Alueella on lomakiinteistöjä.
|
|
- Juha Ketonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 76/2013/2 Dnro ESAVI/161/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Merikarvianjoen suistoalueen ruoppaaminen ja kaivaminen sekä valmistelulupa hanketta varten, Merikarvia Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunta HAKEMUKSEN VIREILLETULO Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunta on aluehallintovirastossa vireille panemassaan ja myöhemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa Merikarvianjoen suistoalueen ruoppaamiseen ja kaivamiseen Merikarvian kunnassa Alakylän kylässä päivätyn suunnitelman mukaisesti sekä lupaa ryhtyä hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Vesilain 3 luvun 3 :n 1 momentin 7) kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA SUOJELUALUEET Alueella on voimassa hyväksytty ja muutettu Merikarvian rantayleiskaava, jossa hankealueet on kaavoitettu loma-asunto-, lomakylä- ja asuinpientaloalueiksi. Hankealueella tai sen läheisyydessä ei ole Natura verkostoon kuuluvia kohteita. HANKKEEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Ruoppausalue 1 sijaitsee Tikkaluodon ja Syylöön välisessä uomassa, ruoppausalue 2 kiinteistön Koivuniemi RN:o 15:133 osien välisessä uomassa, ruoppausalue 3 Syylöönstrikan lähtökohdan joen mutkassa ja ruoppausalue 4 Rukkikarin pohjoispuolella. Alueella on lomakiinteistöjä. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh fax kirjaamo.etela@avi.fi Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, Helsinki
2 2 LUPAHAKEMUKSEN SISÄLTÖ Hankkeen tarkoitus ja yleiskuvaus Meriakarvianjoen suistoalueella on tehty laajamittaisia ruoppauksia ja 1970-lukujen vaihteessa. Aikaisemmin vesi virtasi mereen usean pienemmän uoman kautta, mutta ruoppausten johdosta joen virtaama on kohdistunut Syylöönstrikaan. Vanhat uomat ovat vähitellen tukkeutuneet ja yhteys mereen katkennut. Joen kaltevuus loppuu käytännössä noin m Syylöönstrikan yläpuolella. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on parantaa Merikarvianjoen tulvasuojelua sekä turvata ja edistää lohi- ja taimenpoikasten syöntivaellusta ja aikuisten kalojen nousua kudulle Merikarvianjokeen. Lisäksi tavoitteena on avata tukkeutuneista uomista kaksi ja mahdollistaa niiden käyttö melontareitin osana sekä poistaa kaksi veneilyä haittaavaa palsia, jotka ovat syntyneet joen tuomasta kiintoaineesta. Hanke parantaa merkittävästi joen virtausta, mikä mahdollistaa ammattikalastajien ja virkistyskäyttäjien pääsyn veneellä Merikarvianjoen pääväylästä merelle. Ruopattavien ja kaivettavien massojen kokonaismäärä on noin m 3. Hankkeen kustannusarvio on euroa. Vesistötiedot Merikarvianjoen virtaamia säädellään Isojärven pohjoispäässä sijaitsevalla Kurikanniskan säännöstelypadolla. Joen virtaamavaihtelut ovat huomattavan suuria ja nopeita. Vesi- ja ranta-alueiden käyttö Merikarvianjoen virtaamien keski- ja ääriarvot ovat olleet seuraavat: HQ 1/ m 3 /s MHQ 66 m 3 /s MQ 15,4 m 3 /s MNQ 1,0 m 3 /s NQ 0,2 m 3 /s Merikarvianjoen alaosassa noin 200 m Alakylän sillan alapuoliselle uoman osuudelle saakka on runsaasti veneliikennettä. Alhaisella meriveden korkeudella veneliikennettä rajoittaa kahteen kohtaan kertynyt hienoaines. Merikarvianjoki on tunnettu lohi- ja taimenjoki, johon kudulle nousevat kalat kulkevat Syylöönstrikan kautta. Kalat palaavat samaa reittiä mereen kuten myös syöntivaellukselle lähtevät kalanpoikaset.
3 3 Suoritettavat toimenpiteet Ruoppausalue 1 Tikkaluodon ja Syylöön välisen noin 700 m pitkän uoman keskiosa on alavaa maa-aluetta, ja osa ruoppauksesta voidaan katsoa maaleikkaukseksi. Uoman leveys vaihtelee hiukan maaston mukaan, mutta uoman pohjan leveydeksi on tarkoitus tulla noin 5 m. Luiskien kanssa vesipinnan leveydeksi tulee noin 9 11 m. Kaivusyvyys on -2 m keskivedenkorkeudesta, mikä on N korkeusjärjestelmässä +15 cm. Uomaa ruopataan ja kaivetaan yhteensä noin m²:n suuruiselta alueelta, ja massojen määrä on noin m³. Uoma tehdään kokonaisuudessaan Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunnan hallinnoimalle alueelle. Maaperä ei kanna kaivinkonetta, joten työ tehdään talvityönä. Mutaa ja muuta hienoa ainesta olevat massat läjitetään kiinteistöjen Anttola RN:o 14:115, Haanpää RN:o 14:109 ja Tikkanokka RN:o 13:58 alueille. Osa massoista joudutaan siirtämään traktorilla läjitysalueille, jonne ne levitetään kaivinkoneella. Läjityskohdat ovat matalaa vesijättöä, jonka korkeusasema on 0,5 1,0 m keskivedenkorkeuden yläpuolella. Ruoppausalue 2 Yhteensä noin 320 m pitkää ja käytännössä kokonaan alavaa maa-aluetta olevaa uomaa kaivetaan lähes kokonaan maa-alueella ja ruoppausta on vain vähän uoman päissä. Uoman pohjan leveydeksi tulee noin 5 m. Luiskien kanssa vesipinnan leveydeksi tulee m. Kaivusyvyys on -2 m keskivedenkorkeudesta, mikä on N korkeusjärjestelmässä +15 cm. Kaivettavan ja ruopattavan alueen pinta-ala on yhteensä noin m², ja massojen määrä on noin m³. Uoma tehdään kokonaisuudessaan Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunnan hallinnoimalle alueelle. Maaperä ei kaikilta osiltaan kanna kaivinkonetta, joten työ tehdään ainakin osittain talvityönä. Mutaa, savea ja muuta hienoa ainesta olevat massat läjitetään uoman reunoille hakijan hallinnoimalle yhteiselle vesialueelle RN:o 876:1 ja kiinteistölle Koivuniemi RN:o 15:133. Läjityskohdat ovat matalaa vesijättöä, jonka korkeusasema on 0,5 1,0 m keskivedenkorkeuden yläpuolella. Tilustien kohdalle asennetaan 7 m pitkä kierresaumattu teräsrumpuputki, jonka halkaisija on 2,0 m. Rummun alapinta asennetaan tasoon N ,8 m. Tielinjausta nostetaan tarvittava määrä. Ruoppausalue 3 Syylöönstrikan lähtökohdan joen mutkaan virtaaman mukana ajautunut maa-aines ja pääasiassa hiekkaa sisältävä veden virtausta haittaava palsi poistetaan noin m 2 :n suuruiselta alueelta hakijan hallinnoimalla yhteisellä vesialueella RN:o 876:1. Poistettavien massojen määrä on noin 570 m³. Ruoppaussyvyys on -2,0 m keskivedenkorkeudesta. Massat pois-
4 tetaan pitkäpuomisella kaivukoneella mantereen puoleiselta rannalta ja saarekkeelta ja kuljetetaan sopivaan paikkaan muualle. Ruoppausalue 4 Virran mukanaan tuomaa kiintoainesta poistetaan Rukkikarin pohjoispuolelta m²:n suuruiselta alueelta hakijan hallinnoimalla yhteisellä vesialueella RN:o 876:1. Ruoppaussyvyys on -2,0 m keskivedenkorkeudesta. Poistettavien massojen määrä on noin m³. Ruoppaus tehdään jään päältä. Jään paksuutta joudutaan mahdollisesti vahvistamaan jäädyttämällä. Massat kuljetetaan mantereelle hyötykäyttöön. 4 Hankkeen hyödyt ja menetykset Perusteet valmisteluluvan myöntämiselle HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Veden virtaus paranee, kiintoaineksen muodostuminen vähenee ja veneliikenteen edellytykset alueella paranevat. Kohteiden 1 ja 2 ruoppaus ja kaivu mahdollistavat jatkossa melonnan entisten uomien kautta ja kohteen 1 kautta kulkemisen myös soutuveneellä. Myös kalojen kutuvaellusten edellytykset paranevat kutureittien avautuessa laajemmalti. Ruoppaamisesta ja kaivusta aiheutuu tilapäistä veden samentumista. Valmistelulupa on tarpeen, koska hankkeen alueet ovat osittain täysin umpeenkasvaneita ja Rukkikarin läheisyydessä oleva palsi haittaa merkittävästi veneliikennettä ja aiheuttaa ranta-alueille tulvia. Kyseinen uoma johtaa ainoana Merikarvianjoen uomana merelle ja on ainoa uoma, jota pitkin veneliikenne pääsääntöisesti kulkee. Ruoppaukset voidaan tehdä ainoastaan talviaikaan, koska alueille ei pääse kesäaikaan eikä tulvaveden aikaan. Ruoppaukset olisi mahdollista aloittaa jo vuoden 2013 talvella. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 7, 10 ja 11 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Merikarvian kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty asiakirjoista ilmeneville asianosaisille. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 6 :n mukaisesti pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnon Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelta, Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen kalatalousviranomaiselta, Merikarvian kunnalta, Merikarvian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ja Liikenneviraston Meriväylät -yksikön Turun toimipisteeltä. LAUSUNNOT 1) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on todennut, että Merikarvianjoen alaosan ja Peipunlahden vesimuodostuman ekologisen tilan luokka on
5 Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman mukaan tyydyttävä. Tavoitteena on saavuttaa hyvä tila nykyisillä vesienhoidon toimenpiteillä ja lisätoimenpiteillä vuoteen 2021 mennessä. Hakemussuunnitelman mukaisista ruoppaus- ja maankaivutöistä aiheutuu töidenaikaista hienoaineksen leviämistä ja vesistön samentumista. Toisaalta ruoppaukset ja maankaivu parantavat virtausolosuhteita ja kulkumahdollisuuksia joen alaosalla. ELY-keskuksen mukaan hanke ei vaikuta haitallisesti vesienhoitosuunnitelman tavoitteen saavuttamiseen. Hankkeelle voidaan myöntää vesilain mukainen lupa ja valmistelulupa hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin. 2) Merikarvian kunnan ympäristölautakunta on todennut, että hanke parantaa selkeästi muun muassa alueiden virkistyskäyttöarvoa eikä aiheuta ympäristönsuojelulain 3 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua pilaantumista vesialueella. Kaivettaville massoille tulee varmistaa riittävän suuret läjitysalueet ja laatia yksityiskohtaiset reitti-, sijoitus- ja jatkokäyttösuunnitelmat yhdessä maanomistajien kanssa. Ennen työn aloittamista hakijan tulee ilmoittaa asiasta julkisesti. 3) Merikarvian kunnanhallitus on ilmoittanut antavansa asiassa ympäristölautakunnan päätöksen mukaisen lausunnon. 5 MUISTUTUS HAKIJAN SELITYS 4) AA ja BB (Heinola RN:o 13:19, Alakylä, Merikarvia) ovat todenneet ruoppausalueen 1 osalta, että heidän kiinteistöllään on aloitettu aikaisemmin tehdyn joenperkauksen vuoksi uuden puuston harvennus ja maisemointi. Tämän vuoksi alueella ei saa liikkua työkoneilla eikä tehdä läjityksiä. Muistuttajat ovat ilmoittaneet, etteivät he osallistu mahdollisiin kustannuksiin. Veneilyn parantamiseksi Kuuskerin suntin suun avaaminen olisi tärkeämpää. Peltokarin päässä olevan kannaksen avaaminen pitäisi täyttää, koska aukko on heikentänyt todellisen pääväylän virtausta ja Rukkikarin tienoille kertyy entistä nopeammin ruopattavaa. Hakijalla ei ole ollut huomautettavaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen 1) lausunnon johdosta. Hakijalla ei ole ollut huomautettavaa Merikarvian kunnan ympäristölautakunnan 2) eikä Merikarvian kunnanhallituksen 3) lausunnoista. Julkinen tiedottaminen hankkeesta suoritetaan vaatimuksen mukaisesti. Hakija on todennut AA ja BB:n 4) muistutuksesta, että se on huomioinut muistuttajien kannanoton kokouksessaan ja heidän tekemänsä muistutuksen kokouksessaan Muistuttajilta ei ole pyydetty osallistumista ruoppaushankkeen kustannuksiin. Kustannuksiin osallistuminen on vapaaehtoista. Massojen läjittämiselle on haettu luvat muiden alueiden maanomistajilta, eikä ruoppausmassojen läjittämistä ole suunniteltu muistuttajien omistamalle alueelle. Kulkua ruoppausalueelle ei toteuteta muis-
6 ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU tuttajien omistaman alueen kautta. Hakija on todennut ottaneensa muistutuksen täysin huomioon, eikä muistutuksen tule haitata Merikarvianjoen suistoalueen ruoppaussuunnitelman täytäntöönpanoa. 6 Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunnalle luvan Merikarvianjoen suistoalueen ruoppaamiseen ja kaivamiseen yhteisellä vesialueella ja vesijätöllä RN:o 876:1 Merikarvian kunnassa Alakylän kylässä aluehallintovirastoon toimitetun muutetun hakemuksen ja siihen liitetyn päivätyn suunnitelman mukaisesti. Lupa on voimassa toistaiseksi. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset Töiden suorittaminen 1. Ruoppausalueella 1 ruopataan ja kaivetaan hakemuksen liitteenä 2 olevan päivätyn suunnitelmakartan (mittakaava 1:2 500) mukaisesti, ruoppausalueella 2 ruopataan ja kaivetaan hakemuksen liitteenä 3 olevan päivätyn suunnitelmakartan (mittakaava 1:1 000) mukaisesti, ruoppausalueella 3 ruopataan hakemuksen liitteenä 4 olevan päivätyn suunnitelmakartan (mittakaava 1:500) mukaisesti ja ruoppausalueella 4 ruopataan hakemuksen liitteenä 5 olevan päiväämättömän suunnitelmakartan (mittakaava 1:2 000) mukaisesti. Ruoppaus- ja kaivumassojen kokonaismäärä on enintään noin m 3 ktr. 2. Ruoppaus- ja kaivumassat on sijoitettava suunnitelmassa ilmoitetuille läjitysalueille tai maanomistajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti muualle maa-alueelle siten, etteivät ne pääse valumaan vesialueelle. Massojen kuivuttua läjitysalueet on tasattava ja maisemoitava alueen käyttöön ja ympäristöön sopivalla tavalla. 3. Ruoppaus-, kaivu- ja läjitystöissä on käytettävä sellaisia työmenetelmiä, että veden samentuminen on mahdollisimman vähäistä. Työt on tehtävä mahdollisimman yhtäjaksoisesti vesialueen virkistyskäyttökauden ulkopuolella siten, että töistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja häiriötä vesialueelle ja sen käytölle. 4. Jos töitä tehdään vesialueen ollessa jäässä, on ne kohdat, joissa jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 5. Luvan saajan on ennen töiden suorittamista selvitettävä alueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Työt on toteutettava niitä vaurioittamatta.
7 6. Töiden päätyttyä töiden jäljet on siistittävä ja työskentelypaikat saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. Korvaukset 7. Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä edunmenetys on viivytyksettä korvattava vahinkoa kärsineelle. 8. Jos hankkeesta aiheutuu edunmenetys, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu ja josta luvan saaja on vesilain säännösten mukaisesti vastuussa, eikä asiasta sovita, voidaan edunmenetyksestä vaatia tämän ratkaisun estämättä korvausta hakemuksella aluehallintovirastossa. Töiden aloittaminen ja toteuttaminen 9. Hankkeen toteuttamiseen on ryhdyttävä kolmen vuoden kuluessa ja hanke on toteutettava olennaisilta osin viiden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa muutoin raukeaa. Ilmoitukset 10. Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle sekä Merikarvian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja tarkoituksenmukaisella tavalla asianomaisille maanomistajille. 11. Hankkeen valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle sekä Merikarvian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 7 Perustelut Vesi on aiemmin virrannut Merikarvianjoesta mereen usean pienemmän uoman kautta, mutta ja 1970-lukujen vaihteessa tehtyjen ruoppausten johdosta joen virtaama on kohdistunut Syylöönstrikkaan. Vanhat uomat ovat vähitellen tukkeutuneet ja yhteys mereen katkennut. Hanke parantaa Merikarvianjoen tulvasuojelua sekä turvaa ja edistää lohija taimenpoikasten syöntivaellusta ja aikuisten kalojen nousua kudulle Merikarvianjokeen. Hanke parantaa merkittävästi joen virtausta ja mahdollistaa ammattikalastajien ja virkistyskäyttäjien pääsyn veneellä Merikarvianjoen pääväylästä merelle. Ruoppausalueiden 1 ja 2 ruoppaus ja kaivu mahdollistavat melonnan entisten uomien kautta ja myös soutuveneellä kulkemisen ruoppausalueen 1 uoman kautta. Ruoppaamisesta ja kaivusta aiheutuu tilapäistä veden samentumista. Työt suoritetaan kuitenkin virkistyskäyttökauden ulkopuolella lähinnä talviaikaan, minkä vuoksi veden samentumisesta ei aiheudu haittaa vesisidonnaiselle virkistyskäytölle. Kaikki ruoppaus- ja kaivutyöt tehdään luvan saajan hallinnoimalla yhteisellä vesialueella ja vesijätöllä RN:o 876:1. Merikarvianjoen alaosan ja Peipunlahden vesimuodostuman ekologisen tilan luokka on Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman vuoteen 2015 mukaan tyydyttävä. Tavoit-
8 teena on saavuttaa hyvä tila nykyisillä vesienhoidon toimenpiteillä ja lisätoimenpiteillä vuoteen 2021 mennessä. Hankkeen toteuttaminen ei vaikuta haitallisesti vesienhoitosuunnitelman tavoitteen saavuttamiseen. Hankealueella tai sen läheisyydessä ei ole Natura verkostoon kuuluvia kohteita. Hanke ei ole alueella voimassa olevan kaavoituksen vastainen. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna ja yleiseltä kannalta arvioituna hankkeesta yleisille ja yksityisille eduille saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille ja yksityisille eduille koituviin menetyksiin. Edellytykset luvan myöntämiselle ovat siten olemassa. Sovelletut säännökset Vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 2) kohta, 5 ja 6 sekä 11 luvun 21 8 Valmistelulupa Perustelut Aluehallintovirasto hylkää Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunnan hakemuksen hakijan oikeuttamiseksi ryhtymään hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvassa tarkoitetut laajat ruoppaus- ja kaivutyöt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen oloja ei voida olennaisilta osin palauttaa ennalleen siinä tapauksessa, että lupapäätös kumotaan tai sen määräyksiä muutetaan. Sovellettu säännös Vesilain 3 luvun 16 Lausuntoihin ja muistutukseen vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen lausunnon 1) huomioon myöntämällä hankkeelle luvan. Aluehallintovirasto ottaa Merikarvian kunnan ympäristölautakunnan 2) ja Merikarvian kunnanhallituksen 3) vaatimukset töiden aloittamisen ilmoittamisesta huomioon lupamääräyksestä 10 ilmenevällä tavalla. Aluehallintovirasto toteaa vaatimukseen läjitysalueista ja yksityiskohtaisten reitti-, sijoitus- ja jatkokäyttösuunnitelmien laatimisesta maanomistajien kanssa, että hakija on sopinut tai lupamääräyksen 2 mukaisesti sopii maanomistajien kanssa massojen läjittämisestä heidän kiinteistöilleen. Tässä vesilain mukaisessa päätöksessä ei määrätä kulkuoikeuksista toisten maaalueilla. Aluehallintovirasto viittaa AA ja BB:n 4) muistutuksen osalta luvan saajan antamaan selitykseen muistutuksen johdosta ja toteaa, että luvan saaja on ottanut suunnitelmassaan muistutuksessa esitetyt näkökohdat huomioon, minkä vuoksi muistutus on aiheeton.
9 9 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Käsittelymaksu on euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintovirastojen vuosien 2012 ja 2013 maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 3 luvun mukaisen vesialueen ruoppausta, kiviaineksen ottoa, vesialueen täyttöä tai läjitystä vesialueelle koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on euroa, kun massamäärä on yli m 3 ktr. Päätös Alakylän yhteisen vesialueen osakaskunta Jäljennös päätöksestä Merikarvian kunta Merikarvian kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköpostitse) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / kalatalousviranomainen (sähköpostitse) Liikenneviraston Meriväylät -yksikön Turun toimipiste Suomen ympäristökeskus (sähköpostitse) Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Merikarvian kunnan virallisella ilmoitustaululla.
10 10 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Esko Vähäsöyrinki Anne Valjakka Asian ovat ratkaisseet ympäristöneuvos Esko Vähäsöyrinki (puheenjohtaja) ja ympäristölakimies Anne Valjakka, joka on myös esitellyt asian. AV/sl
11 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki postiosoite: PL 110, Helsinki puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallinto-viranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro
Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN
Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS
Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle
Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 241/2013/2 Dnro ESAVI/97/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.11.2013 ASIA Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo
Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
ASIA Kajajärven rannan ruoppaaminen kiinteistöjen ja edustalla yhteisellä vesialueella , Eura
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2012/2 Dnro ESAVI/229/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 15.3.2012 ASIA Kajajärven rannan ruoppaaminen kiinteistöjen 50-406-2-776 ja 50-406-2-777 edustalla yhteisellä vesialueella
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2
Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 254/2013/2 Dnro ESAVI/114/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka
Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 116/2012/2 Dnro ESAVI/25/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.
Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon
Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
Sillan rakentaminen Merikarvianjoen Stäävitkosken yli, Merikarvia
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 74/2014/2 Dnro ESAVI/149/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Sillan rakentaminen Merikarvianjoen Stäävitkosken yli, Merikarvia Merikarvian kunta HAKEMUKSEN
Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen
Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
Sähkökaapelin asentaminen Lepaanvirran alitse, Hattula
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 34/2014/2 Dnro ESAVI/169/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 10.3.2014 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Lepaanvirran alitse, Hattula HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO Elenia
Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA HAKIJA Ponttoni- ja rantalaitureiden rakentaminen Mathildedalin pienvenesatamaan, töiden aloittamista
ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,
BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa
Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista
Sähkökaapelin asentaminen Jääsjärveen välille Ohrasaari Vehkasalo, Hartola
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 154/2013/2 Dnro ESAVI/21/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Jääsjärveen välille Ohrasaari Vehkasalo, Hartola HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN
0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2014/2 Dnro ISAVI/2/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS Savon Voima
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi
Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 46/2017/2 Dnro ESAVI/9300/2016 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2017 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari HAKIJA Caruna Oy HAKEMUKSEN
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 90/2014/2 Dnro ESAVI/14/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
Päätös Nro 131/2011/4
Etelä-Suomi Päätös Nro 131/2011/4 Dnro ESAVI/515/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2011 ASIA HAKIJA Ruoppausmassojen läjittäminen mereen Lokkiluodon meriläjitysalueella sekä töiden aloittaminen
Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki
Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin
PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 8.5.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 12/2013/2 Dnro ESAVI/56/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2013 ASIA Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 237/2012/2 Dnro ESAVI/123/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi HAKIJA Kymenlaakson
Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,
PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle
Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina
Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,
Päätös Nro 100/2012/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2012
Päätös Nro 100/2012/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2012 ASIA Kaukolämpöputkien, vesijohdon ja kuitukaapelin rakentamiselle Kristiinankaupungin Pohjoislahden
Sähkökaapelin asentaminen Vanajaveteen Linnasalmen ali, Hämeenlinna
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 76/2014/2 Dnro ESAVI/38/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 23.5.2014 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Vanajaveteen Linnasalmen ali, Hämeenlinna HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
ASIA Vesi- ja vesijättöalueen täytön pysyttäminen kiinteistöllä , Luumäki
Etelä-Suomi Päätös Nro 80/2013/2 Dnro ESAVI/91/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2013 ASIA Vesi- ja vesijättöalueen täytön pysyttäminen kiinteistöllä 441-451-1-112, Luumäki HAKIJA Pirkko Mäkelä
Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.
LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen
(Konela RN:o 1:39, Lallinen, Vehmaa) ja Asunto Oy Vehmaan Rautilan
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 3/2013/2 Dnro ESAVI/111/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2013 ASIA Rautilakeskuksen rannan kunnostaminen ja vesialueen ruoppaaminen, Vehmaa HAKIJAT Asunto Oy Vehmaan Rautilan
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon
Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Västanfjärd Ramsö, Kemiönsaari
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 270/2012/2 Dnro ESAVI/139/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Västanfjärd Ramsö, Kemiönsaari ja Salo HAKIJA Fortum Sähkönsiirto
Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61
Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
Kymijoen alitse rakennetun maakaasuputken pysyttäminen, Kotka
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 15/2014/2 Dnro ESAVI/155/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2014 ASIA Kymijoen alitse rakennetun maakaasuputken pysyttäminen, Kotka HAKIJA Ahlstrom Glassfibre Oy HAKEMUKSEN
Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 ASIA Aluehallintoviraston 10.11.2010 antaman vesialueen ruoppausta ym. vesialueelle rakentamista koskevan
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen
Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kinnulanniemen ja Meltunsaaren välille, Ala- Luostan järveen, Rautavaara
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 170/2012/2 Dnro ESAVI/76/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo HAKIJA Etelä-Suomen
LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco
Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali
Etelä-Suomi Päätös Nro 139/2010/4 Dnro ESAVI/330/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2010 ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali HAKIJA Päivi ja Veli Kairisto
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen