LAUANTAI VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. olevat työntekijät.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. olevat työntekijät."

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila on aina Pyhäjokipuolueen jäsen INKA RANTALA Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila kuvailee olevansa jalat tukevasti maassa seisova, arkirealisti, riskinottaja ja tiimityöskentelijän työmallin oppinut teknokraatti. Pirkko Tuuttila varttui maalla, Oulun seudulla suuressa perheessä. Perheen arvoihin kuuluivat koti, uskonto ja isänmaa. Vanhemmat kannustivat perheen lapsia käymään keskikoulun ja lukion, jotta lapset saisivat paremman tulevaisuuden kuin sota-ajan eläneet vanhemmat. Lukion jälkeen Tuuttila suoritti rakennusinsinöörin tutkinnon Oulussa. Tutkinnon saatuaan hän pääsi heti aloittamaan työelämänsä Pyhäjoella rakennustarkastajan viransijaisena. Hän on opiskellut myös kustannussuunnittelua kymmenen vuoden ajan. Työn ohessa hän on opiskellut lisäksi esimerkiksi kiinteistöpäällikön FMA:n tutkinnon, taloushallinnon osatutkintoja sekä tietotekniikkaa. minen, kunnan toimesta tapahtuva rakentaminen, rakennuttaminen, yhdyskuntasuunnittelu, päivystys sekä kunnan maankäyttö, jätehuolto, löytöeläimet, pelastustoimi ja lämpölaitos. Tekninen osasto huolehtii myös kevyenliikenteen väylien, puistojen, leikkikenttien, liikunta-alueiden ja julkisten rakennusten pihojen siisteydestä. Tekninen johtaja on johtoryhmän jäsen ja avaintehtäviä hoitava viranhaltija. Hänelle kuuluvat teknisen lautakunnan esittelijän tehtävät, osaston johtaminen, kaikki strategiset hankkeet sekä maankäyttöön ja kaavoitukseen liittyvät tehtävät. Työaika on määrittelemätön. Iltakokouksia ja yleisötilaisuuksia on menneinä vuosina ollut kohtuuttoman runsaasti. Tavanomaisesti viikossa on useampi kokous tai yleisötilaisuus jo tehdyn normaalin työpäivän lisäksi. Teknisellä osastolla on johtajan lisäksi kiinteistöpäällikkö, projekti-insinööri/lämpölaitosjohtaja, kiinteistönhoitajien työnjohtaja, neljä kiinteistönhoitajaa, ruokapalvelupäällikkö ja noin 22 ruokahuolto/puhdistuspuolen työntekijää. Vakinaisten lisäksi tekninen osasto työllistää ympäri vuoden kuudesta kahdeksaan henkilöä sekä kesäisin koululaisia. Edellä mainittujen lisäksi mukaan kuuluvat myös työllistettävät ja kuntoutuvassa työtoiminnassa olevat työntekijät. Tuuttila oli ehtinyt olla Pyhäjoen kunnassa töissä vuoden, kun Fennovoima Oy:n edustajat tulivat ensimmäisen kerran käymään. Tekninen johtaja kertoo aloittaneensa maankäyttö- ja kaava-asiakirjojen sähköisen arkiston kokoamisen nollasta vuonna Ne ovatkin olleet ankarasti ja ahkerasti tarvittuja, kun Pyhäjoki valikoitui ydinvoimalapaikkakunnaksi. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava ja asemakaava etenivät yhtä aikaa Pohjois-Pohjanmaan Liiton ydinvoimalaitosalueen maakuntakaavan kanssa. Lisähaasteen näihin suuriin ja vaativiin haasteisiin toivat ydinvoimalaa vastustavat tahot. Tuuttilan mukaan pelastus koko ajan kasvaneelle työmäärälle on ollut oma teknisen osaston pystyvä ydintiimi. Tiimin jäsenet ovat ottaneet vastuuta ja heille on annettu valtaa ja tilaa toimia näissä muutosmyrskyissä ja mylläköissä, joita Pyhäjoella on eletty koko ajan. Syvältä sydämestäni, nöyrät kiitokseni, Heikki, Pekka, Eija ja Juha sekä koko teknisen osaston muu joukkue, olette tehneet hyvää työtä pienillä käytössä olevilla resursseilla ja vielä pyrkineet kaikin keinoin pienentämään minun työmäärääni ja auttamaan minun jaksamistani, kun olette nähneet arjessa hukuttavan suuren työmääräni, Tuuttila kiittelee. Hanhikiven ydinvoimalaitos on Euroopan mitassa suurteollisuusrakentamisen hanke. Hankkeen käynnistämiseen liittyy paljon monenlaisia vaiheita, koska kyseessä on ydinvoimahanke, jonka rakentamisluvan myöntää valtioneuvosto. Suurhanketta rakennetaan ja valvotaan turvallisuus tärkeimpänä kriteerinä. Pyhäjoen kunta vastaa markkinoiden kysyntään kaavoittamalla erilaisiin tarpeisiin, rakentamalla infraa ja hoitamalla peruspalveluita. Tuuttila kertoo olleensa aikoinaan Tyky-kurssilla. Kurssilaiset testattiin siellä, ja hän kuului hyvin stressiä sietävien työnar- Tuuttila aloitti Raahen Aikussa toimistoinsinöörin tehtävissä ja siirtyi sitten Osaamiskeskukselle kustannussuunnittelijaksi. Kustannussuunnittelijana hän teki tavoitehintalaskelmia, rakennusosa-arvioita ja koulutti työelämässä olevia insinöörejä ja arkkitehtejä. Työjakso kesti lähes kolmekymmentä vuotta. Pyhäjoen kuntaan Tuuttila tuli töihin kesäkuussa Kun hän otti vastaan työtehtävän, hän itse ajatteli siirtyvänsä hektisestä ja vaativasta työtehtävästä huomattavan paljon helpompaan tehtävään. Suurin strateginen esillä oleva haaste piti kahtena tulevana vuotena olla maankäytön strategian ja toteuttamisohjelman laatiminen. Teknisen osaston vastuualue on laaja. Virallisesti siihen kuuluvat muun muassa teknisen lautakunnan ja hallinnon hoita- Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila on selvinnyt työssään monista haasteista.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset komaanien ryhmään. Teknisen johtajan tehtävissä menneinä vuosina ei olisi muuntyyppinen henkilö luultavasti pärjännytkään ilman pahanlaatuista työuupumusta. Hän harrastaa numerologiaa ja kertoo olevansa siinä perusluvultaan nelonen, joka tyypillisesti on esimerkiksi erittäin velvollisuudentuntoinen, oikeudenmukainen, käytännöllinen ihminen. Ystäviensä mukaan hän on kuitenkin luotettava jopa tunneihmisiinkin kuuluva. Työ on ollut haasteellista, mutta Tuuttila kokee saaneensa elää monella tapaa etuoikeutettua elämää esimerkiksi lastenlastensa vuoksi ja siksi, että sai elää 34 vuotta ihanan puolisonsa kanssa. Hän sai puolitoista vuotta sitten lahjan, musiikin, takaisin elämäänsä. Hän oli ajatellut, että oli menettänyt musiikin, kun puoliso sairastui ja menehtyi ja suruprosessi kesti pitkään. Tuuttila kuuntelee paljon erityyppistä hyvän mielen musiikkia esimerkkeinä The Five Corners Quintetia, Anoukia sekä Leonard Cohenia. Tietysti ihan erityistä on päästä konsertteihin aistimaan atmosfääriä ja kuuntelemaan klassista musiikkia, oopperaa, jossa kiehtovat isot orkesterit, sinfoninen kokonaisuus, suuret draamat. Jos vielä orkesteria johtaa joku suosikkikapellimestareista ja esittäjänä on loistavaääninen baritoni, ihan täydellistä Wau, hän kertoo. Vuodenaikojen värikkyys, eläimet, luonnossa kulkeminen ja virtaava vesi ovat voimaa antavia asioita. Lukeminen, käsityöt ja ystävien kanssa harrastaminen ja oleilu lataavat myös. Uutena elämään virtaa antavana asiana hän aloitti pari vuotta sitten meditaation. Tuuttila pyrkiikin pitämään työelämänsä ja henkilökohtaisen elämänsä selkeästi erillään, mutta se ei aina onnistu. Johtavan viranhaltijan työ on epäkiitollinen. Joskus kuntalaiset jopa kiittävät, mutta päättäjät nostavat tyypillisesti esiin tekemättömät ja huonosti tehdyt työt sekä ongelmakohdat, peilaamatta niitä käytettäviin henkilö- ja taloudellisten resurssien pienuuteen ja rajallisuuteen. Tuuttila on palannut lapsuuden maisemiinsa Ouluun. Hän asuu kahdeksankymmenen metrin päässä Oulujoesta ja näkee makuuhuoneensa ikkunasta puiston läpi joelle: On ollut ällistyttävää todeta, kuinka hiljaista on asua Värtössä Pyhäjoen äänekkään hulinan jälkeen. Vaati muutaman yön tottua hiljaisuuteen. Hän odottaa, että pääsee viettämään illat ja viikonloput ilman työkuvioita ja voi tehdä mitä haluaa ilman kalenteria ja määräaikoja. Musiikki ja konsertit tulevat olemaan tulevaisuudessa isossa osassa hänen elämässään: Lähitulevaisuudelta odotan, että selviän raskaasta työteliäästä loppuvuodesta ja pääsen ottamaan vastaan uutta, viidennen alkavan elämäni ensimmäistä vuotta. Odotan suurenmoisia seikkailuja yhdessä enkelien, perheen ja ystävien kanssa. Tuuttila jää mielenkiinnolla seuraamaan Hanhikivi 1 hankkeen etenemistä ja mitä oheistoimintaa se tuo. Rakentuuko Pyhäjokitalo vaiko ei? Ja jos rakentuu, se tulee muuttamaan Pyhäjoen keskustan maisemaa ja toimintaa merkittävästi. Hänen mukaansa olisi toivottavaa kunnan kehitykselle saada tuoreita näkökulmia päätöksiin. Hän toivoo, että valtuusto nuorentuu suurella enemmistöllä nuoria, innokkaita päättäjiä. Tuuttilalle on tarjottu kaavoituspäällikön tehtäviä Pyhäjoen kunnassa. Hän ei kuitenkaan vielä ole päättänyt, jatkaako töitä vai jääkö etsimään muita erilaisia haasteita tulevaisuudessa: Pyhäjokipuolueen jäsen tulen olemaan elämäni loppuun saakka. Tietoa tarjolla Te lassa Marraskuun te lan aiheena on ydinpolttoaineen loppusijoitus. Illan aikana kuullaan muun muassa Posivan loppusijoitustekniikasta, ympäristötutkimuksista sekä projektin aikataulusta. Puhujina toimivat Posivan ohjelmapäällikkö Jere Lahdenperä sekä Fennovoiman ydinjätehuoltoinsinööri Ville Koskinen. Tervetuloa! Te ta pidetään keskiviikkona kello Pyhäjoen kunnantalolla. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa fennovoima.fi/pyhajoki/tapahtumat tai puhelimitse Anniina Kärkkäiselle p keskiviikkoon mennessä. Vanhatie 48, Pyhäjoki facebook.com/fennovoima Fennovoiman Hanhikivi-1 yleisöpäivä KUVAAJA: EEVI HAUTAJÄRVI RASMUS HÖKKÄ Viime lauantaina Fennovoima järjesti Hanhikivi 1-työmaan yleisöpäivän. Tapahtuma oli avoinna yleisölle kello Tapahtumakeskus sijaitsi Hanhikivenniemellä Fennovoiman koulutusrakennuksen parkkipaikalla, josta työmaalle lähti kiertäviä bussikuljetuksia jatkuvasti. Päivään sisältyi kattava määrä tietoa itse työmaasta ja siellä työskentelevistä. Fennovoiman henkilökuntaa oli runsaasti paikalla. Alueella oli muun muassa informaatiopiste, josta vierailijat saivat vastauksia mahdollisiin kysymyksiin. Myös työmaata kiertävillä bussikuljetuksilla oli mukana oppaat, jotka selostivat työmaan edistyksestä ja tulevaisuuden näkymistä koko kierroksen ajan. Informaatiopisteen lisäksi paikalla oli kahvi- ja keittotarjoilu. Joitakin urakoitsijoiden työkoneita kuten nostureita ja maansiirtokoneita - oli näytillä. Yhdellä nostureista yleisö pääsi tarkastelemaan voimala-aluetta tavallista suuremmista kor- keuksista. Fennovoima haluaa avoimesti kertoa hankkeesta ja näyttää kaikille, miten työmaa edistyy, kertoo Fennovoiman alueviestintäpäällikkö Heli Haikola. Projektista pyritään siis tekemään mahdollisimman läpinäkyvä tavallisille kansalaisille. Tästä syystä Fennovoima järjestää vastaavia tapahtumia kaksi kertaa vuodessa, aina syksyisin ja keväisin. Tapahtuma-alue koulutusrakennuksen edessä. Taustalla näkyy itse voimalan työmaa. Kuva otettu nosturista. Itse tapahtuma sai alkunsa, kun Fennovoima huomasi, että ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita ydinvoimahankkeesta ja yritys halusi myös samalla tiedottaa hankkeen edistymisestä. Säännölliset työmaan yleisöpäivät olivat ratkaisu, johon siis päädyttiin. Tosin Haikolan mukaan tapahtuman järjestäminen on ollut yllättävän haastavaa, sillä se vaatii paljon paperityötä ja byrokratiaa. Tämä yleisöpäivä onnistui Haikolan mukaan äärimmäisen hyvin, ja työ on ollut vaivan arvoista. Kävijöitä tuli jopa Keski- Pohjanmaan Perhosta asti. Yhteensä koko päivän aikana paikalla kävi noin 1400 vierailijaa. Myös turvallisuus päivän aikana on otettu huomioon. Tapahtumalle on tehty oma turvallisuussuunnitelma. Kaikki mahdolliset asiat on pyritty ottamaan huomioon, Haikola selventää. Alueella partioi jatkuvasti vartiointiliikkeen henkilöstöä sankoin määrin, ja työmaata kiertäviä busseja saattoi aina yksi turva-auto. Myös poliisi oli paikalla tapahtumassa. Faktalaatikko - Tämä oli toinen kerta, kun tapahtuma järjestettiin. - Tapahtuma sujui rauhallisesti. - Voimala-alueen työmaata ei saanut kuvata. - Kävijämäärät ylittivät Fennovoiman odotukset.

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Lahja Kyllösen maalauksia Pyhäjoen kirjastossa JENNIINA SALMELA Pyhäjoen kirjaston näyttelytilassa on esillä Lahja Kyllösen maalauksia lokakuun ajan. Näyttelyssä on 13 maalausta. Lahja Kyllösen maalauksiin ideat tulevat ympäröivästä elämästä. Näyttelyn idea lähti viimekesäisistä hiekkaleikeistä; taiteilija teki käsillään suuria hiekkakukkia. Linnutkin esiintyvät hänen maalauksissaan. Kyllösen ei ole vaikeaa ajatella auringonkukkapeltoa joen suulla. Maalauksissaan hän myös halusi erityisesti kuvata asuinpaikkaansa Yppärijoen rannalla, koska siellä ovat läsnä upeat elementit luonnosta. Pihan laidassa on muotovaliopihlaja ja sen oksalla roikkuu lintulauta, jossa on paljon kävijöitä, Kyllönen kuvailee. Kyllönen oli viemässä talvella linnuille ruokaa. Samalla hän katsoi taas kivikkoa, joka kierrätteli vettä. Hän näki, miten vesi vaeltaa kohdaten kiven ja jatkaen juoksuaan. Hän muutti veden kulun värillisiksi tapahtumiksi. Se oli ajatusleikki siveltimen juoksussa. Näyttelyllä ei ole erityistä teemaa. Olen aika rajaton enkä jaksa jäädä turhaa jaarittelemaan pitkäksi aikaa samasta asiasta, Kyllönen naurahtaa. Hänen maalauksiensa näkökulmia ovat taivas, valo, vesi, maa, kivet ja kallio. Näyttelyssä on vaivatonta käydä useamminkin, koska se on kirjaston yhteydessä. Näyttely on lisäksi ilmainen: Voit vaikka samalla käydä päiväkahveilla ystävän kanssa. Kirjastokäynnistä alkoi näyttelyn idea itää. Kyllönen heräsi Tailaamon näyttelyn atmosfääreistä ja marssi tiskille varaamaan seuraavan ajan. Näyttely on helppo pitää Pyhäjoen kirjastossa, koska tila on ilmainen. Välillä näyttelyä tehdessä Kyllöselle tuli morkkisvaihe. Silloin hän teki kankaan maalaustöitä, neuloi toukkapussin ja opetteli tekemään sukkia. Sitten törmäsin kurkeen, kurkien tanssi vain tahtoi mukaansa. Kurjet pelastivat mun jutun, Kyllönen kertoo. Lahja Kyllönen syntyi Kuusamossa Kynää hän oppi pitelemään siinä missä lusikkaakin. Hänen kynänsä on vuosien saatossa piirtänyt jälkeään moneen. Ensimmäinen koulumuisto on kuvataiteen tunnilta, jossa hän väkersi valkosavesta pienen kattilan. Kyllöselle taide on aina ollut tärkeää. Taidenäyttelyitä hän on pitänyt useita. Pyhäjoella Kyllönen on asunut vuodesta Meren partaalle hänet toi asunto. Hän mietti, miten Suomi voi olla niin tyhjä mummon mökeistä, että täältä se vasta löytyi. Silloin päätin, että suurimman osan elinvuosistani olen tuntureita katsellut, joten ne jääkööt. Minä lähden nyt sitä merta ihailemaan, sen valtavuudesta nauttimaan ja lännen kansaan tutustumaan, Kyllönen kertoo. Ensimmäinen Kyllösen näyttely oli näillä main toissa kesänä. Hän teki betonista ison patsaan, jossa isäntämies puhuu puhelimeen Pirttikosken laitamilla. Faktalaatikko Mikä? Taidenäyttely - Pyhäjoen kirjastossa - Kestää lokakuun ajan - Päättyy Esillä Lahja Kyllösen maalauksia Kuvassa on Lahja Kyllösen maalaus nimeltä Tarinatarhuri.

4 sivu 4 Hirmuiset halloweeniltamat pääkirjastolla MIIA PIETILÄ Pyhäinpäivän aattona 4. marraskuuta pääkirjastossa on hirmuiset halloween-iltamat kello neljästä ilta kuuteen. Samana iltana on myös nuorisotilassa diskot neljäsluokkalaisista ylöspäin, joten pääkirjastolle voivat tulla sitten kaikki sitä nuoremmat. Myös neljäsluokkalaista vanhempia toivotaan mukaan! Tapahtuman on järjestänyt viime vuonna Pyhäjoen kulttuuritoimi, vapaa-ajantoimi ja kirjasto yhdessä. Tänä vuonna kirjasto järjestää tapahtuman yksin, vaikkakin viime vuoden malliin. Halloween-iltamissa on luvassa kauheaa kasvomaalausta, halloween-aiheisia värityskuvia, vapaata kummituspiirtelyä sekä hirvittävien hahmojen etsintää. Hahmojen löytäjät myös palkitaan! Lisäksi luvassa on kaikkea muuta kamalaa tekemistä. Halloween-iltamat antavat hyvän tilaisuuden pukeutua pelottavaan pukuun, syödä karkkia sekä kuulla kummitusjuttuja. Lisäksi kirjaston setiä ja tätejä näkee vain harvoin pukeutuneena naamiaisasuihin. Älä siis ohita tätä tapahtumaa vaan tule paikalle! Tapahtuma on kaikille ilmainen. Pyhäjoen Kuulumiset Seelarit laulattaa YHTEISLAULUJA Su klo Pauhasalissa Vapaa pääsy Tervetuloa! Urheilijoiden apuraha on nyt haettavissa Apurahat ovat haettavina pe klo: mennessä / saman päivän postileimalla kirjatut hakemukset. Pyhäjoen kunta muistaa vuosittain apurahalla menestyneitä pyhäjokisia tai pyhäjokista urheiluseuraa edustavia urheilijoita. Hakemuksessa otetaan huomioon kaikki jälkeen tulleet saavutukset. Urheiluapurahat ovat haettavissa osoitteella Pyhäjoen kunta / Vapaa-aikatoimi, PL 6, Pyhäjoki. Hakukaavakkeita voi tulostaa alla Pyhäjoen kunnan nettisivuilta tai hakea kunnantalon neuvonnasta ma-pe Apurahat jaetaan kunnanvaltuuston joulukuun kokouksen yhteydessä. Apurahan saajille ilmoitetaan asiasta erillisellä kirjeellä. Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi HUOM! Kuntopiiri ja keppijumppa peruttu syysloman ajan! Monitoimitalo kiinni syyslomalla, käyttö poletilla normaalisti

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Anna-Kaisa Tiikkaja - koulunkäynnin ohjaajasta kohti unelmia VICTORIA PELTONIEMI On tavallinen kouluaamu Saaren koulussa. Pienet alaluokkien oppilaat tulevat sisään luokkaan. Kello näyttää puolta yhdeksää, kun koulunkäynnin ohjaaja Anna-Kaisa Tiikkaja aloittaa työpäivänsä. Anna-Kaisa Tiikkaja (36) on Pyhäjoella asuva ja työskentelevä koulunkäynnin ohjaaja ja viiden lapsen äiti, joten hänellä on paljon kokemusta lapsista. Tiikkajan mukaan ei ole koskaan samanlaista lasta. Hän tykkää työskennellä sellaisten lasten kanssa, joilla on vaikeuksia koulunkäynnissä. Työn haasteeksi hän nimeää kiireen, esimerkiksi jos askarteluvalmisteluille ei ole tarpeeksi aikaa: Totta kai joskus on vastaan tullut haastavia oppilaitakin. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta haastavasta lapsesta, joten koen sen vahvuudekseni. Tiikkaja valmistui keväällä 2007 Raahen Aikuiskoulutuskeskuksesta, jonne hän hakeutui opiskelemaan koulunkäynnin ohjaajaksi. Hän siirtyi heti koulujen alussa töihin Pirttikosken koululle ja myöhemmin 2014 Saaren koululle. Saaren koululla hänet otettiin todella hyvin vastaan: Työpaikkani on mukava ja tykkään työkavereistani ja koulun henkilökunnasta tosi paljon. Työkaverit ovat huumorintajuisia ja mukavia ja mielestäni meillä on hyvä ilmapiiri. Katsaus Anna-Kaisan työpäivään Tavallisena työpäivänä koulunkäynnin ohjaaja neuvoo ja ohjaa tehtävissä, pitää yllä työrauhaa sekä huolehtii siitä, että kaikki oppilaat pysyvät mukana opetuksessa. Mahdollistan myös luokan jakamisen pienempiin ryhmiin esimerkiksi liikunnassa. Osallistun kotitehtävien tarkistamiseen, merkitsemiseen ja tukikohtaluokassani lukuläksyjen lukemiseen, Tiikkaja luettelee. Myös käsitöissä, musiikissa ja askarteluissa pienet oppilaat tarvitsevat ohjausta ja apua. Jos tehdään taputusrytmejä, seison oppilaiden edessä ja he voivat katsoa minusta mallia. Siinä onkin haaste, että pysyy itse varmasti rytmissä, Tiikkaja toteaa. Yläasteen puolelle hän siirtyy iltapäivällä, jossa on joko koko luokan parissa tai erityisopettajan apuna pienryhmissä, joissa voi olla oppilaita useammalta luokka-asteelta. Psyykkisesti välillä rankkakin työ on kuitenkin palkitseva: Kun huomaa, että oma toiminta on auttanut lasta saavuttamaan tavoitteen, niin silloin tulee hyvä mieli ja tunne, että työlläni on merkitystä. Usein koulunkäynnin ohjaajien työ jää kuitenkin varjoon, eikä sen työmäärää ja vaativuutta arvosteta tarpeeksi. Tämän huomaa myös palkkatasosta. Koulunkäynnin ohjaajalla on kuitenkin erittäin tärkeä rooli lapsen kehityksessä. Työllä on suuri merkitys lapselle, joka tarvitsee tukea opiskeluunsa. Tiikkaja kokee asemansa erittäin merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Koulunkäyntiavustajasta koulunkäynnin ohjaajaksi Ammattinimikkeeseen on haettu muutosta aiemminkin, mutta se ei ole mennyt läpi. Nyt uusi muutoksenhaku tuotti tulosta, ja nimikkeeksi vaihtui koulunkäynnin ohjaaja. Tiikkaja on tähän tyytyväinen, sillä hänen mukaansa koulunkäyntiavustaja ei kuvaa ammatin laajaa työnkuvaa yhtä hyvin kuin koulunkäynnin ohjaaja. Vaikka vuodesta 2010 tutkintonimike on ollut koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjaaja, Pyhäjoella siirrytään uuteen nimikkeeseen vasta vuonna Vaikka työ koulunkäynninohjaajana on ollut palkitsevaa, Tiikkaja toivoo, että 10 vuoden päästä työskentelee luokanopettajana: Haaveilin jo lukiossa opettajan ammatista, mutta kuitenkin perheen perustaminen tuli ensin. Ja kun perhe on vuosien varrella kasvanut aika isoksi, niin kolmannen lapsen jälkeen päätin opiskella ensin koulunkäyntiavustajaksi. Perheen nuorimmaiset lapset ovat vielä niin pieniä, ettei opiskelu ole ihan vielä mahdollista. Ehkä jo ensi syksynä hän lähtee kulkemaan kohti unelmiaan. Vapaa-ajalla Tiikkaja käy pitämässä jonkin verran PartyLitekutsuja, lukee ja neuloo sekä tietenkin viettää aikaa perheensä kanssa. Hän haluaa vielä kehittyä ajankäytön hallinnassa: Varsinkin jos on enemmän valmistelutöitä, niin haluaisin kehittyä siinä, että oppisin tekemään ne oikeassa järjestyksessä, enkä puulaisi ensimmäisenä tekemään sitä, mikä on mieluisinta. Koulunkäynnin ohjaaja Anna-Kaisa Tiikkaja auttaa oppilaita. Anna-Kaisa Tiikkajan työ on merkityksellistä ja tärkeää.

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Pyhäjoen palveluhakemisto Vihannintie 10, Pyhäjoki OSTAMME JA OTAMME VASTAAN ROMUAUTOJA YM. METALLIROMUA ISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim mm LISÄTIETOJA AVOINNA MA - PE myynti@rannikonautojavaraosa.fi Pyhäjoki: Oulainen: Keskuskatu 2 Palvelemme joka päivä klo 21 asti! ark la 8-21 su EVÄSKONTTI Vanhatie 44, Pyhäjoki, Puh JALKAHOITO PIRJO KANGAS VANHATIE 33 PYHÄJOKI PUH: ERILAISET JALKAHOIDOT JALKOJEN VYÖHYKETERAPEUTTINEN HIERONTA HOT STONE TERAPIA KESTOVÄRJÄYKSET Puh , Eija Puh , Saija Palvelemme maanantaisin 9-17 ilman ajanvarausta. Ti-la sopimuksen mukaan. Tervetuloa! JUMPPA- JUSSIN FYSIOTERAPIA FT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonen puh , Kuntatie 4, Pyhäjoki SÄHKÖPALVELU Anttila Oy Sähköasennukset - Sähkösuunnitelmat Antenniasennukset Puh. (08) Viirretjärventie YPPÄRI

7 Seurakunta tiedottaa Sanajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina klo 10. Lähetyskahvila. Raamattupiiri maanantaina klo 18 Sarpatissa. Syyslomaviikolla, viikko 43, ei kuoroja. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa sunnuntaina klo 10. Lähetyskahvila. Laulutilaisuus ja vuosikokous Yppärin rukoushuoneella sunnuntaina klo Näkökerho maanantaina klo 12 seurakuntatalolla. Raahen ja Kalajoen näkövammaiset vierailevat. Ruokailu, kahvit ja arvat yht. 10 e. Hartaus ja omaa ohjelmaa. Raamattupiiri maanantaina klo 18 Sarpatissa. Lähimmäiskahvit ja ruokaapua tiistaina klo 13 Iltaruskossa. Hartaushetki. Ruokaapua pakasteina työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville. Oma kassi mukaan. Perhekerho keskiviikkona klo 10 Sarpatissa. Perhekerhoa ei syyslomaviikollla 43. Ystäväkerho keskiviikkona klo 12 seurakuntatalolla. Ota mukaan mieluinen esine lapsuudesta. Kahvit ja arvontaa. Kirkkokuoro keskiviikkona klo seurakuntatalolla. Ehtoollishartaus torstaina klo 13 Jokikartanossa. Lapsikuorot torstaina 3.11.: klo 11 Yppärissä, klo Parhalahdella. Partiolaisten lauluharjoitukset kirkossa torstaina klo Nuorisotyö: Gospelcafe Sarpatissa lauantaisin klo Kasvuryhmiin rippikoulun käyneet nuoret voivat ilmoittautua Hannulle. Sählyä nuorille aikuisille (K18) monitoimitalolla torstaisin klo Maata näkyvissä -festarit Turussa Ilmoittautuminen lokakuun aikana! Isä-lapsi sähly monitoimitalolla lauantaisin klo TULOSSA: Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa Pyhäinpäivänä lauantaina klo 10 sekä Pyhäinpäivän iltakirkko ja kynttilöiden sytytys menneen vuoden aikana poisnukkuneille klo 19. Kirkkokuoro. Sanajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina klo 18. Lähetyskahvila. Pisara-ryhmä, omaishoitajat ja hoidettavat maanantaina klo 13 Sarpatissa. RY: Pyhäkoulut su klo 12 Esa Impolalla ja Eeva ja Joel Nuoralalla. Kerho pe klo 17 ry:llä. Raamattuluokka la klo Martti Impolalla. Seurat su klo 13 ry:llä, O-P Telkki ja Esa Saukko. Kerho pe klo 17 ry:llä. Seurat su klo 13 ry:llä, Esa Vanhala, Juha Isomaa. Kirkkoherranvirasto p , avoinna ma klo 8-12, ti klo ja ke klo Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p Perinteinen syyskirppis Iltaruskossa pe klo ja la klo Myytävänä hyväkuntoista ja puhdasta vaatetta ja tavaraa. Kahvia ja arvontaa! Tervetuloa! Järjestää Pirttikosken maaseutunaiset Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma klo Harmaahapset Iltaruskossa. ti klo Päiväkahvit Seurakuntatalolla. Vieraaksi tulee Vilja Romppanen. Arvontaa. Tervetuloa. to klo Hallituksen kokous Seurakuntatalolla. to klo Karaokekerho Iltaruskossa. Vaasan matkan bussi lähtee klo ent. Shell ja Yppäri Neste. ti klo Syyskokous Seurakuntatalolla. Sääntömääräiset asiat. Yhdistys tarjoaa kokouskahvit. Tervetuloa. Lisätietoja toiminnastamme: Helluntaiseurakunta: Hengellisten laulujen ja Hyvän Sanoman ilta torstaina klo Iltaruskossa,kahvitarjoilu.Tervetuloa! Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät ry Syyslomaviikolla ei ole partioiltoja. Ryhmät kokoontuvat taas normaalisti viikolla 44. Sunnuntaina klo 18 Partiolaisten kirkkopyhä ja lupauksenanto kirkossa. Vastuutehtävissä olevat ja lupauksenantajat paikalle jo klo Partioasu päälle. Tiedote jaettu koteihin tällä viikolla. Torstaina klo lauluharjoitukset kirkossa. Kuukakadut ja kaikki halukkaat paikalle. Tarvittaessa toiset harjoitukset sunnuntaina ennen jumalanpalvelusta. Lauantaina adventtikalenterien aloitustempaus. Pirttikosken maaseutunaiset. Syyskirppis Iltaruskossa pe klo ja la klo Tuo ylimääräiset vaatteesi ja tavarasi myyntiin, me myymme ne puolestasi. Pöydän hinta 5e. Varaukset Airalta p Arvontavoittoja saa lahjoittaa siivouskoriin ja hemmottelukoriin. la Lähtö entisen shellin pihasta klo 7.25 ja paluu samaan paikkaan n klo Retken hinta kaikille 25e/hlö. Ilmoittautumiset Astalle txt-viestillä mennessä p Järjestää Pirttikosken maaseutunaiset yhteistyössä Tilausliikenne Nylanderin kanssa. Pyhäjoen Keskusta. Parhalahden paikallisyhdistyksen ylimääräinen kokous klo 19 Parhalahden koululla. Toinen kokous: klo Parhalahden koululla. Asialistalla: Yhdistyksen purkaminen. Pyhäjoen SILMU Kokoonnutaan kello Aino Pyhäluodolle Tiirontielle. Tervetuloa! Raahen Kuulonhuoltoyhdistys ry: Kuulon lähipalvelua Jokikartanossa ti klo Ohjausta ja neuvontaa kuulokojeen käytössä ja huollossa: väliletkun ja pariston vaihto tarvittaessa, korvakappaleen puhdistus. Saatavana paristoja. Porinakerho ma klo Raahen Kreivinajan toimintatuvassa. Kahvittelua, yhdessä oloa jutustelun merkeissä..arvontaa, arvottavaa saa tuoda. Tervetuloa! Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Huolehditko läheisestäsi, huolestuttaako tulevaisuus, haluatko tietoa? Osallistu Ovetvalmennukseen 8., 10., 15. sekä klo Paikkana Heikun talo (Brahenkatu 2, Raahe). Valmennuksessa saat tietoa omaishoitajuudesta, palveluista, muutoksen kohtaamisesta ja vertaistuesta. Lisätietoa ja ilmoittautumiset mennessä. Omaishoitajien Juhlapäivä Oulaisten ammattiopistolla to klo , musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa! Ilmoittauduthan mahdollisimman pian, jotta kyytiasiat saadaan varmistettua. Pikkujouluretki Kaustisen Kansanlääkintäkeskukseen ti-ke omaishoitajille ja omatoimisille hoidettaville. Retken hinta 75 /hlö sis. teatteriesitys, illallinen ja pikkujoulutanssit. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset Millalle p tai Riitalle p Päivän reissu Haaparannan Ikeaan ja Rajalla kauppakeskukseen Lähtekää joukolla ulkomaille, myös muutkin kuin jäsenet! Mielipide Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta. Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla sari.hiden@edu.pyhajoki.fi Lähimmäiskahvit ja ruoka-apua ti klo 13 Iltaruskossa, Pappilantie 1. Hartaushetki. Ruoka-apua pakasteina työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville. Oma kassi mukaan. järj. Pyhäjoen seurakunta ja Helluntaiseurakunta P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Lauri Niemelä Rasmus Hökkä kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (44) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 42:2600 kpl >> vko 44:2600 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: SSM Cityjakely Oy, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Matti Kinnula)

8 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 8

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta. Antoisa yrittäminen. Raahelainen kirjailija Pekka

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta. Antoisa yrittäminen. Raahelainen kirjailija Pekka P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 15.10.2016 VIIKKO 41 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta Raahelainen kirjailija Pekka Jaatinen vierailee Pyhäjoen kirjastolla

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 20.1.2018 VIIKKO 3 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Presidentinvaalit 2018 Tuula Haatainen Pekka Haavisto Laura Huhtasaari Merja Kyllönen Sauli Niinistö Nils Torvalds

Lisätiedot

LAUANTAI 19.10.2013 VIIKKO 42-43 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Emmi Vares on aktiivinen lukiolainen.

LAUANTAI 19.10.2013 VIIKKO 42-43 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Emmi Vares on aktiivinen lukiolainen. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 19.10.2013 VIIKKO 42-43 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoen lukio on erittäin hyvä paikka SANNA HALUNEN Emmi Vares, 16, teki kesällä odottamattoman ratkaisun

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

LAUANTAI 17.10.2015 VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kova työ palkitaan - kohti unelmien ammattia. Jemina Bäckmanista tulee lääkäri.

LAUANTAI 17.10.2015 VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kova työ palkitaan - kohti unelmien ammattia. Jemina Bäckmanista tulee lääkäri. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.10.2015 VIIKKO 42 ELLINOORA LESKINEN Lääketieteelliseen pääseminen on vuosittain tuhansien opiskelijoiden unelma. Kuitenkin vain pieni osa hakijoista voi toteuttaa unelmansa

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 29.11.2014 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Tulisijoja neljännessä sukupolvessa JONNA LUOTO Lapsena halusin lentäjäksi, mutta sitten hyppäsin katolta ja huomasin,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

LAUANTAI 14.5.2016 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU 11.05.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA

LAUANTAI 14.5.2016 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU 11.05.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 14.5.2016 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU KOULUREITIT VALTATIE 8 PYHÄJOEN SILTOJEN KORJAUKSEN AJAN 16.5.2016 31.10.2016 Liikennevirasto peruskorjaa Pyhäjoen

Lisätiedot

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Mahtitalosta museoksi Pyhäjoen kotiseutumuseo Annala on muuntautunut elämänsä aikana moneksi. Vuodesta toiseen paikka

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

LAUANTAI 22.02.2014 VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan

LAUANTAI 22.02.2014 VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 22.02.2014 VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan SATUKIRJA Joulukuu ja tammikuu olivat Saaren koulun kolmosluokkalaisille

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.5.2014 VIIKKO 20 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Koulukyyditys osana ammattia TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? HENNA HALUNEN Ajovalot

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pienessä kunnassa on voimaa. Syksyn muotia ja. pukuloistoa. Suomen kuntarakenne LAUANTAI 28.9.2013 VIIKKO 39

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pienessä kunnassa on voimaa. Syksyn muotia ja. pukuloistoa. Suomen kuntarakenne LAUANTAI 28.9.2013 VIIKKO 39 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 28.9.2013 VIIKKO 39 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pienessä kunnassa on voimaa Pyhäjoella lauantaina järjestetyillä syysmessuilla oli hyvin mielenkiintoinen paneelikeskustelu.

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

LAUANTAI 31.10.2015 VIIKKO 44 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Sibelius-projekti yhdistää musiikkiopistot

LAUANTAI 31.10.2015 VIIKKO 44 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Sibelius-projekti yhdistää musiikkiopistot P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 31.10.2015 VIIKKO 44 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Sibelius-projekti yhdistää musiikkiopistot ELLINOORA LESKINEN Tänä vuonna suuren suomalaisen säveltäjämme Jean

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

LAUANTAI 12.1.2013 VIIKKO 2 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kunnallisneuvoksen arvonimi Markku Kestilälle

LAUANTAI 12.1.2013 VIIKKO 2 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kunnallisneuvoksen arvonimi Markku Kestilälle P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 12.1.2013 VIIKKO 2 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Kunnallisneuvoksen arvonimi Markku Kestilälle Ennen joululomille lähtöä vietettiin kunnantalolla Markku Kestilän

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa! OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Onnittelut isänpäivänä! Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa

KUULUMISET P YHÄJOEN. Onnittelut isänpäivänä! Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 7.11.2015 VIIKKO 45 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa VILMA KUNNASMÄKI Mikko Pisilä, 25, on viime keväänä valmistunut teologian maisteri.

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16)

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16) 100-v juhlaviikko / Lukio Maanantai 28.9. Klo 10:00 oppilaiden koulupäivä alkaa, siitä eteenpäin normaalin lukujärjestyksen mukaisesti alla mainituin poikkeuksin: Juhlalehti jaetaan ensimmäisellä oppitunnilla.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET VEIJARIT 2-5- vuotiaille VEIJARIT 2-5- vuotiaille VEIJARIT 2-5- vuotiaille VIIKARIT 2-5- vuotiaille VIIKARIT 2-5- vuotiaille LEPPIKSET KOPPIKSET TAIDEVEKKULIT klo 8.30 11.00 Maksuton

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot