. Seuraavana päivänä äänestyksen voittaja julkistettiin areenalla: opiskelijakunnan uusi puheenjohtaja on Tuomas Härmä. Äänestys oli tasaväkinen Härmä sai yhteensä 112 ääntä kun toinen puheenjohtajaehdokas Hilpi-Maria Lyytikäinen sai puolelleen 83 ääntä. Lyytikäinen toimii nyt siis varapuheenjohtaja. Opiskelijakunnan edellinen puheenjohtaja Riikka Kokko on tyytyväinen tulokseen, ja uskoo että uudella puheenjohtajistolla tulevat kyllä hommat hoidetuiksi. Kokko myös toivoo, että vaalitentissä kuullut puheet opiskelijoiden osallistamisesta ideointiin toteutuvat. Onnittelut heille ja tsemppiä tulevaan vuoteen!, hän vielä toivottaa uudelle johtajistolle. Areenan vaalitentti Maanantaina Areenalla nähtiin puheenjohtajaehdokkaiden vaalitentti, jonka tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta opiskelijakunnan hallituksen toiminnasta ja tämän vuoden ehdokkaista. Tentin jälkeen opiskelijat pääsivät ensimmäistä kertaa äänestämään sähköisesti

2 mieleistään ehdokasta. Kello 13 Areenalle astelivat vaalitentin haastattelijat Ada Kalliomäki ja Elias Räinä. Kerrottuaan vaalitentin merkityksestä opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien parantajana he toivottivat tämän vuoden kaksi puheenjohtajaehdokasta lavalle. Tuomas Härmä ja Hilpi-Maria Lyytikäinen istuutuivat sohville valmiina vastaamaan kiperiin kysymyksiin. Tenttiä oli saapunut seuraamaan monta opiskelijaa, ja yleisö reagoikin useaan otteeseen Areenan tapahtumiin naurahduksin ja aploodein. Ensimmäinen kysymys koski Järvenpään lukion opiskeluympäristöä ja sen parannusmahdollisuuksia. Kumpikaan ehdokkaista ei osannut nimetä mitään tällä hetkellä kouluympäristöä vaivaavaa ongelmaa, mutta molemmat halusivat tehdä ehdotusten ja valitusten antamisesta helpompaa lukiolaisille esimerkiksi yleisen palauteboksin avulla. Lyytikäinen otti esille jo mielipidekirjoituksessaan mainitsemansa ongelman opintoohjauksen lisäämisen tarpeesta. Seuraavaksi ehdokkailta kysyttiin syytä puheenjohtajan paikan hakemiseen. Härmä kertoi haluavansa kokemusta ja mahdollisuuden vaikuttaa, mutta lisäsi myös ettei pestin mainitsemisesta CV:ssä ole haittaakaan. Lyytikäinen puolestaan kertoi häntä motivoivan tilaisuus vaikuttaa yhä enemmän koulun toiminnan järjestämiseen. Härmä ilmaisi lukion merkinneen hänelle erityisesti kasvua ihmisenä, kun kysyttiin suurimmista saavutuksista lukiossa. Lyytikäinen toi esille aktiivisen osallistumisensa etenkin Suomen juhlavuoden järjestelyissä lukiossamme, mutta mainitsi myös uudet ystävyyssuhteet sekä onnistuneet opinnot. Ehdokkailla oli myös kertoa hauska kommellus lukioajaltaan. Härmä kertoi kerran oppitunnilla jääneensä kiinni puhelimen käytöstä, kun yllättäen ilmoille kajahti Arlan margariinimainos, ja tämän ansiosta hän jatkoi oppituntiaan

3 luokan ulkopuolella. Lyytikäinen taas oli jäänyt lukkojen taakse Pekka Haaviston kanssa, mutta kuvaili tätä kokemusta kuitenkin miellyttäväksi. Kysymys kansainvälisten projektien rahoittamisesta herätti kiinnostusta myös yleisön puolella. Molemmat ehdokkaista olivat sitä mieltä, että koulun tulee tukea projekteja rahallisesti, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä mukaan. Yleisön kysymysten kohdalla ehdokkaita haastettiin hieman tivaten, miten rahoituksen järjestäminen toimisi ja mitä ideoita heillä on projektien järjestämiseen. Ehdokkaat eivät oikein osanneet vastata, mutta Härmällä oli lohkaista: No koulullahan on rahaa. Muita käsiteltyjä asioita olivat nuorison epäaktiivisuus politiikassa sekä haastateltavien toivoma presidenttivalinta. Härmän mukaan uutisten tapa kertoa politiikasta on kuiva, mutta itse sanana politiikka myös pelottaa nuoria. Lyytikäisen mielestä tilanne on jo parantumassa, koska yhteiskuntaopin opetus aloitetaan jo ala-asteella. Härmä suosi Sauli Niinistöä omana presidenttivalintanaan, ja perusteli tätä turvallisena vaihtoehtona. Lyytikäinen puolestaan kannattaa Haavistoa liberaaleine arvoineen, mutta kieltää tämän johtuvan jaetusta hetkestä hänen kanssaan. Yleisö otti kysymyksissään esille myös haasteet puuttuvan parkkipaikkatilan kanssa sekä mahdollisten uusien työryhmien luomisen hallituksessa. Puhuttiin myös siitä, mikä olisi järkevin keino informoida oppilaita opiskelijakunnan hallituksen toiminnasta ja uusista päätöksistä. Vaalitentti päättyi kysymykseen; miksi juuri sinut pitäisi valita puheenjohtajaksi? Lyytikäinen puolusti itseään luotettavuudella, aktiivisuudella sekä kokemuksellaan kenttätyössä. Härmä mainitsi jo kattavan kokemuksensa opiskelijakunnan tehtävien parissa. Tämän jälkeen opiskelijat siirtyivät luokkiin äänestämään puheenjohtajuudesta, ja tulokset selviävät huomenna Järjessä.

4 Opiskelijakunnan hallitus koostuu monesta tekijästä Koulumme opiskelijakunta on monipuolinen yhdistelmä erilaisia toimenkuvia. Tämä takaa, että kaikki asiat tulevat varmasti hoidetuksi ja jokaiselle jäsenelle löytyy oma juttunsa. Mutta mitä kaikkia toiminimiä Järvenpään lukion opiskelijakunnan hallitus tarkemmin ottaen pitää sisällään? Puheenjohtaja Puheenjohtaja johtaa opiskelijakunnan toimintaa, eli tarkemmin sanottuna toimii opiskelijakunnan kokouksissa puheenjohtajana. Hän myös vastaa opiskelijakunnan ja muun koulun välisestä yhteistyöstä, eli toimivista suhteista esimerkiksi koulun johtoon ja opettajakuntaan. Tämä ilmenee muun muassa osallistumisena opettajainkokouksiin ja muihin tapahtumiin, joissa puheenjohtajan tavoitteena on tuoda opiskelijoiden näkökulma paremmin esille. Hän myös hoitaa yhteydenpidon muihin yhteistyökumppaneihin, kuten toimintapäivän yhteistyökumppaneihin, lähilukioihin sekä Suomen Lukiolaisten Liittoon. Varapuheenjohtaja Varapuheenjohtaja hoitaa lähestulkoon samoja asioita kuin puheenjohtaja. Hän tuuraa tarvittaessa puheenjohtajaa OPK:n kokouksissa ja muissa edustustehtävissä. Hän myös osallistuu opettajainkokouksiin ja tarvittaessa vanhempainyhdistyksen kokouksiin. Varapuheenjohtajan virkaan on ensi kaudella yhdistetty sihteerin virka, eli varapuheenjohtaja myös huolehtii kokouspöytäkirjoista sekä niiden julkaisusta. Yksittäistä sihteerin virkaa ei siis ensi kaudella ole. Tiedottaja

5 Tiedottajien tehtävänä on hoitaa tiedonvälitys koulumme opiskelijoiden ja opiskelijakunnan välillä. He esimerkiksi mainostavat tulevia kokouksia ja tapahtumia sekä postailevat koulun arjesta someen. Toinen tärkeä tiedottajien tehtävä on pitää huolta opiskelijakunnan someista ja niiden sisällöstä, eli hoitaa muun muassa Facebook, Instagram ja Snapchat. Tiedottajat myös koordinoivat tiedottamista Areenalla. Kirjavastaava Kirjavastaava tekee ennen jokaista jaksoa listan koulussamme käytettävistä oppikirjoista ja toimittaa sen Suomalaiseen Kirjakauppaan sekä Jameralle. Toimintavastaava Toimintavastaavien tärkein tehtävä on järjestää koulullamme monenlaisia pieniä aktiviteettejä pitkin vuotta. He vastaavat muun muassa aina syksyisin järjestettävästä toimintapäivästä. Lisäksi he hoitavat lukion hakemuksen Lasten ja Nuorten ääni hankkeeseen. Kioskivastaava Kioskivastaavat pyörittävät opiskelijakunnan kioskia eli he ovat siellä myymässä koulutarvikkeita vuorojensa mukaan, ja auttavat penkkari- ja abiverkkariryhmiä makeisten sekä verkkarien jaossa. He hoitavat myös automaattien vikasoitot, kioskin viikkosiivouksen ja isomman vuosisiivouksen toukokuun lopulla. Ympäristövastaava Ympäristövastaavan tärkein tehtävä on huolehtia ruokailutilojen ja OPK-tilojen siisteydestä. Hän on myös mahdollisesti mukana koulun tiloja koskevissa keskusteluissa. Korostettavaa olisi, että mihinkään hallitustoimeen ei tarvitse olla aiempaa kokemusta vaan riittää, jos on kiinnostunut ja valmis oppimaan uutta. Näissä hommissa pääsee kehittämään niin opiskelijakuntaa kuin itseäänkin. Jokainen hallituslainen saa myös perehdytyksen toimeensa edelliseltä

6 vastaavalta. Lisäksi hallituksessa olemisesta saa kurssin ja mahdollisesti myös pienen stipendin, jos hoitaa hommansa hyvin. Luma-luokka lisähaastetta luonnontieteistä kiinnostuneille tarjoaa Järvenpään lukion luonnontieteellinen suuntautumisvaihtoehto mahdollistaa syventymisen luonnontieteisiin ja antaa alasta kiinnostuneille erinomaiset valmiudet jatko-opintoihin. Jo vuodesta 2013 Järvenpään lukiossa on ollut tarjolla luonnontieteellinen suuntautumisvaihtoehto, joka mahdollistaa entistä kokonaisvaltaisemmat opinnot matemaattisluonnontieteellisissä aineissa ja tarjoaa hyvät eväät yliopisto- ja korkeakouluopintoihin ylioppilastutkinnon jälkeen. Luonnontieteelliseen suuntautumisvaihtoehtoon haetaan valintakokeella, joka testaa hakijan osaamista matematiikassa, fysiikassa, kemiassa ja biologiassa. Lopullisiin valintapisteisiin vaikuttavat myös peruskoulun päättötodistuksen arvosanat sekä mahdolliset yläasteella suoritetut valinnaiset matematiikan opinnot. Luma onkin luonnollinen hakuvaihtoehto niille, joilla matematiikka ja luonnontieteet ovat sujuneet jo peruskoulussa. Hain, koska olin peruskoulussa hyvä luonnontieteissä, ja

7 suuntautumisvaihtoehto oli tarjolla lähellä sijaitsevassa lukiossa, kertoo yksi toisen vuoden luonnontiedeluokkalainen. Hakijoita yhdistävät usein myös samankaltaiset urasuunnitelmat. Aion hakea lääkikseen, joten ajattelin, että samanhenkisestä porukasta voisi olla tukea opiskelussa. Luonnontiedeluokat ovat usein yleislinjan luokkia tiiviimpiä, sillä suuri osa kursseista suoritetaan oman ohjausryhmän kanssa. Pysyvä porukka onkin monen lumalaisen mielestä suuntautumisvaihtoehdon paras puoli. Kaikki on kiinnostuneet samankaltasista asioista ja luokkalaisilta saa apua opiskelussa. Omien ryhmäläisten kanssa myös ystävystyy helposti, kun yhteisiä kursseja on niin paljon. Hyvä yhteishenki ei kuitenkaan ole suuntautumisvaihtoehdon ainoa valttikortti. Luonnontiedeluokkalaisilla on etuoikeus päästä mukaan matematiikan ja luonnontieteiden syventäville kursseille sekä koulun kansainvälisiin projekteihin, joiden kautta voi päästä vierailemaan esimerkiksi Pasadenassa tai Cernissä. Suuntautuminen huomioidaan myös ryhmän omilla oppitunneilla.

8 Luonnontiedeluokalla saa tosi paljon tietoa alan erilaisista uramahdollisuuksista, ja tunneilla asioita tutkitaan perusteellisesti kokeellisin menetelmin, kuvailee eräs 16ryhmän opiskelija. Suuntautuminen tuo mukanaan myös haasteita, sillä työmäärä kasvaa väistämättä. Jokaisen lumalaisen on luettava lukion pitkän matematiikan oppimäärä sekä kaikki fysiikan, kemian tai biologian syventävät kurssit, ja näiden lisäksi luonnontiedeluokkalaisten kurssitarjottimeen kertyy runsaasti luonnontieteiden ja matematiikan koulukohtaisia syventäviä kursseja. Muiden kurssien sovittaminen luonnontiedekurssien rinnalle voi olla haastavaa, eikä esimerkiksi opettajiin ensimmäisenä vuonna pääse itse juurikaan vaikuttamaan. Eniten hyötyä luonnontiedeluokasta on ehdottomasti niille, joita kiinnostaa matemaattis-luonnontieteellisellä alalla työskentely tulevaisuudessa, sillä suuntautumisvaihtoehto pyrkii valmistamaan opiskelijoita lukion jälkeisiin opintoihin. Luman opiskelijat rohkaisevatkin kaikkia vähänkin luonnontieteistä kiinnostuneita kokeilemaan onneaan pääsykokeissa. Jos haaveilee esimerkiksi lääkärin, fyysikon tai kemistin urasta, on suuntautumisvaihtoehto varmasti hyvä valinta! Vuoden kuvina 2017 toimintapäivä Perjantaina 1.9. oli taas se mainio aika vuodesta, kun lukiolaiset kerääntyivät viettämään aikaa erilaisilla toimintapisteillä ja tulivat ikuistetuiksi Järjen kuvaajien

9 toimesta. Valinnanvaraa toimintapäivänä oli tänäkin vuonna paljon: vaihtoehtoja riitti aina kuplafutiksesta shakkiin ja savitöiden tekemiseen. Päivä toikin mukavaa vaihtelua tavanomaisen koulustressin keskelle ja antoi opiskelijoille mahdollisuuden tutustua uusiin urheilulajeihin sekä ihmisiin. Moni lähti toimintapäivänä kävelylenkille.

10

11

12 Kokoontuminen futiskentällä.

13

14

15 Savityöpajalla oltiin työn touhussa.

16 Sami Sammakko poseeraamassa kameralle.

17 Mario Kart toi toimintaa pelipisteelle.

18

19 Kiinalaista teehetkeä vietettiin hyvissä tunnelmissa jutellen.

20 Helsinki Pride 2017 kuvina Helsinki Pride on HeSeta:n vuosittain järjestämä kaikille avoin tapahtuma, joka juhlii sukupuolija seksuaalivähemmistöjä. Osallistuin jälleen ystävieni kanssa tähän värikkääseen juhlaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Pride-viikko huipentui valtavaan kulkueeseen ja puistojuhlaan. Pride-viikkoa juhlitaan ympäri maailmaa eri ajankohtina, mutta kaikkialla sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sukupuolija seksuaalivähemmistöistä, muistuttaa tasa-arvoisuudesta, luoda turvallinen ja yhteisöllinen ympäristö, tuoda ihmisiä yhteen sekä juhlia jo saavutettuja tavoitteita. Pride onkin oiva sana kuvaamaan tapahtumaa, sillä paikalle tullaan

21 iloitsemaan ylpeänä omaa identiteettiä ja erilaisuutta. Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaalija sukupuolivähemmistöjen tapahtuma, jossa tänä vuonna vieraili noin ihmistä. Pride-viikon aikana tarjolla on paljon erilaista ohjelmaa, kuten bileitä, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, urheilua ja muuta kulttuuritoimintaa. Suomen Pride on omalaatuinen esimerkiksi sen vuoksi, että se tarjoaa paljon tekemistä ja tietoa myös nuorille. Meidän joukkiomme, vas. Heta Paavola, Emmi Tertsunen, Teija Karjalainen, Arttu Hakala, Sami Lehtinen ja Emilia Karppinen.

22 Pilvinen sää, mutta värikäs ihmismassa. Suurin käänne Pride-liikkeen historiassa tapahtui vuonna 1969 Yhdysvalloissa, kun Stonewall-homobaarin ratsiat ja yhteenotot virkavallan kanssa kärjistyivät mellakaksi. Mellakka oli ratkaiseva tapahtuma, jonka jälkeen liike homojen oikeuksien puolesta käynnistyi Yhdysvaltojen lisäksi myös muualla maailmassa.

23 Tämän vuoden kylttejä kulkueesta:

24 antakaa mun elää, trans-lipun kera mä oon mä

25 Harry Potterin opetus. Why not both?

26 Väljemmillä vesillä Värikästä porukkaa.

27 Kuningattaretkin löytyivät. Tulevaisuuden toivoissa liputtaen

28 Hanhet olivat myös mukana. Iloinen päivä ja paljon kauniita ihmisiä.

29 Alisuorittajan ohjeet lukioon Arvon ykköset, tervetuloa lukioon! Olette selvinneet lukion ensimmäisestä viikosta mainiosti. (Eli olette itkeneet itsenne uneen joka ilta ja unohtaneet kaiken tähän asti oppimanne.) Monet teistä ykkösistä pääsivät yläasteelta pelkän toivon, sisäisen luonnollisen viisauden ja karisman avulla. Juuri nämä asiat saivat teidät näyttämään yhteishaun hakijalistoilla potentiaalisilta lukiolaisilta. Lukiolainen on nimittäin siinä mielessä mystinen eläin, että joko se alusta lähtien pyrkii epäonnistumaan jokaisella lukioelämän osa-alueilla, tai se suorittaa jokaisen kurssin 100 % pistemäärin. Ohjeistamme teitä nyt hieman tuonne helpompaan, alisuoriutumisen maailmaan. Kuinka selviän kouluelämästäni? Hävitä avainläpyskäsi, ovella on kuitenkin aina joku samaan aikaan. Jätä kaikki opiskelutarvikkeesi kotiin ja täytä reppusi mieluummin meikeillä, energiajuomalla tai syötävällä. Tarvittavat kirjat ja muut tavarat voi kuitenkin lainata kaverilta. Pyri nukkumaan mahdollisimman vähän kouluiltoina. Varsinkin koeviikolla väsymys tuntuu nannalta ja se näkyy kauniin punertavana koepaperissasi. Osta kurssikirjasi mahdollisimman myöhään. Ensimmäisinä päivinä niitä ei tarvita kuitenkaan, tai jos tarvitaan, niin sen puuttuminen on täydellinen tekosyy olla opiskelematta. Älä missään tapauksessa aloita äidinkielen kurssilla määrättyä 300-sivuista romaania ennen koeviikkoa. Koeviikollahan sitä aikaa eniten on. Jätä muutenkin kaikki mahdolliset kurssityöt ja esseet viimeisille päivälle. Miksi aloittaisit asiat ajoissa, kun voisit stressata niistä muutaman viikon päästä

30 tajutessasi ettet pääse kurssistasi läpi jos et tee tehtäviäsi? Työskentelet muutenkin paremmin paineen alla. Unohda suosiolla koeaikasi, sillä ei opettajia haittaa jos saavut kokeeseen tunnin tai pari myöhässä. Tärkeintä on, että edes raahauduit paikalle! Älä säilytä kokeita koeviikon jälkeen! Jos koe- ja kurssinumerosta tulee epäselvyyttä ja sinulla ei ole koetta tallella, niin sinulla on oiva mahdollisuus suorittaa kurssi siinä uudestaan! Miten tutustun uusiin ihmisiin? Älä. Hyi kamala. Uusiin ihmisiin tutustuminen on aivan turhaa olet joka tapauksessa parempi kuin kaikki muut, etkä kaipaa muiden seuraa. Miksi edes kiinnostuisit ihmisistä, jotka ovat elämässäsi vain kolmen vuoden ajan? Älä kuvittelekaan istuvasi luokassa kenenkään tuntemattoman viereen. Tämä koskee myös ruokalan pöytiä sekä sohvia. Älä yritä aloittaa keskustelua kenenkään kanssa, sillä yksinoleminenhan on meidän kaikkien suomalaisten synnyinpiirre. Varjele sitä. Miten olen tunneilla? Älä viittaa tai osallistu tunnilla. Hankalasti ymmärrettävien asioiden selventäminen tapahtuu parhaiten, kun niitä ei selvennä. Älä laita kännykkääsi äänettömälle, ja ehdottomasti räplää sitä koko tunti. Opettajat ihannoivat digiloikkaan hurahtaneita opiskelijoita. Opettajat rakastavat omaa ääntään joten kannattaa tulla myöhässä tunnille. Näin he pääsevät selittämään samat asiat uudelleen lyhyen ajan sisällä ja vielä isommalle porukalle kuin aikaisemmin. Pidä etäisyyttä opettajiin, sillä ethän tahdo muiden kuvittelevan että yrität parantaa numeroitasi hyvän ja

31 mukavan käytöksen varjolla. Jos tahdot olla oikein vakuuttava, älä koskaan sano sanaakaan yhdellekään opettajalle. Välttele heitä parhaasi mukaan. Jos opettaja kysyy mielipidettäsi kurssin sisällöstä tai arvostelusta, älä sano mitään. Vaikka kurssisuunnitelma sisältää selkeitä ongelmakohtia, turha niitä alkaa setvimään valmiiksi tehty suunnitelma on valmiiksi tehty suunnitelma. Miten käyttäydyn välitunneilla ja ruokailussa? Kävele mahdollisimman hitaasti käytävillä! Ihmiset rakastavat hidasta liikennettä. Muista tietysti myös seisoskella rappusten edessä, varsinkin pääoville vievien rappusten, kello alkaen. Vie mahdollisimman paljon tilaa käytävien penkeiltä, sillä eihän reppusi nyt missään tapauksessa voi olla lattialla likaantumassa! Jätä vieressä istuvaan henkilöön aina ainakin puolen metrin väli. Tee näin varsinkin silloin kun käytävä on täynnä, sillä kahden miltei vierekkäin istuvan oppilaan väliin ei kukaan tahdo istumaan. Seisoskele ruokajonossa epämääräisesti niin, että kukaan ei tiedä oletko normilinjaston vai erikoisruokavalion jonossa. Haasteet ovat kaikkien lukiolaisten lempiasioita. Ole äänekäs ja seiso aina kaveriporukkasi kanssa keskellä käytävää. Mikään ei ole mukavampaa kuin tientuke silloin kun on kiire alkavalle tunnille. Miten takaan opinnoilleni hyvän tulevaisuuden? Kun tulee aika suunnitella omaa jakson lukujärjestystä, varmista että olet valinnut sinulle kaikista vaikeimmista aineista kursseja. Älä valitse mitään rentoja ja itseäsi kiinnostavia aineita jaksoille. Ekstrakuvataide on vain ekstratyötä kaiken muun päälle. Varmista myös, että lukujärjestyksesi sisältää kursseja

32 jokaisesta kiertotunnista. Jos tuhannet harrastuksesi vie kaiken ajan lukujärjestyksestäsi, niin ota huomioon että sinulla on myös mahdollista valita mahdollisimman vähän kursseja! Mitä vähemmän kursseja sinulla on nyt, sitä enemmän sinulla on kursseja myöhemmälle. Täydellinen balanssi. Ehdottomasti stressaannu nyt ylioppilaskirjoituksista ja jatko-opinnoista. Stressistä selviää parhaiten, kun kieltää koko asian. Älä etsi mitään tietoa tulevaisuuttasi varten. Älä kuuntele mitään mitä opo kertoo tunneillaan. Kaiken voi oppia kantapään kautta, ja sitä paitsi tiedät jo kaiken jatkokoulutuksista ja lukion toiminnasta, olithan sentään läsnä yläasteen opotunneilla. Hei kaikki uudet Järvenpään lukion opiskelijat, ja tervetuloa lukemaan Järkeä! Toivottavasi olette alkaneet pikkuhiljaa saavuttamaan sen pisteen, jolloin itkut on itketty ja uusien asioiden oppiminen voi oikeasti alkaa. Loppujen lopuksi lukio on vain koulu. Se ei määrää nyt, eikä tule määräämään myöhemminkään teidän elämänlaatuanne. Lukio ei ole niin tarkkaa ja vakavaa kuin miltä se aluksi saattaa vaikuttaa. Todellisuudessa suurin osa lukiolaisista sijoittuu yli- ja alisuorittajan välimaastoon. Keskivertolukiolaisen lukiotaipaleen alkuun kuuluu suuri hämmennys ja kulttuurishokki, sekä numeroiden tipahtaminen. Älkää yrittäkö liikaa, mutta älkää myöskään yrittäkö liian vähän. Yrittäkää juuri niin paljon kuin pystytte, ja saatatte päästä lukiosta läpi ehjin nahoin. Suomi - Järvenpään lukio - suomi -sanastoa Areena: alue, johon ihmiset kerääntyvät, kun he haluavat nähdä ruokalassa olevan lavan (joka on myös osa areenaa).

33 Ryhmänohjaus: muutaman viikon välein keskiviikolle osuva infotilaisuus, jolloin ryhmänohjaaja sanelee tärkeää tietoa ryhmänohjausluokassaan. Aikuislukio (iltalukio): iltaisin toimiva lukio Järvenpään lukion rakennuksessa. Päivälukiossa olevat opiskelijat voivat valita kurssitarjottimesta iltalukion kursseja halutessaan. Uusintakuulustelu tilaisuus, suorittaa kokeen uusiksi. Suoritusmerkintä: joistakin numeroarvostelun sijaan. jolloin kursseista opiskelija saa S voi -merkinnän K -merkintä: kurssi on keskeytetty. A -merkintä: kurssi on avoin, eli kesken. Open stage: lukiolaisten järjestämä tapahtuma, jossa esiintyy musiikkilinjalaisia ja muita opiskelijoita. Abitti: sähköinen koejärjestelmä. Abi: abiturientti, viimeisen vuoden opiskelija. Järvenpään lukio kakkosluokkalaisten silmin Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset ottivat viime viikolla valokuvia lukiolla. Pyry, Mikke, Mikko, Nino, Daniela, Senja, Jamppa, Rasse, Roy ja Lellu ottivat innokkaasti kameran haltuunsa tutkiessaan lukiolla tuttujen alueiden lisäksi myös tuntemattomia paikkoja. Valokuvapajan aikana lukiolla ehti tapahtua paljon, ja se tarjosi tuleville valokuvaajille

34 runsaasti mielenkiintoista kuvattavaa. Näkymä lukion kolmannesta kerroksesta.

35 Stabilo-tussin korkki. Lukiolaisia.

36 Betonitolppa keskellä portaikkoa. Pöytäfutis.

37 Taidetta. Lounasaika.

38 Kalsium vahvistaa luustoa. Ruokalinjasto.

39 Juoma-automaatti. Areenan ympärillä on tietokoneita.

40 Trooppinen lukio. Lukiossa kasvaa myös kasveja.

41 Kakkosluokkalaisten valokuvasuunnittelua. Muotokuvaharjoituksia ruokapöydässä.

42 Sataedun joukkue harjoittelee salibandyturnauksen tauolla. Sataedun salibandyjoukkue Kokemäeltä.

43 Hämeen ammatti-instituutin metsurilinjan Evolta lepää tiukan pelin jälkeen. salibandyjoukkue

44 Salibandyturnaus innoitti kakkosluokkalaisia harjoittelemaan myös tilannekuvausta. Järvenpään lukiossa kevään 2017 evakossa olleet Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät tutustumaan Järjen mediapajassa lehtitoimituksen erilaisiin aspekteihin muun muassa valokuvaamalla, kirjoittamalla, haastattelemalla ja piirtämällä sarjakuvia. Tanssilinja on monessa mukana muun muassa Story konsertissa Järvenpää-talolla Järvenpään lukion tanssilinja on ollut monessa tapahtumassa mukana, viimeisimpänä musiikkilinjan ja musiikkiopiston yhteiskonsertissa Järvenpää-talolla Järjen toimittaja kävi haastattelemassa tuona iltana kahta tanssijaa. Järvenpään lukion musiikki- ja tanssilinja sekä Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto esiintyivät yhteisvoimin suomalaista kulttuuria korostaen huhtikuussa. Story perustuu musiikin, kuvataiteen ja englannin opiskelijoiden yhteiseen Italiaprojektiin, jonka aikana Järvenpään lukiosta on lähtenyt opiskelijoita Italiaan ja vastaavasti Italiasta on tullut opiskelijoita Suomeen. Story on jokaiselta aspektiltaan sinivalkoinen esitys. Musiikilliselta puolelta siinä korostuu Jean Sibeliuksen

45 sävellykset sekä suomalaisia kansansävelmiä, kuten Ievan polkka ja Sininen ja Valkoinen. Lavalla nähtiin vuorotellen lukion ja musiikkiopiston opiskelijoita. Ajoittain esityksien taustalla nähtiin Anni Säynätjoen kuvakoosteita suomalaisesta luonnosta. Myös Järvenpään lukion tanssilinja oli tässä konsertissa mukana. Kuudesta tanssijasta koostuva ryhmä esitti illan aikana kaksi tanssia Ievan polkka ja Varjo lähelläsi. Tanssilinjalaisilta Jasmin Galkinilta ja Anna Ilvoselta ei myöskään jäänyt huomaamatta tapahtuman sinivalkoisuus. Kaikissa esityksissä oli selkeä Suomi 100 -viesti, sanoo Ilvonen. Esitetyt tanssit olivat tyyliltään perinteikkäitä, mikä sopi hyvin tapahtuman tyyliin. Lavalla tuntui olleen pientä ahtautta kaikkien soittimien lomassa, minkä tanssijat myöntävät hermostuttaneen hieman ennen esitystä ja esityksen aikana. Tästä huolimatta tanssilinjalaisten pukuhuoneessa vallitsee positiivinen helpotuksen ja väsymyksen tunnelma, mikä kuiskailee onnistuneesta performanssista. Esiintyjät kuitenkin vakuuttavat, että suurta jännitystä ei enää synny, koska esiintymiskokemusta on kerääntynyt jo runsaasti.

46 Tanssin suuntautumisvaihtoehto toimii loistavana näkökulmien aukojana tanssista kiinnostuneille Anna Ilvonen haki tanssilinjalle toisen lukiovuotensa aikana, koska tanssidiplomi ja kokemus tuntui houkuttelevalta. Kuulin suuntauksesta niin paljon positiivisia asioita ensimmäisen lukuvuoden aikana ja päätin hakeutua mukaan, hän kertoo. Jasmin Galkin aloitti linjalla ensimmäisen lukiovuoden alussa, koska taustalla oli etenkin oma tanssiharrastus ja kiinnostus oppia lisää tanssista. Tanssilinja on ollut käynnissä vasta kahden vuoden ajan, ja sen taustalla toimii Keski-Uudenmaan Tanssiopiston (KETO) opettajat. Tanssilinja on oikeastaan suuntautumisvaihtoehto, eikä linja, johon hakeudutaan yleislinjalta käsin. Pääsykokeista vastaa tanssiopisto ja se koostuu muun muassa erilaisista sarjoista, sooloista sekä haastattelusta. Maksimissaan suuntautumiseen otetaan kaksikymmentä opiskelijaa. Opettaja Mervi Märkälä kertoo, että tämän kevään yhteishaussa hakijoita oli jopa yksitoista. Pukkari täyttyy tämän tiedon seurauksena innostuneista huudoista: Ihanaa, hyväksykää ne kaikki mukaan! Jasmin Galkin (vas.) ja Anna Ilvonen

47 Galkin ja Ilvonen sanovat tanssilinjan hyviksi puoliksi muun muassa mahdollisuudet esiintyä ja oppia lisää uusista lajeista. Myös ne lajit, mihin itse en ole erikoistunut, kuten baletti, on tullut tutuksi, Galkin kertoo. Tanssilinjan kuudesta opiskelijasta on muodostunut tiivis porukka, joiden välillä yhteishenki pelaa. Opintoja suorittaessa opiskelijan oma taso otetaan hienosti huomioon, mikä helpottaa varmasti niitä, joilla ei ole pitkää harrastushistoriaa takana, Ilvonen korostaa. Hänestä suuntautumisvaihtoehto on laajentanut paljon hänen näkemyksiään tanssista, ja toiminut eräänlaisena ponnistuslautana tulevaa varten. Suuntautumisen huonoksi puoleksi Jasmin Galkin ja Anna Ilvonen osaavat sanoa vain yhden asian. Liian vähän harkkoja! he toteavat. Harjoituksia pidetään kaksi tai kolme kertaa viikossa, ja enemmän olisi kiva olla. Molemmat kokevat tanssisuuntautumisen olleen loistava ratkaisu ja suosittelevat sitä kaikille tanssista kiinnostuneille. Kannattaa hakea ja yrittää vähänkin mukaan!, kannustaa Ilvonen vielä ovesta ulos astuessaan. Nuori, äänioikeutesi! hyödynnä Järvenpään keskustaan kohoaa tornitalo, nuorisokahvilaa pompotellaan kiinteistöstä toiseen ja Tuusulanjärven turismia yritetään elvyttää uusin keinoin. Päätökset näistä asioista tekevät epäsuorasti kuntalaiset. Kuka ehdokkaista vastaa parhaiten omaa arvomaailmaasi ja näkemyksiäsi tulevaisuuden kotikunnastasi?

48 Kuntavaalit? Neljän vuoden välein pidetään kuntavaalit, jolloin äänioikeutetut kuntalaiset äänestävät kunnan ehdokaslistalta yhtä ehdokasta. Tarpeeksi ääniä saanut ehdokas valitaan kunnanvaltuustoon, joka on mukana päättämässä kunnan sisäisistä asioista ja ohjaamassa niitä. Milloin ja mitä kautta bussit kulkevat? Tarvitsevatko Järvenpään lukiolaiset kunnan tukea läppäreiden hankinnassa? Miten Kinnarin koulun remontti toteutetaan? Kunnanvaltuustoon valitaan Järvenpäässä, Tuusulassa ja Keravalla 51 valtuutettua eri puolueista. Kaikki ehdokkaat kuuluvat johonkin rekisteröityyn puolueeseen. Järvenpäässä ehdokkaita on 302 yhdestätoista eri puolueesta. Kaikki ehdokkaat löytyvät Keravan, Tuusulan ja Järvenpään kunnan sivuilta. Miten löydän itselleni sopivan ehdokkaan? Jos oma tietämyksesi vaaleista tai politiikasta ylipäätään tuntuu rajoittuneelta, suosittelen tutustumaan puolueiden pääarvoihin ja näkemyksiin asioista. Löytämällä itselle sopivan puolueen saa rajattua ehdokasmäärää suuresti ja voi poimia sieltä itselle parhaan vaihtoehdon. Sitä paitsi äänestämällä ehdokasta antaa äänen myös ehdokkaan puolueelle. Tietoa ehdokkaista löytää esimerkiksi ehdokkaiden omilta sivuilta, yleensä blogeista. Useilla ehdokkailla on myös omat Facebook-, Twitter- ja muut somekanavat käytössä. Kuntavaalien alla on myös hyvä seurata esimerkiksi paikallislehteä. Keski-Uusimaa julkaisee vaalikynä -vinjetin alla pitkin viikkoa ehdokkaiden kirjoituksia, jotka liittyvät kunnan asioihin. Myös puoluetelttoihin voi törmätä läheisellä ostarilla, josta voi tarttua mukaan esimerkiksi ilmapalloja, makkaraa, karkkia tai muisto ajatuksia herättävästä keskustelusta ehdokkaan kanssa.

49 Lisäksi vaalikoneet toimivat nopeana ja suuntaa antavana menetelmänä ehdokasta etsittäessä. Ehdokkaat vastaavat omien mielipiteidensä mukaisesti vaalikoneen kysymyksiin, jotka esitetään myös äänestäjälle. Äänestäjän vastattua vaalikoneen kysymyksiin yhdistää kone vaalikoneeseen laitetut vastaukset ehdokkaaseen, joka on vastannut mahdollisimman samalla tavalla kuin äänestäjäkin. Vaalikoneita löytyy muun muassa Helsingin Sanomien, Keski-Uusimaan ja Yleisradion sivuilta. Vaikka et tietoisesti etsisikään itsellesi ehdokasta, tulet melko varmasti törmäämään vaalimainokseen jossain. Se voi kolahtaa postiluukusta, seistä tienvarrella kylttinä tai esiintyä Facebookissa sponsoroituna mainoksena. Äänestäessä tärkeimpiä asioita ovat kuitenkin luottamus ehdokasta kohtaan ja saman arvomaailman jakaminen, älä äänestä ketä tahansa!

50 On aika vetää äänestyshousut päälle Sinulla on äänestysoikeus, Äänestysoikeuden ilmoituksen äänioikeudesta, äänestystilaisuudesta, kuten jos täytät 18 vuotta viimeistään omaava henkilö saa maistraatilta jossa kerrotaan tarkemmat tiedot äänestysalue ja -paikka. Ennakkoäänestys on käynnissä nyt ( ) ja varsinainen vaalipäivä pidetään kello Ennakkoäänestykseen voi osallistua missä tahansa ja vaalipäivänä vain äänestysilmoituksessa määrätyssä paikassa. Vaalien alustavat tulokset saadaan jo vaalipäivänä 9.4. kello 20 jälkeen, tarkastuslaskenta suoritetaan 10.4 ja vaalien lopullinen tulos julkistetaan keskiviikkona Uudet valtuutetut aloittavat työnsä Lisätietoa kuntavaaleista löydät esimerkiksi vaalit.fi:stä. Monet asiat tulevat muuttumaan nuorison näkemyksiä kaivataan Kuntaliiton selvityksen mukaan vuoden 2012 vaaleissa valituista kunnanvaltuustoista keski-iältään nuorin valtuusto on 42 -vuotias. Nuorten määrä valtuustossa on siis vähäinen. Äänestämällä nuoria ja nuorenmielisiä ehdokkaita päätöksentekijöiksi lähestulkoon taataan kunnanvaltuuston (tai sen osan) ymmärrys nuoria kohtaan. Kuntavaaleihin voi lähteä ehdokkaaksi samoilla eväillä kuin äänestämään: täysi-ikäisenä paikkakuntalaisena. Esimerkiksi Järvenpään ehdokaslistausta katsoessa voi bongata myös Järvenpään lukiosta tuttuja nimiä. Kuumia kysymyksiä Palveleeko lukion tukiverkosto tarpeeksi opiskelijan tarpeita? Miten kunta tukee taloudellisista ongelmista kamppailevia nuoria?

51 Entä niitä, joilla on ongelmia päihteiden kanssa? Miten nuorten syrjäytymistä pyritään estämään kuntapolitiikan avulla? Turvaako kunta opiskelijan selustan, jos vaikkapa KELA:n kanssa ilmenee ongelmia? Tässä kuussa valittavat valtuutetut tulevat astumaan virkaansa kuin myrskyn silmään. Kesken kauden, vuoden 2019 alussa, toteutuva sote- ja maakuntauudistus herättää huolta, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnille. Sotesta keskusteltaessa lukiolainen voi pohtia, miten opiskeluterveydenhuolto toteutuu tulevaisuudessa. Taataanko opiskelijoille yhdenvertaisesti oikeus laadukkaaseen terveydenhuoltoon? Kaikki lukiolaiset eivät kuitenkaan tähän äänestysrumbaan kerkeä esimerkiksi alaikäisyyden vuoksi. Äänestämisen lisäksi vaikuttamisen vaihtoehtoja on kuitenkin useita: voi tehdä vapaaehtoistyötä, muuttaa kulutustottumuksiaan, osallistua kunnan projekteihin ja järjestöjen toimintoihin Sitä paitsi tammikuussa 2018 ryhdytäänkin jo äänestämään seuraavasta presidentistä. Se on sitten vähän toisenlainen rumba.

Alisuorittajan ohjeet lukioon

Alisuorittajan ohjeet lukioon Alisuorittajan ohjeet lukioon Arvon ykköset, tervetuloa lukioon! Olette selvinneet lukion ensimmäisestä viikosta mainiosti. (Eli olette itkeneet itsenne uneen joka ilta ja unohtaneet kaiken tähän asti

Lisätiedot

Helsinki Pride 2017 kuvina

Helsinki Pride 2017 kuvina Helsinki Pride 2017 kuvina Helsinki Pride on HeSeta:n vuosittain järjestämä kaikille avoin tapahtuma, joka juhlii sukupuolija seksuaalivähemmistöjä. Osallistuin jälleen ystävieni kanssa tähän värikkääseen

Lisätiedot

lisähaastetta luonnontieteistä kiinnostuneille

lisähaastetta luonnontieteistä kiinnostuneille Luma-luokka lisähaastetta luonnontieteistä kiinnostuneille tarjoaa Järvenpään lukion luonnontieteellinen suuntautumisvaihtoehto mahdollistaa syventymisen luonnontieteisiin ja antaa alasta kiinnostuneille

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat. mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat. mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Yksityinen lukio Perustettu vuonna 1927 Klaukkalassa vuodesta 1991 Opiskelijoita n. 400 Yleistä opetussuunnitelmaa noudattava lukio Laaja kurssitarjonta Yleislinjalle

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja

Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja Ei alinta keskiarvorajaa Ensisijaisesti 18 vuotta täyttäneille, myös nuorille erityisistä syistä Mahdollisuus valita kursseja myös päivälukion kurssitarjonnasta

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 21.1.2019 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Jatkokoulutukseen hakemisesta Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

Tervetuloa Vihdin lukioon!

Tervetuloa Vihdin lukioon! Tervetuloa Vihdin lukioon! RO-ryhmä Lukiossa opiskelijat jaettu 6 ryhmään sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. RO-ryhmä opiskelee ykkösjaksossa samat kurssit yhtenä ryhmänä. RO opettaa omaa ryhmäänsä

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2016-2017 LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Palauta mieleesi omat esivalintasi. Ne eivät näy Wilmassa, joten sinun on pitänyt laittaa ne itsellesi ylös. Jos tarvitset oman valintakorttisi,

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON

TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON 13.8.2019 OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS ON JAETTU OHJAUSRYHMITTÄIN SEURAAVASTI: 19A Janne Metsänheimo Anu Törmi 19B Nonna Kostamo Anu Törmi 19C Jenni Kaikkonen Anu Törmi 19D

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS Nuorisovaalit on demokratiakasvatuksen työkalu ja suurin demokratiatapahtuma peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ympäri Suomen. Nuorisovaalit järjestetään aina

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE 2017-2018 on tärkein lukiolaisen vaikuttamisen työkalu seuraavan lukuvuoden kurssitarjotin kootaan kurssien esivalinnan antamien tietojen pohjalta tapahtuu tammi-helmikuussa

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 Lukujärjestyksen suunnittelu Palauta mieleesi omat esivalintasi. Ne eivät näy Wilmassa, joten sinun on pitänyt laittaa ne itsellesi ylös. Jos tarvitset oman valintakorttisi,

Lisätiedot

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE Valtakunnalliset LAPE-päivät 30.-31.8.2018 Erikoistutkija Miia Sainio Turun yliopisto 2 OPINTOKAMU TOIMENPIDEOHJELMA OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI TOISELLA

Lisätiedot

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Lukuvuosi 2016-2017 Matemaattisluonnontieteelliset aineet Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Yleisiä kommentteja kokeesta.

Yleisiä kommentteja kokeesta. Lukuvuoden fysiikan valtakunnallisen kokeen palaute.6. Palautteita yhteensä 454 oppilaan tuloksesta. Pistekeskiarvo 7,6 joka vastaa arvosanaa 6,5. Oppilaita per pistemäärä 5 5 5 5 4 6 8 4 6 8 4 6 8 4 6

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

Huoltajailta 17

Huoltajailta 17 17.10.2017 Huoltajailta 17 17 huoltajailta 17:00-18:00 Kahvit ruokalassa, opiskelijakunta 18:00-19:35 Ryhmänohjaajan tunti kotiluokissa 17A 301 17B 202 17C 407 17D 401 17E 208 17F 408 17G 307 Mika Rissanen

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO /.. : syksyn Klassikan opiskelijakysely -. opintovuosi YHTEENVETO Vastauspäivät:. -.. Tarkasteltavat kyselyt ( kpl): Kysely Vastauksia. opintovuoden opiskelijoiden kysely syksy Yhteensä: Perustiedot. Sukupuoli....

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...3 Pitkä matematiikka...4 Laaja fysiikka...5 Laaja kemia...6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Verkkokurssit...8

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011

Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011 Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia Tampere 3..20 Ennakkotehtävä ) Montako taloa kunnassa on ja monessako näissä on tehty itsearviointi? 2) Montako taloa

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.

Lisätiedot

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET HEIPÄHEI! Ja tervetuloa EduCycle-tehtävien pariin! Alta löydät muutaman ohjeen, joiden avulla navigoit tehtävien läpi jouhevasti. 1. EduCycle-tehtävät on jaettu

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide kukoistavat. Suuren lukion laaja

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö,

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, 6.10.2016 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Mitä hyötyä? Vahvistetaan jatko-opintovalmiuksia - pääsykokeissa menestyminen - jatko-opinnoissa

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE 2019-2020 on tärkein lukiolaisen vaikuttamisen työkalu seuraavan lukuvuoden kurssitarjotin kootaan kurssien esivalinnan antamien tietojen pohjalta valinnat eivät ole sitovia

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

vanhempainilta

vanhempainilta vanhempainilta 25.10.2018 Illan ohjelma 17.30 18.00 vanhempainyhdistyksen kahvit ja keskustelua 18.00 18.45 yhteinen osuus juhlasalissa henkilökunnan ja vanhempainyhdistyksen esittäytyminen kuraattorin

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 19.1.2016 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Jatkokoulutukseen hakemisesta Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Hakuinfo Mäntsälän lukio

Hakuinfo Mäntsälän lukio Hakuinfo 2017 Mäntsälän lukio Millaista on opiskelu lukiossa? Lukio = lukemalla opiskelua Tavoitteena hankkia valmiudet korkeakouluopiskeluun (yliopisto + ammattikorkeakoulu) Millaista on opiskelu lukiossa?

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5. JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista

Lisätiedot