Potilaiden kuulluksi tulemisen tarve elämän isojen kysymysten äärellä Sairaalapappi potilaiden sielunhoitajana

Transkriptio

1 Potilaiden kuulluksi tulemisen tarve elämän isojen kysymysten äärellä Sairaalapappi potilaiden sielunhoitajana. Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma 2017 Käytännöllinen teologia Heli Savola

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Osasto School Teologian osasto Tekijä Author Heli Savola Työn nimi Title Potilaiden kuulluksi tulemisen tarve elämän isojen kysymysten äärellä Sairaalapappi potilaiden sielunhoitajana Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Käytännöllinen teologia Kandidaatintutkielma Pro gradu -tutkielma x Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma Tiivistelmä Abstract Tutkielmassani tarkasteltiin potilaiden sielunhoidon tarpeita ja millaisin sielunhoidollisin keinoin sairaalapappi vastaa sielunhoidon tarpeisiin sekä miten sairaalasielunhoitoa voisi kehittää paremmin potilaiden tarpeita vastaavaksi. Tutkimusaineisto muodostuu neljän sairaalapapin teemahaastattelusta. Heidän mukaan sielunhoito on ihmisen ja koko hänen elämänsä huomioimista. Sielunhoidossa käsiteltävinä asioina voivat olla kaikki ihmisen elämään liittyvät asiat, ei ainoastaan hengelliset asiat. Sairaalapappien mukaan kristillinen usko ja toivo ovat sielunhoitoa ohjaavia periaatteina, vaikka keskusteltaisiin hyvin arkisista asioista. Tärkeää on toivon tuominen potilaan elämään. Sairaalasielunhoidossa korostuu sairauden vaikutus ja merkitys potilaan elämään. Potilaan sielunhoidon tarpeeseen ei niinkään vaikuttanut se, mitä sairautta potilas sairasti vaan potilaan lähestyvä kuolema. Yhteydenotot potilaan sielunhoidon tarpeeseen liittyen tulivat pääsääntöisesti hoitajilta, potilaan pyynnöstä. Myös omaiset ja potilas itse ottivat yhteyttä. Harvemmin yhteydenottoja tuli lääkäreiltä tai muiden ammattiryhmien edustajilta. Neljästä haastateltavasta sairaalapapista vain yhdellä sairaalapapilla oli aikaa etsivään työhön, potilaiden luona käymiseen osastoilla. Pääasiassa potilaiden sielunhoito oli kertaluonteisia käyntejä. Ainoastaan psykiatristen ja syöpäpotilaiden keskuudessa oli pidempi aikaisia sielunhoitosuhteita. Keskustelu ja kuuntelu olivat keskeisimpiä sairaalasielunhoidon auttamismenetelmiä. Keskusteluun sisältyi usein rippi, keskustelunomaisesti. Tällöin voidaan puhua sielunhoitoripistä. Aineistossa korostui potilaiden kuulluksi tulemisen tarve, joten sairaalapapin ja potilaan välisessä vuorovaikutuksessa korostui potilaan kuuntelu. Tavoitteena on auttaa potilasta itseään löytämään tilanteeseensa sopiva ratkaisu tai apu. Keskustelut liittyivät usein potilaan elämänhistoriaan ja elämäntilanteeseen. Potilailla on kuulluksi tulemisen tarve sairastumiseen liittyvistä asioista ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Heillä ilmeni myös kriisistä selviytymisen tarve, jota vakava sairastuminen tai kuoleman läheisyys aiheutti. Muita potilaiden sielunhoidollisia tarpeita olivat syyllisyydestä vapautumisen tarve, anteeksi saamisen tarve, surun läpikäymisen tarve ja hengellisiin asioihin turvautumisen tarve. Keskustelun ja kuuntelun lisäksi erilaiset rukoushetket, yksityisen ehtoollisen vietto ja virret olivat yleisiä sairaalasielunhoidon auttamismenetelmiä. Raamatun lukeminen ja sairaan voitelu olivat puolestaan harvemmin käytettyjä. Jokaisella sairaalapapilla on oma persoonallinen tapansa toteuttaa sielunhoitoa, joten sairaalapapin persoona on hyvin keskeinen työväline. Sen vuoksi sairaalapapin on huolehdittava hyvin työhyvinvoinnistaan esimerkiksi työnohjausta tai työpalavereita hyödyntäen. Sairaalapapit ylläpitivät ammattitaitoaan jatkuvalla kouluttautumisella. Sairaalapapin valmiuksissa korostuivat hyviin vuorovaikutustaitoihin liittyvät asiat, kuten empatiakyky, kuuntelutaito, avoimuus, rohkeus kohdata potilas ja hänen tilanteensa. Sairaalapapin tuli olla myös helposti lähestyttävä. Sairaalapapin elämänkokemuksesta nähtiin olevan hyötyä hänen työssään. Sairaalasielunhoidon kehittämiseksi potilaiden sielunhoidollisia tarpeita paremmin vastaavaksi ehdotettiin hoitohenkilökunnan kouluttamista tunnistamaan paremmin potilaiden sielunhoidollisia tarpeita, sairaalapapeille enemmän aikaa etsivään työhön, sairaalapapin ammattitaidosta huolehtiminen koulutuksilla ja työhyvinvoinnista huolehtiminen työnohjauksella. Avainsanat Keywords Sairaalasielunhoito, sielunhoidon tarpeet, sielunhoidon auttamismenetelmät, sairaalapappi 2

3 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Philosophical Faculty 3 Osasto School School of Theology Tekijä Author Heli Savola Työn nimi Title Patients need to be listened to amidst the big questions of life. Hospital priest as a pastoral carer. Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Practical theology Kandidaatintutkielma Pro gradu -tutkielma x Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma Tiivistelmä Abstract The thesis examines patients' needs of pastoral care and the methods of pastoral care with which the hospital priest can meet the patients' needs, as well as scrutinizes how hospitals' chaplaincy service could be improved to better serve the needs of patients. The research material consists of a theme interview of four hospital priests. According to them, pastoral care is all about taking into account the person and his/her entire life. In pastoral care, the issues to be dealt with and concerned can be anything related to one's life, not only spiritual matters. According to these hospital priests, Christian faith and hope are the guiding principles in pastoral care, even when discussing very mundane matters. The important goal is, all in all, to bring hope to the patient's life. What is emphasized in hospital chaplaincy, is the impact and significance of illness in patient's life. The patient's need of pastoral care, however, was not so much affected by the illness itself that the patient had, but rather by the approaching death of the patient. Mostly, the contacts related to a patient's need of pastoral care came from hospital nurses, due to a request of the patient. Also, relatives and patients themselves contacted when in need. Less frequently the contacts came from doctors or other professional representatives. Out of the four interviewed hospital priests, only one of them had time for detecting work, visiting the patients in different hospital wards. Mainly, patients' pastoral care was one-time visits - only amongst psychiatric and cancer patients there was longer-term, recurring pastoral care. Conversation and listening were the main means of helping in hospital chaplaincy. The conversation often contained confession, in a simple conversational manner. In this case, we can talk about pastoral care confession. In the research material, it was the patients' need to be heard that was highlighted, thus, in the interaction between the hospital priest and the patient, the emphasis was on listening to the patient. The aim is to help the patients find a suitable solution or aid for their situation. Therefore, the discussions were often related to the patient's history or current life situation. The patients also had a need to be listened to about their issues and questions related to their illness, and experienced a need to learn to cope with the crisis, caused by a grave illness or the closeness of death. Other pastoral care related needs the patients experienced were the need to break free of guilt, the need for forgiveness, the need to deal with grief, and the need to turn to spiritual matters. In addition to conversation and listening, usual methods of helping in hospital chaplaincy included various prayer moments, private holy communions, and psalms. Reading the Bible and anointing of the sick, instead, were less commonly used methods. Every hospital priest has one's own personal way of carrying out pastoral care, thus, the personality of a hospital priest is a very central tool in such work. Therefore, a hospital priest must take good care of one's well-being at work, for example through job counseling or work meetings. The interviewed hospital priests maintained their professional skills through continuous training. Important traits of a hospital priest were related to good interaction skills, such as empathy, listening skills, openness, and courage to face the patient and his/her situation. A hospital priest should also be easily approachable, and life experience is seen as an advantage in the job. In order to improve hospital chaplaincy to better suit patients' needs, it was suggested that nursing staff should get more education on recognising the patients' pastoral care needs better, hospital priests should have more time for detecting work, and their professional skills should be taken care of with trainings, as well as their well-being at work with job counseling. Avainsanat Keywords Hospital chaplaincy, the need of pastoral care, the methods of helping in pastoral care, hospital priest, hospital chaplain

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO TUTKIELMAN TAUSTA Mitä on sielunhoito Sielunhoidon ihmiskäsitys Raamatun mukaan Sairaalasielunhoito ja sen kehittyminen Sairaalapappi ja hänen valmiudet sielunhoitajana Potilaiden sielunhoidolliset tarpeet Kuuntelu ja keskustelu sairaalasielunhoidossa Rukous ja muut sairaalasielunhoidon auttamismenetelmät Sairaalasielunhoidon kehittämistarpeet Aiemmat tutkimukset TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimustehtävä Haastattelut tutkimusaineistona Aineiston käsittely ja analyysi Luotettavuuden arviointi SAIRAALAPAPPIEN NÄKEMYS SIELUNHOIDOSTA Mitä on sielunhoito? Mitä on sairaalasielunhoito? Sielunhoitosuhteen muodostuminen Sairaalapapin valmiudet POTILAIDEN SIELUNHOIDOLLISET TARPEET Elämänhistorian ja elämäntilanteen kertomisen tarve sekä elämän merkityksen löytämisen tarve Kuulluksi tulemisen tarve Keskustelun ja kysymyksien esittämisen tarve Elämän isojen kysymysten äärellä Sielunhoidollisen keskustelun haasteet Sielunhoidollinen keskustelu eli sielunhoitorippi Syyllisyydestä vapautuminen ja anteeksisaamisen tarve Kriisistä selviytymisen tarve Surun läpikäymisen tarve

5 5.7 Hengellisiin asioihin turvautumisen tarve POTILAAN SIELUNHOIDON AUTTAMISMENETELMÄT Kuuntelu ja keskustelu Rukous Yksityinen ehtoollinen Rippi Virsien laulaminen Raamatun lukeminen Sairaan voitelu SAIRAALASIELUNHOIDON KEHITTÄMINEN Hoitohenkilökunnan valmiuksien kehittäminen potilaiden sielunhoidollisten tarpeiden tunnistamiseen Sairaalasielunhoidon koulutuksen kehittäminen Sairaalapapin ammattitaidon kehittäminen ja ylläpitäminen Sairaalapapin hyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta huolehtiminen Työnohjauksen ja kollegoiden tuen merkitys Vapaa-ajan merkitys Iän ja elämänkokemuksen merkitys Palautteen saamisen ja työn arvokkaaksi kokemisen merkitys Muut kehittämistarpeet potilaiden sielunhoidossa POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHTEET JA KIRJALLISUUS LIITE 1: TEEMAHAASTATTELULOMAKE

6 1 JOHDANTO Sairaalapapin kutsumuksena on palvella sekä Jumalaa että potilasta. Papin työ on perinteisesti mielletty kutsumustyöksi, jonka perustana on oma kristillinen vakaumus ja lähimmäisenrakkaus. Papin ja potilaan välille kehittyvän luottamuksellisen sielunhoitosuhteen kannalta on merkityksellistä, millaisen vaikutelman sairaalapappi antaa itsestään potilaalle ihmisenä ja Jumalan palvelijana. Potilas rohkaistuu lähestymään asiassaan, mikäli sairaalapappi on helposti lähestyttävä. Sairaalapapin ulkoisen olemuksen tulisi viestittää hänen olevan nimenomaan potilasta varten. Sairaalapapin tärkein työväline ja käyntikortti on hänen persoonansa, joka parhaimmillaan helpottaa sielunhoitosuhteen kehittymistä.¹ Sairaalapappi kohtaa potilaat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa huolineen ja kysymyksiin, silloin kun hätä ja avun tarve on kaikkein suurin. Sairaudet ja sairastuminen tuovat potilaan elämään monia muutoksia, huolia, kipua ja kärsimystä. Potilailla saattaa olla tarve keskustella asioistaan jonkun kanssa, saada kertoa päällimmäiset ajatuksensa ja huolenaiheensa. Ensisijaisesti potilaalle on tärkeää tulla kuulluksi.² Tämä potilaiden kuulluksi tulemisen tarve tuli esiin myös haastatteluaineistossa. Sen keskeisyyden vuoksi tutkielma on nimetty sen mukaisesti. Potilaan sielunhoidon tarpeiden huomiointi ja niihin vastaaminen erilaisin sielunhoidollisin keinoin on tärkeä osa potilaan hyvää, laadukasta ja kokonaisvaltaista hoitoa. Tämä tutkielma saa merkityksensä tästä näkökulmasta käsin, mutta myös tutkielman tekijän henkilökohtaisesta kiinnostuksesta sairaalapapin työtä ja sairaalasielunhoitoa kohtaan. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään teemahaastattelumenetelmää käyttäen, millaisia potilaiden sielunhoidollisia tarpeita sairaalapapit kertovat kohtaavansa ja miten he vastaavat potilaiden sielunhoidollisiin tarpeisiin. Tarkasteltava on myös, miten sairaalapapin valmiuksia ja sairaalasielunhoitoa voi kehittää potilaan sielunhoidollisia tarpeita paremmin vastaavaksi. ¹ Sainio 1987, 90. ² Sainio 1987,

7 2 TUTKIELMAN TAUSTA 2.1 Mitä on sielunhoito? Sielunhoitoa on vaikea yksiselitteisesti määritellä. Sielunhoitoa käsittelevään kirjallisuuteen tutustuessani, niissä useimmissa tuotiin esiin sielunhoidon laajaalaisuus ja määrittelemisen vaikeus. Sielunhoito on eräänlainen yläkäsite, johon sisältyy monenlaista ihmisten hädän ja kärsimyksen kohtaamista sekä auttamistapaa.³ Tässä yhteydessä esittelen vain muutamia sielunhoidon määritelmiä, jotka tuovat esiin määrittelyn monimuotoisuuden. Aarno Sainion mukaan sielunhoito sanaan liittyy monenlaisia mielikuvia. Sielunhoidon voidaan ajatella liittyvän elämän loppuvaiheeseen, jolloin esiintyy tarvetta hengellisten asioiden käsittelyyn ja valmistautumista tulevaan kuolemaan.⁴ Sielunhoidossa käsiteltävinä asioina ovat autettavalle merkitykselliset asiat, joiden käsittelyssä edetään hänen ehdoilla. Suomessa käytettiin 1600-luvulla sielunpaimensanaa viitattaessa sielunhoitajaan.⁵ Suomessa sielunhoito -käsite esiintyy ensimmäisen kerran vasta vuonna 1838.⁶ Raamatusta ei löydy sielunhoidon käsitettä eikä määritelmiä, mutta kylläkin kuvauksia sielunhoidollisesta suhtautumistavasta ja toiminnasta. Jeesuksen toiminta vähäosaisten ja sairaiden hyväksi oli sielunhoidollista. Hänen tavassaan kohdata, kuunnella, kysellä ja keskustella sairaiden kanssa oli sielunhoidolliselle työskentelylle ominaisia piirteitä. Hänen työtään lähimmäisten hyväksi ohjasi lähimmäisenrakkaus. Jeesusta kuvataan Johanneksen evankeliumissa Hyväksi Paimeneksi. Tähän viittaavat kreikan poimén ja latinan pastor-sanat. Sielunhoito-oppia on kutsuttu myös poimeniikaksi, johon viittaavat myös pastoraaliteologia ja pastoraalipsykologia -sanat.⁷ ³ Kiiski 2009, 36. ⁴ Sainio 1987, ⁵ Kettunen 2013, 26. ⁶ Kettunen 1997, 50. ⁷ Kettunen 2013,

8 Hans-Christoph Piper viittaa sielunhoidollisen keskustelun vastavuoroiseen luonteeseen. Siinä ollaan sekä antavana että ottavana osapuolena. Molemmat ovat vuorotellen sekä aktiivisia kuuntelijoita että keskustelijoita.⁸ Sainio puolestaan määrittelee sielunhoidon koko ihmiseen kohdistuvaksi huolenpidoksi Jumalan sanan julistuksen, kristillisen lähimmäisenrakkauden luoman yhteyden ja keskinäisen palvelun avulla.⁹ Sielunhoidon käsikirjan toimituskunnan mukaan Sielunhoito on matkalla oloa: elämän matkalla, prosessissa, muuttumisessa. Myös sielunhoito itse on matkalla muuntuen aikansa näköiseksi ihmisen elämäntilanteiden, etsinnän ja kyselyn sekä tarjolla olevan ihmistä koskevan tiedon ja teologian piirtämissä rajoissa.¹⁰ Nämä määritelmät osoittavat sielunhoidon määrittelyn moninaisuuden. Sielunhoito on yksi kirkon työmuodoista. Jeesuksen sanojen mukaisesti Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. (Matt.18:20) Näin ollen sielunhoito ei ole ainoastaan kahden ihmisen välistä vuorovaikutusta vaan Jumalan kasvojen edessä olemista.¹¹ Jumala tarkoitti ihmisten pitävän yhtä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne. (Efe 4:32) Sielunhoidossa keskeinen ajatus on myös Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. (Gal. 6:2) Tämä on Jumalan kaikille ihmisille annettu tehtävä: huolenpito kanssaihmisistä. Näin ollen sielunhoidon voidaan ajatella olevan kaikkien ihmisten tehtävä, ei ainoastaan pappien erityistehtävä.¹² Ihmisten keskinäisellä sielunhoidolla, keskustelulla ja kuuntelulla on ollut kautta aikojen keskeinen merkitys sielunhoidon perinteessä. Jo Luther viittasi ihmisten väliseen keskinäiseen keskusteluun ja lohdutukseen.¹³ ⁸ Sainio 1987, 70. ⁹ Sainio 1987, 54. ¹ Aalto ym. 1997, 8. ¹¹ Kettunen 2013, 21. ¹² Sainio 1987, 27. ¹³ Kiiski 2009, 70. 8

9 Tässä tutkielmassa sielunhoidolla tarkoitetaan sielunhoidon olevan auttavaa kohtaamista. Sielunhoidon ydin on sielunhoidettavan ja sielunhoitajan luottamuksellinen sielunhoitosuhde, jossa sielunhoidettava voi käsitellä kaikkia elämäänsä ja sairauteensa liittyviä asioita sekä saada tukea ja lohdutusta. Sielunhoidon keskeisiä teemoja ovat elämän merkitysten etsiminen, Jumalasuhteen tutkiminen, ihmissuhteiden pohtiminen ja luopumiseen liittyvät teemat. Tavoitteena on tukea sielunhoidettavaa tutkimaan ja löytämään merkityksiä elämänsä asioille. Sielunhoito vaikuttaa ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin. Se vahvistaa turvallisuudentunnetta, ylläpitää toivoa ja vahvistaa luottamusta.¹⁴ Yleiseen sielunhoitoon kehottaa myös apostoli Paavali seuraavasti: Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille. (1.Tess. 5:14 15) 2.2 Sielunhoidon ihmiskäsitys Raamatun mukaan Sielunhoidossa autettava ihminen kohdataan kunnioittavasti. Hänellä on ihmisarvo, sillä Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. (1. Moos. 27) Ihminen Jumalan kuvana ja kaltaisena ilmaisee Raamatun ihmiskäsityksen, joka on yhdenmukainen sielunhoidon ihmiskäsityksen kanssa.¹⁵ Sielunhoitajan omaksumalla ihmiskäsityksellä on vaikutusta sielunhoidon sisältöön ja menetelmiin.¹⁶ Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1 Moos. 2:7) Sielunhoidossa ihminen nähdään kokonaisuutena Raamatun mukaisesti. Raamatussa tarkastellaan ihmisen olemuksen eri puolia, jossa henki, sielu ja ruumis vaikuttavat toinen toisiinsa.¹⁷ Sanotaan, että Terve sielu terveessä ruumissa. (3. Joh.1-4) Usein tämän kuulee sanonnan omaisesti. Yhtä hyvin se voi olla rukouksen aihe, erityisesti sairaalasielunhoidossa. Ihmisen kuollessa puolestaan Tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7) ¹⁴ Sielunhoito. ¹⁵ Sainio 1987, 25. ¹⁶ Sainio 1987, 39. ¹⁷ Sainio 1987, 38. 9

10 Ihmisen elämässä tulee tilanteita, jolloin sielu kärsii ja on pelästynyt, levoton tai huolissaan. Tällöin ihminen tarvitsee sielunhoitoa. Vanhan Testamentin mukaan henki ja sielu ymmärretään hyvin samankaltaisesti, jotka heijastuvat sydämen toimintaan. Tähän viittaavat useat Raamatun kohdat.¹⁸ Sävyisä sydän on ruumiin elämä (Snl. 23:17) ja Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivuttaa luut. (Snl. 17:22) 2.3 Sairaalasielunhoito ja sen kehittyminen Sairaalasielunhoidon kehityskulku sielunhoidon erityistyömuodoksi on ollut ajallisesti pitkä. Ensimmäiset maininnat sairaiden sielunhoitotyöstä ja ohjeistukset sairaskäynneistä löytyvät jo vuoden 1571 kirkkojärjestyksestä. Nykyiseen muotoonsa sairaalasielunhoito alkoi Suomessa kehittyä kuitenkin vasta 1950-luvun lopulla. Sairaalasielunhoito alettiin nähdä yhä enemmän merkittävänä osana potilaan hyvää kokonaishoitoa luvulla sairaalasielunhoito sai virallisemmin tunnustusta, kun sairaalasielunhoitajan soveltuvuustutkimukset ja koulutus tulivat pakollisiksi. Sairaalasielunhoitajana toimii evankelisluterilaisen kirkon pappi tai lehtori.¹⁹ Aiemmin sairaalasielunhoidon tehtävänä oli lähinnä Raamatun sanan välittäminen ja opettaminen.² Nyt sen sijaan tulisi keskittyä enemmän autettavana olevan ihmisen ymmärtämiseen ja hänen auttamiseensa uudenlaisessa elämäntilanteessa. Tämän uudenlaisen sielunhoidollisen ajattelutavan ja samalla sielunhoidon koulutuksen käynnistäjä oli yhdysvaltalainen pappi Anton T. Boisen.²¹ Samansuuntaisen ajattelutavan omaksui suomalainen sielunhoidon kehittäjä Irja Kilpeläinen. Myös hänen mielestä sielunhoidon lähtökohtana tulisi olla autettavana oleva ihminen. Tätä sielunhoidon näkökulmaa on kutsuttu myös lähimmäiskeskeiseksi sielunhoidoksi. Sielunhoitajan oli tarkasteltava toimintaansa ja käyttämiään sielunhoidollisia välineitä. Sielunhoitajan olisi julistustehtävänsä sijasta keskityttävä ensisijaisesti autettavana olevan ihmisen kuuntelemiseen. Sielunhoidossa tapahtunut painopisteen muutos aiheutti kritiikkiä ja huolta teologisen asiasisällön unohtumisesta.² ¹⁸ Sainio 1987, ¹⁹ Gothóni 2014, 111. ² Kettunen 1997, 57. ²¹ Kettunen 2013, ²² Sainio 1987,

11 Ihminen kaipaa sairastuessaan pelastusta sairauden aiheuttamasta epätoivoisesta tilanteesta. Sairauden myötä ihminen käy läpi elämäänsä. Ensin ehkä yksin ja sitten ehkä jakaen elämänkokemuksensa jonkun kanssa. Sairastuessa tulevaisuus saattaa vaikuttaa epävarmalta, ihminen miettii elämänsä tarkoitusta ja toisaalta sairauden merkitystä elämässään. Sairaus haastaa ihmisen tutkimaan itseään, olemassaoloaan ja Jumala-suhdettaan. Sairaalasielunhoidossa usein kohdattava kysymys on Mitä pahaa minä olen tehnyt, että Jumala minua näin rankaisee? Ihminen kokee olevansa syyllinen sairauteensa.²³ 2.4 Sairaalapappi ja hänen valmiudet sielunhoitajana Tässä tutkielmassa sairaalasielunhoitajalla tarkoitetaan sairaalapappia, vaikka sillä voidaan tarkoittaa yhtä hyvin myös lehtoria. Sairaalateologi nimikettä käytettäessä korostuu teologinen asiantuntemus sielunhoitotyössä.²⁴ Sairaalapappi tarvitsee työssään niin pastoraaliteologista kuin myös pastoraalipsykologista osaamista. Pastoraaliteologialla tarkoitetaan sielunhoidon teologista perustaa ja pastoraalipsykologialla tarkoitetaan potilaan ymmärtämistä uskonnollisten kysymysten äärellä. Tarkoituksena on ymmärtää ihmisen uskonelämää ja sen merkitystä. Sairaalapappi sielunhoitajana tuo sielunhoitosuhteeseen jotain erityistä, sillä hänen kauttaan Jumala työskentelee ihmisen hyväksi. Tällöin puhutaan sielunhoitosuhteen pastoraalisuudesta.²⁵ Henri Nouwen on kuvannut sielunhoitajana toimimista seuraavasti: Paimenina sielunhoitajat parantavat menneisyyden haavoja, pappeina he tukevat tämänhetkistä elämää ja profeettoina he ohjaavat toisia tulevaisuuteen. He tekevät kaiken tämän hänen muistokseen, joka on, joka oli ja joka tuleva on.²⁶ Tämä tuo esiin, että sairaalapappi käsittelee ihmisten kanssa heidän menneisyyteen ja nykyiseen elämäntilanteeseen liittyviä asioita kuin myös tulevaisuuteen liittyviä elämänkysymyksiä. ²³ Sainio 1987, ²⁴ Aalto ym. 2000, 5-7. ²⁵ Lankinen 2001, 67. ²⁶ Virtaniemi & Käyhty 1997,

12 Merkittäväksi sielunhoitosuhteen kehittymisen kannalta muodostuu sielunhoitajan ja potilaan kohtaaminen. Erityisesti se, millaisen ensivaikutelman potilas saa sairaalapapista. Avoin, helposti lähestyttävä, empaattinen, potilaaseen ja hänen asiaansa aidosti keskittynyt ja kuunteleva sairaalapappi luo hyvän alun sielunhoidolliselle keskustelulle. Potilas voi kokea lyhyenkin keskustelun riittäväksi ja hyväksi.²⁷ Kiireiseltä ja hieman poissaolevalta vaikuttava sairaalapappi on pikemminkin luotaan työntävä kuin sielunhoidolliseen keskusteluun kutsuva. Potilas saattaa arvioida sairaalapapin luotettavuutta, ymmärtämiskykyä ja taitoa kuunnella ihmistä. Sairaalapapin kiinnostus potilasta ja hänen elämäänsä kohtaan helpottaa potilaaseen tutustumista ja auttamista. Jokainen potilas kertoo kuitenkin itsestään ja elämästään vain sen minkä haluaa. Potilaaseen tutustumista ja auttamista saattaa vaikeuttaa hänen pidättyväisyytensä asioitten kertomiseen. Potilaalle esitetyissä kysymyksissä ja keskustelussa on oltava siis hienotunteinen ja edettävä ikään kuin potilaan ehdoilla.²⁸ Sielunhoitaja tekee työtään koulutuksen antamilla tiedoilla ja taidoilla, mutta ennen kaikkea koko persoonallaan. Sielunhoitotyössä on hyötyä elämänkokemuksesta. Sielunhoitotyö on vaativaa ja kuormittavaa. Asiakkaat ja heidän tilanteet saattavat olla erilaisia ja haasteellisia monin tavoin. Sielunhoitajan vahvasta auttamisenhalusta riippumatta, sielunhoitajan olisi kyettävä hallitsemaan tunteitaan ja rajaamaan työtään. Jaksaakseen työssään sielunhoitaja ei saa liiaksi eläytyä asiakkaan tilanteeseen ja tunnetilaan.²⁹ Päivästä päivään sairaalapappi kohtaa potilaita, joiden elämässä on huolia, vaikeuksia ja taistelua sairautta vastaan. Keskustelut ovat kuluttavia ja vaikeita sekä tunnekuormitusta aiheuttavia. Siitä huolimatta sairaalapapin tulisi jaksaa olla yhä uudelleen läsnä uusissa keskusteluissa päivän mittaan. Sairaalapappi käyttää persoonaansa ja ammatillisuuttaan hyödyksi henkilökohtaisissa keskusteluissa. On tärkeää, että sairaalapapin on mahdollista tulla itse kohdatuksi ja hoidetuksi työnohjauksessa tai omassa terapiassa. Voidakseen auttaa toisia, on huolehdittava myös itsensä hoitamisesta.³⁰ Miten muutoin voisi hoitaa toisen sielua, ellei osaa hoitaa omaansa? ²⁷ Sainio 1987, 66. ²⁸ Sainio 1987, ²⁹ Kiiski 2009, 229. ³ Sippo 2004,

13 Sairaalasielunhoitajalta vaaditaan soveltuvuutta ja erikoistumiskoulutusta sairaalasielunhoitajana toimimiseen. Soveltuvuutta testataan psykologisin soveltuvuustestein. Ammatillista ja henkilökohtaista osaamistaan sairaalasielunhoitajat täydentävät lisäkoulutuksella. Jatkuvalla koulutuksella ja työnohjauksella sielunhoitaja voi parantaa valmiuksiaan ja kykyään ymmärtää ihmisten sairauksia ja kohtaamia kriisejä. Myös itsetuntemus ja vuorovaikutustaidot kehittyvät.³¹ Sairaalasielunhoitajiksi aikovilta selvitellään soveltuvuustesteissä persoonallisia valmiuksia työn paineista selviytymiseen, vuorovaikutustaitoja ja motivaatiota auttamiseen. Arvioinnin kohteena on myös suhtautumistapa sairautta, kärsimystä ja kuolemaa kohtaan.³² Sairaalasielunhoitaja saa koulutuksensa myötä tietyt perusvalmiudet, mutta jokainen toteuttaa sielunhoitoa omalla tavallaan. Myös sielunhoitajan persoonan lisäksi työskentelyyn vaikuttaa hänen elämänkokemuksensa. Sielunhoitajana valmiudet kehittyvät koko ajan työn myötä. Teoriatieto on välttämätöntä, mutta varsinaisesti käytännön työ on paras opettaja sielunhoitajana toimimiseen kuin itsetuntemuksen kehittymiseen.³³ 2.5 Potilaiden sielunhoidolliset tarpeet Sielunhoitotyön lähtökohtana on autettava ja hänen sielunhoidolliset tarpeet ja toiveet. Hyvä sielunhoito vastaa potilaan sielunhoidollisiin tarpeisiin. Myös se, hakeutuuko autettava itse sielunhoitoon vai niin sanotusti etsivän työn kautta vaikuttaa sielunhoidon toteutustapaan.³⁴ Sairaalasielunhoidossa etsivä työ tarkoittaa kirkon työntekijän auttajaksi tarjoutumista ihmisille, jotka itse eivät ole avunpyyntöä esittäneet. Kirkon työntekijä on kutsuttu ja lähetetty sielunhoitotyöhön. Auttajaksi tarjouduttuaan on riski tulla torjutuksi autettavan taholta.³⁵ Sielunhoitotyössä on huomioitava myös potilaan elämäntilanne ja maailmankatsomus.³⁶ ³¹ Sairaalasielunhoidon laatukriteerit. ³² Tuominen 2000, 173. ³³ Kiiski 2009, ³⁴ Sainio 1987, 65. ³⁵ Sainio 1997, 275. ³⁶ Kiiski 2009,

14 Tässä tutkielmassa tarkastellaan sairaan ihmisen, sairaalassa potilaana olevan sielunhoidollisia tarpeita. Sairastuminen saattaa aiheuttaa monenlaisia haasteita kohdattavaksi. Kun taakka käy liian raskaaksi kestää ja kantaa yksinään, on mahdollisuus jakaa sairauden aiheuttamaa taakkaa sairaalapapin kanssa potilaan toivomalla tavalla. Sairaalassa on sairaus, kärsimys, kuolema, epätoivo, pettymys, viha ja katkeruus läsnä potilaiden elämässä. Sairaalapapin tehtävänä on tuoda heidän elämäntilanteeseensa toivoa ja valoa. Sairaalasielunhoito on ihmisten henkilökohtaista kohtaamista ja pysähtymistä heille merkityksellisten asioiden äärelle kiireettä. Se on se työ, läsnä olemisen virka. Olla apua tarvitsevan ihmisen luona silloin, kun hän eniten apua tarvitsee.³⁷ Kohdattavana sielunhoidossa voi olla hyvin eri-ikäiset ja erilaisessa elämäntilanteessa olevat potilaat. Usein hoidettavana ovat myös omaiset ja potilaan hoitoon kuuluvat ihmiset, kuten hoitohenkilökunta.³⁸ Sairaalasielunhoidossa kohdataan edellisten lisäksi erilaisia sairauksia sairastavia potilaita. Sairaus tai jokin elämässä kohdattava kriisi on ehkä alun alkaen sielunhoidollisen tarpeen aiheuttaja. Niiden keskellä ihminen kokee itsensä voimattomaksi ja elämänsä hallitsemattomaksi. Omat voimavarat eivät riitä niiden käsittämiseen, käsittelemiseen ja niistä selviytymiseen. Ihminen tarvitsee kuuntelijaa, tukijaa, keskustelijaa eli toista ihmistä vierelleen.³⁹ Potilas voi tuoda esiin sielunhoitoon liittyvät toiveensa ja tarpeensa sielunhoitokortin kautta. Se on potilaan hengellinen hoitotahto. Sitä noudatetaan silloin, kun potilas on estynyt ilmaisemaan sen suullisesti sairauden tai onnettomuuden vuoksi. Sielunhoitokortissa potilas antaa luvan tai ilmaisee tahtonsa kutsua luokseen papin tai muun seurakunnan työntekijän läsnäoloon, vierailuun, hartaushetkeen, synninpäästöön tai ehtoolliseen. Sielunhoitokortin avulla toivotaan myös syntyvän helpommin keskustelua sielunhoitoon liittyvistä asioista. Kortit ovat saaneet myönteisen vastaanoton koekäytössä. Kortin sanotaan olevan pieni, mutta sisällön sitäkin suurempi. Sielunhoitokortti on ulvilalaisen diakoniatyöntekijä Taneli Nurmenniemen kehittämä ja kauniin graafisen ulkoasun on toteuttanut graafikko Seija Nikkilä. Seurakuntien lisäksi sielunhoitokortteja voi tilata yksityishenkilöt.⁴⁰ ³⁷ Sippo 2004, ³⁸ Gothóni 2014, 112. ³⁹ Gothóni 2014, ⁴⁰ Sielunhoitokortti

15 Sielunhoitokortti ja sen sisältämä teksti. Toivon, että luokseni kutsutaan pappi tai seurakunnan työntekijä, jos olen sairauden tai onnettomuuden seurauksena kyvytön itse sitä tekemään. Luonani saa viettää hartaushetkiä, puolestani saa rukoilla, minulle saa antaa synninpäästön ja jakaa ehtoollisen. Paikka ja tila: Lempivirteni Kotiseurakuntani ja Allekirjoitus ⁴⁰ 2.6 Kuuntelu ja keskustelu sairaalasielunhoidossa Potilaan uskonelämää voi hoitaa monin tavoin. Samoin sielunhoitajana on monta tapaa toimia ja tehdä sielunhoitotyötä. Tähän vaikuttaa kunkin sielunhoitajan persoona. Tässä yhteydessä tarkastelen lähinnä sairaalapapin taitoa kuunnella potilasta, joka on yksi keskeisimmistä sielunhoidon välineistä. Asiakaskeskeisen sielunhoidon ehtona on pidetty kuuntelemista ja kuulemista.⁴¹ Osaako sielunhoitaja kuunnella? Mistä potilas tietää tulleensa kuulluksi? Sielunhoitaja voi välittää kiireettömällä ja rauhallisella olemuksellaan olevansa potilasta varten. Hän voi myös tarkistaa, onko ymmärtänyt potilaan kertoman asian oikein toistamalla hänen sanojaan tai tekemällä tarkentavia kysymyksiä. Sielunhoitajan tulisi välittää kiinnostuksensa kuulla potilaan asiasta lisää.⁴² ⁴¹ Sainio 1987, ⁴² Pruuki 2009,

16 Sielunhoidossa käytetään pastoraalipsykologista lähestymistapaa, jossa sielunhoitajan lähtökohtana on ihmisen elämäntilanteen ja kokemusten kuunteleminen ja hahmottaminen. Autettava on oman elämänsä asiantuntija. Ihminen ja hänen elämänsä hyväksytään sellaisena kuin se on.⁴³ Sairaalapapin kuuntelevat korvat hankkivat tietoa ymmärtääkseen potilasta. Tietoa hankkii ymmärtäväisen sydän, tietoa etsii viisasten korvat. (Snl. 18:15) Tämän tärkeän sielunhoidon välineen lisäksi sairaalapappi osaa elämän- ja työkokemuksensa myötä välittää autettavalle Jumalan sanaa ja armoa sekä lohtua. Viisaan sydän tekee taitavaksi hänen suunsa ja antaa tehoa hänen huultensa opetukselle. (Snl. 16:23) Parhaimmillaan sielunhoidossa autettavan sydän on vastaanottavainen Jumalan sanalle. Autettava voi kuunnella, ymmärtää ja kokea sairaalapapin välittämän Jumalan sanan puhuttelevan häntä. Keskustelu ja kuuntelu ovat keskeisiä sielunhoidollisia auttamismenetelmiä. Hyvää kuuntelutaitoa voidaan pitää sielunhoidollisen työn lähtökohtana. Tämä edellyttää sielunhoitajan keskittyvän potilaaseen ja hänen aktiiviseen kuunteluun. Tällöin on unohdettava muut asiat.⁴⁴ Sairaalapappi on hengellisten asioiden asiantuntija, mutta aina sairaalapapin ja potilaan keskusteluissa ei puhuta hengellisistä asioista. Sielunhoitosuhteessa on kuitenkin läsnä syvempi ulottuvuus. Sairaalapapin tehtävä on tuoda pyhän tuntua sairaalaan sairaiden luokse. Sairaalapapin kanssa voi keskustella sairauden myötä tärkeiksi tulleista asioista, huolenaiheista ja perimmäisistä kysymyksistä.⁴⁵ Sairaalapappi ja potilas ovat Jumalan edessä yhdessä huolenaiheineen ja kysymyksineen.⁴⁶ Sairaalapapin ydinosaamiskuvauksessa kirjoitetaan: Papin tulee huolehtia omasta hengellisestä elämästä. Pappisviran ydintä on Jumalan edessä oleminen. Pappi elää ja toimii Pyhän Kolminaisuuden edessä ja yhdessä hänen kanssaan. Hänen tehtävänään on kutsua ja opastaa ihmisiä Pyhän ääreen ja elää itsekin uskonyhteisön jäsenenä. Suhde Jumalaan on papille sekä voiman lähde, että julistuksen uskottavuuden edellytys.⁴⁷ ⁴³ Kettunen 2013, ⁴⁴ Kiiski 2009, ⁴⁵ Sairaalasielunhoidon periaatteet ⁴⁶ Sippo 2004, 126. ⁴⁷ Sairaalapapin ydinosaamiskuvaus. 16

17 Sielunhoitosuhde on vastavuoroinen vuorovaikutussuhde, jossa on huomioitava sanallisen viestinnän lisäksi sanaton viestintä. Sairaalapapin ilmeistä ja eleistä voi potilas päätellä, haluaako pappi sielunhoidolliseen keskusteluun kanssaan. Potilas kiinnittää myös sairaalapapin sanalliseen viestintään huomiota.⁴⁸ Asiakkaalle on tärkeää kokemus kuulluksi tulemisesta. Hyvä sielunhoitosuhde perustuu vastavuoroiseen kuunteluun ja keskusteluun, dialogiin. Silloin myös potilas keskittyy kuuntelemaan sielunhoitajan sanomaa. Hänellä on mahdollisuus kuulla Jumalan sana ja johdatus sydämessään. Sen myötä elämänsä tarkoitusta kyselevä ja Jumalasuhdettaan epäilevä potilas löytää elämälleen merkityksen. Keskustelun aiheena voivat olla yhtä hyvin niin arkiset kuin hengellisetkin asiat. Keskustelun aiheet vaihtelevat sairaudesta, elämäntilanteesta, läheisistä, elämänarvoista, uskosta ja kuolemasta keskustelemiseen. Käsiteltävinä ovat kaikki ihmiselämään kuuluvat asiat. Vuosittain sairaalapapit käyvät arviolta noin sielunhoidollista keskustelua. Sielunhoidon tarvetta lisää sairauksien lisäksi yhteiskunnan muutosten aiheuttamat haasteet.⁴⁹ 2.7 Rukous ja muut sairaalasielunhoidon auttamismenetelmät Rukous on ihmisen puhetta Jumalalle. Erityisesti sairas ja kärsivä ihminen toivoo asiansa tulevan kuulluksi, Jumalan tietoisuuteen.⁵⁰ Se on uskallusta jättää koko elämänsä Jumalan käsiin.⁵¹ Sairauden kanssa eläminen voi olla helpompaa, kun voi ajatella sen jättävän Jumalan käsiin.⁵² Tämä ajatus korostuu myös rukoushetkessä, jossa vakuutetaan Jumalan läsnäoloa kaikissa elämän vaiheissa ja rukoillaan Jumalan kannattelua sairauden keskellä.⁵³ Rukous, Raamatun ja virsien käyttö, ehtoollinen ja rippi sekä öljyllä voitelu kuuluvat spirituaaliseen sielunhoitoon.⁵⁴ Rukous on keskeinen osa sielunhoitoa.⁵⁵ Carroll A. Wisen mukaan sielunhoitotapahtuma sinänsä on eräänlaisena rukous.⁵⁶ ⁴⁸ Kiiski 2009, ⁴⁹ Gothóni 2014, 112. ⁵⁰ Aalto & Toiviainen, 2009, 7. ⁵¹ Bjerke 2009, 116. ⁵² Bjerke 2009, 114. ⁵³ Rukoushetki sairaan luona. ⁵⁴ Kiiski 2009, 5. ⁵⁵ Kiiski 2009, 27. ⁵⁶ Kiiski 2009,

18 Rukous ei ole velvollisuus vaan mahdollisuus olla Jumalan edessä yhdessä.⁵⁷ Rukouksen käyttö potilaan sielunhoidossa edellyttää ammattitaitoa sen toteutuksen suhteen. Siinä on huomioitava potilaan sen hetkinen kokonaistilanne ja tunnetila. Rukoiltaessa on kiinnitettävä huomiota rukoussanoihin ja valittava ne harkitusti. Rukous ei saisi sisältää esimerkiksi katteettomia lupauksia potilaalle tai epärealistisen toivon heräämistä potilaan vaikeuksien ratkaisemiseksi. Parhaimmillaan potilas saa rukouksesta voimaa ja lohtua tilanteeseensa. Samalla se voi lisätä myös potilaan kokemaa turvallisuuden tunnetta. Asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioiva rukous ja tunne siitä, että on jonkun rukouksissa ja ajatuksissa tuo luottamuksellisuutta ja syvällisyyttä sielunhoitosuhteeseen. Sielunhoidollisen keskustelun loppuun ajoittuva rukoushetki saattaa parhaimmillaan koota keskeiset asiat rukouksen muotoon. Rukous voi päättää sen kertaisen sielunhoidollisen keskustelun eli toimia päätösrukouksena.⁵⁸ Sairaalapappi voi käyttää myös potilaalle tuttua rukousta. Sielunhoitaja voi tuoda rukoushetkeen hengellisyyttä tukevia symboleita, kuten ristin tai ikonin.⁵⁹ Käyttökelpoinen työväline sairaalapapeille rukoushetkiä varten on Ikuiset käsivarret kantavat -sairaan rukouskirja, joka on Kirsti Aallon, Niilo Rauhalan ja Ulla Remeksen vuonna 2016 toimittama kirja. Uusintapainosta ovat toivoneet nimenomaan sairaalapapit. Sairaan rukouskirjaan on koottu nimensä mukaisesti laaja kokoelma rukouksia, rukoushetkien kaavoja ja Psalmeja, joista varmasti löytyy jokaiseen tilanteeseen sopivaa ja puhuttelevaa sanomaa.⁶⁰ Kirja välittää sairauden äärellä olevia lohdulliseen sanomaan Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret (5. Moos. 33:27). Sairaana oleva ihminen voi kokea olevansa turvassa niin sanotusti Jumalan kämmenellä. Rukoushetki voidaan pitää myös kuolevan luona, jossa rukoillaan kuolevalle Jumalan turvaa kuoleman hetkellä. Samalla rukoillaan apua sekä tukea omaisille. Potilaan ja omaisten kuuleminen korostuvat rukoushetkessä. Rukoushetki voidaan pitää, vaikka potilas olisi tajuton.⁶¹ ⁵⁷ Gothóni 2014, 54. ⁵⁸ Kiiski 2009, ⁵⁹ Gothóni 2014, 54. ⁶⁰ Aalto ym ⁶¹ Rukoushetki kuolevan luona. 18

19 Yksityinen ehtoollinen Sairaan ehtoollisella on pitkä perinne. Ehtoollinen on mahdollistettava myös sairaille ja vanhuksille, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua yhteiseen ehtoollisen viettoon kirkossa. Tällöin ehtoollinen toimitetaan heille yksityisesti. Ehtoollisen viettämisessä huomioidaan potilaan vointi. Potilaan tilanne huomioiden ehtoollinen voidaan toteuttaa soveltaen ja supistetummassa muodossa.⁶² Sairaan luona toteutettavaan ehtoolliseen voivat osallistua myös muut läsnäolijat, kuten omaiset tai hoitajat.⁶³ Yksityisen ehtoollisen tarkoituksena on potilaan hänen läheistensä uskon vahvistaminen, toivon lisääminen ja rakkauden välittäminen. Sen tarkoituksena on myös vahvistaa hengellistä elämää ja lupausta iankaikkisesta elämästä. Ehtoollinen on yhteyden, ilon ja kiitoksen ateria. Ehtoollisessa välittyy ajatus siitä, että Jumala antaa anteeksi kaiken, hyväksyy ihmisen sellaisenaan ja on lähellä. Ehtoollista vietetään joko potilaan tai omaisten pyynnöstä. Ehtoollinen on kristittyjen yhteisesti viettämä ateria Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muistoksi. Mikäli potilas ei kykene nielemään, voi jakaja kastaa leivän viiniin ja kostuttaa sillä potilaan huulia. Näin potilaalle konkretisoituu ehtoollisen merkitys selkeämmin. Huonokuntoisessa tai muistisairaudesta kärsivässä potilaassa leivän ja viinin maun tunteminen suussa voivat herättää muistoja ja ajatuksia. Mikäli potilas on kuolemaisillaan eikä pappia saada paikalle, voi luterilaiseen kirkkoon kuuluvalle potilaalle antaa ehtoollisen kuka tahansa kristitty. Kuitenkin pääasiassa ehtoollisen jakaminen on sairaalapapin tai muun seurakunnan työntekijän tehtävä.⁶⁴ Tärkeää on, että tilaisuus saa arvonsa mukaiset puitteet. Valkoisella liinalla peitetylle pöydälle on asetettuina ehtoollisvälineiden lisäksi risti tai krusifiksi sekä mahdollisesti palava kynttilä. Paloturvallisuuden vuoksi kynttilän polttamista on voitu rajoittaa sairaalaolosuhteissa.⁶⁵ ⁶² Kiiski 2009, ⁶³ Kettunen 2013, ⁶⁴ Yksityinen ehtoollinen. ⁶⁵ Aalto ym. 2016,

20 Rippi Ripin käyttö lisääntyi sairaalasielunhoidossa 1990-luvun lopulla, jolloin se sai enemmän julkisuutta. Keskustelu vilkastui muun muassa käytännöllisen teologian emeritus professorin Paavo Kettusen suomalaista rippiä käsittelevän teoksen ilmestyttyä.⁶⁶ Sielunhoidollinen keskustelu voidaan myös mieltää eräänlaiseksi ripittäytymiseksi. Rippiä tulisi edeltää sielunhoidollinen keskustelu, joka voi vapauttaa potilaan mieltä painavista asioista, jopa niin, ettei rippiä tarvita. Yksityisen ripin voi toimittaa vapaamuotoisesti tai esimerkiksi Kirkollisten toimitusten kirjan kaavan mukaisesti, joka voi aloittelevalle ripin vastaanottajalle olla avuksi.⁶⁷ Rippiin kuuluu aina synnintunnustus ja -päästö. Ripin vastaanottajaa velvoittaa vaitiolovelvollisuus.⁶⁸ Yksityinen rippi toteutetaan aina potilaan pyynnöstä. Muutoin se voi aiheuttaa potilaassa aiheettomia syyllisyyden tunteita. Toisaalta parhaimmillaan rippi voi välittää potilaalle armon ja anteeksiannon. Yksityinen rippi ei ole kovin yleinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä, koska se on mielletty enemmän kuuluvaksi katolisen kirkon piiriin. Yksityinen rippi tulee nähdä kuitenkin yhtenä sielunhoidon mahdollisena vaihtoehtona, vaikka suomalaiset eivät sitä ole omaksuneet käyttöönsä.⁶⁹ Rippiä voidaan pitää hengellisen elämän hoitamisena. Ripin keskeinen merkitys on mieltä vaivaavista asioista vapautuminen eli syyllisyydestä vapautuminen. Sen lisäksi ripillä voi olla myös rikkoutunutta jumalasuhdetta korjaava merkitys tai jumalasuhdetta hoitava merkitys. Ihminen voi hakea muutosta elämäänsä ripin kautta tai jumalasuhteensa ja hengellinen elämänsä uudistamiseen. Parhaimmillaan ihmisen levoton ja katuva sielu saa ripin myötä rauhan ja synnistä vapautumisen.⁷⁰ Kettusen Suomalainen rippi -tutkimusaineistossa haastateltava kuvasi rippiä seuraavasti: Rippi on kuin hengellinen saunassa käynti; vanha, likainen on pois pyyhitty, on hyvä, puhdas ja kevyt olo.⁷¹ ⁶⁶ Ylikarjula 2005, 90. ⁶⁷ Kiiski 2009, ⁶⁸ Aalto ym. 2016, 56. ⁶⁹ Kiiski 2009, ⁷⁰ Kettunen 1998, ⁷¹ Kettunen 1998,

21 Raamattu Elämän käännekohdissa ihmiset saattavat etsiä Raamatusta opastusta ja lohdutuksen sanoja.⁷² Raamatun, kristinuskon pyhän kirjan käyttö on myös sielunhoidossa perusteltua sen hengellisen ulottuvuutensa vuoksi. Se antaa mahdollisuuksia tarkastella potilaan elämäntilannetta Raamatun näkökulmasta.⁷³ Raamattu on käyttökelpoinen sielunhoidon väline silloin, kun potilas haluaa kuulla Jumalan sanaa. Potilaan tilanteeseen se voi tuoda lohdutusta. Joillekin Raamattu on edelleenkin keskeisin sielunhoidon väline.⁷⁴ Sielunhoitaja tuntee Raamatun keskeisimmän sisällön, sen sisältämät opetukset ja elämänviisaudet. Sielunhoitaja voi hyödyntää niitä sielunhoidossa eri tavoin, löytäen tilanteeseen sopivaa asiakasta lohduttavaa tai tukea antavaa sanottavaa.⁷⁵ Raamattua voi käyttää perinteisellä tavalla, lukemalla sitä ja miettien sen välittämää sanomaa eli tulkitsemalla. Raamattua voi myös käyttää viittaamaalla siihen sielunhoidollisen keskustelun yhteydessä, löytäen yhtymäkohtia Raamatun kertomuksista potilaan tilanteeseen. Sielunhoitajan on tärkeää kuunnella myös potilaan tulkintaa Raamatun kohdista, miten hän ymmärtää ne elämäntilanteessaan. Potilaan kanssa voi ottaa puheeksi myös, mitä Raamattu hänelle merkitsee. Raamatun käyttö ei saa olla niin sielunhoitajalle kuin potilaalle pakonomaista. Sielunhoitajan ammattitaitoon kuuluu tunnistaa, millainen vaikutus potilaan psyykkisellä sairaudella on uskonnollisuuteen ja Raamatun tulkintojen vääristymiselle tai Raamatun pakonomaiseen käyttöön. Tästä näkökulmasta Raamatun käyttö on oltava harkittua psyykkisesti sairaan ihmisen sielunhoidossa ja tilannekohtaisesti jopa pidättäydyttävä sen käytöstä.⁷⁶ ⁷² Raamatunluku sielunhoidon välineenä. ⁷³ Gothóni 2014, 50. ⁷⁴ Sainio 1987, 93. ⁷⁵ Kiiski 2009, ⁷⁶ Gothóni 2014,

22 Virsien käyttö Virret ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä. Virret kuuluvat seurakunnan elämään ja ovat keskeisiä niin jumalanpalveluksissa kuin hartaustilaisuuksissa. Virsikirjan voidaan sanoa olevan seurakunnan tärkeimpiä kirjoja. Virsiä pyritään tekemään myös nuorille tutummaksi järjestämällä muun muassa rippikouluun virsiopetusta.⁷⁷ Musiikin maisterin, kanttorin Katarina Engströmin sanoja lainatakseni virret voivat avata portin ihmisen sydämeen, koskettaa sielun syvyyteen. Unohdamme usein virsien olevan tärkeitä sielunhoidon välineitä.⁷⁸ Niiden käyttö on nykyisin sielunhoidossa vähäisempää.⁷⁹ Useimmilla suomalaisilla on ehkä jo lapsuudesta asti tutuksi tullut virsi, lempivirsi. Sen laulaminen tai kuuleminen tuo lohdun ja turvan tunnetta.⁸⁰ Virret voivat toimia matkakumppanina koko elämän ajan, lapsuudesta vanhuuteen saakka.⁸¹ Niihin voi liittyä paljon hyviä muistoja.⁸² Erityisen tärkeitä vanhat tutut virret ovat iäkkäiden ja muistisairaiden potilaiden sielunhoidossa. Muistisairas iäkäs muistaa tuttujen virsien sanat, vaikka muutoin ei enää puhetta tuottaisi. Näin virsien lauluhetkellä voidaan luoda pyhyyden ja levollisuuden tunnetta myös muistisairaan ihmisen elämään. Lohdutuksen lisäksi virret sisältävät henkilökohtaista rukousta ja kiitosta. Virret ilmentävät myös henkilökohtaista uskoa ja voivat sanoituksellaan ilmaista jotain ihmisen sisäisestä maailmasta. Musiikin hoitava vaikutus on tunnettu kautta aikojen. Vanhassa Testamentissa kerrotaan Saulin ahdistuksen helpottuneen kuultuaan Davidin soittavan harppuaan. Virret välittävät ihmisen elämään lohdutusta ja toivoa, muistuttaen Jumalan huolenpidosta ja armosta.⁸³ ⁷⁷ Kiiski 2009, 121. ⁷⁸ Aalto & Toiviainen 2009, 7. ⁷⁹ Kiiski 2009, 124. ⁸⁰ Aalto & Toiviainen 2009, 7. ⁸¹ Engström 2009, 105. ⁸² Engström 2009,

23 Sairaan öljyllä voitelu Sairaan voiteleminen öljyllä on vanha kirkollinen perinne, joka pohjautuu Raamattuun ja varhaiskirkon elämään. Voiteleminen voi tulla kyseeseen erityisesti silloin, kun seurakunnan jäsen ei kykene enää ottamaan vastaan pyhää ehtoollista. Tällä tavoin voidaan sairas siunata tai myös kätten päälle panemisella. Öljyllä voitelun tarkoituksena on sairaan toivon ja uskon vahvistaminen. Se voidaan tehdä myös potilaan ollessa tajuton. Toimituksen suorittaja piirtää oliiviöljyssä kastetulla peukalollaan ristinmerkin potilaan otsaan, osoittaen rukousta sairaan puolesta ja hänen siunaamista. Tarkoituksena on antaa myös henkistä tukea sairaalle.⁸⁴ Vuoden 2003 Kirkollisten toimitusten kirjassa Sairaan luona -kaavassa mainitaan öljyllä voitelun käytöstä. Asiana se ei ole näin uusi vaan piispainkokous on antanut siitä jo vuonna 1985 ohjeet. Niiden mukaan öljyllä voitelemisen on tapahduttava sairaan toivomuksesta. Ennen sen toimittamista voitelun suorittajan on keskusteltava sairaan kanssa toimituksen luonteesta ja kulusta. Esirukouksen ja sairaan siunaamisen tulee olla painopisteenä ja toimituksen suorittajana on pappi, lehtori tai diakonian viranhaltija. Öljyllä voitelemisessa käytetään puhdasta oliiviöljyä. Sairaiden öljyllä voitelu on kuulunut osaksi Tuomasmessua. Vähäisen käytön vuoksi siihen saatetaan suhtautua varauksellisesti.⁸⁵ ⁸³ Engström 2009, ⁸⁴ Öljyllä voitelu. ⁸⁵ Kiiski 2009,

24 2.8 Sairaalasielunhoidon kehittämistarpeet Teologian tohtorin, dosentti Raili Gothónin mukaan sairaalasielunhoidon kehittämistarpeet liittyvät sielunhoitajan ammattitaidon, osaamisen ylläpitämiseen. Erityisesti koskien terveydenhuollon eettisten kysymysten käsittelyä, kuolevan potilaan kohtaamiseen liittyvää osaamista ja saattohoitoa. Tulevaisuudessa sairaalasielunhoitotyö voi ulottua myös yhä yleistyvämpään potilaiden avohoitoon, osaksi kotihoitoa. Kirkolliskokouksen yleisvaliokunta käsitellessään sairaalasielunhoidon kehityslinjoja on tuonut esille sairaalasielunhoitotyön priorisoinnin tarpeen niukkenevien resurssien myötä. Sairaalapappien ammatilliseen tukemiseen ja työnohjaukseen on kiinnitettävä huomiota. Sairaalassa sairaalapappi voi olla ainoa ammattinsa edustaja ja siten sairaalapapin työ voi tuntua yksinäiseltä. Sen vuoksi sairaalapapin ei ole mahdollista käsitellä työssään kohdattavia vaikeita asioita oman ammattinsa edustajan kanssa. Sairaalapappiin kohdistetaan lisäksi odotuksia; käytettävissä ja näkyvillä oloa. Lisäksi hänen odotetaan vastaavan potilaiden, omaisten ja hoitohenkilökunnan taholta tuleviin odotuksiin ja tarpeisiin. Gothónin mukaan oman haasteensa sairaalapapin työhön saattaa tuoda työskentely kahden erilaisen organisaation, sairaalan ja kirkon keskuudessa. Sairaalapappi voi kokea kuuluvansa ja löytää paikkansa molemmissa organisaatioissa. Toisaalta se voi luoda jännitteitä tai juurettomuudenkin tunteita.⁸⁶ Gothónin lisäksi myös Laura Timonen esittää kehittämisehdotuksia pro gradu - tutkielmansa tuloksissa niin sielunhoitajien koulutukseen kuin sielunhoitajien ammattitaitoon liittyen. Timosen mukaan sielunhoitajien koulutuksessa on korostettava erityisesti persoonallisen läsnäolon ja asiakkaan tunteiden kuuntelemisen merkitystä sekä sielunhoidon vastuullista luonnetta. Vastuullisuutta on selvittää asiakkaan toiveet sieluhoitokeskustelujen jatkuvuudesta ja huolehtia tulevien keskustelujen ajankohdista sopimisesta asiakkaan kanssa. Timosen mukaan sielunhoitajien on ammatillisen kehittymisen ja ammattitaidon ylläpitämisen kannalta tärkeää tarkastella tekemäänsä sielunhoitotyötä kriittisesti.⁸⁷ ⁸⁶ Gothóni 2014, ⁸⁷ Timonen 1999,

25 Samansuuntaisia ajatuksia sairaalasielunhoidon tulevaisuuden suhteen esiintyi jo vuonna 1999 Makwerin tutkimustuloksissa, jonka mukaan sairaalasielunhoitajien ammattitaidon ylläpitäminen jatkuvalla opiskelemisella nähtiin välttämättömänä. Tämä on tärkeää jo työn vaativuuden lisäksi, mutta myös sairaalapappien asiantuntijuuden lisääntyvän kysynnän vuoksi tulevaisuudessa. Makwerin haastattelemien sairaalapappien mielestä moniammatillinen yhteistyö tulee entisestään korostumaan. Sairaalasielunhoito on kohdannut myös haasteita, jotka vaikuttavat sielunhoidon toteuttamiseen, kuten potilaiden lyhenevät hoitoajat ja eri kulttuuri- ja uskontotaustaiset potilaat. Myös kriisityön arveltiin lisääntyvän sairaalapapin työssä.⁸⁸ 2.9 Aiemmat tutkimukset Sairaalasielunhoitajan ammatti-identiteetti on Matti Sipon vuonna 2000 valmistunut väitöskirja. Sippo on tutkinut sairaalasielunhoitajan ammatti-identiteettiä haastattelemalla 30 sairaalasielunhoitajaa vuosina ⁸⁹ Tutkimuksen kannalta oli tärkeää haastateltavien riittävän pitkä työkokemus sairaalasielunhoidosta. Pitkän työkokemuksen lisäksi persoonallisuuden kehittyminen vaikuttaa ammattiidentiteetin muodostumiseen eli siihen, miten omaksutaan ammatille ominaiset piirteet.⁹⁰ Haastateltavilla oli vahva kutsumus ja kiinnostus työskennellä sairaalasielunhoitajana sekä he kokivat työnsä merkitykselliseksi. He näkivät työnsä lähimmäisen palvelemisena, jonka lähtökohtana oli potilaiden tarpeiden huomioon ottaminen. He kokivat sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutuksen ja yleensä koulutuksen sekä työnohjauksen tukevan heitä sielunhoitotyössä. Koulutus antoi valmiuksia työskennellä sairaalasielunhoitajana, mutta myös vahvisti ammattiidentiteetin kehittymistä.⁹¹ ⁸⁸ Makweri 2001, ⁸⁹ Sippo 2000, 63. ⁹⁰ Sippo 2000, 23. ⁹¹ Sippo 2000,