Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti"

Transkriptio

1 Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kihniön kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Liukku 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Petri Liukku Kunnanjohtaja petri.liukku@kihnio.fi 4. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Toimielimen nimi - Kunnanhallitus 6. Onko vastaaja

2 7. Kunta numero tilastokeskuksen luokituksessa 8. 5 :ssä säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava mahdollisuuksien mukaan lähellä asukkaita, mutta palveluja voidaan niiden saatavuuden tai laadun turvaamisen niin edellyttäessä keskittää. Onko linjaus tarkoituksenmukainen? - Mikäli palveluiden keskittämiselle annetaan yleispätevä hyväksyntä, on todennäköistä, että valtaosa palveluista siirtyy nykyisten kuntien ulkopuolelle. Lähipalveluiden varmistamiseksi tulee säätää samanaikaisesti ns. lähipalvelulaki :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako lakiehdotus kielellisten oikeuksien toteutumisen riittävän hyvin? 10. Muita huomioita 1 luvun säännöksistä - Asukasta lähellä tuotettavista palveluista tulisi säätää ns. lähipalvelulaki, mikä määrittää mitkä nimenomaiset palvelut tulee tuottaa lähellä palvelunkäyttäjää. Ainoa voimassaoleva lähipalvelua määrittävä oikeussäännös koskee koulukyydityksiä :ssä säädetään sosiaali- ja terveysalueista sekä perustason alueista. Järjestämisvastuun

3 jakautumisesta sosiaali- ja terveysalueen sekä perustason alueen välillä säädetään tarkemmin 11 :ssä. Pääsäännön mukaisesti sosiaali- ja terveysalue vastaa kaikkien palvelujen järjestämisestä. Perustason alueella on kuitenkin rajoitettu palvelujen järjestämisoikeus. Tulisiko kaikkien sosiaalija terveyspalvelujen kuulua vain sosiaali- ja terveysalueen järjestämisvastuulle? - Järjestämisoikeus tulee olla erityisesti perustason alueilla, mutta työnjako tulee olla tarkasti määritelty. Esitetty malli sote- alueineen luo sekaannusta ja monimutkaisia hallintorakenteita :ssä säädetään sosiaali- ja terveysalueiden sekä perustason alueiden muodostumisen yleisistä edellytyksistä. Ovatko laissa määritellyt sosiaali- ja terveysalueiden yleiset edellytykset riittävän selkeitä? 13. Ovatko laissa määritellyt perustason alueiden yleiset edellytykset riittävän selkeät?

4 :ssä säädetään järjestämisvastuun jakautumisesta sosiaali- ja terveysalueen sekä perustason alueen välillä. Valitkaa seuraavista vastausvaihtoehdoista yksi, joka vastaa parhaiten näkemystänne. Avoimet vastaukset: Perustason alueen järjestämisvastuulla tulisi olla enemmän palveluja - Lisää kohdassa muita huomioita :ssä säädetään erityisvastuualueiden tehtävistä. Tuleeko erityisvastuualueella olla kaikki säännöksessä luetellut tehtävät? - Lisäksi tulee tutkia mahdolliset päällekkäisyydet valtionhallintoon kuuluvien virastojen ja laitosten toiminnassa. 16. Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen Ei, valitkaa seuraavista erityisvastuualueille säädetyistä tehtävistä ne, joita erityisvastuualueilla ei mielestänne tulisi olla. Ei vastauksia. 17. Muita huomioita 2 luvun säännöksistä - Kysymys 12 ) Perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys tulee kuulua myös perustason vastuulle ( valinnan vapaus). ssä 11 Ympärivuorokautinen päivystys kuuluisi vain sote- alueille :ssä säädetään sosiaali- ja terveysalueen sekä perustason alueen hallinnosta. Pääsääntöisesti alueiden hallinto järjestetään vastuukuntamallilla, joka poikkeaa nykyisin käytössä olevasta vastuukuntamallista. Onko järjestämislain mukainen vastuukuntamalli selkeä?

5 - Vastuukuntamallia ei voi ehdottaa lakiehdotuksen perusteluihin ennen sen perustuslainmukaisuuden selvittämistä. Pienten kuntien vaikutusmahdollisuudet olemattomat :ssä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon oikeudellisesta ja taloudellisesta vastuusta. Onko sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen oikeudellinen vastuutaho säännösten perusteella selkeä? - Oikeudellinen ja taloudellinen vastuu selviää vasta vastuukuntamallin perustuslainmukaisuuden selvittämisen jälkeen :ssä säädetään edellytyksistä, joiden toteutuessa sosiaali- ja terveysalueeseen kuuluvat kunnat voivat päättää alueen hallinnoimisesta kuntayhtymämallilla. Yksi edellytyksistä on, että kuntayhtymää kannattaa vähintään puolet alueen kunnista, joiden asukasluku on vähintään 2/3 alueen yhteenlasketusta asukasluvusta. Ovatko nämä suhdeluvut oikeita?

6 21. Pitäisikö sote-alueeseen kuuluvilla kunnilla olla esitettyä vapaampi mahdollisuus sopia, hallinnoidaanko aluetta vastuukuntamallilla vai kuntayhtymämallilla? :ssä säädetään vastuukuntamallin yhteistoimintasopimuksesta. Edustajainkokous hyväksyy yhteistoimintasopimuksen. Kuinka yhteistoimintasopimuksesta tulisi päättää? :ssä säädetään vastuukunnan yhteisestä toimielimestä. Kaikista kunnista ei välttämättä ole edustajaa toimielimessä. Onko tarkoituksenmukaista, että lain mukaan kaikilla kunnilla ei tarvitse olla edustajaa toimielimessä?

7 - Perustuslain suojaama kuntien itsehallinto ei toteudu mikäli kunnalla ei ole edustajaa toimielimessä. Pelkkä maksajan rooli ei täytä kunnallisen itsehallinnon määritettä :ssä säädetään vastuukuntamallin toimielimen tehtävistä. Ovatko ne hyväksyttäviä? - Kaikkiin vastuukuntaa koskeviin kysymyksiin voidaan vastata vasta, kun sen perustuslainmukaisuus on selvitetty. 25. Onko hyväksyttävää, että vastuukuntamallissa toimielimen tilinpäätös tulee hyväksyä edustajainkokouksessa? - Kaikkiin vastuukuntaa koskeviin kysymyksiin voidaan vastata vasta, kun sen perustuslainmukaisuus on selvitetty :ssä säädetään erityisvastuualueiden hallinnosta. Onko esitetty erityisvastuualueen hallinnon järjestäminen mielestänne tarkoituksenmukainen?

8 - Erityisvastuualueen tehtävät ja hallinto olisi järkevintä kytkeä osaksi yliopistollisen sairaalan kuntayhtymän toimintaa. Erillisten erityisvastuualueiden luominen lisää entisestään byrokratiaa ja monimutkaisia hallintohimmeleitä :ssä säädetään erityisvastuualueen hallituksen kokoonpanosta. Onko hallituksen kokoonpano tarkoituksenmukainen? - Pyrkimys päätöksenteon asiantuntijuuden vahvistamiseen on oikea :ssä säädetään erityisvastuualueen päätösvallasta. Onko hyväksyttävää, että erityisvastuualueilla on suoraa päätösvaltaa sote- ja perustason alueiden päätösvaltaan kuuluvissa asioissa? - Kaikkea sitovaa ohjausta tulisi päinvastoin vähentää ja antaa organisaatioille enemmän liikkumatilaa toimintojensa kehittämiseen. Tällä tavoin löytyy myös enemmän innovatiivisia uusia toimintamalleja.

9 29. Muita huomioita 3 luvun säännöksistä Ei vastauksia. 30. Huomioita 4 luvun säännöksistä Ei vastauksia :ssä säädetään perustason alueen rahoituksesta ja kuntien välisestä kustannusten jaosta. Onko perustason alueen rahoitusperiaate selkeä? :ssä säädetään sote-alueen rahoituksesta ja kuntien välisestä kustannusten jaosta. Sote-alueen rahoitus koostuu sekä alueen kuntien että sote-alueeseen mahdollisesti kuuluvien perustason alueiden maksuosuuksista. Onko sote-alueen rahoitus selkeä? - Lause sote- alueeseen mahdollisesti kuuluvien perustason alueiden maksuosuuksista on epäselvä. Kihniön kunnalla on olettamus, että myös perustason kunnat määräytyvät kuulumaan sote- alueeseen ilman mahdollisuutta valita. ( 7 jokaisen kunnan on kuuluttava johonkin sote- alueeseen ) :ssä säädetään erityisvastuualueen rahoituksesta ja kuntien välisestä kustannusten jaosta. Onko ervan rahoitus selkeä?

10 - Selkeä, mutta ei hyväksyttävä, koska erva- alueiden rahoitus on kunnille taloudellinen lisärasite, mikään ns. vanha kulu ei poistu._ :ssä säädetään alijäämän kattamisvelvollisuudesta perustason alueella, sote-alueella ja erityisvastuualueella. Onko säännös hyväksyttävä? - Esitetty malli estää toimijoita siirtämään kertynyttä alijäämää kunnan taseesta kuntayhtymiin piiloon. 35. Muita huomioita luvun 5 säännöksistä - Huolestuttavaa on, että palveluiden rahoitusvastuu säilyy peruskunnilla, mutta palveluiden järjestämisvastuu siirtyy sote- alueille, jonka päätöksen teosta vastaa sen omat toimielimet. Sote- alueen päätöksentekoon ei juridisesti pysty vaikuttamaan sen paremmin vastuukunnan toimielimet kuin sopimuskuntienkaan toimielimet ( 23 otto-oikeuden kieltäminen). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valta on siirretty välilliselle (toisen asteen demokratiaa) demokratiaelimelle, eikä ole enää suoraan valtuustojen käsissä. 36. Huomioita 6 luvun säännöksistä Ei vastauksia :ssä säädetään henkilön hoidon järjestämisestä hänen muuttaessa uuteen kotikuntaan. Nykyään kotikunnan muuttuessa perhehoidon, laitoshoidon ja asumispalvelujen rahoitusvastuu säilyy entisellä kotikunnalla. Ehdotuksen mukaan järjestämisvastuun siirtyessä myös rahoitusvastuu siirtyy uudelle kotikunnalle. Onko esityksen mukainen rahoitusvastuun siirtyminen kotikunnan muuttuessa hyväksyttävää?

11 - On loogista ja selkeyttävää, että rahoitusvastuu on uudella kotikunnalla. Lisäksi tarpeeton rahanvaihto kuntien välillä loppuu :ssä säädetään asiakas- ja potilastietojen rekisterinpidosta. Pidättekö hyväksyttävänä, että rekisterinpito määrätään sosiaali- ja terveysalueen vastuukunnan tehtäväksi myös perustason asiakas- ja potilastietojen osalta? - Sekä sote- alueella, että perustasolla tulee olla yhteneväiset asiakas- ja potilasjärjestelmät. 39. Muita huomioita 7 luvun säännöksistä Ei vastauksia. 40. Voimaanpanolain 3 ja 4 :ssä säädetään sote-alueen ja perustason alueen muodostamisesta. Onko väestökriteerien sitominen vuoden 2013 loppuun hyväksyttävää?

12 41. Onko alueista päättämisen aikataulu sopiva? - Aikataulu on liian kireä ( ), kun huomioidaan selvittämättömät asiat: Vaikutusarvioinnin täydentäminen (hallinto, kustannukset, asiakkaiden ja potilaan asema, henkilöstön asema, omaisuusjärjestelyt), Kuntien äänivalta ( voiko äänivalta määräytyä yksinomaan kuntien asukasluvun perusteella vai tarvitaanko ns äänileikkuri), Vastuukuntamallin perustuslainmukaisuus, Kuntien ja kuntalaisten yhdenvertaisuus :ssä säädetään Uudenmaan sosiaali- ja terveysalueesta. Onko säännös mielestänne hyväksyttävä? ota kantaa :ssä säädetään perustason alueen oikeudesta järjestää erikoissairaanhoidon palveluja. Onko säännöksen mukainen lupamenettely tarkoituksenmukainen? - Säännös luo sekavaa käytäntöä ja on täsmentämätön. Esityksessä määritetyt peruserikoissairaanhoidon palvelukokonaisuudet ( 13) ovat jo nykylain mukaan mahdollista tuottaa perustasolla jolloin esitetty malli luo vain lisäohjausta kunnille, mikä ei ole hyvä suuntaus.

13 :ssä säädetään henkilöstön asemasta. Ehdotukseen ei sisälly henkilöstön osalta määräaikaista siirtymäsuojaa. Onko henkilöstön asemasta säädetty asianmukaisesti? - Moninkertainen (kuntarakennelakiin sisältyy siirtymäsuoja) siirtymäsuoja haittaa palvelujen järkevää organisoimista. Siirtymäsäännös olisi myös turha, koska ammattitaitoisesta työvoimasta on jo muutoinkin pulaa, kiihtyvä eläköityminen lisää pulaa työvoimasta :ssä on säädetty omaisuusjärjestelyistä. Onko linjaus hyväksyttävä? - Koska valtion linjaus on, että sairaanhoitopiirit tulee purkaa, tulisi valtion vastata juridisista - ja muista henkilöstö- sekä materiaalikustannuksista joita omaisuusjärjestely vaatii. 46. Millaista muutostukea toivoisitte valtioneuvoston kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen tarjoavan? - Parasta muutostukea on lakien yksiselitteisyys. Tulkintaepäselvyydet vievät uudistuksesta pohjan, eikä käytännön toimiin päästä joustavasti. 47. Muut kommentit hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - Sote- alueista ilmoittaminen voi tapahtua kohtuullisen valmisteluajan kuluttua vasta sitten kun sote- laki on saanut lainvoiman ja kunnilla on asiasta kaikki tarvittava tieto käytettävissään ilman tulkintaepäselvyyksiä. Lisäksi Kihniön kunta vastustaa pyrkimystä rajoittaa yksityisen palveluliiketoiminnan käyttämistä kunnallisessa toiminnassa. Tällainen pyrkimys on paitsi elinkeinovapauden vastainen, mutta myös kunnallisen itsehallinnon periaatteiden vastaista. Kokonaisuudessaan Kihniön kunta näkee, että ehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi ei vastaa kuntakentän näkemyksiä. Lain valmistelu tulisi keskeyttää. Uudessa valmistelussa tulisi ottaa huomioon kuntien paikalliset tarpeet.

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tuusniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Auvinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalialan Työnantajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin aluehallintovirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Ainasoja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun liitto kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heimo Keränen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Kaljunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kajaanin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Komulainen-Lepistö 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hailuodon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Mattila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Iisalmen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Ronkainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM Vastausaika 27.2.2014 13:05:09 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kymenlaakson Liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Ulla Silmäri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaalijalan kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Jokinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hirvensalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heli Rummukainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuusamon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Isoviita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lääkäriliiton Länsipohjan paikallisosaston johtokunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sanna Papunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouni Nummi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marika Rönnberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Jan Löfstedt PTH-yksikön ylilääkäri

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Jan Löfstedt PTH-yksikön ylilääkäri Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Jan Löfstedt PTH-yksikön

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A.

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A. TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Heinäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Riitta A. Tilus 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Riitta A. Tilus Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :55: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :55: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Lausuntopyyntö STM Vastausaika 10.3.2014 11:55:06 Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kuuloliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Anniina Lavikainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Petäjäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulla Pietilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/iso-yhdistyksen hallitus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Kauppila 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rääkkylän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Salme Soininen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Saarijärven kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Satu Autiosalo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keski-Pohjanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anne Sormunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Reumaliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Miranna Seppälä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marjo Säärelä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista Lausunnon antaminen luonnokseen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaksi laiksi KH 3.3.2014 Vastaukset lausuntopyyntölomakkeen kysymyksiin. 6. 5 :ssä säädetään palvelujen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Espoon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Remes Marja-Leena, Paavilainen Mika 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalityön tutkimuksen seura ry. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pia Eriksson, sihteeri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kemin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Liisa Niiranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hankasalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Rautio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Anneli Pohjola professori

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Anneli Pohjola professori Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anneli Pohjola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lääketeollisuus ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sirpa Rinta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kauniaisten kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Gun Söderlund 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - hallintopäällikkö Juha Kukkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT Liite 3. KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset. 1.Vastaajatahon virallinen nimi. Nimi Vaasan kaupunki

TAUSTATIEDOT Liite 3. KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset. 1.Vastaajatahon virallinen nimi. Nimi Vaasan kaupunki TAUSTATIEDOT Liite 3 1.Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Vaasan kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomussalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Asta Tolonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kärkölän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Merja Jaatinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautjärven kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annaleena Rita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapuan kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Leppänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Seppo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Luumäen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kristiina Pihlajamäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Virtaniemi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kannuksen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sirpa Kiianmies 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sini Terävä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Kivimäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Päijät-Hämeen liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana SImola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keminmaan kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Merja Michelsson 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Diabetesliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Vuorisalo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Psykiatriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Hanna-Mari Alanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Utajärven kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Haapapuro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Raija Kevarinmäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA 233 / 05.00.00 / 2013 (Iitin kh. 3.3.2014) Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Karkkilan kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta-Liisa Reiterä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sanna Lähteinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sjomen Nuorisopsykiatrinen Yhdistys ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - la Laukkanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lempäälän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Helin 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tervolan kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mika Simoska 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lavian kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - kunnansihteeri Johanna Järvensivu 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Toivakan kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heli Kantola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Virpi Kölhi 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Raahen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Räsänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :54: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :54: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Lausuntopyyntö STM Vastausaika 12.3.2014 9:54:25 Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Marjo

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Hallintopäällikkö Seija Saarelainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 19.02.2014 Ruskon kunnanhallitus Asianro 804/00.04.00/2013 27 Raision kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain

Lisätiedot

Viite: Sosiaali- ja terveysministeriön pyyntö 090:00/2013 (02.01.2014)

Viite: Sosiaali- ja terveysministeriön pyyntö 090:00/2013 (02.01.2014) LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 27.02.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Viite: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveydenhuollon palveluntuottajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Suvi Aherto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Arja Myllynpää 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vantaan kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Lumijärvi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lahden kaupunginhallitus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Janne Mäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Nurmijärven kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anne Pölönen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunginhallitus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marja-Liisa Rautanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

TAUSTATIEDT. Kaupunginhallitus 3.3.2014 liite nro 2 (1/14) TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. Nimi. Äänekosken kaupunki

TAUSTATIEDT. Kaupunginhallitus 3.3.2014 liite nro 2 (1/14) TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. Nimi. Äänekosken kaupunki Kaupunginhallitus 3.3.2014 liite nro 2 (1/14) TAUSTATIEDT TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Äänekosken kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Raija Kolehmainen Nimi 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KSTHKY:N VAMMAISNEUVOSTO 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kuusisto Eeva-Kaisa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hämeenkyrön kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Antero Alenius 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Avopediatrian jaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrikka Aito 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jussi Salo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Teija

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sipoon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marina Forsström 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kirkkonummen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Perusturvajohtaja Liisa Ståhle ja hallintopäällikkö Kati Kupiainen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ossi Tuomi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sepo Suorsa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KT Kuntatyönantajat 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrika Nybondas-Kangas 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkkalan kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kati Selkämaa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Palmulaakso-Nylund 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Päivi Hutri, johdon sihteeri 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hämeenkosken kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leila Tupasela 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hyvinkään kaupunki, Perusturva 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Laitinen-Parkkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rovaniemen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marja Marjetta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Marjamäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Imatran kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Miina Sokura 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varkauden kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Seppo Lehto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot