Oikein mukavaa ja liikunnan täyteistä syksyä toivottaen, Samuli Koskinen Toiminnanjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oikein mukavaa ja liikunnan täyteistä syksyä toivottaen, Samuli Koskinen Toiminnanjohtaja"

Transkriptio

1 SYYSTIEDOTE 2017 TaHU:laista harrasteurheilua tuli lokakuussa täyteen jo mukavat viisi vuotta! Tämä julkaisu on viisivuotisen historiamme ensimmäinen toiminnassa mukana oleville suunnattu tiedote/infokirjelmä.

2 Kun kaikki käynnistyi viisi vuotta sitten pienessä jalkapallosta innostuneessa porukassamme ei tällaiselle julkaisulle ollut hirveästi tilausta. Jokainen tunsi toisensa jo entuudestaan ja toiminnassa oli mukana vain pienen joukkueen verran henkilöitä. Nyt tätä kirjoittaessa mukana on talvikaudella kolme joukkuetta, kaksi futsalissa ja yksi salibandyssä. Uusia lajeja on tuloillaan ja kesällä mukaan liittyikin jo pesäpallojoukkueemme. Kun toiminta kasvaa ei enään edes toiminnanjohtaja tunne jokaista toiminnassa mukana olevaa. Samaan aikaan tämä on uskomattoman mahtava sekä hieman harmittava tilanne. Toiminnanjohtajan ominaisuudessa haluaisin ainakin tavata kaikki teistä vaikken aina nimiä muistaisikaan. On kuitenkin mahtavaa huomata, että tilausta toiminnalle on. Ja aivan varmasti sitä olisi vieläkin laajemmalle toiminnalle. Tampereella erilaisiin harrastesarjoihin osallistuu kymmeniä ellei jopa satoja joukkueita eri lajeissa. Näissä joukkueissa toimii tuhansia aikuisia harrastajia. Mutta uskon, että edelleenkään kaikki mukaan haluavat eivät ole vielä omaa paikkaansa löytäneet. Juuri heille me haluamme toimintaamme tuoda esiin muun muassa tämän julkaisun kautta, joten olkaa ystävällisiä ja jakakaa tätä kaveri- ja perhepiirissänne. Me haluamme tarjota edullisen mahdollisuuden harrastaa hyvässä seurassa. Olit sitten juuri urheilu-uran lopettanut aktiivi, opiskeluiden perässä muuttanut nuori tai muuten vain hauskasta liikunnasta kiinnostunut aikuinen, niin ei muuta kuin rohkeasti ottamaan yhteyttä tässä julkaisussa esitettyihin henkilöihin ja osoitteisiin. Oikein mukavaa ja liikunnan täyteistä syksyä toivottaen, Samuli Koskinen Toiminnanjohtaja

3 Salibandy Salibandyjoukkueemme osallistuu jo kolmatta vuotta Spiral-salien Spiral-liigaan ja kuluvalla kaudella myös ensimmäistä kertaa 6. divisioonaan. Joukkue koostuu hieman reilusta 20 erilaisen taustan omaavasta pelaajasta. Spiral-liigassa kehitys on ollut kausi kaudelta huomattavaa ja edellisellä kaudella kolkuteltiinkin jo oman lohkon kärkisijoja sekä playoff-paikkaa. Joukkuehenki on ollut alusta asti erityismaininnan arvoinen ja joukkueen tavaramerkkinä aina loppuun asti pelaaminen. Joukkueen johtohenkilönä toimii kaudella Jussi Jeskanen. Sarjoja pelaava joukkue on tällä hetkellä täynnä, mutta reenihöntsyille mahtuu vielä mukaan! Harjoitukset: - Torstaisin klo Nokian Liikuntakeskuksessa Ottelut: Menneet: Tulevat: - TaHU PIHA 7 2 (Spiral) :00 MäntU TaHU (Rahola) - LaPa TaHU 5 4 (Spiral) :00 TaHU IRA (Rahola) - TaHU Gipsy Warriors 4 3 (Spiral) :00 Nokian Vararenkaat TaHU - TaHU SB LLK 5 4 (Spiral) (Spiral-salit) - Mesteret TaHU 3 10 (Spiral) :00 PiHa TaHU (Kyröskoski) - TaHU Pelijengi 4 4 (Spiral) :00 KyPo II TaHU (Kyröskoski) - Framery TaHU 6 5 (Spiral) :00 TaHU PirHi (Kyröskoski) - Vastuu TaHU 8 8 (6. div) :00 TaHU KoSBy (Rahola) - YPA II TaHU 5 5 (6.div) :00 TaHU YPA II (Rahola) - Luuppi TaHU 3 7 (6.div) - TaHU SB (6.div) - TaHU Kalevan Leppäkertut 3-7 (Spiral) Joukkueen pelaajat: Jussi Jeskanen, Antti Friman, Daniel Hult, Heikki Koskinen, Ilari Tyrkkö, Jere Ylitolva, Mika Ylitolva, Juha Mäkipää, Kari Virta, Kasperi Saarenmaa, Severi Saarenmaa, Kimmo Saxman, Oskar Virras, Oskari Savolainen, Pasi Sjöholm, Petteri Aarnio, Sakari Marhia, Santeri Kaukinen, Tommi Liimatta, Valtteri Heino, Valtteri Koivumäki, Valtteri Saarenmaa, Vesa Havimäki Joukkueen otteista voi lukea lisää osoitteesta tahu.jj-net.fi. Kyseisestä osoitteesta löytyy ottelutulokset, -raportit, tilastot ja muuta materiaalia kauden varrelta. Käykääpä tutustumassa! Mikäli haluat mukaan toimintaan, niin lisätietoja voi kysellä treharrasteurheilijat@gmail.com!

4 FUTSAL Futsalista se kaikki alkoi, sillä TaHU:n ensimmäinen virallinen harrastesarjakausi pelattiin nimenomaisesti futsalia. Tuolloin mukana oli kymmenkunta miesten joukkueen pelaajaa. Tulevalla kaudella mukana on reilut 15 miesten joukkueen pelaajaa ja noin 15 naisten joukkueen pelaajaa. Miesten joukkueella käynnistyy nyt jo huikea kuudes kausi Tampereen Harrastefutsal-sarjassa. Naisten joukkue tuli mukaan hieman myöhemmin ja heillä starttaa nyt kolmas kausi samaista sarjaa. Futsaljoukkueemme on tunnettu mahtavasta yhteishengestä. Menestys ei ole aina ollut kaikkein parasta, mutta joukkue on tästä huolimatta pysynyt kasassa vuodesta toiseen. Viimeisinä kausina voittojakin on siunaantunut varsin mukavasti. Futsaltiimimme käy myöskin vuosittain katsastamassa Ikaalisten Kylpyläfutsalin tason, jossa olemmekin jo vakiintunut kävijä. Molemmat joukkueemme järjestävät kerran viikossa pelailuhöntsyt sekä osallistuu harrastesarjaan, jossa ottelut viikonloppuisin. Harjoitukset: Miehet: tiistaisin klo Raholan liikuntakeskus (1.12. asti) Naiset: keskiviikkoisin Raholan liikuntakeskus (1.12. asti) Poikkeukset: treharrasteurheilijat.sporttisaitti.com (myös reeniaikataulut alkaen) Vuoroille mahtuu vielä uusia pelaajia! Ottelut: Miehet: Naiset: :30 PFC Käpytikka FC Teräs :00 FC Lynx FC Varvut :10 FC Melody MP PFC Käpytikka :00 FC OHO FC Varvut :00 PFC Käpytikka FC Linjateräs :40 FC Varvut Mämmärin kämmärit :40 UZ Coisa PFC Käpytikka :00 FC Maradonnat FC Varvut :00 NaPo PFC Käpytikka :40 United FC Varvut :40 PFC Käpytikka APA :20 FC Lynx FC Varvut :20 HT Påsse PFC Käpytikka :00 FC Varvut FC OHO :00 PFC Käpytikka FC NaPo :00 Mämmärin Kämmärit FC Varvut :30 FC Teräs PFC Käpytikka :40 FC Varvut FC Maradonnat :10 PFC Käpytikka FC Melody Musta Pekka :00 FC Varvut United :00 PFC Käpytikka UZ Coisa :40 FC Varvut FC Lynx :40 FC Linjateräs PFC Käpytikka :20 FC OHO FC Varvut :10 APA PFC Käpytikka :00 FC Varvut Mämmärin Kämmärit :50 PFC Käpytikka HT Påsse :20 FC Maradonnat FC Varvut :00 United FC Varvut Kaikki ottelut Raholan liikuntakeskuksessa!

5 Toiminnasta kiinnostuneet: lisätietoja saa sähköpostitse osoitteesta TULEVIA TAPAHTUMIA: La TaHU:n Avoimet Keilausmestaruuskilpailut, Kaupin Keilahalli (osallistuminen avoin kaikille!) klo Ilmoittautuminen ti mennessä. Pe klo 16 Lentopallokurssi Pyyninkin Palloiluhalli. Vetäjänä Isku Volley:n Tomi Mutka! Kurssi käsittää kolme kertaa, muut Ma 4.12 klo 18 ja Ke klo 16! Hinta 10 /kerta. La Välipäiväfutsal- turnaus. Lisätietoja treharrasteurheilijat.sporttisaitti.com! TULOSSA 2018: Jalkapallotoiminta naisissa ja miehissä. Lisätietoja kevään aikana nettisivuillamme sekä facebookissa Turnausreissuja: - Watford (toukokuu 2018) - BeachFutis (elokuu 2018) - Dexal Cup (salibandy, kevät 2018) - lukuisia muita! Tiedustelut ja ilmoittautumiset toimintaan treharrasteurheilijat@gmail.com.

6 Lisätietoja voi kysyä myös Samuli Koskinen Toiminnanjohtaja Erkka Koskinen Puheenjohtaja

7

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2016-2017 Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) Ilves FS Akatemia - Mad Max 0-5 lv. Leijona Futsal - PJK 9-5 Loiske - PP-70 1-6 Ilves FS - Leijona Futsal 3-7 PP-70 - Mad Max

Lisätiedot

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Perustettu lokakuussa 2012 kaveriporukan jalkapallojoukkueeksi Jäseniä 32 ja harrastajia n. 50 Toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015. Tampereen Harrasteurheilijat ry

Toimintasuunnitelma 2015. Tampereen Harrasteurheilijat ry Toimintasuunnitelma 2015 Tampereen Harrasteurheilijat ry 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 1.1 Yleiset tavoitteet 1.2 Järjestäytyminen 2. VARSINAINEN TOIMINTA...4 2.1 Harrastejalkapallo 2.2 Futsal 2.3

Lisätiedot

HARRASTESARJOJEN SARJATAULUKOT 2017

HARRASTESARJOJEN SARJATAULUKOT 2017 HARRASTESARJOJEN SARJATAULUKOT 2017 Aamusarja Melde 9 8 0 1 49-27 24 FC Teivo 9 3 1 5 19-25 10 OpusCapita FC 9 3 1 5 27-16 10 Bosch Rexroth Oy 9 2 2 5 17-44 8 Tukifutis/Kevät FC Tzippi 7 6 0 1 27-6 18

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2011-2012 PM-cup (liigajoukkueet) Välierät: Mad Max - Ilves FS 1-6 ACE - Loiske 3-5 Ilves FS - Loiske 6-3 Piirinmestari: Ilves FS PM-cup (Ykkösen joukkueet) Välierät: PJK - KylVe 4-2

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT PM-cup Karsintakierros: FC Rovers - Mad Max 2-10 1. Kierros: Loiske - TKT 13-1 YlöR - Ilves FS 1-5 I-Kissat - FC Gepardi 1-2 Mad Max - KylVe 5-0 2. Kierros: Loiske - Ilves FS 1-4 FC Gepardi - Mad Max 2-7

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2012-2013 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat piirin joukkueet) 1. Kierros: KylVe - YlöR 8-1 PJK - Mad Max 5-3 Loiske - ACE 4-3 2. Kierros: KylVe - PJK 4-3 Loiske - Ilves FS

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2017-2018 Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) PJK - Ilves FS 3-4 (1-2) PP-70 - Loiske 3-0 (3-0) Mad Max - ACE 5-2 (3-0) PP-70 - Leijona Futsal 1-4 (1-1) Mad Max - Ilves

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

päivitetty 18.3.11 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

päivitetty 18.3.11 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2 päivitetty 18.3.11 KALANNIN KOULU Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 SALI 1 SALI 2 MA UPK P-01 / Timo Veijanen p. 041 440 0346 16.00-17.30 UPK P-01 / Timo Veijanen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry. 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 1.1 Yleiset tavoitteet 1.2 Järjestäytyminen 2. VARSINAINEN TOIMINTA...3 2.1 Harrastejalkapallo 2.2 Futsal 2.3

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

HARRASTESARJOJEN SARJATAULUKOT 2016

HARRASTESARJOJEN SARJATAULUKOT 2016 HARRASTESARJOJEN SARJATAULUKOT 2016 Aamusarja Melde 9 9 0 0 50-14 27 FC Teivo 9 3 1 5 28-28 10 Fc Polla/2 9 3 1 5 20-29 10 Bosch Rexroth Oy 9 2 0 7 16-43 6 Tukifutis PeeKoo 14 12 2 0 46-8 38 FC Tzippi

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2013-2014 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) ACE - Mad Max 5-3 PP-70 - Loiske 6-2 PJK - KylVe 1-12 Välierät: ACE - PP-70 2-0 KylVe - Ilves FS 0-6 Finaali: ACE -

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä KIHU Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys Tietoja kerätty 6 joukkuelajilta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.

Lisätiedot

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina L O H K O A. 1.-. ylempään jatkosarjaan ja 4.-6. alempaan jatkosarjaan. Lohkojumbo kesälomalle Kaskenkadun Kings HC/FC Team Puksu SB Hölistit SBS Young Money 6 4 2 0 6-14 10 6 4 2 0 28-20 10 6 4 2 0 2-18

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Hiekka- La TTS TIGERS VS VAISALA harju klo peli kentällä 9 klo peli kentällä 8 klo peli kentällä 9

Hiekka- La TTS TIGERS VS VAISALA harju klo peli kentällä 9 klo peli kentällä 8 klo peli kentällä 9 Kausi 2016/2017 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Efes Heiskari Petteri Puh. 040 773 8477 2. Jumittajat af Hällström Mikko Puh. 050 438 8376 3. Kerman Kunkut Savolainen Janne Puh. 0400 234 903 4. NurTS 2 Inkeroinen

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä Jukka Rautakorpi KIHU / OK HUY Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Esityslista 3/2013 Jalkapallojaos

Kellokosken Alku ry Esityslista 3/2013 Jalkapallojaos Kellokosken Alku ry Esityslista 3/2013 Jalkapallojaos 11.3.2012 Aika: 11.3.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähalli 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Edellisen kokouksen

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT , Oulu Raision, välierien ottelut 1. ottelu: LA 27.3. klo 18:00 Oulu 2. ottelu: SU 28.3. klo 18:00 Oulu 3. ottelu: KE 31.3. klo 18:30 Raisio/Turku

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2008-2009 PM-sarja (liigajoukkueet) Ilves FS, Loiske, Mad Max Loiske 2 2 0 0 9-5 6 Ilves FS 2 1 0 1 8-6 3 Mad Max 2 0 0 2 3-9 0 Piirinmestari: Loiske PM-sarja (Ykkösen joukkueet) WFT

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

FUTSAL-SARJATAULUKOT

FUTSAL-SARJATAULUKOT FUTSAL-SARJATAULUKOT 2007-2008 PM-sarja (liiga) Ilves FS 2 2 0 0 10-5 6 Mad Max 2 1 0 1 5-2 3 Loiske 2 0 0 2 4-12 0 Piirinmestari: Ilves FS PM-sarja (ykkönen) pelattiin cupina ACE - KylVe 6-5 I-Kissat

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2 päivitetty 9.11.10 KALANNIN KOULU Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 SALI 1 SALI 2 MA UPK P-01 / Timo Veijanen p. 041 440 0346 16.00-17.30 UPK P-01 / Timo Veijanen

Lisätiedot

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS 27-29.6.2014 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Tropiikki Volley otteluohjelma

Tropiikki Volley otteluohjelma 1(6) TROPIIKKI VOLLEY 26-27.10 2012 Naiset A-sarja Joukkueet: Aiva Sama Samperin Savotta Koillismaan LVI talo ( KoLVI) Peräkammarin tytöt Neljä joukkuetta, pelataan ensin kaksinkertainen sarja kaikki kaikkia

Lisätiedot

Hiekka- Su VAISALA VS NURTS (27-24) harju Mustonen Petteri vs Inkeroinen Ami 0-2 (46,15)

Hiekka- Su VAISALA VS NURTS (27-24) harju Mustonen Petteri vs Inkeroinen Ami 0-2 (46,15) Kausi 2016/2017 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Efes Heiskari Petteri Puh. 040 773 8477 2. Jumittajat af Hällström Mikko Puh. 050 438 8376 3. Kerman Kunkut Savolainen Janne Puh. 0400 234 903 4. NurTS 2 Inkeroinen

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

KKI 35 OPedot-KoPa Keskuskenttä klo 19.30 18.30-20.00

KKI 35 OPedot-KoPa Keskuskenttä klo 19.30 18.30-20.00 Harjoitusvuorot 29.7-4.8 2013 Joukkue Ma 29.7 Ti 30.7 Ke 31.7 To 1.8 Pe 2.8 La 3.8 Su 4.8 Miehet Pathoven-OPedot Keskuskenttä Keskuskenttä klo 20.30 18.30-20.00 18.30-20.00 Tikkurilan nurmi KKI 45 Jokivarsi

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE

URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE 2005 (Päivitys 5.8.2005) Sarjapelit, turnaukset, yu-kisat ym. tapahtumat menevät normaalien vakiokäyttövuorojen edelle! Seurojen keskenään tekemät harjoitusaikamuutokset

Lisätiedot

Syyskisat Tampere Beach volley. Kilpasarja miehet

Syyskisat Tampere Beach volley. Kilpasarja miehet Kilpasarja miehet 38.2019 Joukkue Pelaaja Pelaaja Kilpa Miehet A1 Gradia Evgeni Nikitenko Seppänen Esa Kilpa Miehet A2 TREDU Ajokki 2 Bär Vesa Salin Esa Kilpa Miehet A3 Koulutuskeskus JEDU Leiviskä Antti

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen!

Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen! Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen! Jokaisella lapsella on oikeus neljään kokeilukertaan ilman maksuja. Neljän kerran jälkeen täytä ilmoittautumislomake netissä http://www.tammelanryske.fi/jalkapallo/ilmoittaudu-pelaajaksi/

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Ylialueellinen seurafoorumi.

Ylialueellinen seurafoorumi. Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2011 Kausi 2018-2019 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry. TOIMINTAKERTOMUS 2 TAMPEREEN HARRASTEURHEILIJAT ry. SISÄLLYSLUETTELO. Yleistä.... Toiminta-ajatus....2 Arvot.... Järjestäytyminen... 2. Varsinainen toiminta... 2. Harrastejalkapallo... 2.2 Futsal... 2.

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina L O H K O A. 1.3. ylempään jatkosarjaan ja 4.6. alempaan jatkosarjaan. Lohkojumbo kesälomalle Team Puksu SB Kaskenkadun Kings Hölistit SBS Young Money Mätärit Vastustajat HC/FC TI 5.6.2018 1810 Team Puksu

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXII MESTO TURNAUS Tampereella 16. 17.4.2016 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Hiekka- Su VAISALA VS NURTS (27-24) harju Mustonen Petteri vs Inkeroinen Ami 0-2 (46,15)

Hiekka- Su VAISALA VS NURTS (27-24) harju Mustonen Petteri vs Inkeroinen Ami 0-2 (46,15) Kausi 2016/2017 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Efes Heiskari Petteri Puh. 040 773 8477 2. Jumittajat af Hällström Mikko Puh. 050 438 8376 3. Kerman Kunkut Savolainen Janne Puh. 0400 234 903 4. NurTS 2 Inkeroinen

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT VALEPA HURRIKAANI MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT 2018 OTTELUT VALEPA HURRIKAANI Ti 10.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala) [Yle, Ruutu] To 12.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Loimaa) [Ruutu] Su 15.4.

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Yöttömänyön turnaus 23.-24.5 2014 Kuusamon liikuntahalli

Yöttömänyön turnaus 23.-24.5 2014 Kuusamon liikuntahalli Yöttömänyön turnaus 23.-24.5 2014 Kuusamon liikuntahalli Naiset A-sarja PaKa A-tytöt Koillismaan LVItalo (KoLVI) Kaksi joukkuetta, PaKa A-tytöt pelaa alkusarjan MC-sarjassa ja KoLVI pelaa alkusarjan NB-sarjassa.

Lisätiedot

Hiekka- Su VAISALA VS NURTS (27-24) harju Mustonen Petteri vs Inkeroinen Ami 0-2 (46,15)

Hiekka- Su VAISALA VS NURTS (27-24) harju Mustonen Petteri vs Inkeroinen Ami 0-2 (46,15) Kausi 2016/2017 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Efes Heiskari Petteri Puh. 040 773 8477 2. Jumittajat af Hällström Mikko Puh. 050 438 8376 3. Kerman Kunkut Savolainen Janne Puh. 0400 234 903 4. NurTS 2 Inkeroinen

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA PUMA GIRLS` CUP

OTTELUOHJELMA PUMA GIRLS` CUP OTTELUOHJELMA PUMA GIRLS` CUP 2011 E 02-03 Pallokissat 03 ONS Valkoinen JyPK Musta Pallokissat 02 Wimma Musta KPV 02 JyPK Vihreä La 11.6. pelinohjaaja 10.40 0201 - Pallokissat 03 Kangaslampi 1 Jarkko V

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 218 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 216 22 hyväksyttiin liittokokouksessa Tampereella huhtikuussa 216 Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

Kilosport KAARINA - Urakkatie KAARINA - p L O H K O

Kilosport KAARINA - Urakkatie KAARINA - p L O H K O L O H K O 1. ja 2. ALKUSARJASTA YLÄSARJAAN 3. 4. 5. 6. ALKUSARJASTA ALASARJAAN A Wäinöt Muff Divers Vaappuankat Citynuoret Laustori 5 5 0 0 43-17 10 5 3 1 1 30-26 7 5 3 0 2 43-25 6 5 2 0 3 38-41 4 5 1

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 /

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 / SARJARAPORTTI The report of series 22 / 2008-2009 19.4.2009 Miesten SM-sarja 2008-2009 Runkosarjan ottelut ja tulokset Päivä Pelipaikka Ottelut Tulos Eräpisteet Pist.yht. 8.11.2008 Jämsässä: 1 JoLePa -

Lisätiedot

Toimintakertomus Tampereen Harrasteurheilijat ry Urheilua hyva ssa seurassa

Toimintakertomus Tampereen Harrasteurheilijat ry Urheilua hyva ssa seurassa Toimintakertomus 2014 Tampereen Harrasteurheilijat ry Urheilua hyva ssa seurassa Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Arvot... 3 1.3 Järjestäytyminen... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 13.00-14.30 luokka A 227. Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 14.45-16.15 luokka A 227

Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 13.00-14.30 luokka A 227. Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 14.45-16.15 luokka A 227 Musiikkianalyysi C Tuomo Teirilä ma 10.30-12.00 (vanha OPS) Auditorio Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 13.00-14.30 luokka A 227 Säveltäminen Tuomo Teirilä ma 14.45-16.15 luokka A 227 Musiikkitaito D alkava

Lisätiedot

päivitetty :15 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA

päivitetty :15 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA PADEL SM 05 päivitetty 9.8.05 9:5 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA Otteluiden voitosta pistettä. Tasapisteissä lasketaan ensin voitetut

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Results for Ilmajoki SRA, Elokuu 2018

Results for Ilmajoki SRA, Elokuu 2018 Results for Ilmajoki SRA, Elokuu 2018 OPEN results DIV CAT CLS REG SRA 1 100.00 239.2857 3. Jussi Salovaara Open S U FIN 206 2 96.53 230.9910 19. Jani Kontola Open - U FIN 913 3 84.91 203.1879 20. Matti

Lisätiedot

SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUU

SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUU SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUU 2018 www.salpa.net SALPA RY TIEDOTTAA: Salon Palloilijat ry:n uudet www-sivut ovat valmiina. Tervetuloa uusille sivuille www.salpa.net Täältä löydät helposti

Lisätiedot