Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Työpapereita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Työpapereita 13.8.2014"

Transkriptio

1 Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Työpapereita LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN - LISÄANALYYSEJÄ KOKO AINEISTOSTA

2 Selvityksen toteutus Selvitys toteutettiin yhdeksässä kunnassa Länsi- ja Keski-Uudellamaalla (Hanko, Inkoo, Siuntio, Lohja, PTKY Karviainen (Vihti ja Karkkila), Järvenpää, Hyvinkää ja Sipoo) Tavoitteena oli saada asiakkailta itseltään tietoa, näkemyksiä ja kokemuksia arjen sujuvuudesta ja kotihoidon palveluista. Lisäksi haluttiin saada asiakkaan oma ääni paremmin kuuluviin ja lisätä siten asiakkaan vaikutusmahdollisuutta ja osallisuutta omassa asiakasasiassaan. Selvityksen kohderyhmänä oli kuntien säännöllisen kotihoidon piirissä olevat -vuotta täyttäneet asiakkaat

3 Selvityksen toteutus Tiedot kerättiin strukturoidun keskustelun avulla, jonka toteuttivat asiakas ja hänen nimetty vastuuhoitajansa. Keskustelun jälkeen hoitaja siirsi keskustelun tiedot sähköiseen lomakkeeseen. Keskustelut toteutuivat (Hanko, Inkoo, Siuntio, Lohja, PTKY Karviainen, Hyvinkää ja Sipoo) ja (Järvenpää). Keskustelut käytiin 8 asiakkaan kanssa.

4 Onko asiakkaan ja hoitajan näkemys aamu/aamupäiväkäyntiajan muutoksesta yhteneväinen? ( %) Asiakkaan mielestä käyntiajan muutokselle ei ole esteitä Hoitajan arvion mukaan asiakkaan aamu/aamupäiväkäyntiajan muutos on mahdollista p<, 36 (3 %) Hoitajan arvion mukaan asiakkaan aamu/aamupäiväkäyntiajan muutos EI ole mahdollista

5 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan käyntiajan muutosta, jos hänen mielestään asiakkaan aamu/aamupäiväkäyntiä voidaan muuttaa? (2 %) (88 %) 2 2 Asiakkaan aamu/aamupäiväkäyntiajan muutos on hoitajan arvion mukaan mahdollista Hoitaja suunnittelee muuttavansa asiakkaan käyntiaikaa Hoitaja EI suunnittele muuttavansa asiakkaan käyntiaikaa p<,

6 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan aamu/aamupäiväkäyntiajan muutosta, jos sekä hän itse että asiakas arvioivat muutoksen olevan mahdollista? Asiakkaan aamu/aamupäiväkäyntiajan muutos on mahdollista sekä hoitajan että asiakkaan mielestä KYLLÄ 8 (2 %) Hoitaja suunnittelee muuttavansa asiakkaan käyntiaikaa Hoitaja EI suunnittele muuttavansa asiakkaan käyntiaikaa EI 66 (9 %)

7 Suunnitteleeko vastuuhoitaja muutoksia asiakkaan suun- tai hammashoitoon liittyvissä asioissa, jos asiakas kokee tarvitsevansa suun hoitoa / hammaslääkärin palveluita? (82 %) 2 Asiakas toivonut suun- tai hammashoitoa (8 %) Hoitaja suunnittelee muutosta asiakkaan suun- tai hammashoitoon liittyvissä asioissa Hoitaja EI suunnittele muutosta asiakkaan suun- tai hammashoitoon liittyvissä asioissa

8 Suunnitteleeko vastuuhoitaja yhteydenottoa/konsultaatiota eri ammattiryhmiin (esim. fysioterapeutti, toimintaterapeutti), jos asiakas kokee tarvitsevansa kuntoutuspalveluja (fysio-/toimintaterapia)? 6 3 Asiakas toivonut kuntoutuspalveluja 2 8 (8 %) Hoitaja suunnittelee yhteydenottoa/konsultaatiota eri ammattiryhmiin 8 6 Hoitaja ei suunnittele yhteydenottoa/konsultaatiota eri ammattiryhmiin (9 %)

9 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan ohjausta muistisairauksiin liittyvissä asioissa, jos asiakas kokee tarvitsevansa muistisairauksiin liittyvää ohjausta/tukea? 2 96 Asiakas toivonut muistisairauksiin liittyvää ohjausta ja tukea 8 Hoitaja suunnittelee asiakkaan ohjausta muistisairauksiin liittyvissä asioissa 6 3 (6 %) 39 ( %) Hoitaja EI suunnittele asiakkaan ohjausta muistisairauksiin liittyvissä asioissa

10 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan ulkoilumahdollisuuksien lisäämistä, jos asiakas kokee tarvitsevansa ulkoiluapua? ulkoiluapua 2 8 (, %) 9 (2, %) Hoitaja suunnittelee asiakkaan ulkoilumahdollisuuksien lisäämistä Hoitaja EI suunnittele asiakkaan ulkoilumahdollisuuksien lisäämistä

11 Suunnitteleeko vastuuhoitaja jalkahoitajan varaamista asiakkaalle, jos asiakas kokee tarvitsevansa jalkahoitajaa? ( %) jalkahoitajan palveluita Hoitaja suunnittelee jalkahoitajan varaamista asiakkaalle (26 %) Hoitaja EI suunnittele jalkahoitajan varaamista asiakkaalle

12 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan ohjaamista/avustamista hakemaan/ostamaan palveluita kolmannelta sektorilta, jos asiakas kokee tarvitsevansa vapaaehtoisen ystävän? 9 9 vapaaehtoisen ystävän 8 6 ( %) (29 %) Hoitaja suunnittelee asiakkaan ohjaamista/avustamista hakemaan/ostamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. srk, järjestöt) Hoitaja Ei suunnittele asiakkaan ohjaamista/avustamista hakemaan/ostamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. srk, järjestöt)

13 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan ohjaamista/avustamista hakemaan/ostamaan palveluita kolmannelta sektorilta, jos asiakas kokee tarvitsevansa seurakunnan palveluja? 6 6 (83 %) seurakunnan palveluita ( %) Hoitaja suunnittelee asiakkaan ohjaamista/avustamista hakemaan/ostamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. srk, järjestöt) Hoitaja Ei suunnittele asiakkaan ohjaamista/avustamista hakemaan/ostamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. srk, järjestöt)

14 Suunnitteleeko vastuuhoitaja apuvälineiden hankkimista asiakkaalle, jos asiakas kokee, että hänellä ei ole käytössään riittävästi apuvälineitä? 2 3 Asiakas kokee, että hänellä ei ole käytössään riittävästi apuvälineitä (6 %) (36 %) Hoitaja suunnittelee, että asiakkaalle hankitaan apuvälineitä Hoitaja EI suunnittele, että asiakkaalle hankitaan apuvälineitä

15 Suunnitteleeko vastuuhoitaja muutoksia asiakkaan aistitoimintoihin liittyvissä asioissa, jos asiakas kokee tarvitsevansa kuulontutkimuksen tai näöntarkastuksen? 2 kuulontutkimuksen (83 %) Hoitaja suunnittelee muutoksia asiakkaan aistitoimintoihin liittyvissä asioissa 3 (83 %) Hoitaja Ei suunnittele muutoksia asiakkaan aistitoimintoihin liittyvissä asioissa näöntarkastuksen ( %) 3 ( %) Hoitaja suunnittelee muutoksia asiakkaan aistitoimintoihin liittyvissä asioissa Hoitaja Ei suunnittele muutoksia asiakkaan aistitoimintoihin liittyvissä asioissa

16 Suunnitteleeko vastuuhoitaja varaavansa ajan lääkärille tai olevansa lääkäriin yhteydessä asiakkaan tilanteesta, jos asiakas kokee tarvitsevansa kuulontutkimuksen tai näöntarkastuksen? lääkärintarkastuksen 2 Asiakkaalle varataan aika lääkärille 8 Asiakkaan tilanteesta ollaan yhteydessä lääkäriin (9 %) 2 ( %)

17 Kun asiakas kokee tarvitsevansa kauppapalvelua 9 93 kauppapalvelun 8 Asiakkaalle lisätään kotihoidon tukipalveluita Asiakas ohjataan/avustetaan ostamaan palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta Asiakas ohjataan/avustetaan hakemaan/osatamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. seurakunta, järjestöt)

18 Kun asiakas kokee tarvitsevansa ateriapalvelua 9 93 kauppapalvelun 8 6 Asiakkaalle lisätään kotihoidon tukipalveluita Asiakas ohjataan/avustetaan ostamaan palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta Asiakas ohjataan/avustetaan hakemaan/osatamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. seurakunta, järjestöt)

19 Kun asiakas kokee tarvitsevansa turvapalvelun 2 turvapuhelimen 8 Asiakkaalle lisätään kotihoidon tukipalveluita 6 36 Asiakas ohjataan/avustetaan ostamaan palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta Asiakas ohjataan/avustetaan hakemaan/osatamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. seurakunta, järjestöt)

20 Kun asiakas kokee tarvitsevansa siivouspalvelua 6 siivouspalvelun 2 Asiakkaalle lisätään kotihoidon tukipalveluita Asiakas ohjataan/avustetaan ostamaan palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta Asiakas ohjataan/avustetaan hakemaan/osatamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. seurakunta, järjestöt)

21 Kun asiakas kokee tarvitsevansa päivätoimintapalveluja päivätoimintaa 6 Asiakkaalle lisätään kotihoidon tukipalveluita Asiakas ohjataan/avustetaan ostamaan palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta Asiakas ohjataan/avustetaan hakemaan/osatamaan palveluita kolmannelta sektorilta (esim. seurakunta, järjestöt)

22 Kun asiakas kokee tarvitsevansa apua raha-asioiden hoitoon / edunvalvontaa 3 apua raha-asioiden hoitoon / edunvalvontaa Asiakkaan omaisiin/läheisiin ollaan yhteydessä Asiakasta ohjataan/avustetaan hakemaan sosiaalietuuksia

23 Suunnitteleeko vastuuhoitaja asiakkaan painon mittaamista, jos asiakas on ilmoittanut, että hänen painoaan ei seurata säännöllisesti? Asiakkaan painoa ei seurata säännöllisesti 2 Asiakkaan paino mitataan 2 3 (6 %)

24 Suunnitteleeko vastuuhoitaja liikuntasuunnitelman tekemistä asiakkaalle, jos asiakas on ilmaissut sellaisen haluavansa? 6 8 Asiakas haluaisi liikuntasuunnitelman Asiakkaalle tehdään liikuntasuunnitelma 3 26 ( %)

25 Pohdittavaa jatkotoimenpiteiden suunnittelemiseksi Ei-aikakriittisten käyntiaikojen muuttaminen on keskeinen asia ruuhkahuippujen purkamisessa ja kotihoidon päivittäisen toiminnan organisoinnin tehostamisessa Palvelutarpeen arvioinnin tulisi johtaa asiakkaan tarpeisiin vastaavaan palveluohjaukseen sekä kunnan palveluihin että muiden palveluntuottajien palveluihin. Kunnan omien palvelujen lisäksi muihin palveluihin liittyvää palveluohjausosaamista tulisi olla koko henkilöstöllä. Toimintakykyä tukevien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden aloittaminen olisi helpointa niiden asiakkaiden kohdalla, jotka ovat siihen motivoituneet (esim. haluavat liikuntasuunnitelman). Toimintakäytäntöjen muuttaminen edellyttää vahvaa johtamista ja jatkuvaa arviointia!

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

TOIMINTAPROSESSIEN SELKIYTTÄMINEN LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA

TOIMINTAPROSESSIEN SELKIYTTÄMINEN LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA TOIMINTAPROSESSIEN SELKIYTTÄMINEN LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA OHJAUSRYHMÄ 24.10.2014 Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Asiakkaalle arvoa tuottava työ (LEAN) Päivän työn organisoinnista nousseita

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Helsinki 14.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Tuula Ekholm ( LKU) Osallistava kehittämistyö Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistaa kaikkia

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: 11.3. milj. euroa 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Ehdot mm.: Yhteistyö muiden valtakunnallisten

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti )

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti ) KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti ) 25.10.2013 Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Tavoite: Ikääntynyt voi halutessaan asua kotona Osakokonaisuuden

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2015

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2015 AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2015 Taustaa Raportin aineisto perustuu kuntien itse antamiin tietoihin sekä muihin julkisista rekistereistä saatuihin tietoihin

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ IKÄIHMISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISOHJELMA ETELÄ-SUOMESSA

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ IKÄIHMISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISOHJELMA ETELÄ-SUOMESSA KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ IKÄIHMISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISOHJELMA ETELÄ-SUOMESSA 2013-2015 LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS LOPPUSEMINAARI 16.9.2015 Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Kaste /

Lisätiedot

VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN

VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN JOHDANTO Hanko, Inkoo, Siuntio, Lohja, PTKY Karviainen, Järvenpää ja Hyvinkää ovat mukana Kaste osaohjelmassa Kotona Kokonainen Elämä. Kunnat muodostavat toiminnallisen

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Palvelutarpeenarviointitilanteiden havainnointi

Palvelutarpeenarviointitilanteiden havainnointi Palvelutarpeenarviointitilanteiden havainnointi Havainnointikäyntien tausta 1. Havainnointikäyntejä tehtiin marras- joulukuussa 2013 yhteensä 22, näistä puolet Jyväskylässä 2. Havainnoinnit teki Oma tupa,

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden johtaja Hallinto- ja tukipalvelut Työllisyysyksikkö Työllisyyspäällikkö Työraide Projektipäällikkö Työvalmennusyksikkö Työvalmennuspäällikkö Työvoimanpalvelukeskus

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015 LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015 2015 Sisältö Lastensuojelun tila 2015 1. LASTENSUOJELUILMOITUKSET 2. LASTENSUOJELUN ASIAKKAAT 3. LASTENSUOJELUN KUSTANNUKSET 4. LASTENSUOJELUN PALVELURAKENNE

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

01.09.2015 Mia Lindberg

01.09.2015 Mia Lindberg 01.09.2015 Mia Lindberg Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Lähipalveluseminaari 1.9.2015 Mia Lindberg, Jykes Oy Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Monituottajamalli

Lisätiedot

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Tuottavuuden tunnusluvut Eteva Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Eteva kuntayhtymä 47 omistajakuntaa 26 kunnan alueella 150 toimipaikkaa

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Dnro:916/05.20.00/2014 Kh 9/21.12.2015 408 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Menettelytapasäännöksiä Vanhuspalveluissa ei subjektiivisia uusia oikeuksia

Lisätiedot

Vanhusten palvelutalot

Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Asunnot tarkoitettu päivittäin kotihoitoa tarvitseville Vantaan kaupungin palvelutalot on tarkoitettu ikäihmisille, jotka eivät pärjää kotonaan runsaankaan

Lisätiedot

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Hanke-esittely Kuosmanen Lauri, hankejohtaja Kurki Marjo, hankekoordinaattori Lepistö Päivi, hankesuunnittelija Positiivisuus Luottamus Yhtenäisyys

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2014

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2014 AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2014 Taustaa Raportin aineisto perustuu kuntien itse antamiin tietoihin sekä muihin julkisista rekistereistä saatuihin tietoihin

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN KUVAT PALVELUSUUNNITTELUSSA

ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN KUVAT PALVELUSUUNNITTELUSSA ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN KUVAT PALVELUSUUNNITTELUSSA Asiakkaan osallisuus kuntatoimijan näkökulmasta Miten vammaisen asiakkaan ääni kuuluu palveluissa? -työpaja 14.1.2013 Seinäjoki

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta A. Kotihoitopalvelut 1. Toimintaympäristö 1.1 Kotihoidon palvelut 1/7 Kotihoito kuuluu perusturvan toimialan, ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen kotona selviytymistä tukevien palveluiden tulosyksikköön.

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2007-2009 Utvecklingsenheten för välfärd i barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland 2007-2009 Keski-Uusimaa Hiiden

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA

SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA Elokuu 2014 1. Sosiaaliasiamiehen tehtävät Säädetty laissa: Lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, myöh. asiakaslaki) 24 :ssä sosiaaliasiamiehelle

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä 30.11.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu hanke (Asiakas-tuottajamalli) riitta.pylvanen@jykes.fi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Veteraanien palvelut Nurmes. Veteraaneja Nurmeksessa 81 henkilöä 2014

Veteraanien palvelut Nurmes. Veteraaneja Nurmeksessa 81 henkilöä 2014 Veteraanien palvelut Nurmes Veteraaneja Nurmeksessa 81 henkilöä 2014 Ikääntyneitten palvelut Ennaltaehkäisevät palvelut * seniorikortti oikeuttaa 1 kylpylä- ja kuntosalikäynti /vk, maksaa henkilölle 35

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.8.2013 11 Liite 1.4.4. VANTAAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT 1.9.2013 ALKAEN

Lisätiedot

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Hannikaisenkadun sosiaaliasema Asiakaskäynnit vuonna 2011 sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen

Lisätiedot

Inkoo. Kuntaraportti

Inkoo. Kuntaraportti Inkoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

Järvenpää. Kuntaraportti

Järvenpää. Kuntaraportti Järvenpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA

KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Kh 19.1.2015 25 KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Joulukuussa 2014 julkistetun sote-järjestämislakiluonnoksen mukaan kuntayhtymien on ilmoitettava

Lisätiedot

Sipoo. Kuntaraportti

Sipoo. Kuntaraportti Sipoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU Pirkanmaan osahankkeen Vammaisalan kehittämisfoorumi 19.11.2012 Tampere Miia Koski, Etevan Vammaispalveluhanke Etevan osahankkeen toimialue Asumispalvelut Työ- ja päivätoimintapalvelut

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

Porvoo. Kuntaraportti

Porvoo. Kuntaraportti Porvoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pornainen. Kuntaraportti

Pornainen. Kuntaraportti Pornainen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut:

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut: Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Lohja - forum 29.4.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu - hanke Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin kehittämisen ensimmäinen vaihe

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa

Lisätiedot

Pukkila. Kuntaraportti

Pukkila. Kuntaraportti Pukkila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä

Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä RAI- seminaari.9. Paasitorni, Helsinki Rauha Heikkilä 5.. Esityksen nimi / Tekijä 1 sisältö Kunta -vertailutietokanta

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot