Jyvässeudun Kuulo ry Sepänkeskus, Kyllikinkatu Jyväskylä Toimisto avoinna tiistaisin klo Puhelin , vain toimistoaikana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyvässeudun Kuulo ry Sepänkeskus, Kyllikinkatu Jyväskylä Toimisto avoinna tiistaisin klo Puhelin , vain toimistoaikana"

Transkriptio

1 Jyvässeudun Kuulo ry Sepänkeskus, Kyllikinkatu Jyväskylä Toimisto avoinna tiistaisin klo Puhelin , vain toimistoaikana Sähköposti Jäsentiedote 2/2017 1

2 Puheenjohtajan tervehdys Hyvät jäsenet! Kylmän ja sateisen kesän jälkeen saamme virittäytyä yhdistyksen syksyn toimintaan. Jyvässeudun Kuulo ry tarjoaa monenlaista toimintaa syyskaudelle Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo kokoonnumme Sepänkeskuksen Reaktori-salissa keskustellen erilaisista teemoista. Syyskuun puolivälissä (15.9) teemme perinteisen marjastusretken Laukaan srk:n Papinniemen leirikeskukseen. Samalla olemme Laukaan kerhon vieraana. Joulukuussa juhlimme Suomen 100 vuoden itsenäisyyttä. Joulukuun 5. päivänä itsenäisyyspäivän aattona juhlimme yhdessä. Ensi vuoden alussa tammikuussa on presidentin vaalit ja silloin tarvitsemme vapaaehtoisia Pieni Ele kerääjiä. Tervetuloa toimintaan mukaan! Ilkka Puhakka SYYSTOIMINTAKAUDEN OHJELMAA Yhdistyksen toimistossa ja kaikissa tilaisuuksissa on tarjolla kuulolähipalvelua, joka on opastusta ja neuvontaa kuulokojeen ja muiden apuvälineiden käytössä sekä niiden hankkimisessa, kuntoutuskursseille hakemisessa ym. kuulo-ongelmiin liittyvissä asioissa. Ti 5.9. klo Aloitetaan syyskausi vierailemalla Toivolan Vanhalla Pihalla, Cygnaeuksenkatu 2, Jyväskylä. Kokoonnutaan ulkona klo15.15, 15.15, sateen sattuessa sisällä Kahvila Muistossa. Vapaata seurustelua ja yhdessäoloa. Kahvilasta voi ostaa itse maksaen kahvia ym 2

3 virvokkeita. Ei ennakkoilmoittautumista, tiedustelut puh , Liisa. Toivolan Vanha Piha on viehättävä, hyvin suosittu miljöö kahviloineen ja käsityöläisputiikkeineen (kesäputiikit eivät ole enää avoinna). Tervetuloa! Pe klo Laukaan kerhon marjastus- ja virkistyspäivä Laukaan seurakunnan Papinniemen leirikeskuksessa.(papinniementie 235, Äijälä). Hinta 10. sisältää tarjoilut ym. kulut. Jyväskyläläiset jäsenet: ilmoittautuminen Ilkalle 7.9. mennessä tekstiviestillä puh Ti klo Kuulopäivä Sepänkeskuksessa/Reaktori, mukana kuntoutusohjaaja Rauno Jäntti Kuuloasemalta. Ajankohtaista kuulon apuvälineistä. Ti klo Teemana tinnitus, Sepänkeskus Reaktori, Jyväskylä. Vieraana Tarja Heino Suomen tinnitusyhdistyksestä. Ti klo 18 KOKOUSKUTSU Sääntömääräinen syyskokous, Sepänkeskus Reaktorisali, Kyllikinkatu 1-3, Jyväskylä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu klo Tervetuloa! Ti klo Suomi 100-v juhlavuoden merkeissä vietämme iltapäivää Sepänkeskuksessa. Ohjelma tarkentuu myöhemmin, mukana on myös Margit Hassinen kuulopiiristä. Tarjolla kakkukahvit. Kaikissa yhdistyksen tilaisuuksissa on induktiosilmukka, kirjoitustulkkauksen järjestää osallistuja itse henkilökohtaisena tulkkauspalveluna Kelalta. 3

4 Toivotamme myös uudet sekä nuoret jäsenemme mukaan yhdistyksen toimintaan, sillä vain tulemalla ideoimaan sekä tekemään kaikille sopivaa ohjelmaa saamme toisetkin jäsenet kiinnostumaan yhdistyksen toiminnasta. Jäsen, rohkaistu ja tule mukaan yhteiseen toimintaan! Yhdistyksen toimisto on avoinna tiistaisin klo Päivystystä ei ole toimistossa välisenä aikana. Toimistopäivystys alkaa klo Ole hyvä ja käytä yhdistyksen puhelinnumeroa vain toimistoaikana, koskee myös tekstiviestejä. Ensi vuoden ensimmäinen kuulolähipalvelutilaisuus on ti klo Sepänkeskuksen Reaktorisalissa. Aiheesta ilmoitetaan erikseen Keskisuomalaisen Menot-palstalla. Sepänkeskuksen Reaktorisalissa kokoontuu myös muita yleishyödyllisiä kansalaisjärjestöjä. Käytä hyväksesi Reaktorin kiinteää induktiosilmukkaa, pyydä tarvittaessa laittamaan silmukka päälle. LAUKAAN NÄKÖ- JA KUULOKERHON OHJELMA SYKSY 2017 Marjastuspäivä/virkistyspäivä perjantaina 15.9 klo Laukaan seurakunnan Papinniemen leirikeskuksessa. (Papinniementie 235, Äijälä). Hinta 10. Hintaan kuuluu ruoka klo 11.30, iltapäivällä kahvi+makkara+iltapäiväpala+sauna. Mahdollisuus marjastaa/sienestää lähimaastossa. Hartaus, yhdessäoloa ja kisailuja. Ilmoittautuminen 7.9 mennessä Leenalle puh Huom! Jyväskyläläiset jäsenet voivat ilmoittautua Ilkka Puhakalle tekstiviestillä puh

5 Kerhon kokoontumisajat: Kerho kokoontuu Laukaan seurakuntatalolla (Saravedentie 4). Kerho alkaa kahvilla jatkuen erilaisella ohjelmalla ja mahdollisuudella vaihtaa ajatuksia. Ti 19.9 klo muistellaan 100 vuotiasta Suomea. Ti klo vierailija (varmistus henkilöltä vielä puuttuu) Ti klo vierailijana oikeuksien valvonnan asiantuntija Annika Tyynysniemi Ti klo Jouluisissa tunnelmissa. Mukana Susanna Värre-Kierros Aloitetaan puurolla ja lopuksi kahvit. Voit ottaa halutessasi pienen paketin pukinkonttiin. Kerhossa myynnissä kuulokojeen paristoja. Lisätietoja Leena Lehdolta puh tai Kerhoon ja kokoontumisiin saa tuoda myös kaverin eikä edellytä keneltäkään jäsenyyttä kuulo- ja näköyhdistyksiin. Tervetuloa! KEURUUN KERHO Keuruun kerhon tilaisuuksista ilmoitetaan erikseen Keuruun alueen lehdissä. Keuruun kerhon yhteyshenkilönä toimii Tauno Kuoppala, puh Seurakunnan järjestämät tilaisuudet kuulovammaisille saat tietää oman seurakunnan työntekijöiltä ja tiedotusvälineistä ym. medioista. Kuurojen palvelusäätiön Metsolan päiväkeskus tarjoaa kuntien ostopalveluna vertaistoimintaa ikääntyneille, joilla on diagnosoitu kuulo- ja/tai näkövamma. Osoite: Keljonkatu 40, Jyväskylä Lankapuh , matkapuh sähköposti: Kuuloliitto ry Ilkantie 4, Helsinki Puh vaihde, internet: 5

6 Keski-Suomen kuulopiiri Aluetoimisto: Kalevankatu 10, Jyväskylä Kuntoutussihteeri Margit Hassinen, puh sähköposti: Kopolan Kurssikeskus Velisjärventie 50, Kuhmoinen Puh , Keski-Suomen keskussairaala Kuuloasema avoinna ma-pe klo Puh. (014) , sähköposti: Puheterapeutti puh. (014) Aikuisten kuntoutusohjaaja, puh. (014) Lasten kuntoutusohjaaja, puh. (014) Jyväskylänkaupunki/ Vammaispalvelutoimisto palveluohjaaja Marjaana Valli Vammaispalvelutoimiston osoite on Keljonkatu 26, A-talo, Jyväskylä. Puh. (014) , tekstiviestit Sähköposti Yhdistyksen jäsenmaksut v varsinainen jäsen 18 perhe- ja nuorisojäsen (nuori alle 30 v.) 11 liitännäisjäsen 5 (sota)veteraanijäsen 0 kannattajajäsen: yksityinen henkilö 50, yhteisö 100 ainaisjäsen 500 Kaikkiin jäsenmaksuihin, paitsi perhe- ja liitännäisjäsenmaksuun, sisältyy 6 kertaa vuodessa ilmestyvä liiton Kuuloviesti-lehti. Jäsenmaksun perii Kuuloliitto ry suoraan huhtikuun aikana. Jäsenmuutokset voi ilmoittaa liiton lisäksi myös yhdistyksen jäsenkirjurille. 6

7 JÄSENEDUT: Paristot jäsenhintaan 5,- eur/kiekko Paristot postitse: Pentti Häkkinen, kuntoutustukihenkilö, puh Kuulokojeen paristoja jäsenhintaan seuraavista apteekeista, HUOM! Jäsenkortti esitettävä Hankasalmen Apteekki Keskustie Hankasalmi Hovi Apteekki Kylmälahdentie Jyväskylä (Keljon Prisma) Muita jäsenetuja: Lievestuoreen Apteekki Liepeentie Lievestuore Muuramen Apteekki Setäläntie Muurame Palokan Apteekki Saarijärventie Palokka Keuruun terveyskeskus Kahvio, Kantolantie Keuruu Säynätsalon Apteekki Parviaisentie Säynätsalo Toivakan Apteekki Toivakantie Toivakka Uuraisten Apteekki Virastotie Uurainen INSTRUMENTARIUM Kuuloliiton jäsenet saavat Instrumentariumin tuotteista seuraavat alennukset: Normaalihintaiset silmälasit -20 % Optikon suorittama näöntarkastus ja silmälasimääräys veloituksetta Normaalihintaiset aurinkolasit (ei Oakley) -15 % Hyvä uusi jäsen, tervetuloa yhdistykseen! Jos sinulla ei ole vielä jäsenkorttia jäsenetuuksia varten, saat väliaikaisen kortin ottamalla yhteyttä puheenjohtajaan, puh

8 Tämän tiedotteen lisäksi tiedotetaan toiminnasta Keskisuomalaisen seuratoiminta ja menot -palstoilla sekä teksti-tv:n sivulla 556. Internet-sivut sekä facebook. Tervetuloa mukaan toimintaan ja tilaisuuksiin, tuo myös ystäväsikin! JYVÄSSEUDUN KUULO ry:n HALLITUS 2017 Puheenjohtaja ja Ilkka Puhakka, puh , jäsenkirjuri sähköposti Varapuheenjohtaja Liisa Tenhunen, puh Sihteeri Sirkka Taipale, puh sähköposti Rahastonhoitaja Kimmo Lenkkeri, puh sähköposti Paristoasiat Pentti Häkkinen, puh Jäsen Aila Hakala, puh sähköposti Jäsen Ernst Pannula, puh sähköposti Varajäsen 1 Alpo Pulkkanen, puh , sähköposti apulkkanen@gmail.com Varajäsen 2 Marjatta Luomanperä, puh

Jyvässeudun Kuulo ry Jäsentiedote 1/2017

Jyvässeudun Kuulo ry  Jäsentiedote 1/2017 1 Jyvässeudun Kuulo ry Sepänkeskus, Kyllikinkatu 1-3 40100 Jyväskylä Toimisto avoinna tiistaisin klo 11-14 Puhelin 050 349 0286 Sähköposti toimisto@jyvasseudunkuulo.fi www.facebook.com Jäsentiedote 1/2017

Lisätiedot

JYVÄSSEUDUN KUULO RY.

JYVÄSSEUDUN KUULO RY. JYVÄSSEUDUN KUULO RY. Jäsentiedote 1 / 2014 Hyvä Jäsen Tämän jäsentiedotteen julkaisuaika on siirtynyt erilaisista syistä. Olemme saaneet julkaisuun paljon uutta materiaali ja se on ollut yksi syy julkaisun

Lisätiedot

JYVÄSSEUDUN KUULO RY. Jäsentiedote 2 / 2013

JYVÄSSEUDUN KUULO RY. Jäsentiedote 2 / 2013 P P JYVÄSSEUDUN KUULO RY. Jäsentiedote 2 / 2013 JYVÄSSEUDUN KUULO RY. Jäsentiedote 2 / 2013 HILJA laiva risteily lauantaina 8.6.2013 HILJA laiva risteily lauantaina 8.6.2013 Yhdistyksen järjestämään risteilyyn

Lisätiedot

JYVÄSSEUDUN KUULO RY PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS TÄSSÄ NUMEROSSA: Jäsentiedote 2 / 2014

JYVÄSSEUDUN KUULO RY PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS TÄSSÄ NUMEROSSA: Jäsentiedote 2 / 2014 JYVÄSSEUDUN KUULO RY Jäsentiedote 2 / 2014 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Alku vuosi oli erittäin aktiivista aikaa yhdistyksemme toiminnassa. Osallistuimme Pieni ele keräykseen, josta saimme rahaa toimintaan.

Lisätiedot

RAAHEN ALUEEN KUULO RY

RAAHEN ALUEEN KUULO RY RAAHEN ALUEEN KUULO RY ESITE JA TOIMINTAKALENTERI 2019 Yhdistyksen motto: Kuulolla koko iän Raahen alueen Kuulo ry on alueen kuulovammaisia palveleva yhdistys, joka on perustettu v. 1975 Toimialueena Raahe,

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

Liity jäseneksi. Kuuloliitto ry Ilkantie Helsinki p. (09) Aluetoimistot.

Liity jäseneksi. Kuuloliitto ry Ilkantie Helsinki p. (09) Aluetoimistot. Kuuloliitto maksaa postimaksun KUULOLIITTO ry Tunnus 5005138 00003 Vastauslähetys Kuuloliitto ry Ilkantie 4 00400 Helsinki p. (09) 580 3830 info@kuuloliitto.fi www.kuuloliitto.fi Neuvontapuhelin: (09)

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Jäsenkirje Syksy 2017 Kevät 2018

Jäsenkirje Syksy 2017 Kevät 2018 Jäsenkirje Syksy 2017 Kevät 2018 Puheenjohtajan terveiset! Tässä on teille luettavaksi uusin jäsenkirje kausille syksy 2017 kevät 2018. Näin voimme tiedottaa aiempaa pitkäjänteisemmin. Moni-ilmeisen kesän

Lisätiedot

RAAHEN ALUEEN KUULO RY

RAAHEN ALUEEN KUULO RY RAAHEN ALUEEN KUULO RY ESITE- JA TOIMINTAKALENTERI 2018 Yhdistyksen mietelause: Kuulolla koko iän Raahen alueen Kuulo ry on alueen kuulovammaisia palveleva yhdistys, joka on perustettu v. 1975 Toimialueena

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Syysnumero 2015. Hyvät jäsenet! Olette tervetulleita jäsentapaamisiin ja muihin järjestämiimme tilaisuuksiin. Syyskokouksen esityslista sivulla 14.

Syysnumero 2015. Hyvät jäsenet! Olette tervetulleita jäsentapaamisiin ja muihin järjestämiimme tilaisuuksiin. Syyskokouksen esityslista sivulla 14. Syysnumero 2015 Hyvät jäsenet! Olette tervetulleita jäsentapaamisiin ja muihin järjestämiimme tilaisuuksiin. Syyskokouksen esityslista sivulla 14. Yhdistyksen hallitus 2015 Puheenjohtaja Taira Sarantila

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN KUULO RY

JOENSUUN SEUDUN KUULO RY JOENSUUN SEUDUN KUULO RY JÄSENKIRJE KEVÄT 2018 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Joensuun Seudun Kuulo ry:n perustamisesta tulee kuluneeksi 65 vuotta. Vuosijuhlaa vietämme syksyllä. Yhdistyksellä on siten pitkät

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Solhörnan Helmiina Solgård Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Julkaisija: Mustasaaren vanhusneuvosto 2007 Layout: Johnny Lahti,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä

Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2013 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. Yrjönkatu

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

PAIKALLISET JÄSENEDUT

PAIKALLISET JÄSENEDUT nurmeksen@yrittajat.fi www.nurmeksenyrittajat.fi 21.2.2017 NURMEKSEN YRITTÄJÄT RY:N PAIKALLISET JÄSENEDUT 1.2. - 31.12.2017 Nurmeksen Yrittäjät ry:n edistää paikkakunnan tuotteiden ja palveluiden menekkiä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

Yhdistyksen hallitus 2016

Yhdistyksen hallitus 2016 1/2016 Yhdistyksen hallitus 2016 Puheenjohtaja Taira Sarantila Paimenpojantie 1 *) puh. 040 7774 917 06400 Porvoo sähköposti: taira.sarantila@pp.inet.fi Varapuheenjohtaja Seppo Riste Rumpilantie 210 puh.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Hyvinkään Verso ry:n Kevätjäsentiedote 2015

Hyvinkään Verso ry:n Kevätjäsentiedote 2015 Hyvinkään Verso ry:n Kevätjäsentiedote 2015 Ylimääräinen jäsenkokous perjantaina helmikuun 6. päivä 2015 klo 13.00 Kokouksessa valitaan puheenjohtaja. Sääntömääräinen vuosikokous (kevätkokous) keskiviikkona

Lisätiedot

Jäsenkirje Syksy 2018 Kevät 2019

Jäsenkirje Syksy 2018 Kevät 2019 Jäsenkirje Syksy 2018 Kevät 2019 Puheenjohtajan terveiset! Tässä on perinteinen jäsenkirjeemme syys- ja kevätkausille. Toiminta on päässyt jo hyvään vauhtiin. Kuuloautokiertue pysähtyi 6.-7.9. Haukiputaalla

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 1 KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 18.12.2018 Tervetuloa kuulemaan Pohjois-Iin joulurauhan julistusta Pohjois-Iin koululle tiistaina 18.12. klo 17 alkaen. Klo 17.00 alkaen Pohjois-Iin kyläyhdistys ry tarjoaa

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Helsingin kuuloyhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Helsingin kuuloyhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena on Helsinki. SÄÄNTÖLUONNOS I LUKU YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin kuuloyhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena on Helsinki. Yhdistys kuuluu jäsenyhdistyksenä

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

Äänestä tieteentekijää!

Äänestä tieteentekijää! KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Päivän paja Alustus jäsenhankintaan 15 min. Näkyvyyspaketin esittely 15 min Ideointia yhdessä 30 min Kuinka innostumme ja innostamme? 1 t Klo 10.30

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Jyväskylän Eläkkeensaajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LUONNOS JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot