Mudien juhlapäivä näyttely ja illanvietto
|
|
- Mika Sariola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mudien juhlapäivä näyttely ja illanvietto Teksti: Terhi Multamäki Kuvat: Laura Vornanen, Heini Koskinen, Oona Mäki Ensimmäinen mudi, Szávalaki Aida, saapui Suomeen vuonna 1976 eli 35 vuotta sitten. Suomen Mudiyhdistys SUMU ry perustettiin 30 vuotta myöhemmin vuonna 2006 eli siis viisi vuotta sitten. Mudien 35-vuotisen Suomessa olon ja SUMU ry:n juhlavuoden kunniaksi yhdistys päätti pyytää Palveluskoiratapahtuman näyttelytoimikunnalta luvan kutsua mudeille unkarilaisen erikoistuomarin järjestettävään palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Mudistit ovat jo vuosia olleet mukana PK-tapahtuman näyttelytoimikunnassa ja järjestelyissä, aikaisemmin UPK:n nimissä ja sittemmin SUMU:n nimissä, joten asialle vilkutettiin vihreää valoa. Näyttelytoimikuntaan kuuluvana SUMU:n edustajana sain myös lobattua näyttelyn logoon mudi-silhuetin. Mudin kuvalla varustettu logo painettiin myös mukeihin, joita näyttelyssä jaettiin palkinnoiksi. Alun perin oli tarkoitus, että näyttely olisi ollut mudien virallinen erikoisnäyttely, mutta emme SUMU:ssa olleet tietoisia, että näyttely olisi vielä erikseen pitänyt anoa mudien erikoisnäyttelyksi, vaikka se palveluskoirakoeoikeudet omaavien rotujen erikoisnäyttely olikin. Kun saimme tiedon tästä, oli jo liian myöhäistä. Kennelliitolla on tarkat säännöt näyttelyiden anomisesta. Koska emme voineet kutsua näyttelyä mudien erikoisnäyttelyksi, päätimme kutsua sitä mudien juhlanäyttelyksi. Näyttelyn valmistelut alkoivat jo vuoden 2009 lopussa, jolloin Ainoleena Ani Nagy ja Silja Åkerfelt tekivät joukolle unkarilaisia kasvattajia sekä harrastajia kyselyn mudi-tuomareista. Vastausten perusteella valikoitui muutama tuomari, joita kysyttäisiin arvostelemaan. Yhtenä kriteerinä oli se, että tuomari ei olisi aikaisemmin arvostellut Suomessa. Herra Antal Kiss otti ilomielin arvostelukutsun vastaan. Ennen kuin tuomari vaimoineen oli saatu Suomeen, Ani ja miehensä László olivat käyneet monen monta s-posti- ja puhelinkeskustelua hänen kanssaan käytännön järjestelyistä. Osoittautui, että Kiss ei puhu muuta kuin unkaria ja arvostelee ranskaksi. Onneksi Ani ja László puhuvat unkaria, joten kaikki asiat hoituivat hienosti. László myös ystävällisesti huolehti tuomarista ja hänen vaimostaan heidän Suomen visiittinsä aikana toimien heidän autonkuljettajanaan ja tulkkinaan. László mm. ajelutti heitä perjantai-iltana tutustumassa Helsingin nähtävyyksiin. Erittäin suuret kiitokset Anille ja Lászlólle tuomarin hyvästä hoidosta! Ilman teitä ei koko hommasta olisi tullut yhtään mitään! PK-tapahtumassa jaettavien palkintojen lisäksi SUMU:n hallitus oli päättänyt palkita rodun parhaan (ROP) ja vastakkaisen sukupuolen parhaan (VSP) mudin erikoispalkinnoilla, jotka olivat Heini Sepän ruiskumaalaamat hienot mudi-taulut. Lisäksi kaikkien luokkien voittajat palkittiin mudi-sarjakuvakassilla. Tuomari sai tuomarilahjaksi niin ikään ainutlaatuisen, ruiskumaalatun mudi-taulun, jonka taustana oli Suomen lipun värit. Lisäksi hän sai mudi-kassin, mudi-pyyhkeet ja SUMU:n tarrat PK-tapahtuman näyttelytoimikunnan antaman tuomarilahjan lisäksi. SUMU:n työtehtävänä PK-tapahtumassa oli tällä kertaa palkintojen jako. SUMU:laiset kroatianpaimenkoirien omistajat Pia Jalomeri ja Marianne Sarimo sekä belgi-harrastaja Ulla
2 Rajalin hoitivat ystävällisesti palkintojen jaon ja mahdollistivat tällä sen, että kaikki mudiharrastajat pystyivät näyttelyssä keskittymään rauhassa mudi-kehän tapahtumiin. Suuret kiitokset heille! Ranskankielentaitoinen Kukka Heiskala oli ystävällisesti lupautunut kääntämään tuomarin arvostelut suomeksi. Flunssan viemästä äänestään huolimatta Kukka sinnikkäästi käänsi näyttelyarvostelut kaikille halukkaille. Kiitoksia Kukka! Laura Vornanen oli valmistautunut valokuvaamaan SUMU:n jäsensivuja varten kaikki näyttelyyn osallistuneet mudit sekä myös turisti-mudit. Liki kaikki kävivätkin kuvauttamassa koiransa Lauran studiossa, mutta muutama omistaja jätti koiransa kuvauttamatta. Onneksi paikalla oli muitakin paparazzeja, joten kuvakavalkadia pystyi täydentämään kehässä otetuista kuvista. Kiitokset Laura, Heini Koskinen ja Oona Mäki hienoista kuvista! Kuvat ovat nähtävissä tässä artikkelissa. Suurin osa kuvista on Lauran ottamia, mutta osa on Heinin ja Oonan. Allekirjoittanut toimi tapahtuman koordinaattorina osallistuen mm. näyttelytoimikunnan kokouksiin, tehden yhdistyksen mainoksen näyttelyluetteloon, organisoiden mudien erikoispalkinnot ja värväten mukaan kaikki toimihenkilöt. Juhlanäyttely järjestettiin Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa Helsingissä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 27 mudia, joista 26 esitettiin kehässä. Mudi oli näyttelyn neljänneksi suurin rotu lukumäärältään - jopa saksanpaimenkoiria oli vähemmän, vaikka niilläkin oli suomalainen erikoistuomari! Mudeja oli turisteina paikalla ainakin seitsemän, joten vähintään 33 mudia oli valloittanut Tuomarinkartanon. Näyttelyyn osallistuneiden mudien sukupuolijakauma oli syystä tai toisesta urosvoittoinen; niitä oli kehässä 18, kun narttuja oli vain kahdeksan. Värijakauma oli seuraava: mustia 16 kpl = 61,5 %, fakója (kellanruskea) 4 kpl = 15,5 %, cifroja (blue merle) 3 kpl = 11,5 %, valkoisia 2 kpl = 7,7 % ja tuhkanharmaa 1 kpl = 3,8 %. Osallistuneilla mudeilla oli 14 eri kennelnimeä. Eniten paikalla oli Takkutukan-kennelin kasvatteja, 7 kpl, jotka saivat pääosin arvostelukseen ERI:n. Takkutukan koirilla olisi pystynyt esittämään kasvattajaryhmän, mutta sitä ei ollut etukäteen ilmoitettu. Näyttelypäivänä sää oli pilvipoutainen, mutta tuuli oli todella voimakas. Koirille sää oli hyvä, niille ei tullut liian kuuma. Mudeille oli rakennettu todella suuri kehä, missä mahtui useampikin koira yhtä aikaa hyvin juoksemaan. Myös kehän ympärillä oli runsaasti tilaa mudistien ja mudien seurustella keskenään. Kehässä nähtyä Urokset (18) Mudien arvostelu alkoi junioriluokan uroksilla, joita oli neljä; kaksi mustaa, yksi cifra ja yksi valkoinen. Junnuista ERI:n (erinomainen) sai kolme koiraa, joista kaksi sai SA:n (sertifikaatin arvoinen). Yksi junnu sai EH:n (erittäin hyvä). Luokan voittajaksi tuomari valitsi cifran, Suomessa kasvatetun, mutta Virossa asuvan, 10 kk vanhan Aslanin (Black Wizard s Every Inch A Man).
3 Toiseksi tuli musta, 11 kk vanha Laku (Mustapippurin Taiteilijatöölöstä) ja kolmanneksi valkoinen, Unkarista tuotu Pyry (Csibiti Gezemice). Nuorten luokan uroksia oli vain yksi; 16 kk vanha, cifra-värinen Pava (Kilvan Kis Páva), joka sai ERI:n ja SA:n, ja voitti luokkansa. Avoimeen luokkaan osallistui ennätykselliset kahdeksan urosta. Luokka oli värikäs ; uroksista neljä oli mustia, yksi cifra, yksi fakó, yksi tuhkanharmaa ja yksi valkoinen. Seitsemän urosta sai ERI:n ja yksi EH:n. ERI:n saaneista neljä sai myös SA:n. Luokan voittajaksi tuomari valitsi mustan, 3-vuotiaan Riimin (Pilkkopimeän Peter Pan). Toiseksi sijoittui cifra, 3-vuotias Unkarista tuotu Leo (Irhaberki Csili Vili), kolmanneksi musta 2-vuotias Romi (Takkutukan Riemuvoitto) ja neljänneksi fakó, 4-vuotias Tossu (Kilvan Rapli). Valioluokkaan osallistui neljä urosta, jotka kaikki olivat mustia, kaikki myös saivat SA:n. Luokan voitti 5-vuotias, Unkarista tuotu Urkki (Gondüzõ-Alkonyat Ugass Drágám), toiseksi tuli niin ikään unkarintuonti, 2-vuotias Nyirségfia Bence, kolmanneksi Veikko (Takkutukan Teräsmies) ja neljänneksi Unkarista tuotu Nyirségfia Gazda. Veteraaniluokkaan osallistui yksi uros; musta, 11-vuotias Rasse (Szófogadás Rada), joka sai ERI:n ja SA:n. Paras Uros-kehässä nähtiin 12 toinen toistaan komeampaa urosta. Tuomari piti eniten valioluokan voittajasta Urkista, jonka valitsi parhaimmaksi urokseksi. Toiseksi Kiss sijoitti nuorten luokan voittajan Pavan, joka sai sertin, kolmanneksi valioluokan kakkosen N. Bencen ja neljänneksi junioreiden voittajan Aslanin, joka sai vara-sertin. Värisuora oli siis musta, cifra, musta, cifra. Nartut (8, ilmoitettu 9) Junioriluokassa oli kaksi narttua; 11 kk vanhat siskokset, fakó-värinen Salma (Takkutukan Megawatti), joka sai ERI:n, SA:n ja sijoittui ensimmäiseksi luokassa, sekä musta Molla (Takkutukan Mustikki), joka myös sai ERI:n, SA:n ja oli toinen. Nuorten luokan narttuja oli vain yksi; 16 kk vanha, musta Szófogadás Erdei Úrnö, joka sai ERI:n, SA:n ja näin ollen voitti luokkansa. Avoimeen luokkaan oli ilmoitettu kolme narttua, mutta yksi niistä oli poissa. Musta, 2-vuotias Liinu (Takkutukan Riskibisnes) sai ERI:n, SA:n ja voitti luokan. Valioluokassa oli niin ikään kaksi narttua, jotka molemmat saivat ERI:n ja SA:n. Luokan voittajaksi tuomari valitsi 2,5-vuotiaan, mustan Rondan (Abrandos Ádáz). Toiseksi sijoittui 4- vuotias, fakó Muru (Mustapippurin Päivänsäde). Veteraaniluokkaan osallistui yksi narttu; musta, 14-vuotias Ara (Szófogadás Zuzmo Zsuzsi), joka sai ERI:n ja SA:n. Paras Narttu-kehään osallistui seitsemän kaunista narttua. Parhaaksi nartuksi tuomari valitsi valioluokan Rondan. Toiseksi sijoittui nuorten luokan Sz. Erdei Úrnö, joka sai sertin, kolmanneksi
4 avoimen luokan Liinu, joka sai vara-sertin ja neljänneksi junioriluokan Salma. Narttujen värisuora oli siis musta, musta, musta, fakó. Veteraaneista pidemmän korren veti näyttelyn vanhin mudi, narttu Ara, ollen rodun paras veteraani (ROP-VET). Uros Rasse palkittiin vastakkaisen sukupuolen parhaana veteraanina (VSP- VET). Veteraanien ryhmäkehässä Ara ei sijoittunut. Rodun parhaan tittelistä kisasivat lopulta siis Urkki ja Ronda, joista tuomari valitsi Urkin rotunsa parhaaksi (ROP) ja Rondan vastakkaisen sukupuolen parhaaksi (VSP). Upeita koiria molemmat! Onnittelut omistajille ja kasvattajille! Mudien hieno näyttelypäivä huipentui Urkin historialliseen menestykseen Best In Show-kehässä. Tuomari Elina Tan-Hietalahti valitsi Urkin koko näyttelyn toiseksi kauneimmaksi koiraksi komean rottweiler-uroksen viedessä voiton. Onnitellessaan handleria, tuomari kehui Urkkia vuolaasti ja sanoi, että oli ihan hilkulla, etteikö hän olisi laittanut Urkkia voittamaan koko showta! Tätä ennen mudit ovat menestyneet BIS-kehässä ainoastaan unkarinpaimenkoirien erikoisnäyttelyissä. Koskaan aikaisemmin mudi ei ole sijoittunut BISkehässä isommassa näyttelyssä, jossa on muitakin kuin unkarilaisia rotuja. PK-tapahtuman näyttelyssä eri rotuja oli 46 ja koiria yhteensä yli 500. Tuomari kertoi näyttelyn jälkeen, että suomalaisten mudien taso oli erinomainen. Hän piti näkemästään erittäin paljon. Kiss pitää mudille tyypillistä ilmettä tärkeänä ja kertoi, että oli pitänyt eräästä uroksesta todella paljon, mutta silmien vaaleus, joka muuttaa ilmettä, oli vaikuttanut koiran sijoittumiseen. Kysyttäessä tuomari kertoi omaksi lempivärikseen mustan. Oli mielenkiintoista huomata, että tämä tuomari näytti suosivan kookkaampia mudeja. Hän ei mitannut koiria ja ylikorkeat koirat saivat sekä ERI:ä että SA:ta. 40-senttistä narttua hän piti jo liiankin pienenä.
5 Näyttelyyn osallistuneet mudit kuvina (luokka- ja aakkosjärjestyksessä) Black Wizard s Every Inch A Man Aslan JUN ERI1 SA PU4 V-SERT Csibiti Gezemice Pyry JUN ERI3
6 Mustapippurin Taiteilijatöölöstä Laku JUN ERI2 SA Takkutukan Merkkari Merkki JUN EH
7 Kilvan Kis Páva Pava NUO ERI1 SA PU2 SERT Irhaberki Csili Vili Leo AVO ERI2 SA
8 Kilvan Hamvas Higany Huru AVO ERI Kilvan Rapli Tossu AVO ERI4 SA
9 Méhes-Kerti Guba Eemeli AVO ERI Pilkkopimeän Peter Pan Riimi AVO ERI1 SA
10 Pilkkopimeän Puuhapete Pete AVO EH Takkutukan Riemuvoitto Romi AVO ERI3 SA
11 Takkutukan Uraohjus Hupi AVO ERI Gondüzö-Alkonyat Ugass Drágám Urkki VAL ERI1 SA PU1 ROP BIS2
12 Nyirségfia Gazda VAL ERI4 SA Nyirségfia Bence VAL ERI2 SA PU3
13 Takkutukan Teräsmies Veikko VAL ERI3 SA Szófogadás Rada Rasse VET ERI1 SA VSP-VET
14 Takkutukan Megawatti Salma JUN ERI1 SA PN4 Takkutukan Mustikki Molla JUN ERI2 SA
15 Szófogadás Erdei Úrnö NUO ERI1 SA PN2 SERT Keckefogó Bizsu Rimma AVO EH
16 Takkutukan Riskibisnes Liinu AVO ERI1 SA PN3 V-SERT Abrandos Ádáz Ronda VAL ERI1 SA PN1 VSP
17 Mustapippurin Päivänsäde Muru VAL ERI2 SA Szófogadás Zuzmo Zsuzsi Ara VET ERI1 SA ROP-VET
18 ROP-palkinto VSP-palkinto Tuomarilahja
19 Koe Palveluskoiratapahtuman yhteydessä järjestetään aina myös palveluskoirakoe, jonka tottelevaisuusosa suoritetaan näyttelyalueella olevalla kentällä. Pantse (Vimmatun Särmäsälli, om. & ohj. Taneli Ikäheimo) osallistui 3-luokan jälkikokeeseen saavuttaen 2-tuloksen pisteillä 82 (tottelevaisuus), 164 (maasto), yht. 246 p. JK3, sij. 4./7. Tämä oli Pantsen toinen tulos voittajaluokan jälkikokeesta. Onnittelut! Illanvietto SUMU oli vuokrannut illanviettoa varten Vantaalta Ojangon koiraurheilukeskuksesta pari agilitykenttää ja kanttiinivaunun. Edellisenä iltana allekirjoittanut soitteli paniikkipuheluita sinne ja tänne, sillä lauantai-illalle oli ennustettu sadetta, eikä Ojangossa ollut sopivaa katosta kanttiinille. Kellään ei tuntunut olevan puutarha- tai näyttelytelttaa, mutta lopulta pelastaviksi enkeleiksi ilmaantuivat Jade Lastikka ja Pia Jalomeri, jotka lupasivat näyttelytelttansa käyttöömme, kiitos heille! Illanviettoon kokoonnuttiin klo 17 alkaen, tosin aktiiveja meni jo aikaisemmin paikalle järjestämään paikkoja kuntoon ja tekemään ratoja agilitynäytöstä sekä temppuagilitykisaa varten. Taneli Ikäheimo ja László Nagy olivat hankkineet sekä valmistelleet monenlaisia herkkuja illanviettoa varten. László kuljetti tuomarin vaimoineen näyttelypaikalta Ojankoon sekä toimi illanvietossa grillimestarina 'tuotteinaan' makkara ja maissi. Makkaralle oli kyytipoikana unkarilaista piparjuurimajoneesia ja hapankaalilla täytettyjä omenapaprikoita. Lisäksi tarjolla oli viher- ja kanapastasalaattia, patonkia ja levitteitä. Jälkiruoaksi herkuttelimme Liisa Koskimaan tekemää mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Sanna Hirvonen oli ottanut ennakkoilmoittautumiset vastaan, joita oli n. 40. Osa illanviettoon ilmoittautuneista ei päässytkään tulemaan, mutta heidän tilalleen saapui tapahtuman viime tingassa bonganneita. Yhteensä paikalle saapui 38 henkeä (+ neljä vauvaa) koirineen. Aino Hirvonen möi paikanpäällä yhdistyksen mudi-tuotteita. Illanvietto aloitettiin allekirjoittaneen tervehdyksellä, jonka jälkeen Taneli Ikäheimo & Pantse ja Sari Siitonen & Paavo esittivät agilitynäytöksen viime vuoden SM-karsintojen radalla. Hienoa oli molempien meno! Laura Vornanen oli laatinut mudi-tietovisan, johon ihmiset vastailivat omaan tahtiinsa ruokailun ja seurustelun lomassa. Visan voitti Mari Väänänen. Maria Lehto oli suunnitellut temppuagilityradan, johon osallistui n. tusinan verran koiria. Radalla nähtiin monenmoista vipeltäjää aivan aloittelijoista kokeneisiin konkareihin sekä monia hauskoja temppuja. Temppuradan voittajiksi arvottiin kolme koiraa. Lopuksi allekirjoittanut esitti Murun kanssa joitain tottelevaisuusliikkeitä, joista tuomari ja hänen vaimonsa olivat kuulema olleet vaikuttuneita. Sade ei onneksemme tullutkaan pilaamaan illanviettoa, mutta sen sijaan tuuli oli niin voimakas, että paperiset ja muoviset ruokailuvälineet lentelivät sinne tänne. Onneksi näyttelyteltat olivat kanttiinipöytien tuulensuojina. Myrskytuuli oli sen verran viileä, että se selvästikin verotti ihmisten intoa oleskella ulkona seurustelemassa. Ohjelmanumeroiden ja syöminkien päätyttyä
20 yksi sun toinen lähtikin kotia kohden. Hienoa, että tapahtumaan oli kuitenkin saapunut paljon porukkaa! Olisi toki ollut mukavampaa, jos aurinko olisi paistanut ja tuuli olisi ollut leppeä, mutta onneksi emme kuitenkaan kastuneet koko päivänä. Koirille sää oli miellyttävä. Illan lopuksi sattui vielä pieni kommellus. Ojangossa on lukittava puomi, joka estää ei-toivotun autoilun ja oleskelun alueella. Toisessa päässä aluetta treenaamassa ollut henkilö ei tullut kysymään meiltä, jotka olimme jääneet viimeisiksi purkamaan telttoja, ym., että onko meillä avainta puomiin. Hän oli lähtiessään pistänyt puomin lukkoon ja kellään meistä neljästä ei ollut avainta. Siinä sitten ihmettelimme puomin takana, että miten pääsemme kotiin. Soitin Marjo Hytöselle, joka asuu lähellä Ojankoa, ja hän lupasi tulla päästämään meidät pulasta. Tosin Marjo ei ollut kotonaan, joten jouduimme odottelemaan n. ½ tuntia ennen 'pelastumista'. Päivästä tuli melkoisen pitkä; omalla kohdallani tuli oltua 12 tuntia putkeen ulkona. Rankkaa, mutta kivaa! Suuret kiitokset Teille kaikille, jotka mahdollistitte toiminnallanne onnistuneen ja mukavan mudien juhlapäivän! Pyryn riemua temppuagilityradalla
Mudien kilpailu- ja koeaktiivisuus vuonna 2010
Mudien kilpailu- ja koeaktiivisuus vuonna 2010 Koonnut Terhi Multamäki Mudit osallistuivat vuonna 2010 yhdeksään Suomen Kennelliiton viralliseen kilpailutai koelajiin yhteensä 833 kertaa. Lajit ovat yhteenvedossa
Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely
Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa
- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.
Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi
Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen
f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à
f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)
VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana
Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.
Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen
Vuoden cairn -voimassa asti
Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta
Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu
Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle
mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden
Päivitetty
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,
Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7
Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Kilpailuun osallistuvien koirien omistajien tulee olla Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti: KILPAILULUOKKA: PISTEET: ROP 6 VSP 5 PU-2/PN-2 4 PU-3/PN-3
Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway
Dobermann Erikoisnäyttely 28.7.2019 Kiipula Finland KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Arvostelu alkaa klo 10.00 Pentuja 4 Urospennut 5-7kk Urospennut 7- alle 9kk Paras urospentu Narttupennut 5-7kk
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt
Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-
NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT
Voimassa 1.1.2018 alkaen NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT Pohjoismainen Kennelunioni Sisällys Yleistä. 4 Anomukset... 4 Luokat. 4 Pohjoismainen sertifikaatti... 4 Tuomarit... 5 Pohjoismaiden muotovalio... 5
Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa
Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran
Online tulostallennus näyttelyissä
Online tulostallennus näyttelyissä Online tulostallennus Tulokset tallennetaan kehässä reaaliaikaisesti. Tulokset näkyvät saman tien koiran tiedoissa jalostustietojärjestelmässä sekä Showlinkin tulospalvelussa.
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,
Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt
Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT
VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT 1. Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain parhaiten menestyneen mäyräkoiran
Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,
Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT
Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015
VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT
VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.
NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT
PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa
Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Espoon Marketanpuistossa 18.8.2012
Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Muistathan ottaa mukaasi koiran rekisterikirjan, penikkatauti- ja rabies-rokotustodistukset. Numerolaput jaetaan näyttelypaikalla. Varaa koirallesi
Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-
Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu
Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de
Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Kultaistennoutajien ERIKOISNÄYTTELY , Kirkkonummi
Kultaistennoutajien ERIKOISNÄYTTELY 7.9.2019, Kirkkonummi Specialty Show for Golden Retrievers Näyttelyn järjestää / Show is organised by: Järjestäjä: Tervetuloa kultaistennoutajien erikoisnäyttelyyn!
PIKKU MUSTA -pistetaulukot
PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi
Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014
Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT
Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa
Tervetuloa errkkariin!
Tervetuloa errkkariin! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Rokotustodistusten tarkistus alkaa klo 8:00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle
Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013
Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi
Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)
Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
Vuoden 2010 Paras Pon pisteet
Vuoden 2010 Paras Pon pisteet Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PONkerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras Pon 2010 pisteistä kerätään parhaillaan ja tulokset julkistetaan
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
Vuoden 2011 parhaat haussa!
Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.
Kiertopalkintoja hakemaan
Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ
AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI
http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille
KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT-
KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- Kyrönmaan Koiraharrastajat r.y:n Vuoden Koira kilpailut alkavat v. 2017 alussa. Kilpailukausi on kalenterivuosi tammikuun alusta joulukuun loppuun. Tarkoituksena on lisätä
22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA
22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
Eija Kemiläinen. Eija Kemiläinen
15.11.2011 1 toimiston tarkoitus on näyttelyn toiminnoista huolehtiminen näytteilleasettajien, näyttelyhenkilöstön ja näyttely-yleisön neuvominen ja opastaminen näyttelytoimisto päivystää koko näyttelyn
PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen
PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää kilpailut englannin- ja gordoninsettereille ja pointtereille parhaasta
Kemi tuomari Istvan Laszlo, Unkari. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA
20.7.2014 Kemi tuomari Istvan Laszlo, Unkari keltainen / tiikerijuovainen JUNIORILUOKKA Chic Carelia's Keith Richards FI39613/13 Erittäin elegantti uros. Erittäin kaunis pää. Tumman ruskeat silmät. Oikea
Vuoden Tolleri säännöt
Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri
6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.
Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
Bichon Frisé Ry:n Erikoisnäyttely Kouvola Palkintotuomari: Mrs. Deedy Sorenson, USA
Bichon Frisé Ry:n Erikoisnäyttely Kouvola 15.3.2014 Palkintotuomari: Mrs. Deedy Sorenson, USA BIS Yarika's B-I-S-Cuit For Jitterbop & VSP Rahti Jitterboppi PENNUT Urospennut 5-7 kk 1. KP Ladykiller's Icing
Toimikuntien koulutus. Kouvola Pirjo Peltonen, Harry Turtiainen
Toimikuntien koulutus Kouvola 11.11.2017 Pirjo Peltonen, Harry Turtiainen Päivän aikataulu Tiedotuksia, muistutuksia 10:00 NORD-näyttelyiden säännöt ja ohjeet havaintoja vuosien 2016-2017 piirin näyttelyistä
Vuoden Beauceron -säännöt 2018
2018 Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi. Mukaan hyväksytään vain KoiraNetistä löytyvät tulokset pl. erikseen pisteytetyt arvokilpailut. Näyttelybeauceron-kategoriassa erikoisnäyttelyksi
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen
Pirjo Peltonen Lähde: HSKP/Eija Kemiläinen 2.1.2012 1
Pirjo Peltonen Lähde: HSKP/Eija Kemiläinen 2.1.2012 1 toimiston tarkoitus on näyttelyn toiminnoista huolehtiminen näytteilleasettajien, näyttelyhenkilöstön ja näyttely-yleisön neuvominen ja opastaminen
Tervakoski Tuomari: Mette Tufte, Norja. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka
Tervakoski 26.08.2007 Tuomari: Mette Tufte, Norja keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Von Scheer s Captain Morgan AKCWS20774301 Hyvin kehittynyt. Erinomaisen tyyppinen. Erittäin hyvä pää ikäisekseen.
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA
14.8.2011 Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Shadow Del Piccolo Jigo FI11477/11 Erinomainen koko. 11kk. Kaunis pää, mukavilla pään tasoilla. Hyvät huulet.
OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA
OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Abierto`s E`po To Kheimos FI59216/09 Hyvät pään mittasuhteet, kallon ja kuonon välillä. Musta maski.
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun
Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka
Oulu KV 12.7.2008 Tuomarina Anita Alatalo keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Dogiwogin Edison FIN14104/08 7,5kk Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä raajakorkeuden omaava urospentu. Hyvä purenta.
Kiertopalkintojen yleiset säännöt
Kiertopalkintojen yleiset säännöt 1. Lapin Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain kiertopalkinnolla parhaiten menestyneet mäyräkoirat viidessä eri sarjassa. Lisäksi kerhon jäsenille on oma sarjansa. 2.
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää toimintaa palkittavien
Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka
Helsinki 9.8.2008 tuomari: Colette Muldoon, Irl keltainen - tiikerijuovainen Harry FIN15127/08 Hyvä pää, hyvät tummat silmät. Hyvät kulmaukset. Oikeanlainen ylälinja ja hännän kiinnitys. Hyvin asettuneet
Liminka tuomari: Cindy Pettersson, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA
Liminka 4.9.2010 tuomari: Cindy Pettersson, SE keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Highesteem Tender Heart NO53165/09 Erinomainen tyyppi. Hieno jalous päässä, kaulassa. Vahva, kuiva, hyvin muotoutunut
Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).
Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.
Turku Mustonen Kimmo
Turku 13.8.2017 Mustonen Kimmo PEN, Uros PEN 1 / Pagodamäen Diacrisisa-Karhusiilikäs / FI12028/17 Tänään arastellen esiintyvä urospentu. Hyvä tyyppi, hieman pitkä runko. Purenta ok. Lupaava pää. Hyvät
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY SPL NÄYTTELYOHJE 2005 SPL-NÄYTTELYOHJE Hyväksytty Saksanpaimenkoiraliitto ry:n hallituksen kokouksessa 15.10.2004 1 YLEISTÄ 1.1 Näyttelyiden tarkoitus 2 NÄYTTELYIDEN ANOMINEN
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä
Kilpailuluokat ja niiden pistelasku on esitetty seuraavassa. Seuraavat täsmennykset pätevät kaikkiin kilpailuluokkiin:
Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen Kilpailut järjestää Suomen Briard ry. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Kilpailut julistetaan Suomen Briard ry:n lehdessä kilpailukauden aikana. Julistamisen
Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 31.12.2016.
KOIRANÄYTTELYSÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 31.12.2016. 1. YLEISTÄ 2 2. NÄYTTELYN TARKOITUS 2 3. OSALLISTUMISOIKEUS 2 4. ILMOITTAUTUMINEN 3 5. ILMOITTAUTUMISEN