Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi."

Transkriptio

1 Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2018 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

2 Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu, jos vuoden 2018 aikana täytät 15 vuotta tai olet täyttänyt 15 jo aiemmin. Oman seurakunnan kirkkoherra voi perustellusta syystä antaa luvan rippikoulun käymiseen tätä nuoremmallekin henkilölle, hakemus ja ohjeet löytyvät janoa.fi-sivuilta. Rippikouluun voi mainiosti tulla, vaikka ei kuuluisikaan luterilaiseen kirkkoon tai jos kuuluu johonkin toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos et ole luterilaisen kirkon jäsen ja haluat rippikoulusi päätteeksi tulla konfirmoiduksi, on sinun ennen sitä liityttävä kirkon jäseneksi, ja ellei sinua ole kastettu, niin ennen konfirmaatiota sinut tulee kastaa. Näissä tapauksissa ota hyvissä ajoin yhteyttä oman rippikouluryhmäsi opetuksesta vastaavaan pappiin. Mikä on rippikoulun tarkoitus? Osallistua Jeesuksen antamaan kaste-ja lähetyskäskyyn pohjautuvaan seurakunnan kasteopetukseen Elää yhdessä todeksi sitä uskoa, josta pyhässä kasteessa tulemme osallisiksi Elää kristillisenä seurakuntana Jumalan sanasta ja sakramenteista Kysyä yhdessä mistä tulemme, minne olemme menossa ja kuka meitä ohjaa Tutustua omaan itseensä ja toisiin nuoriin Hyödyntää ainutkertainen ja ainutlaatuinen mahdollisuus pohtia yhdessä toisten kanssa syviä kysymyksiä ihmisestä, Jumalasta, hyvyydestä, pahuudesta, rakkaudesta, kärsimyksestä ja monesta muusta asiasta Tunnustella yhdessä sellaista perustaa, jonka varassa uskallamme rohkeasti kulkea elämän polkuja ja kohdata myös elämän haasteet Ihmetellä rakkautta, jota kolmiyhteinen Jumala osoittaa meitä kohtaan.

3 Kuinka kauan rippikoulu kestää? Rippikoulun kokonaiskesto on 80 tuntia ja se ajoittuu noin puolen vuoden ajalle. Rippikoululla on oma opetussuunnitelmansa, joka kattaa monenlaisia aiheita elämänvalinnoista Jumalan olemassaoloon ja elämän mielekkyyteen. Opetus etenee tietyssä järjestyksessä - rippikoulusi onnistumisen ja ryhmäytymisprosessin kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ilmoittautuessasi sitoudut opetusryhmäsi koko opetuskokonaisuuteen! Intensiivijaksolle (leiri) osallistuminen on mahdollista vain, jos olet ollut aktiivisesti mukana talven ja kevään yhteisissä ja ryhmäkohtaisissa opetuskokonaisuuksissa. Kesällä leirijaksolle osallistuvat ryhmät käyvät suuren osan rippikoulujen opetussisällöistä läpi talven ja kevään aikana, talvilomaviikolla leirijaksolle lähtevän ryhmän opetus jakautuu leirijakson molemmille puolille. Oppimista tapahtuu sekä itsenäisten että ryhmäkohtaisten messukäyntien aikana, osallistut nuorteniltoihin, rippikoulun teemapäivään, lähetys-ja diakoniapäivään sekä seurakuntasi toiminnan toteuttamiseen. Tässä vihkosessa kerrotaan kaikkien ryhmien jo tiedossa olevat aikataulut. Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia. Tarkempaa infoa saat ryhmäsi selvittyä oman rippikouluryhmäsi ohjaajilta. Mitä oikeuksia rippikoulun käyminen ja konfirmaatio antavat? Rippikoulun käyneellä kirkon jäsenellä on oikeus kirkolliseen vihkimiseen. Rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen saa oikeuden toimia kummina, oikeuden osallistua itsenäisesti ehtoolliselle ja oikeuden asettua 18 vuotta täytettyään ehdolle kirkollisissa vaaleissa. Rippikoulu huipentuu konfirmaatiojuhlaan. Konfirmaatio toimitetaan seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen yhteydessä. Konfirmaatiossa seurakunta rukoilee konfirmoitavan seurakuntalaisen puolesta, hän tunnustaa kristillisen uskonsa yhdessä seurakunnan kanssa ja hänet siunataan apostolisella siunauksella. Konfirmaatioon osallistuvan tulee olla kastettu kirkon jäsen.

4 Ilmoittautumisohjeet: - Joensuun seurakunnan rippileirille ilmoittaudutaan nettilomakkeella osoitteessa ->ilmoittaudu netissä tämän linkin kautta ->sivun oikeassa laidassa linkki ilmoittautumiseen - Ilmoittaudu sinulle parhaiten sopivaan ryhmään. Kaikkien toiveita ei välttämättä pystytä täyttämään, mutta teemme parhaamme. - Ilmoittautumislinkki toimii välisenä aikana. Muistathan, että ilmoittautumislomakkeen tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Toivomme, että kerrot rehellisesti asioista, jotka saattavat vaikuttaa elämääsi rippikoulun aikana ja/tai jotka toivot ryhmäjakoja tehtäessä huomioitavan. Tarvittaessa sinä tai kotiväkesi voitte olla yhteydessä rippikoulusta vastaaviin työntekijöihin. Huomioi, että Joensuun seurakunnan järjestämät rippikoulut ovat ensisijaisesti Joensuun seurakunnan jäsenille. Ulkoseurakuntalaiset ja luterilaiseen kirkkoon kuulumat-

5 tomat pääsevät mukaan ryhmiin mikäli niihin jää tilaa. Rippikouluryhmän maksimikoko on ryhmästä riippuen 20-25, se voidaan ylittää vain poikkeustapauksissa ja seurakuntaneuvoston luvalla. Jos et kuulu Joensuun seurakuntaan, mutta sinulla on painava syy hakeutua Joensuun seurakunnan rippikouluryhmään, perustele se hakemukseesi. J1-rippikouluryhmä on urheilupainotteinen ja se järjestetään yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Jos urheilet tavoitteellisesti ja/tai jossain seurassa, mainitse se hakemuksessasi hakeudutpa sitten urheilupainotteiseen ryhmään tai et. Ilmoittautumisen jälkeen: Saat ilmoittautumisen jälkeen kirjeen, jossa kerrotaan mihin ryhmään sinut on valittu. Samassa kirjeessä saat lisäinformaatiota ryhmäsi toiminnasta, ryhmäsi ohjaajien nimet ja muuta tärkeää. Siitä rippikouluseikkailu sitten alkaakin! Ryhmäkohtaiset aikataulut löytyvät myös janoa.fi-sivuilta. Entä jos päätän käydä rippikouluni muualla? Ilmoittaudu silti omaan kotiseurakuntaasi edellä olevien ohjeiden mukaisesti. Myös muualla rippikoulunsa käyvät osallistuvat seurakunnan osallistumisjakson opetukseen ja toimintaan omassa kotiseurakunnassaan poikkeuksena seurakuntayhtymän muissa seurakunnissa (Pielisensuu, Rantakylä, Vaara-Karjala, Pyhäselkä, Eno) rippikoulunsa käyvät. Jos sinut hyväksytään jonkin edellä mainitun seurakunnan rippikouluun, käyt rippikoulusi yhtenä kokonaisuutena ko. seurakunnan opetussuunnitelman mukaisesti. Joensuun seurakunnan järjestörippikoululaisten (muualla käyvät) yhteinen rippikoulustartti on su klo Noljakan kirkolla, mukana pastori Marita Tiili p Maksaako rippikoulu? Vaivion leirimuotoisissa rippikouluissa rippikoulumaksu on 72*/144, Hyvärilän urheilupainotteisessa rippikoulussa (J1) 92*/184 ja päivärippikoululeirillä 30*/60. *Hinta Joensuun seurakuntayhtymän jäsenille. Rippikoulumaksuihin on mahdollista taloudellisista tai sosiaalisista syistä hakea harkinnanvaraista maksualennusta tai -vapautusta, hakemus löytyy janoa.fi-sivuilta. Hakemus toimitetaan Joensuun seurakunnan vastaavalle diakoniatyöntekijälle Satu Haloselle mennessä, ja se käsitellään luottamuksellisesti. Laskutuksen aikatauluun liittyvistä syistä on ehdottoman tärkeää, että hakemus lähetetään seurakuntaan ajoissa. Rippikouluopetus on ilmaista. Rippikoulumaksu sisältää: ruokailun (tarjoilua ei ole joka kokoontumisessa) majoituksen leirimuotoisissa rippikouluissa materiaalimaksun tapaturmavakuutuksen (ei korvaa tavaravahinkoja) valmennuksen urheilupainotteisessa rippikoulussa.

6 Erityisen tuen tarve rippikoulussa Kehitysvammaisten rippikouluista vastaa pastori Minna Snellman, puh , sähköposti: Jos sinulla on erityisiä haasteita, joiden arvelet vaikuttavan rippikoulun käymiseen, toivomme, että kerrot niistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja/tai ilmoittautumisen yhteydessä rippikoulutyöstä vastaaville työntekijöille. Joustavia tapoja käydä rippikoulu on olemassa, tarvittaessa ja luvallasi teemme yhteistyötä oppilaitoksesi ja alueen muiden seurakuntien kanssa. Rippikoulu on aina mahdollista käydä myös yksityisesti. Aikuisrippikoulu Joensuun seurakuntayhtymässä järjestetään ryhmämuotoinen aikuisrippikoulu vuonna Lisätietoja saa Pielisensuun seurakunnasta, yhteystiedot löytyvät osoitteesta Kysy lisää rippikoulutyöstä vastaavilta työntekijöiltä, seuraa ilmoittelua Kirkkotielehdessä ja TUPAKOINTI JA PÄIHTEIDEN SEKÄ ENERGIATUOTTEIDEN KÄYTTÖ RIPPIKOU- LUN AIKANA ON KIELLETTY. Saamme energiaa ulkoilusta, ruokailusta ja levosta.

7 Ryhmävaihtoehdot J1 urheilupainotteinen, yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa Ensimmäinen kokoontuminen 1.11 klo Noljakan kirkolla (yläkerta) Ryhmäkohtaiset tapaamiset sovitaan yhteistyössä valmentajien kanssa nuoren urheiluharrastus huomioiden klo III opetuskokonaisuus, Noljakka leirijakso Hyvärilä, Nurmes su-pe konfirmaatio su klo 10 Joensuun kirkko (päivämäärä voi vielä muuttua!) J klo I opetuskokonaisuus, Noljakka klo II opetuskokonaisuus, Noljakka klo 17 Kauneimmat joululaulut, Joensuun kirkko klo III opetuskokonaisuus, Noljakka klo IV opetuskokonaisuus, Noljakka 5.5. klo V opetuskokonaisuus, Noljakka 6.5. klo VI opetuskokonaisuus, Noljakka klo VII opetuskokonaisuus, Männikköniemi klo VII opetuskokonaisuus osa 2, Joensuun srk-keskus leirijakso su-pe Vaivio, Liperi konfirmaatioharjoitus pe klo Joensuun kirkko konfirmaatio su klo 10 Joensuun kirkko

8 J klo I opetuskokonaisuus, Noljakka klo II opetuskokonaisuus, Noljakka klo 19 Kauneimmat joululaulut, Joensuun kirkko klo III opetuskokonaisuus, Noljakka klo IV opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo V opetuskokonaisuus, Noljakka klo VI opetuskokonaisuus, Noljakka klo VII opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo VII opetuskokonaisuus osa 2, Männikköniemi leirijakso su-pe Vaivio, Liperi konfirmaatioharjoitus pe klo Joensuun kirkko konfirmaatio su klo 13 Joensuun kirkko J klo I opetuskokonaisuus, Noljakka klo II opetuskokonaisuus, Noljakka klo 18 Kauneimmat joululaulut, Joensuun kirkko klo III opetuskokonaisuus, Noljakka 5.4. klo IV opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo V opetuskokonaisuus, Noljakka klo VI opetuskokonaisuus, Noljakka klo VII opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo VII opetuskokonaisuus osa 2, Männikköniemi leirijakso su-pe Vaivio, Liperi konfirmaatioharjoitus pe klo Joensuun kirkko konfirmaatio su klo 10 Joensuun kirkko

9 J klo I opetuskokonaisuus, Noljakka klo II opetuskokonaisuus, Noljakka klo 18 Kauneimmat joululaulut, Noljakka klo III opetuskokonaisuus, Noljakka klo IV opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo V opetuskokonaisuus, Noljakka klo VI opetuskokonaisuus, Noljakka klo VII opetuskokonaisuus, Männikköniemi klo VII opetuskokonaisuus osa 2, Joensuun srk-keskus leirijakso su-pe Vaivio, Liperi konfirmaatioharjoitus pe klo Joensuun kirkko konfirmaatio su klo 13 Joensuun kirkko

10 J6 päivärippileiri klo I opetuskokonaisuus, Noljakka (klo 18 Kauneimmat joululaulut, Noljakka) 7.1. klo II opetuskokonaisuus, Noljakka klo III opetuskokonaisuus, Noljakka klo IV + V opetuskokonaisuudet, Noljakka klo VI opetuskokonaisuus, Noljakka 7.6. klo VII opetuskokonaisuus, Männikköniemi 8.6. klo VII opetuskokonaisuus osa 2, Joensuun srk-keskus Päiväleirijakson kellonajat tarkentuvat lähempänä leiriä, klo 9-17 välillä. päiväleirijakso ma-pe Joensuun srk-keskus konfirmaatioharjoitus pe klo 9.30 Joensuun kirkko konfirmaatio su klo 10 Joensuun kirkko J klo I opetuskokonaisuus, Noljakka 7.1. klo II opetuskokonaisuus, Noljakka klo III opetuskokonaisuus, Noljakka klo tarkentuu, Laskiaistapahtuma, Joensuun kirkon mäellä klo IV opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo V opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo 9-13 VI opetuskokonaisuus, Joensuun kirkko klo VII opetuskokonaisuus, Joensuun srk-keskus klo VII opetuskokonaisuus osa 2, Männikköniemi leirijakso su-pe Vaivio, Liperi konfirmaatioharjoitus pe klo Joensuun kirkko konfirmaatio su klo 10 Joensuun kirkko

11 Kaikille rippikoululaisille yhteiset jutut: Riparipassi jonka avulla tutustutaan seurakunnan toimintaan. Passin käyttö opastetaan ryhmäkohtaisessa kokoontumisessa. Rippikoulukonsertti kaikille ja palvelutehtävä ryhmittäin Aikataulut merkattu edellä olleisiin listoihin. Rippikoululaisten vanhempien yhteinen te ta ke klo Joensuun seurakuntakeskus, Kirkkokatu 28 Tilaisuudessa ohjelmaa, kahvitarjoilu ja tilaisuus tavata rippikoulujen ohjaajia kaikista ryhmistä. Yhteisen te lan lisäksi jokaisessa opetusryhmässä järjestetään ryhmäkohtainen vanhempainilta lähempänä leirijaksoa. Tarkempaa tietoa ohjaajilta nuoren rippikouluryhmän selvittyä. Lisätietoja: Pastori Marita Tiili puh / marita.tiili@evl.fi Nuorisotyönohjaaja Varpu Vauhkonen puh / varpu.vauhkonen@evl.fi sekä

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2019 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2017 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kukavoitullarippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2016 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018! Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020! Laukaan seurakunta tervetuloa 2020! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2020. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on uusi, puolenvuoden mittainen vaihe elämässä. Se on rajapyykki.

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2017 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2002 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019

TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019 Lue tämä vihko huolella läpi yhdessä huoltajiesi kanssa TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019 RIPPIKOULU ON SINUA VARTEN. Rippikoulussa pohditaan elämän suuria kysymyksiä ihmisestä, Jumalasta,

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Pielisensuun seurakunnassa. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Pielisensuun seurakunnassa. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU Pielisensuun seurakunnassa 2019 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU KUTSU KOTIIN Millainen paikka on hyvä koti? Voisiko se olla sellainen, että kun astun sisään,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN NETISSÄ 1.-31.10.2016 RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 Kaikki rippikoulut sisältävät leirijaksojen lisäksi tapaamisia kaupungissa kevään 2017 aikana Korpirauhan talvirippikoulu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2016 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2015 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Täytät ensi vuonna 15 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että olet tervetullut riparille! Tässä kirjeessä on tietoa Oulunkylän seurakunnan rippikouluista ja niihin ilmoittautumisesta.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Olet yksi niistä noin kolmestasadasta nuoresta, jotka Mikaelin seurakunta kutsuu rippikouluun tulevana vuonna. Voit käydä riparin vuonna 2012, jos olet syntynyt vuonna 1997 tai aikaisemmin. Tämä kutsu

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2018 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN RIPARI-INFO NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2019 MIKSI RIPPIKOULUUN? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä

Lisätiedot

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut 2017 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 25.6.-2.7.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2019 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! On tullut aika ilmoittautua riparille ja päästä pohtimaan kristinuskon salaisuutta muiden kanssa. Hyppää rohkeasti mukaan seikkailuun! Sait tämän kutsun, koska täytät ensi vuonna

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

Rippikoulu City

Rippikoulu City Rippikoulu City 1 5.- 12.6.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Kirsi Muurimäki ja Iida Tarkamo toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun. Mitä on käydä rippikoulu

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

Ripari vuoden paras juttu!

Ripari vuoden paras juttu! Ripari vuoden paras juttu! Tämä esite on sinulle kutsu rippikouluun. Rippikoulu eli ripari on monelle unohtumaton kokemus. Rippikoulun tekee ainutlaatuiseksi se, että se on tilaisuus pohtia elämän suuria

Lisätiedot

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja 20.-27.2.2016 Pirkko Nurminen, pastori P. 040 567 44 20, pirkko.nurminen@evl.fi Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja P. 0504672570, marika.pasanen@evl.fi Lauri Savonen, kausityöntekijä Paula Huju, kanttori

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2017 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020

Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020 Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikouluun saat tulla sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse miettiä arvosanoja: rippikoulutodistukseen ei tule numeroita! Rippikoulussa

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2018 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018 Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 3/2019 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 3/2019 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 20.3.2019 24. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2018... 2 25. Merimieskirkkotoimikunnan edustaja... 3 26. Rippikoulun

Lisätiedot

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta Riparit 2016 Porvoon suomalainen seurakunta kuva: Jussi Vierimaa kannen kuva: Sanna Krook Esitteen linnut: Anna Sarkama-Antila Tervetuloa riparille! Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Ilmoittaudu riparille

Ilmoittaudu riparille Rippikoulu 2018 Leppävaaran seurakunnan rippileirit Sinulle, vuoden 2018 riparilainen Tervetuloa! Sinut on kutsuttu yhdessä yli 300 leppävaaralaisen ikätoverisi kanssa rippikouluun. Rippikoulu on seurakunnan

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Ripari on huippujuttu!

Ripari on huippujuttu! Ripari on huippujuttu! Tämä esite on sinulle kutsu rippikouluun. Rippikoulu eli ripari on monelle unohtumaton kokemus. Rippikoulun tekee ainutlaatuiseksi se, että se on tilaisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

seurakunnan Rippikoulut

seurakunnan Rippikoulut Roihuvuoren seurakunnan Rippikoulut 2019 HEI! sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori. Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos olet yli 15 vuotias ja rippikoulu on jäänyt käymättä,

Lisätiedot

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Rippikoulumme leirijakso lähestyy kovaa vauhtia ja siksi on hyvä valmistautua siihen ajoissa. Kanssasi leirille meidän työntekijöiden lisäksi lähtevät appari Linda ja

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Ilmoittaudu Rippikoulu

Ilmoittaudu Rippikoulu Ilmoittaudu 9. 14.9. Rippikoulu 2017 1 Sinä olet vapaa. RIPPIKOULU ELÄMÄÄ VARTEN Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran. Siellä on tilaisuus pohtia yhdessä muiden kanssa elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2016 RIPPIKOULU 2016 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Tuusulan RIPPIKOULUT 2016. seurakunnan

Tuusulan RIPPIKOULUT 2016. seurakunnan Tuusulan RIPPIKOULUT 2016 seurakunnan Tervetuloa rippikouluun On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Vuonna 2001 syntyneet nuoret käyvät rippikoulun vuonna 2016. Tämä esite lähetetään

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

seurakunnan Rippikoulut

seurakunnan Rippikoulut Roihuvuoren seurakunnan Rippikoulut 2018 HEI! sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori. Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos olet yli 15 vuotias ja rippikoulu on jäänyt käymättä,

Lisätiedot

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Lystimäki Hanna. Sinikka Tuomarila, Laura Langh-Lagerlöf, Harri Lukander, Markus Ollilla

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Lystimäki Hanna. Sinikka Tuomarila, Laura Langh-Lagerlöf, Harri Lukander, Markus Ollilla PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 18.55 20.13 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Aso Janne Huoponen Kirsi Kanervavuori Kasper Kanervavuori Mirjo Uotila Marjo

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla

TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla 5.11.2018 (Yoleht. Sini Hulmi & yo-op. Maria Buchert) Mitä on opetus ja kasvatus kirkossa? Keiden parissa opetusta ja kasvatusta tehdään? Mitä

Lisätiedot

Ripari on huippujuttu!

Ripari on huippujuttu! Ripari on huippujuttu! Tämä esite on sinulle kutsu rippikouluun. Rippikoulu eli ripari on monelle unohtumaton kokemus. Rippikoulun tekee ainutlaatuiseksi se, että se on tilaisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot