Koti ja asuminen Asumisen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koti ja asuminen Asumisen"

Transkriptio

1 Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti

2 2 SAVON SANOMAT Sisällä Oletko maalainen, taloudellinen vai huoleton asukas? Sivut 8 9 Näillä tekstiileillä syntyy ajankohtainen syyssisustus Sivu 4 Vältä virheet ja valitse ja asenna ledit oikeaoppisesti Sivu 4 Ensi viikolla Miksi kannattaa ostaa ensiasunto? Lue asiantuntijoiden perustelut Ulkovalaisu on nyt myös kaunistamista, ei vain turvallisuutta lisäävä tekijä Kuopio alkaa olla kaupunkien helmi Neljännesvuosisata 25 vuotta. Sellaisen rupeaman olen Kuopiossa pysyvästi asunut. Lähiössä ja keskustassa, vaihtelevasti. Molemmilla asuinympäristöillä on puolensa ja sielunsa. Tämä on kuitenkin puheenvuoro urbaanille asuinympäristölle. Olkoonkin, että kirjoitan tätä kolumnia nyt luonnon rauhassa ja rantasaunan lämmetessä Jälän rannalla. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Tänään Jälällä, huomenna taas keskustassa. Maailma oli vuonna 1989 aika erilainen kuin näinä päivinä. Ja Kuopio siinä sivussa. Toisin on tänään. Olen asunut nyt taas ydinkeskustan liepeillä upealla satamaalueella muutaman vuoden. Pieni jakso isossa mittakaavassa, mutta silmissä elinympäristön muutos on ollut megaluokkaa. Kaikki on lähellä. Urheilu- ja kulttuuritapahtumat. Taidetorit, festivaalit sun muut. Ravintolat et cetera. Kolumni Jouni uttunen Ei täältä Espanjaan tai Ranskaan asti tarvitse lähteä. Ei itse asiassa nykyisin edes talvella. Kesän aikana pääsi nauttimaan muutaman minuutin kävelymatkan päässä muun muassa Michael Monroen ja Kaija Koon live-esityksistä sekä Martti Suosalon upeasta monologista. Lähikauppa löytyy talon kivijalasta. Pyöräilyreitit aukeavat luonnonkauniin Väinölänniemen kautta etelään esimerkiksi Rauhalahteen ja Saaristokaupunkiin, pohjoisessa vaikkapa Julkulaan ja Siilinjärven puolelle Vuorelaan. Ydinkeskustassa pyöräileminen on puolestaan vaivatonta ja nautinnollista rännikujien ansiosta. En tiedä toista kaupunkia, jossa on tarjolla moiset kevyen liikenteen väylät. Kulinaristeilllekin Kuopiosta on tullut monipuolisen kattauksen seikkailukeskus. Takana ovat ne ajat, kun etnisten ravintoloitten suhteen kiikaroitiin kateellisina Jyväskylän suuntaan. Kun KuPSin pelit saisi vielä takaisin kauniille ja nostalgiselle Vänärille, niin kaikki olisi täydellistä. Kysely: Mitä kotisi paljastaa sinusta? Se, ken kaupungissa asuu, suvaitkoon myös kaupunkiin kuuluvat äänet, tunteet ja tuoksut. Ai niin. Se nuoriso. Se, joka tulee jokaisen keskustassa asuvan kiusaksi kaljoittemaan ja pissimään eläimellisesti ihmisten takapihoille. Muutaman kerran olen kesän aikana käynyt keskustelemassa taloyhtiömme avoimelle pihalle rantautuneitten peikkojen kanssa. Nuoret poistuivat ja siivosivat jälkensä, ne vanhemman kaliiberin edustajat valitsivat toisen toimintakaavan. Mutta ei siitä sen enempää. Se, ken kaupungissa asuu, suvaitkoon myös kaupunkiin kuuluvat äänet, tunteet ja tuoksut. Sanotaan, että matkailu avartaa ja yhtä lailla, että tieto lisää tuskaa. Eli synkimmillään: mitä enemmän näet maailmaa, niin sitä enemmän oma elinympäristö alkaakin ahdistaa. Mutta hengittäkääpä hyvät ihmiset syvään ja katsokaa Kuopiota kahteen kertaan. Ja vielä pari kertaa päälle. elmihän tämä alkaa olla. Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja. Erikoislehti Nro Päätoimittaja: Jari Tourunen Tuottajat: Soili Väisänen (017) Kristiina Poutiainen (017) Visuaalinen tuottaja: Anu Mattila (017) Sähköposti: teemat@savonsanomat.fi Ilmoitusmyynti: Savon Sanomien mediamyynti (017) mediamyynti@ savonsanomat.fi, avainasiakaspäällikkö eli Kukkonen (017) Sivunvalmistus: Mediasepät Oy Painopaikka: Lehtisepät Oy Kuopion paino (2013) Jakelu: Savon Jakelu Oy Lehti jaetaan lauantaisin Savon Sanomien liitteenä tilaajille sekä lisäjakeluna kaikkiin talouksiin Kuopion, Siilinjärven, Vuorelan ja Toivalan taajamissa. Jakelumäärä Lehti on saatavana myös alueen noutopisteistä. Teksti: Soili Väisänen Kuvat: Anu Mattila Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaista uskoo, että kodin rooli oman identiteetin rakentajana on tärkeämpi kuin esimerkiksi koulutuksen tai ammatin rooli. Mitä kotisi kertoo sinusta itsestäsi? # Kaikkein eniten minusta kertovat taulut. Kehystetyistä kuvista näkee, että minulla on ollut mahtavia lemmikkejä, hyviä juhlia ja hienoja hetkiä ystävien kanssa. Elviksen ja Marilyn Monroen kuvat viittaavat musiikki- ja elokuvamakuuni. Salla Kurula, Kuopio # Kodissani oleva kitara kertoo, että olen blues-miehiä, ja ikonit puolestaan kertovat hengellisestä vakaumuksestani. Myös kirjat, esimerkiksi tiedekirjat, kertovat minusta. Kotini näyttää tavalliselta keskiluokkaiselta kodilta. Petteri yvärinen, Kuopio # Opiskelijakämppäni Turussa näyttää minulta. Esimerkiksi Vallilan Kallavesi-aiheinen suihkuverho vihjaa juuristani. Kotini kertoo kiinnostuksenkohteistani, esimerkiksi sisustamisesta. Pidän puusta, tummansinisestä, valkoisesta ja villatorkkupeitoista. Mira Räsänen, Kuopio # Ulkopuolinen näkee kodistamme sen, että meillä katsotaan paljon televisiota. Sen ympärille on rakennettu todellinen lepotila. Kodistamme voi tehdä myös sen päätelmän, että uusi kalustus on valittu loppuelämää ajatellen. Pitää ajatella nousemisen helppoutta ja sellaisia seikkoja. Veikko uttunen, Kuopio

3 KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT ok siilinjärvi pöljä Saunarinteentie 10 5h+k+khh+s 173/199,5 m 2 Tässä maaseudun rauhaa hakevalle perheelle unelmakoti! Oma tontti n. 1,3 ha. Kodin sydän on lämminsävyinen kaunis keittiö. Tunnelmaa luovat takka sekä leivinuuni. Kuntotarkastettu. Mh Esittely su petonen Pikonniemenkatu 14 6h+k+khh+kph+s +viherhuone 147/195 m 2 Aistikas koti, lasitettu viherhuone, eurooppalainen tunnelma ja puutarha. Kaikki mitä olet toivonut oma piha terasseineen Kallavesi-näkymillä, hyvin hoidettu talo, lämmin autotalli. Mh Esittely su Vähän enemmän. oikealla asenteella ja ammattitaidolla. Gitta Mielonen yrittäjä, Mika Leskinen Välityspalkkio sop. mukaan % sis. alv. Minimi asiakirjakulut rt Kuopio jynkkä Vuohikuja 2 A 3h+k+s (yht.järj. mukaan 2h+th+k+khh+s) 80 m 2 Tyylikäs, lämminsävyinen perhekoti kahdessa tasossa. Upea keittiö on kodin sydän. Tilava ulkovarasto ja autokatos. Rauhallisella alueella luonnonläheisyydessä. Mh Esittely su rt Kuopio neulamäki Leimaajantie 11 A 2h+k+s 58 m 2 Valloittava, hyvännäköinen ja persoonallinen koti erittäin suositulla alueella. Eteisestä avautuu pieni porrastus olohuoneeseen ja keittiöön, tilava kylpyhuone ja erillinen wc. Oma viehättävä piha. Mh Esittely su rautaniemi Kuurankatu 6 5h+k/rt+khh+kph+s 131 m 2 Raikas, puhdas, valkoinen Upea tasokas keittiö ruokailutiloineen, valoisa olohuone. Upeasti terassitilaa. Ilmeikäs vuokratontti, jolle kallio tuo suojaisuutta. Autokatos sekä varasto. Mh Esittely su pirtti Pölläkäntie 3 4h+k/rt+khh+kph+s+at 130,5 m 2 Kaunis koti, iso terassi ja upea piha. Tasainen vuokratontti, joka rajoittuu metsään. Koulu ja päiväkodit kävelymatkan päässä. Loistavat säilytystilat ja lämmin autotalli. Lapsiperheen unelmakoti! Mh Esittely su LehtonieMi elmikuja 10 5h+k/rt+khh+s 128/140 m 2 Tämä messualueen koti on upeasti suunniteltu ja toteutettu. Osittain lasitettu terassi Kallavesi näkymin, ja kaunis viimeistelty piha. Autokatos ja erittäin hyvät säilytystilat. Matalaenerginen talo. Mh Esittely su rautaniemi Luhastensalonkatu 18 4h+k/rt+khh+kph+s 127/195 m 2 Laadukkaat, tasokkaat materiaalit ja hyvä pohjaratkaisu. Terassi ilta-aurinkoon. Loistavat säilytystilat, autotalli ja erillinen huonetila omalla sisäänkäynnillä. Mh Esittely su KeLLonieMi Kellotarhantie 8 5h+k/rt+tkh+kph+s 120 m 2 yvin pidetty 1981 valmistunut talo upealla 624 m 2 vuokratontilla. Puutarhamainen, aurinkoinen piha lounaaseen, kokonaisuuden kruunaa lasitettu terassi. Autotalli ja erillinen varasto. Kuntotarkastettu. Mh Esittely su rautaniemi avukkalahdenkatu 9 5h+k+khh+kph+s+autok./var. 118/148 m 2 Juuri valmistunut omakotitalo vuokratontilla, koko 994 m 2. Autolle katospaikka, jonka voit tarvittaessa muuttaa talliksi. Vaihdossa huomioidaan osakehuoneisto. Mh Esittely su jynkkä Korpitie 13 5h+k+khh+kph+s 118/137,5 m 2 Erinomainen piha ja talo vuokratontilla. Lämminsävyinen keittiö. Autotalli/varasto, hyvät säilytystilat. Suositulla ja rauhallisella alueella. Kuntotarkastus tehty. Onko tämä perheesi unelmien täyttymys? Mh Esittely su rautaniemi avukkalahdenkatu 11 4h+k+khh+kph+s 116/165 m 2 Tässä juuri valmistuneessa kodissa näkyy ammattitaito, kädenjälki on upeaa! ienostunut värimaailma, moderni ja erittäin älykäs pohjaratkaisu. Autokatos ja lämmin varasto 12 m 2. Upean kokoinen terassi! Mh Esittely su pt Kuopio rahusenkangas Ritosentie 24 A 4h+k+s 83 m 2 Ihanan lämminsävyinen, kauniiksi remontoitu koti, kivoja yksityiskohtia. Edulliset asumiskustannukset. Autokatospaikka. Asuinalue osoittautunut helmeksi! Lähellä koulua, keskustaan lyhyt matka. Mh Esittely su rt Kuopio saaristokaupunki Jaakkoniitynkatu 10 B 5h+k+khh+kph+s, 116 m 2 Tyylikäs, vaaleasävyinen koti, joka vie mennessään! Todella kivannäköinen perhekoti kahdessa tasossa. Asumisen helppoutta ja arjen toimivuutta. Autokatos erillisenä osakkeena Mh Ensiesittely su rt Kuopio saaristokaupunki Saaristokatu 36 B 3h+k+s 88 m 2 Uudenveroinen, fiini ja harmoninen koti, jossa on valoisat ja avarat tilat, suuret ikkunat ja kauniit järvinäkymät. Ilmalämpöpumppu jäähdytykseen. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka. Mh Mh Esittely ti rt Kuopio jynkkä Aittolammentie 5 B 3h+k+s 86 m 2 Kodikas, kaunis koti, jonka sydän on avara ruokailutila olohuoneyhteys. Viihtyisä terassi sekä piha-alue, jossa on myös lasten turvallista leikkiä. Autotalli. Tämä koti on kivasti persoonallinen! Mh Ensiesittely su rt Kuopio savolanniemi Varraspolku 2 C 4h+k+s 85,5 m 2 Upea, kysytty ja haluttu. Ihanan harmoninen koti suloinen, valoisa, raikas ja laadukas. Suunnittelussa huomioitu lapsiperheen arjen toimivuus. Piha-alue terasseineen on viihtyisä ja suojaisa. Autokatospaikka. Mh Esittely su rt Kuopio savolanniemi Rantaraitti 3 F 3h+k+s 81,5 m 2 Tällaisia koteja on vain yksi! Valoisa, kaunis kokonaisuus kuin sisustuslehdestä, mutta samanaikaisesti erittäin toimiva ja tarkkaan harkittu. Onko tämä sinun uusi kotisi? Autokatospaikka Mh Esittely su Kt Kuopio VäinöLännieMi allituskatu 10 C 5h+k 113m 2 Ensimmäisen kerroksen tyylikäs päätyhuoneisto, jossa kaksi erillistä parveketta etelään. Upea takka avautuu olohuoneeseeen ja ruokailutilaan. Arvostettu taloyhtiö erinomaisella paikalla. Mh Esittely ma Kt Kuopio KesKusta Satamakatu 18 B 5h+k+s 109 m 2 Kaksi parveketta, sekä Kallavesi että kaupunkinäkymät! Valoisa keittiö-ruokailutila-olohuone. Tilavat makuuhuoneet. Ilmalämpöpumppu viilentämiseen. Mahdollisuus ostaa kaksi autohallipaikkaa. eti vapaa. Mh Esittely ma Kt Kuopio saarijärvi Ilmarisentie 13 A 3-4h+k 80,5 m 2 Valoisa läpitalonhuoneisto. Kodikas keittiö, erillinen remontoitu wc ja kaunis kylpyhuone. Rauhallisella paikalla, lasitettu parveke. Pääset tarvittaessa muuttamaan nopeastikin. Mh Esittely ti Kt Kuopio KesKusta Savonkatu 5 B 3h+k 77,5 m 2 Wau, miten upea koti! Tässä kodissa on käytetty hyvää makua ja laadukkaita materaaleja. Aistikas koti ydinkeskustassa. Persoonallinen kokonaisuus joka hurmaa sinut täysin! Mh Esittely ma Kt Kuopio puijonlaakso iihtäjäntie 10 F 3h+k+s 76,5 m 2 Laatua, aistikkuutta sekä asumisen helppoutta arvostavalle. Tämä koti on remontoitu tyylillä ja hyvällä esteettisellä silmällä. LVIS peruskorjaus Lasitettu parveke etelään. Erinomaisella paikalla. Mh Esittely su Kt Kuopio saarijärvi a Tiihottarentie 1 D 2h+k+s 57 m 2 Tilava muuttovalmis huoneisto, jossa loistava pohjaratkaisu. Tyylikäs kylpyhuone remontoitu 2011, samassa yhteydessä tehty sauna. Lasitettu parveke. Sijaitsee lyhyellä ja rauhallisella kadulla lähellä kaikkea. Mh Esittely ma osuus vuokraoi- KeuDesta Kuopio LinnanpeLto Lönnrotinkatu 44 2h+k 65 m 2 Viehkeä, suloinen, persoonallinen koti ihanassa puutalossa. Tässä on enemmän tilaa kuin neliöt kertovat. Oma sisäänkäynti rappusineen. Ihana kakluuni antaa lämpöä ja tunnelmaa. Mh Esittely ma Kiinteistönvälitys Gitta Mielonen oy lkv Maaherrankatu Kuopio etunimi.sukunimi@g-m.fi g-m.fi

4 4 SAVON SANOMAT Ikea Vallila Mystiset printit ja metsien eläimet sopivat verhoihin. Tekstiilit vangitsevat katseen hillityssä asunnossa. Anno Design Mum s & Susanna Vento Ferm Living Luhta Kelim-matto tuo itämaista henkeä kotiin. Graafisuus jatkuu syksylläkin. Vinoraitaa nähdään nyt paljon. Mum s Rahit ovat virkattuja tai neulottuja. Anna tekstiilin räiskyä Pinnalla ja pohjalla Sarjassa esitellään kodin nousevia ja laskevia trendejä. Kristiina Poutiainen + Luonnolliset materiaalit Syystekstiileissä pinnalla ovat aidot materiaalit, kuten villa. Etenkin kotimaisia tekstiilejä suositaan. Villa on myös käytännöllinen materiaali esimerkiksi matoissa, sillä se on helppo imuroida ja se hylkii likaa. +Tehokkaat kuviot Tekstiileillä tehostetaan eleetöntä sisustusta. Siten kuviollisuus saa olla voimakastakin. Kodeissa näkyvät mustavalkoisuus ja ei-esittävät geometriset kuviot, kuten vinot viivat. Myös marokkolaishenkiset tekstiilit ovat esillä kodeissa. Aallonharjalla ovat 100-prosenttisesta villasta tehdyt kelim-matot, joissa on voimakas itämainen kuvio. Kotimaista eläinkuvastoa, kuten kettu- ja poroprinttiä, nähdään syksyn kankaissa. - Teennäiset materiaalit Epäaito on vanhanaikaista. Tekoturkistyynyt ja -peitteet ovat nyt jäämässä taka-alalle. Samoin sametti, muovimaisuus ja kiiltävät materiaalit saavat väistyä tekstiileissä luonnollisuuden tieltä. - Pitkänukkaisuus Tekokuitunukkamatto on nyt käsitelty. Trenditietoinen karttaa varsinkin pitkänukkaista tekokuitumattoa. + Neulokset Kaikki virkatut ja neulotut sisustustekstiilit ovat ajan hengen mukaisia. Neuloksia nähdään esimerkiksi raheissa, matoissa ja tyy- Myös verhoissa runsauden - Runsaus nynpäällisissä. aika on painunut mailleen. Verhoissa painotetaan nyt selkeitä ratkaisuja. Voimakkaat kuosit purjehtivat hillittyjen sävyjen ohi. Lähde: Sisustussuunnittelija Piia Kalliomäki

5 Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Norm. välityspalkkio 4,96 velattomasta hinnasta. Min Sis. alv. 24 %. KUOPIO, SAVOLANNIEMI Asunto Oy Kuopion Rantakerttu rakennetaan kauniille paik ratontille, Pölläkänlahden ylittävän sillan läheisyyteen. Asu sa on kaikki valmiina omanoloiselle ja yksilölliselle kodille. N po viihtyä modernissa ja ikiomassa kodissa! Arvioitu valmi Asunto Oy Kuopion Rantakerttu KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ SAVON ENNAKKOMARKKINOINNISSA! SANOMAT KESKELLÄ 5 SAARISTOKAUP uoneistoesimerkit: 2 h, k, s 49,0 m Koti on sydämenasia Vh h, k, s 52,5 m 2 Vh h, k, s 102,0 m2 Vh h, tupak, s 66,5 m 2 Vh KUOPIO, SAVOLANNIEMI KUOPIO, SAVOLANNIEMI Asunto Oy Kuopion Rantakerttu Asunto Oy Kuopion Rantakerttu ENNAKKOMARKKINOINNISSA! ENNAKKOMARKKINOINNISSA! KESKELLÄ SAARISTOKAUPUNKIA Asunto Oy Kuopion Rantakerttu rakennetaan paikalle kauniille Kuopion paikalle kaupungin Kuopion kau- vuok- Asunto Oy Kuopion Rantakerttu rakennetaan kauniille ratontille, Pölläkänlahden ylittävän sillan läheisyyteen. pungin vuokratontille, Asunto Oy Kuopion Pölläkänlahden Rantakertussa on kaikki valmiina omanoloiselle ja yksilölliselle ylittävän kodille. sillan Näiden läheisyyteen. seinien sisällä Asunto on helppo viihtyä modernissa ja ikiomassa kodissa! Arvioitu Kuopion valmistuminen Rantakertussa kesäkuussa on kaikki valmii Oy uoneistoesimerkit: na omanoloiselle ja yksilölliselle kodille. 2 h, k, s 49,0 m 2 Vh Arvioitu valmistuminen kesäkuussa PIKAINMÄKI, OKT, 191/218 m² KAAVI, OKT, n. 120/194 m² JYNKKÄ, 2 h, k, s RT, 5h, k, s 52,5 kh, m khh 2 Vh m² uoneistoesimerkit: 2004 valmistunut ihastuttava, pintaremontoitu koti omalla 2474 m 2 tontilla. Lämpimät rauhallisella paikalla. Yläkerta kokonaan uut- 2-taso koti, josta remontoimalla mieleinen. Tilava, toimiva ja valoisa talo aurinkoisella ja Pienen yhtiön arkkitehdin suunnittelema 4 h, k, s 102,0 m2 Vh h, k, s 49,0 m 2 Vh h, tupak, s 66,5 m 2 Vh h, k, s 52,5 m 2 Vh autotalli ja 2 varastoa, autokatos. Pihassa ta. Talo on vapaa, muuttamaan pääsee vaikka Oma tontti omenapuineen. Autotalli ja va- 3h, tupak., s 66,5 m 2 Vh kaunis terassialue. 5 mh, oh, k, kh, s, pkh, khh, heti! Mh Kirkkoharjuntie 24. rastotilaa. Mh Soikkokuja 2. 4h, k, s 102,0 m 2 Vh wc, 2 parveke, terassi, lasikuisti. Mh Esittely lauantaina: /Eskelinen Esittely maanantaina: /Luomi Lisää koteja Palkkio 0% VOITA KODINVÄLITYS VELOITUKSETTA Katso lisää SKV KIINTEISTÖNVÄLITYS OY Puijonkatu 27, 2. krs, Kuopio Puh SKV-avain SKV-avain SAARISTOKAUPUNKI, OKT, 156/188 m² Juuri valmistunut avara, valoisa talo. Puistometsään rajoittuva vuokratontti n.894m². Lämmin autot./varasto. 4 mh, oh, k, oleskeluh, kh, s, khh, parveke.mh Rautokannantie 40. Esittely sunnuntaina: /Viljakainen SKV-avain PIKAINMÄKI, OKT, 134/151 m² Ihastuttava yksilöllinen omakotitalo omalla 3507m² tontilla Pihkainmäen idyllisessä kylässä vain reilun vartin ajomatkan päässä Kuopiosta. Mh Alarinteentie 10. Esittely tiistaina: /Kuusela SKV-avain SKV-avain KURKIMÄKI, OKT, 120/155 m² Idyllisellä n m 2 omalla puutarhatontilla 1950-luvulla rak. rintamamiestalo. allinnanjakosopimus.. 3 mh, oh, k, tkh, s, kh, pkh, 2 x wc, kuisti. Mh Kurkimäentie 323 A. Esittely sunnuntaina: /Viljakainen SKV-avain PETONEN, OKT, n. 115/141 m² yväkuntoinen koti 855m² vuokratontilla. Kaukolämpö. Autalli n.48m². 3 mh, oh, k, s, kh, khh, pkh, th, 2 x wc, viherhuone, lasikuisti, parveke, varasto, kellari. Mh Kuukkelinkuja 9. Esittely sunnuntaina: /Viljakainen SKV-avain SKV-avain JYNKKÄ, RT, 99 m 2 4 h, k, khh, kh, s, parvi, parveke, yväkuntoinen porrastettu 1-taso. Keittiöremontti juuri valmistunut, kh/s remontoitu Mh ,39. Vh Aittolamment. 8 D. Esittely tiistaina: /Viljakainen SKV-avain LÄNSI-PUIJO, RT, 90 m² 4h, k, kh, pkh, s, wc, vh Rauhallisella paikalla pääosin muuttovalmis 2-taso koti. Erikoisuutena erillinen saunaosasto ja aidattu terassipiha. Mh Mustikkatie 23. Esittely tiistaina: /Luomi SKV-avain SAARISTOKAUPUNKI, KT, 3h, k, s, p, 69,5 m 2 Kaunis 7. kerroksen 2012 valmistunut asunto. Näköalat ovat käsittämättömän upeat. Erikseen myytävänä 2 autohallipaikkaa mh /kpl. Mh elminauha 2 A. Esittely sunnuntaina: /Lampinen SKV-avain KESKUSTA KT, 2h, k, kph, s, 63,5 m² Viimeinen saunallinen 5. kerroksen laadukas arvokaksio Asunto Oy Kuopion Torikartanosta! Pyydä lisätietoja ja tee todellinen sijoitus tulevaisuuteen! Mh Vh aapaniemenkatu 19 A. UUDISTUOTANTOA SKV-avain KESKUSTA, KT, 2h, k, s, 54 m² Kauniisti ja tyylikkäästi remontoitu näppärä saunallinen citykoti. Taloyhtiön LVIS-saneeraus valmistuu syyskuussa. Mh ,68. Vh Puijonkatu 39 A. Esittely maanantaina: /Suuronen SKV-avain INKILÄNMÄKI, KT, 2h, kk, kh, 43 m 2 Siistikuntoinen kaksio hissillisessä talossa Inkilänmäellä lähellä keskustaa. Ranskalainen parveke ja reilunkokoinen vaatehuone. Mh Inkilänmäenkatu 22 A. Esittely sunnuntaina: /Kanninen PÄIVÄRANTA, RT, 4h, k, s, 88,5 m² Viehättävä vuonna 2008 rakennettu kahdessa tasossa oleva koti. Ihana aidattu oma piha sekä todella tilava parveke. Myytävänä autotalli omalla osakekirjalla hintaan Vapautuu nopeasti! Mh SKV-avain SKV-avain SKV-avain KESKUSTA, KT, 3 h, kk, kh, parv., 60 m² Valkeisenlammen tuntumassa viehättävä 2. kerroksen kolmio, jossa on tehoneliöt. Parveke lammelle päin. Siistikuntoinen koti, joka vapautuu nopeasti. Mh Rajakatu 3A. Esittely sunnuntaina: /Lampinen SKV-avain RÖNÖ, OKT, 8h, k, 2 x s, khh, 2 x kh, 4 x wc, n. 210 m² Omalla puistometsään rajoittuvalla 1201 m 2 tontilla ilmeikäs ja yksilöllinen erillistalo, jota kumpikin As Oy osakas hallinnoi itsenäisesti. uomioi varainsiirtovero vain 2 %! Kaksi erillistä autotallia sekä runsaasti varastotilaa. Alakerta toimii tarvittaessa omana tilanaan erillisine pesutiloineen & saunoineen ja sisäänkäynteineen. Pyydä esittely! 8h, k, 2 x s, khh, 2 x kh, 4 x wc. Mh NEULAMÄKI, OKT, n. 98,5/144 m² 608 m² vuokratontilla 1-tasoinen lämminhenkinen koti. Upouusi kaunis keittiö. Edullinen asua. 4 h, k, khh/kh, s, erill.wc. E-lk: luokittelematon. Mh Kaarnatie 14. Esittely sunnuntaina: /Kanninen KESKUSTA, KT, 4h, k, vh, kh, p, 106,1 m² Upeat ylimmän 7. kerroksen näkymät Sankaripuistoon. Asunto on kauniisti remontoitu mm. vastavalmistunut ihana keittiö. Asunnossa takka ja lasitettu parveke puistoon päin. Talossa LVIS-remontti tehty. Mh SKV-avain SKV-avain SKV-avain SKV-avain SAARISTOKAUPUNKI, OKT, 251,5/285 m² Ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa elämänsä unelma! Tässä idyllinen yksilöllinen kiinteistö Kallaveden rannalla omalla n m 2 tontilla. Tilava autotalli varastoineen. Rannassa pitkä laituri isommallekin veneelle. Mahdollisuus ostaa lisämaata, koko kiinteistön ala 9908 m 2! 1. krs:2mh, oh, k, rt, kh, parvi, ateljee, parveke. Alakerta: takkahuone, kh, s, khh, vh, wc, var, kylmiö. Mh Saunaniemenkatu 34. Esittely tiistaina: /Eskelinen TOIVALA, OKT, 105/135 m² Omakotitalo remonttitaitoiselle. Iso olohuone, tilava keittiö. Sauna remontoitu 2007, varaava takka. Vuokratontti n. 856 m 2. 2h,k, khh, kh, s, pkh, wc, at. Mh Kassaratie 2. Esittely sunnuntaina: /Kanninen SKV-avain SKV-avain SKV-avain SKV-avain SKV-avain OKT, kokonaisala n. 471 m² Omalla 4,11 ha tilalla keskeneräinen hirsitalo. Tilaa n. 471 m 2 kolmessa kerroksessa. 3 tulisijapaikkaa, kellarikerrokseen suunn. saunatilat, kellari, autotalli. Vesiosuuskunnan liittymä, sähköliittymä. Mh Lumpeisentie 135. LINNANPELTO, KT, 56,5 m 2 2 h, k, s, kh, lasitettu parveke Viihtyisällä, rauhallisella paikalla siistikuntoinen päätykoti. 1 km keskustaan. Edullinen asua. Mh Pekka alosenkatu 8 A. Esittely maanantaina: /Viljakainen RIISTAVESI, VPA, n. 50 m² Remontoitava talo omalla 0,7320 ha tontilla. Uusi rantasauna saunatupineen, puuliiteri ja eco-wc. intaan sisältyy 1,8270 ha koivikkotontti. Mh Karkuniementie 109. Esittely lauantaina: /Eskelinen SKV-avain SKV-avain KURKIMÄKI, OKT, 180/205 m² Tarvitsetko perheellesi ihanan, ilmeikkään ja toimivan kodin? Mukavan matkan päässä kaupungista, mutta ei liian kaukaa? Tässä talossa on valoa ja toimivuutta. Ilmettä tuovat valokaaret, kattoikkunat aulassa ja vanhempien makuuhuoneessa. yvin säilytystilaa. Kaunis 2890 m² vuokratontti. 5h, k, rt, aula, kirjasto/tv-huone, khh, 2xwc, kh, s. E-lk: luokittelematon. Mh /tarjous. Koivuharjunkuja 1. Esittely maanantaina: /Eskelinen KAAVI, OKT, 86,3/97,6 m² 2010 rakennettu. talo 2017 m 2 vuokratontilla. Energialuokka D. Autotalli/varasto ja puuliiteri. Takapihalla iso terassi ja nurmetettu piha länteen. Mh Mustaniementie 3. Esittely lauantaina: /Eskelinen SAARISTOKAUPUNKI, KT, 78 m² 3h, k, s, lasitettu parveke 2010 valm. talo, jossa ylimmän 5. kerroksen päätyasunto. Suurelta parvekkeelta upeat maisemat. Mh Matkusniemenkatu 5 A. Esittely sunnuntaina: /Lampinen KESKUSTA, KT, 2h, k, kh, p, 55 m 2 Ydinkeskustan läpitalon remontoitu koti hissitalon 4. kerroksessa palvelujen, Valkeisenlammen, oppilaitosten ja yliopiston lähellä. Lasitettu parveke. Mh Kasarmikatu 8 B. Esittely tiistaina: /Eskelinen AIRAKSELA, VPA Iso-Lauasjärven rannalla pieni hirsimökki, rantasauna, nukkuma-aitta/varasto/biokäymälä ja grillikota omalla n.2400m² tontilla. 1h, keittiösyv., kuisti. Mh Airakselantie 721. Esittely sunnuntaina: /Viljakainen ENSI- ES. SKV-avain SKV-avain SKV-avain ENSI- ES. SKV-avain SORSASALO, OKT + rantasauna + makuuaitta n. 70 m 2 Upealla paikalla Kallaveden rannalla niemen kärjessä unenomaisen idyllinen rantakiinteistö. irsirakenteisen päärakennuksen alkuperäinen rakennusvuosi Lisäksi hiekkarannalla hirsirunkoinen rantasauna sekä laituri. Kaunis pihapiiri perinteisine istutuksineen sekä leikkimökki ja makuuaitta. Tämä on ehdottomasti nähtävä paikanpäällä! Mh Saamaislahdenpolku 15. Ensiesittely tiistaina: /Luomi PUIJONKATU 27, 2. krs, Kuopio, puh kuopio@skv.fi IRJA LUOMI myyntijohtaja, VIIKONLOPUN PÄIVYSTYS PÄIVI ESKELINEN kiinteistönvälittäjä TUIJA KANNINEN kiinteistönvälittäjä ELI KUUSELA kiinteistönvälittäjä SAVOLANNIEMI, RT, 145 m² 4h, k, s, kh, khh, th, parvi, parveke Kaunis koti lähellä palveluita. uikeat Kallavesimaisemat. Parvi n.30m², lämmin varasto. n.25m². A-energialuokka Mh Rantaraitti 18. Esittely sunnuntaina: /Viljakainen RIITTA LAMPINEN myyntineuvottelija YMY SUURONEN myyntineuvottelija, KiAT, KED Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Norm. väl.palkkio velattomasta kauppahinnasta on 4 % + alv. 24 % = 4,96 % (väh.palkkio alv. 24 % = ) + asiakirjakulut. Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuh. 0,0828 /puh + 0,595 /min ja matkapuh. 0,028 /puh + 0,1704 /min (alv. 24 %). SKV Kiinteistönvälitys Oy, Valimotie 17-19, elsinki, Y-tunnus INKILÄNMÄKI, KT, 72 m 2 3 h, k, kh, wc, vh, lasitettu parveke issitalon 4. kerroksessa hyvässä taloyhtiössä. Autopaikat kaikille asunnoille.kannattaa tulla tutustumaan! Mh Inkilänmäenkatu 22 A. Esittely maanantaina: /Eskelinen TIINA VILJAKAINEN kiinteistönvälittäjä SAARIJÄRVI B, KT, 2 h, kk, kh, vh, p, 48 m 2 Täydellisesti ja saneeraustyylisesti remontoitu 3. kerroksen kaksio, jossa ranskalainen parveke pihalle. Laadukkaasti toteutettu remontti, kylpyhuone on kuin suoraan sisustuslehdestä. Reilunkokoinen pukeutumishuone hyllystöineen. yvin hoidettu taloyhtiö. Tämä kannattaa katsoa! Mh Saarijärventie 23 B. Ensiesittely maanantaina: /Luomi SAARISTOKAUPUNKI, KT, 2h, k, s, lasitettu parveke, 47 m² Upea vuonna 2012 valmistunut valoisa kaksio, jonka ikkunoista ja lasitetulta parvekkeelta avoimet järvimaisemat Kallavedelle, asut kuin järven päällä. Autohallipaikka myydään erikseen hintaan 10700,00 euroa. Muuta uuteen ilman remonttihuolia! Tervetuloa tutustumaan! Mh elminauha 2 A. Esittely sunnuntaina: /Lampinen SKV-avain

6 6 SAVON SANOMAT KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ Autamme myyjää myymään ja ostajaa ostamaan Lisää kohteitamme löydät osoitteesta: RANTATILA OKT RAUTANIEMI 4 mh,oh,k,s,khh,3 wc as.pa 180 m 2 Kattilamäenkatu 27: Lisäksi kahden auton autotalli, varastotila, tekninen tila. Kerrosala 278 m 2. Vuokrarinnetontti 778 m 2. Vapaa, asumaton talo. Valoisat tilat, toimiva pohjaratkaisu, laadukkaat materiaalit. Nyt katsomaan ja neuvottelemaan! Mh ESITTELY MA OKT SIILINJÄRVI KOIVUSAARI 3 mh,oh,k,saunaos.,at 105/152 m 2 Aanokkilantie 71: Pitkäjärven rantatila. 2 tilaa, pinta-ala yht m 2. Omenapuita, marjapensaita, istutuksia. Rannassa pieni kesämökki, jossa sauna ja 1h. Kunnallinen vesi ja viemäri. Talossa 3 puu-uunia, muutoin sähkölämmitys. Toisella tilalla runsas puusto. Siilinjärven keskustaan n. 7,5 km. Mh ESITTELY MA OKT TOIVALA 3 mh,oh,k,s 112/145 m 2 Notkopolku 4: Omalla 2500 m 2 :n vehreällä tontilla sijaitseva pienen perheen talo, josta pidetty hyvää huolta. Paljon pintaremonttia tehty. Olohuoneessa varaava takka, 3 mh:ta, joista yhdessä oma sisäänkäynti. Toimii hyvin vaikkapa kotikonttorina työhuoneen sijaan. Erillinen autotalli-varastorakennus. Kunnan vesi- ja viemäriliittymä. Kuntokartoitettu. katso kuvat netistä ja tule tutustumaan! Mh RANTATILA OKT PYYLAMPI 3 h,k,s 120/161 m 2 Nuottipolku 5: Siistikuntoinen ja hyvin pidetty talo puistometsän laidassa, eteläpiha. Vuokratontti 918 m 2. Tilavat huoneet puulattioineen, keittiössä kivitasot. Vuolukivinen leivinuuni. Isompi mh jaettu kahdeksi. Autotallin päässä monitoimitila. Katettu iso kuisti ja takapihalla aurinkopatio. Mh OKT Pirttiniemi 4 h,k,s,ph/wc,khh,wc 116/142 m 2 Lahnasaarenkatu 3: eti muuttovalmis, uusi, laadukas talo rauhallisella ja kodikkaalla pientaloalueella. Selkeä pohjaratkaisu ja hyvät materiaalit. Vesikiertoinen lattialämmitys. Lattiat korkeatasoista laminaattia ja laattaa. Olohuoneessa varaava takka. Lämmin autotalli. Vuokratontti 842 m 2. Mh A OKT NIIRALA 5 h,k ja kellaritilat n. 135 m 2 Tupatie 18: Kiva talo suositulla alueella. Keskikrs: yhtenäinen, viihtyisä oh ja rt. Yläkrs: mh:t ja aula. Kellarikrs: runsaasti varastotilaa, autotalli sekä saunaosasto. Viihtyisä piha, aurinkopatio ja isoja omenapuita. Vuokratontti 717 m 2. Mh ESITTELY MA OKT KEVO SIILINJÄRVI 6 h,k,s as.pa n. 128 m 2 Kehvontie 1164: Erittäin kaunis ja kutsuva kokonaisuus huippupaikalla halutulla Kehvon alueella. yvin pidetty ja sydämellä hoidettu oma 3550 m 2 :n aurinkoinen rantatontti. Omaa rantaviivaa n. 40 m. Idyllinen talo, jossa mm. 4 mh, takka/leivinuuni, parveke, kuisti. Rannassa aito savusauna. Rauhallista asumista, rantapaikka veneilijälle ja kaupunki lähellä. Tule tutustumaan silmiä hivelemään maalaismiljööseen! Mh RANTATILA OKT KARTTULA SYVÄNNIEMI 3 mh,k,s,ph,khh,wc 116/130 m 2 Ilopurontie 382: Uusi, rakenteilla oleva talo omalla 9000 m²:n tontilla. Vesikiertoinen lattialämmitys, varaava takka. Autokatos/varastorakennus. Kaunis tontti. Kouluun lyhyt matka, kaupungista 25 min. Valmistuu Mh OKT JULKULA oh,k,2 mh,s-os,khh,wc n. 111/128 m 2 Puijonsarventie 31 A: Kodikas 1 ½-kerroksinen talo. Oma tontti 707 m 2. Tilava keittiö, tilanjakajana lasivitriini/baaritaso. Valokatettu kuisti. Juuri remontoitu moderni kph-osasto, josta käynti suojaiselle vilvoittelukuistille. Yläk. 2 mh, arkioh ja parveke. Mh OKT SUONENJOKI 3 h,k,s,ph,khh,wc 92/104 m 2 Kolunpohjantie 720a: Laadukkaista materiaaleista rak. matalaenergiatalo. Avara tupak./ oh järvimaisemin. Kaksi mh:ta, sauna- ja khh-tilat, erill. wc. Vesikiertoinen lattialämm. Yläk. lisähuonemahd. Iso ranta-/rinnetontti 5590 m 2. Mahd. rakentaa rantasauna. Mh PT PÄIVÄRANTA 3 mh,oh,k,s,khh,kirjasto 175 m 2 Rantaviita 19: Täystiilitalo Kallaveden rantamaisemassa, valm Sisustuksessa kauniita yksityiskohtia, isot ikkunat, uima-allasosasto, jossa takka. Oma, 95 m 2 :n suuruinen atrium- piha, autotalli ja varasto. Kiinteistöyhtiöllä oma tontti 1830 m 2, josrak.oik. jäljellä. Mh PT PÄIVÄRANTA 3-4h,k 87 m 2, saunaosasto,varasto,talouskellari 48 m 2 Keski-kaari 38 A: Viihtyisällä alueella asunto-oy muotoinen paritalohuoneisto. Varainsiirtovero 2 %. Rauhallinen, suojainen piha, oma tontti. Palvelut, koulu ja Puijon ulkoilumaastot lähellä. Avaran olohuoneen yhteydessä uusittu keittiö. Aidot puulattiat, olohuoneessa takka. Alakerrassa monikäyttöiset tilat ja tilava saunaosasto. Tule tutustumaan. Mh UUDISKODE C PT SIILINJÄRVI VESIJÄRVI 3 h,k,s 76,4 m 2 Puistotie 9 B: Vielä yksi vapaana! Rakenteilla oleva paritalohuoneisto, valmistuu syksyllä Oma tontti, hallinnanjakosopimus. Molemmilla huoneistoilla omat vesi- ja sähköliittymät sekä autokatos. Mh ENSIESITTELY MA RT JYNKKÄ 3 h,k 78,5 m 2 Kermatie 25 C: yvällä paikalla hyväkuntoinen, valoisa asunto. Nätti pieni piha. Talo pidetty kunnossa, isoja remontteja ei ole tulossa. Tule katsomaan! Mh RT SIILINJÄRVI LEPPÄKAARRE 3 h,k,s 71 m 2 onkamäentie 1 B: yväkuntoinen päätyhuoneisto rauhallisella paikalla puiston laidalla. Viihtyisä asunto, jossa toimivat tilat, siistit pinnat. Lapsiystävällinen alue. Mh RT SIILINJÄRVI LEPPÄKAARRE 3 h,k,s 71 m 2 onkamäentie 1 C: Nätti päätyhuoneisto rauhallisella paikalla. Vuonna 1988 valmistunut rivitalo omalla tontilla. Asumaan vaikka heti, ei remontintarvetta. Oma piha länteen, viihtyisä patio. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Mh ESITTELY MA ESITTELY MA RT LÄNSI-PUIJO 2 h,k,s 57 m 2 Rypysuontie A: Siisti ja hyvin pidetty rivitalokaksio aivan Puijon ulkoilureittien äärellä. Vaaleasävyinen keittiö ja ruokailutila. Oma sauna, laatoitettu tilava kylpyhuone, pesukoneelle paikka. Erillinen wc. Suojaisa takapiha. Yhtiöllä oma tontti. Tähän pääsee muuttamaan heti. Mh KT NEULAMÄKI 4 h,k,s 85 m 2 Neulamäentie 30 B: Viihtyisä asunto, hyvä pohjaratkaisu. Läpitalon huoneisto, ikkunat kolmeen suuntaan. Ikkunallinen kph ja sauna, erillinen wc. Sisäpintoja uusittu. Lasitettu eteläparveke, jolta näkymät suojaiselle sisäpihalle. Taloyhtiön yhteiset tilat näppärästi samassa rapussa. Mh ENSIESITTELY MA KT SIILINJÄRVI 2 h,k,s 71,5 m 2 Asematie 5 A: Pihan puolen kulmahuoneisto, ylin krs. Rauhallinen sijainti. Yhtiöjärjestyksen mukaan huoneisto on 3 h,k,s, mutta huoneisto on muutostöiden yhteydessä muutettu tilavaksi kaksioksi. Keittiö ja ruokailutila ovat yhtenäistä tilaa, jatkeena lasitettu parveke etelään. Kph/wc:n lisäksi erillinen wc. Vaatehuone. Asumismukavuutta lisää ilmalämpöpumppu. Tässä muuttovalmis, kaunis huoneisto. Mahdollisuus ostaa autotalli, mh Mh KT KESKUSTA 2 h,kk 37,2 m 2 Asemakatu 14: issitalossa aivan keskustan palvelujen äärellä. Parveke itään ja ikkunat kahteen suuntaan. Valoisa, hyväkuntoinen huoneisto, jossa tehty keittiö- ja pintaremontti. Vapaa. Mh , vh ENSIESITTELY MA KT SAARIJÄRVI A 2 h,tk 62 m 2 Annikintie 1 A: issitalon kolmas kerros. Vaaleasävyinen, siisti ja vapaa kaksio. Lasitettu länsiparveke. Ei remonttihuolia. yvin hoidettu taloyhtiö. Mh OKT TUUSNIEMI 4 h,k,s as.pa 128 m 2 Paakkilanrannantie 30: Neljä tilaa yhteensä 57,1 ha. Talo rakennettu 1940-luvulla. uoneistoala 128 m 2, lisäksi kellarissa 85 m 2. Talossa 3 mh,oh,k,wc,s,ph ja varastotilaa. Kaksi omaa lampea. Kaksi varastorakennusta,150 m 2 ja 250 m 2. Myös muita rakennuksia. Puuta metsissä n m 3. yvä tieyhteys. Mahdollisuus ostaa talo ja varastohallit erikseen. Mh MAATILA RAUTAVAARA LAOVAARA 12,5 ha eikkiläntie 26: Tiilivuorattu päärakennus sijaitsee korkealla mäellä, josta näkyy kappale kauneinta Suomea. Talossa 3 mh,oh,k,s,pesuhuone ja wc. uoneistoala 125 m 2, kerrosala 158 m 2. Tilalla oleva navetta/ latorakennus onkäyttökuntoinen. Lisäksi pihapiirissä on autotalli n. 40 m 2 ja aitta. Tilalla on peltoa n. 2,5 ha ja metsää n. 8,7 ha. Metsät ovat eri-ikäisiä taimikoita. Mh POP Asunnot Oy Lapinlinnankatu Kuopio Puh kiinteistonvalitys@popasunnot.fi etunimi.sukunimi@popasunnot.fi Paavo ämäläinen KTM, arri Airaksinen Myyntineuvottelija Raimo Nissinen Myyntineuvottelija Riitta Tolvanen Myyntisihteeri, Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 4% + alv. 24% = 4,96% (vähimmäispalkkio 2500 sis alv. 24% + asiakirjakulut).

7 KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ 7 SAVON SANOMAT Maukkaat rikkaruohot Paula Pohjamo Itupalsta Paula Pohjamo Tummat ja lämpimät elokuun yöt ovat kypsyttäneet tomaatit, chilit ja paprikat punaisiksi ja meheviksi. Kurkkutuotanto on ehtynyt, vaikka kahden taimen kasvusto valloitti tehokkaasti puolet kasvihuoneen pintaalasta. Taimien leikkaaminen alkukesästä olisi ollut paikallaan. Nyt kitukasvuinen tomaatti ja surkea chili joutuvat sinnittelemään valtavien kurkunlehtien varjossa. Alkukesästä alkanut tomaattien ja yrttien kasvatus on edennyt siihen, että satoa pääsee korjaamaan voileivälle. harvaan. Muuten lopputuloksena on kaaottinen kasvisekamelska ja taimien epätoivoinen taistelu elintilasta. Olen syyllistynyt kokemattoman puutarhurin perusvirheeseen: kasvihuoneessa, kukkapenkeissä ja kasvatuslaatikossa on liikaa tavaraa. Taimet ja siemenet pitäisi malttaa istuttaa tarpeeksi Toisaalta runsaat ja rönsyilevät kasvustot ovat hauskoja. Kasveilla on kekseliäitä keinoja ujuttautua varjosta valoon. Nopeakasvuiset ja röykeät lajit levittäytyvät sumeilematta toistenkin tontlle, ja tehokkaimmin sen te- Tyylikästä pöytään 50-lukulaisesti kulun maailmalla. Astiat olivat monikäyttöisiä ja helposti yhdisteltäviä. Pirkko Timonen kuvaa tuota aikakautta asiantuntevasti kirjassaan Kattausten kulta-aika. Timosen kirja sopii paitsi keräilijälle, myös kaikille 1950-luvun trendiin hurahtaneille ja aikakauden tyyliin sisustaville. Kirjat Pirkko Timonen Kattausten kulta-aika, 1950-luvun design-astiat Schildts&Söderströms 2013, 125 s. Sodasta toipuminen käynnisti suomalaisen designin voitto- Vastuullista ja laadukasta välitystoimintaa jo 26 vuoden ajan. esittely sunnuntaina! esittely sunnuntaina! kevät rikkaruohot. Minua ei huvita kitkeä kasvimaata ja kukkapenkkejä, elämä on muutenkin yhtä siivoamista. Voikukat ja nokkoset saavat rehottaa rauhassa. Ne ovat muuten todella hienoja ja koristeellisia kasveja ja kuulemma vielä maukkaitakin. esittely sunnuntaina! OK iltulanlahti/ Vanula n. 110 m2 4h+k+s. Ryhdikäs hyväkuntoinen talo maalta. Nopea yhteys kaupunkiin. yvä tasainen tontti. Erilliset autokatos ja varastorakennus. Tule, tutustu ja ihastu. Taloa pidetty huolella! p ,esittely sunnuntaina klo Vanulantie Kirjoittaja on Savon Sanomien lehtikuvaaja. OK Petonen/Pirtti 126 m2 4 5h+k. yvältä rauhalliselta paikalta. 1-taso. Siisti ja avara kokonaisuus. Autokatos ja varasto erikseen. Suojaisa piha. Psh/sauna/wc/khh uusittu. p ,-/omalle myyntiaikaa tarvittaessa. Esittely sunnuntaina klo einäkatu rt Jynkkä 111 m2 4h+k+takkah.+s. Tyylillä ja hyvällä maulla lähes kaiken kattavasti remontoitu asunto. Laadukkaat materiaalit ja kodinkoneet. Kt Keskusta 37,5 m2 yvä sijainti. Autotalli kuu2h+kk+kph. luu hintaan. Mh ,- + Peruskorjatusta taloyhtiöstä! Pian valo. noin 3.800,paa. Erinomainen paikka ValkeisenEsittely sunnuntaina lammen ääreltä. Tartu tilaisuuteen ja sovi esittely. p ,klo Sovi esittely! Siiviläkuja 1 A uudistuotantoa! Satu Vikström Löydä alueesi parhaat kiinteistövälittäjät ilmaiseksi Kt Saarijärvi-B 44 m2 Kt Pihlajalaakso/Puijo 52,5 m2 Kt aapaniemi 65,5 m2 2h+kk+p. Näpsäkkä peruskuntoinen kaksio. yvä hoidettu yhtiö. Vuokrattu 515 /kk. Lasitettu parveke. p ,Sovi esittely! h+kt+s+p. Ulkoilusta nauttivan UNELMAKOtI! Avara pohjaratkaisu. Muuttamaan pääsee heti. Mahdollista ostaa autokatospaikka 7.200,-. Mh ,Vh ,Sovi esittely! h+k+s+p. Siistikuntoinen tilava saunallinen kaksio punatiilitalosta. Lasitettu parveke. 1. kerros. yvä yhtiö. Rakennettu p ,Sovi esittely! esittely sunnuntaina! esittely sunnuntaina! esittely sunnuntaina! Kt keskusta 3 4h+k+p. yvällä paikalla toimiva perheasunto. Toimii myös neliönä. Ylin 3. kerros. Läpitalon- ja päätyasunto. p ,Es. su klo Metsäkummuntie 8 A m2 2h+k+s. Päätyasunto. Aurinkoinen takapiha, josta näkymät Leväsenlammelle. Avara pohjaratkaisu. Vapautuu joustavasti. p ,Es. su klo Siiviläkuja 5 A esittely sunnuntaina! Tiedätkö kuka myy kotisi? 78 m2 rt Jynkkä 69,5 m2 Kt Päiväranta 3h+k+p. yväkuntoinen koti keskustassa. Asunto on remontoitu hyvällä maulla vuonna 2007 paitsi erillinen wc vuonna Lasitettu parveke. Vapautuu nopeasti. p ,Es. su klo Vuorikatu A rt Jynkkä 86 m2 rt Savolanniemi 3h+k+s. Mukavalta ja rauhalliselta paikalta hyväkuntoinen rivitaloasunto. Autokatospaikka. Suojaisa piha. p ,Sovi esittely! m2 Kesämökki Karttula 4h+k+s+khh. Yksitasoinen, hyväkuntoinen ja toimiva päätyasunto. Loistopaikka lapsiperheelle. Erillinen wc, kodinhoitohuone. yvä yhtiö. Autokatospaikka. p ,Es. su klo Kotirannankuja 7 D OKt Siilinjärvi Nyt löydät parhaat kiinteistövälittäjät yhdeltä sivustolta. Suomen ensimmäinen kiinteistövälittäjäportaali on avattu. 230/330 m2 Autotalli Niirala 6h+k+s+khh/takkah.+at+var. UPEA TALO MAASEUDULLA! uolella ja laadukkaasti rakennettu. 3,2 hehtaaria. p ,Kysy lisää ja sovi esittely! m2 Osoitteessa Rovastinkatu 16. Soita ja kysy lisää Kari p n. 40 m2 tupa+mh+k. UIPPUPAIKALLA! Virmasveden rannalla. Karttulan kylältä vain 2 km. Tontti 7000 m2. Vesiosuuskunnan vesi. Sähköt on. Lisäksi erillinen rantasauna, aitta jne. p ,Kysy lisää! Liiketiloja Keskusta/ tulliportinkatu m2 ja 36 m2 yhtenä/kahtena tilana. Parturi/kampaamo tms. tutustu ja tee räväkkä tarjous!!! Kaikki tarjoukset huomioidaan. Kari Kun haluat kodinvaihtoon ammattilaisen, ota yhteys ja pyydä maksuttomalle arviokäynnille. Kari Laatikainen Yrittäjä, kari.laatikainen@ kuopionomakoti.fi Marja aikarainen marja.haikarainen@ kuopionomakoti.fi

8 8 SAVON SANOMAT

9 SAVON SANOMAT Anu Mattila Tunnistatko itsesi eri asukastyypeistä? Pohjoismainen tutkimus hahmotti seitsemän erilaista asujaa. Matti Tuovinen 1 Kotini on linnani on tyypillinen suomalainen kodinomistaja. Kotini on linnani -tyypin mielestä koti on pyhä paikka. än viihtyy kotona perheen ja läheisten parissa sekä arvostaa kotia sinänsä, ei niinkään paikkaa, jossa se sijaitsee. Unelmakoti on valoisa, lämmin, avoin, moderni ja siinä on pieni puutarha. Kodin viihtyisäksi tekemiseen kuluu keskimäärin euroa vuodessa. Kotini on linnani -tyyppi on syntynyt tyypillisesti tai 1960-luvulla. Ryhmään kuuluu 63 prosenttia suomalaisista. 2 Maalainen pitää maaseudusta enemmän kuin kaupungista ja vanhasta talosta enemmän kuin uudesta. Jalat maassa -tyyppinen maalainen ei pelkää remontteja. än on keskivertoa kiinnostuneempi kotiasioista ja keskustelee niistä paljon ystäviensä kanssa. Arvostaa väljyyttä, edullisia asuinkustannuksia, puu-uuneja, puutarhaa ja voisi pitää vaikka kanoja. Maalainen sijoittaa euroa vuodessa kotinsa laittamiseen. än on syntynyt tyypillisesti tai 1960-luvulla. Ryhmään kuuluu 42 prosenttia suomalaisista. 3 Taloudellisen mielestä energian tuhlaaminen on syntiä. Arjen ekonomisti korostaa kernaasti kotiinsa tehtyjä energiaparannuksia, mutta tietää myös visusti, mikä energiaremontti kannattaa rahallisesti ja mikä ei. Arvostaa energiatehokkuutta, kodikkuutta, turvallisuutta ja maaseutua. än asuu tyypillisesti sellaisessa kodissa kuin haluaakin. Kodin henkeä luodaan keskimäärin eurolla vuodessa. Tyypillinen taloudellinen asukas on syntynyt 1940-luvulla. Ryhmään kuuluu 23 prosenttia suomalaisista. 4 Sosiaalinen keräilijä aluaa viettää aikaa kotona ystäviensä kanssa. Sosiaalinen keräilijä uskoo, että koti kertoo omistajansa luonteesta ja että se on paremminkin persoonallisuuden jatke kuin vain paikka kalusteille. än haluaa kodistaan uudennäköisen ja kivan, koska tietää, että sillä hurmaa ystävät, joilla on mielipiteitä. Tämä asukastyyppi arvostaa asuinaluetta ja ystävällisiä naapureita. Tämä asujatyyppi käyttää kotinsa ehostamiseen keskimäärin euroa vuodessa. än on syntynyt tyypillisesti tai 1960-luvulla. Ryhmään kuuluu 24 prosenttia suomalaisista. 5 Statuksen etsijä tietää, että hänenkin unelmakotinsa on olemassa, sitä ei vain ole vielä löytynyt. Oma tyyli voi olla vielä kehittymätön. Tahtoo silti olla oikeassa toisten silmissä. Ajattelee, että joku päivä kotini vielä hämmästyttää teidät kaikki. Arvostaa kodin sijaintia, remontoituja pintoja, uusia kodinkoneita, kylpyammetta, parveketta ja korkeita huoneita. Kodinlaittoon kuluu keskimäärin 2500 euroa vuodessa. Statuksen etsijä on syntynyt tyypillisesti 1970-luvulla. Ryhmään kuuluu 30 prosenttia suomalaisista. 6 uoleton arvostaa monia elämän asioita enemmän, kuin täydellistä kotia. uoleton käyttää aikaa ja rahaa kodin laittoon vain sen verran kuin on välttämätöntä. Ystävät kehuvat hänen kotiaan harvoin. Silti huoleton arvostaa siisteyttä: sitä, että tavaroita on mieluummin vähän kuin paljon, ja että ne ovat omilla paikoillaan. uoleton panostaa kotiinsa keskimäärin eurolla vuodessa. än on tyypillisesti tai 1960-luvulla syntynyt. Ryhmään kuuluu 20 prosenttia suomalaisista. 7 Asiantuntija on trendisetteri, jolla on tarkka idea täydellisestä kodista. Unelma sen löytämisestä pitää asiantuntijan liikkeessä. Melkein joka päivä hän tutkii kotiin liittyviä verkkosivuja ja hakee inspiraatiota lehtistä. än puhuu Pohjoinen eroaa etelästä ja itäiset asujat läntisistä Matti Tuovinen Big Dreams. Small Spaces -raporttia varten haastateltiin yli pohjoismaiden kansalaista, kodin omistajaa. eistä 850 oli suomalaisia. Tulosten mukaan suomalaiset painottavat kodin roolia oman identiteetin rakentamisessa jopa enemmän kuin esimerkiksi ammatin, kielen, koulutuksen tai sukupuolen roolia. Näin ajatteli 71 prosenttia suomalaisista ja 55 prosenttia muista pohjoismaisista haastatelluista. Toisaalta suomalaisille koti edustaa statusta vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisesti ruotsalaisille kaunis koti on statussymboli. Statusta korosti suomalaisista 39 prosenttia ja ruotsalaisista 60 prosenttia. Kuusi kymmenestä ruotsalaisesta ja norjalaisesta uskoi myös hienon kodin tekevän vaikutuksen ihmisiin. Suomalaiset ja tanskalaiset huolehtivat selvästi vähemmän siitä, mitä naapurit ajattelevat. kodista paljon ystäviensä kanssa. Asiantuntijan unelmakoti on valoisa, moderni, ympäristötietoisesti tehty, kalusteet ovat tyylipuhtaat ja valaistus säädeltävä. Kotiin kuluu rahaa keskimäärin euroa vuodessa. Asiantuntija on melko varmasti syntynyt 1970-luvulla. Ryhmään kuuluu 13 prosenttia suomalaisista. enkilötyypit perustuvat Big Dreams. Small Spaces -tutkimukseen, jossa haastateltiin trendiasiantuntijoita sekä kodinomistajaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimuksen teki tukholmalainen Kairos Future AB Tiivituote Oy:lle. Kategorioiden yhteenlasketut prosentit ylittävät sadan, koska sama ihminen voi kuulua yhtäaikaa useaan ryhmään. Maantieteellisiäkin eroja Pohjolan kolkkien välillä paljastui. Pohjoisessa suhtauduttiin myönteisemmin kaupungissa asumiseen, kuin jo valmiiksi kaupungistuneessa etelässä. Etelässä taas maalaiselämää pidettiin tavoittelemisen arvoisena useammin, kuin pohjoisessa. Jako jatkui suhtautumisessa kodin ilmeeseen ja statukseen: Pohjoisessa asuvat vastasivat pitävänsä uusista pinnoista ja raikkaudesta, kun etelässä asuvia kiinnosti paremminkin karu mutta charmikas ilme. Pohjoisessa asuvat panivat painoarvoa myös sille, mitä muut kodista sanovat. Etelässä tavoiteltavammaksi katsottiin se, että itse pitää kodista. Idän ja lännen välillä suurimmat erot löytyivät asennoitumisesta kodin merkitykseen omassa elämässä. Idässä kotia pidettiin oman persoonallisuuden jatkeena, ja rahan satsaamista kotiin hyvänä sijoituksena. Lännessä huomattavan moni katsoi, että koti on paikka, jossa säilytetään tavaroita, eikä siihen juuri kannata satsata.

10 10 SAVON SANOMAT Sijoitusasuntojen ammattilainen oidamme kaiken sijousasunnon myynnistä ja hankinnasta vuokraukseen. Puijonkatu 16, Kuopio Näkemyksiä pintaa syvemmältä. Soita ja kysy lisää kattavasta palveluvalikoimastamme! Näin laitat ledit uomioi led-nauhan valoteho ja tason häikäisemättömyys. Soili Väisänen TERVETULOA VATUPASSILLE! Meiltä saat vuokralle: Maantiivistimet, porakoneet, nostimet, telineet, peräkärryt, kaivinkoneet ja kuormaajat sekä paljon muuta! Soili Väisänen Led-valaistus on saavuttanut suuren suosion, mikä näkyi myös kesän asuntomessuilla trendinä. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo arvioi messutalot tänä vuonna jo 15. kerran, ja joutui osittain pettymään huonoihin valaistusratkaisuihin. Oli taloja, joissa kaikki valaistus oli toteutettu ledeillä. Valitettavasti ledien ja varsinkaan niiden antamaan valon laatuun ei kiinnitetä huomiota. Myös ledien sijoittelu ja häikäisyn esto jätti paljon toivomisen varaa. Muutamissa taloissa oli käytetty sellaisia ledejä, joiden valomäärä alenee 50 prosenttia jopa parissa vuodessa. Pitkäikäisen ledin jännite on Paloheimon mukaan 24 volttia ja nauhan leveys 12 milliä. Messuilla lähes kaikki ledinauhat olivat 12-volttisia kymmenen millin nauhoja, hän kertoo havainnoistaan. Valaistuksen ammattilainen neuvoo kiinnittämään huomiota heijastuksiin. Jos keittiön kaappien alareunoissa käytetään led-valaistusta, tason olisi hyvä olla matta. Jos taso on musta ja kiiltäväpintainen kivitaso, kannattaa miettiä muunlaisia valaistusvaihtoehtoja. Led-valaistus Vältä yleisimmät virheet suunnitteluvaiheessa Joidenkin ledien värisävy voi olla hyvin keltainen. Tämä ominaisuus vääristää sisustuksen värejä. Ledin valon pitäisi olla värit oikein toistavaa valkoista valoa. Vältä keittiön tasomateriaaleja, joista ledit heijastuvat. Ledit kuuluu asentaa yläkaapin etureunaan. Tällaisia ovat esimerkiksi teräksinen tiskipöytä ja kiiltävästä työtaso. Kaapin alle asennetun nauhan ei kuulu näkyä useiden metrien päähän esimerkiksi keittiöön tai olohuoneeseen. Tarkoitus on, että vain valo näkyy kaapin alta. Ledinauhan kuuluu olla kaapin alla etuseinässä, ei takana. Vältä ledien heijastumista suoraan tauluun, jolloin kuvaa ei pysty näkemään kunnolla. Lämmintä ja kuivaa talon alle TÄLLÄ KUPONGILLA ENSIVUOKRAUKSESTA -50% (ei koske nettohinnoiteltuja tuotteita) Tarj. voim saakka. KUOPIO, Väliköntie 4 puh Talotohtori Panu Kaila k Olen kunnostamassa 1889 siirrettyä hirsimökkiä. Lattiasta löytyi lankkujen alta betoni, joka ylettyy aivan kiinni alimpiin hirsiin. Myös kivisokkeliin on laitettu betonia jälkikäteen. Kuinka alimmat hirret voidaan vaihtaa ja voidaanko käyttää betoniharkkoa hirren sijaan? Kuinka lattia tulisi rakentaa, kun kokonaiskorkeus eristeineen olisi noin 30 senttiä? Tuuletusaukkoja ei ole löytynyt, kuinka tuuletus tulisi jatkossa hoitaa? kysyy Kirsi. v Betoni on tietysti myöhempää lisää, mutta maaperä on kuivaa, koska ilmeisesti pahoja lahovaurioita ei ole syntynyt. Alimmat hirret voidaan korvata kevytbetoniharkoilla. Tuuletus on varmaankin aluksi toiminut hataran kivijalan kautta, mutta betoni on sen tukkinut. Jos voidaan luottaa siihen, että rakenne pysyy jatkossakin kuivana, tuuletus voidaan jättää edelleenkin pois. Muuten on uhrattava vaikka 50 mm tuuletusraolle ja porattava aukkoja vastakkaisille seinille. Lattiarakenteen on oltava hengittävä, eli sellainen joka pystyy kuivumaan ylöspäin. Pintana esimerkiksi lankku ilman käsittelyä tai öljymaalattuna. Lattiassa tuulitiiviys on tärkeämpää kuin eristeen paksuus. Lankun alle asetetaan ilmansulkupaperi ja täytteeksi puukuituvillaa tai pellavaa tuulensuojalevyn varaan. Levyä tuetaan alta harvalla laudoituksella, jonka voi lukea tuuletustilaan. k Suunnitelmissa on rakentaa kesämökki ilman saunaa. Millainen hirsi tulisi valita, jos mökkiä käytetään pääasiassa kesällä, mutta ehkä joitakin kertoja talvellakin. Onko rossipohja hyvä ratkaisu? kysyy Marketta Sarajärvi. v Perinteinen liimaton hirsi on paras. Paksuus parantaa lämpimyyttä. Ennen tavallisin seinähirren vahvuus oli kuusi tuumaa eli 15 senttiä, mutta mitä järeämpi, sen parempi. irsien välien tiivistäminen tilkkeellä on tärkeintä. Kylmillään olleen mökin lämpeneminen nopeutuu huomattavasti, ja tuulitiiviyskin paranee, jos sisäpuolella on huokoinen kuitulevy. On laskettu, että kahden tunnin lämmitys kamiinalla lyhenee 20 minuuttiin. Rossi- eli täytepohja on hyvä. Mökki olisi parasta rakentaa tolppien varaan ja tehdä alapohjasta hyvin eristetty ja tuulitiivis edellä olevan ohjeen mukaan. k Olen suojannut katetun terassin sokkelin lumikerroksella. Eteisessä jäätyvät vesijohdot, ellei lunta ole. Mikä materiaali suojaa jäätymiseltä ja paljonko sitä tarvitaan, jotta korvataan 30 senttiä ohutta tuoretta lunta? kysyy eimo Turunen. v Sokkelin routasuojaksi käy XPS-tyyppiä oleva solumuovilevy. Niin ohutta ei olekaan, ettei se voittaisi tuota lumikerrosta, eli 50 milliä riittää. Levy kaivetaan maahan sokkelin ympärille ja nostetaan sokkelia vasten ylös. Näkyvä osa täytyy suojata jollakin kosteutta kestävällä levyllä ja sen yläpää on peitettävä peltilistalla. Lähetä kysymyksesi talotohtorille: sähköpostilla kotiplus@savonsanomat.fi talotohtori, tai lähetä postia Savon Sanomat, Koti ja asuminen/talotohtori, PL 68, Kuopio.

11 KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT Omakotitalot Katso muut kohteemme opkk.fi, etuovi.com ja jokakoti.fi Kaavi, Kortteiskylä okt 134/273 m 2 Männiköntie 4. 4h,k,s,ph,pkh,3vh+ myymälätila, keittiö ja varasto. yvin hoidettu kyläkauppa ja kauppakiinteistö vireässä Kaavin kunnassa. Pääset liiketoimiin välittömästi asianmukaisesti varustellussa myymälässä. Tilava asunto samalla. Rautiainen Mh Juankoski, Säyneiskylä okt 100 m 2 Siikajärventie 13. 3h,k,s. yvä kokonaisuus vireässä maalaiskylässä. Talossa tehty paljon remonttia, kahden auton talli/ varastorakennus ja tasainen vehreä tontti. Sopii vaikka koiraharrastajalle. Es. su 25.8 klo /Pitkänen Mh Juankoski, Säyneiskylä okt 88/107,5 m 2 Siikajärventie 10. 2mh+tupakeittiö+ kph +s. Pieni hevostila Juankoski/Säyneisen keskustan tuntumassa. Kunnallistekniikka. Rintamamiestyyppinen talo, jonka pihapiirissä toimiva hevostalli sekä autotalli/ varastorakennus. Vajaan hehtaarin tilalla v rakennettu hevostalli, jossa karsinat 2 hevoselle ja ponille. Rautiainen Mh Kuopio, Nilsiä kt 57,5 m 2 Nilsiäntie 84 A. 2h,k,s.Ydinkeskustan uudehko siistikuntoinen kaksio. Sisäänkäynti suoraan katutasosta. Autokatos myydään samalla kaupalla, erillisillä osakkeilla, hintaan 5000 euroa. Pitkänen Mh Kuopio, Nilsiä kt 49 m 2 Nahkurintie 3 A. 2h+kk+s.Tässä on koti sinulle, joka arvostat asumisen helppoutta ja sijaintia palveluiden tuntumassa. issitalossa kaunis ja vaaleasävyinen näköalahuoneisto odottaa uutta omistajaa. Viehättävä lasitettu parveke länteen päin. Oma tontti. eti vapaa. Es. ti 27.8 klo /Rautiainen Mh Kaavi, Keskusta kt 31 m 2 Kaavintie 20 A. 1h+kk. Näppärä siistikuntoinen yksiö Kaavin keskustassa. Osin pintaremontoitu. uoneistossa rohkea värienkäyttö. Yhtiössä maalämpö. Rautiainen Mh Vapaa-ajan asunnot Siilinjärvi, Kuuslahti okt 118/149,6 m 2 Marjomäentie h+th+k+khh+s. Koti Kuuslahdesta. Sinulle, joka arvostat asumisessa omaa tilaa ja hyviä kulkuyhteyksiä. yvin ylläpidetty, 3-makuuhuoneen omakotitalo yhdessä tasossa lammen rannalla. Vaihdossa huomioidaan myös rivitalot Siilinjärvi/ Toivala alueelta. Rautiainen Mh Kuopio, Nilsiä okt 99/165 m 2 Leivontie 11. 4h,k,s. Peruskuntoinen 70-luvun talo keskustan tuntumassa. Tästä saat remontoimalla mukavan kodin perheellesi; 3 makuuhuonetta ja suojaisa takapiha puistoon päin. Vesikatto uusittu eti vapaa! Es. su 25.8 klo /Pitkänen Mh Kuopio, Nilsiä okt 60 m 2 uhtiniementie 62c. tupakeittiö, mh, et, kph/wc, kuisti. Syvärin rantaan rajoittuva n 4,7 ha:n suuruinen metsätila rakennuksineen ympärivuotiseen käyttöön. Siistissä pihapiirissä on peruskorjattu asuinrakennus, hirsiaitta ja rantasauna. Vesiosuuskunnan vesi. Myydään irtaimistoineen. Es. su 25.8 klo /Pitkänen Mh Kuopio, Nilsiä kt 56,5 m 2 Matintie 19 B. 3h,k. Todella hyvä, juuri remontoitu kolmio aivan Nilsiän keskustassa. On valoisa ja avara. Myös taloyhtiö saneerattu. Tule tekemään hyvät kaupat! Ensies. ma 26.8 klo /Pitkänen Mh Vh Kaavi, Keskusta kt 35 m 2 Teollisuustie 2 A. 1h+k. Peruskuntoinen 1. krs:n huoneisto luhti-kerrostalosta lähellä Kaavin keskustan palveluja. eti vapaa. Rautiainen Mh Kaavi, Retuiskylä vapaa-ajan asunto 62/74 m 2 Lassinrantatie 70. 3h,k,s. Ihastuttava 1,9 ha saaripaikka, jossa kaksi hirsimökkiä, 74 ja 45 m 2. Rantaviivaa 270 m ja metsää 1,6 ha. Vain 200 m mantereesta. Sähköt ja vesiosuuskunnan vesi. Irtaimisto kuuluu kauppaan. uom! Ensies. la 24.8 klo 13-14/Pitkänen Mh Kerrostalot Kuopio, Nilsiä okt 110/160 m 2 Viljatie 3. 4h,k,s,khh.Rakkaudella pidetty hyvä talo ihastuttavalla tontilla ja maalaismaisemalla vain 1 km Nilsiän keskustan palveluista ja kouluista. Sauna/kylpyhuone remontoitu Es. su 25.8 klo /Pitkänen Mh Kuopio, Nilsiä okt 93/123 m 2 auta-ahontie 7 B. 2mh+oh+k+pesuhuone +pukuhuone+s. Syvärin rannalla Lastukosken läheisyydessä, kaunis ja suojaisa paikka asumiseen tai vapaa-aikaan. Omaa rantaviivaa n. 60m. Kiinteistöllä vesiosuuskunnan vesi ja viemäröinti. Yläkerrassa myös n. 44m 2 nukkumatilat ja minikeittiö. Kuntokartoitettu. Rautiainen Mh Kuopio, Nilsiä kt 79,5 m 2 Kiurulantie 17 B. 3h,k. Pintaremontilla edullisesti tilavaan ensiasuntoon. Lattiassa uusi laminaatti, muuten peruskuntoinen. Taloyhtiön saunatilat remontoitu. 1. asuinkerros, johon vain yksi porrasnousu. Ensies. ma 26.8 klo /Pitkänen Mh Anneli apponen Lomalla Myyntijohtaja, YKV,, Julk.kaupanva Päivi Rautiainen Myyntineuvottelija KiAT Pirkko Pitkänen Myyntineuvottelija Marjo Föhr- Puustinen * Kiinteistösihteeri, Välityspalkkiomme on 4,0 % + alv 24 % = 4,96 % velattomasta kauppahinnasta. Minimipalkkio osakkeet alv. 24 % = ja kiinteistöt alv. 24 % = * Puhelujen hinnat soitettaessa: lankapuhelimesta 0,0835 /puhelu + 0,07 /min (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 0,0835 /puhelu + 0,17 /min (alv 24 %) Koillis-Savon Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy Nilsiäntie 65, NILSIÄ puh * koillis-savon.seudun.opkk@op.fi Koti Leppävirralta ja ympäristöstä Esittelen maanantaina RT/kirkonkylä 2h,k 61 m 2, mh yvällä paikalla, palvelujen läheisyydessä sijaitseva peruskuntoinen valoisa koti, jossa oma piha. Taloyhtiössä mm. sauna, kylmiö ja kuivaushuone. Toukotie 14. Esittely klo RT/kirkonkylä 2h,kk 43 m 2, mh Näpsäkkä, toimivapohjainen siistikuntoinen koti, jossa laminaattilattiat. Keittiössä uusittu kodinkoneet. Oma aidattu piha-alue. Yhtiössä tehty mm. katto- ja putkiremontti. Yhteisissä tiloissa sauna, pesutupa ja kuivaushuone. Oksmanintie 8. Esittely RT/kirkonkylä 4h,k,s 139/149 m 2, mh ienolla paikalla persoonallinen, remontoitu - mm. saunatilat, keittiö ja wc uusittu - kaksitasohuoneisto. Sähkölämmityksen lisäksi kaksi varaavaa takkaa ja keittiössä hellaleivinuuni. Autokatos + sähköpistokepaikka. Yhtiöllä 1,5 hehtaarin tontti, joka rajoittuu rantaan, yhteys Unnukalle ja Kallavedelle. Rannassa laituri ja venepaikat. Rantalantie 59 D. Esittely KT/kirkonkylä 2h,kk 39,5 m 2, mh ,29, vmh Pohjakerroksen huoneisto, joka sopii mainiosti esim. liikuntarajoitteiselle. Yhtiössä tehty mm. ikkuna-, käyttövesiputki- sekä julkisivuremontti. Yhteisissä tiloissa sauna, pesutupa ja kylmiö. Autopistokepaikka. Vuokrattu RT/kirkonkylä 4h,k,s 89 m 2, vh Kauniiksi laitettu päätyhuoneisto, jossa tehty mm. keittiö- ja saunaremontti. Suurin osa lattia- ja seinäpinnoitteista uusittu. yvät säilytystilat. Iso takapiha, jossa suojaisa terassi ja mm. kasvimaa. Autotalli OKT/Sorsakoski 1h,k,alkovi n. 50 m 2, mh irsirunkoinen talo ja piharakennukset, mm. tynnyrisauna, talousrakennus, autotalli ja leikkimökki. Oma 2141 m 2 tontti luonnon keskellä. Remontoimalla saat tästä kivan ja toimivan pienen perheen kodin tai vapaaajanviettokohteen ILMAISE ITSEÄSI KEITTIÖLLÄ KEITTIÖKAUPPOIIN LAMINAATTI- TASOT KAUPAN PÄÄLLE Etu voimassa syyskuun loppuun RT/kirkonkylä 3h,k,s 74 m 2, mh yväkuntoinen, valoisa kolmio täystiilitalon päädyssä. Keittiö ja kaikki kodinkoneet uusittu, kosteat tilat laatoitettu, sauna remontoitu. Iso takapiha, jossa terassi. Autotalli + varasto 25 m 2. Yhtiössä kylmiö, kuivaushuone ym. Tuomitie 2 A. Esittely klo Leppävirran OP-Kiinteistökeskus Oy Kievarinkatu 1, LEPPÄVIRTA Puh *, Fax etunimi.sukunimi@op.fi RT/kirkonkylä 3h,k,autokatos 70 m 2, mh Toimivapohjainen, pintaremontoitu kolmio kaukolämpötalossa. Omat mittaukset vedelle. Yhtiössä tehty mm. vesi- ja lämpöjohto- sekä kattoremontti. Taloyhtiössä mm. sauna, kylmiö ja pesutupa. Autokatospaikka kuuluu kauppaan. Vuokrattu Eija Nissinen myyntineuvottelija, OKT/Sorsakoski 4h,k,s n. 105 m 2, mh Peruskuntoinen talo, jossa toimivat tilat kahdessa kerroksessa. Vesikeskuslämmitys (puu)/ sähkölämmitys. Keittiössä hella-leivinuuni, yläkerrassa kaksi tulisijaa. Oma suojaisa piha, jossa omenapuita, marjapensaita ja kasvimaa Lea Jaakkila myyntisihteeri, *Puhelujen hinnat: lankapuhelimesta 0,0835 /puh.+0,07 /min. (alv. 24 %) matkapuhelimesta 0,0835 /puh.+0,17 /min. (alv. 24 %). VARAA AIKA KEITTIÖESITTELYYN JA SUUNNITTELUUN: Ilkka Suomi Maarit irvonen Parma-keittiöiden mallisto tarjoaa aikaa ja käyttöä kestäviä ratkaisuja arkeen. Toimivia yksityiskohtia ja tyylikkäitä kokonaisuuksia täydentää laadukkuus, joka tekee Parma-keittiöistä turvallisen valinnan. PARMA-KEITTIÖT Suvannontie 12, KUOPIO

12 12 SAVON SANOMAT KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ Löydät kaikki kohteemme etuovi.com, jokakoti.fi, remax.fi ja global.remax.com -sivuilta. RE/MAX:ILLA ASUNTOSI TULEE MYYNTIIN NÄKYVIMMÄLLE PAIKALLE! UUTUUS ENSIESITTELY ESITTELY ESITTELY RT Kuopio, Päiväranta Valoisa ja kaunis koti. 3h+k+s. Keittiö remontoitu Oma aurinkoinen takapiha patiolla. Puijon lenkkeilymaastot ja valaistut ladut aivan vieressä. Päiväkoti n. 100m, turvallinen matka uuteen Puijonsarven kouluun n.700m, ostoskeskukseen 1,5 km. Taloyhtiö hyvin hoidettu. Tuomikuja 2. Mh Tiedustelut ja esittelyt Marja Pulliainen Etuovi.com: ENSIESITTELY MA KLO OKT Siilinjärvi Pöljä 140m 2 /176,50m 2 3mh,oh,k,khh,th,s,kph. Siisti ja hyväkuntoinen jämäkästi rakennettu täystiilitalo rauhallisessa maalaismaisemassa. Oma, iso 6890m 2 hoidettu tontti jolla paljon marjapensaita ja istutuksia. Varaava takka, keittiössä iso leivinuuni ja puuhella. Vesikiertoinen keskuslämmitys puulla/ sähköllä. Vesi omasta porakaivosta. Kaksi tilavaa kahden auton autotallia ja kellari. Talon alakerrassa pannuhuone, varastotilaa ja lämmin puuvarasto. Tässä on runsaasti säilytys- ja harrastetilaa. oikintie 219. Mh Tiedustelut ja esittelyt: Jukka Julkunen p Etuovi.com: ESITTELY TI KLO OKT Kuopio, Niirala m 2 5h+k+s. Kodikas, avara ja hyvin kunnossapidetty talo. Viihtyisällä ja halutulla alueella Etu-Niiralassa,rauhallisen,päättyvän kadun varressa. Oma 674m 2 :n tontti. Tontilla on rakennusoikeutta yht.300m 2. Neljä tilavaa makuuhuonetta. Runsaasti säilytys ja kellaritilaa. Sähkölämmitys, ilmalämpöpumppu, keittiössä leivinuuni, olohuoneessa varaava takka, kahdessa makuuhuoneessa pönttöuunit. Taloa on remontoitu vuosien varrella merkittävästi. Päiväkoti, koulu, kauppa ja apteekki aivan lähietäisyydellä. Torillekin vain 1,5km. Umpikuja 4. Mh Tiedustelut ja esittelyt: Jukka Julkunen p Etuovi.com: ESITTELY MA KLO ESITTELY ESITTELY ESITTELY UUTUUS OKT Siilinjärvi, amula 128 m 2 Kodikas omakotitalo maaseudun rauhassa Siilinjärven amulassa. 3mh,oh.k,työhuone,s,kph/wc,khh,erill. wc,viherhuone. Erillinen kahden auton lämmin talli-/varastorakennus. Pihalla lisäksi mm. grillikota ja maakellari. Vehreällä 5000m 2 tontilla runsaasti istutuksia. Talo rakennettu 1995 ns. pitkästä tavarasta omaan käyttöön. V tehty runsaasti pintaremontteja, mm. keittiö ja sauna uusittu. Kuntoarvio tehty 2012 ja päivitetty 5/2013. Sähkölämmitys ja lisäksi varaava takka ja leivinuuni sekä ilmalämpöpumppu. Energialuokka:, luokittelematon, selvitys tekeillä. Tässä koti maaseudun rauhassa. Kannattaa tutustua! Ala-aste n. 3 km ja Siilinjärven keskustaan n. 7 km. Niementie 271 amula. Mh Tiedustelut ja esittelyt: Jukka Julkunen p Etuovi.com: ESITTELY TI KLO OKT Siilinjärvi 140/176 m 2 Lapsiperheiden suosimalla alueella oleva viehättävä koti. Oh,3xmh,k,khh,s,kph,2xwc,vh,at, sekä erillinen aittarakennus. Talossa tehty paljon remontteja. Tontti rajoittuu puistoalueeseen. Lämmitys sähkö, puu, ilmalämpöpumppu. Laulutie 7. Mh Esittely ja tiedustelut Tuula Nissinen Etuovi.com: ESITTELY MA KLO RT Kuopio, Petonen, Pitkälahti 75 m 2 Viihtyisä, hyväk. koti rauh. alueella metsäpuiston laidassa. Toimiva ja avara pohjaratkaisu. Uusitut kodinkoneet. Kph, lattiat ja seinäpinnat remontoitu. Mm. kaksi vaatehuonetta ja ulkovarasto. Suuri suojainen ja valoisa takapiha.koulut, päiväkodit ja Petosen palvelut aivan lähietäisyydellä. Petosenmutka 37. Mh Tied. Jukka Julkunen Etuovi.com: ESITTELY MA KLO KT Kuopio, Saarijärvi-B 56 m 2 2 h, tilava keittiö, kph, sauna, lasitettu parveke länteen, 1/4 kerros. Rv Keittiö koneineen remontoitu täysin v. 2010, oma sauna rakennettu Siistikuntoinen koti, sopii myös liikuntarajoitteiselle, ei portaita, mutta parveke ei kuitenkaan ole maantasalla. Saarijärventie 6 C 16. Mh , vh Tiedustelut ja esittelyt Pekka Merta Etuovi.com: ESITTELY ESITTELY ESITTELY KT Kuopio, keskusta 62,5 m 2 Ydinkeskustassa ylimmässä kerroksessa v hyvällä maulla pintaremontoitu kolmio. Läpitalon huoneisto, jossa makuuhuoneet ja keittiö sijoitettu sisäpihan puolelle.iso, lasitettu eteläparveke, jossa on mukava kesäiltana viettää aikaa. Vapautuu tarvittaessa heti. Kauppakatu Mh Tiedustelut ja esittelyt Marja Pulliainen Etuovi.com: ESITTELY MA KLO KT Nilsiä 47 m² Edullinen läpitalokaksio, 3.krs Nilsiän ydinkeskustassa, koulujen vieressä. Mainio sijoituskohteeksi tai omaksi asunnoksi. Ikkunoista näkymä rauhalliselle asuinalueelle sekä Syvärijärven suuntaan. Keittiössä kattoikkuna. 2h+k, lasitettu parveke. Talossa on saunaosasto ja askarteluhuone. Tahkolle 10 km. Syvärintie 54 C. Mh Tied. elena irvonen Etuovi.com: ESITTELY MA KLO OKT RANTATILA Kaavi 120 m 2 Edullinen rantatila keskellä luonnon rauhaa Kaavilla, kolmelta puolelta veden ympäröimä! Omaa rantaa noin 250 m. Mainio paikka vaikka loma-asunnolle tai vakituiseen asumiseen. Tontti 0,89 ha, peruskunt. talo 3 mh, oh, keittiö, pesutilat ja puulämmitteinen sauna. Mh Kosulanniementie 66A. Tied. elena irvonen puh Etuovi.com: ESITTELY SU KLO KT KUOPIO Petonen 52m 2 2h,kk,kph,s,vaateh,lasitettu parveke länteen, 3/3krs,rv yväkuntoinen valoisa kodikas huoneisto, keittiö, keittiökoneet ja lattiat uusittu Ihanteellinen sijainti lähellä Petosen palveluita ja bussipysäkki myös lähellä. yvin hoidettu taloyhtiö. Mh Kulmakatu 4 B 17. Tiedustelut ja esittelyt Pekka Merta Etuovi.com OKT Pielavesi, keskusta 120 m 2 Viihtyisällä 1970 m 2 tontilla 1968 rakennettu, remontoitu omakotitalo. Oh, 3mh, k, wc, s, kph. Tilava varasto ja työhuone sekä kylmiö. Kahden auton talli ja varasto. Leivinuuni, liesi/leivinuuni ja saunassa sekä puu- että sähkökiuas. Rauhallinen, vehreä kulmatontti. Terveyskeskus n. 300 m ja kaupat n. 1 km. Savikontie 12. Mh Tiedustelut Juhani Okulov Etuovi.com: OKT Nilsiä, Kuopio 126 m 2 Kodikas ja siistik.tiilitalo rauhallisella asuinalueella. 4h+k+khh+s. Lähellä keskustan palveluita. Aurinkoinen, oma 931 m 2 tontti, jota ympäröi kuusiaita. Lähietäisyydellä lenkkeilymaastot, marjametsät ja tenniskentät sekä skeitti- ja leikkipuistot nuoremman väen mieleen. Sisäpintoja ja sauna uusittu viime vuosina. Kuntotarkastus tehty Käentie 8. Mh Sovi yksityisesittely. Tied. ja esittelyt Marja Pulliainen Etuovi.com: OKT Nilsiä, Kuopio 200/287 m 2 Lapsiperheen unelmakoti! Tilaa isommankin perheen tarpeisiin; 6h+k+khh+kph+s+3wc+at. Omalle 5000 m 2 tontille mahtuu pelailemaan, kitkemään kasvimaata tai vaikkapa nikkaroimaan erilliseen autotalli/varastorakennukseen. Päivän päätteeksi onkin mukava pulahtaa Pappilanjokeen omalta laiturilta. Nilsiän kes. palvelut 1,5 km. Pappilanjoentie 5 (ent. Päivärinteentie). Mh Sovi yksityisesittely. Tiedustelut ja esittelyt Marja Pulliainen Etuovi.com: KT Kuopio, keskusta 77 m 2 3h+k+s+parv. yväkuntoinen, kodikas huoneisto. Avara ja valoisa keittiö-olohuoneratkaisu. Tilavat makuuhuoneet, runsaasti säilytystilaa. Oma sauna ja kaakeloitu kylpyhuone. Kivi/laminaatti-lattiat. Parveke etelään päin. Päätyhuoneisto. yvin hoidettu taloyhtiö. Rauhallinen mutta keskeinen sijainti. Vuorikatu 35. Mh Jukka Julkunen Etuovi.com: KT Kuopio, Särkiniemi 107 m 2 4h+k+2kph/wc. Ylimmän, 10. krs perheasunto. Kaksi sisäänkäyntiä, parveketta, ja kylpyhuonetta. Tilava olohuone ja keittiö, makuuhuoneissa paljon kaappitilaa. yvin hoidettu taloyhtiö. Särkiniemen palvelut mm. kauppa ja koulu aivan vieressä. Yliopistolle ja Kysiinkin vain pari kilometriä. Särkiniementie 14. Vmh Tiedustelut ja esittelyt Juhani Okulov Etuovi.com: OKT Keitele, Äyräpää 155 m 2 5h, k, 2wc, kph, s, khh ja terassit kahdella sivulla. Tyylikäs koti lähellä Keiteleen keskustaa Nilakka-järven rannalla rakennettu talo, ja tilava talousrakennus, jossa kahden auton talli ja työ-/varastotilaa. Sopii lapsiperheille. Järvelle viettävä tontti 1984 m 2. Tavinpolku 6. Keitele. Mh Tied. ja esittelyt Juhani Okulov Etuovi.com: Vapaa-ajanasunto Rautalampi Piilopirtti puhdasvetisen ja kalaisan Ahvenisen rannassa. Käsinveistetty pyöröhirsinen lomaasunto n. 38m 2, käsinveistetty hirsinen ranta-sauna /saunatupa ja tilava varasto/puuliiteri. Omarantainen 5000m 2 tontti, kaivo, hyvä tie perille. Suonenjoki n.18 km ja JKL n. 70 km Ysitie Tied. ja esittelyt Pekka Merta Etuovi.com Pekka Merta myyntijohtaja,, LVV Juhani Okulov kiint.väl.,, LVV, KTM PÄIVYSTÄJÄ Tuula Nissinen myyntineuvottelija, KiAT elena irvonen myyntineuvottelija Обслуживаем на русском языке Marja Pulliainen myyntineuvottelija Saara Julkunen yrittäjä, hallinto, KTT Jukka Julkunen yrittäjä. tj,, LVV, KED etunimi.sukunimi@remax.fi Meille on helppo tulla Palvelemme Kuopion linja-autoasemalla ja toimistomme edessä on runsaasti parkkitilaa. Tervetuloa! RE/MAX-Asuntomestarit/Idapo Oy, Puijonkatu Kuopio puh: fax: Palvelemme arkisin tai sop. mukaan. Välityspalkkio 4% + alv. 24% (4,96% sis. alv.) velattomasta hinnasta. Minimipalkkio alv. 24% = 2480 (sis.alv.) tai sopimuksen mukaan. Puheluhinnat suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,059 / min. (alv.24%). Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu+0,169 /min. (alv. 24%). Each Office Independently Owned and Operated

13 välityspalkkio esimerkki välityspalkkio esimerkki välityspalkkio esimerkki välityspalkkio esimerkki välityspalkkio esimerkki KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT Kuopio, Litmanen, Lippukatu 7 RT, 4h+k+s, 79 m² asumisoikeusmaksu käyttövastike/kk 825 vakuusmaksu vesi sis.vastike Valmistunut uoneisto vapautuu 1.9. Kuopio, Särkilahti, Kiiskenkuja 5 KT, 4h+k+s, 90,0 m² asumisoikeusmaksu käyttövastike/kk 968 vakuusmaksu vesi sis.vastike Valmistunut uoneisto vapautuu Kuopio, Keskusta, Satamakatu 23 KT, 3h+k+s, 83,5 m² asumisoikeusmaksu käyttövastike/kk 895 vakuusmaksu vesi sis.vastike Valmistunut uoneisto vapautuu 1.9. Tiedusteluihin vastaa: Noora Kulhomäki, vuokravälittäjä, puh , noora.kulhomäki@realia.fi Puheluhinta 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puh + 0,0595/min ja matkapuhelimesta 0,0828 /puh + 0,17 /min (alv 24%). Realia Management Oy, aapaniemenkatu 18, Kauppakeskus Minna 3. krs Kuopio KT Männistö 1h, kk, s, p 35,5 m 2 yväkuntoinen, tilavanoloinen vaalea 2. kerroksen huoneisto 1983 valmistuneessa hissiyhtiössä. Tilava parveke ja autopaikka. Vapaa 1.9. (D) p Lönnrotinkatu 13 A ensiesittely su KT Rypysuo 2h, k, p 66 m 2 Laadukkaasti kauttaaltaan v uudistettu 2. kerroksen kulmahuoneisto v valmistuneessa hissiyhtiössä. Moderni, valmis koti vapautuu syyskuussa.(d) p Rypysuontie 74 A ensiesittely su OKT Saaristokaupunki 5h, k, khh, s 135/164 m valm. laadukas Kastellitalo palveluiden läheisyydessä. Moderni talotekniikka, laadukas varustelu. eti vapaa. (A) p Rakovalkeankatu ensiesittely ma OKT Toivala 5h, k, khh, s, AT 128/184 m 2 Omalla tontilla v valmistunut käytännöllinen ja avara koti palveluiden lähellä. Erittäin rauhallinen sijainti. () p Oinaslammentie 9. esittely su KT Keskusta 2h, k, p 53 m 2 yväkuntoinen, ylimmän krs:n tilava huoneisto v valm. yhtiössä. Pintamateriaalit pääosin uusittu. Rauhallinen sijainti. Vapaa. (D) Mh ,35 Vmh Kirkkokatu 32 B esittely su RT Petonen 4h, k, khh, s 108 m 2 Kallaveden äärellä hyväkuntoinen ja avara 1 tasoinen koti 1990 valmistuneessa yhtiössä. Laituri ja grillikatos. Rauhallinen sijainti. Autotalli () p Koiravedenkatu esittely su OKT Julkula 5h, k, hh, s, at n. 105m 2 /156m 2 yväkuntoinen v valmistunut talo omalla 881 neliön tontilla lähellä rantaa. Kaksi sisäänkäyntiä. Lämmin autotalli. () p Pajulahdentie esittely ma OKT Siilinjärvi/Simonsalo 4h, k, ask.h, s, at n. 100m 2 /163m 2 yväkuntoinen v valm. kuntokartoitettu tiilitalo. Pintamateriaalit uusittu äskettäin. Autotalli ja varasto. p Anteronkierto [A] Marjo Pasanen, kiinteistönvälittäjä., puh Välityspalkkio 2,9% velattomasta kauppahinnasta, minimi 2600 sis. alv ja asiakirjakulut. esittely su OKT Saaristokaupunki 3h,k, työtila, khh, s, at/katos 155m 2 /232m 2 Ainutlaatuinen ja laadukas v valmistunut talo. Yhtenäinen ja avara huonetila. Aurinkoinen tontti, tilava patio ja terassi () p Kattilamäenkatu esittely su OKT Saaristokaupunki 4h, k, khh, s, at 142/185 m 2 yväkuntoinen ja avara v valmistunut puutalo. yvät säilytystilat ja moderni, tilava keittiö. Vapaa. (B) p Kattilamäenkatu esittely su KT aapaniemi 1h, k, s, p 40 m 2 Upea koti 1. kerroksessa Kallavesimaisemin. Avara huoneisto vuonna 1991 valmistuneessa yhtiössä. uoneisto vuokrattu, vapautuu viimeistään 1.9. (D) p ermanninaukio 10 A KT Jynkkä 4h, k, p 88 m 2 Valoisa ja avara 1. kerroksen huoneisto vuonna 1979 valmistuneessa yhtiössä. Pääosin uusitut pintamateriaalit. Tehokas ja toimiva pohjaratkaisu. Koti palveluiden äärellä. Vapaa. (D) p Sovi esittely. Maitotie 7 A RT/LT Käränkä 5h, k, s, p 119 m 2 Yhtiö omalla rantatontilla, jossa avara ja laadukas 2-tasoinen päätyhuoneisto. Moderni talotekniikka. Parveke ja patio länteen. Runsaasti varastotilaa. Oma laituri ja hiekkarantaa. Torille vain 5 km. (A) p Sovi esittely. Lintuluoto 5 B esittely su PT Rypysuo 5h, k,khh,s,ak 172/203 m 2 Omalla tontilla v valmistunut kivitalo. Laadukas ja näyttävä kokonaisuus kauniilla pihanäkymillä. (E) p Sammalpolku 4 as KT Kelloniemi 3h, k, p 80 m 2 Upein Kallavesi- ja puistometsämaisemin hyväkuntoinen ylimmän kerroksen päätyhuoneisto v valmistuneessa yhtiössä. Keittiö ja saniteettitilat uusittu. Laajennettu vaatehuone. (D) p Sovi esittely. Vanttitie 14 C esittely ma OKT Siilinjärvi/Leppäkaarre 4h, k, khh, s, autok. 119m 2 /141m 2 V valm. arkkitehdin suunnittelema, moderni talo. Pintamateriaalit pääosin laadukkaasti uusittu. Vapautuu piankin. () p Karjankierto Kodin Laatuvälitys Oy, Maaherrankatu 3, KUOPIO marjo.pasanen@kodinlaatuvalitys.fi y kuopion kotietsivä lkv oy tulliportinkatu 33, 2.krs kuopio kuopio@kiinteistotutka.fi Maksuton arviointi soita katso kaikki koteet Ja esittelyt etuovi.com jokakoti.fi oikotie.fi kiinteistötutka.fi välityspalkkio esimimerkki perustutka 1,9% (sis.alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut. Minimipalkkio 2000 sis.alv. UPm Bonvesta-kohteet: kt niirala 2+kk 42,1M 2 1/3 krs. Vmh Esittely Su Rovastinkatu 16 B / kt aapaniemi 3+k 51M 2 1/2 krs. Vmh Esittely Su Tehdaskatu 5 B / kt keskusta 2+k+s+p 51,5M 2 2/3 krs. Vmh Esittely Su Snellmaninkatu 29 B / Timo VaiTTinen kiinteistönvälittäjä Puh , (017) Poikkitie 4, Juankoski vaittinen.ky@pp.inet.fi Välityspalkkio 3% (sis.alv. 24%) Minimipalkkio (sis.alv. 24%) lapinlahden Syvä-kankaisen rannalla upeita, hiekkarantaisia ja männikköpuustoisia kesämökkitontteja. Vain kolme tonttia jäljellä! Tonttien koot m² ja hinnat kt inkilänmäki 2+k+p 59M 2 Vmh Esittely Su Inkilänmäenkatu 18 A / kt aapaniemi 5+k+p 103,5M 2 3/4 krs. Vmh Esittely Su Kaskikatu 4 C / rt Jynkkä 2+k 44M 2 1/2 krs. Vmh Esittely Su Petosenkatu 1 A / ok-talo 3h+k+s 80 m² Rak ja peruskorjattu. Alakerrassa 2h+k ja yläkerrassa 1h+pkh+ph+s. Leivinuuni/hella, tiiliuunit (2), takka, hellauuni, vesiosk.vesi. Erillinen varastorakennus ja tynnyrisauna. Tontti m² SOVI ESITTELY. Topilanmäentie 11,Viitaniemi RT 2h+k+s 63m² Siisti rivitalon päätyhuoneisto lähellä Kaavin keskustaa, huoneistokohtainen vedenmittaus, sähkölämmitys+ilmalämpöpumppu Välikönpolku 1, Kaavi Tahkon vesireitin varrella rantatontit m² ja m² ja Karjalankoski rt aaparinne 3+k+s 77M 2 1/1 krs. Vmh Esittely Su aaparinteentie 7 B / uusi rt kelloniemi 3+k+s+p 81 M 2 2/2 krs. Vmh Ensiesittely Su Touvitie 37 A / okt Jynkkä 5+k+s+ak 110/130M 2 1/1 krs. Mh Esittely Su ärkätie 5 / RT 3 h+k+s 75 m² Peruskuntoinen huoneisto hyvin hoidetussa kaukolämpötalossa kävelymatkan päässä Juankosken keskustasta. eti vapaa SOVI ESITTELY. Paasikoskentie mökki/uvila 3h+k+s n. 67m² Idyllinen mummon mökki maaseudun rauhassa 2,5 km:n päässä Juankosken keskustasta. Pihapiirissä vanha varastoja saunarakennus Nilsiäntie Rantatontteja iso-karkeisen saaressa Vuotjärvellä. Tontit ovat hyväpuustoisia, kovarantaisia, lohkottuja tontteja. yvät veneilymahdollisuudet Syvärijärvelle, Tahkovuorelle ja etelän suuntaan Saimaalle. Tonttien koot m² okt länsi-puijo 4+k+s+at 120M 2 2/2 krs. Mh Esittely Su Puolukkatie 6 / okt toivala 5+k+k+s +var+at 123,5/171,5M 2 1/1krs. Mh Esittely Su Koivukuja 6 / perustutka 1,9% (sis.alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut Minimipalkkio 2000 sis.alv. RT 2h+k+s 58 m 2 Uusia huoneistoja. Vain kaksi huoneistoa jäljellä. uoneistossa huon.koht. vedenja sähkönmittaus, koneell.tulo- ja poistoilmanvaihto sekä lämmöntalteenotto, olohuoneessa takkauuni Lypsytie 1 Tuusniemi kt 3h+k 58,5m² Tilava 3. kerroksen huoneisto Juankosken keskustassa kaukolämpötalossa. Lasitettu parveke. Vuokrattu. Vh Paasikoskentie 2a kt 3h+k 58,5m² Peruskuntoinen 4.kerroksen huoneisto keskustassa. Lasitettu parveke. eti vapaa Paasikoskentie 2a kauniita rantatontteja Juuan Vaikkojärvellä. Tontit ovat hyväpuustoisia ja lähes kaikki ovat hiekkarantaisia. Osalle mahdollista rakentaa omakotitalo. yvät tiet tonteille ja sähköt tontin rajalle.tonttien koot m² ja

14 14 SAVON SANOMAT KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ Lumoudu Lehtoniemestä! Asunto Oy Lehtoniemen Lumous Messuportinkatu 8, KUOPIO Kallaveden kauniisiin rantamaisemiin valmistuu 40 uutta kotia Lumouksessa löytyy vielä monipuolinen kattaus kolmioita ja muutama neljän huoneen asunto vaikka suuremmallekin perheelle. Asuntojen pohjaratkaisut on tarkasti viimeistelty viihtyisään asumiseen sopivaksi. Avaruutta ja valoa riittää ihan jokaisessa Lumouksen kodissa. Asumisviihtyvyys on varmistettu ajanmukaisella ja trendikkäällä varustetasolla. Esittely työmaalla Messuportinkatu 8 maanantaina klo Saaristokaupungissa luonto ja ulkoilumahdollisuudet ovat vain oven aukaisun päässä kotoa. Lehtoniemessä on hyvä elää lähellä luontoa, mutta kuitenkin kaupungin keskusta on hyvin saavutettavissa upeiden maisemien saattelemana. B7 2.kerros 3h+k+s 73,5m 2 Mh Vh B10 2.kerros 4h+k+s 92,5m 2 Mh Vh C35 3.kerros 3h+k+s 76,5m 2 Mh Vh Rakentaminen käynnissä Arvioitu Valmistuminen 11/2013 innat alkaen Tyyppi m 2 Mh Vh 3h+kk+s 66, h+k+s 73, h+k+s 77, h+k+s 92, Asuntomyyntimme palvelee Sinua numerossa , Päivi Lohi puh Löydät meidät myös osoitteesta peabasunnot.fi peab.fi yritysnumerojen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min KERROSTALOT Kuopio / Päiväranta 55 m² 2h,k,kph,las.parv. 1/7 krs. Rv yväkuntoinen, valoisa huoneisto mm. keittiö uusittu 2010 ja kph -03. Runsaasti kaappitilaa. Lakeissuontie 9 A. Vh Es. sunnuntaina Kuopio / Levänen 56 m² Tykkää meistä Facebookissa Katso kaikki kohteemme yviä uutisia abitalta! Oletko valmistautunut lainaneuvotteluihin pankkisi kanssa? ABITAn edustaja auttaa sinua etukäteen, jotta olet valmis. Lue lisää facebook.com/abitalkv tai habita.fi Soita heti sovi maksuton asuntoarvio, tai lähetä tekstiviesti ARVIO numeroon 16141, niin otamme yhteyttä. Luottamuksesi arvoinen ammattilainen 5h,k,rt,th,kph,s,vh,var,at. Rv Kauniilla paikalla Pyykkiniemen luonnopuiston vieressä hyväkuntoinen talo, oma ranta. Koivukoskentie 7. (E). Vh Es. sunnuntaina Siilinjärvi / Aappola 120 m² 5h,k,kph,s,wc. Rv Siisti talo Kevätön järven ja Pyylammen välissä. Viihtyisä piha, paljon istutuksia. Käyttövesiputket uusittu Tammitie 2. Vh Es.sunnuntaina Juankoski / Uusikylä 120/154 m² UUDISKOTEET Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi 2h,k,kph,parv. 2/3 krs. Rv yväkuntoinen huoneisto. Uusittu keittiö ja kph Tyylikkäät sävyvalinnat. Tuuttikuja 2 B. (D). Vh Ensiesittely sunnuntaina Kuopio / Männistö 61 m² 2h,k,kph,las.parv.1/4 krs.rv Tyylikkäästi remontoitu tilava kaksio lähellä palveluita. Rauhallinen sijainti. Männistönkatu 16 B. (D) Vh Ensiesittely sunnuntaina Kuopio / Särkiniemi 74 m² 3h,k,kph,parv. 6/10 krs. Rv yväkuntoinen huoneisto, josta avoimet näkymät ympäristöön. Valoisat, tilavat huoneet. Lasitettu parveke. Särkiniementie 14 A. (C) Vh Ensiesittely sunnuntaina RIVITALOT Kuopio / Petonen 48 m² 2h,k,kph,s. yväkuntoinen huoneisto. Tilava takapiha metsänäkymillä ja katettu terassi. Länsikatu 3 A. Vh Ensiesittely sunnuntaina Nilsiä / Keskusta 61 m² 2h,k,kph,s,2wc. Rv Rauhalilsella paikalla sijaitseva valoisa ja siisti päätyhuoneisto. Puusepäntie 35 A. (D). Vh Es. sunnuntaina Kuopio / Petonen 65 m² 3h,k,s. Rv yväkuntoinen yksitasoinen huoneisto jossa selkeä pohjaratkaisu. Takapiha länteen. Litmasenkaari 7 A. (D). Vh Esittely sunnuntaina Kuopio / Petonen 80 m² 3h,k,kph,s,wc. Rv yväkuntoinen huoneisto, jota remontoitu laajalti 2000-luvulla. Tyylikkäät, nuorekkaat sävyvalinnat. Kuukusenkuja 1 A. Vh Es.sunnuntaina OMAKOTITALOT Siilinjärvi / Vanha Pappila 78/156 m 2 3h,k,kph,s,wc,vh,ph. Rv Viihtyisä talo lähellä palveluja. Remontoitu laajalti, mm. käyttövesiputket, peltikate, lämmityskattila. Edull. asumiskust. Kanavatie 2. Vh Es. sunnuntaina Juankoski / Uusikylä 110/143 m² 4h,k,khh,kph,s,at. Rv Siisti ja hyväkuntoinen talo rauhallisella paikalla. yvä pohjaratkaisu. Autotalli. Variksentie 11. Vh Es. sunnuntaina Juankoski / Koivukoski 113 m² 5h,k,khh,kph,s. Rv yväkuntoinen talo, iso tontti, kaunis ja viihtyisä piha-alue, ulkosauna ja 2 auton talli. Puistotie 13. Vh Es. sunnuntaina Juankoski / Karjalankoski 132/186 m² 4-5h,k,khh,ph,th,kph,s,2vh,at. Rv Tyylikkäästi sisustettu ja remontoitu talo kauniilla paikalla, oma ranta. Jänissalmentie 169. (E). Vh Es. sunnuntaina TONTIT Kuopio / Kurkimäki 1,7 ha Iso tontti, jossa sähköt valmiina. Vesi- ja viemäriliittymävalmius tontin rajalla. Vanha, purettava saunatupa. Apilakuja 24. Vh LOMA-ASUNNOT Vehmersalmi / Litmaniemi 71/80 m 2 3h,k,kph,s,wc. Rv Upealla paikallatien päässä oleva kesäpaikka. Eteläranta. Sähköt ja vesiosuuskunnan vesi. Soveltuu ympärivuotiseen käyttöön. uuhmarintie 76. Vh Kuopion abita Oy Lkv p Tulliportinkatu 23, Kuopio kuopio@habita.fi RS-kohde. Muuttovalmiit huoneistot suojaisalla paikalla aaparinteellä. Kultasiipi 15. (B*). VAIN KAKSI UONEISTOA VAPAANA! B8 3h+tupak+s 93 m² Mh Vh B9 3h+tupak+s 93 m² Mh Vh Rakentaja: Rakennusliike LapTi Oy Kysy lisätietoja Asunto Oy Kuopion Savolanhovi RS-kohde. Valmistuu 12/2013 2/2014. As Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan suositulle ja rauhalliselle Savolanniemen alueelle. Savolanpellonkuja 1 (C*). Esittely tontilla su klo Vapaat huoneistot: A1 4h+k+s 90 m² Mh Vh A2 3h+k+s 73 m² Mh Vh B7 4h+k+s 90 m² Mh Vh B9 3h+k+s 73 m² Mh Vh B12 4h+k+s 100,5 m² Mh Vh C14 4h+k+s 90 m² Mh Vh C15 3h+k+s 83 m² Mh Vh C17 5h+k+s 115 m² Mh Vh Kysy lisätietoja Asunto Oy Siilinjärven Kasurilanhelmi ENNAKKOMARKKINOINTI. Kasurilan elmi tarjoaa modernia, luonnonläheistä asumista Kasurilassa, aivan Siilinjärven keskustaajaman eteläpuolella. MAALÄMPÖ. Vilholantie 6. uoneistoesimerkkejä: RT A1 4h+k+s 90 m² Mh Vh RT A2 3h+k+s 66,5 m² Mh Vh RT D10 3h+k+s 73 m² Mh Vh RT D11 2h+k+s 52,5 m² Mh Vh PT E14 5h+k+s 121,5 m² Mh Vh PT G18 4-5h+k+s 104,5 m² Mh Vh PT J25 4h+k+s 95 m² Mh Vh Rakentaja: Rakennusliike LapTi Oy Kysy lisätietoja Välityspalkkio: huoneistot 4,26 % sis alv. kiinteistöt 4,96 % sis alv. minimi sis alv. velattomasta hinnasta.+asiapaperikulut. Puheluhinnat Suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +6,00 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +17,17 snt/min.

15 KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT Kun on Pohjois-Savon eniten asuntoja myynnissä, on myös monen sortin pihoja. Pieni, suuri vai keskikokoinen? Kukkia, kalliota vai asfalttia? Tuumi omia toiveitasi osoitteessa opkk.fi Esittelyssä mukana OP:n rahoituspäällikkö Kuopio, Syvänniemi okt 196/318,5 m2 Keihäskaari 27. 7h,k,s. D*. Ainutlaatuinen vuonna 2007 valmistunut kiinteistökokonaisuus Karttulassa Syväniemen kylässä. Kiinteistö sopii mainiosti yrittäjälle, virkistäytymistarkoituksiin tai vaikkapa kahdelle sukupolvelle. Rauhallisessa maalaismaisemassa venesataman läheisyydessä. Ensiesittely ti 27.8 klo /Maarit onkanen Mh Me välitämme Suonenjoki, Keskusta okt 220/441 m2 Valkeisenkatu h,k. Suonenjoen keskustasta mutta rauhalliselta paikalta erilainen kokonaisuus. Valkeisenlampi ihan vieressä. Oma tontti 927 m2. Soveltuu hyvin myös yritys- tai perhekotitoimintaan. Esittely ti 27.8 klo /Petri Miettinen Mh Kuopio, Jännevirta okt 171/221 m2 Launatanpohja 22. 4h,k,s. Omalla 1,4 ha rantatontilla, hyvä ok-talo Jännevirralla. Tilalla erillinen hirsinen savusauna ja aittarakennus. Kuopiosta vain 23 km. Esittely su 25.8 klo / Juhani eiskanen Mh Kuopio, Toivala okt 156/251 m2 almejoentie h,k,takkah,aula. Upealla paikalla RantaToivalassa Virtasalmen rannalla, vain 17 Kuopiosta, eteläranta tontilla vahna hirsirakenteinen OK-talo jossa erillinen rantasauna. Mh Kuopio, Savolanniemi okt ,5/229,5 m2 Savolanahontie mh, oh, k, khh, s, aula. *. Upealla paikalla, päättyvän kadun päässä oleva iso ok-talo sekä kahden auton lämmin talli. Oma 2081m2 tontti, jossa rantaviivaa n. 30 metriä. Laadukas kokonaisuus, kunnoltaan uudenveroinen. Vapautuminen sopimuksen mukaan. Sovi yksityisesittely. Mh Kuopio, Riistavesi okt 152,5/196,5 m2 Syrjäntie 47. 5h,k,s/kh,khh. Maalämmöllä lämpiävä hyväkuntoinen perhekoti (yläkerrassa lisäksi oleskelutila). Loistava sijainti rannan tuntumassa. Erittäin edulliset asumiskustannukset. Kiinteistöllä myös iso autotalli/varasto sekä hyväkuntoinen vierasaitta. Ensiesittely su 25.8 klo / Jaakko Korpela Mh Kuopio, Rytky okt ,5/206 m2 Tähtirinteentie 21. 5h,k,s. Kaunis Kannustalo jossa tilat yhdessä tasossa. Lisäksi tilava autotalli/varasto. Talossa maalämpö, leivinuuni ja takka. Tilava keittiö jossa AEG-kodinkoneet. Venevalkama Rytkyjärven rannalla. Esittely su 25.8 klo /Juhani eiskanen Mh Kuopio, Rahusenkangas okt 135/185 m2 Raitatie 6. 4h,k,s. Rauhalliselta paikalta. Oma tontti 1208 m2. Peruskorjattu Työ/tuotantotilaa vaikka yritystoimintaan. Esittely ma 26.8 klo /Petri Miettinen Mh Kuopio, iltulanlahti okt 132/153,5 m2 Niemeläntie 3. 5h,k,s. * laajennettu omakotitalo iltulanlahdessa lähellä keskustaa, mutta kuitenkin maalaismaisemassa. Oma tontti (0,2500 ha). Erillinen sauna/varastorakennus sekä autotalli. Päärakennuksessa hieman keskeneräisyyttä. Mh Kaavi, Niinivaara okt /120 m2 Kiikkasentie h, k, s. Upea ja uniikki kokonaisuus Kaavilla Kiikkasen rannalla, ok-talo, saunatupa ja paljon ulkorakennuksia. Tässä on koti ja vapaa-ajanasunto samassa paketissa. Toinen rakennus soveltuu myös vaikkapa edustuskäyttöön. Oma 9850m2 tontti. Sovi yksityisesittely. Mh Super-Sunnuntain arvonnassa palkittiin Eeva-Kaisa Tuovinen Maaningalta. Lämpimät onnittelut voittajalle. Kuopio, Karttula okt 120/162 m2 Kirkkotie 40. 4h,k,s. Monien mahdollisuuksin talo, runsaat säilytystilat vanhassa navetassa. Talo sijaitseen noin 1km Karttulan palvelujen läheisyydestä. Iso oma tontti ja oma pelto. Pelto vuokrattu viljeltäväksi. Ensiesíttely ti 27.8 klo /Maarit onkanen Mh Kuopio, Niirala okt 118/168 m2 Kontutie 7. 4h,k, kph, pkh,s. alutusta Niiralasta mukava koti. Kuntokartoitettu. eti vapaa. Suojaisa piha-alue ilta-aurinkoon päin. Vuokratontti 971 m2. Esittely ma 26.8 klo /Petri Miettinen Mh Kuopio, Julkula okt 116 m2 Viljelijäntie 11 B. 4h, k, s, kh. Omalla (879m2) tasaisella ja siistillä tontilla oleva kodikas kaksikerroksinen omakotitalo, jossa tehty paljon perusparannuksia (mm. sauna 2008). Sijainti erinomainen rannan läheisyydessä rauhallisella alueella. Pihassa grillikota. Ensiesittely su 25.8 klo / Jaakko Korpela Mh Siilinjärvi, arjamäki okt ,5/272 m2 Lehdontie h,k, saunaosasto, varastotiloja. Upea moderni talo jossa ikävuodet ei näy. yvä sijainti, rauhallinen paikka, mutta Siilinjärven keskustaan matkaa ainoastaan n. 4 km. Tervetuloa tutustumaan paikan päälle. Esittely su 25.8 klo /Raimo Korhonen Mh Leppävirta, Saamaiskylä okt 101/141 m2 Kanteleentie h,k,s. Maaseudun rauhassa omakotitalo edullisesti. Toimivat tilat yhdessä tasossa, tilava tupakeittiö, ja kolme makuuhuonetta Mh Kuopio, Jynkkä rt 119 m2 Rasinmäenkatu 11 A. 4h, k, takkahuone, s/kh. B2007*. Isollekin perheelle toimiva II-tasoratkaisu. Viisto katto ja korkeat seinät luovat avaraa asumistilaa. Viihtyisä takkahuone. Tässä päätyhuoneistossa luonto alkaa heti takapihalla. Esittely ma 26.8 klo /Maarit onkanen Mh Vh Kuopio, Särkilahti rt 101 m2 Särkiranta 15 A. 3h,k,työtila,kph,s. C*. Laadukasta asumista 2012 valmistuneessa korkeatasoisessa rivitaloyhtiössä. Vaaleat ja modernit materiaalit kaikkialla. Viihtyisä takapiha. eti vapaa. Esittely ti 27.8 klo /Petri Miettinen Mh Vh Kuopio, Pirtti rt 93 m2 Amerikanraitti 6 B. 4h,k,s. D2007*. Avara ja valoisa perhekoti kahdessa tasossa. Siistit pinnat. Terassi ja yläkerran parveke antavat lisää asumismukavuutta. Autotalli ja pistokepaikka sisältyvät huoneiston hintaan. Koulu ja päiväkoti lähellä, samoin vesi ja luonto. Ensiesittely su 25.8 klo / Jaakko Korpela Mh Kuopio, Jynkkä rt 93 m2 Rauhalahdentie 26 A. 3h,k, th,s. D*. Rivitalon päätyhuoneisto hyvällä paikalla lähellä Jynkänlahden rantaa. Oma suojaisa piha ja huoneiston levyinen parveke etelään. Alakerrassa takkahuone jossa varaava takka. Esittely ma 25.8 klo /Anneli Keränen Mh Kuopio, Savolanniemi rt 92 m2 Kotirannankuja 7 D. 4h,k,s. C*. Uudenveroinen kaunis yksitasoinen päätyhuoneisto -03 valmistuneessa yhtiössä. Todella suojainen piha-alue etelään. yvä avoin pohjaratkaisu ja erillinen kodinhoitohuone. Autolle katospaikka. Esittely su 25.8 klo /Anneli Keränen Mh Kuopio, Litmanen rt 88 m2 Onkikuja 4 B. 4h,k,s. C*. yväkuntoinen kaksitaso rivitalo etsii uusia omistajia. Tähän pääsee muuttamaan ilman remonttihuolia, myös taloyhtiö kunnossa. yvä rauhallinen sijainti, kaikki lähellä. Onko tässä uusi kotisi? Esittely ma 26.8 klo /Maarit onkanen Mh Kuopio, Julkula rt 86 m2 Puijonsarventie 15 D. 3h,k,s. D2007*. Siisti kolmio kahdessa tasossa umpikadun päässä Puijon ulkoilureittien vieressä. Keittiöstä käynti takapihan rauhaisalle patiolle ja etupihan puolella tilava parveke. uoneistossa on uusittu kylpyhuone ja sauna. Kauppaan kuuluu autotalli. Esittely ma 26.8 klo / Maarit onkanen Mh Kuopio, Litmanen rt 86 m2 Mäkirinne 24 A. 4h,k,psh,s,erill. wc. D2007*. Ihana perheasunto rauhallisella paikalla, kuitenkin lähellä hyviä palveluja. Tässä kodissa on paljon persoonallisia ja onnistuneita tilankäyttöratkaisuja. Ihastuttava oma valokatettu terassi ja upea piha etelään. Esittely su 25.8 klo / Anneli Keränen Mh Kuopio, Niirala paritalo 85/125 m2 Kehäkatu 2 as 2. 3h, k, s. Kysytyllä vehreällä Niiralan omakotitaloalueella persoonallinen paritalohuoneisto jossa asuintilat 3-tasossa. Peruskorjattu mittavasti -80 luvulla ja sen jälkeen pintoja uusittu runsaasti, mm. keittiö kodinkoneineen. Ensiesittely su 25.8 klo /Sari Kvick ja Anneli Keränen Mh Ennakkomarkkinoinnissa Älä koskaan myy kysymättä meiltä! Uusi, rakenteilla oleva kohde Rakentaminen on alkanut Asunto Oy Kuopion Rantakerttu Savolanrannantie 2 1-vaiheen 13 yksitasoista rivitaloasuntoa valmistuvat Savolanniemen ja Rautaniemen yhdistävän sillan (valmistuu keväällä 2014) läheisyyteen. Modernilla arkkitehtuurilla tehtyjä, viihtyisän valoisia ja toimivia koteja, jotka sijaitsevat viimeistellyssä, luonnonkeskeisessä ja omakotitalomaisessa ympäristössä. Asunto Oy Kuopion Veturi Asemakatu 26 Rakenteilla olevassa Veturissa on monipuolinen valikoima hyvin varusteltuja koteja. Esim. ensiasunnoksi saunallisia kaksioita, kolmioita sekä erillisellä omalla sisäänkäynnillä kahden kerroksen avaria huoneistoja (käynti Käsityökadun puolelta). Valmistuminen 11/2013. Asunto Oy Siilinjärven Tammirinne Tammirannantie 7 Uusia kerrostalokoteja Vuorelan kauniissa rantamaisemassa. Kaikki palvelut kävelymatkan etäisyydellä. yvä varustelutaso mm. tammilautaparketti lattiat, pesuhuoneet laatoitettu ja laadukkaat kodinkoneet. Rakentaminen aloitettu ja arvioitu valmistuminen maaliskuun loppupuolella Esittely ma 26.8 klo / Petri Miettinen uoneistoesimerkkejä: huoneistotyyppi m 2 Vh. 2h+k+s 49,0 m ,00 3h+tupak+s 66,5 m ,00 4h+k+s 102,0 m ,00 Esittely su 25.8 klo / Juhani eiskanen uoneistoesimerkkejä: krs. m 2 -tyyppi. Vh ,0 3h+kt+s ,5 2h+kt+s ,5 (4)h+k+s Esittely viereisen Tammenterhon yhteydessä su 25.8 klo / Juhani eiskanen uoneistoesimerkkejä: krs. m 2 Vh. 1. krs 82, krs 80, krs 52, Rakentaja: Rakentaja: Rakentaja:

16 16 SAVON SANOMAT KATSO LISÄÄ KOTEITA NETISTÄ Onni asuu OMASSA kodissa Katso osoitteesta opkk.fi missä on sinun seuraava kotisi. Kuopio, Jynkkä rt 65 m2 Aittolammentie 8 B. 2h, tupak, s, parveke. C*. Siistikuntoinen huoneisto rauhallisella alueella. Kunnonkokoinen keittiö jossa kaapistojen ovet ja tasot uusittu. Kylpyhuone remontoitu 2000-luvulla. Suojaisa parveke. Vapautuu tarvittaessa nopeastikin. Esittely su 25.8 klo /Sari Kvick Mh Vh Kuopio, Riistavesi rt 44,5 m2 Kievaritie 15 E. 1h,kk,s. D2007*. Tilava saunallinen yksiö hyvin hoidetussa taloyhtiössä aivan Riistaveden keskustassa. Tästäkö uusi kotisi? Mh Olen tavattavissa Matkuksen toimistolla la klo Viikonlopun puhelinpäivystys Juhani eiskanen Kuopio, Inkilänmäki kt 94 m2 Inkilänmäenkatu 14 C. 4h, k, p, wc. D2007*. Upea läpitalon huoneisto. uoneisto tilava jossa kaksi erillistä sisäänkäynti. Iso lasitettu parveke. Uutuutena höyrysuihku mieli musiikilla. Tule ja ihastu! Mh Kuopio, Päiväranta kt 81 m2 Metsäkummuntie 10 A. 3h,k. D*. Tässä remonttitaitoiselle hyvä vaihtoehto. elposti muunneltavissa oleva huoneisto johon voi tehdä vaikka lisähuoneen. Taloyhtiössä tehty isoja remontteja mm. Julkisivuremontti, ikkunat, salaojat. Vapautuu 1.9 Ensiesittely su 25.8 klo /Sari Kvick Mh Vh Kuopio, Saarijärvi B kt 75 m2 Saarijärventie 10 B. 3h,k. D*. yväkuntoinen läpitalon valoisa huoneisto, ylin 4.kerros (ei hissiä). Kaunis vaalea keittiö. Erillinen vaatehuone ja lasitettu parveke. Mahd. lunastaa erikseen autotalli. Esittely ke 28.8 klo / Sari Kvick Mh Kuopio, Puijonlaakso kt 66,5 m2 Samoilijantie 2 A. 3h,k. C2007*. Ylimmän kerroksen toimivalla pohjaratkaisulla oleva kulmahuoneisto. Pieni taloyhtiö hyvällä sijainnilla lähellä Kysiä ja Yliopistoa. Pintaremontilla teet tästä toimivan kodin. Lasitettu parveke ilta-auringon puolelle. Esittely su 25.8 klo / Sari Kvick Mh Kuopio, Särkiniemi kt 61,5 m2 Särkiniementie 28 C. 2h,k. B2007*. yvin hoidetussa yhtiössä ilman porrasnousuja oleva huoneisto. Kylpyhuone remontoitu lisäksi koko huoneiston levyinen lasitettuparveke. Asuinalue hyvin viihtyisä hyvine ulkoilumaastoineen. Vapautuu sop. mukaan. Esittely su 25.8 klo / Sari Kvick Mh Kuopio, Uusi-aapaniemi kt 59 m2 ermanninaukio 10 B. 2h,k,s,p. D2007*. ienolla paikalla mukava koti. issitalo. Näkymät Kallavedelle. Todella harvoin tarjolla tästä yhtiöstä. Autotalli nro 6, pinta-ala 14 m2 hintaan ,- Esittely ma 26.8 klo /Petri Miettinen Mh Kuopio, Lehtoniemi kt 92,5 m2 Uudiskohde.Messuportinkatu 8 B. 4h,k,s. Marraskuussa 2013 Kallaveden kauniiseen rantamaisemaan valmistuu 40 uutta kerrostalokotia. Vielä muutama huoneisto jäljellä (osassa Kallavesinäkymät). RS- kohde. Esittely su 25.8 klo /Jaakko Korpela Mh Vh Kuopio, Tahkovuori vapaa-ajan asunto 82/89 m2 Tammikuja 5 A. 3h,tk,s/kh,2xwc,parvi. Rauhallisella paikalla kuitenkin lähellä Tahkon palveluja ja harrastusmahdollisuuksia hyväkuntoinen vapaa-ajan asunto (paritalo). Kiinteistöön kunnan vesi- ja jätevesiliittymät. Mh Siilinjärvi ja ympäristö Kuopio, Kortejoki okt-tontti 4,22 ha Naulajärventie 73. Upealla paikalla, ison vesistön äärellä, Kotkatveden ja Naulalammen välissä määräala, johon poikkeamispäätös haettu valmiiksi. Omaa rantaviivaa noin 350 m. Mh Yhdessä hyvä tulee! Siilinjärvi, Pyylampi okt 187/224 m2 Kipunanpisto 6. 6h,k,saunaosasto. Tilava talo rauhallisella paikalla muutaman kilometrin päässä Siilinjärven keskustasta. Reilunkokoiset huoneet, paljon varastotilaa, toimiva ja avara pohjaratkaisu. Siisti kokonaisuus jota on helppo muokata tarpeen mukaan. Kuntotutkimus tehty. Esittely ma 26.8 klo / Raimo Korhonen Mh Siilinjärvi, Kolmisoppi okt 129/145 m2 Pukkelintie mh,oh,k,khh,ph,s. Muuta maalle. yväkuntoinen talo kauniilla 4206 m2:n tontilla maaseudun rauhassa. Taloa on huollettu ja kunnostettu vuosien varrella. Kaikki kuistit on lasitettu ja keittiö on uusittu yvä toimiva kokonaisuus odottaa uusia omistajia. Esittely ti 27.8 klo /Raimo Korhonen Mh Siilinjärvi, onkamäki okt 100/157 m2 Tervaskuja 6. 4h,k,khh,ph,s. Kuntotarkastettu talo omalla 1046 m2:n tontilla onkamäessä. Rauhallinen paikka päättyvän kadun varrella, päiväkodit ja alakoulu kävelymatkan päässä. Edulliset asumiskustannukset, talossa on leivinuuni, takka ja ilmalämpöpumppu. Esittely ma 26.8 klo /Raimo Korhonen Mh Maaninka, alola okt 97/145 m2 Aapontie 6. 4h,k,s. Tässä lapsiperheen unelmakoti. Siisti, valoisa ja avara. Kaikki tarvittava löytyy, mutta ei yhtään hukkaneliöitä. Vehreä hoidettu piha-alue istutuksineen. Kattavat palvelut aivan lähellä. iihtoladuille omalta takapihalta. Mh Maaninka, Keskusta okt 89,5/111 m2 Simeonintie 1. 3h,k,s. Siistikuntoinen pienen perheen talo Maaningan keskustassa. Kaunis 956 m2:n tontti jossa on marjapensaita ja kukkaistutuksia. Tähän kannattaa tutustua paikan päällä. Ensiesittely su 25.8 klo /Raimo Korhonen Mh Siilinjärvi, Toivala okt 88,5/108,5 m2 Ruskeisentie 15. 3h,k,s,at. Nyt tilaisuus, RT-kolmion hinnalla OK-talo. Tee tästä mieleisesi talo. Tilat yhdessä tasossa, rauhallisella paikalla ja heti vapaa. Kannattaa tutustua. Esittely su 25.8 klo /Juhani eiskanen Mh Siilinjärvi, Vanha Pappila paritalo 130 m2 Poikkipolku 15 A. 3-4h, k, khh, s. Vanhan- Pappilan alueella siistikuntoinen paritalo. yvä ja edullinen vaihtoehto omakotitalolle. Molemmissa asunnoissa omat liittymät ja lämmitysjärjestelmät. Sauna ja pesuhuone peruskorjattu Esittely ti 27.8 klo / Raimo Korhonen Mh Siilinjärvi, Pyylampi rt 65,5 m2 Panninniementie 3-5 B. 2h,k,s. Tässä täysin muuttovalmis nuorekas koti. Peruskorjattu Rauhallinen sijainti halutulla Pyylammen alueella ja hyvät yhteydet keskustaan. Autolle pistokepaikka. Vapautuu sopimuksen mukaan max. 2 kk kaupasta Esittely ma 26.8 klo / Saara Jurvanen Mh Siilinjärvi, Leppäkaarre rt 59 m2 Laitilantie 38. 2h,k,s. F*. alutulta alueelta siisti muuttovalmis pienen perheen koti. Tätä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. yvin hoidettu kaukolämpöön liitetty yhtiö. Julkisella liikenteellä hyvät yhteydet Kuopioon, lähin pysäkki vieressä. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Ensiesittely 26.8 klo / Saara Jurvanen Mh Siilinjärvi, Vuorela kt 81,5 m2 Tammirannantie 9 A. 3 h, k, s. B*. Kallaveden rantamaisemissa, laadukkaasti rakennettu. Vuorelan hyvät palvelut kävelymatkan päässä, myös venelaituri ja uimaranta lähellä. Yhtiö on omalla tontilla ja muuttamaan pääsee heti. Autotalli- ja autokatospaikat omalla osakkeella. Esittely su 25.8 klo /Juhani eiskanen Mh Vh Siilinjärvi, Leppäkaarre kt 79 m2 onkarannantie h,k,. D2007*. yvä kolmannen kerroksen asunto Leppäkaarteessa. Asunto muutettu neliösi, joten tässä on hyvin tilaa myös lapsiperheelle. Taloyhtiössä käyttövesiputkiremontti tehty keväällä Rauhallinen paikka puiston laidassa. Esittely ma 26.8 klo /Raimo Korhonen Mh Vh Siilinjärvi, Siilinpää kt ,2 m2 Salmintie 10 E. 3h,k,p,kh,wc. D*. Tästä löytyy valoisuutta, avaruutta, rauhoittavat puistomaiset. Kookas lasitettu parveke. Jämäkästi hoidettu yhtiö, jossa julkisivut ja ikkunat uusittu. Vapaa, pääset muuttamaan heti kaupasta. Esittely ti 27.8 klo /Saara Jurvanen Mh Vh Pohjois-Savon OP-Kiinteistökeskus Oy / Kuopio Puijonkatu 25, Kuopio Puh * pohjois-savon.opkk.kuopio@op.fi *Puhelujen hinnat: lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,07 e/min. (alv. 24 %). Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu+0,17 e/min. (alv. 24 %). Välityspalkkiomme on 4,0 % (alv. 24 % = 4,96 %) tai sopimuksen mukaan. Minimipalkkio osakkeet alv. 24 % = ja kiinteistöt alv. 24 % = Siilinjärvi, arjamäki kt 42 m2 Soutajantie 10. 2h,kk. E*. Ensimmäisen kerroksen pikkukoti. Avoimet puistomaiset näkymät. Ei porrasnousuja, eikä ikkunanaapureita. Sijoitukseen hyvä vaihtoehto. Yhtiössä käyttövesiputket ja ikkunat uusittu. Vapautuu heti kaupasta. Ensiesittely ti 27.8 klo /Saara Jurvanen Mh Vh Juhani eiskanen Kiint.välitt, Julk. kaupanvahv Siilinjärvi, Keskusta kt 39,5 m2 Asematie 6a A. 1h,kt,s. B*. Siilinjärven kylän keskustassa Asematiellä valmis hissillinen viisikerroksinen asuinkerrostalo. Jokaisessa kodissa on laadukkaat materiaalit ja hyvä varustelutaso, parvekeen kausteet sisältyvät hintaan. Esittely ma 26.8 klo /Saara Jurvanen Mh Vh Maarit onkanen Myyntineuvottelija Markus Itkonen Kiint.välitt,, KiAT, AKA-yleis, KK Siilinjärvi, Leppäkaarre kt 32 m2 onkarannantie 5. 1h,kk. D*. Siistikuntoinen kokonaisuus. Yhtiön käyttövesiputket uusittu. Kaikki tarvittava pienessä paketissa. Muuttovalmis remontoitu kohde joka soveltuu niin sijoitukseen kuin ensimmäiseksi omaksi kodiksi. Vapautuu tarvittaessa todella nopeasti. Esittely ma 26.8 klo /Saara Jurvanen Mh Vh Matkuksen toimisto Matkuksentie 60, Kuopio pohjois-savon. opkk.kuopio@op.fi Markku Airaksinen Myyntipäällikkö, Kohteemme löydät opkk.fi jokakoti.fi etuovi.com oikotie.fi Siilinjärven toimisto Toritie 12, Siilinjärvi pohjois-savon.opkk.siilinjarvi@op.fi Anneli Keränen Kiint.välitt, Jaakko Korpela Kiint.välitt,, KiAT Ari Koskinen Kiint.välitt, Sari Kvick Kiint.välitt, Maija Partanen, Kiint.välitt, LOMALLA Jukka Vihonen Myyntineuvottelija Mari Koivisto Myyntisihteeri, Ritva Räisänen allintojohtaja, ins. KTM, Pekka Linna TJ, VT,, Julk. kaupanvahv Sari Kärkkäinen- uhtala Myyntineuvottelija Petri Miettinen Myyntineuvottelija Saara Jurvanen Myyntineuvottelija, KiAT Raimo Korhonen Myyntipäällikkö,

Koti ja asuminen Asumisen. Sisällä vihertää. Kasvit ovat osa Susanna Kuusiston sisustusta. erikoislehti. sivut 8-9

Koti ja asuminen Asumisen. Sisällä vihertää. Kasvit ovat osa Susanna Kuusiston sisustusta. erikoislehti. sivut 8-9 Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Sisällä vihertää Kasvit ovat osa Susanna Kuusiston sisustusta sivut 8-9 Pinnalla ja pohjalla: Kupari

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh.

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh. Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 648745 3h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 188 769,47 Vh. 289 000,00 Niilontie 13. Uudenveroinen, moderni perheasunto rauhallisella

Lisätiedot

OPKK SUPER-SUNNUNTAI. Koti ja asuminen Asumisen 18.8.2013. Kaikkien esittelyissä käyneiden kesken arvomme Carlsonin 500 lahjakortin

OPKK SUPER-SUNNUNTAI. Koti ja asuminen Asumisen 18.8.2013. Kaikkien esittelyissä käyneiden kesken arvomme Carlsonin 500 lahjakortin Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti OPKK SUPER-SUNNUNTAI 18.8.2013 Kaikkien esittelyissä käyneiden kesken arvomme Carlsonin 500 lahjakortin

Lisätiedot

RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAU KORJAUSTÖIDEN VALVONTA YHTEISTYÖSSÄ. Palvelemme Sinua Kuopion keskustassa ja Matkuksessa, Ylä-Savossa sekä Varkaudessa.

RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAU KORJAUSTÖIDEN VALVONTA YHTEISTYÖSSÄ. Palvelemme Sinua Kuopion keskustassa ja Matkuksessa, Ylä-Savossa sekä Varkaudessa. Savo x Nro 48 8. 14.12. 2012 040 590 7685 ASTUKSET RAKENNUS- JA TALOTEKNISET TARK S RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAU KORJAUSTÖIDEN VALVONTA YHTEISTYÖSSÄ FinnEnergia Oy www.finnenergia.fi Palvelemme Sinua

Lisätiedot

rivitaloneliön Savolanniemestä. Ostaja maksaa välityspalkkion. Gitta Mielonen yrittäjä, lkv 044 772 0100 Mika leskinen 040 722 2072

rivitaloneliön Savolanniemestä. Ostaja maksaa välityspalkkion. Gitta Mielonen yrittäjä, lkv 044 772 0100 Mika leskinen 040 722 2072 savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ OK KUOPIO linnanpelto Pekka Halosen katu 11 4h, k/rt, khh, kph, pkh, s Arvostetulla alueella oma tontti

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Trendinä tehosteet Asuntomessuilla näkyvät vahvasti violetin ja puun tuomat kontrastit Sivut 9

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Sukutilan remontti Viljapelto näkyy myös tapetissa. Sivu 10 Vertailuportaalit: Nyt kilpailutetaan

Lisätiedot

95,0 m², 3 mh, oloh, k...,

95,0 m², 3 mh, oloh, k..., Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Tahdon, tahdon Vanhat klassikot yhä haluttuja häälahjoja. Sivut 8 9 Pinnalla ja pohjalla: Lehdet

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Koppi talon sävyyn Nykyisin koiratarha voi olla tyylikäs piharakennelma Sivut 12 13 Kolumni: Kylmätilat

Lisätiedot

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kaija Oksala Puh: 041 528 0334 Myyntiturva LKV [A] (vuokrakohteiden osalta katso Vuokraturva) Ilmalankuja 2 00240 Helsinki Puh: 010 2327 400 Haaveiletko paritalosta viihtyisältä

Lisätiedot

parasta ajatellen Olen tavattavissa Matkuksen toimistolla la 19.10. klo. 11-14 Viikonlopun puhelinpäivystys Juhani Heiskanen Juhani Heiskanen

parasta ajatellen Olen tavattavissa Matkuksen toimistolla la 19.10. klo. 11-14 Viikonlopun puhelinpäivystys Juhani Heiskanen Juhani Heiskanen Koti ja asuminen Asumisen Erikoisteema: Rakenna, remontoi ja sisusta erikoislehti Asiakkaan parasta ajatellen Meiltä saat henkilökohtaisen vastuuvälittäjän, sekä koko tiimin aktiivisen myyntivoiman. Kotisi

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen erikoislehti savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Ilmassa on uuden kodin odotusta Vastavalmistunut koti on lähempänä kuin arvaatkaan. Ihastu tulevaan

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

oikealla asenteella ja ammattitaidolla. Kun kodinvaihto on ajankohtainen, pyydä meidät

oikealla asenteella ja ammattitaidolla. Kun kodinvaihto on ajankohtainen, pyydä meidät Savo x Nro 30 4. 10.8. 01 YHTEISTYÖSSÄ 040 590 7685 KORJAUSTÖIDEN VALVONTA www.finnenergia.fi RAKENNUS- JA TALOTEKNISET TARKASTUKSET RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAUS FinnEnergia Oy ok KUoPio RaUtanieMi

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Erillistalo Tuusula, Kellokoski Kohdenumero 602311 5h,k,s,ak, 122,5 m² Kov. 2010 Energialuokka E Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Omenaniitynkaari 26. Kaunis omakotimainen erillistalo pientaloalueella päättyvän

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen erikoislehti savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Kotitaloustyöt Tuhoon tuomitut Jousitetut patjat ovat kodin kalustejätteistä pahimpia, koska niitä ei hyödynnetä

Lisätiedot

Arvonta suoritetaan 15.4.2013. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. SKV-avain 803291. Huoneistoesimerkit:

Arvonta suoritetaan 15.4.2013. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. SKV-avain 803291. Huoneistoesimerkit: savonsanomat.fi Rakenna ja remontoi Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ Lisää koteja www.skv.fi Koti on sydämenasia Olemme mukana Rakenna ja Asu -messuilla Kuopio-hallissa 13.-14.4.2013. Tule keskustelemaan

Lisätiedot

Rivitalo Kuopio, Savolanniemi Kohdenumero Kotirannankuja 7.

Rivitalo Kuopio, Savolanniemi Kohdenumero Kotirannankuja 7. Rivitalo Kuopio, Savolanniemi Kohdenumero 603769 4h, k, s/kh, terassi (4h+k+s yhtiöj.mukaan), 116,0 m² Kov. 2003 Energialuokka C 2007 Mh. 237 779,18 Vh. 239 000,00 Kotirannankuja 7. Persoonallinen, avara

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ

Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ Nro 5 2. 8.2.2013 Julkaisija Savon Sanomat Oy Päätoimittaja Jari Tourunen Paino Lehtisepät Oy, Kuopion paino

Lisätiedot

Esittely. TI 4.9. KLO 17.30 18.00 Pappilanmäen työmaatoimistolla, Suntionkuja 3. Tervetuloa! 8,5 m2. 10,5 m2. LH 2,5 m2 APK JK/PK KÄYT.

Esittely. TI 4.9. KLO 17.30 18.00 Pappilanmäen työmaatoimistolla, Suntionkuja 3. Tervetuloa! 8,5 m2. 10,5 m2. LH 2,5 m2 APK JK/PK KÄYT. Savo x Nro 34 1. 7.9. 01 YHTEISTYÖSSÄ 040 590 7685 KORJAUSTÖIDEN VALVONTA RAKENNUS- JA TALOTEKNISET TARKASTUKSET RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAUS FinnEnergia Oy www.finnenergia.fi Juuri se oikea koti Tule

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

98,0 m², 3h+k+s+autotalli,

98,0 m², 3h+k+s+autotalli, Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Järvinen Puh: 044 3181828 Vihdoin Kotona LKV Oy - Äntligen Hemma AFM Ab Vaasanpuistikko 6 65100 Vaasa Puh: +358407036603 Suositulla Korkeamäen alueella sopivan kokoinen koti

Lisätiedot

Katso kaikki kohteemme www.opkk.fi

Katso kaikki kohteemme www.opkk.fi Savo x Nro 5 30.6. 6.7. 01 YHTEISTYÖSSÄ KUNTOARVIOT SISÄILMASELVITYKSET KOSTEUSKARTOITUKSET www.finnenergia.fi 040 590 7685 FinnEnergia Oy Katso kaikki kohemme www.opkk.fi T niin kuin Tilava Tässä satumaisessa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

Jaakko Korpela Kiint.välitt, LKV, KiAT 050 562 4247. Petri Miettinen Myyntineuvottelija 040 546 7466. Anneli Keränen Kiint.välitt, LKV 0400 187 410

Jaakko Korpela Kiint.välitt, LKV, KiAT 050 562 4247. Petri Miettinen Myyntineuvottelija 040 546 7466. Anneli Keränen Kiint.välitt, LKV 0400 187 410 Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Meillä ratkaisee Asenne Aktiivisuus Ammattitaito Etsimme joukkoomme: Sihteeriä/vuokravälittäjää

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

Tee turvallinen asuntokauppa talven aikana

Tee turvallinen asuntokauppa talven aikana Savo x Nro 49 x 15.12.2012 4.1.2013 YHTEISTYÖSSÄ KUNTOARVIOT SISÄILMASELVITYKSET KOSTEUSKARTOITUKSET www.finnenergia.fi 040 590 7685 FinnEnergia Oy Tee turvallinen asuntokauppa talven aikana Varainsiirtovero

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00 Rivitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 574125 3 h, k, khh, s, 87,0 m² Kov. 1992 Energialuokka C Mh. 150 775,10 Vh. 154 000,00 Tiaisenkuja 3. Viihtyisä päätyhuoneisto rivitalossa rv. 1992 suositulla

Lisätiedot

Gitta Mielonen yrittäjä, LKV 044 772 0100 Mika Leskinen 040 722 2072. Katso kaikki myytävänä olevat kotimme. g-m.fi

Gitta Mielonen yrittäjä, LKV 044 772 0100 Mika Leskinen 040 722 2072. Katso kaikki myytävänä olevat kotimme. g-m.fi savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ ok KUoPio JYnKänLAhTI Vihurintie 11 5h+krt+tkh+khh+kph+s+ ak/varasto 185/210 m 2 Koti upealla paikalla rannan

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Viimeinkin saa aloittaa Tiina Laukkanen ryhtyy somistamaan kotia heti joulukuun alussa. Sivut 8

Lisätiedot

LOISTO Haapaniementie 4, KUOPIO

LOISTO Haapaniementie 4, KUOPIO PY JAKOTUKKI PY Savo x Nro 3 18. 4.8. 01 YHTEISTYÖSSÄ 040 590 7685 KORJAUSTÖIDEN VALVONTA RAKENNUS- JA TALOTEKNISET TARKASTUKSET RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAUS FinnEnergia Oy www.finnenergia.fi TEHTY

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 639864 4h,k,khh,s, 95,0 m² Kov. 2010 Energialuokka D 2013 Mh. 224 000,00 Vh. 224 000,00 Jynkänmäenkatu 2. Kaunis hyvin pidetty huoneisto suositulta asuinaleelta

Lisätiedot

Tervetuloa kaupungintalolle!

Tervetuloa kaupungintalolle! Savo x Nro 40 13. 19.10. 01 YHISTYÖSSÄ 040 590 7685 KORJAUSTÖIDEN VALVONTA RAKENNUS- JA TALOKNISET TARKASTUKSET RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAUS FinnEnergia Oy www.finnenergia.fi Tervetuloa kaupungintalolle!

Lisätiedot

Koti ja asuminen. KOTI JA ASUMINEN -ERIKOISLEHTI NYT MYÖS ipadissa, iphonessa SEKÄ ANDROID-LAITTEISSA

Koti ja asuminen. KOTI JA ASUMINEN -ERIKOISLEHTI NYT MYÖS ipadissa, iphonessa SEKÄ ANDROID-LAITTEISSA savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YTEISTYÖSSÄ KOTI JA ASUMINEN -ERIKOISLETI NYT MYÖS ipadissa, iponessa SEKÄ ANDROID-LAITTEISSA 7-päiväisen lehden kestotilaajana

Lisätiedot

Trenditutkimus. Big Dreams Small Spaces. Ikkuna unelmakodin etsimiseen. www.tiivi.fi. Yhteenveto raportista

Trenditutkimus. Big Dreams Small Spaces. Ikkuna unelmakodin etsimiseen. www.tiivi.fi. Yhteenveto raportista Trenditutkimus Yhteenveto raportista Big Dreams Small Spaces. Ikkuna unelmakodin etsimiseen Liite 07.05.2012 Yhteenveto raportista Big Dreams Small Spaces. Ikkuna unelmakodin etsimiseen Näkemyksiä nykypäivän

Lisätiedot

Tämän sivun asunnot ja monta muuta osoitteessa opkk.fi

Tämän sivun asunnot ja monta muuta osoitteessa opkk.fi savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ Nro 8 16.2. 22.2.2013 Julkaisija Savon Sanomat Oy Päätoimittaja Jari Tourunen Paino Lehtisepät Oy, Kuopion

Lisätiedot

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa Kohdetta välittää JONNE KY lkv MYYTÄVÄ KIINTEISTÖ KOUVOLA Sippola; Huovilantie 320, 46710 Sippola Kiinteistötunnukset: Kouvola/ Mämmälä/ 8:380 Metsä-Sihvola/ erotettava määräala Lisätietoja: + erillinen

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Ruutukaavakeskustan täydennysrakennuspaikat Lähde: Janne Repo, lisensiaattityö 2013 Hyviä koloja

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Tutustu meihin tarkemmin ja ota yhteyttä osoitteessa opkk.fi/kuopio Tämän sivun kohteet ja monet

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen erikoislehti savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Toteuta unelmasi! ASUNTO OY KUOPION RAUTANIEMENTIE 7 TARJOAMME HELPON ASUNNON VAIHDON MUUTTO- PÄIVÄ

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

Linnanpelto RUUSTINNANPIHA Ruustinnankuja 8, Kuopio

Linnanpelto RUUSTINNANPIHA Ruustinnankuja 8, Kuopio Savo x Nro 43 3.11. 9.11. 01 YHTEISTYÖSSÄ KUNTOARVIOT SISÄILMASELVITYKSET KOSTEUSKARTOITUKSET www.finnenergia.fi 040 590 7685 FinnEnergia Oy Valitse omasi! NCC Tähtikotien valikoima on nyt runsas. Kun

Lisätiedot

67,0 m², 3h+k,

67,0 m², 3h+k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tiina Björkman Puh: 045 129 9909 OP Koti Länsi-Uusimaa Oy LKV Nummela Vihdintie 3 03100 Nummela Puh: 010 254 5206 Etsitkö kotia aivan Nummelan keskustassa mutta kuitenkin suojaisen

Lisätiedot

62,5 m², 2h, k, s, kph...,

62,5 m², 2h, k, s, kph..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Kahila Puh: 040 822 2291 Kiinteistömaailma, Kerava, Asuntokerava Oy LKV Aleksis Kiven tie 14 04200 Kerava Puh: (09) 4174 1600 Tule viihtymään Sompioon! Tämä rivitalokoti sijaitsee

Lisätiedot

Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Liperi, Ylämylly Kohdenumero 636731 4h, k, khh, s, 105,0 m² Kov. 2004 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 150 000,00 Vh. 150 000,00 Jääkäripolku 3. Huippupaikalla koulun ja päiväkodin läheisyydessä vuonna

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

134,0 m², Yläkrs: h,as...,

134,0 m², Yläkrs: h,as..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mika Lehtonen Puh: 050 476 2332 Hämeen Laatu LKV Pakkastie 5 13500 Hämeenlinna Puh: 0504525254 Myllymäessä tunnelmallinen 2000-luvun alkupuolella täysin nykyaikaiseksi remontoitu

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ

Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ Nro 4 26.1. 1.2.2013 Julkaisija Savon Sanomat Oy Päätoimittaja Jari Tourunen Paino Lehtisepät Oy, Kuopion

Lisätiedot

Haapajärvi, Kohdenumero hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Haapajärvi, Kohdenumero hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Haapajärvi, Kohdenumero 604203 4hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov. 1966-1966 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Saarentie 147. Kauniilta paikalta vastikään remontoitu

Lisätiedot

Tervetuloa Ruustinnanpihaan!

Tervetuloa Ruustinnanpihaan! Savo x Nro 24 16. 22.6. 2012 YHTEISTYÖSSÄ KUNTOARVIOT SISÄILMASELVITYKSET KOSTEUSKARTOITUKSET www.finnenergia.fi 040 590 7685 FinnEnergia Oy ** ) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Lankapuhelimesta

Lisätiedot

Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ

Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ Nro 8 23.2. 1.3.2013 Julkaisija Savon Sanomat Oy Päätoimittaja Jari Tourunen Paino Lehtisepät Oy, Kuopion

Lisätiedot

Saarijärvi, Kohdenumero h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Saarijärvi, Kohdenumero h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Saarijärvi, Kohdenumero 590747 5h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov. 1973 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 180 000,00 Koiralammentie 211. Nyt sinulla on tilaisuus ostaa koti ja kesämökki

Lisätiedot

119,0 m², 4h, k, kph/w...,

119,0 m², 4h, k, kph/w..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kirsi Konnos Puh: 0400 831 687 Huom! Pirkanmaan Laatuvälitys Oy Tampellan esplanadi 11 33100 Tampere Puh: 0207802660 HUOM!! Hienolta paikalta Säkylän Iso-Vimman alueelta Pyhäjärven

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

Tervetuloa Ruustinnanpihaan!

Tervetuloa Ruustinnanpihaan! Savo x Nro 26 7. 13.7. 2012 YHTEISTYÖSSÄ 040 590 7685 KORJAUSTÖIDEN VALVONTA www.finnenergia.fi RAKENNUS- JA TALOTEKNISET TARKASTUKSET RAKENNUKSIEN ILMATIIVEYSMITTAUS FinnEnergia Oy ** ) Matkapuhelimesta

Lisätiedot

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ TERVETULOA LEMPÄÄLÄN HAKKARIIN! Lempäälän Hakkariin aivan Hakkarinkartanon viereen

Lisätiedot

2 SAVON SANOMAT 19.1.2013

2 SAVON SANOMAT 19.1.2013 savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen Nro 3 19. 25.1.2013 YHTEISTYÖSSÄ Julkaisija Savon Sanomat Oy Päätoimittaja Jari Tourunen Paino Lehtisepät Oy, Kuopion

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh.

Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh. Omakotitalo Jyväskylä, Mannila Kohdenumero 632100 4h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D 2018 Mh. 289 000,00 Tiilitehtaantie 26. Jyväskylän arvostetulla Mannilan alueella

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.03.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Malluntie 12, 90800 Oulu Oulu Länsi-Patela Omakotitalo omalla tontilla 6h(5mh+oh)+k+khh+ 2

Lisätiedot

asuminen VÄHÄN ENEMMÄN. Asumisen erikoislehti Tässä kaikki 128 kotia, jotka myimme viime vuonna. Kiitos luottamuksesta.

asuminen VÄHÄN ENEMMÄN. Asumisen erikoislehti Tässä kaikki 128 kotia, jotka myimme viime vuonna. Kiitos luottamuksesta. Asumisen erikoislehti LAUANTAINA 4.1. 2014 Koti& asuminen Välityspalkkio sopimuksen mukaan. 3 % + alv 24 % = 3.72 % Minimi 2000 + asiakirjakulut. VÄHÄN ENEMMÄN. VÄHÄN ENEMMÄN. Tässä kaikki 128 kotia, jotka

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

oikealla ASEnTEEllA JA AMMATTITAIdollA. Tälläkin viikolla 6 uutta kotia myynnissä ja 5 kotia myyty. Kiitos luottamuksesta.

oikealla ASEnTEEllA JA AMMATTITAIdollA. Tälläkin viikolla 6 uutta kotia myynnissä ja 5 kotia myyty. Kiitos luottamuksesta. savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen Koti ja asuminen YHTEISTYÖSSÄ OK KUOPIO RAuTAnIEMI Patakatu 4 4h+k+rt+kunt.h.+khh+kph+s+wcx2 +pukuh+a.katos 191,5/304 m 2 Moderni, valoisa

Lisätiedot

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26. Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!

Lisätiedot

Kuopio, Julkula Kohdenumero h,k,s, 82,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Julkula Kohdenumero h,k,s, 82,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kuopio, Julkula Kohdenumero 636030 3-4h,k,s, 82,0 m² Kov. 1984 Energialuokka D 2013 Mh. 152 000,00 Vh. 152 000,00 Puijonsarventie 15. Upealla ja rauhallisella paikalla, omalla tontilla sijaitseva

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

163,0 m², 6 h, k, khh,...,

163,0 m², 6 h, k, khh,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kimmo Raappana Puh: 040 849 2081 Kiinteistömaailma, Vantaa Aviapolis Tasetie 8 01510 Vantaa Puh: 020 793 1010 YLÄSTÖ OKT 163/188m2. Viihtyisä 5-6h,k,s talo kauniilla ja tasaisella

Lisätiedot

Kitee, Kesälahti Kohdenumero h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Kitee, Kesälahti Kohdenumero h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kitee, Kesälahti Kohdenumero 591606 3h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov. 2006 Energialuokka E Mh. 137 000,00 Vh. 137 000,00 Kaarnatie 28. Tyylikäs kokonaisuus, vaihtoehto omakotitalolle: valoisa

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kokemäki, Keskusta Kohdenumero 604963 3h,k,s, 76,5 m² Kov. 1990 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Puhdistamontie 5 as 1. Siisti, kodikas, hyvän pohjaratkaisun omaava päätyhuoneisto

Lisätiedot

136,0 m², 6h,k,s, at,...,

136,0 m², 6h,k,s, at,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarja Pitkänen Puh: +358 50 555 5418 Helsingin KOTI LKV Oy Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9A (5. krs) 02320 Espoo Puh: 0207 351 222 Rauhallisella luonnonläheisellä paikalla

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 595791 2h, kt, 32,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 370,00 Vh. 127 900,00 Keilanrinteenkatu 5. Asunto Oy Kuopion Keilantori. Rakentaja Pohjola

Lisätiedot

Vapaa-ajan asunto. Karstula, Kohdenumero h,k,ph,s, 40,0 m²/40,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Vapaa-ajan asunto. Karstula, Kohdenumero h,k,ph,s, 40,0 m²/40,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vapaa-ajan asunto Karstula, Kohdenumero 596922 2h,k,ph,s, 40,0 m²/40,0 m² Kov. 1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 140 000,00 Vehkaperäntie 195. Karstulan Vahangan- kylällä upea rantatila isolla noin 2,6

Lisätiedot

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680 OMAKOTITALOT HIRSITYÖT Ra-Re-Si Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-78 48, 0500-867 680 TUOHINIEMI 87,5 m 8,0 m Pienen perheen toimiva koti, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, oh, aula, kph, s, 2 wc, 160,0 m²/179,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, oh, aula, kph, s, 2 wc, 160,0 m²/179,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 632566 4 h, k, oh, aula, kph, s, 2 wc, 160,0 m²/179,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 215 000,00 Klasentie 280 B. Etsittekö kotia maaseudulla keskellä

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Nauti kesästä, me huolehdimme asuntoasioista puolestasi. yvää juhannusta! Muista katsoa juhannuksen

Lisätiedot

Koti ja asuminen Asumisen

Koti ja asuminen Asumisen Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Viesti Pasi Ruotsalainen sai Kukkosen leipomon remontissa kirjeen. Sivut 8 9 Asiantuntijapalsta:

Lisätiedot