luonnos Maa ainesten kestävä käyttö Opas maa ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten

Transkriptio

1 Maa ainesten kestävä käyttö Opas maa ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten 1

2 Esipuhe Johdanto Maa ainesten ottamisen tavoitteena ainesten kestävä käyttö Kiviaineksia käytetään huomattavia määriä Maa ainesten ottamisen ja käytön strategiset tavoitteet Ottamistoiminnan alueelliset suuntaviivat Ottamisen sääntely Maa aineslaki on ottamisen erityislaki Ottamiseen vaikuttaa myös muu lainsäädäntö Kotitarveotto on myös säänneltyä Ottamistoiminta erityisalueilla Ottamisen suunnittelu Alkuvalmistelut ja esiselvitykset Ottamissuunnitelma Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma Ottamisen valmistelu Ottamisen toteutus Lupamenettely ja lupaharkinta Luvan hakeminen ja lupahakemus Lupahakemuksesta kuuleminen ja tarvittavat lausunnot Lupapäätös ja määräykset Muutoksenhaku Lainvoimaa vailla olevan päätöksen noudattaminen Luvan voimassaoloaika Lupaan liittyvät maksut ja vakuudet Ottamisen valvonta ja seuranta Toiminnanharjoittajan tekemä tarkkailu ja raportointi Viranomaisen suorittama valvonta Ottamisen seuranta ja tilinpitojärjestelmä Toimenpiteet erityistilanteissa Ottamisalueiden jälkihoito, kunnostus sekä jälkikäyttö Jälkihoitotoimet Vanhojen ottamisalueiden kunnostaminen Luonnon monimuotoisuus jälkihoidossa ja kunnostuksessa Ottamisalueiden jälkikäyttö

3 Esipuhe Oppaan tarkoituksena on toimia yleisenä ohjeena maa aineslain mukaisessa lupamenettelyssä, ottamisen suunnittelussa ja valvonnassa siten, että ainesten riittävyys voidaan turvata pitkälle tulevaisuuteen vaarantamatta luonnon monimuotoisuutta. Opas on suunnattu ennen muuta maa ainesten ottamissuunnitelmien laatijoille ja ottamisluvan hakijoille sekä maa aineslain mukaisille lupa ja valvontaviranomaisille ja maankäytön suunnittelusta vastaaville. Oppaan rakenne on kaksiosainen ja sisältää varsinaisen opasosion ja sitä täydentävät liitteet. Oppaan liiteosio antaa laajempaa tietopohjaa ottamisen sääntelyn ja järjestämisen tueksi. Oppaassa korostetaan luonnonolojen, maiseman ja asutuksen huomioonottamista, alueellisten selvitysten ja suunnittelun merkitystä, pohjaveden suojelutarvetta sekä ottamisalueiden jälkihoitoa. Oppaassa on käsitelty ottamisen sääntelyyn keskeisesti vaikuttavaa lainsäädäntöä, ottamisluvan hakemista, ottamissuunnitelman laatimista ja sisältövaatimuksia, ottamisen valvontaa sekä alueellisia suunnitteluperusteita ja tavoitteita. Oppaassa esitetään sekä maa ainesten ottamisen ympäristölliset että ainestaloudelliset tavoitteet ja käytännön toimenpiteet. Myös vanhoille ennen maa aineslain säätämistä syntyneille ottamisalueille esitetään tarvittavat kunnostustoimet. tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta, geologi Timo Kinnunen Uudenmaan ympäristökeskuksesta, ympäristöasiantuntija Vesa Valpasvuo Suomen Kuntaliitosta, ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitosta, geologi Markku Tiainen Geologian tutkimuskeskuksesta sekä ympäristöpäällikkö Mika Lavia Hyvinkään kaupungista. Työryhmän sihteereinä ovat olleet työryhmän jäsenet Jari Rintala ja Timo Kinnunen. Työn aikana työryhmä on kuullut useita alan asiantuntijoita (LUETTELO KUULTA VISTA liitteeseen)ja tahoja ja tutustunut maa ainesten ottamisen ja jälkihoidon käytäntöön useilla maastokohteilla. Oppaan taiton on tehnyt ympäristöministeriön julkaisusihteeri. Oppaan kääntämisestä ruotsiksi on vastannut.. ovat piirtäneet oppaan suunnitelmakartat. Ympäristöministeriö korostaa oppaan merkitystä yleisenä ohjeena sovellettaessa maaaineslain joustavia säännöksiä ja toivoo oppaan auttavan ottamisen suunnittelua ja toteutumista kestävällä tavalla ja siten vähentävän maa ainesten ottamisessa ilmenneiden ympäristöongelmien ja ristiriitatilanteiden syntymistä. Oppaan laadinnan peruslähtökohta on ollut maa ainesten ottamista koskevan lainsäädännön viimeaikainen uudistuminen ja siten tarve ajantasaistaa ottamisen sääntelyä ja järjestämistä koskevat seikat. Nyt laadittu opas korvaa ympäristöministeriön aiemman vuonna 2001 laaditun Maa ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito oppaan (Ympäristöopas 85/2001). Oppaan laatimisesta on vastannut ympäristöministeriön asettama työryhmä, jonka puheenjohtajana on ollut ylitarkastaja Markus Alapassi ympäristöministeriöstä ja jäseninä hydrogeologi Ritva Britschgi, vanhempi tutkija Jari Rintala ja vanhempi 3

4 1 Johdanto Maa aineslain yleisenä tavoitteena on ainesten ottaminen ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla. Lain tarkoituksena ei kuitenkaan ole ohjata elinkeinotoimintaa eikä säännellä esimerkiksi ottamisen tarvetta tai liiketaloudellisia tarpeita. Tämän vuoksi ainesten kestävän käytön toteutuminen edellyttää, että lupaharkinnan tukena on myös muita hallinnollisia menettelyjä kuten, maankäytön suunnittelua sekä lupamenettelyn ja ainesvarantojen käytön seurantaa ja tilastointia. Maa ainesten ottaminen on luonnon käyttöä, jossa eri etutahojen näkemykset ja tarpeet käyvät usein toisiaan vastaan. Ottaminen kohdistuu ensi sijassa soravaroihin, mutta yhä enenevässä määrin myös muihin kiviaineksiin kuten kallioperän kiviainekseen sekä moreeniin ja merenpohjan hiekka ja soravaroihin. Kiviainesten kokonaiskäytöstä kalliomurskeen osuus on jo puolet. Kalliokiven ja muiden luonnonsoraa korvaavien kiviainesten käyttöä ovat lisänneet hyödynnettävissä olevien soravarojen voimakas väheneminen. Käyttöön saatavien soravarojen edelleen vähentyessä kalliokiviaineksen ja muiden kiviainesten kysyntä luonnonsoraa korvaavana materiaalina tulee lähivuosina oleellisesti lisääntymään. Myös ainesten uusiokäyttöä on tarpeen tehostaa. Maa ainesten ottaminen on johtanut varsin usein vaikeisiin ristiriitatilanteisiin muiden maankäyttömuotojen kanssa. Maa ainesten ottamisen seuranta on osoittanut, että alueellisten ristiriitojen vähentämiseksi ja yhteen sovittamiseksi tarvitaan nykyistä tehostetumpaa maankäytön suunnittelua. Ottamisen ja lupamenettelyn seuranta on myös osoittanut, että ottamissuunnitelmissa on edelleen puutteita ja niiden taso saattaa vaihdella huomattavasti. Lupamenettelyssä ratkaisut ovat saattaneet perustua myös muuhun kuin maaaineslakiin. Myös ottamisen valvonnassa on voinut esiintyä vakavia puutteita. Erityisesti ottamiseen liittyvää suunnittelua, jälkihoitoa ja valvontaa on nähty tarpeelliseksi entisestään tehostaa ja yhdenmukaistaa. Maa aineslakia (555/1981) ja muuta maaainesten ottamista koskevia säännöksiä, kuten ympäristövaikutusten arvioinnin, maankäytönsuunnittelun ja rakentamisen sekä luonnonsuojelulain säännöksiä, on viime vuosien aikana uudistettu vastaamaan paremmin ympäristön kestävän kehityksen vaatimuksia. Valtioneuvoston asetus maa ainesten ottamisesta (926/2005) on uudistettu kokonaan ja tuli voimaan Kaivannaisjätedirektiivin (2006/21/EY) täytäntöönpanon edellyttämät lainsäädännön muutokset on otettu huomioon ympäristönsuojelulaissa (86/2000), maa aineslaissa (555/1981) ja asetuksessa maa ainesten ottamisesta (926/2005) sekä pelastuslaissa (486/2003). Yksityiskohtaisesti direktiivin säännökset on pantu täytäntöön valtioneuvoston asetuksella kaivannaisjätteistä 2008/xxx. Uudistuneessa tilanteessa on ollut tarve saada käyttöön ajantasaistetut ohjeet maa ainesten ottamisen sääntelyn ja järjestämisen tueksi. Maa ainesten ottaminen vaikuttaa aina alueen maisemakuvaan ja luonnon olosuhteisiin, erityisesti ottamisalueen geologisiin ja biologisiin luonnonarvoihin. Soranottoalueilla korostuvat lisäksi vaikutukset pohjaveteen, sillä soranotto lisää pohjaveden laadun vaihtelua ja likaantumisriskiä. Pohjaveden suojelutarpeen ja maa ainesten käyttötarpeen välillä on paikoin jouduttu ristiriitatilanteisiin, etenkin jos ottamistoimintaa on suunniteltu tärkeille pohjavesialueille. Suunnittelemattoman soranoton seurauksena Suomessa on jo alueita, joissa on puutetta sekä hyvälaatuisesta luonnonsorasta että pohjavedestä. Pohjavesialueilla sijaitsee myös tuhansia käytöstä poistettuja ottamisalueita. Merkittävä osa näistä ottamisalueista on ns. vanhoja soranottoalueita ja kotitarvekäyttöalueita, joilla ottaminen on päättynyt ja joilta puuttuu maa aineslain edellyttämä jälkihoito. Mikäli ottamisalueen jälkihoito on tehty huolimattomasti tai jätetty kokonaan tekemättä, on usein aiheutettu pysyviä haitallisia muutoksia ottamisalueen luonnonoloihin. Ottamisen haitallisia vaikutuksia voidaan vähentää jälkihoidolla. Ottamisalueen jälkihoidon tavoitteena on sopeuttaa ottamisalue luontevasti ympäristöön, vähentää pohjaveden likaantumisriskiä, parantaa ottamisalueen 4

5 turvallisuutta ja luoda parhaimmillaan alueelle uusia käyttömahdollisuuksia ja ympäristöarvoja, kuten biologisesti arvokkaita ns. korvaavia elinympäristöjä ja luontotyyppejä. Yleistavoite ottamisen suunnittelussa ja järjestämisessä on luonnonvarojen kestävän käytön periaatteen noudattaminen. Maa ainesten ottamistoiminnassa kestävän käytön periaate tarkoittaa, että maa ainesten saatavuus ja maa ainesmuodostumissa esiintyvä pohjavesi voidaan sekä määrällisesti että laadullisesti turvata myös tulevien sukupolvien käyttöön vaarantamatta luonnon monimuotoisuutta. Tämän vuoksi yksittäisten ottamissuunnitelmien tulisi perustua alueellisiin maa aines ja pohjavesivarojen käytön suunnitelmiin, joissa on osoitettu suojelu ja käyttötarpeet ja selvitetty ainesten määrä ja laatu sekä niiden kulutus ja kulutustarve. Ottamissuunnitelmien sisältö ja vaativuustaso tulisi määritellä paikallisten olosuhteiden ja ottamisalueen erityisvaatimusten perusteella. 5

6 2 Maa ainesten ottamisen tavoitteena ainesten kestävä käyttö 2.1 Kiviaineksia käytetään huomattavia määriä Maa ja kallioperän kiviainekset ovat uusiutumaton luonnonvara. Suomessa kiviaineksia kuten soraa, hiekkaa, kalliomursketta ja louheita käytetään vuosittain arviolta noin 100 miljoonaa tonnia (kuva x). Tästä maaaineslain mukaisilta alueilta otetaan noin 80 miljoonaa tonnia ja loput 20 miljoonaa tonnia saadaan rakentamisen yhteydessä. Kiviainesten käyttömääriin vaikuttaa merkittävästi taloudelliset suhdannevaihtelut. Maa aineslain mukaisia ottamislupia on voimassa soralle ja hiekalle lähes 5000 ja kallioainekselle noin Näiden lupien mahdollistamasta kokonaisottomäärästä soran ja hiekan osuus oli runsaat 60 % ja kallion osuus oli lähes 40 %. Kiviaineksia otetaan vuosittain ottamisalueelta. Luvanvaraisten ottamisalueiden lisäksi kalliomursketta otetaan merkittäviä määriä suurien rakennushankkeiden yhteydessä. Kuva x. Soran, hiekan ja kalliokiviaineksen arvioitu kokonaiskäyttö Alueelliset erot kiviainesvarantojen riittävyydessä ja laadussa ovat suuret. Soranotosta tai luonnon olosuhteista johtuen useiden suurten asutuskeskusten läheisyydessä on jo pulaa hyvälaatuisesta luonnonsorasta. Tämän seurauksena luonnossoraa korvaavia materiaaleja, kuten kalliokiveä, on alettu käyttämään entistä enemmän. Kalliokiven käyttömäärät ovat kasvaneet voimakkaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä kalliokiven osuus on puolet kiviainesten kokonaiskäytöstä, mutta esimerkiksi Uudellamaalla kalliokiven osuuden arvioidaan olevan vuonna 2010 jo yli 70 %. Kalliokiven lisäksi myös merenpohjan kiviainesten sekä heikompilaatuisten kiviainesten kuten moreenien käyttö on viime vuosina lisääntynyt. Lähitulevaisuudessa kiviaineksia on tarpeen käyttää entistä säästeliäämmin. Myös kaivosten ja luonnonkivilouhimoiden sivukivet sekä teollisuuden tuhkat ja kuonat on tarpeen hyödyntää yhä tarkemmin. Kiviainesten säästöä saadaan aikaan muun muassa olemassa olevien ja vanhojen maarakenteiden vahvistamisella ja uusiokäytöllä sekä jalostamalla huonolaatuiset maa ja kiviainekset ja pilaantuneet maat ja sedimentit hyötykäyttöön. Laadukkaiden kiviainesvarantojen paikallisen loppumisen ja vähenemisen seurauksena kiviainesten kuljetusmatkat käyttökohteisiin ovat pidentyneet. Pidentyneet kuljetusmatkat ovat nostaneet kustannuksia ja lisänneet muun muassa kuljetuksista aiheutuneita päästöjä ja muita ympäristöhaittoja. Laajamittaisen soranoton seurauksena myös hyvälaatuisen pohjaveden saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Kiviainesten saatavuuden vaikeutuessa korostuvat yhä enemmän myös kiviaineshuollon ja muiden maankäyttömuotojen yhteensovittamistarpeet. On tosiasia, että taloudellisesti käytettävissä olevien kiviainesten saanti on vaikeutunut yhä enemmän alueellisesti. Samalla myös ristiriidat muiden maankäyttömuotojen kanssa ovat koko ajan kärjistyneet. Ongelmien vähentämiseksi ja ratkaisemiseksi tarvitaan alueellista suunnittelua kiviainesten käytön ja muiden maankäyttömuotojen yhteensovittamiseksi. Maa ainesten kestävän käytön toteuttamiseksi tarvitaan ainesten ottamisen ja käytön strategiset tavoitteet ja niitä tukevaa maankäytön suunnittelua. 6

7 2.2 Maa ainesten ottamisen ja käytön strategiset tavoitteet Maa aineslain tavoitteena on ainesten otto ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla (1 a ). Tämä tarkoittaa, että maa ainesten saatavuus tulee sekä määrällisesti että laadullisesti turvata myös tulevien sukupolvien käyttöön vaarantamatta luonnon monimuotoisuutta. Samalla tulee huolehtia siitä, että maaja kallioperässä esiintyvä hyvälaatuinen pohjavesi säilyy laadullisesti hyvänä ja määrällisesti riittävänä. Maa ainesten ottaminen on kestävää, kun; 1. Maa aineksia otetaan ja käytetään säästävästi sekä taloudellisesti Säästävään käyttöön kuuluu, että hyvälaatuisia aineksia ei tuhlata toisarvoisiin käyttökohteisiin ja aineksia kierrätetään. Myös teollisuuden mineraalipitoiset sivutuotteet pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. Maa ainestenotto tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja alueilta jotka tutkimusten perusteella soveltuvat maa ainestenottoon tulee ainekset käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Maa ainestenottaminen tulee olla suunnitelmallista siten, että se perustuu kunnan aluetta laajempaan tarkasteluun ja tietopohjaan käytettävissä olevista maa ainesvarannoista, niiden määristä, laaduista ja saatavuudesta sekä ainesten kulutustarpeesta ja korvaavien materiaalien käyttömahdollisuuksista. Keskeinen toimenpide maa ainesten säästävän käytön edistämisessä on ainesten tilinpidon järjestäminen. Maa ja kiviaineksia koskeva tilinpitojärjestelmä antaa välttämätöntä tietoperustaa maa ainesten oton alueelliseen suunnitteluun. Kiviainesten tilinpitojärjestelmästä on tarkemmin luvussa 6.3 ja liitteessä Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat geologiset luontotyypit ja tärkeät pohjavesialueet säilytetään Maa ainesmuodostumia voidaan luokitella ja arvottaa erilaisina geologisina luontotyyppeinä. Harjuja ja reunamuodostumia, kallioalueita, moreenimuodostumia, tuuli ja rantakerrostumia, vedenalaisia muodostumia sekä tärkeitä pohjavesialueita on inventoitu ja luokiteltu ympäristöhallinnon toimesta 1970 luvulta lähtien. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaita geologisia luontotyyppejä sisältyy myös erilaisiin suojelu, suojeluohjelma ja Natura 2000 verkoston alueisiin. Luonnon monimuotoisuuden kannalta on tärkeää, että arvokkaimmat geologiset luontotyypit ja tärkeät pohjavesialueet säilytetään mahdollisimman luonnontilaisina. Maaaineslain mukaisessa lupaharkinnassa tärkeät pohjavesialueet sekä arvokkaiksi luokitellut geologiset luontotyypit inventointitietoineen ovat keskeinen tausta aineisto harkittaessa onko maa ainesten ottaminen kyseisellä alueella mahdollista. Tärkeistä pohjavesialueista ja arvokkaista geologisista luontotyypeistä ja niiden inventoinneista on tarkemmin liitteessä Alueiden käyttöön liittyvät ristiriidat sovitetaan yhteen Maa ainesmuodostumiin liittyy monenlaisia maankäyttötarpeita, jotka ovat usein keskenään ristiriitaisia. Tarpeet liittyvät muun muassa yhdyskuntarakentamiseen ja kiviainesaineshuoltoon, ulkoilu ja virkistyskäyttöön, luonnon ja maisemansuojeluun sekä pohjavesien suojeluun. Erilaiset käyttötarpeet ovat usein johtaneet ongelmiin ja ristiriitatilanteisiin erityisesti kiviainesten puutealueilla suurimpien kaupunkien ja asutuskeskusten läheisyydessä sekä tärkeillä pohjavesialueilla. Ongelmia voidaan vähentää ja poistaa sovittamalla yhteen alueiden käyttö ja rakentaminen. Tämä edellyttää riittäviin selvityksiin perustuvaa alueellista suunnittelua ja selvitysten pohjalta tapahtuvaa kaavoitusta. Yksittäisten ottamissuunnitelmien tulisi perustua kunnan aluetta laajempiin maa aines ja pohjavesivarojen käytön suunnitelmiin, joissa on osoitettu suojelu ja käyttötarpeet ja selvitetty ainesten määrä ja laatu sekä niiden kulutustarve. Hyvänä esimerkkinä ovat maakunnalliset pohjavesien suojelun ja kiviainesten yh 7

8 teensovittamishankkeet (POSKI projektit), joista tarkemmin liitteessä Viranomaistoiminta on yhdenmukaista ja vastuut tunnetaan Maa aineslain mukainen lupakäsittely on toisinaan viivästynyt kohtuuttomasti. Hyvä hallintokulttuuri edellyttää, että viranomaiset ovat tietoisia ottamishanketta mahdollisesti koskevista eri menettelyistä. Esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointiselostus ja luonnonsuojelulain 65 :n mukainen arviointiselostus tulisi olla kerran tehtynä riittävä kaikkiin lupa ja muihin viranomaismenettelyihin, joissa hanketta tarkastellaan. Maa aineslain mukainen lupaharkinta on oikeusharkintaa, jossa lain harkintakriteerit ovat joustavia oikeuskäsitteitä ja antavat mahdollisuuden tapauskohtaiseen harkintaan. Maaaineslain lupamenettely toimii hyvin, kun lain harkintakriteerit tunnetaan eikä toimivaltasuhteissa ja vastuissa synny tulkinta eroja. Tämä edellyttää yleensä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa erityisesti kunnan lupa ja valvontaviranomaisten sekä alueellisten ympäristökeskusten asiantuntijoiden kanssa. Kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu, kun päätökset tehdään samoilla kriteereillä ja ne perustellaan. 5. Ottamisalueet jälkihoidetaan Ottamisalueiden jälkihoidon tavoitteena on vähentää ottamistoiminnan haitallisia vaikutuksia pohjaveteen ja sopeuttaa ottamisalue ympäröivään luontoon ja maisemaan. Jälkihoito voi antaa uusia mahdollisuuksia alueiden jälkikäytölle ja sillä voidaan luoda myös uusia ns. korvaavia elinympäristöjä esimerkiksi paahteisuutta vaativille kasveille ja hyönteisille. Jälkihoito edellyttää usein tapauskohtaista suunnittelua, jossa otetaan huomioon kyseisen alueen erityispiirteet ja luonnonolot. Ottamisalueiden jälkihoidosta on tarkemmin luvussa 7 ja liitteessä Ottamistoiminnan alueelliset suuntaviivat Maa ainesten ottamisen alueelliset suuntaviivat sisältyvät valtioneuvoston valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin (VAT). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö ja rakennuslaissa (MRL 132/1999) määriteltyä alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää maakuntakaavan, yleiskaavan ja asemakaavan ohella. Maankäyttöja rakennuslain suunnittelujärjestelmän kautta on mahdollista toteuttaa edellä mainittuja maa ainesten ottamisen ja käytön strategisia tavoitteita aluesuunnittelun keinoin. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamisesta ja huomioon ottamisesta on säädetty MRL:n 24 :ssä. Velvoite näiden tavoitteiden toteuttamisesta ja huomioon ottamisesta koskee sekä valtion viranomaisten toimintaa että maakunnan suunnittelua ja muuta alueidenkäytön suunnittelua eli yleisja asemakaavoitusta. Maa ainesten otossa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumisen ensisijainen suunnittelumuoto on maakuntakaavoitus, jossa on otettava muun muassa huomioon käyttökelpoiset kiviainesvarat sekä niiden kulutus ja kulutustarve pitkällä aikavälillä. Kiviainesten ottoon osoitettavien alueiden on perustuttava selvityksiin, jossa selvitetään alueiden luonto ja maisema arvot sekä toisaalta soveltuvuus vesi ja kiviaineshuoltoon. Suunnittelussa on otettava huomioon myös pohja ja pintavesien suojelutarve ja käyttötarpeet. Alueellisilla kiviaines ja pohjavesivaroja koskevilla selvityksillä ei ole lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia, vaan ne toimivat muiden luontoselvitysten ohella sellaisina ympäristöselvityksinä, jotka auttavat kuntien ja alueellisten ympäristökeskusten viranomaisia täyttämään maa aineslaissa niille asetetut velvollisuudet. Alueelliset selvitykset luo edellytykset yleispiirteiselle kaavoitukselle ja muulle alueiden käytön suunnittelulle. Näillä selvityksillä on myös lupahakemuksia ohjaava vaikutus alueille, joilla kiviainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa aineslain tarkoittamien rajoitusten kanssa 8

9 Vahvistetut maakuntakaavat sekä oikeusvaikutteiset yleiskaavat ovat tärkeitä tietolähteitä, kun lupahakemuksen kohteina olevien alueiden maisemallisia ja luonnonsuojelullisia arvoja arvioidaan. Kaavamerkintä kertoo alueen varausperusteen ja antaa viitteitä suojelutarpeesta ja esimerkiksi aluevarausten suhteesta maa ainesten ottoon Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. On kuitenkin huomattava, että maakuntakaavassa maaainestenottoon soveltuviksi osoitettujen alueiden rajaukset ovat yleispiirteisiä ja että maaainesten ottamisluvan myöntämisen edellytyksistä säädetään maa aineslaissa, eikä maankäyttö ja rakennuslakiin perustuva kaavoitus mene tältä osin maa ainestenottoa koskevan erityislainsäädännön edelle. Kunnissa keskeisiä alueidenkäytön suunnitteluvälineitä ovat yleiskaava ja asemakaava, joissa maankäyttöä ja eri toimintoja sovitetaan yhteen kunnan alueella. Yleiskaavan tulee perustua maakuntakaavaan ja asemakaavan yleiskaavaan. Alueellisten ympäristökeskusten tehtävänä on edistää ja ohjata alueensa kuntien alueiden käytön suunnittelua ja valvottava (MRL:n 18 ), että kuntakaavoituksessa otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Alueellista suunnittelua ja sen tarvetta on käsitelty tarkemmin liitteessä 1. 9

10 3 Ottamisen sääntely 3.1 Maa aineslaki on ottamisen erityislaki Maa aineslaki (MAL555/1981) on maaainesten ottamisen sääntelyn erityislaki (liite 10). Lain säännösten keskeinen tarkoitus on ohjata maa ainesten ottamista niin, että luonnon ja maiseman sekä eräiden muiden ympäristöarvojen suojelu voidaan turvata kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Maaainesten ottamisen sääntelyllä on kiinteä yhteys maankäytön suunnitteluun, maa ja vesirakentamiseen, pohjavesien suojeluun sekä ympäristön ja luonnonsuojeluun. Ottamisen sääntely toteutetaan lupamenettelyssä. Lupaedellytyksissä otetaan huomioon lain 3 :n ympäristörajoitukset. Luvan ainesten ottamiseen myöntää kunnan määräämä viranomainen (lupaviranomainen) määräajaksi. Soveltamisala Lakia sovelletaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi, paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi. Luettelo ei ole geologinen eikä geotekninen vaan yleiskielinen. Maa aineslakia sovelletaan siten kaikkien maa ja kallioperän ainesten ja niiden sekoitusten ottamiseen turvetta lukuun ottamatta. Laki ei koske:. kaivoslakiin perustuvaa ainestenottamista. rakentamisen yhteydessä irrotettujen ainesten ottamista ja hyväksikäyttöä, kun siihen on viranomaisen lupa tai hyväksymä suunnitelma. ainesten ottamista vesialueella silloin, kun siihen vesilain mukaan on oltava ympäristölupaviraston lupa. Luvanvaraisuus Maa aineslaissa tarkoitettuun ainesten ottamiseen on oltava lupaviranomaisen myöntämä lupa (MAL 7 ), jonka tulee olla pääsääntöisesti lainvoimainen. Lupaviranomainen voi lain 21 :ssä säädetyin perustein määrätä, että ottaminen voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta ennen luvan lainvoimaiseksi tuloa (tarkemmin luvussa 6.5). Ainoastaan lain 4 :n mukaista omaa, tavanomaista kotitarveottoa voidaan suorittaa ilman lupaa (tarkemmin luvussa 4.3). Ottamisen rajoitukset Maa aineslainlupa sääntelyn ydin sisältyy lain 3 ja 6 :iin. Lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos ottaminen ei ole ristiriidassa 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa ja jos asianmukainen ottamissuunnitelma (6 )on esitetty. Maa ainesten ottamisesta ei saa aiheutua MAL 3 :n 1 momentin mukaan: 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Kuva. Harjurinne järvi ja rantamaisemassa on esimerkki maa aineslain 3 : käsitteestä kaunis maisemakuva. Toisaalta mikäli maa ainesten ottamisesta aiheutuu maa aineslain 3 :n yhdenkin kieltosäännön haitallisia vaikutuksia, lupaa ei voida myöntää. Lain soveltaminen edellyttää siten perusteellista tietoa ottamisalueen luontoar 10

11 voista ja luonnon olosuhteista, maisemasta ja ottamisen vaikutuksista ympäristöön. Lain 3 :n tarkoittamat haitalliset vaikutukset joudutaan lupamenettelyssä aina selvittämään ja lupaviranomainen joutuu ottamaan kantaa 3 :n jokaiseen kieltosäännökseen. On selvää, että lupahakemukselta edellytetään riittäviä tietoja lupaharkinnan pohjaksi. Ellei tarvittavaa tietoa ole riittävästi, se joudutaan erikseen hankkimaan. Maa aineslain 3 :n 2 momentin mukaan alueella, jolla on voimassa asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, ottaminen ei saa vaikeuttaa alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmella kaupunki tai maisemakuvaa. Maa aineslain 3 :n 3 momentin mukaan maa aineksia ei myöskään saa ilman erityistä syytä ottaa meren tai vesistön rantavyöhykkeeltä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten. Rantavyöhykkeen käsite määräytyy maakäyttö ja rakennuslain (MRL) 72 :n mukaan. Rantavyöhykkeen ulottuvuus on yleensä metriä. Rantavyöhykkeen leveyteen vaikuttaa maaston muodot, kasvillisuus ja muut olosuhteet. Avoimella rannalla vyöhyke on yleensä metsäistä rantaa leveämpi, meren rannalla meren biologinen vaikutus ulottuu tavallisesti etäämmälle kuin sisävesien rannoilla. Maa ainesten ottaminen on 3 :n 4 momentin mukaan suunniteltava niin, että;. ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi. maa ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti. toiminnasta ei aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Kauniilla maisemakuvalla ja luonnon merkittävillä kauneusarvoilla tarkoitetaan katsojan näkyvillä olevan alueen tai kohteen kauneutta. Maisema voi tarkoittaa sekä luonnon että kulttuurimaisemaa. Maiseman kauneutta voidaan tarkastella kohteesta ympäristöön päin ja ympäristöstä kohteeseen päin. Kaunis maisema ei ole mikä tahansa maisema, vaan on edellytettävä, että maisema sisältää tiettyjä objektiiviseen arviointiin perustuvia kauneusarvoja. Kaunis maisemakuva ja luonnon merkittävät kauneusarvot kytkeytyvät käsitteinä toisiinsa. Maa aineslain mukaisessa lupamenettelyssä kaunis maisemakuva ja luonnon merkittävät kauneusarvot on koettu ongelmallisiksi, koska maiseman kauneuden tai rumuuden näkeminen on paljolti subjektiivista ja kokemusperäistä. Maiseman kauneutta on kuitenkin mahdollista perustella objektiivisin kriteerein, esimerkiksi taidekritiikin ja taiteentutkimuksen periaattein. Ellei kohteen tai alueen maisema arvoja ole (asiantuntijoiden toimesta) objektiivisesti arvioitu, voidaan sen kauneudesta saada käsitys esimerkiksi silloin, kun siitä on alueen väestöllä yleinen mielipide. Geologisen muodostuman, kuten kallion, harjun, dyynin tai moreenimuodostuman kauneuden tärkeimpiä visuaalisia tekijöitä voivat olla muodostuman hahmottuminen ja rajautuminen ympäristössään. Kaunista maisemakuvaa tai luonnon merkittäviä kauneusarvoja voi maisemassa edustaa esimerkiksi harju, moreenikumpu tai kallio, joka on luonnon tai kulttuurimaisemassa selvästi erottuva ja jolta on laaja näköala ympäristöön. Geologisen muodostuman maisemakuvaan vaikuttavat myös muodostuman geologiset pienmuodot (esimerkiksi harjujen supat, ja painanteet sekä kallioalueiden lohkareikot ja porrastasanteet), kasvillisuus ja puuston ikä sekä alueen kulttuurihistorialliset seikat. Maa aineslain tarkoittamia erikoisia luonnonesiintymiä voivat olla sekä luonnon geologiset esiintymät että luonnon biologiset esiintymät. Esiintymän erikoisuutta ilmentävät muun muassa sen harvinaisuus ja poikkeavuus. Esiintymä voi olla erikoinen, kun se on alueella tavanomaisesta poikkeava esimerkiksi muotonsa, rakenteensa tai syntyhistoriansa vuoksi. Usein esiintymän biologiset ja geologiset tekijät saattavat korostaa toistensa erikoista luonnetta ja merkitystä. Erikoisilla 11

12 luonnonesiintymillä on yleistä luonnontieteellistä, maisemallista ja opetuksellista merkitystä. Erikoisia geologisia luonnonesiintymiä voivat olla esimerkiksi geologiset avainkohteet, joiden avulla on mahdollista selittää tieteellisesti merkittäviä ajanjaksoja tapahtumia. Erikoisia geologisia luonnonesiintymiä voivat olla myös komeimmat ja edustavimmat muodostumatyypit, joiden avulla on mahdollista selittää muodostumien syntyhistoriaa, muotoa ja rakennetta sekä monet geologiset pienmuodot kuten muinaisrannat, törmät, tasanteet, harjukuopat, lohkareikot, kuilut, rotkot, luolat, hiidenkirnut, raukit ja jyrkänteet (kuva). Erikoisia geologisia luonnonesiintymiä ovat myös harvinaiset kivilajiesiintymät, komeat siirtolohkareet sekä luonnontilaiset uomat ja lähteet. Erikoisia biologisia luonnonesiintymiä voivat olla esimerkiksi harju ja kalliokasvillisuusesiintymät (Kuva), kallionaluslehdot ja lähteikköjen luontotyypit sekä uhanalaisten ja harvinaisten kasvien ja eläinten elinpaikat. Luonnonolosuhteilla tarkoitetaan lähinnä alueen pohja ja pintavesioloja, lämpö ja kosteusolosuhteita sekä kasvien kasvupaikkatekijöitä. Luonnonolosuhteisiin voidaan lukea myös eläinten lisääntymis ja levähdyspaikat. 3.2 Ottamiseen vaikuttaa myös muu lainsäädäntö Maa ainesten ottamishankkeissa maaaineslain lisäksi on noudatettava, mitä muualla laissa säädetään. Esimerkiksi kivenlouhintaan ja murskaustoimintaan tarvitaan maaaineslain mukaisen luvan lisäksi myös ympäristönsuojelulaissa (YSL 86/2000)ja asetuksessa (YSA 169/2000)säädetyin edellytyksin ympäristölupa. Joissain poikkeustilanteissa myös muu kuin louhintaan perustuva maa ainesten otto saattaa edellyttää ympäristölupaa naapuruussuhdeperusteella (YSL 28 :n 1 mom. 3 kohta). Maa ainesten ottamistoiminta saattaa joissain tapauksissa edellyttää vesilain (VL 264/1961) mukaista käsittelyä ja ympäristölupaviraston lupaa. Edellä kuvatun kolmen luvan (MAL, YSL ja VL) ottamishankkeen osalta tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että niiden lupamääräykset eivät ole keskenään ristiriitaisia, esimerkiksi ottamisalueen rajauksen sekä kaivausten ja leikkausten syvyyden osalta tai että niiden mukaiset toiminta ja voimassaoloajat ovat yhdenmukaiset. Maa ainesten ottamislupaa ratkaistaessa on myös noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa (LSL 1096/1996) ja sen nojalla säädetään. Maa ainesten ottamishankkeissa otetaan huomioon maankäyttö ja rakennuslain (MRL 132(1999) mukaiset kaavat. Tietyissä tapauksissa ottamishankkeissa sovelletaan myös lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVAL 468/1994). Maa ainesten ottamisen muuta lainsäädäntöä käsitellään tarkemmin seuraavassa. Kivenlouhintaan ja murskaamolle ympäristölupa Maa ainesten ottoon liittyvä kivenlouhinta ja murskaamo (sekä kalliokiven että irtokiven murskaamo) tarvitsevat maa aineslain mukaisen luvan lisäksi myös ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan. Kuva. Harjujen rinteillä esiintyvät muinaisrannat on esimerkki maa aineslain tarkoittamista erikoisista luonnonesiintymistä. Maa aineslain mukaisella luvalla ja ympäristöluvalla ei ole keskinäistä edellytyssuhdetta. Luvat ovat rinnakkaisia ja niiden käsittelyjär 12

13 jestys on vapaa. Maa ainesten ottamislupa ei ole ympäristöluvan myöntämisen edellytyksenä tai päinvastoin. Päätösten tulisi kuitenkin olla mahdollisuuksien mukaan yhteen sovitetut siten, että molempien lupien lupamääräykset eivät ole keskenään ristiriitaisia. Käytännössä on suositeltavaa, että maa aineslain mukainen lupahakemus käsitellään ensin ja että louhimisen ja ottamisalueelle sijoitettavan murskaamon ympäristöhaitat selvitetään jo maa aineslain mukaisen lupahakemuksen yhteydessä. Toiminnanharjoittajalta edellytetään, että hän tuntee toimintansa ympäristövaikutukset, riskit sekä haitallisten ympäristövaikutusten vähentämismahdollisuudet (YSL 5 ). Ympäristölupa tarvitaan ympäristönsuojeluasetuksen (YSA 169/2000) mukaan maaainesten ottamiseen liittyen seuraavasti: kivenlouhimo muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää vuodessa; kiinteä tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai asfalttiasema, jonka toiminta aika on vähintään 50 päivää vuodessa. Kaivannaisjäte edellyttää jätehuoltosuunnitelmaa Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tarve perustuu kaivannaisjätedirektiiviin (2006/21/EY). Direktiivi sisältää kaivannaisteollisuuden jätehuollon yleissäännökset sekä erityissäännökset kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmasta, kaivannaisjätteen jätealueiden perustamisesta ja hoitamisesta sekä jätealueisiin liittyvistä vakuuksista ja toimista suuronnettomuuden vaaran torjumiseksi. Kaivannaisdirektiivin täytäntöön panemiseksi on tehty tarpeelliset muutokset ympäristönsuojelulakiin, maa aineslakiin ja asetukseen maa ainesten ottamisesta sekä pelastuslakiin. Yksityiskohtaisesti direktiivin säännökset on pantu täytäntöön valtioneuvoston asetuksella kaivannaisjätteistä (2008/xxx). Vaatimus kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tekemisestä koskee muun muassa kivenlouhimotoimintaa, muuta kiven louhintaa sekä kivenmurskausta, joihin on haettava ympäristösuojelulain mukainen ympäristölupa. Vaatimus koskee myös maa aineslain perusteella tapahtuvaa maa ainestenottoa. Jos maa ainesten ottamisluvan yhteydessä esitetään jätehuoltosuunnitelma, jätehuoltosuunnitelmaa ei tarvitse esittää erikseen ympäristöluvan yhteydessä. Esimerkiksi rakennuskiven louhimoa tai muuta kivenlouhintaa koskeva jätehuoltosuunnitelma on yleensä osa ympäristölupaa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman laatimisella pyritään edistämään kaivannaisjätteiden hyödyntämistä. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman laatimista ja laatimistarvetta käsitellään tarkemmin luvussa 4.3. Maankäyttö ja rakennuslaki edistää ainesten kestävää käyttöä Maankäyttö ja rakennuslain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maa aineslain soveltamisen kannalta maankäyttö ja rakennuslain suunnittelujärjestelmä voi toimia maa aineslain mukaisen lupaharkinnan tukena. Esimerkiksi, jos alue on osoitettu kaavassa suojelualueeksi, ilmentää se varsin todennäköisesti myös maa aineslain 3 :n arvojen olemassa oloa. Toisaalta, jos alue on kaavassa osoitettu ottamistarkoituksiin EO merkinnällä, voi sillä olla vahva osoitus siitä, että alueella ei olisi maa aineslain 3 :n tarkoittamia haitallisia ympäristövaikutuksia. Maankäyttö ja rakennuslain suhdetta maaainesten ottamiseen on käsitelty jo aiemmin luvussa 2.3. Luonnonsuojelulaki edistää luonnon ja maiseman suojelua ja hoitoa 13

14 Luonnonsuojelulain keskeiset tavoitteet ovat luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema arvojen vaaliminen sekä luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi laissa on säännökset eri suojelukeinoista ja menettelyistä niiden toteuttamiseksi. Laissa on säännökset myös suhteesta aikaisemmin vahvistettuihin suojelualueisiin tai suojeluohjelmiin. Maa aineslain mukaista lupa asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Maa ainesten ottamisalueen yhteys ja ottamisen vaikutukset luonnonsuojelualueisiin, lain nojalla suojeltuihin luontotyyppeihin, eräiden eliölajien lisääntymis ja levähdyspaikkoihin sekä valtioneuvoston päätöksen mukaisiin NATURA 2000 verkoston alueisiin on tärkeätä ottaa suunnittelussa huomioon. Luonnonsuojelulain 4 luku sisältää luettelon lain perusteella suojelluista yhdeksästä luontotyypistä ja niiden suojeluun liittyvät säännökset. Luettelon luontotyyppejä voidaan pitää myös maa aineslain 3 :n tarkoittamina erikoisina luonnonesiintyminä. Luonnonsuojelulain (29 ) yhdeksän suojeltavaa luontotyyppiä ovat: 1) luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt, 2) pähkinäpensaslehdot, 3) tervaleppäkorvet, 4) luonnontilaiset hiekkarannat, 5) merenrantaniityt, 6) puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit, 7) katajakedot, 8) lehdesniityt sekä 9) avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät. Kuva x. Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit ovat luonnonsuojelulain tarkoittamia suojeltuja luontotyyppejä. Luettelon luontotyypeistä erityisesti hiekkadyynit sekä kalliojyrkänteiden juurilla sijaitsevat jalopuumetsiköt ja pähkinäpensaslehdot voivat sijaita maa ainesten ottoon soveltuvilla alueilla (Kuva 5). Suojeltavaan luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat määrittelee alueellinen ympäristökeskus. Alueen ominaispiirteitä vahingollisesti muuttava toiminta, kuten maaainesten ottaminen, on kielletty. Luettelon luontotyyppien muuttamiskielto saa lainvoiman, kun rajauspäätös on annettu tiedoksi alueen omistajalle tai haltijoille ja siitä on kuulutettu kunnan ilmoitustaululla. Maanomistaja voi valittaa päätöksestä hallintooikeudelle. Jos omistajalle aiheutuu luontotyypin suojelusta merkityksellistä haittaa, valtio on velvollinen korvaamaan haitan. Eliölajien suojelussa maa ainesten oton ja jälkihoidon kannalta huomionarvoisia ovat etenkin ns. erityisesti suojeltavat lajit. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulain 47 :n mukaan kielletty. Erityisesti suojeltavat lajit luetellaan luonnonsuojeluasetuksessa. Niiden joukossa on muun muassa useita hyönteislajeja, jotka esiintyvät harjujen paisterinteillä ja ovat joissain tapauksissa siirtyneet myös vanhoihin sorakuoppiin ja louhoksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi perhosista harjusinisiipi ja pikkusinisiipi. Luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikan hävittämis ja heikentämiskielto tulee voimaan, kun esiintymispaikan rajauspäätös on annettu tiedoksi 14

15 alueen omistajalle tai haltijalle ja siitä on kuulutettu kunnan ilmoitustaululla. Maa ainesten ottoon saattaa vaikuttaa myös EY:n luontodirektiivin liitteessä IV a mainittujen lajien suojelu. Luonnonsuojelulain 49 :n mukaan näiden lajien lisääntymis ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Näistä lajeista esimerkiksi muurahaissinisiipi ja liito orava voivat esiintyä maa ainesten ottamiseen ja jälkihoitoon suunniteltavilla alueilla. Alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa luontodirektiivin liitteessä IV a mainittujen lajien lisääntymis ja levähdyspaikkojen hävittämis ja heikentämiskiellosta luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Natura 2000 verkosto Luonnonsuojelulain 10 luku koskee Natura 2000 verkostoa. Natura 2000 verkosto muodostuu jäsenmaiden Euroopan yhteisön komissiolle ilmoittamista lintudirektiivin perusteella osoitetuista erityisistä suojelualueista (SPA alueet) ja luontodirektiivin mukaan osoitetuista yhteisön tärkeänä pitämistä alueista (SCI alueet), jotka komission hyväksymispäätöksen jälkeen muodostetaan erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC alueet). Jäsenmaiden velvollisuutena on toimia siten, että verkoston tavoitetta tiettyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelemiseksi ei heikennetä. Natura 2000 verkostoon sisällytetyillä alueilla on luonnonsuojelulain 68 :n mukaisesti toteutettava kunkin alueen suojelutavoitteita vastaava suojelu. Natura 2000 verkostoon kuuluvien alueiden suojelua toteutetaan luonnonsuojelulain, maankäyttö ja rakennuslain, vesilain, maa aineslain, metsälain, erämaalain, koskiensuojelulain, ulkoilulain, metsästyslain, kalastuslain ja vesiliikennelain mukaisissa menettelyissä. Mikäli maa ainesten ottamisalue sijaitsee Natura alueella tai sen välittömässä läheisyydessä, ottamisluvan hakijan on yleensä arvioitava ottamisen vaikutukset luontotyyppi ja lajikohtaisesti. Viranomainen ei saa myöntää lupaa, kuten maa ainesten ottamislupaa, eikä hyväksyä suunnitelmaa, jos vaikutusten arviointi ja lausuntomenettely osoittavat, että hanke tai suunnitelma merkittävästi heikentää Naturaalueen niitä luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai tarkoitus sisällyttää Natura 2000 verkostoon. Mikäli viranomainen päätyy siihen, että lupaa ei luonnonsuojelulain säännösten vuoksi voida myöntää, hanke tai suunnitelma voidaan kuitenkin toteuttaa, mikäli valtioneuvosto katsoo, että se on toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä eikä vaihtoehtoista ratkaisua ole, eikä lupaesteitä varsinaisen lupalain kuten esimerkiksi maa aineslain, ympäristönsuojelulain tai vesilain kannalta ole. Laaja ottamishanke edellyttää ympäristövaikutusten arviointia Lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä sovelletaan tietyissä tapauksissa myös maa ainesten ottamishankkeisiin. Maaaineslain mukainen ottamishanke voi tulla YVA menettelyyn joko suoraan YVAasetukseen (6 ) sisältyvän hankeluettelon perusteella tai muutoin YVA menettelyn tapauskohtaisen (YVAL 4 2 mom) soveltamispäätöksen perusteella. Tapauskohtaisen soveltamispäätöksen tekee alueellinen ympäristökeskus. YVA menettelyn tapauskohtaiselle soveltamiselle on laissa kriteerit ja menettelytavat. Tarkastelu lähtee hankkeen todennäköisistä haitallisista ympäristövaikutuksista. Jos vaikutukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin hankeluettelon hankkeiden haitalliset ympäristövaikutukset, hanke tulee saattaa YVA menettelyn piiriin. Tällöin ei olla sidoksissa hankeluettelon kokorajoihin. YVA asetuksen hankeluettelossa on maaainesasioita käsittelevä oma kohtansa: 2) luonnonvarojen otto ja käsittely b) kiven, soran tai hiekan otto, kun louhintatai kaivualueen pinta ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä on vähintään kiintokuutiometriä vuodessa. Kohta tarkoittaa maa aineslain mukaista ottamista sekä sellaista maa ainesten ottamista, 15

16 kuten merihiekan nostoa, johon vesilain mukaan vaaditaan ympäristölupaviraston lupa. Maa ainesten ottaminen ja merihiekan nosto tulevat YVA menettelyyn suoraan, jos asetuksen raja arvoista jompi kumpi täyttyy. Kohta ei tarkoita rakentamisen yhteydessä tehtävää maanrakennustoimintaa eikä maanalaista rakentamista. Tällainen toiminta voidaan saattaa tarvittaessa YVA menettelyyn tapauskohtaisesti YVA lain 4:n 2 momentin perusteella. Mikäli jollekin alueelle haetaan samanaikaisesti useita lupia, jotka ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa, niitä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Ne voivat tilanteen mukaan tulla YVA menettelyyn suoraan hankeluettelon perusteella tai tapauskohtaisen päätöksenteon kautta. Kiinteässä yhteydessä olevina hankkeina voidaan pitää ainakin sellaisia erillisiä suunnitelmia, joita ei ole mahdollista toteuttaa itsenäisesti. Maa ainesten ottamisluvat ovat määräaikaisia ja jatkoluville tai kokonaan uusille luville on usein tarvetta. Jos jatkolupahakemus tai uusi lupahakemus pysyy myönnetyn luvan puitteissa, ei YVA tarvetta ole eikä muutos todennäköisesti aiheuta laadultaan ja laajuudeltaan, mukaan lukien myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset, hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Mikäli jatkolupahakemus tai uusi lupahakemus poikkeaa olennaisesti aiemmasta luvasta, asiaa tarkastellaan YVA lain 4 :n 2 momentin mukaisesti toteutetun hankkeen olennaisena muutoksena, johon tapauskohtaisesti voidaan soveltaa YVA menettelyä. Jos jatkolupahakemukseen tai uuteen lupahakemukseen mahdollisesti sisältyy sellainen laajennus, joka ylittää YVA asetuksen hankeluettelon raja arvon, YVA menettelyä sovelletaan suoraan hankeluettelon perusteella. Metsälain ja vesilain tarkoittamat luontotyypit otetaan huomioon Metsälain 10 sisältää luettelon metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeistä elinympäristöistä. Maa aineslakia sovellettaessa on otettava huomioon, että luettelon tarkoittamia elinympäristöjä voidaan soveltuvin osin pitää myös maa aineslain tarkoittamina erikoisina luonnonesiintyminä. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: 1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksuuoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt, 2) ruoho ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot, 3) rehevät lehtolaikut, 4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, 5) rotkot ja kurut, 6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät, sekä 7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Vesilain 1 luvun 15 a ja 17 a :t sisältävät luettelon luonnontilaisina säilytettävistä luontotyypeistä. Maa aineslain mukaisessa lupamenettelyssä on otettava huomioon, että maa ainesten ottaminen ei vaaranna vesilaissa tarkoitetun luonnontilaisen lähteen taikka muualla kuin Lapin läänissä sijaitsevan luonnontilaisen uoman tai enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven taikka muualla kuin Lapin läänissä sijaitsevan alle hehtaarin suuruisen lammen tai järven säilymistä luonnontilaisena. Laki vesienhoidon järjestämisestä Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004 ) 5 :n mukaan alueellisten ympäristökeskusten tulee järjestää vesien seuranta ja laatia vesien seurantaohjelma sekä valmistella vesienhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma. Seurannan, vesienhoitosuunnitelman sekä toimenpideohjelman tavoitteena on mm. ettei pinta ja pohjavesimuodostumien tila heikkene ja niiden tila on vähintään hyvä. Lisäksi tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa pinta ja pohjavesimuodostumia sekä varmistaa tasapaino pohjavedenoton ja pohjaveden muodostumisen välillä siten, että 16

17 hyvä tila voidaan saavuttaa viimeistään vuonna Seurannan, vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman avulla ehkäistään myös pohjavesimuodostumia pilaavien aineiden pitoisuuksien pysyvää ja merkittävää kasvamista. Vesienhoitosuunnitelmat laaditaan Suomessa vesienhoitoalueittain, joita on kahdeksan. Toimenpideohjelmat laaditaan alueellisten ympäristökeskusten toimialueiden mukaan, ja niitä on 13. Vesienhoitosuunnitelmaan ja toimenpideohjelmaan kootaan tiedot mm. maaainesten otosta pohjavesialueilla sekä pohjavesialueilla olevien maa ainestenottoalueiden sijainnit ja lukumäärät. Lisäksi arvioidaan maa ainestenotosta aiheutuva riski pohjaveden määrällisen ja kemiallisen tilan tavoitteiden saavuttamiselle. Toimenpideohjelmassa esitetään toimenpiteet pohjavesimuodostuman hyvän tilan säilyttämiseksi tai saavuttamiseksi. Nämä toimenpiteet voivat kohdistua myös maa ainesten ottoon. Vesienhoidon suunnitteluun voivat osallistua kaikki kansalaiset, kansalaisjärjestöt, viranomaiset ja toiminnanharjoittajat, joita näkemyksiä vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä on koottu syksyllä 2007 suunnittelun alkuvaiheessa järjestetyssä laajassa kuulemisessa. Ehdotukset vesienhoitosuunnitelmiksi kaudelle valmistunevat loppuvuodesta 2008, jolloin järjestetään uusi laaja kuuleminen. Myös tämä kuuleminen koskee kaikkia niitä, jotka ovat kiinnostuneita vesienhoidosta. Alueelliset ympäristökeskukset pyytävät lisäksi lausunnot mm. alueen kunnilta, viranomaisilta ja yhteisöiltä ja viimeistelevät kuulemisen ja lausuntojen perusteella ehdotukset vesienhoitoaluekohtaisiksi vesienhoitosuunnitelmiksi, jota valtioneuvosto hyväksynee alkuvuodesta Valtion ja kuntien viranomaisten on otettava soveltuvin osin toiminnassaan huomioon valtioneuvoston 1 hyväksymät vesienhoitosuunnitelmat. Maantielaki ja ratalaki eivät poista maa ainesten ottamisluvan tarvetta Maantielain (503/2005) mukainen tiesuunnitelma aiheuttaa yleensä maa ainesten ottamistarvetta tielinjan lähialueilla. Maantielain 7 :n mukaan maanteihin kuuluviksi luetaan myös niiden liitännäisalueina tiealueen ulkopuoliset tienpitoaineen ottopaikat maantien rakentamista ja kunnossapitoa varten. Jos maantien rakentamisen ajaksi on tarpeen tietyötä varten perustaa oikeus tienpitoaineen ottamiseen, voidaan tästä määrätä tiesuunnitelmassa, jossa on osoitettava tarkoitukseen tarvittava alue tai tie. Tiesuunnitelma ei kuitenkaan syrjäytä maa aineslakia muutoin kuin itse tiealueen osalta. Liitännäisalueiden ja rajoitetun ottamisoikeuden alueiden osalta maantielaki ei poista maa ainesten ottamisluvan tarvetta. Lain yksityisistä teistä (358/1962) 12 ja 14 :n mukaan tietoimituksessa voidaan määrätä, että tienpitoainetta voidaan ottaa myös toisen kiinteistön alueelta. Toimenpiteistä ei saa aiheutua huomattavaa haittaa kiinteistölle. Tietoimituksella ei syrjäytetä maa ainesten ottamisluvan tarvetta. Ratalain (110/2007) 3 :n mukaan rautatien liitännäisalueella tarkoitetaan radanpidossa tarvittavaa maa aineksen ottopaikkaa, läjityspaikkaa tai radanpidossa tarpeelliselle laitteistolle varattua aluetta. Liitännäisalueet osoitetaan ratalain 16 :n mukaan ratasuunnitelmassa. Mikäli radan rakentamisen ajaksi on tarpeen perustaa oikeus maa aineksen ottamiseen rajoitettuun määrään, työssä irrotettavien maaainesten läjittämiseen tai alueen käyttämiseen tilapäisenä kulkutienä, varasto tai muuna sellaisena alueena taikka oikeus työssä tarvittavan yksityisen tien käyttöön tai tekemiseen, voidaan tämä osoittaa ratasuunnitelmassa. Ratasuunnitelma ei kuitenkaan syrjäytä maaaineslakia muutoin kuin itse rautatiealueen osalta. Liitännäisalueiden ja rajoitetun ottamisoikeuden alueiden osalta rautatielaki ei poista maa ainesten ottamisluvan tarvetta Muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja Maa ainesesiintymät voivat sisältää muinaisjäännöksiä kuten esimerkiksi muinaisia hautaja asuinpaikkoja tai muinaisten linnoitusten paikkoja. Kaikki muinaisjäännökset ovat muinaismuistolailla (MML 295/1963) rauhoi 17

18 tettuja. Ilman lupaa kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty (1 ). Maa ainesten ottamisluvan hakijan tulee selvittää onko ottamisalueella muinaisjäännöksiä. Museovirasto vastaa muinaismuistojen suojelusta ja ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä. Myös vedenalaiset muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja. Niitä ovat yli sata vuotta sitten uponneiden alusten hylyt ja hylyn osat sekä muut vanhat, ihmisen tekemät rakenteet veden alla. Vedenalaisten muinaisjäännösten suojelusta vastaa Museoviraston arkeologian osastoon kuuluva meriarkeologian yksikkö. Meriarkeologian yksikön tehtäviä ovat vedenalaisrekisterin ylläpito, vedenalaisten muinaisjäännösten suojelu ja hoito. Ottamisen estymisestä muinaismuistolain nojalla ei aiheudu korvausvelvollisuutta. Muinaisjäännöksen paljastuttua kaivajalla on velvollisuus keskeyttää kaivaminen ja ilmoittaa asiasta museovirastolle (14 ). Alueellinen ympäristökeskus voi hakemuksesta antaa luvan kajota muinaisjäännökseen muinaismuistolain 11 :n perusteella. Lupaan voidaan sisällyttää tarpeellisiksi katsottuja ehtoja. Kunnalliset määräykset Kunnissa on voimassa erilaisia määräyksiä, joilla voi olla vaikutuksia maa ainesten ottamistoimintaan. Tällaisia ovat mm. ympäristönsuojelu ja jätehuoltomääräykset sekä mahdolliset kaavamääräykset. Nämä määräykset tulee ottaa huomioon ottamissuunnitelmaa laadittaessa, ottamislupaa ratkaistessa ja ottamistoimintaa harjoitettaessa. Ympäristönsuojelumääräykset annetaan ympäristönsuojelulain nojalla ja ne koskevat muuta kuin ympäristöluvan tai ilmoituksen mukaista toimintaa. Maa ainesten ottoon liittyen esimerkiksi päästöjen ehkäisemiseksi tarpeellisia toimenpiteitä tai rakennelmia ovat öljysäiliöiden suojaamista ja öljytuotteiden varastointia ja käsittelyä koskevat määräykset. Samoin määräyksillä on voitu kieltää esimerkiksi asfalttiaseman sijoittaminen pohjavesialueelle tai jätevesien johtaminen maahan. Vastaavasti myös jätelain nojalla annetuissa kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä saattaa olla myös maa ainesten ottamistoiminnassa syntyvien jätteiden käsittelyyn liittyviä määräyksiä, jotka tulee ottaa huomioon jo toimintaa suunniteltaessa. Yleis tai asemakaavan kaavamääräyksillä voidaan ohjata ja rajoittaa ottamistoimintaa. 3.3 Kotitarveotto on myös säänneltyä Maa ainesten ottaminen omaan tavanomaiseen kotitarvekäyttöön, joka liittyy asumiseen tai maa ja metsätalouteen, ei edellytä maaaineslain mukaista lupaa (MAL 4 2 mom). Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Kotitarveottoa on siis ainesten ottaminen omalta maalta omaan tavanomaiseen käyttöön. Vähäinenkään ainesten ottaminen myytäväksi esimerkiksi naapurille tai tiekunnalle ei enää voimaantulleen maaaineslain muutoksen jälkeen ole mahdollista ilman lupaa. Omalta maalta ottamiseksi rinnastetaan ainesten ottaminen kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 2 :n 2 kohdassa tarkoitetulta ainesten ottamiseen tarkoitetulta yhteisalueelta. Sitä vastoin sopimukseen tai rasitteeseen perustuva ottaminen toisen maalta ei ole kotitarveottoa. Kotitarveoton tulee olla tavanomaista, mikä liittyy sekä tarkoitukseen että otettavien ainesten määrään. Kotitarpeina voidaan pitää maaainesten ottamista esimerkiksi tilan rakennustoimintaan, salaojitukseen tai tilusteiden parantamiseen. Ainesten määrä on aina suhteutettava todelliseen tarpeeseen, mitä kuvaa esimerkiksi tilan koko sekä tienkunnostus ja rakennushankkeiden tosiasiassa vaatima ainesmäärä. Ennakolta ei kuitenkaan ole mahdollista määritellä, paljonko maa aineksia saataisiin ottaa kotitarvekäyttöön. 18

19 Kotitarveottoa voi harjoittaa yksityishenkilöiden lisäksi mm. maatalousyhtymät ja asuntoosakeyhtiöt. Metsäteollisuusyritysten ainesten ottoa omien teidensä kunnossapitoon ei ehkä voitane pitää tavanomaisena kotitarvekäyttönä. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa vielä vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Kotitarveotossakin ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa (MAL 3 4 mom.). Kiinteistönmuodostamislain 2 :n 2 kohdassa mukaisella ainesten ottamiseen tarkoitetulta yhteis alueelta tulee noudattaa maa aineslain 3 :n 1, 2 ja 4 momentissa säädettyjä vaatimuksia. Mikäli kotitarveottamisessa rikotaan maaaineslain mukaisia tai sen nojalla annettuja säännöksiä, ovat lain pakkokeinot valvontaviranomaisen käytettävissä. Kotitarveotossa on huomioitava maa aineslain lisäksi myös muu lainsäädäntö kuten, luonnonsuojelu, metsäja vesilaki. Kuva. Kotitarveotossakin ottamispaikat tulisi sijoittaa ja ainesten ottaminen järjestää niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi 3.4 Ottamistoiminta erityisalueilla Kaava alueella tarvitaan maisematyölupa Maa ainesten ottamisen lupaharkinta perustuu myös kaava alueilla ja kaavoitettavilla alueilla maa aineslain 3 :n tarkoittamiin kriteereihin eikä esimerkiksi intressivertailuun. Maankäyttö ja rakennuslaki sisältää maisematyölupaa koskevat säännökset (128 ), jotka koskevat maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin rinnastettavaa työtä. Maisematyölupaa koskevia säännöksiä ei sovelleta sellaiseen maaainesten ottamiseen, johon tarvitaan maaaineslaissa tarkoitettu lupa. Rakentamisalueita koskevissa asemakaavoissa on saatettu rakentamistasot ja tonttikorkeudet määritellä hyvinkin yksityiskohtaisesti. Tällöin maa aines ja maisematyöluvan tarve voitaisiin jakaa seuraavasti: Maa ainesten ottamislupa (MAL 4 ) tarvitaan, jos voimassa olevan asemakaavan mukaista rakentamista varten kaavassa on osoitettu laajempi, jopa useiden korttelien laajuinen alue ja se halutaan tasata esimerkiksi louhimalla ennalta valmiiksi varsinaista rakentamista varten. Yleensä kaavan laatimisen yhteydessä on jo ratkaistu suojelu ja maisemakysymykset, joten maa aineslain mukaisessa lupamenettelyssä tulee selvittää lähinnä kyseisten seikkojen ajantasaisuus. Maisematyölupa (MRL 128 ) tarvitaan, jos voimassa olevan asemakaavan mukaiselta yksittäiseltä rakentamispaikalta on tarpeen poistaa maa aineksia rakennuslupaa edellyttävää rakentamishanketta valmistelevana toimenpiteenä (MRA 72 ). Tällöin ei maaainelupaa tarvita. Merkitystä ei ole sillä, hyödynnetäänkö irrotetut ainekset kaupallisesti tai muuten kyseisellä alueella tai muualla. Vastaavasti yksittäisen rakentamishankkeen laajuudella ei ole asiassa merkitystä. 19

20 Pohjavesialueella ottamista ohjaa myös ympäristönsuojelulaki ja vesilaki Maa ainesten ottaminen edellyttää aina pohjaveden suojelunäkökohtien huomioon ottamista. Pohjaveden suojelua maa ainestenoton yhteydessä koskevat maa aineslain ohella ja sen lisäksi myös ympäristönsuojelulain ja vesilain säännökset. Ympäristönsuojelulaissa säädetty pohjaveden pilaamiskielto (YSL 8 ) koskee päästöjä eli aineen tai energian päästämistä siten, että siitä aiheutuu tai voi aiheutua pohjaveden laadun huonontumista. Kielto on ehdoton, joten sen vastaisten seurausten aiheuttamiseen ei saa myöntää lupaa. Vesilaissa säädetty pohjaveden muuttamiskielto (VL 1:18) tarkoittaa sitä, että ilman ympäristölupaviraston (Länsi Suomen, Itä Suomen ja Pohjois Suomen ympäristölupavirastot) lupaa ei saa ryhtyä toimenpiteisiin, joista voi aiheutua esimerkiksi pohjavettä ottavan laitoksen vedensaannin vaikeutuminen, tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen antoisuuden olennainen väheneminen tai sen hyväksikäyttömahdollisuuden muu huonontuminen taikka toisen kiinteistöllä talousveden saannin vaikeutuminen. Kielto koskee myös maa ainesten ottamista ja muuta toimenpidettä, josta ilmeisesti voi aiheutua edellä mainittu seuraus. Vesilain mukainen ympäristölupaviraston lupa (VL 9:7) pohjaveden muuttamiskiellosta poikkeamiseen voidaan tarvita, mikäli suunniteltu otto kohdistuu pohjavedenpinnan alapuolelle, pohjavedenottamon suoja alueelle tai laaja alaisesti pohjavesialueelle. Ympäristölupaviraston luvan tarpeen määrittelee yleensä alueellinen ympäristökeskus antaessaan maa ainesten ottamislupahakemuksesta lausuntonsa. Jos ainesten ottamiseen tarvitaan vesilain mukainen lupa, tulee maa aineslain mukaisen hakemuksen käsittelyä lykätä, kunnes vesiasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos maa aineslain mukaisen hakemuksen kohteena olevaa aluetta koskeva vesilain mukainen asia on ympäristölupavirastossa vireillä, voidaan maa aineslain mukaisen hakemuksen käsittelyä lykätä. Tällainen voi tulla kyseeseen esimerkiksi, jos alueelle on haettu vedenottolupaa tai vesilain mukaista vedenottamon suoja aluetta. Vesilain mukaisessa lupamenettelyssä selvitetään ovatko luvan myöntämisedellytykset, esimerkiksi onko toimenpiteestä saatava hyöty siitä johtuvaa vahinkoa, haittaa ja muuta edunmenetystä huomattavasti suurempi (VL 9:8), olemassa. Pohjaveden muuttamiskiellosta poikkeamiseen annettu lupa ei syrjäytä maa aineslain edellyttämää lupaa. Muuttamiskiellosta poikkeamiseen annettu lupa tarkoittaa, että maa aineslain 3 :n 1 momentin 4 kohtaa ei enää voi pitää esteenä maa ainesten ottamiselle. Lupa ei siten poista muita maaaineslain 3 :n tarkoittamia ottamisen rajoituksia. Jos ottamishankkeelle on saatu maa aineslain edellyttämän ottamisluvan lisäksi myös vesilain 1:18 :n tarkoittama lupa, noudatetaan kummankin luvan määräyksiä. Jos määräykset koskevat samaa asiaa, esimerkiksi suojakerroksen paksuutta, tulisi molempien lupien lupamääräykset olla yhteen sovitetut. Jos samaa asiaa koskevat lupamääräykset poikkeavat toisistaan, noudatetaan sitä lupaa, jonka määräykset ovat tiukemmat. Vesilaissa ei ole erityissäännöstä maaainesten ottamissuunnitelmasta. Kyseessä voi olla maa aineslain mukainen hakemus ja ottamissuunnitelma, jota on täydennetty riittävillä selvityksillä alueen pohjavesiolosuhteista ja hankkeen ympäristövaikutuksista. Suunnitelmasta tulee ilmetä alueen soveltuvuus haluttuun tarkoitukseen sekä maa ainesten ottamiseen liittyvä muu toiminta. Vesilain mukaista käsittelyä edellyttävässä suunnitelmassa tulee selvittää maa ainesten ottamisen vaikutus pohjaveden pinnan korkeuteen sekä pohjaveden laatuun ja määrään. Pohjavedenottamon ympärille hakemuksesta määrättävän vesilain mukaisen suoja alueen (VL 9:20) määräyksiin voidaan sisällyttää kieltoja tai rajoituksia, jotka koskevat maa ainesten ottamista. Suoja alue voidaan määrätä vain jo rakennetulle tai perustettavalle pohjavedenottamolle. 20

21 Vesialueella ottaminen edellyttää vesilain mukaista lupaa Vesialueen, kuten järvien, jokien ja merenpohjasta tapahtuvaan maa ainesten ottamiseen ei yleensä sovelleta maa aineslakia. Käytännössä tällainen toiminta edellyttää vesilain mukaista lupaa, jota haetaan ympäristölupavirastosta. Jos maa ainesten ottamiseen vesialueella tarvitaan vesilain mukainen lupa, maaaineslakia ei sovelleta. Vesilain mukaista lupa asiaa ratkaistaessa on kuitenkin noudatettava mitä luonnonsuojelulaissa (LSL) ja muinaismuistolaissa (MML) sekä niiden nojalla säädetään. Joissakin tapauksissa vesialueilla tapahtuva hiekan ja soran nosto on ollut mahdollista toteuttaa matalikon poistoa tai vapaata ruoppaamisoikeutta koskevan pykälän (VL 1:30) nojalla ilman lupaa. Lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YSL)sovelletaan tietyissä tapauksissa myös vesialueilla tapahtuvaan maa ainesten ottamishankkeisiin. Suomen yleisvesialueet ovat valtion omistamia ja Metsähallituksen hallinnassa. Pääosin ne sijaitsevat merialueilla. Suomen talousvyöhyke käsittää Suomen aluevesiin välittömästi liittyvän merialueen. Maaainesten ottamiseen talousvyöhykkeellä sovelletaan vesilakia (Laki Suomen talousvyöhykkeestä 1058/2004). 21

22 4 Ottamisen suunnittelu 4.1 Alkuvalmistelut ja esiselvitykset Olemassa olevan tiedon keruu Ennen alueen hankkimista ja lupahakemuksen laadinnan aloittamista kannatta selvittää kunnan ja valtion ympäristö ja kaavoitusviranomaisilta tai ympäristöhallinnon tietojärjestelmistä sijaitseeko suunniteltu ottamisalue sellaisella alueella, jolla on ottamistoimintaa rajoittavia tai sen estäviä maankäyttömuotoja. Taulukossa x on esitetty ottamistoiminnan suunnittelussa huomioitavia tekijöitä. Luvanhakuprosessin alkuvaiheessa kannattaa hyödyntää olemassa olevaa aineistoa suunnittelualueen maankäytöstä, luonnonolosuhteista, maankamarasta ja pohjavedestä. Esimerkiksi pohjavesiolosuhteita selvitettäessä kannattaa jo suunnittelun alkuvaiheessa olla yhteydessä kuntaan tai alueelliseen ympäristökeskukseen. Kunnan maaainesvalvontaviranomaisella tai vesihuoltolaitoksella voi olla tietoja pohjavedenhavaintopaikoista ja korkeuksista sekä alueella aiemmin muiden ottajien tai esimerkiksi vedenottajien toimesta tehdyistä pohjavesitarkkailuista. Kunnasta tai alueellisesta ympäristökeskuksesta saa tiedot pohjavesialueista (pohjavesialuekartta ja kortti). Lisäksi ympäristöhallinnon pohjavesitietojärjestelmässä (PO VET) on tietoa pohjavedenpinnan havaintopisteistä (lähteet, kaivot, havaintoputket, pohjavesilammikot), pohjaveden pinnankorkeuksista, pohjaveden laadusta sekä aiemmista pohjavesiselvityksistä. 22

23 KUNTA ALUEELLISET YMPÄRISTÖKESKUKSET MUUT VI RANOMAISET MAASTO TARKASTELU Selvitä sijaitseeko suunnittelualue Kaavoitetulla alueella (maakuntakaava, oikeusvaikutteinen yleiskaava, asemakaava, rantakaava) ja mitä kaavamääräyksissä on määrätty Asutuksen, loma asutuksen, virkistysalueen läheisyydessä Rantavyöhykkeellä Luonnonsuojelualueella tai valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvalla alueella: Natura 2000 ohjelma (myös vaikutusalueella oleva toiminta tulee ottaa huomioon) Valtakunnalllinen harjujensuojeluohjelma Muut suojeluohjelmat Maisemallisesti arvokkaat alueet Pohjavesialueella (esim. vedenottamon lähistöllä tai suojavyöhykkeellä) Onko alueella tai alueen läheisyydessä Muita maankäyttömuotoja tai varauksia Ottotoiminnasta häiriintyviä elinkeinotoimintoja Tehty luonto tai luonnonvarainventointeja: POSKI Arvokkaat harju, kallio ja moreenialueet Uhanalaiset kasvit ja eläimet Arvokkaat luonnonesiintymät Luonnonsuojelulain perusteella suojeltavat luontotyypit (esim.puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit) Tietoja pohjaveden korkeuksista ja virtaussuunnista Tieyhteydet (Tiepiirit) Maa ja kallioperäselvitykset (Geologian tutkimuskeskus) Muinaismuistot (Museovirasto) Metsä ja vesilain tarkoittamat arvokkaat elinympäristöt, esim. luonnotilaiset lähteet ja pienet lammet (Metsäkeskukset) Talousvesikaivoja Tieyhteyksiä Häiriintyviä kohteita tai elinkeinotoimintoja *Kunnasta löytyy usein monia muilta viranomaisilta saatavia aineistoja ja selvityksiä sekä lisäksi tausta, inventointi ja perusteluaineistoa moniin hankkeisiin Taulukko xx. Ottamistoiminnan suunnittelussa huomioitavia tekijöitä. 23

24 Suojaetäisyyksien huomioiminen ottamistoiminnassa luonnos Ottamista suunniteltaessa on tarpeen huomioida, että maa ainesten ottamisalueen ympärille tarvitaan suoja alue. Suoja alueen laajuuteen vaikuttaa ottamisalueen ympäristön herkkyys sekä ottamisen laatu ja laajuus. Tehdyt tutkimukset ja vakiintunut käytäntö ovat osoittaneet taulukossa xx esitetyt suojaetäisyydet tarkoituksen mukaisiksi. * Asuttuun rakennukseen: soranottoalueilla vähintään 100 m kalliokiven ottoalueilla m suoja alueen leveys harkitaan tapauskohtaisesti alueen sijainnin ja maisemallisten näkökohtien perusteella. * Järven, joen tai meren rantaan vähintään 100 m rantavyöhykkeellä maa ainesten ottaminen on pääsääntöisesti kielletty (MaL 3 :n 3 mom). Vesistöjen rannoilla rantavyöhykkeen leveyteen vaikuttaa alueen topografia, maisema ja kasvillisuus. Ranta alueen luonto ja maisema voivat edellyttää enintään 200 metrin suojavyöhykettä ja poikkeustapauksissa suojavyöhyke voi olla 50 metriä. Pääsääntö on, että ottamisalue ei näy rantamaisemassa. * Rakentamattoman naapuritilan rajaan: soranottoalueilla vähintään 10 m kalliokiven ottoalueilla vähintään 30 m. jos ottamisalueen suoja alueella ei ole suojapuustoa, suoja alue voidaan määritellä laajemmaksi. Ottamisen tapahtuessa rajan molemmilla puolilla suoja alue ei ole tarpeen. Rajamassojen käyttö voidaan määritellä tilojen keskinäisellä sopimuksella * Maantielle vähintään 50 m tien keskilinjasta tien läheisyydessä suoja alueen leveyteen vaikuttavat liikenneväylän luokitus ja tienvarsimaisema. Suojaalueen puusto tulisi säilyttää. Joissakin tapauksissa ottamissuunnitelman mukainen tielinjan siirto voi olla mahdollinen. Kuva. ottamisalueen ympärille suositeltavat suojaetäisyydet:a) soranottamisalueella b)kallionottamisalueella. Luonnonsuojelualueiden ja muiden suojelualueiden etäisyydet ottamisalueisiin ratkaistaan tapauskohtaisesti siten, että ottaminen ei heikennä niiden suojeluarvoa. Tälläisissä tapauksissa ottamishankkeesta pyydetään aina alueellisen ympäristökeskuksen lausunto. 24

25 4.2 Ottamissuunnitelma Ottamissuunnitelma on käytännössä luvan myöntämisen edellytys vastaavasti kuin, että ottaminen ei ole ristiriidassa maa aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa (MAL 6 ). Ainoastaan laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan vähäisissä hankkeissa ottamissuunnitelma ei ole tarpeen, minkä tapauskohtaisesti ratkaisee lupaviranomainen. Ottamissuunnitelma on asiakirja, jonka sisältö muodostaa maa aineslain mukaisen lupa ja lupamääräysharkinnan keskeisen perustan. Ottamissuunnitelma on liitettävä lupahakemukseen neljänä kappaleena. Ottamissuunnitelmista tulee tällöin omat kappaleet lupa ja valvontaviranomaiselle samoin kuin alueelliselle ympäristökeskukselle sekä arkistoon. Maa ainesten ottamissuunnitelman laatii yleensä ainesten ottaja tai toimeksiannon saanut konsultti. Ottamissuunnitelman tulisi perustua ottamisaluetta laajempiin alueellisiin maankäyttöselvityksiin ja suunnitelmiin. Hyvässä ottamissuunnitelmassa on maaaineslain 11 :n 2 ja 3 momentissa sekä maaaineslain 5 :n 2 momentissa, 5 a ja 16 b :ssä tarkoitetut tiedot. Lisäksi suunnitelman tulisi täyttää maa ainesten ottamisesta annetun asetuksen (926/2005) 1 ja 2 pykälän vaatimukset. Suunnitelmien sisältövaatimuksiin vaikuttavat ottamisalueen sijainti, laajuus, luonnonarvot ja otettava aineksen määrä ja laatu sekä mahdollisen kaivannaisjätteen synty. Ottamissuunnitelmien tasot vaihtelevat vähimmäistasosta erittäin vaativan tason suunnitelmiin. Pääperiaatteet ottamissuunnitelmien vaativuustasoista on esitetty liitteen 3 taulukossa 1. Ottamissuunnitelman sisältövaatimukset sekä esimerkkejä eritasoisista ottamissuunnitelmista on esitetty liitteissä 3 ja 4. Mikäli suunniteltu otto kohdistuu pohjavedenpinnan alapuolelle tai laaja alaisesti pohjavesialueelle saatetaan tarvitaan pääsääntöisesti maa ainesten ottamisluvan lisäksi vesilain mukainen lupa. Tällöin suunnitelmassa kannattaa ottaa huomioon vesilaissa ja asetuksessa edellytetyt asiat, jolloin samaa suunnitelmaa voidaan käyttää molemmissa lupaprosesseissa (kts. tarkemmin luku 2). Ottamissuunnitelmassa tulee mainita mikäli hanke kuuluu ympäristövaikutusten arviointi (YVA) menettelyn piiriin ja selostaa, miten YVA on otettu suunnitelmassa huomioon.. YVA selostus tulee liittää hakemukseen ja siltä osin arviointiselostuksessa esitettyjä asioita ei tarvitse selvittää ottamissuunnitelmassa. Olemassa olevia aineistoja on usein tarpeellista tarkentaa ottamisalueelta tehtävillä maastoselvityksillä. 4.3 Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman laatimisen perustavoitteet ovat jätteiden synnyn ehkäisy, jätteiden hyödyntämisen edistäminen sekä jätteiden turvallinen käsittely ja ympäristön pilaantumisen ehkäisy. Kaivannaisjätteitä koskevasta jätehuoltosuunnitelmasta säädetään maa aineslain 5 a ja 16 b :ssä sekä maa ainesten ottamisesta annetussa valtioneuvoston asetuksen 2 a :ssä. Maaaineslaissa ja asetuksessa viitataan ympäristönsuojelulain vastaaviin säännöksiin eli 45 a :ään ja 103 a :ään. Jätehuoltosuunnitelman tavoitteet ja sisältö on yksilöity kaivannaisjätteistä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (2008/xxx). Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on laadittava maa ainesten ottamisesta, jos toiminnassa syntyy kaivannaisjätettä. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma tehdään vain luvanvaraisesta toiminnasta, joten kotitarveotosta suunnitelmaa ei tarvita. Jos maa ainesten ottaminen on toimintaa, johon tulee hakea myös ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa tai toiminnasta tulee tehdä ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus, jätehuoltosuunnitelma ei tarvitse tehdä maa aineslain mukaan. Tällaisia toimintoja, joihin liittyy myös ympäristölupa, ovat esimerkiksi rakennuskiven kivenlouhimot sekä yli 50 päivää vuodessa kestävä kalliokiven louhinta ja sen murskaus. Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta koetoiminnasta 25

26 tehdään ilmoitus vain kaivostoimintaan liittyvän koelouhinnan ja rikastamisen yhteydessä eivätkä ilmoituksenvaraiset toiminnat liity maa ainesten ottamiseen. Jätehuoltosuunnitelma esitetään siis vain kerran ja edellä todetun mukaisesti pelkästään ympäristöluvan hakemisen yhteydessä. Käytännössä jätehuoltosuunnitelma liittyy maa aineslain mukaiseen ottamiseen vain, jos ottaminen koskee soran ottoa tai mullan ottamista. On huomattava, että maa aineslain mukaisella ottamisluvalla ja ympäristöluvalla ei ole keskinäistä edellytyssuhdetta. Luvat ovat rinnakkaisia ja niiden käsittelyjärjestys on vapaa. Käytännössä on suositeltavaa, että maaaineslain mukainen lupa asia ratkaistaan ennen ympäristölupaa. Hakemusten käsittelyssä voidaan tällöinkin pyrkiä samanaikaisuuteen. Jos lupaviranomaiset ovat eri viranomaisia, on viranomaisten tarvittaessa yhteistyössä neuvottava hakijaa esittämään jätehuoltosuunnitelma oikean hakemuksen yhteydessä. Maa aineslain 5 a :n mukainen kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma esitetään osana maa ainesten ottamislupahakemusta joko osana ottamissuunnitelmaa tai erikseen. Jos maa aineksen ottaminen ei edellytä ottamissuunnitelmaa (MAL 5 :n 1 mom.), luvan hakijan tulee esittää erillinen kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma. Jätehuoltosuunnitelma esitetään ainoastaan kaivannaisjätteestä. Kaivannaisjätteen käsite määritellään tarkemmin ympäristönsuojelulaissa. Ympäristönsuojelulain 45 a :n 1 momentin mukaan kaivannaisjätteellä tarkoitetaan kallio tai maaperässä luonnollisesti esiintyvän orgaanisen tai epäorgaanisen aineksen irrotuksessa tai sen varastoinnissa, rikastamisessa tai muussa jalostamisessa syntyvää jätettä. Kaivannaisjätteitä ovat siten varsinaisen kaivannaistoiminnan erilaiset maa ja kallioperän ainekset, jos ne muutoin täyttävät jätteen tunnusmerkit. Maa ainesten ottamisen yhteydessä syntyviä kaivannaisjätteitä voivat olla esimerkiksi kaivualueiden pintamaat, sivukivet, selkeytys ja pesulietealtaiden lietteet, kivituhka ja vastaavat ainekset, jos niitä ei käytetä tai voida luonnos käyttää hyödyksi jokseenkin välittömästi ja suunnitelmallisesti esimerkiksi rakentamisessa tai ottamisalueiden jälkihoidossa. Kaivannaisjätteitä eivät ole esimerkiksi koneiden huollossa syntyvät tai ottotoiminnan yhteydessä syntyvät yhdyskuntajätteet. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tavoitteista ja sisällöstä säädetään kaivannaisjätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen 3 ja 4 :ssä. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmassa tulee esittää muun muassa toimenpiteet kaivannaisjätteen synnyn ehkäisemiseksi ja haitallisuuden vähentämiseksi sekä sen hyödyntämiseksi tai käsittelemiseksi. Jätehuoltosuunnitelman tulee sisältää tiedot ottamisalueen ympäristöstä, kaivannaisjätteistä sekä mahdollisista jätealueista ja niiden vaikutuksista ympäristöön. Suunnitelman tulee sisältää toimenpiteet myös ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tehtävistä toimista, toiminnan tarkkailusta ja toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Mikäli maa ainesten ottamisen yhteydessä syntyvää pilaantuvaa kaivannaisjätettä joudutaan varastoimaan ja sijoittamaan ottamisalueelle yli kolmeksi vuodeksi, jätehuoltosuunnitelman tulee sisältää tiedot myös kyseisen jätteen käsittelypaikasta eli edellä mainitusta jätealueesta, sen perustamisesta, hoidosta, ympäristövaikutuksista, käytöstä poistamisesta ja jälkihoidosta. On huomattava, että jätealue ei sinänsä edellytä yleensä ympäristölupaa. Kaivannaisjätteen jätealueen ympäristöluvanvaraisuudesta on säädetty erikseen ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 3 momentissa. Jotta jätealueeseen tulisi hakea ympäristölupaa, toiminnan tulisi olla ammattimaista tai laitosmaista jätteen käsittelyä. Yleensä kyse olisi siis laajamittaisesta massojen ja aineksen läjittämisestä, jotta ympäristölupaa tulisi hakea. Maa ainesten ottamisen yhteydessä syntyvät sivutuotteet tai jätteet ovat yleensä pysyviä (eivät liukene eivätkä aiheuta vaaraa terveydelle tai ympäristölle) ja pilaantumattomia aineksia. Kaivannaisjätteen jätealueen perustamis ja hoitovaatimus ei koske pilaantumattomia maa aineksia. Siten kaivannaisjätteistä annetun valtioneuvoston asetuk 26

27 sen vaatimukset eivät tulisi myöskään sovellettavaksi tällaisten jätealueiden osalta. Kaivannaisjätteiden jätehuoltosuunnitelmassa tarkoitetut toimenpiteet sovitetaan mahdollisimman hyvin yhteen muiden ottamissuunnitelmassa tarkoitettujen toimien, erityisesti jälkihoitovelvoitteiden, kanssa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava vähintään viiden vuoden välein ja ilmoitettava siitä valvontaviranomaiselle. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman sisältö voi tarkkuudeltaan ja vaativuustasoltaan vaihdella tapauskohtaisesti. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma voi olla vapaamuotoisesti laadittu. Suunnitelmaan kuuluu kaivannaisjätteistä annetun asetuksen 4 :n mukainen selostus ja sitä täydentävä ympäristöhallinnon lomake (kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma lomake), joka on saatavissa internet osoitteesta Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma liitetään maa aineslain mukaiseen lupahakemukseen tai vastaavasti ympäristölupahakemukseen ( vrt. liite 11 (puuttuu vielä)). Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tarpeesta jo aloitetun maa ainesten ottamisen osalta säädetään maa aineslain voimaantulosäännöksessä. Säännöksen mukaan maaainesten ottamisluvan haltijan on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava ennen aloitetun ainesten ottamisen kaivannaisjätteen jätehuoltoa koskevat tiedot viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2009 noudattaen, mitä maa aineslain16 b :n 1 momentissa säädetään. Jos ainesten ottamista koskevassa luvassa ei ole esitetty kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman sisällöstä säädettyjä tietoja vastaavia tietoja eikä toiminta muutoinkaan vastaa jätehuoltosuunnitelmasta säädettyjä vaatimuksia, lupaa on muutettava siten kuin maaaineslain 16 :ssä säädetään. Jos olemassa olevaan maa ainesten ottotoimintaa koskee kuitenkin ympäristölupa, maa aineslakia ei sovelleta, vaan jätehuoltosuunnitelmaa vastaavat tiedot esitetään ympäristönsuojelulain valvontaviranomaiselle. luonnos Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa koskeva vaatimus ei koske maa ainesten ottamistoimintaa, joka on aloitettu ennen ja jos toimintaa koskevassa luvassa (maa ainesten ottamisluvassa tai ympäristöluvassa) on jo esitetty kaivannaisjätteen hyödyntämisestä tai käsittelystä jätehuoltosuunnitelmaa vastaavat tiedot ja toiminta vastaa muutoinkin jätehuoltosuunnitelmasta säädettyjä vaatimuksia. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa koskeva vaatimus ei myöskään koske ottamistoimintaa, joka on jo päättynyt ja josta lopputarkastus on tehty ennen Pysyvän jätteen määritelmä (Valtioneuvoston päätös kaatopaikoista /861, 2 ) on melko yleinen ja sen tarkempi määrittely on annettu komission asettaman TAC komitean tehtäväksi. Määritelmällä voi aikanaan olla merkitystä myös kaivannaisjätteiden hyötykäyttökelpoisuuden arvioinnissa ja tuotteistamisessa. 4.4 Ottamisen valmistelu Ottamistoiminnan suunnittelua ja toteutusta varten tarvitaan perustiedot maanpinnan korkeudesta sekä maa ja kallioperän rakenteesta, kerrospaksuuksista, kalliokynnyksistä sekä pohjaveden pinnan korkeudesta. Keskeistä on myös selvittää ainesten määrä ja laatu. Yleensä myös pohjakartta on syytä päivittää maastomittauksin. Käyttökelpoista tietoa maankamarasta saadaan kairauksien, koekuoppien, geofysikaalisten tutkimusten ja pohjavesiputkien avulla. Maaperään ja pohjaveteen liittyvistä tutkimus ja kartoitusmenetelmistä sekä topografisten karttojen laadinnasta on olemassa omat erilliset ohjeet, joita suunnitelman laadun varmistamiseksi tulee noudattaa. (viite) Jalostuslaitoksien (mm. murskauslaitos, asfalttiasema, seulat, vesiseulontalaitos, vaaka) alustavasta sijoittamisesta tulisi olla tieto jo maa aineslain mukaisessa lupaharkinnassa, jolloin luvassa voidaan antaa määräyksiä siitä mihin paikkaan näitä toimintoja ei voida esimerkiksi maisemallisista tai ympäristösuoje 27

28 lullisista (mm. melu ja pöly) syistä perustaa. Kuitenkin tulee huomioida, että murskaamojen sijaintipaikan ilmoittaminen ei poista velvollisuutta hakea toiminnalle ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa. Ottamissuunnitelman sisältövaatimuksia on käsitelty tarkemmin liitteessä Ottamisen toteutus Ottamisalue ja ottoalue merkitään maaston. Maastomerkintöjen tulee olla kestäviä ja oikein sijoitettuja, jotta ne säilyvät koko ottotoiminnan ajan. Lisäksi huolehditaan ottamisalueen turvallisuus näkökohdista mm. varoittamalla jyrkistä luiskista sekä estämällä asiattomien pääsy alueelle. Ottamisalueelta poistetaan puusto sekä kuoritaan kangashumus (noin senttimetrin paksuudelta) ja sen alapuolella oleva rikastumiskerros (noin senttimetrin paksuudelta), jotka varastoidaan ottamisalueen reunoille. Poistaminen tulee tehdä vaiheittain ottamisen edetessä. Muuta ylijäämämaitten varastointia ja käsittelyä ei tule tehdä ottamisalueella. Ottamisalueen ympärille jätetään suojapuusto. luonnos Ottamistoiminnan valvonnan helpottamiseksi ottamisalueelle laitetaan korkeuskiintopisteet, tasomerkinnät, ja tarvittaessa pohjaveden korkeuden ja laadun tarkkailemiseksi havaintoputket. Lisäksi esimerkiksi tärinämittareita voidaan asentaa ympäristön häiriintyviin kohteisiin. Tarkkailua ja valvontaa on käsitelty tarkemmin luvussa 6. Toiminta ottamisalueella ja ottamisalueen liittymätiet sekä kuljetukset on hoidettava siten, että toiminnasta aiheutuvat pöly meluja tärinähaitat ovat mahdollisimman vähäisiä. Polttoaineiden ja muiden ympäristölle haitallisten aineiden säiliöt on sijoitettava riittävän tilaviin suoja altaisiin ja ensisijaisesti pohjavesialueen ulkopuolelle. Toiminta alueen jätehuolto on järjestettävä kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Ongelmajätteet on pidettävä erillään ja sijoitettava omiin säiliöihinsä tai keräysvälineeseen. Mainitut jätteet on poistettava toiminta alueelta vähintään kaksi kertaa vuodessa tai jos niitä syntyy vähäisiä määriä, kerran vuodessa. Toiminnan järjestämisessä tulee myös työsuojelulliset asiat ottaa huomioon. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa huolehtiminen siitä, että kaivualueelle ei pääse muodostumaan sortumavaaraa aiheuttavia jyrkkiä ja jossain tapauksissa jopa ylijyrkkiä luiskia tai talviaikana pintamaalippoja. Tällaiset toimenpiteet lisäävät myös alueen yleistä turvallisuutta suoja aitauksien, liikkumiskieltojen ja muiden varoitustaulujen lisäksi. Vastaavasti myös pölyn ja melun vähentämistoimenpiteet ovat myös työsuojelullisesti perusteltuja. Pölyn sitomiseksi käytetty suolaus lisää pohjaveden kloridipitoisuutta. Pölyn sidonnassa suolauksen sijasta käytetään puhdasta vettä ja murskauslaitteiden kotelointia. Asiaton ajoneuvoliikenne ottamisalueelle estetään. Kuva. Ottamisalueelta kuoritut pintamaat otetaan talteen ja varastoidaan ottamisalueen reunalla. Ottaminen tulee toteuttaa siten, ettei rikota tiiviitä reuna alueiden maakerroksia, minkä seurauksena pintavesiä kulkeutuisi pohjavesialueelle tai pohjavettä virtaisi pois pohjavesialueelta. Lisäksi ottaminen tulee järjestää siten, ettei pintavesien valuman mukana ottamisalueelta kulkeudu ympäristöön epäpuhtauksia. Lisäksi tulee varmistaa ettei ottaminen vaikuta merkittävästi vaikutusalueella olevien lammikoiden tai pienten järvien pinnan korkeuteen. Pohjaveden suojelua soranottamisalueilla ja vesiensuojelua kallionottamisalueil 28

29 la on tarkasteltu yksityiskohtaisesti liitteissä 5 ja 6. Melu, melurajat (Vnp 992/1992) : asumisalueet klo db, klo /45 db loma asuntoalueet klo db, klo db melumallinnus suunnittelun työkaluna luonnos Haittojen syntyä voidaan ehkäistä muun muassa murskausasemien ja liittymäteiden oikeantyyppisellä sijoittamisella sekä häiriötä aiheuttavien kohteiden suojaamisella kuten murskausasemien koteloinnilla. Häiriintyvien ja häiriötä aiheuttavien kohteiden väliin voidaan rakentaa myös erilaisia suoja ja meluvalleja. Pölyhaittoja voidaan vähentää kastelemalla liittymäteitä ja ottamisaluetta. Kallionottamiseen liittyviä erityispiirteitä on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin liitteessä 5 Vesien likaantumisvaaraa voi aiheuttaa myös ottamisalueille virheellisesti suunniteltu jälkikäyttö (teollisuusalueet, moottoriurheilu). Ottamisen päätyttyä tai vaiheittain jo soranoton aikana ottamisalue tulee jälkihoitaa. Jälkihoitoa ja ottamisen ympäristövaikutusten huomioimista on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin luvussa 7 ja liitteessä 9. Kuva. Ottamisen toteutuksessa huomioitavia tekijöitä. Tärinä: voidaan vaikuttaa louhintatekniikalla sekä räjähdysaineen määrällä ja laadulla alle 500 m etäisyydellä olevien rakennusten kunto on syytä kartoittaa ennen louhinnan aloittamista Pöly ja louhimoveden liete: Pölynkeräimet porakoneissa Louhimovesi selkeytetään laskeutusaltaisssa ennen pumppausta ympäristön ojiin tai maahan imeytystä Louhimoalueen ja teiden kastelu Maisema: Sivukivikasan korkeus, huomioiden mahdollinen myöhempi hyötykäyttö Kemikaalihaitat: Polttoaineiden ja jäteöljyjen huolellinen käsittely ja varastointi Koneiden huolto ja pesu tarkoitukseen rakennetussa paikassa, jossa öljyn erotus vedestä Typpipäästöt räjähdysaineiden valinta Räjähteiden varastointi ja käsittely huolellisesti ja määräysten mukaisesti Turvallisuus: Sivukivien vyörymisvaara, jyrkkyys <1:1 Jyrkänteiden aitaus 29

30 5 Lupamenettely ja lupaharkinta 5.1 Luvan hakeminen ja lupahakemus Lupaa maa ainesten ottamiseen haetaan kirjallisesti kunnassa toimivaltaiselta viranomaiselta. Luvan hakijana voi olla yksityishenkilö, yksityisoikeudellinen yhteisö tai julkisyhteisö, kuten kunta tai valtio. Luvan hakijan tulee olla joko alueen omistaja tai muu oikeudenhaltija kuten maanrakennusyrittäjä, jolla on yksityisoikeudelliselta kannalta oikeus alueen maa ainesten hyödyntämiseen. Lupahakemuksessa esitetään keskeiset tiedot luvan hakijasta ja maa ainesten otosta. Maaainesten ottamisluvan hakemista helpottamaan on laadittu lomake (liite 11(puuttuu)), joka huolellisesti täytettynä sisältää maaaineslaissa ja siihen liittyvässä valtioneuvoston asetuksessa vaaditut tiedot. Lomake täyttöohjeineen löytyy sähköisenä suomi.fi/asiointi ja lomakkeet osiosta. Lupahakemus liitteineen on tehtävä kahtena kappaleena ja siihen liittyvä ottamissuunnitelma neljänä kappaleena. Lupahakemuksen liitteitä ovat ottamissuunnitelma, selvitys hakijan hallintaoikeudesta ottamisalueeseen tai maanomistajan suostumuksesta ottamiseen, kiinteistörekisteriote ja rekisterikartta, sekä tarvittaessa YVA arviointiselostus ja luonnonsuojelulain 65 :n mukainen arviointiselostus. Jos hakija on pyytänyt viranomaisilta lausunnot tai tehnyt naapurien kuulemisen, liitetään ne hakemukseen. Kuulemista ja lausuntojen pyytämistä on käsitelty tarkemmin luvussa 5.2. Kuva. Maa aineslain mukainen lupamenettely. Lupapäätöstä koskevat valitukset käsitellään ao. alueellisessa hallinto oikeudessa. 5.2 Lupahakemuksesta kuuleminen ja tarvittavat lausunnot Naapureita ja muita asianosaisia on kuultava Maa ainesten ottamislupaa koskevan hakemuksen johdosta on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla 30 päivän ajan. Tämän ohella kunnan on pääsääntöisesti varattava ottamisalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen ja muiden alueiden omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi. Tällaiseksi kiinteistöksi katsotaan paitsi rajoittuva alue myös esimerkiksi tien tai kapean vesistön erottamana sijaitseva kiinteistö. Naapureiden ohella tulee kuulla muitakin asianosaisia, joiden asumukseen, työtilaan tai oloihin hanke saattaa vaikuttaa. Jos hakemuksessa tarkoitetulla hankkeella voi olla huomattavaa vaikutusta laajalla alueella tai lukuisten henkilöiden oloihin, hakemuksesta on lisäksi ilmoitettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulemisesta ja ilmoituksista aiheutuneet kulut kuuluvat luvan hakijan maksettaviksi. 30

31 uudestaan. Kunnan suorittama kuuleminen on tarpeeton vain silloin kun hakijan on todettu suorittaneen kuulemisen asianmukaisesti ja naapurien oikeusturvan toteutuminen voidaan taata. Kunta voi tarvittaessa tapauskohtaisesti etukäteen ilmoittaa luvan hakijalle ne asiakirjat ja tiedot, joiden tiedoksi antamista asianmukainen kuuleminen edellyttää. Kuultavan on voitava tutustua riittävän hyvin asiakirjoihin ja hankkeeseen. Hakijan suorittaman kuulemisen osalta ei ole säädetty vähimmäisaikaa, joka kuultavalle tulisi varata. Kun viranomaisen suorittaman kuulemisen ajaksi on laissa säädetty seitsemän päivää tiedoksisaannista, on kuultavan tässäkin tapauksessa voitava riittävän hyvin tutustua asiakirjoihin ja hankkeeseen vähintään usean päivän ajan. On kuitenkin huomattava, että kuultava ei allekirjoituksellaan anna suostumustaan hankkeelle eikä luovu oikeudestaan tehdä valitus tai muutoin ottaa kantaa hankkeeseen lupakäsittelyn aikana. Kuva x. Maa aineslain mukainen lupamenettely edellyttää naapurien ja tienpitäjän kuulemista (naapuritilat on esitetty tunnuksilla a g). Luvan hakija voi liittää hakemukseensa selvityksen siitä, että naapurit tai osa naapureista ovat tietoisia hankkeen kannalta merkittävistä asiakirjoista ja tiedoista sekä selvityksen heidän mahdollisesta kannastaan hankkeeseen. Luvan hakijan suorittama kuuleminen voidaan osoittaa siten, että kuultava allekirjoituksellaan todistaa saaneensa tiedon asiasta. "Hakijan suorittama kuuleminen" lomake, jolla ilmoitetaan naapurille maa ainestenottoa koskevasta lupahakemuksesta. (Maa aineslaki 13, MAA 3.) löytyy osoitteesta Luvan hakijan on ilmoitettava lupaviranomaiselle kuulemisen ajankohta ja paikka, tahot, joita on kuultu ja heidän mahdollinen kantansa asiaan sekä kuulemisessa käytetyt asiakirjat ja tiedot. Kunnalla on velvollisuus tarkistaa hakijan osoittama selvitys ja kuultavalle tiedoksi annetut asiakirjat. Jos hankkeen kannalta olennaisia asiakirjoja, kuten lupahakemus ja ottamissuunnitelmasta pääkohdat sekä niihin sisältyvät naapureiden ja ympäristön kannalta keskeiset tiedot, ei ole annettu naapurille tiedoksi, on kunnan suoritettava kuuleminen Kuuleminen maa ainesasiassa on suoritettava uudelleen, jos hakemusta menettelyn aikana muutetaan olennaisesti. Olennaisena pidetään muutosta, jolla olisi vaikutuksia muiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen. Ottamisalueen muutaman kymmenen metrin laajentuminen tai ottamissyvyyden kasvamisen osalta muutosta voitaneen yleensä pitää olennaisena. Vähäisenä muutoksena voitaneen pitää esimerkiksi ottamisalueen rajan siirtämistä muutamalla metrillä tai luiskakaltevuuksien vähäistä muutosta tai muuta ottamisen ehtojen vähäistä muutosta. Kaikissa tilanteissa kysymys olennaisesta vai vähäisestä muutoksesta tulee perustella, harkita ja ratkaista tapauskohtaisesti. Tarvittavat lausunnot Viranomaisten lausuntojen asiallinen painoarvo lupaharkinnassa on käytännössä korkea, vaikka lausunnoilla ei ole välitöntä sitovuutta. Lausuntojen kautta maa aineslain soveltamiseen saadaan tosiasiallista tietoa ja kannanottoja. Lausuntojen avulla lupamenettelyä voidaan myös koordinoida suhteessa muuhun lainsäädäntöön. Lausuntomenettely on siten keskeinen maaaineslain soveltamista koskeva ennakkovalvonnallinen keino. 31

32 Viranomaislausunnot hoitaa kunta luvan valmistelijana viran puolesta. Ennen luvan myöntämistä lupaviranomaisen on pyydettävä alueellisen ympäristökeskuksen lausunto, milloin: 1) alueella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä luonnonsuojelun kannalta; 2) alueella on merkitystä vesien suojelun kannalta; tai 3) ainesten ottaminen vaikuttaa välittömästi toisen kunnan alueeseen. Maa ainesten ottamisen haittavaikutusten sääntelyssä keskeistä on maa aineslain 3. Tämän vuoksi on tärkeää, että alueellisen ympäristökeskuksen lausunto annetaan sekä 3 :n kokonaiskieltojen (1 3 mom) että ottamisen toteuttamistapaa (4 mom) koskevien seikkojen osalta. Lisäksi lausunto tulee pyytää: 1) toiselta kunnalta, jos ainesten ottaminen saattaa aiheuttaa maa aineslain 3 :ssä tarkoitettuja seurauksia tai jos sitä muusta syystä on pidettävä tarpeellisena; 2) maakuntakaavoitusta hoitavalta kuntayhtymältä (yleensä maakuntaliitolta), jos lupahakemuksen tarkoittamalla alueella on huomattavaa merkitystä maakuntakaavoituksen kannalta; 3) muulta kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulta viranomaiselta, jos se on asian käsittelyssä tarpeen esimerkiksi tieviranomaiselta tai museovirastolta, jos ottamisalueella saattaa olla muinaisjäännöksiä Lupa asian valmistelussa lupaviranomaisen on perusteltua olla yhteydessä myös muun muassa kunnan kaavoittajaan, liikuntatoimeen sekä alueella toimivaan vesihuoltolaitokseen luonnos Lausuntojen tarpeellisuus on oikeuskysymys. Valitus voidaan tehdä sillä perusteella, ettei jonkin selvityksen vuoksi tarpeellista lausuntoa ole hankittu. Lausunto on annettava kahden kuukauden kuluessa lausuntopyynnön saapumisesta. Jollei lausuntoa ole määräajassa annettu, asia voidaan ratkaista ilman kyseistä lausuntoa. Luvan hakijalle varataan mahdollisuus antaa vastineensa annettujen lausuntojen ja hakemuksesta mahdollisesti jätettyjen muistutusten johdosta. Luvan hakijan vastine Luvan hakijalle varataan mahdollisuus antaa vastineensa annettujen lausuntojen ja hakemuksesta mahdollisesti jätettyjen muistutusten johdosta. Vastineessa luvan hakijalla on mahdollisuus esimerkiksi antaa lisäperusteluja siitä, että hänen esittämänsä toiminta ei aiheuta muistutuksessa esitettyjä seurauksia tai toisaalta hän voi esittää itse, millä muutoksilla toiminta ei aiheuttaisi esitettyjä seurauksia. 5.3 Lupapäätös ja määräykset Lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa MAL 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus. MAL 6.1 yhdessä MAL 3 :n kanssa merkitsee, että luvan myöntämisharkinta on puhdasta oikeusharkintaa, molempiin suuntiin. Lupa on siis myönnettävä, jos estettä ei ole ja toisaalta evättävä, jos este on. Mitään vaikutusta lupaharkintaan ei lain mukaan saa olla sillä, kuka on hakijana, hankkeen tarpeellisuudella esimerkiksi kulkuyhteyden rakentamiselle tai sillä, että kunnalle tai valtiolle MAL 8 :n mukaan mahdollisesti syntyvällä, vaikkakin käytännössä harvinaisella lunastusvelvollisuudella. Se että joku on saanut ottamisluvan ei ole riittävä peruste luvan antamiseen myös toiselle samalta alueelta. Yhdenvertaisuuden periaate ei siis syrjäytä luvan myöntämisen edellytysten harkintaa. Mikäli hanke kuuluu ympäristövaikutusten arviointi menettelyn piiriin tulee maa ainesten ottamisluvan sisältävästä päätöksestä käydä ilmi, miten YVA lain mukainen arviointi selostus on otettu huomioon. Jos tarvittavaa arviointia ei ole lainkaan suoritettu, puute on luvan antamisen este. Sama koskee LSL 65 :n nojalla tarvittavaa Natura 2000 arviointia. Lupaviranomaisen tehtävänä on arvioida minkälaisilla lupamääräyksillä luvanmyöntämisedellytykset saataisiin täyttymään, jotta lupa voitai 32

33 siin myöntää. Määräysten yleisenä asettamisedellytyksenä on, etteivät ne saa aiheuttaa luvan saajalle, sellaista vahinkoa ja haittaa, jota on pidettävä hankkeen laajuuteen ja hänen samaansa hyötyyn nähden kohtuuttomana. Mikäli tällaiset lupamääräykset muodostuisivat hakijalle kohtuuttomiksi, ei lupaa voitaisi myöntää Luvanmyöntämisedellytysten täyttymiseksi annettavat lupamääräykset eivät aiheuttane yleensä luvan saajalle kohtuutonta vahinkoa tai haittaa. Kohtuuttomina voitanee pitää määräyksiä, joilla toimintaa rajoitetaan niin paljon, että koko ottamistoiminta ei tuota ottajalle kohtuullista hyötyä. Lupapäätöksen sisältö Lupapäätöksestä tulee maa ainesasetuksen 6 :n mukaan käydä ilmi tarvittavassa laajuudessa: hakija, tämän osoite sekä ottamisalueen sijaintipaikka ja kiinteistötiedot; hakemuksen käsittely sekä annetut lausunnot, muistutukset, mielipiteet, vastineet sekä niiden sisältö; tiedot tehdyistä tarkastuksista; tarvittavat määräykset ottamistoiminnan ja sen vaikutusten tarkkailusta sekä muista valvonnan kannalta tarpeellisista toimenpiteistä, jos sanotut seikat eivät käy ilmi ottamissuunnitelmasta; luvan voimassaolo; maa aineslain 12 :n nojalla määrätyn vakuuden sekä lain 23 :n nojalla määrätyn tarkastusmaksun suuruus. Lupamääräykset Lupamääräykset on annettava maa aineslain 11 :n 2 momentissa mainituista seikoista, jolleivät ne käy ilmi ottamissuunnitelmasta. Kunnan valmistellessa lupamääräyksiä keskeisenä pohjana tulisikin olla hakijan laatima ottamissuunnitelma, jonka yhteenvetona on esitetty hankkeen keskeiset tiedot ja siihen liittyvät toimenpiteet(kts tarkemmin s.xx). Keskeisiä tietoja ja toimenpiteitä, joista edellytetään myös lupamääräykset annettavan ovat: luonnos ottamisalueen rajaus, kaivausten ja leikkausten syvyys ja muoto sekä etenemissuunnat toimenpiteet alueen suojaamiseksi ja siistimiseksi ottamisen aikana ja sen jälkeen; sekä toimenpiteet puuston ja muun kasvillisuuden säilyttämiseksi ja uusimiseksi sekä uudet istutukset ottamisen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi lupamääräyksiä voidaan antaa maaaineslain 11 :n 3. momentin mukaan: ottamiseen liittyvistä laitteista ja suunnittelualueen liikenteen järjestämisestä erityisesti pohjaveden suojaamiseksi, ajasta, jonka kuluessa toimenpiteet on suoritettava, muista toimenpiteistä, jotka ovat tarpeellisia haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi. Liikenteen järjestämistä koskevat määräykset perustuvat pohjavedensuojelun lisäksi haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä (MAL 3 :n 1 mom. 4 kohta ja 3 :n 4 mom. sekä 11 :n 2 mom. 1 ja 3 kohta). Määräysten tulee pääsääntöisesti koskea liikenteen järjestämistä ottajan hallussa olevalla maa ainesten ottamisalueella sekä mistä kohden liikenne voidaan ohjata ottamisalueen ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti maantie ja yksityistielain mukaisille tiealueille ei määräyksiä tulisi laajentaa, koska niiden osalta liikenteeseen liittyvien määräyksien antaminen kuuluu tienpitäjän tehtäviin. Luvan hakijan tulisi ottamissuunnitelmassa kuvata, kuinka toiminnan harjoittaja itse seuraa ja tarkkailee toiminnan etenemistä ja vaikutuksia sekä kuinka tästä raportoidaan valvontaviranomaiselle. Lupapäätös tulee aina perustella. Lisäksi lupamääräykset tulee perustella yksityiskohtaisesti niiltä osin kun ne poikkeavat ottamissuunnitelmassa esitetyistä toimenpiteistä. Perustelu muodostuu ratkaisun pohjana olevista tosiseikoista ja oikeussäännöksistä. Päätöksen perustelemisesta ja valitusosoituksesta säädetään hallintolain 7 luvussa. Ottamissuunnitelma tulee tarvittavilta osiltaan (ottosuunnitelmakartat, leikkaukset jne) tarkentaa vastaamaan lupapäätöstä ennen päätöksen antamista. Esimerkki lupapäätöksestä on liitteessä xxx (puuttuu). 33

34 Lupapäätöksen antopäivä ja päätöksestä ilmoittaminen Lupaviranomaisen ottamislupaa koskeva päätös annetaan julkipanon jälkeen (19 ). Julkipanoilmoitus ja päätöksen antaminen ovat päätöksen tiedoksiantoa. Julkipanolla tarkoitetaan päätöksen antamishetken ilmoittamista etukäteen viranomaisen ilmoitustaululla. Päätöksen katsotaan tulleen kaikkien muutoksenhakuun oikeutettujen tietoon silloin, kun se on annettu. Valitusaika alkaa ja päättyy kaikkiin asianosaisiin nähden samanaikaisesti. Tässä julkipanon jälkeen annettava päätös eroaa toisesta päätöksen tiedoksiantotavasta eli erityistiedoksiannosta (tavallinen, todisteellinen tai yleistiedoksianto), jolloin valitusaika voi alkaa eri päivänä eri asianosaisten kohdalla. Kysymyksessä olevissa lupa asioissa kunnan toimielin käsittelee asian kokouksessaan ja tekee siitä päätöksen. Kun kokousta ja asiaa koskeva pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu, kunnan ilmoitustaululle laitetaan ilmoitus, josta ilmenee, minä päivänä tätä asiaa koskeva päätös annetaan (antopäivä). Tätä menettelyä kutsutaan siis julkipanoksi. Vastaavasti menetellään myös niissä asioissa, joissa ratkaisuvalta on siirretty viranhaltijalle ja päätöstä koskeva ilmoitus laitetaan ilmoitustaululle sen jälkeen, kun viranhaltija on allekirjoittanut päätöksen. Päätöksen antopäivällä on erityistä oikeudellista merkitystä, koska valitusaika alkaa julkipanoilmoituksessa mainitusta antopäivästä eikä siitä päivästä, jolloin asianosainen tosiasiassa sai tiedon päätöksestä. Päätöksen antopäivä on siis myöhempi päivä kuin päätöksen ratkaisupäivä. Valitusajan ensimmäinen päivä on antopäivää seuraava päivä ns. määräaikalain (150/1930) mukaisesti. Antopäivä merkitään päätökseen. Päätöksen valitusosoituksesta tulee näkyä, että valitusaika alkaa antopäivästä. luonnos Ehdotus päätöksen antopäiväksi voi olla merkittynä jo kokousasiakirjoissa, joskaan antopäivää ei voida aina varmasti tietää etukäteen, koska asian käsittelyä saatetaan kokouksessa päättää siirtää. Päätöksen antopäivän voi määrätä myös asian täytäntöönpanosta vastaava viranhaltija kokouskäsittelyn ja asian ratkaisemisen jälkeen sen mukaan, miten asian asiakirjat valmistuvat. Eräissä kunnissa on esim. rakennuslupapäätösten osalta otettu käyttöön päätöksentekoon liittyvä aikataulu, jonka mukaan tiettynä viikonpäivänä tehdyt päätökset yleensä annetaan sen jälkeen jonakin tiettynä viikonpäivänä ja julkipanoilmoitus koskee useita päätöksiä. Päätöksen antopäivänä päätösasiakirjojen on oltava valmiina ja asianosaisten saatavilla ja päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja ilmoituksia voidaan ryhtyä lähettämään asianomaisille. Päätös on toimitettava luvan hakijalle ja luvan myöntämisestä on viipymättä ilmoitettava niille, jotka asian käsittelyn yhteydessä ovat sitä pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Lisäksi jos hankkeella voi olla huomattavaa vaikutusta laajalla alueella tai lukuisten henkilöiden oloihin, päätöksestä tulisi lupaviranomaisen toimesta ilmoittaa ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. On suositeltavaa, että päätös julkaistaan aina myös sähköisesti kunnan asianomaisilla www sivuilla. Näillä ilmoituksilla täydennetään julkipanolla tiedotettavan päätöksen tiedoksi antamista niille, joita asia koskee sekä niitä jotka ovat pyytäneet tiedon. Tiedon saanti palvelee muun muassa valitusmahdollisuuden käyttämistä ajallaan. Lupaviranomaisen tulee lisäksi viivytyksettä ilmoittaa ottamislupaa koskeva lupapäätös liitteineen alueelliselle ympäristökeskukselle. Ilmoitus tulee mahdollisuuksien mukaan tehdä ensisijassa tätä tarkoitusta varten laaditulla sähköisellä lomakkeella, joka löytyy ositteesta (kts liite 10 (puuttuu). 5.4 Muutoksenhaku Ottamislupaa koskevaan lupaviranomaisen päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla ao. alueelliseen hallinto oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto oikeuteen. Valitusaika on 30 päivää ja se lasketaan julkipanoilmoituksessa mainitusta antopäivästä kyseistä päivää kuiten 34

35 kaan lukuun ottamatta. Valitusoikeus lupaviranomaisen päätöksestä on sillä, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Lisäksi valitusoikeus on alueellisella ympäristökeskuksella ja hankkeen tarkoittamalla alueella toimivalla sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen. Valitusoikeus on myös kunnan jäsenellä. Kunnan jäseniä ovat ne henkilöt, joilla on kunnassa kotipaikka. Kunnan jäsen on myös yhteisö, laitos ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa. Jäseniä ovat myös ne henkilöt tai yhteisöt, jotka omistavat tai hallitsevat kiinteää omaisuutta taikka harjoittavat liikettä tai ammattia kunnassa. Ottamislupaa koskevia päätöksiä ovat lupaa (4 ), vakuutta (12 ) sekä lupamääräysten muuttamista, lupapäätöksestä poikkeamista ja luvan peruuttamista (16 ) koskevat päätökset. Maa ainestaksan yleisperusteiden hyväksymistä koskevasta valtuuston päätöksestä haetaan muutosta kunnallisvalituksella alueelliselta hallintooikeudelta. Muuta kuin yleisiä perusteita koskevasta taksan hyväksymisestä sekä tarkastus ja valvontamaksun määräämisestä yksittäistapauksissa haetaan muutosta kunnallisvalituksella alueelliselta hallinto oikeudelta. Muista tämän lain nojalla tehdyistä (kunnan määräämä valvontaviranomaisen tai alueellisen ympäristökeskuksen) päätöksistä samoin kuin työn keskeyttämistä, valvontamääräystä sekä teettämisuhan ja uhkasakon asettamista (14 ja 15 :t) koskevista päätöksistä, haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusviranomaisella ei ole valtaa päättää luvan myöntämisestä. Jos lupa on evätty ja päätöksestä valitetaan, asia on palautettava lupaviranomaisen käsiteltäväksi, jos muutoksenhakuasteen mielestä lupaviranomaisen ilmoittamia epäämisperusteita ei ole. Valitusviranomainen voi tehdä lupapäätökseen vähäisiä muutoksia asiaa palauttamatta. Jos lupaa on tarpeen olennaisilta osin muuttaa, asia tulee palauttaa lupaviranomaiselle. luonnos Lainvoimaa vailla olevan päätöksen noudattaminen Ainesten ottaminen voidaan pääsääntöisesti aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi. Lupaviranomainen voi luvan hakijan pyynnöstä lupapäätöksessä määrätä, että ainesten ottaminen voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa. Tällaisen määräyksen lupaviranomainen voi antaa vain perustellusta syystä ja samalla on harkittava, ettei määräyksen mukainen täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Hakijan on asetettava hyväksyttävä vakuus niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Määräys voidaan antaa valitusajan kuluessa tai 14 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä erikseen tehdystä hakemuksesta. Päätös on tehtävä ilman tarpeetonta viivytystä. Päätös annetaan julkipanon jälkeen noudattaen, mitä 19 :ssä säädetään. Lisäksi myönnetystä oikeudesta on välittömästi ilmoitettava hallinto oikeudelle sekä muutosta hakeneille. Se, joka on valittanut ottamislupapäätöksestä, voi hallinto oikeudessa vaatia ratkaisua kumottavaksi tai muutettavaksi ilman, että hänen olisi siitä erikseen valitettava. Muutoksenhausta on muutoin voimassa, mitä 2 momentissa säädetään. 5.6 Luvan voimassaoloaika Lupa ainesten ottamiseen myönnetään määräajaksi, kuitenkin enintään kymmeneksi vuodeksi. Erityisistä syistä lupa voidaan myöntää pitemmäksi ajaksi, kuitenkin enintään viideksitoista vuodeksi, ja kalliokiven louhinnan osalta enintään 20 vuodeksi. Tämä voi tulla kyseeseen silloin, jos se hankeen laajuuteen, esitetyn suunnitelman laatuun ja muihin ainesten ottamisessa huomioon otettaviin seikkoihin nähden katsotaan sopivaksi. Erityisenä syynä voidaan pitää myös sitä, että ottaminen kohdistuu maankäyttö ja rakennuslain (132/1999) mukaisessa voimassa olevassa maakuntakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa maa ainesten ottamiseen varatulle alueelle. Jos lupa on myönnetty kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi ja lupa ajan päättyessä osa myönnetyn luvan maa aineksista on vielä otta 35

36 matta, voidaan lupa aikaa jatkaa niin, että kokonaisajaksi tulee enintään kymmenen vuotta. Sääntely ei siis koske uusien, esimerkiksi entiseen ottamisalueeseen rajoittuvien alueiden käyttöönottoa, vaan ne edellyttävät uutta lupaa. Määräaikaa jatkettaessa voidaan lupamääräyksiä muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä. Lupaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos alueelle on tullut voimaan maankäyttö ja rakennuslaissa tarkoitettu asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava taikka saman lain 38 tai 53 :ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus. Lupa aikaa voidaan jatkaa ilman 7 :ssä sekä maaainesasetuksessa säädettyjä lausuntoja. Muilta osin asia käsitellään kuten lupahakemus normaalistikin. 5.7 Lupaan liittyvät maksut ja vakuudet Tarkastus ja valvontatoiminnan maksut MAL 23 :n sekä MRL 145 :n nojalla luvan hakija/haltija on velvollinen suorittamaan ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvomisesta kunnalle maksun. Sen perusteet määritellään kunnan hyväksymässä taksassa. Myös ympäristöluvat ovat maksullisia. Tällä on merkitystä etenkin kallion louhinnassa. Kunnan perimien maksujen lisäksi valvonnasta aiheutuu ottajalle kustannuksia pohjavesitarkkailusta, kaivutilanteen kartoituksista sekä riittävien korkeusmerkkien ja luiskamallien asentamisesta. Jonkin verran kustannuksia aiheutuu myös ottamis ja kaivurajojen merkitsemisestä maastoon sekä työturvallisuuteen liittyvistä toimenpiteistä. Vakuudet Maa aineslain perusteella lupaviranomainen voi vaatia, että hakija antaa ennen maa aineksen ottamista hyväksyttävän vakuuden kaikkien lupamääräyksissä vaadittujen toimenpiteiden suorittamisesta. Vakuus koskee jälkihoitotoimenpiteiden lisäksi esimerkiksi liian laajan tai syvän ottamisen korjaamiseksi tarvittavia kunnostustoimenpiteitä tai lupamääräyksissä edellytetyn toimenpiteen, esimerkiksi pohjaveden havaintoputken luonnos asentaminen, toteuttamista. Vakuutta voidaan tarvittaessa muuttaa lupaviranomaisen toimesta. Lupaviranomainen voi myös erityisestä syystä määrätä lisävakuuden asettamisesta, mikäli vakuuden ei katsota olevan riittävä lupamääräyksissä tarkoitettujen toimenpiteiden suorittamiseksi. Erityinen syy voi olla virhearviointi lupavaiheessa tai olosuhteiden olennainen muutos Hyväksyttävänä vakuutena voidaan pitää esimerkiksi pankki tai vakuutuslaitoksen antamaa omavelkaista takausta tai pankkitalletusta, jossa toiminnanharjoittaja luovuttaa talletustodistuksen vakuudeksi kunnalle. Vakuudella pyritään varmistamaan, että annetut velvoitteet tulevat suoritetuiksi. Vakuuden asettaminen on viranomaisen harkinnassa, mutta asianosaisilla on puhevalta vakuuden asettamista ja määrää koskevissa asioissa. Vakuuspäätös tulee myös perustella ja lupaviranomaisen tulee kohdella kaikkia luvanhakijoita tasavertaisesti. On kuitenkin korostettava, että valvonta hallinnollisena toimenpiteenä on selkeästi tärkeämpi luvassa annettujen velvoitteiden loppuun saattamiseksi. Vakuuden määrä on viime vuosina ollut keskimäärin /ha ollen suurimmillaan jopa /ha. Useissa tapauksissa vakuudet ovat osoittautuneet liian pieniksi. Vakuuden tulisi olla riittävän suuri, jotta kunta voi sen avulla teettää ottamisalueen jälkihoitotyöt ottajan kustannuksella. Vakuuden suuruutta ei tule sitoa pelkästään otettavaan ainesmäärään vaan se arvioidaan tapauskohtaisesti maisemoinnin ja muiden MAL 11 :n edellyttämien toimenpiteiden kustannusten perusteella (vrt. luku 12). Kustannuksiin vaikuttavat alueen pinta ala, korkeuserot, maaston muoto, metsitettävä ala ja humuskerroksen lisäystarve. Louhinnassa vakuuden määrä on usein suurempi kuin soranotossa. Vakuuden suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon luvan kestoaika ja kustannustason muutokset. Lisäksi on otettava huomioon sen alueen laajuus, joka voi lupamääräysten mukaisesti enimmillään olla maisemoimatta työn aikana. Vakuudet tulee tarvittaessa määräajoin, esimerkiksi 2 3 vuoden välein, saattaa ajan tasalle ottamistoiminnan perusteella. Vakuuksia 36

37 voidaan pienentää vaiheittain sitä mukaa, kun jälkihoitotoimenpiteet on suoritettu. Vakuuden tulee olla voimassa siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty. Vakuuden vapauttaminen tapahtuu valvontaviranomaisen päätöksellä. luonnos

38 6 Ottamisen valvonta ja seuranta 6.1 Toiminnanharjoittajan tekemä tarkkailu ja raportointi Ottamisen ja ympäristövaikutusten tarkkailu Toiminnan harjoittajan tulee seurata ottamisalueen laajuutta ja kaivutason korkeutta. Lisäksi vaikutuksia ympäristöön tulee seurata lupaehtojen mukaisesti. Pohjaveden korkeuden ja laatumuutosten tarkkailu on keskeinen maaainestenottamisen liittyvä asia. Maa ainesten ottaminen pohjavesialueelta edellyttää, että alueelle laaditaan pohjaveden tarkkailuohjelma sekä korkeusmuutosten että yleensä myös laatumuutosten toteamiseksi. Tätä varten ottamisalueella tulee olla riittävästi oikein asennettuja pohjavesiputkia ja muita havaintopaikkoja (kuva xx). Ottamisalueen pohjaveden pinnan korkeus määritetään lupamääräysten mukaisesti. Mittauksia edellytetään yleensä tehtäväksi eri vuodenaikoina yhteensä neljä kertaa vuodessa, jotta pystytään arvioimaan pohjaveden vuotuinen korkeusvaihtelu. Seuranta aloitetaan noin vuotta ennen ottotoimintaa ja se lopetetaan noin vuosi toiminnan päättymisen jälkeen. Pohjaveden pinnan korkeusja laatutiedot tulee toimittaa säännöllisesti lupamääräysten mukaisesti valvontaviranomaisen, alueellisen ympäristökeskuksen tai konsulttitoimiston asiantuntijan arvioitaviksi Kuva. Soranoton vaikutukset pohjaveden määrään ja laatuun. Ottamisesta ilmoittaminen Maa ainesten ottamisluvan haltijan tulee vuosittain viimeistään tammikuun 31 päivänä ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. Lupaviranomaisen on vuosittain toimitettava mainitut tiedot tietojärjestelmään tai alueelliselle ympäristökeskukselle vuosittain viimeistään maaliskuun 31 päivänä Kotitarveotosta ottajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle ottamispaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus silloin, kun ottamisalueesta on otettu tai on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa aineksia. Ilmoitus tehdään uudestaan kun edellisen ilmoituksen määrä ylittyy 500 kiintokuutiometrillä. Kaivannaisjätehuoltosuunnitelman tarkistaminen Toiminnanharjoittajan tulee arvioida toimintansa jätehuoltoa ja tarvittaessa tarkistaa jätehuoltosuunnitelmaa vähintään viiden vuoden välein. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jätehuoltosuunnitelmaa tulee tarkistaa vastaamaan olemassa olevaa toimintaa ottaen huomioon samalla myös mahdollisuudet jätehuollon parantamiseen. Jätehuoltosuunnitelman arvioinnista ja tarkistuksesta on tehtävä valvonnallinen ilmoitus, eikä valvontaviranomainen tee tämän johdosta hallintopäätöstä. Valvontaviranomainen voi kuitenkin ryhtyä tarvittaessa toimiin, jos tarkistus vaatii jätehuoltosuunnitelman muuttamista. 38

39 6.2 Viranomaisen suorittama valvonta Valvontaviranomaiset Kunnan tehtävänä on ohjata ja valvoa maaainesten ottamista kunnassa. Maa aineslain noudattamista kunnassa valvoo kunnan määräämä valvontaviranomainen, joka yleensä on rakennus tai ympäristölautakunta. Käytännössä valvontaa kunnassa hoitaa useimmiten valvontaviranomaisen määräämä viranhaltija, yleensä kunnan rakennus tai ympäristötarkastaja. Alueellinen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo maa ainesten ottamista alueellaan. Sillä ei ole kuitenkaan sitovaa määräysvaltaa kunnan ratkaisuvaltaan kuuluvissa asioissa. Valvontaviranomaisilla on maa aineslain mukaisen valvontatehtävän hoitamiseksi oikeus tehdä tarkastuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä ottamispaikalla. Tarkastukset voivat koskea edellä 3 :ssä tarkoitettuja seikkoja ja lupapäätöksessä ottamistoiminnalta edellytettyjä seikkoja sekä muita vastaavia ottamistoiminnan laatua ja vaikutuksia koskevia seikkoja Maa aineslain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle. Valvontatarkastukset Ennen maa ainesten ottamiseen ryhtymistä ottamisalueella tehdään yleensä alkutarkastus, jossa tarkistetaan, että lupaehtojen edellyttämät ottamistoimintaa valmistelevat toimenpiteet on tehty. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi: * ottamis ja kaivualueen merkitseminen maastoon * havaintoputkien asentaminen ja vesinäytteiden otto * varoituskilpien, lippusiimojen ja aitojen asennus * lupaehtojen edellyttämät liikennejärjestelyt * poltto ja voiteluöljyjen asianmukainen varastointi luonnos * varautuminen öljyvahinkojen torjuntaan Lisäksi on syytä varmistaa, että luvan tarkastusmaksu on suoritettu ja hyväksyttävät vakuudet on asetettu. Valvontatarkastuksia on suoritettava riittävän usein, pääsääntöisesti kerran vuodessa, toiminnan seuraamiseksi. Edellä esitettyjen asioiden lisäksi voidaan tarkistaa: * todellinen ottamistaso ja mittaustulokset * korkeusmerkit ja luiskamallit * ottamisen ympäristövaikutukset ja siisteys * jälkihoidon eteneminen ja onnistuminen. Ottamisen tarkkailuun kuuluu kaivutason ja kaivualueen laajenemisen valvonta. Tämän voi tarvittaessa tehdä kunta säännöllisin väliajoin tarkistusvaaitusten ja maastomittausten avulla. Lupaehdoissa edellytetty tarkkailu tehdään ottajan toimesta. Mittauksilla saatavia tietoja käytetään hyväksi valvottaessa pohjaveden suojakerrospaksuuksia ja lupaehtojen mukaisia aikatauluja. Valvonnan helpottamiseksi ottajan tulee asentaa kaivualueelle riittävästi korkeusmerkkejä. Valvontatarkastuksia varten on olemassa lomake (liite 10 (puuttuu)). Kun maa ainesten ottaminen on päättynyt tai luvan voimassaoloaika on kulunut umpeen, alueella on tehtävä lopputarkastus valvontaviranomaisen määräämällä tavalla, jollei luvassa ole toisin määrätty. Ottamisluvan haltijan on ilmoitettava ottamisen päättymisestä valvontaviranomaiselle lopputarkastuksen pitämistä varten. Lopputarkastuksessa tarkistetaan yksityiskohtaisesti lupamääräysten noudattaminen ja toteutuminen. Erityisesti kiinnitetään huomiota jälkihoitotoimenpiteiden riittävyyteen. Pöytäkirjaan merkitään alueella tehdyt havainnot ja mahdollisten puutteiden korjaamiseen annetaan määräaika. 6.3 Ottamisen seuranta ja tilinpitojärjestelmä Maa ainesten ottamisen ja sen vaikutusten seurannan järjestämiseksi ylläpidetään tietojärjestelmää, joka sisältää tarpeelliset tiedot: 39

40 1) maa aineslain mukaisista luvista ja ilmoituksista, ja 2) ottamisalueiden tilan seurannasta. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä maa aineslaissa tarkoitetun lupa ja valvontaviranomaisen on toimitettava tietojärjestelmään hallussaan olevat 1 momentin 1 kohdan mukaiset tiedot. Maa aineslaissa tarkoitetulla lupa ja valvontaviranomaisella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta käyttöönsä tietojärjestelmästä valvonnan ja seurannan kannalta tarpeelliset tiedot. Henkilötietojen käsittelyssä on noudatettava, mitä henkilötietolaissa (523/1999) säädetään. Tietojärjestelmää ylläpitävät alueelliset ympäristökeskukset ja Suomen ympäristökeskus. Ympäristöministeriö voi sopia, että tietojärjestelmän ylläpitoon osallistuu tarvittavilta osin muu asiantuntijalaitos, jolla on tehtävän edellyttämä asiantuntemus. Ilmoittamislomakkeet on esitetty liitteessä 10 (puuttuu) ja löytyvät sähköisenä osoitteesta Kiviainesten tilinpito luonnos Geologian tutkimuskeskus ja ympäristöhallinto ovat yhteistyössä toteuttaneet internetin kautta toimivan kiviainesten tilinpitojärjestelmän. Tilinpitojärjestelmällä saadaan tieto maa ainesten ottamislupa ja ottoilmoituksista, ottoalueiden rajauksesta sekä kulutusalueittain jäljellä olevien maa ainesten laadusta ja määrästä, alueiden sijainnista ja mahdollisista maankäyttörajoituksista. Järjestelmä on tarkoitettu niin viranomaisten, kiviainestuottajien kuin yksittäisten kansalaistenkin käyttöön. Järjestelmän tavoitteena on turvata yhteiskunnan tarvitseman kiviaineshuollon tarpeet kestävien periaatteiden mukaisesti ja samalla helpottaa lupa ja valvontaviranomaisten työtä. Kiviainestuottajien osalta järjestelmä helpottaa sekä luvanhakuprosessia että vuosittaisten ottoilmoitusten tekoa. Kansalaisten osalta maa ainesten ottoon liittyvien tietojen saanti helpottuu. Lisäksi järjestelmä tulee palvelemaan tutkimus ja seurantatarpeita sekä alueidenkäytön suunnittelu ja ohjaustarpeita. Kiviainesten tilinpito on maa ainesten ottotietojen osalta pääasiassa sähköiseen asiointiin perustuva tiedonkeruujärjestelmä. Kiviainesvarantotietojen osalta se kattaa ensivaiheessa pääkaupunkiseudun kiviaineshuoltoalueen, jossa käytetään noin kolmasosa kiviainesten kokonaiskulutuksesta Suomessa. Muiden keskeisten kulutusalueiden varantotiedot saadaan mukaan tilinpitojärjestelmään koko maan osalta vuoteen 2012 mennessä (liite 7). Myös korvaavat materiaalit kuten esimerkiksi kaivosten ja louhosten sivukivet sekä teollisuuden mineraalipitoiset jätteet on tarkoitus liittää osaksi tietojärjestelmää niiden hyötykäytön lisäämiseksi. 6.4 Toimenpiteet erityistilanteissa Toimenpiteet lupamääräysten rikkomistapauksissa Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin maaaineslain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka muutoin laiminlyödään niiden mukaisten velvollisuuksien täyttäminen, valvontaviranomaisen on velvoitettava asianomainen noudattamaan säännöksiä, poistamaan tai muuttamaan tehdyn työn vaikutukset taikka palauttamaan vallinnut olotila. Velvollisuudet tulee täyttää sakon uhalla tai sillä uhalla, että tekemättä jätetty suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella. Jos virhe on vähäinen, toimenpiteisiin ei tarvitse välttämättä ryhtyä. Teettämistoimenpiteet voidaan suorittaa, vaikka ottamisalue ei olisi rikkojan tai laiminlyöjän omistuksessa tai hallinnassa. Valvontaviranomaisen teettämistoimenpiteitä koskevassa päätöksessä voidaan määrätä, että sitä on noudatettava ennen kuin se on saanut lainvoiman. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. 40

41 Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin maa aineslain lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka laiminlyödään niiden noudattaminen, valvontaviranomainen tai sen määräämä viranhaltija voi keskeyttää ottamisen sopivaksi katsottavalla tavalla. Myös alueellinen ympäristökeskus voi keskeyttää ottamisen silloin, kun ottaminen kohdistuu alueelle, jolla on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä tai alueelle, jolla on merkitystä tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen suojelun kannalta. Poliisiviranomainen on velvollinen antamaan virka apua ottamisen keskeyttämiseen liittyvissä toimissa. Viranomaisvalvonnan kriteerien ja reagointikynnysten tulisi olla toiminnanharjoittajiin nähden tasapuolisia.. Lupaviranomainen voi muuttaa maa aineslain nojalla antamiaan lupamääräyksiä tai peruuttaa luvan (16 ), milloin: 1) lupamääräyksiä on jatkuvasti tai muutoin törkeästi rikottu; 2) ainesten ottaminen on ennalta arvaamattomalla tavalla vaikuttanut haitallisesti ympäristöön, asutukseen tai luonnonolosuhteisiin; tai 3) lupahakemuksessa on annettu vääriä tai virheellisiä tietoja tai selvityksiä. Lupaviranomainen voi luvan voimassaoloaikana antaa päätöksellään suostumuksen poiketa vähäisesti lupapäätöksessä hyväksytystä ottamissuunnitelmasta tai annetuista lupamääräyksistä. Esimerkkinä vähäinen ottamissuuntien tai tukitoimintojen sijoittamisen muutos. Rangaistusseuraamuksista säädetään maaaineslain 17 :ssä. Rangaistus vastoin maaaineslakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tehdystä ympäristön turmelemisesta säädetään rikoslain 48 luvun 1 4 :ssä. "Joka muulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta ryhtyy ilman maa aineslain mukaan vaadittavaa lupaa tai luvan vastaisesti ottamaan aineksia, laiminlyö luvassa määrätyt velvollisuutensa tai muutoin ottaa aineksia vastoin maaaineslain säännöksiä on tuomittava maaainesrikkomuksesta sakkoon. Näiden rikosten tuottaman taloudellisen hyödyn ja rikosten tekemiseen käytetyn esineen tai muun omaisuuden tuomitsemisessa menetetyiksi on noudatettava mitä rikoslain 2 luvun 16 :ssä säädetään." luonnos Ilmoituksesta syytteen nostamiseksi säädetään maa aineslain 18 :ssä. Valvontaviranomaisen on 17 :ssä tarkoitetun teon tai laiminlyönnin todettuaan ilmoitettava asiasta syyttäjäviranomaiselle syytteen nostamista varten. Ilmoitus saatetaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan viranomaisen toimenpiteitä. Syytteen nostamisesta päätetään esitutkinnan perusteella. Toiminnanharjoittajan vaihtuminen ja luvanhaltijan konkurssi Jos lupaan perustuva oikeus maa ainesten ottamiseen siirretään toiselle, siirrosta on viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupaviranomainen tekee hyväksynnästä päätöksen sekä voi määrätä, että luvan uusi haltija asettaa ennen ainesten ottamista 12 :ssä tarkoitetun vakuuden Konkurssitilanteessa maa ainesten ottamislupaan perustuva otto oikeus raukeaa ja lupaan liittyvät velvoitteet on täytettävä jo otetun maa ainesmäärän osalta. Lupaan perustuva oikeus ei kuitenkaan raukea, mikäli lupa siirretään kuuden kuukauden kuluessa toiselle tai mikäli konkurssipesä ilmoittaa jatkavansa luvan tarkoittamaa toimintaa. Tällöin siirtämisen tai jatkamisen osalta toimitaan kuten edellä kappaleessa toiminnanharjoittajan vaihtuminen kuvatulla tavalla. Mikäli lupaa ei siirretä toiselle eikä konkurssipesä jatka ottotoimintaa, lupaan liittyvien velvoitteiden loppuun saattamisesta vastaa konkurssipesä. Valvontaviranomaisen 14 :n nojalla tekemässä päätöksessä voidaan määrätä, että sitä on noudatettava ennen kuin se on saanut lainvoiman. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Sellaisesta yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta hallinto oikeuden päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto oikeuteen vain pääasian yhteydessä. 41

42 Ottajan korvausvelvollisuus ja yhteiskunnan lunastusvelvollisuus luonnos Maa ainestenottajalla on velvollisuus korvata vähäistä suuremmat vahingot ja haitat lähialueiden kiinteistöjen omistajille. Ottajan ei tarvitse olla ottamisalueen omistaja tai haltija. Jos maaainesten ottaminen alentaa viereisen tai lähistöllä olevan kiinteistön arvoa tai aiheuttaa muuta sellaista vahinkoa tai haittaa kiinteistön käyttämiselle, mitä ei ole pidettävänä vähäisenä, on kiinteistön omistajalla ja haltijalla oikeus saada ainesten ottajalta täysi korvaus haitasta, joka ainesten ottamisesta hänelle aiheutuu. Menetys voi olla esimerkiksi toisella kiinteistöllä ilmenevä melu tai maisemahaitta. Korvausta on vaadittava viiden vuoden kuluessa vahingon tai haitan aiheutumisesta. Jos kysymys on ympäristövahingoksi määritellystä vahingosta, sovelletaan lisäksi ympäristövahinkolain säännöksiä. Maa ainesten ottamisluvan epääminen voi joissakin tapaukissa johtaa yhteiskunnan lunastusvelvollisuuteen. Jos lupa ainesten ottamiseen on lainvoimaisesti evätty eikä maanomistaja voi käyttää maataan maa ja metsätalouteen, rakentamiseen tai muuhun vastaavaan kohtuullista hyötyä tuottavaan tarkoitukseen, on kunta tai, jos alueella on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista merkitystä, valtio velvollinen omistajan niin vaatiessa lunastamaan alueen. Kohtuullista hyötyä tuottavaksi on katsottu esimerkiksi metsätalouskäyttö, kuitenkin huomioiden alueen tuottokyky. Maa ainesalueen hinta ei määräydy hyödyntämättä jääneen maaainesmäärän (kuutiomäärän) tai aineksen kauppa arvon, vaan maa ainesmaan (pinta alan) käyvän arvon perusteella. Sellaisesta maaaineksen ottamista koskevasta kiellosta tai rajoituksesta, joka johtuu vesilain 1 luvun 18 :n säädetystä pohjaveden muuttamiskiellosta, ei voida määrätä lunastusvelvollisuutta MAL 8 :n nojalla. Maa aineslain 26 mukaisella siirtymäsäännökselle ja siihen liittyvillä korvausasioilla ei enää nykyisin ole juurikaan käytännön merkitystä, koska siirtymäsäännös koski pääasiassa ennen maa aineslain voimaantuloa aloitettua ottamistoimintaa. 42

43 7 Ottamisalueiden jälkihoito, kunnostus sekä jälkikäyttö Ottamisalueiden jälkihoidon ja kunnostuksen tavoitteena on korjata ottamistoiminnan haitallisia vaikutuksia pohjaveteen ja sopeuttaa ottamisalue ympäröivään luontoon ja maisemaan sekä edistää ottamisalueen jälkikäyttömahdollisuuksia ja turvallisuutta. Jälkihoitotoimet esitetään ottamissuunnitelmassa. Mikäli ottamissuunnitelma on jälkihoidon osalta puutteellinen, ottamissuunnitelmaa on tältä osin täydennettävä tai ottamislupaan on liitettävä erikseen sitä koskevat määräykset. Jälkihoito tehdään joko vaiheittain ottamisen aikana tai viimeistään ottamisen päätyttyä. Jälkihoidon kunnollinen toteuttaminen edellyttää, että alueen jälkikäyttö on tiedossa. Useat vanhat ottamisalueet ovat jääneet kokonaan jälkihoitamatta ja osa niistä on kiireellisen kunnostuksen tarpeessa. Vanhojen ottamisalueiden kunnostaminen on usein haastavaa ja kallista. Jälkihoidon ja kunnostuksen kustannuksia on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin liitteessä Jälkihoitotoimet Jälkihoitotoimia ovat: alueen siistiminen toiminnan päätyttyä alueen muotoilu ja pintamateriaalin levitys kasvillisuuden palauttaminen alueelle soveltumattoman käytön estäminen. Soranottoalueilla jälkihoito on normaalia vaativampaa sellaisilla ottamisalueilla, jotka sijaitsevat ympäristöhallinnon luokittelemilla tärkeillä pohjavesialueilla. Myös maisemallisesti arvokkaiden luonnon ja kulttuuriympäristöjen sekä asutuksen läheisyydessä sijaitsevat ottamisalueet ovat vaativia jälkihoitokohteita. Jälkihoidon kannalta vaativia osa alueita voivat olla myös entiset tienpohjat, jalostuslaitteiden sijaintipaikat sekä varastokasojen pohjat, joilla maapohja on raskaiden koneiden tiivistämää. Tällaisten tiivispohjaisten alueiden jälkihoito edellyttää yleensä pintamaan rikkomista ja möyhentämistä. Erityisen haasteellisia jälkihoitokohteita ovat myös ottamisen seurauksena syntyneet ns. luontokohteet. Murskelouhosten ja luonnonkivilouhimoiden jälkihoitoon soveltuvat pääosin samat periaatteet kuin soranottoalueiden jälkihoitoon, joskin erojakin on. Pohjaveden suojelun kannalta louhokset ja louhimot eivät kuitenkaan sijaitse yleensä yhtä kriittisillä alueilla kuin soranottoalueet. Seinämien ja rinteiden pitkäaikainen pysyvyysvaatimus turvallisuustekijänä erottaa myös louhokset ja louhimot soranottoalueista. Kallio mahdollistaa muotoilussa jyrkkiä ja jylhiä ratkaisuja, jotka eivät sora alueilla ole mahdollisia. Louhosten ja louhimoiden jälkihoidossa on huomioitava, että toimintaa on pystyttävä myös keskeytysten jälkeen myöhemmin jatkamaan. Jo avattujen ottoalueiden mahdollisimman tarkka hyödyntäminen on ympäristöllisistä syistä järkevämpää kuin useiden pienten perustaminen. Jälkihoitoimia on tarkasteltu yksityiskohtaisesti liitteessä Vanhojen ottamisalueiden kunnostaminen Suomessa on arviolta tuhansia jälkihoitoa ja kunnostusta vaativia vanhoja soranottoalueita, satoja vanhoja louhoksia ja louhimoita sekä kymmenittäin vanhoja louhimoiden sivukivikasoja, jotka rumentavat maisemaa ja saattavat vaarantaa yleistä turvallisuutta. Vanhoilla soranottoalueilla soranotto on ulottunut usein pohjaveden pinnan alapuolelle, jonka seurauksena alueille on voinut muodostua matalia ja rehevöityneitä pohjavesilammikoita. Vanhoja sorakuoppia ja louhoksia on toisinaan käytetty myös kaatopaikkoina. 43

44 Kuva. Vanhoja sorakuoppia on kunnostettu viime vuosina kymmenittäin. Vanhojen hoitamattomien ottoalueiden kunnostus ja jälkihoito on yleinen ongelma. Ne ovat jääneet maanomistajan tai alueen tulevan käyttäjän vastuulle eikä niillä ole maaaineslain edellyttämää jälkihoitovelvoitetta. Joissakin tapauksissa kunta, pohjaveden ottaja tai valtio (ympäristöministeriö) ovat voineet osallistua tällaisten alueiden kunnostuksiin. Joissakin tapauksissa on ollut mahdollista liittää hoitamatta jääneet vanhat ottoalueet uusiin ottamisalueisiin ja käsitellä niiden jälkihoito tällaisen luvan yhteydessä. Vanhojen ottamisalueiden kunnostustarve arvioidaan tapauskohtaisesti. Niiden kunnostustarve kohdistuu ennen muuta maisemakuvan siistimiseen, turvallisuuden parantamiseen sekä pohjaveden suojelutoimiin. Kun vanhoja soranottoalueita ryhdytään kunnostamaan, tehdään niillä taulukossa 3 esitetyt toimet. Jos soranotto on ulottunut lähelle pohjaveden pintaa (suojakerros alle 2 metriä) tai pohjaveden pinnan alapuolelle (Kuva 49), joudutaan alueita usein täyttämään. Täyttöjä tehdään ensisijaisesti I ja II luokan pohjavesialueilla sijaitsevilla ottamisalueilla. Tällaisilla alueilla jälkihoito tehdään vaativan tai erittäin vaativan tason mukaisesti. Alueille luontaisesti muodostunut kasvillisuus pyritään kunnostettaessa säilyttämään Vanhoilla soranottoalueilla rinteet ovat usein jyrkkiä eikä niiden loiventaminen aina ole mahdollista. Tällöin voidaan käyttää stabiloivia rakenteita. Tällaisia rinteiden sortumista estäviä rakenteita ovat verkot, matot ja ritilät. Rinteiden muotoilussa voidaan käyttää myös terassirakentamista yhdistettynä stabiloiviin rakenteisiin. Rakenteet parantavat kasvien juurtumista, rinteiden ja seinämien pysyvyyttä ja helpottavat alueella liikkumista. Louhosten ja louhimoiden kunnostus aloitetaan ottamisalueen siistimisellä, jolloin alueilta poistetaan romut ja jätteet sekä kaikki oheistoimintojen rakennelmat. Vaaralliset seinämät loivennetaan ja irtonaiset lohkareet pudotetaan. Pystysuorat seinämät suojataan aitauksin tai suurilla lohkareilla. Metsittämistä varten louhoksen pohjalle tulisi saada vähintään puolen metrin irtomaakerros. Mahdollinen olemassa oleva kasvillisuus säilytetään ja kunnostus tehdään luonnos vain tarpeellisessa laajuudessa. Vanhat louhokset ja louhimot ovat usein veden täyttämiä. Mikäli niiden seinämät ovat ehjiä ja ympäristö kasvillisuuden peittämää, ne eivät välttämättä vaadi kunnostamista. Sen sijaan vanhojen, pääosin luvuilla syntyneiden louhimoiden sivukivikasat ovat usein ongelmallisia. Ne voivat kohota kymmenien metrien korkeuteen ja näkyä jyrkkärinteisinä kauas ympäristöön. Vanhoihin sivukivikasoihin on valitettavan usein sekoitettu kalliolta poistetut irtomaat sekä louhimoilta kertynyt metalli ja muu romu. Tällaisten sivukivikasojen purkaminen ja hyötykäyttö on yleensä teknisesti liian ongelmallista ja kallista. Useimmille vanhoille sivukivikasoille on jo saattanut kehittyä kituliasta puustoa ja hiukan aluskasvillisuutta. Mikäli mahdollista vanhoja sivukivikasoja tulisi saattaa parempaan ympäristölliseen tilaan esimerkiksi metsittämällä. 7.3 Luonnon monimuotoisuus jälkihoidossa ja kunnostuksessa Vanhojen soranottoalueiden sekä louhosten ja louhimoiden kunnostustoimia suunniteltaessa on otettava huomioon, että niille on saattanut muodostua luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä uhanalaisten tai harvinaisten eläinten ja kasvien elinympäristöjä. Kunnostus on suunniteltava niin, ettei näitä syntyneitä luonto tai geologisia arvoja tuhota. Sorakuoppien jyrkkiin rinteisiin on voinut syntyä esimerkiksi törmäpääskyn pesäyhdyskuntia. Vanhoilla ottoalueilla on merkitystä myös taantuneen kangaskiurun ja kivitaskun pesimäympäristönä. Ottotoiminnan seurauksena rinteistä on saattanut paljastua myös geologisesti merkittäviä poikkileikkauksia, joilla voi olla maa tai kallioperän syntyhistoriaa kuvaavaa luonnontieteellistä ja opetuksellista merkitystä. Paahteisilla, etelään viettävillä hiekkaisilla rinteillä elää monimuotoinen ja ympäristöönsä erikoistunut eliölajisto, joka on monesta syystä taantunut ja tullut uhanalaiseksi. Soranotto ja rakentaminen ovat tuhonneet osan elinpaikoista. Metsäpalojen tehokas torjunta, metsälaidunnuksen loppuminen sekä ilmasta tuleva rehevöittävä typpilaskeuma ovat aihe 44

45 uttaneet valoisien ja harvapuustoisten harjumetsien umpeen kasvamista. Paahderinteille sopeutunut eliölajisto, sekä kasvit että lukuisa joukko erilaisia hyönteisiä, tarvitsee elääkseen paljasta kivennäismaata, kilpailuvapaata tilaa sekä runsaasti valoa ja lämpöä. Nykyisin nämä lajit ovat löytäneet elinpaikkoja esimerkiksi teiden ja ratojen varsilta, pienlentoken tiltä ja jopa vanhoilta sorakuopilta. Niiden tulevaisuus on silti edelleen vaarassa. Ottamisalueiden jälkihoidolla ja maisemoinnilla voidaan hyvin auttaa tätä ahdinkoon joutunutta omaleimaista eliölajistoa, ja paahderinteiden luominen tuleekin ottaa huomioon maisemointia suunniteltaessa. Luonnon monimuotoisuuden huomioimista ottamsitoiminnassa on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin liitteessä 8.. luonnos Kuva. Kallionottamisalueista saadaan kunnostettuina esimerkiksi uimapaikkoja. 7.4 Ottamisalueiden jälkikäyttö Maa ainesten ottamisalueiden jälkikäytön määräävät ympäristö ja maisemavaatimusten ohella myös monet muut tekijät kuten maankäytön suunnittelutilanne ja ottamisalueen aineelliset ominaisuudet. Esimerkiksi soranottoalueelle sopiva jälkikäyttö ei välttämättä sovellu sellaisenaan louhimoilla käytettäväksi. Toisaalta asutuskeskusten läheisyydessä sijaitseville ottamisalueille on mahdollista suunnitella myös yhdyskuntarakennetta ja maankäytön suunnittelua palvelevaa käyttöä. Ottamisalueiden jälkikäyttömahdollisuuksia on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin liitteessä 9 Kuva. Entiset soranottamisalueet suositellaan otettavaksi ensisijaisesti metsätalous tai virkistyskäyttöön 45