äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia Äänenkuljettaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "äänenkuljettaja 33 16.5.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja"

Transkriptio

1 äänenkuljettaja Sibelius-Akatemia Äänenkuljettaja 1

2 Sisältö Äänenkuljettaja 33/ Pääkirjoitus 3 Stipendirahastojen ja tukisäätiön apurahat 4 Opettajien kehittämistyön tukeminen 8 Meillä ja muualla 9 Konsertteja 14 Ylioppilaskunta 15 Ruokalista 16 Äänenkuljettaja on perjantaisin ilmestyvä Sibelius-Akatemian sisäinen tiedotuslehti. Materiaali toimittajalle viimeistään maanantaina. Toimitusneuvosto: Pekka Vapaavuori, Tuula Linsiö, Matti Perttula ja Jussi Kainulainen Toimitus ja taitto: Tuulikki Väänänen Piirrokset: Lassi Rajamaa lassirajamaa@hotmail.com ISSN Äänenkuljettaja

3 Pääkirjoitus Ankarankin talven jälkeen tulee aina kesä. Kuluneen talven teki ankaraksi paitsi poikkeuksellisen kovat pakkaset, myös ajoittain tiukkakin kädenvääntö käyttöön otetun rahanjakomallin soveltamisesta. Nyt näyttää siltä, että pahimmat ongelmat on tiedostettu ja alamme vähitellen löytää uomat, joita pitkin rahat parhaiten kanavoituvat hyödyttämään sekä koko akatemian että eri yksiköiden toimintaa. Sibelius-Akatemian tehtäväkenttä on laaja ja monipuolinen. Yksikkökohtaisen tulosvastuun korostaminen on antanut puhtia ja tavoitteellisuutta yksiköiden sisäiseen työskentelyyn, mutta samalla näky Sibelius-Akatemian kokonaistehtävästä ja siitä, miten kukin osa sitä palvelee, on päässyt hämärtymään. Valo kuitenkin pilkottaa tässäkin asiassa. Kuluvana kautena on kaadettu raja-aitoja. On syntynyt uutta yhteyttä perusopintojen ja jatko-opintojen välille. Myös osastojen välille on syntynyt uudenlaista yhteistyötä. Jatko-opintojen yhteinen organisointi mukan, kamun ja jazzin kesken on alkukankeuden jälkeen osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi ja saanut laajan hyväksynnän. Ehkä vielä opimme toimimaan yhdessä yhteisten päämäärien hyväksi aidosti toinen toistamme tukien. Erinomaisen mahdollisuuden tähän tarjoaa esimerkiksi säveltäjien ja esittäjien yhteistyö. Kevättalvella sovittiin säten, lamun ja orson tiiviistä yhteistyöstä Pasi Lyytikäisen oopperan esittämiseksi Helsingin yliopiston savolaisen osakunnan 100-vuotisjuhlassa Paljon muutakin olisi syytä tehdä, mutta palataan siihen syksyllä. Keskustelu rahojen jakautumisesta opetuksen ja ns. hallinnon (jolla pääasiassa tarkoitetaan tukipalveluja) kesken on pannut vauhtia hallintopalvelujen uudelleenorganisointiin. Palveluyksikössä on ryhdytty tositoimiin tukipalvelujen rationalisoimiseksi. Uuden, entistä tehokkaamman organisaatiomallin pitäisi olla valmis kokonaan käyttöönotettavaksi viimeistään syyslukukauden 2004 alkaessa. Kymmenen yliopiston yhteinen opiskelun ja opetuksen tuen tietojärjestelmä OODI otettiin vuosien työn tuloksena käyttöön 5.5. Mahdollisten alkukangertelujen jälkeen sekin tulee osaltaan huomattavasti helpottamaan opintohallintoa. Lukuvuosi päättyy juhlallisesti pidettävään promootioon. Varsinainen promootiopäivä on lauantai 7.6. Se ei ole ainoastaan promovoitavien tohtoreiden ja maistereiden juhla. Se on koko Sibelius-Akatemian ja kaikkien sibeliusakatemialaisten juhla. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee seuraamaan tätä ainutlaatuista akateemisen musiikin suurjuhlaa. Kuluneen lukuvuoden aikana viitoitettiin tietä monille merkittäville uudistuksille. Kauaskantoisin niistä on kaikille yliopistoille yhteinen, yhteiseurooppalainen tutkintojärjestelmä, joka on otettava käyttöön viimeistään syksyllä Meillä se tulee ainakin osittain käyttöön jo syksystä 2004 alkaen. Sen myötä kaikki suorittavat ensin kolmivuotisen kandidaatintutkinnon ja vasta sen päälle kaksivuotisen maisterintutkinnon. Pitkän (5 vuotta) koulutuksen rinnalle tulevat kaksivuotiset maisteriohjelmat, joiden sisäänajoa harjoittelemme jo ensi lukuvuonna ns. tuplamaisterikoulutuksessa. Uusi järjestelmä tuo mukanaan ehkä suuremman kulttuurimuutoksen kuin arvaammekaan. Uuden tutkintojärjestelmän myötä meidän on myös kehitettävä edelleen jatkokoulutuksen sisältöjä, mitoitusta ja organisaatiota. Musiikkikasvattajien koulutusta on opetusministeriön vaatimuksesta lisättävä. Se voi tapahtua vain lyhyitä maisteriohjelmia hyödyntämällä. OODIn käyttöönotto vaatii oman sopeutumisensa. Joudumme valmistelemaan siirtymisen yliopistojen uuteen palkkausjärjestelmään. Vielä on otettava huomioon, että suuret muutokset eivät onnistu ilman mittavaa panostusta henkilöstön koulutuksen ja kehittymisen tukemiseen. Tässäpä olisi seuraavalle lukuvuodelle haasteita yllin kyllin. Sitä ennen kuitenkin kiitos kuluneesta lukuvuodesta ja oikein hyvää ja virkistävää kesää kaikille. Pekka Vapaavuori Äänenkuljettaja 3

4 Stipendirahastojen ja tukisäätiön apurahat Keväällä 2003 julistettiin haettavaksi apurahoja ,00 euroa ja jaettiin yhteensä ,00 euroa, josta opiskelijoille ,00 euroa ja opettajille matka-apurahoina 9 796,00 euroa.. Tukisäätiön rahastoista (Martti Pokelan, Oskar ja Aurora Honkasalon, Laura ja Marketta Simeksen, Jorma Panulan rahastoista sekä Jazzrahastosta) myönnettiin tänä vuonna euroa ja stipendirahastoista euroa (Tauno Pylkkäsen, Selim ja Minna Palmgrenin, Armas Paloheimon, Viljo ja Riitta Laitisen, Martta Sihvolan, Jorma Hynnisen rahastot). Isoimmat apurahat myönnettiin jatko-opiskelijoille Päivi Järviölle ja Arnold Chiwalalalle työskentelyapurahoina tohtorintutkintoa varten lisäksi tukisäätiö osoitti myös euron tuen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun yhteydessä järjestettävälle Tõnu Kaljusteen kuoronjohdon mestarikurssille. Lisätietoja: Tilastototuutta hakemuksista ja myönnöistä Nuorisokoulutus Ajoissa jätettiin 60 hakemusta (stipendirahastot että tukisäätiön rahastot) ja haettiin ,80 euroa. Apurahaa myönnettiin 3 450,00 euroa 15 henkilölle, ainoastaan matka-apurahoja muille kuin 1. vuoden opiskelijoille. Peruskoulutus Ajoissa jätettiin 454 hakemusta (sis.työryhmiä, stipendirahastot että tukisäätiön rahastot), haettiin ,00 euroa. Apurahaa myönnettiin ,00 euroa 66 henkilölle ja yhdelle työryhmälle (34 henkilöä). Jatkokoulutus Ajoissa jätettiin 52 hakemusta (stipendirahastot että tukisäätiön rahastot), haettiin ,00 euroa Apurahoja myönnettiin ,00 euroa kymmenelle henkilölle, josta työskentelyapurahoja ,00 euroa. Opettajat Ajoissa jätettiin 54 hakemusta sis. kolme työryhmää (stipendirahastot että tukisäätiön rahastot), haettiin ,79 euroa. Apurahoja myönnettiin 9 796,00 euroa 20 henkilölle ja kahdelle työryhmälle, niissä 12 henkilöä yhteensä. Numerot muodostuvat suuriksi osittain koska samoihin asioihin haettiin sekä stipendirahastojen että tukisäätiön rahastojen puolelta ja em. luvuissa on tuplahakemuksia. Palautetta apurahamyönnöistä voi kysyä koulutussuunnittelija Riitta-Liisa Joutsenlahdelta ( ), klo ja klo Sibelius-Akatemian stipendirahastojen ja tukisäätiön rahastojen apurahat 2003 Nuorisokoulutus, matka-apurahat Ahjoniemi Sofia 200,00 e Enqvist Annika 200,00 e agerström Christian 200,00 e Greus Sofia 200,00 e Hyväluoma Tero 300,00 e Järvi Mihkel 200,00 e Kero Terhi 150,00 e Kivistö Tuomas 200,00 e Laspas Ilpo 300,00 e Liikkanen Einari 200,00 e Palmu Jarkko 200,00 e Rantamoijanen Lauri 300,00 e Silvola Esa Pekka 300,00 e Uksila Saan 200,00 e Vartiainen Jenni 300,00 e 4 Äänenkuljettaja

5 Jazzosasto, peruskoulutus redriksson Jussi Opintomatka Yhdysvaltoihin 400,00 e Rissanen Aki Matka-apuraha kilpailuun 600,00 e Kansanmusiikin osasto, peruskoulutus Bartosik Tuulikki Matka-apuraha opintoihin, Tukholma 300,00 e Logren Tuomas Kitaran hankinta 1 000,00 e Kirkkomusiikin osasto Helsinki, peruskoulutus Aro Jukka Matka-apuraha mestarikurssille ja kilpailuun, Sveitsi ja Hollanti 1 200,00 e Dahlbäck Kaisa Mestarikurssi, Joutseno 400,00 e Haapaniemi Mikko Mestarikurssi, Turun musiikkijuhlat 500,00 e Lasonen Alla Kesäopinnot, kuoronjohto 300,00 e Tamminen Julia Matka-apuraha mestarikurssille, Hollanti 470,00 e Veijonen Elvi-Maria Mestarikurssi, Joutseno 220,00 e Väisä Marina Matka-apuraha, Sveitsi400,00 e Kirkkomusiikin osasto Kuopio, peruskoulutus Park-Jakobsson Mihwa Opinnot Ruotsissa ,00 e Työryhmä/Jenni Örthen Opinto- ja esiintymismatka Tukholmaan yht ,00 e Työryhmän muut jäsenet myös Kuopion kirkkomusiikin osaston opiskelijoita: Keijo Eskola Sari Oksavuori Ulla Rummukainen Heikki Mononen Sanna Osmala Maria Verronen Marika Sointula Hanna Penttinen Saara Syrjäniemi Jonna Imeläinen Hanna Salminen Minna Nappari Jussi Salonen Satu Aska Sauli Rissanen Jenny Joas Anu Hietaniemi Hanna Knuutila Marjo Heinonen Anne-Christine Ekroth Arto Löppönen Anne-Mari Pentti Kalle Ristolainen Pauliina Kajanne Matti Vaakanainen Stiina Pyykönen Hannu-Pekka Heikkilä Timo Vikman Juho Soranta Ossi Jauhiainen Maria Hozjajenok Johanna Nurmi Ari Lohi Äänenkuljettaja 5

6 Laulumusiikin osasto, peruskoulutus Olafsson Agust Matka-apuraha kilpailuun, Norja 2 233,00 e Penttinen Tiina Mari Mestarikurssit Vantaan Barokki ja Joutseno, Lied opinnot 2 233,00 e Ziegler Jussi Liedlaulun opiskeluun 500,00 e Musiikkikasvatuksen osasto, peruskoulutus Kettunen Anni Jousen hankinta 1 000,00 e Linnosaari Pauliina Mestarikurssi, Joutseno 390,00 e Romu Terhi Mestarikurssi, Toholammi 350,00 e Tan Elise Sähköpianon hankinta 800,00 e Orkesterisoitinten osasto, peruskoulutus Ellenberg Johanna Oriveden musiikkileiri 500,00 e Haapamäki Eeva Opiskelu ulkomailla 1 000,00 e Holmström Tomas Mestarikurssi, Lieksa 450,00 e Hyppenen Julia Instrumentin huolto 1 000,00 e Jãrvi Mairus Matka-apuraha mestarikurssit Pablo Casals Sellofestivaali ja Martti Rousi 500,00 e Koskipää Saara Matka-apuraha kilpailuun, Tallinna 380,00 e Leppäniemi Olli Mestarikurssit, Crusell, Savonlinna 1 000,00 e Laihonen Nora Mestarikurssi, Crusell 600,00 e Luhtanen Maria Mestarikurssi, Lieksa 480,00 e Pelto-Aho Noora Mestarikurssi, Joutseno 350,00 e Repo Riikka Mestarikurssi, Kälviä 360,00 e Savolainen Tuomo Jousen hankinta 900,00 e Uusitalo Mari Huilun hankinta 2 234,00 e Työryhmä/Dollman Luke Segestamin kurssi, Latvia 200,00 e orés Veses Roberto Segestamin kurssi, Latvia 200,00 e Bergmann Rune Segestamin kurssi, Latvia 200,00 e Notsu Yokihiro Segestamin kurssi, Latvia 200,00 e Rauhalammi Valtteri Segestamin kurssi, Latvia 200,00 e Heikkilä Esa Segestamin kurssi, Latvia 200,00 e Työryhmä/ Hanson AlexanderSegestamin kurssi, Viro 50,00 e Bouhon Matilde Segestamin kurssi, Viro 50,00 e Ollikainen Eeva Segestamin kurssi, Viro 50,00 e Pianomusiikin osasto, peruskoulutus Ahonen Joonas Mestarikurssi Suolahti 500,00 e Kujala Susanne Matka-apuraha kilpailuun 400,00 e Kärkkäinen Matilda Matka-apuraha kilpailuun 500,00 e Lehtonen Ari Matka-apuraha Pietari tapahtumaan 400,00 e Merjanen Mikko Matka-apuraha Keyboard instituuttiin 600,00 e Mykrä Hanna Matka-apuraha mestarikurssille ja kilpailuun, Ruotsi ja Italia 630,00 e Orasmaa Anna Mestarikurssi, Ruotsi 500,00 e Siirala Antti Matka-apuraha kilpailuun 800,00 e Sävellyksen ja Musiikinteorian osasto, peruskoulutus reeman Alex Opiskelujen loppuunsaattamiseen 1 600,00 e Työryhmä/Lyytikäinen Pasi Matka-apuraha Ung Nordisk Musik (UNM) tapahtumaan, Norja 400,00 e Kimmo Kuokkala Matka-apuraha UNM tapahtumaan, Norja 400,00 e Sampo Haapamäki Matka-apuraha UNM tapahtumaan, Norja 400,00 e Tomi Räisänen Matka-apuraha UNM tapahtumaan, Norja 400,00 e Sebastian agerlund Matka-apuraha UNM tapahtumaan, Norja 400,00 e Timothy Page Matka-apuraha UNM tapahtumaan, Norja 400,00 e 6 Äänenkuljettaja

7 Apurahat Harald Anderssen -kuoronjohtokurssille yhteensä 5000 e Essi-Reetta Halme, Muka 500,00 e Taina-Maaria Rautasuo, Kimu 500,00 e Niina Keitel, Muka 500,00 e Anne Meriläinen, Muka 500,00 e Säde Rissanen, Jazz 500,00 e Jussi Myllys, Muka 500,00 e Tuukka Haapaniemi, Muka 500,00 e Heikki Hinssa, Muka 500,00 e Jussi Lehtipuu, Muka 500,00 e Valter Maasalo, Säte 500,00 e Jatkokoulutus Chiwalala Arnold, Kamu Työskentelyapuraha 12 kk ,00 e Eskelinen Karipekka, Muka Työskentelyapuraha 3 kk 3 350,00 e Hairo Ulla, Muka Väitöskirjan painatuskulut 1 000,00 e Järviö Päivi, Docmus Työskentelyapuraha 10 kk ,00 e Jääskeläinen Kristiina, Muka Työskentelyapuraha 3 kk 3 350,00 e Liedes Anna-Kaisa, Kamu Sähkökanteleen tarvikkeiden hankinta 700,00 e Mäkinen Eeva, Kimu/Kuopio Työskentelyapuraha 6 kk 6 700,00 e Urponen Ville, Kimu/Helsinki Matka-apuraha, Hollanti 800,00 e Vartiainen Olli, Docmus/pianoTyöskentelyapuraha 6 kk 6 700,00 e Vehviläinen Anu, Docmus/piano Työskentelyapuraha 6 kk 6 700,00 e Opettajat Eerikäinen Jarmo Pimu Matka-apuraha Pietari tapahtumaan 470,00 e Lagerspetz Juhani Pimu Matka-apuraha Pietari tapahtumaan 470,00 e Tawastjerna Erik T Pimu Matka-apuraha Pietari tapahtumaan 470,00 e Rantanen Matti Pimu Matka-apuraha Pietari tapahtumaan 470,00 e Koistinen Ritva Pimu Matka-apuraha kantelekilpailun tuomaristoon, Liettua 450,00 e Juris Hamsa Pimu Matka-apuraha pianofestivaalille, Liettua 160,00 e Juris Carlos Pimu Matka-apuraha pianofestivaalille, Liettua 160,00 e Robson Jenny Jazz Opintomatka Ruotsiin 200,00 e Korhonen Mikko Kimu/Kuopio Matka-apuraha Klavikordipäiville (soitinkuljetus), Turku 600,00 e Spanyi Miklos Kimu Konserttivierailu Boston Early Music -festivaaleilla. 315,00 e Joukamo-Ampuja Erja Orso Matka-apuraha NORHORNPED-ryhmän tapaamiseen, Norja 273,00 e Kupiainen Teemu Orso Matka-apuraha Week of exchange tapahtumaan UTA-kvartetin kanssa, Saksa 538,00 e Gebert Grazyna Orso Matka-apuraha European String teachers association konferenssiin, Ranska 400,00 e Puhakka Jari S. Orso Matka-apuraha traverson soiton mestarikurssi ja 2 konserttia, Japani 350,00 e Palas Merit Orso Matka-apuraha Estan konferenssiin, Ranska 600,00 e Tuomela-Nyman Tuula-Marja Lamu Matka-apuraha Italian kielikurssi, Italia 500,00 e Kähkönen OutiLamu Osallistuminen laulunopettajien kongressiin EWOVOX2003, Norja 400,00 e de Godzinsky Robert Mute Opintomatka Tonmeister koulutukseen. Saksaan 400,00 e Elorinne JormaLamu Opintomatka Italiaan 500,00 e Laitinen Heikki Kamu Matka-apuraha Pietari tapahtumaan 570,00 e Kansanmusiikin työryhmät 1 ja 2 Kamu Opintomatka Mordvaan ja Nordtrad-konferenssi 1 500,00 e Työryhmä1 /Laitinen Heikki Opintomatka Mordvaan, vierailu Saranskin yliopistolla ja Mordvan maaseudulla. Työryhmän muut jäsenet Anna- Kaisa Liedes, Outi Pulkkinen, Maija Karhinen ja Timo Väänänen Työryhmä2 /Joutsenlahti R-L Nordtradverkoston konferenssi 2004, Norjassa. Työryhmän muut jäsenet: Kristiina Ilmonen, Juhani Näreharju, Hannu Tolvanen, Anna-Kaisa Liedes, Heikki Laitinen ja Maija Karhinen Äänenkuljettaja 7

8 Opettajien kehittämistyön tukeminen Sibelius-Akatemian toiminnan keskeinen voimavara on sen henkilöstö. Yliopiston kannalta on tärkeää, että kaikilla sen opettajilla on mahdollisuus vaikuttaa opetukseen, taiteelliseen toimintaan, tutkimukseen ja yliopiston yleiseen kehittämiseen. Kaikilla opettajilla tulisi olla mahdollisuus työajallaan kehittää omaa ammatillista osaamistaan sekä osallistua aloitteellisena asiantuntijana yliopiston kehittämiseen. Sibelius-Akatemia on varannut euroa opettajien omaehtoisen kehittämistyön tukemisen ohjelmaan lukuvuodeksi Tuki on tarkoitettu sellaiseen toimintaan, joka vaatii normaalin työnkuvan rajat ylittävää erityispanosta. Varoja voidaan käyttää sekä kehittämistoiminnan kulujen kattamiseen että opettajan kokonaistyöaikaan kuuluvan opetuksen vähentämiseen niin, että osastolle korvataan opetushuojennuksesta aiheutuneet ylimääräiset tuntiopetusmenot. Sibelius-Akatemian opettajat ja opettajaryhmät voivat hakea mukaan ohjelmaan laatimalla vapaamuotoisen suunnitelman. Siitä tulee selvitä minkälaisesta kehittämistoiminnasta on kyse, mitkä ovat sen päämäärät ja minkälaista tukea Sibelius- Akatemialta odotetaan. Suunnitelmat käsitellään ohjelman ohjausryhmässä, minkä jälkeen suunnitelmia voidaan vielä tarkentaa yhdessä hakijan kanssa. Päätökset kehittämisrahan käytöstä tekee vararehtori. Opettajan kokonaistyöaikasuunnitelman vahvistaa osastonjohtaja. Kehittämisrahoja ei myönnetä normaaleihin osaston maksettaviksi kuuluviin kustannuksiin, yksittäisten esiintymis- ja kongressimatkojen kuluihin ja kokonaistyöaikaan kuuluvaan opetuksen suunnitteluun ja osaston kehittämiseen. Kehittämisrahoja ei voi käyttää hakijan omiin palkkamenoihin. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan T-talon 2. kerroksen palvelupisteeseen (Sibelius-Akatemia PL 86, Helsinki). Vararehtorille osoitettavien hakemusten on oltava perillä viimeistään klo Tiedusteluihin vastaa vararehtori Hannu Apajalahti, puh Äänenkuljettaja

9 Meillä ja muualla Äänenkuljettaja 9

10 10 Äänenkuljettaja

11 Kuoronjohdon mestarikurssi, johtajana Tõnu Kaljuste Aika: elokuuta 2003 Paikka: Sibelius- Akatemia, Kamarimusiikkisali, Helsinki Päätöskonsertti konserttisalissa. Ohjelmisto: Gesualdo: O moro lasso Bach: Komm Jesu komm Mahler: Ich bin der Welt abhanden gekommen, arr. Clytus Gottwald Ravel: 3 Chansons Stravinski: Mass Pärt: Dopo la vittoria Kreek: Mis sa sirised sirtsukene Aikataulu: Sunnuntai 17. elokuuta, 2003 klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Kaljusteen johdolla klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeen kanssa klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Kaljusteen johdolla: kuorotyöskentelyn arviointia videolta. Maanantai 18. elokuuta, 2003 klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Kaljusteen johdolla klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeen kanssa klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Kaljusteen johdolla: kuorotyöskentelyn arviointia videolta Tunneilla ja kuorotyöskentelyssä pidetään tarvittaessa pienet tauot. Tiistai 19. elokuuta, 2003 klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Kaljusteen johdolla klo Aktiiviosallistujien työskentelyä Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeen kanssa klo 17 - Valmistautumista mestarikurssin päätöskonserttiin klo 20 - Konsertti Aktiiviopiskelijat: Aktiiviopiskelijat valitaan hakemusten perusteella. Mestarikurssille haetaan erillisellä hakulomakkeella, johon tulee yhteenveto aikaisemmista opinnoista ja kokemuksesta kuoronjohtajana. Mestarikurssille valitaan kahdeksan aktiiviosallistujaa. Passiiviopiskelijat: Kurssille voidaan ottaa kaikki aiheesta kiinnostuneet kuulijat passiiviosallistujiksi. Kaikkien passiiviopiskelijoiksi hakevien tulee myös täyttää kurssin hakulomake. Kurssimaksu: Aktiiviopiskelijat: 400 e /koko mestarikurssi Passiiviopiskelijat: 150 e /koko kurssi tai 50 e /päivä Huom. Sibelius-Akatemian opettajilla ja opiskelijoilla on passiiviosallistujina vapaa pääsy seuraamaan tapahtumaa. Tervetuloa mukaan! Mestarikurssin nuottimateriaali: Aktiiviopiskelijat huolehtivat itse oman nuottimateriaalin hankkimisesta. Voit tiedustella tarjousta nuottimateriaalista: SULASOL P redrikinkatu B ax sähköposti sales@sulasol.fi Muut kulut: Aktiivi- ja passiiviopiskelijat vastaavat itse muista kurssikuluista (esim. henkilökohtaiset matka-, majoitus,- ja ruokailukulut). Hakuaika: 31. toukokuuta 2003 mennessä. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista, mikäli kurssilla on vielä tilaa. Kurssitodistus: Kaikki mestarikurssin osallistujat saavat kurssitodistuksen. Lisätietoja: Sibelius-Akatemian koulutuskeskus suunnittelija Sirke Pekkilä P ax sähköposti sirke.pekkila@siba.fi Oletko kiinnostunut barokin laulumusiikista ja sen esittämiskäytännöistä? Johdatus barokkilauluun -opintojakso (3 CA 71), 2 ov, järjestetään lukuvuonna kuutena perjantai-iltapäivänä (näillä näkymin 31/10, 14/11, 28/11, 9/1, 24/1 ja 13/2) klo välisenä aikana. Kurssilla tutustutaan barokin laulumusiikin keskeisiin tyyleihin ja ohjelmistoon harjoittamalla ja esittämällä sitä. Lisäksi tarkastellaan alustavasti laulun esittämiskäytännön kysymyksiä. Kurssin suorittaminen edellyttää tiivistä läsnäoloa. Edeltävänä suorituksena edellytetään laulun C-kurssi tai vastaava akatemian opintojakso. Kurssin opinto-oikeutta on haettava omalta osastolta. Opettajana toimii Päivi Järviö, jolta voi myös tiedustella lisää kurssista (paivi.jarvio@siba.fi). Tule seuraamaan promootioaktia Kaikilla sibeliusakatemialaisilla on mahdollisuus tulla seuraamaan Sibelius-Akatemian toista maisterija tohtoripromootiota inlandiatalossa lauantaina 7.6. klo alkaen. Pukeutumisohjeet: Miehet: frakki ja mustat liivit, valkoiset käsineet tai vaihtoehtoises- Äänenkuljettaja 11

12 ti tumma puku (tohtorinhattu, isot kunniamerkit) Naiset: musta tai tumma umpikaulainen ja pitkähihainen pitkä tai lyhyt puku, mustat käsineet (tohtorinhattu, isot kunniamerkit) Voit varata promootioaktin paikkakortin Anna Krohnilta, p , , Hallituksen päätöksiä Jazzmusiikin osastolle nimitettiin assistentiksi Jarno Kukkonen ajalle Lehtoriksi nimitettiin Helka Kymäläinen ajalle Sijoitetaan pianomusiikin osastolle. Lehtoriksi nimittäminen sijoituspaikkana orkesterinsoitinten osasto jätettiin puheenjohtajan päätöksellä pöydälle. Kuoronjohdon sivutoimiseksi lehtoriksi nimitettiin Timo Nuoranne toistaiseksi. Musiikkikasvatuksen lehtoriksi nimitettiin Sampo Hankama ajalle Laulutaiteen lehtoriksi nimitettiin Pekka Kähkönen ajalle Syksyn opiskelijakonsertit jaossa! Varaukset ja tiedustelut Matti Leisma p , Konserttipaikkalista täydentyy vielä toukokuun aikana Goethe-instituutti Cygnaeuksen galleria Temppeliaukion kirkko Urho Kekkosen museo Keravan taidemuseo Kansallisoopperan aula Kampin palvelukeskus Goethe-instituutti Cygnaeuksen galleria Keravan taidemuseo Urho Kekkosen museo Rautiotieliikennemuseo Temppeliaukion kirkko Keravan taidemuseo Kansallisoopperan aula Kampin palvelukeskus Goethe-instituutti Urho Kekkosen museo Rautiotieliikennemuseo Cygnaeuksen galleria Kampin palvelukeskus Temppeliaukion kirkko Urho Kekkosen museo Keravan taidemuseo Kansallisoopperan aula Goethe-instituutti Kampin palvelukeskus Cygnaeuksen galleria Keravan taidemuseo Kansallisoopperan aula Laulutaiteen lehtoriksi nimitettiin Eija Järvelä ajalle Tenttipäivät Kuluvan lukuvuoden viimeinen yleinen tenttipäivä on ja kesän tenttipäivät ovat 5.6 torstai sekä 8.8 perjantai. Viimeinen ilmoittautumispäivä em. tenttipäiviin on Äänenkuljettaja

13 LOISTOKAS PROMOOTIO LAULAJA - SINUA TARVITAAN! PROMOOTIOKUORO 4 OV Sibelius-Akatemian promootioon on tilattu juhlamusiikkia, ja sen esittämiseen kerätään akatemiasta kuoro. - Eero Hämeenniemi: Promootiokantaatti - Jyrki Linjama: Jumalanpalvelusmusiikki Harjoitusperiodi ja Promootio klo ja Jumalanpalvelus klo Ilmoittautumiset Matti Leisma , matti.leisma@siba.fi Sibelius-Akatemian toimipisteiden aukioloajat kesällä 2003 Pitäjänmäen toimipiste (P-talo) ja Pohj. Rautatiekadun toimipiste (R-talo) ovat avoinna seuraavasti: klo SULJETTU klo 9-15 Huom! P-talon palvelupisteen opiskelijapalvelut klo Töölönkadun toimipiste (T-talo) on avoinna koko kesän klo T-talon palvelupisteen aukioloajat ajalla ovat: klo klo klo SULJETTU klo alkaen klo s10-15 Airuita etsitään! Haluatko mukaan promootioon, vaikka et olisikaan maisteri? Airueena pääset näköalapaikalle promootiojuhlallisuuksiin. Pienen vaivannäön palkaksi saat lippuja promootiokonserttiin sekä pääsyn sunnuntain huviretkelle Kallio- Kuninkalaan. Airueet toimivat mm. yleisön ohjailijoina, ovivahteina ja ylväinä tilanteen tarkkailijoina airutnauhoineen ja ylioppilaslakkeineen. Ilmoittaudu ylioppilaskuntaan sähköpostitse, puhelimella tai käy poikkeamassa (say-pj@siba.fi, , , T-talo 4. krs.)! Äänenkuljettaja 13

14 Kilpailuvoittoja Julia Mustonen on voittanut ensimmäisen palkinnon 6.5. päättyneessä kansainvälisessä Citta di Barletta -pianokilpailussa Italiassa. Kilpailussa oli 27 osanottajaa. Mustonen opiskelee Sibelius-Akatemiassa prof. Erik T. Tawaststjernan luokalla. Kitaristi Mikko Ikäheimo on voittanut Stafford Guitar Competition kilpailun Englannissa. Vuosittain järjestettävä kisa on kansainvälinen ja sen parhaimmisto ratkotaan konserttinauhoitusten perusteella. Rahapalkinnon ohella voittajalle järjestetään konsertti Englannissa. Mikko Ikäheimo on opiskellut kitaransoittoa Sibelius-Akatemiassa Timo Korhosen johdolla sekä Baselin Musiikkiakatemiassa, jossa hän suoritti maineikkaan Solisten Diplom -tutkinnon *** Pianisti Mathias Aspelin jazzmusiikin osastolta on saanut dollarin suuruisen ulbright stipendinopintoihin University of Southern Californiassa *** Uussoitto-kilpailu uuden musiikin esittäjille Suomen Säveltäjät ry järjestää yhteistyössä Tuusulanjärven Kamarimusiikin kanssa kamarimusiikkiyhtyille tarkoitetun Uussoitto-kilpailun. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy Esittävän musiikin painopiste tulee olla vuoden 1960 jälkeen sävelletyssä suomalalaisessa musiikissa. Soitinkohtaisia ohjelmistoluetteloita sekä nuottimateriaalia saa mm. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen nuotistosta p , Lauttasaarentie 1, Helsinki. Ilmoittautumislomakkeita voi tulostaa Suomen säveltäjät ry:n kotisivulta Sävellyskilpailu Viihdekuoroliitto ry julistaa sävellyskilpailun uusien viihdekuorolaulujen saamiseksi kuorojen ohjelmistoon. Laulujen tulee olla suomenkielisiä, uusia ja ennen julkaisemattomia sekakuorotyyp-piselle (S,A,T,B) harrastajaviihde-kuoroille sopivia. Niiden tulisi toimia sekä pianosäestyksellisinä että myös a capellana ja kestoltaan korkeintaan 5 min. Kilpailuehdotukset tulee lähettää nimimerkillä ja nuottien mukana tulee olla suljettu kirjekuori, jossa nimimerkin takana olevat säveltäjä yms. tiedot ovat yhteystietoineen varustettuna. Sävellykset arvioi ulkopuolinen ammattiraati. Liitto on varannut yhteensä euron palkintosumman kolmen raadin parhaimmaksi arvioiman sävellyksen lunastamiseen. Lunastetut sävellykset kantaesitetään Mikkelissä Viihdekuoroliiton 10 v. juhlien yhteydessä pidettävässä viihdekuorokilpailussa, jossa jokaisen kuorokilpailuun osallistuvan kuoron on esitettävä valinnaisesti yksi kappale. Kilpailuun osallistuvat kappaleet tulee lähettää mennessä os. Viihdekuoroliitto Ry/ puh.joht. Mikko Kalliomaa, Myllytie 28, LAHTI. Lisätietoja P Konsertteja ke klo Kampin palvelukeskus Vapaa pääsy Keidas opiskelijakonsertti Bohdana Horecka, sello - Javier Arrebola, piano Johanna Nieminen, viulu - Risto Lauriala, piano ranck, Beethoven, Stravinsky ke klo Konserttisali Vapaa pääsy DocMus-konsertti Yuko Awa, piano Shishido - Barber - Prokofjev pe klo Konserttisali Vapaa pääsy Docmus-konsertti Stefanos Nassos, piano Mozart - Schumann - Paridis - Mitropoulos to klo Kamarimusiikkisali Vapaa pääsy Tutkintokonsertti Kale Basezn Anna Pudas, klarinetti ja bassoklarinetti. Klarinettimusiikkia Balkanilta ja Unkarista. Amerikan-juutalaista klezmer-musiikkia. Promootiojuhlakonsertti pe 6.6. klo inlandia-talo Liput: e Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri joht. Esa-Pekka Salonen Antti Siirala, piano Kirmo Lintinen: Sibelius-Akatemian tilausteos (ke.) Brahms: pianokonsertto nro 1 d-molli Mahler: Sinfonia nro 1 14 Äänenkuljettaja

15 Ylioppilaskunta Hyvää kesää! Ylioppilaskunta vetäytyy hiljalleen kesälaitumille, minkä johdosta yokunnan hallitus toivottaa kaikille lämmintä ja rentouttavaa kesälomaa. SAY ei järjestä juhannusbileitä, mutta on luvassa perinteiset lukukauden avajaisbileet, joissa voit purkaa kesäpaineesi hyvässä seurassa. Tule tuutoriksi! Syksyn alkuun kaivataan tuutoreita opastamaan uusia opiskelijoita akatemian saloihin. Jokainen tuutori palkitaan rahalla ja opintoviikoilla. Ilmoittautumiset ja lisätietoja tuutorkoordinaattori Elina Järvelältä, p tai Ylioppilaskunta hakee sivaria Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta hakee siviilipalvelusmiestä, joka voisi aloittaa palveluksensa Sivarin tehtäviin kuuluu mm. toimiston juoksevien asioiden hoitaminen, asiakaspalvelu, keikkavälityksen hoito, internet-sivujen päivitys, PA-laitteiden vuokraustoiminta ja yo-kunnan tilojen siisteyden ylläpitäminen. Yhteydenotot pääsihteeri Jonna Hurskainen, p tai s-posti lauantaihin mennessä. PA-kamoja ja keikkoja Jos todellakin haluat vuokrata PAkamoja kesällä, ota yhteyttä toimistoon, p Palautetta voi lähettää Ylioppilaskunnan hallitus ottaa vastaan palautetta osoitteessa Toimisto avoinna: Ma - to klo Pe klo Toimisto sujettu: Koko heinäkuun. Pääsihteeri Jonna Hurskainen p (say-ps@siba.fi) Puheenjohtaja Jussi Lehtipuu p (say-pj@siba.fi) Siviilipalvelusmies Ivan Dubov p tai (405 4)773 Tule tuutoriksi! SAY etsii tuutoreita ensi lukuvuodeksi. Millainen tuutorin siis pitäisi olla? Toivomme sinulta positiivisuutta ja sosiaalisuutta, halua auttaa ja tukea uusia opiskelijoita. Toisten hyvinvointi on sinulle tärkeää ja saat siitä onnistumisen kokemuksia. Viihdyt vapaallakin ihmisten seurassa, kaverit ja tuttavat tuovat elämääsi iloa ja sisältöä. Mitä tarjoamme tuutoriksi tuleville? Tarjoamme sinulle 2-3 vrk:n mittaisen tuutorikoulutuksen, jossa saat perustietoa omasta tehtävästäsi sekä Sibelius-Akatemian toiminnasta. Koulutus tapahtunee kahdessa erässä, alustava infotilaisuus toukokuussa ja varsinainen tietopaketti elokuussa. Lisäksi saat toiminnan päätyttyä palkkioksi 120 e sekä opintoviikkomerkinnän. Ilmoittautumiset sekä tarkempaa tietoa tuutoritoiminnasta saat Elina Järvelältä (yhteystiedot alla). Tule siis mukaan toimintaamme, saat mahdollisuuden vaikuttaa sekä kasan uusia kavereita! Yhteydenottoasi odotellen Tuutorikoordinaattori Elina Järvelä p elina.jarvela@siba.fi Äänenkuljettaja 15

16 Ruokalista R-talo Ma Broilerikeitto Liha-makaronilaatikko Kasvispyörykät, rakuunaperunat Pariloitua possua, maustevoi Ti Pastaa, merellinen kastike Makkarastroganoff, muusi eta-pinaattipiirakka Grillipihvi Ke Kinkku-makaronisalaatti Lihamureke, muusi Kasvishöystö, riisiä tai perunaa Wienin leike To Hernekeitto, pannukakku Stroganoff, muusia Sienipyttipannu, paistettu muna Sveitsin leike Pe Kukkakaalikeitto Broilerileike, riisiä, sitruunakastike Nuudeleita ja kasviksia Pippuripihvi T-talo Ma Kalkkuna-rosépippurikastike, pastaa (VL) Peruna-herkkusienimusakka (myös VL) Chilienchilladat, taco sauce mild kastike Rosmariinimansikat, kermavaahtoa Ti Kaali-jauhelihapataa, puolukkahillo (L) Porkkanapihvit, juustokastke, peruna (L) Merellinen paella (L) Mandariinirahkaa Ke Paistettua seitä, pinaattikastike, peruna (myös VL) Parsakeitto, leipäannos (VL) Metwursti-pastapataa (L) Rommi-rusinamousse To Meksikolainen chili con carne, riisi (L) Ratatouillea, riisi (L) Smetana kirjolohta, perunasose, ruusukaalia Trooppinen hedelmäsalaatti, kermavaahtoa Pe Broileripyörykät, currykastike, villiriisimix (VL) Punajuuri-kasviskiusaus (VL) Porsaanleike, choronkastike, lohkoperunat, pikkuporkkana Ruusunmarjakiisseli, kermavaahtoa Sibelius-Akatemian vuosikertomus 2002 ilmestyy ensi Viikolla! Vuosikertomus on parhaillaan painokoneessa - voit noutaa sitä ensi keskiviikosta alkaen osastoilta, kaikkien talojen palvelupisteistä ja viestinnästä (T-237). Voit lukea vuosikertomuksen myös osoitteessa Virkistävää kesää! Äänenkuljettaja ilmestyy seuraavan kerran syyslukukauden alussa. 16 Äänenkuljettaja

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015

KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015 KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015 SM-luokat: DR6, 6-koiran kärryluokka 2 x 6,0 km 1. Kaivola Teemu, L-SVU 20:47.8 10:22.7 10:25.1 34.621 x 2. Lehtomäki Vesa-Pekka, KVKS 22:29.2 11:14.9 11:14.3

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIA/ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN 03.05.2005

SIBELIUS-AKATEMIA/ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN 03.05.2005 SIBELIUS-AKATEMIA/ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN 03.05.2005 1 Sisällys 1. Lähtökohdat ja tavoitteet/ työvaiheiden esittely 2. Organisaatiokaavio 3 Periaatteet sijoittumiselle M-, R- ja T-taloihin 4. Toimintojen

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

äänenkuljettaja 31 25.4.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 31 25.4.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 31 25.4.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 31/2002-03 Pääkirjoitus 3 Hallituksen vaalit 4 Caripialta eteenpäin 5 Opintoasioita 6 Meillä ja muualla

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Tytöt Lilja Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:27,8. Tytöt Iida Kokko SM Ikaalisten Soutajat 02:19,8

Tytöt Lilja Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:27,8. Tytöt Iida Kokko SM Ikaalisten Soutajat 02:19,8 Tulokset Lähtö 1 klo 14.00 Pojat 12 1. Otto Viholainen SM Forssan Salama 02:01,1 2. Vesa Mäki-Karvia SM Ikaalisten Soutajat 02:06,6 3. Osmo Pursiheimo FIRC 02:16,1 4. Antti Kokko SM Ikaalisten Soutajat

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

10. MARKUN ILMA-ASEKILPAILU ILMAKIVÄÄRI / ILMAPISTOOLI AMPUMA-AREENA, MIKKELI TULOKSET

10. MARKUN ILMA-ASEKILPAILU ILMAKIVÄÄRI / ILMAPISTOOLI AMPUMA-AREENA, MIKKELI TULOKSET 10. MARKUN ILMA-ASEKILPAILU ILMAKIVÄÄRI / ILMAPISTOOLI AMPUMA-AREENA, MIKKELI 2. 3.2.1.2019 10. MARKUN ILMA-ASEKILPAILU 2. 3.2.2019 TULOKSET Sisältö Lauantain 2.2.2019 tulokset elektroniset taulut 10 m

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT

KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT hippuja 6 1 Saija Leppänen 4,02 6 0 4,02 2 Jaakko Anttolainen 4,06 6 0 4,06 3 Leea Enbäck 3,49 4 2 5,49 4 Pirkko Pylkki 4,26 4 2 6,26 5 Maire Bruun 3,48 2 4 7,48 6 Matti

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa 500m Miehet 1.osa 2.osa yht.pisteet ero 1 30 Mika POUTALA HTL 36,50 37,04 73,54 2 44 Tuomas NIEMINEN SU 37,09 37,92 75,01 1,47 3 37 Risto ROSENDAHL HTU 38,15 37,77 75,92 2,38 4 52 Markus PUOLAKKA HLK 38,59

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

Tulokset YLEISLUISTELIJOIDEN SM-KILPAILUT Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Tulokset YLEISLUISTELIJOIDEN SM-KILPAILUT Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. Tulokset Miehet 1.matka 2.matka 3.matka 4.matka Yhteispisteet Sija No Nimi Seura 500m sij. 5000m sij. 1500m sij. 10000m sij. pist. sij. ero 1. 22 Tommi PULLI SU 37,78 1 7.32,50 1 2.00,83 1 16.05,15 1 48,258

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Jämin Syyskisat Tulokset Jämijärvi. DR koiran kärryluokka 2 x 6,0 km. Väliaika 4,2 km SU. Väliaika 4,2 km LA

Jämin Syyskisat Tulokset Jämijärvi. DR koiran kärryluokka 2 x 6,0 km. Väliaika 4,2 km SU. Väliaika 4,2 km LA Jämin Syyskisat 2017 30.9.-10.2017 Jämijärvi Tulokset DR5-8 5-8-koiran kärryluokka 2 x 6,0 km Halme Ville 2 2. - - Bürkland Erkki Räsänen Minna Mäkiaho Antti Mäkiniemi Oona 3 5 1 4 7:00.0 () 7:14.0 ()

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero Naiset 9 vuotta 2 km V 1. Ellinor Halonen Närpes Kraft Biath0+0=0 8.56,7 Miehet 9 vuotta 2 km V ====================== 1. Tuomas Paalanen Kangasniemen Kalsk0+0=0 9.55,0 Naiset 11 vuotta 2 km V 1. Iida

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme:

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tuntien ilmoittautumiset kevätkaudelta

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Viikko 35 (25.-29.8.2014)

Viikko 35 (25.-29.8.2014) Viikko 35 (25.-29.8.2014) Tiistai 26.8. Tuutotointikoulutusta ja uudet opiskelijat saapuvat tiedekuntaan kello 8-11 Tiedekunnan opettaja- ja opiskelijatuutorikoulutusta, ls16 (tämän lisäksi opiskelijatuutoreille

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

äänenkuljettaja 30 11.4.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja

äänenkuljettaja 30 11.4.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja äänenkuljettaja 30 11.4.2003 Sibelius-Akatemia 2002 03 Äänenkuljettaja 1 Sisältö Äänenkuljettaja 30/2002-03 Pääkirjoitus 3 Palkka-asiaa 4 Akatemian kehittämisestä työyhteisönä 5 Opintoasioita 6 Meillä

Lisätiedot

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54 KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty 26.1. klo 21.54 LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30 KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET

SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET RANKING 2005 Miehet ranking kokonaispisteet SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET Sijoitus SM-kilpailu Cup-kilpailu 1. Tomi Tolsa Nummelan Kumakai 39 1. 8p 6p 2. Kimmo Kivistö Nummelan Kumakai 24 2. 6p 4p 3. Matias

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät

Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät 1(5) Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät 9. 15.8.2016 Tiistai 9.8.2016 Tervetuloa yliopistoon, tiedekuntaan, koulutusohjelmaan ja opiskelijayhteisöön! Keltahaalariset tuutorit Medisiinan aulassa

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy ko sivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tun en ilmoi autumiset kevätkaudelta syyskaudelle

Lisätiedot

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010 N-14 20 km 0 lähtenyttä 0 ilmoittautunutta M-14 20 km 1. (3) Jonas Nordström Akilles 6268 35:25,2 2. (4) Waltteri Lepistö PoTa 4986 36:45,6 +1:20,5 3. (2) Casper Holmen P-P 5757 40:43,5 +5:18,4 3 lähtenyttä

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

9.15-9.30 Kasvatustieteiden tiedekunta toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Varadekaani Arja Virta

9.15-9.30 Kasvatustieteiden tiedekunta toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Varadekaani Arja Virta KKV0 OPISKELIJAKSI YLIOPISTOON (5 op) Kasvatustieteiden laitos Opiskelijaksi yliopistoon-opintojakson aikana tutustutaan yliopistoopiskeluun sekä yliopiston palveluihin, ympäristöön ja organisaatioon.

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

Vierumäki 24h juoksu Kierrostulokset

Vierumäki 24h juoksu Kierrostulokset #2 Keijo Ikäläinen Endurance 24h Solo Miehet 10 20 03:44:25 00:41:00 75.42 5.52 10 19 03:03:26 00:48:33 71.65 4.66 10 18 02:14:53 00:41:30 67.88 5.45 10 17 01:33:24 00:26:39 64.11 8.49 10 16 01:06:46 00:29:47

Lisätiedot

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa!

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa! TIEDOTE 04/2015 Huhtikuun tiedotteet Oppilaat viettävät koulussa pääsiäisjuhlaa kiirastorstaina 2.4.2015. Koulu alkaa työjärjestyksen mukaisesti ja päättyy kaikilla luokilla ruokailuun. Kevään vanhempainiltoja:

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

LOHITILASTO 2011 Elokuu Улов 2011, август

LOHITILASTO 2011 Elokuu Улов 2011, август LOHITILASTO 2011 Elokuu Улов 2011, август Lohia 196 kpl Koko kausi 323 kpl Семга - 196, весь сезон - 323 PVM дата LAJI вид SUKUP. особь PITUUS длина PAINO вес RASVA EVÄ жировой плавник VIKA повреж дения

Lisätiedot

Syyskauden avaus 14.8.2005

Syyskauden avaus 14.8.2005 Syyskauden avaus 14.8.2005 TERVETULOA Ohjelma: valmentajat ryhmät: perusteet ja harjoitusajat Valmentajat, syksy 2005 Ryhmät 1. valmentaja 2. valmentaja NKR Tua Piiroinen Oona Fagerholm Haastajat Tua Piiroinen

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot