Riitta Eskelinen / Tuuli Ojanperä / Martti Troberg. Opettajan opas
|
|
- Timo Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Riitta Eskelinen / Tuuli Ojanperä / Martti Troberg Opettajan opas
2 KUVA-AVAIN Kuvassa on Niilin varrella sijaitseva egyptiläinen kylä. Asumukset ovat itäisellä rannalla ja kuvan oikeassa laidassa näkyvät aivan rannassa olevat pellot. Asumukset rakennettiin tulvan kasteleman viljelyalueen taakse, niinpä kuvan kylä on töyräällä hieman rannasta sisämaahan. Peltoa kynnetään egyptiläiseen tapaan härillä. Kuvan vasemmassa laidassa miehet ovat kokoontuneet pelaamaan suosittua lautapeliä Senetiä. Suurin osa työskentelystä ja oleskelusta tapahtuu ulkona, polttavalta auringolta suojaavien katosten alla. Taustalla on tori, jonne kauppiaat ovat laittaneet tavaransa näytille. Kujilla juoksee vapaana koiria ja lapset pelaavat pallopelejä. Keskellä kuvaa, katoksen alla, kirjuri työskentelee tyypillisessä kirjurien istuma-asennossa. Asuinrakennukset ovat savitaloja, joissa on pienet ikkunat. Päivällä ikkunat laskivat vain vähän kuumuutta sisään ja luukut suojasivat hiekkamyrskyiltä ja yön kylmyydeltä. Talot ovat pieniä, sillä sisällä ei tehty juuri muuta kuin nukuttiin. Niilillä purjehtii aluksia: etelään menevät ovat levittäneet purjeensa, sillä tuuli kävi tasaisesti Välimereltä etelään. Toiseen suuntaan mentäessä voitiin antaa virran kuljettaa. Vastarannalla on pyramidien rakennustyömaa. Soutualukset ovat juuri tuomassa kiviä etelän louhoksilta. Rannassa näkyy tasaiseksi jyrätty kuljetusrata, jota pitkin voitiin pyöreiden telojen päällä kiskoa painavia kiviä rannasta pyramidille. Taaempana häämöttää jo valmis pyramidi, edessä oleva on vielä keskeneräinen. Egyptiläiset hautasivat vainajansa aina Niilin länsirannalle, koska vainajien uskottiin matkaavan länteen, kohti kahden totuuden salia ja viimeistä tuomiota. Kuvan tarkastelua Mikä joki mahtaa olla aloituskuvassa? (Niili) Mistä tietää, että piirros kuvaa mennyttä aikaa? Siirrymme nyt samalla esihistoriallisesta ajasta historialliseen aikaan. Löydätkö kuvasta tähän liittyvän vihjeen? (Kirjuri) Mitä elinkeinoja näkyy kuvassa? Mitä lapset tekevät? Mikä suuri rakennelma näkyy joen toisella puolella? 2 3
3 P Ä Ä A S I A T Mesopotamiassa eli Kaksoisvirranmaassa maanviljely oli mahdollista kastelukanavien ansiosta. Sumerit rakensivat maailman ensimmäiset kaupungit ja kehittivät nuolenpääkirjoituksen. Pellot tuottivat niin hyvin, että osa ihmisistä saattoi keskittyä valmistamaan astioita, sekä laatimaan lakeja ja kalentereita. Ammatit syntyivät. KUVA-AVAIN Toisin kuin egyptiläisillä, sumerien porraspyramidit eli zikkurratit eivät olleet hautoja, vaan niiden huipulla oli temppeli. Raamatun kertomukset Baabelin tornista liittyvät todennäköisesti juuri zikkurrateihin. Sumeripapit tekivät tähtitieteellisiä havaintoja ajanlaskua ja ennustamista varten. Sumereilta on välittynyt uskomus siitä, että tähtien asennolla olisi vaikutusta ihmisen elämään. Sumerit laativat siis maailman ensimmäiset horoskoopit. OPETUSVINKKEJÄ A Johdanto Jokilaaksojen kulttuurien tarkastelun voi aloittaa tutkimalla aloitusaukeaman kuvaa (katso kuvaavain) ja kalvopohjaa 8.5 (Aikakaudet). Aikakausijaottelut ovat vaikeita jaottelutapojen moninaisuuden vuoksi. Sen takia asiaa on hyvä konkretisoida useampaan otteeseen ja usealla tavalla. Perusjako esihistoria historia pohjautuu kirjoitustaidon keksimiseen ja käyttöönottoon. Kun Mesopotamiassa jo siirryttiin historialliseen aikaan, meillä Suomessa elettiin vielä esihistoriallista aikaa. Esihistoriallinen aika on perinteisesti jaoteltu kolmeen pääaikakauteen: kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen. Kuitenkin esimerkiksi sumerilaiset käyttivät nuolenpääkirjoitusta jo omana pronssikautenaan. Aikakausien rajat ovat siis häilyvät ja vain suuntaa antavat. Myös historiallinen aika jaetaan usein kolmeen osaan: vanha aika, keskiaika ja uusi aika. Vanhaa aikaa voidaan nimittää myös vanhojen korkeakulttuurien ajaksi tai jokilaaksojen kulttuurien ajaksi, jolloin tarkastelun kohteina ovat erityisesti Mesopotamian alueen ja Egyptin kukoistuskausi. Jos taas käsitellään Kreikan ja Rooman kukoistuskautta, käytetään nimitystä antiikin aika. B Kirjoituksen synty Viljan varastoinnista pidetty kirjanpito vaati yhä monimutkaisempia merkintätapoja. Alun perin yksinkertaisista merkeistä kehittyi vähitellen kirjoitusjärjestelmä, nuolenpääkirjoitus. Jo varhain ihmiset halusivat välittää kirjoitusmerkeillä myös henkilökohtaisia viestejä. Mihin tarvitsemme kirjoitus- ja lukutaitoa? Millaisia kirjoitusvälineitä meillä olisi, jos nuolenpääkirjoitus olisi yhä käytössä? C Oppikirjan tehtävä 5 Hammurabista Tehtävän tarkoituksena on imitoida Hammurabin lakien laatimista. Olemassa olevista säännöistä muokataan yhteiset lait. Jos on aikaa, tehtävää voi jatkaa yhdistämällä eri oppilaiden sääntöehdotukset. Samalla tavalla voi tehdä myös luokan järjestyssäännöt. LISÄTIETOA Assyrialaisten kirja-aarteet Assyrialaiset ovat jääneet historiaan sotaisuutensa takia. Heissä oli kuitenkin myös toinen puoli: he arvostivat kirjoja. Kun assyrialaiset 1100-luvun ekr. taitteessa valloittivat Babylonin, he veivät saaliinaan myös babylonialaista kirjallisuutta. Kuningas Tiglatpileserillä oli laaja kirjasto, jota hoitivat kirjastonhoitajat ja kirjurit. Kuningas Assurbanipal ( ekr.) puolestaan rakennutti Niniveen valtavan kirjaston, maailman ensimmäisen kansalliskirjaston, johon hän pyrki kokoamaan kaiken assyrialais-babylonialaisen kirjallisuuden. Kuningas valvoi henkilökohtaisesti kirjastonsa kehittämistä ja kokoelman laajentamista. Hän otatti myös uusia, paranneltuja painoksia vanhoista käsikirjoituksista. Tästä kirjastosta on säilynyt savitaulua, niiden joukossa myös Gilgameš-eepos. Kuningaspatsaan pää on pronssia, joka oli erittäin kallis ja haluttu materiaali, koska se oli ainoa riittävän luja aine aseisiin. Pronssin käyttäminen aseiden sijaan muotokuvaan korostaa kuninkaan vaurautta ja mahtia. Urista on löydetty poikkeuksellisen rikas kuningashauta 2200-luvulta ekr. Kuninkaan mukaan sinne on sijoitettu runsaasti esineistöä. Tunnetuin löytö on maailman vanhimpana pelinä pidetty Urin kuningaspeli. Sumerihaudoista löytyneiden pelien ja soittimien runsaus osoittaa, että sumerilaiset arvostivat vapaa-ajanviettoa ja huvituksia. Sumerit eivät koskaan muodostaneet yhtenäistä valtakuntaa, vaan samanaikaisesti oli useita keskenään kilpailevia kaupunkeja. Sumereita yhdisti kieli ja kulttuuri. Heille oli tyypillistä kuvata ihmiset arvoituksellisesti hymyilevinä ja suurisilmäisinä. Kuva esittää Mari-nimisen kaupungin rukoilevaa kuningasta luvuilta ekr. 4 5
4 KÄSITEAVAIN KUVA-AVAIN Säännöllisen maanviljelyn alku, kastelujärjestelmä Miten luonnonolot vaikuttavat ihmisten elämään? Miten ihminen vaikuttaa elinympäristöönsä? Eufratin ja Tigriin jokilaaksoissa viljeltiin jo 5000-luvulla ekr. muun muassa ohraa ja vehnää. Silloin monet nykyiset kotieläimet oli jo kesytetty (koira, lammas, vuohi, sika ja nauta). Ilmaston muututtua kuivemmaksi noin 3500 ekr. osa ihmisistä muutti hedelmällisemmille seuduille jokien suistoalueelle. Sinne kehittyivät suurkaupungit Uruk ja Kis. Kuiville alueille kehitettiin tehokas kastelujärjestelmä, joka mahdollisti maanviljelyn myös siellä. Ihmiset ovat varhaisista ajoista asti muokanneet ympäristöään tarpeidensa mukaan. Mitä hyviä ja huonoja asioita ihminen on saanut toiminnallaan aikaan? Hedelmällinen puolikuu Eufratin ja Tigriin jokilaaksot Mesopotamiassa ja Niilin laakso Egyptissä muodostavat sirppimäisen hedelmällisen vyöhykkeen, jota kutsutaan hedelmälliseksi puolikuuksi. Siihen kuuluu myös Jordanin jokilaakso ja osia Kaakkois-Turkista. Alueen ilmasto mahdollisti jo varhain yksivuotisten siemenkasvien kehittymisen ja kotieläinten pidon. Useat viljakasvit ovat alun perin kasvaneet villeinä hedelmällisen puolikuun alueella. Joskus väitetään kreikkalaisten keksineen modernin matematiikan. Todellisuudessa jo mesopotamialaiset tunsivat kaikki peruslaskutoimitukset. Mesopotamialaiset olivat harjaantuneet matemaattisissa taidoissaan yrittäessään selvittää tähtien ja planeettojen liikeratoja. Niitä he tarvitsivat horoskooppeihin. Usko horoskooppeihin ja unista ennustamiseen periytyi roomalaisille ja heidän kauttaan nykyeurooppalaisille. Nykyastrologitkin käyttävät ennustustensa pohjana mesopotamialaisten käyttämiä tähtikarttoja, vaikka tähtien asemat ovat muuttuneet merkittävästi noista ajoista. Vaikka kansat vaihtuivat ja kieli muuttui, nuolenpääaakkosia käytettiin tuhansia vuosia Mesopotamiassa. Kuvan taulu on sumerien ajalta noin vuodelta 2360 ekr. Kaupunki Mikä tekee kaupungista kaupungin? Mitä kaupungille tyypillisiä piirteitä keksitte? (Melko pienellä, rajatulla alueella asuu paljon ihmisiä, siellä on monien ammattien edustajia, on jonkinlainen kaupunginjohtaja, erilaisia ihmisryhmiä kuten rikkaita, köyhiä, menestyviä ja kurjissa oloissa eläviä, on paljon kauppoja.) Mitä kaupungille ominaisia piirteitä löydätte Urin kaupungin kuvauksesta (katso lisätieto Ur, Sumerilainen kaupunki) tai oppikirjassa kuvatusta Urukin kaupungista? Miten muinaisen Mesopotamian suurkaupungit eroavat meidän aikamme suurkaupungeista? Kaupunkien ja ammattikuntien synty, yhteiskuntaluokat Kun sadot suurenivat, kaikkien ei enää tarvinnut työskennellä pelloilla, jotkut saattoivat erikoistua vaikkapa erilaisten käsityötuotteiden tekoon, puolustustehtäviin tai jumalille uhraamiseen. Mitä ammatteja syntyi? Mitä hyötyä on erikoistumisesta? Vähitellen eri ihmisryhmiä alettiin arvostaa eri tavoin. Näin syntyivät yhteiskuntaluokat. Esimerkiksi sumerilaisten yhteiskunnassa ylimpänä oli kuningas, sitten hänen neuvonantajansa, papit, sotapäälliköt, virkamiehet ja suurkauppiaat. Keskiluokkaan kuuluivat kauppiaat, käsityöläiset, sotilaat ja veronkantajat. Heidän alapuolellaan yhteiskunnan hierarkiassa oli suurin osa kansasta eli maanviljelijät. Kaikkein alimpia olivat orjat. Miksi toisia arvostettiin enemmän kuin toisia? Korkeakulttuuri Ihmisten uskomukset, tavat ja asenteet heijastuvat heidän perinteissään, kielessään, käyttäytymisessään, taiteessaan, kirjallisuudessaan ja keksinnöissään. Ne ovat kulttuurin näkyvä osa. Kulttuurin muotoutumiseen vaikuttavat maantieteellinen sijainti ja esimerkiksi ilmasto. Mitä asioita kuuluu erityisesti suomalaiseen kulttuuriin? Entä nuorisokulttuuriin? Mitä tarkoittaa monikulttuurisuus? Korkeakulttuureille on tunnusomaista kirjoitusjärjestelmä, kehittynyt kaupankäynti, ammatillinen erikoistuminen, kiinteä valtiojärjestelmä, valtionuskonto ja kaupunkikeskeisyys. Hammurabin lakien tarkoituksena oli yhtenäistää Babylonian lainkäyttöä. Lakikokoelma oli luettelo mallituomioista tuomareille. Lakeja ei käytetty nykyajan tapaan, vaan päätösvalta oli viime kädessä tuomarilla laeista riippumatta. Mesopotamiassa oli useita merkittäviä kaupunkeja. Sumerivallan aikana tärkeimmät niistä olivat Ur ja Uruk. Ne säilyttivät historiallisista ja uskonnollisista syistä merkityksensä senkin jälkeen, kun tärkeimmäksi kaupungiksi oli noussut Babylon. Sumerin alue oli varsin epämääräinen, koska sumerikaupungit olivat keskenään kilpailevia itsenäisiä yksikköjä, jotka valtasivat toisiltaan alueita. Jollakin kaupungilla saattoi olla jonkin aikaa johtoasema alueella, mutta tilanne saattoi muuttua muutamassa kymmenessä vuodessa. Kartta esittää sumerikulttuuriin kuuluneiden kaupunkien hallitseman alueen laajimmillaan. Ninive oli assyrialaisten pääkaupunki. Karttaan on merkitty Assyrian alue laajimmillaan. Babylonin hedelmällisyyden jumalatar Ishtarille pyhitetty portti 500-luvulta ekr. 6 7
5 KUVA-AVAIN Assyrialaisten sotavaunuja pelättiin yleisesti. Ne syöksyivät tuulen nopeudella vihollisen joukkojen keskelle. Pyöriin voitiin kiinnittää viikatteen kaltaisia teriä, joilla aiheutettiin tuhoa ajettaessa suoraan vihollisten sotilasrivistöön. Vaunussa oli erikseen ohjastaja ja jousiampuja, sekä mahdollisesti vielä keihästaistelijoita. Kuvan sotavaunut ovat Assyrian pääkaupungin Niniven palatsin seinäreliefistä 650-luvulta ekr. LISÄTIETOA Raamatun Mooseksen kirja kuvaa vedenpaisumuksen loppumista seuraavasti: Kun vielä neljäkymmentä päivää oli kulunut, Nooa avasi arkin ikkunaluukun, jonka hän oli tehnyt, ja päästi lentoon korpin. Se lähti ja lenteli edestakaisin, kunnes vedet olivat kuivuneet maan päältä. Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta, mutta se ei löytänyt jalansijaa, mihin jäädä levähtämään, vaan palasi hänen luokseen arkkiin, sillä vesi peitti yhä koko maan. Hän odotti silti seitsemän päivää lisää ja päästi kyyhkysen jälleen lentoon, eikä se enää palannut hänen luokseen. (1 Moos. 8:6-12) Vedenpaisumuskertomuksia (katso tarinatuokio ja integraatio) Raamatussa on kertomus suuresta vedenpaisumuksesta, jossa kaikki muut paitsi Nooa perheineen ja arkkiin otettuine eläimineen hukkuivat (Raamattu, 1 Moos.7). Samanlaisia kertomuksia löytyy Mesopotamian alueen kansojen tarinoista. Esimerkiksi babylonialaisessa Gilgameš-eepoksessa kerrotaan vedenpaisumuksesta: Oi Enlil, miksi et harkinnut, vaan asetit tulvan? Sen sijaan, että aikaansait tulvan, leijona, susi ja rutto nousta ois saanut ja vähentää ihmiset! Sumerilaisia sananlaskuja Jos olet kertonut salaisuuden, sitä levitetään edelleen. Omaisuudet ovat lenteleviä varpusia, joilla ei ole laskeutumispaikkaa Köyhät ovat maan hiljaiset. Laulaja, jonka ääni ei ole hyvä, on hirvittävä laulaja. Puhelias kirjuri hänen syntinsä on suuri. Nuori kirjuri ajattelee liikaa ruokaa vatsalleen. Hän ei ole tarkkaavainen kirjoitustaidon oppimisessa. Kerro valhe ja kerro sitten totuus, sitä pidetään valheena! Aasi syö oman vuoteensa. (Lähde: Armas Salonen: Sumeri ja sen henkinen perintö, Otava 1962) VASTAUKSET KIRJAN TEHTÄVIIN 1. Maanviljelyn tekivät mahdolliseksi kastelukanavat, joita pitkin vettä johdettiin pelloille Eufratista ja Tigriksestä. 2. Kaupungit kävivät jatkuvasti sotia keskenään. Muurien avulla haluttiin suojella asukkaita hyökkäyksiltä. 3. Nuolenpääkirjoitus sai nimensä nuolenmuotoisesta puupuikosta, jolla painettiin merkkejä märkään savitauluun. 4. Assyrialaisten armeijalla oli tehokkaat sotavaunut. Assyrialaisten julmuus pelotti monet vastustajat antautumaan ilman taisteluja. 5. Katso opetusvinkki C. Integraatio Uskonto Vedenpaisumuskertomukset (Gilgameš ja Raamattu) Gilgameš-eepos kuvaa maailman tuhonneen vedenpaisumuksen loppumista seuraavasti: Koittaessa seitsemännen päivän, laskin ulos kyyhkysen, sen matkalle laitoin. Kyyhkynen lensi mutta palasi kohta: lepopaikkaa ei ollut (--). Laskin ulos korpin, sen matkalle laitoin. Korppikin lensi, näki laskevan veden, söi, penkoi ja raakkui ei palannut lainkaan. (Gilgameš-eepos, suomentanut Armas Salonen, 1943.) Vertaa kuvauksia. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja niissä havaitset? (Raamatussa kerrotaan Abrahamin olleen kotoisin Mesopotamian alueelta, joten vanhat kertomukset saattavat perustua yhteiseen pohjaan. Toisaalta Vanhassa testamentissa kerrotaan, että juutalaiset olivat aikanaan Baabelin vankeudessa eli Babylonissa, jossa juutalaiset ovat voineet kuulla kertomuksen. Arkeologiset kaivaukset todistavat Mesopotamian varhaisten kaupunkien kärsineen suurtulvista. Koko kaupungin ja lähialueet peittävä suurtulva on voinut asukkaista näyttää maailmanlaajuiselta. Useilla muillakin kansoilla alkukertomuksissa esiintyy teema suuresta tuhotulvasta, esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaaneilla.) Kuvataide Tehdään nuolenpääkirjoitusta savitauluun. (Katso kalvo 8.1.) Aihekokonaisuudet Kappaleessa on aineksia seuraavien aihekokonaisuuksien käsittelyyn: ihmisenä kasvaminen, kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys, viestintä ja mediataito ja osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys. 8 9
6 LISÄTIETOA Ur, sumerilainen suurkaupunki Jokaisella sumerikaupungilla oli oma suojelusjumalansa, joka omisti alueensa pellot, karjan, riistan ja ylipäätään kaiken. Urin kaupunki kuului kuun jumala Nannalle. Nana asui vaimonsa jumalatar Nin-Galin kanssa kaupungin luoteiskulmaan rakennetulla pyhällä alueella. Alue oli muurein eristetty muusta kaupungista, ja sen näkyvin rakennus oli korkea suorakulmainen torni zikkurrat, jonka huipulta jumalan uskottiin valvovan koko kaupunkia ja sen asukkaita ja suojelevan heitä vaaroilta. Jumalan asunto näkyi kauas kaupungin muurien ulkopuolellekin ja sai pelloilla työskentelevät maanviljelijät ja karjapaimenet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Alueen moniin temppeleihin virtasi päivittäin ihmisiä maksamaan veronsa ja vuokransa jumalalle. Virkamiehet, jotka ottivat asukkaat ja heidän maksunsa vastaan, olivat jumalan asiamiehiä, ja kaupunkia hallitsevan pappiskuninkaan uskottiin olevan jumalan maallisen vallan edustaja. Varakkaat ihmiset olivat teettäneet itsestään suurisilmäisiä pienoispatsaita seisomaan jumalien edessä, jotta ne rukoilisivat heille menestystä sillä aikaa, kun he itse olivat arkisissa askareissaan. Myös jokaisessa kodissa oli perheen omalle jumalalle pyhitetty alttari, joka suojeli perhettä vastoinkäymisiltä. Ovaalin muotoinen keskikaupunki oli täynnä kapeita katuja, kujia ja basaareja. Asuinrakennukset sijaitsivat kaupungin ulommissa osissa. Sumerien alueella oli vain vähän puustoa, ja myös talojen rakentamiseen tarvittavaa kiveä oli vähän. Sen vuoksi sumerit käyttivätkin rakennusmateriaalina savea, josta tehtiin tiiliä joko auringossa tai uunissa polttamalla. Rakennukset kestivät hyvin oman aikansa, mutta meidän aikaamme asti Urista kuten muistakaan sumereiden kaupungeista ei ole säilynyt kuin maakerrosten peittämiä raunioita. Kuningas Assarhaddonin elämä Assarhaddon syntyi Assyriassa noin vuonna 715. Vaikka Assarhaddon oli nuorena heiveröinen ja sairaalloinen, hän oli isänsä kuningas Sanheribin lempilapsi. Assarhaddonilla oli kuitenkin kilpailijoita. Kansansuosikki oli hänen vanhin veljensä, kokenut sotapäällikkö Arda-Mulissi. Veli aloitti laajan panettelukampanjan prinssiä vastaan, ja Assarhaddon pakeni Assyrian pääkaupungista Ninivestä Syyriaan armeijan komentajaksi. Kun kuningas ei edelleenkään suostunut vaihtamaan kruununperijää, Arda-Mulissi murhasi kuninkaan. Assarhaddon palasi joukkoineen Niniveen ja sai kuninkaan murhasta kauhistuneet kansalaiset puolelleen. Assarhaddonista tuli nyt kuningas. Kuninkaana hän kävi monia voittoisia sotia muun muassa Egyptiä vastaan. Assarhaddonin elämää varjosti kuitenkin parantumaton sairaus. Kun lääkärit eivät löytäneet parannuskeinoa, kuningas kääntyi astrologien puoleen. Hän alkoi tehdä merkittäviä poliittisia päätöksiä enteiden perusteella. Erityisen paha enne oli kuun eteläosan pimeneminen. Se ennusti kuninkaan kuolemaa. Niinpä kuunpimennyksen lähestyessä Assarhaddon luopui nimellisesti kuninkuudesta jonkin palvelijansa hyväksi, joka sai hallita kuunpimennyksen ajan, minkä jälkeen hänet surmattiin. Huonojen enteiden puuttuminenkaan ei ollut hyvä asia. Silloin Assarhaddon syytti astrologejaan tietojen pimittämisestä. Ironista kyllä, Assarhaddon kuoli sotaretkellä, jonka hän oli aloittanut nimenomaan astrologiensa kehotuksesta. (Lähde: Simo Parpola: Mesopotamia, Otavan suuri maailmanhistoria 2, 1984.) Kuningatar Pu-Abin (Shubadin) valmistaminen kuolemanjälkeiseen elämään Sumerilaiset uskoivat, että kuoleman jälkeen ihmiset vain istuskelevat pimeässä höyheniin pukeutuneena ja syövät tomua ja savea. Vaikka kuolemanjälkeinen elämä ei ollut kovinkaan houkutteleva, sumerit pitivät tärkeänä sitä, miten kuolemaan valmistauduttiin. Varsinkin rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset näkivät tässä paljon vaivaa. Kuningatar Pu-Abin kuoltua noin vuotta sitten hänet saatettiin hienoihin vaatteisiin ja koruihin puettuna hautakammioon kahden henkilökohtaisen seuralaisen, muusikoiden, hovimiesten, sotilaiden ja palvelijoiden kanssa. Härät ja aasit kävelivät ajajiensa kanssa ramppia pitkin upeasti koristettuun kammioon. Kaikkien asetuttua tarkasti määrätyille paikoilleen koko porukka joi tainnuttavaa myrkkyä. Kun hiljaisuus oli laskeutunut kammioon, työmiehet tappoivat kaikki eläimet ja muurasivat haudan suuaukon umpeen sulkien sisään niin elävät kuin kuolleetkin. Kuningatar Pu-Abi oli saapunut uuteen maailmaan. Kuningatar Pu-Abin hautakammio oli yksi niistä 16 hautakammiosta, jotka englantilainen arkeologi Sir Leonard Woolley löysi vuonna Elävien hautaaminen kuninkaallisten kanssa samaan hautaan oli aikoinaan yleistä. Myöhemmin elävät ihmiset korvattiin erilaisilla sijaisilla, kuten pienoisveistoksilla. Tarinatuokio Gilgames-eepos, maailman vanhin romaani Babylonissa kirjoitettiin 1600-luvulla ekr. tarina Gilgamešista. Hän oli nuori ja levoton kuningas, joka halusi aina rakentaa temppeleitä ja muureja. Kaupunkilaiset alkoivat kyllästyä jatkuvaan raadantaan ja pyysivät jumalilta Gilgamekselle ystävää, joka taltuttaisi rakentamisinnon. Pian Gilgameš keskittyikin metsästämiseen ja muuhun ajanviettoon uuden ystävänsä kanssa. Mutta sitten ystävä sairastui ja kuoli. Gilgameš ei voinut hyväksyä tätä: hän oli voittanut kaikki vihollisensa, myös kuoleman oli toteltava häntä. Gilgameš päätti lähteä hakemaan neuvoa Utnapistimilta. Tämä oli ainoa ihminen, jolle jumalat olivat suoneet kuolemattomuuden. Utnapistim kertoi saaneensa kuolemattomuuden, koska hän oli rakentanut laivan, johon hän oli pelastanut suurelta tuhotulvalta kaksi eläintä kustakin lajista. Gilgameš kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä tullakseen kuolemattomaksi. Utnapistim vaati, että Gilgamešin tulisi valvoa seitsemän yötä ja päivää. Kun tämä ei onnistunut, Gilgameš tajusi, ettei hän kykene hallitsemaan edes itseään saati kuolemaa. Palattuaan kotiinsa Gilgameš ymmärsi, että kuolemattomuus oli suurissa rakennustöissä, jotka kertoisivat hänestä vielä tuhansia vuosia hänen kuolemansa jälkeen
7 KALVO 8.1 MONISTE 8.2 Nuolenpääaakkoset A B C D E F G H I J K L ei ole, käytä K:ta ei ole, käytä PH:ta sama kuin E ei ole, käytä I:tä M N O P Q R S T U V Y Z sama kuin O Hammurabin lakeja Jos joku hoitaa laiskasti patoaan ja se murtuessaan laskee vedet viljapellolle, hänet myytäköön orjaksi ja hän maksakoon aiheuttamansa vahingon. Jos vaimo ei huolehdi talosta, juoksentelee ulkona, hävittää taloaan ja laiminlyö miestään, niin vaimo hukutettakoon. Jos joku ei huolehdi kastelupatonsa kunnosta eikä vahvista sitä ja patoon tulee murtuma, jonka seurauksena vesi virtaa pelloille, silloin se viljelijä, jonka padossa murtuma on sattunut, joutuu korvaamaan vahinkonsa luovuttamalla saman verran viljaa kuin veden turmeleman pellon viljelijät menettivät. Jos viljelijällä ei ole varaa korvata aiheuttamaansa menetystä, hänet myydään orjaksi ja hänen omaisuutensa jaetaan vahingon kärsineiden viljelijöiden kesken. Jos joku avaa vedet ja ne tuhoavat viereisen pellon parantamiseksi suoritetun työn, hänen tulee maksaa aiheuttamansa tuho. Jos joku on murtautunut taloon, niin surmattakoon hänet murtoaukkonsa kohdalla ja muurattakoon muuriin. Jos rakennusmestari on rakentanut jollekulle talon eikä ole tehnyt työtään vankaksi ja talo, jonka hän on rakentanut, sortuu ja aiheuttaa talon omistajan kuoleman, niin kyseinen rakennusmestari surmattakoon. Jos talo luhistuessaan surmaa isännän pojan, tapettakoon rakennusmestarin poika. Jos se surmaa isännän orjan, antakoon rakennusmestari hänelle toisen orjan sijaan. Jos poika lyö isäänsä, hakattakoon pojalta kädet poikki. Jos joku turmelee toiselta silmän, turmeltakoon häneltä silmä. Jos joku katkaisee toiselta luun, katkaistakoon häneltä luu. Jos joku riidassa lyö toista ja aiheuttaa hänelle haavan, niin kyseinen henkilö vannokoon: "Tahallani en lyönyt" ja suorittakoon lääkärimaksut. Jos lääkäri leikkausveitsellään leikkaa toiselle syvän haavan ja tappaa hänet, hakattakoon lääkäriltä kädet poikki. (Lähde: Béatrice André-Salvini, Kirjoitustaidon keksiminen, Unesco Kuriiri 5/1995) 12 13
8 KALVO 8.3 KALVO 8.4 Viestejä hautakammiosta Mesopotamian valtakunnat Mesopotamia Kaksoisvirranmaa Mustameri Kaspianmeri Ninive Tigris Eufrat Välimeri Babylon Uruk Ur Pe rs ianlahti Sir Leonard Woolley hautakammiossa. Niili Punainen- meri Sumerien asuinalue Babylonia Hammurabin aikana Assyria laajimmillaan km Kuningatar Pu-Abin päähine. Gilgameš kannattelee aurinkoa kahden jumalan välissä
9 KALVO 8.5 Aikakaudet eri puolilla maapalloa 4000 ekr. 1 jkr. SUOMI Esihistoriallinen aika kivikausi pronssikausi 1500 ekr. 500 ekr. LÄHI-ITÄ Esihistoriallinen aika rautakausi kivikausi pronssikausi Historiallinen aika 3500 ekr ekr ekr. rautakausi AMERIKAN MANTEREET Esihistoriallinen aika kivikausi Historiallinen aika pronssikausi 900 ekr ekr ekr ekr ekr. 1 jkr. E
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
BAABELIN (BABYLONIN) TORNI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) BAABELIN (BABYLONIN) TORNI Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sinearin maassa. Paikka on sama, johon
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kaunis kuningatar Ester
Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT
ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT Tunnusmerkit: kirjoitustaito kaupungistuminen organisoitunut hallinto kehittynyt työnjako tekninen kehitys matematiikka kalenteri pyörä ENSIMMÄISET KORKEAKULTTUURIT Syntyivät
Nehemia rakentaa muurin
Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa. Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä
RAAMATTU kaksi osaa: Vanha testamentti ja Uusi testamentti Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä Raamattu
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nehemia rakentaa muurin
Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
Kaunis kuningatar Ester
Nettiraamattu lapsille Kaunis kuningatar Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät
Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Suomi Kertomus 8/60 www.m1914.org
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 3/24 Kain ja Abel, Nooan sukuluettelo, Vedenpaisumus, Baabelin torni (1 Moos 4-11) Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
ELISASTA TULEE PROFEETTA ELIAN SEURAAJA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELISASTA TULEE PROFEETTA ELIAN SEURAAJA Enkeli kosketti häntä ja sanoi: "Nouse ja syö." 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Nyt
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla).
Shakkinappuloiden voimasuhteet Matinteko (1 / 10) Kuningas on pelin tärkein nappula, ilman kuningasta peli on hävitty. 1. Kuningas + Daami + Torni vs Kuningas Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria
Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60.
Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 19/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,
ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.
AHper I, Sari Kivimäki 3. Egypti B 29.09.2009 EGYPTI. Edfun temppeli, maalaus 1838 kuvalähde The complete temples
EGYPTI Edfun temppeli, maalaus 1838 kuvalähde The complete temples 1 Skarabee, pyhä kovakuorianen. Taivaan jumalatar Nut kaareutuu miehensä, mustan maan Gebjumalan ylle. 1000-l. eaa papyrus. Purjeveneen
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60.
Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 26/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala
Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT
EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT Cultural heritage -makers 2016, LASTU, Lapinlahti, Finland LASTU School of Architecture and Environmental Culture LASTU School
Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala
Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Story 36 of 60. www.m1914.org
Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
EEVA JA AADAM EDENISSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka
APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme
www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET
Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Ensimmäisen Mooseksen kirjan (hepr. b e rē šī t ב ר אש ית alussa, kreik. génesis γένεσις syntyminen) yhdessä toista ensimmäisessä luvussa (1Moos. 1:1-11:26)
Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe.
Joosef ja veljet Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Hän asui Kanaanin maassa. Perheessä oli kaksitoista poikaa. Pojista toiseksi nuorin, Joosef, oli isän suosikki. Joosef näkee unia Joosef näki
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää