31. joulukuuta. Hyvää uutta vuotta! 18:18 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin. HellDone

Transkriptio

1 31. joulukuuta Hyvää uutta vuotta! 18:18 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin HellDone Vuodenvaihteen juhlallisuudet aloitettiin vahvoilla äijäkitarisoilla. Teemaan sopivasti Kake kokkasi uudella rasvakeittimellään rasvaa proteiiniytimillä. Lautasella oli tolkuton keko wingssejä, mozzarellatikkuja ja sipulirenkaita. Miesten ruokaa. Otin annoksesta kuvankin, mutta pienen pohdinnan jälkeen päädyin sensuuriin - joku raja on silläkin mitä voi julkisesti näyttää. Taustamusiikkina kansannousulle kuunneltiin Children of Bodomin ja Queens of The Stone Agen livejä. Illansuussa kotipitäjän taksi kyyditsi meidät jonnekin Tavastian kulmille. Juuri oikeaan aikaan, sillä HellDone-festarin lauantai-illan kohokohta oli sijoitettu heti kärkeen. Metallican jälkeen Piirpauketta nauhalta. Sitten Amorphista livenä. Amorphis on tyylikäs orkesteri. Levyjen sovitukselliset ratkaisut eivät siirry elävään tilanteeseen, mutta esiintymisessä ei tingitä. Holopaisen ja Koivusaaren kitarat soivat näpsäkästi toisiaan täydentäen. Rytmiryhmä polkee rouheasti. Tomi Joutsenen tulo laulajaksi on tuonut sanojen taakse moniulotteisuutta. Taustalaulua ei käytännössä tarvita. Vain kappaleessa The Smoke basisti Etelävuori paikkasi viemäriörkkikorinan alkua jotta enkelikuorolainen solisti ehti asennoitua pimeän puolen estetiikkaan. Keikka päättyi nopeasti, ilman encoreja. Uudenvuodenyön keikka Oulun Club Teatriassa taisi vetää viihdyttäjäporukkaa kohti pohjoista. Minua häiritsee jatkuvasti se etten osaa erottaa Esa Holopaisen olemusta Jone Nikulan vastaavasta. Herra Nikulakin oli tänään paikalla, mutta keskittyi musiikin sijaan pienempiensä kiusaamiseen ja kiroiluun baarin puolella.

2 En ole koskaan ymmärtänyt Tavastian viehätystä. Paikka on ahdas, nuhjuinen läävä. Historiaan se kunnioitus kai pohjaa? Tavastian yleisökin oli tänään vaisua. Minäkin olin. Ja Kake, jolle olut ei maistunut, istumapaikka olisi pitänyt olla ja sauhukekin syttyi kokeneelta sauhuttelijalta filtteripäästä. Ikääntyminen ei ole minua toistaiseksi hirvittänyt. Tänään tuntui siltä että ehtoota eletään. Istuisin mieluusti siistissä konserttisalissa pehmoisilla jakkaroilla. Ahtautta en siedä enää ollenkaan. Enkä savua. Enkä melussa huutamista. Ja heti kotiin kun mahdollista. Olen keski-ikäinen paska. Keski-ikä näyttää hyvältä, keskiikä tuntuu tärkeältä, mutta keski-ikä on todella syvältä (The Original Lapinlahden Linnut). Ai niin, olihan siellä tällaistakin. Illan pääesiintyjäksi oli rahdattu kikkarapäisiä brittejä - Cavanaghin suvun vesseleitä pääosin. Anathemaa on helppo kuvailla raskaaksi Pink Floydiksi. Death metallia ja doom metallia soittavan orkesterin olemuksessa on ripaus on yhtäältä merseybeatia, toisaalta Spinal Tapia. Anathema ei varmaankaan ole huono viihdemusiikkiorkesteri. Minulle ensikosketus tuli vain väärään aikaan. Suomalaisen ryydikkään laadun jälkeen brittien sisäsiisteys vaikutti teennäiseltä. Tunnin verran sitä kuuntelimme. Sitten sateeseen ja taksilla Nurmijärvelle. Pojilla on edessään vuodenvaihteen häät (eivät keskenään nai, vaan osallistuvat), joten aikainen vetäytyminen sopi hyvin kuvaan. 3:37 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 30. joulukuuta Ihmisen poika Siinä hän on. Kolmentoista viikon ikäisenä. Heinäkuun alussa hänen olisi määrä ponkaista (toivottavasti) hieman viileämpään maailmaan. Kampaus kuin isällään. Aivot selvästi isommat - ei ehkä hakkaa hymyillen päätään kiveen isänsä tapaan. Minusta hän näyttää pojalta. Jos näin on, toivon kovasti että hänellä olisi myös vahva feminiininen puolensa. Kuvat näyttävät tosin jokaisella kerralla erilaisilta. Ne ovat epätodellisia. Kaikki tuntuu epätodelliselta. Kuin Masai Maran tai Grand Canyon maisemassa. Olemista dokumenttifilmin sisässä ilman omakohtaista kokemusta. Miten sitä osaa olla? Miten sitä osaa kantaa sen vastuun ja huolen joka ei pääty koskaan? Onneksi meillä on takanamme perimään satojen miljoonien vuosien kokemus jälkeläisten hoitamisesta. Kun aika koittaa, hormonit ja mielen rakenteet ohjaavat meitä samaan tapaan kuin ne ohjasivat Luna-kissaa, joka yhdessä yössä kasvoi pennusta äidiksi. Uudenvuodenlupaus on nyt helpompi kuin koskaan: yritän olla paras mahdollinen isä ja aviopuoliso. 13:44 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

3 28. joulukuuta Suuntailua: cafiaario Tulevan kesän kokeet vaativat paljon suunnittelua. Aikaa kuhunkin kokeeseen voi olla vain päivä tai pari. Nyt tiedetään, että hyönteissyöjälinnut liikkuvat kasvillisuudessa valikoivasti; toisille kasveille ne palaavat yhä uudelleen, jotkut ne jättävät tyystin tarkastamatta vaikka oksilla olisi meheviä kärpästoukkia. Syynä voivat olla: 1) lehtivauriot (ehkä myös UV-herkille silmille näkyvät fenolit) toimivat signaaleina ravinnosta, 2) tietyiltä kasvilajeilta löytyy yleensä enemmän tai helpommin ravintoa tai 3) ravinto on parempaa tietyiltä kasvilajeilta. Suunnittelin tänään kirjosiepon pesäpöntön edustalle sijoitettavaa cafeteriaa, jossa emot saavat valita millaisia ja millaiselta alustalta poimittuja hyönteisiä ne haluavat poikasilleen syöttää. Jotenkin olen onnistunut tärväämään tasan kymmenen vuotta sen suunnitteluun - ja todennut kokeen mahdottomaksi. Nyt luulen keksineeni ratkaisun, mitä en tietenkään voi paljastaa, sillä ihmiset rientäisivät tietysti tuhatpäisinä laumoina toteuttamaan pöllittyä ideaa. Kesällä nähdään miten homma toimii. Ei aivan turha päivä! 23:19 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin Suuntailua: munamankeli Kona Jake The Snake Lähes kaksivuotinen puntarointi fillarista alkaa saavuttaa kliimaksinsa. Trek XO osoittautui isokenkäiselle liian ahtaaksi joten päädyin Konaan. Muutkin ovat tehneet saman valinnan sillä merkin isän lempinimen mukaan nimetty Snake lienee Suomen myydyin cyclocrossari. Crossari sopii maantievempeleitä paremmin hiekkateille ja tarjoaa riittävästi kiinnityskohtia lokasuojien ja pienten laukkujen kaltaisille lisävarusteille. Snaken akseliväli on kohtalaisen pitkä ja ajoasento vähemmän agressiivinen, joten maisemien ja valokuvauksellisen materian katseluunkin voi kohottautua. Päätön veivaaminen kunnon kohottamiseksi ei ole mielekästä. Välillä pitää kartoittaa törmäpääskynpesiä ja ottaa vesieläinnäytteitä. Snaken signaalivihreä runko on häikäisevä. Heijastimia tarvita. Mikään normaalivaistoilla varustettu selkäjänteinen ei halua törmätä tällaiseen - myrkytyksen pelossa. Kelpaa tällä sotkea. 13:54 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

4 27. joulukuuta Humboldtin virrassa 175 vuotta ja muutama tunti sitten brittien kuninkaallisen laivaston priki HMS Beagle irtaantui Plymouthin laiturista kapteeni Robert FitzRoyn komentojen mukaan. Kannella etääntyvää kotimaataan katseli reilu parikymppinen Charles Robert Darwin. Päämääränä oli Etelä-Amerikan rannikko. Matka tuli muuttamaan maailman, mutta Darwinin mielessä maailma oli eteläisen Amerikan tuntemuksen osalta jo muutettu. Myöhemmässä kirjassaan The Zoology of The Voyage of HMS Beagle Darwin siteerasi ahkerasti aikansa yleisneron Alexander von Humboldtin kokemuksia omalta matkaltaan, osoittaen näin kunnioitusta esikuvalleen. Biologiaa ei ole ilman Darwinin lanseeraamaa evoluutioteoriaa. Humboldt puolestaan perusti akateemisen maantieteen yhdessä aikalaisensa Karl Ritterin kanssa. Darwin tunnetaan hyvin, mutta Humboldt on yhä arvoitus. Millainen mies kiinnostui ensimmäisenä alasta jota nyt opetan päivittäin lukiolaisille? Humboldt ei ole helppo tapaus. Hän hävitti koko kirjeenvaihtonsa, joten hänen ajatuksensa on luettavissa vain julkaisujen rivien väleistä tai aikalaisten kuvauksista. Humboldt ei malttanut nysvätä paikallaan, joten harva pystyi seuraamaan hänen toimiaan vuotta pidempään. Hänestä on kirjoitettu muutama arasteleva elämäkerta - tuoreimmat viitisen kymmentä vuotta sitten. Kattavin tarina Lives of The Brothers Humboldt on saatavissa verkosta, samoin kuin Humboldtin keskeinen tuotanto. Neron syvin olemus jäänee kuitenkin ikuisesti arvoitukseksi. Faktat sentään tunnetaan. Friedrich Heinrich Alexander Freiherr von Humboldt syntyi Preussin armeijan upseerin ja ranskalaisen hugenottiperheen tyttären kuopukseksi Isän kuoleman jälkeen äiti kasvatti poikansa Alexanderin ja Wilhelmin tiukkaan calvinistiseen kuriin. Kuten niin usein, nuori nero oli surkea opiskelija, joka selviytyi poliittisesta historiasta, taloustieteistä, insinööritieteistä ja klassisista opinnoista vain äitinsä painostuksesta. Sitten kasvitiede kolahti. Mieli alkoi palaa eksoottisemmille yhteytysmaille. Opiskelu Göttingenin yliopistossa upotti hänet lopulta kasvien, eläinten ja kivien maailmaan. Kun tuleva poliitikko, filosofi ja lingvistikko William teki uraa Saksassa, Alexander suuntasi äidiltä perimänsä säätiön rahoilla kustantamansa matkan keskiseen ja eteläiseen Amerikkaan Yhdessä kasvitieteilijä Bonplandin kanssa retkue palasi Saksaan mukanaan käsittämätön määrä uutta tietoa lähes kaikilta luonnontieteen aloilta, teoreettista fysiikkaa ehkä lukuun ottamatta. Kierrettyään maailmaa Amazonilta Jeniseille hän aloitti massiivisen Kosmos-kirjasarjansa kirjoittamisen vuonna 1820 ja julkaisemisen vuonna Elämänsä loppuvaiheet Humboldt vietti pääosin kotimaassaan kirjoittaen, hoitaen professuuriaan ja toimien erilaisissa poliittisissa ja diplomaattisissa tehtävissä. Hänellä oli hyvät suhteet niin Euroopan kuin Amerikankin poliitikkoihin - Ludwig Filipistä Thomas Jeffersoniin. Vuoden 1857 lievän halvaantumisen seurauksena Humboldtin terveys alkoi pettää. Hän kuoli arvostettuna moniosaajana. Mikä ajoi miehen sellaiseen paloon? Hän oli taitava kaikessa mihin hän ryhtyi. Ja hän ryhtyi kaikkeen - öljyvärimaalauksesta mittalaitteiden kehittämiseen ja rauhanneuvotteluihin. Muutamaa lyhytaikaista suhdetta lukuun ottamatta hän ei elänyt parisuhteessa. Sen sijaan tiedetään että hän eli vahvassa yhteydessä Berliinin homoseksuaaliseen alakulttuuriin. Hänen saavutuksensa viittaavat keskittyneeseen ja sisäänpäin kääntyneeseen luonteeseen. Todellisuus oli aivan muuta. Humboldtilla oli lukematon määrä ystäviä - hän ei ilmeisesti menettänyt heistä yhtään eikä hänellä ollut tunnettuja vihamiehiä. Hän oli humanisti, joka puolusti ihmisarvoa - orjuus oli hänelle punainen vaate, samoin kaivostyöläisten olosuhteet. Hänet voi huoletta nostaa vähintään Goethen ja Da Vincin rinnalle. Yhtä selvää kuvaa hänestä ei tulla koskaan saamaan. 16:31 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

5 26. joulukuuta Kunnon ihmiset haudoillaan Syödään puuroa aamulla, siivotaan vuoden töfnät, käydään hautausmaalla, saunotaan pakastetun vihdan kannustamana, syödään piikkilootaa ja sianpersettä, jaetaan puketit, kerätään kulutusyhteiskunnan symboleja jätesäkeittäin, pannaan kertakäyttöiset pörrösukat jalkaan, syödään pahoja suklaita että saadaan oikeutus rasian ainoaan hyvään, ollaan ihan vaan tuppisuina ja luetaan sotakirjoja (kun itäisen maan piippalakkiset miehet saapuivat tuliaisinaan rikinkatkua, kuolemaa ja murhamiehiä). Tällaisena suomalaista joulua on kuvattu kansainvälisillä foorumeilla. Niin romanttista. Puuro ja saunominen jäivät tällä kertaa välistä, mutta muuten mentiin perinteen mukaan. Sanokoot ulkomaanelävät mitä tahansa, hautausmaakäynti on joulun perinteistä se josta viimeiseksi luopuisin. Tungeksiva väkijoukko Vantaan Pyhän Laurin kirkolla valoi luottamusta tulevaisuuteen ja sukupolvien ketjun katkeamattomuuteen. Hymyileviä anorektisia pissisblondeja kuolemanvakavien ylipainoisten kravattisusi-isensä kanssa. Noiden keskiarvohan on normaali ihminen! Suomalainen perhe ei ole missään niin tiivis yksikkö kuin suvun haudalla. Kirkon ovella minuun tarttui väkisinsisäänheittäjä, joka repi nutusta kohti Herran huonetta vaikken ollut palvontamielellä ollenkaan. Sisällä tarjottiin kai ruumista ja verta. Illan aterialla nautittiin perinteisten jouluruokien lisäksi maukkaita herkkuja: kutuja (joukkomurhattuja kaloja), juustoja, savukalaa ja kylmäsavuporoa. Vaikka olimme koolla aikuisporukalla, lahjojen vaihtaminen oli eri jännää. Katilta sain lahjaksi pyjaman, ylellisyystuotteen jollaista minulla ei ole koskaan ollut - enkä tästä luovu. Eilen köllöteltiin pörrösoffalla ja katseltiin Täällä Pohjan Tähden Alla -sarjan jatkoksi Akseli ja Elina. Itkin suomalaisen kauneuden edessä - taisi kyynel jos toinenkin vierähtää Katinkin silmäkulmasta. Katin uuvuttua istahdin pyjamassani ja pörrösukissani nojatuoliin, siemalin Porteria ja katselin DVD:ltä Komisario Morsen neljättä tuotantokautta. Tuli aristokraattinen olo. Sikari vain huuleen hulmuamaan, niin minua ei olisi erottanut Paasikivestä. Lukemiseen voimat eivät vielä riittäneet. Kun univelat korkoineen on pian maksettu, pääsen vihdoin kirjojen pariin. Aion lukea uudelleen Jared Diamondin kirjat (Guns, Germs and Steel ja Collapse) ja Suomen- ja Maailmanhistorian Pikkujättiläiset. Yleissivistykseksi. Sellaiselle on näköjään kysyntää. Aattoillan viihteestä vastannut pikkuveljen lahja - Trivial Pursuit -tyyppinen Suomi -tietokilpailu herätti todellisuuteen. Oli kitkeränkiehtovaa havaita, etten vastannut kertaakaaan täysin oikein luonnontieteen ja maantieteen kysymyksiin. En tiennyt ahman hännän pituutta, Päijänteen pinta-alaa, enkä vuodessa syntyvien karhupentueiden määrää. Yli kymmenvuotinen biologian opiskelu ei auttanut. Eikä se että olen syksyn aikana valittanut siitä ettei elämääni mahdu muuta kuin maantieteen opetusta. Trivia ja tiede ovat nykyisin käsittämättömän kaukana toisistaan. Maantieteilijältä on aivan turha tentata pääkaupunkeja - tai tilastotieteilijältä työttömyysprosentteja. Harva biologi tuntee lintuja, kasveja tai perhosia. Kulttuuri, urheilu, yleistieto, ja jotenkuten historiakin sujuivat hyvin. Niistä ei kannata tehdä ammattia. 23:18 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 24. joulukuuta Rauhallista joulua!

6 23. joulukuuta Jouluaattona kännissä Eilinen pukkius oli minulle oli ensimmäinen positiivinen muisto parran takaa. Alle kymmenvuotiaana olin mummolassa valokuvien perusteella säälittävän taaperona kääpiöpukkina. Nurin käännettyyn toppatakkiin ja pahvinaamariin perustunut näytös upposi silti pikkuveljeen. Toinen kokemus keikkapukkina paljon myöhemmin pysäytti. Perheen vanhempien perinteenä oli ilmeisesti perskännit aattoiltana. Äiti makasi pöydän alla ja isä nuokkui tuolissa kun kolkuttelin oveen. Lapsille oli annettu muutama lahja etukäteen. He leikkivät omassa huoneessaan. Ruokaa ei ollut. Sen enempää isän mölinää kuuntelematta jaoin lapsille lahjat. Keittiöstä löytyi tarpeet voikkosiin. Kyyneleet hieman kovettuneen reissumiehen päällä muistuttivat siitä miten äiti oli evästänyt minut samanlaisella leivällä pienen maailman kaatuessa. Vietin lasten kanssa puolisen tuntia. Lopulta oli jatkettava matkaa. Tunsin syyllisyyttä siitä että olin saanut lapset nauramaan. Olin kuin opettajan sijainen joka kerää mukavuudellaan pisteet kotiin joutumatta koskaan kantamaan vastuuta. Hyvähän minun oli jeesustella, lapsettoman opiskelijarentun. Vaikka sairaus vei lopulta itseltänikin kyvyn nauttia joulusta, muisto noista lapsista on kalvanut mieltä samean usvan läpi. Joulun pitäisi olla yhdessäolon aikaa, perhe keskipisteenä. Tänäkin jouluna turvakodit ruuhkautuvat tiistain-keskiviikon tienoilla apua hakevista rikottujen perheiden äideistä ja lapsista. Jostain syystä (työ)elämän murjoma suomalainen mies kääntää sikamaisten pomojen ja työkavereiden tölväisyt kimmokkeena perheeseensä, sen sijaan että saisi voimaa niistä jotka häntä arvostavat. Onneksi turvakodit päivystävät. Vaan jos molemmat vanhemmat päättävät irrottautua pahasta todellisuudesta kemiallisesti - onko joulupukki silloin ainoa joka saa tietää lasten kohtalosta? 23:18 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 22. joulukuuta Joululoma! Kauan odotettu joululoma alkoi. Toikkaroin koulupäivän aikana käytävillä ja ruokalassa joulupukkina niin ettei oppitunneista tullut mitään. Reippaiden tonttujen avustuksella tuli jaettua 4000 karkkia pääosin tuhmille lukiolaisille. Naamari hiosti ja suuhun tunkeva parta löyhkäsi. Ihan hyvä tapa päättää lukukausi kuitenkin - ei ollut kovin terävä ajatus edes järjestää oppitunteja silloin kun kaikissa muissa kouluissa vietetään joulujuhlaa. Tikkurilan lukiossa ei vain ole sellaista tilaa, johon kaikki mahtuisivat juhlallisesti istumaan. Koulupäivä sentään päätettiin virallisesti henkilökunnan kahveilla ja eläköitymisjuhlallisuuksilla. Lomillelompskukitukset ovat aina hauskoja: korkeimmissa asemissa olevat palkitsevat toisiaan ja kansa taputtaa. Mistä tuttua? Päivään mahtui suurta surua ja valonpilkahduksia. Opiskelijoita tulee ikävä heti kun koulun ovet sulkeutuvat takana. Niin kävi viime keväänä Järvenpäässä, niin tulee käymään huhtikuussa Tikkurilassa. Niin se vain on - ihminen muuttuu tylsäksi kun laskuja alkaa kolahdella omasta postiluukusta. Opiskelijoiden jutut ennen tunnin alkua ovat parasta. Opettajien pikkujoulumuistoja ei jaksa ollenkaan. 23:02 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin Puntti polttaa Joululahjasäntäilyn ohessa lahjoin hieman itseänikin. Sijoitin vajaat 12 euroa viimeiseen puuttuvaan Juicen CD-levyyn: Pyromaani palaa rikospaikalle. Vanhan C-kasetin nauharulla on levinnyt ja krahnaa reunoja ikävästi reunoja vasten. Välityöksi haukuttu pyromaani on minulle merkittävin Juice-levy, sillä se ilmestyi pian sen jälkeen kun olin löytänyt Juicen musiikin. Aiemmin ilmestynyt Boogieteorian alkeet oli hajanainen rosolli sillillä ja sipulilla, mutta hykerryttävä klassikko. Sellaisia kappaleita kuin Labradorinnoutajan vapaapäivä, Bluesia Pieksämäen asemalla, Risainen elämä ja Kuinka Jumalaa pilkataan samalla levyllä! Pyromaania seurannut Yölento oli puolestaan synkkäsävyinen, yhtenäinen taideteos. Rippikoulupastorini, nykyisen Iitin kirkkoherran mielestä vuoden 1996 paras gospel-levy. Pyromaanin aikaan Puntti Valtonen oli lähdössä opiskelemaan ja Sakari Kuosmanen oli tulossa tilalle. Molemmat ovat Pyromaanilla mukana ja tuhdisti soiva Grand Slam parhaimmillaan. Samoin Juicen tekstit. Jenkka uskon puhdistamisesta on hauska, Isoisän hinttipussi ei niinkään. Turvallisuus & yhteistyö on omassa ajassaan oivaltava, ajaton Musta aurinko nousee

7 taas yksi Juicen päätöistä. Se on enemmän kuin sanaleikki, paljon isompi kappale kuin Aamu alkaa aalla. Ila Louerannan raastavasti laulama Mimosan hipiä on esimakua tulevasta Yölennosta. Kappaleiden väleissä kirkkoa polttavat SDP:n osaston avustuksella Peltsi-vainaa ja Puntti. Levyn helmi on kuitenkin Pyhä toimitus, joka välimerkitettynä menee näin: Maailman kyliin mä väsyin, ota syliin. Sun kätes otsaani viilentää. Sano jotain näin katveessa sotain, niin pääsen lähemmäksi elämää. Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää. Oot niin avoin sä miljoonin tavoin. Mua kiskot lähemmäksi elämää. Ota viini ja juo se on elämä mun. Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun. Luodut emme me olleet toisillemme; me kaiken loimme, loimme elämää. Ota viini ja juo se on elämä mun. Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun. Pääsen sisään näin voimaani lisään. Näin liikun lähemmäksi elämää. Kyynel valuu ja taas alkaa paluu. On tämä kaikki hyvin tärkeää. Vaivun uneen. Mun näät rauhoittuneen. Näin olen lähempänä elämää. On tämä 12 euron väärtti. 0:03 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 19. joulukuuta Pyramidit Viimeinen puristus ennen ansaittua joululomaa. Opiskelijoiden ja opettajien ilmeet kertovat turnausväsymyksestä, vaikka pupillia laajentanut valoilmiö nykikin tänään suupieliä takaviistoon. Minua ärsyttää ajanpuute joka estää kehittymisen. Mielessä on lista asioista joista olen huomannut olevani pihalla: tarkasta netistä ENSO-ilmiön tilanne, varmista hurrikaanien luokitus, tsekkaa uudistulokkaiden musta lista, lue lisää tornadoista. Aika ei ole riittänyt edes kirjojen poimimiseen hyllystä ja muutaman sivun lukemiseen. Tuntuu oudolta että tarvitsen lukion opettajana päähäni aivan eri määrän tietoa kuin yliopiston opettajana. Kysymys on vähintään kertaluokasta. Selitykseksi ei riitä vain aiheiden laajuusero (ekologia yliopistossa, maantiede ja biologia lukiossa). Oppimisessahan kysymys on suippenevasta pyramidista - rakennetaan edellisen päälle, mutta uuden oppiminen muuttuu jatkuvasti hankalammaksi. Kun lukion opetussuunnitelmia on rukattu, pyramidin suippenemista ei ole otettu riittävästi huomioon. On kurkotettu kohti tiedettä monessa oppineessa - yliopistossa tiedettä ei yleensä opiskella kuin yhdellä tai muutamalla alalla. Erinomaisesti lukion oppimäärän suorittanut on vielä ajattelun piikeissään kaukana professorista, mutta opittu massa on jo pääosin takana. Työnsä opetussuunnitelman mukaan tekevän lukion opettajankin on kurkotettava professorin piikkiin - vähintään kahden pyramidin huipulla. Vaatimustaso niin lukion opettajia kuin opiskelijoitakin kohtaan alkaa olla tapissa. Lääketieteen opiskelijat kertoivat: "...lukion jälkeen yliopistoopiskelu on huilailua ennen rankkaa työuraa". Joululoma kestää yhtä aikuislukion opetuskertaa lukuun ottamatta 16 vuorokautta, joten osa lukemattomista kirjoista muuttunee luetuiksi. Olen onnellisesti kutsumusammatissa - saan oman alan tietokirjoista samanlaisia rauhoittumisen ja haltioitumisen elämyksiä kuin fiktiosta. Ostin Huuto.netistä jo aikoja sitten vanhempia kirjoja (Iivari Leiviskän Maapallo ja sen luonnonolot ja Maailman kulttuurit ja maantiede, sekä Uunio Saalaksen omaelämäkerran ja isänsä retkien dokumentoinnin) jotka ovat odottaneet hyllyssä aivan liian pitkään. Kirjastosta lainasin aikoja sitten Johan Schmidtn Reality Shown ja John Lennonin elämäkerran. Ja onhan tuossa hyllyssä kuutisenkymmentä lukematonta kirjaa jatkuvasti karttuvasta elämäkertakokoelmasta. Huuto.netistä ostin Tauno Palon Käsi sydämellä ja Edwin Laineen eläkerta on kiikarissa. Tällä hetkellä eniten kutkuttaa kuitenkin egyptologia. Kivikasakirjoja on kasa odottamassa. Jos pakollinen lahjahäslinki onnistuu suunnitelmien mukaan torstaina, lauantaina laskeutuu lukurauha. 22:27 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 15. joulukuuta Ilmassa on jotain Myrskyää. Lämpömittari näyttää 9.7 C. Skodassa on kesärenkaat. Ruotsi kamppailee tulvia vastaan. Televisiossa näytetään toista osaa Spike Leen Katariina-myrskyä käsittelevästä dokumentista. Lehdet uutisoivat Jäämeren poikkeuksellisen nopeasta sulamisesta. Eilen A-talkissa keskusteltiin kasvihuoneilmiön voimistumisesta. Vaalien lähestymisen huomaa, sillä vakavasta aiheesta oli väännetty naurettava intto. Kylähullututkijan roolia kantoi geologi Boris Winterhalter, teknofriikkiä pikkutakkiääliötä esitti ydinenergianuorten Kari Kuusisto, substansseista vapautunutta viherpiipertäjää Meri Pukarinen ja tylsää vallitsevan tieteen edustajaa ilmatieteen laitoksen Mikko Alestalo. Korrekti Alestalo ei sanonut sitä mitä hänen olisi pitänyt: toimittaja ja muut keskustelijat olivat älyllisesti kääpiöitä jotka eivät kykene ymmärtämään meteorologien laatimia malleja ja niiden takana olevaa tilastotiedettä. Meidän kadunmiesten käsitys kasvihuoneilmiön voimistumisesta tulee jostain muualta kuin asian syvällisestä ymmärtämisestä. Meitä

8 ohjailevat sellaiset jotka luulevat ymmärtävänsä. Siis meitä vielä tyhmemmät. Opetan kasvihuoneilmiötä parhaillaan kahdella ympäristöekologian kurssilla Tikkurilan lukiossa, yhdellä hasardimaantieteen kurssilla Tikkurilassa ja yhdellä hasardimaantieteen kurssilla Klaukkalan aikuislukiossa. Kerrankin otollinen ajankohta. Rusinan kokoiset aivot vain brakaavat enkä saa aiheesta mitään sen ihmeempää irti. Opiskelijat kaipaisivat laadukkaampaa opetusta ja minä aikaa elää. Tikkurilan lukio on hieno koulu - minulle aivan liian hieno. Jatkuva kykyjen ylärajoilla taiteilu taittaa kaamossurullisen äijän reilusti riman alle. Opiskelijat antavat ansaittua kuraista palautetta, enkä voi muuta kuin ottaa sen nöyränä vastaan - parempaan en vain pysty. Odotan kovasti sitä hetkeä kun voin taas tehdä muutakin kuin valmistella ja pitää huonoja oppitunteja. Lamaantuneena ihmettelen kollegojen touhuja - se on pro-menoa jumalauta! Pöllin Timon blogista hupsun meemin. Yhteentoista kysymykseen pitää vastata jonkin bändin kappaleiden nimillä. On kunnianosoituksen aika, joten vaihdoin bändin artistiin. Mestarin itsensä tapaan itseironisesti. 1. Sukupuolesi? Sietämätön mies 2. Mikä on suurin unelmasi? Rakastellaan, Hypätään koskeen 3. Mitä inhoat? Paskaa, Kaksoiselämää 4. Millainen fiilis sinulla nyt on? Yhdentekevää 5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään? Keuhkoon pistää, Mikä hätänä? 6. Mistä asioista pidät? Ollaan ihmisiksi 7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi? Luonas kai olla saan, Anna mulle lovee 8. Missä haluaisit olla? Vie minut Paratiisiin 9. Kuvaile elämää? Kuusessa ollaan, Yhdessä itkien 10. Kuvaile itseäsi? On se kyllä hyvä 11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt? Mene kotiin Vuorokausi on näköjään jo vaihtunut. Uusi tuulinen, sateinen ja pimeä vuorokausi on taas edessä. Jos voimat riittävät, menemme työpäivän jälkeen rengastustoimistoon - sormuskauppaan. Neljänkymmenenkolmen vuorokauden kuluttua olemme säädyllinen aviopari. Nyt nukkumaan, jotta jaksan huomenna taas biodiversiteettiä, väestönkasvun ongelmia ja ilmakehän hasardeja. Kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen olen alkanut kaivata tuutulauluja. Tänään ipodissa soi taas kerran Sininen uni. 0:44 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 11. joulukuuta Säpinää Jopa on ollut viikonloppu. Tämän työntäyteisempää elämä ei voisi enää olla. Kati sentään ehti laittaa päivän aikana joulukoristeita ja leipoa. Heräsin lauantaiaamuna hieman ennen yhdeksää ja lähdin ajelemaan kohti Tikkurilaa. Tarkoituksena oli siivota pikkujoulujen jälkiä. Niitä ei juuri ollut. Kannoin pari pöytää ja kymmenkunta tuolia auditoriosta ruokalaan. Sitten takaisin Klaukkalaan ja kokeita arvostelemaan. Luin koepapereita kahteen saakka yöllä ja jatkoin heti aamulla. Juuri äsken sain viimeisen paperin valmiiden pinoon. Ranne on vihoitellut jo pari päivää, ja nyt se tuntuu tulehtuneen. Huomenna kello soi kuudelta. Opelilla Tikkurilaan painavan koululaukun, kahden valtavan koekassin ja 140 kahvileivän kanssa. Aamupäivän aikana kohtaan 180 opiskelijaa ja luovutan heille kurssin arvostelun - sen jonka eteen me kaikki näimme paljon vaivaa. Palautusaamupäivän jälkeen tarjoamme pedakahvit kollegoille. Sitten pidän yhden ympäristöekologian oppitunnin. Opetuspuhteen jälkeen siivoamme kahvittelun jäljet. Yritän osallistua samaan aikaan viestintä- ja mediaryhmän kokoukseen. Illan pimettyä siirtyminen Klaukkalan aikuislukiolle, ja siellä ihmisen biologian ja hasardimaantieteen oppitunnit (2 x 85 minuuttia). Kirjoittaisin tähän jotain järkevää, vaan en pysty. Elämässä tapahtuu niin paljon, että hämäläispojan pää on pyörällä. Kaikesta ei edes voi kirjoittaa ennen kuin aika on kypsä. Lisäys klo Ennustaminen pitäisi jättää eukoille. Vastoin yllä olevaa hehkutusta istun tyhjässä aikuislukion luokassa. Seinillä on uhanalaisten eläinten raatoja.takanurkassa irvistää tökerösti täytetty susi. Kirsun parkitseminen on haastavaa, se täyttäjän puolustukseksi todettakoon. Suden viereen on tökätty punatulkuilla ja kuukkelilla koristeltuja karahkoja ja surkeasti kuikeloiva pyrstötön merimetso. Kaikenlaista DDR:n ylijäämävaraston kamaa. Maantiedon luokassa ei ole yhtään karttaa! Mielessä pyörivät sisustusideat - oppimisympäristö voisi olla inspiroivakin. En voi asioihin vaikuttaa, mikä saattaa olla koulun talouden kannalta hyväkin.

9 Parhaillaan pitäisi käydä läpi ihmisen kehitystä koti nykyistä kroppaa. Ketään ei vain tullut kurssille. Aikuislukiossa opiskelijoita on alle sata, ja hekin tähän aikaan vuodesta väsyneitä. Uutisten mukaan puolet suomalaisista kärsii pimeyden aiheuttamasta väsymyksestä. Uskoisin että aikuislukion työelämän ja opiskelun välillä tasapainoilevien joukossa uupu on vielä tavallisempaa. Luulen vain että sama väestökato kävisi huhtikuussakin. Erityisesti aikupuolella lukio on kielikurssi matematiikalla terästettynä. Opiskelijat tietävät mitä tekevät, vaikka opot joskus ohjastavat oudoille raiteille. En oikein osaa riemuita enkä olla pettynyt. Vaakakupeissa ensiarvoisen tärkeä vapaa-aika ja kieltämättä tarpeeseen tuleva raha. Odottelen vielä hasardimaantieteen kurssia. Pitäisikö käydä kadulla houkuttelmassa porukkaa sisään vai hätistellä entisetkin tiehensä? Vaivannäkö yhden ja kahden kurssin eteen ei isosti poikkea, joten hyötysuhde laski tämän biologiaperuutuksen seurauksena aika tavalla. Vaan kutsumusammattihan tämä. Kuuluu puheen sorinaa - neljä opiskelijaa mantsan kurssille! 0:25 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 9. joulukuuta Hyvä Jumala! Laurean opiskelijat järjestivät tänään Tikkurilan lukiolla Gods' Fingers uskontotieteen messut. Panelikeskustelussa Hare Krishna -liikkeen, Pelastusarmeijan, juutalaisuuden, islamin ja luterilaisen kristinuskon edustajat kertoilivat uskonnostaan ja vastailivat opiskelijoiden kysymyksiin. Tilaisuus nojasi pitkälti Ruben Stillerin valovoimaan, mutta toimi erinomaisesti. Keskustelun jälkeen opiskelijat saivat kierrellä liikuntasalin messutapahtumissa uskontojen kioskeissa. Oma suhteeni uskontoihin on pyörinyt viime vuosina ateistien ja fundamentalistien ristiriidoissa ja uskontojen rajuissa hyökkäyksissä tiedettä vastaan. Tämä tilaisuus rauhoitti. Pelastusarmeijan edustajaa lukuunottamatta kaikki muistivat todeta panelissa, ettei heidän uskonnollinen ratkaisunsa ole välttämättä kaikille se oikea. Tärkeintä on kysyminen. Minulta on viime viikkojen aikana kysytty useampaankin kertaan, mikä on minun suhteeni Jumalaan. Minusta tuntuu että olen Hänen kanssaan poikkeuksellisen hyvissä väleissä. Jumala pudistelee päätään katsellessaan fanilaumansa päättömyyttä. Jumala nyökyttää Juice Leskiselle joka totesi ettei takajaloilleen nostettu ihminen ole vielä lammas, mutta takajaloilleen nostettua ihmisryhmää ei lammaslaumasta erota. Jumalaa kiinnostavat yksilöt. Hän antaa salaperäisesti myhäillen ymmärtää ettei ratkaisu ole uskossa eikä teoissa, vaan perimmäisen ihmisyyden etsinnässä. Häntä harmittaa Raamatun turhan hätäinen painatus - kustannustoimittajat kun pilasivat hyvän idean. Hän toivoo ettei häntä heiluttaisi enää koiraa - ettei ihmisyyden suojelemiseksi laadittua moraalisääntökokoelmaa käytettäisi itseisarvona, ihmistä vastaan. 1:05 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 8. joulukuuta Tänään oli samanlainen päivä kuin eilen ja huomenna Tuntilistoihin merkityt aamun kaksi oppituntia eivät kerro päivästä mitään. Työ on nyt toisaalla - vajoan koepinojen alle. Huomiseksi jää yksi matalampi pino, lauantaille korkean pinon puolikas, ja sunnuntaille loput. Takaraivossa jyskyttää tasapuolisuuden vaatimus: vireystason olisi pysyttävä koepaperista toiseen vakiona. Kasvottomaan robottiarviointiin en sentään kykene. Kokeen läpikäyminen on minulle kuin vuoropuhelu; viimeinen mahdollisuus tutustua ihmiseen jonka kanssa on vaihdettu kurssin aikana kenties vain muutama sana ja jokunen katse. Sen syvempään vuorovaikutukseen ei päästy aamun oppitunneillakaan. Pedagogisiin ihmeisiin ei toisaalta kannata siinä kaamoshorteessa juuri pyrkiä. Pidin ympäristöekologian kurssilla väsymyksen määrään nähden yllättävän virkeän luennon tieteellisen tutkimuksen tekemisestä. Hypoteettisdeduktiivisesta tieteentekemisen mallista. Opiskelijat eivät sanoneet sanaakaan, hymyilivät vain kun kysyin jotain. Seuraavalla maantieteen ykköskurssin tunnilla väki oli sentään herännyt. Aiheena kartat ja koordinaatit. Ryhmässä on positiivinen henki, mikä enteilee paitsi mutkattomia tunteja, myös parempaa lopputulosta. Tunnin lopuksi aloitettiin paluu perusteisiin - sijoitettiin järviä, jokia ja meriä kartalle. Tunsin helpotusta opiskelijoiden etsiessä Nepalia ja Amazon-jokea Afrikasta. Työpöydän täyttävistä koepapereista tiedän, että kurssin lopussa he vertailevat jo suvereenisti maailman eri osia täsmällisiä käsitteitä ja paikannimiä käyttäen, ja analysoivat rutinoituneesti maisemaa jollaista eivät ole koskaan nähneet. Noiden ihmisten maailmankuva tulee muuttumaan seuraavan kahden kuukauden aikana. Työ ei ole täysin turhaa. Ilman tuollaisia valonpilkahduksia ei puisevien päivien päättymätöntä ketjua juuri jaksaisikaan. Välitunnilla kuuntelin myhäillen opiskelijoiden tarinoita vaaleista ja äänestämisestä. Olen täysin samoilla linjoilla: julkkisehdokkaiden morkkaaminen on typerää. En tunne yhtään eduskuntavaaliehdokasta

10 henkilökohtaisesti, joten järkevin ratkaisu on äänestää julkkista. On jokin syy siihen miksi ihminen on julkkis. Hän osaa jotain todella hyvin. Hiihtää, hypätä kepin avulla, säveltää, olla edustava, organisoida aikansa, kestää kisapaineita, johtaa yritystä tai vain tuoda itseään esille. Jos kyvyt riittävät johonkin, eiköhän se politiikkakin taitu. Sitkeyttähän se vaatii. Ja esilläoloa. Laulutaitokaan ei olisi nykyaikana pahitteeksi - suurimman puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle esimerkiksi. Olen äänestänyt vaaleissa kaikkia keskeisiä puolueita Keskustaa, Vasemmistoliittoa ja Perssuomalaisia lukuun ottamatta. Viimeinen näistä saa jäädä vielä odottamaan karismaattista uusvennamoa, joten jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa. Älykäs seniori Claes Andersson tai oman pitäjän raikas ja charmantisti käyttäytyvä Pikku G. Kumpi? 0:38 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 7. joulukuuta Materiassa on henki Materialisti on sana jonka on tarkoitus loukata. Materialistia pidetään kylmänä ja kovana ihmisenä joka ei tunne sellaisia asioita kuten empatia ja rakkaus. Olen yhden sortin materialisti. Mielenkiintoista kohdata oikea materiauskovainen, totesi eräs katsomusaineisiin perehtynyt opettajakollega. Silti olen tuntenut sääliä niitä kohtaan jotka eivät ole. Empatiaa rakkauden puutteesta. He eivät voi aavistaa, millaisen rikkauden kahden todellisuuden yhteen nitominen voi tuottaa. Minulle kirja esineenä on elämys siinä missä lukeminen ja myötäeläminen. Pino linnunpönttöjä, Canon Digital Ixus 750 kamera, rautakanki, pullollinen pyretriiniä, Yamaha BB1000 bassokitara, saumausmassatuubi, sinivalkoinen köysivyyhti, 221-osainen poranteräsarja, kiipeilyvaljaat, musta ipod, purkki potkurivaseliinia, Marantzin Model 5030 C-kasettidekki. Ne ovat nostaneet syvempiä tunteita kuin monet ihmiset. Ihminenkään ei ole kemiallisten reaktioiden summana yhtään vähempää ihminen. Vaan paljon enemmän. Luonnontieteiden historia on ollut taistelua platonismia vastaan. Tunnustan avoimesti luonnontieteen väriä. Ideamaailma on todellisuuden kuiva yksinkertaistus. Platonistit halveksuvat kokonaista maailman puolikasta. Ne siat. 23:07 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 6. joulukuuta Let's Put The X in Xmas Varsin nyytyneen työpäivän päätteeksi laahustin eilen Studio 51:n Klaukkalan aikuislukion pikkujouluihin. Keuhkoista noussut raudan maku ja pistävä kipu piinasivat jo aamusta, joten tiesin ettei ilta venyisi kovin pitkäksi. Kollegoita on kuitenkin mukava morjenstaa, ja ohjelmakin vaikutti lupaavalta. Varsinaisia aikuislukion opettajia tuli lopulta paikalle minun lisäkseni vain yksi. Muut olivat Arkadian Yhteislyseon puolelta. Ensimmäiset kaksi tuntia oli tarkoitus viettää Jyrki Sukulan buffetmenun parissa. Voi tavaton miten paljon ilmaa mahtuu hypetyksen ja todellisuuden välille. Sapuskoilla oli hienoja nimiä, mutta makua niihin ei oltu onnistuttu ujuttamaan. Lohirilette & mallasleipächipsi, Siianmätiperunasalaatti, Dijon paahdettua häränselkää & punasipulisky, Oliivi-rucola quishe, Waldorfinsalaatti, Cesar-salaatti, Versosalaatti & tryffelivinaigrette ja Suklaa petit fours -lajitelma. Kokkisotagigolot korostavat yleensä raakaaineiden maun säilyttämistä. Jos he joskus maistaisivat ruokiaan, he huomaisivat ongelman silloin kun raaka-aineessa ei oikein ole makua. Lihasta sai sentään proteiineja ja Koff maistui Koffilta, mikä Alkon jouluoluiden jälkeen tarkoittaa lähinnä kaivonpumpun siemenvettä. No, pari tuntia tuli notkuttua lautanen kädessä lupaavaa ohjelmaa odotellessa. Heavy Xmas revyytä oli hehkutettu telkussa. Ei kai vain taas pettymys - kyllä. Juice Leskinen löysi Puntti Valtosen kemiläisen kapakan portailta ja poimi tämän Grand Slamin kitaristiksi koska tämä oli niin hassun näköinen. Siitä päivästä eiliseen Puntti on ollut hauska mies. Hän on laihtunut huomattavasti, mikä tunnetusti tuhoaa komiikan ihmisessä. Mikko Kivisen näkkileipädieettikin sen osoitti. Yhtään Punttia parempia eivät olleet muutkaan esiintyjät, vaikka mukana oli jopa kunnianarvoisa Juha Veijonen. Pohjamutia kuopaisi kuitenkin käsikirjoitus. Sisällötöntä paskaa. Kaatuilua, railakasta kiroilua, typyjä verkkosukissa, kännääviä joulupukkeja. Alleviivattua rasismin vastustamista, tyhmiä natseja ja kieroutuneita uskontoja lisäämässä katu-uskottavuutta. Joitain

11 pikkujouluillan jo varhain aloittaneita, Kalevi Sorsan solmiokokoelman ostaneita tämäkin nauratti. Hirvitys. Illan pelasti nelihenkinen bändi joka on käytännössä Jonna's Problem multi-intrumentalisti Timo Pratskinilla vahvistettuna. Kuuntelin sattumalta edellisenä iltana hyvin tarkkaan Lauri Porran bassottelua DVD:ltä Coitus Intin jälkeisissä ja CD:ltä raskaamman joulun riveissä, ja tutkiskelin tietoja netistä. Nyt ihmettelin virtuoosia muutaman metrin päästä aitiopaikalta. Paljoa Laurista jälkeen eivät jääneet ex-naikkari Tuomas Wäinölä kitarassa ja Santeri Saksala rummuissa. Esitys parani aina kun näyttelijät poistuivat lavalta. Pikkujouluajassa on omituista hyväksytty kevytkenkäisyys. Äijä-äijät tietävät, että pikkujouluna aidan takana vihertävää ruohoa on helppo jauhaa appeeksi ihan luvallisesti. Harmainkin toimistotäti muuttuu hutsuksi, ja hups miten suonikohjuja viehkeästi verhonneet glittersukkahousut ovatkin seuraavana aamuna riekaleina. Naiset eivät koskaan katso minua sillä silmällä - ristiriita pelottavan ja säälittävän olemuksen välillä on kai sietämätön. Eilen kuitenkin tunsin outoja vilkaisuja baarissa alveoleja rykiessäni. Paluumatkalla Kampissa viereeni istui lauma Vittumäoonkännissä-pissiksiä. Yksi tytöistä kysyi minulta tupakkaa muiden lähdettyä, ja pyysi sitten muiden puolesta anteeksi: "Me ollaan vain tällaisia pissiksiä". Keskustelu päätyi pian opiskeluun. Ysiluokkalaiseksi paljastunut tyttö kertoi tekevänsä aina läksyt ensin, ja lähtevänsä ryyppäämään vasta sitten. Keskiarvokin oli yhdeksän pintaan ja biologia kovasti kiinnostava aine. Keskustelimme tovin biologiasta, kun kävi ilmi että olen opettajaihmisiä. Kun kaverit huutelivat, tyttö kiitti kohteliaasti keskusteluseurasta ja hävisi massaan sidukalle. Jonkin matkan päässä istui ryhmä keski-ikäisiä pissistätejä kikattelemassa dildokaskuille. Ikä ei ole iästä kiinni, mutta jotenkin ihmiselle tekisi hyvää tajuta ajan kuluminen. Jyrkkä ei pissismummoille. 18:50 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 4. joulukuuta Puristus jatkuu Viikonloppu oli tarkoitus pyhittää kokeiden arviointiin. Yhtään koevastausta en lukenut, sillä aika kului uuden jakson valmisteluun. Pöydällä on tuommoiset 160 maantiedon koetta, saman verran harjoitustöitä, parikymmentä terveystiedon koetta ja muutama aikuislukion koe. Tapojeni mukaan tulen käyttämään 15 minuuttia jokaiseen niistä. Palautuspäivä on viikon kuluttua maanantaina. Ei, en aio ynnätä. Väliin mahtuvat aikuislukion pikkujoulut Studio 51:ssä. Ja Tikkurilan lukion pikkujoulutkin jotka joudun valitettavasti jättämään väliin. Huomenna edessä on taas uudenuutta, sillä aloitan ensimmäistä kertaa biologian ympäristöekologian kurssin. Kun samaan aikaan pyörii myös vieläkin hieman jäsentymätön hasardimaantiedon kurssi, ei auta mennä tyhjin käsin takki auki koululle. Viikon päästä starttaa aikuislukiokin, mikä tekee etenkin keskiviikkopäivistä mielenkiintoisia. Herätys hieman kuuden jälkeen ja ei kun Katin kanssa kohti Tikkurilaa. Päivän ensimmäinen ympäristöekologian kurssi alkaa kello 8.30 ja kestää 75 minuuttia. Luokanvaihto luonnonmaantieteen kurssille. Sitten hasardimaantiede, kulttuurimaantiede ja toinen ympäristöekologia. Kello on viimeisen tunnin päättyessä Kehä III:n ruuhkassa ehdimme nipin napin Klaukkalan aikuislukiolle. Ihmisen biologian kurssi alkaa kello Kello on kun keräilen tavaroitani aikuislukion biologian luokasta hasardimaantieteen kurssin päätteeksi. Kävelen kotiin iltayhdeksäksi. Seuraavana aamuna herätys on taas kuuden jälkeen, mutta ohjelmassa vain kaksi 75-minuuttista. Tahti on tappava, mutta sen jaksaa rajoitetun ajan. Helmikuun alusta lähtien on taas aikaa ajatella. Vedän Valmennuskeskuksessa huhtikuun lopussa muutaman teho-oppitunnin tiukalla tulosvastuulla. Tutkijan työt odottavat huhtikuun lopussa. Olen taas etuoikeutettu kun saan viettää kukkean toukokuun suomalaisessa luonnossa - joskaan en sitä silloin välttämättä ymmärrä. Tämän viikonlopun paras idea oli kurssitöiden suorittaminen blogimuodossa. Hasardimaantieteen kurssilla on perinteisesti tehty uutisanalyysityö; seurattu maailman katastrofeja. Tämä näyttää olevan erinomainen tapa pelastaa maailma - kurssin aikana ei yleensä tapahdu mitään hälyttävää. Ennen kurssia ja heti sen jälkeen vyöryvät rannoille tsunamit ja Exxon Valdezit. Kerran piti jopa hyväksyä Matti Nykäsen häämatkakin hasardiksi pakollisen kymmenen uutisen saavuttamiseksi. Nyt uskaltauduin kokeilemaan työtä uudestaan. Jos median touhuja analysoitaisiin blogissa lähes reaaliaikaisesti median omin keinoin, työstä voisi tulla tuoreempi. Voisimme päästä lähemmäs toimittajan maailmaa. 0:04 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 1. joulukuuta Ohi on! Big Brotherin finaali on käynnissä. En enää häpeä tunnustaa, että minusta on tullut uskollinen fani. Menin peräti äänestämään finaalissa. Annoin ainoan ääneni Kakille, joka on kieltämättä pervo sovinisti, mutta jolla

12 on tilannetajua johon tunnen sukulaisuutta. Ja siksi että hän itki saatuaan tiedon varhemmasta finaalista. Ja siksi että hän itki kuultuaan Varpunen jouluaamuna. Näin menin tekemään vaikka luomuvalitsisin Ollin tai Sarin jos kyse olisi ystävästä - ihmisestä. Ja Kaarlon jos kyse olisi kollegasta jonka kanssa pitäisi saada jotain aikaan. Kaki edustaa kahta helposti luokiteltavaa ihmistyyppiä, siinä missä monet muut vain yhtä. Big Brother todella mallintaa ihmiskuntaa pienoiskoossa - piirre joka ihastuttaa ja ärsyttää muuten niin vastenmielisessä tositeeveessä. Ihmisyyden evoluutiota paljon lukeneena talon tapahtumat ovat kuin oppikirjaesimerkki. Ja toivottavasti sellaisiksi päätyvätkin. Finaalilähetys alkoi dramaturgisesti ennustettavasti SubUrban Triben tunnarilla. Playback vitutti laulaja Villeä silminnähden. Pakollisten pulinoiden jälkeen talosta häädettiin ensimmäisenä Olli. Olli ei ole ärsyttänyt talon sisällä, sillä hän on übermukava. Katsojiin mukavat tyypit eivät vetoa. Eivät sellaiset jotka tuntevat avoimesti omantunnontuskia. Eivätkä kihlattunsa pettäjät luuserit. Vaan ristiriitaiset. Yksi ääni on liian vähän. Siksi ihmiset haluavat äänestää kahdella äänellä. Yhden jonkin puolesta, toisen jotain vastaan. Siksi veikkaan että voittaja on Sari (miesnaisasetelman pohjalta) tai Kari (pervonalleristiriidan perusteella). Seuraavaksi talosta häädettiinkin Kaarlo. Ihmiset eivät tykkää jos joku saa ansiotonta arvonnousua. Vaikka verbaaliakrobaatti Kaarlo oli toivotulla tavalla ristiriitainen, hän oli lusmuillut virpomalla kotonaan...hyvänen aika miten nopeasti BigBrotherin verkkosivu päivittyy, huomaan nyt ma. Kahden parhaan joukkoon voittoon on selviytynyt kaksi parasta - suomalaiset wannabeteinit ovat ihania. Ja voittaja on Sari - ylivoimaisesti. Hyvä ihminen voitti hyvän, mutta ristiriitaisen. Meillä on sittenkin toivoa! 22:12 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 29. marraskuuta Ohjelmaa Jukka Kemppinen kirjoitti tänään blogissaan widgeteistä, pienistä apuohjelmista jotka ovat parhaimmillaan perin mukavia, mutta joilla on niin ah helppo aiheuttaa ongelmia. Asensin vanhaan koneeseen jos jonkinlaista pirikelloa, säänäyttöä ja mediavimputinta sen kun netistä ilmaiseksi löysin. Lopulta oli käytettävä viimeistä keinoa, formatoitava kovalevy. Kemppisen kirjoitus herätti koneen tänään tarkastukseen. Nyt olen näköjään pysynyt nuhteessa - turhia hidasteita ei juuri ole. Mutta voi tavaton tuota ohjelmien määrää. Käytän päivittäin lähinnä Office 2003:n Wordia ja PowerPointia. Excelin käytön olen onnistunut jotenkin sivuuttamaan, vaikka taulukoiden väsääminen on ollut keskeinen osa työtäni jo yli kymmenen vuoden ajan. Laskutoimitukset hoitaa SPSS 12 tilasto-ohjelma ja kuviot piirtää SigmaPlot 8. Salkkukelpoiset dokumentit valmistaa Adobe Acrobat 7 Professional. Kuvankäsittely onkin sitten oma lohkonsa. En kykene päättämään Photoshop CS2:n ja Paint Shop Pro XI:n väliltä. Photoshoppiin löytyy paremmin vippasvinkkejä, kun taas PSP toimii vikkelämmin. Teen vähän molemmilla. Adobe Bridgen ajattelin opetella tässä joskus jotta kuviin tulisi jotakin järjestystä. Panasonic Lumix FZ30:n kuvat kohisevat niin paljon että ajan kaikki sillä otetut kuvat NeatImagen läpi. RAW-kuvia varten jokaisella kameramerkillä on tietysti omat konvertterinsa. HDR-kuvia olen opetellut tuottamaan Photomatix Pro -ohjelmalla vaikka työ onnistuisi Photoshopilla ihan hyvin. ColorPic 4 auttaa värien kanssa. Printtereitä varten on tietysti tukku ohjelmia mm. etikettien ja CD-aihioiden koristelemista varten. Elävä kuva taipuu muotoonsa käsittämättömän hitaalla Pinnacle Studio 10 Plus -ohjelmalla. Hitaus on ajanut minut yhä useammin Adobe Premiere Elements 2:n syliin. Vaikka tarkoitus on aloittaa luontoäänittely vasta tulevana kesänä, olen harjoitellut audiomaailmassa liikkumista äänittelemällä Swift Soundin Record Padilla, ja sähläämällä äänikortin mukana tulleella Cubase LE:llä, Swift Soundin MixPadilla ja SwiftSoundin WavePadilla. Swiftsoundin Golden Records puolestaan tuo vinyylejä digimaailmaan. WinZip 10 pakkaa ja Nero 7 polttelee ja hallitsee mediaa. Internet Explorer 7 vie uteliaan nettiin ja FileZilla 3 ahtaa lisää roinaa hyperavaruuteen. Firefox 2.0 on käytössä yhdestä syystä: satunnaisesti kivoja sivuja esiin kaivava Stumble on hyvää ajanvietettä. Kommunoikointia avustavat MSN Live Messenger, Skype 2.5 ja Outlook itunes 7 on ehdottomasti käytetyin ohjelma - se sisältää jo kappaletta. Mediaa pyörittävät myös Roxio DVDMax Player, QuickTime, RealPlayer ja Creative MediaSource Player. Windows Media Player 10 ja RealPlayer 10.5 ovat myös pakon sanelemina asennettuina vaikka en niistä niin välitä. Ja sitten tietysti erilaista korjaajaa, järjestelijää, tiedostomuunninta, vimpautinta. On ohjelmaa! Kaikki tarpeellisia? 17:08 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

13 Prekarjan kierre Hiljainen optimismi pitää yleensä valtaa. Joskus öisin nousee ahdistava pessimismi. Vuoden päästä olen ehkä työtön, ilman tietoa tulevaisuudesta. Työttömyys ei sinänsä pelota, vaan siitä irti rimpuilemiseen vaadittava ponnistus. Pisin työsuhteeni on ollut kuluva nelivuotinen akatemiatutkijan pesti. Muut työsuhteet ovat olleet pääosin vuoden mittaisia tai lyhyempiä. Koulutus riittää varsin harvoihin ammatteihin, työkokemus vielä harvempiin. Pohjimmiltaan olen fyysisen työn tekijä, lapiomies. Vaan laitapa 2000-luvun Suomessa lehteen ilmoitus lapiomies ilman alan koulutusta hakee töitä. Mikä helvetin lapio? Teknikkohan se on. Bobcatilla ajelee ja puhuu kahteen kännykkään yhtä aikaa. Kun bussikuskin, siivoojan tai marketin kassan ammatteja väheksytään, minä katselen matkan päästä ihaillen - miten taitavia ammattilaiset ovatkaan. Oma asenteeni on putkessa. En osaa kuvitella pärjääväni muissa ammateissa näiden nykyisten lisäksi. Biologin töihin vaadittavista päivityksistä olen pudonnut. Omaan versionumerooni ei oikeastaan edes tarjota päivityksiä. Neljää opetustyössä vietettyä vuotta ei kurottukaan kiinni kuten ajattelin. Akateeminen fossiloituminen alkoi heti karonkasta - nuoremmat ajoivat ohi. Lopulta perävalotkin katosivat horisontista. En ole vielä valmis toimimaan myöskään opettajan virassa. En ole kyennyt lyhyiden työsuhteiden aikana kehittämään omia taitojani. Ensimmäiset vuodet virkatyössä olisivat väistämättä opiskelua kantapään kautta. Työn vaihtaminen muutaman vuoden välein omasta tahdosta tarjoaa mahdollisuuden ottaa harppauksen ammattitaidossa. Työn vaihtaminen vuoden välein vie mahdollisuudet oppia ammattia. Vuoden aikana opitaan vain työpaikan vaihtamista. Pätkätöiden ongelma ei ole pätkittäisyys sinänsä, vaan se että pätkät ovat liian lyhyitä. Rutiineja ei ehdi muodostua. Minusta on tullut uuteen työyhteisöön ja uusiin tapoihin sopeutumisen ammattilainen. Mitä nyt? Huomaan siis olevani ammatiltani lukion biologian ja maantiedon sijaisopettaja. Olen valmis kun lehtorit ovat estyneitä. Osaan tehdä sijaisuuden mahdollisimman huomaamattomasti ja kykenen minimoimaan koululle aiheutuvat haitat. Voisiko kapeampaa osaamisaluetta olla? Meitä taitaa olla kasvava joukko. Sellaisia jotka vaihtavat joko pakon sanalemana tai omasta tahdostaan työtä kunnes ovat pudonneet kelkasta niin ammatillisesti kuin omassa elämässäänkin. Toiset jatkavat persoonallaan ikuisesti. Toisille käy huonommin. Prekariaattiaatteen ovat harmillisesti omineet anarkistit joita on syytetty wikipediadian mukaan "...elitismistä heidän edustajansa nimitettyä työehdoiltaan ja -oloiltaan heikkoja töitä "paskaduuneiksi", jollaisia heidän edustamansa ihmiset eivät suostu tai pakon edessä joutuvat tekemään." Jotenkin veikkaan että tulevaisuuden työelämän keskipisteeseen nousevat ammattikellujat, he jotka ovat valmiita tekemään kovaa työtä ilman takuuta huomisesta. Yhteiskunnan kehitys on kiinni heidän tarmostaan. 0:41 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 28. marraskuuta Hanhi lentää taas! Ensi sekuntien soundeista ja juoksutuksista käy selväksi: nyt ollaan lumihanhen (Anser caerulescens) selässä. Mini-moog, urut, huilu ja etäisen viileät melodiat sen tekevät. Vilkaisu Amorphiksen kotisivuille - todellakin, Esa Holopainen nimeää jazzprogeorkesteri Camelin instrumetaalilevyn The Snow Goose yhdeksi suosikkialbumikseen kautta aikain. The Snow Goose perustuu amerikkalaisen Paul Gallicon vuonna 1940 julkaisemaan novelliin. Tarinassa yksinäinen, Essexin soilla asuva kyttyräselkäinen Philip Rhayader löytää suolta haulikoilla haavoitetun lumihanhen. Yhdessä yhtä hyväsydämisen Fridan kanssa hän hoitaa linnun terveeksi. Hanhi La Princess Perdue ja Frida viettävät aikaansa Rhayaderin luona vain talvisin. Yksinäinen Rhayader lähtee sotaan brittisotilaiden avuksi hanhen lentäessä hänen päällään. Sankari kuitenkin kuolee yhdellä pelastusretkellään. Vain legenda hanhesta ja miehestä jää elämään. Amorphiksen Eclipse muodostaa yhden solmun samaisen tarinaperinteen monisyiseen verkkoon. Eclipsen juoni perustuu toisenlaisen sotasankarin, pellavapäisen Kullervon, surkeaan tarinaan. Tunnelmat viipyilevät alakulossa, räjähtäen sitten örkkiraivoon. Tomi Joutsen laulaa tunnelmat sukkahousuvingusta mörinään taitavasti Mike Patton -maneerein. Soundeista erottuu Camelin lisäksi Yesin ja Pink Floydin vaikutteita. Joissain kohdin äänessä tuntuu olevan Faith No More, sitten Sub Urban Tribe, sitten Sentenced, sitten Slayer tai kaikkien aikojen metallijyrä Stone. Jonkun häivähtävän hetken olin kuulevinani 80-luvun Deep Purplea. Synkissä suvannoissa soi Nick Cave. Amorphis on

14 omaperäinen populaarikulttuurille omimmalla tavalla: Eclipse yhdistelee kaikkea sellaista mitä ei voi yhdistää, mutta jotka sitten kuitenkin ovat erottamattomat. Nils Holgersson pitkässä gestaponahkatakissa. Seppä Ilmarinen Slayerin basistina. My Flying V kantele, perkele! Kappaleista kolahtivat ensin sinkkubiisi Two Moons ja yhtyeen oma suosikki The Smoke. Sitten kalevalalainen Leaves Scar ja tarttuvariffinen House of Sleep jossa hanhi lento tuntuu Kullervonkin yllä. Lopulta vaikeampi Perkele (The God of Fire). Maantieteen kokeiden lomassa arvosteltuna levyn kouluarvosanaksi napsahtaa 9+. Kymppiin olisi tarvittu joko peruspopkertosäkeiden harsiminen tai niiden tarttuvuuden hiominen kontrastien repimiseksi. Tällainen teos ei saisi muistuttaa Lordia millään tasolla. 19:34 Lisää kommentti Lue kommentit (2) Pysyvä linkki Lisää se blogiin 27. marraskuuta Paradigmat Biologinen tiede on hellyttävän ennustettavaa. Tehdään hätkähdyttävä löytö, isketään takaisin, päädytään kompromissiin ja unohdetaan koko juttu. Teesi, antiteesi, synteesi, ja paskat. Normaalitiede, vallankumous, uudet paradigmat, normaalitiede. Näinkö? Paradigmojen syklin lanseerannut Thomas Kuhn oli koulutukseltaan fyysikko. Fysiikassa jossa käänteet ovat jyrkempiä. Tehdään normaalitiedettä yleisesti hyväksyttyjen normien puitteissa, kunnes joku näkee tutut havainnot toisessa valossa. Vanha hylätään. Biologiassa kysymys on ennemminkin muodista. Raflaavan aiheen parissa viihdytään kunnes se on kaluttu lihoista tai näyttää vähäpätöiseltä. Kahlaajaparven tavoin joukko kääntyy kohti kartoittamatonta. Vanhaa ei osoiteta vääräksi, se unohdetaan. Vanhalle etologialle kävi näin käyttäytymisekologian vyöryessä. Samoin vanhalle embryologialle induktoreineen molekyylibiologin edetessä. Trooppiset sademetsät ovat olleet pitkään romahduksen partaalla. Kaikki tietävät vihreiden keuhkojen merkityksen. Sitten S. Joseph Wright ja Helene Muller-Landau asettuivat objektiivisuuspuuskassaan vastahankaan: tulevaisuudessa metsän tuhoutuminen hidastuu, uusiutuminen nopeutuu ja trooppisten sademetsien massasukupuutot vältetään (Biotropica 38: ). Aiemmasta poiketen tutkijat painottavat maaseudun väestöntiheyden kehitystä kokonaistiheyden sijaan. Kaupungistumisen edetessä myös metsille tuhoisa kaskiviljely tulee vähenemään. Kun huomioidaan sukupuuttojen viive metsäalan supistuessa ja jääkauden valikoiva vaikutus lajistoon (herkät lajit kuolivat jo vuotta sitten pienistä metsälaikuista), tilanne ei näytä ollenkaan pahalta. Tutkijat ovat kokeneita ja arvostettuja. Tutkimus perustuu empiirisiin mittauksiin ja on hienosti analysoitu. Tutkimuksella on siis painoarvoa, mikä tekee tilanteesta vaikean. Jos jokin siinä mättää, kuka vastaa rahanahneiden poliitikkojen johtopäätösten seurauksista - kun metsiä survotaan surutta? William F. Laurence ruotii Wrightin ja Muller-Landaun tutkimusta kriittisesti vielä julkaisemattomassa Trends in Ecology and Evolution -lehdessä. Laurencen mukaan: 1) malli ei ota huomioon mantereiden ulkopuolella olevia lajirikkaita keskittymiä, hotspotteja, 2) malli ei huomioi pieniä paikallispopulaatioita, 3) Wright ja Muller-Landau käyttävät analyysissään nettometsäpinta-alaa eivätkä huomioi metsän ikää, 4) ihmispopulaatioiden muutokset ovat epävarmoja, 5) teollistuminen ja globalisaatio voi muuttaa yksittäisen ihmisen vaikutusta metsiin, 6) myös kaupunkien laajeneminen edesauttaa metsien katoamista, 7) metsittäminen ei näytä lisääntyvän kehitysmaissa ja 8) mallissa ei oteta huomioon muita metsien muutoksia kuin pinta-ala. Lisäksi Laurence painottaa varovaisuusperiaatetta. Parempi olla ölisemättä kun tulevaisuus on kyseessä. Lopputulos on taas kerran sekava; vielä vuosi sitten täysin selvä aihe on sekaisin. Pian aihe ei enää kiinnosta. Eikä tarvitsekaan kiinnostaa, sillä sademetsien kohtalo tulee olemaan joka tapauksessa jotain siltä ja väliltä. Tulipahan poltettua muutama miljardi tutkimukseen. Vastaava on käynnissä ihmisen genomin parissa. Me tiedämme että ihmiskunta on geneettisesti yhtä puuta. Rotukäsite on siksi historiaa. Toisaalta on tulvinut jatkuvasti tietoja ties minkä piirteiden periytyvyydestä. Ja uusista perinnöllisistä sairauksista. Miten ne mahtuvat kuvaan jos olemme 99,9-prosenttisesti samoja? Naturen artikkeli avaa rakoja perimään: kun syynätään pienten emäsjaksojen toistuvuutta, meissä onkin eroja vaikka kuin. Yksilöiden perinnöllisten erojen mahdollisuuskin on ärsyttänyt vasemmistohumanisteja kautta genetiikan historian. Tuleekohan tästäkin silkkaa politiikkaa? 19:38 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

15 25. marraskuuta Menetys Olen tehnyt viime viikkoina kauppaa huuto.netissä - pitkästä aikaa. Myin Canonin mm:n objektiivin kuvanvakaajalla, Phil Collinsin DVD:n tuplakappaleen ja kirjan lähivalokuvauksesta. Olen huono myyjä, sillä rahaa tärkeämpää on ostajan tyytyväisyys - olisin kai valmis vaikka maksamaan siitä. Balanssia on ylläpidettävä, joten huusin KISSin bootleg-dvdn lähinnä hyllyssä pidettäväksi, Sir David Attenboroughn evoluutio-dvd:n Kadonneen elämän jäljillä ja Iivari Leiviskän Maapallo ja sen luonnonolot vuodelta Leiviskän kirja on niin loistava, että laitoin huudon vetämään myös hänen kirjastaan Maailman kulttuurit ja maantiede (1936). Huuto.netistä löytyi myös puuttuvaa Gerald Durrellin tuotantoa, ja Uunio Saalaksen teos isänsä entomologi John Sahlbergin tutkimusmatkoista Retkeilyä kolmessa maanosassa (1952). Tänään päätin huutaa vielä Laulava Sydän kokoelman Juice Leskisen lauluista. Mestarin hitit kelpaavat kokoelman täydennykseksi vaikka tylsän iskelmätähden esittämänä. Sitten avasin Ylen sivut - olin kuullut huhuja että lintuguru Mauri Leivo oli saanut ansaitsemansa tunnustuksen. Etusivu pysäytti: Mestaria ei enää ole. Kenenkään julkisuuden henkilön menetys ei ole tuntunut yhtä voimakkaasti. Kuuntelin Juicea seitsemänvuotiaasta. Onttoina aikoina en kuunnellut - ehkä ne olivat siksi onttoja luvun onnellisimmat hetket ennen kesää 2005 vietin vierashuoneen sängyllä Juicea kuunnellen ja Juicen elämäkerran ensimmäistä osaa lukien. Jos joku on syyllinen siihen että olen tälläinen, niin Juice. 17:47 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 23. marraskuuta Puntari Olen lomalla. Tilanne on skitso, sillä olen töissä; opiskelijat kirjoittavat nyt jo rauhoittuneen näköisinä koetta luonnonmaantieteestä. Akatemian virasta jäi vahingossa liuta lomapäiviä käyttämättä, joten ne oli pakko rykäistä tähän. Kuun vaihtuessa loma vaihtuu palkattomaksi virkavapaaksi, mutta työn kuva pysyy samana - opetan noin 180 nuorelle luonnonmaantiedettä, ihmismaantiedettä, hasardimaantiedettä, ympäristöbiologiaa ja ihmisen biologiaa. Työn vaihdellessa näitä ammatteja tulee verrattua yhtenään. En ole aivan tyypillisin virkatutkija, mutta olen ollut. En ole vakinaisessa opettajantoimessakaan mutta olen ollut. Tutkijan työpäivä aloitetaan mihin vuorokaudenaikaan tilanne vaatii. Työpäivä alkaa suurin odotuksin. Vähintään 99% päivistä päättyy laimeaan pettymykseen. Opettajan työpäivä alkaa minuutilleen aikana joka tiedetään kuukausia etukäteen. Opettajan työpäivä pelottaa ja tympii etukäteen. Taas ne Köppenin ilmastot. Opettajan työpäivä päättyy suuriin tunteisiin - suruun tai riehakkaaseen tyydytykseen onnistumisesta. En muista koskaan vuotaneeni verta fyysisesti opettajan työssä. Ekologin kesässä se on säännöllistä. En muista koskaan vuotaneeni verta henkisesti tutkijan työssä. Opettajan työssä se on säännöllistä. En muista koskaan kyynelehtineeni onnesta tutkijana. Eilen se tapahtui taas opettajana - opiskelijoiden innostusta seuratessani. Tutkijalla on tilaa olla omituinen. Opettajalla sattuma ja työyhteisön kaaosmainen dynamiikka ratkaisevat, johtaako omituisuus ylä- vai alamäkeen. Harvaa tutkijakollegaa on tullut ihailtua leivisköjensä käytöstä. Opettajakollegat laittavat itsensä likoon. Tutkijoita yliarvostetaan yhä. Tutkijat pitävät opettajia luusereina joiden kyvyt eivät riittäneet tutkijan ammattiin. Terveyssandaaleissaan kahville hiihtävillä rivitutkijoilla on enemmän, kissoja ristivillä professoreilla vähemmän vapaa-aikaa kuin opettajilla. Tutkijat voivat matkustella ilmaiseksi suunnilleen silloin kun haluavat. Opettajien loma-aikoina vapaita lentoja löytyy korkeintaan Libanoniin. Tutkijalta ei kysytä haluaako hän osallistua kogressiin viikonloppuna, koska työ on oletusarvoisesti elämän sisältö. Kummallekaan ei makseta tehdyn työmäärän mukaan. Tutkijana saan minipalkkaa A22 koska myönnetty rahoitus ei riitä enempään. Opettajana saan palkan kurssien mukaan: hieman suuremman summan aikuislukion kurssista (2 opiskelijaa 11 x 75 minuuttia opetusta, 2 koetta) kuin päivälukion kurssista (36 opiskelijaa, 19 x 75 minuuttia opetusta, 5 x 36 pikkukoetta, 36 esseetä, 36 harjoitustyötä ja 36 koetta). Tutkijan työ tylsää. Opettajan työ väsyttää. Molemmat ovat vain töitä, eivät elämä. Ammatinvalinnan aika. 11:09 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

16 20. marraskuuta Hyvällä tuulella Q - lauluntekijän tarina on hyvän tuulen kirja. Se kertoo suomalaisen miehen matkasta Oravikosken kaivoskylästä maailman kurjimpiin koloihin. Valokuvia on enemmän kuin elämäkerroissa yleensä. Ja ne ovat loistavia ensimmäisistä lähtien. Pieni poika pyörineen kyltin alla. Kyltissä lukee: Outokumpu Oy. Kotalahden nikkelikaivos. Tuotanto alkoi v Vuosilouhinta tonnia. Kaivostornin korkeus 77 m. Kuilun syvyys 680 m. Kuvan taustalla kaivoksen tornit ilta-auringon punassa. Teksti kertoo Mikko-pojan pyöräilleen isäänsä vastaan kun sireeni antoi tälle luvan nousta uumenista. Keskusteleva pappi Jaakko Heinimäki on onnistunut saamaan tähdestäkin esiin sen väreilevän visuaalisen puolen. Mikko Kuustonen on herkkä ja positiivinen ihminen. Poikkeuksellisen herkkä jopa muusikoksi. Sellainen jota suomalaisessa yhteiskunnassa on lupa pilkata. Täällä täytyy olla vakava ja ilkeä. Täytyy sivaltaa Hectoria kolumnissa niin että mies on tärisee silkasta pelosta kuukauden tai pari. Mikko Qstonen vastaa pilkkaajilleen olemalla ärsyttävän hyvä tyyppi. Mikko on toipunut ahdasmielisestä uskosta, soittanut vuosikausia bluesia Q.Stonessa tasavertaisena legendaarisen Pepe Ahlqvistin bändien rinnalla, tehnyt yhtä TV-historian parhaista musiikkiohjelmista ja julkaissut toista kymmentä soololevyä joiden sanoitukset kestävät kriittisenkin korvan. Mikon olemus heijastuu Kummeleissa. Mikko on edustanut Suomea YK:ssa Danny Kayen, Pelen, Mohammad Alin, Yossou N'Dourin, Roger Mooren, Mia Farrown, Nelson Mandelan ja monen muun rinnalla. Mikko on auttanut kehitysmaiden ihmisiä konkreettisesti. Ja koko ajan hän on pitänyt jalat maassa. Taikatemppuja tässä maailmankylässä ei tehdä - ihminen on se mikä on. Tällä porukalla mennään. Ja sitten näen hänet, alastoman miehen vaeltavan tiellä taakkoineen. Hunnutettu nainen vaihtaa kadun puolta, he katoavat samaan sateeseen. Hyvä tuuli ei ole vain hymyä. Se on myös vaikeiden asioiden voittamista. Äitinsä teinipoikana menettänyt Mikko tuli uskoon ja ajautui kotikylän Kolosta ponnistaneen demolevytyksen seurauksena Pro Fide - yhtyeeseen. Pro Fide on toiminut yli 40 vuoden ajan Raamattuopiston uuspietismin, viidesläisyyden äänitorvena. Pro Fiden musiikki on valjastettu täysin julistuksen työvälineeksi. Mikko kuvailee kyynisesti tulosvastuullista toimintaa - jokainen uskoon käännytetty tiesi viiltoa julistajan aseen tukissa. Kuukausipalkkalainen julistaja Heikki Haataja johti orkesteria miksauspöydän takaa ja Juha "Anssin isä" Kela lavalta. Touhua parhaiten kuvaavat käsitteet olisivat kai manipulointi ja propaganda. Sielunhoitoa tehtiin takahuoneessa liukuhihnalta niin, että jopa Mikon omia kihlajaisia jouduttiin siirtämään nuorten naisten jonottaessa Mikon palveluksia. Jälkeenpäin Mikko on sielunhoitojonoista harmissaan - ne ihmiset olisivat tarvinneet aivan muunlaista apua. Kun Mikko lopulta lähti Pro Fidestä, hänet pyyhittiin historiasta vaikenemalla. Yhtyeen 30-vuotisjuhlassa Mikon nimeä ei edes mainittu eikä hänen tekemiään kappaleita soitettu. Myöhemmin tämän väitettiin kieltäneen kappaleidensa esittämisen - valehdeltiin surutta brezneviläiseen tapaan. Kun muut näkevät Mikon onnellisuuden valintansa jälkeen, saarnaaja Haataja puhuu Mikon kriisistä säälivään sävyyn. Taivas varjele! Kamppailu ahdistavan uskon ilmapiirissä ei ollut Mikon viimeinen taisto itsensä kanssa. Kova työtahti ja rankat kokemukset kehitysmaissa ajoivat Mikon pitkään alakuloon, masennuksen partaalle. Punaviinipullo auttoi unettomia öitä, mutta vain väliaikaisesti. Kyse ei ollut mistään järisyttävästä; hän oli kohdannut elämän todellisuuden paljaana, ilman uskonnon tai aatteen turruttavaa trippiä. Kun ei tiedä, on helpointa olla opettaja. Mikko hakeutui pitkään terapiaan ja hoiti psyykettään lääkkeillä. Ja oivalsi huumorin merkityksen. Kaikessa on hauskaa. Mikko kertoo: "Hankin tyttärelleni Konneveden markkinoilta T-paidat joissa luki: Positiivisuus on perseestä. Vain hetkeä myöhemmin tönötin lehtien palstoilla 'Vuoden Positiivisin Suomalainen -kunniakirja sylissä ja mielialalääkkeet takataskussa'" Älä tule myrskyn päällä, älä säällä. Älä liioin tyynellä säällä, tuu hyvällä tuulella! Bangladeshin Brahmabuhtra-joen suiston särkillä lapset kutsuivat A.W. Yrjänää nimellä Villain (roisto). Mikko sai nimen Hercules. 23:48 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin

17 18. marraskuuta Perheväkivalta Ensimmäinen vapaapäivä viikkokausiin. En pystynyt maksamaan univelkaa pois kertasuorituksena, vaan heräsin jo seitsemän jälkeen. Siivoamista, pyykkäystä, järjestelyä. Katilla on työpäivä - uuden koulun vihkiäiset. Illalla ehkä molemmilla vapaahetki. Harvinaista. Katselin aamun tunteina pitkään hyllyssä odottaneen 17. Martin Beck elokuvan Skarpt Läge. Alkuminuuteilta lähtien ahdisti. Mies tuli töistä ja aloitti pahan olonsa syytämisen. Heitteli ruokaa nöyränä poskeaan kääntävän naisen päälle ja solvasi tätä lasten nähden. En inhoa mitään niin kuin sadismia. Aloin epäillä etten pystyisi katsomaan elokuvaa loppuun saakka. Onneksi ohjaaja ymmärsi kääntää huomion Beckin säälittävään naapuriin; niskatukea ja tummettuja laseja käyttävä iäkäs setä oli käyttänyt hammastahnan sijaan pikaliimaa. Beckin paistinlastaa tarvittiin suun avaamiseen. Sitten palattiin taas helvettiin. Pahoinpidelty nainen lapsineen yritti paeta, mutta jäi kiinni. Aamulla poliisi löysi talosta mattoon käärityn ruumiin, naisen ex-miehen. Myöhemmin kävi ilmi että sadisti murhaaja oli poliisi joka oli ilmoittautunut vapaaehtoisena Martin Beckin ryhmään koettuaan tapauksen 'mielenkiintoiseksi'. Perhekotiin paennut nainen lapsineen oli ahdistettu nurkkaan. Hän ei voinut ilmoittaa tapahtumista poliisille, sillä pelkäsi pahoinpitelijänsä ehtivän ensin. Elokuva oli muutenkin ladattu ihmisiä eri suuntiin repivällä perheväkivallalla, sillä tutkimusten kuluessa kävi ilmi että Beckin luottoavustajan Gunvald Larssonin sisar oli tehnyt ilmoituksen väkivaltaisesta miehestään. Gunvald on ihmissuhdetaidoton, mutta vastuuntuntoinen öykkäri, joka ei aiemmin siskostaan välittänyt. Vaimo puolusti tietysti miestään ja torjui Gunvaldin avun, kunnes joutui taas hakatuksi. Elokuvan lopuksi Gunvald löysi vaimonsa miehen hirttäytyneenä. Vähemmän leppoisa lauantaiaamu. Tutkimusten mukaan perheväkivalta kohdistuu tavallisimmin lapsiin, sitten naisiin ja ilmeisesti yhä useammin myös miehiin. Ilmoituksia poliisille tehdään vähän ja suuri osa niistä vedetään takaisin tai kiistetään myöhemmin. Perheen pleksiä pidetään tärkeämpänä kuin sen hyvinvointia. Tällekään paskalle ei kai voi tehdä mitään? Se ihmisluonto joka saa meidät rakastamaan perii tässä velkaansa. Oli tarkoitus lukea tänään Naimisissa narsistin kanssa, mutta, mutta... 12:10 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 17. marraskuuta Liian vaikea TV Telkussa puhuttiin tänään ihmisten karkaamisesta maksullisille kanaville. En ymmärtänyt ollenkaan. Maksan yhtä mittaa yli sadan euron televisiolupamaksuja. Keskivertoa heikomman littutelkun ovh oli 1700 euroa. Ja digiboxin 120 euroa. Sähkö maksaa sekin. Missä ihmeessä niitä ilmaiskanavia on? Ja että katsojat karkaavat? En ole katsonut yhtään SM-liigan jääkiekko-ottelua sen jälkeen kun MTV3:n Hockey Night loppui. Vaikka kiinnostaisi kovin. Katsojako karkasi - vai tarjonta? Enkä ymmärrä sitäkään miksi kaapelikuvaan verrattuna surkeaa digi-tv:n kuvaa mainostetaan teknisesti parempilaatuisena. Tai aiempaa suppeampaa ääntä? Ei mene tajuntaan myöskään se, miksi taloyhtiöön lisättiin uusia analogisia kanavia - kun antenni ei riitä edes ykköskanavan näyttämiseen. Miten on mahdollista että joidenkin kerrotaan jättäneen TV-maksun maksamatta. Minulta se unohtui taannoin, ja heti kolahti luukusta uhkaus jossa vihjattiin luottotietotahran ja oikeustoimien suuntaan. Miksenmätajuu? 0:52 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 14. marraskuuta Pojasta polvi Miksi julkkisten lapsista tulee julkkiksia? Yhteys on varsin helppo ymmärtää silloin kun ollaan samalla alalla. Jurkasta ja Roineesta tulee näyttelijä kun lapsuus vietetään teatterissa. Toni Edelmanin Samuli-poika laulaa ensin näyteltyään. Rauno Korven tytär ottaa luistimet alle, mutta kauniisti. Kallun kiekkokoulun lähihoidossa

18 käynyt Teppo Numminen päätyy rumempaan luisteluun, mutta tekee historiaa. Mutta miksi kuiskaavan selostajan Juha Jokisen Antti-pojasta tulee räväköitä videoita maailmantähdille ohjaava maailmankansalainen? Tai luotettavan uutisankkurin pojasta herhiläisenä jarrukentässä taklaava vasen laitahyökkääjä? Tai änkyräkommarin pojasta katolta hyppivä Las Vegas -henkinen taikuri? Dynaaminen ihminen kasvattanee lapsestaankin dynaamisen, mikä saattaa riittää yksinkin selittäjäksi. Ja tarjoaa kontakteja. Yhteisön valinnoillakin saattaa olla oma merkityksensä. Jos Big Brotheriin tarvitaan peruskoulun käynyt kolmekymppinen naispuolinen Matti Nykänen, tarjontaa on varmasti kyllin. Kuinka ollakaan, valittiin Hessu Reijosen tytär, Waldon sisko. Kelly Osbornekaan ei varmaan päässyt pelkästään omilla kyvyillään laulamaan Madonna-karaokea MTV:n leffa awardsiin? Mutta voisiko taipumus päätyä framille olla sekin perimän sopukoissa? Kaksostutkimusten mukaan ammatti on yksi heikoimmin periytyvistä ihmisen ominaisuuksista. Temperamentti sentään periytyy. Ja julkkishan ei ole ammatti. Itse olen ollut aina taustalla. Äiti vahvisti tätä elämänohjeella: "Ensin ihmiset, sitten vasta sinä!". Katikaan ei itseään tyrkytä. Olen pahoillani poikaseni. Anteeksi tyttäreni. Ette tule koskaan pääsemään telkkariin. On mahdollista että teistä tulee onnellisia. Täytyy repiä ylväiltä suunnitelmilta siivet. Mielen jakaminen johtaa vain jakomielisyyteen. Ajattelin jakaa blogin hienostuneesti kolmeen osaan: päiväkirjaan, audiovisuaalislingvistisiin kokemuksiin ja luonnontutkijan päiväkirjaan. Sitten luin muutaman lukukokemuksen ja päiväkirjamerkinnän. Mihin ne lokeroon oikeastaan kuuluvat? Yksi tuska lisää elämään moinen päätöksenteko. Ehkä tuuppaan sittenkin kaiken tajunnanvirran tähän päiväkirjaan, ja teen nojatuolista valitut palat, pitkät erikoiset ja retrospektiivisen nuotiopiirin. Luonnontutkijan päiväkirja sentään saanee vauhtia kunhan kevät lähenee. 15:29 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 13. marraskuuta Kahta puuta Ihmiset ovat samanlaisia. Olen lukemassa limittäin Yrjö Varpion kirjoittamaa Väinö Linnan elämää, JayJay Leskisen kirjoittamaa Tommi Läntisen elämäkertaa Tää on mun maailma, Motörheadin Lemmy Kilmisterin omaelämäkertaa, Erkki Tuomiojan kirjaa isoäidistään Hella Wuolijoesta Häivähdys punaista ja John C. Avise omaelämäkertaa Captivating Life. Kirjallisuuden Kekkonen, Turun punainen kukko, nahkapöksypierunhajuinen kävelevä apteekki, Täti Tomera ja amerikkalainen genetiikan ikiliikkuja - henkilöt menevät sekaisin. On aivan sama oletko mies vai nainen. Poliitikko, duunari, deeku, kirjailija tai laulaja. Aivan se ja tuo onko potrettisi maalattu, mustavalkoinen valokuva vai värivalokuva. Talitintti (Parus major major) Lontoossa on perimältään aivan toista kuin talitintti (Parus major major) Nurmijärvellä. Meistä ne näyttävät identtisiltä. Matti Vanhanen (Homo sapiens lepsämäensis) Nurmijärveltä ja Mandawuy Yunupingu (Homo sapiens aborigiensis) Arnheminmaasta ovat geneettisesti yhtä puuta. Meistä he näyttävät erilaisilta. Silmin nähtävä ihmisten kirjo harhaa. Kuten siitä johdettu rasismikin. Alan päivä päivältä nyökytellä yhä enemmän evoluutiopsykologian viisastenkivelle - ihmisyyden universaaleille. Ihmisten erot ovat pienenpienissä nyansseissa, siellä missä jumalat asuvat. Käy sääliksi humanisteja jotka korostavat vain ihmisten eroja, ymmärtämättä samanlaisuuden eriarvoisuudesta vapauttavia mahdollisuuksia. 23:52 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 12. marraskuuta Sontaa lapsilta Useampikin kollega on haukkonut henkeään luettuaan brittien nettisivusta jossa voi arvioida opettajansa tai lastensa opettajan. Globaaleja kunnianloukkauksia ilman seuraamuksia? Nuorien ja keski-ikäisten teiniangstin purkamiseenko? Suomessa haukut saa onneksi yhä naamatusten. Usein purkaukset myös selvitetään silmästä silmään tuijotellen. Viitisen vuotta peruskoulun ja lukioiden opettajien touhuja hyvin läheltä seuranneena; pelottaa tällaisen tulo Suomeen. Arvostelusivusto kiilaisi oitis kaikkien vääryyksien kärkeen. Muutamia kymmeniä vuosia sitten opettaja oli vielä arvostettu ammatti. Silloin opettajalta vaadittava minimiammattitaito oli murto-osa nykyisestä luvun opettaja sukkuloi suvereenisti substanssiosaamisen, uuden luomisen, virkamiesbyrokratian ja ihmissuhteiden tiheiköissä tasapainoillen. Ja imee sienenä kritiikkiä, tai torjuu sitä naamiolla. Työtä tehdään hauraalla persoonalla. Jos verrataan opettajien ammattitaitoa vaikkapa arvostusäänestyksessä yhä menestyneeseen professorikuntaan, kontrasti hyppää silmille. Molemmissa ammateissa suuri osa omistautuu työlleen niin, ettei vapaa-aikaa juuri jää.

19 Opettajilla työn tehokkuus on kuitenkin eri luokkaa. Toivottavasti Suomi osoittaa olevansa sivistysvaltio: kynttilät eivät ansaitse kuraa. 22:00 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 11. marraskuuta Tampereen Forssa Uneton työviikko uuvutti ja vei lopullisesti kyvyn ajatella. Keuhkoihin sattui päivittäin. Ajoittain oli vaikea hengittää. Uskottelin itselleni hengityksen olevan yliarvostettu ruumiintoiminto. Ei kai sitä nyt sentään päivittäin tarvitse...? Hieman pelkäsin edessä olevaa tutkimusmatkaa Tampereelle Tikkurilan lukion opettajien kanssa. Virkaehtosopimuksen mukainen koulutus eli VESO on pakollisempaa kuin mikään. Ei auta pullikointi vaikka vaimo synnyttäisi kaksoset; ei edes omat hautajaiset. Menomatkalla lueskelin Kari Enqvistin snobistista kirjaa ja tunsin sääliä vaunun muita matkustajia kohtaan. Mikään ei möykkää niin kuin 50 opettajan lauma. Eikä mikään ole niin kuriton. Tampereen asemalla lauma muodosti tulpan. Topalla ja villakankaalla vuoratun lihan merellä pällistellessäni luulin Jeesuksen astuneen elämääni. Hauras hahmo olikin perheineen junaa etsivän Kotiteollisuuden Hynysen. Aikataulu oli tiukka. Jumppavermeet ylle Ilveshotellin huoneessa 919 ja puolitoistatuntinen Aikidon alkuvenyttelyä ja Taijin kävelyä. Budolajien tyyneys on kiehtonut aiemminkin, mutta nyt luulen saaneeni kosketuksen myös niiden filosofiseen ytimeen. Voiman ja vastavoiman tasapainossa ei ole oikeastaan mitään länsimaiselle tieteelle vierasta. Miesten saunassa haisi pistävä hiki ja sen raaka-aine, Karjala. Saunasta ohjelma vei Siperiaan odottamaan. Tarjoiltiin etanoita mitä tarjoilijat eivät olleet. Heitä oli vain liian vähän. Kuten nilviäiseksi yllättävän maukkaita etanoitakin. Jos odottaessa olisi päässyt Kebabille ruokalajien välissä, olisi voinut nukahtaa kylläisenä. Maksoin siis nälissäni univelkaa sillä aikaa kun kollegat laskeutuivat Ilveksen alle saavuttaakseen pehmoisen olon. Aamulla sitten VESO-kokoustamista. Siitä ei ole mitään sanottavaa. Kaken sanoin tiivistäen: "Tampereella on kehittynyt infrastruktuuri ja lepposia ihmisiä". Reissussa sain kuulla että verkkopäiväkirjastani oli kirjoitettu ylioppilasaine ja että näitä sepustuksia oli käytetty materiaalina äidinkielen oppitunnilla. Hyvä niin. 23:40 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 7. marraskuuta Kaksi marjaa J.L. Runeberg, kansallisrunoilija G.J. Mendel, perinnöllisyystieteen isä 17:10 Lisää kommentti Lue kommentit (1) Pysyvä linkki Lisää se blogiin

20 Ähky Perustin kaksi uutta blogia. Kävi ilmi että pelkästään WorldPress -blogeja on maailmassa reilut Avasin niistä muutaman enkä erottanut tekstiä ammattikirjailijan tuottamasta. Ihastuin, ja luin tovin. Suljin sivut merkitsemättä niitä kirjanmerkkeihin - en kuitenkaan ehtisi palaamaan niille uudelleen. Katselin omaa kirjahyllyä: parituhatta kirjaa joista yli puolet lukematta tai vain selailtuna. Eksyin koulun kirjastoon: loputon määrä painettua sanaa pienessä huoneessa. Tein haun artikkelitietokanta Aleksilla, kävin Helsingin yliopiston kirjaston sivuilla, selasin levykaupan valikoimia, luin kirjaa maailman uusista uskonnoista, kuuntelin lukiolaisten höpinöitä lukukokemuksista ja musiikista jota he kuuntelevat. Iski ähky ja ahdistus. Todennäköisyys sille että ihminen saa elämänsä aikana tietää edes prosentin siitä mikä on arvokasta ja hyvää on olematon. Ihmiset ovat oikeistolaisia ja vasemmistolaisia, uskovia ja ateisteja, hevareita ja hoppareita, vain koska heillä ei ole tietoa paremmasta. Diversiteettiähkyssä ihminen noudattaa peukalosääntöjä - niitä evoluution kuluessa löytyneitä hammaspyörien rasvaajia, joita taloustiede kovasti etsii. Tietyssä iässä, tietyssä piirissä ja tietyssä tilanteessa on valittava eteen tulleiden ännän mahdollisuuden joukosta sopivin. Sitä sitten puolustetaan vaikka väkivallalla. Mitä jos maailmassa olisi informaatiota ja mahdollisuuksia niin vähän että jokainen ehtisi kokeilla kaikkea. Loppuisivatko kiistat siitä kummalla on parempi maailmankatsomus? Sodat kokonaan? Ja vastaus on: eivät loppuisi mutta vähenisivät. Eläintieteilijän silmälle vastaus kysymykseen, ovatko konfliktit voittopuolisesti uskonsotia vai tappeluja materiaalisista resursseista on aika helppo. Ihmistä ja muita eliöitä vertaamalla - sekä että. Kyllähän gepardit ja ahvenet rähisevät mutta aivan eri tavoin kuin ihmiset. Kun ei tarvitse uskoa ei tarvitse tapella muusta kuin ruuasta ja puolisosta. Me rähisemme niistäkin. 12:31 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin 6. marraskuuta Hajotus Yritän vastedes kirjoittaa Nettipäiväkirjaan ja Mixmaailmaan vain päiväkirjamaisia merkintöjä arkielämästä, ja huomioita ympäröivästä maailmasta pitkien luku- ja kuuntelukokemusten sijaan. Mieltä liikuttaneet kokemukset kirjoista, levyistä, elokuvista, näytelmistä, TV-ohjelmista ja vastaavista kulttuurielämöinneistä sijoitan vastedes uuteen WorldPress-blogiin Nojatuoli. Naiivin luonnontutkijan ja pikkupoikabiologin edesottamuksista kirjoitan vastedes WorldPress-blogiin Luonnontutkijan päiväkirja. Viittailen niihin ahkerasti sitä mukaa kun lastuja lasketaan laineille. Elämää hallitaan hajottamalla. Pikkuhiljaa elämästä alkaa löytyä jotakin muuta työn rinnalle - raivaten, kovalla työllä. Synttärilahja oli vielä syömättä joten piipahdimme Jumboon lihalle. Tavanomaiseen tapaan Kati taipui aurajuustolinnun suuntaan ja minä söin miesten ruokaa. Kumman pieneltä tuntuu 320 gramman pihvi - Ameriikoissa tuli aikanaan vedettyä vajaan kilon järkäle. Prismassa näkökenttään tunki uutukainen Maailmanhistorian Pikkujättiläinen. Olen pitkään suunnitellut lukevani Grimbergin maailmanhistoriat uudelleen kannesta kanteen kun koko 22- osainen sarja tuli ostettua Huuto.netistä pilkkahintaan. Kynnys 1940-luvulla painettujen nahkaselkien avaamiseen on turhan korkea joten aloitan nyt helpommasta. Luen ensin läpi tänään ostoskärryyn pudonneen Maailmanhistorian Pikkujättiläisen, ja sitten jokunen vuosi sitten ilmestyneen Suomen historian Pikkujättiläisen värikkään laitoksen. Vasta sitten on Grimbergien aika. Grimbergin sarja on kaunokirjallisuuden juuri. Maailmanhistoria on tarina johon kaunokirjallisuus tekee vain raunahuomautuksia. 22:35 Lisää kommentti Pysyvä linkki Lisää se blogiin