TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011"

Transkriptio

1 Pro Puruvesi ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 Vuosi 2011 on Pro Puruvesi ry:n ensimmäinen kokonainen toimintavuosi sääntöjenmukaisine kevät- ja syyskokouksineen. Tavoitteena on vuoden 2011 aikana rakentaa perustaa Puruveden pitkän aikavälin huolenpidolle ja aloittaa ensimmäisiä pienimuotoisia aktiviteetteja Puruveden tilanteen parantamiseksi. Puruvesi on ollut kansallisesti ja kansainvälisesti poikkeuksellisen kirkas- ja puhdasvetinen iso vesistö. Sillä perusteella suurin osa Puruvettä kuuluu Natura 2000 alueeseen ja siinä vielä erityiseksi alueeksi. Puruvesi ja sen tila tulee nostaa myös valtakunnallisen ja EU:n huomion kohteeksi. Käyttöön saatavien varojen epävarmuudesta johtuen suunnitelma joudutaan tekemään varoja vaativien toimintojen osalta ehdollisena. Yksityiskohtaista suunnittelua vaikeuttaa myös yhdistyksen lyhytaikainen toiminta, jolloin edellisten vuosien kokemusperäistä tietoa ei ole vielä käytettävissä. Suunnitelmaa tarkennetaan vuoden 2011 aikana. Yhdistyksen keskeisiä toiminnan kohteita vuodelle 2011 ovat - Puruveden ja sen tilanteen tunnettavuuden parantaminen maakunnallisella ja valtakunnallisella tasalla sekä Puruveden pitäminen aktiivisesti seurannan ja keskustelun kohteena paikallisella ja seudullisella tasalla - Puruveden tutkimustiedon kokoaminen ja analysointi - osallistuminen jatkotutkimuksen suunnitteluun ja mahdollisuuksien mukaisesti toteutukseen - osallistuminen ensimmäisen ison hankekokonaisuuden valmisteluun - osallistuminen vapaaehtoistoiminnan aktivointiin - perehtyminen Puruveden ranta-alueiden kaavoitukseen, rakennuslupiin, jätevesiratkaisuihin ja rantojen käsittelyyn sekä päätösten seuranta ja näihin liittyvän yhteistyömuotojen kehittäminen kuntien kanssa ja kesken - Puruveden puhtauteen liittyvien neuvonta- ja ohjauspalvelujen tukeminen ja niihin osallistuminen - tilanteenmukainen reagointi Puruveden puhtautta vaarantavissa tilanteissa - yhdistyksen kotisivujen, logon ja esittelymateriaalin aikaansaanti - Puruveden historia-teoksen aikaansaannin selvittely - toiminnan rahoitus

2 1.Puruveden ja sen tilanteen tunnettavuuden edelleen parantaminen Valtakunnallinen tasa - valtakunnallisiin medioihin pyritään saamaan vuoden 2011 aikana 2-3 laajahkoa Puruvettä ja sen tilannetta kuvaavaa juttua. - Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan uusia kansanedustajia pyritään perehdyttämään Puruveteen ja sen tilanteeseen. Laaditaan em. kansanedustajille suunnattu info-paketti. Selvitellään heidän halukkuuttaan tulla tutustumaan Puruveden tilanteeseen kesällä Suomen ympäristökeskus (SYKE) pyritään saamaan kiinnostumaan Puruveden tilanteesta Maakunnallinen tasa - kiinteytetään yhteistoimintaa Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten kanssa ja tuodaan eri tavoin heidän tietoonsa jo saamaamme ja edelleen tarkentuvaa tilannekuvaa Puruvedestä sekä tehdään aloitteita Puruveden tilanteen parantamiseksi - pyritään perehdyttämään Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtoa Puruveden tilanteeseen Seudullinen ja paikallinen tasa - jatketaan aktiivista tiedotuspolitiikkaa paikallisten ja seudullisten medioiden kanssa - jatketaan aktiivista yhteydenpitoa Puruveden rantakuntien päättäjiin ja tärkeimpiin yhdistyksiin - osallistutaan 2-3 isoon paikalliseen tapahtumaan ( mm. Kesälahden muikkumarkkinat ja Puruveden Lohikuningaskisa) - järjestetään Puruveden ympäryskuntien yläasteen oppilaille puruvesiaiheinen julistekilpailu - toimitetaan Puruveden jäätä Olavinlinnan jääveistotapahtumaan Kesällä 2011 järjestetään Puruvesi-seminaari. Siihen kutsutaan kutsuvieraina ainakin paikallisen, seudullisen ja maakunnallisen tason keskeisiä Puruvesiasioihin vaikuttavien tahojen edustajia. 2. Puruveden tutkimustiedon kokoaminen ja analysointi - Maija Huttunen vastaa SYKE:n apurahan mukaisesti (mikäli apuraha saadaan) Puruveden tutkimustiedon kokoamisesta ja analysoimisesta. Ensimmäiset tutkimustulokset pyritään saamaan käyttöön kesään 2011 mennessä. - mikäli SYKE:n apurahaa ei saada, selvitetään muut rahoitusvaihtoehdot - työ on hyvin keskeinen jatkotutkimuksen suuntaamiselle ja olisi ehdottomasti

3 saatava tehdyksi vuoden 2011 aikana 3. Osallistuminen Puruveden jatkotutkimuksen suunnitteluun ja mahdollisuuksien mukaisesti toteutukseen - toimitaan aktiivisesti ratkaisun löytämiseksi pitkäjänteisen, suunnitelmallisen Puruvesi-tutkimuksen rakentamiseksi - tuodaan tutkimukseen ainakin paikallista asiantuntemusta 4. Osallistuminen ensimmäisen ison hankekokonaisuuden valmisteluun - toimitaan aktiivisesti hankkeen valmistelujen saamiseksi käyntiin vuoden 2011 kesän aikana - tuodaan esille eri ongelma-alueiden tilanne ja tietoon tulleita toteutukseen vaikuttavia tekijöitä - harkitaan yhdistyksen roolia hankkeen valmistelussa kuitenkin siten, että kokonaisvastuu hankkeen johtamisesta ja rahoituksen järjestämisestä on viranomaistaholla (tai viranomaistahon johtamalla ohjausryhmällä) 5. Osallistuminen vapaaehtoistoiminnan aktivointiin Vapaaehtoistoiminnan aktivointi on yhdistyksen kesän 2011 merkittävimpiä tavoitteita. Omien rantojen kunnostukseen on ollut suuri kiinnostus ja sitä on tapahtunut vuosien saatossa. On tärkeää, että kunnostukseen halukkaille voidaan tarjota kunnostustavasta ja toteuttamisvaihtoehdoista oikeaa tietoa. Tulee myös selvittää voitaisiinko tukea omien rantojen kunnostusta biomassan kuljetuksella tai ainakin järjestämällä alueita, joihin massa voidaan kuljettaa. Lisäksi tulee selvittää tukemismahdollisuuksia heinikoiden niittoon ja pohjakasvillisuuden poistoon lainattavalla välineistöllä. Muutoin kustannuksista vastaavat rantojen omistajat Muutamaa kyläyhteisöä tulee tukea kyläyhteisölle tärkeiden ranta-alueiden kunnostamisessa. Rahoituksellista tukea on saatavissa esim. Piällysmies ry:ltä kyläyhdistysten esitysten pohjalta. Kuntien, Pro Puruvesi ry:n ja kyläyhteisöjen tulee sopia yhteistoiminnasta vapaaehtoisen kunnostuksen aktivoimiseksi. Ainakin asiantuntija-avun osalta myös ELY-keskusten tuki on tarpeen. 6. Perehtyminen Puruveden ranta-alueiden kaavoitukseen, rakennuslupiin, jätevesiratkaisuihin ja rantojen käsittelyyn sekä päätösten seuranta ja näihin liittyvien yhteistyömuotojen kehittäminen kuntien

4 kanssa ja kesken Puruveden ranta-alueiden kaavoituksella, rakennusluvilla, jätevesiratkaisuilla ja rantojen käsittelyllä on sekä nopeita että pitkäaikaisia vaikutuksia Puruveden veden puhtauteen. Päätökset näissä asioissa ovat lähes täysin kolmen Puruveden rantakunnan käsissä. Yhdistys pyrkii perehtymään tärkeimpiin suunnitelmiin ja päätösvalmisteluun etukäteen voidakseen tuoda tarvittaessa omia näkemyksiään suullisesti sekä lausunnoin päättäjien tietoon ennen päätöksentekoa. Yhdistys varautuu Puruveden puhtautta vaarantavien ratkaisujen osalta myös julkisuuden käyttöön ja valitusmenettelyyn. Kuntien kanssa pyritään rakentamaan toimivia yhteistyömuotoja. Kuntia kannustetaan myös em. asioissa keskinäiseen yhteistoimintaan. Puruveden puhtauden kannalta hyvät ratkaisumallit ja käytännöt on tärkeä saada käyttöön ympäri Puruvettä. Se lisää myös tasa-arvoisuutta Puruveden eri rannoilla asuvien ja vaikuttavien kesken. 7. Puruveden puhtauteen liittyvien neuvonta- ja ohjauspalvelujen tukeminen ja niihin osallistuminen Omien ja kyläyhteisöjen vapaaehtoispohjaisen rantojen kunnostamisen tukemiseksi selvitetään mahdollisuuksia lyhytaikaisesti palkata 1-2 neuvojaa. Neuvojat järjestäisivät neuvontatilaisuuksia ympäri Puruvettä ja opastaisivat paikan päällä kotirantojaan kunnostavia. Yhteistoiminta ELY-keskusten, kuntien, Pro Puruveden ja kyläyhdistysten kesken tulee sopia. Erityisen tärkeitä kohderyhmiä neuvonta- ja ohjauspalveluille ovat myös maaja metsätalousyrittäjät. Kuntia, metsäkeskuksia, metsänhoitoyhdistyksiä ja maatalousjärjestöjä pyritään kannustamaan neuvonta- ja ohjauspalvelujen suuntaamiseen Puruveden valuma-alueen ja rantojen yrittäjille. Omassa tiedottamisessa kiinnitetään julkista huomiota sekä havaittuihin ongelmiin että mahdollisuuksiin ja hyviin ratkaisuihin. 8. Nopea tilanteenmukainen reagointi Puruveden puhtautta vaarantavissa tilanteissa Kun huomataan tai saadaan tietoon Puruveden puhtautta vaarantavia tilanteita, perehdytään nopeasti tilanteeseen ja saatetaan asia viranomaisten tietoon. Mikäli viranomaiset eivät reagoi tilanteeseen, huolehditaan tarvittaessa vesinäytteiden otosta ja pienimuotoisesta tutkimuksesta käytettävissä olevien varojen puitteissa.

5 Julkisuutta käytetään harkitusti Puruveden puhtautta vaarantavien tilanteiden esilletuomiseen. 9. Yhdistyksen kotisivujen, logon ja esittelymateriaalin aikaansaanti Tarjousten perusteella valittavan toimittajan kanssa tehdään sopimus kotisivuista tammikuun alussa. Kotisivut pyritään avaamaan helmikuun alussa. Yhdistyksen logo otetaan käyttöön samanaikaisesti. Se valitaan tarjoajien vaihtoehdoista. Yhdistystä, Puruvettä ja Puruveden tilannetta esittevää esittelymateriaalia suunnitellaan talven 2011 aikana. Tavoitteena on, että keskeistä esittelymateriaalia saadaan käyttöön alkukesästä Materiaalia käytetään mm. kesätapahtumissa, joihin osallistutaan. 10. Puruveden historia-teoksen aikaansaannin selvittäminen Yhdistys selvittelee millä tavoin olisi mahdollista aikaansaada Puruvesihistoria. Teoksen painopiste olisi tieteellispohjaisessa Puruveden vesistön olosuhteiden, veden laadun, vesikasvillisuuden ja vesieläimistön kehittymisessä vuosisatojen aikana. Siinä tuotaisiin esille myös yhteiskunnan muutosten vaikutus Puruveteen viime vuosikymmenten aikana. 11. Toiminnan rahoitus Yhdistys hankkii vuoden 2011 aikana rahoitusta mm. - Puruveden tutkimustiedon kokoamiseen ja analysointiin - tilanteenmukaiseen vesinäytteiden ottoon ja pienimuotoiseen tutkimukseen - kotisivujen, logon ja esittelymateriaalin teettämiseen - vapaaehtoistyön aktivointiin ja tukemiseen - Puruvesi-seminaarin kustannuksiin - tiedotustoiminnan ja yleisötapahtumiin osallistumisen kuluihin - yhdistyksen hallituksen matkakustannusten korvauksiin (harkinnanvarainen) - asiantuntijapalkkioihin (esim. tärkeät lausunnot) Yhdistyksen varainhankinnan perustan vielä ainakin vuoden 2011 alkupuoliskolla muodostavat vapaaehtoiset jäsen- ja kannatusmaksut sekä talkootulot jään toimittamisesta Jäälinnafestivaaleihin. Vuoden 2011 aikana otetaan myyntiin Pro Puruvesi paidat. Myös muiden omien tuotteiden ja Puruveden jään laajempia myyntimahdollisuuksia selvitetään Samoin selvitetään Puruveteen liittyvien tuotteiden kehittämistä, joista valmistaja tai

6 myyjä olisi valmis tulouttamaan pienen summan Pro Puruvedelle. Leader-rahoitusta on mahdollista saada joihinkin hankkeisiin kuten seminaarin järjestämiseen. Kyläyhteisöillä on mahdollista hakea leaderrahoitusta kyläyhteisölle tärkeän rannan rakenteisiin ja sitä kautta myös rantojen kunnostukseen. Sopivien apurahojen osalta seurataan aktiivisesti tilannetta. Sitä kautta voi avautua rahoitusmahdollisuuksia mm. tutkimustoimintaan.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS VUODELTA 2010 JA ALKUVUODESTA 2011

TOIMINTAKATSAUS VUODELTA 2010 JA ALKUVUODESTA 2011 Pro Puruvesi ry Kerimäki 9.4.2011 TOIMINTAKATSAUS VUODELTA 2010 JA ALKUVUODESTA 2011 1. Yhdistyksen perustaminen Yhdistyksen perustamiseen vaikutti huoli Puruveden tulevaisuudesta. Puhtaudestaan ja vetensä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen Verkostoitumisen edistäminen

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( )

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( ) Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI (2012-2014) Yleishyödyllinen kehittämishanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueella Hanketta

Lisätiedot

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 4.2.2017 DIA 5a Toimintakertomus, tilinpäätös, toiminnantarkastajan lausunto (1/3) Järven tilan seuranta ja analysointi Vedenkorkeus, sademäärät, syvyysnäkyvyys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Kuva Arto Lehto Paikallisissa kunnostushankkeissa tarvitaan Yhteinen tahtotila

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 23.10.2013 Järviruoko rantojen haitasta liiketoiminnaksi? -työpaja 1 Painopisteet vesistökunnostuksissa:

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan. Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan. Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan Riina Rahkila, VYYHTI II -hanke Vesistö on valumaalueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön tilaan Vaikutuksen suuruus ja merkittävyys

Lisätiedot

Freshabit LIFE IP Puruvesi

Freshabit LIFE IP Puruvesi Freshabit LIFE IP Puruvesi Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tilannekatsaus Pohjois-Karjalan ELY- keskus Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus LIFE IP hankkeessa Puruvedellä POK Budjetti 235 000 - MMM

Lisätiedot

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 JOHDANTO Kunnostushankkeen hankesuunnitelma päivitettiin vuosille 2013-2015 laaditun hoito- ja kunnostussuunnitelman pohjalta. Vuosina

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 SISÄVESI LIFE IP SISÄVESI LIFE IP Metsähallituksen koordinoima valtakunnallinen EUrahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa Suomen sisävesien tilaa ja sovittaa

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Kuusamo 13.1.2014 Projektipäällikkö Riina Rahkila / ProAgria Oulu Vesistö on valuma-alueensa alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

ETENEMISVAIHTOEHTOJA JA EHDOTUKSIA PURUVEDEN TILAN PARANTAMISEKSI

ETENEMISVAIHTOEHTOJA JA EHDOTUKSIA PURUVEDEN TILAN PARANTAMISEKSI Pro Puruvesi ry Reijo Jantunen 15.11.2010 Muistio ETENEMISVAIHTOEHTOJA JA EHDOTUKSIA PURUVEDEN TILAN PARANTAMISEKSI Muistio on tarkoitettu Pro Puruvesi ry:n puolelta keskustelun pohjaksi eri tahojen kanssa

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008

Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008 Tuovi Vaaranta 23.10.13 Tiedepuistolla Onkamojärvien kunnostukset Kunnostusten käynnistyminen syksyllä 2008 Onkamojärvien veden laatu on puhuttanut alueen asukkaita jo vuosikymmeniä. Vuosi vuodelta levät

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Historiallinen päivä Käräjäkalliolla

Historiallinen päivä Käräjäkalliolla Historiallinen päivä Käräjäkalliolla 26.5.2012 Käräjäkallio Puruvedellä on historiallisesti tärkeä monien rajojen kiinnekohtana ainakin 1500luvulta, mahdollisesti jo vuodesta 1323 lähtien. Siitä on muodostunut

Lisätiedot

PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN

PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN Viranomaislähtöiset inventoinnit, ohjelmat, seurannat ja julkaisut perinneympäristöihin liittyen Inventoinnit tehtiin 1990-luvulla koko maassa SYKE:n

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN Kuva Arto Iwendorff HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VESIENHOIDON VERKOSTOITUMISEEN Riina Rahkila, projektipäällikkö, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu ry MIKSI TEHOA VESIENHOITOON? Kuva Arto Iwendorff Hyvä

Lisätiedot

Päivi Joki-Heiskala Toiminnanjohtaja Paimionjoki-yhdistys ry. Pro Saaristomeri-ohjelmakokous

Päivi Joki-Heiskala Toiminnanjohtaja Paimionjoki-yhdistys ry. Pro Saaristomeri-ohjelmakokous Päivi Joki-Heiskala Toiminnanjohtaja Paimionjoki-yhdistys ry Pro Saaristomeri-ohjelmakokous 16.1.2012 Saaristomeren suurin ravinnekuormittajia Noin 60 000 kg P/v Maatalous 80 % Luonnonhuuhtouma 13 % Asutus

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan Kirjastojen kohtalo Sana kirjasto tuo nykypäivänä useimpien suomalaisten mieleen nimenomaan julkisin varoin ylläpidetyt, kaikelle kansalle suunnatut yleiset kirjastot. Tulevaisuudessa yksityisiä erikoiskirjastoja

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuusto Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Härkätien 4H:n hanketyöntekijä Ville Kyllönen Pöytyän kunta

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Hankkeen suunnittelu Suunniteluvaiheessa: Laaditaan VESKU-hankkeen hankesuunnitelma Etsitään hankkeelle päätoimijaehdokkaita Etsitään yhteistyökumppanit Määritellään

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella

Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Historiaa Rantojen kunnostuksia Lapinlahden kirkonkylän läheisyydessä yhdessä Pohjois- Savon ympäristökeskuksen kanssa 1990- luvulla Erilaisia

Lisätiedot

UUMA2. UUMA2 Satakunta Pori 29.10.2014. Marjo Ronkainen UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017. www.uusiomaarakentaminen.

UUMA2. UUMA2 Satakunta Pori 29.10.2014. Marjo Ronkainen UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017. www.uusiomaarakentaminen. UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA Satakunta Pori 29.10.2014 Marjo Ronkainen www.uusiomaarakentaminen.fi koordinaattori: pentti.lahtinen@ramboll.fi marjo.ronkainen@ramboll.fi -organisaatio OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSILTA 2010-2011

TOIMINTAKERTOMUS VUOSILTA 2010-2011 PRO PURUVESI ry TOIMINTAKERTOMUS VUOSILTA 2010-2011 1. Yhdistyksen perustaminen Yhdistyksen perustamiseen vaikutti huoli Puruveden tulevaisuudesta. Puhtaudestaan ja vetensä kirkkaudestaan tunnettu Puruvesi

Lisätiedot

Muistio Pieksämäen seudun vesienhoidon järjestelypalaverista

Muistio Pieksämäen seudun vesienhoidon järjestelypalaverista Muistio Pieksämäen seudun vesienhoidon järjestelypalaverista Aika ja paikka: 25.9.2012, klo 13.00 14.30 Tapani Mähösen huone, Kanttila, Pieksämäki Läsnäolijat: Tapani Mähö, Hanna Kakriai, Timo Kauppi,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen Kuva Arto Iwendorff VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen 8.11.2018 Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoija ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke LIITE 5 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoja ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio 689 522 Osatoteuttajat

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesienhoidon vapaaehtoinen järjestäytyminen Pohjois Pohjanmaalla seminaari 4.2.2014 VYYHTI hanke Hanke toteutetaan v.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta.

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Vauhtia vesienhoitoon -hanke

Vauhtia vesienhoitoon -hanke 22.11.2017 Vauhtia vesienhoitoon -hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Täyden palvelun osaaja Ympäristötutkimusten ja analytiikan ammattilainen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Toiminnan tarkoituksena on edistää lapsen ja lapsiperheen hyvinvointia, lisätä lapsuuden

Lisätiedot

Tiivistelmä maksatushakemukseen

Tiivistelmä maksatushakemukseen Liite 1 Tiivistelmä maksatushakemukseen Projekti: Kitkajärvien monimuotoisuus, ihmisperäiset muutokset ja niiden hallinta (Kitka-MuHa) Projektin toteuttaja: Suomen ympäristökeskus/seppo Hellsten Raportointikausi:

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari 5.12.2008 -kehittämispäällikkö Elina Pajula Aktiivisesti Pohjois-Karjalassa toimii 375 sosiaali-

Lisätiedot

Pitäjänmäki-seura ry:n toimintasuunnitelma 2016 (Hallituksen esitys syyskokoukseen 2015)

Pitäjänmäki-seura ry:n toimintasuunnitelma 2016 (Hallituksen esitys syyskokoukseen 2015) Pitäjänmäki-seura ry:n toimintasuunnitelma 2016 (Hallituksen esitys syyskokoukseen 2015) 1. Yleistä 1.1. Historia Pitäjänmäki-seura ry perustettiin vuonna 1960. Historiatietoja löytyy yhdistyksen nettisivuilta.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 21.05.2013 AIKA 21.5.2013 klo 12.00 PAIKKA Yläaste, Saint Gilles Croix de vie KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili 23.01.22) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 7.10.2015 Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen 25.11.2015 Kokeilujen rahoitus Suomessa: Mitä tiedetään? Kokeiluissa kyse uudenlaisesta toimintatavasta,

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö Kitka-Muha-hankkeen seminaari 16.12.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija KEMERA-rahoituksen oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 07.05.2013 AIKA 7.5.2013 klo 14.15 PAIKKA Yläaste, Tukholma KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Vesistökunnostusverkosto -hanke

Länsi-Uudenmaan Vesistökunnostusverkosto -hanke Länsi-Uudenmaan Vesistökunnostusverkosto -hanke Tavoite Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkosto -hanke Koota alueelliset vesistötoimijat yhteen, ylläpitää tehokasta tiedon ja osaamisen vaihtoa tahojen

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 5.4.2016 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa,

Lisätiedot