Ehkäisevän päihdetyön viikko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehkäisevän päihdetyön viikko"

Transkriptio

1 Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 18. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 ( ). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin päihdetyön kanssa. Tehdään yhdessä Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on vähentää päihdehaittoja, lisätä päihteisiin liittyvää tietoutta, edistää päihteettömiä elintapoja ja päihdeongelmista kärsivien kansalaisten oikeuksia. Ehkäisevän päihdetyön teemaviikolla erilaiset tahot viestivät yhdessä ehkäisevän työn merkityksestä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä ja järjestävät ihmisiä ja mediaa aktivoivia tapahtumia ympäri Suomen. Perinteinen Ehkäisevän päihdetyön viikko käynnistyy maanantaina Viikon aikana herätellään keskustelua ajankohtaisista päihdekysymyksistä ja tuodaan esille ehkäisevän päihdetyön laaja-alaisuutta ja merkitystä. Tänä vuonna huomiota kiinnitetään erityisesti ikääntyneiden päihteidenkäytön puheeksiottoon. Ikääntyneiden alkoholinkäyttö on lisääntynyt viime vuosina. Liiallisen alkoholinkäytön taustalla voi olla esimerkiksi yksinäisyyttä, tarpeettomuuden tunnetta tai kokemus elämän mielekkyyden katoamisesta. Monet ikäihmiset käyttävät myös säännöllisesti lääkkeitä ja alkoholia ja lääkkeiden yhteisvaikutukset voivat aiheuttaa terveydelle haittoja. edes kohtuullinen alkoholinkäyttö yhdessä lääkkeiden kanssa ei ole aina turvallista. Yli 65-vuotiaille onkin määritelty omat riskitasot alkoholin käytössä: enintään kaksi annosta kerralla ja enintään seitsemän annosta viikossa. Ehkäisevän päihdetyön viikolla kannustetaan niin ammattilaisia kuin ikääntyneiden läheisiä, ystäviä ja perheenjäseniä ottamaan päihteet rohkeasti puheeksi. Viikon slogan on Koska on hyvä hetki Ota päihteet puheeksi.

2 EHKÄPÄ-viikon 2017 tapahtumia Ylä-Savossa Juhani Ahon koulun päihdetunnit viikoilla Nuorten päihdetyöntekijä Laura Lapinkoski ja nuorisopalveluista Maarit Aho. Kuvallisen ilmaisun kilpailu Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja n luokan oppilaille. Sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen sarjakuva toimii ohjeena nuorille. Kilpailusta enemmän tietoa Maanantaina Kuvallisen ilmaisun kilpailu -kuntien palkituista töistä järjestetään näyttely Ylä-Savon Ohjaamossa marraskuun aikana. klo Avoin seminaari Savonia-ammattikorkeakoulun, Iisalmen kampuksen auditoriossa. Aiheena riippuvuussairaudet ja niiden puheeksiotto. Luennoitsijoina klo päihdepsykiatri Antti Loimalahti ja päihdeterapeutti, lähihoitaja Timo Luukkonen, klo psykologi Risto Nieminen ja klo Birgitta Grönfors. (Os. Haukisaarenkatu 2, ) Sonkajärvi Eläkeläisten uinti Iisalmen uimahallilla. Lähtö Sukevalta kirjastolta klo ja Sonkajärveltä torilta klo Matkan hinta on 10, joka sisältää kyydin, uimalipun ja vesijumpan. Koulukierros koulujen 5. ja 6. luokilla, vapaa-ajanohjaaja Raili Turunen ja sairaanhoitaja Niina Jaatinen. Ikääntyvien liikuntaryhmissä ja vanhusten päivätoiminnassa jaetaan Ehkäpä-tietoa viikon aikana. klo 8.00 alkaen Päiväkeskus Pysäkki ry, n päiväkeskus. Liikutaan yhdessä koko päivä. Luvassa on yhteinen kävelylenkki, frisbee golfia ja jumppa Einarin puistossa. Ota Riski Haltuun, STOPDIA mittauksia (verensokeri, verenpaine, paino). (Os. Huoltotie 2, )

3 Tiistaina Iisalmen nuorisopalvelujen tekemä Ehkäpä-teemaan liittyvä koulujalkautuminen YSAO Ahertajankaarrolle. Kiuruvesi klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Kiuruveden päiväkeskus. Seurakunnan tilaisuus; kohtaamispaikka ja hartaus. Sonkajärvi Päihderata Lyseotien koululla, mukana nuorten päihdetyöntekijä Laura Lapinkoski, etsivä nuorisotyöntekijä Mia Karvonen, SPR, Päiväkeskus Pysäkki ry ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä. Illalla Ehkäpä-toimintaa nuorisokahvila Kasperissa. Koulukierros koulujen 5. ja 6. luokilla, vapaa-ajanohjaaja Raili Turunen ja sairaanhoitaja Niina Jaatinen. Keskiviikkona Iisalmen nuorisopalvelujen tekemä Ehkäpä-teemaan liittyvä koulujalkautuminen SAKKY:lle. klo Iisalmen kulttuurikeskus, Eino Säisä sali, avoin koulutustilaisuus (maksuton) Koululaisten kuvallisen ilmaisun palkintojen jako klo KAKSI NAISTA keskustelua päihde- ja läheisriippuvuudesta klo Kouluttajat: Lääkäri Satu Korkiavuori ja perheterapeutti Riitta Koivula. klo Iisalmen kulttuurikeskus, Eino Säisä sali, avoin yleisöluento- ja keskustelutilaisuus (maksuton) KAKSI NAISTA keskustelua päihde- ja läheisriippuvuudesta. Kouluttajat: Lääkäri Satu Korkiavuori ja perheterapeutti Riitta Koivula.

4 klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Kangaslammin päiväkeskus. Iltapysäkki; ohjelmassa on mm. Fotomuistelua (klo 16), pientä purtavaa, kävijöiden kesken arvontaa. (Os. Pajukatu 5 C 33, ) klo Ylä-Savon Ohjaamossa vierailee sarjakuvataiteilija Petteri Tikkanen. Aiheena ehkäisevä päihdetyö ja parisuhde. (Os. Pohjolankatu 6 L 5, ) Kiuruvesi klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Kiuruveden päiväkeskus. Iltapysäkki klo saakka. Sonkajärvi klo Ehkäpä-toimintaa nuorisotila Nurtissa Sukevalla. (Os. Kyläkeskuksella, Matarantie, Sukeva) Torstaina klo Messut Savonia-ammattikorkeakoulun, Iisalmen kampuksen liikuntasalissa. Päihderata ja eri toimijoiden esittelypisteet. Paikalla mm. Toipumo, Päiväkeskus Pysäkki ry, EHYT ry ja Pelituki. (Os. Haukisaarenkatu 2, ) klo Iisalmen A-kilta ry. A-Killan avoimet ovet. Päihdeaiheinen tietovisa, saunomismahdollisuus, kahvia ja munkkia hyvässä, vertaistuellisessa seurassa. (Os. Pohjoinen puistoraitti 1, ) Kiuruvesi klo AA avoin kokous Kiuruveden päiväkeskuksella. Sonkajärvi klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Sonkajärven päiväkeskus. Iltapysäkki ja avoimet ovet. Ohjelmassa pullakahvitarjoilu ja AA kertomassa toiminnastaan. (Os. Rutakontie 24 as 2, Sonkajärvi)

5 Sonkajärvi klo Hilpeää Hubaa luistelutapahtuma koko perheelle Sonkajärven jäähallilla. Mukana Sonkajärven nuorisotoimi, nuorisovaltuusto, SPR, Sonkajärven sydänyhdistys ja Kalliosuon Sisu. Yläkoululaisille PopUp-teatteriesitys: Miltä tuntuu? klo Päiväkeskus Pysäkki ry, n päiväkeskus. Iltapysäkki. Ohjelmassa on mm. diakoni seurakunnasta tavattavissa, tietovisa, bingo ja karaoke. Tarjolla terveellistä, vähäsuolaista ja makeaa evästä. (Os. Huoltotie 2, ) klo alkaen Nuorisotalolla Ehkäisevän päihdetyön viikon iltatapahtuma nuorille. (Os. Petterintie 35, ) Perjantaina Päättäjäisbileet teatteriesitys (PopUp teatteri) Juhani Ahon koulun 7-luokille yhteistyössä Iisalmen nuorisopalvelujen ja kulttuuripalvelujen tarjoamana. klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Iisalmen keskustan päiväkeskus. Iltapysäkki. Tietovisailua, lautapelejä, haitarimusiikkia, saunomismahdollisuus, pientä purtavaa iltapalaksi. (Os. Pohjoinen puistoraitti 1, ) Kiuruvesi klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Kiuruveden päiväkeskus. Yhteistyössä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä aikuispsykiatrian työryhmän kanssa. Perjantai ryhmä eväitä viikonloppuun. Sonkajärvi klo Kids action tapahtuma Lyseotien koululla. Järjestää Helluntaiseurakunta. Perjantai lauantai, Nuorten leiri, järjestäjinä nuoriso- ja liikuntatoimi ja ev.lut.seurakunta Sukevan Hirsikankaalla.

6 klo Päiväkeskus Pysäkki ry, n päiväkeskus. Retkeillään Possan kodalle turinoimaan ja tarinoimaan. Pasin johdolla makkaran paiston ohella keskustellaan A-kilta toiminnasta ja kokemuksellisesta näkökulmaa päihteiden käytön vaikutuksista elämään. Kyyditys lähtee Pysäkiltä klo 9.30 ja paluu klo (Os. Huoltotie 2, ) Lauantaina klo Bake a Cake leivontakisa vuotiaille nuorille Juhani Ahon koululla. Kisaan otetaan 12 paria. Ilmoittaudu mennessä tapahtuma klo alkaen Kätfish live + dj Daun Lou Iisalmen nuokkarilla. Ei pääsymaksua. Illan järjestää Iisalmen nuorisoneuvosto INN. FB: Kätfish@nuokkari (Os. Kirkkopuistonkatu 25, ) Sunnuntaina klo Jumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa. n. klo Päiväkeskus Pysäkki ry, Iisalmen keskustan päiväkeskus. Ehkäisevän päihdetyön viikon kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen. Ohjelmassa lisäksi Marja-Leena Kettusen ja Jamppa Kääriäisen Sanoin ja sävelin esitys; runoja ja musiikkia. (Os. Pohjoinen puistoraitti 1, ) klo Elokuva Lego Ninjago. K7(4). Koulun auditorio. klo Elokuva Tuntematon sotilas. K16(13). Koulun auditorio. klo Elokuva Tuntematon sotilas. K16(13). Koulun auditorio. (Os. Petterintie 12)

7 EHKÄPÄ-viikon 2017 järjestäjät Ylä-Savossa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon Ohjaamo Iisalmen kaupunki Kiuruveden kaupunki Sonkajärven kunta n kunta Päiväkeskus Pysäkki ry Iisalmen A-kilta ry Iisalmen Raittiusseura Sarastus ry Snellman-kesäyliopisto Ylä-Savon ammattiopisto YSAO Savonia-ammattikorkeakoulu Savon ammatti- ja aikuisopisto, SAKKY Iisalmen Nuorison Tuki ry Iisalmen seurakunta Kiuruveden seurakunta Sonkajärven seurakunta n seurakunta Sonkajärven Helluntaiseurakunta SPR Sonkajärven osasto TOIMI-säätiö Toipumo EHYT ry

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikko Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 19. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 (5. 11.11.2018). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat

Lisätiedot

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa Lauantaina 5.11.2016 Iisalmi klo 18.00 KONSERTTI, esiintyjänä NIKKE ANKARA Nuorisotalo, Iisalmi Ikärajaton konsertti Ovet avautuvat klo 16.30 Järjestää Ykköstapahtumat

Lisätiedot

ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA. Ilman päihdeja pelihaittoja

ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA. Ilman päihdeja pelihaittoja ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihaittoja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen järjestö, joka toimii koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi.

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä ja hyviksi koetuista toimintakäytännöistä.

Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä ja hyviksi koetuista toimintakäytännöistä. Ehkäisevän päihdetyön teemaviikolla halutaan nostaa esiin hyviä käytäntöjä, joiden avulla ehkäistään ja vähennetään päihdehaittoja sekä edistetään hyvinvointia. Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2013

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 POUTA PARAS HEINÄMIES ON Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Kenelle:

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja talon asukkaille

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( )

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( ) LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 (3.6. 7.8.2019) VIIKKO 23 Maanantai 3.6. 10 11.30 Yleisurheilukerho 5-9 v., urheilukenttä 12 13 Yleisurheilukerho 10 v. ja vanh., urheilukenttä 14 15 Frisbeegolf,

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Tuula Sundman osastopäällikkö EHYT ry ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihaittoja JOKAINEN MEISTÄ RAKENTAA SUOMALAISTA PÄIHDEKULTTUURIA

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Terveyspistepäivät KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA. Terveys ja hyvinvointi

Terveyspistepäivät KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA. Terveys ja hyvinvointi Terveyspistepäivät 8.10.2017 KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA Terveys ja hyvinvointi Hiv/seksuaaliterveystyön ja päihdetyön vapaaehtoiset vahvemmin osaksi osastoja ja SPR:ää!?! KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 07.11.2016 AIKA 07.11.2016 klo 14:00 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaaminen 3 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 11 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

MyLife Nuorten hyvinvointimessut 2016 Mynämäki Laurin koulu sekä Koululaisten tapahtuma HaNi-Hallissa

MyLife Nuorten hyvinvointimessut 2016 Mynämäki Laurin koulu sekä Koululaisten tapahtuma HaNi-Hallissa MyLife Nuorten hyvinvointimessut 2016 Mynämäki Laurin koulu 8.10.2016 sekä Koululaisten tapahtuma HaNi-Hallissa 7.10.2016 LC Mietoinen Punainen Sulka 2016-2017 MyLife Nuorten hyvinvointimessut MyLife

Lisätiedot

SARASTUKSEN OHJELMA MARRASKUU 2018 VIIKKO 44:

SARASTUKSEN OHJELMA MARRASKUU 2018 VIIKKO 44: VIIKKO 44: Osallistumme Korvaamaton kovalevykampanjaan: tule mittauttamaan verenpaineesi! Maanantai 29.10.2018 ja neuvontaa saatavilla. Suora virtuaaliluento Kouvolan Ikäopistosta: Miten mahdollistaa mielen

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja

Lisätiedot

SARASTUKSEN OHJELMA LOKAKUU 2018 VIIKKO 40:

SARASTUKSEN OHJELMA LOKAKUU 2018 VIIKKO 40: VIIKKO 40: ja neuvontaa saatavilla. Maanantai 1.10.2018 klo 10.30-11 Tietovisailua Sarastus poikkeuksellisesti suljettu klo 12-16. Tiistai 2.10.201812 Keilailua klo 12-12.30 Tasapainoharjoittelua klo 12.30-14.30

Lisätiedot

Tervetuloa Terveyspiste-päiville!

Tervetuloa Terveyspiste-päiville! Tervetuloa Terveyspiste-päiville! Koulutuspäivien tavoitteet 1. Välittää osallistujille sellaista tietoa aivoterveyden edistämisestä sekä päihteiden käytön haittojen ehkäisemisestä, jota voi hyödyntää

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SARASTUKSEN OHJELMA MARRASKUU 2018 VIIKKO 44:

SARASTUKSEN OHJELMA MARRASKUU 2018 VIIKKO 44: VIIKKO 44: Osallistumme Korvaamaton kovalevykampanjaan: tule mittauttamaan verenpaineesi! Maanantai 29.10.2018 ja neuvontaa saatavilla. Suora virtuaaliluento Kouvolan Ikäopistosta: Miten mahdollistaa mielen

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Imatran hyvinvointiviikko Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viikko. Tervetuloa!

Imatran hyvinvointiviikko Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viikko. Tervetuloa! Imatran hyvinvointiviikko 16.9. -20.9.2019 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viikko Tervetuloa! Maanantai 16.9. Klo 13-14 Senioreiden ulkoliikuntatapahtuma Ukonniemi-areena, Ottelukatu 9, järjestää

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 Sivu 23

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 Sivu 23 l KOKOUSAIKA 27.4.2015 klo 17.30 18.40 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Matintalo Janita Metsämäki Ilari Saastamoinen

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

Ei tippa tapa -Suomi Kuopio n Mu siikkik e s k u s

Ei tippa tapa -Suomi Kuopio n Mu siikkik e s k u s Ei tippa tapa -Suomi 100 16-17.11.2017 Kuopio n Mu siikkik e s k u s Päihdetyön seminaari 16-17.11.2017 Päihdetyön seminaari järjestetään jo viidettä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin joka vuosi päihdetyön

Lisätiedot

Marraskuu 2018 viikko 44 Maanantai Pelitunti Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai

Marraskuu 2018 viikko 44 Maanantai Pelitunti Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai Marraskuu 2018 Väentuvan ohjelma viikko 44 Maanantai 29.10. Klo 12.30 13.00 Tuolijumppa Huom aika! Klo 13.15 14.00 Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai 30.10. Klo 10.00

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 8/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali

KOKOUSKUTSU 8/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali KOKOUSKUTSU 8/2017 Kokousaika: Maanantai 16.10.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Haavisto Marika Salonen Leevi Kannisto Arttu

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30. Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30. Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 6/2015 Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Käsiteltävät asiat: Metsämäki Ilari Saastamoinen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Järjestö edistää tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

K E S Ä T O I M I N T A A 2018

K E S Ä T O I M I N T A A 2018 K E S Ä T O I M I N T A A 2018 Euran nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja kirjastopalvelut EURAN NUORISOPALVELUT NUORTEN TYÖVIIKKO 1 AJANKOHTA: 4-8.6.2018 Ensimmäiselle työviikolle otetaan mukaan 10 nuorta.

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Poimintoja toukokuun ohjelmasta:

Poimintoja toukokuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELI VALLOITTAA. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

VENÄJÄN KIELI VALLOITTAA. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri VENÄJÄN KIELI VALLOITTAA Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri Seuran kielipalvelut OHJELMA Stipendit Venäjän kielen Tähti kilpailu Teematapahtumat kouluihin Б Kielikurssit Pietarissa ja kielikoulutus

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

WILHELMIINASSA TAPAHTUU

WILHELMIINASSA TAPAHTUU VANHUSTEN VIIKON teema: Ikäpolvet yhdessä. RAVINTOLASSA SADONKORJUUN MAKUJA! MAANANTAINA 2.10. Valio 10.30-15.00 JALAT LÄPIMIKSI! Myynnissä jokaiselle sopivia käsinkudottuja sukkia!. Venla, 1kerros. 13.30-15.00

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Mitä on ehkäisevä päihdetyö? Ehkäisevä päihdetyö edistää päihteettömiä elintapoja, vähentää ja ehkäisee päihdehaittoja

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON

Lisätiedot

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi. Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Viro Nuorten matka Iisalmen rovastikunta

Viro Nuorten matka Iisalmen rovastikunta Viro 24.-28.5.2017 Nuorten matka Iisalmen rovastikunta VIRO 2017 Huomioitavia asioita Ohjelma Lähtijät Retkimaksu Vakuutus, Passi, Henkilökortti Matkustaminen Yllätyksiin varautuminen Lääkitys, tiedot,

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2015 1 14.10.2015 Aika 14.10.2015 klo 14:00-16:55 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2015 Sivu 40

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2015 Sivu 40 l KOKOUSAIKA 21.9.2015 klo 17.30 18.25 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Malmi Opri Metsämäki Ilari Saastamoinen Linda

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kyyjärviviikon ohjelmarunko

Kyyjärviviikon ohjelmarunko Pvm Klo Tapahtuma Paikka Järjestäjä Vastuuhenkilö La 2.7. 8.00 Rompetori Paletin parkki Paletin Vaasan puoleinen piha Rompetori 12.00 Astan & Anitan karakoke Retkikävely Padonlammille (Sadepäivän sattuessa

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT ry on vahva ehkäisevän päihdetyön toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi ja joka kokoaa

Lisätiedot

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät 14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksa 1.9.- 3.9.2017 Nuorisotapahtumat TEEMA: 100- vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen 1.3-30.4 Kirjoitelmat

Lisätiedot

Terveydeksi-hanke

Terveydeksi-hanke Terveydeksi-hanke 1.8.2016-31.7.2019 Hanketoteuttajat ja rahoitus Työttömien Keskusjärjestö ry päätoteuttaja Osatoteuttaja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Sosiaali- ja terveysministeriöltä kolmivuotinen Euroopan

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen

Ammatillisen koulutuksen Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 16.11.2016 Radisson Blu Seaside, Helsinki Matti Ilvonen, Kainuun ammattiopisto Seija Kärki, Savon ammatti- ja aikuisopisto Itäsuomalaisen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta FESTARIPAKKA Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta Ulla Frantti-Malinen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori, Seinäjoen kaupunki 2018 FESTARIPAKKA

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR 9.3.2018 HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR Talvikki-sali, Matarankatu 8:30-11:00 1. Kokouksen avaus - Toiveita aiheiksi: ohjausryhmän luominen, hankearviointi 2. Esittely- ja kuulumiskierros Yhdessä ei olla yksin

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus

Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus Mistä tutkimuksessa on kyse? Tutkimus kartoittaa nuorten aikuisten ajatuksia päihteistä ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Tutkimustulokset antavat

Lisätiedot