AJO-OHJE KARKEA KARTTA
|
|
- Eveliina Oksanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 TAUSTAA UUSISTA KIVISTÄ Kivet löydettiin vuoden 2004 keväällä. Muutamaa linjaa lukuunottamatta kävi heti selväksi, ettei alueesta varmasti tulisi Liljendalin klassisen kivipuiston tasoista boulderpaikkaa. Kahvajuhlia ei juurikaan löydy, sen sijaan kantteja ja släbejä piisaa. Kuitenkin alue tai paremminkin pienet erilliset alueet muodostavat mukavan lisän jo olemassaolevaan emoalueeseen. Tässä topossa kuvatut reitit on kiivetty kesinä 2004 ja 200, suurin osa edellä mainittuna. Reittejä ovat tehneet: Mare Grönlund, Jari Koski, ete Krook, Jyrki Korpelainen, Teemu Tapaninen, Tommy Vänskä & kumppanit, Samuli Woolston, ja allekirjoittanut. AJO-OHJE ääkaupunkiseudulta: Itäväylää Kouvola-Mikkeli -liittymään, jonka jälkeen vanhalle Kouvolantielle kohti Liljendalia. Noin 6 km:n jälkeen peltoaukean lopussa käännytään oikealle (kyltti Haddas). Idästä päin: sama toisin päin. Mikkelin suunnalta: Mikkeli-Kouvola -tietä Liljendalin liittymään, josta siirrytään vanhalle tielle kohti Koskenkylää. Noin 4 km:n jälkeen ennen peltoaukeaa vasemmalle (kyltti Haddas). Koska alueet 2 ja (ks. kartta alla) ovat vielä kehittelyn alla ja koska niiden kivistä ei ole vielä kuvia, pyydämme muita kiipeilijöitä jättämään ne vielä tämän kesän ajaksi rauhaan. Tämän topon reiteissä on jo paljon hauskaa kiivettävää. Lisäämme loppukesästä / alkusyksystä uusia kohteita topoon vapaita projekteja jää varmasti muillekin! Kiitos! KARKEA KARTTA MYRSKYLÄÄN 1 KOUVOLAAN, LILJENDA- LIIN 2 Niinijärvi 4 HELSINKIIN Koskenkylä Karjalaiskylä LAEENRANTAAN, LOVIISAAN ETC. KUVIEN LAADUSTA Valitettavasti kuvat on otettu videokameran still-puolella, eikä niiden resoluutio ole siksi kovin korkea. Kivistä 6 ja 7 alueella 1 ainoat kuvalähteet olivat videokaappauksia, joten niiden selvyys on erityisen heikko. Sama koskee kiveä 9 alueella 4. Kivestä 8 ei ole minkäänlaista kuvaa, mutta ks. tarkemmin alla!
2 2 YLEISTÄ Kivet alueella kuuluvat todella monelle paikalliselle viljelijälle. Ainoastaan alueen 4 maanomistajalta on saatu suullinen lupa kiipeilyyn kivillä. Hänen mukaansa ei ole järkeä lähteä edes yrittämään luvansaantia kaikilta, vaan kiivetään muuallakin kaikessa rauhassa, kunhan osataan käyttäytyä. Eli jälleen pätevät tutut säännöt: käytetään järkeä autojen pysäköinnissä, ei jätetä roskia, ei möykätä, moikataan paikallisia tilanteen mukaan. Autoille ei ole selkeitä paikkoja, mutta eiköhän jokainen tajua, ettei ainakaan viljelysteitä tukita eikä muutenkaan vaikeuteta liikennettä. ikkuteillä liikkuu erittäin paljon leveää kalustoa kesällä jatkuvasti, joten autot aina tarpeeksi sivuun! Vähän kauempaakin voi kävellä. aikkoja, joista ainakaan itselleni ei ole tullut sanomista olen merkinnyt tarkempiin karttoihin -symbolilla. Korostan kuitenkin, etteivät ne ole etukäteen sovittuja paikkoja, eli ongelmia voi tulla, jos vähänkään venytämme paikallisten kärsivällisyyttä! GREIDAUKSESTA Emme ole greidanneet mitenkään erityisesti kiivettyjä ongelmia, ja siksi greidejä ei tässä topossakaan esiinny. ahoittelemme asiaa, mutta otamme jatkossa hyvin mielellämme vastaan ehdotuksia reittien greideiksi, jotka sitten päivitetään tähän topoon. Greidaamattomuus ei ole ollut mitenkään erityisen tietoinen valinta usein ei ole tullut missään vaiheessa puheeksi paljonkohan tuo nyt mahtaisi olla. arissa tapauksessa jotain arviota on esitetty, joten niiden reittien greidit on merkitty tähän. ROJEKTEISTA Avoimeksi projektiksi merkityt ovat vapaata riistaa, muut projektit pyydämme rauhoittamaan vielä tämän kesän ajaksi. Jos löydät linjan kuvatuista kivistä, joka ei ole merkitty reitiksi eikä projektiksi, niin kiipeä pois vain! lease, ilmoita kuitenkin topoa varten allekirjoittaneelle kuvaus! KUVAUKSET Liljendaliin LILJENDALIIN KOUVOLAAN MIKKELIIN GAROM Haddas alikulkusilta ALUE 1
3 KIVI 1: TEERENELI-KIVI 1. Kuristakaa käki 2. Närhen munat - istumalähtö. Teerenpeli - istumalähtö 4. Ruisrääkkä - lähtö melko vasemmalta Kuvasta katsoen vasemmalle sivulle saa tehdä vapaasti melko lyhyitä, mutta ehkä mielenkiintoisiakin negaprobleemeja. Krimppiä... Miksei myös oikeaa släbiä voisi työstää, on vain muistaakseni aika terävää KIVI 2: SADANÄÄMIES-KIVI. Veni, vidi, vici 7a - pädiä ja spottaajaa alle, n. 6 m 6. Caesar - kuten yllä, kantti kuuluu reittiin 7. Hulluja nuo gallialaiset 6a+ - ei kanttia, toinen pädi eduksi 8. avoin projekti 9. avoin projekti 10. Sadanpäämies - ei kanttia, alunperin istumalähtö 11. Nimetön 7a+ - istumalähtö? (tieto täydennetään myöh.) 12. avoin projekti 1. Smirgeline - ei kanttia, istumalähtö Kivi, joka selkeimmin näkyy uudelta Kouvolan-Mikkelin tieltä. Hienoja highball-klassikoita, herkkää menoa.
4 KIVI : NILS HJALMARSSON -KIVI 14. Jaiguru deva - istumalähtö, ei kantteja 1. projekti ( Matkalla pohjoiseen ) 16. Laatikkoleikki 17. Nils Hjalmarsson 18. My Last Money 19. Nimetön 20. My Little ony 21. My First Sony - istumalähtö ulkoneman alta 22. Seattle 2. Hymiö 2 22 Alemman kuvan (keskimmäisen) oikeasta reunasta kiveen voisi tehdä myös pitkän poikkarin, joka nousee lopussa ylös Jaiguru devan kohdalta. Sadanpäämiehen vieressä oleva kivi. KIVI 4: VIHKIVALA-KIVI 24. Vihkivala n. 7b Kiveen saattaa saada toisen tiukan reitin, joka toppaisi Vihkivalan vasemmalta puolelta (noin metrin)
5 KIVI : NEFER NEFER -KIVI 2. Nefer Nefer Kiveen voi tehdä vapaasti reittejä minne tahansa. Toisella puolella ja kuvan vasemman pään negalla mahdollisuus koviin reitteihin, Nefer Neferin kohdalle saisi lapsille haastavat nousut (alkujaan ollut tarkoituskin). KIVI 6: NIMETÖN KIVI Kivestä ei ole parempaa kuvaa, mutta sijaitsee etelään Nefer Neferistä muutaman metrin poikkariprojekti - älä kiipeä tätä; nousee ylös pari metriä kuvan kiipeilijästä vasemmalle Helppoja reittejä saa kiven pohjoissivulle ehkä pari. 26 KIVI 7: SORMENTAAJA-KIVI Myöskään tästä kivestä ei ole parempaa kuvaa, sijaitsee Vihkivalasta 10 metriä länteen. 27. Juudas 28. Sormentappaja - tiukka lähtö alle 18 cm:selle 29. Zerstörer - kanttia ei käytetä 0. Meren hedelmät (ei kuvaa, sijaitsee 2 m vasemmalle Juudaksesta samalla kivellä) - istumalähtö, suoraan ylös KIVI 8: NIMETÖN KIVI Sormentappajasta etelään n. 20 m; ei kuvaa. Kivellä kaksi kiivettyä linjaa ja pari ei-avointa projektia älä kiipeä vielä, kiitos!
6 6 Haddasiin 9 ALUE 4 KIVI 9: DAER DAN -KIVI 1. Nimetön 2. Soggy Bottom Boy - kanttia ei käytetä. Dapper Dan Man - ei näy kunnolla kuvassa, sijaitsee n. kiven keskellä kiipeilijän oikealla puolella 4. Nimetön - kuten yllä, 1 2 m ed:n oikealla puolella Kiven toisille sivuille ja alueen parille muulle kivelle saa vapaasti tehdä uusia reittejä! MUISTA! älä roskaa älä pysäköi asukkaita / viljelijöitä estäen älä mölyä ole kohtelias paikallisille UUDET REITIT JA KYSYMYKSET arto.jarvinen@welho.com uh.:
1 Zundom topo v.1.0. Jani Hautala Leikkii Nurkkajussilla ja HeikkoAnssi spottaa.
1 Zundom topo v.1.0 Historia: Joku ilmeisesti jääkausi, kasasi tälle alueelle muutaman isohkon murikan noin...ööö... 10 000 vuotta sitten. Vuonna 2003 pari Vaasalaista kiipeilijää sitten suvaitsi ne huomata
Firmaliiga Högbacka
Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.
PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet
POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,
Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset
1 Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset Lähtö/maalialueen vieressä on isot sorapintaiset paikoitusalueet. Kilpailulähtöjen ollessa käynnissä lämmittely teillä ajaen onnistuu ainoastaan Syötekyläntiellä
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
- Aja ohi K-raudan, Nesteen ja Golf-kentän valoristeyksien. - Ajele 7,8 km ja käänny oikealla Lassilaan. Ajele puolitoista kilometriä.
L I N N A V U O R I Juha Olli 2007 - Ajo-ohje etelästä: Aja kutostietä Imatralle, ylitä Vuoksi. - Nouse Virasoja - Ovako - Svetogorsk -liittymästä ylös. Kierrä, kaarra ja käänny oikealle kohti Virasojaa.
RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ
MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee
Luontoreittien esteettömyyskartoitus
Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa
Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki. RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen
Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki 16.3.2014 RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen K-1 Heti alussa tarkkavaisuutta! Punainen reitti on lyhin ja tässä tapauksessa myös nopein reitti. Selkeä
Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi
Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston
Haukkavaaran kiitoskallio
Haukkavaara Haukkavaaran kiitoskallio Löysin kallion Jaanan kans ollessani ties kuinka monetta kertaa etsimässä uusia kiipeilypaikkoja. Ajattelimme heti, että teemme tästä erityiskiitoksen häihin tuleville
Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27
Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta
Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.
Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille
Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan
Auringonlasku Danön rantahuviloilla boulderpäivän jälkeen.
Auringonlasku Danön rantahuviloilla boulderpäivän jälkeen. Teksti ja kuvat: Hendrik Morkel Suolaa, aurinkoa & punaista graniittia Aitoa Kiinaa aitoa kauneutta Teksti: Markus Nyman Florian leepäämässä reitillä
TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI
12.9.2014 1(7) TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI Käyntisoite Takojankatu 1c B 13 33540 Tampere Sisäänkäynti Tursonkadun puolelta sisäpihan kautta Pysäköinti - Punaisella merkityillä kaduilla maksuton pysäköinti
Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset
17.1.2013 Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset Kysymys 1: Oppilaiden koulunkäyntiajat tarvitaan tarjouslaskelman tekemiseen. Tarjouspyynnön liitteessä kohteet on mainittu ajoajat. Koulujen
Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje
Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Kaapeleiden sijoittaminen jyrkkäluiskaisen tien varressa Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Jyrkkäluiskaisella tiellä kaapelipaikat voidaan täyttää seuraavasti:
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön
TeamCHAMPION TeamCHAMPION wiki.tut.fi/champion
1 TYÖPAJAN ASKELEET 2 Valmistautuminen Alustus Tiimitilanteet Tiimiroolit Tulokset Analysointi Toimenpiteet Yhteenveto VALMISTAUTUMINEN 3 Työpajan luonti Fasilitoija luo tiimiroolityökaluun uuden työpajan.
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA, LISÄTYÖ
VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA, LISÄTYÖ LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille
REITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ)
REITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ) Tämä ohje löytyy paikasta: http://arkisto.kouvolansuunnistajat.fi/ohjeita/reittiharvelin_kayttoohje_kousu_2015.pdf Työvaiheet: 1. Tarvittavien tiedostojen
Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen
Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman
Voikkaan voimalaitoksen alapuoliseen siltaan ja patosiltaan tutustuminen
Voikkaan voimalaitoksen alapuoliseen siltaan ja patosiltaan tutustuminen 23.08.2011 Tutustumisretken isäntänä toimi: Vesivoimapäällikkö Pekka Pollari, UPM Tutustumisretkelle osallistujat: Jutta Hartikainen
1 of 34 26.6.2012 14:43
1 of 34 26.6.2012 14:43 Reittiohjeet paikkaan Tallinna, Viro 1 582 km noin 22 tuntia 48 min 16.6.2012, Vantaa-Tallinna-Pärnu-Riika-Jurmala, 370 km 18.6.2012, Jurmala-Liepaja-Palanga-Klaipeda-Kaunas, 570
NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo
HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat
HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa
Riihimäki Herajoki 110 kv voimajohtoreitin välillä Karoliinan sähköasema - Herajoki muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Riihimäki Herajoki 110 kv voimajohtoreitin välillä Karoliinan sähköasema - Herajoki muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Ramboll 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...
MK 1. LÄHTÖ: Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat.
MK 1 Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat. Takki huolto suoritetaan Heinolan2en sekä Rutalahden2en risteysalueella, noin 500 MK maalista eteenpäin. Huom!
Ohjeet autosuunnistuksen AT-asemalle
Ohjeet autosuunnistuksen AT-asemalle Olet tässä kilpailussa aikatarkastus- eli AT-asema numero (ei välttämätön tieto). Ensimmäiset kilpailijat saapuvat asemallesi noin kello. asemapaikaltasi ennen purkuauton
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota
Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste
(6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä
Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli
RAKENNUSOHJE Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli 295 Lehden nro 69 mukana sait seitsemän uutta osaa, jotka kuuluvat mittakaavan 1:7 F2007 autosi GX-21-moottorin mekaaniseen kokonaisuuteen.
Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia.
Majakkamatka 2015 Liettuaan ja Latviaan, aikatauluja 9.4.2015/eh 12.7.2015/eh 26.7.2015/eh lisätty tietoa Kuurin kyntään luonnonsuojelualueen maksusta 8.8.2015/eh lisätty tietoa Klaipedan nätävyyksistä
Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Espoon Marketanpuistossa 18.8.2012
Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Muistathan ottaa mukaasi koiran rekisterikirjan, penikkatauti- ja rabies-rokotustodistukset. Numerolaput jaetaan näyttelypaikalla. Varaa koirallesi
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen
26.1.2011 www.ruukki.com Jari Mara
26.1.2011 www.ruukki.com Jari Mara Teräspaalujen käytön edut paalulaatoissa Teräspaalun edut paalutyypin valinnassa Paalutustyön ympäristövaikutukset maan syrjäytyminen tiivistyminen tärinä Asennuskaluston
Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit
Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018
Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala
Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee
Edvin Laineen koulun liikenneopas
Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7
Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.
POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn
BOULDERKIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT
BOULDERKIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT Sisältö 1. Reitit... 3 2. Suoritus... 3 3. Tulos... 4 4. Hyväksytty suoritus... 4 5. Tekniset virheet... 5 6. Sääntörikkomukset... 5 Näissä säännöissä on kerrottu boulderkiipeilykilpailun
OHJEITA RATSASTAJILLE
OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän
SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki
SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,
PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN
Liikunnanopettajien opintopäivät Salossa 30. 3..205, Suunnistusdemo PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Harjoitusten kuvaukset ja karttaesimerkit maasto- ja salitoteutuksesta.. Muistipeli Pelataan
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3
NEONMEDIAN MAINOSTILAT
VALTAKUNNALLINENMEDIAKORTTI neon media neon media neon media NEONMEDIAN MAINOSTILAT Olemme monipuolinen ulkomainonnan yhteistyökumppani. Tästä mediakortista löydät perustiedot valtakunnallisesta mainostilatarjonnastamme.
VÄYLÄ 1 Par 3 100 m -5 m
VÄYLÄ 1 100 m -5 m Alamäkiväylä, joka taittuu n. 60 metrin päässä vasemmalle. Loppu 40 m tasamaalla. Onnistuneella avausheitolla on mahdollista päästä korille. VÄYLÄ 2 Par 4 171 m -6 m Väylän alku heitetään
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO
Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun
Keski-Pasilan keskus Tripla
Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt
HIEKKANIEMEN KAIVAUS Kesällä 2011
1 Kaivaustiedote 3.6.2011 HIEKKANIEMEN KAIVAUS Kesällä 2011 Kaivausaika ti 9.8 la 13.8 Kaivauksen johtaja Ville Laakso puh. 050 555 6312 Taustaryhmä Matti Hakulinen puh. 0400 158374 ja Jukka Luoto 040
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt
Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,
Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km
Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Sulunkoski, niva / I- N 60 57.179' E 27 09.474' (WGS84) Kivisessä koskessa on oikeassa reunassa oleva suora ja kapea kivetön ränni. Kyykoski, I N 60 57.221' E 27 09.632' (WGS84)
SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014
LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN
Kilpailuhakemuksen luonti IRMA-järjestelmässä
Kilpailuhakemuksen luonti IRMA-järjestelmässä Sisäänkirjautuminen 1. Mene nettisivulle https://irma.suunnistusliitto.fi 2. Kirjaudu valitsemalla oikealta ylhäältä Kirjaudu IRMA:an 3. Kirjoita lisenssinumerosi
Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY
Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta
NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU
43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy
Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot
Pientalonrakentajan tietoliikenneopas Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot MIKSI KUITULIITTYMÄ? IPP:n kuituliittymä on kuluttajille suunnattu kiinteähintainen liityntä nykyaikaiseen
Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014
1 Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
ESPOO 318 MANKKAA LUKUKALLIO AJOITTAMATTOMAN KIVILATOMUKSEN KAIVAUS Timo Jussila Espoon kaupunginmuseo
1 ESPOO 318 MANKKAA LUKUKALLIO AJOITTAMATTOMAN KIVILATOMUKSEN KAIVAUS 199 Timo Jussila Espoon kaupunginmuseo 2 Perustiedot: Kohde: Tyyppi: Ajoitus: ESPOO [318) Mankkaa Lukukallio röykkiö ajoittamaton Kartta:
Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata
Hämeenlinna 2.12.2017 Etu-Hätilän kivääriampumarata Kansallinen partioajo 3 henkisin joukkuein 1 = Avoin (kuskin luokitus vapaa) 2 = B (partiossa vähintään 1 B-luokan kuski, ei A- kuskeja) 3 = C (partiossa
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen
HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!
HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä
Boulderit. Kokkola. Öja. Kåtus. Larsmo. Fagernäs. Kruunupyy. 22.10.2003 Markus Juuso
Boulderit Kokkola Öja Kåtus Larsmo Fagernäs Kruunupyy 22.10.2003 Markus Juuso Kokkola? Kokkolassa boulderointi nosti päätään vasta kesällä 2002, jolloin ensimmäisiä reittejä alettiin tekemään. Sen jälkeen
Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin
Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.
YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN
MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen
Tehtävä: Seuraamusajattelusta
Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin
Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla!
KILPAILIJAOHJE Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla! Alkuperäisistä säännöistä poiketen kilpailukeskuksen
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että
Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy
1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät
Pegasosten ja yksisarvisten maa
Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Projekti: Koululaisenpolku. Kemi
Projekti: Koululaisenpolku Kemi Sisältö Yritysesittely Koululaisenpolku Projektina Uusiomateriaalit Mitä opittiin? Muita kohteita Veljekset Toivanen Oy on perustettu vuonna 1989. Maanrakennusalan palveluista
Agricolan Monenlaista luettavaa 2
Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva
Hakemasi reitti. Reittihaku: Pieksämäki - Oulu. Välipiste: Välipiste: Pielavesi. Lähtö: Pieksämäki. Kiuruvesi. Määränpää: Oulu.
1 / 7 Hakemasi reitti Lähtö: Pieksämäki Välipiste: Muhos Välipiste: Pielavesi Määränpää: Välipiste: Kiuruvesi Reitin pituus: 371.1 km Matka-aika (autolla): 5h 13min (arvio) 2 / 7 Hakemasi reitti, käännöskartat
Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina
Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina
Kysely kuntosuunnistajille
Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)
MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta
MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ Ympyröi oikea vaihtoehto. Normaali ilmanpaine on a) 1013 kpa b) 1013 mbar c) 1 Pa Kappaleen liike on tasaista, jos a) kappaleen paikka pysyy samana b) kappaleen nopeus pysyy samana
Ohje tutkielman tekemiseen
Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen
SVINGIN KIINNITYSKOHDAT
Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut, että vain kyseenalaistamalla
Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät
Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on
Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava
82127096 Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Kaavaehdotus 20.11.2012 Tuulivoimalamuodostelmien esteettiset ominaisuudet Tuulivoimaloiden keskittäminen usean
Instrumenttien teroitus Karin Kanerva
Instrumenttien teroitus Karin Kanerva Copyright KK 1 Käyttö / käyttöasento KK 2 Teroitustavat Käsin teroitus hidasta instrumentin rakenne tunnettava Koneellinen teroitus nopeaa instrumentin rakenne tunnettava
Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN
SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi
SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla
HUOMAA UUSI SÄHKÖISTEN DESIGNLÄMMITTIMIEN STANDARDI
Asiakirja on laadittu mahdollisimman huolellisesti. Sitä ei saa toisintaa edes osittain ilman Rettig ICC:n nimenomaista kirjallista lupaa. Rettig ICC ei ole vastuussa mistään tässä asiakirjassa esitetyn
Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio
Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Luonnos 8.5.2009 Erkki Vähätörmä Itä-Uudenmaan liitto Palvelulinjan reititys Reititys on rakennettu siten, että linjalla on perusreitti,
Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!
www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Mistä on liikuntapäiväkoti tehty?
Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Näkyvä osa: tilat välineet Näkymätön osa: asenteet, tiedot taidot työkulttuuri yhteiset toimintatavat rutiinit rakenteet verkostoituminen Johtaja Hyvä työyhteisö Kiitos
Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen
OTETTAVAT KUVAT Kuva 1 - yleiskuva sankarihautausmaasta Kuva mieluiten yläviistosta niin, että kaikki hautapaikat näkyvät. Kuvakulma valitaan niin, että pääpaino kuvassa tulee nimenomaan itse sankarihautausmaalle.
Sipusaaren seurakuntakoti
Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti
Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan
Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä