Toimintakertomus Verksamhetsberättelse

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus Verksamhetsberättelse"

Transkriptio

1 Toimintakertomus Verksamhetsberättelse 2003

2 Puheenjohtajan katsaus Vuoden avainalueita olivat pelastuspalvelun, koulutuksen ja seuratoiminnan kehittäminen. Seuratoimintavaliokunta sai laajamittaisen työn jälkeen valmiiksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepan) koulutusohjelman. Tämä antaa seuroille nyt uuden toimintamuodon. Maamme on laaja, ja viranomaisten resurssit eivät riitä kaikkialle. Meitä siis tarvitaan. Koulutusohjelmien uudistaminen on erittäin laaja ja kauaskantoinen tehtävä, joka jaksottuu usealle vuodelle. Liiton koulutusjärjestelmä täyttää uusimpienkin kansainvälisten standardien vaatimukset. Yhteistyö useiden kansainvälisten ja kotimaisten sukelluksen asiantuntijatahojen kanssa takaa sen, että Liiton strateginen asema harrastussukelluksen johtavana asiantuntijana Suomessa säilyy jatkossakin. Sukellusseurojen oma toiminta on ratkaisevassa asemassa koko harrastuksen kannalta. Liittomme on seurojen yhteistyöelin, ja ilman aktiivisia harrastajia toimintamme olisi ontuvaa. Olemme siksi halunneet tukea seurojen johtoa niiden hallinnollisissa ongelmissa. Tällä alueella on kuitenkin vielä tehtävää. Liittomme on hyvässä kunnossa, taloutemme on terveellä pohjalla ja meitä arvostetaan niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Tästä on hyvä jatkaa. Suurkiitokset kaikille jäsenille ja etenkin niille, jotka ovat uhranneet vapaa-aikaansa meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi ja iloksi. Kiitokset ansaitsee myös toimistomme henkilökunta, jonka ansiosta toimintamme on hyvässä järjestyksessä. Jouko Laitinen Ordförandens översikt Nyckelområdena för året var utvecklandet av räddningstjänsten, utbildningen och klubbverksamheten. Klubbutskottet färdigställde efter omfattande förberedning ett utbildningsprogram för Frivillig räddningstjänst. Detta ger nu klubbarna en ny verksamhetsform. Vårt land är vidträckt, och myndigheternas resurser räcker inte till för allt. Med andra ord behövs vi. Förnyandet av utbildningsprogram är en mycket omfattande och vittgående uppgift, som utsträcker sig över år. Förbundets utbildningssystem uppfyller kraven på de flesta internationella standarder. Samarbete med många internationella och inhemska sakkunniga säkerställer att Förbundet behåller sin strategiska ställning som finländsk ledande expertis inom dykning även i fortsättningen. Dykklubbarnas egen verksamhet har en avgörande betydelse för hela verksamheten. Vårt förbund är en samarbetsorganisation för klubbarna, och utan aktiva medlemmar skulle verksamheten vara haltande. Därför har vi velat stöda klubbarnas ledning att lösa administrativa problem. På detta område behövs det ytterligare satsningar. Vårt förbund är i gott skick, vår ekonomi har en sund bas och vi uppskattas såväl utomlands som i hemlandet. Vi har en bra grund att bygga vidare på. Ett stort tack till alla medlemmar, och framför allt till dem som offrat sin fritid för vårt gemensamma bästa och glädje. Även vår kontorspersonal är värd ett stort tack. Den har en stor andel i det att vår verksamhet är i gott skick. Jouko Laitinen 1

3 Yleiskatsaus Vuosi 2003 oli Suomen Urheilusukeltajain liiton 47. toimintavuosi. Liitto kasvaa tasaisesti; jäsenmäärä pysyi selvästi rajan paremmalla puolen. Seurojen määrä näyttää vakiintuneen hiukan yli 210:een. Liiton talous on ollut vakaa jo vuosia, mikä on mahdollistanut pitkäjänteisen toiminnan. Vastuullisesti hoidettu talous takaa sen, että Liitto voi toteuttaa laadukasta toimintaa sen kaikilla osa-alueilla. Varsinaisen toiminnan kulujäämä oli lähes euroa. Omatoiminen varainhankinnan nettotulos oli noin euroa. Tilinpäätös osoitti euron ylijäämää. Yhteiskunnalta Liitto sai erilaista tukea yhteensä euroa. Teknisen valiokunnan toiminnan painopisteitä olivat kouluttajakoulutuksen uudistaminen sekä jatko- ja erikoiskurssien kehittäminen. Hankkeissa edistyttiin suunnitellusti. Taloudellinen toteutuma oli huomattavan ylijäämäinen, mikä johtui ennakoitua runsaammasta osanotosta kouluttajakursseille ja arvioitua pienemmistä menoista. Uudistettu kouluttajakoulutus sai osallistujien keskuudessa myönteisen vastaanoton. Nuorisotoimintavaliokunnan avainalueina olivat koulutusjärjestelmän yhdenmukaistaminen sekä oppimateriaalin laadinta ja päivittäminen. Suunnitelluista tapahtumista ohjaajakurssit ja Valtakunnalliset Norpparallit toteutuivat hyvin. Noin puolet muista tapahtumista peruuntui. Uppopallovaliokunta loi uuden pohjan nuorisotoiminnalle sekä kehitti valmennusta. Urheilullinen menestys oli hyvä. Nuorten PM-kilpailuissa saavutettiin kultaa. Miehet saavuttivat hopeaa MM-kilpailuissa ja kultaa PM-kilpailuissa. Räpyläuintivaliokunnan tavoitteena oli uimareiden kansainvälinen menestyminen ja tason laajentaminen. Tässä onnistuttiin hyvin. Euroopan mestaruuskilpailuissa saavutettiin kaksi henkilökohtaista hopeamitalia ja yksi joukkuehopea. Harrastajamäärän kasvattamisessa tulos ei ollut aivan odotettu. Uusia nuoria on kyllä saatu mukaan, mutta toivottua vähemmän. Vuosi oli vapaasukellusvaliokunnan ensimmäinen toimintavuosi. Valiokunta järjesti vapaasukelluksen SM-hallikilpailut ja kansainvälisen avovesisyvyyssukelluskilpailun avoimena SM-kilpailuna. Kansainvälisen englanninkielisen kouluttajakurssin peruuntumisen johdosta omaa koulutustoimintaa ei vielä saatu käyntiin. Oppimateriaalin tuotanto aloitettiin kuitenkin kansainvälisen materiaalin käännöksellä. Lajin saama julkisuus oli laajaa, etenkin hyvän kansainvälisen menestyksen ansiosta. Sukelluskalastusvaliokunta saavutti kaikki määrälliset ja laadulliset tavoitteet. Suomen joukkueen 8. sija Euro-Afrikan mestaruuskilpailuissa takasi paikan MM-kilpailuihin 2004 Chileen. Tavoitteet lajin suosion kasvattamiseksi kotimaassa onnistuivat erinomaisesti. Uusia seuroja on tullut lajin piiriin useita. Kasvanut harrastajamäärä teki tarpeelliseksi turvallisuusnormien tarkastamisen. Sukelluskalastus oli hyvin esillä myös tiedotusvälineissä. Seuratoimintavaliokunnan ydinalueet olivat Vapepa toiminnan kehittäminen ja seurakoulutuksen järjestäminen. Vapepa koulutusmateriaali saatiin lähes valmiiksi ja se sai viranomaisilta hyvän vastaanoton. Seurakoulutuksen painopistettä siirrettiin tiedotukseen. Sukeltaja-lehti toimitettiin kolmatta vuotta uuden toimintamallin mukaisesti. Sisällöstä vastasi osittain ulkopuolinen tekijä ja osittain Liiton jäsenkunta. Lehden talous oli lujalla pohjalla. Uusi konsepti vaikutti onnistuneelta. 2

4 Sammanfattning Året 2003 var Finska sportdykarförbundets 47 verksamhetsår. Förbundet växer stadigt; antalet medlemmar höll sig klart över strecket. Antalet klubbar håller sig stadigt kring ca 210. Förbundets ekonomi har varit stabil i många år, vilket har möjliggjort ett långsiktigt arbete. En ansvarsfullt omskött ekonomi ger en bra grund att skapa verksamhet inom Förbundets alla delområden. Kostnadsöverskottet för ordinarie verksamhet var nästan euro. Nettoinkomster från medelanskaffningen var ca euro. Bokslutet visade ett överskott på euro. Allmänna bidrag fick Förbundet för olika ändamål ca euro. Tekniska utskottets nyckelområde var förnyandet av instruktörsutbildningen samt utvecklandet av fortsättningskurser och specialkurser. Projekten kunde förverkligas planenligt. Det ekonomiska utfallet visade betydligt överskott tack vare oväntat aktivt i deltagande i instruktörskurser och lägre kostnader. Den förnyade instruktörsutbildningen togs väl emot av deltagarna. Ungdomsutskottets nyckelområden var förenhetligandet av utbildningssystemet samt utarbetande och uppdatering av kursmaterialet. Av planerade aktiviteter lyckades ledarkurser och riksomfattande vikarrallyt väl. Ca hälften av andra aktiviteter måste annulleras. Uv-rygbyutskottet skapade en ny grund för ungdomsverksamheten och utvecklade träningen. Resultaten från Nordiska mästerskapet var goda: ungdomar och herrar fick var sin guldmedalj. Målsättningen för fensimmarna var topplaceringar på internationell nivå och breddandet av nivån. Denna målsättning nåddes väl. I europeiska mästerskapet fick man tvåpersonliga silvermedaljer och en lagsilvermedalj. Utökandet av antalet nya fensimmare motsvarade inte helt förväntningar. För fensimmarna var året det första egentliga verksamhetsåret inom förbundets ramar. Utskottet ordnade FM-mästerskapet i hall och en öppen internationell djupdykningstävling i öppet vatten inom ramen för FM-mästerskapet. Eftersom den internationella engelskspråkiga instruktörskursen förföll kunde egen utbildning inte inledas. Man började dock översätta internationellt material. Grenen fick mycket publicitet tack vare goda internationella framgångar. Dykfiskesutskottet uppnådde alla kvantitativa och kvalitativa mål. Vårt lag fick 8 placeringen i euroafrikanska mästerskapstävlingen, vilket garanterade en plats i VM-tävlingen i Chile Målsättningen att öka populariteten i hemlandet lyckades utmärkt. Det har kommit nya klubbar till vår krets. Därför måste nya säkerhetsregler finjusteras. Publiciteten kring dykfiske var mycket god. Klubbutskottets nyckelområden var utvecklandet av Frivillig räddningstjänst och stödet för klubbarnas administration. Vapepa-utbildningspakatet blev nästan helt färdigt och mottogs väl av berörda parter. Tyngdpunkten för klubbutbildningen flyttades till allmän information. Sukeltaja-tidskriften redigerades redan tredje året enligt ett nytt handlingsmönster. För innehållet svarade delvis en utomstående professionell aktör delvis Förbundets medlemskår. Tidskriftens ekonomi vilade på stabil bas. Det nya konceptet föreföll lyckat. 3

5 HALLINTO Jäsenmäärä Kulunut vuosi oli Liiton 47. toimintavuosi. Jäsenmäärä oli , mistä alle 19- vuotiaita nuoria oli 2 267, naisia oli Kasvu taantui hiukan verrattuna aikaisempiin vuosiin. Uusia seuroja hyväksyttiin kolme, ja vanhoja toimintansa lopettaneita poistettiin rekisteristä kaksi. Näin siis seurojen kokonaismäärä oli vuoden lopussa 208. Liiton jäsenmäärän kehitys Seurojen toimintarakenne vaihteli jonkin verran. Suurimmat seurat olivat jäsenmäärältään henkeä. Niissä oli toimintaa runsaasti laitesukelluksesta kuuttitoimintaan, uppopalloa, räpyläuintia, vapaaehtoista pelastuspalvelua ja tiede-toimintaa. Toisaalta moni pieni ja keskisuuri seura keskittyi ainoastaan laitesukellukseen ja snorkkelisukellukseen kouluttamalla vuosittain uusia jäseniä. Varsinaisen lajivalinnan olivat tehneet mm. sukelluskalastusta ja vapaasukellusta harrastavat seurat, kuten ne perinteiset uimaseurat, joiden räpyläuintijaostot ovat Suomen Urheilusukeltajain Liiton jäseniä. Joukossa oli myös muutama erityisesti nuorisotoimintaan keskittynyt seura. 4

6 Liiton jäsenseurojen määrän kehitys Liiton talous Liiton eri toiminta-alat onnistuivat pysymään talousarvionsa puitteissa hyvin. Koska valtionapu oli euroa arvioitua suurempi, sukelluskalastus- ja vapaasukellusvaliokunnille myönnettiin kummallekin euron lisäystä talousarvioon. Lisäksi johtokunta myönsi räpyläuintivaliokunnalle euroa Pohjoismaisiin kilpiluihin osallistumista varten. Omatoiminen varainhankinta tuotti jälleen merkittävän osan Liiton rahoituksesta, mikä mahdollisti tasokkaamman toiminnan sekä panostuksen Sukeltaja-lehteen. Omatoimisen varainhankinnan nettotulos oli euroa. Vuonna 2002 vastaava tulos oli euroa. Tulos muodostui jäsenmaksuista, myyntituotosta, vakuutusmyynnistä, yhteistyösopimuksista ja korkotuotoista. Sijoitus- ja rahoitustoiminta onnistui myös hyvin, tosin maksettavat korot olivat markkinatilanteesta johtuen alhaisia. Liiton varoja talletettiin kuukauden jaksoissa sijoitustileille, joissa korko oli keskimäärin 2 %. Budjetoidun alijäämän sijasta vuoden tilinpäätös osoitti euron ylijäämää. Varsinaisen toiminnan kulujäämä oli euroa. Vaihto-omaisuuden arvo oli euroa, joka koostui koulutus- ja kurssimateriaalista, mitaleista ja Liiton logolla olevista myyntituotteista (T-paidat, colleget, pipot ja lippalakit). Vaihtoomaisuus arvostettiin epäkuranttiusperiaatteella, ja kalustosta tehtiin 25 %:n suuruiset menojäännöspoistot. Liiton saama valtionapu oli euroa, eli euroa ennakoitua suurempi. Opetusministeriö myönsi lisäksi euroa erityisryhmien kouluttamiseen ja Suomen Olympiayhdistys räpyläuimareille "korvamerkittyä" valmennustukea euroa. 5

7 Liiton kokoukset Liiton kevätkokous , Helsinki Kokous järjestettiin ammattikorkeakoulu Helian auditoriossa. Kokouksen järjestelyistä vastasi Liiton henkilökunta. Kokoukseen osallistui 37 henkilöä 19 jäsenseurasta, ja edustettuna oleva äänimäärä oli yhteensä 284. Kokouksen puheenjohtajana toimi Risto Sajaniemi, Sukellusseura H2O:sta. Kokous hyväksyi yksimielisesti edellisen vuoden toimintakertomuksen ja vahvisti tilinpäätöksen. Kokouksessa valittiin ehdollepanotoimikunta valmistelemaan seuraavan syksyn johtokunnan jäsenten valintoja. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Ulla Kauppi Pori Diving Team ry:stä. Vuoden 2004 jäsenmaksuksi vahvistettiin 19 /aikuisjäsen ja 8,50 /6-15 -vuotias jäsen Liiton jäsenseuran kautta Liittoon kuuluvilta jäseniltä. Henkilöjäsenmaksuksi vahvistettiin 50 Liiton syyskokous , Vantaa Kokous järjestettiin Hotelli Vantaassa :n 25- vuotisjuhlien yhteydessä. Kokoukseen osallistui 65 henkilöä 36 jäsenseurasta, ja edustettuna oleva äänimäärä oli 467. Kokouksen puheenjohtajana toimi järjestävän seuran puheenjohtaja Veli-Matti Korppi-Tommola. Kokous hyväksyi yksimielisesti toimintasuunnitelman, mutta äänin muutti johtokunnan talousarvioesitystä niin, että tekniselle valiokunnalle myönnettiin euroa lisää. Räpyläuinti- uppopallo-, sukelluskalastus- ja vapaasukellusvaliokuntien talousarviosta vähennettiin kultakin euroa. Valiokunnille jäi tehtäväksi päättää keskuudessaan mistä toiminnasta vähennys otetaan pois. Johtokuntaan valittiin erovuoroisten tilalle Timo Puomio, Jorma Onjukka, Heidi Hietanen ja Riku Riikonen. Varajäseniksi yhdeksi toimintakaudeksi valittiin Markus Korpela ja Jari Autio. Tilintarkastajiksi valittiin Antti Eskelinen (KHT) ja Mauno Sirén sekä varatilintarkastajiksi Timo Lautanen ja Jyrki Lukkarinen. Kokous kutsui yksimielisesti Kalervo Rehnbäckin Liiton kunniajäseniksi. Johtokunta Johtokunnan jäsenet Seura Osanotto kokouksiin Jouko Laitinen Sukellus - Hossa 6/6 Kari Lainio Calypso ry 5/6 Pekka Kaikumo Sukellusseura H2O 6/6 Keijo Kaittola Tampereen 6/6 Urheilusukeltajat Pentti Parkkila Job-Divers 4/6 Mika Pohjonen Keski-Uudenmaan 5/6 Sukeltajat Veli-Matti Pynnönen Sukellusseura Vesikot 3/6 6

8 Matti Pöntinen Saimaan Norpat 4/6 Jyrki Sariola Keski-Uudenmaan 6/6 Sukeltajat Varajäsenet Jari Autio ASK Hepula 3/6 Heidi Hietanen Diving Team Pori 6/6 Puheenjohtajana toimi Jouko Laitinen sekä varapuheenjohtajina Mika Pohjonen ja Pekka Kaikumo. Työvaliokunta Työvaliokunta hoiti johtokunnan antamin valtuuksin erillisiä, valmistelevia asioita. Työvaliokuntaan kuuluivat: Jouko Laitinen, Mika Pohjonen, Pekka Kaikumo ja Brita Ikävalko esittelijänä. Talousvaliokunta Valiokunta toimi talouden asiantuntijaorganisaationa. Se seurasi Liiton eri toimielinten budjetteja, tarkasteli Liiton talouden suunnittelua ja toteutusta sekä tarkasteli pitkän aikavälin taloussuunnittelua. Asioita käsiteltiin enenevässä määrin sähköpostitse. Keväällä konsultoitiin Liiton toimistoa eräissä talousarvion arvotuskysymyksissä sekä valtakunnallisten tapahtumien talousarvio- ja tilitysohjeiden laatimisessa. Valiokuntaan kuuluivat: Risto Sajaniemi, Helena Jaatinen, Jukka Sulku ja sihteerinä Brita Ikävalko. Ehdollepanotoimikunta Liiton kevätkokous asetti ehdollepanotoimikunnan, jonka tehtävänä oli etsiä ehdokkaita johtokunnan jäseniksi. Toimikunta laati lomakkeen, jonka lähetettiin seuroille. Ehdokkaat esiteltiin syyskokouksessa. Myös muita ehdokkaita oli mahdollisuus äänestää Toimikunnan jäsenet olivat: Ulla Kauppi, Matti Karppinen, Tapani Kähäri, Timo Puomio ja Kalevi Turkka sihteerinä. Tilintarkastus Liiton valvontatilintarkastuksesta vastasivat Hannu Sohlman (KHT) PricewaterhouseCoopers Oy:stä, sekä vuosikokouksen valitsemina Antti Eskelinen (KHT) ja Mauno Sirén. Liiton toimihenkilöt Brita Ikävalko, toiminnanjohtaja Mika Rautiainen, koulutuspäällikkö Sari Häkkinen, nuorisopäällikkö, lähtien Riku Verkkomäki, jäsensihteeri Lisäksi toimistossa työskenteli kiireapulaisia. 7

9 Kotimainen yhteistoiminta Liitto oli edustettuna seuraavissa sidosryhmissä: Suomen Olympiayhdistyksen valtuuskunta (Jouko Laitinen) Vapepa-yhdyshenkilö ja keskustoimikunnan työvaliokunnan jäsen (Pentti Parkkila) SLU:n (Suomen Liikunta ja Urheilu ry) edustaja Urheilun oikeusturvalautakunta (Helena Jaatinen) Nuori Suomi ry:n ehdollepanotoimikunta (Brita Ikävalko) SLU:n toimitaloryhmä (Brita Ikävalko) Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton johtokunta (Heikki Hämäläinen) Muut tärkeät sidosryhmät Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Vakuutusyhtiö Pohjola Oy Oy Silja Line Ab Töölön matkatoimisto Cumulus-hotelliketju Varalan urheiluopisto Eerikkilän urheiluopisto Opetusministeriö Ympäristöministeriö Suomen museovirasto/merihistoriallinen osasto Suomen sukellus-ja ylipainetieteellinen yhdistys ry Meriturva Merivoimat Metsähallitus Kansainvälinen toiminta Liittomme kattojärjestön, Confédération Modiale des Activités Subaquatiques (CMAS) vuosikokous pidettiin marraskuussa Kiinan Hainanissa. Liittoa edustivat Jouko Laitinen ja Brita Ikävalko. CMAS:n räpyläuintivaliokunnassa oli Brita Ikävalko ja uppopallovaliokunnassa Lauri Nurminen. European Underwater Federationin (EUF) kokouksia seurattiin asiakirjojen välityksellä, samoin CEN TC 162/WG 12 (Diving Suits) ja CEN TC 329/WG 3 (Diving Service) toimintaa seurattiin asiakirjojen välityksellä. Kansainvälisissä tuomaritehtävissä toimivat Kalervo Rehnbäck ja Lauri Nurminen (uppopallo) ja Kalevi Turkka (räpyläuinti). Pohjoismaisessa kokouksessa Norjassa Liittoa edustivat Jouko Laitinen, Mika Rautiainen ja Brita Ikävalko. 8

10 Huomionosoitukset ja onnittelut Kunniajäsen Liiton kunniajäseneksi kutsuttiin Kalervo Rehnbäck. Liiton kultainen ansiomitali Mika Pohjonen Liiton hopeinen ansiomitali Susan Heikkinen Esa Häkkinen Sari Häkkinen Risto Lehto Olavi Parkkinen Mauri Tamminen Esta Vainio-Sonninen Tero Vinkki Jorma Vähä Partiosukeltajat ry Kiteen Urheilusukeltajat ry Kemin Urheilusukeltajat ry Liiton pronssinen ansiomitali Anna-Kaisa Björk Jari Ekblad Flinkman Tuomo Juha Haapajärvi Heidi Hietanen Tommi Holopainen Kari Huhtala Risto Huhtala Jukka Ilonen Hermanni Jansson Ulla Kauppi Tapani Kemppainen Matti Ketola Timo Kinnunen Frans Kärki Anu Kärkkäinen Johanna Laine Susanna Laine Heli Laukkarinen Tarmo Muhonen Matti Mäkinen Matias Mäkipää Leo Männistö Aira Parkkinen Atte Peltola Pekka Sorsa Jari Suokonautio Tomi Suomalainen Jukka Turunen Teuvo Turunen Uppopallovaliokunta Kiteen Urheilusukeltajat ry Oulun Vesimiehet ry Diving Team Pori ry Kemin Urheilusukeltajat ry Diving Team Pori ry Oulun Vesimiehet ry Harppuuna ry Outokummun Urheilusukeltajat ry Harppuuna ry Sammakot ry. Harppuuna ry Kiteen Urheilusukeltajat ry Kiteen Urheilusukeltajat ry Tampereen Palolaitoksen Sukeltajat ry Uppopallovaliokunta Kiteen Urheilusukeltajat ry Kiteen Urheilusukeltajat ry 9

11 Liiton standaari Veli-Matti Korppi- Tommola Jorma Virtala Erkki Puuperä Kemin Urheilusukeltajat ry Kemin Urheilusukeltajat ry CMAS****-sukeltajakortti Arto Gustafsson nro 41 Peter Jansson nro 42 Kalevi Lehtonen nro 44 Matti Peränen nro 40 Esa Virtanen nro 43 Vuoden sukeltaja Vuoden sukeltajaa ei valittavaksi esitetty. Vuoden seura Vuoden seuraa ei esitetty valittavaksi. Muut muistamiset Kiteen Urheilusukeltajat ry Delfin ry, Vaasa Kemin Urheilusukeltajat ry Sportdykarklubben Nautilus rf 20 vuotta 40 vuotta 25 vuotta 30 vuotta 35 vuotta 10

12 Markkinointi ja tiedotus Vuoden aikana lähetettiin neljä Seuraposti-tiedotetta seurojen yhteyshenkilöille. Kouluttajille lähetettiin kaksi kertaa erillinen kouluttajatiedote. Liiton internet-sivustoa ylläpiti toimiston henkilökunta. Sivuston uudistaminen käynnistettiin syksyllä yhteistyössä ammattikorkeakoulu Evtekin insinöörityönä. Työ valmistuu keväällä 2004 Liiton tiedotteita julkaistiin Sukeltaja-lehdessä. Ulkoisesta tiedottamisesta vastasivat liiton toimisto sekä valiokunnat omien kilpailutapahtumiensa osalta. Suhdetoiminta Liiton suhdetoimintaa hoiti pääsääntöisesti puheenjohtajisto ja toiminnanjohtaja osallistumalla yhteistyökumppaneiden tapahtumiin, seurojen vuosijuhliin ja syntymäpäiville. Sukeltaja-lehden vapaakappaleita lähetettiin valikoiduille sidosryhmille. Jouluna muistettiin luottamushenkilöitä ja yhteistyökumppaneita Juha Nurmisen sukellusaiheisella kalenterilla. 11

13 TEKNINEN VALIOKUNTA Teknisen valiokunnan toiminnan painopisteitä oli kouluttajakoulutuksen uudistaminen sekä jatko- ja erikoiskurssien kehittäminen. Hankkeissa edistyttiin suunnitellusti. Valiokunnan toiminta pysyi hyvin budjetin asettamissa rajoissa. Toteutuma oli huomattavan ylijäämäinen, mikä johtui ennakoitua runsaammasta osanotosta kouluttajakursseille ja arvioitua pienemmistä menoista. Uudistettu kouluttajakoulutus sai osallistujien keskuudessa myönteisen vastaanoton. Ilari Koskinen Valiokunnan kokoonpano Liittokouluttajat Ilari Koskinen, puheenjohtaja Jorma Onjukka, varapuheenjohtaja Susan Heikkinen Marko Kauppinen Kari Lainio Valiokunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Cem Ilksoz Jouko Keinänen Markus Korpela Pentti Parkkila Kari Peltola Timo Puomio Kouluttajakoulutus Kouluttajakurssien sisältöä uudistettiin vastaamaan CMAS:n sääntömuutoksia sekä täyttämään NAUI:n kouluttajakursseille asettamat vaatimukset. Kurssin läpäisseet saivat mahdollisuuden hakea myös kurssitasoa vastaavaa NAUI jäsenyyttä. M1/ NAUI Assistant Instructor -koulutus ja Pajulahden Urheiluopisto. Osallistujia ja Eerikkilän Urheiluopisto. Osallistujia ja Pajulahti. Osallistujia 11 12

14 M2 / NAUI Instructor -koulutus , ja Pajulahden Urheiluopisto. Osallistujia oli 21. M2/M3-täydennyskoulutus / NAUI Instructor Cross Over Eerikkilän Urheiluopisto. Osallistujia oli 14 Erityisryhmien kouluttajakoulutus Erityisryhmien perehdyttämiskurssi järjestettiin Jyväskylässä. Osallistujia oli 7, joista 2 kouluttajia ja 5 sukellusavustajia. Erityisryhmien koulutus päätettiin siirtää vuoden 2004 alusta seuratoimintavaliokunnalle. Opetusministeriö antoi kurssin järjestämiseen kehitysavustusta euroa. Sukelluskoulutus Sukelluskurssien uudistaminen jatkui. Painopisteenä olivat CMAS:n ja NAUI:n standardien vaatimukset sekä niiden soveltaminen Suomen erityisolosuhteisiin. P2-kurssiuudistus Valiokunta jatkoi P2-kurssin uudistamistyötä. Uusi kurssiohjelma otetaan käyttöön vuonna Koulutusmateriaalit Kouluttajakurssit Kouluttajakurssien materiaalia kehitettiin edelleen. Muutostarpeen aiheuttivat muuttuneet CMAS-standardit sekä NAUI-koulutus. Liittokouluttajat Toiminnan avainalueet Liittokouluttajien toiminta keskittyi kouluttajakurssien yhteyteen. Liittokouluttajat kehittivät valmiuksiaan toimia kouluttajien kouluttajina. Kokemukset olivat myönteisiä. Liittokouluttajien toimintaa valiokunnan ja seurojen yhteyshenkilönä toimimisessa kehitetään jatkossa. Liittokouluttajien koulutustilaisuus Tilaisuudessa keskityttiin kouluttajakoulutuksen arvioinnin ja harjoitettavien taitojen yhtenäistämiseen sekä sukeltajakurssien uudistamiseen. 13

15 Käytännön harjoituksiin liittokouluttajat osallistuivat kouluttajakurssien yhteydessä. Tiedottaminen Kouluttajapäivät High Tech Center, Helsinki. Osallistujia oli 84 henkilöä luennoitsijoineen , Kemi Osallistujia oli 48 henkilöä luennoitsijat mukaan luettuna. Tilaisuus järjestettiin yhdessä seuratoimintavaliokunnan kanssa. Kouluttaja-tiedote Kouluttajille laadittiin kaksi Kouluttaja-tiedotetta. Valiokunnan jäsenet kirjoittivat artikkeleita Sukeltaja-lehteen. Tapahtumaraportointi Tapahtumaraportteja saapui Liittoon yhteensä 18. Raportointi oli edelleen varsin vähäistä. Tämän vuoksi raporteista oli vaikea saada tehdyksi yhteenvetoja, joista olisi voinut nähdä läheltä piti tilanteisiin johtavia tapahtumasarjoja. Tapahtumaraporttien toimittamista täytyy painottaa jatkuvasti seuroissa ja kouluttajakursseilla. Tapahtumaraporttien koostamisesta ja analysoinnista vastasi teknisen valiokunnan jäsen Jorma Onjukka. Ilma-analyysit Liiton ilma-analyysipalvelusta vastasi Seppo Salonen. Kortitukset Laitesukelluksen peruskurssin kortitusten (CMAS P1) määrä laski edelleen, kuten kolmena edellisenäkin vuonna. Toisaalta kaikkien kortitusten kokonaismäärä kasvoi, koska tarjolla oli monenlaisia erikois- ja jatkokursseja. 14

16 Kouluttajakortitukset NAUI IT NAUI Instr NAUI Crossover NAUI AI CMAS M3 CMAS M2 CMAS M1 CMAS Nx Instr SUSL Syväkoul SUSL Erityisryhm.koul Sukeltajakortitukset NAUI Ice NAUI EANx NAUI Rescue NAUI MSD NAUI ASD NAUI SD CMAS P3 CMAS P2 CMAS P1 CMAS Nx SUSL Syvä

17 NUORISOVALIOKUNTA Valiokunnan avainalueina oli koulutusjärjestelmän yhdenmukaistaminen sekä oppimateriaalin laadinta ja päivittäminen. Vuoden aikana työstettiin materiaalia sekä suunniteltiin koulutuksen uudistusta. Jo olemassa olevaa koulutusta muokattiin vastaamaan paremmin kansainvälisiä vaatimuksia. Marraskuussa järjestettiin ensimmäinen Kuuttiohjaajakurssi. Suunnitelluista tapahtumista Nuori Suomi-ohjaajakurssit ja Valtakunnalliset Norpparallit toteutuivat hyvin. Valitettavasti noin puolet tapahtumista peruuntui. Lilli Pykäläinen Valiokunnan kokoonpano ja kokoukset Lilli Pykäläinen, puheenjohtaja Anu Kärkkäinen Anu Laine Veli-Matti Pynnönen Tommi Rasila Maare Siukola Valiokunta kokoontui neljä kertaa ja piti kaksi puhelinkokousta. Koulutus Valiokunta järjesti koulutusta seuraavasti. Nuori Suomi ohjaajakurssi Nuori Suomi ohjaajakurssi Nuori Suomi ohjaajakurssi Aika Paikka Osallistujia Muuta 14.- Kuusankoski Varalan urheiluopisto, Tampere Kuuttiohjaajakurssi Nuori Suomi ohjaajien jatkokoulutus Nuori Suomi - ohjaajien jatkokoulutus Junior Life Saver Club - ohjaajakurssi Uimaopettaja I ja Uimaopettaja II Varalan urheiluopisto, Tampere Varalan urheiluopisto, Tampere Varalan urheiluopisto, Tampere Varalan Urheiluopisto, Tampere Varalan urheiluopisto, Tampere Peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. - Peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. - Peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. - Päätettiin kehittää yhteistyötä, kiinnostuneet ohjattiin SUH:in kursseille. 16

18 Kortitukset Kortitusmäärät säilyivät aikaisempiin vuosiin verrattuna ennallaan CMAS S3 CMAS S2 CMAS S1 SUSL Jr Scuba Leirit Valtakunnallinen kesäleiri Tunturinorppa Kansainvälinen Nuorten leiri Junior Scuba - leiriviikonloppu Nuori Suomi ohjaajien leiriviikonloppu Aika Paikka Osallistujia Muuta 24. Sodankylä 47 Järjestävä seura Sodankylän urheilusukeltajat - Osallistuminen leiriin peruuntui puutteellisen tiedon takia / Laitesukellusleiri Kouvola / Pori - Peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. Kuortane/Kaatiala - Peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. Kuortane/Kaatiala - Peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. 17

19 Kilpailut Aika Paikka Osallistujia Muuta Valtakunnallinen norpparalli Orivesi 60 järjestävä seura Längelmäveden Urheilusukeltajat Valtakunnallinen norpparalli Tampere 88 Järjestävä seura Tampereen Urheilusukeltajat Vinkkikilpailu Saimaan Norpat palkittiin heittoliinalla. Valokuvauskilpailu Peruuntui osanottajapulan vuoksi. Sinettiseurat Sinettiseurat olivat snorkkelisukelluksen laatuseuroja. Sinettikriteerien täyttymistä valvottiin Sinetti-tarkastusten avulla. Nuori Suomi -sinettiseurat 2003 Diving Team Pori Keski-Uudenmaan Sukeltajat Mikkelin Urheilusukeltajat Rauma-Repola Diving Team Rauman laitesukeltajat Saimaan Norpat Sodankylän Urheilusukeltajat Sukellusseura Vesikot Tampereen Urheilusukeltajat Pori Järvenpää Mikkeli Tampere Rauma Lappeenranta Sodankylä Kouvola Tampere Nuoren Suomen järjestämälle Sinettiristeilylle osallistui nuorisovaliokunnan edustajana Lilli Pykäläinen sekä eri sinettiseuroista 12 edustajaa (Diving Team Pori, Keski-Uudenmaan sukeltajat, Rauma-Repola Diving Club, Rauman laitesukeltajat, Saimaan Norpat sekä Tampereen urheilusukeltajat). Operaatio pelisäännöt Nuoren Suomen Operaatio Pelisäännöt -kampanjan mukainen pelisääntösopimus oli voimassa 13 seuralla. Paikallistuki Opetusministeriön ja Nuoren Suomen seuratoiminnan paikallistukea myönnettiin: Alle 13 vuotiaiden lasten ja nuorten hankkeisiin Urheilusukeltajat, 1500 euroa Keski-Uudenmaan Sukeltajat, 1000 euroa Sukellusseura Calypso, 1000 euroa Espoon Dyykkarit, 500 euroa 18

20 Yli 13-vuotiaiden lasten ja nuorten hankkeisiin Sukellusseura Calypso, 1000 euroa Mikkelin Urheilusukeltajat, 500 euroa Sukellusseura Simppu, 500 euroa Torniolaakson Sukellusseura, 500 euroa Materiaalit Snorkkelisukelluskurssien tulevan koulutusuudistuksen myötä valiokunnan nimeämät työryhmät alkoivat työstää Snorkkelisukelluksen peruskurssin, Kuuttiohjaajakurssin sekä Norpan taitoradan materiaaleja. Snorkkelisukelluskurssin uudistuksen tarkoituksena oli muokata materiaali vastaamaan kansainvälisiä standardeja, laatia kouluttajan käsikirja: tuntimuistiinpanot, kalvot, allas- ja avovesikortit. Lisäksi tarkoituksena oli yhdenmukaistaa koulutusta kaikissa sukellusseuroissa. Norpan taitoradan tarkoituksena oli luoda mielekästä ja tarkoituksenmukaista koulutusta alle 10-vuotiaille snorkkelisukeltajille. Kuuttiohjaajakurssin laatimisen tarkoituksena oli perhesukellustoiminnan ohjaaminen 3-6 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Muistamiset Kevätkokouksessa jaettiin Vuoden norppa palkinto Olli Rädylle, Keski- Uudenmaan Sukeltajat, ja Vuoden ohjaaja palkinto Lilli Pykäläiselle, Saimaan Norpat. Lisäksi valiokunta palkitsi Pro Nuori Suomi -diplomilla seuraavat seurat: Längelmäveden Sukeltajat, Tampereen Urheilusukeltajat sekä Sodankylän Urheilusukeltajat. Johtokunnan jäsenistä valiokunta palkitsi Pro Nuori Suomi -diplomilla Jouko Laitisen, Mika Pohjosen ja Kari Lainion. Tiedotus Norppaposti ilmestyi 4 kertaa. Jokaisessa Sukeltaja-lehdessä oli Norppasivut. Norppasivujen sisältöä oli kehittämässä uusi Norppatoimittaja, Suvi-Sanna Kokkonen. Snorkkelisukellus oli esillä myös Koululiikunta-lehdessä. Pohjoismaiset liitot järjestivät yhteistyössä CMAS:n kokouksessa Kiinassa lasten ja nuorten sukellustoiminnan esittelytilaisuuden. 19

21 RÄPYLÄUINTIVALIOKUNTA Valiokunnan tavoitteena oli uimareiden kansainvälinen menestyminen ja tason laajentaminen. Tässä onnistuttiinkin jopa yli odotusten. Euroopan mestaruuskilpailuissa uimarimme saavutti kaksi henkilökohtaista hopeamitalia. Myös miesten 4x100 m viestijoukkueemme ylsi hopeamitaliin. Lisäksi myös naisuimariemme taso parani huomattavasti. Toisessa tavoitteessamme, harrastajamäärän kasvussa, emme onnistuneet yhtä hyvin. Uusia nuoria on saatu mukaan, mutta vähemmän kuin odotimme. Suurimpina ongelmina olivat hallivuorojen niukka saatavuus ja seuravalmentajapula. Kalevi Turkka Valiokunnan kokoonpano ja kokoukset Veli-Matti Pynnönen, puheenjohtaja Kalevi Turkka, sihteeri Kalervo Rehnbäck, kansainväliset asiat Juha Korja, valmentaja Janne Toivola, valmentaja Tia Hietanen, valmentaja Valiokunta kokoontui 2 kertaa ja piti kaksi puhelinkokousta. Valiokunnan puheenjohtaja osallistui syksyllä Liiton suunnittelukokoukseen. Nuorisotoiminta Valiokunta järjesti syksyllä nuorille lajista kiinnostuneille tutustumis- ja valmennusleirin Kuusankoskella. Mukana oli parikymmentä nuorta uimaria. Nuori Suomi Cup-kilpailut pidettiin sekä monoräpylä- että tavallisessa räpylä - sarjoissa. Tällä tavalla pyrittiin mataloittamaan nuorten mukaan tuloa. Valiokunta totesi, että aikaisemmin mukaan tulleet nuoret uimarit ovat siirtyneet monoräpyläsarjaan ja valitettavan vähän on saatu mukaan tavallisilla räpylöillä uivia uusia nuoria. Monet uusista kilpailijoista ovat kuitenkin ilahduttavasti 1990 luvulla syntyneitä. Merkille pantavaa on myös se, että kansainvälisellä huipulla olevista uimareistamme kahta lukuun ottamatta kaikki ovat 1984 tai myöhemmin syntyneitä. Valiokunta on välittänyt lajin kilpailu- ja harjoitusvarusteita seurojen ja kilpailijoiden tarpeeseen lähes omakustannushintaan. Valmentaja- ja tuomarikoulutus Vuoden 2003 aikana annettiin lajikohtaista valmennustietoutta kahdelle mukaan tulleelle valmentajalle. Tuomarikoulutusta valiokunta antoi kilpailujen järjestäjille kilpailujen yhteydessä. Valiokunta järjesti 3. toukokuuta kauan kaivatun monolevyjen korjauskurssin Tampereella. Asiantuntijana ja kouluttajana toimi Raimo Nieminen Arteknoyhtiöistä. Kurssille osallistui yhteensä viisi henkilöä neljästä seurasta. 20

22 Valmennus ja kilpailut Valmennus Valiokunta järjesti A-maajoukkueelle kaksi ja koko PM-joukkueelle yhden valmennusleirin. PM-joukkueen leiri pidettiin Kuusankoskella Leirille osallistui 15 kilpailijaa ja 4 valmentajaa. A-maajoukkueen leirit järjestettiin Jyväskylässä ja Upinniemessä. Leireille osallistui 9 kilpailijaa ja 4 valmentajaa. Kutsuttuna leireille osallistui myös maajoukkueen konsulttivalmentaja, Pietarin alueen päävalmentaja Peter Simovsky. A-maajoukkueelle suunniteltu ulkomaan leiri jouduttiin muuttamaan kotimaan leiriksi taloudellisista syistä. Kilpailut Kilpailu Aika Paikka Osallistujia Seuroja tai maita Suomen mestaruuskilpailut Pohjoismaiden 24. mestaruuskilpailut 25.5 CMAS Trophy Euroopan 11. mestaruuskilpailut Nuorten maailman mestaruuskilpailut Tampereen Uintikeskus, Tampere Esbjerg, Tanska 45 4 Dunajvaros, Unkari Liberec, Tshekki Jeju, Etelä Korea Muuta Orion-maljan voitti Ala- Keiteleen Urheilusukeltajat Suomen joukkue: Suomi ei osallistunut Suomen joukkue: Suomi ei osallistunut Nuori Suomi Cup Suolahti 26 7 käsiajanotto Nuori Suomi Cup Pori 24 9 käsiajanotto Nuori Suomi Cup Tampere 22 9 sähköinen ajanotto Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin toimintasuunnitelmasta poiketen Tampereella, koska Oulusta ei löytynyt kilpailujen järjestäjää. Tulostaso maajoukkueuimareiden osalta oli poikkeuksellisen korkea kauden varhaiseen ajankohtaan nähden. EM-kilpailujen aikarajoja rikottiin joukolla useissa lähdöissä. Myös osallistujamäärä oli hieman odotettua parempi. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut uitiin toimintasuunnitelmasta poiketen Esbjergissä Tanskassa. Kimmo Korjan uudet Suomen ja pohjoismaiden ennätykset olivat kilpailujen kohokohtia, samoin miesten viestijoukkueen esitykset. Kimmo Korjan 100 m:n räpyläuinnin aika 38,75 viestin avausosuudella oli ensimmäinen pohjoismaalaisen 39 sekunnin alitus kautta aikain. 50 m:n räpyläuinnissa Kimmo Korja sivusi tanskalaisen Jacob Andersenin pohjoismaiden ennätystä 17,50. Suomen joukkuetta viesteissä heikensi Sami Sorrin poisjäänti. Sami osallistui samanaikaisesti Espanjassa järjestettyyn sotilasurheilun meri-5 ottelun MM-kilpailuun, jonka hän myös voitti. 21

23 Naisten viestijoukkue rikkoi 12 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 4x100 m:n viestissä. Kansainvälisesti parhaista tuloksista kilpailuissa palkittiin miehistä Kimmo Korja, naisista Eveliina Salo, B-ikäluokan pojista Lauri Pajari ja C-pojista Joonas Rikkonen. Euroopan mestaruuskilpailut. Suomesta oli mukana kaikkien aikojen suurin joukkue: 5 mies- ja 4 naisuimaria. Myös menestys oli paras kautta aikojen. Kimmo Korja ui kaksi henkilökohtaista hopeamitalia ja lisäksi miesten viestijoukkue saavutti 4x100 m:n viestissä hopeamitalin. Kaikki uimarit paransivat ennätyksiään reilusti. Kimmo Korjan aika 38,35 viestin avausosuudella oli koko kilpailujen nopein 100 m:n räpyläuinnin aika. Uusia Suomen ennätyksiä syntyi kaikkiaan 12, joista 4 myös Pohjoismaiden ennätyksiä. Kaikkiaan uimarimme saavuttivat 3 mitalin lisäksi 5 finaalisijoitusta. Nuori Suomi Cupin kilpailut pidettiin Suolahdessa, Porissa ja Tampereella. Kouvolan kilpailua ei pidetty. Valiokunta ei lähettänyt joukkuetta Unkariin Dunajvarosin CMAS Trophykilpailuihin eikä nuorten MM-kilpailuihin taloudellisista syistä, vaan keskitti niihin talousarviossa varatut rahat EM-kilpailuihin. Kilpailujen tulokset erillisessä tulosliitteessä. Leirit ja lajin kehittäminen A- maajoukkue PMmaajoukkue Lajiin tutustumisleir i PMmaajoukkue Aika Paikka Teema Osall. Muuta 13. Viimeistelyleiri Päävalmentaja Kuusankoski PM-kisoja varten 15+5 Peter Simovsky Jyväskylä EM-joukkueen viimeistelyleiri 9+5 Kuusankoski Lajiin tutustuminen ja lajin kehittäminen Upinniemi Maajoukkueen motivointileiri 10+3 Päävalmentaja Peter Simovsky 18 Juha Korja Päävalmentaja Peter Simovsky Vuoden räpyläuimari Vuoden parhaaksi räpyläuimariksi valittiin Kimmo Korja Kouvolan Uimarit ry:stä. Olympiakomitea antoi sekä Kimmo Korjalle että Sami Sorrille valmennustukea euroa. 22

24 UPPOPALLOVALIOKUNTA Parempi nuorisotoiminta tavoitteena oli vaikea aloittaa, koska käytännössä toiminta täytyi aloittaa aivan alusta. Saimme kuitenkin luotua pohjaa tulevien vuosien nuorisotyölle, mutta myös koko uppopallotoiminnalle, luomalla selkeitä sääntöjä toiminnalle ja suunnittelemalla uppopallon valmennusta ja esittelyä helpommaksi. Tulevaisuudessa keskitymme materiaalin sekä koulutuksen lisäämiseen, jotta seuroihin tulee tietoa lisää uppopallosta ja sen eri osa-alueista. Lajin huippuosaaminen maajoukkueissa oli kansainvälisesti korkeatasoista. Riku Riikonen Valiokunnan kokoonpano ja kokoukset Riku Riikonen, puheenjohtaja Jyrki Mutta, tuomarivastaava Tomi Suomalainen, maajoukkueiden edustaja Janne Lindell, tiedottaja Kaj Björk, sarjapäälliköiden edustaja Valmentajat ja muut toimitsijat Marko Enberg, miesten maajoukkuevalmentaja Petteri Silvola, naisten maajoukkuevalmentaja Tero Suomalainen, nuorten maajoukkuevalmentaja Tiedotus Päätiedotuskanavamme oli Uppopallovaliokunnan omat www-sivut liiton sivujen ulkopuolella. Sivuille on pyritty keräämään kaikki materiaali uutisista ottelutuloksiin. Sivuille on myös aktiivinen keskustelufoorumi. Sarjojen tai maajoukkueleirien tiedottamiseen valiokunta käytti sähköpostia sekä postikirjeitä. Teksti-tv:tä käytettiin yksittäisten ottelutulosten tiedottamiseen, kuten myös muutamia sanomalehtiä. Nuorisotoiminta ja kilpailut Nuorten PM-kilpailut Tampere, Suomi Kilpailuissa oli mukana Suomen lisäksi Ruotsi sekä Norja. Suomen nuoret voittivat PM-kultaa. Valmentajina toimivat Tero ja Tomi Suomalainen. Maajoukkueet ja kansainvälinen toiminta Aikuisten PM-kilpailut 23

25 , Göteborg, Ruotsi. Miesten sarjassa oli mukana Suomen lisäksi Ruotsi, Norja ja Tanska. Suomen miehet voittivat kultaa. Valmentajana toimi Marko Enberg. Naisten maajoukkue ei osallistunut PM-kilpailuihin. Aikuisten MM-kilpailut , Fredericia, Tanska Miesten sarjassa oli mukana Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Tsekki, Turkki, Venäjä, Kolumbia, Yhdysvallat ja Sveitsi. Suomen miehet voittivat MMpronssia. Valmentajana toimi Marko Enberg. Naisten joukkue ei osallistunut MM-kilpailuihin. Kansainvälisesti Suomi menestyi hyvin. Riihimäen Urheilusukeltajat osallistui Felix-cupiin Göteborgissa, josta sijoituksena tuli kolmas sija. Suomesta oli myös osanotto useisiin muihin turnauksiin esimerkiksi Italiassa ja Tsekinmaassa. Mestareiden turnaukseen ei osallistunut Suomesta joukkuetta. Sarjat Miesten SM-sarjan voitti keväällä Ahveniston Vesipedot kuudennen kerran peräkkäin. Runkosarja oli neljän ensimmäisen joukkueen kesken varsin tasainen. Sarjassa pelasi 9 joukkuetta. Nuoret (20 v.) pelasivat kolme osaturnausta. Sarjan voitti Kokkolan Merisaukot. Sarjassa oli 5 joukkuetta. Naiset saivat myös osallistua sarjaan. Aikuisten sarjoissa oli huomattavissa selkeää taantumista edelliseen vuoteen verrattuna. Nuorten sarjoissa pelaajamäärien lisääntyminen oli nähtävissä. Joukkueiden määrä kasvoi. Cupit Turnausten osanotossa oli havaittavissa pienoista lisääntymistä. Suosituin turnaus on Riksu-cup Riihimäellä sekä Divari-cup Tampereella. Susiraja-cupissa oli osallistujia peräti kahdeksan joukkuetta. Najadi-cup keräsi naisia ja nuoria myös varsin hyvin. Tuomaritoiminta ja säännöt Vuoden aikana pidettiin C-tuomarikurssi Tampereella A-tuomari Ahti Kivelän johdolla. Punaisen ja keltaisen kortin käyttö jatkui kaikissa sarjoissa. Pelaajamäärät Pelaajamäärät olivat hieman suuremmat kuin edellisenä vuonna. Maajoukkueleirit keräsivät sitä vastoin enemmän pelaajia. Pelaajamäärät sarjoittain: SM-sarja 9 joukkuetta 210 pelaajaa Nuorten sarjat 5 joukkuetta 90 pelaajaa 24

26 Pelaajamäärät maajoukkueittain: Miesten maajoukkue 35 pelaajaa Naisten maajoukkue 20 pelaajaa Nuorten maajoukkue 35 pelaajaa Sarjojen ja maajoukkueiden ulkopuolella pelasi arvioiden mukaan noin 450 pelaajaa. Kaiken kaikkiaan harrastajia voitaneen laskea olleen noin 750. Näistä alle 20-vuotiaita junioreita oli 280. Antidopingtyö Valiokunta teki aktiivista antidopingtyötä. Sen edustajat osallistuivat Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n antidopingseminaareihin. Joukkueille jaettiin Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n julkaisema Kielletyt lääkeaineet ja menetelmät urheilussa Maajoukkuepelaajat allekirjoittivat sopimuksen, jolla sitoutuivat noudattamaan Liiton antidopingsopimusta ja eettisiä sääntöjä. Maajoukkueleirillä huhtikuussa dopingtestattiin neljä osallistujaa. Näistä yksi antoi positiivisen näytteen. 25

27 VAPAASUKELLUSVALIOKUNTA Vuosi oli varsin tapahtumarikas. Järjestimme mm. vapaasukelluksen SMhallikilpailut, ensimmäisen kansainvälisen avovesisyvyyssukelluskilpailun (avoin SM-kilpailu) ja menestyimme kansainvälisissä vapaasukelluskisoissa ensimmäistä kertaa. Suunniteltu ApAc-kouluttajakoulutus ei toteutunut, koska kansainvälistä englanninkielistä kurssia ei järjestetty. Medioissa esiinnyimme usein niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lisäksi olimme mukana useissa eri suomalaisissa sekä ulkomaisissa lehdissä, etenkin Kyproksen Sony Freediver Open Classic -kisoissa. Kimmo Lahtinen Valiokunnan kokoonpano ja kokoukset Kimmo Lahtinen, puheenjohtaja Anne Puustinen, varapuheenjohtaja Laura Tuominen, sihteeri Antti Kivioja Topi Lintukangas Mikko Maula Valiokunta kokoontui kaksi kertaa ja piti yhden puhelinkokouksen. Valiokunnan puheenjohtaja ja sihteeri osallistui syksyllä Liiton suunnittelukokoukseen. Valmentaja- ja tuomarikoulutus Koulutustoiminnan aloittamisessa oli vielä alkuvaikeuksia. Kilpailutoiminta oli puolestaan erittäin hyvissä kantimissa, ja se tapahtui Freediving Team of Finlandin toimesta. Tuomarikoulutusta ei saatu vielä aloitetuksi. Kansainväliseen kilpailutoimintaan osallistuttiin niin oma- kuin sponsorirahoitteisestikin. Kilpailut Aika Paikka Osallistujia Muuta 5.4 Nastola 27 Hall SMkilpailut Freediver open Asikkala Open Kypros kilpailijaa Suomesta, oma- ja sponsorirahoitus Osallistujia yli 30 maasta Kinisselkä, Asikkala 21 3 ruotsalaista ja 1 virolainen kilpailija 26

28 Leirit Aika Paikka Teema Osallistujia Muuta Maajoukkueleiri toukokuu Jyväskylä Tekniikka 5 vastuuhenkilö Kimmo Lahtinen Maajoukkueleiri heinäkuu Jyväskylä Tekniikka 4 vastuuhenkilö Topi Lintukangas Vapaasukelluskokeilut Aika Paikka/ Teema Osall. Kouluttaja(t) seura Allas helmikuu Itäkeskus Esittely 25 Anne Puustinen ja Topi Lintukangas Allas maaliskuu Tampere Esittely 20 Jyri Vehmaskoski Allas huhtikuu H2O Esittely 15 Anne Puustinen ja Topi Lintukangas Allas toukokuu Jyväskylä Esittely 12 Kimmo Lahtinen Allas syyskuu Helsinki, Esittely 22 Topi Lintukangas Myyrmäki Avovesi syyskuu Turku Esittely 12 Kimmo Lahtinen/Timo Kinnunen Allas lokakuu Pajulahti Nastola Esittely 30 Anne Puustinen ja Topi Lintukangas 27

29 SUKELLUSKALASTUSVALIOKUNTA Kulunut kausi oli jälleen menestyksekäs suomalaiselle sukelluskalastajille. Kauden päätavoitteena oli sijoittua 10 parhaan maan joukkoon Euro-Afrikan mestaruuskilpailuissa ja lunastaa paikka MM kilpailuihin Chileen Mainio 8. sija ylitti odotukset ja antoi Suomelle kisapaikan. Muutenkin kansainvälisissä kilpailuissa Suomi menestyi hyvin, ja maailman kärki ei ole enää kovin kaukana. Menestyminen vaatii jatkossakin vahvaa panostusta maajoukkueen toimintaan. Tavoitteet lajin suosion kasvattamiseksi kotimaassa onnistuivat erinomaisesti. Uusia seuroja on tullut lajin piiriin useita, ja valiokunta joutuu päättämään kilpailujen järjestäjävastuun laajentamisesta uusille seuroille jo tulevalla kaudella. Vuoden 2003 aikana seitsemään kilpailuun osallistui yhteensä 170 kilpailijaa, keskiarvona 24,3 kilpailijaa/kilpailu. Kasvua viime kaudesta oli noin 21 %. Harrastajamäärä kasvaa oletettavasti myös tulevalla kaudella. Kasvanut harrastajamäärä teki tarpeelliseksi myös turvallisuusnormien tarkastamisen, ja valiokunta sai marraskuussa valmiiksi uudet kattavat tuvallisuussäännöt. Myös ohjeita kilpailujen järjestäjille täsmennettiin. Sukelluskalastus oli hyvin esillä myös tiedotusvälineissä. Kaikki kaudelle asetetut määrälliset ja laadulliset tavoitteet saavutettiin. Ville Lahikainen Valiokunnan kokoonpano ja kokoukset Valiokunta piti vuoden aikana kaksi varsinaista kokousta: helmikuussa suunnittelukokouksen seurojen edustajien kanssa ja päätöskokouksen joulukuussa. Ville Lahikainen, puheenjohtaja ja sihteeri, koordinointi Jan Koskinen, tiedotus, lajiesittelyt, rahastonhoito Aki Nousiainen, kilpailutoiminta Kilpailut kotimaassa Suomessa järjestettiin mestaruuskilpailujen lisäksi kuusi kaikille avointa kilpailua: Kilpailu Aika Paikka Osallistujia Seuroja Dödörens cup 7.6. Hanko 20 6 Porkkala cup Kirkkonummi 27 6 Jaskan Muistokisa Jaala 9 3 SM-kilpailut Rauma 35 7 Rauma Open Rauma 20 6 Hanko cup Hanko 35 7 Siika cup Tammisaari

30 Kilpailut ulkomailla Maajoukkue osallistui viiteen kansainväliseen kilpailuun. Kilpailu Aika Paikka Osall. Menestys Estonian Paldiski, Viro 15 joukkue 1. sija Championships Kristiansund Cup Kristiansund, Norja 5 M. Pyykkö 2. sija, joukkue 2. sija Silver Amphora Primorsko, Bulgaria 5 joukkue 5. sija Euro-African Lagos, Portugali 5 joukkue 8. sija Championships Nordic Championships Langeland, Tanska 6 joukkue 3. sija Vuoden sukelluskalastaja Valiokunta jakoi ensimmäistä kertaa Espanjasta lahjoituksena saadun Vuoden sukelluskalastaja -kiertopalkinnon kotimaan ranking-sarjan voittajalle. Palkinto annettiin hankolaiselle Matti Pyykölle. 29

31 SEURATOIMINTAVALIOKUNTA Valiokunnan toimintalinjoja muutettiin vuoden alussa selkeästi. Ydinalueena oli Vapepa toiminnan kehittäminen ja seurakoulutuksen järjestäminen. Vapepan osalta onnistuttiin jopa yli odotusten, sillä toiminta yhteistyötahojen kanssa saatiin käyntiin erittäin hyvin, ja koulutus saatiin käynnistetyksi hyvin. Koulutustavoitteista jäätiin hieman, koska materiaalin valmistuminen vei aikaa oletettua pidempään. Vapepa koulutusmateriaali saatiin kuitenkin viimeistelyä vaille valmiiksi, ja sille saatiin sekä Liiton johtokunnan hyväksyntä että hyvää palautetta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) alaiselta vesisukellustoimikunnalta. Seurakoulutuksen painopistettä siirrettiin tiedotukseen. Seuroja informoitiin entistä enemmän mm. Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) koulutustarjonnasta. Valiokunnan alaisten kilpailulajien suosio on hiipunut muutamien viime vuosien aikana. Vedenalaisen valokuvauksen, suunnistuksen ja laitetekniikan SM kilpailujen järjestäminen on tulevaisuudessa vaikeaa, elleivät seurat aktivoidu järjestämään omia tai seurojen välisiä kilpailuja. Kokonaisuudessaan valiokunta onnistui ydintehtävissään hyvin. Parannettavaa on edelleen hallinnollisessa koulutuksessa. Seurojen jäsenten haluamme osallistuvan entistä enemmän seurojen ja Liiton toimintaan. Erno Olkkonen Valiokunnan kokoonpano ja kokoukset Erno Olkkonen, puheenjohtaja Anssi Villa, va-kuvaus Elias Pöntinen, seurakoulutus Arto Henriksson, tiedotus Edellä mainittujen lisäksi pidettiin Vapepa palavereita ja kokouksia. Valiokunta on osallistunut myös neuvotteluihin eri yhteistyötahojen kanssa. Valiokunta piti yhteyttä keskenään sähköpostitse ja puhelimitse. Valiokunnan toimintaan osallistuivat aktiivisesti Liiton edustajina Jorma Onjukka, Matti Pöntinen ja Rauno Vihriälä. Lisäksi oltiin tiiviissä yhteistyössä sisäministeriön poliisiosaston sekä Pelastusopiston kanssa. Vapepa-toiminta Vapepa sukeltajakurssin materiaali saatiin lähes valmiiksi, ja Liiton johtokunta hyväksyi materiaalin käytettäväksi Vapepa sukeltajakursseilla. Materiaali sisältää noin 70-sivuisen kurssimonisteen, koulutusohjeet, kurssikalvot sekä kaiken Vapepa koulutuksessa tarvittavan lainsäädännön ja ohjeistuksen. Valiokunta järjesti Vapepa-sukeltajakurssin Joensuussa. Kurssin suoritti 10 sukeltajaa eri puolilta Suomea. 30

32 Valiokunta oli esittelemässä Vapepa koulutustoimintaa sekä Liiton toimintaa yleisesti marraskuussa valtakunnallisessa Vapepa foorumissa Kuopiossa. Valiokunta esitteli Vapepa kurssitoimintaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä, jonka alainen vesisukellustoimikunta antoi positiivista palautetta kurssimateriaalista. Pelastuslaitos käyttänee Liiton koulutusmateriaalia omassa Vesitaso II koulutuksessa. Kouluttajien päivitystilaisuudet: valiokunta järjesti 2 Vapepa kouluttajille tarkoitettua päivitystilaisuutta. Toinen tilaisuus järjestettiin Helsingissä ja toinen Kemissä. Valiokunta edustajat Jorma Onjukka ja Rauno Vihriälä osallistuivat vesisukelluksen neuvottelupäiville Pelastusopistolla Kuopiossa. Liiton edustaja Pentti Parkkila osallistui Vapepa-työvaliokunnan ja Vapepa - keskustoimikunnan työskentelyyn. Suunnistus Suunnistuskilpailut järjestettiin laitetekniikkakilpailujen yhteydessä, mutta ne jouduttiin perumaan osallistujapulan vuoksi. Vedenalainen valokuvaus Valokuvaus kiinnosti jäsenistöä entistä enemmän. Valiokunta pyrki edistämään jäsenistön osaamista laatimalla lehtiartikkelisarjan kinokuvauksen ja digitaalikuvauksen perusteista. Sarja jatkuu edelleen videokuvauksen osalta. SM kilpailujen markkinoinnissa ei onnistuttu oletetulla tavalla. Kilpailut järjestettiin Kouvolassa. Laitetekniikkakilpailut Kesälahdelle järjestetyt laitetekniikan SM-kilpailut jouduttiin perumaan osallistujapulan vuoksi. Parin viimeisen vuoden ajan on todettu, että seurojen halu järjestää omia laitetekniikkakilpailuja tai halliralleja on hiipunut. Kilpailuista tiedotettiin mm. sähköpostituslistoilla ja Sukeltaja-lehdissä. Ajankohtaa muutettiin aikaisempiin vuosiin verrattuna ja tiedotusta parannettiin, mutta siitä huolimatta ilmoittautuneita pareja oli ainoastaan 3. Seurakoulutus Valiokunta oli mukana sekä Etelä Suomen että Pohjois-Suomen sukeltaja- ja kouluttajapäivien ohjelman tuottamisessa. Etelä Suomen sukeltaja- ja kouluttajapäivillä esiteltiin uusiutuvaa Vapepa koulutusta, Vapepa koulutuksen tavoitteita sekä viranomaisyhteistyötä. Pohjois-Suomen sukeltaja- ja kouluttajapäivillä aiheisiin kuului Vapepa toiminnan lisäksi valiokunnan toiminnan ja tavoitteiden esittely sekä seuroilla käytettävissä oleva SLU:n koulutustoiminta ja avustuskanavat. 31

Liiton ja seurojen toiminta on avointa kaikille sukeltajille.

Liiton ja seurojen toiminta on avointa kaikille sukeltajille. YLEISTÄ Liiton perustehtävä Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry kehittää harrastussukellusta Suomessa ja toimii sukelluksen asiantuntijana, edunvalvojana ja tiedonvälittäjänä. Liitto toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN KATSAUS

PUHEENJOHTAJAN KATSAUS PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Vuosi 2002 oli Suomen Urheilusukeltajain Liiton 46. toimintavuosi. Perustamisestaan lähtien Liitto on kasvanut tasaisesti; olemme nyt Pohjoismaiden toiseksi suurin liitto, ja vain

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 LIITON TAVOITETILA JA TOIMINTA-AJATUS Tavoitetila Sukeltajaliitto on uuden strategiansa "Sukeltaja 2008" mukaisesti kasvava ja yleisesti tunnettu, aktiivisesti sukeltamisesta tiedottava,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

DELENDI AMETUERO! TOIMINTAKERTOMUS

DELENDI AMETUERO! TOIMINTAKERTOMUS DELENDI AMETUERO! TOIMINTAKERTOMUS 2004 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS...3 ORDFÖRANDENS ÖVERSIKT...3 YLEISKATSAUS...8 SAMMANFATTNING... 10 HALLINTO...12 JÄSENMÄÄRÄ... 12 LIITON TALOUS... 13 LIITON KOKOUKSET...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITElma 2008

TOIMINTASUUNNITElma 2008 TOIMINTASUUNNITElma 2008 LIITON TAVOITETILA JA TOIMINTA-AJATUS Tavoitetila Sukeltajaliitto on strategiansa Sukeltaja 2008 mukaisesti kasvava ja yleisesti tunnettu, aktiivisesti sukeltamisesta tiedottava,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kokous pidettiin 13.2.2009 klo 18.00 Kotkassa, Jari Hovikorven luona osoitteessa Seiskarintie 5

Kokous pidettiin 13.2.2009 klo 18.00 Kotkassa, Jari Hovikorven luona osoitteessa Seiskarintie 5 Kokouksen 1/2009 pöytäkirja Kokous pidettiin 13.2.2009 klo 18.00 Kotkassa, Jari Hovikorven luona osoitteessa Seiskarintie 5 1. Kokouksen avaus 18.50 Läsnä: Cem Ilksöz Riku Riikonen Jari Hovikorpi Saija

Lisätiedot

1956-2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2006

1956-2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1956-2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 SUKELLUSHARRASTUKSEN NÄKYMIÄ Sukeltaminen houkuttelee Sukellusharrastus soveltuu monipuolisuutensa ansiosta lähes kaikille. Sukelluksen voi aloittaa hyvin nuorena, ja

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. HALLINTO Seuralla oli kaksi varsinaista kokousta: Seuran kevätkokous 13.4.2011 Seuran syyskokous 30.10.2011 Seuran hallitukseen kuuluivat: Jaakko

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

Esitetään Liiton syyskokoukselle 25.10.2009 hyväksyttäväksi niin, että tulevat voimaan 1.1.2010 alkaen

Esitetään Liiton syyskokoukselle 25.10.2009 hyväksyttäväksi niin, että tulevat voimaan 1.1.2010 alkaen Esitetään Liiton syyskokoukselle 25.10.2009 hyväksyttäväksi niin, että tulevat voimaan 1.1.2010 alkaen 1 Sukeltajaliiton toimintasääntö 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Sukeltajaliitto

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 LIITON tavoitetila ja toiminta-ajatus Tavoitetila Sukeltajaliiton uudessa strategiassa keskiössä on sukeltaja, joka haluaa toimia järjestäytyneesti, on innostunut, taitava, luotettava,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali. Aika 21.8.2014 klo 11:00 1/6 Paikka Jämin ilmailukeskus, Reima Center LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Haapala Heikki Haikonen Markku Lehtonen Esko Lehtonen Kalle

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Toimintakertomus Verksamhetsberättelse 2007

Toimintakertomus Verksamhetsberättelse 2007 Toimintakertomus Verksamhetsberättelse 2007 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Vuosi 2007 oli kehittämisen aikaa. Toimintoja kehitettiin silmälläpitäen seurojen tarpeita. Tällaisiin kuului muun muassa hanke, jossa

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Kokous pidettiin 19.11.2008 klo 19.00 Jyväskylässä, Cem Ilksözin kotona osoitteessa Laajavuorentie 1 A 3

Kokous pidettiin 19.11.2008 klo 19.00 Jyväskylässä, Cem Ilksözin kotona osoitteessa Laajavuorentie 1 A 3 Kokouksen 6/2008 pöytäkirja Kokous pidettiin 19.11.2008 klo 19.00 Jyväskylässä, Cem Ilksözin kotona osoitteessa Laajavuorentie 1 A 3 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 19.43 Läsnä: Saija

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksen 4/2008 Pöytäkirja Kokous pidettiin 8.5.2008 klo 18.00 Kalevan uimahallilla alakerran kokoustilassa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.20 Läsnä: Saija Jokinen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Kokous pidettiin 10.3.2008 klo 18.00 Insinööritoimisto Geotesti Oy:n kokoustilassa, Satakunnankatu 23

Kokous pidettiin 10.3.2008 klo 18.00 Insinööritoimisto Geotesti Oy:n kokoustilassa, Satakunnankatu 23 Kokouksen esityslista Kokous pidettiin 10.3.2008 klo 18.00 Insinööritoimisto Geotesti Oy:n kokoustilassa, Satakunnankatu 23 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.18 Läsnä: Saija Jokinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja 2014 PiSu:n VISIO Toimintamme tärkeimpänä lähtökohtana on koota Pieksämäen talousalueen sukelluksesta kiinnostuneet henkilöt seuraamme. Seura pyrkii ottamaan

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumien ja koulutusten päivämäärät saattavat muuttua toimintasuunnitelmassa esitetystä. Ajan tasalle päivitetyt tapahtumatiedot löytyvät www.sukeltaja.fi -sivujen tapahtumakalenterista.

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri esitys HALLINTO syysparlamentti Johtokunta PJ Asiantuntija Sihteeri Työntekijä Olosuhde Valmennus ja koulutus Talous ja markkinointi Kilpa- ja harrastetoiminnan Seuratoimin nan organisointi Puheenjohtaja:

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 Sukeltajaliitto ry

Toimintasuunnitelma 2016 Sukeltajaliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 Sukeltajaliitto ry Sisällys Puheenjohtajan terveiset...4 KURSSIT JA TAPAHTUMAT: WWW.SUKELTAJA.FI > TAPAHTUMAKALENTERI 1 Sukeltajaliitto juhlii: 60 vuotta sukellusta!...5 2 Sukellusta

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 Tapahtumien ja koulutusten päivämäärät saattavat muuttua toimintasuunnitelmassa esitetystä. Ajan tasalle päivitetyt tapahtumatiedot löytyvät www.sukeltaja.fi -sivujen tapahtumakalenterista.

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot