Mitä pidän tärkeänä tanssiin liittyen, kun kokemusta tanssimisesta on jonkin verran

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä pidän tärkeänä tanssiin liittyen, kun kokemusta tanssimisesta on jonkin verran"

Transkriptio

1 Kauko Saarinen Uusi ja ties miten mones vuoteni (2016) Kestävien toiminnassa ja hallituksessa on alkamassa Kiitos luottamuksesta! (Kuva nostalgiaperjantailta , teksti julkaistu ) Uutta vuosikertasiivua kirjoittaessani lukaisin läpi mitä olen aikaisemmin raapustanut. Monenlaista mietettä näyttää kertyneen vuosien varrella. Kulloinkin olen nostanut esiin sen, mikä on silloin sattunut olemaan pinnalla. Suhtautuminen mihin tahansa harrastukseen muuttuu kokemuksen myötä. Sama pätee tanssiin. Muistan vielä hyvin sen mitä olen kirjoittanut vuonna 2009: Olisipa hienoa oppia tanssimaan esim. näyttäviä kädenalitansseja. Tällaisia ajatuksia voi tulla monen muunkin mieleen osaavampien tanssia katsellessa. Tanssi on taito muiden taitojen joukossa ja useimmat meistä voivat oppia tanssimaan hyvin tai jopa erinomaisesti, jos innostusta ja harrastusta riittää. Töitä kyllä pitää tehdä paljon, mutta jos harrastuksestaan tykkää, ei siihen käytettyjä tunteja lasketa. Kertaus on opintojen äiti kaikissa opinnoissa ja niin myös tanssissa. Olen kuullut väitteen, että tanssissa toistoja pitää tehdä tuhansia, jotta tarvittavat liikeradat automatisoituvat ja muuttuvat rutiiniksi. Voiko tanssista sitten nauttia, jos ei osaakaan tanssia täydellisesti ja virheettömästi? Voin kertoa omasta kokemuksestani, että taatusti voi vaikka ei osaisi kuin vain jonkin tanssin alkeet! Itse olen tuntenut suurinta iloa tanssimisesta ja tanssin opettelusta jo kauan sitten ja juuri silloin, kun olen huomannut tai luullut oppineeni jotakin uutta. Oppimista tapahtuu suhteellisesti eniten juuri ensimmäisten alkeiden opettelussa. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että olen joskus tanssitunnin jälkeen ollut niin innostunut uuden oppimisen tuomasta mielihyvästä, että ei ole tahtonut tulla uni silmään nukkumaan mennessä. Nyt en enää osaa kuvitella, että vielä kokisin yhtä suurta innostuksen puuskaa tanssitunnilla. Voin vieläkin oppia uutta, mutta uuden oppiminen on nykyään vain pieni murunen lisää kaikkeen aikaisemmin oppimaani verrattuna. Edellä kerrottu luultavasti pätee useimpiin muihinkin tanssin harrastajiin. Olen huomannut, että aloittelevat tanssidaamit voivat suorastaan puhkua ja tihkua intoa opittuaan juuri tanssimaan vaikkapa fuskua, yhtä suosituimmista kädenalitansseista. Kun tanssikokemusta ja rutiinia ajan mittaan kertyy, suhtautuminen tanssiin muuttuu syvällisemmäksi. Tanssiharrastuksen hyvänä puolena voi pitää sitäkin, että tanssissa kuten monessa muussakaan asiassa ei koskaan tule valmiiksi. Uutta opittavaa riittää loputtomasti. Mitä pidän tärkeänä tanssiin liittyen, kun kokemusta tanssimisesta on jonkin verran

2 kertynyt? Lavatanssista puhuttaessa tärkeimpiä asioita mielestäni on kunkin tanssin perusaskel/perusteet ja tanssin syke ja parityöskentelyyn liittyvä vienti ja seuraaminen. Vienti tanssissa tarkoittaa miehen roolia. Miehen tehtävä on laatia paritanssin koreografia, siis se miten tanssi parketilla etenee. Miehen tulee viedä mahdollisimman selkeästi. Naisen tehtävä puolestaan on seuraaminen, siis oppia seuraamaan miehen vientiä. Molemmat roolit vaativat runsaasti harjoittelua. Miehen selkeä vienti tekee seuraamisen helpoksi. Vastaavasti naisen hyvä seuraaminen tekee viennin helpoksi. Hyvä seuraaminen tarkoittaa sitä, että nainen ei ennakoi tai arvaile mitä tulee seuraavaksi vaan aidosti seuraa miehen vientiä tanssissa. Hyvä seuraaja pystyy toteuttamaan jopa uusia tanssikuvioita, joita ei koskaan ole tanssinut aiemmin. Vienti ja seuraaminen pätee kaikkiin tanssilajeihin, joskin se korostuu avoimen otteen kädenalitansseissa. Viennistä ja seuraamisesta puhuttaessa on avattu lipas, josta riittäisi ammennettavaa paljonkin. Lavatanssi ei ole kilpailemista eikä näyttämistä, joten mitään tiukkoja sääntöjä ei voi edes olla olemassa. Osa säännöistä on kirjoittamattomia kuten lavaetiketti pääosin ja yleiset kohteliaisuussäännöt. Niitä noudattaen pääsee jo pitkälle. Tärkeintä on tanssia parille ja saada tanssi tuntumaan mahdollisimman miellyttävältä. Kuten jo todettiin, mies vie ja nainen seuraa. Nainen ei kuitenkaan ole passiivinen vaan seuraa aktiivisesti ja koristelee tanssia taitojensa mukaan. Miehen vienti sanelee aika paljon mitä nainen voi tehdä. Jos puhutaan avoimen otteen tansseista, niin kosketus parin kanssa voi olla yhdellä tai kahdella kädellä. Yhden käden otteessa naisella on enemmän mahdollisuuksia koristeluun. Jotkut etevät daamit hauskuttavat itseään ja viejäänsä esimerkiksi kädenalikuvioissa tekemällä useamman pyörähdyksen kuin mies oli suunnitellut. Itse mielelläni joskus yllätän daamin irrottamalla otteeni ja vapauttamalla hänet hetkeksi viennin "kahleista". Nainen on silloin omillaan ja voi tanssia mielensä mukaan. Tässä tilanteessa seuraaja voisi vaikka rientää kahvioon, mutta näin ei ole toistaiseksi käynyt Mukavia tanssihetkiä vuonna 2016! Kauko Ajatuksia vuoden 2015 alkaessa--- Tätä kirjoitelmaa laatiessani tuli mieleeni, että kielissä ja kielten opiskelussa ja vastaavasti tanssissa ja tanssin opettelussa on merkillisen paljon yhtäläisyyksiä. Kieli puheena ja kirjoituksena on monimutkainen, pitkälle kehittynyt keino ihmisten väliseen viestintään. Myös tanssi ja erityisesti paritanssi on ihmisten välistä viestintää ilman puhetta fyysisen kosketuksen, visuaalisuuden ja musiikin avulla. Tanssiparin ei tarvitse ymmärtää toistensa puhetta ja silti vuorovaikutus voi sujua mainiosti tanssin kielellä. Uutta kieltä tai tanssia opetellessa aluksi pelkää tekevänsä virheitä. Kieli ja tanssi alkaa sujua rennosti vasta, kun on päässyt niin pitkälle, että virheitten tekemistä ei enää tarvitse pelätä ja virheitä voi tehdä jopa harkiten. Listaa voisi jatkaa

3 Tangodosentti Timo Hydén on sanonut, että Tango ei ole tanssi vaan tunnetila. Timon lausuman voi hyvin yleistää. Mielestäni tunne missä tahansa tanssissa on hyvin tärkeä ellei tärkein asia. Parhaimmillaan tanssissa sulautuu parin kanssa yhdeksi: mies vie ja nainen seuraa kuin ajatus. Jos vielä tanssin aikana on keskinäistä viehtymystä, voi päästä flow-tilaan tai tanssitaivaaseen. Silloin musiikin loppuessa tuntuu siltä, että tanssi päättyi kesken. Olen tainnut joskus sanoa tämän ääneenkin tanssin jälkeen ei ihme, että tanssiin voi hurahtaa! Tanssiaisissa tunteiden myllerrys on muutenkin tuttua. Tanssiessa naisen kauneus ja viehätysvoima korostuvat luonnollisella tavalla hämmentäen miehistä tajuntaa. Tunteiden palo on suosittu sanoituksen aihe tanssipaikoilla kuultavissa lauluissakin. Kovin usein vain kerrotaan toteutumattomista haaveista ja siitä miksei jo saavu noutamaan tuo prinssi uljas, nuori sadun ihmemaan. Nykyään en pyri tanssimaan niin paljon kuin mahdollista, saatan joskus olla säästäväinen hakuja tehdessäni. Välillä on aivan hauska seurata muidenkin tanssimista. Naisten hakuvuoroilla pidän aina kohteliaisuutena, jos joku tulee hakemaan. Itse en pidä paljon väliä sillä, mitkä hakuvalot milloinkin ovat näkyvissä. Tansseihin mennessä monikaan tuskin miettii sitä liikunnallisesta näkökulmasta. Todellisuudessa tanssi on hyvin monipuolista ja hyödyllistä liikuntaa ja koordinaatioharjoitusta. Tanssiessa tehdään tavallisuudesta poikkeavia liikeratoja ja käytetään lihaksia ja hermoratoja, jotka muuten jäävät vähälle käytölle. Tanssin liikunnallisen merkityksen voi helposti todeta tanssien jälkeen. Liikunnan lisäksi tanssiessa tapahtuu paljon muutakin mitä aktiivitanssijalle ei tarvitse kertoa. Tansseissa musiikki ja sen jalan alle meno on hyvin tärkeää ja syystäkin, sillä tanssi on liikuntaa musiikin rytmiin sovittaen. Paljon on muutakin erittäin tärkeää kuten muut läsnäolijat. Tansseista ei voisi edes puhua, jos ketään kauniimman sukupuolen edustajaa ei olisi paikalla. Tanssi perustuu kävelyyn tai hölkkään, koristeltuun kävelyyn, johon on lisätty tanssillisia lisukkeita kuten erilaiset rytmitykset musiikkiin, joustot, käännökset, swingit, svengit, vienti ja seuraaminen, kädenalitukset yms. Tanssi on kehityksen myötä etääntynyt kauas alkuperäisestä kävelystä. Saanet kummastuneita silmäyksiä osaksesi, jos Jyväskylän keskustassa etenet Rumban tai Fuskun askelin. Tanssiharrastus on tuonut elämääni niin paljon sisältöä, etten osaa edes kuvitella millaista olisi elää ilman tanssia. Paljon olisi jäänyt kokematta ja moneen ihmiseen tutustumatta. Tanssi on enemmän kuin harrastus. Tanssimisiin! Kauko Kauko Saarinen ( ) Uusi vuosi Kestävien hallituksessa on alkamassa. Kiitos luottamuksesta jäsenille ja hallituksessa toimiville!

4 Tein harkitun päätöksen, kun kymmenkunta vuotta sitten osallistuin Kestävien ja muidenkin Jyväskylässä toimivien tanssiyhdistysten kursseille. Pohdiskelin silloin mitä kursseille osallistuminen vaatisi ja mitä se mahdollisesti toisi mukanaan. Olin todennut, että jos tansseissa aion käydä vastakin, tanssitaitojeni päivitys on välttämätöntä. Olisi hienoa osata näyttäviä kädenalitansseja ja tulista tangoa. Motivoin itseäni myös sillä, että samalla mm. hienomotoriikka ja tasapainotaito kehittyisivät, tulisi uusia tuttavuuksia ja voisi samalla harrastaa liikuntaa, joka tuntuu miellyttävältä. Yhtenä ajatuksena oli myös se, että mahdollisesti tutustuisin viehättäviin kauniimman sukupuolen edustajiin helpommin tanssin pyöteissä kuin vaikkapa paikallisessa shakkikerhossa. Kestävien kursseilla säännöllisesti käytyäni minua kysyttiin mukaan hallitukseen. Vuoden päivät pyyntöä kypsyteltyäni lupauduin hallitukseen vuoden 2009 alusta alkaen. Siitä lähtien tanssi on ollut minulle enemmän kuin pelkkä harrastus. Tunteja Kestävien toiminnassa on kulunut paljon, mutta niitä ei tule lasketuksi, kun tekeminen on motivoivaa ja enimmäkseen hauskaa! Miten on käynyt etukäteen pohtimieni asioiden kanssa? Monet niistä ovat toteutuneet. Tansseissa voi kohdata tunnemaailmansa äärilaidasta toiseen. Parhaimmillaan tanssissa voi kohota arjen yläpuolelle ja saavuttaa maagisen korkean tason yhteyden tanssiparinsa kanssa. Silloin tanssi sulautuu täydellisesti musiikkiin ja olet parisi kanssa yhtä. Sillä hetkellä kaikki muu menettää merkityksen olet tanssitaivaassa! Tällaisia huippuhetkiä ei tapahdu usein, mutta sellaisen koettuaan jaksaa tanssia ja toivoa kokevansa saman vielä joskus uudelleen. Kyllä tavallinenkin tanssi on aivan kivaa ilman korkean tason astraaliyhteyttä, varsinkin jos tanssin toisella osapuolella tuntuu olevan hauskaa. Paljon on myös tullut uusia tuttuja, joista en tietäisi yhtään mitään ilman tanssiharrastustani. Kuka tietää mitä vielä on tulossa? Tanssin maailma on omansa, josta ulkopuoliset ovat autuaan tietämättömiä. Tanssiin mahtuu kaikenlaista niin tanssijioiden taitojen kuin muidenkin asioiden suhteen. Jotta kaikilla olisi tanseissa viihtyisää on parketilla syytä noudattaa omia tanssiliikennesääntöjään. Kohteliaalla ja huomaavaisella käytöksellä selviää pitkälle niin tansseissa kuin muuallakin. Jos lisäksi tietää jotain tanssietiketistä, voi jokainen mennä tansseihin luottavaisella mielellä: Tanssillista vuotta 2014 kaikille toivottellen Kauko Varapuheenjohtajan tanssimietteitä vuoden 2012 päättyessä Viides vuoteni Kestävien hallituksessa on alkamassa kiitos luottamuksesta! Kestävien toiminnassa olin mukana jo ennen hallitusjäsenyyttä ja tanssikursseilla olen käynyt aktiivisesti viimeiset kymmenkunta vuotta. Tanssitaustani ulottuu tätäkin kauemmaksi menneisyyteen, kuten myöhempänä vuoden 2009 varapuheenjohtajan tervehdyksessäni kerron. Käsitykseni tanssin moniulotteisesta maailmasta on vuosien saatossa kehittynyt ja muuttunut. Erittäin tärkeää tanssissa on sosiaalisuus kukapa haluaisin mennä tanssimaan erinomaiseenkaan tanssipaikkaan, jos siellä ei ole muita ihmisiä? Tämä selittää myös sen usein havaitun ilmiön, että jotkin tanssipaikat ovat tupaten täynnä ja jotkin toiset kumisevat samaan aikaan tyhjyttään *Tanssi* on wikipedian mukaan "taidemuoto, jossa ihminen liikuttaa vartaloaan, yleensä rytmikkäästi musiikin mukaan, tuottaakseen esteettisiä elämyksiä, huvitellakseen, sosiaalisena toimintana tai ilmaistakseen tanssillaan jotain". Seuratanssikin on vartalon liikettä ja parhaimmillaan koko vartalon sykettä musiikin rytmiin. Tanssi perustuu oleellisilta osiltaan "jalostuneeseen" kävelyyn musiikin rytmiin sovittaen. Joissakin tansseissa kuten tangossa ja foksissa jopa korostetaan normaalia kävelyä ja kanta-askellusta. Tätä pohtiessani hokasin taannoin, että Suomen suurin tanssiseura ei ole Kestävät ry eikä mikään muukaan tunnettu tanssiseura. Suomen ylivoimaisesti suurin tanssin opetuspaikka on Suomen armeija! Miksi? Alokasaikana kaikille opetetaan kyllästymiseen asti tahtimarssia ja usein vielä laulun höystämänä. Marssi on tasarytmistä kävelyä, siis aiemman määritelmän mukaan tanssia! Armeijan tahtimarssista on periaatteellisesti vain pieni ero mm. suosittuun tanssiin buggiin. Buggin sääntöjen mukaan naisen askellus on tasatahtista, siis pohjimmiltaan tahtimarssia. Ymmärrän, että joku voi nähdä punaista tämän lukiessaan. Fakta homma ei siitä miksikään muutu, joskin lisää tanssillisuutta buggiin saadaan swingin, baunssin, pyörimisen, parityöskentelyn yms. tehosteiden avulla. Miehen askel buggissa on vielä helpompi, jos mahdollista, sillä miehen askel buggissa on sääntöjen mukaan "vapaa". Aloittelevaa tanssijaa tämä tieto ei välttämättä auta lainkaan, mutta ehkä on kuitenkin helpottavaa tietää, että miehen askel ei buggissa voi koskaan mennä väärin! Totuuden nimissä on samalla todettava, että mikä tahansa

5 tallustaminen ei välttämättä näytä erityisen tanssilliselta. Buggin ohella kävelyhumppa on toinen esimerkki tanssilajista, jolla on runsaasti yhtäläisyyksiä marssiin. Kokemuksen mukana myös suhtautuminen itse tanssiin muuttuu. Uutta tanssia opetellessa voi aluksi perusaskeleen opettelu olla aloittelijalla työn ja tuskan takana. Tuttua se on minullekin Usein olen tuntenut itseni tanssikurssilla tyhmäksi tumpeloksi. Kokemus on sen verran monesti toistunut, että siitä on vähitellen tullut tuttu ja turvallinen tunne. Toinen tuttu ilmiö on, että tanssin askellus tai jokin tietty kuvio menee poikkeuksetta mönkään niin kauan kuin sitä tietoisesti miettii tanssin tai harjoittelun aikana. Tähän on olemassa lääke tanssia pitää harjoitella niin paljon, että perusaskel ja tanssittavat kuviot automatisoituvat. Eihän meistä kukaan kävellessämme, juostessamme tai pyöräillessämme mieti miten se oikein käy. Nämäkin ovat opeteltuja taitoja, jotka ovat harjoittelun ja toistojen myötä automatisoituneet. Tanssikurssilla käynti voi olla myös hyvin palkitsevaa, kun huomaa oppineensa jotakin uutta. Itsekin olen joskus tanssikurssin jälkeen ollut niin innoissani ja hyvällä tuulella, että uni ei ole tahtonut tulla vaikka yleensä nukahdan välittömästi levolle mennessäni. Tanssin alkutaipaleella olevalla on usein kova halu opetella mahdollisimman paljon erilaisia kuvioita. Todellisuudessa tärkeintä olisi oppia lajinomainen ja tanssillinen perusaskel. Tästä syystä perusaskelta poikkeuksetta kerrataan kaikilla tanssikursseilla ja tasoilla. Perusaskeleen merkitys korostuu myös siinä, että usein jatko- tai konkaritason kursseilla perehdytään tanssilajin perusaskellukseen yksityiskohtaisemmin kuin millään alkeistason kursseilla. Tähänkin on syynsä ja syy on se, että aloittelija kyllästyisi koko tanssiharrastukseen, jos alkuvaiheessa jauhettaisiin vain pelkkää perusaskelta. Parketti on tunnetusti nykymaailmassa viimeinen paikka ja tukikohta, jossa mies saa päättää mitä tapahtuu miten tanssi etenee ja mies laatii tanssin koreografian. Naisen tehtävä puolestaan on seurata ja mukautua miehen vientiin. Tästä syystä miehen roolin opettelua tanssissa voi pitää vaikeampana kuin naisen mies vie ja nainen seuraa aktiivisesti. Tanssilajeja nykymaailmassa riittää. Ennen muinoin lavatansseissa riitti, jos osasi puolenkymmentä erilaista tanssilajia. Tänä päivänä aktiiviharrastajan odotetaan osaavan lajinomaisesti reilusti toistakymmentä tanssilajia. Tästä voi päätellä, että moisen taitotason saavuttaminen edellyttää tanssikursseille osallistumista kerran ja toisenkin. Näin nykyään tapahtuukin. On paljon ihmisiä, joille tanssi on "harrastus" harrastusten joukossa. Tästä seuraa myös se, että jotkut satunnaisesti tansseissa käyvät puhuvat ammattilaisten paikasta eivätkä toista kertaa uskaltaudu tansseihin. Tätä ammattilaiskynnystä pyritään madaltamaan erityisesti Etelä-Suomessa pitämällä nykyään tanssikursseja ennen tansseja ja tanssikurssi voi sisältyä tanssilippuun. Mitä sitten itse tuumin tanssimisesta nyt, kun kokemusta on ehtinyt kertyä niinkin paljon kuin on. Tanssi todella on hyvin moniulotteinen asia. Tanssien jälkeen huomaa yleensä harrastaneensä myös liikuntaa, vaikka en koskaan tansseihin lähtiessä tuumi, että lähdenpä tästä kuntoilemaan. Tanssitapahtumaa voi pitää myös juhlana. Useimmiten tansseihin lähtijät ovat pukeutuneet paremmin kuin pelkkiin arkivaatteisiin ja tanssiväki on yleensä hyvällä tuulella. Itse tanssiin suhtaudun siten, että kun aikansa on kursseja käynyt, niin loppujen lopuksi tanssi vapautuu luovaan suuntaan. On tietysti hyvä ja tärkeääkin oppia lajinomainen perusaskel niin, että se sujuu ilman tietoista ponnistelua. Kun lavatanssista on kysymys eikä kilpailemisesta, niin oikeastaan voit tanssia miten tahansa, vaikka heittää kärrynpyörän, jos se musiikin rytmiin istuu! Kärrynpyörää ei kuitenkaan pidä käytännössä tehdä eikä muutenkaan mitään sellaista mikä haittaa muiden tanssimista. Tanssi on sosiaalinen tapahtuma, jossa pitää muistaa hyvät ja kohteliaat tavat ja pitää huoli siitä, että kaikki viihtyvät parketilla. Tansseissa tavataan! Kauko Saarinen, vpj (Teksti tästä eteenpäin kirjoitettu vuonna 2009) Kauko Saarinen Tässä on aitoa kuvamanipulaatiota. Edustakuva on otettu peiliä käyttäen. Taustaksi on lainattu toista kuvaa. Oheisen kaltainen paparazzi saattaa hyvinkin näyttäytyä seuran tilaisuuksissa tarkoituksenaan ottaa laadukkaita kuvia ja tallettaa niitä seuran verkkosivuille muidenkin ihailtaviksi.

6 Seuralehdessä 1/2009 on tiivistelmä tanssiin liittyvistä harrastuksistani. Tilan puutteen johdosta juttuani oli jouduttu hiukan lyhentelemään alkuperäisestä. Ohessa täydellinen, autenttinen ja sensuroimaton alkuperäinen artikkeli. Tältä sivulta ei tila lopu, vaikka tähän laittaisi "Päätalon kootut teokset". On sitten oma lukunsa, että kuka jaksaa pitkiä juttuja lukea. Tanssiharrastuksistani ja hiukan muustakin Olen syntyisin Pohjanmaalta Vähästäkyröstä, läheltä Vaasaa. Tulin Jyväskylään opiskelujeni vuoksi. Suoritin FK-tutkinnon pääaineena matematiikka. Jo ennen valmistumistani sain töitä silloisessa Jyväskylän yliopiston laskentakeskuksessa. Jämähdin laitokselle, jonka nimi on nykyään yliopistopalvelujen IT-palvelut. Tanssipolkuni alkoi työpaikkani harrastuksista. Silloisesta henkilökunnasta iso osa kuului Itäsuomalaisen Osakunnan Tanhuujiin (ISOT). Työtovereitteni imu vei minut toimintaan mukaan. Osallistuin myös muutamalle ikimuistoiselle ulkomaanmatkalle tanhuporukan mukana. Tansseissa olen käynyt koko ikäni. Tanhuharrastukseni ansiosta elin illuusiossa, että "osaan tanssia". Eräänä päivänä minulle valkeni kirkkaasti, että en tiedä uusista muotitansseista yhtään mitään. Lisäksi olin unohtanut senkin vähän mitä olin joskus mahdollisesti oppinut. Osaamattomuuteni myönnettyäni oli itsetutkistelun paikka. Aloin käydä tanssikursseilla viitisen vuotta sitten. Erityisen tiiviisti olen osallistunut kursseille kolmen viime vuoden aikana. Juke Riekkisen kaikki peruskurssit olen käynyt läpi moneen kertaan. Puistokoulu on asuntoni vieressä, joten Kestävien kursseilla on ollut helppo käydä. Minut on nähty muillakin Jyvässeudun tanssikursseilla paitsi Tepikan kilpatanssitreeneissä. Kursseilla käynti on ollut monella tavalla antoisaa ja opettavaista. Siinä sivussa on tullut paljon uusia tuttuja. Yksi opetus on ollut, että olen tuntenut itseni monesti suunnattoman ja käsittämättömän tyhmäksi kursseilla ollessani. Uutta kuvioita tai tanssia opetellessa on tuntunut välillä siltä, että eihän tätä ehdi millään tekemään musiikin tahdissa, ja jos vaikka oppiikin niin ei myöhemmin enää muista. Salaisuus on siinä, että riittävä määrä toistoja saa monimutkaisenkin kuvion sujumaan itsestään, pysymään muistissa ja voi kaikessa rauhassa kuunnella musiikkia ja tehdä vielä muutakin. Tanssissa pätee aivan sama kuin muissakin asioissa: harjoitus tekee mestarin! Niin, tai jos ei sentään aivan mestaria, niin jonkinlaisen tanssijan kuitenkin... Aloittelijan on hyvä muistaa, että tanssi perustuu kävelyyn. Tätä viisautta en varmaan olisi itse tajunnut, mutta näin on kursseilla kerrottu. Hyvin palkitsevaa ja innostavaa on se, kun huomaa aiemmin vaikealta tuntuneen asian sujuvan oppimisen myötä kuin itsestään. Kestävät ja tanssiharrastus on avartanut harrastusmaailmaani valtavasti. Kiitos kaikille, jotka olette siihen myötävaikuttaneet! Opiskeluaikana tuli kokeilluksi monenmoista rientoa. Yksi mieleeni jäänyt oli ylioppilastalolla pidetty muutaman illan "Jive-kurssi", joka samalla oli elämäni ensimmäinen tanssikurssi. Siihen aikaan ei kädenalitansseja parketeilla juuri nähty enkä minäkään jive-oppeja koskaan soveltanut käytäntöön. Johtuneeko tästä opiskeluajan kurssista vai mistä, mutta tämän hetken mielitanssini on juuri jive. Jive lienee alitajunnassani muhinut vuoden jos toisenkin pulpahtaakseen eräänä kauniina päivänä pinnalle. (Huomautus! Jiven osaamisestani en ohessa mainitse mitään, pelkästään innostuksesta.) Olen vuosien saatossa osallistunut monen yhdistyksen toimintaan, esimerkkeinä JyväsShakki, Jyväskylän Sirius, Keski-Suomen Viro-seura ja Jyväskylän Pyöräilyseura. Erityisesti pyöräily on ollut ja on yhä mieluinen harrastus ja hyötyliikuntamuoto, vaikka liikun myös autolla varsinkin kesäisin. Shakin harrastaminen on viime aikoina vähentynyt. Sen ovat korvanneet juuri pyöräily ja tanssi. Tykkään ajella kesäisin hyvinkin pitkiä pyörälenkkejä yksin ja välillä kimpassa. Viime kesän pisin päivälenkkini oli hiukan päälle 200 km. Koko päivä siinä meni, mutta olisi sen voinut huonomminkin käyttää. Muutama vuosi sitten ajoin päivässä Jyväskylästä Pohjanmaalle lapsuuteni kotiseudulle. Matkaa kertyi yli 250 km. Ajelin vielä takaisinkin, mutta sukulaisten ja tuttujen luona välillä yöpyen. Retken tehdessäni kertyi pyörällä matkaa yli 500 km muutaman päivän kuluessa. Uutena hallituksen jäsenenä kuuntelen mielelläni jäsentemme ajatuksia ja ideoita siitä miten seuramme toimintaa tulisi kehittää. Kaikki toiminta lähtee ajatuksista ja ideoista muuttuakseen myöhemmin toiminnaksi. Antakaa ideoittenne ja ajatustenne kuulua niin minulle kuin muillekin hallituksen jäsenille. Toivotan Kestävien jäsenille ja keskisuomalaiselle tanssiväelle innoittavaa tanssivuotta Jäsenlehden 2/2009 lyhentämätön kirjoitus

7 (Tilanpuutteen takia lehdessä ollutta kirjoitusta jouduttiin tiivistämään) Reilu puoli vuotta Kestävien hallituksen jäsenenä on takana. Muissakin yhdistyksissä toimineena voin todeta, että byrokraattinen puoli seuran toiminnasta on kovasti saman tyyppistä kuin kaikissa rekisteröityneissä kansalaisjärjestöissä. Yhdistyssäännöt määräävät monet asiat, kuten kevät- ja syyskokoukset, kirjanpidon ja tilinpäätöksen ja hallituksen jäsenten valinnat. Useimpia jäseniä nämä asiat eivät edes kiinnosta, vaikka nekin ovat välttämättömiä rekisteröityneessä yhdistyksessä. Tanssi on asia, josta tuntuu riittävän puhetta, kun tanssia harrastavat kokoontuvat. Erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitäkin tuntuu olevan lähes yhtä paljon kuin on tanssin harrastajia. Suomalaisessa tanssilavakulttuurissa on tapahtunut iso muutos noin kymmenen viime vuoden aikana. Muutos on kansainvälistyminen uusien tanssilajien rantauduttua tänne pohjolan perukoille. Erityistä huomiota ainakin nettikeskustelussa ovat saaneet kädenalitanssit. Vaikuttaa siltä, että jotkut vastustavat uusia virtauksia tanssiparketeilla. Joiltakin lienee jäänyt huomaamatta, että myös avoimen otteen tansseja on Suomessa harrastettu iät ja ajat, mutta ne ovat aiemmin olleet tuttuja tansseja kuten jenkka, polkka ja masurkka. Kaikilla inhimillisen elämän aloilla esiintyy aluksi muutosvastarintaa, joka ajan kuluessa yleensä hälvenee. Hallituksessa on useasti puhuttu tanssikurssien tasoista ja niille osallistumisesta. Selväksi on käynyt, että tanssikursseihin ei pidä suhtautua siten, että peräkkäiset osallistumiset seuraisivat selkeää tasojaottelua kuten alkeet -> alkeisjatko -> jatko -> konkari tms. Usein näyttää olevan niin, että kurssille osallistuja arvioi oman tasonsa liian korkeaksi, harvoin alakanttiin. Itse olen osallistunut erilaisille saman tanssin alkeiskursseille toistuvasti. Tuttu hokema "kertaus on opintojen äiti" pätee myös tanssissa. Omasta puolestani tekisi mieli suositella, että minkä tahansa tanssin alkeetkin kannattaa kerrata silloin tällöin. Pelkästään tanssikursseilla ei myöskään opi tanssimaan. Tarvitaan lisäksi paljon tanssikilometrejä. Tanssi ja tanssikurssit on tuonut omaan elämääni paljon myönteistä. Olen joskus tanssitunnin jälkeen saattanut olla niin innoissani jonkin uuden asian oppimisesta, että seuraavana yönä en ole tahtonut saada unesta kiinni. Tanssi on hyvin monipuolista toimintaa, jossa yhdistyy liike, musiikki ja yhteistyö tanssiparin kanssa. Tanssissa on myös sosiaalinen ulottuvuus. Jos harrastat tanssia, et voi olla tutustumatta uusiin ihmisiin. Tanssimaankin oppii luullakseni jokainen ihminen omalla tasollaan, jos pystyy kävelemään musiikin tahtiin. Jotkut suositut tanssitkin kuten bugg ja englantilainen hidas valssi perustuvat yksinkertaiseen marssin askelluskaavaan eli askel/isku. Näissä tansseissa on paljon muitakin elementtejä, jotta tanssi saadaan näyttämään ja tuntumaan tanssilta, mutta askelluksen rytmitys on erittäin yksinkertainen. Bugg on tanssi, jossa miehen askellus on jopa vapaa, siis myös askel/isku on mahdollinen. Kestävien syyskauden tanssikurssiohjelma on aikaisempiin vuosiin verrattuna monipuolisempi ja myös ohjaajajoukkoon ja tanssinopetukseen on saatu uusi voimia. Toivottavasti tanssikursseilta löytyy jokaiselle jotakin. Antoisaa tanssisyksyä kaikille tanssin harrastajille!

Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry.

Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry. Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry. Kotipaikka: Laukaa Sähköposti: tanssin.ystavat@kestavat.fi Hallituksen jäsenet 2009: puheenjohtaja: Teija Jalonen-Hautanen p. 046 664 0546 varapuheenjohtaja: Kauko

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi BUGG alkeet

Ilmainen tanssikurssi BUGG alkeet JÄSENLEHTI 1/2016 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Lavatanssikurssit sunnuntaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin! Kursseilla toimiva parinvaihto, et tarvitse omaa paria! Ilmainen tanssikurssi BUGG

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 1/2011. Kevätkauden 2011 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi

JÄSENLEHTI 1/2011. Kevätkauden 2011 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi JÄSENLEHTI 1/2011 Kevätkauden 2011 tanssikurssiohjelma 2 Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet Virve, Mikael, Päivi, Teija, Jussi, Marketta, Kauko, Pauliina, Markku, Birgitta Teija

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 3/ Kestavat. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 3/ Kestavat.  Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 3/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jäsenlehti 2 / 2010. Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi

Jäsenlehti 2 / 2010. Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi Jäsenlehti 2 / 2010 Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma www.kestavat.fi Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet 2010 Teija Jussi Tarja Markku Pauliina Kauko Julie Birgitta puheenjohtaja:

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Yleisen sarjan C-, B- ja A-luokissa tanssitaan kaksi kierrosta: hidas 30 34 t/min ja nopea 48 58 t/min. Molemmilla kierroksilla Jam session.

Yleisen sarjan C-, B- ja A-luokissa tanssitaan kaksi kierrosta: hidas 30 34 t/min ja nopea 48 58 t/min. Molemmilla kierroksilla Jam session. Lindy hop sääntötarkennukset: Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min ja soiva

Lisätiedot

Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan.

Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan. Virallisten luokkien sääntötarkennukset Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan. Lindy Hop ja Rock n Roll tanssitaan järjestäjän valitsemaan

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 4/ Kestavat. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 4/ Kestavat.  Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 4/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 1 / 2017 Puheenjohtajan tervehdys Kevään tanssikurssit, letkeesti Lavista! Hallitus ja toimihenkilöt, Jäsenmaksuasiaa! www.tanssikas.net Puheenjohtajan tervehdys!

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 2/2011. SYYSKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www.kestavat.fi

JÄSENLEHTI 2/2011. SYYSKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www.kestavat.fi JÄSENLEHTI 2/2011 SYYSKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Keski- Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet Virve, Mikael, Päivi, Teija, Jussi, Marketta, Kauko,

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 1/2008 1997-2007. Kestavat. www..fi. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 1/2008 1997-2007. Kestavat. www..fi. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 1/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1

KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 EI JOO 1. Sukupuoli Tavoite: Oman biologisen sukupuolen tunnistaminen ja eri sukupuolien erottaminen. 1. Oletko sinä tyttö

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 1/2012 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry. www.kestavat.fi

JÄSENLEHTI 1/2012 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry. www.kestavat.fi JÄSENLEHTI 1/2012 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS Kaarle Kovanen, puheenjohtaja 041 7019464 Kauko Saarinen,

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi TANGO alkeet

Ilmainen tanssikurssi TANGO alkeet JÄSENLEHTI 1/2017 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Ilmainen tanssikurssi TANGO alkeet Sunnuntaina 8.1.2017 klo 17-19 Puistokoulu, Puistokatu 7-9, Jyväskylä PeeJiiJaanan terveiset Kiitos jäsenistölle

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat

Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen Pohdittavaa Kuinka hyvä lapsestasi tulee, jos opetat hänelle kaiken sen mitä jo osaat? Riittääkö tämä lapselle? Kuinka hyvä pelaajasta tulee 2025, jos hän tekee kaiken sen, mitä

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Paimion palvelukeskussäätiö

Paimion palvelukeskussäätiö LIITE 2: Zung-depressioskaala Paimion palvelukeskussäätiö pvm Depressioskaala Zung: Sirkka-Liisa Kivelä Seuraavassa esitellään erilaisia väittämiä. Rengastakaa kustakin väittämästä se vaihtoehto, joka

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen Akateemiset taidot 2. tapaaminen kurssin vastuuopettaja on Lauri Ylinen sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi huone C435 seuratkaa kurssin verkkosivua (courses.helsinki.fi/fi/mat20005/125180298)

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

www.kestavat.fi PeeJiiJaanan palsta

www.kestavat.fi PeeJiiJaanan palsta 1 PeeJiiJaanan palsta Nätisti niiaten ja kauniisti kumartaen kiitän koko jäsenistöä ja Kestävien hallitusta, sekä erityisesti ohjaajiamme aktiivisesta toiminnasta tanssin pyörteissä. Kevätkaudella 2014

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi Oppiminen yliopistossa Satu Eerola Opintopsykologi Haasteita opinnoissa Opinnot eivät käynnisty Opinnot jumahtavat Opinnot eivät pääty.. Kielipelkoiset Graduttajat Opiskelutaidot puutteelliset Vitkastelijat

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012 VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi. HUMPAN alkeet. www.kestavat.fi

Ilmainen tanssikurssi. HUMPAN alkeet. www.kestavat.fi Ilmainen tanssikurssi HUMPAN alkeet PeeJiiJaanan palsta Edelleen puheenjohtajana ja mikäpä on ollessa, kun on ympärillä innokkaita seuran toimihenkilöitä, tanssikurssilaisia, ohjaajia ym. tanssiin hurahtaneita.

Lisätiedot

NPH ja NPJ kurssien tiedonhaun koulutukset informaatikkonäkökulmasta

NPH ja NPJ kurssien tiedonhaun koulutukset informaatikkonäkökulmasta KYSin tieteellinen kirjasto 1/8 NPH ja NPJ kurssien tiedonhaun koulutukset informaatikkonäkökulmasta Tuulevi Ovaska, Kirsi Salmi Näyttöön perustuva hoitotyö edellyttää tiedonhakutaitoja ja niiden oppimiseen,

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot