Pienapuvälineet Kodinhoito ja pukeutuminen 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pienapuvälineet Kodinhoito ja pukeutuminen 2014"

Transkriptio

1 Pienapuvälineet Kodinhoito ja pukeutuminen 2014 Leikkuulaudat Leikkuuveitset Juustohöylät Avaajat Kahvat Aterimet Tarjottimet Mukit Lautaset Pidikkeet Kirjoitusvälineet Sakset Liukuestealustat Tarttumapihdit Pukeutuminen Lääkeannostelijat 197

2 Kodinhoito Leikkuulaudat Leikkuulaudat Leikkuulauta / voileipälauta / pidike Kaksihaaraisella piikillä, reunaesteillä, liukuesteillä ja kiinnitysosalla varustettu leikkuulauta. Laudalla voi myös voidella voileipää, sillä reunaesteet varmistavat paikalla pysymisen. Laudan paikallaan pysymisen voi varmistaa erillisellä kiinnitysosalla. Kaksihaaraiseen piikkiin voi kiinnittää esim. pilkottavan juuston tai hedelmän. Mitat: 37 x 18 x 1,1 cm Leikkuulauta 27,42 / 34,00 Yleispidin ja leikkuulauta FIX Hyvä apuväline henkilölle, joka työskentelee yhdellä kädellä, tai jonka kädet ovat heikot. FIXin pidikkeeseen voi kiinnittää esimerkiksi vispauskulhon. Pidike on käännettävissä sekä vasen- että oikeakätiseen työskentelyyn. Piikkiosa on irrotettava ja sen voi kääntää myös piikit alaspäin. Lauta pysyy paikallaan kumisten liukuestetappien avulla. Laudan mukana toimitetaan myös kierteelliset imukuppijalat, jotka pitävät laudan tiukasti kiinni alustassa. Lauta muovia, metalliosat ruostumatonta terästä. Mitat: 31,5 x 29,5 x 3,5 cm AA5276 Yleispidin ja leikkuulauta FIX 78,91 / 97,85 FIX varaosat: AA Imukupit, tapit ja piikkiosa 19,96 / 24,75 AA Lukitusosa 65,97 / 81,80 AA Imukupit 8,47 / 10, G 3a. 3b. Yleispidin Homecraft Yleispidin on kestävä leikkuulauta ja samalla monitoiminen apuväline henkilölle, jonka käsivoimat ovat vähentyneet tai joka työskentelee yksikätisesti. Leikkuulaudan lisäksi yleispitimessä on neljä muuta toimintoa: A) Irrotettava raastin ja siivuttaja suojakannella, joka myös kerää talteen raasteet yms. B) L-muotoisen (13x9,5cm) reunan avulla on helppo voidella leipä yksikätisesti. C) Irrotettavat piikit (ruostumaton teräs) pitävät paikallaan vihannekset, hedelmät jne. D) Pidikeosaan voi kiinnittää niin leivät viipaloitavaksi kuin erilaiset purkit avattavaksi. 3d. 3d. Yleispidin ja leikkuulauta Homecraft Pohjassa 4 imukuppia, jotka kiinnittävät laudan lujasti alustaan. Laudan mitat 50 x 30 cm. Saatavana varaosia. AA5272 Yleispidin Homecraft 73,27 / 90, G Leikkuulauta muovia Pohjassa liukuesteet. Piikit 6 kpl. Mitat: 40 x 23 x 1,1 cm Leikkuulauta Muovia 25,93 / 32,15

3 Ruoanlaitto Kodinhoito Leikkuulauta / voileipälauta UUSI! Leikkuu/voileipälauta, jossa yhdessä kulmassa reunukset voileivän yksikätistä voitelua varten. Laudassa irrotettava pyöreä kiekko, jossa 6 kpl piikkejä ruostumattomasta teräksestä leikattavan tai kuorittavan ruokaaineen kiinnittämiseen. Koko 18,1 x 25,6 cm, paino 190 g. AA Leikkuu-/ voileipälauta 20,00 / 24,80 190G Voileipälauta Levitteen levittämiseen yksikätisesti. Voileipälaudan kahdella sivulla reunaesteet. Pohjassa liukuesteet. Ei konepesua kestävä. Mitat: 18 x 25,5 cm. AA5284 Voileipälauta 13,39 / 16,60 190G Ruoanlaitto Keittolävikkö Keittämisen kestävä, ruostumaton teräslävikkö. Kiehuvaa vettä ei tarvitse kaataa, vaan keitokset voi nostaa lävikössä pois kattilasta ja tarvittaessa huuhtoa samassa lävikössä. Kahva on kuumentumaton. Läpimitta yläreunassa 16,5 cm, läpimitta alareunassa 12 cm, syvyys 9 cm, kahva 16 cm. Saatavana myös 20,5 cm läpimittaisena. AA5351W Keittolävikkö 165 mm 30,04 / 37, Keittolävikkö 205 mm 31,29 / 38,80 245G ISO Kaulin, puinen, kapea, yhden käden ote Kaulin, kapea 11 cm 8,95 / 11,10 150G ISO Perunanpidin, imukuppikiinnitys Perunan tai hedelmän kuorimiseen tarkoitettu pidike. Kuorittava tuote pysyy kromatuissa piikeissä ja kuoriminen voidaan tehdä yhdellä kädellä. Imukuppijalusta pitää pidikkeen paikallaan lautasella tai pöydällä Perunanpidin 11,09 / 13,75 6. Juureskuorin, ruuvipuristinkiinnitys ISO Kiinteä terä. Kuorin kiinnitetään tiskialtaiden väliin puristimella. Kuorimisen voi suorittaa yhdellä kädellä Juureskuorin 24,84 / 30,80 ISO Juuresharja, imukuppikiinnitys Harja kiinnitetään imukupeilla pesualtaaseen. Juuresten pesun voi suorittaa yhdellä kädellä Juuresharja 9,19 / 11,40 ISO

4 Kodinhoito Leikkuuveitset Leikkuuveitset Pystykahvaiset veitset Pystykahvaiset veitset vähentävät ranteen kuormitusta. Työskenneltäessä voidaan pitää ranne suorana ja hyödyntää työskentelyssä käsivarren lihaksia. Veitsien kahvaosa on valmistettu materiaalista, josta on helppo pitää kiinni. Swereco veitsien mukana tulee teräkotelo, joka mahdollistaa turvallisen säilytyksen. Veitsien terät ovat ruostumatonta terästä ja ne voidaan pestä tiskikoneessa. Leikkuuveitsi Swereco Paksu pystykahva. Sahalaitainen terä. Terän pituus 20 cm Leikkuuveitsi Swereco 20,20 / 25,05 150G Kokkiveitsi Swereco Paksu pystykahva. Sileä terä. Terän pituus 15,5 cm Kokkiveitsi Swereco 23,55 / 29,20 110G Hedelmä- ja vihannesveitsi Swereco Paksu pystykahva. Sileä terä. Terän pituus 8,5 cm Vihannesveitsi Swereco 12,62 / 15,65 96 G Vihannesveitsi Stirex Kapea pystykahva. Haarukkapäinen terä. Terän pituus 12 cm. FK114 Vihannesveitsi Stirex 15,81 / 19,60 82G Swereco veitsien mukana tuleva teräkotelo mahdollistaa turvallisen säilytyksen. Leikkuuveitsi Stirex, kapea Leipä- ja yleisveitsi. Kapea pystykahva. Aaltohiottu terä. Terän pituus 16 cm. KN170 Leikkuuveitsi Stirex, kapea 19,72 / 24,45 97G 6. Leikkuuveitsi Stirex, paksu Leipä- ja yleisveitsi. Paksu pystykahva. Aaltohiottu terä. Terän pituus 16 cm. UKN1 Leikkuuveitsi Stirex, paksu 20,73 / 25,70 134G Kokkiveitsi Stirex Paksu pystykahva. Sileä terä. Terän pituus 19,5 cm U2 Kokkiveitsi Stirex 25,73 / 31,90 148G 7.

5 Leikkuuveitset Kodinhoito Lenkkikahvaiset veitset Lenkkikahvaisten veitsien kahva on muotoiltu sormille istuvaksi, kahvaa ei tarvitse puristaa. Vihannes- ja leikkuuveitsessä terä on laserhiottu. Kokkiveitsi on sileäteräinen. Veitsien terät ovat ruostumatonta terästä ja kahvat muovia. Lenkkikahvainen vihannesveitsi Terän pituus 13 cm. AA5240Y Vihannesveitsi, lenkkikahva 16,09 / 19,95 140G Lenkkikahvainen leikkuuveitsi Terän pituus 20 cm. AA5244 Leikkuuveitsi, lenkkikahva 18,63 / 23,10 155G Lenkkikahvainen kokkiveitsi Terän pituus 20 cm. AA5245 Kokkiveitsi, lenkkikahva 21,13 / 26,20 165G Juustohöylät Pystykahvaiset juustohöylät Pystykahvaiset juustohöylät vähentävät ranteen kuormitusta. Työskenneltäessä voidaan pitää ranne suorana ja hyödyntää työskentelyssä käsivarren lihaksia. Juustohöylien terät ovat ruostumatonta terästä ja kahvat muovia. Juustohöylä Swereco Uuden juustohöylän kahvaosasta saa entistä paremman otteen uuden muotoilun sekä luistamattoman materiaalin vuoksi. Myös leikkuuosa on paksumpi, joka tekee leikkaamisesta helpompaa. Juustohöylän teräosa on ruostumatonta terästä ja kahva muovia. Materiaali ei sisällä lateksia. Väri: Musta valkoisella ja harmaalla tehostevärillä. Terän pituus 8 cm Juustohöylä Swereco 13,23 / 16,40 83 G Juustohöylä Stirex Kahvan korkeus 12,5 cm. Pituus 16,5 cm. CHSL1 Juustohöylä Stirex 13,67 ISO / 16, G Juustohöylä OXO Good Grips Juustohöylässä luistamaton ja pehmeä kahva. X Juustohöylä OXO 15,00 / 18,60

6 Kodinhoito OXO-tuotteet Universal Design by OXO Design for all -muotoilufilosofiastaan tunnettu Smart Design muotoiluorganisaatio on luonut brändi-identiteetin myös Respectassa myytäville OXO Good Grips -tuotteille. OXO Good Grips -tuotteiden luistamaton kumimainen materiaali takaa pitävän otteen silloinkin kun käsivoimat ovat heikentyneet. Tyylikkään ja toimivan muotoilun ansiosta OXO tuotteita haluaa käyttä meistä jokainen. OXO -tuotteet eivät sisällä luonnonkumia. Omenanlohkoja OXO Good Grips Painamalla toimiva lohkoja poistaa siemenkodan ja lohkoo omenan kahdeksaan osaan. Kädensijat luistamatonta, kumimaista materiaalia. Leveys: 18 cm. X Omenanlohkoja OXO 12,86 / 15,95 245G Raastinrauta OXO Good Grips Raastin sopii juuston, suklaan ja monen muun raastamiseen. Siinä on kaksi erilaista pintaa raastamiseen (ruostumatonta terästä). Raastin pysyy hyvin paikallaan niin lautasella, pöytätasolla kuin kulhossakin luistamattoman jalustan ansiosta. Pehmeä ja luistamaton kahva antaa tukevan otteen, vaikka käsi olisi märkä. X Raastinrauta OXO 17,42 / 21,60 200G Juustohöylä OXO Good Grips Juustohöylässä luistamaton ja pehmeä kahva. X Juustohöylä OXO 15,00 /18,60 Juureskuorin OXO Good Grips Luistamaton, kumimainen, ovaalinmuotoinen kahva, joka ei luista märässäkään kädessä. Terä liikkuu vapaasti. X Juureskuorin OXO 8,99 / 11,15 63G ISO Juureskuorin OXO Good Grips, Y-malli Y-piileri. Luistamaton, kumimainen, ovaalinmuotoinen kahva, joka ei luista märässäkään kädessä. Terä liikkuu vapaasti. Y-malli on hyvä silloin, kun ranne on jäykkä tai kipeä. X Juureskuorin OXO, Y-malli 8,99 / 11,15 68G ISO

7 OXO-tuotteet Kodinhoito Mittakannu OXO Good Grips Mittakannussa on miellyttävä, luistamaton ja pehmeä kahva. Mittaasteikon voi lukea niin kannun ulkosyrjältä kuin käytännöllisesti kannun sisäpuolelta, ylhäältä katsoen. Ei sovellu mikroon. X Mittakannu OXO 1L 18,47 / 22,90 X Mittakannu OXO 2,5 dl 8,95 / 11,10 ISO Säilyketölkinavaaja OXO Good Grips Avaajan kahvat aukaistaan, terät asetetaan purkin reunan molemmin puolin ja kahvat suljetaan. Avaaminen tapahtuu kahvoista kiinni pitämällä ja toisella kädellä nupista kääntämällä. Kahvat luistamatonta, kumimaista materiaalia. X Säilykepurkinavaaja OXO 22,14 / 27,45 ISO Astianpesuharja säiliöllä OXO, kämmenmalli Tiskiharja säiliöllä sopii mainiosti kämmeneen. Harja pysyy hyvin kämmenessä, kun otepinta on luistamatonta materiaalia. Kestävät harjakset. X Astianpesuharja OXO 9,44 /11,70 ISO Tiskiliinan puristin Easy Tiskiliinan puristin on hyödyllinen, kun käsivoimat ovat heikot. Kädensija on luistamaton. Käytetään tiskialtaassa. Puristimen voi pestä astianpesukoneessa Tiskiliinan puristin Easy 24,48 / 30,35 ISO STIRR STIRR päästää meidät jatkuvan sekoittamisen vaivasta! STIRR on paristolla toimiva sähkökäyttöinen lämpimien ruokien kuten puurojen ja kastikkeiden sekoittaja, joka estää ruokaa palamasta kattilan pohjaan. Paina vain nappia ja jätä STIRR kattilaan sekoittamaan. Säästää aikaa kun voit samalla tehdä muuta. Sopii erityisen hyvin kivuliaista rannevammoista ja lihasheikkoudesta kärsiville kuten reumaatikoille, joille sekoitusliike ei sovi. STIRRin jalat on helppo irroittaa ja pestä astianpesukoneessa. Kuumakestävyys +200 C asti. Sähkötoiminen sekoittaja STIRR UUSI! Paristolla toimiva nestemäisten kastikkeiden, puurojen yms. ruokien sekoittaja. Sopii myös non-sticky ja teflon pannuille ja kattiloille. Irrotettavan jalkaosan voi pestä astianpesukoneessa. Kuumakestävyys +200 C asti. 3 eri nopeutta. Toimii 4:llä AA sormiparistolla. Paristot eivät ole mukana. Mitat: 22 x 13 x 13 cm. Väri: Tummanharmaa. Materiaalit: TPE / PP / PA66 muovit. B-3895 STIRR 25,00 / 31,00 138G ISO

8 Kodinhoito Avaajat Avaajat Priot tuoteperhe Suomalaiset Priot-tuotteet valmistetaan Priotec Oy:n tiloissa Kokkolassa ja niille on myönnetty avainlipputunnus. Toimivuus, yksinkertaisuus ja hauska muotoilu ovat Priot -käyttöesineiden tunnusmerkit. Priotin toiminnallisiin tuotteisiin on muotoilun keinoin lisätty aimo annos iloista pilkettä. Hyvin suunniteltua käyttöesinettä on myös helppo käyttää. Kierrekorkinavaajalla aukaiset limsapullon helposti, purkinavaajilla saavat myös lapset ja vanhukset hillopurkit auki. Priot-tuotteiden suunnittelusta vastaa muotoilijat Antti Eklund ja Risto Granlund. Kannenavaaja LIFTY Lifty-kannenavaajan avulla aukaiset helposti tiukkaakin tiukemmat pienet ja isot lasipurkkien kannet. Vääntämistä, nostamista tai voimaa ei enää tarvita: Aseta vain Lifty paikalleen ja paina alaspäin, - lasipurkin kansi on nyt valmis kierrettäväksi auki. Väri: Lime. 1560UN61P Avaaja LIFTY 5,12 / 6,35 23G ISO Kannenavaaja STRONG Vahva apulainen, joka avaa ja sulkee erikokoiset kierrekannelliset purkit. Materiaali on pehmeää ja pinta mukavan tarttuvaa. Väri: Harmaa. 1501UN13P Avaaja STRONG 5,77 / 7,15 50G ISO Pullonkorkinavaaja SPINNER Nerokkaan yksinkertainen ja käteen sopiva muoto. Avaa muovikorkilliset pullot, hauskan ulkonäön saa kaupan päälle. Väri: Punainen. 1513UN4P Avaaja SPINNER 3,43 / 4,25 23G ISO Säilyketölkinavaaja MAUS Hiiret saapuvat nakertamaan! Isoista korvista saat hyvän ja tukevan otteen, kun säilykepurkki pitää avata. Hiirenkorvia keinuttamalla kansi leikkautuu helposti auki. Väri: Valkoinen. 1514UN1P Säilyketölkinavaaja MAUS 3,83 / 4,75 21G ISO Säilyketölkinavaaja HANDY Handy on kätevä väline säilyketölkkien, joissa on vetorengas, avaamiseen. Työnnät vain Handyn nokan renkaan alle ja sen jälkeen painat yhdellä liikkeellä säilykkeen kannen auki. Hauskaa ja yksinkertaista. Väri: Punainen. 1580UN4P Säilyketölkinavaaja HANDY 5,12 / 6,35 20G ISO

9 Avaajat Kodinhoito Säilyketölkinavaaja Canbull Säilyketölkeille ja virvoitusjuomille, joissa on metallinen rengaskansi. Leveä kahva mahdollistaa erilaiset otteet. Väri: Sininen. AA5194 Säilyketölkinavaaja Canbull 6,45 / 8,00 53G ISO Säilyketölkinavaaja CanKey Frost Käytetään säilyke- ja virvoitusjuomatölkkien rengasmekanismin avaamiseen. Valmistettu konepestävästä ABS-muovista. Väri: Sininen. B-3331 Säilyketölkinavaaja CanKey Frost 8,15 / 10,10 32G ISO Säilyketölkinavaaja GRIP Säilyketölkkien avaaja pystykahvalla, kahvan korkeus 11cm Säilyketölkinavaaja GRIP 14,03 / 17,40 ISO Avaaja Jarkey Avaajalla ilmataan kierrekannelliset säilyketölkit. Värit vaihtelevat myymälöittäin. B-2126 Avaaja Jarkey värilajitelma 5,16 / 6,40 ISO Avaajahattu Dycem Dycem avaajahatut ovat englantilaista Dycem-materiaalia. Tahmea materiaali, joka lisää kitkaa kierrekantisia purkkeja ja pulloja avatessa. Ei sisällä lateksia. Annetaan kuivua ennen käyttöä, sillä materiaali on märkänä liukas. Isompi Dycem sopii kierrekorkeille ja kansille, joiden halkaisija on 2-11 cm ja pienempi Dycem pienille korkeille esim. kynsilakkapulloille, virvoitusjuoma-pulloille ja lääkepurkeille. NS07JO1 Dycem-avaajahattu, iso, sininen 6,81 / 8,45 NS07BO1 6.Dycem-avaajahattu, pieni, sininen 4,23 / 5,25 NS07JO4 7.Dycem-avaajahattu, iso, hopea 6,81 / 8,45 NS07BO4 8.Dycem-avaajahattu, pieni, hopea 4,23 / 5, G 28G ISO Avaajahattu Dycem 25 kpl, tukkupakkaus UUSI! 25 kpl:n myymälädisplay / tukkupakkaus sinisiä isoja Dycem avaajahattuja. 7. NS11RDJ01 Dycem-avaajahattu 25 kpl iso, sininen 175,00 / 217,00 ISO

10 Kodinhoito Avaajat 6-toiminen monitoimiavaaja Kierrekorkillisten pullojen ja purkkien, rengassäilyketölkkien, kruunuja repäisykorkkien avaamiseen. Avaajassa on terä tyhjiöpakattujen pussien auki leikkaamiseen. Pituus 16cm toiminen avaaja 6 in 1 20,04 / 24,85 ISO Avaaja Strongboy Metallilenkki, joka säädetään sopivan mittaiseksi ja kiristetään kannen ympärille vivun päässä olevasta ruuvista kääntämällä. Vipuvarsi helpottaa avaamista. Sopii kierrekorkeille ja kansille joiden halkaisija 2-11 cm. AA5020 Avaaja Strongboy 22,42 / 27,80 88G ISO Avaaja Magi Grip Baby boa Lenkki asetetaan avattavan korkin tai kannen ympärille ja kiristetään tiukaksi vetämällä kumilenkin päästä. Tämän jälkeen käännetään kahvaa siinä olevan nuolen suuntaan. Sopii kierrekorkeille ja kansille joiden halkaisija on 1-10 cm. AA5011 Avaaja Magi Grip värilajitelma 13,75 / 17,05 72G ISO Sähköinen purkinavaaja One Touch UUSI design! Avaa säilyketölkit yhdellä napin painalluksella. Tölkin kansi tarttuu avaajan magneettiin ja se on helppo poistaa siististi. Soveltuu tölkeille, joiden läpimitta on yli 52 mm. Toimii lla AA 1,5V paristolla (ei mukana) Avaaja One Touch 48,39 / 60,00 95G ISO Avaaja TaUpp, korkeille ja purkeille Yläkaapiston alapintaan tai pöytätason alle viidellä ruuvilla kiinnitettävä avaaja, jolla voi avata kierrettävät korkit ja kannet joiden koko on 1-9 cm. Kahden kiilamaisen uran lisäksi on kruunukorkin avaaja. Kiinnitysruuvit ovat mukana toimituksessa Avaaja TaUpp 16,29 / 20,20 ISO Maitopurkinavaaja TIPTOP Voidaan käyttää maito- ja jogurttipurkkien tai vastaavien avaamiseen. Valmistettu konepestävästä ABS-muovista. Väri: Valkoinen. B-3211 Maitopurkin avaaja TipTop 5,73 / 7,10 20G ISO Maito- ja mehupurkinavaaja TURNKEY UUSI! Avaaja kierrekorkillisille maito- ja mehupurkeille. Käännä ja nosta korkki ylös vipuvartisella avaajalla. 7. B-3411 Maitopurkin avaaja Turnkey 4,56 / 5,65 20G ISO

11 Puristimet Puristimet Kodinhoito Kahvipaketin sulkija CoffeeLock Tuote soveltuu kahvipaketin ja vastaavien sulkemiseen. Samassa tuotteessa kätevästi kahvimitta. Sulkijaosan pituus 120 mm. Mitan tilavuus 18 ml. B-4161 CoffeeLock 4,72 / 5,85 16G ISO Putkilonpuristin Swereco Putkiloon kiinnitettävä teräksinen haarukka, jonka kahva on puuta. Sopii metallisiin putkiloihin. Kahvan pituus 11 cm, paksuus 22 mm Putkilonpuristin 10,73 / 13,30 ISO Putkilonpuristin Frost 2 kpl/pkt Putkilonpuristin helpottaa putkiloiden käsittelyä. Malli sopii useimpiin metallisiin ja muovitettuihin putkiloihin. Läpikuultavaa muovia, 2 kpl/pkt. Värit: Oranssi ja sininen. B-5226 Putkilonpuristin Frost 2kpl/pkt 5,56 / 6,90 ISO Kahvat Maitopurkin kaatokahva Kaatokahva maito- ja mehutölkeille antaa tukevamman otteen. B-2171 Kaatokahva tölkille 4,44 / 5,50 ISO Kantokahvat kassiin Kätevät kantokahvat muovi-, paperi- tai kangaskasseille. Vähentää sormiin kohdistuvaa painetta ja sen aiheuttamaa kipua. Värit: Punainen ja valkoinen, 2kpl / pkt. B-4411 Kantokahvat kassiin 4,72 / 5,85 ISO Kahvat Stirex Kahdella pakkauksessa mukana tulevalla letkukiristimellä kiinnitettävä kahva. Kahvan avulla voidaan muuttaa ratkaisevasti ranteen asentoa ja vähentää ranteen kuormitusta. Musta PGB-kahva voidaan kiinnitää esim. haravan, mopin tai työkalun varteen. Sininen PGV-kahva voidaan kiinnittää pölynimurin putkeen. PGB Kahva Stirex 19,64 / 24,35 PGV Kahva Stirex pölynimurille 19,64 / 24,35 ISO

12 Kodinhoito Aterimet Taivutettavat Swerecon aterimet Ruostumatonta terästä. Kahva muovia. Kahvan alapuoli on tasainen, mikä estää sen ettei ruokailuväline pyörähdä kädessä heikossakaan puristusotteessa. Samoja aterimia on sekä kevyinä että painavina. Aterinosa voidaan taivuttaa haluttuun kulmaan vasemmalle tai oikealle. Välineitä voidaan taivuttaa useita kertoja. Ruokailu, Aterimet Swerecon kevyet aterimet Kahvan pituus 10 cm. Kahvan paksuus 2,7 cm. Paino 60 g Lusikka, kevyt 11,53 / 14, Jälkiruokalusikka, kevyt 11,53 / 14, Haarukka, kevyt 11,53 / 14, Veitsi, kevyt 11,53 / 14,30 60G ISO Swerecon painavat aterimet Kahvan pituus 10 cm. Kahvan paksuus 2,7 cm. Paino 120g Lusikka, painava 11,53 / 14, Jälkiruokalusikka, painava 11,53 / 14, Haarukka, painava 11,53 / 14, Veitsi, painava 11,53 / 14,30 120G ISO Aterimet Good Grips Good Grips aterimien kahva on pehmeää lateksitonta materiaalia. Luistamaton ja uritettu pintamuotoilu tukevat käden otetta. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu aterinosa voidaan taivuttaa haluttuun kulmaan oikealle tai vasemmalle, useita kertoja. Kahvan halkaisija n. 3cm ja pituus 10cm, lasten lusikan kahva on pienempi Aterimet Good Grips Kahvan halkaisija n. 3 cm ja pituus 10 cm. Paino 70g Sahateräveitsi, Good Grips 20,12 / 24, Haarukka, Good Grips 14,80 / 18, Ruokalusikka, Good Grips 14,80 / 18, Teelusikka, Good Grips 14,80 / 18,35 70G ISO Aterimet Good Grips, painavat Good Grips aterimien paino on 170 g, joka helpottaa syömistä esim. käsien vapistessa Veitsi, painava, Good Grips 16,57 / 20, Haarukka, painava, Good Grips Ruokalusikka, painava, Good Grips 16,57 / 20,55 16,57 / 20,55 170G ISO

13 Aterimet Kodinhoito Kevyet aterimet, taivutettu Taivutetut kevyet aterimet, paksu ja kevyt kahva. AA5512RA Lusikka, oikeakätiselle 11,45 / 14,20 AA5512LA Lusikka, vasenkätiselle 11,45 / 14,20 AA5511RA Haarukka, oikeakätiselle 11,45 / 14,20 AA5511LA Haarukka, vasenkätiselle 11,45 / 14,20 45G ISO AA5512LA AA5512RA Kevyet aterimet, paksu kahva AA5511LA AA5512RA Kevyissä aterimissa mustat, ovaalin muotoiset muoviset kahvat halkaisijaltaan 3 cm. Aterinosa on ruostumatonta terästä Lusikka pituus 22 cm 37G 22,18 / 27, Lusikka pituus 18 cm 30G 22,18 / 27, Haarukka pituus 18 cm 27G 22,18 / 27, Veitsi pituus 21 cm 23G 22,18 / 27,50 ISO Yhdistelmäaterimet Nämä aterimet on tarkoitettu henkilölle, joilla on käytössä vain yksi käsi. Leikkuureuna on aterimien alapuolella. Kädensija muovia. Aterinosa on ruostumatonta terästä Veitsi-haarukka oikeakätiselle pituus 18 cm 24,52 / 30, Veitsi-haarukka vasenkätiselle pituus 18 cm 25G 24,52 / 30,40 ISO Sure Grip aterimet, taivutettavat Sure Grip aterimissa on paksu litteähkö ja pehmeä kahva. Aterimien päät (ei veitseä) voi taivuttaa haluttuun kulmaan, oikealle tai vasemmalle. Ei sis. luonnonkumia. Kestävät konepesun. Kahvan leveys 3,8 cm ja pituus 10,2 cm. A Teelusikka 40G 8,55 / 10,60 A Ruokalusikka 45G 8,55 / 10,60 A Haarukka 45G 8,55 / 10,60 A Veitsi 55G 8,55 / 10,60 ISO

14 Kodinhoito Aterimet AA5575 AA5576 Aterimet CC Aterimissa on muotoiltu muovikahva. Haarukassa ja veitsessä on peukaloa tai etusormea varten kolo, joka ohjaa pitävään otteeseen ruokailuvälineistä. Aterinosa ruostumatonta terästä. AA5577 Aterimet CC, lasten Kahvan pituus 10 cm, kokonaispituus 14,5 cm. AA5577 Lusikka CC lapsen 24G 6,65 / 8,25 AA5576 Haarukka CC lapsen 22G 6,65 / 8,25 AA5575 Veitsi CC lapsen 24G 6,65 / 8,25 ISO Pinnoitettu lusikka syöttämiseen Pinnoite suojaa syötettävän hampaita ja huulia. Pesän koko 5 x 3,5 cm. Kokonaispituus 15 cm. 1064P Pinnoitettu lusikka 15,97 / 19,80 ISO Syöttöaterimet Syöttöaterimet on valmistettu muovista ja niissä on pyöristetyt reunat. Pitkän varren tarkoituksena on, että syötettävä voi pitää kiinni lusikan varresta. 2 kokoa: Pituus: 22 cm ja 20 cm Syöttölusikka, iso Lusikan koko: 3 x 4 cm 37G 20,73 / 25, Syöttölusikka, pieni Lusikan koko: 2 x 3 cm 31G 20,73 / 25,70 ISO Kulmasäädettävät lusikat Lusikan varsi on muotoiltu. Se on sopiva lapsen käteen. Lusikan varressa on irrotettava kuminauha, joka pitää lusikan kiinni kädessä. Pesä on matala ja kulmasäädettävä. Pituus 16 cm Kulmasäädettävä lusikka oikeakätiselle 40G 39,76 / 49, Kulmasäädettävä lusikka vasenkätiselle 40G 39,76 / 49,30 ISO Aterimet lapsille, muotoiltu 2 kpl/pkt Kevyet aterimet, joiden kahvan muotoilu tukee hyvää otetta. Aterimissa on kilpi / pysäytin, joka estää lasta viemästä aterintan liian syvälle suuhun. Paketissa on haarukka ja lusikka. Kahvan pituus 7,6 cm. Värit saattavat vaihdella Aterimet pysäyttimellä, 20,56 / 25,50 oikeakätiselle 40G Aterimet pysäyttimellä, vasenkätiselle 40G 20,56 / 25,50 ISO

15 Lautaset ja reunat Lautaset Kodinhoito Lämpölautanen, sininen Avaa lämpölautasen korkki ja täytä lautasen säiliö kuumalla vedellä pitää ruoan pidempään lämpimänä. Pakkauksessa mukana pieni suppilo ja suojakansi. Astianpesukoneessa ylätasolle, ei mikroaaltouuniin. Muovia. Korkeus 5cm, halkaisija 20cm. Säiliön vetoisuus 650ml. Paino täytettynä 900g. Väri sininen Lämpölautanen, sininen 20,52 / 25,45 900G ISO Lautanen, kouru reuna Muovilautanen, jonka toinen reuna on korotettu, kourumainen. Pohjassa liukuesteet. Ei kestä mikroaaltouunia. Halkaisija 20 cm Lautanen, kouru reuna 19,31 / 23,95 90G ISO Lautanen Medeci, jyrkkä reuna Medeci -lautasen jyrkkä reuna helpottaa ruokapalojen poimimista lautaselta. Lisäksi lautasen leveästä reunasta saa hyvän otteen. Kevyt ja pinottava. Ei kestä mikroaaltouunia. Uusi sininen väri tarjoaa paremman kontrastin, kun värien erottelukyky on heikentynyt. Halkaisija 24 cm. AA5620H Medeci, beige 25,00 / 31,00 AA5620B Medeci, sininen 25,00 / 31,00 180G ISO Lautanen, Manoy Ovaalin muotoinen, viistopohjainen lautanen. Toinen reuna on korotettu, kourumainen. Ei kestä mikroaaltouunia. Mitat 28 x 20 cm. AA5612 Lautanen Manoy 18,31 / 22,70 440G ISO Lautasen reunus, muovia Pingotetaan kolmen koukkukiinnikkeen avulla kiinni lautaseen. Sopii useimpiin mataliin lautasiin. Muodostaa lautaseen jyrkän reunan, jota vasten ruoka on helpompi saada lusikkaan. Reuna 3 cm Lautasen reunus, muovia 5,28 / 6,55 ISO Kaareva lautasen reunus, muovia Kiinnittyy tavallisten lautasten (halk ,4 cm) reunan alle helposti muovisilla koukuilla. Reunus kaartuu ylhäältä ja kippaa ruoan aterimeen. Konepesun ja mikroaaltouunin kestävä. AA5662W Kaareva lautasen reunus 6,33 / 7,85 42G ISO

16 Kodinhoito Mukit Mukit 1b. 1c. 1b. 1c. Nokkamuki 2dl Nokkamuki 200ml. Väri: läpikuultava. Kannet läpikuultava punainen ja sininen. Muki ja kannet myydään erikseen. Nokkamuki kestää noin +60 konepesun. Muki tulee sijoittaa pesukoneen yläritilälle, ettei se pääse tippumaan vastusten päälle. Jatkuvassa käytössä vahvat tiskikoneaineet vahingoittavat muovituotteen pintaa. Hygieniasyistä muki tulee vaihtaa uuteen vähintään puolen vuoden välein tai aina jos sen muovipinta on vaurioitunut Nokkamuki 2 dl, läpikuultava 3,59 / 4, b. Kansi, läpikuultava punainen 2,22 / 2, c. Kansi, läpikuultava sininen 2,18 / 2,70 27G 16G Nokkamuki 2dl, venttiilikansi ISO Mukin kannessa on venttiili. Venttiilin ollessa paikallaan neste ei valu mukista ulos vaikka muki kaatuisi. Mukin aaltomainen pinta helpottaa kiinnipitämistä. Muki on varustettu nestekannella, reiän halkaisija on 4 mm. Tilavuus 200 ml Nokkamuki + 1 nestekansi 6,41 / 7, b. Vellikansi nokkamukiin 2,42 / 3,00 2c c. Nestekansi nokkamukiin 2,42 / 3,00 69G ISO b. Nokkamuki Novo 2,5 dl Mukin venttiilikannen ja pillin ansiosta juominen onnistuu tarvittaessa myös makuuasennossa. Kun venttiili ja pilli ovat hyvin paikoillaan, muki ei valuta ensimmäisen imaisun jälkeen. Muki on läpinäkyvää muovia ja siinä voi käyttää kuumia ja kylmiä juomia (250ml). Voi käyttää mikroaaltouunissa Novo nokkamuki 69G 4,68 / 5, Varaosa pillit 5 kpl 1,94 /2,40 varaosa ISO Juomamuki 3 dl, yksi kahva, kaksi kantta Mukana nokallinen kansi sekä läikkymistä estävä suojakansi. Mukissa on mitta-asteikko nestemäärien seurantaan. Mukin voi käyttää mikroaaltouunissa ja pestä astianpesukoneessa. Kansille käsinpesu. Tilavuus 3dl. AA5700 Juomamuki, kaksi kantta 13,71 / 17,00 160G ISO Uudistetut kannet

17 Mukit Kodinhoito Nokkamuki Handycup 2 dl, kahvallinen Kaksikahvainen, tukeva muki, jonka suunnittelussa on huomioitu sekä koordinaatio- että kaularankaongelmat. Päätä ei tarvitse kallistaa, suuaukko on tilava ja kahvoista saa otteen heikoillakin käsivoimilla. Levennetyn alaosan ansiosta muki on kaatumaton. Sopii myös kuumille juomille. Muovia. Kestää mikroaaltouunin. Tilavuus 2 dl. Korkeus 9,5 cm. Kokonaisleveys 15,5 cm a. Handycup-muki, kirkas ilman kantta 115G 9,84 / 12, Handycup muki, mitta-asteikolla, ilman kantta 9,84 / 12,20 115G Nestekansi 2,78 / 3,45 13G B 1b. Handycup-muki, sininen + kansi 115G 13,73 / 16,95 ISO a. Juomamuki Bägare, kahvallinen Sisäosasta, pidikkeestä ja kannesta koostuva muki, joka sopii hyvin erillisen ulkokuoren ansiosta kuumillekin juomille. Sisäosaa voi käyttää myös ilman pidikettä. Pidikkeessä on kookas kahva, johon käden voi pujottaa. Toisella puolella on korvake pidikkeen kaksikätistä kannattamista varten. Sisäosan kiilto pysyy parhaiten käsinpesussa. AA5702 Bägare juomamuki 29,40 / 36,45 115G ISO a. 1b. Nokkamuki 2,85 dl, painava, kahvallinen Painava muki vakauttaa vapisevaa kättä ja leveä pohja estää mukin kaatumista. Mukana nestekansi. Tilavuus 285 ml. Ei kestä konepesua eikä mikroaaltouunia. AA Painava muki 25,32 / 31,40 AA Nestekansi, varaosa 4,72 / 5,85 430G ISO Syöttömuki 2,5 dl, kulmasäädettävällä nokalla Nesteen virtausnopeutta voi säädellä kannessa olevan ilma-aukon avulla. Nokan aukko 4mm ja sen voi kääntää loivempaan kulmaan juomista avustettaessa. Soveltuu käytettäväksi myös silloin, kun päätä ei voi kallistaa. Tilavuus 250ml. Muki konepesun kestävä, kansi pestävä käsin. AA5754 Syöttömuki nokalla, 4 mm 11,29 / 14,00 60G ISO Juomalasi 3 dl, jalallinen, muovia Muovinen juomalasi, jossa on paksu jalka, johon on helppo tarttua. Leveän yläosan ansiosta muki pysyy hyvin otteessa ilman puristusta. Voidaan pestä astianpesukoneessa, mutta säilyttää paremmin kirkkautensa käsinpestynä. Tilavyys 3 dl Jalallinen juomalasi, muovia 15,00 / 18,60 60G ISO

18 Kodinhoito Tarjottimet Tarjottimet Tarjotin, sylissä pidettävä Tarjottimen alapuolella on tarroilla kiinnitetty rouhepussi, joka on vesipestävä. Rouhe asettuu alustan mukaisesti esimerkiksi syliin ja pysyy hyvin paikallaan. Tarjottimen päällä on liukumista estävä Dycem-alusta. Mitat 44,5 x 33 cm. AA5820 Tarjotin, sylissä pidettävä 62,62 / 77,65 675G Tarjotin, taittuva kantokahva ISO Tarjotin yksikätiseen toimintaan. Suositellaan mielellään max. 4 kg:n kuormitusta. Mitat 52 x 32,5 x 4,5 cm. AA5815 Tarjotin, taittuva kantokahva 34,52 / 42,80 750G ISO Pidikkeet Aterin-/ kynänpidikkeet Muovinen kämmenen ympärille työntämällä puettava pidike, jossa on siipimutterilla kiristettävä pidin lusikalle tai haarukalle. Sopii sekä oikea- että vasenkätiselle. Pidike on valmistettu muovista. Säädettävässä pidikkeessä aterimen kulmaa voi säätää siipimutterin avulla. - Pidikkeet aterimille Pidike aterimelle 9,60 / 11, Pidike aterimelle, 11,73 / 14,55 kulmasäädettävä ISO Kynänpidike Muovinen, kämmenen ympärille työntämällä puettava pidike, jossa on siipimutterilla säädettävä pidin kynälle. Siipimutteri puristaa kynän kiinni, samalla mutterilla voidaan säätää kynän kulma suhteessa pitimeen. Pidin korvaa kynäotteen. Sopii sekä oikea- että vasenkätiseen työskentelyyn Kynänpidike 10,24 / 12,70 ISO Pidike monitoimiremmi Nahkainen, tarrakiinnitteinen, kotimainen remmi. Remmi on tarkoitettu kämmenen ympärille esim. ruokailuvälineen tai kynän pidikkeeksi Remmin alapuolella on molemmista päistä avonainen nahkatasku, johon esine työnnetään. Monitoimiremmi korvaa nyrkistyksen ja toimii työkaluotteena henkilöllä, joka ei voi nyrkistää kättä. Reilun muovisen D-lenkin avulla remmin voi avata ja sulkea peukalolla. Oikea koko: Kämmenen ympärys. Koot S: cm, M: cm L: cm S-1L Monitoimiremmi, S-L 11,94 / 14,80 ISO

19 Pidikkeet Kodinhoito Monitoimipidike Homecraft Tarralla säädettävä yhdenkoon pidike, mm. aterimille, kynille ja siveltimille. AA5587 Monitoimipidike 11,45 / 14,20 45G ISO Otenauha, Elastack Nauha on pehmeää ja sen voi kietoa erilaisten kahvojen ympärille otteen parantamiseksi. Nauha on ihanteellinen paksuntamaan eri kahvoja (aterimet tai hammasharja), estämään otteen liukumista ja vahvistamaan otetta. Elastack-nauha ei ole tahmea. Läpinäkyvä, kestävä ja lateksiton. Mitat: 2 cm x 3,6 m. UltraSoft on pehmeämpi ja joustavampi, käyttö vain huonelämpötilassa. Medium on kiinteämpi ja se kestää myös konepesua. Tuotteet ovat kestäviä ja lateksittomia. Mitta: 2cm x 3,6m Elastack Medium, läpikuultava 16,73 / 20, Elastack UltraSoft, läpinäkyvä 16,73 / 20,75 ISO Palovaroittimen magneettipidike OTIN OTIN palovaroittimen otin, on tarkoitettu palovaroittimen turvalliseen ja helppoon irrotukseen katosta esim. paristoa vaihdettaessa. Pysyy kiinni katossa magneetin avulla. Kiinnitä magneetti kattoon, palovaroitin pitimeen ja pidike katossa olevaan magneettiin Palovaroittimen OTIN 12,70 / 15,75 ISO Sivunkääntäjät - Sivunkääntäjät Kaksi erilaista sivunkääntäjää. Toinen malleista on kädessä pidettävää ja toinen suussa pidettävä. Sivunkääntäjät ovat kevyitä. Puikko-osan kärki on taivutettu ja varustettu luistamattomalla kumisuojalla Sivunkääntäjä, joustava pidike 12,54 / 15, Sivunkääntäjä, suussa pidettävä 12,54 / 15,55 ISO

20 Kodinhoito Pidikkeet Avainpidikkeet Avainpidin toimii vipuvartena avaimen kääntämisessä lukossa ja on avuksi silloin, kun avainote on heikko tai kivulias. Pitimestä on apua niin pikku-koululaiselle kuin ikääntyvällekin. Avain-pitimiä on erilaisia erilaisille kädenotteille ja avaimille. Kokeilemalla löydät itsellesi sopivimman! - Avainpidin, kahvamallinen Kahvan muotoinen avainpidin, johon voi kiinnittää 1 tai 2 avainta (perint. abloy tai muut ohuet avaimet). Valkoinen yhdelle avaimelle (ruuvikiinnitys) ja sininen kahdelle (kiristys vivulla). AA6240 Avainpidin 1 avaimelle 10 cm 40G 9,92 / 12,30 AA6242Y Avainpidin 2 avaimelle 12 cm 57G 9,92 / 12,30 ISO Avainpidin yhdelle avaimelle Paksuihin avaimiin hyvin istuva otteen suurentaja. Pituus 6 cm Avainpidin 8,47 / 10,50 ISO Avaimen vipuvarsi Avaimen vipuvarsi yhdelletai useammalle avaimelle. Metallinen puikko, jonka päissä on kierteelliset muovipallot. Puikko pujotetaan avaimen päässä olevasta reiästä ja pallo kierretään kiinni. Sopii myös useimpiin autonavaimiin. Pituus 10 cm Avaimen vipuvarsi 6,90 / 8,55 ISO Abloy-lukon avaaja salmiakki - nuppiin Kiinnitetään mukana tulevilla ruuveilla lukon vääntimeen salmiakkimalliseen nuppiin. Vipu toimii painikkeena, puristusvoimaa ei tarvita Abloy lukonavaaja 10,24 / 12,70 ISO Yleisavaaja Pigge Muotoiltu vipuvarsi, jota voidaan käyttää kierrettävien hanojen, lukkojen, liesien säätimien, pesukoneen hanojen yms. kääntämiseen. Kahva muovia, nystyrät ruostumatonta metallia. Kahva 9,5 cm, painikeosa 4 x 4 cm Yleisavaaja Pigge 11,85 / 14,70 120G ISO Yleisavaaja Uni Muotoiltu vipuvarsi, jota voidaan käyttää kierrettävien hanojen, lukkojen, liesien säätimien, pesukoneen hanojen yms. kääntämiseen. Kokonaan muovia. Kahva 11 cm, painikeosa 4,5 x 5,5 cm. AA6232 Yleisavaaja UNI 20,52 / 25,45 120G ISO

21 Kirjoitusvälineet Kirjoitusvälineet Kodinhoito Rengaskynä Keventää kirjoittamista, vähentää vapinaa ja helpottaa sorminivelien kipua. Kynä tukee etusormen kirjoitusasentoon ilman puristusta ja kipua. Musteväri sininen. Varasäiliöt tilattava erikseen 2 kpl / pkt. A7111 Rengaskynä 29,60 / 36,70 A Rengaskynän varasäiliöt 2 kpl 9,96 / 12,35 Kynä, paksu, kevyt 20G ISO Muotoiltu, kevyt kynä. Kynä ohjaa ergonomiseen kynäotteeseen; II-IV sormet ovat lepoasennossa, lähes suorana ja peukalo tukee otetta poikittain edessä. Peukalolle on muotoiltu paikka. Säiliönä on tussityyppinen Parker Roller Ball, kirjoittaminen on kevyttä eikä kynää tarvitse painaa. Vaihtosäiliöitä saa hyvin varustetuista kirjakaupoista. AA7217 Kynä, paksu, kevyt 12,94 / 16,05 - Kynä, paksu, painava Paksu, pyöreä kynä, jonka sisällä viisi10 g:n painokiekkoa. Painavasta kynästä voi olla hyötyä silloin kun käsissä on vapinaa tai tahattomia liikkeitä tai jos alentuneen tunnon vuoksi on hankala hahmottaa käden liikettä tai puristusotetta. Musteen väri on sama kuin kynän. Vaihtosäiliöitä saa hyvin varustetuista kirjakaupoista. Pituus 12 cm. Halkaisija 2 cm. Paino g Kynä, paksu, painava, sininen 19,68 / 24, Kynä, paksu, painava, musta 19,68 / 24,40 ISO Muotoiltu kynäpaino 27G ISO Muovipinnoitettu kynäpaino ja paksunnos käy kyniin ja siveltimiin. Paino vakauttaa kättä kirjoittaessa. Säädettävä sisämitta. Aikuisten mallissa mukana kynä, teroitin, kuusiokoloavain ja 3 pidempää säätöruuvia. Lasten mallissa kynä ja kuusiokoloavain. HUOM! Tuotteen ulkonäkö voi vaihdella Kynäpaino, aikuisille 220G 46,01 / 57, Kynäpaino, lapsille 110G 46,01 / 57,05 ISO Paksunnokset kynään 3 kpl Pyöristetty kolmiomainen pehmeä paksunnos kynään. Vähentää puristuksen tarvetta ja ohjaa kynäotetta. 7. AA7200SY Paksunnokset kynään 3 kpl 5,36 / 6,65 ISO Paksunnosputkisarja 6 kpl/pkt Pakkauksessa 6 kpl 30 cm pitkää kumimaista pehmeää paksunnosta, jotka voidaan lyhentää sopivan mittaisiksi joko saksilla tai ohutteräisellä veitsellä. Sarja sis. 2 kpl keltaista, 2 kpl oranssia ja 2 kpl sinistä paksunnosta. Ulkohalkaisija mm ja reiän halkaisija 6-20 mm. AA6110 Paksunnosputkisarja 6 kpl/pkt 36,57 / 45,35 ISO Paksunnosputket Cylindrical Foam 6 kpl/pkt Pehmeää kumimaista paksunnosta, joka voidaan leikata sopivan mittaiseksi saksilla tai ohutteräisellä veitsellä. Pituus 30 cm Cylindrical Foam ø 25/6,4 mm, beige 28,99 / 35, Cylindrical Foam ø 29/9,5 mm, pun. 34,76 / 43, Cylindrical Foam ø 29/16 mm, sin. 34,76 / 43,10 ISO /6 mm 29/20 mm 25/9 mm 8. Paksunnosputket Plastazote, valkoinen 8. Plastazote on materiaalina hyvin kevyttä. Se ei ime nestettä, joten se sopii hyvin mm. ruokailuvälineiden kahvojen paksuntamiseen. Pienin myyntierä on 1 m. Paksunnos lyhennetään siisteimmin terävällä ohutteräisellä veitsellä. Saksillakin voi katkaista, mutta jälki ei ole niin siisti kuin veitsellä leikattu. AA6100A Plastazote 1 m ø 19/6 mm 8,39 / 10,40 AA6104A Plastazote 1 m ø 32/6 mm 10,97 / 13,60 AA6106A Plastazote 1 m ø 32/9 mm 10,97 / 13,60 AA6108A Plastazote 1 m ø 32/12 mm 11,41 / 14,15 ISO

22 Kodinhoito Tarttumapihdit Tarttumapihdit SWERECO Respecta on jo vuosia tehnyt tiivistä yhteistyötä ruotsalaisen Swerecon kanssa, Swerecon ilme on uudistunut ja jatkossa tunnistat Swerecon laadukkaat tuotteet myymälöissä näistä pakkauksista: Tarttumapihdin valinnassa on tärkeää, että käyttäjälle valitaan oikeanlainen pihti. Tarttumapihtejä on toimintaperiaatteeltaan kahdenlaisia: Aktiiviset pihdit vaativat käyttäjältään normaalia käsien puristusvoimaa ja sormien liikelaajuuksia. Aktiivisissa pihdeissä leuat ovat auki ja sulkeutuvat kahvasta painettaessa. Puristusotetta pitää siis jaksaa ylläpitää tavaroita käsiteltäessä. Passiiviset pihdit on tarkoitettu henkilölle, jonka käsien puristusvoima on selvästi heikentynyt. Passiivisissa pihdeissä leuat ovat kiinni ja aukeavat kahvasta painettaessa. Passiivisilla pihdeillä ei voi nostaa painavia esineitä, sillä leuat eivät jaksa pitää esineestä kiinni. Tarttumapihdin valinnassa tulee kiinnittää huomiota pihdin pituuteen. Tavanomaisin pituus istualtaan pihtiä käyttävälle tai alle 160 cm pituiselle käyttäjälle on 60 cm, cm pituiselle seisoaltaan pihtiä käyttävälle henkilölle 70 cm ja yli 175 cm:n käyttäjälle 80 cm. Valinta on aina kuitenkin yksilöllinen. Pitkällä ( cm) pihdillä ylettyy helposti lattialle, mutta esineen ylösnostaminen vaatii paljon yläraajoilta. Vivun päässä paino kertautuu ja olkanivelen liikelaajuus ei riitä paikalla seisten. Tarttumapihti NåFram, aktiivinen Aktiivinen pihti, jonka alempi leuka liikkuu. Pihdit on valmistettu teräksestä ja leuoissa on kumiset liukuesteet. Kahvan päässä on pieni magneetti. Väri määräytyy pihtien pituuden mukaan Tarttumapihti 40 cm Harmaa 180G 26,57 / 32, Tarttumapihti 50 cm Keltainen 210G 26,57 / 32, Tarttumapihti 60 cm Vihreä 230G 26,57 / 32, Tarttumapihti 70 cm Punainen 250G 26,57 / 32, Tarttumapihti 80 cm Sininen 26,57 / 32, Tarttumapihti 100 cm Musta 320G 26,57 / 32, ISO G Varakumit aktiivisiin tarttumapihteihin Varakumit aktiivisten tarttumapihtien leukoihin. Pari Varakumit, pari 2,78 / 3,45 Tarttumapihti NåLätt, passiivinen Tarkoitettu henkilölle, jonka käsien puristusvoima on selkeästi heikentynyt. Passiivinen pihti, jonka alempi leuka liikkuu. Pihdit on valmistettu alumiinista. Kahvan päässä on pieni magneetti. Väri määräytyy pihtien pituuden mukaan Tarttumapihti 40 cm Harmaa 100G 35,40 / 43, Tarttumapihti 50 cm Keltainen 115G 35,40 / 43, Tarttumapihti 60 cm Vihreä 130G 35,40 / 43, Tarttumapihti 70 cm Punainen 145G 35,40 / 43, Tarttumapihti 80 cm Sininen 35,40 / 43, G ISO ISO

23 Tarttumapihdit Kodinhoito Tarttumapihdit RevoReach Ergonomisesti muotoiltu luistamaton kahva vähentää sormien ja ranteen kuormitusta. Kestävä, tukeva ja hyvin tasapainotettu rakenne parantavat käytettävyyttä. Leukojen ohuet kärjet ja luistamaton sisäpinta helpottavat esineiden poimintaa. Lisäksi leukaosaa voi säätää eri kulmaan, 30 välein, mikä tekee käsittelyn monipuolisemmaksi. Moderni väritys. Materiaalit: muovi ja alumiini. RevoReach Xcel Kahvan muotoilu on ihanteellinen artriittisille ja heikoille käsille RevoReach Xcel 66 cm 210G 20,56 / 25, RevoReach Xcel 81 cm 230G 22,42 / 27, ISO Tarttumapihti Activ, aktiivinen Aktiivinen pihti, jonka molemmat leukaosat liikkuvat. Leukaosa on käännettävissä kahteen asentoon. Leukojen kärjet ovat ohuet ja sisäpinnaltaan kumia. Kahvassa on etusormelle tuki, joka toimii myös ripustuskoukkuna. Leuat ja kahvaosa muovia, väliputki alumiinia. Kahvan päässä on pieni magneetti. Maksimikuormitus 2 kg. AA8081 Tarttumapihti Activ, 45 cm 111G 37,34 / 46,30 AA8080 Tarttumapihti Activ, 70 cm 128G 37,34 / 46,30 1 ISO Tarttumapihti HR, aktiivinen Aktiivinen pihti, jonka alempi leukaosa liikkuu. Leuat ovat myös vapaasti käännettävissä 360. Kahvaa käytetään koko kädellä, ranne suorana. Leuat ja kahvaosa muovia, väliputki alumiinia. Toisen leuan kärjessä pieni magneetti ja koukku. AA8054Y Tarttumapihti HR, 61 cm 180G 18,27 / 22,65 AA8056Y Tarttumapihti HR, 76 cm 200G 20,08 / 24, ISO AA8054Y AA8063Y Saatavana myös Reino&Aino kuosiset tarttumapihdit Aino 61cm (AA8054Y-AP) ja Reino 76cm (AA8056Y-RR) Tarttumapihti PU, aktiivinen Aktiivinen pihti, jonka molemmat leukaosat liikkuvat. Leuat ovat myös vapaasti käännettävissä 360. Kahvaa käytetään koko kädellä, ranne suorana. Leukojen otetta voi tehostaa toisella kämmensyrjällä kahvassa olevasta pienestä liipasimesta. Leuat ja kahvaosa muovia, väliputki alumiinia. Toisen leuan kärjessä pieni magneetti. AA8060Y Tarttumapihti PU, 60 cm 29,44 / 36,50 AA8063Y Tarttumapihti PU, 75 cm 29,44 / 36,50 AA8073 Tarttumapihti PU, 90 cm 32,34 / 40, G ISO

24 Kodinhoito Sakset Hyvät pienten esineiden käsittelyyn ja esimerkiksi viili- ja jogurttipurkkien avaamiseen. Poimintapihdit Stirex, joustosanka Kömpelöt sormet ja/tai nipistysvoiman puute on korvattavissa näillä, koko kädellä käytettävillä pihdeillä. Pihdit saa suljettua vähäisellä voimalla ja joustosanka avaa ne. Sopii sekä oikea- että vasenkätisille. Leuat ruostumatonta terästä, kädensija muovia. Joustosanka 12,5 cm. Kokonaispituus 17 cm. P91BM Poimintapihdit Stirex, joustosanka 18,35 / 22,75 36g ISO Talouspihdit Stirex, joustosanka Pihtien leuat on päällystetty kumimaisella materiaalilla. Leukojen muoto sopii hyvin esimerkiksi sähköpistokkeiden irrottamiseen, pesukoneen valitsijoiden käsittelyyn ym. mihin tarvitaan voimakasta avainotetta. Leuat ruotsalaista hiiliterästä, kahva muovia. Sopii sekä oikea- että vasenkätisille. Joustosanka 12,5 cm. Kokonaispituus 24 cm. MT70 Talouspihdit Stirex, joustosanka 21,77 / 27,00 B125 Joustosanka 12,5 cm varaosa 2,98 / 3,70 69g ISO Joustosankasakset Joustosankasaksia käytetään koko kämmenellä. Joustosangan tai jousen avulla sakset avautuvat kun puristusote vapautetaan. Leikkaamiseen ei tarvita paljoa voimaa, eikä eriytynyttä motoriikkaa. Sakset sopivat sekä oikea- että vasenkätiseen työskentelyyn. Stirex Saksien terät ovat ruostumatonta terästä ja kädensija on muovia. Sakset Lastensakset Stirex Joustosanka (13,5 cm) ja pyöristetyt kärjet. Terien pituus 4 cm. Kokonaispituus 18 cm. S32B135 Stirex-lastensakset 11,33 / 14,05 ISO G Kynsisakset Stirex Joustosanka (12,5 cm) ja terävät kärjet. Terien pituus 3 cm. Kokonaispituus 17 cm. S300BM Stirex-kynsisakset 17,10 / 21,20 34G ISO Yleissakset Stirex Joustosanka (13,5 cm) ja terävät kärjet. Terien pituus 7 cm. Kokonaispituus 21,5 cm. S35BM Stirex-yleissakset 18,59 / 23,05 ISO G 6. Kangassakset Stirex Joustosanka (13,5 cm) ja terävät kärjet. Terien pituus 11cm. Kokonaispituus 27,5 cm. S95BXT Stirex-kangassakset 38,02 / 47,15 142G ISO Varaosat Stirex-saksiin B125 Joustosanka 12,5 cm 2,98 / 3,70 B135 Joustosanka 13,5 cm 2,98 / 3,70

25 Sakset Kodinhoito Sakset Fiskars Saksien terät ovat ruostumatonta terästä ja kädensija on muovia ja nihkeäpintaista thermoelastia (ei sis. luonnonkumia). Saksissa on varmuuslukitus, joka suojaa teriä silloin, kun saksia ei käytetä. Yleisleikkuri Fiskars Monipuoliset ja vahvat yleisleikkurit, joilla leikkaa mm. lankaa, köyttä, muovia, oksia sekä keittiökäytössä lihaa ja kalaa. Ergonomiset ja miellyttävät SoftGripkahvat on valmistettu kestävästä lasikuituvahvisteisesta polyamidista. Ruostumattomat terästerät on helppo lukita kun saksia ei käytetä. Tuote sopii sekä oikeaan että vasenkätiseen työskentelyyn. Kokonaispituus 21,8 cm Yleisleikkuri Fiskars 21,81 / 27,05 Ompelusakset Fiskars Softtouch, jousi Terien pituus 4 cm Fiskars Softtouch-ompelusakset 22,62 / 28,05 ISO Yleissakset Fiskars Softtouch, jousi Terien pituus 9 cm Fiskars Softtouch-yleissakset 24,35 / 30,20 Lasten sakset Fiskars 168 g 156G Yleissakset Fiskars Non-Sticky ISO ISO Saksien terät on käsitelty niin ettei liimapintaiset materiaalit tartu niihin leikatessa. Terät on helppo pitää puhtaana. Terän pituus 7,7 cm Fiskars Non-Sticky -sakset 23,31 / 28,90 ISO Lasten sakset, joilla on mukava leikata tarkkuuttakin vaativia muotoja. Sormirengas edesauttaa pysyvää otetta. Saksien kokonaispituus 13,5 cm ja terän pituus 4,5 cm Lasten sakset Fiskars 5,65 / 7,00 6. Lastensakset jousi/naru ISO Pyöristetyt kärjet. Oteleveyttä voidaan säätää narua kiristämällä tai löysäämällä. Saksien terät ovat ruostumatonta terästä ja kädensija on muovia. Terien pituus 4 cm Lastensakset jousi/naru 12,94 / 16, Kynsisakset pitkävartiset 37G ISO Saksien terä on kulmassa varsiin nähden. Varpaankynsiin ulottuminen on helpompaa. Terät ruostumatonta terästä ja kädensija muovia. Terien pituus 3 cm. Kokonaispituus 21 cm. AA6766Y Kynsisakset pitkävartiset 21,05 / 26,10 8. Kynsileikkuri, levyyn kiinnitetty 55G ISO Pohjassa liukuesteet. Mitat 9 x 6 cm (levyn koko) Kynsileikkuri, levyyn kiinnitetty 22,30 / 27, ISO

26 Kodinhoito Liukuestealustat Dycem liukuestealustat ovat laadukasta englantilaista Dycem-materiaalia. Dycem on kuivien tilojen liukueste, jota voi käyttää monipuolisesti mm. pöydillä, tuolilla ja lattialla. GripIt on perinteistä Dycem materiaalia jäykempi ja pinta kovempi. Se sopii esim. kirjoitusalustaksi. Saatavana ruudullinen ja kirkas. Materiaali on pitkäikäistä. Pöly huonontaa sen ominaisuuksia ja liukueste kannattaakin pestä usein astianpesuaineella. Annetaan kuivua ennen käyttöä, sillä materiaali on märkänä liukas. Ei sisällä lateksia. Tarkat testitulokset Liukuestealusta Dycem, kilpikonna Kilpikonnan muotoinen alunen 35 x 25 cm, paksuus 3 mm. Punainen. NS02TM2 Dycem kilpikonna 22,30 / 27,65 ISO Liukuesterulla Dycem, 20 cm x 2 m Rullan pituus 20 cm/2 m, paksuus 0,4 mm. 3 väriä. NS03S2R Dycem 20cm x 2m pun. 30,77 / 38,15 NS03S2B Dycem 20cm x 2m sin. 30,77 / 38,15 NS03S2FG Dycem 20cm x 2m vihr. 30,77 / 38,15 NS03S2PK Dycem 20cm x 2m pinkki UUSI! 30,77 / 38,15 NS03/S2/LM Dycem 20cm x 2m lime UUSI! 30,77 / 38,15 ISO Liukuesterulla Dycem, 40 cm x 2 m Rullan pituus 40 cm/2 m, paksuus 0,4 mm. 6 väriä. Teline ei ole myytävänä NS03L2R Dycem 40cm x 2m pun. 52,62 / 65,25 NS03L2B Dycem 40cm x 2m sin. 52,62 / 65,25 NS03L2FG Dycem 40cm x 2m vihr. 52,62 / 65,25 NS03L26 Dycem 40cm x 2m musta 52,62 / 65,25 NS03L2C Dycem 40cm x 2m GripIt, kirkas 52,62 / 65,25 ISO Liukuesterulla Dycem 40 cm x 9 m Rullan pituus 40 cm/ 9 m, paksuus 0,4 mm. 3 väriä. Poista suojakalvot ja liukueste on käyttövalmis! NS03L9R Dycem 40cm x 9m pun. 197,70 / 245,15 NS03L9B Dycem 40cm x 9m sin. 197,70 / 245,15 NS03L9FG Dycem 40cm x 9m vihr. 197,70 / 245,15 ISO Liukuesterulla Dycem, suojamuovilla Liukuestealusta, rulla 40cm x 15 m, laminoitu suojamuovilla. Helppokäyttöinen rullapakkaus, 40cm x 15 m. Liukuestemuovin molemmat puolet on laminoitu suojamuovilla, joten liukueste ei pölyynny rullassa ja siitä leikattua palaa on myös helppo kuljettaa mukana. Punainen ja sininen. NS13RDL2 Liukuesterulla suojamuovilla 40cm x 15m pun. 260,36 / 322,85 NS13RDL1 Liukuesterulla suojamuovilla 40cm x 15m sin. 260,36 / 322,85 Pahvipakkauksesta saat helposti säilytystelineen! ISO

27 Liukuestealustat Kodinhoito Liukuestealusta Dycem, 14 cm, pyöreä Pyöreä liukuestealunen. Halkaisija 14 cm. Paksuus 3 mm. NS02142 Dycem pyöreä, 14 cm pun. 8,87 / 11,00 NS02146 Dycem pyöreä, 14 cm musta 8,87 / 11,00 ISO Liukuestealusta Dycem, 19 cm, pyöreä Pyöreä liukuestealunen. Halkaisija 19 cm. Paksuus 3 mm. NS0219R Dycem pyöreä, 19 cm pun. 13,02 / 16,15 NS0219B Dycem pyöreä, 19 cm sin. 13,02 / 16,15 NS0219FG Dycem pyöreä, 19 cm vihr. 13,02 / 16,15 ISO Liukuestealunen Dycem, suorakaide 25x18 cm Suorakaiteen muotoinen liukuestealunen 25 x 18 cm. Paksuus 3 mm. NS02SM4 Dycem suorakaide, hopea 16,90 / 20,95 NS02SM6 Dycem suorakaide, musta 16,90 / 20,95 ISO Liukuestealunen Dycem, suorakaide 35 x 25 cm Suorakaiteen muotoinen liukuestealunen 35 x 25 cm. Paksuus 3 mm NS02MDR Dycem suorakaide, pun. 31,25 / 38,75 NS02MDB Dycem suorakaide, sin. 31,25 / 38,75 NS02MDFG Dycem suorakaide, vihr. 31,25 / 38,75 NS02/MD/PK Dycem suorakaide, pinkki UUSI! 31,25 / 38,75 NS02/MD/LM Dycem suorakaide, lime UUSI! 31,25 / 38,75 ISO Liukuestealunen Dycem, suorakaide 45 x 38 cm Suorakaiteen muotoinen alunen 45 x 38 cm. Paksuus 3 mm. NS02LGB Dycem suorakaide, sin. 37,30 / 46,25 ISO Liukuestematto Dycem Nose Overtoes Luistamaton NOSE OVERTOES -matto tarjoaa varmemman jalansijan. Mainio alusta esim. siirryttäessä vuoteesta pyörätuoliin tai harjoituslaitteisiin. Musta väri antaa hyvän kontrastin eri lattiapinnoille ja kuviointi ohjaa jalat oikeille paikoille. Koko 35x50 cm x1 mm. Väri: Musta. NS14PM Nose Overtoes, musta 35x50 cm 48,43 / 60,05 ISO

PIENAPUVÄLINEET SUNDO HOMECARE

PIENAPUVÄLINEET SUNDO HOMECARE PIENET APUVÄLINEET PIENAPUVÄLINEET SUNDO HOMECARE PIENAPUVÄLINEET KEITTIÖ Leikkuulauta 22202 Tukeva leikkuulauta helpottaa pilkkomista. Imukupit ja ruuvipuristin estävät leikkuulaudan liikkumista ja pitävät

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

info(at)multi-avux.com

info(at)multi-avux.com Tuotenro 1 Jalkohoidon instrumentit, kynsileikkurit, sakset, pinsetit, instrumenttiotin, kynnenoikaisutarvikkeet. Manikyyri-pedikyyrihoitosetti Kynsien hoitovälineet kauniissa säilytyskukkarossa. 12 instrumenttia,

Lisätiedot

Padat ja kattilat. Profi Line -kannelliset teräskattilat. Profi Line - korkea kannellinen kattila. Profi Line -puolikorkea

Padat ja kattilat. Profi Line -kannelliset teräskattilat. Profi Line - korkea kannellinen kattila. Profi Line -puolikorkea Padat ja kattilat Profi Line -kannelliset teräskattilat Profi Line -kannelliset teräskattilat 831 007 832 004 830 000 ruostumaton teräs 304 alumiini 5 ruostumaton teräs 430, min. 0,5 Profi Line - korkea

Lisätiedot

Keittiön apuvälineet ja kuvakommunikointi

Keittiön apuvälineet ja kuvakommunikointi Keittiön apuvälineet ja kuvakommunikointi Apuväline "Apuväline on väline, laite tai vastaava, joka edistää tai ylläpitää henkilön toimintakykyä ja osallistumista silloin, kun se on vamman, sairauden tai

Lisätiedot

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 Edge Power Pöydän reunaan kiinnitettävä. 4 kpl maadoitettua pistorasiaa, ja 2 kpl Rj45 verkko/puhelinulosottoa. Varustettu 2,5 metrin syöttöjohdoilla. Verkkokaapeli

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

GN-astiat. GN-astiat. GN-astiat. korkeus. (mm) Arvonlisävero 24% ei sisälly hintoihin

GN-astiat. GN-astiat. GN-astiat. korkeus. (mm) Arvonlisävero 24% ei sisälly hintoihin korkeus (mm) 20 40 65 100 150 200 20 Profi Line Huippulaatuista ruostumatonta 18/10 terästä Erittäin luja rakenne Pyöristetyt reunat helpottavat puhtaanapitoa Soveltuu käytettäväksi uuneissa, jääkaapeissa,

Lisätiedot

Mittaus- ja merkintävälineet

Mittaus- ja merkintävälineet Helsinki 0609 Mittaus- ja merkintävälineet Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi Hakemisto Sivu

Lisätiedot

Elevate lanseeraa uuden malliston

Elevate lanseeraa uuden malliston Elevate lanseeraa uuden malliston Esittelemme kokonaan uuden Elevate kovien tuotteiden malliston keväällä 2015. Teemana on design, toimivuus ja ulkoiluaktiviteetit. Tuotteet sopivat hyvin yhteen trendikkään

Lisätiedot

Päivittäisten toimintojen pienapuvälineet

Päivittäisten toimintojen pienapuvälineet Päivittäisten toimintojen pienapuvälineet Helpoimmat asiat ovat joskus kaikkein vaikeimpia Arkinen elämämme on täynnä pieniä tehtäviä, jotka vaativat voimaa, liikkuvuutta ja tarttumiskykyä. Useimmiten

Lisätiedot

Pakkauskoko: 10 Alekoodi: 432. Pakkauskoko: 25 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 30 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 5 Alekoodi: 424

Pakkauskoko: 10 Alekoodi: 432. Pakkauskoko: 25 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 30 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 5 Alekoodi: 424 Käsisahat... 2 C1141 - KÄSISAHA 22" 2-LEIKKUU... 2 G324H22R7 - KÄSISAHA RESPECT 22"... 2 G328H22R5 - KÄSISAHA CLASSIC 22"... 2 G229H2211 - KÄSISAHA RAPID 22" 550MM... 2 G321H22R7 - KÄSISAHA EXPRESSO 22"

Lisätiedot

tarjoilutarvikkeet Leipäkorit Konepestävä Leipäkori - soikea Leipäkori - soikea Leipäkori - kantikas Leipäkori - pyöreä Leipäkori - soikea 426500 2,20

tarjoilutarvikkeet Leipäkorit Konepestävä Leipäkori - soikea Leipäkori - soikea Leipäkori - kantikas Leipäkori - pyöreä Leipäkori - soikea 426500 2,20 tarjoilutarvikkeet Leipäkorit Konepestävä Valmistettu polyrottingista 426 708 426 609 Leipäkorit 426 500 426 807 Leipäkori - soikea 250x160x(H)65 426500 2,20 Leipäkori - soikea 375x150x(H)75 426906 2,40

Lisätiedot

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA Uudet tavarankäsittelyyn liittyvät tuotteemme tulevat helpottamaan työtä entisestään. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja ammattimaiseen tavarankäsittelyyn.

Lisätiedot

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä.

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. UUSI! VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. Ennaltaehkäisevään vuodontorjuntaan. Tiivistä kaivonkannet esim. ennen pesuja, huoltoa

Lisätiedot

info(at)multi-avux.com

info(at)multi-avux.com Tuote -nro Jalkahoidon apuvälineet, mittavälineet, jalkapeili ja suurennuslasivalaisimet Hinta (sis. alv 24%) 57 Jalkahoitajan kotikäyntilaukku Lukittava alumiinilaukku vetokahvalla ja pyörillä. Laukku

Lisätiedot

KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA!

KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA! KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA! GRILLIVÄLINESALKKU No: 301113 66,00 18 osainen grillisetti Teräosat ruostumatonta terästä Alumiinisalkun mitat 50 x2 7 x 10 cm 25,50 BBQ-SALKKU No: 604016 Kolmen ottimen

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2014 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2018 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil on korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli,

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2015 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

Suihkutuolit ja -jakkarat

Suihkutuolit ja -jakkarat Suihkutuolit ja -jakkarat Cockatoo suihkujakkarat Cockatoo 42 ja 47- suihkujakkaroiden runko on alumiinia ja istuinosa pehmeää PU- muovia. Runko on päällystetty valkoisellalla epoksilla. Suihkujakkaran

Lisätiedot

UUTUUDET

UUTUUDET UUTUUDET 2018 www.magnum-tools.com 2 Uutuudet 2018 Vetoniittipihdit MG-200 Todella pienikokoiset ja tukevat vetoniittipihdit kevyeen niittaukseen Kolmella leualla varustettu erittäin varmatoiminen vetomekanismi

Lisätiedot

T23293 - KÄÄNTÖVEITSI VYÖPIDIKKEELLÄ

T23293 - KÄÄNTÖVEITSI VYÖPIDIKKEELLÄ Veitset, varaterät... T - PUUKKO RUOSTUMATON TERÄS 0MM... FR11 - SANKO... FR001 - CLASSIC 1... FR00 - CLASSIC... T1989 - PUUKKO RUOSTUMATON 10M GRIP KAHVA... FR918 - DSPL... FR910 - MORAPUUKKO RUOSTUMATON

Lisätiedot

julistelistat julistekehykset

julistelistat julistekehykset V1-10-2004 - kaikkea myynninedistämiseen - julistelistat julistekehykset Tässä luettelossa: JULISTELISTAT: PERUSJULISTELISTA (TIPPA/PISARALISTA) 3. AVATTAVA MUOVINEN JULISTELISTA 3. AVATTAVA ALU-SNAP JULISTELISTA

Lisätiedot

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän

Lisätiedot

Magnum 502 Thermoplastic

Magnum 502 Thermoplastic Magnum 502 Thermoplastic Kaksoisvesilukko Nyt myös taipuvalla ja venyvällä lattiaputkella Uudet Kartio ja laippatiivisteet Kuulaketju & Roskasihti vakiona Kaksi komponentti tiivisteissä on ulkoreuna kovaa

Lisätiedot

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet ALMI putkihiomakoneet tarjoavat lisäarvoa turvallisuuden kautta; virheettömyyttä, tarkkuutta ja nopeasti muokattavia putkia. Almi koneita myydään

Lisätiedot

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a -

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a - 8. PURISTIMET Hitsauskulmapuristin...4 Jigipuristimet...4 Koneruuvipuristimet...5 Kulmapuristin...4 Liimauspuristimet... 2-4 Monikäyttömagneetit...4 Pikapuristimet...2 Puristimet/levittimet...3 Ristisyöttöruuvipuristimet...5

Lisätiedot

10/2014 TARVIKE- KUVASTO. myymäläleipomoille suurkeittiöille. TALOUSTARVIKKEET; Kulhot, mitta-astiat, vatkaimet, jauhokauhat, raapat, veitset, paletit

10/2014 TARVIKE- KUVASTO. myymäläleipomoille suurkeittiöille. TALOUSTARVIKKEET; Kulhot, mitta-astiat, vatkaimet, jauhokauhat, raapat, veitset, paletit TARVIKE- KUVASTO myymäläleipomoille suurkeittiöille 10/2014 TALOUSTARVIKKEET; Kulhot, mitta-astiat, vatkaimet, jauhokauhat, raapat, veitset, paletit TYÖVÄLINEET; Jauhoseulat, kaulimet, trissat, leikkurit,

Lisätiedot

Jäteastiat JÄTE- JA KIERRÄTYSASTIAT

Jäteastiat JÄTE- JA KIERRÄTYSASTIAT Jäteastiat - EN 840 standardin mukaisia - umpinainen ja kestävä rakenne, joka torjuu likaa, kolhuja ja vääntymistä - kestää pakkasta, lämpöä, auringon valoa (UV) ja myös useita kemikaaleja - metalliosat

Lisätiedot

PIHDIT PINSETIT LEIKKURIT KULTASEPILLE - KELLOSEPILLE

PIHDIT PINSETIT LEIKKURIT KULTASEPILLE - KELLOSEPILLE nttilantie 1 puh. 0651789 www.sarmachine.fi 275 EUR email: sarmachine@sarmachine.fi Kuvasto hinnasto alk. 4/20 Hinnat sis alv:n % muutospvm.2.2014 PIHDIT PINSETIT LEIKKURIT KULTSEPILLE KELLOSEPILLE GRNIT

Lisätiedot

TUOTTEET HAPENANTOON JA ANESTESIAAN. Os.pakk = pienin toim.erä. Oxygen products FI 150706

TUOTTEET HAPENANTOON JA ANESTESIAAN. Os.pakk = pienin toim.erä. Oxygen products FI 150706 TUOTTEET HAPENANTOON JA ANESTESIAAN 1 ANESTESIAMASKIT MEDIPLAST voi tarjota teille laajan valikoiman anestesiamaskeja, joihin saa hyvän otteen ja, jotka istuvat tiiviisti kasvoilla. Silikonimaskit voi

Lisätiedot

LEVEÄ NOKKA YLEISKANSI

LEVEÄ NOKKA YLEISKANSI SÄILYTYSKANSI PITKÄ NOKKA LEVEÄ NOKKA OIL SAFE INNOVATIIVISET VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA SEKÄ ROISKEITA Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen estämiseksi: Kaatonokat

Lisätiedot

Tuotenro Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%)

Tuotenro Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%) 1/5 Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%) 32 33 328 310 Ultraäänipesuri 600 ml Soveltuu pienten instrumenttien puhdistukseen. Altaan koko 155 x 95 x 52 mm. Teho 35 W, Taajuus 40

Lisätiedot

Etupaneeli. ON LINE valo on sammunut jos virhetila tai painettu PAUSE. Näytöllä lukee ON LINE => tulostin on valmis

Etupaneeli. ON LINE valo on sammunut jos virhetila tai painettu PAUSE. Näytöllä lukee ON LINE => tulostin on valmis Toshiba B-SA4T opas Etupaneeli ON LINE valo on sammunut jos virhetila tai painettu PAUSE FEED:llä saa yhden tyhjän tarran tai viimeksi tulostuneen tarran uudelleen (asetettava huoltomenusta) Kuva muovikuorisen

Lisätiedot

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a -

8. PURISTIMET. - Asiantuntevaa palvelua a - 8. PURISTIMET Hitsauskulmapuristin...4 Jigipuristimet...4 Koneruuvipuristimet...5 Kulmapuristin...4 Liimauspuristimet... 2-4 Monikäyttömagneetit...4 Pikapuristimet...2 Puristimet/levittimet...3 Ristisyöttöruuvipuristimet...5

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2017 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

APU-TUOTE KYLPYHUONEET

APU-TUOTE KYLPYHUONEET APU-TUOTE KYLPYHUONEET SKANDINAAVISTA SUUNNITTELUA, TEKNISTÄ OSAAMISTA JA HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ www.aputuote.fi ROPOX SWING PESUALLAS JA TELAKKA Altaan muoto, liikkuvuus ja koko varmistavat, että istuvalla

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI

SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI NESTEIDEN KÄSITTELY TURVASÄILIÖT & ÖLJYKANNUT OIL SAFE SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen

Lisätiedot

DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO

DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Kierrätystuotteet KIERRÄTYSTUOTTEET Mikä onkaan mielenkiintoisempaa kuin keksiä mitä kaikkea uutta ja hyödyllistä voi saada aikaan vanhoista materiaaleista. Tämä on minulle

Lisätiedot

Kahvila- ja konditoriavälineet

Kahvila- ja konditoriavälineet Kahvila- ja konditoriavälineet 551 806 kastikeannostelija / kakkurenkaat kastikeannostelija Ergonominen kahva valmistettu polypropyleenista Sulkuventtiilin rakenne varmistaa tiiveyden Mukana jalusta ja

Lisätiedot

NESTEIDEN KÄSITTELY TYNNYRISUPPILOT & TYNNYRIKANNET

NESTEIDEN KÄSITTELY TYNNYRISUPPILOT & TYNNYRIKANNET NESTEIDEN KÄSITTELY TYNNYRI & TYNNYRIKANNET TYNNYRINKANSI SUOJAA NESTEET NOPEASTI JA YKSINKERTAISESTI Tynnyrinkansi, joka tekee tavallisesta 200 L tynnyristä paloturvallisen säiliön ongelmajätteille. Täyttää

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet 2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet Finland www.mercuriusmainoslahjat.fi new Tämä tyylikäs sinivalkoinen kulho soveltuu loistavasti niin tarjoiluvadiksi, kuin liikelahjaksikin. Kulho toimitetaan tyylikkäässä

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON 75 Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu Vahva, muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi/ PU. Koot: 290x147x30 mm 972294 Kumiset polvisuojat Muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi. 972290 290x147x16 mm

Lisätiedot

Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty.

Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty. ACTION-Juomapullo Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty. 45 mm nostokorkki: valkoinen, sininen, punainen, musta, harmaa tai väritön. Pullojen värit:

Lisätiedot

Asennusohje. Turner 200

Asennusohje. Turner 200 Asennusohje Turner 200 Ovi on pakattu kahteen pahvipakkaukseen. Toisessa pakkauksessa on oven asennustarvikkeet ja toisessa ovielementit (4kpl). Käsittele ovielementtipakettia hyvin varovasti, sillä lamelleihin

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

906 Ohjeita käyttäjälle

906 Ohjeita käyttäjälle 1 Paino: n. 3 kg Tilavuus: n. 85 l Materiaali: PUR-polyesteri Runko: DUR -alumiinia Väri: oliivinvihreä Savotta 906 sopii leveytensä ja rakenteensa puolesta kaikille ruumiinrakenteille. Rinkassa on portaaton

Lisätiedot

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON.

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Jälleenmyyjäinfo maaliskuu 2017 www.lapetek.fi Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Allas kolmella tasolla. Tyylikkään käytännöllinen. BLANCO ETAGON uusi allassarja ruostumattomasta teräksestä ja

Lisätiedot

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Lujatekoinen ja varmatoiminen Tehokkuutta ja helppoutta vasikanjuottoon hapanjuottovaunulla VAPAARUOKKIJA RehuPiika Laitteella voidaan tehdä jopa kolmen

Lisätiedot

Asennusohje kesäkuu 2015. Icopal Green Viherkaton räystäspellit

Asennusohje kesäkuu 2015. Icopal Green Viherkaton räystäspellit Asennusohje kesäkuu 2015 Icopal Green Viherkaton räystäspellit 1 Asennusohje Icopal Green Viherkaton räystäspellit Viherkaton räystäspeltejä on saatavana kaksi eri mallia: alaräystäälle tarkoitettu rei

Lisätiedot

Viilapenkit ja puristimet... 2

Viilapenkit ja puristimet... 2 Viilapenkit ja puristimet... 2 - VIILAPENKIT... 2 - VIILAPENKIT 12V... 3 T469060H - 60MM HOBBY... 4 T468075 - KONE 75MM... 4 T468125 - KONE 125MM... 4 PR61202 - PUTKI 1,4" 35MM... 4 PR61202M - PUTKI 2"

Lisätiedot

Puukot, sahat ja viilat

Puukot, sahat ja viilat Helsinki 0609 Puukot, sahat ja viilat Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi Hakemisto Katkoteräveitset...5-1

Lisätiedot

Pyörälliset wc/suihkutuolit

Pyörälliset wc/suihkutuolit Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean ual Vip, Ocean -Vip Ocean wc/suihkutuolit tarjoavat oikean mallin joka tarpeeseen. 17 Ocean - Vakaa, ruostumaton teräsrunko Ocean mallit: - Yksilöllisesti

Lisätiedot

Maalaus- ja tapetointityökalut... 2

Maalaus- ja tapetointityökalut... 2 Maalaus- ja tapetointityökalut... 2 - JULKISIVUSIVELTIMET... 2 - JULKISIVUSIVELTIMET... 3 - JULKISIVUSIVELTIMET... 4 - LAKKA- JA MAALISIVELTIMET... 5 - LAKKASIVELTIMET... 6 - PYÖREÄT MAALISIVELTIMET...

Lisätiedot

Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil Tiltin avulla

Lisätiedot

Flexi buffet-linjastot

Flexi buffet-linjastot Flexi buffet-linjastot electrolux Flexi system 3 Uudet Flexi buffet-linjastot: joustavat ratkaisut aamiaisesta illalliseen Kahvilat ja ravintolat: Ihanteellinen ratkaisu ympäristöihin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 1 (8) 15.4.2015 Tujoma. Sivu: GG10000 Gorgol esite + hinnasto

TUOTEKUVASTO 1 (8) 15.4.2015 Tujoma. Sivu: GG10000 Gorgol esite + hinnasto 5.4.205 (8) GG036242 Gorgol Aito luonnonharja/nailonpiikki harja 3 riviä Pitkä ja kapea. Terävä varrenpää. GG0000 Gorgol esite + hinnasto Puuharja, aitoa harjasta/nailonpiikeillä. Joustavapohjainen, musta

Lisätiedot

-Meira Nova Tuotekuvasto-

-Meira Nova Tuotekuvasto- -Meira Nova Tuotekuvasto- Tuotetilaukset http://nettitilaus.meiranova.fi Meira Novan yhteystiedot: Meira Nova Oy Palkkitie 10, 04300 Tuusula Vaihde 010 76 86 500 Fax 010 76 86 680 www.meiranova.fi Etelä-Suomi

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta.

TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. Lumi- ja ulkotyövälineet 2013 1 Lumikolat Mikko Lumikola LUK-80 Mikko on markkinoiden ainoa lumikola, jossa huulilevyn päädyt nousevat ylös ja estävät kuupan reunan

Lisätiedot

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Laadukas ja tukeva ruostumattomasta teräksestä valmistettu biojätteen vähennysyksikkö. Laitteessa on yhdistettynä jätemylly ja vedenpoistoyksikkö teräksisessä tiskipöydässä.

Lisätiedot

TE-PA MEDICAL Sairaalakalusteet

TE-PA MEDICAL Sairaalakalusteet TE-PA MEDICAL Sairaalakalusteet Yleistutkimuspöytä 7300 Tutkimuspöytä 7300 soveltuu perustutkimuspöydäksi. Tutkimustason korkeus on 75 cm. Tutkimustason pääosa on kaasujousella portaattomasti säädettävissä.

Lisätiedot

3. NESTEIDENKÄSITTELY

3. NESTEIDENKÄSITTELY 3. NESTEIDENKÄSITTELY NESTEIDENKÄSITTELY OIKEA TUOTE OIKEAAN TARKOITUKSEEN Käytät sitten töissäsi öljyä, jäähdytysnestettä tai rasvanpoistoainetta, meiltä löytyy sinulle sopiva astia. Oil-Safe on ainutlaatuinen

Lisätiedot

T U K I K A H V A T JA T U K I K A I T E E T

T U K I K A H V A T JA T U K I K A I T E E T T U K I K A H V A T JA T U K I K A I T E E T TUOTE-ESITE 2014 Tukikahvat Kromattu tukitanko, terästä tai valkoinen, pulveriepoksimaalattu teräs. Tangon kummassakin päässä on kiinnityslaippa, jossa on kolme

Lisätiedot

Höyrynkehitin PS25. höyrysilitysraudalla säiliö 2,5 l ruostumaton teräs kuori ja kattila. Höyrynkehitin PS1

Höyrynkehitin PS25. höyrysilitysraudalla säiliö 2,5 l ruostumaton teräs kuori ja kattila. Höyrynkehitin PS1 Silitys 4526 Höyrynkehitin PS25 höyrysilitysraudalla säiliö 2,5 l ruostumaton teräs kuori ja kattila 4925 Höyrynkehitin PS1 höyrysilitysraudalla säiliö 2,5 l ruostumaton teräs kuori ja kattila automaattinen

Lisätiedot

MORITEN VALIKOIMA IKKUNA- JA RAKENNUSHELAT. Yhteystiedot: Somerhela Puh. 044 941 5182 (Jussi) jussi@somerhela.fi

MORITEN VALIKOIMA IKKUNA- JA RAKENNUSHELAT. Yhteystiedot: Somerhela Puh. 044 941 5182 (Jussi) jussi@somerhela.fi MORITEN VALIKOIMA IKKUNA- JA RAKENNUSHELAT Yhteystiedot: Somerhela Puh. 044 941 5182 (Jussi) jussi@somerhela.fi 1 IKKUNAN PITKÄSULKIJA PERUSMALLIT Ikkunan pitkäsulkijat on mahdollista saada portaattomasti

Lisätiedot

FAVORIT. FAVORIT_GUARANT_FY13_FI.indd 1 8.8.2012 9:13:13

FAVORIT. FAVORIT_GUARANT_FY13_FI.indd 1 8.8.2012 9:13:13 FAVORIT FAVORIT_GUARANT_FY13_FI.indd 1 8.8.2012 9:13:13 Päivittäinen käyttö vaatii ruoanlaittoastioilta paljon. FAVORIT on korkealaatuinen ruoanlaittoastiasarja. Sarjan tuotteet testataan huolellisesti,

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy 1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan 5 g 8/0 tai 6/0 siemenhelmiä lasihelmien väriin sopien 0,45 mm koruvaijeria haluttu pituus + 15 cm korupiikkejä kolmionmuotoisia,

Lisätiedot

SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m

SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m Erikoismalli: Aurinkovarjo lasten leikkipaikoille Ø 5 m Värikäs, kuviollinen kangas koostuu erilaisista, sattumanvaraisesti valituista palasista. Jokainen aurinkovarjo

Lisätiedot

11. TAVARANkÄSITTELY. TAVARANkÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA

11. TAVARANkÄSITTELY. TAVARANkÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA 11. TAVARANkÄSITTELY TAVARANkÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA Uudet tavarankäsittelyyn liittyvät tuotteemme tulevat helpottamaan työtä entisestään. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja ammattimaiseen

Lisätiedot

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI PROGEO -PYÖRÄTUOLIT Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI Joker Ultrakevyt kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli sisäja ulkokäyttöön. Erinomainen ohjailtavuus ja liikuteltavuus ovat Joker-tuolin

Lisätiedot

114 Tuotteet Pesualtaat

114 Tuotteet Pesualtaat 114 Tuotteet Pesualtaat Tuotteet Pesualtaat 115 Millainen käyttäjä, sellainen pesuallas. IDO-pesualtaat jakautuvat neljään eri ryhmään, joista löydät varmasti kylpyhuoneesi tyyliin ja käyttötarpei siisi

Lisätiedot

e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05

e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05 e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05 WWW.KASITYO.COM ONNISTUNUT JAKKARA 1. Listat ovat tasaisin välein ja naulat suorassa rivissä. Naulojen päät ovat puun sisässä, eikä yhtään naulaa vinossa. Naulauksessa

Lisätiedot

F2000 Karavaanimarkiisi

F2000 Karavaanimarkiisi Asennus ja käyttöohjeet F2000 Karavaanimarkiisi Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen käyttöä! Pakkauksen sisältö NIMIKE KUVAUS 1 Kankaan lukitustanko 2 putki 3 Vasen varsi 4 Oikea varsi 5 Seinäkiinnike

Lisätiedot

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com Pilot Krabat Pilot C KONTTAUS Krabat Pilot Palkinnot Krabat Pilot on innovatiivinen ja erilaista tyyppiä edustava konttaustuki. Perinteiset konttaustuet eivät tarjoa riittävästi dynaamista tukea lantion

Lisätiedot

Lyönti-, vääntö- ja magneettityökalut ja ulosvetimet

Lyönti-, vääntö- ja magneettityökalut ja ulosvetimet Helsinki 0609 Lyönti-, vääntö- ja magneettityökalut ja ulosvetimet Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi

Lisätiedot

TYCROC SUIHKUALLAS JA LATTIAKAIVO

TYCROC SUIHKUALLAS JA LATTIAKAIVO TYCROC SUIHKUALLAS JA LATTIAKAIVO Tycroc suihkualtaat toimitetaan aina asianmukaisella lattiakaivolla varustettuina. Komponentit on kehitetty yhdessä käytettäväksi eivätkä sovi asennettavaksi muiden valmistajien

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

Ennen asennuksen aloittamista:

Ennen asennuksen aloittamista: Asennusopas Asennusopas Ennen asennuksen aloittamista: 1. Ennen asennuksen aloittamista varmistu että olet hankkinut oikean lukkopesän, joka sopii lukkoon. Yleisesti käytössä oleviin oviin oikeat lukkopesät

Lisätiedot

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE TT 93500 TT 93600 TT 93500 PL TT 93600 PL ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE 2 TEKNISET TIEDOT Laitteen mitat korkeus 140 mm leveys 498 mm (TT 93500 ) leveys 598 mm (TT 93600 ) syvyys 480 mm Sähköliitäntä 230V/10A,

Lisätiedot

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana RUNKOJEN KASAUSOHJE Alakaapit...2 Komerot...3 Yläkaapit...4 Laatikoston runko...5 Rullakiskolaatikoston runkokiskot...6 Rullakiskolaatikon kasaus...8 Rullakiskolaatikon etulevyn asenus...9 Vaimennetun

Lisätiedot

Taivutus ja muotoilu

Taivutus ja muotoilu Taivutus ja muotoilu Laaja valikoima erilaisiin taivutus- ja muotoilutarpeisiin. Luotettavaa laatua. Mallien Putkikoot määrä mm Sivu Putkentaivutuspihdit Putkityöt 7 5 8-4 10-18 8.2 Taivutuspihti 8 16-1

Lisätiedot

Käyttötarkoitus. Mallit. Toimituksen sisältö. Korkeuden säätökahvat

Käyttötarkoitus. Mallit. Toimituksen sisältö. Korkeuden säätökahvat R Rollaattorin osat 1 Kahva 2 Korkeussäädettävä kahvan tanko 3 Jarru 4 Kahvan korkeuden säätövipu 5 Takapyörä 6 Runko 7 Etupyörä 8 Kori 9 Istuin 10 Tarjotin 11 Jarruvaijeri 12 Kepinpidike 2 Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m

SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Liite 1/ Tuoterekisteri

Liite 1/ Tuoterekisteri 1 Liite 1/ Tuoterekisteri Tuotteen VIHKOT numero 1 Kouluvihko A4/20 lehteä, ruudun koko 7x7 mm 2 Kouluvihko A4/40 lehteä, ruudun 7x7 mm 3 Kouluvihko A5/20 lehteä, ruudun 7x7 mm 4 Kouluvihko A5/40 lehteä,

Lisätiedot

Sweet weeks. Laatusarja kaikille hyvän ruoan ystäville!

Sweet weeks. Laatusarja kaikille hyvän ruoan ystäville! Sweet weeks Laatusarja kaikille hyvän ruoan ystäville! Taitavimpien kokkien innoittama, Tupperwaren kehittämä 2 T chefseries pannut ja kattilat T chefseries -tuotteet ovat tyylikkäästi muotoiltuja ja ergonomisia

Lisätiedot

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Polkupyöräteline, vetolaitteeseen kiinnitettävä Accessories Part No. Group Date

Lisätiedot

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskarsin ShapeCutter Plus-muotoleikkurilla leikkaat helposti erilaisia muotoja joko muotosabluunoiden avulla tai vapaalla kädellä. Muotoleikkuri sopii erilaisille

Lisätiedot

Moraknivin pitkä historia

Moraknivin pitkä historia Morakniv Moraknivin pitkä historia Moran alue Ruotsissa on ollut asutettu kivikaudesta lähtien. Koska maaperä oli köyhää, viljelijöiden oli keksittävä muita tulonlähteitä. Taitaville käsityöläisille oli

Lisätiedot