Oikeusministeri Johannes Koskinen

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (kulutusluotot) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 11 päivänä syyskuuta 2002 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajille myönnettäviä jäsenvaltioiden luottoja lakien, koskevien asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta laadittu muistio. ja ehdotuksesta Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2002 Oikeusministeri Johannes Koskinen Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen

2 2 OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO EU/230902/0691 EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI KULUTTAJILLE MYÖNNETTÄVIÄ LUOTTOJA KOSKEVIEN JÄSENVALTION LAKIEN, ASETUSTEN JA HALLINNOLLISTEN MÄÄRÄYSTEN YHDENMUKAISTAMISESTA 1. Ehdotuksen tausta ja tavoite Euroopan yhteisöjen komissio antoi 11 päivänä syyskuuta 2002 ehdotuksen uudeksi kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevaksi direktiiviksi (ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta; KOM (2002) 443 lopullinen). Ehdotus korvaisi nykyisin voimassa olevan kulutusluottodirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 87/102/ETY kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/EY; jäljempänä nykyinen kulutusluottodirektiivi). Komissio on nykyisen kulutusluottodirektiivin täytäntöönpanon seurannan yhteydessä todennut, että jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on suuria eroja luonnollisille henkilöille myönnettävien luottojen ja erityisesti direktiivissä tarkoitettujen kulutusluottojen osalta. Lisäksi on todettu, että rajat ylittävien luottomarkkinoiden kehittyminen on ollut vähäistä. Uuden kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevan direktiiviehdotuksen tavoitteena onkin mahdollistaa entistä avoimempien ja tehokkaampien markkinoiden luominen niin, että samalla kuitenkin turvataan riittävä kuluttajansuojan taso. Direktiivin ehdotettu oikeusperusta on EU:n perustamissopimuksen 95 artiklan 1 kohta. Direktiiviehdotus on luonteeltaan täysharmonisointisäädös. Jäsenvaltiot eivät voisi direktiivissä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta kansallisesti säätää tai pitää voimassa muita säännöksiä direktiivillä yhdenmukaistetuista seikoista. Ehdotuksen käsittely neuvoston työryhmässä on alkanut. Alustavan tiedon mukaan ehdotus on tarkoitus esitellä 14 ja 15 päivänä marraskuuta 2002 pidettävässä kilpailukykyneuvostossa. Ehdotuksesta on järjestetty kuulemistilaisuus oikeusministeriössä 15 päivänä lokakuuta Ehdotuksen pääasiallinen sisältö 2.1. Tavoite ja soveltamisala Ehdotetun direktiivin tarkoituksena on 1 artiklan mukaan yhdenmukaistaa kuluttajille myönnettäviä luottosopimuksia ja kuluttajien tekemiä vakuussopimuksia koskevat jäsenvaltioiden lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset. Direktiiviehdotuksen soveltamisalasta säädetään 3 artiklassa. Artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan luottosopimuksiin ja vakuussopimuksiin. Ehdotus on laajempi soveltamisalaltaan kuin nykyinen direktiivi. Ensinnäkin entistä useammat elinkeinonharjoittajan kuluttajalle tarjoamat luotot kuuluisivat uuden direktiivin soveltamisalaan. Direktiiviehdotukseen ei ole otettu nykyisen kulutusluottodirektiivin 2 artiklassa mainittuja poikkeuksia, jotka

3 3 liittyvät tietyn rahamäärän alittaviin tai ylittäviin luottoihin, notaarin tai tuomarin luona tehtäviin määrämuotoisiin sopimuksiin taikka tilinylityksiin. Uutta on myös, että direktiiviehdotus koskee vakuussopimuksia. Ehdotuksen soveltamisalaan kuuluvat kuluttajan tekemät vakuussitoumukset siitä riippumatta, onko kysymys henkilö- vai reaalivakuudesta tai onko vakuus annettu kulutusluoton vai elinkeinotoimintaa varten myönnetyn luoton vakuudeksi. Soveltamisalarajoituksista säädetään ehdotuksen 3 artiklan 2 kohdassa. Merkittävin näistä koskee ns. kiinteistöluottoja eli luottoja, jotka myönnetään sellaisen kiinteän omaisuuden hankkimiseen tai kunnostamiseen, jonka kuluttaja omistaa tai joka hänellä on tarkoitus hankkia, ja joiden vakuutena on kiinnitys tai muu vastaava vakuus tähän kiinteään omaisuuteen. Soveltamisalasta on rajattu pois myös luottosopimukset, joiden mukaan luotto on maksettava lyhyessä, enintään kolmen kuukauden määräajassa ja joiden mukaan luotosta ei peritä korkoja tai muita maksuja Tiedonantovelvollisuus ennen sopimuksen tekemistä ja sovellettavat käytännöt Ehdotuksen 4 artiklan mukaan markkinointiin mahdollisesti sisältyvä tieto luoton korosta, kokonaiskorosta luotonantajalle ja todellisesta vuosikorosta on annettava selkeästi ja ymmärrettävästi sekä siten, että tiedon kaupallinen tarkoitus käy ilmi. Nykyisestä kulutusluottodirektiivistä poiketen ehdotuksessa ei enää edellytetä, että kulutusluoton markkinoinnissa välttämättä ilmoitetaan luoton todellinen vuosikorko. Vaatimuksesta ehdotetaan luovuttavaksi, koska markkinoinnissa ilmoitetut vuosikorot ovat saattaneet olla hyvin viitteellisiä ja siten kuluttajan kannalta pikemminkin harhaanjohtavia kuin informatiivisia. Ehdotetussa 5 artiklassa kielletään luottoja vakuussopimuksista neuvotteleminen elinkeinonharjoittajan toimitilojen ulkopuolella kotimyyntidirektiivin (neuvoston direktiivi 85/577/ETY muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta) 1 artiklassa tarkoitetuissa olosuhteissa. Ehdotuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan kuluttajalta ja takaajalta voidaan vaatia ainoastaan tietosuojadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta) 6 artiklan mukaiset riittävät, asiaankuuluvat ja laajuudeltaan asianmukaiset tiedot. Vastaavasti kuluttajan ja takaajan on annettava tällaisiin pyyntöihin tarkat ja täydelliset vastaukset. Takaajalla tarkoitetaan direktiiviehdotuksessa minkä tahansa tyyppisen vakuuden, myös esinevakuuden antanutta kuluttajaa. Luotonantajan ja luotonvälittäjien on artiklan 2 kohdan 1 alakohdan mukaan annettava kuluttajalle luottosopimusta koskevat tarkat ja täydelliset tiedot. Kuluttajalla on oikeus saada nämä tiedot kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla ennen luottosopimuksen tekemistä. Kohdan 2 alakohta sisältää luettelon seikoista, joista on erityisesti mainittava annettavissa tiedoissa. Luotonantajalla ja luotonvälittäjällä on artiklan 3 kohdan mukaan neuvontavelvollisuus. Näiden on pyrittävä valitsemaan tavanomaisesti tarjoamiensa ja järjestämiensä luottosopimusten joukosta parhaiten soveltuva luottomuoto ja luoton kokonaismäärä ottaen huomioon kuluttajan taloudellinen tilanne, ehdotettuun tuotteeseen liittyvät edut ja haitat sekä luoton tarkoitus. Tiedonantovelvollisuutta ja neuvontavelvollisuutta koskevia edellä mainittuja säännöksiä ei artiklan 4 kohdan mukaan sovelleta tavaran myyjiin tai palveluiden suorittajiin, jotka toimivat vain sivutoimisesti luotonvälittäjinä Tietosuoja Kuluttajilta, takaajilta tai muilta henkilöiltä luottosopimusten tai vakuussopimusten tekemisen tai hallinnoinnin yhteydessä kerättyjä henkilötietoja saadaan 7 artiklan mukaan käsitellä ainoastaan kyseisten henkilöiden taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi.

4 4 Ehdotuksen 8 artiklan säännösten tarkoituksena on turvata luottotietojen siirtäminen rajat ylittävissä tapauksissa. Ehdotetun artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään, että jokaisen jäsenvaltion alueella on oltava käytössä keskustietokanta, johon kirjataan kuluttajien ja takaajien maksuhäiriöt (negatiivinen luottotietokanta), ja että pääsy tietokantaan on taattava toisen jäsenvaltion henkilöille ja yrityksille samoin edellytyksin kuin oman jäsenvaltion henkilöille ja yrityksille. Artiklan 4 kohdan mukaan keskustietokantaan voidaan sisällyttää luottoja vakuussopimusten rekisteröinti. Ehdotus antaa siis jäsenvaltioille mahdollisuuden säilyttää tai luoda ns. positiivinen luottotietokanta, mutta ei velvoita tähän. Positiivisella luottotietokannalla tarkoitetaan yleensä tietokantaa, johon saa henkilön tunnistetietojen ja maksuhäiriötietojen lisäksi tallettaa myös tarpeelliset tiedot henkilön luottosopimusten ja takaussitoumuksien yksilöimiseksi sekä tiedot luottojen maksamatta olevasta määrästä tai sovitusta luottorajasta. Luotonantajien on artiklan 1 kohdan mukaan tarkistettava keskustietokannassa olevat tiedot aina ennen kuin kuluttaja tekee luottosopimuksen tai antaa vakuussitoumuksen. Kuluttajalle ja mahdolliselle takaajalle on pyynnöstä tiedotettava viipymättä ja maksutta tietokantaan tehdyn haun tuloksesta. Saatuja luottotietoja saadaan artiklan 3 kohdan mukaan käsitellä vain kuluttajan ja takaajan taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi. Tiedot on tuhottava viipymättä luotto- tai vakuuspäätöksen tekemisen jälkeen Luotto- ja vakuussopimuksen tekeminen ja sopimusehdot Ehdotuksen 9 artiklassa asetetaan vastuullista luotonantoa koskeva velvoite. Kun luotonantaja tekee luotto- tai vakuussopimuksen, luotonantajan oletetaan arvioineen ennalta kaikin käytössään olevin tavoin, että kuluttaja tai mahdollinen takaaja kykenevät kohtuullisesti noudattamaan sopimuksesta aiheutuvia velvoitteita. Sama velvoite koskee myös tapauksia, joissa kokonaisluottomäärää tai määrää, jolle vakuus on annettu, nostetaan. Luotto- ja vakuussopimukset on 10 artiklan 1 kohdan mukaan laadittava kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla ja niistä on annettava yksi kappale kullekin asiaan osalliselle. Artiklan 2 kohdassa on yksityiskohtainen luettelo seikoista, joista on mainittava luottosopimuksessa. Vakuussopimuksessa on artiklan 3 kohdan mukaan mainittava enimmäismäärä, jolle vakuus annetaan, sekä sopimusehtojen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat kustannukset. Luottosopimuksessa mainittavia tietoja ovat muun muassa todellinen vuosikorko ja korko luotonantajalle, jotka tulee laskea ehdotuksen 12 ja 13 artiklan säännösten sekä ehdotuksen liitteisiin I ja II sisältyvien yksityiskohtaisempien mukaisesti. Jos luoton määräysten korko muuttuu luottosuhteen kuluessa, on kuluttajalle ehdotuksen 14 artiklan 4 kohdan mukaan tiedotettava muutoksesta kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Koron muuttumisen yhteydessä annettavissa tiedoissa on mainittava uusi todellinen vuosikorko, uusi kokonaiskorko luotonantajalle sekä tapauksen mukaan uusi lyhennystaulukko. Kuluttajalla on 11 artiklan mukaan oikeus peruuttaa tehty luottosopimus 14 kalenteripäivän määräajassa siitä, kun hän on saanut luottosopimuksesta kappaleen itselleen. Kuluttajan on luottosopimuksen peruuttaessaan maksettava kokonaisvuosikoron perusteella laskettava korko ajalta, jonka luotto on ollut kuluttajan käytettävissä. Kuluttajalta ei voida periä peruuttamisen perusteella muita korvauksia. Peruuttamisoikeutta koskevia 11 artiklan säännöksiä ei artiklan 4 kohdan mukaan sovelleta luottosopimuksiin, joiden vakuutena on kiinteä asuntoluottosopimuksiin omaisuus, eikä luottosopimuksiin, jotka on peruutettu muihin sisältyvien kuluttajansuojadirektiiveihin peruuttamisoikeussäännösten nojalla. Ehdotuksen 15 artikla sisältää ns. mustan listan ehdoista, joita luotto- tai vakuussopimuksissa ei saa käyttää.

5 5 Sopimusehtoja arvioitaessa tulee mainitun artiklan lisäksi sovellettaviksi sopimusehtodirektiivin (neuvoston direktiivi 93/13/EY kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista) säännökset Kuluttajan oikeus maksaa luotto takaisin ennenaikaisesti ja eräitä muita luottosopimuksen täyttämiseen liittyviä säännöksiä Kuluttajalla on 16 artiklan 1 kohdan mukaan oikeus suorittaa luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ennen sovittua eräpäivää. Ennenaikaisen takaisinmaksun johdosta kuluttajalta voidaan artiklan 2 kohdan mukaan vaatia ainoastaan objektiivinen ja kohtuullinen korvaus, joka on laskettava vakuutusmatemaattisten perusteiden mukaisesti. Mitään korvausta ei voida vaatia 2 kohdan 2 alakohdassa luetelluissa tapauksissa, esimerkiksi silloin kun luoton koron määräytymiskausi on lyhyempi kuin yksi vuosi. Oikeuksien siirtoa ja vekselien ja eräiden muiden sitoumusten käyttökieltoa koskevat ehdotuksen 17 ja 18 artiklan säännökset vastaavat sisällöllisesti nykyisen kulutusluottodirektiivin säännöksiä. Luottosopimus ei saa 19 artiklan 1 kohdan mukaan rajoittaa niitä oikeuksia, jotka kuluttajalla on luoton avulla hankittujen tavaroiden myyjää tai palveluiden tarjoajaa kohtaan sopimusrikkomustilanteissa. Artiklan 2 kohdassa säädetään luotonantajan ja tavaroiden myyjän tai palvelujen tarjoajan yhteisvastuusta silloin, kun tavaroiden myyjä tai palvelujen tarjoaja on toiminut luotonvälittäjänä. Kohdan mukaan kuluttaja voi vaatia korvausta myös luotonantajalta, jos tavaraa tai palvelua ei ole sopimuksen mukaisesti toimitettu tai suoritettu Erityiset luottosopimukset Ehdotuksen 20 artiklassa on säännöksiä luottosopimuksista, joissa pääoma on maksettava kerralla takaisin. Jos kuluttajan suorittamia maksuja ei käytetä luoton lyhentämiseen, vaan pääoman kartuttamiseen luottosopimuksessa vahvistettuina ajanjaksoina ja siinä määrätyin ehdoin, on pääoman kartuttamisesta artiklan 1 kohdan mukaan tehtävä luottosopimukseen liitettävä sopimus. Tässä liitännäisessä sopimuksessa on artiklan 2 kohdan mukaan varauksetta taattava nostetun luoton kokonaismäärän takaisinmaksu. Jos kertamaksusta vastaava kolmas henkilö ei täytä velvoitteitaan, luotonantajan on vastattava riskistä. Artiklan 3 kohta sisältää erityissäännöksen todellisen vuosikoron ja luotonantajalle suoritettavan kokonaiskoron laskemisesta artiklassa tarkoitetuissa luottosopimuksissa. Ehdotetussa 21 artiklassa säädetään tiedonantovelvollisuudesta luottosuhteen kuluessa silloin, kun luotto myönnetään ennakkonostoina käyttötililtä tai luottotililtä. Tiedot on annettava tiliotteella joko kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Ehdotuksen 22 artiklassa säädetään toistaiseksi tehdyistä luottosopimuksista. Artiklan mukaan kukin osapuoli voi irtisanoa tällaisen sopimuksen antamalla siitä kolme kuukautta etukäteen ilmoituksen, joka on laadittu kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla ja esitetty luottosopimuksessa mainittujen yksityiskohtaisten ehtojen ja toteennäyttämistä koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti Vakuussopimukset Ehdotuksen 23 artiklan 1 kohta sisältää säännöksiä vakuuksista, jotka annetaan toistaiseksi tehdyn luottosopimuksen mukaisen luoton takaisinmaksamisesta. Vakuus voidaan antaa kerralla enintään kolmen vuoden ajanjaksoksi ja se voidaan uusia jakson päättyessä ainoastaan takaajan nimenomaisella suostumuksella. Artiklan 2 kohdan mukaan luotonantaja voi ryhtyä toimiin takaajaa vastaan vain, jos luoton takaisinmaksuvelvollisuuden laiminlyönyt kuluttaja ei ole hoitanut maksuja kolmen kuukauden kuluessa maksuvaatimuksen saatuaan. Vakuus voi artiklan 3 kohdan mukaan kattaa vain luoton kokonaismäärästä jäljellä olevan velkasaldon ja luottosopimuksen mukaiset erääntyneet saatavat, lukuun ottamatta luottosopimuksen mukaisia muita korvauksia tai seuraamuksia.

6 Luottosopimuksen täyttämättä jättäminen Perintätoimien on 24 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Kohdan b alakohdan mukaan kuluttajalta tai takaajalta voidaan vaatia sopimusrikkomuksen johdosta erääntymättömiä saatavia vain, jos häntä on kehotettu täyttämään sopimuksen mukaiset velvollisuutensa kohtuullisessa määräajassa tai pyytämään velan uudelleenjärjestelyä. Tällainen kehotus ei ole kuitenkaan välttämätön artiklan 2 kohdassa mainituissa tapauksissa, esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on petos. Luotonantaja ei voi c alakohdan mukaan keskeyttää luoton nostamista perustelematta päätöstään ja ilman, että hän ilmoittaa kuluttajalle päätöksestään viipymättä. Ehtojen noudattamatta jättämisen tai ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä kuluttajalla ja takaajalla tulee d alakohdan mukaan olla oikeus saada pyynnöstä maksuton ja yksityiskohtainen tiliote, josta ilmenevät häneltä vaaditut maksut ja korot. Ehdotuksen 25 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan kuluttajalle on luottorajan- ja tilinylitystapauksissa ilmoitettava ylityksen määrä ja siihen sovellettavat ehdot. Ylitykset on artiklan 3 kohdan mukaan selvitettävä enintään kolmen kuukauden kuluessa, tarvittaessa uuden luottosopimuksen avulla, jossa luoton kokonaismäärä on suurempi. Ehdotuksen 26 artiklassa jäsenvaltioita velvoitetaan säätämään tavaroiden takaisinotosta. Artikla vastaa pääosin nykyisen kulutusluottodirektiivin vastaavaa säännöstä. Ehdotuksen 27 artiklan 1 kohdassa kielletään vaatimasta kuluttajalta tai takaajalta palkkiota tai korvausta perintätoimista, jollei niistä ole nimenomaisesti sovittu luotto- tai vakuussopimuksessa. Artiklan 2 kohta sisältää luettelon menettelytavoista, jotka ovat kiellettyjä perinnässä Luotonantajien ja luoton välittäjien rekisteröinti ja valvonta Luotonantajia ja luotonvälittäjiä koskee ehdotuksen 28 artiklan 1 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuus. Poikkeuksen muodostavat luotonvälittäjät, joista toinen luotonvälittäjä tai luotonantaja sitoutuu vastaamaan oman rekisteröintinsä ehtojen mukaisesti. Lisäksi jäsenvaltiot voivat artiklan 3 kohdan mukaan säätää, että rekisteröinti ei ole tarpeen, jos kysymys on luottolaitoksesta, jolle on myönnetty yhteisösäännösten mukainen toimilupa. Jäsenvaltioiden on lisäksi artiklan 2 kohdan mukaan huolehdittava, että luotonantajien ja luotonvälittäjien toimintaa valvoo jokin viranomainen ja että kuluttajien ja takaajien valitusten käsittelemiseksi sekä heidän neuvomisekseen on asianmukaisia toimielimiä. Ehdotuksen 29 artikla sisältää luotonvälittäjien toimintaa koskevia säännöksiä. Jäsenvaltioiden on artiklan a alakohdan mukaan varmistettava, että luotonvälittäjä ilmoittaa mainoksissa ja asiakkailleen tarkoitetuissa asiakirjoissa valtuuksiensa laajuuden ja erityisesti sen, toimiiko luotonvälittäjä yksinomaan yhden tai useamman luotonantajan kanssa vai riippumattomana luotonvälittäjänä. Artiklan b alakohdan mukaan luotonvälittäjän on ilmoitettava luotonantajalle kuluttajan tai takaajan puolesta hankkimiensa tai saamiensa luottotarjousten kokonaismäärä edeltävien Artiklan kahden kuukauden aikana. c alakohdassa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä kuluttajalta voidaan periä toiminnasta. korvaus luotonvälittäjän Harmonisaation taso Jäsenvaltiot eivät ehdotuksen 30 artiklan 1 kohdan mukaan voi säätää muista kuin direktiivissä vahvistetuista säännöksistä. Poikkeuksen muodostavat kohdan a ja b alakohdassa mainitut seikat eli 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen positiivisten luottotietojen rekisteröinti sekä 33 artiklassa tarkoitetut todistustaakkaa koskevat säännökset. Täysharmonisoinnin ei ole kuitenkaan komission neuvoston työryhmässä antaman selvityksen mukaan tarkoitus koskea kuin niitä seikkoja, joista direktiiviehdotukseen

7 7 sisältyy säännöksiä. Kysymykset, jotka sinänsä kuuluvat direktiiviehdotuksen soveltamisalaan, mutta joista ehdotuksessa ei ole säännöksiä, jäisivät jäsenvaltioiden kansalliseen harkintaan. Direktiivi ei siis merkitsisi jäsenvaltioiden lainsäädännön täydellistä yhdenmukaistamista direktiivin koko soveltamisalalla. 3. Voimassa oleva kansallinen lainsäädäntö 3.1. Kulutusluottoja koskevat erityissäännökset Keskeiset säännökset kulutusluotoista ovat kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvussa. Kulutusluoton käsite on kuluttajansuojalaissa laaja kattaen lähtökohtaisesti kaikki elinkeinonharjoittajan kuluttajalle myöntämät luotot. Kulutusluottoja markkinoitaessa on luvun 6 ja 7 :n mukaan ilmoitettava todellinen vuosikorko tavanomaisia luottoehtoja tai tililuoton tyypillistä käyttöä kuvaavana esimerkkinä. Yksityiskohtaisempia säännöksiä vuosikoron laskemisesta ja ilmoittamisesta on kuluttajansuojalain 7 luvun eräiden säännösten soveltamista annetussa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä (874/1986). Ennen luottosopimuksen päättämistä kuluttajalle on 9 :n mukaan ilmoitettava määrätyt tiedot, muun muassa todellinen vuosikorko, ja sopimusehdot sekä annettava tilaisuus tutustua niihin kirjallisina. Luottosopimus on 10 :n mukaan tehtävä kirjallisesti ja kuluttajalle on annettava oma sopimuskappale. Sopimuksessa on mainittava 11 :ssä säädetyt luottosuhdetta koskevat tiedot ja kaikki sopimusehdot. Kuluttajalta ei saa periä minkäänlaista maksua, korkoa tai hyvitystä, ellei siitä ole otettu ehtoa sopimukseen. Kuluttajalle on ilmoitettava koron muutoksista tiliotteessa tai muutoin kirjallisesti. Kuluttajalla on 12 :n mukaan oikeus maksaa kulutusluotto ennenaikaisesti, jolloin hän saa hyvityksen niistä luottokustannuksista, jotka kohdistuvat käyttämättä jäävään luottoaikaan. Jos luottosuhteen perustamisesta aiheutuneet kulut on erikseen mainittu sopimuksessa eivätkä ne ole kohtuuttomat, luotonantaja voi periä ne kokonaisuudessaan. Korvausta luoton ennenaikaisesta takaisinmaksamisesta luotonantajalla on oikeus vaatia vain pykälän 4 momentissa säädetyissä tapauksissa eli silloin, kun luotto on määrältään suuri (yli euroa), luoton korko on kiinteä tai koron määräytymiskausi on vähintään 3 vuotta ja luotonantajan maksuajankohtana tarjoaman vastaavan uuden luoton korkotaso on alempi kuin sovittu korko. Jos kuluttajalla on oikeus tehdä väitteitä myyjää tai palveluksen suorittajaa vastaan tämän sopimusrikkomuksen perusteella, hän voi 13 :n nojalla tehdä samat väitteet sitä luotonantajaa kohtaan, joka on rahoittanut kaupan tai palveluksen. Luotonantaja ei ole kuitenkaan velvollinen maksamaan kuluttajalle enempää kuin on tältä saanut maksuina. Kulutusluottoon perustuvasta saatavasta ei 14 :n mukaan saa ottaa kuluttajan eikä hänen kanssaan yhteisessä taloudessa elävän henkilön vekselisitoumusta tai muuta juoksevaa sitoumusta. Säännös ei koske maksuvälineenä käytettävää pankin asettamaa omaa vekseliä. Kuluttajan maksulaiminlyönnin tai muun sopimusrikkomuksen varalta säädetään 16 :ssä edellytykset, joiden täyttyessä luotonantaja voi eräännyttää luoton, ottaa tavaran takaisin tai saattaa voimaan muun erityisen seuraamuksen. Jos luotonantaja on oikeutettu ottamaan tavaran takaisin, hänen ja kuluttajan välillä on toimitettava 17 :n mukainen tilitys. Kulutusluottojen kotimyyntiä ei ole kuluttajansuojalaissa tai muissa säädöksissä rajoitettu Tietosuoja Henkilötietojen käsittelystä säädetään henkilötietolaissa (523/1999). Lain 20 sisältää erityissäännöksiä henkilöluottotietojen käsittelystä. Pykälän 1-3 momentissa säädetään tyhjentävästi niistä seikoista, joita koskevia tietoja luottotietorekisteriin saadaan merkitä yksityishenkilöistä. Luottotietorekisterit voivat olla luonteeltaan vain ns. negatiivia luottotietorekistereitä. Positiivisten

8 8 luottotietojen rekisteröinti on kiellettyä. Pykälän 4 momentissa määritellään edellytykset henkilöluottotietojen luovuttamiselle. Henkilöluottotiedon saa luovuttaa ainoastaan luottotietotoimintaa harjoittavalle rekisterinpitäjälle sekä sille, joka tarvitsee tietoa luoton myöntämistä tai luoton valvontaa varten taikka muuhun tähän verrattavaan tarkoitukseen. Tietoja voidaan luovuttaa yhtäläisin edellytyksin muista EUtai ETA-valtioista peräisin oleville rekisterinpitäjille ja luotonantajille kuin suomalaisille. Luotonantajille ei ole asetettu henkilötietolaissa tai muussa lainsäädännössä velvollisuutta tarkistaa henkilön luottotietoja ennen luottopäätöksen tekemistä tai vakuuden hyväksymistä. Lain 26 :n 2 momentin mukaan luottotietorekisteriin rekisteröidyllä on pyynnöstä oikeus saada tietää, kenelle tai mihin häntä koskevia henkilöluottotietoja on kuuden viimeisen kuukauden aikana luovutettu sekä keneltä tai mistä nämä tiedot ovat peräisin. Jos luoton epääminen tai muu rekisteröidylle kielteinen päätös johtuu saaduista henkilöluottotiedoista, on luottotiedot hankkineella luotonantajalla 25 :n 2 momentin mukaan aktiivinen ilmoitusvelvollisuus rekisteröidylle. Rekisteröidylle on tällaisessa tapauksessa ilmoitettava henkilöluottotietojen käytöstä päätöksenteossa sekä siitä, mistä rekisteristä luottotiedot ovat peräisin ja milloin ne on hankittu. Valtakunnallisesti merkittävää henkilöluottotietotoimintaa harjoittavia rekisterinpitäjiä on Suomessa vain yksi, Suomen Asiakastieto Oy Kohtuuttomat sopimusehdot Perussäännökset sopimusehtojen sääntelystä kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa ovat kuluttajansuojalain 3 luvussa. Luvussa olevan yleissäännöksen mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa kulutushyödykkeitä tarjotessaan käyttää sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana. Luottolaitosten käyttämiä sopimusehtoja säännellään luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (1607/1993). Lain 10 lukuun sisältyvän yleissäännöksen mukaan luottolaitos ei saa toiminnassaan käyttää sopimusehtoa, joka ei kuulu luottolaitoksen toimintaan tai jota sen sisältö, osapuolten asema tai olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä asiakkaan kannalta kohtuuttomana. Sopimusehtoa on pidettävä kohtuuttomana aina, jos luottolaitoksen toiminnan ulkopuolisten hyödykkeiden hankkiminen tai käyttö asiakkaan kannalta kokonaisuutena arvioiden asiattomasti vaikuttaa luoton saamiseen, sopimuksen voimassaoloon tai muihin sopimuksen ehtoihin taikka jos asiakkaan oikeutta ryhtyä sopimussuhteeseen muun elinkeinonharjoittajan kanssa rajoitetaan Vakuussopimukset Takauksesta säädetään takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetussa laissa (361/1999; jäljempänä takauslaki). Takauslain säännökset ovat yksityistakaajan eduksi pakottavia silloin, kun takaajana on yksityishenkilö ja velkojana on ammattimainen Yksityistakaajalla luotonantaja. tarkoitetaan yksityishenkilöä, ei kuitenkaan sellaista henkilöä, joka takauksen antaessaan kuuluu velallisyrityksen toimielimiin tai joka omistaa vähintään kolmasosan velallisyrityksestä. Jollei muuta ole sovittu, takausta pidetään takauslain 3 :n mukaan toissijaisena takauksena, jolloin velkoja maksuvaatimuksen takaajalle voi esittää vasta sen jälkeen, kun velallinen on viranomaistoimin todettu maksukyvyttömäksi. Takaus voidaan ja käytännössä myös liki poikkeuksetta annetaan omavelkaisena, jolloin velkoja voi yleensä vaatia suoritusta takaajalta heti velan eräännyttyä. Takaajalle on kuitenkin annettava sama irtisanomisaika kuin velalliselle. Takaus on oikeustoimena vapaamuotoinen. Suullinenkin takaussitoumus on pätevä ja sitoo antajaansa samalla kirjallinen takaussitoumus. tavalla kuin Käytännössä takaukset annetaan kuitenkin todisteluun

9 9 liittyvien seikkojen vuoksi lähes poikkeuksetta kirjallisina. Takauslaissa ei aseteta rajoituksia sille, minkätyyppisistä velvoitteista takaus voidaan antaa. Oletuksena on lain 4 :n mukaan, että takaus on annettu vain velan pääomasta. Osapuolet voivat kuitenkin sopia, että takaus koskee myös korkoa tai muita liitännäiskustannuksia. Yleistakauksessa on lain 5 :n mukaan määrättävä takaajan vastuun enimmäismäärä ja takauksen voimassaoloaika tai se aika, jonka kuluessa erääntyvistä tai syntyvistä veloista takaaja vastaa. Erityistakauksessa eli takauksessa, jossa velka on yksilöidysti määritelty, ei taattavan enimmäismäärän yksilöintiä edellytetä. Edellä mainittuja takauslain säännöksiä sovelletaan myös toisen velasta annettuun panttaussitoumukseen Perintä Erääntyneen saatavan perinnästä säädetään laissa saatavien perinnästä (513/1999; jäljempänä perintälaki). Perintälaki on soveltamisalaltaan laaja. Lakia sovelletaan siitä riippumatta, minkälaista saatavaa perintä koskee tai kuka on velkojana tai velallisena. Laki koskee sekä velkojan itsensä suorittamaa perintää että velkojan toimeksiantoon perustuvaa perintätoimintaa. Perintälain 4 :n 1 momentti sisältää yleislausekkeen, jossa kielletään käyttämästä hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Hyvän tavan vastaista on 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan väärien tai harhaanjohtavien tietojen antaminen maksulaiminlyönnin seuraamuksista, tarpeettomien kustannusten tai tarpeettoman haitan aiheuttaminen velalliselle sekä velallisen yksityisyyden suojan vaarantaminen. Perintälain 10 :n mukaan velallinen on velvollinen korvaamaan perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt hyvän perintätavan vastaisesti. 4. Direktiivin merkitys Suomen kannalta Direktiiviehdotus on soveltamisalaltaan suppeampi kuin kulutusluottoja koskeva kuluttajansuojalain 7 luku. Esimerkiksi asuntoluotot, joiden vakuutena hankittu omaisuus on, on rajattu pois ehdotuksen soveltamisalasta. Direktiivin hyväksyminen ehdotetussa muodossa ei kuitenkaan edellytä kansallisten säännösten muuttamista, sillä jäsenvaltiot voivat halutessaan soveltaa direktiivin säännöksiä laajemminkin. Kulutusluottojen markkinoinnin osalta merkittävin muutos on, että vuosikoron ilmoittaminen markkinoinnissa ei olisi enää pakollista. Direktiivi edellyttäisi myös vuosikoron laskemista koskevien säännösten tarkistamista. Uutta on myös, että luotonantajalla olisi lakisääteinen velvollisuus ennen luotto- tai vakuussopimuksen tekemistä tarkastaa kuluttajan tai takaajan luottotiedot ja myös muilla käytettävissä olevillaan keinoilla varmistaa, että kuluttaja tai takaaja kykenee kohtuullisessa määrin täyttämään velvoitteensa. Kuluttajan kannalta merkittävimpiä lain turvaamia oikeuksia on oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin ilman, että hän yleensä joutuu maksamaan korvausta luotonantajalle. Direktiiviehdotuksen mukaan luotonantajalla olisi sen sijaan oikeus saada kuluttajalta vakuutusmatemaattisten perusteiden mukaisesti laskettu korvaus ehdotuksessa mainittuja poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Ehdotettu korvauksenlaskemisperuste on tulkinnanvarainen ja epäselvää onkin, merkitsevätkö direktiiviehdotuksen säännökset heikennystä kuluttajalle nykytilaan verrattuna. Direktiivi ei edellyttäisi merkittäviä periaatteellisia muutoksia luottotietojen rekisteröintiä koskevaan sääntelyyn. Käytännössä uusia järjestelyjä ja menettelytapoja aiheuttaisi se, että luotonantajan olisi tuhottava saadut

10 10 henkilöluottotiedot viipymättä luotto- tai vakuuspäätöksen tekemisen jälkeen. Vastaavasti luottotietorekisterin pitäjän olisi säilytettävä tieto tehdystä hausta. Vakuussopimusten osalta olennainen ero nykyiseen on, että vakuussitoumusta ei olisi enää mahdollista antaa kaikentyyppisten velvoitteiden, vahingonkorvausvelvoitteiden esimerkiksi puolesta. Uutta on myös, että omavelkaisen takauksen antaneelta takaajalta voitaisiin vaatia suoritusta vasta kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun velallista on vaadittu suorittamaan velka. Myös perintäkuluja koskevaan sääntelyyn direktiivi aiheuttaisi olennaisia muutoksia. Sama koskee perinnässä kiellettyjä menetelmiä koskevaa sääntelyä: perintälakiin sisältyvä yleislauseke olisi kumottava ja sen sijasta säädettävä tyhjentävä luettelo perinnässä kielletyistä menettelytavoista. Luottojen tarjoaminen tai niiden välittäminen ei edellytä elinkeinonharjoittajalta nykyisin toimilupaa, rekisteröintiä tai ennakkoilmoitusta viranomaiselle. rekisteröinti- Direktiivi merkitsisi tai ilmoitusmenettelyn käyttöönottoa. Direktiivin johdosta kulutusluotto- ja vakuussopimuksista neuvotteleminen ja sopimusten tekeminen kotimyyntiolosuhteissa ei olisi enää mahdollista. Nykyinen kulutusluottodirektiivi sisältää ns. minimilausekkeen, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai säätää uusia säännöksiä, jotka suojaavat kuluttajaa tehokkaammin kuin direktiivin säännökset. Ehdotettu poiketen direktiivi on aikaisemmasta pääosiltaan täysharmonisaatiodirektiivi jättäen jäsenvaltiolle vähemmän harkintavaltaa direktiivin täytäntöönpanossa. 5. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto katsoo, että kulutusluottoja koskevan sääntelyn uudistaminen on tarpeen, sillä luottomarkkinat ovat kehittyneet ja jäsenvaltioiden lainsäädäntöön on syntynyt eroja, jotka tarpeettomasti haittaavat rajat ylittävien luottomarkkinoiden kasvamista. Ehdotetut säännökset ovat valtioneuvoston näkemyksen mukaan pääpiirteissään oikeasuuntaisia, erityisesti direktiivin soveltamisalan laajentaminen on kannatettavaa. Soveltamisalan laajentumisen myötä direktiivin säännökset koskisivat hyvin erityyppisiä luottoja ja luottojen tarjoajia. Tätä erilaisuutta ei ole ehdotuksessa otettu riittävästi huomioon. Kaikkien ehdotettujen säännösten soveltaminen yhtäläisesti toisaalta niin pieniin kuin suuriin luottoihin ja toisaalta niin päätoimisesti luotonantajina tai luotonvälittäjinä toimiviin kuin sivutoimisiinkin voi olla ongelmallista ja sen voidaan katsoa johtavan tarpeettomaan byrokratiaan ja siten viime kädessä lisääntyviin kustannuksiin kuluttajille. Direktiivin säännöksiä, muun muassa luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröitymisvelvollisuutta koskevaa säännöstä onkin neuvostokäsittelyn kuluessa pyrittävä muuttamaan siten, että säännöksissä paremmin otettaisiin huomioon direktiiviehdotuksen soveltamisalaan kuuluvien luottojen ja luotontarjoajien erilaisuus. Direktiiviehdotuksen mukaan kuluttajalta tai takaajalta voidaan periä perintäkuluja vain, jos niistä on sovittu luotto- tai vakuussopimuksessa. Kuluttajien ja vakuudenantajien suojaaminen kohtuuttomilta perintäkuluilta on tärkeää. Huomioon ottaen muun muassa luotto- ja vakuussopimusten pitkä elinkaari ehdotettua säännöstä ei voida kuitenkaan pitää toimivana keinona suojella kuluttajia ja vakuudenantajia. Säännöstä voidaan pyrkiä kehittämään neuvostokäsittelyn kuluessa Suomen nykyisen sääntelyn suuntaisesti. Vastaavanlainen perintäkulujen kohtuullisuutta edellyttävä säännös sisältyy jo nykyisin myös yhteisölainsäädäntöön siltä osin kuin kysymys on elinkeinotoiminnassa syntyneistä saatavista. Direktiivissä ehdotetaan säädettäväksi myös kuluttajien antamista takauksista. Takaus on merkittävä vakuusmuoto erityisesti nuorille ja pienituloisille luotontarvitsijoille, sillä näillä ei ole yleensä tarjota esinevakuuksia. Tämän vuoksi onkin tärkeää pyrkiä kehittämään direktiiviehdotuksen säännöksiä siten, että

11 11 takaus voitaisiin vastaisuudessakin antaa kaikentyyppisten velvoitteiden vakuudeksi ja että direktiivin säännöksillä ei muutoinkaan merkittävästi heikennettäisi takauksen vakuusarvoa. Direktiivissä ehdotetaan pidemmälle menevää jäsenvaltioiden lainsäädännön harmonisointia kuin nykyisin. Kysymyksessä on periaatteellisesti merkittävä ratkaisu, sillä ehdotettu täysharmonisaatiosäännös estää jäsenvaltioita kehittämästä joustavasti omaa lainsäädäntöään kuluttajien edun turvaamiseksi muuttavissa olosuhteissa siltä osin kuin kysymys on direktiivillä yhdenmukaistetuista seikoista. Toisaalta kuluttajienkin edun mukaista on, että kulutusluottoja koskevat säännökset eri EUvaltioissa ovat mahdollisimman yhdenmukaiset. Tällöin on todennäköisempää, että kehittyy tehokkaat rajat ylittävät kulutusluottomarkkinat ja että kuluttajat myös uskaltavat käyttää muista maista peräisin olevien luotonantajien palveluksia. Valtioneuvosto täysharmonisaatio katsoo, voidaan että kuitenkin hyväksyä vain, jos se ei johda nykyisen kuluttajansuojatason alenemiseen. kannalta ongelmallinen saattaa Tältä olla esimerkiksi direktiiviehdotuksen säännös ennenaikaiseen takaisinmaksuoikeuteen liittyvästä korvausvelvollisuudesta. Tärkeää on myös, että jäsenvaltioiden lainsäädännöissä voidaan säilyttää riittävä joustavuus, muun muassa käyttämällä tyhjentävien luetteloiden sijasta yleislausekkeita. Tämän takia neuvotteluissa voidaan pyrkiä kehittämään esimerkiksi kiellettyjä perintämenettelyjä koskevia direktiiviehdotuksen säännöksiä.