HE 28/2009 vp. suorittavan oikeuksista lain mukaisissa tarkastuksissa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 28/2009 vp. suorittavan oikeuksista lain mukaisissa tarkastuksissa."

Transkriptio

1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 54 :n sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia sekä vapaasta sivistystyöstä annettua lakia. Esityksen tavoitteena on varmistaa rahoituksen asianmukainen ja riittävä valvonta tehostamalla tarkastustoimintaa. Molemmissa laeissa säädettäisiin valtionapuviranomaisen oikeudesta valtuuttaa rahoituksen määräämiseksi tarvittavien tietojen oikeellisuutta tarkastamaan ulkopuolinen tilintarkastaja. Lisäksi molempiin lakeihin ehdotetaan lisättäväksi valtionapuviranomaisen oikeus määrätä tarpeen mukaan ulkopuolinen asiantuntija avustamaan tarkastuksessa. Laeissa säädettäisiin hyvän hallinnon takeita turvaavien yleishallinto-oikeudellisten säädösten soveltamisesta ulkopuoliseen tilintarkastajaan ja asiantuntijaan. Päätöksenteko tarkastusten suorittamisesta säilyisi valtionapuviranomaisella. Opetushallituksen asema tarkastuksia suorittavana viranomaisena ei muuttuisi. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan kesällä PERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmän perustietojen oikeellisuuden varmistamiseksi toteutetaan opetusministeriön toimeksiannosta koulutuksen ja muun toiminnan järjestäjiin ja ylläpitäjiin kohdistuvaa tarkastustoimintaa. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998), jäljempänä rahoituslaki, 54 :ssä (1071/2005) ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 21 :ssä (1200/2005) säädetään rahoituksen saajan velvollisuudesta toimittaa valtionapuviranomaiselle rahoituksen määräämistä varten tarpeelliset tiedot, opetusministeriön oikeudesta tarkastaa tietojen oikeellisuus sekä rahoituksen saajan velvoitteista ja tarkastusta suorittavan oikeuksista lain mukaisissa tarkastuksissa. Rahoituslain 54 :n 1 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 1 momentin mukaan rahoituksen saajan on toimitettava valtionapuviranomaiselle rahoituksen määräämiseksi tarpeelliset kustannuksia ja toiminnan laajuutta koskevat tiedot siten kuin opetusministeriö määrää. Rahoituslain 54 :n 2 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 2 momentin perusteella opetusministeriöllä on tietojen oikeellisuuden toteamiseksi oikeus suorittaa rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Molempien lakien mukaan opetusministeriö voi antaa tarkastuksen suorittamisen Opetushallituksen tehtäväksi. Rahoituksen saajan on annettava korvauksetta tarkastusta suorittavalle virkamiehelle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät

2 2 tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto. Tällaisia tietoja, selvityksiä ja asiakirjoja sekä tallenteita ovat kaikki rahoituksen myöntämisen perusteiden täyttymistä koskevat tiedot ja asiakirjat. Tarkastuksen kohteena olevan rahoituksen saajan tulee muutoinkin avustaa tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla on myös oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille alueille. Tämä oikeus käsittää kaikki ne tilat ja alueet, joiden olosuhteilla on merkitystä arvioitaessa valtionosuuden myöntämisen perusteiden täyttymistä. Tällaisia tiloja ovat ainakin toimistotilat tai muut vastaavat tilat, taloushallinnon tilat sekä itse toiminnan harjoittamiseen käytettävät tilat. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Kotirauhan piirin ydinalueena on yksityisen henkilön asunto. Rahoituslain 54 :n 3 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 3 momentin mukaan tarkastusta suorittava virkamies voi ottaa tarkastusoikeuden piirissä olevan aineiston haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Haltuunotto voi tulla kyseeseen silloin, kun asiaa ei voida tarkastuksen vaatimalla tavalla selvittää tarkastuksen yhteydessä. Haltuunoton kohteena voivat olla kaikki tarkastusoikeuden piirissä olevat asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja, jossa on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Momentissa edellytetään lisäksi, että haltuun otettu aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksen suorittamiseksi. Lisäksi rahoituslain 54 :n 4 momenttiin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 4 momenttiin on otettu säännökset opetusministeriön ja opetushallituksen oikeudesta saada poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarvittaessa virka-apua. Rahoituslain 54 :n 2 4 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 2 4 momentin säännökset vastaavat soveltuvin osin valtionavustuslain (688/2001) :n säännöksiä tarkastusoikeudesta, tarkastuksen suorittamisesta ja virka-avusta. Valtionavustuslain mukaisessa tarkastuksessa tarkastettavat tiedot liittyvät laajemmin muun muassa kirjanpito- ja tilinpäätösaineistoon ja muuhun mahdolliseen rahoituksen myöntämisen perusteisiin ja käyttöön liittyvään aineistoon, kun taas rahoituslain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisessa tarkastuksessa keskitytään pikemminkin opiskelijamääriä ja toiminnan laajuutta koskeviin dokumentteihin. Valtionavustuslain 16 :n mukaan valtionapuviranomainen voi päätöksellään valtuuttaa toisen viranomaisen lisäksi myös ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia tarkastuksia. Lisäksi valtionavustuslaissa on säädetty mahdollisuudesta käyttää apuna ulkopuolista asiantuntijaa. Myös rakennerahastolain (1401/2006) 6 ja 7 luvuissa tarkoitetuilla tarkastusviranomaisilla on oikeus päätöksellään valtuuttaa riippumaton tilintarkastaja suorittamaan tarkastuksia puolestaan. 1.2 Käytäntö Vuoden 1993 alusta voimaan tulleen valtionosuusuudistuksen seurantajärjestelmä perustuu pääosin toiminnan järjestäjän ja ylläpitäjän itsensä antamiin tietoihin eli luottamukseen. Ottaen huomioon, että rahoituslain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen rahoitus perustuu pitkälti tosiasiallisen toiminnan määrään ja järjestäjinä on niin kuntia, kuntayhtymiä kuin yksityisiä yhteisöjä ja säätiöitäkin, rahoitukseen liittyvien tarkastusten tekeminen on havaittu käytännössä tarpeelliseksi. Näissä tilanteissa tarkastusoikeus täydentää rahoituksen saajan raportointivelvollisuutta ja saajaan kohdistuvaa valvontaa. Vastuu rahoituksen määräämiseksi tarpeellisten tietojen asianmukaisesta toimittamisesta ja tiedon oikeellisuuden varmistamisesta kuuluu rahoituksen saajalle. Tarkastuksia on tehty vuosittain ja ne ovat koskeneet rahoituksen perusteena olevia suoritteiden määriä ja ilmoitettuja kustannus- ja tulotietoja ja niiden kohdistamisperiaatteita eri toimintamuotoihin. Tarkastuksissa keskitytään lähinnä oppilaita, opiskelijoita, opetustunteja tai muita suoritteita koskeviin doku-

3 3 mentteihin, joita ovat muun muassa tilastointipäivien ilmoitukset sekä niihin liittyvät oppilas- ja opiskelijamäärätiedot ja toiminnan järjestäjän päätökset. Tarkastajina ovat käytännössä olleet Opetushallituksen virkamiehet. Opetusministeriössä on hyväksytty Opetushallituksessa laadittu suunnitelma kunkin vuoden tarkastuksista ja tehty hallintopäätökset tarkastuksen toteuttamisesta jokaisessa tarkastuskohteessa. Opetusministeriö ei ole itse käytännössä suorittanut tarkastuksia. 1.3 Nykytilan arviointi Vuonna 2008 rahoituslain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisia järjestäjiä ja ylläpitäjiä oli 935, joista yksityisiä toiminnan järjestäjiä oli 464. Rahoitusta on myönnetty vuonna 2009 noin 3,7 miljardia euroa, josta yksityisten toiminnan järjestäjien osuus on noin 1,2 miljardia euroa. Tarkastustoiminnan suorittamisesta tällä hetkellä huolehtiva Opetushallitus on suorittanut tarkastuksia 2 3 kappaletta vuodessa. Joidenkin tarkastusten suorittaminen on jatkunut seuraavana vuonna. Opetushallituksessa tarkastustoimintaan käytetään noin 1,5 henkilötyövuotta. Opetushallituksen resurssit ovat selkeästi riittämättömät tarkastettavan toiminnan määrään nähden. Alle viiden tarkastuksen suorittamista vuodessa ei voida pitää riittävänä tehokkaan tarkastustoiminnan ylläpitämiseksi suhteutettuna rahoituksen ja rahoituksen saajien määrään. Valvonta- ja tarkastustoiminnan tarkoituksena on edistää lakien toteutumista, varmistaa yleistä lainkuuliaisuutta sekä valvoa valtion varojen käyttöä. Opetus- ja kulttuuritoimen tarkastustoiminnan tarkoituksena on varmistaa toiminnan järjestäjien ja ylläpitäjien antamien tietojen oikeellisuus sekä kerätä yhtenäistä menettelyä noudattaen tietoa opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmän toimivuudesta. Opetusministeriön toimialan tarkastuskohteissa on viime aikoina ilmennyt useissa tapauksissa epäselvyyksiä. Tarkastukset vaativat viranomaisilta huomattavan paljon resursseja varsinkin, jos tarkastuksesta voi seurata valtionosuuden takaisinperintä ja mahdollinen oikeudenkäynti. Tällä hetkellä resurssit tehokkaan tarkastustoimen ylläpitämiseksi eivät ole riittävät. Tarkastustoimintaa on tarpeen nopealla aikataululla kehittää ottaen huomioon muun muassa viime aikoina ilmi tulleet epäselvyydet. Valtionavustuslaista poiketen rahoituslaissa tai vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa ei nykyisin säädetä valtuudesta antaa tarkastuksen suorittaminen tehtäväksi yksityiselle tilintarkastajalle tai tilintarkastusyhteisölle taikka käyttää tarkastuksessa apuna ulkopuolista asiantuntijaa. Käytännön toiminnassa on havaittu, että olisi tarkoituksenmukaista saada joustavasti käyttöön viranomaisten itse suorittaman toiminnan lisäksi myös yksityisen toimialan tarkastusasiantuntemus ja resurssit, jotta tarkastusten riittävä suorittaminen voitaisiin paremmin turvata. Tämä vastaisi myös valtionavustuslain ja rakennerahastolain säännöksiä. 2 Ehdotetut muutokset 2.1 Tavoitteet Tavoitteena on edistää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen valvontaa tehostamalla tarkastustoimintaa ja varmistamalla toiminnan järjestäjien rahoituksen perusteena olevien tietojen oikeellisuus. Tavoitteena on lisätä joustavuutta tarkastustoiminnan organisoinnissa ja saada viranomaisten itse suorittaman tarkastustoiminnan lisäksi käyttöön myös yksityisen toimialan tarkastusasiantuntemus ja resurssit. Tarkastustoiminnan kehittäminen parantaa keinoja havaita mahdollisia väärinkäytöksiä, ennaltaehkäistä epäselvyyksiä tietojen oikeellisuudessa ja tehostaa julkisten varojen käyttöä. Tämä edistää myös rahoituksen saajien tasapuolista kohtelua, kun annettujen tietojen oikeellisuuteen ja valvontaan kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota. Lisäksi tavoitteena on edelleen parantaa ohjausta ja seurantaa viranomaisten ja rahoituksen saajien välillä, varmistaa tarkastustoiminnan kokonaisvaltainen suunnittelu ja riittävät resurssit sekä kehittää yhteistyötä ja työnjakoa tarkastustoimintaan osallistuvien tahojen välillä.

4 4 2.2 Toteuttamisvaihtoehdot Vaihtoehtoinen tapa tehostaa tarkastustoimintaa ja valvontaa olisi kohdentaa merkittävästi lisää henkilöstöresursseja joko valtionapuviranomaiselle eli käytännössä opetusministeriölle tai tarkastuksia tällä hetkellä suorittavalle Opetushallitukselle. Tämä vaatisi uuden henkilökunnan rekrytoimista ja kouluttamista vaativiin erityistehtäviin. Tällöin yksityisen sektorin osaamista ei saataisi vastaavalla tavalla hyödynnettyä eikä tarkastukseen tarvittavien resurssien määrän vaihtelu olisi yhtä joustavaa kuin ostopalveluita käytettäessä. Nyt ehdotettujen säädösmuutosten ohella mahdollinen rinnakkainen ennaltaehkäisevä keino lisätä valtionosuuksien perusteiden oikeellisuuden valvontaa olisi edellyttää kuntasektoria vastaavasti myös yksityisten ylläpitäjien ja toiminnan järjestäjien osalta tilintarkastajien lausunnot valtionosuuksien perusteiden oikeellisuudesta. Kuntalain (365/1995) 73 :n 1 momentin 3 kohdan (519/2007) mukaan kunnan tilintarkastajan kuuluu tarkastaa, ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita. Myös valtionavustuslaissa säädetyn valtionapuviranomaisen valvontatehtävän perusteella on eräillä sektoreilla edellytetty valtionavustuksen saajan tilintarkastajan antamaa lausumaa valtionavustuksen käytöstä. Valtionavustuslain 15 :n mukaan valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta hankkimalla valtionavustuksen käyttö- ja seurantatietoja sekä muita tietoja samoin kuin tekemällä tarvittaessa tarkastuksia. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen valvontaa voitaisiin tehostaa soveltuvin osin edellyttämällä vastaavasti tilintarkastajan lausuntoa yksityisten ylläpitäjien ja toiminnan järjestäjien osalta. Tällöin voitaisiin esimerkiksi edellyttää tilintarkastajan allekirjoittama yksityisen rahoituksensaajan antama vakuutus perustietojen ilmoitukseen tai kustannuskyselyn vastaukseen. Tämä rinnakkainen keino edellyttää kuitenkin vielä lisäselvitystä muun muassa sen yhteydestä tilintarkastustoiminnan sääntelyyn ja käytäntöihin. Lisäksi tulee selvittää tilintarkastajan lausuman käyttöönoton vaikutuksia tiedonsaannin ohjeistukseen ja menettelyihin sekä rahoituksensaajien velvollisuuksiin ja kustannuksiin. Voidaan katsoa, että tässä vaiheessa kustannustehokkain ja nopein tapa tehostaa tarkastustoimintaa olisi sekä lisätä tarkastusten joustavuutta mahdollistamalla ulkopuolisten tilintarkastajien käyttö että parantaa opetusministeriön ja Opetushallituksen keinoja kehittää tarkastustoimintaa. 2.3 Ehdotetut muutokset Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin ja vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi valtionavustuslakia ja rakennerahastolakia vastaava mahdollisuus valtuuttaa ulkopuolinen tilintarkastaja suorittamaan tarkastuksia. Ulkopuolisella tilintarkastajalla olisi viranomaista vastaavat oikeudet ja velvollisuudet tarkastustehtävää suorittaessaan lukuun ottamatta oikeutta saada itsenäisesti virkaapua. Lisäksi rahoituslaissa ja vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa ehdotetaan säädettäväksi valtionavustuslakia vastaava oikeus käyttää tarkastuksessa avustamassa ulkopuolista asiantuntijaa. Rahoituslain 54 :n ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n otsikkoa ehdotetaan lyhennettäväksi. Tietojen toimittaminen ja tarkastus kuvaisi selkeästi pykälän ydinsisällön. Rahoituslain 54 :n 2 momentissa ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 2 momentissa säädettäisiin valtionapuviranomaisen oikeudesta päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Koska rahoituslain 53 :n ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 16 :n perusteella lääninhallitus toimii nykyään valtionapuviranomaisena oppilaitosten ja kirjastojen perustamishankkeita koskevissa asioissa ja Opetushallitus eräissä erityisissä valtionavustuksissa, ehdotetaan opetusministeriön sijasta säädettävän yleisesti valtionapuviranomaisen tarkastusoikeudesta. Ehdotuksen mukaan opetusministeriö voisi edelleen antaa tarkastuksen Opetushallituksen tehtäväksi.

5 5 Uutena mahdollisuutena ehdotetaan säädettäväksi valtionapuviranomaisen oikeudesta antaa tarkastuksia ulkopuolisen tilintarkastajan tehtäväksi. Valtuutus tarkastusten suorittamiseen voitaisiin antaa julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tai tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitetulle hyväksytylle tilintarkastajalle tai tilintarkastusyhteisölle eli JHTTtilintarkastajalle tai JHTT-yhteisölle, KHTtilintarkastajalle tai KHT-yhteisölle taikka HTM-tilintarkastajalle tai HTM-yhteisölle. Tilintarkastusyhteisön olisi nimettävä tarkastuksesta päävastuullinen tilintarkastaja. Jotta tarkastukset olisivat riittävän tehokkaita, tulee tilintarkastajalla olla tarvittava asiantuntemus. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tilintarkastajalla tulee olla riittävä perehtyneisyys opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään. Tilintarkastajalta edellytetään erityisesti toiminnan ja sitä koskevan lainsäädännön tuntemusta. Koska JHTT-tutkinnon tutkintovaatimuksiin sisältyy opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain tuntemus, voidaan olettaa että JHTTtilintarkastajilla on riittävä teoreettinen tietopohja opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmästä. KHT- ja HTM-tilintarkastajien osalta riittävä perehtyneisyys opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään voidaan hankkia käytännön työssä. Ulkopuolisen tilintarkastajan valtuuttamisesta valtionapuviranomainen tekisi hallintopäätöksen, joka myös osoittaisi tarkastuksen kohteelle tarkastukseen tarvittavan valtuuden olemassaolon. Valtuutuksen saanut tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö suorittaisi tarkastuksen valtionapuviranomaisen valtuuksilla. Tilintarkastaja vastaisi tällöin itsenäisesti tarkastuksen asianmukaisesta suorittamisesta. Valtionapuviranomainen ei voi pykälän perusteella siirtää sille kuuluvaa vastuuta valvonnasta ja siinä tehtävistä tarkastuksista kokonaisuudessaan muulle viranomaiselle tai ulkopuoliselle tilintarkastajalle. Valtuutus voi koskea yksittäistä tarkastustehtävää tai tarkastustehtävien ryhmää. Valtionapuviranomaisella on aina viime kädessä kokonaisvastuu valvonnan ja tarkastustoiminnan laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Rahoituslain 54 :n 3 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 3 momentin mukaan rahoituksen saajan olisi korvauksetta annettava tarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto, sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastajalla tarkoitetaan niin tarkastusta suorittavaa virkamiestä kuin ulkopuolista tilintarkastajaa. Lisäksi momentissa ehdotetaan säädettäväksi nykyisiä säännöksiä vastaavasti tarkastajan oikeudesta päästä tarkastuksen kohteena olevan rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin tiloihin sekä oikeudesta ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa ja tässä noudatettavasta menettelystä. Rahoituslain 54 :n 4 momentin ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 4 momentin virka-apua koskevassa säännöksessä ehdotetaan säädettävän opetusministeriön sijasta yleisesti valtionapuviranomaisen virkaapuoikeudesta. Momentin mukaan valtionapuviranomaisella ja Opetushallituksella olisi oikeus saada tarkastusta varten poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virkaapua. Oikeutta saada virka-apua tarkastusta varten ei ehdoteta ulotettavaksi koskemaan ulkopuolista tilintarkastajaa. Myöskään valtionavustuslaissa ulkopuolisella tilintarkastajalla ei ole oikeutta saada itsenäisesti virkaapua. Virka-apupyynnön on tultava valtionapuviranomaiselta myös niissä tapauksissa, joissa valtionapuviranomainen on päätöksellään valtuuttanut ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan tarkastusta. Rahoituslain 54 :n 5 momentissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi valtionavustuslakia vastaavasti oikeus käyttää tarkastuksessa avustamassa ulkopuolista asiantuntijaa. Ulkopuolisella asiantuntijalla tarkoitettaisiin samaa kuin valtionavustuslain perusteluissa on tarkoitettu eli tarkastuksessa mahdollisesti tarvittavaa erityisasiantuntemusta omaavaa henkilöä. Tällainen henkilö voisi olla esimerkiksi tekninen asiantuntija perustamishankkeen tarkastuksen yhteydessä. Rahoituslain 54 :n 6 momentissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hallin-

6 6 tomenettelyä ja muuta yleishallinto-oikeutta koskevan lainsäädännön soveltamisesta ulkopuoliseen tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan näiden hoitaessa lakien mukaisia tarkastustehtäviä. Ulkopuoliseen tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan olisi sovellettava hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 :ää. Hallintolaissa säädetään menettelyä koskevien yleisten säännösten ohella muun muassa esteellisyydestä. Lisäksi KHT- ja HTMtilintarkastajan tulee noudattaa tilintarkastuslaissa säädettyjä tilintarkastajan esteellisyysperusteita sekä tilintarkastuslaissa asetettua yleistä vaatimusta riippumattoman tilintarkastuksen suorittamisen edellytysten täyttymisestä. Tilintarkastajan ja asiantuntijan olisi myös käytettävä kielilain perusteella määräytyvää kieltä tarkastuksissa ja niihin liittyvässä toiminnassa. Julkisuuslaissa keskeisiä säännöksiä tarkastusten kannalta ovat erityisesti tietojen luovuttamista ja salassapitovelvollisuutta koskevat säännökset samoin kuin velvoite noudattaa hyvää tiedonhallintatapaa tietojen ja asiakirjojen dokumentoinnissa, säilytyksessä ja luovuttamisessa. Valtion virkamieslain 14 ja 15 :ssä säädetään virkamieheltä vaadittavasta asianmukaisesta käyttäytymisestä virantoimituksessa. Virkamiehen on valtion virkamieslain 14 :n mukaan muun muassa suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä ja hänen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Valtion virkamieslain 15 :n mukaan virkamies ei saa vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen tai viranomaiseen. Rahoituslain 54 :n 7 momentissa ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ulkopuoliseen tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Momentti laajentaisi rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien rikoslain säännösten soveltamisalaa. Tilintarkastajan tai ulkopuolisen asiantuntijan lainvastainen menettely voisi siten tulla rangaistavaksi myös virkarikoksena. 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää resurssien suuntaamista tarkastustoiminnan tehostamiseen. Ulkopuolinen tilintarkastaja ja asiantuntija täydentäisivät viranomaisen suorittamaa tarkastustoimintaa. Lakimuutokset mahdollistaisivat tarkastusten määrän joustavan lisäämisen. Ehdotetuista ulkopuolisen tilintarkastajan käyttöön liittyvistä muutoksista ei suoraan aiheutuisi lisäkustannuksia valtiolle. Kustannuksia syntyy, mikäli ulkopuolisia palveluita päätetään erikseen hankkia. Rahoituslain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain piiriin kuuluva toiminta on mittavaa. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen piiriin kuuluu perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, ammatillisen aikuiskoulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen, vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, kirjastojen, yleisen kulttuuritoimen, nuoriso- ja liikuntatoimen, museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuudet. Tarkastuksen kesto vaihtelee muun muassa toiminnan järjestäjän koon, tarkastettavan toiminnan luonteen ja laajuuden sekä dokumenttien saatavuuden ja määrän mukaan. Keskimäärin ulkopuolisen tarkastuksen voidaan arvioida vievän tarkastuspäivää suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi mukaan lukien. Tarkastuspäivän keskimääräinen hinta on noin euroa. Arvion mukaan esimerkiksi euron määrärahalla saadaan ostettua noin auktorisoidun tilintarkastajan suorittamaa tarkastusta, joka selvästi kasvattaisi tehtävien tarkastusten määrää nykyisestä. Päätöksenteko tarkastuksista säilyisi aina valtionapuviranomaisella. Ostopalveluna toteutettavan tarkastustoiminnan lisääminen aiheuttaisi toteutuessaan valtionapuviranomaiselle eli käytännössä opetusministeriölle lisääntyviä kustannuksia paitsi varsinaisten ulkopuolisten palvelujen hankintakuluina

7 7 myös toiminnan järjestämisen, suunnittelun, koordinoinnin ja valvonnan lisääntymisenä. Opetushallituksen asema tarkastuksia suorittavana viranomaisena ei muuttuisi. Tarkoituksena on, että myös Opetushallituksen tarkastustoimintaa kehitetään ja vahvistetaan. Vuoden 2009 tarkastussuunnitelman mukaan käynnissä olevia tai käynnistettäviä tarkastuksia on yhdeksän kappaletta, joista uusia kohteita on viisi. Tarkastustoiminnan tehostaminen ja tarkastusten lisäämisen kokonaiskustannuksen valtiolle voidaan arvioida olevan positiivinen. Tarkastustoimintaa tehostavan muutoksen voidaan jo sinänsä arvioida johtavan lisääntyneeseen tarkkuuteen perustietoja ilmoitettaessa. Kiinnijäämisriskin kasvattamisella voidaan katsoa olevan väärinkäytöksiä ennalta ehkäisevä vaikutus. Näin tarkastustoimintaa koskevat muutokset osaltaan ennaltaehkäisevät virheellisten tietojen antamista ja tehostavat julkisten varojen käyttöä. Lisäksi tarkastusten joustava lisääminen käyttämällä ulkopuolista tilintarkastajaa parantaa mahdollisuuksia puuttua epäselvyyksiin ja väärinkäytösepäilyihin. Virheellisin perustein myönnetty ja maksettu rahoitus voidaan entistä varmemmin ja nopeammin periä takaisin. Molemmat ilmiöt säästävät määrärahoja suunnattavaksi toisiin kohteisiin. Kokonaistaloudellisia vaikutuksia ei voida kuitenkaan yksiselitteisesti arvioida. Valvonnan ja tarkastuksen tehostaminen vahvistaa myös luottamusta siihen, että yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan ja valtio huolehtii julkisista varoista asianmukaisella tavalla. 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Ulkopuolinen tilintarkastaja ja asiantuntija täydentäisivät viranomaisen suorittamaa tarkastustoimintaa. Päätöksenteko säilyy valtionapuviranomaisella. Pääsääntöisesti valtionapuviranomaisena sekä rahoituslaissa että vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa toimii opetusministeriö. Oppilaitos- ja kirjastorakentamisessa valtionapuviranomaisena on kuitenkin lääninhallitus sekä eräissä erityisissä valtionavustuksissa Opetushallitus. Valtionapuviranomaisen hankkiessa ostopalvelua tulee ottaa huomioon julkisia hankintoja koskevat säädökset sekä tilintarkastajia ja tilintarkastusyhteisöjä koskevat riippumattomuussäännöt. Tarkastustoiminnan organisointi ja koordinointi aiheuttaa ainakin alkuvaiheessa valtionapuviranomaisessa henkilöstövaikutuksia, vähintään työtehtävien uudelleen järjestämistä. Lainmuutoksilla ei kuitenkaan olisi merkittäviä vaikutuksia viranomaisten organisaatioon. Opetusministeriön työmäärä valvovana ja vastuullisena valtionapuviranomaisena kasvaa tehtävien tarkastusten määrän lisääntyessä. Tarkastustoiminnan tehostaminen aiheuttaa lisätyötä tarkastuksista päättävälle opetusministeriölle muun muassa toiminnan suunnittelun ja kehittämisen, ulkopuolisten tilintarkastajien kilpailuttamisen, viranomaisten ja yksityisen tarkastustoiminnan koordinoinnin sekä tarkastusten perusteella tehtävien jatkopäätösten näkökulmasta. Opetushallituksen toimintaan muutoksella olisi vaikutus muun muassa siten, että ulkopuolisten tekemät tarkastukset tulee yhteensovittaa Opetushallituksen itse suorittamiin tarkastuksiin vuotuista tarkastussuunnitelmaa laadittaessa. Tarkoituksena on, että myös Opetushallituksen tarkastustoimintaa tehostetaan ja kehitetään, mikä edellyttäisi lisätyötä Opetushallituksessa. Lääninhallitusten ja tulevien aluehallintoviranomaisten osalta tarkastustoimintaa koskevat muutokset mahdollistavat itsenäisen tarkastusoikeuden. Perustamishankkeiden tarkastuksia ei ole aiemmin suoritettu. Tarkastustoiminnan tehostaminen riippuu valvonnan tarpeista. 4 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu opetusministeriössä virkatyönä. Esityksestä on pyydetty lausunnot valtiovarainministeriöltä, valtiovarain controllerilta, valtiontalouden tarkastusvirastolta, Opetushallitukselta, lääninhallituksilta, Suomen Kuntaliitolta, Yksityisen opetusalan liitolta, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry:ltä, Vapaan sivistystyön yhteisjärjestöltä, Ammatillisen Aikuiskoulutuksen Liitto ry:ltä, Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:ltä, Ammattikorkeakoulujen rehto-

8 8 rineuvosto ARENE ry:ltä, Suomen Sinfoniaorkesterit ry:ltä, Suomen Teatterit ry:ltä, Teatterikeskus ry:ltä, Suomen Museoliitto ry:ltä sekä HTM-tilintarkastajat ry:ltä, KHT-yhdistys ry:ltä ja Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajat ry:ltä. Annetuissa lausunnoissa esitystä pidettiin yleisesti perusteltuna. Useissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota tilintarkastajien asiantuntemuksen varmistamiseen. Lausunnoissa esitetyt näkökohdat on pyritty jatkovalmistelussa ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan. Asiasta on käyty kuntalain 8 :n mukainen valtion ja kuntien neuvottelumenettely. 5 Voimaantulo Laki opetus- ja kulttuuritoiminnan rahoituksesta annetun lain 54 :n muuttamisesta ja laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n muuttamisesta ehdotetaan tuleviksi voimaan kesällä Ennen lakien voimaantuloa voitaisiin ryhtyä niiden täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin. Tällaisia toimia olisivat muun muassa ulkopuolisen tarkastustoiminnan kilpailuttamisen käynnistäminen. 6 Suhde perustuslakiin Suomen perustuslain 124 :ssä säädetään hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Pykälän mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Rahoituksen määräämiseksi tarvittavien tietojen tarkastaminen on tosiasiallista toimintaa, johon sisältyy julkisen vallan käyttöä. Ulkopuolista tilintarkastajaa olisi rahoituslain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisten valtionosuuksien ja valtionavustusten tarkastamisessa tarkoitus käyttää silloin, kun tällä tavalla saadaan toiminnallista ja taloudellista lisäarvoa valtionapuviranomaisen valvontatehtävän suorittamiseen. Kokonaisvastuuta tarkastuksesta ei voitaisi luovuttaa viranomaiselta ulkopuoliselle. Ulkopuolisella tilintarkastajalla, jolle tarkastustehtävä olisi uskottu kyseessä olevien lakien nojalla, voi olla vain yksittäisen tarkastuksen suorittamista koskeva vastuu. Tällöinkin valtionapuviranomainen itse vastaisi viime kädessä lakien nojalla myöntämänsä rahoituksen valvonnan laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Rahoituslain 54 :n 6 ja 7 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n 6 ja 7 momentin osalta ehdotettu hyvän hallinnon takeita turvaavien yleishallintooikeudellisten säädösten ja virkavastuun soveltaminen ulkopuoliseen tilintarkastajaan ja asiantuntijaan vastaisi perustuslaissa säädettyjä vaatimuksia. Tarkastuksen kohteiden oikeusturvan ja tarkastustoimintaa koskevan luottamuksen kannalta on tärkeää, että tarkastustilanteessa myös ulkopuolisiin tilintarkastajiin ja asiantuntijoihin sovelletaan samoja säännöksiä kuin virkamiesasemassa oleviin tarkastajiin. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

9 9 Lakiehdotukset 1. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 54 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (635/1998) 54 :n otsikko ja 2 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1071/2005, sekä lisätään 54 :ään, sellaisena kuin se on osaksi viimeksi mainitussa laissa, uusi 5 7 momentti seuraavasti: 54 Tietojen toimittaminen ja tarkastus Valtionapuviranomainen päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Opetusministeriö voi antaa tarkastuksen Opetushallituksen tehtäväksi. Valtionapuviranomainen voi antaa tarkastuksen myös ulkopuolisen tilintarkastajan tehtäväksi. Tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tai tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajalla tulee olla riittävä perehtyneisyys opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta päävastuullinen tilintarkastaja. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorit- taa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksessa. Valtionapuviranomaisella ja Opetushallituksella on oikeus saada tarkastusta varten poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua. Ulkopuolinen asiantuntija voi valtionapuviranomaisen päätöksestä avustaa tarkastuksessa. asiantuntijaan sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 :ää. asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

10 10 2. Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vapaasta sivistystyöstä 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (632/1998) 21 :n otsikko ja 2 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1200/2005, sekä lisätään 21 :ään, sellaisena kuin se on viimeksi mainitussa laissa, uusi 5 7 momentti seuraavasti: 21 Tietojen toimittaminen ja tarkastus Valtionapuviranomainen päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Opetusministeriö voi antaa tarkastuksen Opetushallituksen tehtäväksi. Valtionapuviranomainen voi antaa tarkastuksen myös ulkopuolisen tilintarkastajan tehtäväksi. Tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tai tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajalla tulee olla riittävä perehtyneisyys opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta päävastuullinen tilintarkastaja. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksessa. Valtionapuviranomaisella ja Opetushallituksella on oikeus saada tarkastusta varten poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua. Ulkopuolinen asiantuntija voi valtionapuviranomaisen päätöksestä avustaa tarkastuksessa. asiantuntijaan sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 :ää. asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.

11 11 Tämä laki tulee voimaan päivänä 20. kuuta Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2009 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Opetusministeri Henna Virkkunen

12 12 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 54 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (635/1998) 54 :n otsikko ja 2 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1071/2005, sekä lisätään 54 :ään, sellaisena kuin se on osaksi viimeksi mainitussa laissa, uusi 5 7 momentti seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 54 Tietojen toimittaminen, tarkastusoikeus ja virka-apu Opetusministeriö päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi suoritettavista rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Opetusministeriö voi antaa tarkastuksen suorittamisen myös Opetushallituksen tehtäväksi. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamiehelle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksen suorittamiseksi. 54 Tietojen toimittaminen ja tarkastus Valtionapuviranomainen päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Opetusministeriö voi antaa tarkastuksen Opetushallituksen tehtäväksi. Valtionapuviranomainen voi antaa tarkastuksen myös ulkopuolisen tilintarkastajan tehtäväksi. Tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tai tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajalla tulee olla riittävä perehtyneisyys opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta päävastuullinen tilintarkastaja. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille

13 Voimassa oleva laki Ehdotus 13 Opetusministeriöllä ja opetushallituksella on oikeus saada poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua 2 momentin mukaisten tarkastustehtävien suorittamisessa. alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksessa. Valtionapuviranomaisella ja Opetushallituksella on oikeus saada tarkastusta varten poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua. Ulkopuolinen asiantuntija voi valtionapuviranomaisen päätöksestä avustaa tarkastuksessa. asiantuntijaan sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 :ää. asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

14 14 2. Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vapaasta sivistystyöstä 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (632/1998) 21 :n otsikko ja 2 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1200/2005, sekä lisätään 21 :ään, sellaisena kuin se on viimeksi mainitussa laissa, uusi 5 7 momentti seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 21 Tietojen toimittaminen, tarkastusoikeus ja virka-apu Opetusministeriö päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi suoritettavista rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Opetusministeriö voi antaa tarkastuksen suorittamisen myös Opetushallituksen tehtäväksi. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamiehelle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksen suorittamiseksi. 21 Tietojen toimittaminen ja tarkastus Valtionapuviranomainen päättää 1 momentissa tarkoitettujen tietojen oikeellisuuden toteamiseksi rahoituksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvista tarkastuksista. Opetusministeriö voi antaa tarkastuksen Opetushallituksen tehtäväksi. Valtionapuviranomainen voi antaa tarkastuksen myös ulkopuolisen tilintarkastajan tehtäväksi. Tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tai tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajalla tulee olla riittävä perehtyneisyys opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmään. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta päävastuullinen tilintarkastaja. Rahoituksen saajan on korvauksetta annettava tarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta välttämättömät tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa rahoituksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin rahoitettavassa toiminnassa käytettäviin tiloihin ja muille alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorit-

15 Voimassa oleva laki Ehdotus 15 Opetusministeriöllä ja opetushallituksella on oikeus saada poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua 2 momentin mukaisten tarkastustehtävien suorittamisessa. taa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksessa. Valtionapuviranomaisella ja Opetushallituksella on oikeus saada tarkastusta varten poliisi- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua. Ulkopuolinen asiantuntija voi valtionapuviranomaisen päätöksestä avustaa tarkastuksessa. asiantuntijaan sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 :ää. asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

2. Ehdotetut muutokset

2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin ja kielilakiin Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Asia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle kunnille palo- pelastustoimen lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi valtionosuuksista avustuksista annettuun kunnille

Lisätiedot

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM. OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1511/2011 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen. HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle päätetyt opetustoimen

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

HE 163/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 163/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 163/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkishallinnon

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015. 1142/2015 Laki. julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015. 1142/2015 Laki. julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015 1142/2015 Laki julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta Annettu Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilintarkastuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilintarkastuslain siirtymäsäännöstä siltä

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 237/2014 vp. 1.2 Tietoyhteiskuntakaari

HE 237/2014 vp. 1.2 Tietoyhteiskuntakaari HE 237/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 4 :n sekä tietoyhteiskuntakaaren 351 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 76/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkorajayhteistyön hallinnosta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 76/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkorajayhteistyön hallinnosta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 76/2008 vp Hallituksen esitys laiksi ulkorajayhteistyön hallinnosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkorajayhteistyön hallinnosta (HE 42/2008 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi

Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen Sidosryhmätilaisuus 12.3.2018 SYKE:ssä Erja Werdi Nykyiseen sääntelyyn perustuva tehtävä Valtion lupa- ja valvontavirastoon HE 14/2018, annettu eduskunnalle

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.

HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä. HE 307/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain

Lisätiedot

HE 68/2006 vp. sivistystyön oppilaitoksista kansalaisopistojen, 1. Nykytila

HE 68/2006 vp. sivistystyön oppilaitoksista kansalaisopistojen, 1. Nykytila Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 53 :n sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 16 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan

Lisätiedot