Kohdeopas Naxos, Sisilia
|
|
- Yrjö Kyllönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kohdeopas Naxos, Sisilia Naxos, Sisilia Hienohiekkaisen rannan äärellä paikallista elämää huokuva Naxos on Italian aurinkoisimpia lomakohteita. Vieraanvaraisen sisilialaiskaupungin mainetta vaalitaan rantakadun ja sataman tunnelmallisissa ravintoloissa, joissa merenantimet ovat erityisen herkullisia. Pikkuputiikit ja Naxoksen viikottaiset markkinat houkuttelevat ostoksille. Naxos sijaitsee hienohiekkaisen rannan äärellä Pikkukaupungin valtti on hienohiekkainen, loivasti syvenevä ranta, joka sijaitsee aivan keskustassa. Suojaisassa poukamassa meri on tyyni ja vesi lämmintä vielä myöhään syksyllä. Auringonoton välissä rannalta pääsee muutamassa minuutissa Naxoksen hotelleihin ja ravintoloihin. Harrasta Naxoksen-lomalla Kirkkaan Naxoksenlahden pinnan alla on paljon nähtävää ja kokeneen oppaan johdolla aloittelijakin voi sukeltaa vedenalaiseen maailmaan. Kalastajavene vie seikkailuun Grotta Azzurraan, Siniseen luolaan. Alueen ympäristö on Sisilian kukkivan luonnon ja vaihtelevan maaston ansiosta mitä parhainta seutua patikoinneille päämääräksi voi ottaa vaikkapa kuvankauniin Taorminan. Naxokseen voit matkustaa ajalla ja Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
2 Naxos n as. Taormina 6 km Letojanni 10 km Catania 50 km Messina 53 km Cefalù 240 km Palermo 258 km AURINKOMATKAT KOHTEESSA Lomastasi huolehtii Aurinkopalvelu. Ilonasi on suomenkielinen opas ja paras lomaohjelma. Tapaat oppaamme kohteessa ja voit ottaa yhteyttä Aurinkolinjan kautta puhelimitse, tekstiviestillä ja sosiaalisessa mediassa. AUTONVUOKRAUS Voit vuokrata auton lomallesi kätevimmin verkkosivuiltamme. Voit noutaa auton lentoasemalta tai vuokraamon keskustan toimipisteestä. Saadaksesi varmasti haluamasi auton tee autonvuokraus hyvissä ajoin ennen matkasi alkua. Mikäli vuokraat auton vasta perillä, ota yhteys oppaaseemme muutama päivä ennen haluttua vuokrausajankohtaa. Paikalla vuokrattavien autojen hinnat ja vuokrausehdot näet hotellissa olevasta Aurinkomatkojen Lomakansiosta. HARRASTUKSET Voit lähteä patikkaretkelle lähiympäristöön, esimerkiksi Castelmolaan ja Taorminaan tai veneretkelle pienellä kalastajaveneellä mm. Siniseen luolaan, Grotta Azzurraan. Keskustan lähellä on ratsastustalli, jossa on hevosia sekä aloittelijoille että kokeneille ratsastajille. Voit myös pelata tennistä ja kesäkuukausina sukeltaa ja snorklata. GOLF Il Picciolo Golf Club on 18-reiän golfkenttä n. 30 kmn päässä Naxoksesta. PATIKOINTI
3 Patikkareiteille pääsee läheisestä Taorminasta, jonka ympäristössä on erinomaiset patikointimahdollisuudet. Korkeuserot vaihtelevat, Taormina on n. 250 m korkeudella ja Castelmola n. 500 m korkeudella. Reiteistä ei ole karttoja. Taormina Madonna della Roccan pyhättö Taorminan linna (2 km) Portaat lähtevät via Circonvallazionelta keskustan yläpuolelta. Madonna della Roccan pyhätöltä on upea näköala, ja sieltä matkaa voi jatkaa vielä ylöspäin Taorminan vanhan puolustuslinnoituksen portille. Linnoituksen sisälle ei pääse. Taormina Castelmola (4 km) Reitti kulkee Madonna della Roccalta ylöspäin. Forza d'agro Castelmola (n. 23 km) Reitti alkaa Forza d'agrosta, jonne pääsee Taorminasta bussilla. Forza d'agron keskusaukiolta lähtee merkitty reitti kohti Castelmolaa päättyen lähelle Castelmolan hautausmaata. Reitin varrella on paljon korkeuseroja. Useiden reittien varrella on pieniä maanvyörymiä. SUKELLUS JA SNORKLAUS PADI-sukelluskeskus Taormina Diving Center järjestää toukokuusta alkaen säiden salliessa sukelluksia Taorminan rannikon lähellä. Sukelluksia on niin aloittelijoille kuin koneneillekin sukeltajille. Voit myös osallistua matalassa vedessä tehtävään noin 40 minuuttia kestävään sukelluskokeiluun, suorittaa sukelluksen peruskurssin tai muita erikoiskursseja. Läheisillä Capo Taorminan ja Isola Bellan alueilla on parikymmentä sukelluskohdetta, joiden syvyys vaihtelee 5-45 metriin. Sukelluksille lähdetään Naxoksen satamasta. Snorklaus- ja sukellusretkiä voit varata oppaaltamme. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Apteekkeja on via Vittoria Emmanuele- ja via Umberto -kaduilla. Päivystävän apteekin nimi on
4 apteekkien ovessa. Lääkäri Cesare Restuccia tekee hotellikäyntejä. Kulut maksetaan kohteessa. Voit anoa kuitteja vastaan korvausta vakuutusyhtiöltäsi Suomessa. Sairaala sijaitsee osoitteessa Ospedale Civico S. Vicenzo, Sirina. Sairaalan yhteydessä on ensiapuasema, jossa asioidessa tarvitaan passi. Taorminan sairaalassa on vain muutamia osastoja; erikoistapaukset hoidetaan joko Catanian tai Messinan yliopistollisessa sairaalassa. LIIKUNTAESTEISET Naxos ei sovellu kovin hyvin liikuntaesteiselle. Kävelykadut ovat kapeita ja niillä on usein tungosta. Korkeuserot ovat suuria useissa paikoissa. LUOTTOKORTIT Visa, American Express, Diners, MasterCard ja Visa Electron käyvät maksuvälineinä useissa myymälöissä ja joissakin ravintoloissa. Voit nostaa rahaa Visalla, Visa Electronilla ja MasterCardilla useista automaateista, Dinersilla Banca Anton Venetan automaatista. MATKALLE MUKAAN Keväällä ja loppusyksystä sää saattaa olla epävakaa tai jopa viileä ja sadekuurot ovat mahdollisia. Myös hotellihuoneet voivat olla keväisin ja syksyllä viileitä, joten lämmintä vaatetta on hyvä ottaa mukaan. Rantapyyhe, hotelleiden pyyhkeitä ei saa viedä rannalle. PALVELURAHA Sisiliassa on tapana antaa palvelurahaa hyvästä palvelusta. Voit halutessasi muistaa ravintoloiden tarjoilijoita, hotellisiivoojaa ja laukunkantajaa. Ravintoloissa loppusummaa on tapana pyöristää 10 % ylöspäin. Myös taksille, kampaajalle ja retkibussin kuljettajalle on tapana jättää palvelurahaa. MATKALLA LASTEN KANSSA Catanian länsipuolella sijaitsevassa Etnalandissa on eläintarha, dinosauruspuisto ja vesipuisto. Etnaland on n. 65 kmn päässä ja sinne pääsee vuokraamalla auton.
5 Äidinmaidonkorviketta, purkkiruokia ja vaippoja voi ostaa kaupoista. Lastenrattaita ei vuokrata. KULKUYHTEYDET Naxoksesta pääset bussilla ja junalla mm. Cataniaan, Messinaan, Syrakusaan ja Palermoon. Bussi Taorminaan kulkee busseja noin puolen tunnin välein, Messinaan ja Cataniaan noin tunnin välein. Pääset Palermoon Catanian tai Messinan kautta noin tunnin välein. Taksi Taksiasema sijaitsee rautatieasemalla. Voit tilata taksin myös soittamalla. Juna Taorminalla ja Naxoksella on yhteinen rautatieasema, jolta lähtee junia Messinaan, Cataniaan ja Catanian kautta Syracusaan. Aikatauluja Laiva Pääset Messinasta lautalla mantereelle, San Giovannin kylään tunnin välein tai Reggio Calabrian kaupunkiin noin puolen tunnin välein. Matka San Giovanniin kestää min ja Reggio Calabriaan n. 30 min. Cataniasta on laivayhteys Maltalle, mutta matka vaatii yöpymisen perillä. LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin edestakaiset bussikuljetukset ovat maksullisia. Hinta 18 /aikuinen ja 9 /lapsi 2 17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään viisi päivää ennen matkaa. Lentokenttä Catania Matkan pituus n. 50 km Matkan kesto n. 50 min
6 Huom. Suosittelemme bussi- tai yksityiskuljetuksen varaamista. Julkisen liikenteen yhteydet lomakohteisiin ovat rajalliset ja taksilla liikkuminen on arvokasta. Pelkän lennon ostaneet pääsevät lentoasemalta lomakohteeseen taksilla. NÄHTÄVYYDET Naxoksen nähtävyyksiä Naxoksen tärkeimmät nähtävyydet ovat arkeologinen kaivausalue ja sen yhteydessä oleva museo. Kaivauksissa on saatu esiin jäänteitä Sisilian ensimmäisestä kreikkalaisten perustamasta siirtokunnasta,joka perustettiin n. 735 eaa. Alueella on nähtävissä temppelien peruskiviä ja asuinkorttelien perustuksia. Alue on kaunis varsinkin keväällä ja syksyllä, jolloin siellä pääsee kiertämään viikuna-, oliivi- ja sitruunapuiden katveessa. Museossa on mielenkiintoinen kokoelma kreikkalaista esineistöä, mm. ruukunkappaleita, joista osa on löydetty veden alta. Naxoksen oma suojeluspyhimys on Santa Maria Raccomandata, jolle on pyhitetty oma kirkko. Naxoksessa on useita kirkkoja, joihin voi käydä tutustumassa. Taorminan nähtävyydet katso Taormina Nähtävyyksiä muualla Sisiliassa Huhti lokakuussa järjestetään kansainvälisiä retkiä mm. Siracusaan, Panarean ja Strombolin saarille ja etsivä Montalbanon maisemiin. Cataniassa näkemisen arvoisia ovat barokkityyliset kirkot ja muut rakennukset. Savocassa puolestaan on capuccino-munkkien krypta. OSTOKSET Naxoksessa on pieniä vaate- ja kenkäkauppoja sekä viikottaiset markkinat. Tarjolla on mm. nahkalaukkuja sekä -vöitä. Laajemmat ostosvalikoimat ovat Taorminassa. Edullisimmat ja monipuolisimmat ostosmahdollisuudet ovat Cataniassa ja Messinassa, joihin pääsee bussilla ja junalla. Suosittuja tuliaisostoksia ovat mm. paikalliset viinit, juustot ja pastat. Liikkeet ovat avoinna ma la klo 9/10 13 ja 16 21/22. Taorminan liikkeistä suurin osa on avoinna myös sunnuntaiaamuisin ja -iltaisin. Kaupungeissa (esimerkiksi Cataniassa,
7 Messinassa ja Palermossa) monet liikkeet ovat suljettuja maanantaiaamuisin. Suurin osa Naxoksen liikkeistä on rantakadun varrella ja via Nazionale- ja Umberto -kaduilla. Keskustan ulkopuolella ovat mm. kenkämarketit Impronta, Tutto Scarpe ja Planeta Scarpe sekä supermarketti I Gabbiani. Naxoksen markkinat järjestetään lauantaisin aamupäivällä Recanatin kaupunginosassa strada Sevizio Alberghieron varrella. Myynnissä on kaikkea mahdollista vaatteista, kengistä ja kankaista lähtien hedelmiä ja vihanneksia unohtamatta. Sicilia Outlet Villagessa voit tehdä edullisia ostoksia kuuluisimpien italialaisten merkkituotteiden ja urheiluliikkeiden myymälöissä. Noin 115 kmn päässä sijaitsevaan ostopaikkaan pääset kansainvälisen retken mukana tai vuokraamalla auton. Liikkeet ovat avoinna päivittäin klo 10 20/21. RAVINTOLAT JA HUVIT Naxoksen sataman alueella ja rantakadun varrella on monia hyviä ruokapaikkoja ja tunnelmallisia ravintoloita. Sisilian kuulut merenherkut ovat kokeilemisen arvoisia. Herkulliset jälkiruuat ja makea jälkiruokaviini Marsala sekä Castelmolan kylän tunnettu manteliviini ovat myös maistamisen arvoisia. Iltaelämä keskittyy lähinnä rantakatu Lungomaren ravintoloihin, joiden ulkopöydissä on mukava nauttia merimaisemista ja katsella ohikulkijoita. Keväällä ja syksyllä ilta- ja yöelämä on hiljaista. UIMARANNAT Hienohiekkainen uimaranta on Naxoksen keskustassa lähellä hotelleja. Ranta on matala, ja merivesi lämpenee hitaasti keväällä, mutta on miellyttävän lämmintä vielä syysviikkoinakin. Osa rannoista on maksullisia, näillä rannoilla on mm. suihkut ja pukukopit. Maksuttomilla rannoilla ei ole palveluja. Alkukesästä merivirrat voivat kuljettaa rannoille meduusoja. Aurinkopedin ja -varjon vuokra on 8 15 /pv, hinnat vaihtelevat alueen ja ajankohdan mukaan.
8 MAJOITUSVERO Italian hotelleissa veloitetaan matkailijoilta majoitusvero (City tax), joka on 0,50 5 /yö/henkilö. Veron suuruus määräytyy hotellin italialaisen tähtiluokituksen mukaan, joka saattaa poiketa Aurinkomatkojen tähtiluokituksesta. Vero veloitetaan kaikilta yli 12-vuotiailta. Majoitusvero ei sisälly matkapaketin hintaan, vaan se maksetaan käteisellä suoraan hotellille. Muutokset perittävän veron suuruudessa ovat mahdollisia. Retket ETNA SISILIAN TULIKUNINGATAR Sisilian maisemaa hallitsee Euroopan korkein toimiva tulivuori. Paikkansa saaren asukkaiden sydämissä lunastanut Etna tupruttelee savua miltei joka päivä. Tätä retkeä ei kannata jättää väliin! Retki vie pikkukylien halki eteläiselle Etnan rinteelle. Näet kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtuvan viiniviljelmistä mäntypuihin. Astellessasi laavamaisemissa luonnonvoimien suuruus on käsin kosketeltavaa. Voit patikoida vanhoilla kraattereilla ja istahtaa hyvän kahvin ääreen ihailemaan maisemia. Paluumatkalla pysähdytään maistelemaan perinteisiä herkkuja Etnan rinteiltä. Voit ostaa sisilialaisia viinejä ja hunajatuotteita myös kotiin viemisiksi. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä puoli päivää (n. klo ) n. 38 /aikuinen, 19 / 4 14-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen. suomeksi Kesän 2018 retkipäivä on maanantai.
9 Huomioitavaa Retkellä noustaan n metrin korkeuteen. MAKUMATKA SISILIAAN Vietä ihana iltapäivä aitojen sisilialaisten maisemien ja herkkujen parissa! Makumatkalla kuljet viehättävien kylien poikki maistelemaan viinejä paikalliselle viinitilalle. Retkellä poiketaan sisilialaisessa pikkukylässä, jossa aika tuntuu pysähtyneen vuosikymmeniä sitten. Täällä paikalliset herrat viettävät päivää kylän kuppilan äärellä pyykkien liehuessa tunnelmallisten kujien yllä. Kylän juustomyymälässä saat maistiaisia sisilialaisista herkkujuustoista. Iltapäivä huipentuu viinimaisteluun Gambinon viinitilalla reilun 800 metrin korkeudessa. Tilalta avautuvat huikeat maisemat aina Taorminaan ja Castelmolaan asti. Maistele laadukkaita viinejä pienten suupalojen kera ja osta halutessasi tilan viinejä myös kotiin viemisiksi. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä puoli päivää (n. klo ) n. 41 /aikuinen, 20,50 / 4 14-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen, viininmaistajaiset ja vierailun juustomyymälässä. suomeksi Kesän 2018 retkipäivä on torstai. KUMMISEDÄN JALANJÄLJILLÄ Klassikkoretki suomeksi opastettuna! Astu Kummisetä-elokuvien maisemiin ja koe aito sisilialainen maalaistunnelma! Tarinat paikallisesta arkielämästä ja myyttisestä mafiasta lumoavat leppoisalla retkellä.
10 Retkellä kierretään maalauksellisessa Savocan kylässä. Paikkaan on ihastunut myös Francis Coppola etsiessään kuvauspaikkaa Kummisetä-elokuvaan 70-luvulla. Näemme Coppolan elokuvista tuttuja paikkoja, mutta ennen kaikkea ihka aitoa Sisiliaa. Kylän kadut ja kujat henkivät vanhaa ja kiireetöntä tunnelmaa. Kurkista Kummisetä-elokuvista tuttuihin kirkkoon ja kylän sydämeen, Bar Vitelliin. Paluumatkalla pysähdyt viehättävässä Forza d'agron kylässä, jonka lähes autioituneet kujat kertovat omaa tarinaansa siirtolaisuudesta. Näilläkin kujilla Coppola kuvasi otoksia Kummisetä-elokuviin. Korkealla kukkulalla sijaitsevasta Forza d Agrosta aukeaa huikeat maisemat lähiympäristöön. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Lisämaksusta Sisältää Opastus Retkipäivä puoli päivää n. 37 /aikuinen, 18,50 / 4 14-v. lapsi Sisäänpääsy Savocan kirkkoon (n. 1 /hlö) maksetaan paikan päällä. edestakaisen kuljetuksen. suomeksi Kesän 2018 retkipäivä on tiistai. KOKKIKURSSI SISILIALAISITTAIN Perehdy sisilialaisten herkkujen saloihin kokkauskurssilla! Paikallinen kokki tutustuttaa sinut värikkäisiin italialaisiin raaka-aineisiin, joista opit valmistamaan useita herkullisia ruokalajeja. Aamu alkaa ruokaostoksilla paikallisessa kauppahallissa. Ostoslistalla on tuoreita sesongin vihanneksia sekä vastapyydettyä kalaa. Opit valmistamaan aineksista perinteisiä italialaisia ruokalajeja kuten ricotta-juustolla täytettyjä kesäkurpitsan kukkia, haudutettua kesäkurpitsaa, paprikaa ja munakoisoa, täytettyjä artisokkia, pastaa sekä pääruoaksi kalaa, lihaa tai kasvisruokaa. Lopuksi nautit itse valmistetusta ateriasta herkullisen jälkiruoan ja viinin kera.
11 VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Huomioitavaa puoli päivää (n. klo 9 13) n. 80 /hlö, ei lapsialennusta. Alle 2-v. lapsi veloituksetta. lounaan, esiliinan ja englanninkieliset reseptit. monikielinen (sis. englanti) Kesän 2018 retki toteutetaan maanantaista lauantaihin. Kuljetukset omatoimisesti. Kurssiravintola sijaitsee Taorminassa. SYRAKUSA JA NOTO Historiallisia nähtävyyksiä ja Sisilian kauneinta barokkia! Antiikinaikaisessa Syrakusassa näet toinen toistaan loisteliaampia palatseja ja upean katedraalin. Syrakusassa vieraillaan arkeologisella alueella. Paikka on yksi antiikin ajan parhaiten säilyneistä nähtävyyksistä. Pääset kokeilemaan kuuluisan Dionysoksen korvaluolan uskomattoman akustiikan. Ortigian saarella voit kierrellä viehättävillä pikkukuijilla ja nauttia lounasta vapaa-ajalla. Paluumatkalla pysähdytään Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Sisilian tärkeimmässä barokkikaupungissa Notossa. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaltaamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 47 /aikuinen, 23,50 / 3 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta Pääsylippu arkeologiselle alueelle (n. 10 /hlö) ja kirkkoon (n. 2 /hlö) maksetaan paikan päällä.
12 Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat keskiviikko ajalla ja lauantai ajalla Huomioitavaa Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. PANAREA JA STROMBOLI Elämyksellinen meriretki julkkisten suosimalle Panarealle ja mystiselle Strombolin tulivuorisaarelle. Merimatka Sisiliasta Panarealle taittuu noin puolessatoista tunnissa. Sisilian Santoriniksi kutsutulla Panarealla, valkoiseksi kalkittujen talojen seinät hohtavat meren rannassa ja lomailijat pääsevät nauttimaan saaren leppoisasta tunnelmasta. Voit kierrellä Panarean viehättävillä kujilla, pulahtaa uimaan laavahiekkarannalta tai lepuuttaa jalkoja kahvilassa. Panarean jälkeen vuorossa on Strombolin saari. Laiva kiertää saaren ennen ankkuroitumista satamaan. Kävele keskusaukiolle ja istahda kahvilaan ihailemaan pienen, mutta kauniin saaren upeita ja vehreitä maisemia. Voit myös lähteä kävelemään aktiivisen tulivuoren rinteille. Illan pimetessä saatat kokea retkipäivän huipennuksen ja nähdä luonnon ilotulituksen, kun Strombolin tulivuoren aktiivinen kraatteri sinkoaa laavaa sisuksistaan. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Lisämaksusta Opastus koko päivä (n. klo ) n. 72 /aikuinen, 36 / 3 12-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen. Ympäristövero (ajankohdasta riippuen n. 2,5 5 /hlö) maksetaan paikan päällä. monikielinen (sis. englanti)
13 Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat torstai ajalla ja sunnuntai ajalla Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa Laiva lähtee Milazzon satamasta, kuljetus kestää n. 1 tuntia/suunta. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. AURINGONLASKU ETNALLA Unohtumaton retki vie sinut ihailemaan auringonlaskua Etnan rinteiltä käsin lähes kolmen kilometrin korkeuteen. Tulivuoren majesteettisuus korostuu mitä korkeammalle noustaan. Kahden kilometrin korkeuteen kuljetaan bussilla. Loput 900 metriä noustaan pienempien maastobussien kyydissä. Ennen auringonlaskua pääset myös kävelemään upeiden laavamaisemien keskellä. Hämärän laskeuduttua lähdetään paluumatkalle, ja voit nauttia illallista tai pientä purtavaa ravintolapysähdyksellä matkan varrella. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto iltapäivä ja ilta (n. klo 15 24) Hinta n. 87 /aikuinen, 43,50 / 3 12-v. lapsi Lisämaksusta Ruokailu ravintolassa maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivä on maanantai. Retki toteutetaan ajalla Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa
14 Varaa retkelle mukaan tukevat kengät ja lämmintä vaatetta. Retki ei sovellu keuhko- tai sydänoireisille. LIPARI JA VULCANO Meriretki tuliperäisille Eolian saarille Sisilian pohjoispuolelle. Matkataan laivalla saariryhmän hallinolliseen keskukseen, Lipariin. Liparilla voit tehdä ostoksia pienissä putiikeissa tai vierailla saaren arkeologisessa museossa. Osa tutkii kaupungin kapeita kujia ja istahtaa kahville idyllisessä satamassa. Liparilta matka jatkuu Vulcanon saarelle. Vulcanon tummat laavahiekkaiset rannat kutsuvat uimaan. Rantojen vesiä lämmittävät merenalaiset kuumat lähteet. Kokeile paikan kuuluisaa mutakylpyä tai patikoi tulivuoren rinteellä. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 52 /aikuinen, 26 / 3 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta Ympäristövero (ajankohdasta riippuen n. 2,5 5 /hlö) maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivä on tiistai. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa Laiva lähtee Milazzon satamasta, kuljetus kestää n. 1 tuntia/suunta. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. ETNA OFF ROAD & TREKKING
15 Upealla koko päivän retkellä näet Etnan pintaa syvemmältä. Tutustu kävellen alueen omalaatuiseen luontoon ja näe erilaiset laavamuodostelmat aivan lähietäisyydeltä. Osa matkasta taitetaan jeepeillä. Retki vie sinut Etnan itä- ja pohjoisrinteiden geologiselle alueelle ja lopulta lähes 2000 metriin saakka. Matkan varrella tehdään useita pysähdyksiä. Näet Bove Valleyn kalderan, Alcantaran rotkot ja sivusuuntaiset kraaterit sekä pääset kävelemään laavatunneliin. Välillä pysähdytään lounaalle nauttimaan sisilialaisen keittiön antimista. Päivän aikana näet vuorenrinteeltä avautuvat hienot maisemat ja kuulet tarinoita Sisilian historiasta ja Etnan purkauksista. Ethän unohda kameraa! VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Lisämaksusta Opastus Retkipäivä Huomioitavaa koko päivä n. 78 /aikuinen, 58 / 3 12-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen. Lounaa maksetaan paikan päällä. monikielinen (sis. englanti) Kesän 2018 retkipäivät ovat ma, ke ja pe. Retkelle tarvitaan hyvä peruskunto. Retki ei sovi korkeanpaikankammoisille. KOMISARIO MONTALBANO Komisario Montalbanon seikkailuja on moni seurannut televisiosta. Nyt voit itse kurkistaa paikan päällä samoihin kulisseihin, joissa tämä suosittu mestarietsivä on liikuskellut. Ragusa Ibla ja kaunis Duomon aukio tarjoavat kauniit puitteet kuvitteelliselle Vigatamin kylälle. Montalbanon talo sijaitsee Punta Seccassa ja tuolla Montalbanon suosikkirannalla voit itsekin pulahtaa vilvoittavaan veteen.
16 Matka jatkuu Donnalucataan, jossa suosikkisarjaa on myös kuvatttu. Siciclin barokkikylän kauniiseen vanhaan keskustaan tutustutaan kävellen. Kierroksella nähdään mm. Palazzo Comunale eli Vigatan poliisiasema. Sinulla on mahdollisuus piipahtaa myös Montalbanon toimistossa. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Lisämaksusta Opastus Retkipäivä Huomioitavaa koko päivä (n. klo 8 20) n. 52 /aikuinen, 26 / 3 12-v. lapsi Pääsymaksu Montalbanon toimistoon (n. 3 /hlö) maksetaan paikan päällä. monikielinen (sis. englanti) Kesän 2018 retkipäivä on torstai. Retki toteutetaan Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. SISILIAN SALAISUUDET Palaa ajassa taaksepäin ja näe Sisilia pintaa syvemmältä! Tunnelma pienissä maalaiskylissä on ainutlaatuinen - tänne nykymaailman kiire ei ole vielä yltänyt. Retkellä noustaan Peloritani-vuorten rinteille n metrin korkeuteen. Ihastele eteesi avautuvaa huikeaa näkymää tulivuori Etnalle ja maaseudulle. Pääset myös maistelemaan paikallisia maalaisherkkuja. Päivän aikana nähdään maaseudun jylhiä maisemia ja eläinhahmoja muistuttavia luonnon taideteoksia. Täällä sisilialaiset perinteet ja luonnon kauneus kietoutuvat saumatta yhteen. Lounaan nautit ihastuttavassa maalaiskylässä piknik-tyyliin. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa.
17 Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä koko päivä n. 52 /aikuinen, 26 / 3 12-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen, kevyen lounaan ja ruokajuoman (viini, vesi). monikielinen (sis. englanti) Kesän 2018 retkipäivä on perjantai. PALERMO JA CEFALU Miljoonakaupungin vilinää ja viehättävän kalastajakylän tunnelmaa! Aito ja viehättävä Palermo tarjoaa niin historiallisia nähtävyyksiä kuin hyviä ostosmahdollisuuksia. Kävelykierroksella pääset ihastelemaan Teatro Massimon arkkitehtuuria ulkopuolelta. Piazza Bellinin patsaat johdattavat sisään kreikan jumaltarustoon. Kauniissa Martoranan kirkossa on upeita kullatuin mosaiikein koristeltuja tauluja. Vapaa-ajalla on aikaa lounastaa tai piipahtaa ostoksilla. Hurmaavan Cefalun rantabulevardi kutsuu kävelylle ja turkoosina hohtava meri houkuttelee pulahtamaan aaltoihin iltapäivän virkistykseksi. Cefalun vanhankaupungin keskustan sydän on Duomon aukio. Vanha katedraali henkii tunnelmia menneiltä ajoilta. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 55 /aikuinen, 27,50 / 3 12-v. lapsi Lisämaksusta Mahdolliset sisäänpääsymaksut vierailukohteisiin maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis.englanti) Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2017 retkipäivät ovat keskiviikko ja lauantai.
18 LOUNAS VIINITILALLA KAHDELLE Nauti ikimuistoinen lounas kahden kesken Etnan pohjoisrinteellä sijaitsevalla kauniilla viinitilalla. Erinomainen idea vaikka juhlapäivän viettoon! Herkullisella lounaalla tarjoillaan paikallisia juustoja, leikkeleitä, salaattia, suussasulavaa maalaisleipää, öljyssä marinoituja pikkusuolaisia ja talon tuoremakkaraa viinissä. Saatte myös maisteltavaksenne viinitilan neljää eri viiniä. Lounastaessanne voitte ihailla tilalta avautuvia upeita näkymiä lähikyliin. Pöytä on katettu! VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo 11 15) Hinta n. 105 /hlö, retki on ostettavissa vähintään kahdelle. Sisältää edestakaisen yksityiskuljetuksen, kevyen lounaan, ruokajuomat ja viininmaistelun (4 eri viiniä) Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesän 2018 retki toteutetaan päivittäin. AGRIGENTO JA PIAZZA ARMERINA Matkaa läpi vehreän maaseudun kohti Sisilian arkeologisia aarteita! Tyrannit, karthagolaiset ja myöhemmin roomalaiset kehittivät Agrigentossa loistokkaan kulttuurin, jonka rippeitä ihailemme vielä tänäkin päivänä Agrigenton arkeologisella alueella. Temppeleiden laaksossa voit tuntea muinaiskulttuurin henkiinheräämisen ohikiitävän hetken verran. Syvennyt vaikuttavien antiikin kreikkalaisten rakennelmien tarinoihin ja kuvittelet millaista elämä on saattanut olla 2500 vuotta sitten ympäristön tarjoamissa mahtavissa kulisseissa. Muun
19 muassa Junon temppeli kukkulapaikallaan ja elegantti Concordian temppeli ovat upeita kreikkalaisen aikakauden ilmentymiä. Päivän kruunaavat Piazza Armerinan maailmankuulut mosaiikit Villa Romana del Casale -huvilassa. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 55 /aikuiset, 27,50 / 3 12-v. lapsi Lisämaksusta Mahdolliset sisäänpääsymaksut vierailukohteisiin maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis.englanti) Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2017 retkipäivät ovat tiistai ja perjantai. BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta Kohteesta riippuen /aikuinen, 6 14 / 2 17-v. lapsi. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa matkavarauksen yhteydessä tai Oma lomasta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen
20 yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Italia Italia on maa, jolle menettää helposti sydämensä. Italiasta olemme valinneet lomakohteita, jotka tarjoavat unohtumattomat matkat Alpeille, kauniille rannoille ja kaupunkeihin. Adrianmeren rannikolla monipuoliset lomakohteet Rimini, Riccione, Cattolica ja Pesaro levittävät eteen kilometrien pituiset loivasti syvenevät hiekkarannat. Tyylikkäiden paikallisten lomakohteissa Adrianmeren rannikolla päivät kuluvatkin kevyesti myös ostoksilla ja kierrellessä alueen lukuisia nähtävyyksiä rannalla rentoutumisen lisäksi. Loistava rantalomakohde on myös Sisilia, jossa Letojanni, Taormina, Naxos ja Cefalu ovat Italiaa aidoimmillaan. Gardajärven Riva, Malcesine ja Bardolino sekä Garda uskomattomine maisemineen ovat unelmakohteita häämatkalaisille ja aktiivilomailijoille. Verona tarjoaa puolestaan kesäistä kaupunkilomaa parhaimmillaan. Napolinlahdella aikuisten suosikki Ischian saari hurmaa kauneudellaan ja kylpylöillään, Capri romantiikalla ja luksuksellaan, Sorrento puolestaan huikeilla maisemillaan. Loistavien yhteyksien päässä sijaitseva uutuuskohde Minori kutsuu lomailemaan viehättävän pikkukylän tunnelmaan. Italian pitkä historia, ainutlaatuiset nähtävyydet ja maailmankuulu ruoka valloittavat kaupunkilomalla. Italiaan voit varata myös omatoimisen Lento+hotelli-matkan antiikin ja nykytrendien kohtauspaikkaan Roomaan, kanavien Venetsiaan, muodin suurkaupunkiin Milanoon tai kaltevan tornin kaupunkiin Pisaan. MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomen kansalaisella on oltava matkustusasiakirjana passi tai virallinen henkilökortti Italiaan matkustaessaan.
21 Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa. JÄNNITE Jännite on 220 V. Välikappaleen voi lainata hotellista tai ostaa supermarketista. PYHÄPÄIVÄT natsimiehityksestä vapautumisen juhlapäivä 2.6. tasavallan päivä Pyhän Pietarin ja Paavalin päivä (pyhäpäivä vain Roomassa) Neitsyt Marian taivaaseen astumisen päivä, Ferragosto pyhäinpäivä Neitsyt Marian synnittömän sikiämisen päivä Pankit ja useimmat liikkeet ovat kiinni pyhäpäivinä. Myös osa museoista voi olla kiinni. Monet museot ovat kiinni maanantaisin. TERVEYS JA TURVALLISUUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Maat ja alueet -otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas.
22 Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään. Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa. Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko. Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten. TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista.
23 ONNISTUIKO LOMASI? Haluamme tehdä jokaisesta Aurinkomatkasta onnistuneen lomamatkan. Mielipiteesi ja kokemuksesi ovat meille erittäin tärkeitä. Saat Aurinkomatkalta palattuasi sähköpostitse linkin sähköiseen asiakaspalautekyselyymme. Sähköposti lähetetään matkavarauksessasi olleeseen sähköpostiosoitteeseen. Toivomme sinun vastaavan kyselyyn. Välitämme kiitoksesi edelleen kannustukseksi ja moitteiden perusteella tartumme epäkohtiin. Ehdotuksesi voi olla arvokas vinkki tavasta palvella entistä paremmin jollain uudella tavalla. Myös lomakohteen hotellit saavat säännöllisesti tietää omat palautteensa. Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvomme joka kuukausi kaksi 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Ehkäpä juuri sinä olet onnellinen voittaja! Kiitos palautteestasi! Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja. Löytötavarat Jäikö sinulta tavaroita lomakohteeseen? Ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalvelu ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat.
24 AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin. AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi 1 päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. Puolihoito ei sisällä juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen, mutta ei juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive -paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa. Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta
25 emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti. PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan. Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS! Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme.
26 Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat. Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen. HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille. Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo 14. Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS ILMASTOINTI JA LÄMMITYS
27 Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite. Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS Lomahuoneistoissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia, maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain.
28 TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia. ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina. HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Liinavaatteet vaihdetaan päivittäin vain tasok kaim missa hotelleissa. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja.
29 Uima-altaiden lämmitys Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!
Kohdeopas Letojanni, Sisilia
Kohdeopas Letojanni, Sisilia Letojanni, Sisilia Sisilian Letojannissa vietät aidon italialaisen rantaloman tunnelmallisessa rantakylässä. Letojannin kaksi ja puoli kilometriä pitkä hiekkaranta kutsuu sinut
Kohdeopas Letojanni, Sisilia
Kohdeopas Letojanni, Sisilia Letojanni, Sisilia Sisilian Letojannissa vietät aidon italialaisen rantaloman tunnelmallisessa rantakylässä. Letojannin kaksi ja puoli kilometriä pitkä hiekkaranta kutsuu sinut
Kohdeopas Taormina, Sisilia
Kohdeopas Taormina, Sisilia Taormina, Sisilia Aito sisilialaiskaupunki Taormina näyttää kävijälle oikeaa italialaista elämää. Ravintolat hyödyntävät paikallisia raaka-aineita ja viinitilojen antimia. Isot
Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä Minorin kylä Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä omassa
Kohdeopas Taormina, Sisilia
Kohdeopas Taormina, Sisilia Taormina, Sisilia Aito sisilialaiskaupunki Taormina näyttää kävijälle oikeaa italialaista elämää. Ravintolat hyödyntävät paikallisia raaka-aineita ja viinitilojen antimia. Isot
Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä uutuuskohde Minori Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä
Kohdeopas Taormina, Sisilia
Kohdeopas Taormina, Sisilia Taormina, Sisilia Aito sisilialaiskaupunki Taormina näyttää kävijälle oikeaa italialaista elämää. Ravintolat hyödyntävät paikallisia raaka-aineita ja viinitilojen antimia. Isot
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Cefalù, Sisilia
Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan
Kohdeopas Dubain aavikko
Kohdeopas Dubain aavikko Dubain aavikko Dubain aavikolla keskitytään elämästä nautiskelemiseen ylellisen aavikkohotellin spa-hoidoissa katseen kääntävissä maisemissa. Dubain aavikolla nautit uniikeista
Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Maiori Maiori Viehättävän Amalfin rannikon sydämessä avautuu uutuuskohteemme Maiorin kylä kilometrin pituisen hiekkarannan siivittämänä. Aitoa paikallista elämää huokuva Maiori ihastuttaa rauhallisella
Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA
Kohdeopas Obzor Obzor Obzor tarjoaa rennon rantaloman kymmenen kilometrin pituisella hiekkarannalla paikallisen pikkukylän tunnelmissa. Pieni ja kodikas Obzor tarjoaa loistavat puitteet ja tekemistä huolettomaan
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Kohdeopas Kroatian joogamatka
Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvankauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa
Kohdeopas Cefalù, Sisilia
Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan
Kohdeopas Rodoksen joogamatka
Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien
Kohdeopas Rodoksen joogamatka
Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien
talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.
Kohdeopas Innsbruck Innsbruck Tirolin sydämessä kaupunkiloma kohtaa Alppien laajan harrastusvalikoiman. Kaksien talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ho Tram Ho Tram Parin tunnin ajomatkan päässä Saigonista, mutta valovuosien päässä kaupungin hälinästä. Ho Tramin ilmastoa ja merta on jo vuosisadan ylistetty kehoa ja mieltä virkistävänä. Ei
Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET
Kohdeopas Phu Quoc Phu Quoc Vietnamin eteläkärjessä sijaitseva maan suurin saari Phu Quoc sopii leppoisaan lomanviettoon. Useat hotellimme ovat Long Beachin pitkän hienohiekkaisen rannan äärellä. Päivät
Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET
Kohdeopas Long Hai Long Hai Vaaleahiekkainen ranta on Long Hain sydän. Paikallistenkin suosima lomailukeidas Long Hai on rento ja konstailematon lomakohde, jonka sielu syntyy paikallisten lämpimistä hymyistä.
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET
Kohdeopas Saalbach Saalbach Saalbachin kauniissa vuoristomaisemissa jokainen päivä on täynnä uusia kokemuksia. Upeissa metsäisissä vuoristomaisemissa tuntuu kuin olisit keskellä postikorttia. Patikoi ja
Kohdeopas Kroatian joogamatka
Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvaunkauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa
Kohdeopas Milano Marittima
Kohdeopas Milano Marittima Milano Marittima Vanhan pinjametsikön takaa pilkistää sininen Adrianmeri, jonka kilometrien mittaisen vaalean rantahietikon äärelle jo 1900-luvun alussa kehittynyt lomakaupunki
Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...
Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja
Kohdeopas Cayo Santa Maria
Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi
Kohdeopas Peschiera del Garda, Gardajärvi
Kohdeopas Peschiera del Garda, Gardajärvi Peschiera del Garda, Gardajärvi Gardajärven eteläosassa sijaitsevalle Peschiera del Gardan linnoituskaupungille tunnusomaisia ovat Vanhankaupunki viehättävine
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi
Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi Sirmione, Gardajärvi Kapean niemekkeen kärjessä sijaitseva Sirmione hurmaa eloisalla pikkukaupungin tunnelmallaan. Viehättävän vanhan keskustan pienet putiikit kutsuvat tekemään
Kohdeopas Cayo Santa Maria
Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi
Kohdeopas Intian joogamatka
Kohdeopas Intian joogamatka Intian joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Intian joogamatkalle Divarin saarelle, Devaaya Ayurveda & Hyvinvointikeskukseen, jossa intialaisen luonnon rehevyyden keskellä voit
Kohdeopas Paleohora, Kreeta
Kohdeopas Paleohora, Kreeta Paleohora, Kreeta Loma Paleohorassa, Kreetan lounaisosassa, on rauhallista oleilua aidon kreetalaisen elämänmenon ja kristallinkirkkaiden vesien keskellä. Auringon maaksi kutsutulla
Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi
Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi Bardolino, Gardajärvi Bardolinossa lomaa viettävät luonnon ja liikunnan ystävät. Oliivilehdoissa ja viiniviljelmien välissä kulkevat patikointipolut ja parhaat maastopyöräilyreitit.
Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! !
Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! 24.04. 28.04.2020! Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme luomuviinitiloilla, tutustumme viinin
Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee lapsiperheet kylpemään auringossa kauniille valkeahiekkaiselle rannalle. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien
Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca
Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóllerissa vietetään rauhaisaa lomaa kuvankauniiden, vuoristoisten maisemien keskellä. Täällä viihtyvät erityisesti luonnosta ja
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016
Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!
Kohdeopas Mallorcan joogamatka
Kohdeopas Mallorcan joogamatka Mallorcan joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Mallorcan joogamatkalle Cala Ratjadaan. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta.
Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Albenan kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.
Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin
Kohdeopas Antalya Antalya Uutuuskohteemme Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet
ja hurmaavine pianobaareineen. Ischian hotellien houkuttelevissa mineraalivesialtaissa kuluvat aikuisten lomapäivät nautiskellen.
Kohdeopas Ischia Ischia Vehreän kaunis Ischia kylpee koko kesän kukkaloistossa. Napolinlahdella sijaitseva Ischian saari on maisemiltaan vaihteleva, ja sen rannoilla ja rantapoukamissa avautuvat viehättävät
Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan.
Kohdeopas Verona Verona Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan. Uutuuskohteemme Verona täyttää lomaviikkosi historiallisilla nähtävyyksillä, kulttuuritapahtumilla,
Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.
Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
Kohdeopas Varnan Kultahietikko
Kohdeopas Varnan Kultahietikko Varnan Kultahietikko Lähes neljä kilometriä kullanväristä hiekkaa ja välkehtivä sininen meri. Ei ihme, että Varnan Kultahietikkoa pidetään yhtenä Euroopan upeimmista rannoista!
Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla
Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi
Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas
Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA
Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka
Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää
Kohdeopas Pesaro. Pesaro. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Pesaro Pesaro Pesaro hurmaa matkailijat aidolla, italialaisella tunnelmallaan ja viihtyisällä rantaelämällään, josta on helppo nauttia päivittäin rannalla sijaitsevista hotelleistamme. Pesaro
Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.
Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet
Kohdeopas Makarska Makarska Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet uutuuskohteemme Makarskan maisemien kauneus syntyy vahvoista väreistä ja vastakohdista.
Sorrenton kaupungin monikerroksinen kulttuuri ja vivahteikas elämänmeno kuuluvat Piazza
Kohdeopas Sorrento Sorrento Sorrenton kaupunki merestä nousevine jyhkeine kallioineen on kautta aikain kiehtonut matkustavaisten mielikuvitusta. Auringonnousun aikaan kannattaakin istahtaa nauttimaan kaupungin
Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka
Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää
Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Seefeld Seefeld Alppien sylissä 1 200 metrin korkeudessa lepäävä pieni Seefeldin kylä ympäristöineen tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilumaastot ja monipuoliset harrastukset aktiivisille lomailijoille.
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h
Kohdeopas Krabin joogamatka
Kohdeopas Krabin joogamatka Krabin joogamatka Koe ainutlaatuinen Krabin joogamatka Klong Muangin rauhallisuutta henkivissä maisemissa. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä
jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.
Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu uutuuskohteemme Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille
Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat
Kohdeopas Hoi An Hoi An Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat kaupungin lukuisat nähtävyydet, kuten kauppasataman Vanhakaupunki, jota pidetään koko Vietnamin
Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta
Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii
rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta.
Kohdeopas Nha Trang Nha Trang Nha Trang on oiva yhdistelmä hienohiekkaisella ranta- ja kaupunkilomaa. Kilometrien mittaisella, rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Mljet Mljet Kroatian uutuuskohde Mljetin vehreä saari tarjoaa upeat kristallinkirkkaat vedet ja kansallispuiston koskemattoman luonnon aktiivilomailijan unelmien lomakohteessa. Kolmasosan saaresta
Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla
Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin
Äijälän Rustin veneretket
Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa
Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz on modernia arkkitehtuuria, bulevardeja, aukioita ja mielenkiintoisia museoita ostosmahdollisuuksia unohtamatta. Iloinen kanarialaiskaupunki
Kohdeopas Gozo. Gozo. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Gozo Gozo Maltan viehättävä uutuuskohde Gozo yllättää monipuolisuudellaan. Vain puolen tunnin laivamatkan päässä Maltasta astut Gozon saarella kuin uuteen maailmaan, jossa rauhallinen maalaistunnelma
Kohdeopas Elafitisaaret
Kohdeopas Elafitisaaret Elafitisaaret Kroatian uutuuskohtemme Elafitisaaret tarjoilee kattauksen aitoa ja verkkaista saaristolaiselämää sekä kirkkaan Adrianmeren aaltojen lempeästi hyväileviä rantapoukamia,
Kohdeopas Zakinthos. Zakinthos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET TSILIVISTÄ
Kohdeopas Zakinthos Zakinthos Joonianmeren upeimmat hienohiekkaiset rannat kutsuvat lomalle kauniille Zakinthokselle. Matkat suuntautuvat saaren pitkien hiekkarantojen alueelle ja pienten poukamien tuntumaan.
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu
Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula
Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016
Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana
THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2
THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla.
Kohdeopas Limassol Limassol Limassolin matkat saavat viehätyksensä kaupungin vastakohdista. Limassolissa yhdistyy kaupunki- ja rantaloma, nuorekas ilmapiiri ja juuret antiikin ajan historiassa. Limassol
Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv
Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko