Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015"

Transkriptio

1 Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Tämä Aamulehden mallisto on tehty auttamaan ja opastamaan omaisia kuolin- ja surukiitosilmoitusten laadinnassa sekä asioinnissa lehden kanssa. Tutustu siihen kaikessa rauhassa ja käänny epäröimättä henkilökuntamme puoleen he ovat paikalla sinua varten. Runo- ja värssykirjamme ovat myös vapaasti selailtavissasi. Kuolinilmoitus on vain yksi niistä kaikista käytännön toimenpiteistä, joita tulee omaisten hoidettavaksi läheisen poismenon johdosta. Toivomme, että voimme olla siinä avuksi. Asiakaspalvelu Siperia, Itäinenkatu 11, Tampere ma pe klo puh *, fax

2 Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Surukiitosilmoituksella voit kiittää vainajan hoitoon osallistuneita hyvästä hoidosta sekä läheisiä ja ystäviä osanotosta ja myötäelämisestä. Hyvä tietää ja muistaa ennen ilmoituksen toimittamista lehteen Ilmoituksen valmistusta helpottaa, jos mukana on selkeästi käsin tai koneella kirjoitettu käsikirjoitus vainajan nimi (puhuttelu), syntymä- ja kuolinpäivämäärät ja -paikat kaipaamaan jääneiden omaisten nimet värssy tai tekstilainaus kutsu siunaustilaisuuteen tai kiitos osanotosta. Surukiitoksen voi julkaista myös erillisenä ilmoituksena. (kts. Surukiitos). Kun asiat on kirjoitettu paperille, on helppo tarkistaa, ettei mitään oleellista jää pois. Teksti on hyvä lukea yhdessä läheisten omaisten kanssa. Yhdelle vai kahdelle palstalle? Kuolinilmoituksia on kahta leveyttä: 1-palstainen ja 2-palstainen 1-palstaisen ilmoituksen asettelussa risti tai koriste on vainajan nimen yläpuolella ja ilmoituksen leveys on 47 mm. 2-palstaisessa ilmoituksessa risti tai koriste on vainajan nimen vierellä ja ilmoituksen leveys on 99 mm. Ohessa valintaasi helpottamassa on malleja ilmoituksista. Näiden ilmoitusmallien rivimäärästä sinun on helppo arvioida ilmoituksen korkeus. 2

3 Ilmoitusaineiston toimittaminen osoitteessa Sivulta löydät myös kaikki tässä kansiossa olevat kuolinilmoitusmallit. puhelimitse puh * sähköpostilla: Siperian asiakaspalvelupisteessä Itäinenkatu 11, Tampere avoinna ma pe Julkaisupäivät ja aikataulut aineistolle Kuolinilmoituksia ja surukiitoksia julkaistaan Aamulehdessä joka päivä. Ilmoituksen tulee olla Aamulehdessä viimeistään julkaisupäivää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä, viikonlopun ja maanantain lehtiin perjantaina klo 12 mennessä. Kuolinilmoituksesta on mahdollista saada oikovedos ennen varsinaista julkaisupäivää. Vedoksen hyväksyttyään asiakas on vastuussa ilmoituksessa mahdollisesti ilmenevistä virheistä. Vahvista oikeellisuus tai anna korjaukset jättöaikojen mukaisesti. Ilmoituksen maksaminen Maanantaista perjantaihin ilmoituksilla on arkihinta ja lauantaina tai sunnuntaina julkaistu ilmoitus on 10 % arkihintaa kalliimpi. Ilmoituksen voit maksaa laskulla, jonka lähetämme perikunnan nimellä. Laskutusta varten tarvitsemme myös laskun vastaanottajan nimen, osoitteen, puhelinnumeron ja henkilötunnuksen. Ilmoituksen voit maksaa myös käteisellä, pankki- tai luottokortilla palvelutoimistossamme. Voit tilata veloituksetta kolme kappaletta julkaisupäivän lehteä esimerkiksi muistoksi sukulaisille. Pyydä lehdet ilmoitusta jättäessäsi. Ilmoituksen peruuttaminen Mikäli Aamulehteen tarkoitettu ilmoitus perutaan, noudatetaan aineistoaikatauluja eli seuraavan päivän ilmoitukset arkipäivisin klo 12 mennessä, viikonlopun ja maanantain ilmoitukset perjantaina klo 12 mennessä. Jos ilmoitus on tehty valmiiksi ja perutaan, veloitamme tehdystä työstä alv 24 % eli yhteensä Aamulehden kanta-asiakkaan edut Kanta-asiakkaan etuna saat kuolinilmoituksen yhteydessä veloituksetta surukiitosilmoituksen, joka on kooltaan 42 mm arvo noin 110. Isompaan surukiitokseen saat vastaavasti 110 euron alennuksen hinnasta. Surukiitos Surukiitosilmoitus on huomaavainen ja helppo tapa kiittää yhteisesti kaikkia heitä, jotka ovat ottaneet osaa läheisten suruun ja kunnioittaneet vainajan muistoa. Aamulehdellä on vakiomalleja surukiitosilmoituksille, joiden sanamuoto on asiakkaan itsensä muotoiltavissa. Tässä mallikirjassa olevien kuvien käyttö Aamulehden kiitosilmoituksissa on myös mahdollista. Kerromme mielellämme eri vaihtoehdoista. *Puheluiden hinnat 010 yritysnumeroon soitettaessa: lankapuhelimesta 8,35 snt/ puhelu + 6,00 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min. 3

4 4

5 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) o.s. Omaasukua s Tampere k Tays Kiittäen ja rakkaudella muistaen Heikki Tiina perheineen Leena perheineen Mari perheineen Tarja ja Mauri Juha sisarukset perheineen sukulaiset lukuisat ystävät Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. lapset 123 mm 652,79 735,15 on siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Toimitusjohtaja s k Muistoa kunnioittaen Yritys Oy henkilökunta 65 mm 344,97 388,49 5

6 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) Etunimi SUKUNIMI s k On päivä päättynyt on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. Rakkaudella muistaen lapset lastenlapset lastenlastenlapset 88 mm 467,03 525,96 Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. Etunimi s k Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuoren korkuinen. Mutta pieni peipponen lensi minun ikkunani taa. Ja se lauloi hurmaantuneena ja sen riemua helisi maa. (Saima Harmaja) Ikävöiden Anne Kanssani kaipaamaan jäivät 111 mm 589,10 663,42 Siunattu läheisten saattamana. Kiitos osanotosta. 6

7 Etunimi s k Kaivaten omaiset Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. 65 mm 344,97 388,49 on siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Mummumme ja isomummumme o.s. Omaasukua s Akaa k Tampere Kaivaten lastenlapset perheinen Näin olisi pitänyt: Pysähdellä, kukkia hämmästellä, puristaa kättäsi useammin, hymyysi vastata leppoisammin, lähteä sydän valloillaan kanssasi lintuja seuraamaan. 100 mm 530,72 597,68 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalevankankaan pienessä kappellissa lauantaina kello 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. 7

8 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) s Vilppula k Tampere Kaivaten Veera lastenlapset lastenlastenlapset Soitteli tuuli jo kauan meille suruviestiä hiljalleen. Katseli aikaa elämän Herra, otti luokseen uupuneen. 88 mm 467,03 525,96 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. SUKUNIMI o.s. Omaasukua s Tampere k Tampere Ikävöiden Esko, Heli ja lapset perheineen Hannu, Elina ja lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. 94 mm 498,88 561,82 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Kaupin sairaalan 3 osaston henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. 8

9 Etunimi Etunimi o.s. Omaasukua s Hämeenkyrö k Ylöjärvi Kaivaten puoliso lapset ja lastenlapset Oli sinulla sydän lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. 100 mm 530,72 597,68 Siunattu hiljaisuudessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme vanhainkodin henkilökuntaa hyvästä hoidosta. o.s. Omaasukua s Tampere k Tampere 111 mm 589,10 663,42 Kaivaten puoliso lapset perheineen veljet ja sisaret perheineen Nyt jätän tutun pirtin, polun ja pihamaan. Pois riisun arkinutun, puvun uuden mä saan. Mä olen kypsää viljaa, pois pyyhkikää kyyneleet. Kodin piiristä poistun hiljaa, luo Herran vie askeleet. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 9

10 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) SUKUNIMI s Helsinki k Tampere 88 mm 467,03 525,96 Rakkaudella muistaen sisarukset sisarusten lapset lastenlapset perheineen Emme nähneet, kun silmäsi suljit, emme hyvästiä voineet jättää. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mut tiedämme sun hyvä olla on. Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta. Rakas puolisoni ja äitimme o.s. Omaasukua s Tampere k Tays Kiittäen ja rakkaudella muistaen Heikki Tiina perheineen Leena perheineen Mari perheineen sisarukset perheineen sukulaiset lukuisat ystävät Sua huudan tuhannesti - poiss ootko kokonaan? Ei jotain ikuisesti sinusta pitää saan. Jää jäljelle ees hiven sinusta; muistos jää kuin kalliin jalokiven sen tahdon säilyttää. (Kaarlo Sarkia) 123 mm 652,79 735,15 Olemme saattaneet rakkaamme hiljaisuudessa haudan lepoon. Kiitämme lämpimästi suruumme osaaottaneita. 10

11 Etunimi s k Rakkaudella muistaen lapset lastenlapset Nyt Muun korvasi aika, minkä vei, sydäntä äidin koskaan ei. 77 mm 408,65 460,21 Siunaus toimitettu. Kiitämme osanotosta. Kiitokset kaikille rakkaamme hoitoon osallistuneille. Rakas äitmme ja mummumme Etunimi Etunimi o.s. Omaasukua s k Rakkaudestasi kiittäen ja kaivaten Kalle ja Jaana Päivi ja Jussi Niina Tiina, Nella ja Niko Jarmo ja Helena Minna, Jutta Antero ja Karin Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. 123 mm 652,79 735,15 on siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. 11

12 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) Rakas äitimme, mummimme o.s. Omaasukua ent. Entinen s Ruovesi k Tampere Jossain kirkkauden maassa kuljen. Taakka harteita ei paina, se on poissa. Kukkaportin avaan, suljen. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Joka puu on ystäväni hymyhuuli. Itkenkö? Enhän toki ihanassa maassa. (Einari Vuorela) Rakkaedella muistaen Kauko ja Pirjo Teijo, Ulla, Teppo, Tiina ja Titta Tapio, Riitta ja Jyri Pentti Sakari ja Merja Tapio Heikki ja Maija Marjatta ja Matti Eemeli ja Elina Sami, Elina ja Oskar Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. 146 mm 774,85 872,61 Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos myötäelämisestä. 12

13 o.s. Omaasukua s Tampere k Tampere Eräänä yönä näin unta, että kuljin merenrannalla Herran kanssa. Taivaalla välkehteli kuvia elämästäni. Huomasin, että niissä kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kahdet, joskus vain yhdet. Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet jalanjäljet, ja sanoin: Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani. Mikset sinä ollut rinnallani, kun tarvitsin sinua kipeimmin? Herra vastasi: Niissä kohdissa, joissa olet nähnyt vain yhdet jäljet, lapseni, minä kannoin sinua. Rakkaudella muistaen Kalle Ensi kerran meidän surumme ei koske, äiti, sinun sydämeesi. Kaivaten Ella ja Einari Mummua kaikesta kiittäen Kalle, Niina ja Milja Kanssamme kaipaamaan jäivät 157 mm 833,23 938,36 Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 13

14 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) 180 mm 955, ,82 o.s. Omaasukua s Nokia k Ylöjärvi Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille, hyvän sydämen siunaus elon teille. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Syvästi kaivaten Raimo Juha-Pekka ja Niina perheineen Saija ja Lassi Niko perheineen Rauno Mari ja Minna perheineen Marja-Leena ja Aimo Mikko ja Hanna perheineen Jyrki ja Annu Jaakko Kirsti perheineen Arto siskot ja veljet perheineen Ei syki enää sydän mummun kultaisen, on poissa meiltä rakas läheinen. Anni, Mikko ja Kalle siunataan Ylöjärven kirkossa lauantaina xx.xx.xxxx klo 12. Muistotilaisuus omaisten kesken. 14

15 Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm) Toimitusjohtaja s Ruovesi k Tampere Muistoa kunnioittaen Yritys Oy henkilökunta Isä, isoisä Etunimi s Tampere k Tampere Kaivaten Marja ja Jukka Ulrika Siunaus toimitettu. Kiitämme osanotosta. s Oulu k Tampere Kaivaten Jarno ja Nita Seppo Tuula ja muut ystävät Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoille ajattomuuden. Siunattu läheisten läsnä ollessa. 88 mm 233,52 262, mm 265,36 298, mm 294,55 331,71 15

16 Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm) Etunimi o.s. Omaasukua s Tampere k Ylöjärvi Lämmöllä muistaen Maija Matti ja Liisa Raija ja Ville Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaisaa niin. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. Etunimi Etunimi s k Kaivaten äiti ja Tina Pekka mummi ja pappa Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä noutajan mukaan. Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois, juuri kun talvi kaunein ollut ois. Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Kiitos osanotosta. Etunimi s Tampere k Juupajoki Ikävöiden Maija, Hanna ja Vilma Mira, Saara sisaret ja veljet perheineen On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Näin emme ois tahtoneet, on meiltä paljon pois. Maija ja Mira Hautaan laskettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. 123 mm 326,39 367, mm 355,58 400, mm 387,43 436,31 16

17 o.s. Omaasukua s Kuru k Ylöjärvi Kiittäen ja syvästi kaivaten Timo Tarja ja Markku Kalle, Emma ja Eero Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Siunaus toimitettu. Kiitos osanotosta. Etunimi s Kangasala k Valkeakoski Vaan illan varjo tummenee ja hetki katoaa ja kauneimmasta laulusta kiinni en mä saa. Se kevään alakuloisuutta mielessäni soi. Ja se mietteet vapaan kulkijan kertoa vain voi. (Nuuskamuikkusen kevätlaulu) Kiittäen ja syvästi kaivaten Timo Tarja ja Markku Kalle, Emma ja Eero Otto ja Anni Sirkka perheineen Veikko perheineen Tuli taivaasta enkeli valkoinen, papan silmät hiljaa sulkien. Siunauttu läheisten läsnä ollessa. Kiitos kaikille papan hoitoon osallistuneille. o.s. Omaasukua s Pirkkala k Nokia Niin kuljimme elämämme käsi kädessä, sinä ja minä. Niin jaoimme jokaisen päivän. Rakkautemme oli meidän rikkautemme. Nyt sinä olet poissa, käteni on tyhjä. Tyhjä on myös paikkasi kotona. Raskas on jatkaa tietäni yksin. Nyt kuiskaan ne sanat, kauneimmat jotka tiedän: Rakastin sinua eläissäsi, rakastan sinua aina. Kiittäen ja syvästi kaivaten Pekka Jari, Eva ja Tuija Heikki, Anu ja Tytti Mummu, suo anteeksi suru ja kyyneleet nää, ne kaipausta on ja ikävää. Tuija ja Tytti Siunaus ja hautaus toimitettu hiljaisuudessa. 157 mm 416,62 469, mm 456,42 514, mm 477,65 537,91 17

18 Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm) o.s. Omaasukua s k Syvästi kaivaten Veikko Raimo perheineen Siunaus toimitettu. Isämme, ukkimme Etunimi, Nimi s k Kaivaten Kaarina perheineen Mikko perheineen sukulaiset ja ystävät Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Siunattu hiljaisuudessa. Kiitos osanotosta. Rakas äiti, mummu ja isomummu s Pälkäne k Tampere Kaipauksella lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset sisarukset perheineen Uupunut matkaaja himmeän maan, astui aurinkolaivaan suureen valkeaan. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme kaikkia äidin hoitoon osallistuneita. 88 mm 233,52 262, mm 265,36 298, mm 294,55 331,71 18

19 Rakas veljemme kalastaja Etunimi s Tampere k Tampere Rakkaudella muistaen Risto ja Liisa Leena ja Veikko Ulla ja Maija Taivaan iltaruskoon katsoo vanha kalamies. Järven selkä tyyni - joko lähteä on aika? Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalevankankaan pienessä kappelissa xx.x. klo xx, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Etunimi s k Syvästi kaivaten Irja Jenni ja Noora äiti ja isä veljet ja sisaret perheineen Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Lohtuna muistot rakkaat. On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Jenni ja Noora Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat monin tavoin lohduttaneet meitä surussamme. o.s. Omaasukua s k Kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät On päivä päättynyt on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 123 mm 326,39 367, mm 355,58 400, mm 387,43 436,31 19

20 Surukiitokset - 1 palstaa (47 mm) Kiitos osanotosta suruumme Etunimi Sukunimi Omaiset Kiitos saamastamme tuesta surun kohdatessa meidät Etunimi Sukunimi poismenon johdosta. Taina ja Saija perheineen Kiitämme sydämellisesti Teitä kaikkia, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme Etunimi Sukunimi muistoa ja monin tavoin lohduttaneet meitä surussamme. Helena ja Tiina 19 mm 31 mm 42 mm 50,42 82,26 111,45 56,78 92,64 125,51 Kiitämme kaikkia, jotka kunnioittivat rakkaamme Etunimi Sukunimi muistoa ja ottivat osaa syvään suruumme. Erityisen lämpimästi kiitämme Rauhaniemen sairaalan henkilökuntaa Paulin hyvästä ja pitkäaikaisesta hoidosta. Leena, Jari, Niku ja Oskari perheineen Sydämellinen kiitos kaikille äitimme hoitoon osallistuneille Etunimi Sukunimi Lapset perheineen Lämmin kiitos teille kaikille Etunimi Sukunimi muistoa kunnioittaneille. Omaiset 88 mm 65 mm 42 mm 233,52 172,48 111,45 262,98 194,25 125,51 20

21 Surukiitokset - 2 palstaa (99 mm) Lämmin kiitokseni kaikille teille, jotka olette kunnioittaneet rakkaani Etunimi Sukunimi muistoa ja tukeneet minua suuressa surussani. Maija Virtanen 31 mm 164,52 185,28 Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olette hoitaneet pienokaistamme ja tukeneet meitä suuressa surussamme Sukunimi vanhemmat 31 mm 164,52 185,28 Kiitos Pirkanmaan Hoitokodin ja Nokian terveyskeskuksen henkilökunnille Etunimi Sukunimi hoidosta ja huolenpidosta. Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme. Omaiset 42 mm 222,90 251,03 Kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Etunimi Sukunimi muistoa ja myötäelitte kanssamme suuressa surussamme. Kiitämme myös Pirkanmaan Hoitokotia läheisemme hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Omaiset 42 mm 222,90 251,03 21

22 Tunnukset T1 Sotaveteraani T2 Rintamaveteraani T3 Sotainvalidi T4 Jääkäriristi T5 Lotta-Svärd T6 Pikkulotta T7 Rintamanaiset T8 Tammenlehvä T9 Sankariristi T10 Ilmasotakoulu T11 Ruusun ritarit T12 Vapaussoturien huoltosäätiö T13 Islam T14 Juutalaisuus T15 Bahá í T16 Pelastusarmeija T17 Vapaa-ajattelijat T18 Sotaleskien tunnus T19 Sotilaspojat T20 Suomen sotaorvot T21 Sotilaskotisisar T22 Kadettikunta T23 Siviilirekisteri T24 Buddhalaisuus T25 Gnostilaisuus T26 Miinanraivaaja 22

23 Koristeet K1 Enkeli K2 Rukoileva enkeli K3 Kaarnalaiva K4 Auringonlasku K5Tunturi K6 Lintujen siluetit K7 Kyyhky K8 Pääskynen K9 Köynnös K10 Soutaja vaalea K11 Soutaja tumma K12 Kalla K13 Kielo K14 Joutsen K15 Poro K16 Hirvi K17 Purjevene K18 Kelo K19 Kelo pitkä K20 Tähkä K21 Kaksi tähkää K22 Nuotit 23

24 Ristit R1 perusristi 2 palstaa R1 perusristi 1 palsta R2 avoristi 2 palstaa R2 avoristi 1 palsta R3 risti köynnöksellä 2 palstaa R3 risti köynnöksellä 1 palsta R4 R4 risti, tähkä risti, tähkä 2 palstaa 1 palsta R5 risti, 2 tähkää 2 palstaa R5 risti, 2 tähkää 1 palsta R6 risti, kyyhky 2 palstaa R6 risti, kyyhky 1 palsta R7 risti, pääskynen 2 palstaa R7 risti, pääskynen 1 palsta R8 ortodoksiristi 2 palstaa R8 ortodoksiristi 1 palsta R9 8-ortodoksiristi 2 palstaa R9 8-ortodoksiristi 1 palsta R10 ei ristiä 24

25 Värssyt Aamu alkoi jo sarastaa kutsui taival vaeltajaa. Silmissään unen tähti toiviotielleen Hän lähti. (Kaarlo Sarkia) Aamun tullen matka päättyi uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska ei vaiva mainen on rauha sydämessä nukkuneen. Aamuna kauniin keväisen, hiljeni sydän kultainen. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Aika on elää aika on uurastaa aika on hiljetä odottaa ja väsyneenä viimein nukahtaa. Ajan parhaan Hyvä Paimen ties, pääsi lepoon väsynyt matkamies. Anna rauha käsille, jotka ovat askareistaan vaipuneet, silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon. Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä. Anna rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen, sinun rauhasi, anna se heille ja meille. (Lassi Nummi) Aurinko laskee, ja pitenee varjot. Aika on eron ja jäähyväisten. Poissa on ystävä kallehin. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas, soi lintujen laulusta kukkiva kunnas ja varjoisat veet, niin varjoisat veet. (Kari Rydman) Ei auttanut apu ihmisten ei rakkaus, rukous läheisten. Olit toivossa päästä viell kotihin kerran, mutt matkasi johti luo taivahan Herran. Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen, parempaan. Ei kuolema ole vain arvoitus joka kerran ratkeaa, vaan se on ihmisen ihana oikeus väsyneenä nukahtaa. Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. (Aila Meriluoto) Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä noutajan mukaan. Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois, juuri kun kesä kaunein ollut ois. Ei tunne teitänsä ihminen elo on kuin haihtuva hetkinen. Valot, varjot vuoroin peittää sen, kuka tietää päivänsä viimeisen. Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, että sun hyvä olla on. Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaisaa niin. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. Elon polkuja yhdessä kuljettiin monta ihmeellistäkin matkaa. Sinä ensin saavutit matkan pään minä vielä hetken saan jatkaa. Elon päivä iltaan kallistuu sato kypsä maahan painautuu, taipuu täysinäinen tähkäpää, työ ja muistot aina jälkeen jää. Elämäsi oli työtä, sydämesi oli hyvyyttä, olkoon leposi rauhaisaa. Emme arvanneet aamuna keväisen, että oli se päiväsi viimeinen. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, sua emme viell antaneet ois. Emme nähneet, kun silmäsi suljit, emme hyvästiä voineet jättää. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mut tiedämme sun hyvä olla on. Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää. Ota äiti syliisi, taivaaseen kanna, hellästi peittele, levätä anna. On paikkasi tyhjä, on surumme syvä, mut tiedämme, siellä sun olla on hyvä. Ei syki enää sydän mummun kultaisen, on poissa meiltä rakas läheinen. Ensi kerran, meidän surumme ei koske, äiti, sinun sydämeesi. Eräänä yönä näin unta, että kuljin merenrannalla Herran kanssa. Taivaalla välkehteli kuvia elämästäni. Huomasin, että niissä kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kahdet, joskus vain yhdet. Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet jalanjäljet, ja sanoin: Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani. Mikset sinä ollut rinnallani, kun tarvitsin sinua kipeimmin? Herra vastasi: Niissä kohdissa, joissa olet nähnyt vain yhdet jäljet, lapseni, minä kannoin sinua. Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Ei ole mitään mikä ei kerran tapahtuisi kun on sen aika kun kirjan lehti kääntyy näet: se on jo kirjoitettu kerran jokaisen kuolemassa koko maailma. (Kirsi Kunnas) Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä. On vain aamu. On vain perille pääsy. (Anna-Maija Raittila) Heittäkää arkulle varoen multaa, siellä on pappa, siellä on kultaa. Herra, kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään. Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan. Onneni on olla Herraa lähellä, tahdon laulaa hänen teoistaan. Virsi 517:4 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.ps.23:1,2 Hetkenä illan hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen, ei kauniimmin täältä lähteä vois kuin unessa hiljaa nukkua pois. 25

26 Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni, kaunis, ikuinen. Hymni soi holvissa hiljaa tummana kaipuuta soi aika on korjannut viljaa sarka jo kynnetty on. (Veteraanin Iltahuuto) Hyvän ihmisen muisto, miten mieltä se lämmittää. Miten aina sen soinnusta sieluun sävel kirkas soimaan jää. Hän, jota rakastin ei ole täällä. Hän kauas lähti sade hiuksillaan. Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä ja kylmä kaste peittää maan. Hän, jota rakastin on poissa vaan lämpönsä hän jätti sydämeen ja yhä kuulen äänen vaienneen. (Anna-Mari Kaskinen) Hän lähti mutt on vielä lähellämme, tuhansin sitein meihin liittyen. Ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askeleitten rakkaitten. Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen. (Psalmi 103) Isä suo anteeksi suru ja kyyneleet nää, ne kaipausta on ja ikävää. Ja Jumala sanoi: toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet... Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee, joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee. Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisillan teet: ei mikään kimalla kirkkaammin kuin puhtaat kyyneleet. Ja minä lähden mutta linnut jäävät ja laulavat. Minun puutarhani jää ja kevään tullen omenapuut puhkeavat kukkaan. Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet vaeltavat siellä yhä... Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Joh. 11:25-26 Jossain kirkkauden maassa kuljen. Taakka harteita ei paina, se on poissa. Kukkaportin avaan, suljen. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Joka puu on ystäväni hymyhuuli. Itkenkö? Enhän toki ihanassa maassa. (Einari Vuorela) Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, voimaa muuttaa ne mitkä voin sekä viisautta erottaa nämä toisistaan. Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen sen puut ja pensaat lintuineen. Ovat ahkerat kätesi rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille, hyvän sydämen siunaus elon teille. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Jätit meille muiston valoisan, niin kauniin, rikkaan ja syvän. Kaikk on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. (Eino Leino) Katkesi elämä odottamatta, saapui murhe ilmoittamatta. Ei kuole muistosi milloinkaan vaan säilytämme sen ainiaan. Kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, helmist ei yhdenkään kadota sallis. Kaunis on kuunnella kutsua Luojan, nukkua pois, kun uupunut on. Siirtyä sinne, missä on rauha, missä on tuskakin tuntematon. Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen? Me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen. Kesäisen taivaan tuulet, minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne missä uupunut levätä saa. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää, saan viimein levon ja rauhan ja unen ihanan. Kevään tuulilta pyydämme hiljaa, te lauhasti puhaltakaa, kun kuljette yli sen kummun, jossa pappamme uinahtaa. Kiitos hoivasta lapsuuden, rakkaudesta min annoit meille, ohjaten askelta hyvän teille. Annoit eestämme parhaintas. Siunaamme, äiti, sun muistoas. Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Kotiin valkeaan uuteen viimeinen venhe vie. Lempeään hiljaisuuteen kulkijan päättyy tie. Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. Kulje äiti kerallamme, mummi rakas mukanamme, voiman lähteenä lähellä, elä muistoina mielissämme, sävelinä sieluissamme. Elämämme enkelinä, Taivaan veräjän takana. Kun ilta saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. 26

27 Kun ilta saapuu ja voimat uupuu ja kaipuu kaikesta hälvenee. Sen näkee Herra ja käteen tarttuu, vie kotiin matkasta väsyneen. Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen. Kun kuuntelee tuulen huminaa, on kuin rakkaamme saapuisi kertomaan, mulla koti on uusi ja kaikki hyvin, miksi kuljette silmin kyyneltyvin. Kun loistat tähtenä iltataivaan, näethän meidät päällä maan. Me täällä alhaalla hiljaa aivan sinun tähteäs kirkasta seurataan. Kun Luojamme niittää kypsää viljaa ja noutaa matkaajan väsyneen. Kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Kun mummit kuolevat heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummeista tulee puita ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. (Eeva Kilpi) Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Kun suru häipyy tulevat muistot ja jokainen niistä koskee yksitellen. Kun vanhuus saapuu ja voimat uupuu ja kaipuu kaikesta hälvenee. Sen näkee Korkein, Hän käteen tarttuu, vie lepoon lapsensa väsyneen. Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika. Vuodet vierivät, yhdessä kuljettiin, me tyynet ja myrskyt voitettiin. Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä hetkeksi tänne jään. Kutsu tää ei tullut tietämättä ovi rauhan maahan oli raollaan. Vaan arvaamaton oli päivän hetki kun Herra tarttui käteen väsyneen. Kädet ahkerat paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Käsi kädessä kuljimme rinnakkain, hyvän kappaleen maallista matkaa. Käsi kädestä irtosi, yksin jäin, minun täytyy taivalta jatkaa. Muistot mi kauniit sinusta jäi, säilyvät sydämessäin. Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Lauhat, lempeät tuulet, hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Luoja kauan valmisti viljaa vuosi vuodelta verkalleen. Nyt enkeli kypsän lyhteen vei elämän Herralle. Luoja päättää päivistämme, tietää, tuntee elämämme. Antaa rauhan, levon suo, jokaisen kutsuu luo. Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Nosti siivilleen ukkimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan tähtien taa, luokse Jumalan Kaikkivaltiaan. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Lohtuna muistot rakkaat. Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on kun matka taakse jää. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. Me muistamme silmäsi kirkkaat, me muistamme hymysi hyvän. Jätit meille muiston niin valoisan, kauniin, rakkaan ja syvän. Me näimme voimasi vähenevän ja tiesimme lähtösi lähenevän. Siksi läheisyytemme tahdoimme suoda, sua loppuun saattaa ja tukea tuoda. Sun hiuksias, kättä, kun silitimme, Sä lähdit pois ja toivotimme: Ota hiljaa kämmenelles Jumala, niin hyvä väsyneen on siihen nukkua. Me saatamme äitiä viimeisen kerran, surun myötä kotihin armon Herran, me saatamme unehen rauhaisaan, isän vierelle nukkumaan. Me vuosia yhdessä kuljettiin, tuulet ja tuiskut kestettiin. Sinä ensin saavutit matkan pään, minä vielä hetkeksi tänne jään. Min verran meissä on lempeä sen verran meissä on ijäistä sen verran meistä myös jää, kun päättyvi päivä tää. Minä päätteeksi matkani maisen tien elon mattoni Luojani eteen vien, sanon nöyrästi kuiskaten: Jumalain minä osasin kutoa tämän vain. Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi, siell uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi. Murtuu elon siteet, kaikki häviää. Muiston kauniit kiteet, vain pysyviksi jää. Muut korvas aika, minkä vei, sydäntä äidin koskaan ei. 27

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Tämä Satakunnan Kansan mallisto on tehty auttamaan ja opastamaan omaisia kuolin- ja surukiitosilmoitusten laadinnassa sekä asioinnissa lehden kanssa. Tutustu siihen

Lisätiedot

Muistolauseita. Syvästi kaivaten. Lämmin osanottomme. Olet aina sydämessäni. Kiitos suuresta rakkaudestasi. Rakkaudella muistaen

Muistolauseita. Syvästi kaivaten. Lämmin osanottomme. Olet aina sydämessäni. Kiitos suuresta rakkaudestasi. Rakkaudella muistaen 1 Muistolauseita Syvästi kaivaten Lämmin osanottomme Olet aina sydämessäni Kiitos suuresta rakkaudestasi Rakkaudella muistaen Kiitollisuudella ja kaipauksella Kaikesta kiittäen Lämpimästi muistaen Syvästi

Lisätiedot

jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,

jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, Vaeltaja pysähtyy soutaja antaa airojensa levätä näkymätön hyvä käsi on laskeutunut elämän otsalle. Viljo Kajava Puu suhisee hiljaisuus säestää. Ystävykset ovat jälleen tavanneet: metsän sini ja järven

Lisätiedot

Ajatelmia, erilaisista aiheista.

Ajatelmia, erilaisista aiheista. Ajatelmia, erilaisista aiheista. Tätä kokoelmaa voi hyödyntää monin eri tavoin, esim. 1) Tulosta ajatelmat joko aiheryhmittäin tai sekaisin, joko kaikki, tai ne jotka haluat. Tulosta ne värillisille papereille.

Lisätiedot

1963-15 VUOTTA MYÖHEMMIN M

1963-15 VUOTTA MYÖHEMMIN M 1972 M 27 -- 2 Kristian, kerran teki jumalan, luokan kattoon n ANSSI KELA 1972 LK1 -- 23 Kristian, kerran teki jumalan, luokan kattoon n ANSSI KELA 1972 Pow 13 -- 16 Kristian, kerran teki jumalan, luokan

Lisätiedot

Valkeat kaupungit. V. A. Koskenniemi

Valkeat kaupungit. V. A. Koskenniemi V. A. Koskenniemi Table of Contents Valkeat kaupungit...1 V. A. Koskenniemi...3 OODI TÄHDILLE...5 VALKEAT KAUPUNGIT...7 KEVÄT KERALLA PÄIVÄIN KUULAKKAIN...9 IHME...11 RANNALTA...13 YSTÄVÄLLENI ULLAKKOKAMARISSA...15

Lisätiedot

TIMO KIISKINEN. omalla maalla

TIMO KIISKINEN. omalla maalla TIMO KIISKINEN omalla maalla Timo Kiiskinen: Laulu ja kitara Maarit Hurmerinta: Laulu 1. Jorma Kääriäinen: Laulu 8, taustalaulu 9. Muusikot: Jarkka Rissanen: kitara: 1, 2, 4, 7 ja 14. Markku Kanerva: kitara

Lisätiedot

HANNA J. L. RUNEBERG. Suomentanut P. Cajander ENSI LEMMELLE.

HANNA J. L. RUNEBERG. Suomentanut P. Cajander ENSI LEMMELLE. HANNA J. L. RUNEBERG Suomentanut P. Cajander ENSI LEMMELLE. Ens lemmeltäni kerran tiedustin: eloni tähti, kuinka synnyitkään, ja mistä lempeän sä loistos sait? Ja tähti lausui: näitkö milloinkaan, kuink

Lisätiedot

KIRMAUS PARTIOTAHTI. Kulta on teemana tahdissa tässä sinäkin sitä metsästämässä? Ohjelmassa kaikille ikäkausi uusi Kittilään siis raahaa luusi.

KIRMAUS PARTIOTAHTI. Kulta on teemana tahdissa tässä sinäkin sitä metsästämässä? Ohjelmassa kaikille ikäkausi uusi Kittilään siis raahaa luusi. PARTIOTAHTI KITTILÄ 2. 3.2.2008 Kulta on teemana tahdissa tässä sinäkin sitä metsästämässä? Ohjelmassa kaikille ikäkausi uusi Kittilään siis raahaa luusi. Nimi: Lpk: Sisältö Tervehdys lappilaiset partiolaiset!

Lisätiedot

KELLONSOITTAJA RIETRIKKI

KELLONSOITTAJA RIETRIKKI KELLONSOITTAJA RIETRIKKI August Verner Jaakkola toimi pitkään Piikkiön kirkkoherrana. Hän oli uskonvakaumukseltaan evankelinen. Hänet tunnetaan vieläkin monista hienoista runoistaan. Toivomuksesta näistä

Lisätiedot

VIRSIKIRJAN JUMALANPALVELUSLIITE

VIRSIKIRJAN JUMALANPALVELUSLIITE VIRIKIRJAN JUMALANPALVELULIITE Merkkien selitykset: L Liturgi P Pappi E Esilukija eurakunta * eurakunta seisoo. + Liturgi tai pappi siunaa seurakunnan ristinmerkillä. (+) Liturgi, pappi tai esilukija voi

Lisätiedot

Jumalainen näytelmä I-III

Jumalainen näytelmä I-III Jumalainen näytelmä I-III Dante The Project Gutenberg EBook of Jumalainen näytelmä I-III, by Dante This ebook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You

Lisätiedot

MATERIAALIA MUISTELUTUOKION JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN

MATERIAALIA MUISTELUTUOKION JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN i muistatko, muistatko vielä? MATERIAALIA MUISTELUTUOKION JÄRJESTÄMISTÄ VARTEN ALUKSI Tämä materiaalipaketti on koottu, jotta juuri sinä voisit järjestää muistelutuokioita ikäihmisten iloksi. Muistelutuokioiden

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen voidaan toimittaa sen jälkeen, kun vihittävät ovat saaneet todistuksen siitä, että avioliiton solmimiselle ei ole estettä. Kirkollisesti vihittävien tulee

Lisätiedot

Aakkosellisen karaokelista Kappale Versio Levy AAMU PEPE WILLBERG MELDVD49 AAMU ANSSI KELA MELDVD51 AAMU TOI, ILTA VEI JAMPPA TUOMINEN MELDVD41

Aakkosellisen karaokelista Kappale Versio Levy AAMU PEPE WILLBERG MELDVD49 AAMU ANSSI KELA MELDVD51 AAMU TOI, ILTA VEI JAMPPA TUOMINEN MELDVD41 Aakkosellisen karaokelista Kappale Versio Levy AAMU PEPE WILLBERG MELDVD49 AAMU ANSSI KELA MELDVD51 AAMU TOI, ILTA VEI JAMPPA TUOMINEN MELDVD41 AAMUKUUTEEN JENNA MELDVD49 AAMULLA RAKKAANI NÄIN LEA LAVEN

Lisätiedot

Leirilauluja. Puolalainen nuotiolaulu. Tää ystävyys ei raukene / Auld Lang Syne

Leirilauluja. Puolalainen nuotiolaulu. Tää ystävyys ei raukene / Auld Lang Syne 26 Puolalainen nuotiolaulu Meill' on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi. Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi. Ja me muistain sankariaikaa, sadun tenhon tunnemme taikaa, kun laulumme

Lisätiedot

RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013

RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013 RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013 1 RUNOJA Minua katsotaan. Aivan kuin he haluaisivat määrätä kuka olen. On vaikea elää kun tekee mitä haluaa. Eikä anna katseitten rajoittaa. Jos onnistut

Lisätiedot

EDWIN ARNOLD AASIAN VALO RUNOELMA GAUTAMA BUDDHAN ELÄMÄSTÄ JA OPISTA SUOMENTANUT JUSSI SNELLMAN WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ PORVOO.

EDWIN ARNOLD AASIAN VALO RUNOELMA GAUTAMA BUDDHAN ELÄMÄSTÄ JA OPISTA SUOMENTANUT JUSSI SNELLMAN WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ PORVOO. 1 EDWIN ARNOLD AASIAN VALO RUNOELMA GAUTAMA BUDDHAN ELÄMÄSTÄ JA OPISTA SUOMENTANUT JUSSI SNELLMAN WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ PORVOO. HELSINKI ALKULAUSEEN KIRJOITTANUT V. TARKIAINEN WERNER SÖDERSTRÖM

Lisätiedot

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa... (Matteus 10:8) Tätä kirjaa ei saa myydä missään tilanteessa. Tämä kirja on omistettu

Lisätiedot

Salolampi Laulut. Käki se kukkuu. Peruna. : Käki se kukkuu kuusikossa ja koivikossa on pesä :

Salolampi Laulut. Käki se kukkuu. Peruna. : Käki se kukkuu kuusikossa ja koivikossa on pesä : Käki se kukkuu G G D : Käki se kukkuu kuusikossa ja koivikossa on pesä : Em G D G : Taaskin on tulleet ne Salolampilaiset ja kaunis, lämmin on kesä : : Illalla mennään nuotiolle ja yhdessä lauletaan :

Lisätiedot

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Tämä työkirja on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tukea vanhemmille -aineistoa. Työkirjan on

Lisätiedot

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Ne on nynnyjä jotka kiusaa s.5 Margarita puolustaa naisten oikeuksia s.6. Kinnaslammen perheen raskaat vuodet s.8-9 Wilman hätä s. 10 Kuva Ville

Lisätiedot

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies hankkeen kanssa. Kilpailu tuotti noin 80 kiinnostavaa nuorten kirjoittajien

Lisätiedot

Titus Andronicus, by William Shakespeare

Titus Andronicus, by William Shakespeare Titus Andronicus, by William Shakespeare 1 Titus Andronicus, by William Shakespeare The Project Gutenberg EBook of Titus Andronicus, by William Shakespeare This ebook is for the use of anyone anywhere

Lisätiedot

ILLAN VIIMEINEN HIDAS EDESTÄ JA TAKAA HEMAISEVAN SEKSIKÄS PÖRRÖPÄÄ EN ANTAA MUUTA VOI MAAILMA ILMAN RAKKAUTTA ILLAN VARJOON HIMMEÄÄN

ILLAN VIIMEINEN HIDAS EDESTÄ JA TAKAA HEMAISEVAN SEKSIKÄS PÖRRÖPÄÄ EN ANTAA MUUTA VOI MAAILMA ILMAN RAKKAUTTA ILLAN VARJOON HIMMEÄÄN 101 AAMUYÖ 2. MAANANTAI MIXET TAHDO OLLA MUN KAA 51 KOODIA PUU 51 KOODIA MUSTAT SYDÄMET A AALLON RYTMIORKESTERI NAHKAROTSI A. AALLON RYTMIORKESTERI OI VENUS A. AALLON RYTMIORKESTERI SUN BERNADINO AAMUPOJAT

Lisätiedot

Kiitos teille äidit!

Kiitos teille äidit! Pääsky 4/2015 Rovaniemen seurakuntalehti 6.5.2015 Sinä joka kannoit minut maailmaan, lämpöäsi annoit, siitä vielä jaan. Sinä joka hiljaa hoidit minua, silmissäsi ilo, valo hehkuva. Sinä joka jaoit vuodet

Lisätiedot

ANSSI TIITTANEN. & kantrisydän

ANSSI TIITTANEN. & kantrisydän ANSSI TIITTANEN & kantrisydän Eilispäivän tähti Hän soittaa jälleen kitaraansa verannalla. Ilta lämmin lempeä Tenneseen taivaan alla.tänään taas ne vanhat laulut radiossa soivat, muistot takaa vuosien

Lisätiedot

Numero 5 14.12.2004. rukoillessaan. Se on osoitus ensinnäkin

Numero 5 14.12.2004. rukoillessaan. Se on osoitus ensinnäkin Armo riittää Numero 5 14.12.2004 Kiusattu Kristus Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen, jotka olivat peloissaan kokoontuneet lukittujen ovien taakse (Joh. 20:19). Tuomas ei ollut

Lisätiedot

Seurakunnat liitosselvitykseen - sivu 5

Seurakunnat liitosselvitykseen - sivu 5 Hyvinkään seurakuntalehti 6 12.12.2013 Seppo Ylönen: Nopon koulun 2. luokkalaisia joulukuvaelmaharjoituksissa Jouluevankeliumi kuuluu koulujen jouluun Seurakunnat liitosselvitykseen - sivu 5 keskiaukeama

Lisätiedot

Virma 3/2012. Virike ry:n ja Mielenmajan jäsenlehti. Kuva: Pyry

Virma 3/2012. Virike ry:n ja Mielenmajan jäsenlehti. Kuva: Pyry 3/2012 Virma Virike ry:n ja Mielenmajan jäsenlehti Kuva: Pyry VIRIKKEEN JA MIELENMAJAN YHTEYSTIEDOT SISÄLLYS Mielenmajan yhteystiedot...2 Pääkirjoitus..3 Ajatuksia SOSTEn päiviltä.......4 Näppärät näpit....

Lisätiedot