RUOKOLAHDEN KUNTA TURVALLISUUSASIAKIRJA
|
|
- Juho-Matti Järvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 RUOKOLAHDEN KUNTA KUNNALLISTEKNISET TYÖT 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA
2 1. YLEISTÄ HANKKEESTA 2 Työkohteina on Ruokolahden kunnan Kirkonseudun ja Salosaaren taajamissa sijaitsevien uusien pääasiassa pientalorakentamiseen tarkoitettujen asemakaava-alueiden kunnallistekniikan ja vesihuollon rakentaminen. Kirkonseudulla sijaitsevan Kasvitarhan alueen toteuttaminen liittyy Etelä-Karjalan Säästöpankin ja Ruokolahden kunnan keskinäiseen sopimukseen jonka mukaan kunta toimii hankkeen rakennuttajana. Vahvistettu kaava-alue käsittää 16 pientalorakennuspaikkaa ja yhden rivitalon rakennuspaikan. Suunniteltujen tekniikoiden lisäksi tähän kohteeseen liittyy alueen erillisten suunnitelmien mukaiset tasaustyöt. Salosaaren taajamassa sijaitsevan Puikkarikujan toteutus on kunnan 2013 talousarvioon sisältyvä kohde. Kohde käsittää 4 pientalorakennuspaikkaa joille toteutetaan suunnitelmien mukaiset tekniikat. Kohteiden rakennuspaikat ovat varattavissa vasta 2014 eikä rakennuskohteissa ole maakaapelointia lukuun ottamatta muita toimijoita rakennusaikana. Työt ovat pääasiassa johtokanaalin tekoa, putkien asennusta sekä kaivannon täyttöä, sekä kadunrakennukseen liittyviä töitä. Kohteen toteutuksessa olennaisena suorittajana ovat työkoneet ja kuljetuskalusto sekä tekniikoiden asennusryhmät. 2. HENKILÖSTÖ JA MUUT RESURSSIT Rakennuttaja: Ruokolahden kunta, rakennuttajan edustajana sopimuksiin liittyvissä asioissa toimii tekninen johtaja Arja Villanen p (arja.villanen@ruokolahti.fi) 3. TYÖSUUNNITELMAT Urakoitsija suorittaa rakennuttajan valvojan kanssa yhteistyössä hankkeeseen kuuluvien kohteiden suoritusjärjestyksen laatimisen. Samalla selvitetään hankkeiden toteutukseen liittyvien vesihuollon liitostöiden vaikutukset, uusien verkosto-osien käyttöönotot sekä venttiilien asentotiedot johto-osuuksien valmistuessa. Laitosten edustajien ohjeistus käytössä olevista jakeluverkostoista yhteen sovitetaan urakoitsijan työsuunnitelmiin. Työkohteissa asiattomien liikkumisen voi urakoitsija kieltää esim. sisäänmenoteiden opastuksessa. Yleisillä liikenneväylillä muuttuvat liikenneolosuhteet tulee huomioida työsuunnitelmissa. 4. TYÖMAAN AIKATAULU Työmaan aikataulun toimittamisesta sovitaan sopimusneuvottelussa. Tässä yhteydessä sovitaan myös urakoitsijan ja rakennuttajan asennushenkilöstön välisestä yhteistyöstä, ennakoinneista ja ilmoitusmenettelyistä käytössä olevien jakeluverkostojen hallituissa jakelukatkoksissa ja valvotuissa kaivutöissä (maakaasu). 5. TYÖSUOJELUORGANISAATIO Rakennuttajan työsuojeluorganisaatio: työsuojelukoordinaattori: Olli Syrjänen puh (olli.syrjanen@ruokolahti.fi)
3 Urakoitsija täydentää turvallisuussuunnitelmaan oman työsuojeluorganisaationsa henkilöt yhteystietoineen. 6. TYÖMAAN YLEISET TYÖTURVALLISUUSTEKIJÄT Urakoitsija täydentää työsuojelusuunnitelmaan seuraavat turvallisuuteen vaikuttavat tahot, järjestelyt, varusteet ja välineet. 6.1 HENKILÖSTÖN TERVEYS JA ONNETTOMUUKSIIN VARAUTUMINEN - Työterveyshuolto - Ensiapu - Hälytysjärjestelyt - Palontorjunta: palavat nesteet räjähdysaineet alkusammutuskalusto 6.2 TYÖMAAN SOSIAALITILAT Henkilöstötilat Ruokailutilat Pukeutumistilat Peseytymistilat Vaatteiden kuivatus Käymälät Lämmitys 6.3 HENKILÖSTÖN SUOJAVARUSTEET henkilökohtaiset kypärät, kuulosuojaimet, käsineet, kumisaappaat/turvasaappaat ja hengityssuojaimet talvivarusteet suojalasit liikenteen ohjauksessa ja tiealueella työskennellessä käytössä turvaliivit Työturvallisuuslain edellyttämä heijastava suojavaatetus varustettuna veronumerollisella henkilökortilla HENKILÖSTÖN SUORITUSKORTIT Luettelo henkilöistä ja heidän pätevöitymisestään suorituskorttien mukaisesti: vesityökortit tieturvakortit tulityökortit työturvallisuuskortit
4 7. ERI TYÖVAIHEISIIN LIITTYVÄT TURVALLISUUSRISKIT TYÖMAAN JÄRJESTELYT JA RISKIEN ARVIOINTI SEURAAVISSA TYÖSUORITUKSISSA kaivu- ja täyttötöiden toteutus louhintatöiden toteutus rakennusmateriaalin varastointi työmaakuljetukset rahdin vastaanotto sekä nosto ja siirtotyöt 7.2 RAKENNUSTYÖMAA-ALUEEN KÄYTTÖ 7.3 TYÖMAAN JÄRJESTELYT JA RISKIEN ARVIOINTI SEURAAVISSA KOHTEISSA siirtyvät taukopaikat ja tilat johtolinjan työalueet työmaatiet materiaalin siirrot työalueelle ja työalueella työkohteesta poistettavan materiaalin liikennöinti 7.4 ERITYISKOHTEIDEN JÄRJESTELYPIIRROKSET 8. TYÖMAATARKASTUKSET Maantie 4062 (Pappilanlahdentie) alitus Kasvitarhanrinne maakaasun jakeluputkiston suojaus Turvallisuussuunnitelmassa määrätään: työsuojelumääräysten mukaisten kunnossapitotarkastusten ja käyttöönottotarkastusten pitämisestä: 8.1 koneet ja laitteet sekä niiden turvallisuusmääräykset 8.2 käytettävien kemikaalien käyttöturvallisuusselosteet ja -ohjeet 9. ERITYISIÄ RISKEJÄ KÄSITTÄVÄT TYÖKOHTEET 9.1 KOHDE 1 KASVITARHAN ALUE Alueen pohjoisreunassa sijaitsee Ruokolahden kunnan energialaitoksen maakaasun muovinen Ø 125 jakeluputki 4 bar jonka läheisyydessä työskentely edellyttää erityistoimenpiteitä. Energialaitoksen osalta annettavasta ohjeistuksesta ja kohteeseen tarvittavista rakennuttajan henkilöresursseista vastaa sama henkilö kuin valvonnasta. Em. kohde käsittää myös maantien 4062 (Pappilanlahdentie) alitustyön. Tässä vaiheessa ei ole esittää ELY-keskuksen liikennealueen alitusluvan erityisvaatimuksia (lupa ei ole vielä tullut). Alitus pyritään tekemään siten, että varsinaista liikenteen ohjaussuunnitelmaa ei tarvitse tehdä eli liikennettä ei rajoiteta. Tässä kohteessa alituksen molemmin puolin sijaitsee myös toiminnassa olevia rakennuttajan vesihuoltolinjoja.
5 Alituskohteen työjärjestelyistä urakoitsija laatii piirroksen ja liikenteenohjaussuunnitelman ELY-keskuksen lupaehtojen niin vaatiessa. 9.2 KOHDE 2 PUIKKARIKUJA Kohteissa toteutettavat kaivanto- ja rakennustyöt sijaitsevat neitseellisessä maastossa jossa ei ole aikaisemmin toteutettuja tekniikoita. Turvallisuus ja työsuunnittelussa on huomioitava kuitenkin satunnaiset maastossa kulkijat. 10. TYÖT, JOIHIN LIITTYY ERITYISIÄ VAAROJA Turvallisuussuunnitelman laatija listaa ennaltaehkäisevät toimenpiteet seuraavien vaarallisten työvaiheiden osalta: 10.1 kanaalin kaivu ja asennustyöt kaivannossa 10.2 kemialliset aineet 10.3 jännitteiset johdot ja kaapelit 10.4 maakaasun jakeluputkiston läheisyydessä työskentely 10.5 louhintatyöt 10.6 työt liikennealueilla 11. RÄJÄYTYSTÖIDEN YLEISSUUNNITELMA Kohteiden suunnittelun ja aikaisempien kaivutöiden yhteydessä ei kummastakaan kohteesta ole tavattu kiintokalliota eikä yli 1 m³ suuruisia kiviä. Turvallisuussuunnitelman laatija listaa seuraavat työvaiheet ja niiden järjestelyt kuitenkin mahdollisten louhintatöiden varalta: 11.1 kohde ja laajuus 11.2 katselmukset 11.3 kaapelit, maanalaiset rakenteet 11.4 räjähdystarvikkeet 11.5 poraus ja kentän suojaus 11.6 liikenteen hoito ja valaistus 5 Ruokolahdella rak.mest. Olli Syrjänen
KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 31.1.2013 KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 2(6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja/päätoteuttajan tehtävät
RUOKOLAHDEN KUNTA TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 RUOKOLAHDEN KUNTA TALVIHOITOTYÖT 2014-2016 TURVALLISUUSASIAKIRJA 29.8.2014 2 1. YLEISTÄ HANKKEESTA Tämä turvallisuusasiakirja on rakennustyön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston päätöksen (RakVNp)
KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE
KAALISTEN KAUPUNKI Torin seudun kehittämishanke Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE 28.3.2012 SIsÄLLYSLUETTEL0 1 YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus 1.2 Rakennuttaja,
RUOKOLAHDEN KUNTA tekniset palvelut TALVIHOITOTYÖT TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 RUOKOLAHDEN KUNTA tekniset palvelut TALVIHOITOTYÖT 2018-2020 TURVALLISUUSASIAKIRJA 14.6.2018 2 1. YLEISTÄ HANKKEESTA Tämä turvallisuusasiakirja on rakennustyön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston
KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI
Porvoon kaupunki KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Turvallisuusasiakirja KEVÄTLAAKSONTIE, NIITTYSYRJÄNTIE, PUISTOKÄYTÄVÄ 2 JA PUISTOKÄYTÄVÄ 6 Viite 1510017110 Versio URAKKALASKENTA
TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu
1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja
TURVALLISUUSASIAKIRJA
LAPINLAHDEN KUNTA TURVALLISUUSASIAKIRJA JUUSTOLANTIEN PERUSKORJAUS Rakennustyöt 22.1.2019 JUUSTOLANTIEN PERUSKORJAUS 1. YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 1.2 Turvallisuuskoordinaattori Tämä
Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
TURVALLISUUSASIAKIRJA
Tilaaja: Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut 32440 ALASTARO Laatija: Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri Hanke: HIRVIKOSKEN KOULUN PURKU Hirvikoskentie 225 32200 LOIMAA Versio Sisältö Vaihe Päiväys
KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU
TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI
LIEKSAN ETELÄPÄÄN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLTOSUUNNITELMA TURVALLISUUSASIAKIRJA
LIEKSA LIEKSAN ETELÄPÄÄN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLTOSUUNNITELMA 7.6.2010 Lieksa 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Turvallisuuskoordinaattori... 3 1.3 Päätoteuttaja...
2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015
2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...
TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA
URAKKAOHJELMAN LIITE Espoo Kaupunkitekniikka- liikelaitos 1130/02.08.00/2013 Rakentaminen 04.06.2013 TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (7) Sisällysluettelo
VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10
VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 1(5) VANTAAN KAUPUNKI TYÖTURVALLISUUSLIITE No 53209 / 10 25.05.2014 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 2(5) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3
Komin ylikulkukäytävä, U-6514 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 16.1.2015 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jesse Lindholm A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
TURVALLISUUSASIAKIRJA
Turvallisuusasiakirja 1/7 TURVALLISUUSASIAKIRJA URAKKALASKENTA-ASIAKIRJA 16066-011L 16066-011V 16066-011K Turvallisuusasiakirja 2/7 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus...
TURVALLISUUSASIAKIRJA KOLARIN KUNTA JÄNKÄNPAIKANTIEN MUUTOS
KOLARIN KUNTA JÄNKÄNPAIKANTIEN MUUTOS 2019 2 1. YLEISTÄ... 3 1.1. N TARKOITUS... 3 1.2. PÄÄTOTEUTTAJA... 3 1.3. TILAAJAN YLEISET TURVALLISUUSOHJEET... 3 1.4. YHDYSHENKILÖT... 3 1.5. TYÖMAAN TURVALLISUUSSUUNNITTELU...
1 YLEISTÄ... 3 3 TYÖMAASUUNNITELMA... 8
RHK Turvallisuussuunnitelmien laadinta 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSSUUNNITELMA... 4 2.1 Yleistä... 4 2.2 Junaturvallisuusasiat turvallisuussuunnitelmassa... 6 2.3 Rakentamista koskeva turvallisuussuunnitelma...
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 (7) TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA NURMIJÄRVI, SYRJÄLÄN KOULUN LÄHILIIKUNTA-ALUEEN RAKENNUSURAKKA TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 ERI OSAPUOLTEN TURVALLISUUSTEHTÄVÄT...
KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230,
TURVALLISUUSASIAKIRJA HAMARINTIEN KYRKÖSJÄRVENTIEN UITTOMIEHENKADUN SOUKKAJOKI/SIMUNA KIERTOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN
www.seinajoki.fi 1(14) HAMARINTIEN KYRKÖSJÄRVENTIEN UITTOMIEHENKADUN KIERTOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN SOUKKAJOKI/SIMUNA versio 1.4 www.seinajoki.fi 2(14) Sisällysluettelo: 1 YLEISTÄ 4 1.1 Turvallisuusasiakirjan
TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja Punkalaitumen kunta Tekninen toimi 22.3.2017 PUNKALAITUMEN KUNTA 2(6) Sisällys 1 YLEISTÄ... 3 1.1 TURVALLISUUSASIAKIRJAN TARKOITUS...
TURVALLISUUSASIAKIRJA RISKUNTIEN RAITIN RAKENTAMINEN RISKUNMÄKI. TEKNIIKKAKESKUS PL Liite SEINÄJOKI
www.seinajoki.fi 1(11) RISKUNTIEN RAITIN RAKENTAMINEN RISKUNMÄKI versio 1.4 www.seinajoki.fi 2(11) Sisällysluettelo: 1 YLEISTÄ 4 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 4 1.2 Päätoteuttaja 4 1.3 Töiden yhteensovitus
TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 TURVALLISUUSASIAKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 2 1.2 Päätoteuttaja 2 1.3 Töiden yhteensovitus 2 1.4 Yhdyshenkilöt 3 2. TYÖALUE JA SEN OLOSUHTEET 3 2.1 Ylläpitoalue
Työturvallisuusasiakirja. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL
Työturvallisuusasiakirja Staran pienlouhintatyöt ajalla 1.1. 31.12.2017 2(7) SISÄLLYSLUETTELO 1. 2. YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus...
IISALMEN KAUPUNKI Tekninen keskus Pohjolankatu IISALMI. TURVALLISUUSASIAKIRJA Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja 2017
Pohjolankatu 14 74100 IISALMI Asfalttipäällystystöiden turvallisuusasiakirja 2017 2017 IISALMEN KAUPUNKI SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 1.2 Päätoteuttaja...3 1.3 Töiden
Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA. Raision talvihoidon alueurakka Raision kaupunki
Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA Raision talvihoidon alueurakka 2019 2022 23.5.2019 Raision kaupunki 2(7) TURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...
HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä Turvallisuusasiakirja (Valtioneuvoston asetus 205 / 2009) 9.6.2010 Hannikaisenkatu 17
Turvallisuusasiakirja
Pieksämäen kaupunki Turvallisuusasiakirja (VNa 205/2009) Virtasalmen kaatopaikka Sulkemisen pintarakenneurakka 1.6.2015 Seuraavia yhteystietoja käytetään vakavissa onnettomuustapauksissa: Yleinen hätänumero
TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT
Liite 4 TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus... 4 1.4 Yhdyshenkilöt...
TURVALLISUUSASIAKIRJA
KAUHAJOEN KAUPUNKI URHEILUTIEN SILLAN rakentaminen kokonaisurakkana KAUPUNKI 2(7) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja 3 1.3 Töiden yhteensovitus 3 1.4
TURVALLISUUSASIAKIRJA 29.2.2012
TURVALLISUUSASIAKIRJA 29.2.2012 1(6) SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ 3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus 3 1.4 Yhdyshenkilöt... 3 2. TYÖALUE JA SEN OLOSUHTEET
KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA
KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA 22.2.2017 SUUNNITTELIJAT, ASIANTUNTIJAT 0 RAKENNUSKOHTEEN TIEDOT 0.1 Rakennuskohde ja -paikka Kihniön kunta, Kihniön yhtenäiskoulu
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä
KOIVIKKO D, RIVITALON PERUSKORJAUS, KVR TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 KOIVIKKO D, RIVITALON PERUSKORJAUS, KVR TURVALLISUUSASIAKIRJA 3.5.2017 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2. Turvallisuusasiakirjan laadinta ja ylläpito...
Turvallisuusasiakirja
Sammakkokangas Oy Turvallisuusasiakirja (VNa 205/2009) Sammakkokankaan pohjatun jätetäyttöalueen sulkeminen 28.02.2018 Seuraavia yhteystietoja käytetään vakavissa onnettomuustapauksissa: Yleinen hätänumero
TURVALLISUUSASIAKIRJA (7) NAKKILA HARJAVALTA PÄÄLLYSTYSURAKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA 2017-2018 1 (7) NAKKILA HARJAVALTA 3.2.2017 PÄÄLLYSTYSURAKKA 2017 2018 TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2017-2018 2 (7) SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 1.1. TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJAN
TURVALLISUUSASIAKIRJA
9.5.2017 TURVALLISUUSASIAKIRJA KYYHKYSENKATU 10 IMATRA Purku-urakka Laatija:Wise Group Finland Oy, Riitta Honkalammi Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 0 Yleistä 3 0.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 0.2 Päätoteuttajan
GRANIITTI- JA BETONIKIVITYÖT
Tekninen keskus GRANIITTI- JA BETONIKIVITYÖT TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2(8) Sisältö 1. TAUSTAA 3 1.1 Lainsäädännön vaatimus 3 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 2 ERI OSAPUOLTEN TEHTÄVÄT
LOUHINTATÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 LOUHINTATÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 2 1 Turvallisuusasia kirjan soveltaminen Tämä turvallisuusaisakirja on tarkoitettu noudettavaksi Leppävirran kunnan tilaamilla työmailla suoritettavissa räjäytys-
Järvenpään kaupungin KIVITYÖT 2013-2014
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus 11.2.2013 Järvenpään kaupungin KIVITYÖT 2013-2014 TURVALLISUUSASIAKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 2(7) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus
Polvijärven kunta. Kallioniementien peruskorjaus plv. 0-1323. Rakennussuunnitelma
Polvijärven kunta Rakennussuunnitelma 08.10.2013 Polvijärven kunta 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2. Turvallisuuskoordinaattori... 3 1.3. Päätoteuttaja...
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI. TURVALLISUUSASIAKIRJA Päällysteurakan turvallisuusasiakirja
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TURVALLISUUSASIAKIRJA Päällysteurakan turvallisuusasiakirja TURVALLISUUSASIAKIRJA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3
VANTAAN KAUPUNKI ULKOVALAISTUSTÖIDEN YLEINEN TURVALLISUUSASIAKIRJA
VANTAAN KAUPUNKI ULKOVALAISTUSTÖIDEN YLEINEN TURVALLISUUSASIAKIRJA Vantaan kaupunki Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 1.1 YLEISEN TURVALLISUUSASIAKIRJAN TARKOITUS... 1 1.2 PÄÄTOTEUTTAJA... 1 1.3 TÖIDEN YHTEENSOVITUS...
23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita.
YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (5) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Syrjälän koulun lähiliikuntaalueen rakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Päiväys 12.4.2018 Savonlinnan Vuokratalot Oy / Hilkanhaka 7 ja 8 purku-urakka Kuusniementie 17 B ja 19, 57600 Savonlinna Savonlinnan Vuokratalot Oy Puistokatu 13 57100 Savonlinna
ALUEURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
Sivu 1/9 Tilaaja: Oriveden kaupunki Keskustie 23 35300 ORIVESI Hanke: Oriveden kaupungin aseman seudun talvikunnossapidon alueurakka 2017 2020 ALUEURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Sivu 2/9 SISÄLLYSLUETTELO:
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ. Turun kaupunki. Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Tilapalvelut PL11 20100 TURKU
Turun kaupunki TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Sivu 1/5 Tilaaja: Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Tilapalvelut PL11 20100 TURKU TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ 1.1. Turvallisuusasiakirjan tarkoitus
TURVALLISUUSASIAKIRJA NIEMISTÖ 2019 ASUNTOALUE NIEMISTÖ LIITE 2. versio 1.4. SEINÄJOEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön toimiala Yhdyskuntatekniikka
LIITE 2 TURVALLISUUSASIAKIRJA NIEMISTÖ 2019 ASUNTOALUE NIEMISTÖ versio 1.4 SEINÄJOEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön toimiala Yhdyskuntatekniikka Kirkkokatu 6 PL 215 60101 Seinäjoki p. 06 416 2111 (vaihde)
Nivan yritysalueen pihan saneeraus
Nivan yritysalueen pihan saneeraus Sisällys 0.1 RAKENNUTTAJA... 3 0.2 TURVALLISUUSASIAKIRJAN LAATIJA... 3 0.3 KOHDE... 3 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus... 4 1.2 Toteutusmuoto ja päätoteuttajan
Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus
LAPINLAHDEN KUNTA pvm 4.1.2019 TEKNINEN OSASTO Asematie 4, 2.krs 73100 LAPINLAHTI Rakennuttajan turvallisuusasiakirjat Osa: Menettelyohjeet Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus 2 (5) SISÄLTÖ
TURVALLISUUSASIAKIRJA
3.4.2017 Sivu 1/8 Tilaaja: Iisalmen kaupunki / Tekninen toimiala PL 10 74101 IISALMI Hanke: Kauppis-Heikin koulun purku-urakka TURVALLISUUSASIAKIRJA Iisalmen kaupungin Toimitilat Pohjolankatu 14, 74100
TAAVETIN KATUVALAISTUKSEN SANEERAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA
1/8 LUUMÄEN KUNTA TAAVETIN KATUVALAISTUKSEN SANEERAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA 24.3.2017 LUUMÄKI Sisältö 1 YLEISTÄ 3 2 Eri osapuolten turvallisuustehtävät 3 2.1 Rakennuttajan turvallisuustehtävät 3 2.2 Urakoitsijan
TURVALLISUUSASIAKIRJA Päällysteurakan turvallisuusasiakirja
LIITEASIAKIRJA 4 Hyvinkään kaupunki Päällysteurakan turvallisuusasiakirja Hyvinkään kaupunki SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 1.2 Päätoteuttaja...3 1.3 Töiden yhteensovitus...3
Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut ALASTARO. Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri
Tilaaja: Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut 32440 ALASTARO Laatija: Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri Hanke: Uimahalli Vesihovin saneeraus Kuusitie 1 32210 LOIMAA Versio Sisältö Vaihe Päiväys
LUUMÄEN KUNTA PATERITIE VALLITIE RIIHITIE KUNNALLISTEKNIIKAN SANEERAUS 2018 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
LUUMÄEN KUNTA PATERITIE VALLITIE RIIHITIE TAAVETIN KESKUSTAN KUNNALLISTEKNIIKAN SANEERAUS 2018 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 18.12.2017 2/8 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Eri osapuolten turvallisuustehtävät
Kauhavan kaupunki Yhdyskuntatekniikka. Päällystystyöt Turvallisuusasiakirja
Kauhavan kaupunki Yhdyskuntatekniikka Päällystystyöt 2019 Turvallisuusasiakirja 2 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 1.2 Päätoteuttaja...3
TURVALLISUUSASIAKIRJA MULLINMÄENTIEN SILTA1 (7) HARJAVALTA 24.6.2013 MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILTA TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA MULLINMÄENTIEN SILTA1 (7) HARJAVALTA 24.6.2013 MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILTA TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA MULLINMÄENTIEN SILTA2 (7) SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 1.1. TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJAN
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 (8) TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN LIIKUNTAPUISTON MAANRAKENNUSURAKKA TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 ERI OSAPUOLTEN TURVALLISUUSTEHTÄVÄT...
TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA 22.2.2019 Tilaaja: SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ RATAKATU 36 Hanke: TOIMISTOTILOJEN JÄÄHDYTYSJÄRJESTELMÄT Asiakirjan versiopäivitykset 22.2.2019, Pertti Jalonen, Luotu turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja. (VNa 205/2009)
Turvallisuusasiakirja (VNa 205/2009) Liikennevirasto Turvallisuusasiakirja, tie-, rata- ja vesiväylähankkeet, versio 20.8.2014 Seuraavia yhteystietoja käytetään vakavissa onnettomuustapauksissa: Yleinen
TILAAJAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
BERNERIN HALLIN VESIKATTEEN UUSIMINEN TILAAJAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Laatija: Osmo Jauhiainen 1 (4) TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus Tämä turvallisuusasiakirja on
Turvallisuusliite. Laitilan kaupunki. Kaukolankodin astianpesulinjastotilan saneeraus
Turvallisuusliite Laitilan kaupunki Kaukolankodin astianpesulinjastotilan saneeraus HANKE 3/ 2017 1. Yleistä Nämä ohjeet koskevat kohteen suunnittelijoita, urakoitsijoita ja rakennuttajan edustajia. Sen
PELTOKAAREN KAAVA-ALUEEN MELUESTE TURVALLISUUSASIAKIRJA
6.2.2015 PELTOKAAREN KAAVA-ALUEEN MELUESTE Tämä turvallisuusasiakirja on rakennustyön turvallisuudesta annetun Valtioneuvoston asetuksen Vna 205/2009 mukainen rakennustyön suunnittelua ja valmistelua varten
KITTILÄN YLÄKOULU Piha-alueet ja huoltotie
Urakkaohjelman liite 1. KITTILÄN KUNTA Tekninen osasto KITTILÄN YLÄKOULU Piha-alueet ja huoltotie TURVALLISUUSASIAKIRJA 1(6) 1 YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus Turvallisuusliite on Valtioneuvoston
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän Energia Oy 1 (6) TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ 1.1 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJAN TARKOITUS Tämä turvallisuusasiakirja on rakennustyön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston
Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen
Nimitys 1 (5) Eteläisen hankinta-alueen kunnossapidon laadunvalvontaurakka 2017-2020 Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen ELY-keskus on rakennuttajan ominaisuudessa nimennyt
LAIHIAN KUNTA UREHEILUKESKUKSEN HUOLTORAKENNUKSEN PURKAMINEN PURKU-URAKKA
LAIHIAN KUNTA UREHEILUKESKUKSEN HUOLTORAKENNUKSEN PURKAMINEN PURKU-URAKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA 25.2.2016 HUOLTORAKENNUKSEN PURKU-URAKKA 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 0 YLEISTÄ... 3 0.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus...
PÄÄLLYSTEPAIKKAUSTYÖT TURVALLISUUSASIAKIRJA
Tekninen palvelukeskus 20.3.2014 Liite 5 PÄÄLLYSTEPAIKKAUSTYÖT TURVALLISUUSASIAKIRJA Tekninen palvelukeskus 20.3.2014 Liite 5 1 YLEISTÄ... 1-1 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus... 1-1 1.2 Päätoteuttaja...
Tietyömaiden merkitseminen. Autoliitto Pekka Petäjäniemi
Tietyömaiden merkitseminen Autoliitto 31.5.2016 Pekka Petäjäniemi Tietyömaiden liikennejärjestelyiden periaatteet ja tavoitteet 30.1.2016 2 Tiepidon tekniset ohjeet - sivuilta 20.1.2015 3 Tilaajan asettamat
Tämä työturvallisuusasiakirja on rakennustyön suunnittelua ja valmistelua sekä rakennustyön toteutusta varten laadittu asiakirja.
kesäkuu 2007 1 (5) TURVALLISUUSASIAKIRJA Rakennuttajan tehtävänä on laatia kohteesta turvallisuusasiakirja, jossa esitetään rakennushankkeen ominaisuuksista, olosuhteista ja luonteesta aiheutuvat erityiset
TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE
SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN
KATUVALAISTUSTYÖN TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 (8) SONKAJÄRVEN KUNTA Tekninen toimi kunnaninsinööri Jari Sihvonen Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI KATUVALAISTUSTYÖN TURVALLISUUSASIAKIRJA 23.2.2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...4 1.1 Turvallisuusasiakirjan
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
Työturvallisuusasiakirja TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA TALVIHOIDON HANKINTA TALVIKAUSILLE 2017/18, 2018/19 JA 2019/20 + OPTIOKAUDELLE 2020/21 Työturvallisuusasiakirja 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA...
PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNISET PALVELUT VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS
PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNISET PALVELUT VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS 8.9.2017 VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1.... 3 2. TURVALLISUUSORGANISAATIO... 3 3. RAKENNUSHANKKEEN OMINAISUUDET...
Tarvasjoen paloasema TYÖTURVALLISUUSLIITE URAKKAOHJELMAAN. Liite urakkaohjelmaan SISÄLLYSLUETTELO
Liite urakkaohjelmaan Tarvasjoen paloasema TYÖTURVALLISUUSLIITE URAKKAOHJELMAAN SISÄLLYSLUETTELO 0 YLEISTÄ... 2 0.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus... 2 0.2 Päätoteuttaja... 2 0.3 Töiden yhteensovittaminen...
Turvallisuus suunnitteluvaiheessa
Turvallisuus suunnitteluvaiheessa Risto Lappalainen, Jaana Kalliolaakso Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Veera Jämsén (RATA2018) 1.2.2018 Jaana Kalliolaakso 2 Lainsäädännön asettamat vaatimukset Keskeisimmät
TURVALLISUUSASIAKIRJA; KVR-URAKKA
29.3.2018 Sivu 1/10 Projektinumero: HERNEJÄRVI Tilaaja: Iisalmen kaupunki/ Tekninen toimiala PL 10 74101 Iisalmi Hanke: Hernejärven kouluhanke, uudisrakennus TURVALLISUUSASIAKIRJA; KVR-URAKKA Sivu 2/10
PELTOKAAREN KAAVA-ALUEEN MELUESTE MENETTELYOHJEET
6.2.2015 PELTOKAAREN KAAVA-ALUEEN MELUESTE Sivu 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä... 3 1.1 1.2 Kohteen määrittely... 3 Kohteeseen liittyviä erityistietoja ja -vaatimuksia... 3 1.3 Menettelyohjeiden velvoittavuus...
SUDENAUTION TIEKUNTA VATASENRANNANTIEN JA SUDENAUTION TIEN PARANTAMINEN TURVALLISUUSASIAKIRJA
1/9 SUDENAUTION TIEKUNTA VATASENRANNANTIEN JA SUDENAUTION TIEN PARANTAMINEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 18..7.2014 2/9 Sisältö 1 YLEISTÄ 3 2 Eri osapuolten turvallisuustehtävät 3 2.1 Rakennuttajan turvallisuustehtävät
Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET
Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,
Maakaasu- ja kaukolämpölinjat
Maakaasu- ja kaukolämpölinjat Ohjeet kaivutyömaille joilla sijaitsee Elenia Lämmön maakaasu- ja kaukolämpölinjoja 1 Kaasu- ja kaukolämpölinjat Simo Loisa Elenia Lämpö Oy Rakentaminen kaukolämpölinjan 2
Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan?
Monttumaanantai, 18.5.2015 Annina Peisa, Lemminkäinen Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan? Maansiirto 8/1983 Vastuu kaivantotyön turvallisuudesta kuuluu hankkeen kaikille osapuolille Rakennuttaja
Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka, Turvallisuusasiakirja, kokonaisurakka 1. YLEISTÄ Turvallisuusasiakirjan tarkoitus...
TURVALLISUUSASIAKIRJA 16.10.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska Hanke: Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka Visalantie 5, 84100 Ylivieska
TYÖTURVALLISUUSLIITE
JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALOT Kisakuja 79600 JOROINEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 17.08.2013 Tämä työturvallisuusliite koskee seuraavia urakoita: Pääurakka (Rakennusurakka)
TILAAJAN TURVALLISUUSSÄÄNNÖT
PERHON KUNNAN PIHOJEN JA TEIDEN TALVIPUHTAANPITO 2015 2018 TILAAJAN TURVALLISUUSSÄÄNNÖT 1(4) URAKOITSIJOITA VELVOITTAVAT YLEISET TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT PERHON KUNNAN RAKENNUSURAKOISSA JA KUNNOSSAPITOTÖISSÄ
Laihian kunta Tekninen osasto ULKOVALAISTUSTÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 21.5.2014
Laihian kunta Tekninen osasto ULKOVALAISTUSTÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 21.5.2014 2(6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja 3 1.3 Töiden yhteensovitus
Neitsytmäen kunnallistekniikka
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Neitsytmäen kunnallistekniikka Turvallisuusasiakirja FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Turvallisuusasiakirja 1 (9) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan
TURVALLISUUSASIAKIRJA
16.3.2016 1 (14) PIKKUKETUNKUJAN JA PEURANPOLUN RAKENTAMINEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 16.3.2016 2 (14) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 2. URAKAN TURVALLISUUSPERIAATTEET...
METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE
FCG Finnish Consulting Group Oy NURMIJÄRVEN KUNTA METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE Työturvallisuusasiakirja P14142 21.5.2012 FCG Finnish
JAETUN URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
1.3.2016 Sivu 1/8 Tilaaja: Pirkkalan kunta Hanke: Nuolialan yhtenäiskoulu JAETUN URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Asiakirjan versiopäivitykset 1.3.2016, Luotu turvallisuusasiakirja suunnittelua varten ALUSTAVA!
TURVALLISUUSASIAKIRJA
TYÖNUMERO:20601187 PORNAISTEN KUNTA JOKIKUJA 2 (18) Muutoslista FIANRY FIMARI FIJOAM VALMIS KOMMENTEILLE FIJOAM LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisällysluettelo 0 RAKENNUSHANKKEEN
KALAASIN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKKA
MÄNTSÄLÄN KUNTA KALAASIN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖNRO 509 16.9.2009 Matti Sulonen Suunnitteluinsinööri Tekninen palvelukeskus Heikinkuja 4 04600 Mäntsälä p. +358 40 314 5462 2
SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ... 1 2. VAARAA AIHEUTTAVAT RAKENNUSTYÖT... 3 3. RAKENNUSTYÖN SUORITUSVAATIMUKSIA... 3
Mäntyharjun päiväkoti Turvallisuusasiakirja 1 / 5 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ... 1 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 1 1.2 Päätoteuttaja... 2 1.3 Urakoitsijat... 2 1.4 Töiden yhteensovitus ja työsuojelu...
Porvoon kaupunki RIHKAMAKATU KIVITYÖT Turvallisuusasiakirja
Porvoon kaupunki RIHKAMAKATU KIVITYÖT 2017 4.8.2017 Turvallisuusasiakirja 1. YLEISTÄ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1.1. Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus ja yleiskuvaus 1.2. Päätoteuttaja
TURVALLISUUSASIAKIRJA
KAJAANIN KAUPUNKI Ympäristötekninen toimiala Tilakeskus TURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖKOHDE: Menninkäisen päiväkodin liikennejärjestelyt TURVALLISUUSASIAKIRJA: Menninkäisen päiväkodin liikennejärjestelyt, KAJAANI
Varkaudenmäentien kunnallistekniikan rakentaminen
EURAN KUNTA Varkaudenmäentien kunnallistekniikan rakentaminen Turvallisuusasiakirja Vitomittaus Oy 8.3.2017 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 2 1.2 Työsuojelusäädöksiä...
HATTULAN YHTEISKOULU/LUKION VESIKATTEEN UUSIMINEN
HATTULAN YHTEISKOULU/LUKION VESIKATTEEN UUSIMINEN TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖTURVALLISUUS JA YMPÄRISTÖASIAT 3.1 Yleistä Työturvallisuuteen liittyvät asiat ja työsuojeluorganisaatio on esitettävä työmaan
TURVALLISUUSASIAKIRJA
Urakkaohjelman liite 1. 1KITTILÄN KUNTA Tekninen osasto LATURAKAN ASEMAKAAVA-ALUEEN KATUJEN, KEVYEN LII- KENTEEN VÄYLIEN JA ULKOILUREITIN RAKENTAMINEN SEKÄ RAKKAVAARANTIEN SUOJATIEJÄRJESTELYT JÄRVELÄNTIE
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
1 (9) SISÄLLYSLUETTELO ETELÄISEN RAKENNUSPIIRIN VALAISTUSTYÖT 2012 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 2.4.2012 1. YLEISTÄ 2 1.1. Lainsäädännön vaatimus 2 1.2. Turvallisuusasiakirjan tarkoitus ja merkitys 2 1.3.