Lahden seudun sukututkijain toimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahden seudun sukututkijain toimintaa"

Transkriptio

1 Lahden seudun sukututkijain toimintaa Juha Pehkosen historiikki Lahden seudun sukututkijain 35vuotistilaisuudessa Katsastajankatu 19:n toimitiloissa ma Valokuvat Juha Pehkonen, jollei erikseen mainita.

2 V Kuukausitapaamisten kokouspaikka oli Dilan (Diakonialaitos Lahti) auditorio, osoitteessa Vuorikatu 4. Jo syksyllä muutimme yliopistokeskukselle (Kuva Google)

3 Syksystä 2006 lähtien Yliopistokeskuksella os. Saimaankatu 14 (syksyyn 2008). Mainittakoon, että tilat antoi yhdistyksellemme korvauksetta silloinen yliopistokeskuksen pääsihteeri FT Sanna Kaisa Spoof. Nyk. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteeri. Kuva Google Street view

4 Kokkokallion kerrostalon toimistoamme (kevääseen 2011 saakka) Kirjastonhoitajana oli Oiva Sokka ) ja mikrofilmien ja katselulaitteiden lainauksessa Pertti Huotari ( ). Kuva Erkki Grenman.

5 Sukututkimuspäivän kokouspaikka Lahden aikuiskoulutuskeskus Kirkkokatu 16 ja on edelleen. Todettakoon, että Lahden kaupunki on antanut tilat korvauksetta sukututkimuspäivän käyttöön. Puheenjohtaja Jorma Saarinen ( ). Erkki Grenman, sihteeri ( ja ), myös jäsensihteeri ja rahastonhoitaja sekä Sukusten päätoimittaja ollen edelleen lehden taittaja. Varapj. Urho Enlund ( ).

6 V Sihteeri Juha Pehkonen v Rahastonhoitaja Leena Harju ( ). Syyskuussa järjestimme yhdessä Suomen Sukututkimusseuran kanssa Lahden lakipäivän, missä käsiteltiin lainsäädännön ongelmakohtia sukututkijain kannalta. SSS:n ja meidän edustajan lisäksi paikalla oli Kirkkohallituksen edustaja. Kesäretki Länsi -Uudellemaalle v

7 V Puheenjohtajaksi tuli Juha Pehkonen, varapuheenjohtajana toimi Jorma Saarinen. Kuukausitapaamisten pitopaikka v oli yliopistokeskus ja sitten Harjula-keskus (Harjulankatu 7) syksystä 2008 kevääseen

8 V Yhdistyksemme 30 vuotta 30-vuotisjuhlassa Harjulakeskuksessa Suomen Sukututkimusseuran esimies Markku Kuorilehto piti juhlapuheen.

9 30-vuotisjuhlassa pöytästandaarimme saivat Sirkka Haara, Jorma Saarinen, Urho Enlund ja Erkki Grenman. Aikaisemmin viirin ovat saaneet Maija Hahl, Erkki Sallila, Kerttu Kymäläinen, Sukutietotekniikka, Tampereen Seudun Sukututkimusyhdistys, Anni Pakarinen, Helena Pakarinen, Tore Blomqvist, Asta Suominen, Ulla Kotinurmi, Sari Jokela, Taisto Suontausta, Tauno Latva, Eija Happonen, Pentti Lehtonen, Pentti Jänti, Oiva Sokka, Pertti Huotari, Heikki K. Lähde ja Pentti Koivunen. Myöhemmin standaarin ovat saaneet Jukka Leinonen, Kari Koponen, Jouko Hokkanen, Heikki Talvitie, Hämeenlinnan sukututkimusseura, Jouko Hokkanen, P. T. Kuusiluoma, Juha Pehkonen, Pirkko Villberg, Suomen Sukututkimusseura ja Erkki Kiuru.

10 30-vuotisjuhlaamme viitaten Etelä-Suomen Sanomat teki näyttävän artikkelin sukututkimuksesta. Hallituksemme silloinen jäsen Terhi Willman (nyk. Pietiläinen) etualalla

11 V Suurlähettiläs Heikki Talvitie, kunniajäsenemme puhumassa sukututkimuspäivillä. Sihteerinä toimi Jouko Hokkanen.

12 Suuren neuvottelukunnan kokous Lahdessa Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma ja seuran lahtelainen hallituksen jäsen Jorma Saarinen.

13 Kuvassa Suomen Sukututkimusseuran hallituksen varapj. Lasse (Lars. J. W.) Holm Porvoosta. Takana hallituksemme jäsen Kari Koponen ja vas. Maija Parviainen Vantaan seudun sukututkijoista (Sukurin päätoimittaja). Hän on kuulunut sukututkimusyhdistysten lehtien tietojen vaihtoa suunnittelevaan toimikuntaan. Toimikunnasta päätettiin tässä kokouksessa.

14 Kunniajäsenemme, sukututkimuksen opettaja Taisto Suontausta poistui keskuudestamme.

15 V Varapuh.joht. Matti Karjalainen hoiti sihteerin tehtäviä osan vuotta. Keväällä saatiin omat toimistoja kirjastotilat osoitteessa Katsastajankatu 19. Nämä tilat saatiin edesmenneen hallituksemme jäsenen Jouko Hokkasen ansiosta. Kuukausitapaamisen esitelmää kuulemassa vasta saaduissa toimitiloissa.

16 FK Johanna Kurela Tampereen seudun sukututkimusseurasta tutkimassa kirjastomme kirjoja. Sukututkimusyhdistysten lehtien tietojen vaihtoa käsittelevä toimikunta kokoontui myös Lahdessa. Johanna vastaa julkaisujen (Orpana-lehti mm.) toimittamisesta Tampereen yhdistyksessä. Hän on nykyisin myös Suomen Sukututkimusseurann hallituksen jäsen.

17 Eräs esimerkki asiantuntevista luennoitsijoistamme: FT, dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo.

18 Olemme olleet esillä: Sivun juttu sukututkimuspäivästämme Uusi Lahti-lehdessä.

19 V Sihteerinä ja jäsensihteerinä toimi Heidi Hopp Hallitus kokoontui jäsen Maire Laaksosen kotona Orimattilassa kesäkuussa.

20 V Jäsenemme, maanmittausneuvos, TkT Heikki K. Lähde valittiin kunniajäseneksemme.

21 Totisia kuuntelijoita. Sukututkimuspäivänä oltiin kuulemassa evl.evp Seppo Toivosen esitelmää Hennalasta ja vuodesta (Kuva Pipsa Virtanen).

22 Aivan vuoden 2013 loppupuolella pääsimme hakemaan luvatut kirjat Eino Lappalaisen perikunnan kotoa Keravalta. Kuvassa rouva Kaarina Lappalainen ja Keravan sukututkijain puh.joht. Karin Nissinen. Välittäjänä oli jälleen SSS:n kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio. Aikaisempia lahjoituksia on mm. eteläpohjalaista kirjallisuutta sekä Suomen valtiokalenteri vuosisadan 1900 alusta 2000-luvulle, lahjoittajana Otava. Edesmenneen kunniajäsenemme Taisto Suontaustan perillisiltä saimme suuren erän kirjallisuutta. Kunniajäseneltämme Helena Pakariselta saimme kirjahyllyn ja teoksia. Monta muuta lahjoittajaa on ollut.

Yhdistyksemme historiaa

Yhdistyksemme historiaa Yhdistyksemme historiaa JUHA PEHKONEN Tämä yhdistyksen historiikki on saanut aineistonsa pääasiasiassa Sukuset-lehdestä 1/2009. Tällöin yhdistys täytti 30 vuotta ja työryhmän laatima historiikki jaettiin

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Varapuheenjohtaja / jäsen Seppo Kämäräinen varajäsen Kari Vanhala Rahastonhoitaja / jäsen varajäsen Marja-Liisa Isakow / jäsen varajäsen Päivi Pilli-Sihvola varajäsen

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2017

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2017 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 3/2017 Kokousaika Tiistai 24.10.2017 kello 14.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 24 Kokouksen avaus 25 Nimenhuuto 26 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/11 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018 Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat SKTY:n puheenjohtaja Säännöt: 8 kohta 13 Valitaan hallitukselle puheenjohtaja joka toinen vuosi. Pj valittiin vuosikokouksessa, pj:na jatkaa

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

Tampereen seudun sukututkimusseura 40 vuotta. Sukututkimusharrastusta tukemassa vuodesta 1979

Tampereen seudun sukututkimusseura 40 vuotta. Sukututkimusharrastusta tukemassa vuodesta 1979 Tampereen seudun sukututkimusseura 40 vuotta Sukututkimusharrastusta tukemassa vuodesta 1979 Seuran alku Tampereen työväenopisto järjesti työkaudella 1978-1979 sukututkimuskurssin, jonka vetäjänä toimi

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 2/2016 Kokousaika Maanantai 14.11.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat Pöytäkirjan nähtävänä pito

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 5/2016 Kokousaika Tiistai 18.10.2016 kello 12.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 57 Kokouksen avaus 58

Lisätiedot

Salon kaupunki Saapunut / /2017

Salon kaupunki Saapunut / /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 (7) Kokousaika 7.9.2017 kello 17:00 Kokouspaikka Nuorten keskus Steissi, Mariankatu 12 Salon kaupunki Saapunut 11.9.2017 207/00.02.12.02/2017 Käsiteltävät asiat Otsikko

Lisätiedot

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50 Aitovuori, Tampere 10. - 20:02:41 Vapaapistooli, sarja Y45 1. Pertti Sinkko KAS 74 70 86 75 305 Vapaapistooli, sarja Y50 1. Simo Saarenmaa RSA 90 93 86 87 356 2. Veikko Alanko HlAS 88 85 88 88 349 3. Reijo

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 15.05.2017 kello 14 15.31 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 5/2018 Kokousaika Keskiviikko 1.8.2018 kello 12.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 56 Kokouksen avaus 57 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 3/2016 Kokousaika Tiistai 13.12.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Toimintasuunnitelma ja talousarvio

Lisätiedot

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo Yrityksen nimi LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 01395577 Osoite Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo n tyyppi aloitettu

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen

Lisätiedot

Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen

Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen 19.11.2012 1. Vaalitoimikunta ja sen tehtävät FIGBC:n vaalitoimikunta ja sen tehtävät Yhdistyksen sääntöjen mukaan: 7. Muut toimielimet Vaalitoimikunta Vaalitoimikunnan

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 2 / 2016 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 ( 8) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 2 / 2016 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 ( 8) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 2 / 2016 Sivu 1 ( 8) Kokousaika Tiistai 9.2.2016 kello 18:50 19:05 Kokouspaikka Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski Läsnä Aalto, Jorma Aaltonen,

Lisätiedot

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M Turku 03. - 04.03.2018 10m Liikkuvamaali, sarja M 1. Krister Holmberg RS 98 99 99 296 95 95 93 283 579 2. Vesa Saviahde P-HA 96 97 97 290 96 92 96 284 574 3. Tomi-Pekka Heikkilä K-64 94 97 95 286 92 95

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja 1/2017 1 Aika, 10:30 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Urheiluveteraanien kansalliset hallikilpailut Salo 12.1.2013. M30 30 m lentävä lähtö 1) Ilkka Vuori Esbo IF 3,538

Urheiluveteraanien kansalliset hallikilpailut Salo 12.1.2013. M30 30 m lentävä lähtö 1) Ilkka Vuori Esbo IF 3,538 Urheiluveteraanien kansalliset hallikilpailut Salo 12.1.2013 M30 30 m lentävä lähtö 1) Ilkka Vuori Esbo IF 3,538 M40 30 m lentävä lähtö 1) Petri Tauriainen PeU 3,431 M45 30 m lentävä lähtö 1) Jaakko Stenius

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 16.08.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 9-2015. Aika Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00-18.14. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 9-2015. Aika Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00-18.14. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00-18.14 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 119

Lisätiedot

päivitetty klo 20.30

päivitetty klo 20.30 Kansalliset 25 ja 125-tikkaa kilpailut Vääksyn liikuntahallilla 29.03.2015 Järjestäjä: Asikkalan Tikka päivitetty 1.4.2015 klo 20.30 25-Tikkaa Tulokset MM 1. Järvinen Tarmo JST 37 44 40 42 44 207 2. Tammi

Lisätiedot

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. Yhdistys perustettu v.2002,joten oli kahdestoista(12) toimintavuosi. Toimintavuoden aikana eri tapahtumiin osallistui 1250 henk. tilanne 31.12.

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen 3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 1/2016 Kokousaika Tiistai 7.6.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien seurakuntakeskuksen kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

SM2016 Esikisat / PSM

SM2016 Esikisat / PSM SM2016 Esikisat / PSM Vaala, 27.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Ollakka Jukka 48 Ou 272 (35:24) 278 (-8m/+3m) 558 (93) 1108 2. Leinonen Henri 44 KP 248 (39:28) 274 (-7m/-6m) 582 (97) 1104 3. Lalli Teuvo 41

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata 07. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Sorsa LAS 94 94 95 283 95 96 94 285 568 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M60 1. Seppo Sorri HlAS 94 88 93 275 93 91 94 278

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit Tampere 15. - 17.06.2012 16:43:24 Vapaapistooli, sarja N45 1. Helena Peltoniemi IU 74 91 83 85 333 Vapaapistooli, sarja N60 1. Leila Semi HVA 76 78 77 74 305 Vapaapistooli, sarja N65 1. Sirkka Ylistö MuurY

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 14,13 22.4.2011 Kuopio 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40 22.4.2011 Kuopio 4 Kaisa Ahonen KivKiv 11,25 22.4.2011

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 17.02.2017 Aika 17.02.2017, 10:30-15:15 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Kettunen Paavo professori, jäsen poissa

Lisätiedot

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Pöytäkirja 3/2018 Aika: Torstai 13.12.2018 kello 14.00 15.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR144 Pentti Kaiteran katu 1, 90570 Oulu Oulun yliopisto

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 4/2016

Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 4/2016 Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 4/2016 Kokousaika Tiistai 13.9.2016 kello 9.30 11.10 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 43 Kokouksen avaus

Lisätiedot