INSTORE COMMUNICATION

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INSTORE COMMUNICATION"

Transkriptio

1 KUVASTO

2 INSTORE COMMUNICATION Fenix Sign Oy on valmistanut ja toimittanut yli 10 vuotta hinnannäyttö- ja informaatiotuotteita sekä innovatiivisia ratkaisuja visuaalisen ilmeen luomiseen. Oman tuotantomme lisäksi edustamme ja tuomme maahan vahvojen kansainvälisten päämiesten, kuten InVue, Tego ja Meto tuotteita. Olemme kumppani, joka hoitaa asiakkaiden projektit alusta loppuun vuosien kokemuksella. Ymmärrämme asiakkaidemme erilaiset tarpeet sekä niihin liittyvät ratkaisut. Fenix Sign Oy:n tuotanto ja varasto sijaitsevat Hyvinkäällä. Myyntitoimintomme muuttivat Hyvinkäältä Vantaalle elokuussa Hyvinkäältä vapautuneen tilan käytimme tuotantomme laajentamiseen ja tehostamiseen. Vantaan myyntitoimintojen lisäksi meillä on koko maan kattava alueellinen myyntiedustus. Asennustiimimme varmistaa työmme viimeistellyn jäljen. Toimitamme tuotteitamme myös Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Viroon sekä Venäjälle. Arvostamme hyvän työyhteisön luomista. Meille onkin tärkeää, että työntekijämme viihtyvät työssään. Pyrimme toimimaan avoimessa ja toisia arvostavassa työyhteisös sä. Jokainen työntekijämme on oma yksilö, jonka tulee voida toimia oma-aloitteellisesti. Pidämme korkeassa arvossa ahkeruutta. Uskon, että se joka tahtoo, keksii keinot. Se joka ei, keksii selitykset. Ahkeruudella pääseekin alkuun ja tämän jälkeen asenne vahvistaa tekemistä. Asiakaslähtöisyys ohjaa toimintaamme. Takaamme korkeatasoisen palvelun sekä tuotteet asiakkaillemme. Menestykseemme vaikuttavat myös yhteistyökumppanimme, joiden jälleenmyyjänä toimimme. Yhdistämällä yhteistyökumppaneidemme tuotetarjonnan voimme palvella asiakkaitamme monipuolisesti sekä kokonaisvaltaisesti. Kuvastosta löydät suuren osan laajasta tuotevalikoimastamme. Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme sinulle lisää tuotteistamme sekä toiminnastamme. Harri Rusanen Toimitusjohtaja

3 INSTORE COMMUNICATION Tuotamme yrityksille ja tuotteille näkyvyyttä niin myymälöissä kuin julkisissa tiloissa. Meiltä löytyy vuosien kokemus ja asiantuntemus asiakkaan kiinnostuksen herättämiseksi niin sisä- kuin ulkomainonnassa. Monipuolinen tuotevalikoimamme tarjoaa toimivia ratkaisuja yhteinäisen ilmeen luomiseksi myymälöihin, julkisiin tiloihin sekä erilaisiin tapahtumiin. Laaja visuaalisen ilmeen sekä hinnannäytön valikoimamme yhdessä joustavaan asiakaspalveluun keskittyvän organisaatiomme kanssa takaa asiakkaillemme kaupan alan johtavat tuotteet ja ratkaisut. Fenix Sign toimii Invuen maahantuojana Suomessa. InVue on oman alansa selkeä markkinajohtaja sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tuotteet tarjoavat helppokäyttöisen, kestävän ja turvallisen ratkaisun kulutuselektroniikkatuotteiden esillepanoon ja suojaukseen. Tavoitteenamme on kasvattaa myyntiä, ilman että hävikki muodostuu ongelmaksi. Pyrimme siihen, että jokainen esillepanoratkaisu tarjoaa parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen. Asiakkaamme pystyvät keskittymään myymiseen, ei tuotteiden vartiointiin ja asiakkaiden tarkkailuun. Fenix Sign toimii Meto-tuotteiden maahantuojana Suomessa. Yhdistämällä Meton ja Fenix Signin tuotetarjonnan, voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Metolla on kymmenien vuosien kokemus myynnin edistämisestä sekä hinnannäyttöön liittyvistä ratkaisuista. Tuotteet ovat erittäin helppokäyttöisiä ja kestäviä. Tarkoituksena onkin, ettei asiakkaan tarvitse nähdä suurta vaivaa tuotetietojen ja hintojen esille laittamisessa. Fenix Sign tuo maahan, myy sekä asentaa Tego alakattoja Suomessa. Tarjoamme helpot sekä muunneltavat alakattoja valaisinratkaisut erilaisiin tiloihin. Alakattomme kattavat kaikki tarvittavat toiminnot, kuten valaistuksen, hinnannäytön, asiakasohjauksen sekä muun opastuksen. Yhteistyöllä voimme parantaa myymälän ilmettä sekä toimivuutta, ilman monia eri välikäsiä.

4 SISÄLLYSLUETTELO Visuaalinen kommunikaatio Käsimerkintälaitteet Asiakasvirran hallinta Hinnannäyttö- ja informaatiotuotteet Muut tuotteet

5 VISUAALINEN ILME Tavoitteenamme on luoda asiakkaalle miellyttävä ja viihtyisä ostostentekoympäristö. Myymälän ilmeellä on suuri merkitys myynnin edistämisessä ja brändin vahvistamisessa. Näyttävien kuvien ja suurtulosteiden sekä selkeän hinnannäytön yhdistelmällä saadaan luotua myymälään mieleenpainuva ja yksilöllinen kokonaisuus. Myymälän ulkoasun merkitys on tärkeää. Asiakkaan mielenkiinto tulisikin herättää jo näyttävien ikkunateippausten avulla. Myymälän sisällä opasteiden tulee olla selkeät, jotta tuotteet ovat helposti löydettävissä. Suurilla kuvilla, valaistuksella ja muilla elementeillä taas saadaan luotua myymälään haluttu tunnelma. Fenix Signin ammattitaitoinen henkilökunta auttaa suunnittelemaan ulkoasun haluamaanne ympäristöön konseptinne mukaisesti. Toimitamme kokonaisratkaisut aina miljööstä hinnannäyttöön. Meillä on pitkä historia erilaisten myymälä- ja kampanjailmeiden toteuttamisista sekä hinnannäyttöön liittyvistä ratkaisuista. 5

6 TULOSTAMINEN JA TARRALEIKKAUS Tulostamme pienistä tarroista aina ulkona käytettäviin suurkuvatulosteisiin. Ammattitaitoinen tuotantotiimimme hoitaa aineiston valmistuksen, tuotannon ja jälkikäsittelee ne asiakkaan haluamalla tavalla. Käytössämme olevia tulostusmateriaaleja on monia: - levyt (mm. pahvi, Kapa, Forex) - valomainoskalvo - erilaiset kankaat - PVC ja reikäpressu - erilaiset paperit - tarrat käyttökohteen mukaisesti Teemme niin sisä- kuin ulkokäyttöön erilaisia tarratulosteita; mm. näyteikkuna- sekä ajoneuvoteippauksia, kilpiä sekä opasteita. Laminoimalla lisätään tulosteen mekaanista kestävyyttä ja saadaan uv-suoja. Kokeneet asentajamme asentavat tuotteet paikoilleen. Tällä takaamme siistin ja viimeistellyn ulkonäön tuotteellemme. Myyjämme auttavat valitsemaan parhaan mahdollisen tuotantotavan. Yhdistelemällä kuvatulosteita sekä tarraleikkausta saadaan siisti ja huomiota herättävä ilme. 6

7 JYRSINTÄ CNC tasojyrsimellä voidaan työstää erilaisia materiaaleja mm. alumiinikomposiittia, puuta, akryyliä sekä erilaisia muovilevyjä. Levyihin saadaan tehtyä haluttuja muotoja, esimerkiksi rei itettyjä pintakaiverruksia tai läpileikkauksia. Tuotantotiimimme hoitaa aineiston valmistamisen sekä tuotannon tietokoneohjatulla jyrsimellämme. Valmistamme erilaisia myymälämarkkinoinnin tuotteita: - standit - akryylituotteet - seinäkkeet - välijakajat - kaiverrukset - irtokirjaintekstit sekä logot Kalusteeseen saadaan yhdistettyä muotoon leikattuja osia ja elementtejä. Muotoonleikkauksen avulla voimme leikata asiakkaan haluaman kuvion. Tämän päälle voimme tulostaa teipistä kuvion muotoisen kuvan, jollon leikkaus tulee korostetusti esiin. 7

8 MILJÖÖRAKENTAMINEN 8

9 HINNOITTELUKONEET TUOTEKOHTAINEN VIESTINTÄ METO, KÄSIMERKINTÄLAITTEIDEN KEKSIJÄ Kuluttajat odottavat löytävänsä tuote- ja hintatiedon tuotteen välittömästä läheisyydestä. Tarjoamme tähän markkinoiden tunnetuimman ja luotetuimman ratkaisun. METOn laaja valikoima sisältää hinnoittelukoneita ja etikettejä, jotka soveltuvat niin vähittäiskaupan, palveluntarjoajien, kuin teollisuudenkin käyttöön. METO-hinnoittelukoneet lanseerattiin vuonna Siitä lähtien tuotteet ovat olleet alansa markkinajohtajia. METOn tuotekehittely on aina soveltanut tieteellistä tutkimusta, jonka avulla hinnoittelijoista on saatu mahdollisimman ergonomisia. Käyttäjäystävällisyyttä lisää myös nopea ja helppo merkintätietojen vaihto painopäässä, sekä yksinkertainen etiketti- ja värirullan vaihto. Laaja tuotevalikoima sisältää hinnoittelijoita joiden painopäissä on 6-33 merkkipaikkaa numeroille sekä kirjaimille. Valikoimasta löytyy myös malli juoksevan numeroinnin merkitsemiselle tuoteseurantaa tai varastonhallintaa varten. Tarjoamme asiakkaillemme myös yksilöityjä painopäitä erikoisempiin numero-, kirjain- tai yksikköratkaisuihin. 9

10 HINNOITTELUKONEET Huollamme hinnoittelukoneet. Huolto sisältää etikettien syötön ja painopäiden kunnon tarkistuksen sekä viallisten osien vaihdon. Hinnoittelukone S Eagle 626, Fenix Sign Etiketin koko: 26x12 mm - 1 rivinen painopää - 6 merkkiä Hinnoittelukone S Eagle 826, Fenix Sign Etiketin koko: 26x12 mm - 1 rivinen painopää - 8 merkkiä Hinnoittelukone M Eagle 1426, Fenix Sign Etiketin koko: 26x16 mm - 2 rivinen painopää - 14 merkkiä - ylärivi 8 - alarivi 6 Hinnoittelukone Meto Proline L 1932 A Etiketin koko: 32x19 mm - 2 rivinen painopää - 19 merkkiä - ylärivi 12 - alarivi 7 10

11 HINNOITTELUKONEET Huollamme hinnoittelukoneet. Huolto sisältää etikettien syötön ja painopäiden kunnon tarkistuksen sekä viallisten osien vaihdon. Hinnoittelukone PL XL 1829, Fenix Sign Etiketin koko: 29x28 mm - 2 rivinen painopää - 18 merkkiä - ylärivi 11 - alarivi 7 Hinnoittelukone XL PL1829 ABC Etiketin koko: 29x28 mm - 2 rivinen painopää - 18 merkkiä - ylärivi 11 - alarivi 7 - ylärivillä vasemmalla VP - alarivillä vasemmalla VK Hinnoittelukone Meto PL, XL Etiketin koko: 29x28 mm - 3 rivinen painopää - 33 merkkiä - ylärivi 11 - keskirivi 11 - alarivi 11 Dispenseri PL XL, Fenix Sign Promootioetikettien kiinnittämiseen Etiketin koko: 29x28 mm 11

12 ETIKETIT / Etiketit 26x12 Esipainatus voidaan toteuttaa harmaan palkin kohdalle valkoinen liima punainen, Tarjous liima punainen liima valkoinen, Parasta ennen/bäst före liima Soveltuu: S Eagle 826, S Eagle valkoinen liima 2 Myyntierä: 36 rll / ltk, 1500 kpl / rll / / Etiketit 26x16 Esipainatus voidaan toteuttaa harmaan palkin kohdalle punainen, Tarjous liima valkoinen liima punainen liima oranssi liima keltainen liima / vihreä liima punainen, Tarjous liima punainen Yks.Hinta Tarjous liima punainen, Tarjous, varmuus liima punainen liima valkoinen, Parasta ennen/bäst för liima valkoinen, Yksikköhinta liima valkoinen liima Myyntierä: 36 rll / ltk, 1200 kpl / rll Soveltuu: M Eagle 1426, Meto PL M

13 ETIKETIT / Etiketit 29x28 Esipainatus voidaan toteuttaa harmaan palkin kohdalle valkoinen liima valkoinen l punainen liima keltainen liima punainen, Tarjous liima punainen, Tarjous, varmuus leikkaus liima keltainen, Tästä tuotteesta kassalla -% liima punainen, Tästä tuot kass. -%, varm. leik. liima keltainen, -30% liima keltainen, Tästä tuott. -30% kassalla liima punainen, Tästä tuotteesta -30% kassalla liima punainen, Tästä tuotteesta -50% kassalla liima keltainen, Tästä tuot. kassalla -30%. Huomioi pv keltainen, Tästa tuot. -30% kassalla, varmuus leikkaus Suomi/Ruotsi keltainen, Tästä tuot. kass. -30%. Poistuva tuote liima 2 liima 2 liima keltainen, Tästä tuot. kassalla -50% Huomioi pv keltainen, Tästä tuot. kassalla -50%. Poistuva tuote liima 2 liima keltainen, -50% Huom! Päiväys liima keltainen, -30% Huom! Päiväys liima punainen, Tästä tuot. -30% kassalla, varmuus leikkaus punainen, Tästä tuotteesta kassalla -30%. Huomioi pv liima 2 liima punainen -50% liima punainen, -30% kassalla, Huomioi päiväys, turvaleikkaus liima punainen, Tämä tuote PMS032 liima 2 Myyntierä: 30 rll / ltk, 700 kpl / rll Soveltuu:1829 ja 3329 koneille Esipainetut prosenttietiketit soveltuvat Dispenserille

14 ETIKETIT JA VAKIOVÄRIT Etiketit 32x punainen, Tarjous liima valkoinen liima 2 Soveltuu: PL L Myyntierä: 30 rll / ltk, 1000 kpl / rll Etiketit 36x35 Esipainatus voidaan toteuttaa harmaan palkin kohdalle valkkoinen liima 2 Myyntierä: 24 rll / ltk, 500 kpl / rll Soveltuu: PL XXL Mega Meto. Vakiovärit fluor-red fluor-orange P.325 P.359 P.2985 P.155 P.422 silver fluor-gelb fluor-grün fluor-pink P.Yellow P.123 P.1655 P.210 P.1765 gold P.102 P.3262 P.485 P.231 P.354 P.262 P.144 P.2925 P.2736 P.311 P

15 ETIKETIT MUUT, VARAOSAT JA TARVIKKEET Etiketit muut Hintalappupohja 40x 63,5 mm 525 kpl rulla Painopäät Mega Meto (36x35) Meto Eagle M NM 3329 Euro (3-rivinen) PL 1932 Euro (alarivi 7) PL 1932 Euro (ylärivi 12) PL Euro PL Euro PL PL 626 Euro Painopään nauhat A-N alarivi A-N ylärivi O-Ö alarivi O-Ö ylärivi A-L alarivi A-M ylärivi M-Z alarivi N-Z ylärivi Muita nauhoja tilauksesta 15

16 VARAOSAT JA TARVIKKEET Pohjalevyt NM 1 / PL 1 (626, 826, 1426) NM 2 / PL 2 (1932) Vetolaitteet sekä yhdistelmä vetolaite/ pohjalevyt NM 1 1-rivinen (626, 826) NM 1/ PL 1 2-rivinen (1426) NM 2/ PL 2 (1932) XL, dispenseriin NM 3 (1829) Pohjalevy/vetolaite Mega Meto (36x35) Pohjalevy PL 3 EAS (29x32) Värirullat Värirullien muste on tahraantumatonta sekä nopeasti kuivuvaa Eagle S&M 5 kpl Mega Meto 2 kpl/pkt NM 1 /PL 1 5 kpl/pkt NM 2 /PL 2/ NM3 2 kpl/pkt Tovel 5 kpl/pkt

17 ASIAKASVIRRAN HALLINTA Turn-O-Matic tuotteiden avulla vähennät jonoja ja varmistat, että asiakkaitasi palvellaan oikeassa järjestyksessä Tutkimukset ovat osoittaneet, että asiakas, joka saa vuoronumeron, tuntee tulevansa palvelluksi reilusti ja pitää saamaansa palvelua korkeatasoisempana. Jonottaminen palvelupisteellä ilman vuoronumeroa saa puolestaan asiakkaan tuntemaan olonsa stressaantuneeksi ja itse palvelukokemus mielletään kiireiseksi ja painostavaksi. Turn-O-Matic valikoimasta löytyy sekä kauko-ohjattavia, että perinteisiä langallisesti toimivia 2- ja 3-numeroisia näyttötauluja. Vuorolapputelineet voidaan asentaa seinäpintaan, tai siirreltävissä olevaan jalustaan. Niitä on saatavana manuaalisina ja elektronisina versioina (Tom Touch). 17

18 ASIAKASVIRRAN HALLINTA Perinteiset vuoronumerojärjestelmät T.O.M. Kit-paketti D900 langallinen, musta taulu T.O.M. Kit-paketti D900-2-numeroinen numeronäyttötaulu - vuorolapputeline seinäkiinnikkeellä - vuoronumero-opastekyltti - muuntaja - T.O.M. numeronäppäin (+) 10m:n johdolla - T.O.M. numeronäppäin (-) 10m:n johdolla - 1 myyntierä vuoronumerolappuja (24000 lappua) - ohjekirja T.O.M. RF Kit-paketti langaton T.O.M. RF Kit-paketti langaton - 2-numeroinen numerotaulu - vuorolapputeline - vuoronumero-opastekyltti - virtalähteen näytölle - RF ohjausyksikkö - 2 kpl langattomia RF vuoronumeron vaihtonäppäimiä - 1 myyntierä vuoronumerolappuja (24000 lappua) - ohjekirja Vuoronumerotaulut :lla numerolla 3:lla numerolla T.O.M. lisätaulu 2-nro, muuntaja, datakaapeli lisätaulu 2-nro, muuntajalla+ painonapein

19 ASIAKASVIRRAN HALLINTA Turn-O-Matic tarvikkeet numeronäppäin (+) numeronäppäin (-) numeronäppäin (+), 10 m:n johdolla numeronäppäin (-), 10 m:n johdolla painonäppäin RF (langaton) vuorolapputeline, punainen D900 88x250x280 mm; ABS, POM datakaapeli, 10 metriä rj 10 liitos datakaapeli, 25 metriä rj 10 liitos Langattomien vuoronvaihto näppäinten määrä voidaan kasvattaa aina 15 kappaleeseen/ järjestelmä datakaapeli Varaosat ja tarvikkeet Lattiajalusta vuorolappu telineelle, musta Kannatinlevy 1 kpl numerotaulu IL/IS Kiinnityspala vuorolappu telineeseen Muuntaja 24 W 15VDC erillinen kaapeli Radiotaajuuspaketti painonapilla

20 ASIAKASVIRRAN HALLINTA Vuoronumero etiketit T.O.M. vuorolaput T90, punainen 6rll/ltk T.O.M. vuorolaput T90, valkoinen 6rll/ltk T.O.M. Touch vuorolaput 2000 kpl/rll, 10 rll/ltk Vuorolaput T90 Touch vuorolaput T.O.M. Touch EU Kit-paketti - 3 -numeroinen LED numeronäyttötaulu - 7 LCD kosketusnäyttö vuoronumerolappu printteri - seinäkiinnikke - 15m, 7m sekä 2m mustat kaapelit - liitin - vuoronumeropainonappi - yksi T.O.M. Touch vuorolappurulla, joka sisältää 2000kpl vuorolappuja - ohjekirja T.O.M. Touch EU Kit-paketti T.O.M. touch laajennuspaketti - 3-numeroinen LED numeronäyttötaulu - vuoronumeronappi - liitin - seinäkiinnike - ohjekirja 20

21 HINNANNÄYTTÖ- JA INFORMAATIOTUOTTEET Ostaminen on tehtävä asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Hinta- ja tuotetietojen on oltava yksinkertaisesti sekä selkeästi asiakkaan nähtävissä. Asiakas saattaa jättää haluamansa tuotteen ostamatta puutteellisten tuote- tai hintatietojen takia. Fenix Signin valikoimista löytyy useita erilaisia hinnannäyttö- ja informaatiotuotteita. Ulko- ja sisäjulistetelineidemme avulla tehostuu ilmoituksien näkyvyys. Valikoimistamme löytyy suomen sääoloihin sopivia ulkojulistetelineitä. Tuulitelineemme pysyvät pystyssä kovemmassakin myräkässä ja LED telineellämme saat näkyvyyttä myös pimeässä. Ammattitaitoiset myyjämme auttavat löytämään valikoimistamme juuri tarpeisiinne sopivat tuotteet. 21

22 SISÄJULISTETELINEET Infotelineet lattiamalli 15xA4 pikahakutasku, harm. RAL9006 Pikahakutaskut A punainen valkoinen vihreä 0 Pikahakutelineet pöydälle :lle taskulle 20:lle taskulle Muovilaatikon etupellit xA6 taskulle, musta 2xA6 taskulle, vihreä RAL

23 SISÄJULISTETELINEET Infotanko cm kiinnikkeillä 2x10 kg:n magneetit Lattiajalusta ja hinnannäyttöteline Lattiajalusta on helppo käyttöinen ja kestävä. Saatavissa eri väreillä. Julisteen tai taskun kiinnitys joko reikiin koukuilla tai taskupidikkeellä Lattiajalusta (hirsipuu) harmaa RAL Lattiajalusta (hirsipuu) musta RAL9005 SCT- PR018 Massateline teleskooppi säädettävä leveys: mm korkeus: mm SCTPR018 23

24 SISÄJULISTETELINEET Trumpetit 6372 A2 trumpetti, musta RAL A2 trumpetti, punainen RAL mm ura muovitaskulle trumpetti liitutaululla Liitutaulukynät ja puhdistusaine Liitutaulukyniä saa 2x5mm valkoisena sekä 10x15mm mustana ja valkoisena. Kynä soveltuu liitutaululle sekä kaikille muille imukyvyttömille materiaaleille, kuten lasille, muoville tai metallille. Se on hajuton ja vedenkestävä. Tuotteen pyyhkimistä varten tarvitaan siihen suunniteltu puhdistusaine. Liitutaulukynän puhdistusaine on tarkoitettu liitu- sekä valkotaululle Liitutaulukynä musta, paksu 10mm/15mm Liitutaulukynä valkoinen, paksu 10mm/15mm Liitutaulukynä valkoinen, ohut 2mm/5mm Puhdistusaine liitutaulukynälle 750ml 24 Naudan jauheliha 6 59 KG Sisäjulisteteline aloituspaketilla 6419 A2 musta Tämä tuotepaketti sisältää tuotteet: 2 x 6372 Sisäjulisteteline A2 trumpetti, musta RAL9005 2x Liitutaulu musta 2-puoleinen 2x Liitutaulukynä valkoinen 1x Puhdistusaine liitutaululle

25 SISÄJULISTETELINEET Toteemit Toteemiin saa roikkumaan 2 kpl A2 kokoista kylttiä. Teksti yläosan infokylttiin voidaan suunnitella asiakkaan tarpeiden mukaan. Infokylttiä saa erivärisinä kokoisina sekä muotoisina xA2 toteemi, (matta) musta x50x70 harmaa RAL x50x70 valkoinen RAL9016 toteemi sekä infokyltti Info-kyltti infokyltti toteemiin Teksti yläosan infokylttiin voidaan suunnitella asiakkaan toiveiden mukaan. Infokylttiä saa eri värisinä, kokoisina ja muotoisina x50x70 toteemiin 2 -puoleinen xA2 toteemiin 2 -puoleinen xA2 toteemiin musta 25

26 TUULENKESTÄVÄT TELINEET Ulkojulistetelineet antavat ilmoituksille uuden ja tehokkaamman ulkonäön. Vahvasta materiaalista tehdyt kehyksemme ovat helppokäyttöisiä ja näyttävät hyviltä vuosienkin käytön jälkeen Ulkojulistetelineet Windsign Ulkojulisteteline on vakaa tuulessa. Telineen alaosa täytetään vedellä tai hiekalla. Telineessä on clip clap kiinnitys sekä UV- suojattu etulevy Ulkojulisteteline A1 windsign, säiliöllä 6554 Ulkojulisteteline A1 windsign, säiliöllä musta Ulkojulisteteline 70x100 cm windsign, säiliöllä Outdoor Stand Heavy x100 cm Ulkojulisteteline Swingmasters ja windline Telineissä on clip clap kiinnitys sekä UV- suojattu etulevy LED teline LED ulkojulisteteline on 100% vesitiivis sekä vakaa tuulessa. Teline on todella helppokäyttöinen. Siinä on lukittavat reunukset ja säiliö, tämä varmistaa sen, että sisällä oleva juliste ja akku pysyvät hyväkuntoisina. Telineessä on UV-suojattu etulevy. Akun kesto: Energiansäästötilalla n. 18 tuntia. Täydellä valolla n. 9 tuntia Ulkojulisteteline 50x70 cm, Swingmaster alumiini Ulkojulisteteline 50x70cm, swingmaster kelt. RAL1018 Ulkojulisteteline 70x100cm, swingmaster -32 sin. RAL5003 Ulkojulisteteline 70x100 cm, Swingmaster alumiini A1 alumiini windline Ulkojulisteteline A1 LED, sis. akku + laturi 26

27 A- MALLISET ULKOJULISTETELINEET A-malliset ulkojulistetelineet x70 kaarimalli, harmaa RAL x70 kaarimalli, valkoinen x70 kaarimalli, sininen RAL x70 kaarimalli, sininen RAL x100 kaarimalli, valkoinen x100 kaarimalli, sininen RAL A1 kaarimalli, harmaa RAL 7045 Myyntierä:1 Muut värit erikoistilauksesta RAL9006 Telineen kummassakin sivussa lukitusmekanismi Tasku-urissa vedenpoisto aukot RAL 5003 RAL 9016 RAL

28 JULISTEPROFIILIT JA TARVIKKEET C-profiilit 25x25 mm harmaa RAL musta RAL valkoinen 6356 oranssi RAL vihreä RAL6029 m C-profiilin päätytulpat mm, harmaa RAL mm, harmaa RAL mm, musta 25 mm, valkoinen C-profiilin ripustuskiinnikeet mm, harmaa RAL mm, musta RAL mm, valkoinen Meto hintaprofiilit, alumiini, 2000 mm Meto hintaprofiilit ovat valmistettu alumiinista, pituus 2m. Tuote sisältää harmaat päätytulpat 2kpl. Profiili soveltuu esim. massojen hinnannäyttöön. Voidaan käyttää kehyksettömässä ja kehyksellisessä hinnannäytössä. hopea hopea valkoinen vihreä RAL 6024 valkoinen vihreä Kehyksen ripustuskisko PVC, 2000 Myyntierä: 5 28

29 JULISTEPROFIILIT JA TARVIKKEET Jatkopala Muovinen jatkopala Meto hintaprofiilille. Nopea tapa liittää Meto profiilit toisiinsa Eco connector, 160 mm Muut Quickfix pikakiinnike 1mm vaijerille, kuorma jopa 10 kg Ripustusketju Julistekoukut Julistekoukkuja voi käyttää Ø 2mm julisteiden ja kehyksien ripustukseen. Materiaali on 2mm paksua nikkelöityä rautaa. Väri: hopea cm x 2 mm cm x 2 mm mm S-koukku, 28 mm C-koukku 40 mm kromattu Jousikoukku 500gr 50 Julisteprofiilisetit mm, alumiini 435 mm, muovi valkoinen 610 mm, alumiini Myyntierä: 5 29

30 MAG-SIGN TUOTTEET MAG-Sign profiilit m alumiini sis. magneetit 3m alumiini sis. magneetit MAG-Sign tarvikkeet Profiilin päätytulppa, musta Profiilin päätulppa, harmaa profiilin jatkopala profiilin ripustuskiinnike Quick fixille MAG-Sign taskut MAG-Sign profiili 7106 A6 pysty 1/ A6 vaaka 1/ A5 pysty 1/ A5 vaaka 1/ A4 pysty 1/ A4 vaaka 1/ A3 pysty 1/ A3 vaaka 1/ A2 pysty 1/ A2 vaaka 1/ x10cm pysty 1/2 MAG-Sign tasku 2-osiot 7117 A6 2-puoleinen 1/ A5 2-puoleinen 1/ A4 2-puoleinen 1/ A2 2-puoleinen 1/2 MAG-Sign sisäjulistetelineet MAG-Sign sisäjulisteteline L-malli, orsi 600mm MAG-Sign sisäjulisteteline L-malli, orsi 800mm MAG-Sign sisäjulisteteline T-malli, orsi 1200mm 30

31 OPTIKEHYKSET Optikehykset Helposti avattavia optikehyksiä löytyy monessa koossa: A6, A5, A4, A3, A2 ja A1sekä 50x70 cm ja 70x100 cm, A6 alumiini 6557 A5 alumiini A4 alumiini 6479 A4 musta, RAL A4 2-puoleinen ikkunaan, kehys 32mm A3 alumiini 6480 A3 musta, RAL A2 musta RAL A2 alumiini 6475 A2 2-puoleinen ikkunaan, musta kehys 32mm 6474 A2 2-puoleinen ikkunaan, kehys 32mm A1 alumiini x70 cm, alumiini x100 cm, alumiini mm 32 mm 6564 / mm 31

32 MUOVIKEHYKSET A2 Kehykset musta, pysty vihreä RAL6024, pysty 0 A3 Kehykset musta, pysty vihreä RAL6024, pysty 0 A4 Kehykset punainen RAL3000, pysty sininen RAL5015 pysty kirkas, pysty musta pysty vihreä RAL6024, pysty 0 A5 Kehykset Kehys, pysty kirkas, pysty musta, pysty 0 Saksanpähkinä kg Kirjoituslevyt Liitutaulu A2 musta 2-puoleinen 1/ Kirjoituslevy 1 mm, musta A4 1/

33 KEHYKSELLINEN HINNANNÄYTTÖ Magneettiset kehyskiinnikkeet magneetti valkoinen kapasiteetti 6kg seinän suuntainen, 39x 34x 14 mm magneetti, musta kapasiteetti 6kg seinän suuntainen, 39x 34x 14 mm magneetti, ylös valkoinen magneetti, ylös musta kapasiteetti 6kg, 39x 34x 14 mm kapasiteetti 6kg, 39x 34x 14 mm Myyntierä: Teleskooppijalusta Jalustaosa metallia, harmaa RAL 7016, 374g, 195x 158x 43x 2mm Teleskooppivarsi muovi, kehyks., cm Teleskooppivarsi 30-60cm

34 KEHYKSELLINEN HINNANNÄYTTÖ Tarvikkeet Korihyllykoukku 5 paria Ripustusvarret kehykselle, 15x16 mm, koukku 57 mm, CKP:n kehyksen ripustuskiskoon 1/ alumiiniseen C-profiiliin, kehykselle 5-paria suora putkeen 5 paria Myyntipöytä ja putkiliitin 6582 harmaa RAL Pyykkipoikakiinnikeet kehykselle, musta 1/ kehykselle, kirkas 360 astetta

35 HINTAPIIKIT JA -PIDIKKEET Heilurisuojat x105 mm 52x55 mm 60x55 mm 60x105 mm 52x105 mm 2-puol. 4mm:n lankaan Myyntierä: 20 R-piikkit ja hintapitimet R-piikki ja hintapidin R-piikki ja hintapidin 6x200 mm R-piikki ja hintapidin, 6x300 mm 1/50 1/ R-piikki, 6x300 mm 1/100 R-piikki Hintavarret paneeliperällä akryylisuojalle Hintavarsi 40 cm, paneeliperä A6 pysty, RAL9016 Hintavarsi 40 cm, paneeliperä A5 pysty, RAL9016 Hintavarret akryylisuojalle A5, 15 cm A5, 30 cm, RAL A5, 50 cm, RAL A5, 100 cm RAL

36 HINTAPITIMET JA - JALUSTA Hintapidin suulake akryylisuojalle , A5, M10 kierre RAL A5 magneetilla, RAL A4 M10 kierre RAL9016 Hintapidin tyrkkyyn akryylisuojalle A6 RAL9016 Hintajalustan pohjalevy metalli RAL

37 AKRYYLISTANDIT JA -KOTELO L-Standit A5 akryyli A4, akryyli A4 akryyli musta 1mm:n kirjoituslevy A5 akryyli +markkinointiviestiosio L-hintateline musta kirjoituslevy markkinointiviestiosio Myyntierä: 5 T-Standit A5, akryyli, pysty A4, akryyli, pysty Myyntierä: 5 T- hintateline Akryylikotelo A seinä/pöytä 37

38 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Muovilevyt x70 cm 1 kpl x100 cm 1 kpl A1 1 kpl A1 plus koko, 620x870 mm 1/2 Nuoliopasteet x15 mm musta 40x40 mm musta 40x40mm, punainen 52x40mm, punanen 60x60 mm musta Myyntierä: Nuolitasku x105 mm, kirk/pun. nuoli Myyntierä: Leipälaatikkotaskut Leipälaatikkotasku A6, vaaka kallistettu Myyntierä:

39 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Taitokset UUTUUS GLUTEENITON GLUTEENITON GLUTENFRI Uutuus, 55x105 mm Luomutuote, 55x105 mm Gluteeniton, 55x105 mm Gluteeniton, 55x105 mm Suomi/Ruotsi Laktoositon, 55x105 mm Laktoositon, 55x105 mm Suomi/Ruotsi Luomu, 55x105 mm Suomi/Ruotsi Sokeriton, 55x105 mm Suomi/Ruotsi Sokeriton, 55x105 mm Myyntierä: 20 LAKTOOSITON LAKTOOSITON LAKTOSFRI SOKERITON

40 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Akryylisuojat A4, pysty 2mm:n acryl 1/ A5, pysty 2mm:n acryl 1/ A6, pysty 2 mm:n acryl 1/1 Suurennuslasi A5 1/ magn. jalustalla 1/1 40

41 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Muovisuojat x70 cm, reiät 1/ A6, vaaka 1/ A4, pysty 1/ A4 ohut, pysty 1/ A4 massakoriin, 0,8 mm kirkas 1/ A1, reiät 1/ A2, reiät 1/ reiät 41

42 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Hintakotelo x120mm + reikä 75x105x50mm + reikä sinkilällä 75x125mm +reikä sinkilällä 90x235mm +reikä sinkilällä 118x mm Muut taskut Valaisintasku A6+ 60x105 mm 1/ Etikettitasku A6/ 52x105 mm +reikä, 1/50 kirkas, PE

43 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Tasku 1- puoleinen Tasku 2- puoleinen 2-osiotaskut A6, 1-puol. PET, 1/ A6, 2-puol. PET, 1/ A5, 1-puol. PET, 1/ A5, 2-puol. PET, 1/ A4, 1-puol. PET, 1/ A4, 2-puol. PET, 1/ A2, 2-puol. PET, 1/2 Taskut , , x105 mm 52x105 mm, oranssi palkki 52x105 mm 52x105 mm, palvelujalustaan, PET 55x105 mm, palvelujalustaan 60x105 mm 2x52x105 mm kirkas palvelujalustaan Myyntierä:

44 MUOVI- JA AKRYYLITAITOKSET Taskut vaaka, magneetilla x70 cm 1/ x100 cm 1/ A6, vaaka, magneetilla 1/ A6, vaaka, teipillä 1/ A6, vaaka 1/ A6, pysty 1/ A5, pysty 1/ A4, pysty 1/ A4, ylä/ala magneetilla 1/ A3, pysty 1/ A2, pysty 1/ A1, vaaka 1/ A1, pysty 1/2 vaaka, teipillä Tasku, pysty Tasku, vaaka 44 ylä/ala magneetilla

45 MUOVITAITOSTEN PIDIKKEET Hintapitimet Leipähyllypidike taskulle Leipäkoripidike taskulle Pahvilaatikkopidike Koripidike A Myyntierä: Taskunripustuslistat mm mm mm matala, akryyliteippi korkea, vaahtoteippi matala, akryyliteippi 0 Taskunpitimet puoleinen, 65 mm 1/ alas 95 mm 1/ C-profiiliin 1/ Meto-profiiliin 100 mm 1/ C-profiilin runkoon 1/ putkeen aukeava, 100 mm varsi 1/ putkeen, aukeava pidin 1/ kalusteen säätöputkeen, varsi 470mm 1/

46 HYLLYNREUNALISTAT Kulmalistat, suulakepuristetut Hintalapuille 52 ja 60 mm. Vakiona vaahtoteippi kiinnitys. Tilauksesta myös muita värejä x1245 mm harmaa RAL x895 mm kirkas x855 mm RAL 1017 Terra keltainen Myyntierä: 50 Perhoslistat Hintalapuille 40, 52 ja 60 mm. Muovinen etikettilista kiinnitetään peltisen hyllytason perhos pidikkeisiin x1185 mm punainen, RAL x1185 mm vihreä RAL x885 mm punainen RAL x885 mm vihreä RAL x1185 mm harmaa RAL x1185 mm kirkas x1185 mm punainen RAL x1245 mm musta RAL x885 mm harmaa RAL x885 mm kirkas x885 mm musta RAL x885 mm punainen RAL x1185 mm vihreä RAL x885 mm vihreä RAL x885mm harmaa RAL x1185mm harmaa RAL x885mm valkoinen RAL x1185mm valkoinen RAL x885mm valkoinen RAL9010 Myyntierä: 25 46

47 HYLLYNREUNALISTAT Suoralistat, suulakepuristetut Hintalapuille korkeudeltaan 32, 40, 52 ja 60 mm. Vakiona vaahtoteippi kiinnitys. Helppo räätälöidä tarpeen mukaan eri mitoille ja saatavissa myös värillisenä x895 mm x895 mm x1245 mm x1245 mm x1245 mm x1245 mm x1245 mm kirkas kirkas punainen RAL3020 harmaa RAL7045 kirkas musta RAL9017 punainen RAL x895 mm x895 mm x895 mm x1245 mm harmaa RAL7045 kirkas sininen RAL5002 kirkas x1245 mm vihreä RAL x855 mm RAL1017 Terra kelt x875 mm RAL1017 Terra kelt x895 mm kirkas x1245mm valkoinen RAL x895mm vihreä RAL6029 Myyntierä: 50 Suoralista, taitto x1245 mm, kirkas akryyliteipillä 60x1245, kirkas akryyliteipillä kpl Lozier-lista x1245 mm, musta tausta 40 mm 52x1245 mm, musta tausta 26 mm kpl Taustanauhat Taustanauhat tulevat hyllynreuhalistoihin. Saatavilla eri värivaihtoehtoja. Valmistamme taustanauhat mittojen mukaan. Kysy lisää myyjiltämme /50 47

48 KEHYKSETÖN HINNANNÄYTTÖ Hyllyjalustat Hinnannäyttöjärjestelmä, jossa heilurivarsi väistää tarvittaessa, mutta palaa aina takaisin 90 asteen alkuperäiseen asentoon. Pohjassa olevat magneettiteipit pitävät tuotteen paikallaan metallipinnalla. Sisältää taskupidikkeen ylös heiluri, pitkä magneetti Kaarijalustat 150 mm A5 ja A6 kokoisille taskuille, 300 mm A4 kokoisille taskuille. Sisältää pidikkeen taskua varten cm varsi + pohja cm lankapohja cm lankapohja 0 varsi + pohja lankapohja Taskunpidin 6310 kahdella imukupilla 1/5 Pohjalevy Kromattu pohjalevy +, 10 mm kierre 1/5 L-hintaopastevarsi cm, galvanoitu 10mm kierre 40 cm, galvanoitu 10mm kierre 0 Ripustushenkari A2, reikäväli 37 cm 0 48

49 PALVELULINJASTO Rosteriset hintapitimet Sisältää taskupidekkeen p. 3 cm, varsi p. 6 cm, varsi Konditoriapitimet x75mm 1/ x105mm 1/10 konditoriapidin L- Standi A lasinreunataitos, akryyli Myyntierä: 5 L- Standi A pvc lasinreunataitos akryyli Linde-taitoksella akryyli lasinreunaan 6394 akryyli 45 asteen lasinreunaan 6393 akryyli lasinreunaan+viestiosio 6396 akryyli Linde-taitos+viestiosio Myyntierä: 5 L- hintateline muovitaskulle lasinreunataitos L- hintateline muovitaskulle Linde taltos 45 asteen lasinreunaan lasinreunaan+viestiosio Linde-taitos +viestiosio 49

50 PALVELULINJASTO yksirivinen, kirkas kaksirivinen, kirkas Lämpöpöydän listat Hintalapuille korkeudeltaan 52 mm x1200 mm kirkas x895 mm kirkas x52x1200 mm kirkas Reseptiteline A lasinreunataitoksella Maistatustarjotin lasinreunaan Asennetaan palvelutiskin lasinreunaan. Koko 385 x410mm. Materiaali on iskukestävää 3mm akryyliä Palvelujalustat Kehitetty erityisesti palvelulinjaston hinnannäyttöön. Suunniteltu kestämään palvelulinjaston vaativat olosuhteet sekä usein toistuvan pesun RST 2:lle taskulle 30/200 mm 6268 RST, 30/100 mm 6269 RST, 30/150 mm Palvelujalusta 25 cm, lanka sis. suulakkeen 1/

51 MUUT TUOTTEET Fenix Signilta saat myös Dennison -kiinniketuotteita, tupakkatelineitä sekä niiden tarvikkeita, välijakajia, valvontapeilejä että nimirintaneuloja. Kiinnike -tuoteyhmästämme löytyy kiinnikepistoolit, normaalilla ja ohuella neulalla. Kiinnikevalikoimastamme löytyy erilaisia kiinnikkeitä molemmille pistooleille myös tuotteiden ripustamista varten. Manuaaliset tupakkatelineemme ja niiden tarvikkeet ovat vuosien saatossa saavuttaneet vakiintuneen aseman markkinoilla. Telineitä ja jalustoja on saatavana useita eri värejä ja kokoja, aina 60:n tuotepakkauksen kokoon saakka. Kaikki telineemme voidaan asentaa joko lattia- tai kattokiinnityksellä kassan yhteyteen. Hyllyjärjestyksen optimoimiseen tarjoamme asiakkaillemme helppoja ja edullisia hyllyjakajia. Kiinnityskiskot kiinnitetään hyllyyn teipillä tai magneetilla. Kiinnityskiskossa voi olla myös integroitu etureuna. Hyllyjakajamme ovat katkaistavissa sopivan pituisiksi 25mm:n jaolla, joten ne soveltuvat kaikkiin hyllysyvyyksiin. Katkaistava jakaja säästää myymälöiden tarvetta varastoida näitä tuotteita sekä helpottaa niiden käyttöä ja sovittamista hyllyihin. 51

52 KIINNITYSLAITTEET JA -TARVIKKEET Kiinnikepistoolit Dennison ohut (10312) paksu (10651) Varaneulat Dennison ohut (05023) paksu (05012) Myyntierä: Kiinnikeet mm, paksu (02140) 5000 kpl mm, paksu (02160) 5000 kpl Koukkukiinnike 35mm, paksu (PBHK35) 5000 kpl mm, ohut (04101) kpl mm, ohut (04121) kpl mm, ohut (03121) 5000 kpl Niputussiteet mm mm mm (säädettävä) mm 5000 kpl 5000 kpl 1000 kpl 5000 kpl

53 TUPAKKATELINEET Tupakkatelineet TD 42 harmaa RAL 9006 MITAT: Sisäleveys 915 mm - Ulkoleveys 945 mm Syvyys 380 mm Telineen korkeus 535 mm Teline + yläkannakkeet, korkeus yht. 603 mm TD 40 TILAVUUS: 3 tuoteriviä: 14 kpl normaalikokoisia tuubeja / rivi 12 kpl maxikokoisia tuubeja / rivi MITAT: Sisäleveys 1270 mm - Ulkoleveys 1300 mm Syvyys 380 mm Telineen korkeus 535 mm Teline + yläkannakkeet, korkeus yht. 603 mm TD 60 TILAVUUS: 3 tuoteriviä: 20 kpl normaalikokoisia tuubeja / rivi tai 18 kpl maxikokoisia tuubeja / rivi ASENNUSVAIHTOEHDOT Kattoon asennus: Telineen tiputus katosta alaspäin säädettävissä välillä 150 cm cm, tupakkatelineen alareuna tulee tästä 60 cm alaspäin. Poikittaistangot, joiden varaan tupakkateline asennetaan, ovat 250 cm pitkiä. Lattiateline asennus: Lattiatelineen yläorsi tulee 230 cm korkeudelle, joten tupakkatelineen alareuna tulee 170 cm korkeudelle. Poikittaistangot, joiden varaan tupakkateline asennetaan, ovat 250 cm pitkiä. 53

54 TUPAKKATELINEET Tupakkatelineen kiinnitysosat kattojalusta, +sivutuet keltainen RAL kattojalusta, +sivutuet harmaa RAL lattiajalusta keltainen RAL lattiajalusta harmaa RAL vaakatanko, pari harmaa RAL H-kiinnike tupakkatelineen saarekeväliputkeen 40/40 mm lattiajalusta vaakatanko H-kiinnike 54

55 TUPAKKATELINEET Tupakkatelineen peitelistat TD 42 suora tupakan peitelista 895 mm TD 60 suora tupakan peitelista 1270mm TD 42 kulmallinen peitelista 895 mm TD 60 kulmallinen peitelista 1270mm tupakkatelineiden peitelista Tupakkakotelot maxi valkoinen 1/ normaali valkoinen 1/24 55

56 HYLLYVÄLIJAKAJAT JA -TARVIKKEET Välijakajan jalustat kirkas kirkas, magneetilla 0 Plug-in&Click -järjestelmä 7156 Välijakaja P 60x385mm Välijakaja P 60x485mm Välijakaja P 60x585mm Välijakaja P 125x385mm Välijakaja P 125x485mm Välijakaja P125x585mm 50 Kiinnityskiskot Plug-in&Click -jakajille Kiinnityskisko P-jakajien taakse 885mm teipillä Kiinnityskisko P-jakajien taakse 1240mm teipillä Kiinnityskisko P-jakajien taakse 885mm magneetilla Kiinnityskisko P-jakajien taakse 1240mm magneetilla Etukiskot ja L-etureunat Plug-in&Click jakajille Kiinnityskisko leveä 885mm teipillä Kiinnityskisko leveä 1240mm teipillä Kiinnityskisko 885mm leveä magneetilla Kiinnityskisko 1240mm leveä magneetilla Kiinnityskisko L-etureunalla H 40mm, 885mm teipillä Kiinnityskisko L-etureunalla H 40 mm, 1240mm teipillä Kiinnityskisko L-etreunalla H 40mm, 885mm magneetilla Kiinnityskisko L-etureunalla H 40mm, 1240mm magneetilla

57 HYLLYVÄLIJAKAJAT JA -TARVIKKEET Kiinteäpituiset A-jakajat 7166 Välijakaja A A 60x585mm Välijakaja A 125x385mm Välijakaja A 125x485mm Välijakaja A 125x585mm T-etureuna 50 Katkaistavat A-jakajat(katkaisuväli 25mm) A-jakaja 60x mm(9 katkaisukohtaa 25mm välein) Välijakaja A 60x mm (9 katkaisukohtaa 25mm välein) A-jakaja 125x mm( 10 katkaisukohtaa 25mm välein) A-jakaja 125x mm( 10 katkaisukohtaa 25mm välein) Työntäjät Työntäjä hidastimella 9N 365mm Työntäjä hidastimella 9N 460mm Työntäjä hidasatimella 9N 530mm

58 L-välijakajat Suorat kulmat 6280 L-jakaja 2mm suorat kulmat 500x80+50mm Pyöreät kulmat L-jakaja 3mm pyöreät kulmat 400x80+50mm L-jakaja 3mm pyöreät kulmat 500x80+50mm (irtojaloin, halutuin mitoin) 1/

59 VALVONTAPEILIT Mirador puolipallopeili Peili akryylia. Ruuvikiinnityksen ansiosta helppo kiinnittää kattoon (ei sisällä ruuveja). Käyttökohteita: kaupat, supermarketit, näyttelytilat, kioskit jne. Kevyt, ihanteellinen ratkaisu kun halutaan lisätä näkyvyyttä ja valvontaa, etenkin ahtaissa tiloissa. 7001M M80 0,6 m; 1,5kg. Asennuskorkeus: 2,5m, näkyvyys: 7m 0,8 m; 1,7 kg. Asennuskorkeus: 3 m, näkyvyys: 7-15m Vista Deluxe valvontapeili Peili akryylia, musta galvanoitu taustalevy. Soveltuu sisätiloihin. Pakkaus sisältää säädettävän varren. Käyttökohteita esim. kaupat ja parkkihallit. VD40 VD40, 400 mm, 3 kg VD60 VD60, 600 mm, 4,2 kg Vista Flex joutsenkaulakiinnitys Peili akryylia, musta PVC-reunus. Soveltuu vain sisätiloihin. Ei kestä kuumuutta. Taipuisa joutsenkaula kiinnitys. Käyttökohteita myymälät. VF30 VF40 VF50 VF mm, 0,79 kg VF40, 400 mm, 0,99 kg 500 mm, 1,34 kg VF60, 600 mm, 1.84 kg 59

60 VALVONTAPEILIT Universal Peiliosa akryyliä, runko polypropeenia. Korkealaatuisten materiaalien ansiosta soveltuu vaativiinkin ulkoasennuksiin. Universal peili on kevyt, mikä tekee siitä helpon asentaa. Pakkaus sisältää putkikiinnikkeen 76 mm. Seinä- ja putkikiinnike 60 mm lisävarusteena.* U30 U40 U50 U60 U mm, 09 kg 400 mm, 1,7 kg 500 mm, 2,4 kg 600 mm, 3,2 kg 800 mm, 5,5 kg Traffic industry Peiliosa akryyliä, runko iskunkestävää polystreeniä. Tämä suorakulmainen peili soveltuu käytettäväksi esim. tuotanto- ja varastotiloissa, lastaus- ja purkupaikoilla sekä tehdasalueilla. Pakkaus sisältää putkikiinnikkeen 76 mm. Seinä-ja putkikiinnike 60 mm lisävarusteena.* TR64 TR68 400x600 mm, 5,2 kg 600x800 mm, 6 kg Traffic Deluxe Peiliosa akryylia, huomion lisäämiseksi runko kuvioitua polystreeniä. Ihanteellinen vilkasliikenteisille alueille, parkki- ja lastauspaikoille jne. Pakkaus sisältää putkikiinnikkeen 76 mm. Seinä- ja putkikiinnike 60 mm lisävarusteena.* TM64 TM68 400x600 mm, 3,81 kg 600x800 mm, 6,93 kg 60

61 MUUT Nimirintaneula koostuu 4 eri osasta: - Domed suojalinssistä - Insert-painatuspohjasta - takakyltistä - valitsemastanne kiinnitystavasta Medium-nimirintaneula Medium-nimirintaneula Medium plus-nimirintaneula Medium Oval-nimirintaneula 6513 hopea, hakaneulalla 6514 hopea, magneetilla 6526 valkoinen, hakaneulalla 6527 valkoinen, magneetilla 6532 kulta, hakaneulalla 6533 kulta, magneetilla Medium plus-nimirintaneula 6515 hopea, hakaneulalla 6516 hopea, magneetilla 6528 valkoinen, hakaneulalla 6529 valkoinen, magneetilla 6534 kulta, hakaneulalla 6535 kulta, magneetilla Medium Oval-nimirintaneula 6517 hopea, hakaneulalla 6518 hopea, magneetilla 6530 valkoinen, hakaneulalla 6531 valkoinen, magneetilla 6536 kulta, hakaneulalla 6537 kulta, magneetilla /5 Nimirintaneulapaketit eivät sisällä Insert-painatuspohjia. Insert-painatuspohjat tulostettuna Väri: kirkas. Koko: A4. Arkkeihin tulostetaan haluamanne logo ja teksti. Nimirintaneulan osat 6538 medium, painettu 6539 medium plus, painettu 6540 Oval, painettu arkki Insert-painatuspohjat blancona Väri: kirkas. Koko: A medium 6511 medium plus 6512 Oval arkki Insert-painatuspohja arkkien koot: Medium 20 kpl insert-painatuspohjia/arkki Medium plus 12 kpl insert-painatuspohjia/arkki Medium Oval 10 kpl insert-painatuspohjia/arkki 61

62 MUUT Nostovarsi julisteiden ylösnostamiseen 1 Rullapussiteline 6495 harmaa RAL9006 hyllyn väliin 1/5 Lämpöpaperi mm x 35 m, musta/valk. 1/8 62

63

64 Fenix Sign Oy Kivikontie 1, Hyvinkää Puh.+358(0)

Easy SYSTEM OPASTE- JÄRJESTELMÄ vähittäiskauppoihin varastotiloihin teollisuuteen Kivikonkierto 16, 05460 Hyvinkää. Puh. 019-468 030, faksi 019-468 212, E-mail kariplast@dlc.fi VÄHITTÄISKAUPAN HINTAOPASTEET

Lisätiedot

julistelistat julistekehykset

julistelistat julistekehykset V1-10-2004 - kaikkea myynninedistämiseen - julistelistat julistekehykset Tässä luettelossa: JULISTELISTAT: PERUSJULISTELISTA (TIPPA/PISARALISTA) 3. AVATTAVA MUOVINEN JULISTELISTA 3. AVATTAVA ALU-SNAP JULISTELISTA

Lisätiedot

Easy-system opastejärjestelmä. hintamerkintäopasteet. varastomerkintäopasteet merkintälistat teollisuuteen

Easy-system opastejärjestelmä. hintamerkintäopasteet. varastomerkintäopasteet merkintälistat teollisuuteen Easy-system opastejärjestelmä hintamerkintäopasteet varastomerkintäopasteet merkintälistat teollisuuteen 1 Kariplast on vuonna 1987 Hyvinkäällä perustettu yritys, joka valmistaa ja edustaa hinnannäyttöjärjestelmiä

Lisätiedot

Column. Hintakuvasto. Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin

Column. Hintakuvasto. Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin Column Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin Hintakuvasto TwinColumn sivu -1- TwinColumn II videoneuvotteluun sivu -2- TwinC lisätarvikkeet sivu -3- Kiinnikkeet sivu -4- TwinColumn Double 2-puolinen

Lisätiedot

Opastejärjestelmät. hintamerkintäopasteet. varastomerkintäopasteet merkintälistat teollisuuteen

Opastejärjestelmät. hintamerkintäopasteet. varastomerkintäopasteet merkintälistat teollisuuteen Opastejärjestelmät hintamerkintäopasteet varastomerkintäopasteet merkintälistat teollisuuteen Kariplast Oy, Kivikonkierto 16, 05460 Hyvinkää, Finland Puh. +358 19 468 030, Fax +358 19 468 212, e-mail:

Lisätiedot

V2-05-2006. - kaikkea myynninedistämiseen - telineet. Petikontie 1, 01720 VANTAA puh. 09-8553 560 fax. 09-8553 5666 www.decogalax.

V2-05-2006. - kaikkea myynninedistämiseen - telineet. Petikontie 1, 01720 VANTAA puh. 09-8553 560 fax. 09-8553 5666 www.decogalax. V2-05-2006 - kaikkea myynninedistämiseen - telineet Tässä luettelossa: KATUMYYJÄT 3. JULISTETELINEET / INFOTELINEET 4. ESITETELINEET 5. AKRYYLITELINEET 6. KIRJATELINEET 6. ESITEKOTELOT 6. ESITELOKERIKOT

Lisätiedot

Column. Hintakuvasto. Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin. TwinColumn TwinColumn Rec REP, Com TwinTouch MultiColumn

Column. Hintakuvasto. Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin. TwinColumn TwinColumn Rec REP, Com TwinTouch MultiColumn Column Näyttö- ja esitys kalusteet julkisiin tiloihin Hintakuvasto TwinColumn TwinColumn Rec REP, Com TwinTouch MultiColumn multimediavaunut edulliset näyttövaunut erikoismallit kosketusnäytöille Nelikko

Lisätiedot

Miljöö-, hinnannäyttö- ja esillepanotuotteet

Miljöö-, hinnannäyttö- ja esillepanotuotteet Miljöö-, hinnannäyttö- ja esillepanotuotteet Kariplast Oy Puh. 019 468 030, E-mail: kariplast@kariplast.fi, www.kariplast.fi HYVINKÄÄ: Kivikonkierto 16, 05460 Hyvinkää RIIHIMÄKI: Sepänkatu 11, 11710 Riihimäki

Lisätiedot

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC VALOA METREITTÄIN Meillä on useita valaisinvaihtoehtoja metritavarana. Voit valita erilaisten valolistojen ja -nauhojen väliltä. Tämäntyylinen valaistus antaa tasaisen valon ja sen voi asentaa melkein

Lisätiedot

RT 38657. Saippua-annostelijat. 3062 3063 TÄYTETTÄVÄT HANI 1 saippua-annostelija

RT 38657. Saippua-annostelijat. 3062 3063 TÄYTETTÄVÄT HANI 1 saippua-annostelija tuotetieto huhtikuu 2015 voimassa 31.5.2017 asti 1 (6) RT 38657 550 Talo 2000 612 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB Saniteettitilojen varusteet Saippua-annostelijat Annostelijakaapit Valaisimet Peilit

Lisätiedot

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 Edge Power Pöydän reunaan kiinnitettävä. 4 kpl maadoitettua pistorasiaa, ja 2 kpl Rj45 verkko/puhelinulosottoa. Varustettu 2,5 metrin syöttöjohdoilla. Verkkokaapeli

Lisätiedot

LAATIKOT ARIANE SUPRAPLEX SUPRA SUPRAPLEX OFFICE LIUKUKISKOT JA LAATIKOIDEN VARUSTEET 04/2014

LAATIKOT ARIANE SUPRAPLEX SUPRA SUPRAPLEX OFFICE LIUKUKISKOT JA LAATIKOIDEN VARUSTEET 04/2014 2014 ARIANE SUPRAPLEX SUPRA SUPRAPLEX OFFICE LIUKUKISKOT JA LAATIKOIDEN VARUSTEET 04/2014 ARIANE Design Moderni ja selkeä muotoilu Indamatic Indamatic softclosing teknologia mahdollistaa tasaisen liikkeen

Lisätiedot

MOM 3200 KIT F/9 OHJAAVA VUORONUMEROJÄRJESTELMÄ. www.raita.com/electronics info@raita.com 0400 912 111

MOM 3200 KIT F/9 OHJAAVA VUORONUMEROJÄRJESTELMÄ. www.raita.com/electronics info@raita.com 0400 912 111 MOM 3200 KIT F/9 OHJAAVA VUORONUMEROJÄRJESTELMÄ Apteekin tai pienen asiakaspalvelutoimiston järjestelmäksi soveltuu usein MOM 3207 kit F/9 vuorolaitteistoa. Palvelutiskissä on useita palvelupisteitä, joihin

Lisätiedot

- kaikkea myynninedistämiseen - tarvikkeet. Petikontie 1, 01720 VANTAA puh. 09-8553 560 fax. 09-8553 5666 www.decogalax.fi

- kaikkea myynninedistämiseen - tarvikkeet. Petikontie 1, 01720 VANTAA puh. 09-8553 560 fax. 09-8553 5666 www.decogalax.fi tarvikkeet Tässä luettelossa: KUPONKIPIIKIT 3. LIPUNPITIMET 3. HYLLYPUHUJAT 3. HINTALISTAT HYLLYN REUNAAN 4. KYLTINPITIMET 4. TARRANAPIT 4. MAGNEETIT 4. KOUKUT 4. JOUSIKOUKUT 4. JULISTEKOUKUT 5. MESSUKOUKUT

Lisätiedot

Helawrap halkaistu kaapelisidontajärjestelmä

Helawrap halkaistu kaapelisidontajärjestelmä Helawrap-järjestelmä on kätevä ratkaisu kaapeleiden niputtamiseen ja suojaamiseen. Mainion profiilin ja asennustyökalun ansiosta myös pitkät kaapelipituudet ovat helppoja ja nopeita asentaa. Kaapeleita

Lisätiedot

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Magiassa on teräsprofiilit ja samanväriset teräskiskot. Oven vedin osana profiilia. Oven mukana tulee yläkiskoon asennettava oven paikoitin. Valkoinen Hopea

Lisätiedot

SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET. tekniset tiedot. www.sunsystems.fi

SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET. tekniset tiedot. www.sunsystems.fi SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET tekniset tiedot www.sunsystems.fi SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET Kannakkeilla Asennuslistalla Kasetilla XS Maksimi mitat (*) leveys 200cm korkeus 200cm S Maksimi mitat (*) leveys

Lisätiedot

WB-työpöydät. 5years. 2years

WB-työpöydät. 5years. 2years WB-työpöydät WB-työpöydät on suunniteltu vaativiin kokoonpanoympäristöihin. Pöytien perusajatuksena on yksinkertaisuus ja hyvä ergonomia, joiden ansiosta yksittäisen työpöydän voi muokata useisiin eri

Lisätiedot

avarusteita sairaal 2019

avarusteita sairaal 2019 2019 sairaalavarusteita Sisällysluettelo Sivut Nivelvarret ja pidikkeet 3-8 Letkustotelineet 9 10 Laitetasot 11 13 Monitorivarret 14 18 Pystykiskot 19 20 Infuusiotelineet 21 27 Korit 28 36 Kannattimet

Lisätiedot

Tuotekortit SÄILYTTIMET

Tuotekortit SÄILYTTIMET Tuotekortit SÄILYTTIMET KOMBI 2709 Kaapit Leveys 800 mm, syvyys 426 mm, korkeus 403 mm. Pystylistat 1250 ja 1985 mm. Vaakalistat 1850 ja 2500 mm. Hyllyt Leveys 800 mm, syvyys 305 mm, paksuus 22 mm. Listat:

Lisätiedot

Sovella@home-suositushinnasto alkaen 1.1.2007 (sis. alv. 22 %)

Sovella@home-suositushinnasto alkaen 1.1.2007 (sis. alv. 22 %) Sovella@home-suositushinnasto alkaen..007 (sis. alv. %) SOVELLA-HYLLYSTÖ, osat KEVYT VAAKAKISKO 0 97 Kevyt vaakakisko 50,75 0 98 Kevyt vaakakisko 00 7,65 Sisältävät kiinnityshelaa, ruuvit ja peitetulpat.

Lisätiedot

HINNASTO Julisteet, suurkuvat, kevytmessutelineet. www.oasismedia.fi. alv 24 % v004.140401

HINNASTO Julisteet, suurkuvat, kevytmessutelineet. www.oasismedia.fi. alv 24 % v004.140401 HINNASTO Julisteet, suurkuvat, kevytmessutelineet www.oasismedia.fi alv 24 % HINNASTO 2(5) OASIS MEDIAN HINNASTO Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 % ja ilmoitettu euroissa. Hinnasto on voimassa alkaen

Lisätiedot

Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS

Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS Rakenne LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS LK Sekoitusryhmäkaappia LL VS käytetään, kun halutaan peittää LK Jakotukki RF ja LK Jakajasekoitusryhmä

Lisätiedot

-verhokiskojärjestelmä

-verhokiskojärjestelmä OSTOAPU KVARTAL -verhokiskojärjestelmä osat KVARTAL-seinäkiinnike, 14,5 cm KVARTAL-seinäkiinnike, 7 cm KVARTAL-kattokiinnike 1-urainen KVARTAL-verhokisko, 3-urainen KVARTAL-verhokisko, KVARTAL-kulmaosa

Lisätiedot

MOM 3800 VUORONUMEROJÄRJESTELMÄ Kuusikkkotie 25, Vantaa

MOM 3800 VUORONUMEROJÄRJESTELMÄ Kuusikkkotie 25, Vantaa info@raita.com 0400 912 111 Kuusikkkotie 25, 01380 Vantaa MOM 3800 VUORONUMEROJÄRJESTELMÄ Asiakaspalvelutoimiston (apteekit, pankit, myymälät jne) järjestelmäksi soveltuu moduulirakenteinen MOM 3800 vuorolaitteisto.

Lisätiedot

RT HANI-Tuote Oy. Saippua-annostelijat TÄYTETTÄVÄT KERTAKÄYTTÖPAKKAUKSILLE

RT HANI-Tuote Oy. Saippua-annostelijat TÄYTETTÄVÄT KERTAKÄYTTÖPAKKAUKSILLE RT 38891 tuotetieto 1 RT tuotetieto RT CAD/BIM tuotetieto elokuu 2017 korvaa RT X74/612-38657 1 (6) RT 38891 550 Talo 2000 612 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB Saniteettitilojen varusteet Saippua-annostelijat

Lisätiedot

Tuotekuvasto Juha Pekka

Tuotekuvasto Juha Pekka Tuotekuvasto 2017 Jupeled Oy www.jupeled.fi Juha 050 537 2132 Pekka 050 537 2078 jupeled@outlook.com Sisällysluettelo Paneelit... 3 Kiinteät alasvalot... 4 Suunnattavat alasvalot... 5 Pintapaneelit...

Lisätiedot

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com KUVASTO YLEISTÄ 3 SARJAPOSTILAATIKOT: 700/750 LONDON/LYON 4 710/760 BERLIN/BARCELONA 5 701/702 COPENHAGEN/CARDIFF 6 720/770 PARIS/PALERMO 7 PAKETTIPOSTILAATIKOT: 457 BEECH 8 471 ROWAN 8 485 PINE 9 495

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle

Lisätiedot

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 36 37 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Kirkas peili & tumman harmaa kalvolasi s. 44 38 39 Ovet: Kalusteliukuovi

Lisätiedot

SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m

SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

ARCA seinäkaappi UUTUUS. Suorituskykyä ja toiminnallisuutta uudella ARCA polykarbonaattiseinäkaapilla. Suojaa vaativissa olosuhteissa

ARCA seinäkaappi UUTUUS. Suorituskykyä ja toiminnallisuutta uudella ARCA polykarbonaattiseinäkaapilla. Suojaa vaativissa olosuhteissa ARCA seinäkaappi UUTUUS Suorituskykyä ja toiminnallisuutta uudella ARCA polykarbonaattiseinäkaapilla Suojaa vaativissa olosuhteissa -40 C UUSI Fibox ARCA Fibox ARCA - ruostumattomat sähkökaapit erityisen

Lisätiedot

TIETOVERKOT HETEL 2015 / 2016

TIETOVERKOT HETEL 2015 / 2016 TIETOVERKOT 2015 / 2016 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 19" Ristikytkentäkaapit metalliovella 4 19" Ristikytkentäkaapit lasiovella 5 19" Ristikytkentäkaapit verkko-ovella 6 19" Ristikytkentärungot 7 Lisävarusteet

Lisätiedot

HINNASTO 1.6.2015. sis. alv 24%

HINNASTO 1.6.2015. sis. alv 24% HINNASTO 1.6.2015 sis. Vitriini Materiaalit: Kannet, välikannet ja -hyllyt ja pohjat: Pystyosat ja taustat: Umpiovet: Lasiovet: Laatikot: Koivu-/pähkinä-/pyökkiviilutettu tai pähkinäväriin petsattu koivuviilu

Lisätiedot

Toteuta unelmiesi laituri!

Toteuta unelmiesi laituri! Toteuta unelmiesi laituri! UKM-ponttonit UKM-valmislaituri UK-Muovi Oy www.ukmuovi.fi Kestävä. Vakaa. Kantava. Toimiva. Nopea asentaa. Siisti. Tyylikäs. UKM-laituri Yhdistele laituri vaivattomasti valmiista

Lisätiedot

FOREVER Solvent-Dark 111

FOREVER Solvent-Dark 111 FOREVER Solvent-Dark 111 Laadukas paperi värillisille kankaille. Pesunkestävyys ja värien kiirkkaus 100% puuvilla, denim, nahka, valkoinen polyesteri, puu, synteettinen nahka, päällystetty paperi jne.

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Tietoverkkotuotteet 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Vaakasuuntainen pyörreilmasuihku. Laite voidaan asentaa kattoon tai seinään. Paineenmittaus ja aerosolitestit voidaan tehdä etulevyn läpi.

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Alcoguard. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 IMG

Installation instructions, accessories. Alcoguard. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 IMG Installation instructions, accessories Ohje nro 31316158 Versio 1.3 Osa nro 30756974, 30758207 Alcoguard IMG-335486 Volvo Car Corporation Alcoguard- 31316158 - V1.3 Sivu 1 / 22 Varuste IMG-242205 A0000162

Lisätiedot

JÄTTEIDENKÄSITTELY JÄTESÄILIÖT VB VB VB VB VB VB Jätesäkit sivulla 430

JÄTTEIDENKÄSITTELY JÄTESÄILIÖT VB VB VB VB VB VB Jätesäkit sivulla 430 JÄTTEIDENKÄSITTELY JÄTESÄKKITELINE Helppo pitää puhtaana Kaikki, mitä tarvitaan työpaikan pitämiseksi siistinä. 96 54834.247 48 11892 73 VB201060 90 VB430000 Myydään erikseen 190 VB430400 180 VB430900

Lisätiedot

www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen

www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Tarvikeluettelo Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen Laaja valikoima muovikortteja ja niihin liittyviä oheistuotteita suoraan varastosta

Lisätiedot

AV-TELINEET B37 LIFTPLASMA LIFTPLASMADB

AV-TELINEET B37 LIFTPLASMA LIFTPLASMADB B37 LCD adapteri VESA 200 ja muihin ei VESA standardin mukaisiin näyttöihin.30-37 näytöille. Mitat vaaka 115-440mm pysty 280mm max LIFTPLASMA LCD/PLASMA telineen kattokiinnike 75Kg sopii TOUCHPLASMA ja

Lisätiedot

Pakkauspörssi Oy. kuvasto 2012 2013

Pakkauspörssi Oy. kuvasto 2012 2013 Pakkauspörssi Oy kuvasto 2012 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO PAKKAUSTEIPIT 3 PAINETUT TEIPIT 4 LÄHETYSLISTATASKUT 5 SUUNTA- JA KIIHTYVYYSANTURIT 5 TIP N TELL INDIKAATTORI 5 DROP N TELL INDIKAATTORI 5 AALTOPAHVILAATIKOT

Lisätiedot

ALBATROS - NELIÖ 3,5x3,5m -> 7x7m

ALBATROS - NELIÖ 3,5x3,5m -> 7x7m ALBATROS - NELIÖ 3,53,5m -> 77m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien terasseille

Lisätiedot

SCHATTELLO - KOLMIO 4x4x4m & 6x6x6m

SCHATTELLO - KOLMIO 4x4x4m & 6x6x6m SCHATTELLO - KOLMIO 4x4x4m & 6x6x6m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

Parempi tapa jonottaa. Vuoronumerojärjestelmät

Parempi tapa jonottaa. Vuoronumerojärjestelmät Parempi tapa jonottaa Vuoronumerojärjestelmät Vuoronumerojärjestelmät Jonoja syntyy kaikkialla, missä palvellaan asiakkaita kaupoissa, pankeissa, apteekeissa, vakuutusyhtiöissä ja virastoissa. AKIS-vuoronumerojärjestelmät

Lisätiedot

YRITTÄJÄN. paketointitarvikkeet

YRITTÄJÄN. paketointitarvikkeet YRITTÄJÄN paketointitarvikkeet 2015 LAHJANARUT 01 valkoinen 02 keltainen 05 v.punainen 06 v.sininen 07 punainen 08 sininen 09 petrooli 10 ruohonvihreä 11 vaaleanvihreä 12 oranssi 13 aniliini 14 ruskea

Lisätiedot

Lisäarvotuotteet. Inter-taitto käsipyyhkeet. Reflex - vetopyyhejärjestelmä. SmartOne - tekee mahdottomasta mahdollista

Lisäarvotuotteet. Inter-taitto käsipyyhkeet. Reflex - vetopyyhejärjestelmä. SmartOne - tekee mahdottomasta mahdollista HYGIENIAA KOKO SUOMESSA (03) 3140 1111 Lisäarvotuotteet Vuosien kokemuksen ja vankan liiketoiminnan asiantuntemuksen perusteella tunnemme asiakkaidemme tarpeet. Lotus Professional tarjoaa käyttöönne ensiluokkaisen

Lisätiedot

ELPARK HINNASTO *matta värit: luonnonvärinen harmaa, vaalean harmaa, tumman harmaa

ELPARK HINNASTO *matta värit: luonnonvärinen harmaa, vaalean harmaa, tumman harmaa Tuotenumero: Kuvaus: Hinta HUOM ELPARK Kaariteline kuumasinkitty/ kuumasinkitty + RAL sävy, ø 48 mm KAARI 300 KS L Kaariteline, leveys 300mm, korkeus 900mm, pinta-asennus, ø 48mm, KS 78,00 KAARI 300 RAL

Lisätiedot

Työpaikkakeskukset. Markkinoiden kattavin työpaikkakeskusmallisto! Ominaisuudet:

Työpaikkakeskukset. Markkinoiden kattavin työpaikkakeskusmallisto! Ominaisuudet: .0.0 Työpaikkakeskukset email: Vaihde: 00 577 50 Y-tunnus/VAT asiakaspalvelu@pok.fi Myynti: 00 577 50 006687- etunimi.sukunimi@pok.fi Suunnittelu: 00 577 50 FI006687 Työpaikkakeskukset Markkinoiden kattavin

Lisätiedot

Keittiömekanismit Hidastimella. CC - Products Oy

Keittiömekanismit Hidastimella. CC - Products Oy Keittiömekanismit Hidastimella CC - Products Oy Kuvasto 2010 M150 2 - Hyllyllä Oven mukana 100 % ulosliukuva mekanismi Mekanismi Soft - Close hidastimella Väri RAL 9006 syvyys: 495 mm leveys: 112 mm korkeus:

Lisätiedot

FINPILAR - ASENNUS JA LISÄVARUSTEET

FINPILAR - ASENNUS JA LISÄVARUSTEET 34 FINPILAR - ASENNUS JA LISÄVARUSTEET Finpilarin asennustavat Kytkentäliittimet HLAK 25 Nro 2080505 (Cu5x25 /5x16) HLAK 35 Nro 2080507 (Cu 5x35 /5x25) FINPILAR-pistorasiapilarissa on vakiona syöttöliitin

Lisätiedot

SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m

SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m Erikoismalli: Aurinkovarjo lasten leikkipaikoille Ø 5 m Värikäs, kuviollinen kangas koostuu erilaisista, sattumanvaraisesti valituista palasista. Jokainen aurinkovarjo

Lisätiedot

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Radiaali- tai pyörreilmasuihku yksilöllisesti säädettävien suuttimien kautta, sopii myös poistoilmasovelluksiin. Laite voidaan asentaa kattoon

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KalusteMuovi Virtala Oy Puh. 03-877 710 Laakerikatu 8 Fax. 03-7875 081 15700 LAHTI info@kalustemuovi.fi

SISÄLLYSLUETTELO. KalusteMuovi Virtala Oy Puh. 03-877 710 Laakerikatu 8 Fax. 03-7875 081 15700 LAHTI info@kalustemuovi.fi SISÄLLYSLUETTELO AKRYYLI Polymetyylimetakrylaatti (PMMA) 1 Suulakepuristetut levyt 1 Valetut levyt 1 Tekniset tiedot 1 Tangot 2 Putket 2 PC Polykarbonaatti 3 Levyt 3 Tekniset tiedot 3 PS Polystyreeni 3

Lisätiedot

SCHATTELLO - ECCENTRIC 3x3m, 2x4m & 3x4m

SCHATTELLO - ECCENTRIC 3x3m, 2x4m & 3x4m SCHATTELLO - ECCENTRIC 3x3m, 2x4m & 3x4m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

TOIMISTOTARVIKKEET 1101 1842

TOIMISTOTARVIKKEET 1101 1842 Lomakelaatikot 1301 Leitz Plus -lomakelaatikot, 10 kpl/laatikko Leitz Sorty -lomakelaatikot, 10 kpl/laatikko 52272001 valkoinen kpl 1 52272003 kirkas kpl 1 52272025 punainen kpl 1 A 52272035 sininen kpl

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

HINTATAULUT. Hinnat verottomia: alv 0 % Sovitaan erikseen, nämä tuotteet eivät ole meillä varastotuotteena, vaan teemme ne tilausten mukaan.

HINTATAULUT. Hinnat verottomia: alv 0 % Sovitaan erikseen, nämä tuotteet eivät ole meillä varastotuotteena, vaan teemme ne tilausten mukaan. HINTATAULUT Hintojen merkitseminen on vähittäismyymälässä keskeinen työtehtävä. Merkintöjen pitäisi olla siistejä ja selkeitä sekä näkyvästi esillä. Alumiiniseen telineeseen saa A4- tai A5-kokoisen paperin

Lisätiedot

LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta.

LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta. Asennustekniikka 2014 LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta. Valikoimaan kuuluu pinta- ja seinäasennusjärjestelmiä, sekä laaja mallisto

Lisätiedot

Sileesuonkatu 6, Tampere

Sileesuonkatu 6, Tampere Sileesuonkatu 6, 33330 Tampere 03 777 1470 asiakaspalvelu@mustica.fi Liukuovet Tilanjako-ovet Ladonovet Kaapistot Liukuovet Käsityötä Tampereelta Liukuovemme valmistetaan käsityönä Tampereella, Mustican

Lisätiedot

Scene näyttelyjärjestelmä. Patentoitu kangasjärjestelmä - mitä voit muokata monin tavoin.

Scene näyttelyjärjestelmä. Patentoitu kangasjärjestelmä - mitä voit muokata monin tavoin. Scene näyttelyjärjestelmä Patentoitu kangasjärjestelmä - mitä voit muokata monin tavoin. Scene UltraLight Patentoitu taustakangas - mitä voit muokata monin tavoin Scene UltraLight seinäke on kätevä LaunchPack

Lisätiedot

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 %

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 % FANI-PAITA 2015 FRUIT OF LOOM VALUEWEIGHT O-AUKKOINEN T-PAITA Euroopan myydyin T-paita, hyvä hinta- /laatusuhde. 100 puuvillaa, Paino/paksuus 165 g/m²,27 eri väriä, Koot: S - 5XL, (3XL- 5XL : White, Black,

Lisätiedot

Kalustehelat. 002 Mekanismit. Valaisimet. Vetimet. varusteet

Kalustehelat. 002 Mekanismit. Valaisimet. Vetimet. varusteet 81 002 Mekanismit Tiivistekynnykset Pistorasiat/data/av Atk-varusteet Säilytystilan Liukuoven helat Vetimet Valaisimet Liesikuvut Keittiövarusteet Mekanismit Kalustehelat varusteet Mekanismit GRASS nostomekanismit

Lisätiedot

MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen,

MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, MEKAJOHTOTIET OY Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut yritys. Tuotteitamme ovat tikashyllyt, levyhyllyt, valaisinkiskot sekä alumiinirakenteiset

Lisätiedot

TOIMISTOTARVIKKEET 1101 1842

TOIMISTOTARVIKKEET 1101 1842 TOIMISTOTARVIEET 1101 12 MUOVIMAPIT 1101 Leitz Leitz 10 -muovimapit, leveys cm, 10 kpl/laatikko 1 Leitz Active Prestige RENGASANSIOT 1105 MR 250, 25 mm:n rengaskansiot 6 1 10101025 10 mek., pun. kpl 1

Lisätiedot

HYLLYVALAISTUS LUMI SOLUTIONS

HYLLYVALAISTUS LUMI SOLUTIONS 2017-2018 HYLLYVALAISTUS LUMI SOLUTIONS LUMI SOLUTIONS HYLLYVALAISTUS RÄÄTÄLÖITY KALUSTEVALAISTUS PT-07 PROFIILI & LED-NAUHA 12W/M SISÄLLYSLUETTELO S-LINE HYLLYVALAISIN M-LINE HYLLYVALAISIN X-LINE HYLLYVALAISIN

Lisätiedot

SUOMI VIKA TURVALLISUUS

SUOMI VIKA TURVALLISUUS SUOMI TURVALLISUUS Kaikki pöytälevyt, pukkijalat ja jalusta on testattu ja hyväksytty enintään 50 kg:n kuormitukselle. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi

Lisätiedot

36-37 421 000 vas. rek.valolla - MB 2a, Iveco Magirus 330 337 x 138 mm. 36-37 526 000 oik. 36-37 527 000 vas. 36-37 529 000 vas. rek.

36-37 421 000 vas. rek.valolla - MB 2a, Iveco Magirus 330 337 x 138 mm. 36-37 526 000 oik. 36-37 527 000 vas. 36-37 529 000 vas. rek. sisällysluettelo takavalot Mercedes Benz... 3-4 Scania... 4-5 Volvo... 6 Yleismallit... 6-12 Valaisinsarjat... 13 Monitoimivalaisimet... 13-14 Äärivalot... 14-23 -äärivalot... 23-26 -jarruvalot... 26 Takavalot

Lisätiedot

GRANBERG SÄHKÖSÄÄTÖISET INVA- JA ERGONOMIAMEKANISMIT

GRANBERG SÄHKÖSÄÄTÖISET INVA- JA ERGONOMIAMEKANISMIT GRANBERG SÄHKÖSÄÄTÖISET INVA- JA ERGONOMIAMEKANISMIT VERTI 830 Verti laskee yläkaapin hyllyt nopeasti ja hiljaisesti työtasolle. Kaapin sisältöön pääsee avaamatta kaapin ovia. Verti asennetaan seinäkaappiin

Lisätiedot

SES nippusiteet ja tarvikkeet

SES nippusiteet ja tarvikkeet SES nippusiteet ja tarvikkeet Ominaisuudet ja edut STERLING tarjoaa erityisen kattavaa valikoimaa nippusiteitä. nippusiteet leveyksinä 2,2...13 mm (sidontavoima 8... 114 kg) nippusiteet pituuksina 85...830

Lisätiedot

Moderni. Toimiva. Taloudellinen. Käytännöllinen. Luotettava. Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu

Moderni. Toimiva. Taloudellinen. Käytännöllinen. Luotettava. Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu NOBLE DWD Moderni Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu Toimiva Sulava ja tasainen sulkeutuminen sekä ulosvetovaimennus Taloudellinen Helppo ja nopea asennus Käytännöllinen Laaja valikoima ja runsaasti

Lisätiedot

MESSUMARKKINAT JA POISTOMYYNTI to 1.10 la 3.10.2015

MESSUMARKKINAT JA POISTOMYYNTI to 1.10 la 3.10.2015 MESSUMARKKINAT JA POISTOMYYNTI to 1.10 la 3.10.2015 Tiedostoa päivitetty viimeksi 22.9.2015 Alla luetellut tuotteet ovat myynnissä vain paikan päällä messumarkkinoillamme to 1.10 3.10.2015. Huom! Emme

Lisätiedot

monipuolinen ilmaverho

monipuolinen ilmaverho monipuolinen ilmaverho Mitä patentoitu (no.: 4415079 C2) tarjoaa perinteisiin malleihin nähden järjestelmä korkea suojausteho alhainen energia kulutus matala melutaso helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet

Lisätiedot

KUVASTO 2012-2013 RAKENTAMISEN JA SUOJAAMISEN AMMATTILAISILLE. Pakkauspörssin rakennus- ja suojaustarvikkeet

KUVASTO 2012-2013 RAKENTAMISEN JA SUOJAAMISEN AMMATTILAISILLE. Pakkauspörssin rakennus- ja suojaustarvikkeet Pakkauspörssin rakennus- ja suojaustarvikkeet ovat nyt RS-Tarvike! Tutustu tuotteisiin ja uutuuksiin www.rstarvike.fi SISÄLLYSLUETTELO: sivu 3 TEIPIT PVC-SUOJAUSTEIPPI jorma 69-50 ja 69-50H jorma PVC-SUOJAUSTEIPPI

Lisätiedot

Silent Gliss. Kierrekaihtimet

Silent Gliss. Kierrekaihtimet Kierrekaihtimet 2 Ketjukäyttöinen kierrekaihdin Ominaisuudet Hiljainen, huoltoa tarvitsematon erittäin laadukas ketjutoiminen kierrekaihdinjärjestelmä ihanteellinen niin julkisiin tiloihin kuin kotiinkin.

Lisätiedot

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

Kiinteistöastiat palveluksessasi! Kiinteistöastiat palveluksessasi! JUUSO LASSI EMPPU EPELI EPPU EERO www.ukmuovi.fi Astiat lajitteluun ja kierrätykseen Tuotekoodit ja -koodit HELESI 140 Harmaa 701010 6418378710102* Vihreä 701011 6418378710119*

Lisätiedot

Pisla Group Member. Pisla MARKIISIT. Pisla viimeistelee pihan.

Pisla Group Member. Pisla MARKIISIT. Pisla viimeistelee pihan. Pisla Group Member Pisla MARKIISIT Pisla viimeistelee pihan. PISLA MARKIISIT Pisla markiisi on tehokas aurinkosuoja, jonka alla voi turvallisesti nauttia kesän lämmöstä. Se suojaa myös pihakalusteiden

Lisätiedot

LK Jakotukkikaappi UNI

LK Jakotukkikaappi UNI LK Jakotukkikaappi UNI LK Kaappiläpivienti 25 suojaputkeen, Tuote nro 187 44 83 (Tilattava erikseen) LK Jakotukkikaappi UNI 350, Tuote nro 187 44 77 LK Jakotukkikaappi UNI 550, Tuote nro 187 44 78 LK Jakotukkikaappi

Lisätiedot

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

Kiinteistöastiat palveluksessasi! Kiinteistöastiat palveluksessasi! JUUSO LASSI EPELI EMPPU EPPU www.ukmuovi.fi EERO Astiat lajit teluun ja kierrätykseen K AKSIPYÖRÄISET Kaksipyöräiset HELESI -jäteastiat ovat SFS-EN 840 jäteastiastandardin

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA TIETOVERKOT HETEL 1 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

UUTUUS!!! Thonic. tarkastusluukut pikakiinnityksellä

UUTUUS!!! Thonic. tarkastusluukut pikakiinnityksellä UUTUUS!!! Thonic tarkastusluukut pikakiinnityksellä Tuoteluettelo 2016/2017 Thonic tarkastusluukut innovatiivisella pikakiinnityksellä Lektar Oy:n maahantuomat Thonic-tarkastusluukut tuovat uutta ilmettä

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart.

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart. K A I K E N V O I T E H D Ä F I K S U M M I N L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Smart Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho 150/250/LCD Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit myös ostaa kaikki osat erikseen. Nilfisk Supreme

Lisätiedot

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista KALUSTETIEDOT Etusarjat Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Muotoon valettu polyuretaani. Kiiltävä monikerros Runko maalaus Peilikaapit Rungon ulkopuoli Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Korkeapainepuristettu

Lisätiedot

KABINETTI LIUKUOVET KABINETTI LIUKUOVET www.kabinetti.fi

KABINETTI LIUKUOVET KABINETTI LIUKUOVET www.kabinetti.fi ASENNUSOHJE VAKIO+ KABINETTI LIUKUOVET KABINETTI LIUKUOVET www.kabinetti.fi www.kabinetti.fi Tarkista mukana tulleesta piirustuksesta rungon kokoonpano. Kuvaan on merkitty mittaviivat pääty- ja välisivujen

Lisätiedot

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä.

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita. Katso tarvikeluettelo seuraavalta sivulta. HUOM! Ruuvit ovat Torx-ruuveja.

Lisätiedot

Abena Yhteistyökumppanisi

Abena Yhteistyökumppanisi Abena Yhteistyökumppanisi Abena on 1953 vuonna perustettu Tanskalainen perheyritys, joka valmistaa ja välittää tuotteita hoito- ja päivittäistavarakaupan alalle. Näitä tuotteita ovat mm. kattaus- ja hampurilaistuotteet,

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET

EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET HIUSEXTRA HEINILÄ OY Yrityksemme on toiminut pidennyshiusten ja -tarvikkeiden maahantuojana jo vuodesta 1985 lähtien. Jäsenyytemme kansainvälisessä

Lisätiedot

Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014

Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014 Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014 Alumiini Polyasetaali Tuoteluettelo 2014 Sisällysluettelo: 3 Käyttökohteita 4 C-kiskot C-30 5 Liukupalat LP-30 6 Liukuprofiilit LK-30 7 C-kiskot C-20 8 Liukupalat LP-20

Lisätiedot

Myynninedistämismateriaalit

Myynninedistämismateriaalit Myynninedistämismateriaalit 1 Sisällysluettelo Vakiopainatukset... 3 Myyntitelineet... 5 Dollyhuput... 19 Myymälälavat... 21 Pöytädisplayt... 27 Pop Up:it ja hälyporttihuput... 31 Myymälämateriaalit...

Lisätiedot

ROSKAPUSSIT JA JÄTESÄKIT, ELINTARVIKEPUSSIT, RULLAPUSSIT, PUSSIKALVOT, RAKENNNUSMUOVIT MAALARIN-, PAKKAUS-, JA ILMASTOINTITEIPIT.

ROSKAPUSSIT JA JÄTESÄKIT, ELINTARVIKEPUSSIT, RULLAPUSSIT, PUSSIKALVOT, RAKENNNUSMUOVIT MAALARIN-, PAKKAUS-, JA ILMASTOINTITEIPIT. ROSKAPUSSIT JA JÄTESÄKIT, ELINTARVIKEPUSSIT, RULLAPUSSIT, PUSSIKALVOT, RAKENNNUSMUOVIT MAALARIN-, PAKKAUS-, JA ILMASTOINTITEIPIT Roskakassit, -pussit ja kauppakassit sivu 2-3 Jätesäkit. sivu 3-5 Kiriste-

Lisätiedot

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Tuotetieto kesäkuu 2014 voimassa 31.7.2016 asti 1 (6) RT 38529 176.16 Talo 2000 275.16 Talo 90 X51 SfB D85 Hoito- ja huoltokoodi Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Flaaming Oy on Suomen johtavia

Lisätiedot

Tilauslomake. Tilaukset mennessä, jonka jälkeen tilauksiin +50% Perustiedot. Näytteilleasettajan tilauslomake.

Tilauslomake. Tilaukset mennessä, jonka jälkeen tilauksiin +50% Perustiedot. Näytteilleasettajan tilauslomake. Tilauslomake Näytteilleasettajan tilauslomake Sisällysluettelo Perustiedot Rakenteet Osaston kalusteet Sähköt ja av-laitteet Tietoliikenneliittymät Tulosteet Viherkasvit Sijoituspiirros Loppusumma Klikkaamalla

Lisätiedot

PR IMULETKUSTO PR -IMULETKUSTO. OUREX OY Mäkirinteentie 3 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 Faksi (03) 212 8158

PR IMULETKUSTO PR -IMULETKUSTO. OUREX OY Mäkirinteentie 3 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 Faksi (03) 212 8158 - kohdepoistoletkusto, jonka muotoilu edesauttaa luomaan vieläkin paremman työympäristön. imuletkusto tuo markkinoille uuden ja täysin ainutlaatuisen muotoilun, joka yhdistää uusien materiaalien edut viimeisimpiin

Lisätiedot

KILVET K-1. TMT.Malinen Oy 63011 PERÄVAUNUKILPI E-1132 K 0,80. 63016 PERÄVAUNUKILPI E-566 K, pari 1,10. 63017 PERÄVAUNUKILPI E-566, tarra, pari 0,02

KILVET K-1. TMT.Malinen Oy 63011 PERÄVAUNUKILPI E-1132 K 0,80. 63016 PERÄVAUNUKILPI E-566 K, pari 1,10. 63017 PERÄVAUNUKILPI E-566, tarra, pari 0,02 KILVET K-1 01/10 63011 PERÄVAUNUKILPI E-1132 K 0,80 63016 PERÄVAUNUKILPI E-566 K, pari 1,10 63017 PERÄVAUNUKILPI E-566, tarra, pari 0,02 63021 PERÄVAUNUKILPI E-283 K, sarja 1,39 63026 AUTOKILPI T-1132

Lisätiedot

Kuvatelineet. Roll-Up ja Banner Stand kuvatelineet

Kuvatelineet. Roll-Up ja Banner Stand kuvatelineet Kuvatelineet Roll-Up ja Banner Stand kuvatelineet Quick-Up Roll Basic Edullinen Roll-Up markkinointikampanjoihin Quick-Up Roll Basic 85 Versiot: Basic 85 Materiaali: Alumiini ja muovi Pystytys koko: pakkauskoko:

Lisätiedot

Teo llisuuspa per it. Paperit ja telineet. Paperit. Huipputuotteet tuotantoon, huoltoon ja kunnossapitoon. VP-SERVICE OY

Teo llisuuspa per it. Paperit ja telineet. Paperit. Huipputuotteet tuotantoon, huoltoon ja kunnossapitoon. VP-SERVICE OY Teo llisuuspa per it Paperit Paperit ja telineet Puh. (09) 878 9160 Faksi (09) 878 91630 Paperit Teollisuuspaperit KÄSIPYYHKEET B25155 KÄSIPYYHEANNOSTELIJ Sekä ketju- että C-taitepaperille. Ketju

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot