Elokuun viimeinen sunnuntai Hattulan Pyhän Ristin kirkossa messu ja uutispuuro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elokuun viimeinen sunnuntai Hattulan Pyhän Ristin kirkossa messu ja uutispuuro"

Transkriptio

1 Elokuun viimeinen sunnuntai Hattulan Pyhän Ristin kirkossa messu ja uutispuuro Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset naiset houkuttelivat seurakuntalaisia ja jäseniä tuulettamaan kansallispukujaan. Aamu valkeni poutaisena, joskin syksyisen tuulisena ja kylmänä. Hattulan Pyhän Ristin kirkossa ei ole lämmitystä, joten oli muistettava pukeutua lämpimästi, villainen paita kansallispuvun puseron alle. Oli tarpeen, oli koko ajan lämmin olo.. Hattulan Pyhän Ristin kuoron vielä harjoitellessa messussa laulettavia lauluja, seurakuntalaisia alkoi saapua. Ilahduttavasti osalla oli kansallispuku yllä. Yhdistyksestämme 14 jäsentä osallistui messuun ja uutispuurolle. Heistä noin 10 saapui kansallispukuun pukeutuneena. Kylmä ympäristö ja tuulinen ilma vaati puvun päälle villaisen hartiahuivin, joten pukujen väriloisto ei päässyt täysin oikeuksiin Väkeä saapui runsaasti, kirkko melkein täyttyi osallistujista. Messussa oli liturgina Miikka Anttila, avustajana Virpi Järvinen, kanttorina Elina Remes sekä Hattulan Pyhän Ristin kuoro Ari Lehtosen johtamana. Uutispuuroa tarjoiltiin messun jälkeen kirkon pääportin vieressä

2 Pastori Miika Anttila esitteli messun kulun sekä osallistujat ja kertoi uutispuurotarjoilusta. Itsensä tutkiminen Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

3 Hattulan Pyhän Ristiin kuoron kuorolaisia (noin puolet) ja kuoronjohtaja Ari Lehtonen Kuoro lauloi: Luojan kaunein ajatus, Soi kunniaksi luojan ja Ehtoollisen aikana Kaikki katsovat sinua ja Leipä syö, viini juo

4 Luojan kaunein ajatus säv Maria Laakso, ssov. Jaakko Yli-Annala Kauan ennen kuin tänne synnyit sinut tunsi jo Jumala oli päiväsi pilvisinkin Hänen tiedossansa joka ainoa päiväsi jo ennen syntymääsi olet kuva rakkaudesta Luojan kaunein ajatus Soi kunniaksi luojan säv. Sibelius, san. Koskimies Soi kunniaksi Luojan nyt, virsi kiitoksen, tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen! Hän, Isä, rakkahasti ain vaalii luotujaan, ja kaiken taitavasti hän ohjaa tuolta taivaastaan. Ajatuksista Luojan synnyit tarkoituksen sait elämään joka hetkesi Hän on luonut tuntee myös matkan pään Hän on kaikessa kanssasi ja kantaa taakkojasi olet ihme, taivaan lapsi Luojan kaunein ajatus Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyy koskaan tutkimaan? Siis kiitos, Herra taivaan, kun lahjas meille toit ja päivän työhön, vaivaan taas puhtaan leivän soit. Suo, että ilomielin myös jaamme leipämme ja sydämin ja kielin sua lakkaamatta kiitämme.

5 Messun jälkeen nautittiin uutispuuroa Hattulan Pyhän Ristin kirkon sisäänkäyntiportin vieressä. Aurinko paistoi, mutta tuuli kylmästi. Puurohetki oli mukavan turiseva ja leppoisa. Puuro oli maukasta ja samettista - haudutettu pitkään. Viluisen oli hyvä nauttia kaikessa rauhassa kehoa lämmittävää kuumaa puuroa,

6 Hattulan Pyhän Ristin kirkko sijaitsee kauniilla paikalla Vainajaveden rannan läheisyydessä kirkkomäellä (ks. eka kuva). Toisella puolella näkyy silmää ilahduttava ja mieltä rauhoittava hämäläinen peltoaukeama. Tien vieressä kirkon läheisyydessä on aikoinaan seurakunnan toimintaan tiiviisti liittynyt A. F. Granstedtin suunnittelema vuonna 1840 valmistunut vaaleaksi rapattu kolmikerroksinen pitäjänmakasiini, jossa vuoteen 1902 toimi laina- ja köyhäinviljamakasiini. Sen rakentaja oli tyrväntöläinen Juhani Kajander. Siinä on nykyisin kirkon opastuskeskus ja kahvila.

7 Uutispuuron syönnin jälkeen oli mahdollista nauttia kahvia ja pullaa makasiini-rakennuksessa. Sisällä lämpimässä kahvikupposen ja pullan ääressä oli hyvä vaihtaa kokemuksia ja jutella tuttujen kanssa Kuvien kansallispukuiset jäsenet ovat Taina Kangas, Marjatta Kesäläinen ja Virpi Mikkola

8 Kirkon kiviaidan vieressä seisovat Marjatta Karjalainen, Riitta Kopra ja Marjatta Kesäläinen Tämän tarinan kuvat: Taina Kangas, Eila Mäensivu, Ari Lehtonen ja Maritta Päivinen Tarinan kokosi: Maritta Päivinen

Rintamanaisten valtakunnallinen

Rintamanaisten valtakunnallinen Rintamanaisten valtakunnallinen Perjantaina 6.6.2008 Jyväskylässä Päivän ohjelma 10.00-11.15 Ehtoollisjumalanpalvelus 11.30-13.15 Lounas seurakuntakeskuksessa 13.30-15.00 Päiväjuhla kirkkosalissa 15.00-15.30

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Genessaretin järvellä b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

Hämeenlinna Seudun Kalevalaisten Naisten pikkujoulu Inkalan kartanon (Hattula Katinalan kylä) pakarituvassa klo 15 17

Hämeenlinna Seudun Kalevalaisten Naisten pikkujoulu Inkalan kartanon (Hattula Katinalan kylä) pakarituvassa klo 15 17 Hämeenlinna Seudun Kalevalaisten Naisten pikkujoulu Inkalan kartanon (Hattula Katinalan kylä) pakarituvassa 25.11.2017 klo 15 17 19 yhdistyksemme jäsentä vietti pikkujoulua punaisessa pakarituvassa, joka

Lisätiedot

Tohtoripromootio Promootiojumalanpalvelus Juhlakulkueet Ohjelma

Tohtoripromootio Promootiojumalanpalvelus Juhlakulkueet Ohjelma Tohtoripromootio Promootiojumalanpalvelus Juhlakulkueet 18.5.2013 Ohjelma Tohtoripromootio klo 12.00 Saalastinsali JUHLAKULKUE T. Forsström: Castle Park March J. van der Roost: Arsenal Teekkaritorvet joht.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

NAISTEN PÄIVÄT LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA TOUKOK. 2 3 P:NÄ 1942 KEMIN TYÖVÄENTALOSSA.

NAISTEN PÄIVÄT LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA TOUKOK. 2 3 P:NÄ 1942 KEMIN TYÖVÄENTALOSSA. NAISTEN PÄIVÄT LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA TOUKOK. 2 3 P:NÄ 1942 KEMIN TYÖVÄENTALOSSA. LAUANTAINA KELLO 19 Tilaisuus 14-18 vuotiaille tytöille. OHJELMA: Alkusoitto yliopp. Liisa Rautiainen Avaussanat rehtori

Lisätiedot

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä. JUURIMESSU L = liturgi S = seurakunta Messun vuoropuheluosat lausutaan, ei lauleta. Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN PROMOOTIO JUHLAJUMALANPALVELUS HELSINGIN TUOMIOKIRKOSSA 14.5.2010

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN PROMOOTIO JUHLAJUMALANPALVELUS HELSINGIN TUOMIOKIRKOSSA 14.5.2010 OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN PROMOOTIO JUHLAJUMALANPALVELUS HELSINGIN TUOMIOKIRKOSSA 14.5.2010 JURIDISKA FAKULTETENS PROMOTION FESTGUDSTJÄNST I HELSINGFORS DOMKYRKA 14.5.2010 LAW FACULTY S CONFERMENT

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry - Toimintakertomus vuotta. Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2017

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry - Toimintakertomus vuotta. Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2017 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 33 vuotta Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2017 Kuvat: Suomen kansallispukunäyttelystä, Jyväskylä ja Hattulan Pyhän Ristin kirkossa elokuussa Yleistä Hämeenlinnan

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

P/E Meidän auttajamme on Her - ra, Rukoushetken rakenne noudattaa pienen rukoushetken kaavaa. Rakennetta voidaan käyttää soveltaen. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetken laulettavaksi merkityt

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry osa

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry osa Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1984 2014 osa 2. 1997-2008 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1984 2014 Tämä diasarja

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule

Lisätiedot

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa 8.2.2007 LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä

Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Minä näen sinut Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Kokkolan kirkossa 22.9.2013 Kokkolan suomalainen seurakunta Piispanmessu Kokkolan kirkossa 1. Alkuvirsi 502 2. Minä näen sinut -tunnuslaulu

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p Kesä 2018 Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p. 050 599 7335. 18.6.-1.7.2018 kirkko on avoinna joka päivä klo 9-13. Heinäkuussa kirkko on suljettu muutoin paitsi viikonloppuisin. 1.8.-5.8.2018 kirkko

Lisätiedot

*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää.

*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää. sä Vihtori ja hänen kissansa Pate hiljentyvät joulun viettoon pappilassa. Löydätkö kuvista 10 eroa? Voit lopuksi värittää toisen kuvista. *Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10 Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su 16.7.2017 klo 10 Alkusoitto Pelimannit Tervetulosanat Alkulaulu Niin ihanaa on ylistää 1. Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme, ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

VUONNA 2018 JULKAISTUT TUOTTEET. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu, ,

VUONNA 2018 JULKAISTUT TUOTTEET. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu, , VUONNA 2018 JULKAISTUT TUOTTEET KIRJAT ÄÄNITTEET UUSI JULKAISU MINUN HERRANI JA JUMALANI PÄÄSIÄISEN SANOMAA Toim. Anna Illikainen, Katri Isopahkala ja Olli Lohi ILMESTYNYT 27.2.2018 HINTA 22 Pääsiäiskirja

Lisätiedot

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C C E F G C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan C G C G Kuinka kauniisti kaiken teki

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Hakemistot Aiheiden mukaan

Hakemistot Aiheiden mukaan Hakemistot Aiheiden mukaan Ehdotukset ovat virikkeitä lisävihkon virsien monipuoliseen käyttöön. Virsistä voidaan valita laulettavaksi tarkoituksenmukaiset säkeistöt. Kirkkovuosi Adventti 1 as 918. Rauhan

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Lahdessa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010. kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Lahdessa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010. kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Lahdessa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010 Paikka: Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti OHJELMA 10.00-130 Messu 130-115 Lounasruokailu 130-15.00 Päiväjuhla 15.00-15.30

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu:

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu: LASTEN EHTOOLLINEN? (Ote 26.7.2016 ystävälle lähetetystä kirjeestä.) Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@ gen.fi kotisivu: www.gen.fi Lasten osallistuminen

Lisätiedot

Hyvä messuvieras. Mukavaa messupäivää!

Hyvä messuvieras. Mukavaa messupäivää! Hyvä messuvieras Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen maaseudun elämään tänne Joroisiin. Maaseutu tarjoaa upeat puitteet niin asumiseen, työhön, kuin vapaa-aikaankin. Messuilla on esillä taatusti jokaiselle

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät #ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO

DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO MUSIIKKI: Club For Five Kuva: Miikka Kiminki La 11.5.2019 klo 15.00 Liedon kirkolla DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO Lauantaina 11.5.2019 klo 15.00 Liedon kirkolla PARAATI Lähtö Turusta

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO

DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO La 12.5.2018 klo 15.00 Liedon kirkolla DRIVE IN - MOTORISTIKIRKKO Lauantaina 12.5.2018 klo 15.00 Liedon kirkolla PARAATI Lähtö Turusta Kupittaalta klo 13.30, ryhmät lähtevät

Lisätiedot

KOKOUS Nro AIKA kello kahvit kello alkaen PAIKKA Pappilanniemi

KOKOUS Nro AIKA kello kahvit kello alkaen PAIKKA Pappilanniemi Hattulan seurakunta Kirkkovaltuusto KOKOUS Nro 1-2017 AIKA 16.1.2017 kello 18.00 18.55 kahvit kello 17.30 alkaen PAIKKA Pappilanniemi Valtuutetut Läsnä Poissa Kirkkoneuvosto Läsnä Poissa Ahola Mirka Järvinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1984 2014 osa 1. 1984 1996

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1984 2014 osa 1. 1984 1996 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1984 2014 osa 1. 1984 1996 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1984 2014 Tämä diasarja

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen Onnittelut teille kahdelle, jotka olette halunneet jatkaa elämäänne yhdessä. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako.

Lisätiedot

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle Postia Jeesukselle Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ 30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET RUKOUKSIA ERI TILAISUUKSISSA Sairaan puolesta Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA-

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ SEINÄJOELLA. tiistaina 12. kesäkuuta 2012

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ SEINÄJOELLA. tiistaina 12. kesäkuuta 2012 Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ SEINÄJOELLA tiistaina 1 kesäkuuta 2012 Seinäjoen kirkko Lakeuden Risti ja seurakuntakeskus, Koulukatu 24, Seinäjoki OHJELMA 10.00-130 Messu 130-100 Lounasruokailu

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Marina Kostik. Joulu. Naiskuorolle

Marina Kostik. Joulu. Naiskuorolle 32 758 Marina Kostik Joulu Naiskuorolle 2017 Copyright by the Composer All Rights Reserved No part of this publication may be copied or reproduced in any form or by any means without the prior permission

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Rajoitusten voittaminen 08:30 Derek Prince: Jumala. pitää seurakuntaa Sivu 1/5

08:00 Herätyksen läpimurto: Rajoitusten voittaminen 08:30 Derek Prince: Jumala. pitää seurakuntaa Sivu 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 15 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Jari Korpela Lapualta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 54-57 08:40 Armon kalliolla: Suurinta rakkautta ihmistä kohtaan 09:00

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot