PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO"

Transkriptio

1 PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO

2 YRITYSTUNNUS Pori Energia Oy:n yritystunnus muodostuu kolmea salamaa kuvaavasta kuviosta ja Pori Energia - logosta. Yritystunnus muuten esitetään esitettyjen ohjeiden mukaan. SUOJA-ALUE Yritystunnuksen ympärille jätetään suojaalue, joka erottaa sen ympäristön muista mahdollisista elementeistä. Logoa ei saa myöskään sijoittaa suojaaluetta lähemmäs minkään elementin reunaa. Suoja-alueen leveys ja korkeus määrittyy ENERGIA-sanan korkeuden mukaan. PMS 363 tai 7739 C CMYK 75, 0, 92, 22 RGB 40, 149, 70

3 TUNNUKSEN MUU KÄYTTÖ Yritystunnus on suunniteltu käytettäväksi pääsääntöisesti vihreänä, mutta tarvittaessa sitä voi käyttää myös mustana tai valkoisena. Valkoista nk. negatiivilogoa käytetään tumman taustan tai kuvan päällä. Yritystunnuksen minimikorkeus on 8 mm. Yritystunnus voidaan sijoittaa myös vihreän suorakaiteen päälle, muista silloinkin suojaalue.

4 TUNNUKSEN SIJOITTAMINEN JULKAISUISSA Tunnuksen sijoittelua graafisissa julkaisuissa ei haluta rajoittaa liikaa. Muutamia perusohjeita kuitenkin on: 1. Suoja-alueen kunnioittaminen. Älä sijoita logoa liian lähelle reunoja. 2. Negatiivista logoa kuvan päälle sijoittaessa, vältä sekavien kohtien päälle sijoittamista, sekä muista riittävä kontrasti. Kontrastia saa mm. sävykuvilla. Logo on liian lähellä reunaa Riittävä suoja-alue. Logo ei tule tarpeeksi esille. Liian pieni kontrasti. Nyt logo näkyy hyvin.

5 VÄRIT Pori Energia Oy:n pääväri on Pori Energia -vihreä. Väriä tulee käyttää kaikissa Pori Energian julkaisuissa ja viestinnässä yleisesti. Poissulkien mustavalkoiset julkaisut, sekä rajatut kohderyhmät. PÄÄVÄRI Pori Energia Tehosteväri 1 ja tehosteväri 2 käytetään yleensä hillitysti tehostamaan tai keventämään ilmettä. Rajattu kohderyhmä Tehostevärejä voidaan käyttää myös ilman pääväriä, kun viestintää halutaan tarkoituksellisesti kohdentaa rajatulle kohderyhmälle (esim. nuoriso). PMS 363 tai 7739 C CMYK 75, 0, 92, 22 RGB 40, 149, 70 TÄRKEÄÄ! Yritystunnuksessa käytetään aina pääväriä, mustaa tai valkoista. TEHOSTEVÄRI 1 Omena TEHOSTEVÄRI 2 Lime PMS 368 CMYK 57, 0, 100, 0 RGB 122, 193, 67 PMS 584 CMYK 38, 0, 100, 0 RGB 171, 208, 55

6 TYPOGRAFIA Yrityksen markkinointiviestinnän kirjaintyyppinä on käytössä Helvetica Neue ja sen eri kirjainleikkaukset. Mikäli Helvetica Neue -kirjaintyyppiä ei ole mahdollista käyttää, voidaan käyttää Arial kirjaintyyppiä; esimerkiksi verkkosivuilla ja powerpoint-esityksissä.

7 Tuulivoimasta voimaa Tur? Omnis et labor aut a dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini doluptiis Tuulivoimasta voimaa Tur? Omnis et labor aut a dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini doluptiis Tur? Omnis et labor aut a dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini. Dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini doluptiis Tur? Omnis et labor aut a dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini. Dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini doluptiis Tur? Omnis et labor aut a dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini doluptiis Tur? Omnis et labor aut a dollaut apel excere, ut et ommolor rovitia pro ipsundit endanisqui nus voluptatem voluptatqui ulloreium verum volor alias dolupta tiassini doluptiis Logo kannattaa useimmissa tapauksissa sijoittaa graafisesti joko alalaitaan tai jompaan kumpaan yläkulmaan.

8 KÄYNTIKORTIT Käyntikortin mitat ovat 90x50mm Kirjasintyyppi: Nimi ja titteli: Helvetica Neue 45 light Pistekoko: 10 pt Muu teksti: Helvetica Neue 45 light Pistekoko: 7 pt / riviväli 8,2 pt Pori Energia Oy Radanvarsi 2, PL PORI GSM Vaihde jussi.salo@porienergia.fi Jussi Salo Tiimipäällikkö Käyntikortin paperi: Valkoinen käyntikorttikartonki, g/m 2 Pori Energia Oy Radanvarsi 2, PL PORI GSM Vaihde jussi.salo@porienergia.fi Jussi Salo Tiimipäällikkö Pori Energia Oy Radanvarsi 2, PL PORI GSM Vaihde jussi.salo@porienergia.fi Jussi Salo Tiimipäällikkö Jussi Salo Tiimipäällikkö Pori Energia Oy Radanvarsi 2, PL PORI GSM Vaihde jussi.salo@porienergia.fi

9 KIRJEKUORET JA KIRJELOMAKE Kirjasintyyppi: Helvetica Neue 45 light Pistekoko: 8 pt Väri: Cmyk 75, 0, 92, 22 Kirjelomakkeen paperi: Kuoren paperi:

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212 LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella

Lisätiedot

Grisaille Graafinen opas

Grisaille Graafinen opas Sisällys Yritystunnuksen käyttö Yritystunnuksen käyttötapoja... 3 Esimerkkejä yritystunnuksen vääristä käyttötavoista... 4 Yritystunnuksen käyttö valokuvan kanssa... 5 Yritystunnuksen käyttö valokuvan

Lisätiedot

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019 A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta

Lisätiedot

isto nen ohje aafi Gr 1

isto nen ohje aafi Gr 1 Graafinen ohjeisto 1 Yritystunnus Porin Seudun Matkailu Oy MAISAn yritystunnus muodostuu maisa - tunnuksesta ja Porin Seudun Matkailu Oy -logosta. Yritystunnuksen pyöreät ja vahvat muodot viestivät yrityksen,

Lisätiedot

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville. Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1.0

Graafinen ohjeisto 1.0 Graafinen ohjeisto 1.0 01 01 Peruselementit Logo POP vakuutuksen logo on suunniteltu digitaaliseen ympäristöön ja siksi digitaalinen näkyvyys määrittelee ilmeen. Play-elementti Play-elementti painikkeenomaisena

Lisätiedot

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja...

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja... Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Saatesanat...3 Liikemerkki...4 Värit...5 Logo suomenkielisenä...6 Logo ruotsinkielisenä...6 Liikemerkin käyttötapoja...7 Logon käyttötapoja...8 Tunnuksen suoja-alue...9 Typografia...10

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 2013

Graafinen ohjeisto 2013 Graafinen ohjeisto 2013 Yritystunnus Äänekosken Energian yritystunnus muodostuu kolmesta osasta: sinisestä ja oranssista muodosta, sekä logosta. Ensisijainen yritystunnus Ensisijainen yritystunnus Toissijainen

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t u s

G r a a f i n e n o h j e i s t u s Graafinen ohjeistus Naisten Valmiusliiton graafinen ilme on merkittävä osa yleisölle välittyvästä mielikuvasta. Graafisen ohjeistuksen avulla luodaan huoliteltu ja yhtenäinen ilme, joka antaa Naisten Valmiusliitosta

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry tukee Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry:n ja Kalevan Nuorten Liitto ry:n visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen.

Lisätiedot

Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6

Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6 Graafinen ohjeisto Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6 Yritystunnus Corpon yritystunnusta käytetään aina oheisessa muodossa. Logotekstiä ei saa latoa (kirjoittaa) eikä

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen

Lisätiedot

G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus

G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus G R A A FI O HJ E IS Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus N E N T US Logo Kaarinan Pojat ry:n logon tulee näkyä kaikissa KaaPon materiaaleissa, myös joukkueiden tuottamissa materiaaleissa. Logoa käytetään

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014 Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen. Ohjeistoon tulee tarpeen

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3 GRAAFINEN OHJEISTO Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Logon/liikemerkin rakenne 3 2.1 Logon/liikemerkin rakenne 4 markkinointiviestinnässä 2.2 Suoja-alue 4 2.3 Värit ja esitystavat 5 2.4 Värit markkinointiviestinnässä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

Graafiset elementit

Graafiset elementit Graafiset elementit 21.9.2018 1. Tunnus Tunnus 1.2. Tunnuksen suoja-alue Tunnukselle on määritelty suoja-alue jonka sisälle ei saa sijoittaa muita graafisia elementtejä tai tekstiä. x x Suoja-alue määrittää

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimusten. graafinen ohjeisto

Energiatehokkuussopimusten. graafinen ohjeisto Energiatehokkuussopimusten ilme graafinen ohjeisto Energiatehokkuussopimusten tunnus Suomalaisille energiatehokkuussopimuksille on suunniteltu oma tunnus, jota käytetään kaikessa energiatehokkuussopimusten

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015 Graafinen ohjeisto Päivitetty tammikuussa 2015 Sisällys Sisällys Esipuhe Liikemerkki ja logo Värit korteille ja kirjepohjalle Typografia Fontit korteille ja kirjepohjalle Kirje- ja esityspohja Käyntikorttipohjat

Lisätiedot

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia 4. Visuaalinen

Lisätiedot

suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli

suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli gr a a f ine n oh je is t o suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli l ogo Suomen Palopäällystöliiton logo on sinetin ja tekstin yhdistelmä. Tässä on esitettynä sen perusversio jota pyritään käyttämään

Lisätiedot

Kainuun liitto. Graafiset elementit ja ohjeet

Kainuun liitto. Graafiset elementit ja ohjeet Kainuun liitto Graafiset elementit ja ohjeet Logot Kainuun liiton logo esitetään ylläolevalla tavalla. Logoa ei esitetä missään muussa muodossa tai väreissä, lukuunottamatta mustavalkoisia esityksiä,

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake

Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo sivu 3 Johdanto Logo sivu 4 Värit sivu 6 Tekstityypit sivu 7 Lomakkeisto sivu 8 Kirjelomake Jatkolomake Kirjekuori C4 Kirjekuori C5 Kirjekuori

Lisätiedot

LOGON MITTASUHTEET. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n logoa voidaan käyttää 4-värisenä tai mustavalkoisena.

LOGON MITTASUHTEET. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n logoa voidaan käyttää 4-värisenä tai mustavalkoisena. GRAAFINEN OHJEISTO Pirkan Isännöintikeskus ISA Oy:lle on luotu uusi graafinen linjaus ja ohjeistus tammikuussa 2006, samalla kun yrityksen nimi muuttui ISA-auktorisoinnin yhteydessä. (ISA on Isännöitsijöiden

Lisätiedot

Johtokunta 2.11.2009 155. Graafinen ohjeistus

Johtokunta 2.11.2009 155. Graafinen ohjeistus Johtokunta 2.11.2009 155 Graafinen ohjeistus Sisällys: 1. Käyttäjälle 3 2. Liikelaitoskuntayhtymän logo ja sen käyttö 4 3. Graafisen ilmeen perusvärit 6 4. Kirjasimet ja tekstityypit 7 5. Liikelaitoskuntayhtymän

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

Kainuun sote. Graafiset elementit ja ohjeet

Kainuun sote. Graafiset elementit ja ohjeet Kainuun sote Graafiset elementit ja ohjeet Logot Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän logo esitetään ylläolevalla tavalla. Logia ei esitetä missään muussa muodossa tai väreissä, lukuunottamatta

Lisätiedot

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS. Graafinen ohjeisto

GRAAFINEN OHJEISTUS. Graafinen ohjeisto GRAAFINEN OHJEISTUS LOGO SLOGANILLA Elämän peruspilarit Tunnus kokonaisuutena kuvaa vahvaa I-kirjainta viitaten Iisalmen kaupungin nimeen. Logon kantava idea tulee Koljonvirran pohjassa säilyneistä alkuperäisen

Lisätiedot

Kanta graafinen ohje. Versio

Kanta graafinen ohje. Versio Kanta graafinen ohje Versio 3.0 17.3.2014 Sisältö Kirjoitusasu Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet ja kieliversiot Tunnus ja nimi aukikirjoitettuna

Lisätiedot

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto GRAAFINEN OHJEISTO TIETEENTEKIJÖIDEN LIITON LOGO Tieteentekijöiden liiton kaksivärinen logo koostuu symbolista ja kolmikielisestä tekstiosasta. Pelkkä logon symboliosan käyttö on mahdollista

Lisätiedot

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Logo YTN:n logosta on kaksi versiota. Ensisijaisesti käytetään logon versiota numero 1. Versiota 2 käytetään erityistilanteissa, kuten erittäin pienessä koossa. 1. Ensisijainen käyttö

Lisätiedot

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Johdanto sisällysluettelo Logo... 3 Logon käyttö... 4 Logon sovellukset... 5 Väripaletti... 6 Joensuun kaupunginteatteri on saanut uuden visuaalisen

Lisätiedot

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0 Kanta-palvelut graafinen ohje 18.9.2017, versio 6.0 Sisältö Kirjoitusasu Palvelut, taivutus, kieliversiot Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet

Lisätiedot

ELÄKELIITTO. graafinen ohjeistus

ELÄKELIITTO. graafinen ohjeistus ELÄKELIITTO graafinen ohjeistus LOGO Sloganlogo peruslogo 3 painoväriä tai CMYK musta nega Logon käyttö 10% logon leveydestä 10% logon leveydestä Kaikkien logoversioiden suoja-alue, jonka sisään ei saa

Lisätiedot

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Paikallisen nuorisoseuran graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä.

Lisätiedot

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Graafiset ohjeet 1 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Tunnus Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus on järjestön nimen alkukirjaimista muodostettu nimilogo,

Lisätiedot

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Esipuhe 3 Tunnus 4 Versiot 5 Käyttö 9 Vaakuna 10 Värit 11 Typografia 12 Graafiset elementit 13 Lomakepohjat 14 Vaakunalla 14 Markkinointitunnuksella 15 Kirjekuoret ja käyntikortit

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1. 1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo

Lisätiedot

Uusi norppa, uusi logo

Uusi norppa, uusi logo Graafiset ohjeet Miksi graafiset ohjeet? Uusi norppa, uusi logo Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta Suomen luonnonsuojeluliiton viestintään. Saimaanorppa tuli SLL:n

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE

GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE Haluamme uudella tunnuksella muistuttaa ihmisille, että aivot luovat pohjan kaikelle inhimilliselle vuorovaikutukselle. Tyylitellyn aivot-tunnuksen voi nähdä myös

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. STTK / Graafinen ohjeisto

Graafinen ohjeisto. STTK / Graafinen ohjeisto TOIMIHENKILÖKESKUSJÄRJESTÖ STTK 1 Graafinen ohjeisto V.1 / 2013 Johdanto Sisällysluettelo 2 Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n graafinen ohjeisto sisältää visuaalisen identiteetin ydinelementit, niihin

Lisätiedot

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS TAMPEREEN SISU vuodesta 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS Sisällysluettelo LOGO Logo 3 Typografia. 5 Värit... 8 Lomakkeet 10 Kuvitus 12 - A KU UVITUS KEET LOMAKK TYPO GRAFI VÄRIT 2 LOGO TAMPEREEN SISU vuodesta

Lisätiedot

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI 1.1 Vaakunan ja logotyypin mittasuhteet ja suoja-alue 1.2 Vaakunan ja logotyypin värit 1.3 Vaakuna ja logotyypin käyttö 1.4 Typografia 2. LOMAKKEISTO

Lisätiedot

Johdanto. REIM Group Oy Ltd

Johdanto. REIM Group Oy Ltd Graafinen ohjeisto Johdanto 3 REIM Group Oy Ltd Osakkaiden sijoitus taloyhtiön osakkeisiin on elämän tärkeimpiä ja kalleimpia sijoituksia. Sijoituksen jälkeen omaisuudesta huolehtimaan REIM on paras mahdollinen

Lisätiedot

Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto

Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto Johdanto Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut on koottu osoitteen demokratia.fi alle. Tästä ohjeistosta löydät sekä demokratia.fi:n

Lisätiedot

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015 Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää. GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

HAAGA-HELIA AVAA OVET TYÖELÄMÄÄN TUNNUS ESITTELY

HAAGA-HELIA AVAA OVET TYÖELÄMÄÄN TUNNUS ESITTELY GRAAFINEN OHJEISTUS HAAGA-HELIA AVAA OVET TYÖELÄMÄÄN TUNNUS ESITTELY Haaga-Helian graafinen ohjeisto linjaa sen, miltä näytämme ulospäin ja miten käytämme erilaisia graafisia elementtejä viestinnässä ja

Lisätiedot

tunnus värit typografia SISÄLTÖ saatesanat 3 tunnus 4 värit 9 typografia 12 lomakkeisto 16 kuvamaailma 25 sovellukset 28

tunnus värit typografia SISÄLTÖ saatesanat 3 tunnus 4 värit 9 typografia 12 lomakkeisto 16 kuvamaailma 25 sovellukset 28 GRAAFINEN OHJEISTO typografia sovellukset kuvamaailma lomakkeisto värit tunnus SISÄLTÖ saatesanat 3 tunnus 4 värit 9 typografia 12 lomakkeisto 16 kuvamaailma 25 sovellukset 28 SAATESANAT HAAGA-HELIA on

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 2 Sisällys: LOGO, VÄRIT JA TYPOGRAFIA Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 6 Typografia... 7 LOMAKKEISTO JA MUU MATERIAALI Käyntikortti... 8 Facebook-materiaalit...

Lisätiedot

Lataa Hyvää Suomesta -merkki osoitteesta: www.hyvaasuomesta.fi/kuvapankki/hyvää-suomesta-logot

Lataa Hyvää Suomesta -merkki osoitteesta: www.hyvaasuomesta.fi/kuvapankki/hyvää-suomesta-logot GRAAFINEN OHJEISTO Hyvää Suomesta -merkin käyttöoikeus on Ruokatieto Yhdistys ry:n jäsenillä sekä niillä MTK:n ja SLC:n jäsenillä, joille Ruokatieto on myöntänyt merkin käyttöoikeuden. Tutustu huolella

Lisätiedot

Industria Oy yritysilmeen graafinen ohjeisto. Toukokuu 2011

Industria Oy yritysilmeen graafinen ohjeisto. Toukokuu 2011 Industria Oy yritysilmeen graafinen ohjeisto Toukokuu 2011 Tämä ohjeisto esittelee Industria Oy:n yritysilmeen ja toimii työkaluna sen soveltamiseen. Yhtenäisen ja laadukkaan visuaalisen identiteetin kannalta

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

Teollisuusliitto Graafinen Ohjeisto Graafinen Ohjeisto

Teollisuusliitto Graafinen Ohjeisto Graafinen Ohjeisto 1 Graafinen Ohjeisto 5 Logo Logo Teollisuusliiton pääelementti, jota suositellaan käytettäväksi itsenäisesti ilman muita elementtejä. 6 Logo Suomi / Suoja-alue & minimikoko Suoja-alue on pienin mahdollinen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ LEIRITUNNUS 3 LEIRITUNNUKSEN KÄYTTÖ 4 SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS 5 TYPOGRAFIA & VÄRIT 6 VÄRIEN, KUOSIEN JA TYPOGRAFIAN KÄYTTÖ 7 ILME-ESIMERKKI 8 KUVIEN KÄYTÖSTÄ 9 KÄYTTÖOHJE:

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS MILLOIN EHYT, EHYT RY JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY TEKSTISSÄ?

TUNNUS TUNNUS MILLOIN EHYT, EHYT RY JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY TEKSTISSÄ? GRAAFINEN OHJEISTO JOHDANTO Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n graafinen ohjeisto kokoaa yhteen visuaalisen viestinnän linjaukset. Visuaalinen identiteetti antaa viestinnälle ilmeen, persoonallisuuden ja ryhdin.

Lisätiedot

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. GRAAFINEN OHJEISTO Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. 2 TUNNUS RAY:N KÄYTTÖÖN JÄRJESTÖJEN JA RAY:N KÄYTTÖÖN

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Santa s United ry 2015

Graafinen ohjeisto Santa s United ry 2015 Graafinen ohjeisto Santa s United ry 2015 Sisällysluettelo Värit... 1 Logon värimäärittelyt....1 Logo, liikemerkki ja tunnus... 2 Yleistä...2 Santa s United tunnus...2 Tunnuksen käyttö...3 Suoja-alueet...4

Lisätiedot

g r a a f i n e n o h j e i s t o

g r a a f i n e n o h j e i s t o graafinen ohjeisto TUNNUSVÄRIT Finfoodin tunnusvärit ovat valkoinen ja sininen PMS300. Eri sovelluksissa käytetään teknisten vaatimusten takia eri tyyppisiä värejä, joihin liittyy oma värijärjestelmänsä

Lisätiedot

SISÄLLYS YRITYSTUNNUS JA SLOGAN 3 YRITYSILMEEN VÄRIT 4 ROTUKARJA-LOGO 5 LUOMU-LOGO 6 KIELLETTYJÄ ESIMERKKEJÄ 7 GRAAFINEN TUNNISTE 8 TYPOGRAFIA 9

SISÄLLYS YRITYSTUNNUS JA SLOGAN 3 YRITYSILMEEN VÄRIT 4 ROTUKARJA-LOGO 5 LUOMU-LOGO 6 KIELLETTYJÄ ESIMERKKEJÄ 7 GRAAFINEN TUNNISTE 8 TYPOGRAFIA 9 GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Tämä graafi nen ohjeisto esittelee Tammisen yritystunnuksen ja sen sovellukset sekä antaa ohjeita yritysilmeen käyttöön. Ohjeiston johdonmukainen käyttö on tärkeää laadukkaan

Lisätiedot

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella

Lisätiedot

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja

Lisätiedot

1 Graafinen ohjeisto

1 Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Johdanto... 2 Tunnuksen versiot... 3 Tunnuksen suoja-alue... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Slogan... 6 Graafiset elementit ja niiden käyttö... 7 Värimaailma... 8 Typografia... 9

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia

Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia Graafinen ohjeistus Taustaa Logon elementit Mittasuhtet Suoja-alue Värimääritykset Logon sijoittelu Kirjasintyypit eli typografia Taustaa Nuorten Kotkien alkuperäinen logo on vaakunamalliseen kehyksen

Lisätiedot

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI...

1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... GRAAFINEN OHJEISTO 1. ALKUSANAT... 3 2. TUNNUS... 3 3. VÄRIT... 3 4. MERKKI JA LOGOTYYPPI... 4 PÄÄLLEKKÄISVERSIO... 4 RINNAKKAISVERSIO... 4 5. SUOJA-ALUE... 5 6. TUNNUKSEN KÄYTTÖ... 5 7. MONIVÄRI... 5

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 2011 Tämä graafinen ohjeisto esittelee Makulihan logon ja sen sovellukset, sekä antaa ohjeet yritysilmeen käyttöön. Ohjeistoa ja sähköisiä originaaleja käytetään

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI

Lisätiedot

INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO

INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO 11.01.2019 SISÄLLYSLUETTELO Saatesanat...3 01 Tunnus Tunnuksen osat ja versiot...4 Suoja-alueet...5 Alueyhdistysten tunnukset...6 Tunnuksen virheellinen käyttö...7 Musta ja

Lisätiedot

Mikä Emma & Elias?... 3. Tunnus...4. Typografia... 7. Värit... 8. Kuosit...9. Valokuvat... 10. Kuvitukset...11. Käyntikortit...12

Mikä Emma & Elias?... 3. Tunnus...4. Typografia... 7. Värit... 8. Kuosit...9. Valokuvat... 10. Kuvitukset...11. Käyntikortit...12 GRAAFISIA OHJEITA SISÄLLYS Mikä Emma & Elias?... 3 Tunnus...4 Typografia... 7 Värit... 8 Kuosit...9 Valokuvat... 10 Kuvitukset...11 Käyntikortit...12 Julisteet RAY:n käytössä...13 Julisteet järjestöjen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto

Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 241018 Yhteisötunnus Yhteisötunnuksen esittely Maa- ja metsätalousministeriö / Graafinen ohjeisto 241018 / 5 Maa- ja metsätalousministeriön tunnuksen ja koko uuden ilmeen idea lähtee

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Linnan Kehitys Oy

Graafinen ohjeisto Linnan Kehitys Oy Graafinen ohjeisto Linnan Kehitys Oy 09/2014 Tämä graafinen ohjeisto on apuväline Linnan Kehitys Oy:n viestintään. Tunnusten käyttöoikeudet: Linnan Kehitys Oy Visuaalinen ilme: Muotoilutoimisto Siltanen

Lisätiedot

Värit. Logon käyttö ANILIINI VIOLETTI TUMMA VIOLETTI MUSTA VAALEA VIOLETTI

Värit. Logon käyttö ANILIINI VIOLETTI TUMMA VIOLETTI MUSTA VAALEA VIOLETTI GRAAFINEN OHJEISTO 1.9.2011 Värit Kaikessa FolkJamin viestintä- ja muussa materiaalissa käytetään alla olevia värejä. Mikäli jostain syystä ei voida käyttää täsmälleen kyseisiä sävyjä (esimerkiksi vaatepainatuksissa

Lisätiedot