Laki- ja ta 1 o usva 1 i o kunnan mietintö n:o 13 hallituksen esityksestä laiksi rakennuslain muuttamisesta

Transkriptio

1 1990 vp. - LtVM n:o 13 - Esitys n:o 103/1989 vp. Laki- ja ta 1 o usva 1 i o kunnan mietintö n:o 13 hallituksen esityksestä laiksi rakennuslain muuttamisesta Eduskunta on 15 pmvana syyskuuta 1989 lähettänyt valiokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 103/1989 vp. Valiokunta on eduskunnan päätöksen mukaisesti hankkinut edellä mainitusta esityksestä perustuslakivaliokunnan lausunnon, joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi. Valiokunnassa ovat olleet kuultavina hallitusneuvos Pekka Kangas ja vanhempi hallitussihteeri Lauri Nordberg ympäristöministeriöstä, hallitusneuvos Seppo Havu maa- ja metsätalousministeriöstä, pääjohtaja Kalevi Hemilä maatilahallituksesta, johtava lakimies Alf Henriksson Suomen Kaupunkiliitosta, yli-insinööri Timo Linkola Suomen Kunnallisliitosta, jaostopäällikkö Henrik Wickström Finlands svenska kommunförbundista, apulaiskaupunginjohtaja Hans Korsbäck Espoon kaupungista, kaavoitusarkkitehti Erkki Korhonen ja kaupungingeodeetti Aarre Kuusisto Kouvolan kaupungista, kaupungingeodeetti Kaarlo Kantola Rovaniemen kaupungista, osastopäällikkö Jouko Meriluoto Vantaan kaupungista, kunnanjohtaja Juhani Rouvinen Kiihtelysvaaran kunnasta, seutukaavajohtaja Timo Honkala Helsingin seutukaavaliitosta, seutusuunnittelujohtaja Leo Barman Päijät-Hämeen maakunta- ja seutukaavaliitosta, maapoliittinen asiamies Markku Tomberg Maataloustuottajain Keskusliitosta, osastopäällikkö Jukka Luokkamäki Teollisuuden Keskusliitosta, lakimies Katariina Pitkänen Suomen Yrittäjäin Keskusliitosta, toimitusjohtaja Kari Kyttälä Maanomistajain Liitosta, lakimies Petteri Kuhanen Suomen Kiinteistöliitosta ja toiminnanjohtaja Lea Sarkameri Suomen Pienkiinteistöliitosta. Hallituksen esityksessä ulotetaan pääkaupunkiseudulle säädetyt rakennuslain 53 :n lunastusperusteiden muutokset koskemaan koko maata. Kunta voisi saada luvan lunastaa alueen, joka valtuuston hyväksymässä yleiskaavassa on osoitettu asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen. Alu- eeseen voisi sisältyä myös virkistys- ja suojelualuetta. Pykälää ehdotetaan myös muutettavaksi niin, että kunta voisi siirtää siinä tarkoitetun kaavoituspäätöksen tekemisen valtuustolta aiemmalle kunnan viranomaiselle. Lupaviranomaista koskevia säännöksiä ehdotetaan hallituksen esityksessä muutettavaksi niin, että kunta voisi panna vireille rakentamiskehotukseen perustuvan lunastuksen ilman valtion viranomaisen lupaa. Muihin lunastuksiin vaadittaisiin valtioneuvoston sijasta ympäristöministeriön lupa. Rakentamiskehotukseen liittyvää rakentamisaikaa ehdotetaan lyhennettäväksi neljästä kolmeen vuoteen, mutta toisaalta kehotuksen saisi antaa vasta, kun kaava on ollut voimassa kaksi vuotta. Hallituksen esityksen mukaan lakiehdotus voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Ehdotettu laki on esityksen mukaan tarkoitettu tulemaan voimaan heti, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Valiokunta korostaa sitä hallituksen esityksessä lausuttua näkemystä, että kuntien maapoliittinen asema on viime aikoina vaikeutunut ja sijoittaminen raakamaahan on yleistynyt. Valiokunta toteaa, että raakamaata ovat ostaneet erityisesti rakennusliikkeet, minkä lisäksi muita merkittäviä ostajaryhmiä ovat kiinteistönvälittäjät, rakennuttajakonsultit ja muut yritykset. Valiokunta katsookin, että kuntien maapoliittista asemaa on tarpeen parantaa. Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen mukainen lakiehdotus ei pakota kuntia käyttämään lain suomia lunastusmahdollisuuksia. Se, missä laajuudessa niitä käytetään, on kunnan vapaassa harkinnassa. Hallituksen esityksen mukaan kunta voisi saada luvan lunastaa alueen, joka valtuuston hyväksymässä yleiskaavassa on osoitettu asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen. Valiokunta katsoo, että asuntorakentamiseen liittyvällä yhdyskuntarakenta U

2 vp. - LtVM n:o 13 misella tarkoitetaan asuntoalueen yhteyteen rakennettavia työpaikkoja, sen tarvitsemia palveluja ja muuta senkaltaista rakentamista. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että ehdotettaessa nyt pääkaupunkiseudulle jo säädettyjen lunastusperusteiden ulottamista yleisesti koko maata koskeviksi on huomattava, että näitä perusteita itse asiassa tarvitaan vain kasvukeskuksissa ja muissa kunnissa, joissa maapoliittinen tilanne on vaikea. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut hallituksen esityksessä ehdotettujen lunastusperusteiden ulottamisen yleisesti koko maata koskeviksi merkitsevän lunastusperusteiden laajentamista myös tilanteisiin, joissa yleinen tarve ei vaadi lunastusta. Tästä syystä perustuslakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksen mukainen lakiehdotus olisi käsiteltävä perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Ehdotusta tulee perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan muuttaa siten, että lunastusluvan myöntämisen edellytyksenä kaikissa tapauksissa on yleinen tarve, jotta hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus voitaisiin käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Esitys n:o 103/1989 vp. Laki- ja talousvaliokunta on ottanut huomioon edellä mainitun perustuslakivaliokunnan lausunnossa tehdyn valtiosääntöoikeudellisen huomautuksen. Laki- ja talousvaliokunta ehdottaa tästä syystä hallituksen esityksen mukaisen rakennuslain 53 :n 4 momentin muuttamista. Sen sijaan hallituksen esityksen 111 :ää ei ole tarpeen muuttaa, koska mainitussa säännöksessä olevan viittauksen perusteella 53 :n 4 momenttiin lisätty yleisen tarpeen vaatimus tulee koskemaan kaikkia kuntia. Valiokunta toteaa, että pääkaupunkiseudulla on todettu yleisen tarpeen olemassaolo. Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiehdotusta tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä edellä mainituin huomautuksin. Edellä olevan perusteella laki- ja talousvaliokunta ehdottaa kunnioittaen, että lakiehdotus hyväksyttäisiin näin kuuluvana: Laki rakennuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 16 päivänä elokuuta 1958 annetun rakennuslain (370/58) 51 ja 52, 52 a :n 1 momentin johdantokappale sekä 2 ja 3 momentti, 53 :n 1, 3 ja 4 momentti sekä 111, sellaisina kuin niistä ovat 52, 52 a :n 1 momentin johdantokappale sekä 2 ja 3 momentti sekä 53 :n 3 momentti 5 päivänä elokuuta 1977 annetussa laissa (609/77), 53 :n 4 momentti 9 päivänä joulukuuta 1988 annetussa laissa (1062/88) sekä 111 muutettuna 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetulla lailla (604177) ja mainitulla 5 päivänä elokuuta 1977 annetulla lailla, näin kuuluviksi: 51, 52 ja 52 a (Kuten hallituksen esityksessä) 53 (1 ja 3 mom. kuten hallituksen esityksessä) Sen estämättä mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, ympäristöministeriö voi myöntää yleisen tarpeen sitä vaatiessa kaupungille luvan lunastaa alueen, joka kaupunginvaltuuston hyväksymässä yleiskaavassa on osoitettu asunto- rakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen. Alueeseen voi sisältyä myös virkistys- ja suojelualuetta. 111 (Kuten hallituksen esityksessä) Voimaantulo- ja soveltamissäännös (Kuten hallituksen esityksessä) Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 1990

3 Rakennuslain muuttaminen 3 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Kokko, varapuheenjohtaja Järvisalo-Kanerva sekä jäsenet R. Aho, Dromberg, Joenpalo, Jurva, Kalima, Nyman, Pulliainen, Rajamäki, Sarapää, Siuruainen, Turunen, Valli ja Varpasuo. Vastalauseita 1 Pakkolunastusmenettely tulisi olla käytettävissä vain poikkeustapauksissa. Hallituksen esityksessä puututaan perustuslaissa suojattuun omistusoikeuteen sellaisella tavalla, ettei sitä tulisi toteuttaa muutoin kuin pystyttäessä esittämään erittäin painavia perusteita. Lakiehdotukseen sisältyvien ratkaisujen vaikutusta asuntojen hintaan ei tässä suhteessa kuitenkaan ole voitu osoittaa. Asuntopoliittiset seikat eivät myöskään puolla rakennuslain 53 :n 4 momentin pakkolunastusperusteiden laajentamista koskemaan koko maata. Katsommekin, että lunastusperusteiden laajentaminen hallituksen esityksessä ehdotetuna tavalla ei ole perusteltua. Pakkolunastusoikeuden käyttämisen tulee aha perustua monipuoliseen, mahdollisimman puolueettomaan ja laajaan tarkasteluun. Näiden seikkojen takaamiseksi on tärkeää, että päätöksenteko tapahtuu riittävän korkealla tasolla ja kollegiaalisen elimen toimesta. Tämän vuoksi rakennuslain mukaisesta pakkolunastuksesta päättäminen tulee säilyttää valtioneuvoston päätäntävaltaan kuuluvana asiana. Valtioneuvoston työekonomiset seikat eivät ole sellaisia painavia perusteita, joiden nojalla päätäntävaltaa voidaan siirtää tällaisessa asiassa aiemmalle viranomaiselle. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että pakkolunastusluvat myöntäisi ympäristöministeriö nykyisen valtioneuvoston sijaan. Pakkolunastuksen voidaan katsoa vaikuttavan yksityiseen omistusoikeuteen niin voimakkaasti, että asian perusteellinen harkinta vaatii laajempaa käsittelyä kuin ehdotuksen mukaan ympäristöministeriössä tulisi tapahtumaan. Käytännössä ympäristöministeriössä luvan myöntäisi yksi henkilö, jota seikkaa ei voida oikeusturvan kannalta pitää tyydyttävänä. Ehdotuksen 52 :n mukaan kaupungin ja kunnan ei tarvitsisi enää hakea valtioneuvostolta lupaa lunastaakseen sellaisen tontin, jota rakentamiskehotuksesta huolimatta ei ole rakennettu. Ehdotuksen osalta voidaan todeta, että nytkin kysymyksessä on pakko-otto, jonka tulisi edelleenkin vaatia valtioneuvoston lupaa. Pelkkä valitusmahdollisuus lunastustoimituksen päätöksestä ei riittävässä määrin anna oikeussuojaa maanomistajalle. Tällöinhän asian ratkaisu riippuu maanomistajan aktiivisuudesta, kun tällä hetkellä Junastajan on oltava aktiivinen lunastusta toteutettaessa. Ehdotuksen yleisperusteluissa todetaan, että oikeudellisten edellytysten olemassaolo lunastustilanteessa tutkittaisiin ennakkokysymyksenä lunastuksen täytäntöönpanaan ryhdyttäessä. Laissa sen paremmin kuin perusteluissakaan ei ole esitetty, millä tavalla tutkiminen käytännössä toteutettaisiin. Lunastuksen edellytysten osalta lakiehdotus ei 52 :n osalta sanottavassa määrin poikkea nykyisin voimassa olevasta laista. Ehdotuksesta on kuitenkin poistettu nykyisessä laissa esiintyvä määräys lunastuksen tarpeellisuudesta. Pidämme edelleenkin tarpeellisena sitä, että lunastus voidaan toteuttaa ainoastaan silloin, kun sitä pidetään kaupungin ja kunnan kehittämisen kannalta tärkeänä. Oikeuskäytännössä on tullut esille tapauksia, joissa rakennuslain 52 :n mukainen rakentamiskehotus on annettu maanomistajalle ilman tämän kuulemista. Hallintomenettelylain mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selvityksensä vaatimuksista ja asiassa olevista sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asian selventämiseksi olisi ollut paikallaan ottaa rakennuslain 52 :ään määräys maanomis-

4 vp. - LtVM n:o 13 - Esitys n:o 103/1989 vp. tajan kuulemisvelvollisuudesta rakentamiskehotusta annettaessa. Valiokunnan ehdottamista muutoksista huolimatta katsomme perustuslakivaliokunnan lausuntoon liitettyyn eriävään mielipiteeseen viitaten, että lakiehdotus tulisi valiokunnan enemmistön hyväksymässäkin muodossa käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Käsittelyssä oleva maapakettilainsäädäntö muodostuu neljästä eri hallituksen esityksestä, jotka on valmisteltu joko ympäristöministeriössä tai oikeusministeriössä. Eri osista muodostuvan kokonaisuuden arviointi on vaikeaa mm. monien säännösten epämääräisyydestä ja tulkinnanvaraisuudesta johtuen. Lisäksi eräiltä osin lakiehdotusten perustelut ja lakiteksti ovat ristiriidassa. Lisäksi käsittelyn kannalta on ollut ongelmallista, että virallisesti käsittelyn pohjana on ollut hallituksen esitys, jonka perusteella on kuultu asiantuntijoita. Kuitenkin sekä oikeusministeriö että ympäristöministeriö ovat lähettäneet lakiehdotuksiin liittyviä muutosehdotuksiaan, joiden osalta ei ole kuultu asiantuntijoita. Tällainen menettely ei ole hyvään lainvalmisteluun kuuluvaa. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan oudosti, että lunastusperusteiden väljentämistä tarkoittavat lainmuutokset voidaan ulottaa koko maahan, vaikka niitä itse asiassa hallituksenkin mukaan tarvitaan vain kasvukeskuksissa ja muissa kunnissa, joissa maapoliittinen tilanne on vaikea. Myöskään toimivallan siirto kunnassa johtosäännöllä pakkolunastukseen liittyvän kaavapäätöksen osalta valtuustolta aiemmalle kunnan viranomaiselle ei ole perusteltua. Pakkolunastukseen liittyvät asiat ovat aina niin keskeisiä asioita, että niiden tulee olla kunnanvaltuuston päätettäviä. Mikäli asia on selvä, tapahtuu käsittely vastaavasti joustavasti kunnanvaltuustossa. Mahdollisuus vallan siirtämisestä jopa virkamiehille ei vastaa kunnallisen itsehallinnon tavoitteita. Tärkeää on, että pakkolunastukseen ja kaavoitukseen liittyvissä asioissa valtuustolla on keskeinen päätösvalta. Viittaamme lopuksi maapakettiin liittyvien hallitusten esitysten n:ot vp. ja 104/ 1989 vp. kohdalla jättämiimme vastalauseisiin. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että valiokunnan mietintöön sisältyvä lakiehdotus hylättäisiin. Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 1990 Kimmo Sarapää Eino Siuruainen Heikki Kokko II Perustuslakivaliokunnan lausuntoon hallituksen esityksestä (HE n:o 103/1989 vp. - PeVL n:o 18/1989 vp.) liitettyyn 111 eriävään mielipiteeseen viitaten totean, etten ole valiokunnan enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että esitys merkitsisi lunastusperusteiden olennaista laajentamista tilanteisiin, joissa yleinen tarve ei vaadi lunastusta. Lunastusmahdollisuus on maapoliittinen keino, jolla pyritään ehkäisemään kiinteistökeinottelua ja tukemaan kuntien maanhankintaa asuntorakentamista varten. Käsitykseni mukaan tämä täyttää yleisen tarpeen vaatimuksen erittäin hyvin, koska julkisen vallan velvollisuus on mielestäni vaikuttaa maan hintaan ja käyttää kaavoitusmonopoliaan järkevän ja tar- peenmukaisen asuntorakentamisen aikaansaamiseksi. Mikäli valiokunnan enemmistön hyväksymä muotoilu yleisen tarpeen osoittamisesta kussakin yksittäisessä lunastustilanteessa erikseen kirjataan lakiin, kiristetään kuntien näyttövelvollisuutta tavalla, joka vesittää hallituksen esityksen sinänsä oikean tarkoituksen asuntopoliittisiin lunastuksiin ryhdyttäessä. Edellä esitetyn perusteella ehdotan kunnioittaen, että valiokunnan mietintöön sisältyvä lakiehdotus hyväksyttäisiin hallituksen esityksen mukaisena. Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 1990 Raila Aho

5 Rakennuslain muuttaminen 5 EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Liite Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 1989 Lausunto n:o 18 Laki- ja talousvaliokunnalle Laki- ja talousvaliokunta on 26 päivänä syyskuuta 1989 päivätyllä kirjeellään pyytänyt eduskunnan päätöksen mukaisesti perustuslakivaliokunnalta lausunnon hallituksen esityksestä n:o 103 laiksi rakennuslain muuttamisesta. Valiokunnassa ovat olleet kuultavina vanhempi hallitussihteeri Lauri Nordberg ympäristöministeriöstä, vt. lainsäädäntöneuvos Pirkko Ignatius oikeusministeriöstä, hallintoneuvos Pekka Hallberg ja hallintoneuvos Sakari Sippola korkeimmasta hallinto-oikeudesta, erikoistutkija Christer Bengs Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta, lakimies Kalevi Laaksonen Maataloustuottajain Keskusliitto MTK ry:stä, varatuomari Juhani Lahermaa ja maankäyttöpäällikkö Erkki Nieminen Enso-Gutzeit Oy:stä, professori Mikael Hiden, professori Erkki J. Hollo, professori Veikko 0. Hyvönen, professori Antero Jyränki, professori Vesa Majamaa, professori Ilkka Saraviita, oikeustieteen tohtori Kauko Sipponen ja professori Pekka V. Virtanen. Käsiteltyään asian lähinnä valtiosääntöoikeudelliselta kannalta perustuslakivaliokunta esittää kunnioittaen seuraavaa. Hallituksen esitys Esityksessä ehdotetaan pääkaupunkiseudulle jo säädettyjen rakennuslain 53 :n lunastusperusteiden ulottamista koko maahan. Mainittua säännöstä ehdotetaan muutettavaksi myös niin, että kunta voisi siirtää kaavoituspäätöksen tekemisen valtuustolta aiemmalle kunnan viranomaiselle. Lupaviranomaisia koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi niin, että kunta voisi panna vireille rakentamiskehotukseen perustuvan lunastuksen ilman valtion viranomaisen lupaa. Muihin lunastuksiin vaadittaisiin valtioneuvoston asemesta ympäristöministeriön lupa. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan heti, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Lakiehdotus on esityksen mukaan käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Valiokunnan kannanotot Valiokunta on tarkastellut valtiosääntöoikeudelliselta kannalta lakiehdotuksen 53 :n 4 momenttia. Sen mukaan ympäristöministeriö voisi 1 ja 2 momentissa säädettyjen rajoitusten estämättä myöntää kaupungille luvan lunastaa alueen, joka kaupunginvaltuuston hyväksymässä yleiskaavassa on osoitettu asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen. Luuastettavaan alueeseen voisi sisältyä myös virkistys- ja suojelualuetta. Valiokunta katsoi lausunnossaan n:o 5/1988 vp., joka koski samanlaista sääntelyä pääkaupunkiseudulla, että lunastuksen tavoitteena oleva maansaanti asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen epäilyksettä täyttää hallitusmuodon 6 :n 3 momentissa säädetyn yleisen tarpeen vaatimuksen. Ehdotettaessa nyt vastaavien lunastusperusteiden ulottamista yleisesti koko maata koskeviksi on huomattava, että näitä perusteita - kuten esityksessäkin todetaan - itse asiassa tarvitaan vain kasvukeskuksissa ja muissa kunnissa, joissa maapoliittinen tilanne on vaikea. Tämän vuoksi valiokunta katsoo ehdotuksen merkitsevän lunastusperusteiden laajentamista myös tilanteisiin, joissa yleinen tarve ei vaadi lunastusta. Ehdotus olisi näin ollen mahdollistaessaan lunastuksen muulloinkin kuin yleisen tarpeen sitä vaatiessa käsiteltävä perustuslainsäätämisj ärj esty ksessä.

6 vp. - LtVM n:o 13 - Esitys n:o 103/1989 vp. Ehdotusta tulee valiokunnan käsityksen mukaan muuttaa siten, että lunastusluvan myöntämisen edellytyksenä kaikissa tapauksissa on yleinen tarve. Muutos voidaan tehdä kirjoittamalla edellytys näkyviin ehdotettuun uuteen momenttiin, esimerkiksi seuraavasti: "Sen estämättä, mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, ympäristöministeriö voi yleisen tarpeen sitä vaatiessa myöntää kaupungille luvan lunastaa alueen,... " Tässä yhteydessä valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että edellä tarkoitettu uusi momentti sijoittuu esityksen mukaan 53 :ään viimeiseksi momentiksi yleisperusteista pakkolunastusta sääotelevän nykyisen 3 momentin jälkeen. Koska nykyinen 3 momentti on tarkoitettu sovellettavaksi tilanteissa, joita rakennuslaissa nimenomaan säädetyt lunastusperusteet eivät koske, on valiokunnan mielestä johdonmukaista muuttaa kyseisten momenttien keskinäinen järjestys päinvastaiseksi. Valiokunta on lisäksi arvioinut, mihin kaik- kiin poikkeuksiin 1 ja 2 momentissa säädettyyn verrattuna uusi momentti johtaa. Koska uuden momentin tarkoituksena on myöntää helpotuksia lunastusluvan myöntämisedellytyksistä, on valiokunnan mielestä asianmukaista, että esimerkiksi 1 momentin viimeisessä virkkeessä säädetty vaatimus on noudatettavana myös uuden momentin nojalla luoastetuo maan osalta sitten, kun alue on asemakaavoitettu ja tontit muodostettu. Edellä esitetyn perusteella perustuslakivaliokunta esittää kunnioittavasti, että hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä edellyttäen, että perustuslakivaliokunnan edellä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon. Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Zyskowicz, varapuheenjohtaja Alho, jäsenet Häkämies, Joutsensaari, Jäätteenmäki, Lamminen, Männistö, Niinistö, Pokka, Puisto, Virolainen ja Vähänäkki sekä varajäsenet Anttila, Apukka ja Rehn. Eriäviä mielipiteitä 1 Perustuslakivaliokunta on useissa mietinnöissään ja lausunnoissaan lähtenyt siitä (mm. PeVM n:o 14/1977 vp.), että perusoikeuspoikkeusten on oltava mahdollisimman tarkkarajaisia. Asuntotilanne ja siitä johtuen myös tarve lunastaa maata on perin erilainen eri osissa maata. Hallituksen esityksessä tämä myönnetään selväsanaisesti. Kaikissa maamme kunnissa ei ole olemassa yleistä tarvetta lunastusoikeuden saamiseen ehdotetuna tavalla. Ehdotetunkaltaista laajojen toimivaltuuksien siirtämistä kaikille maan kunnille, ottaen huomioon siitä aiheutuvat menetykset maanomistajille, ei voida suorittaa tavallisessa lainsäätämisjärjes- tyksessä. Tilannetta ei muuta vaikeus erotella eri kuntia tai tilanteen muuttuminen ajan myötä. Vaikeimman asuntotilanteen omaavat kunnat ovat helposti tunnistettavissa, eikä mikään säännelty yhteiskunnallinen tilanne ole yleensäkään pysyvä. Hallituksen esityksessä n:o vp. pääkaupunkiseudun asuntorakennusmaan hankkimista ja käyttöön saamista edistäväksi lainsäädännöksi todettiin monin numeroin, että "pääkaupunkiseudun kaupungeissa on selvä pula kaavoitetusta tonttimaasta". Siksi olisi edistettävä kaavoitetun asuntorakennusmaan saamista nopeasti käyttöön asuntotuotantoon. Valtaosa kaavoitetusta, käyttämättömästä asuntora-

7 Rakennuslain muuttaminen 7 kennusoikeudesta on muiden kuin kaupunkien omistuksessa. Nimenomaan todettiin, että huomattava osa rakentamattomasia tonttimaasta on rakennusliikkeiden ja rakennuttajien tai niiden toimesta perustettujen yhtiöiden omistuksessa. Rakennuslain 53 :n nykyistä 4 momenttia on kuitenkin ryhdytty soveltamaan Helsingissä siten, että lunastusuhka kohdistettiin ensin yhdeksään pientonttiin. Asianomaisen apulaiskaupunginjohtajan ja virkamiesten mielestä Helsingin kaupungissa ei olekaan sellaista rakennusliikkeen maata, joka voitaisiin vapaasti pakkolunastaa. On epäiltävissä, että hallituksen esityksessä n:o 103 ilmeisesti yhtä lailla vahvasti liioitellaan yleistä tarvetta saada pakkalunastaa maata kuin esityksessä n:o 98/1988 vp. tai sitten asuntomaan hankkimisen tiellä on muita esteitä. Hallituksen ehdottaman uuden RakL 53 :n 4 momentin mukaan kaupunki saa oikeuden aikaisemmasta poiketen lunastaa myös rakennettuja alueita samoin kuin yhdyskuntarakentamiseen liittymättömiä virkistys- ja suojelualueita yleiskaava-alueella. HM 6 :n 3 momenttiin kuuluvaa yleisen tarpeen vaatimusta ei voida tulkita niin sisäl- lyksettömäksi, että sen pnrnn kuuluisi, kuten hallitus esittää, ilman varauksia minkä tahansa sellaisen maa-alueen lunastaminen kunnalle, joka hyväksytyssä yleiskaavassa on osoitettu asuntorakentamiseen, oli se rakennettu tai ei, tai joka on tällaiseen alueeseen kuuluva tai kuulumaton virkistys- tai suojelualue. Kunnanvaltuuston hyväksymä yleiskaava on ylipäänsä soveltumaton tällaiseen yleisen tarpeen tarkkarajaiseen ja yksilöityyn osoittamiseen, jota perusoikeuteen puuttumiselta on edellytettävä. Lakiehdotuksessa ehdotetaan lunastuslupien myöntämisen siirtämistä valtioneuvostolta ympäristöministeriölle. Kun kysymys on myös tarkoituksenmukaisuusharkinnan käyttämisestä oikeusharkinnan ohella, lunastusluvan käsittely valtioneuvostossa varmistaisi yhteiskunnallisesti monipuolisemman käsittelyn kuin käsittely ympäristöministeriössä. Pidämme tätä kaikkien asianosaisten oikeusturvan kannalta tärkeänä asiana. Edellä esitetyn perusteella katsomme, että hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus on käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 1989 Hannele Pokka Anneli Jäätteenmäki Johannes Virolainen Gunnar Joutsensaari Sirkka-Liisa Anttila II Hallitusmuodon 6 :n 3 momentin mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta voidaan säätää tavallisella lailla yleiseen tarpeeseen ja täyttä korvausta vastaan. Valiokunnan enemmistön käsityksestä poiketen katsomme alueen varaamisen yleiskaavassa asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen osoittavan, että maan käyttäminen näihin tarkoituksiin on yleisen tarpeen vaatimaa. Näin ollen ei ole ristiriidassa hallitusmuodon kanssa säätää mahdolliseksi myöntää lunastuslupa maan hankkimiseksi tällaiseen yleiskaavassa vahvistettuun tarkoitukseen. Katsommekin, että hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 1989 Arja Alho Virpa Puisto Matti Vähänäkki

8 vp. - LtVM n:o 13 - Esitys n:o 103/1989 vp. 111 Perustuslakivaliokunta on käsitellyt hallituksen esitystä n:o 103 rakennuslain muuttamiseksi erityisesti siihen sisältyvän 53 :n muutoksen kannalta. Valiokunnan lausunnossa viitataan - aivan oikein - valiokunnan vuonna 1988 antamaan lausuntoon (PeVL n:o 5/1988 vp.), jossa käsiteltiin nyt esitetyn kaltaisia toimenpiteitä, mutta vain pääkaupunkiseudulla sovellettavina. Tällöin valiokunta katsoi, että maansaanti asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen oli epäilyksittä hallitusmuodon 6 :n 3 momentissa säädetyn yleisen tarpeen vaatimukset täyttävää. Olemme eri mieltä valiokunnan enemmistön kanssa siitä, että lain lunastusperusteiden laajentaminen asuntorakentamista varten jo valtuuston hyväksymän yleiskaavan vaiheessa koko maahan merkitsisi sitä, että hallitusmuodon yleisen tarpeen vaatimuksesta poikettaisiin. Mielestämme alueen varaaminen yleiskaavassa asuntorakentamiseen osoittaa jo sellaisenaan yleisen tarpeen olemassaolon. Tiedämme, että kuntien tarve raakamaan hankintaan asuntorakentamista varten on ilmeinen. Ongelman helpottamiseksi hallituksen esitys pyrkii yhdessä lunastuslain 31 :ään esitetyn muutaehdotuksen kanssa turvaamaan kunnille riittävät maapoliittiset keinot tilanteessa, jolloin asuntorakentamiseen tarkoitetun raakamaan hinta aivan ilmeisesti kohoaa lähes koko maan alueella. Esityksiin sisältyvillä maapoliittisilla keinoilla kunnat voivat vaikuttaa asuntojen lopulliseen hintaan. Näihin esityksiin on kuitenkin kytkettävä muita asuntokeinottelua estäviä toimenpiteitä, joilla asuntojen lopullisiin hintoihin voidaan vaikuttaa (esimerkiksi Hitas-järjestelmän käyttöönotto koko maassa). Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 1989 Lauha Männistö Asko Apukka