Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Margo Carterin haastattelu Moi! Tervetuloa talvisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan maksutta kaikille, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta kennelimme koiriin. Jos et ole saanut omaa Newsletteriä ja haluaisit sellaisen, laita sähköpostia osoitteeseen Kennelimme vierailupäivä Kennelissämme vietettiin jälleen vierailupäivää lauantaina Paikalla oli porukkaa paljon ja koiria katsomaan oli tullut useita amerikankääpiöterriereistä kiinnostunutta perhettä. Tietenkin vetonaulana olivat suloiset Rambo ja Kia, mutta kyllä aikuisetkin koirat osasivat hauskuttaa vieraita. Vierailupäivänä paikalla oli myös vieraileva tähti, kennelimme kasvatti PR Dunkel s Pikkolo Jr. aka Dali emäntineen ja isäntineen. Dali hauskuutti kaikkia omilla tempuillaan ja erityisen mielenkiintoinen oli Dalin kohtaaminen isänsä Pikkolon kanssa. Pikkolo on kennelimme äijä, jolle kaikki koirat yleensä alistuvat, ja näin teki myöskin Dali. Pikkololla on painoa vain parisen kiloa, mutta ego on vähintään 50 kilon koiran veroinen. Dali on erittäin hieno amerikankääpiöterrieri ja poika on perinyt äitinsä Arielin rauhallisen luonteen. Ehkä kuitenkin hieman pippuriakin pojasta löytyy, joka on varmastikin periytynyt isän puolelta. Dalin ruumiinrakenne on erittäin hieno, poika on pieni mutta vahva. Aika näyttää, josko Dalista olisi myös jatkamaan sukua, niin hieno koira on tässä kyseessä. PR Dunkel s Pikkolo of Phoenix vasemmalla ja PR Dunkel s Pikkolo Jr. aka Dali vasemmalla. Isä ja poika tapasivat pitkästä aikaa ja vaikka molemmat ovat uroksia, tulivat pojat hyvin keskenään toimeen. PR Dunkel s Pikkolo Jr. vasemmalla ja PR Dunkel s Pikkolo of Phoenix oikealla. Helmikuu /7 Toy Fox Terrier Kennelin amerikankääpiöterrierit ovat suurimmaksi osaksi peräisin maailman tämän hetken parhaimmalta amerikankääpiöterrieri-kasvattajalta, Margo Carterilta, Phoenix Rising Kennelistä. Margo Carterin koirat ovat niittäneet mainetta ja kunniaa jo yli 40 vuoden ajan, eikä syyttä. Tässä Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterissä meillä on oli ja kunnia esittää Margo Carterin haastattelu. Haastattelu on julkaistu Suomessa vain kerran aikaisemmin, SATHY Uutiset lehdissä nro 4/2002 ja 5/2002. Mistä ensimmäisen kerran kuulit amerikankääpiöterrieristä? Olen tiennyt tästä rodusta niin kauan kuin jaksan muistaa. Äitini tapasi aina kertoa näistä koirista. Kuinka päädyit amerikankääpiöterrieri-koiraan? Sain ensimmäisen amerikankääpiöterrierikoirani kahdeksanvuotis syntymäpäivälahjaksi äidiltäni. Rakastuin sekä pentuun että rotuun kovin ja siitä lähtien minulla on aina ollut amerikankääpiöterriereitä. Kuinka kauan olet kasvattanut amerikankääpiöterriereitä? Ahaa - ilmeisesti ikäni ei siis tosiaankaan pysy salassa - ensimmäinen akt-pentueeni syntyi vuonna Mistä ensimmäinen akt-koirasi oli peräisin? Ensimmäinen akt:ni, Bambi, tuli Angell Memorial Humane Societystä, Bostonista. Se oli löytökoira. Kuinka valitsit tämän pennun, vai oliko se aikuinen?

2 Tässä kuvissa Bambi, ensimmäinen amerikankääpiöterrierini. Sain sen vuonna Bambi oli noin neljän kuukauden ikäinen ja minun piti odottaa ennen kuin sain sen. Amiraali Byrd oli Bostonissa 8-v syntymäpäiväni aikoihin ja hän sai koiran, jonka piti alunperin tulla minulle. Amiraali Byrd oli julkisuuden henkilö ja sellaiset menevät yleensä jonossa ohi. Noihin aikoihin amerikankääpiöterrierit olivat todella harvinaisia. Kun menin naimisiin ja Bambi oli kuollut, etsin joka puolelta amerikankääpiöterrieriä ja löysin yhden eläinkaupasta. Miksi ostit koirasi eläinkaupasta? Olin etsinyt amerikankääpiöterrieriä niin pitkään että minun oli pakko saada se, eikä mikään muu koira kelvannut. Noihin aikoihin en tiennyt rodusta juurikaan mitään, joten ostin koiran eläinkaupasta. Koiran nimeksi tuli Sucoshi. Olivatko kaikki eläinkaupan akt:t hienoja ja miksi valitsit juuri tämän yksilön? Se oli ainoa akt koko kaupassa ja minun yksinkertaisesti oli pakko saada se. Valitsitko jotain tiettyä linjaa ja jos niin miksi? Noihin aikoihin en tiennyt linjajalostuksesta yhtään mitään. Kävin hevosnäytöksissä ja myöhemmin tapasin akt-kasvattajan, jonka tytär kävi hevosnäytöksissä kanssani. Päätin astuttaa Sucoshin ilman mitään hajua siitä mitä olin tekemässä. Loppu onkin sitten historiaa. Tilasin UKC:n (United Kennel Club) Bloodlines lehden ja ryhdyin lukemaan artikkeleita eri aktkasvattajista ja heidän linjoistaan. Ostin kaksi akt-narttua paikalliselta kasvattajalta ja yhden akt-uroksen Washingtonilaiselta kasvattajalta. Silloin opin kovan läksyn luun rakenteesta. Uroskoira oli hyvin nätti ja siro, mutta niin olivat myös sen luut. Sen etujalat murtuivat useaan otteeseen, joten lopulta steriloin sen ja annoin sen lemmikiksi. Siitä lähtien ostin koirani vain ja ainoastaan kasvattajilta joiden koirilla oli hyvät, vahvat luut ja siitä rauhassa ryhdyin työstämään omia amerikankääpiöterrierilinjojani. Omat akt-koirani ovat vahvaluisia ja muutenkin jämäköitä koiria, jotka vastaavat rotustandardia. Minkä kokoisista amerikankääpiöterriereistä pidät, isoista, pienistä...? Pidän akt-koirista, jotka sijoittuvat tukevampaan, isompaan päähän rotumääritelmää. Usein pieni koira ei ole terve enkä halua kasvattaa ns. teekuppi-koiria. Amerikankääpiöterrierin koko on erittäin passeli. Sen voi helposti kuljettaa paikasta toiseen ja ottaa mukaan matkoille lähes minne tahansa. Mikä on mielestäsi ultimate amerikankääpiöterrieri? Mielestäni ultimate amerikankääpiöterrierin koko pitäisi olla rotustandardin mukainen. Sen pitäisi olla vahva luustoltaan ja lihaksikas. Sen kropan pitäisi olla neliömäinen, selän litteä ja hännän korkealla pystyssä. Koiran pään pitäisi olla tasapainossa kropan kanssa ja korvien pitäisi olla suhteessa oikean kokoisen (monilla akt-koirilla on liian suuret korvat). Korvien pitäisi nousta korkealla, mutta ne eivät saisi koskettaa toisiaan. Koiran pitäisi virittäytyä aina omistajansa tunnemaailmaan ja toiveisiin, suojella omistajaansa ja kotia. Sen täytyy ehdottomasti olla terve niin luonteeltaan kuin fysiikaltaankin. Mitkä koiristasi ovat lähimpänä tätä kuvausta? Suurin osa koiristani ja niiden tuottamista pennuista on erittäin lähellä tätä kuvausta. Kuitenkin mielipiteeni muuttuu hieman jokaisen uuden hienon pennun myötä. Juuri tällä hetkellä sanoisin, että paras narttuni on Delta Dawn of Phoenix paras urokseni on Luck of the Draw of Phoenix. (Mainittakoon, että Delta Dawn on Toy Fox Terrier Kennelin Pikkolon äiti ja juuri valittu maailman parhaimmaksi kennelnartuksi, eli Delta Dawn tuottaa tällä hetkellä maailman parhaimmat amerikankääpiöterrierit.) Onko oma suosikkisi työkoiraakt vai näyttely-akt? Uskon vakaasti UKC:n konseptiin kokonaisvaltaisesta koirasta, eli että myös näyttelykoiran tulisi olla terve työkoira. Liian moni rotu tänä päivänä ei pysty suorittamaan niitä tehtäviä, joita varten nämä rodut alunperin jalostettiin. Liian moni kasvattaja jalostaa koiriaan pelkästään ulkomuodon perusteella ja tästä seurauksena on pelkästään missi-koiria, joista ei ole mihinkään. saksanpaimenkoira, cockerspanieli, irlanninsetteri - vain muutamia mainitakseni - ei tänä päivänä pysty usein muuhun kuin kulkemaan näyttelykehässä. Työkoira joka on komea/kaunis - siinä Helmikuu /7

3 Kuvassa Delta Dawn ja sen pentu Blue. vasta ilo omistajalle! Useat aktihmiset luulevat tämän koiran olevan pelkästään sylikoira ja siinä he ovat pahasti väärässä. Totta, koira on usein lemmikki, mutta sen pitäisi silti pystyä tekemään ne työt, jota varten se on alunperin jalostettu. Omat akt-koirani ovat minun perheeni ja perheen jäsenillä on kullakin omat tehtävänsä. Käytätkö omia amerikankääpiöterriereitäsi näyttelyissä? Kyllä, kun kiireiltäni ehdin. Minkä tyyppisiä aktiviteetteja järjestät koirillesi? Odottelen parhaillaan taakanvetovaljaita SATHY:ltä Suomesta. Nämä saatuani ryhdyn tosissaan harjoittelemaan koirieni kanssa taakanvetoa sekä voimavetoa. UKC lisäsi nämä kilpailulajit akt-koirille tämän vuoden alusta. Metsästävätkö koirasi rottia? Syksyisin peltohiiret etsivät lämpimiä paikkoja ja tuppaavat tulemaan sisään taloon. Kun huomaan heidän muuttoaikeensa, avaan kaikki keittiön kaappien ovet ja jätän amerikankääpiöterrierini keittiöön yöksi. Ne hiiret jotka jäävät henkiin älyävät kyllä muuttaa pois parin päivän sisällä. Akt:ni metsästävät ja syövät myös kaneja, opossumeita, oravia, käärmeitä, lintuja ja sammakoita. Niistä saa oivia välipaloja. Kun asuin vielä Floridassa, aamuisin sain olla varovainen kävellessäni kotona. Koirien ovi johti neljän hehtaarin pihalleni ja koirilla oli tapana metsästää sammakoita öisin. Koirillani oli tapana tuoda saaliinsa sisälle, syödä sammakoista pelkät jalat, jättäen liukkaan torson lattialle joihin usein astuinkin paljain jaloin! Nykyään pitää varoa kun laittaa kenkiä tai tohveleita jalkaa, sillä koirat yleensä piilottavat metsästämänsä hiiret kenkiini. Mikä on suosikkivärisi amerikankääpiöterriereissä? Pidän eniten tri-colorista, eli musta, valkoinen ja ruskea. Kuinka monta koiraa on kennelistäsi tullut tähän päivään mennessä? Rehellisesti sanottuna, ei harmainta aavistustakaan. Kennelini koko on vaihdellut vuosien varrella, joinain vuosina minulla on 20 pentuetta, joinain vuosina yksi. Olen kuitenkin kasvattanut ja jalostanut amerikankääpiöterriereitä nyt 40 vuotta, eli kyllä siihen paljon mahtuu. Millaiselle henkilölle myyt koiran? Olen hyvin tarkka siitä kenelle koiriani myyn. Täällä USA:ssa minulla on ostajien kanssa sopimus, jossa mainitaan että jos he jostain syystä eivät voi pitää koiraa, koiran on tultava takaisin minulle. Haastattelen ostajaehdokkaita tiedustellen heidän perheestään ja kodistaan. Haluan myös tietää, onko heillä ollut aikaisemmin terrieriä ja jos ei, kerron heille terriereiden hyvät ja huonot puolet. Kehotan ostajia myös harkitsemaan erittäin tarkoin onko amerikankääpiöterrieri juuri se oikea koira heille. En myy sellaisille, jotka pitäisivät koiraa pelkästään ulkona tarhassa, koiran täytyy elää kotona sisällä. Kun myyn akt-kasvattajalle otan aina tarkkaan selville, mitä linjoja hänellä on ja mitkä ovat hänen kontaktinsa ja suhteensa UKC:hen (United Kennel Club) ja AKC:hen (American Kennel Club). Haluan että kaikki koirani pääsevät kotiin jossa niitä rakastetaan ja jossa ne ovat osa perhettä. Kuinka kauan kestää saada Sinulta koira? Lähes aina joudun laittamaan ihmiset jonoon. Jos toiveena on vielä tietty sukupuoli ja ehkä tietty väritys, niin odotus saattaa kestää reilusti yli vuoden. Onko Sinulla ollut ongelmia akt:n valkoisen värityksen kanssa, esimerkiksi koiran turkissa, ihossa tai silmissä? Luulenpa että tarkoitat albiino geeniä, joka joskus saattaa ilmestyä mihin tahansa rotuun. Koirissani ei ole koskaan esiintynyt tätä enkä tiedä yhtään akt-kasvattajaa, jolla tätä olisi ollut. Kuitenkin turkista puheen ollen, joillain akt-koirilla tänä päivänä on liian ohut, silkkimäinen turkki. Olen omiin koiriin nimenomaan valinnut lisäksi sellaista linjaa - Parks - josta tulee paksumpi, tiiviimpi turkki. Koirillani ei ole koskaan ollut mitään iho-, silmä-, tai turkkiongelmia. Nämä eivät myöskään ole yleisiä amerikankääpiöterriereillä. Onko jotain tiettyä ruokaa, jota syötät koirillesi? Tästä voin tehdä erikseen artikkelin tai kaksi Teidän seuraavaan lehteenne! Uskon vakaasti luonnolliseen ja terveeseen ruokaan. Kaikki koirani syövät muunnettua versiota BARF ruokavaliosta (Bones And Raw Food = luita ja raakaa ruokaa). Pääasiassa koirani syövät siis raakoja, lihaisia luita eli kaulaluita, kylkiluita, halkaistuja sian jalkoja, härän häntiä, kanan ja kalkkunan niskoja, jne. Kesti aika kauan ennen kuin uskalsin antaa koirilleni raakoja kanan luita, mutta juuri ne vahingolliset tikut tulevat keitetyistä kanan luista, eivät raaoista. Raa at luut ovat erinomaista ruokaa ja koirat pystyvät pureskelemaan niitä hyvin. Täällä- Helmikuu /7

4 päin kanankoivet ovat erittäin edullisia. Leikkaan ne kolmeen osaan ja annan koirille sellaisenaan. Kun ystäväni käyvät metsällä, kinuan koirilleni aina peuran luita - koirani villiintyvät kun ne saavat syödäkseen riistaa! Raa at luut pitävät myös hampaat puhtaina ja ikenet kunnossa ja ne ovat paras mahdollinen luonnollinen kalsiumin ja mineraalien lähde. Syötän koirilleni myös raakaa kalaa, jota ne rakastavat. Ensin olen pakastanut kalan, jotta siinä mahdolliset olleet loiset ovat kuolleet. Lisäksi tarpeen mukaan koirat syövät pehmeää ruokaa, joka koostuu keitetystä kaurapuurosta, raa asta jauhelihasta, höyrytetyistä kasviksista, keitetyistä perunoista ja piimästä, raejuustosta tai kermaviilistä. Teen aina kerralla isoja annoksia ja pakastan osan myöhempää käyttöä varten. Koiran kuivaruokaa en juurikaan syötä. Jos on aivan pakko, niin luen pakkauksen sisällön huolella. Käytän ainoastaan kuivaruokaa, jossa ei ole lisäaineita ja jossa on tarkoin merkitty, mitä lihaa siihen on käytetty. Kun itse ostat koiran, mikä ratkaisee, luonne, fysiikka, vai mikä? Jos ostan koiran toiselta kasvattajalta, olen erittäin tarkkana. Koiralla täytyy olla vakaa, hyvä luonne. Sen täytyy täyttää rotumääritelmät ja sillä täytyy olla erinomainen luusto. Sen täytyy myös olla erittäin terve. Tarkastan koirat aina myös taustoiltaan ja keskustelen koirista niiden kasvattajan kanssa. Jos ostan koiran itselleni ja lisään sen jalostusohjelmaani niin sen täytyy olla vähintään yhtä hyvä kuin omat koirani ja sillä täytyy olla ominaisuuksia jotka haluan lisätä omiin linjoihini. Tiedätkö kuinka monta amerikankääpiöterrieriä on USA:ssa tänä päivänä? En tosiaan tiedä. En usko niiden olevan kovinkaan harvinaisia, mutta en tiedä tarkkoja lukuja. Suurin osa akt-koirista on kuitenkin kirjoilla UKC:ssa, sillä AKC:ssa se on niin uusi rotu. Rekisteröitkö omat koirasi mieluummin UKC:ssa vai AKC:ssa? Mieluummin UKC:ssa, sillä se on työkoirayhdistys. UKC:lla on hyvin paljon tapahtumia ja näyttelyitä, joihin voi osallistua koko perhe. Molemmissa yhdistyksissä on paljon politikointia, mutta UKC:ssa on sitä paljon vähemmän. Kun Sinulla on kysymys tai ongelma, voit soittaa UKC:hen ja he antavat Sinulle heti oikean vastauksen. Kun soitat samassa asiassa AKC:hen, siellä vastaa automaatti ja kun lopulta saat ihmiset langan päähän, saat usein väärän vastauksen. Lisäksi AKC:n maksut ovat paljon kalliimpia kuin UKC:n. Tässä nyt oli vain muutamia eroavaisuuksia. Minkälaiset kontaktit Sinulla on UKC:hen ja AKC:hen? AKC ja UKC eivät ole klubeja tai yhdistyksiä, vaan puhdasrotuisten koirien rekistereitä. Jos työskentelisin jommassakummassa, en pystyisi viemään koiriani heidän tapahtumiinsa. On erikseen olemassa rotukohtaisia yhdistyksiä, kuten National Toy Fox Terrier Association ja Columbia Kennel Club, joissa on koirien kasvattajat ja omistajat voivat olla jäseninä. Nämä yhdistykset järjestävät erilaisia tapahtumia ja tiedottavat yleisöä puhdasrotuisista koirista. Kuulun useaan näistä yhdistyksistä. Kuvassa Margo Carter ja Margon tällä hetkellä paras narttukoira, Delta Dawn. Mitä neuvoja antaisit henkilölle joka on harkitsemassa amerikankääpiöterrieriä lemmikiksi tai jopa haluaisi kasvattaa niitä? Opettele rotustandardi ja tutustu rotuun. Älä koskaan pennuta koiraa vain siksi koska se on nätti. Kysy eläinlääkäriltä, kasvattajalta ja rotuyhdistyksistä rodun mahdollisista terveysongelmista ja perinnöllisistä sairauksista, niin et ylläty pahasti jälkikäteen. Kun ostat koiria, pyydä kasvattajalta kuvia koirista ja niiden sukutauluista. Käy tapahtumissa tutustumassa toisiin koiran omistajiin ja kysy heidän kokemuksiaan rodusta. Vaihda aina samalla yhteystietojasi heidän kanssaan, näin saat hyviä kontakteja tulevaisuutta silmällä pitäen. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että Sinulla on hyvä yleiskäsitys siitä, mitä olet tekemässä, jotta et vain astuta kahta koira keskenään ja odota parasta. Mitä tulee amerikankääpiöterrieriin, muista että se on ennen kaikkea TERRIERI. On aivan tietyn tyyppinen ihmislajike, joka rakastaa terriereitä. Terrierit jahtaavat ja metsästävät saalista joten et voi terrierin omistajana kauhistella tätä tai yrittää kitkeä sitä pois koirasta. Terrierit ovat erittäin älykkäitä ja huomaamattasi ne kouluttavat myös Sinua (minut henkilökohtaisesti on erittäin hyvin koulutettu). Terrieri on ajoittain hyvin viisas ja oppivainen ja ajoittain valikoivan kuuro. Terrierin koulutus vaatii kärsivällisyyttä. Jos kerrankin et rankaisi sitä jostain pahanteosta, se muistaa tämän ikuisesti ja yrit- Helmikuu /7

5 tää sitä aina uudelleen. Terrierit pystyvät ajattelemaan loogisesti ja ratkaisemaan ongelmia. Tätä on hauska katsella. Terriereiden huonoin puoli on se, että ne tappavat laumastaan sen, joka on loukkaantunut ja heikoin. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Useat ihmiset näkevät amerikankääpiöterrierin kivana pikku sylikoirana, ja unohtavat että ne ovat ensimmäiseksi terriereitä, vasta toiseksi lemmikkejä. Terrierit kaivavat kuoppia, hyppivät ja kiipeävät korkealle. Jos Sinulla on terrieri, pihasi ei tule koskaan olemaan upea puutarha, mutta näitä koiria on tosi hauska katsella. Amerikankääpiöterriereiden kasvattaminen on niin palkitsevaa, että tällaiset pikku jutut kyllä sietää. herkkiä vaistoamaan omistajansa mielentilan ja reagoivat siihen välittömästi. Ne oppivat ihmiset tavat ja katselevat telkkaria, pelaavat jalkapalloa tuntikausia, ovat sängyssä päiväunilla, matkustavat autossa kanssasi ja mitä tahansa muuta Sinä vain keksit tehdä. Akt puolustaa omistajaansa ja kotiaan pelottomasti. Joskus kun minulla on aikaa istun sohvalle ja katselen koirieni leikkiä lattialla ja voisin katsella sitä tuntikausia. Amerikankääpiöterrierin jalostaminen on rankkaa työtä mutta sen palkitsee rakkaus, jota koirani minulle osoittavat. Mitä jos joku suomalainen amerikankääpiöterrierin omistaja haluaisi tulla koiransa kanssa USA:han koiranäyttelyyn? Se olisi vallan upeaa! Tervetuloa! Täällä on tosi paljon erilaisia koiratapahtumia kaiken aikaa. Minä autan enemmän kuin mielelläni kaikkia niitä jotka ovat halukkaita tulemaan tänne vierailulle. Miten parhaiten saisi tietää tulevista tapahtumista USA:ssa? AKC:lla ja UKC:lla on kaikki tulevat tapahtumat esillä Internetissä osoitteissa PR Dunkel s Rambo. ja Klikkaa kohtaa list of events (tapahtumalista). Voit myös tilata UKC:n Bloodlines lehden tai AKC:n The Gazette lehden. Kaikki tulevat tapahtumat kerrotaan näissä lehdissä. Viimeinen kysymys: jos voisit kääntää kelloa taaksepäin, haluaisitko muuttaa jotain? Jos todella voisin muuttaa jotain, niin ottaisin omasta neuvostani vaarin ja opiskelisin kaiken mahdollisen amerikankääpiöterrierirodusta ennen kuin ryhtyisin kasvattamaan niitä. Jotenkin minä alun pitäen vain ryhdyin kasvattamaan niitä, koska rakastin rotua. Suurimman osan tiedoistani olen saanut yrityksen ja erehdyksen kautta. Ainoa huono puoli tässä vaihtoehdossa olisi se, että sitten en tulisi omistamaan niitä kaikkia ihania koiria, joiden kanssa aloitin tätä kennel-puuhaa ja joiden kautta tosiaan opin ja tulin sellaiseksi kasvattajaksi kuin olen tänä päivänä. Ehkä on siis kuitenkin hyvä asia, että emme voi palata ajassa taaksepäin ja enää muuttaa asioita! Nugget & Pikkolo -pennut lähteneet uusiin koteihin Toy Fox Terrier Kennelin Nugget & Pikkolo -pentue syntyi Synnytys sujui erinomaisesti ja Nugget synnytti kaksi tervettä pentua, jotka molemmat ovat jo lähteneet uusiin koteihinsa. Nuggetin & pentujen päiväkirja : Nugget viettää aikaa viisi tuntia poissa pentujen luota. Tänä aikana pennut nukkuvat, leikkivät ja syövät, mutta eivät liiemmin tunnut kaipaavan emoaan. Kuitenkin Nuggetin tullessa takaisin, ovat molemmat pennutheti nisissä kiinni ja kauan! : Nugget viettää käytännössä koko päivän muiden koirien kanssa pentujen totutellessa itselliseen elämään. Vieroitus on lähtenyt hyvin käyntiin ja kohta pennut voivat olla jo kokonaan ilman emoaan : Uusi madotus Canex-pastalla. Edellisestä madotuksesta on kulunut kaksi viikkoa. Yäk, mitä möhnää! Onneksi palan painikkeeksi saa namia viiliä. Nugget emo tulee yöksi pentujen seuraksi ja näin jatkamme vielä parin päivän ajan. Tämän jälkeen pennut vierotetaan emosta kokonaan : Emo Nugget on päivän muiden koirien kanssa ja tänä aikana pennut puuhailevat omiaan. Leikkiminen on riemukasta, eikä emon ikävä paljoa paina. Pennut lipittävät emon maidon vastiketta ja syövät jauhelihaa ja ensi kertaa maistamme raejuustoa. Erikoista, mutta namia! Uusi, isompi, pinkki pesä haetaan varastosta ja pestään pentuja varten. Nugget viettää viimeisen yön pentujen kanssa : Rambon korvat alkavat pikkuhiljaa törröttämään Helmikuu /7

6 PR Dunkel s Curly. ylöspäin. Koko päivä kuluu leikkiessä ja nukkuessa. Illalla siirrämme pikku pesän uuden ison pesän sisään. Näin muutos uuteen ei tule aivan shokkihoitona, kun nyt ei ole emoakaan turvana. Nugget ja pennut nukkuvat ensimmäistä yötään erossa toisistaan : Uusi pesä on saavuttanut huiman suosion! Pennut juoksentelevat riemuissaan ympäri isoa pesää, juosten välillä pallon perässä, välillä toistensa perässä. Nugget emo tulee päivällä imettämään pienokaisia, mutta ei emon visiittiin paljoa huomiota kiinnitetä. Maidot vaan äkkiä suuhun ja taas menoksi! : Nugget emo käy viimeisen kerran tervehtimässä pentuja imetyksen merkeissä. Maito maistuu hyvin, mutta niin maistuu kaikki muukin ruoka: paistijauheliha, raejuusto, Royal Canin Puppy Starter papanat. Rambo ja Curly ovat itsenäistyneet huimaa vauhtia sen jälkeen kun vierotus aloitettiin. Nyt pennut ovat jo paljon rohkeampia ja aktiivisempia, kuin viikko sitten : Pennut peuhaavat ympäri pesää koko päivän. Välillä otetaan pikku nokkaunet ja sitten taas mennään! Lelut saavat kyytiä pieniltä naskalihampailta ja paras lelu on ehdottomasti siankorva! Sitä ei oikein osata nakertaa, mutta se haisee hyvälle ja on tarpeeksi kevyt heiteltäväksi : Pennut haluavat jo aktiivisesti osallistua pesän ulkopuoliseen elämään. Pidämme pentuhuoneen ovea välillä auki ja Rambo ja Curly kurkkivat ujosti pesän reunoilta muuta elämää : Pidämme pentuhuoneen ovea jo koko päivän auki, jotta pennut pääsevät enemmän kuulemaan päivän rutiineja. Jättikoirat käyvät moikkaamassa pentuja useasti ja tarkistamassa, että pikkuisilla on kaikki hyvin. Ja jos pesässä on ylimääräisiä siankorvia, ne täytyy korjata parempaan talteen : Kennelissämme on vierailupäivä ja pennut tutustuvat moniin uusiin ihmisiin. Ensin hieman jännittää, mutta sitten pistetään jo leikiksi! Vieraiden lähdettyä pennut pistelevät poskeensa melkein kokonaisen viilin! Taisi leikkiminen tehdä kovan nälän : Pennut leikkivät kovasti ja riehuvat omassa pesässään. Jättikoirat käyvät lapsenvahteina katsomassa, että kaikki on hyvin. Ruoka maistuu erinomaisesti, tänään maistetaan ensimmäistä kertaa lihapullaa, nam! : Pentujen madotus Axilurilla 1/3 - ELL käyntiin on viikko aikaa. Käymme myös kylvyssä ja leikkaamme kynnet. Rambon uusi kuljetusboksi saapuu ja se saa riemukkaan vastaanoton! Pennut ottavat boksin heti omakseen ja nukkuvat siellä päikkäreitä ja tietenkin yöunet : Pentujen madotus Axilurilla 2/3. Syömme purkillisen viiliä normaaliruuan lisäksi. Jenkeistä saapuu uusia leluja, joista oranssi nalle on heti suosiossa. Kun nallea vinguttaa, Kia murisee sille! : Pentujen madotus Axilurilla 3/3. Curlyn aka Kian uusi "emo" käy moikkaamassa pentuja, kuinka kivaa! : Pennut kuvataan nettisivuille. Rambon boksi on kovan käsittelyn kohteena, kun Rambo yrittää purra sitä joka nurkasta. Onneksi boksi on kestävää tekoa : Päivärytmiin kuuluu jo useita pitkiäkin sessioita leikkimistä, lelujen puremista, kuperkeikkailua ja riehumista. Välillä hieman syödään ja tietenkin nukutaan. Pennut voivat erinomaisen hyvin : Pennut saavat uusia leluja ja ovat näistä tohkeissaan. Rambo vie leluja koko ajan omaan boksiinsa "talteen" ja siellä boksissa, useiden lelujen kanssa molemmat pennut sitten nukkuvat päikkärinsä ja yöunensa : Pennut syövät raakaa kanan lihaa, namskis! Varsinkin Rambo tuntuu tykkäävään tästä uudesta herkusta erityisesti, mutta kyllä Kiakin popsii mielellään kanaa : Rambon ja Curlyn ensimmäinen eläinlääkäri-käynti. Rambo ja Curly rokotetaan parvovirusta vastaan ja ELL tekee molemmille pennuille täydellisen ELL tarkastuksen, josta pennut saavat kirjalliset todistukset. ELL Kai Skutnabb toteaa molempien pentujen olevan 100 % terveitä, erittäin hyvärakenteisia pentuja : Rambo lähtee uuteen kotiin. Kia saa oman boksinsa pentulaatikkoon, jotta tottuu siihen. Yöllä Kialle iskee kova ikävä. Itku ja suru on lähes pohjaton - missä on oma veli!!! Siirrämme Kialle oman pienen pesän makuuhuoneeseen, jossa kavereita onkin sitten lähes kymmenen. Loppuyön pienokainen nukkuu rauhallisesti : Kian elämä on käynyt kovin erilaiseksi. Rambo-veljeä on edelleen kovin ikävä, mutta onneksi on muita kavereita pitämässä seuraa. Leikkikaveriksi ei ole oikein ketään sopivan pientä, mutta muuten ei ole olo kovinkaan yksinäistä. Ruoka onneksi maistuu yhtä hyvin kuin ennenkin : Kian itkut vähenevät koko ajan. Omassa boksissa nukutaan tyytyväisenä ja ruoka maistuu erinomaisesti. Erityisesti Helmikuu /7

7 Ariel pitää Kialle seuraa, mutta leikkikaverina paras on kuitenkin iso jättikoira, 30 kertaa Kiaa painavampi uroskoira, Kian bestis Pingo. Pingo ja Kia jaksavat peuhata tuntikausia päivässä ja pienen tytön leluja ei saa kukaan viedä, siitä pitää Pingo huolen! : Kia ei enää ikävöi veli-ramboa. Ruoka maistuu erinomaisesti ja leikkiminen on kivaa. Enää pari päivää ja Kiakin pääsee uuteen kotiinsa : Käymme minuutin verran ulkona ihmettelemässä lunta - mukana on tietenkin Pingo ja muutamia käpäreitä, mutta Kia on ihmeissään lähinnä juuri lumesta - sitä on niin paljon ja se on niin kylmää! : Porukoitten ollessa Pulkkariehassa on Kiakin riehunut. Oma peti on ihan sekaisin, lelut pedissä piilossa, ruuat lattialla ja vesikuppissa pallo. Miten näin pieni koira saa näin paljon touhuttua? Illalla maistuukin sitten uni! : Valmistaudumme lähtemään uuteen kotiin. Kian pentukansiota tehdään, tavaroita pakataan, ja tätä kaikkea Kia seuraa suurella mielenkiinnolla. Koko päivä leikitään Pingon kera ja välillä otetaan nokkaunia : Curly aka Kia lähtee uuteen kotiin. Rambon terkkuja uudesta kodista : Rambo on kotiutunut todella hyvin uuteen kotiinsa. Kotimatka meni rauhallisesti, eikä itkettänyt yhtään. Uusi paikka sitten tutkittiin innokkaasti ja rohkeasti, mitä nyt pimeimmälle nurkalle muristiin. Illalla maistui myös PR Dunkel s Rambo (vasemmalla) ja PR Dunkel s Curly. sapuska hyvin. Aikamoinen viliskantti Rambo kyllä on, kaikkea ja kaikkia purraan. Yö meni suhteellisen mukavasti, vähän leikitytti kesken yötä, mutta muuten. Katsotaan nyt miten tästä eteenpäin... nukutaanko meillä vai kukutaanko! Rambo on aivan ihana pallero, koko ajan menossa, hyppelee kuin kenguru välillä jopa sivuttain. Koko perhe on ihan myyty, eikä televisiota meillä enää tarvita, kyllä Rambo pitää ohjelmasta huolta! : Kiitos ihanasta ystävänpäivätervehdyksestäsi! Haluamme koko perhe Rambo etunenässä toivottaa teille koko kennelin väelle oikein hyvää ystävänpäivää! Ja suuret kiitokset ihanasta Rambosta ja hurjan upeasta pentupaketista, varsinkin pentukansio on saanut vierailtamme todella paljon ihastelua. Olemme pikkuhiljaa totutelleet pikkukaveriin talossa ja kyllä Rambo on löytänyt jo paikkansa perheenjäsenenä ja meidän sydämissä! Pentuesuunnitelmia 2005 Toy Fox Terrier Kennelissä on suunnitteilla muutama amerikankääpiöterrieri-pentue vuodelle Nämä pentueet ovat siis suunnitteluasteella ja aika näyttää, mitkä pentueet tulevat toteutumaan. Pentueista kerrotaan aina ensimmäisenä kotisivuillamme osoitteessa kennel.com Astutettu ja : 'PR' Dunkel's Rocktalk Nell of Phoenix & 'PR' Dunkel's Micro Paw of Phoenix laatupentue kysytyistä vanhemmista! Tarkka tieto mahdollisista pennuista saadaan maaliskuun puolessavälissä Astutetaan helmikuussa 2005: 'PR' Dunkel's Pipari of Phoenix & 'PR' Mignet Extempore of Phoenix Euroopan ensimmäinen white & tan pentue! Tarkka tieto mahdollisista pennuista saadaan maaliskuun lopussa Suunnitteilla: CH 'PR' Dunkel's / Ryan's Last of Phoenix & 'PR' Dunkel's Micro Paw of Phoenix Euroopan ainoa Champion-koiran pentue! Tarkka tieto mahdollisista pennuista saadaan kesällä Suunnitteilla: 'PR' Dunkel's Toy Acres Lady Patti of Phoenix & 'PR' Dunkel's Micro Paw of Phoenix aito ToyAcres-linjainen pentue, ainoana maailmassa! Tarkka tieto mahdollisista pennuista saadaan kesällä Helmikuu /7

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa talvisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa syksyisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa kesäisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa keväisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa alkusyksyisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa kesäisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa PENTUKUVAT L-PENNUT 0 VRK PIKALINKIT Maisan sivu Pentukuvat

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa syksyisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Toy Fox Terrier Kennelin Newsletter Moi! Tervetuloa syksyisen Toy Fox Terrier Kennelin Newsletterin pariin! Tässä Newsletterissä käydään läpi kennelimme asioita, uutisia, ja muita juttuja. Newsletter toimitetaan

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA 0 VRK

JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA 0 VRK SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA Uusimmat kuvat löydät sivun alalaidasta 0 VRK G-pentueen sivu Sivuston päivitykset Pennut muutaman

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Paimion palvelukeskussäätiö

Paimion palvelukeskussäätiö LIITE 2: Zung-depressioskaala Paimion palvelukeskussäätiö pvm Depressioskaala Zung: Sirkka-Liisa Kivelä Seuraavassa esitellään erilaisia väittämiä. Rengastakaa kustakin väittämästä se vaihtoehto, joka

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Liite 4 Sivu 1 / 7 Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Kasvattajia tiedotettiin kyselystä Suomen Bassetkerhon jäsenlehdessä Basset Bulletinissa (2/2016), Suomen Bassetkerhon

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen Tuomariasiat 1 N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2 Tuomareiden kutsuminen Odota Kennelliitosta päätös näyttelypäivästä Kutsu vain tuomareita, joilla on oman maansa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot