TOIMINTAKERTOMUS 1 (11) 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 1 (11) 2016"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 1 (11) 2016 Toimintakertomus Hallinto ja talous Vuosi 2016 oli liiton 34. toimintavuosi. Vuonna 2016 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 47 (vuonna 2015: 45). Lisenssin lunastaneita kaudella 2016 oli 534 (2015: 518), joista miehiä 409 (2015: 400), naisia 125 (2015: 116), 5 (2015: 3) on nuoria (18-22 vuotta), 24 (2015: 36) on junioreja (alle 18 vuotta), 11 (2015: 24) on nuorempia junioreja (alle 15 vuotta) ja 335 (2015: 308) on veteraaneja (vähintään 55 vuotta). Vanhempien veteraanien lisenssimäärää ei ole erikseen, vaan ne ovat mukana veteraanien määrässä. Liiton hallinto Liiton puheenjohtajana vuonna 2016 toimi Jari Eronen Kärkölästä. Liittohallituksen muut jäsenet olivat Arto Brand Tampereelta, Eva Fredriksson Espoosta, Mika Metsä-Eerola Turusta, Marko Taipalvesi Karkkilasta, Tuukka Ylönen Helsingistä sekä Jyrki Salo Hyvinkäältä, joka erosi hallituksesta alkuvuodesta. Jyrkin tilalle nostettiin varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toiminta-ajaksi varajäsen Pekka Stark. Varajäsenet olivat Kalevi Lehtinen Hämeenlinnasta ja Pekka Stark Helsingistä. Liittohallitus kokoontui vuoden 2016 aikana 8 kertaa. Suomen Pétanque-Liitto r.y.:n kevätliittokokous pidettiin Helsinki Petanquen hallissa Pasilassa. Läsnä oli 12 seuraa, joilla oli yhteensä 33 ääntä. Liiton syysliittokokous pidettiin Iittalan Petanquehallissa. Läsnä oli 18 seuraa, joilla oli yhteensä 51 ääntä. Liittohallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Eronen. Puheenjohtajan toimikausi on 2-vuotinen, eli vuosina 2017 ja 2018 Jari Eronen toimii Liiton puheenjohtajana. Liittohallitukseen valittiin vuodeksi 2017 ja 2018: - Eva Fredriksson, Espoo - Harri Lehtinen, Hämeenlinna - Marko Taipalvesi, Karkkila. Liittohallituksen varajäseniksi valittiin yksimielisesti vuodeksi 2017: - Jarkko Pahkala, Kouvola - Pekka Stark, Helsinki. Vanhasta liittohallituksesta jatkavat vuonna 2017: - Arto Brand, Tampere - Mika Metsä-Eerola, Turku - Tuukka Ylönen, Helsinki. Talous Liiton taloudenhoitajana toimi Marko Taipalvesi yhdessä Pirjo Korhosen kanssa. Taloushallintopalvelut hoiti Rantalainen Oy. Liiton tilintarkastajana ja varatilintarkastajana vuonna 2016 toimivat Suomen Tilintarkastusverkko Oy (yhteyshenkilönä Mervi Kaplas). SP-L ry:n tulos vuonna 2016 näyttää 5819,24 euron ylijäämää. Suomen Pètanque-Liitto SP-L r.y. Veturitallinkuja Helsinki

2 Vuonna 2016 Liiton saama yleisavustus opetus- ja kulttuuriministeriöltä oli ,00 euroa. Avustuksen käyttöä koskeva kattava selvitys erilaisina raportteineen toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle ko. vuoden tilintarkastuksen jälkeen. 2 Aluetoiminta Liiton aluetoimintaa hoitavat alueet itse mm. järjestämällä 2. divisioonan omilla alueillaan. Alueita ovat Etelä, Länsi, Häme, Kymi-Saimaa sekä Pohjoinen. 2. Kilpailutoiminta Vuoden 2016 Liitto julkaisi antidopingohjelman, joka löytyy osoitteesta: Liiton+antidopinohjelma Lajiliittojen velvollisuutena on mm. olla tietoisia oman lajinsa kansainvälisen lajiliiton erivapauskäytännöistä ja tarvittaessa ohjeistaa urheilijoita. Lajiliiton antidopingohjelman lähtökohtana ovat liiton strategiset valinnat: arvot, visio, missio sekä reilun pelin periaatteet. Kansalliset kilpailut Suomen cup (YDT) pelattiin Euroopan cupin säännöillä Kouvolan Urheilupetanque KUP ry toimesta. Paikkana: Kuusankosken petanque halli. o Mukana 6 joukkuetta HBY (Helsinki), PSC (Järvenpää), RIE (Kärkölä), BIT (Helsinki), PCP (Pori), ERP (Eura). o Tulokset: o Finaalissa kohtasivat PSC (Järvenpää) ja Riemukaari (RIE, Kärkölä), jossa viimeksi mainittu osallistui EuroCup karsintaan heinäkuun lopulla. Riemukaaren joukkueessa olivat: Satu Lehtonen, Pia Anttonen, Antti Lehtonen, Mikko Soikkeli, Mikko Lehti, Jussi Lehti, Petri Seppä ja Jari Eronen Finnish Masters (YTR). Liiton järjestämä kilpailu. Paikkana Helsinki Petanque-halli, Pasila, Helsinki. o Kilpailuun osallistui 8 hallituksen valitsemaa kapteenia jotka olivat valinneet omat joukkueensa. Lisäksi kilpailuun osallistui 8 haastajajoukkuetta. o Tulokset: tulokset/ 1. Mikko Lehti RIE (Toni Ikonen, Samuli Kankkunen) 2. Thomas Foussier KAL (Marko Jakonen, Anssi Viinikainen) 3. Harri Lehtinen LOI (Juuso Siro, Antero Lehti) Petri Seppä PSC (Mikael Gripenberg, Ville Punta) EM-karsinta, +55. Järjestäjä: Loimaan Petanque ry. Paikkana Loimaan petanque-halli, Juvantie. o Tämän osakisan voittajat: Harri Näsilä, Mirva Näsilä, Helena Kuivasniemi-Lehti ja Antero Lehti Miesten MM/Naisten EM-karsinta, 1.osakisa. Järjestäjä: Turun Petanque-Seura ry. Paikkana Turun petanque-halli, Kärsämäentie 35 (Leaf Center). o Tämän osakisan voittajat ovat: o Miehet: Jukka Holopainen, Antti Lehtonen, Ari-Pekka Mäkelä ja Jarkko Pahkala. o Naiset: Kati Nieminen, Helena Kuivasniemi-Lehti, Merja Salonranta ja Päivi Lehtonen- Palmqvist EM-karsinta, +55, Järjestäjä: Turun Petanque-Seura ry. Paikkana Turun petanque-halli, Kärsämäentie 35 (Leaf Center). o Tämän osakisan voittaja: Seppo Lindman, Seija Uusitalo ja Harry Uschanov.

3 16.4. Miesten MM/Naisten EM-karsinta, 2. osakisa/välierä. Järjestäjä: Kouvolan Urheilupetanque ry. Paikkana: Kuusankosken Petanque-halli. o Miesten välierissä mukana ollut joukkue Jukka Holopainen, Antti Lehtonen, Ari-Pekka Mäkelä ja Jarkko Pahkala voittivat molemmat, eli ja olleet karsinnat. o Naisten osakisan voitti Tuula Ahonen, Anja Parviainen, Outi Raitasuo ja Anu Uusio. o Naisten Turun karsinnan voittaja (Kati Nieminen, Helena Kuivasniemi-Lehti, Merja Salonranta, Päivi Lehtonen-Palmqvist) ja Kouvolan karsinnan voittaja (Tuula Ahonen, Anja Parviainen, Outi Raitasuo, Anu Uusio) pelaavat ylimääräisen karsinnan Ylimääräinen karsinta Naiset EM ja +55 EM. Paikkana Pullerin halli (Säästöpankki Areena), Hämeenlinna. o Naisten ylimääräiseen karsintaan osallistuivat Turun (19.3.) karsinnan voittaja (Kati Nieminen, Helena Kuivasniemi-Lehti, Merja Salonranta, Päivi Lehtonen-Palmqvist) ja Kouvolan (16.4.) karsinnan voittaja (Tuula Ahonen, Anja Parviainen, Outi Raitasuo, Anu Uusio). Ensin mainittu joukkue (Nieminen & al) voitti ja edusti Suomea MM-kisoissa syyskuussa Slovakiassa. o +55 Loimaan (12.3.)osakilpailun voittaja (Harri Näsilä, Mirva Näsilä, Helena Kuivasniemi- Lehti, Antero Lehti) ja Turun (9.4.) osakilpailun voittaja (Seppo Lindman, Seija Uusitalo, Harry Uschanov) pelasivat ylimääräisen karsinnan. - Ylimääräisen karsinnan voittaja (Seppo Lindman, Seija Uusitalo, Harry Uschanov) veteraanien EM-kisoihin Monacoon. - Ylimääräisen karsinnan häviäjä (Mirva Näsilä, Harri Näsilä, Helena Kuivasniemi-Lehti, Antero Lehti) Nations Veteran tournament iin Tanskaan Seura SM. Järjestäjä: Euran Raiku ry:n petankkijaosto. Paikkana: Kauttuan koulun piha, Eura. o Ilmoittautuneet seurat: (26 kpl): BIT, EPA, ERP1, ERP2, HBY, JYV, KIS1, KIS2, KOP-A, KOP1, KUP, LIN1, LIN2, LOI1, LOI2, LOI3, MAP, NAS, ORA, PCP1, PCP2, PSC, RIE, TUR, TYR1 ja TYR2. o Tulokset löytyvät: 1. Petanque Sport Club Järvenpää (Veiko Proos, Juha-Pekka Siro, Arttu Poikolainen, Toni Ikonen, Mikael Paakkanen, Iivo Paaso, Miikka Kouvonen) 2. Riemukaari, Kärkölä (Jari Eronen, Antti Lehtonen, Petri Seppä, Pia Anttonen, Mikko Lehti, Jussi Lehti, Satu Lehtonen, Petri Lohman) 3. Loimaan Petanque 1 (Seppo Lindman, Seija Uusitalo, Arto Stenberg, Harri Lehtinen, Pirjo Kivinen, Markku Nieminen, Eero Ravantti) 4. Nassu, Nastola (Ismo Ristolainen, Jukka Holopainen, Jarkko Kallio, Rauno Kallio, Simo Linteri, Tero Nikki, Ville Sappinen, Risto Tuiskula) Sarjojen (Yleinen SM-sarja, naisten SM-sarja, veteraanien SM-sarja ja 1. divisioona) 1. kierros Järjestäjä: PSC Järvenpää ry. Paikkana Sirkuskenttä. Rantakatu 6, Järvenpää. Sarjasivut: SM-sekaduppeli Järjestäjä: Kouvolan Urheilupetanque ry. Pelipaikkana Kuusankosken petanque-hallin piha. Mukana 46 joukkuetta. Duppeli: 1. Taru Saarela (KOP) Petri Mehtonen (KVP) 2. Harri Näsilä (PCP) Mirva Näsilä (PCP) 3. Seija Vaarala (LOI) Arto Stenberg (LOI) 4. Anu Uusio (KAL) Anssi Viinikainen (HBY) Cup of Sekarit SD voitti Ninna Hätönen ja Jari Eronen SM-trippeli. Järjestäjä: Järjestäjä: Kouvolan Urheilupetanque ry. Pelipaikkana Kuusankosken petanquehallin piha. Mukana 32 joukkuetta. 1. Merike Aava/Mika Metsä-Eerola/Timo Salminen 3

4 4 2. Tiia Salo/Jyrki Salo/Arttu Poikolainen 3. Kimmo Rosnell/Raimo Vesterlund/Tiina Rosnell 4. Anu Uusio/Mikael Gripenberg/Anssi Viinikainen Cup of Sekarin ST voitti Päivi Lehtonen-Palmqvist/Henri Palmqvist/Marko Jakonen SM-kisaviikko. Järjestäjä: Liiton alainen kilpailu. Paikkana Hamina Bastion. Ohjelma: ma 7.7. (VS, ES) ti 8.7. (VD, JS) ke 9.7. (VT, JT, JD, JT) to (YS, NT) pe (YD, ND) la (YT, NS) Tulokset löytyvät Veteraani singeli (mukana 62 kilpailijaa) 1. Vesa Tuominen (UTU) 2. Mikko Neuvonen (MPC) 3. Kari Harsia (KOT) 4. Henri Palmqvist (KAL) Cup of Tsushon voitti: Pirjo Kivinen (LOI). Veteraani duppeli (mukana 88 joukkuetta) 1. Mirva Näsila, Harri Näsilä (PCP) 2. Seija Uusitalo, Seppo Lindman (LOI) 3. Henri Palmqvist, Peter Zukale (KAL) 4. Antero Lehti, Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP) Cup of Tsushon voittivat: Pentti Mehtonen, Pauli Mehtonen (KVP). Veteraani trippeli (mukana 50 joukkuetta) 1. Henri Palmqvist, Kai Aalto, Kari Harsia 2. Eero Ravantti, Marrku Nieminen, Pirjo Kivinen 3. Reijo Sintero, Timo-Pekka Eväkoski, Juha Kansonen 4. Lauri Kolehmainen, Jukka Virtanen, Daniel Duhamel Cup of Tsushon voittivat: Veikko Lavonen, Pekka Suorsa ja Seppo Järvisalo (KOK). ES (mukana 66 kilpailijaa) 1. Matti Manninen (ANJ) 2. Paavo Ranne (KVP) 3. Harry Ulvi (PKP) 4. Eero Ravantti (LOI) Cup of Tsushon voitti: Antero Mäkitalo (BOU). Yleinen singeli (mukana 85 kilpailijaa) 1. Juha-Pekka Siro (PSC) 2. Antti Pasanen (PKK) 3. Tero Nikki (NAS) 4. Petri Seppä (RIE Cup of Tsushon voitti: Mikko Lehto (KAL). Yleinen duppeli (mukana 58 joukkuetta) 1. Kimmo Keränen, Timo Puska (TUR) 2. Mikko Lehto, Pauli Piiparinen (KAL) 3. Jyrki Salo, Antti Pasanen (HBY, PKK) 4. Marko Jakonen, Juha.Pekka Siro (PSC) Cup of Tsushon voittivat: Mikko Lahti (RIE) ja Petri Lohman (RIE).

5 Yleinen trippeli (mukana 32 joukkuetta) 1. Mikael "Börje" Daniloff-Bredenholm, Juha-Pekka Siro, Veiko Proos 2. Mikael Gripenberg, Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri 3. Marko Aalto, Petri Seppä, Mikko Lehti 4. Jarkko Pahkala, Ari-Pekka Mäkelä, Kari Harsia Cup of Tsushon voittivat: Ismo Ristolainen (NAS), Ville Sappinen (NAS) ja Risto Tuiskula (NAS). Naisten singeli (mukana 34 kilpailijaa) 1. Tiia Salo (PSC) 2. Taru Saarela (KCP) 3. Mirja Laine (BIT) 4. Kirsi Aalto (PHN) Cup of Tsushon voitti: Stiina Kamppuri (HBY). Naisten duppeli (mukana 27 joukkuetta) 1. Mirva Näsilä, Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP) 2. Kati Nieminen, Merja Salonranta (PCP) 3. Anu Uusio, Anja Parviainen (KAL) 4. Tuula Ahonen, Outi Raitasuo (KAL) Cup of Tsushon voittivat: Mari Lohman ja Ninna Hätönen (PCS). Naisten trippeli (mukana 18 joukkuetta) 1. Mari Lohman, Ninna Hätönen, Tiia Salo 2. Kirsi Vesterlund, Tiina Rosnell, Maarit Flinck-Soini 3. Anu Uusio, Anja Parviainen, Outi Raitosuo 4. Stiina Kamppuri, Merike Aava, Marita Railio Cup of Tsushon voittivat: Tuula Ahonen (KAL), Päivi Lehtonen-Palmqvist (KAL) ja Kirsi Aalto (PHN). Juniori singeli (mukana 12 kilpailijaa) 1. Tiia Salo (PSC) 2. Antero Laaja (TYR) 3. Elmo Yli-Vainio (TYR) Kalle Turunen (BOU). Juniori duppeli (mukana 4 joukkuetta) 1. Jimi Lohman (KUP) ja Elmo Yli-Vainio (TYR) 2. Antero Laaja (TYR) ja Elmeri Laaja (TYR) 3. Neea Salo (KAU) ja Tiia Salo (PSC) 4. Martta Ylirönni (PCP) ja Maija Turunen (BOU). Juniori trippeli (mukana 4 joukkuetta) 1. Neea Salo (KAU), Tiia Salo (PSC) ja Elmo Yli-Vainio (TYR) 2. Martta Ylirönni (PCP), Teo Ekström (BIT) ja Jimi Lohman (KUP) 3. Elmeri Laaja (TYR), Antero Laaja (TYR) ja Aapeli Kuusela (TYR) 4. Salla Kunnari (BOU), Kalle Turunen (BOU) ja Sanni Kunnari (BOU) Sarjojen 2. kierros. Järjestäjä: Helsinki Boule. Paikkana: Urheilupuistontie, Espoo Sarjojen finaalit/karsinnat. Järjestäjä: Loimaan Petanque ry. Paikkana Loimaan keskuskoulun piha, Kalevalankatu. Sarjoihin oli ilmoittautunut seuraavasti: Yleinen SM-sarja: BIT, HBY1, HBY2, KAL, KOK, LOI, MAP, NAS, PCS1, PCS2, RIE, TUR Yleinen 1-div.: HAR, KAL, KAN, KAR, KOT, KVP1, KVP2, LIN, MPC, NAS, PCP, PKK Naisten SM-sarja: ERP, KAL, KAU, KIS, KOP, LIN, LOI1, LOI2, PCP, PHN. KIS ei saanut joukkuetta Espoon sarjakierrokselle sairaustapauksen vuoksi. Myös Järvenpään kierroksen ottelut mitätöitiin). 5

6 Veteraanien SM-sarja: ANJ, CDC, KIS1, KIS2, KOP, KVP, LOI, MAP, PCP, TUR1, TUR2, VUF Veteraanien 1-div.: ANJ, BIT, EPA, ERP, KAR1, KAR2, KAU, LIN1, LIN2, RIE, TUR, UTU Veteraanien 2-div. (A-lohko): ANJ, ERP1, KAR, KIS, KOK3, KOK4, KOK1, KUP2, KVP Veteraanien 2-div. (B-lohko): EPA, ERP2, KAL, KOK1, KOK2, KOP2, KUP1, PSC, RIE. Tulokset löytyvät: Ottelutulokset% pdf Yleinen SM-sarja 1. Riemukaari, Kärkölä (Jari Eronen, Mikko Soikkeli, Antti Lehtonen, Jussi Lehti, Mikko Lehti, Petri Seppä) 2. Helsingin Boule-yhdistys 2 (Anssi Viinikainen, Mikael Gripenberg, Mika Metsä-Eerola, Thomas Foussier, Yrjö Munukka, Matti Törrönen) 3. Loimaan Petanque (Seppo Lindman, Harri Lehtinen, Arto Stenberg) 4. Petanque Sport Club Järvenpää 2 (Veiko Proos, Marko Jakonen, Toni Ikonen, Arttu Poikolainen, Miikka Kouvonen). Naisten SM-sarja 1. Petanque Club de Pori (Helena Kuivasniemi-Lehti, Mirva Näsilä, Kati Nieminen, Merja Salonranta) 2. Loimaan Petanque 1 (Seija Uusitalo, Pirjo Kivinen, Annikki Saarinen, Sirpa Korkeamäki) 3. Kallion Kirkas, Helsinki (Tuula Ahonen, Anja Parviainen, Outi Raitasuo, Anu Uusio) 4. Loimaan Petanque 2 (Minna Jokinen, Sanna Koski, Meeri Käkelä, Seija Vaarala). Veteraanien SM-sarja 1. Voimistelu- ja Urheiluseura Femma, Helsinki (Jaakko Juoperi, Timo Hänninen, Liisa Kaskimies, Juhani Kaskimies, Keijo Salo, Pekka Hakala) 2. Petanque Club de Pori (Antero Lehti, Harri Näsilä, Matti Vihavainen, Raimo Vesterlund) 3. Kalvolan Isku 1 (Reijo Sainio, Pekka Kokkonen, Harry Uschanov, Tapio Välimaa) 4. MAP Räime, Hyvinkää/Riihimäki (Kari Korkeamäki, Jarmo Räty, Eero Lalu, Markku Hurri, Armas Hursti). Yleinen 1. divisioona 1. Nassu, Nastola (Ismo Ristolainen, Simo Linteri, Ville Sappinen, Risto Tuiskula, Jani Maaskola) 2. Mikkelin Petanque Club (Arvo Haikonen, Hannu Haajanen, Martti Korhonen, Mikko Neuvonen, Heikki Pyrhönen, Jaakko Kimari) 3. Koovee 1, Tampere (Lauri Kolehmainen, Petri Mehtonen, Pekka Mehtonen, Timo Salminen) 4. Kotka Petanque (Harri Turunen, Markku Rinne, Kai Aalto, Kari Harsia, Tommi Kiviranta). Veteraanien 1. divisioona 1. Riemukaari, Kärkölä (Mikko Lahti, Teuvo Lahti, Maarit Lahti, Pie Lahti) 2. Bitankki, Helsinki (Esko Riste, Antti Komi, Tapio Laitinen, Walter Gruber, Juhani Hakkarainen) 3. Karkkilan Urheilijat (Erkki Saarinen, Allan Degerstedt, Asko Räsänen, Taito Pietilä, Alpo Kärkäs) 4. Tyrvää Petanque, Sastamala (Jukka Salonoja, Ari Saliniemi, Keijo Höylänen, Erkki Porali, Eija-Liisa Leino). Veteraanien 2. divisioona, lohko A 1. Euran Raiku 1 (Hannu Aaltonen, Kirsti Kumlander, Kalevi Kähönen, Viljo Stenberg) 2. Koski-Petankki 1, Valkeakoski (Ossi Kekkonen, Oiva Rajala, Mikko Ahde) 3. Kouvolan Urheilupetanque 2 (Oiva Pahkala, Timo Pöntinen, Tapio Rajamäki, Kalevi Pahkala) 4. Kalvolan Isku (Matti Lehtimäki, Rauno Käpynen, Pekka Vilponen, Jari Santaluoto). Veternaanien 2. divisioona, lohko B 6

7 1. Kouvolan Urheilupetanque 1 (Vuokko Majander, Risto Ukkola, Matti Penttilä) 2. Kallion Kirkas, Helsinki (Riitta Kangas, Juhani Mäki, Mikael Tötterman, Peter Zukale, Kauko Huhtinen) 3. Koski-Petankki 2, Valkeakoski (Anneli Laitila, Hannu Saarela, Tarmo Sipilä) 4. Petanque Sport Club Järvenpää (Anni Sihvonen, Ilkka Lehto, Päivi Vainio, Jari Minerva) karsinnat liittyen European Championship Singles. Järjestäjä: Riemukaari ry. Kisat käytiin Kärkölässä. Miesten EM-singelikarsintaan oli ilmoittautunut yhteensä 18. Kärki: 1. Henri Palmqvist 2. Thomas Foussier 3. ja 4. Jukka Holopainen ja Antti Lehtonen Naisia oli ilmoittautunut 5. Finaalissa kohtasivat Tiia Salo - Päivi Lehtonen-Palmqvist Naisten karsinnoista tiensä European Championship Singles kisoihin selvitti Päivi Lehtonen- Palmqvist ja miehistä Henri Palmqvist. Kyseessä oli ensimmäiset singelin EM-kisat, jotka käytiin Finnish Ladies. Järjestävä seura: Loimaan Petanque ry. Paikkana Loimaan Petanque-halli, Juvantie. Kapteenivalinnat: Valitut kapteenit (Tiia Salo, Maarit Flink-Soini, Anu Uusio, Marita Railio) oli arvottu naisten SM-trippelin 2016 neljästä parhaasta joukkueesta (yksi/joukkue). Valintajärjestys arvottiin. Kisaan valittiin SP-L:n hallituksen toimesta myös 6 muuta joukkuetta. Tulokset löytyvät: 1. Tiia Salo, Mirva Näsilä, Pia Anttonen 2. Marita Railio, Seija Vaarala, Helena Kuivasniemi-Lehti 3. Maarit Flinck-Soini, Pirjo Kivinen, Sanna Koski 4. Eija Suominen, Jaana Alanoja, Sirkka-Liisa Vinnari SM-ammunta. Järjestäjä: Liiton järjestämä kilpailu. Paikkana: Pullerin halli (Säästöpankki- Areena), Hämeenlinna. Sarjat: miehet (27 osallistujaa), naiset (11 osallistujaa), veteraanit +55 (22 osallistujaa) ja juniorit -18 (4 osallistujaa). Tulokset löytyvät: Juniorit: 1. Tiia Salo (PSC) 2. Niklas Palmqvist (KAL) 3. Teo Ekström (BIT) 4. Elmo Yli-Vainio (TYR). Veternaanit: 1. Seppo Lindman (LOI) 2. Pertti Rinkkala (KVP) 3. Raimo Monto (LIN) 4. Vesa Ala-Kulju (KOP). Naiset: 1. Kati Nieminen (PCP) 2. Ninna Hätönen (PSC) 3. Outi Raitasuo (KAL) 4. Mirva Näsilä (PCP). Miehet 1. Seppo Lindman (LOI) 7

8 8 2. Thomas Foussier (HBY) 3. Pertti Rinkkala (KVP) 4. Marko Aalto (KAL) Finnish Veterans. Järjestäjä: Turun Petanque-Seura ry. Paikkana Turun petanque-halli, Kärsämäentie 35 (Leaf Center). o Kilpailuun osallistui kahdeksan kapteenia ja heidän valitsemat joukkuekaverit. Lisäksi kilpailuun osallistui 8 haastajajoukkuetta. o Tulokset löytyvät: 1. Kari Harsia, Antero Lehti, Jukka Virtanen 2. Timo-Pekka Eväkoski, Mikko Neuvonen, Reijo Sintero 3. Martti Ylämäki, Pertti Rinkkala, Ari Reijonen 4. Harri Näsilä, Vesa Tuominen, Juhani Hirvonen. Maaottelut ja kansainväliset arvokilpailut Lucky Stone kisa Pasilan hallilla järjestettiin Lucky Stone-kisa, jonka järjestäjinä toimivat Liitto ja Helsingin Pétanque ry. Lucky Stone tapahtuman isä Henri Palmqvistin ansiosta saatiin paikalle mm. useita kymmeniä ulkomaalaisia joukkueita seuraavista maista: Latvia, Ruotsi, Skotlanti, Mongolia, Saksa ja Viro. Tämän lisäksi suuri osa Suomen kärkipelaajista oli paikalla. Lauantaina pelattiin trippelikisa ja sunnuntaina duppelikisa. Avajaissanat lausui Olympiakomitean ja Valon pääsihteeri Teemu Japisson Eurocup alkukarsinta Pelipaikkana Luxemburg. o Kolmantena vuotena peräkkäin EuroCupissa käytiin yksi alkukarsinta ja finaali. o Karsintoihin osallistui 27 joukkuetta jaettuna kolmeen seitsemän joukkueen lohkoon ja yhteen kuuden joukkueen lohkoon. o Samassa lohkossa Suomen kanssa kisaili seuraavien maiden joukkueet: Luxemburg, Sveitsi, Norja, Latvia, Unkari ja Viro.. Suomen joukkueessa pelasivat Riemukaari ry Kärkölästä oleva joukkue: Satu Lehtonen, Pia Anttonen, Antti Lehtonen, Mikko Soikkeli, Mikko Lehti, Jussi Lehti, Petri Seppä ja Jari Eronen. o Finaaleihin Luxemburgissa ( ) siirtyi yhteensä 8 joukkuetta. Lohkossa missä Suomi pelasi meni kaksi joukkuetta (Ranska ja Luxemburg) finaaliin Nations veteran tournament Paikkana: Tanska. Hvidøvre. o Turnaukseen osallistui seuraavat maat Suomen lisäksi: Itävalta, Wales, Skotlanti, Norja, Alankomaat ja Tanska. o Voittajamaa Suomi ja Suomen joukkueet olivat myös turnauksen kaksi parasta joukkuetta. o Suomea edustivat: Kari Harsia, Mikko Lehto, Henri Palmqvist + Mirva Näsilä, Harri Näsilä, Helena Kuivasniemi-Lehti, Antero Lehti Suomi Viro maaottelu. Liiton järjestämä kilpailu. Paikkana: Helsinki Petanque-halli, Pasila, Helsinki. Tulokset löytyvät Maaottelusta Suomelle hieno voitto Suomen joukkueet: FIN M1 (MM-joukkue) (Jukka Holopainen, Jarkko Pahkala ja Ari-Pekka Mäkelä): 5 voittoa FIN M2 (SM-trippelin kakkonen) (Mikael Gripenberg, Mikko Kamppuri ja Mika Metsä-Eerola): 5 voittoa FIN M3 ((SM-trippelin kolmonen) Marko Aalto, Mikko Lehti ja Petri Seppä): 6 voittoa

9 FIN +55 (SM-trippelin paras) (Seppo Lindman, Harry Uschanov, Kari Korkeamäki ja Seija Uusitalo): 5 voittoa FIN N (EM-joukkue) (Kati Nieminen, Päivi Lehtonen-Palmqvist ja Merja Salonranta): 4 voittoa FIN J (Niklas Palmqvist, Elmo Ylivainio ja Jimi Lohman): 3 voittoa yhteensä 28 voittoa Viron joukkueet: EST M1 (Marek Kolk, Aimar Poom, Urmo Auväärt): 3 voittoa EST M2 (Kaido Kopel, Hardo Sokk, Mihkel Filipenko): 2 voittoa EST M3 (Silver Kingissepp, Aivar Sein, Priit Koppel, Tiit Kattai): 2 voittoa EST +55 (Sirje Viljaste, Ivar Viljaste, Kalju Olmre, Matti Vinni): ei voittoa EST N (Katri Aavekukk, Külli Kariste, Marju Velga): 1 voitto EST J (Birika Kerb, Anna-Liisa Kattai, Harry Lusbo, Oskar Sepp): ei voittoa yhteensä 8 voittoa. Parhaat pelaajat: mies: Petri Seppä +55: Seija Uusitalo nainen: Päivi Lehtonen-Palmqvist juniori: Jimi Lohman kahdeksannet EM-kisat, naiset, Sport Hall Hant Arena, Bratislava, Slovakia. o Suomen edustus: Kati Nieminen, Helena Kuivasniemi-Lehti, Merja Salonranta, Päivi Lehtonen-Palmqvist. o Mukana 32 joukkuetta. Suomen sijoitus jaettu 25. Tulokset: EM-kisat, +55, Monaco, Club Bouliste Monègasque-seuran hulppeilla kentillä. o Suomen edustus: Seppo Lindman, Seija Uusitalo, Harry Uschanov, Kari Korkeamäki. o Kisoihin osallistui 28 maata. Suomen sijoitus alkusarjan jälkeen kahdeksas. 16 joukkuetta jatkoon EM-kisaan, loput (12) kamppailivat Coupe des Nations-tittelistä. Loppusijoitus kisoissa 5-8. Tulokset: European Championship Singles: Men & Women. o Monenlaisista syistä johtuen alkuperäinen järjestäjä Ranskan Nimesissä ei kisaa pystynyt järjestämään. Ruotsin ja Tanskan liitot ottivat vastuun kisajärjestelyistä ja kisat pidettiin Ruotsin Halmstadissa. Mukana 28 maata. Tulokset löytyvät o Suomea edusti naisten karsinnoista tiensä singelikisaan selvittänyt Päivi Lehtonen- Palmqvist ja miehistä Henri Palmqvist MM-miehet, Antananarivo, Madagaskar o Suomen joukkuetta edusti Jukka Holopainen, Antti Lehtonen, Ari-Pekka Mäkelä, Jarkko Pahkala. o Miesten MM:n kisan voitti Madagaskarin kotijoukkue. Hopealle Benin ja kolmanneksi Belgia ja Ranska. Suomen sijoitus Nations cupissa 16. parhaan joukkoon. o Tulokset löytyvät: Tuomaritoiminta Jorma Nöjd nimettiin kunniatuomariksi, kiitoksena vuosien varrella erinomaisesti hoidetusta tuomaroinnista. Arto Brand Tampereelta on vuoden 2016 aikana huolehtinut, että liiton alaisissa kilpailuissa on tarvittava määrä tuomareita. Vuoden 2016 alkaessa kansallisia tuomareita oli 18, aluetuomareita 26. Vuonna 2016 liittohallitus hyväksyi kaksi uutta kansallista tuomaria ja kaksi aluetuomaria. Eli vuoden 2016 lopussa kansallisia tuomareita oli 20, aluetuomareita 28.

10 Kaikkiaan 10 toimi tuomarina vähintään yhtenä kilpailupäivänä, eli aktiivisten tuomareiden määrä huolestuttavasti vähenee Tiedotustoiminta ja yhteistyö Vuoden 2016 Petanqueteko annettiin Loimaan Petanque ry:n Eero Epo Ravantille muksupetankkitapahtuman järjestelystä. Suomen Petanque-Liitto on jäsenenä seuraavissa: Suomen Olympiakomitea Féderation Internationale de Pétanque et Jeu Provençal FIPJP Confédération Européenne de Pétanque CEP. Vuonna 2016 Suomen Petanquelehteä julkaistiin yksi numero sähköisenä 5.2. joka löytyy quel16.pdf Liiton vuoden 2014 alussa avattu Sporttisaitti nettisivulla julkaistaan tiedotteet ym. Sivujen tarkoituksena on tavoittaa liiton jäsenistö paremmin kuin aikaisemmin niin tiedotteiden kuin tulostenkin osalta. Tämä sivusto on Suomen Petanque-Liiton tapahtumien, tiedotteiden ja tulosten julkaisukanava. Kolumneista ja kirjoitelmista vastaavat vastuuvalmentajat ja asiantuntijat. Sporttisaitilla olevat tiedotteet on saatu Sport.fi sivustolle näkyviin RSS Really Simple Syndication)-verkkosyötemuodon kautta. Osoitteessa petanque.fi. Forum on omalla paikallaan, jäsenrekisterit entisellään, laskujen maksulomakkeet löytyvät kuten ennenkin, samoin allakan kutsut eri seurojen järjestämiin kilpailuihin, jne. Liiton lajiesite on päivitetty esite.pdf. Hallitus on aikaisemmin tehnyt päätöksen, että Petankistien Forumiin voi kirjoittaa vain rekisteröityneet henkilöt. Moderaattorit eivät enää hyväksy/päästä läpi kirjoituksia, jotka ovat kirjoitettu rekisteröimättömällä nimimerkillä/nimellä. Petanqueliitto näkyy myös sosiaalisessa mediassa, missä profiili löytyy Facebookissa Petanqueliiton Facebook-kanavaan päästäkseen ei tarvitse olla omaa tiliä kyseisessä mediassa. Pääsääntöisesti liiton sisäinen tiedotus toteutui enenevässä määrin sähköisesti internet -sivuston kautta. Vuoden aikana on osallistuttu mm. Valon järjestämiin toiminnanjohtajien aamiaisille, Näillä parin tunnin kestoisilla tapaamisilla on saatu tietoa ministeriön, Valon ja Olympiakomitean ajankohtaisista asioista. Lisäksi puolin ja toisin on vaihdettu eri liittojen kesken kuulumisia ja vahvistettu yhteistyötä. Vuoden aikana Liitto on vastannut lukuisiin kyselyihin, mm.: - kyselyyn, jolla valtioneuvosto selvittää, miten suomalaiset järjestöt pääsevät osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon ja lakien valmisteluun. Kyselyn avulla pyritään parantamaan järjestöjen osallistumista ja kuulemista poliittisessa päätöksenteossa. - kyselyyn missä liikuntajärjestöjen sukupuolten tasa-arvoa on kyselty. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa sitä, millaisia sukupuolten tasa-arvoon liittyviä tavoitteita järjestöillä on, sekä millaisin keinoin liikunnan tasa-arvoa pyritään edistämään nyt ja tulevaisuudessa. - kyselyyn missä opetus- ja kulttuuriministeri on asettanut työryhmän selvittämään, miten lasten liikunnan harrastamisen kohonneita kustannuksia voidaan alentaa. Liikuntaharrastamisen ja

11 kilpaurheilun kustannukset liikunta- ja urheiluseuroissa ovat keskimäärin nousseet. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomessa perheiden varakkuuden yhteys lasten liikunta-aktiivisuuteen on voimakas. - Valo ja Olympiakomitea yhdessä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:n kanssa toteuttavat vuoden 2017 valtakunnallista selvitystä urheilun olosuhteista. Hankkeen tavoitteena on tuottaa laajaalaisesti arviointitietoa eri urheilulajien olosuhdetilanteesta sekä keskeisistä lähivuosien kehittämistarpeista ja siten edesauttaa eri toimijatahojen olosuhdetyön strategista kehittämistä. Hanketta tehdään yhteistyössä Opetus- ja kulttuurikulttuuriministeriön kanssa. Yksi tärkeä osa selvityskokonaisuutta oli Valon ja OK:n valtakunnallisille jäsen- ja kumppanijärjestöille suunnattu olosuhdekysely Valmennustoiminta Jyrki Salo toimi liiton junioripelaajien valmentajana alkuvuoden Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:n liittohallitus

TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2015

TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2015 TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2015 Toimintakertomus 2015 1. Hallinto ja talous Vuosi 2015 oli liiton 33. toimintavuosi. Vuonna 2015 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 45 (vuonna 2014:

Lisätiedot

Petanque-SM :51

Petanque-SM :51 Yleisiin sarjoihin ilmoittautuneet: Yleinen singeli 1. Hyvärinen Mikko (BOU) 2. Syrén Mika (BOU) 3. Koski Ari (BOU) 4. Salo Pentti (BOU) 5. Heikkinen Katja (BOU) 6. Turunen Pekka (BOU) 7. Kunnari Timo

Lisätiedot

JÄSENSARJA Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Miska Nieminen 4. Marko Aalto 5. Kati Nieminen 6. Arttu Poikolainen

JÄSENSARJA Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Miska Nieminen 4. Marko Aalto 5. Kati Nieminen 6. Arttu Poikolainen 15.4.2019 Trippeli 22.9.20187 (12 joukkuetta) Sekatrippeli 21.10.2018 (15 joukkuetta) 1. Thomas Foussier, Mikko Lehti, Peter Zukale 1. Merja Salonranta, Jouni Heinonen, Kimmo Keränen 2. Aku Korhonen, Miikka

Lisätiedot

JÄSENSARJA ( 72 pelaajaa) 1. Iivo Paaso 2. Thomas Foussier 3. Marko Aalto 4. Henri Palmqvist 5. Pauli Piiparinen 6.

JÄSENSARJA ( 72 pelaajaa) 1. Iivo Paaso 2. Thomas Foussier 3. Marko Aalto 4. Henri Palmqvist 5. Pauli Piiparinen 6. 26.4.2017 JÄSENSARJA 2016-2017 ( 72 pelaajaa) 1. Iivo Paaso 2. Thomas Foussier 4. Henri Palmqvist 6. Mikko Lehto Sekatrippeli 22.10.2016 (16 joukkuetta) Singeli 20.11.2016 (19 pelaajaa) 1. Kati Nieminen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2017

TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2017 TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2017 Toimintakertomus 2017 1. Hallinto ja talous Vuosi 2017 oli liiton 35. toimintavuosi. Vuonna 2017 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 49 (vuonna 2016:

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2017

Yleinen SM-sarja 2017 Yleinen SM-sarja 2017 BIT HBY1 HBY2 KAL LOI MAP MPC NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 RIE Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström, Teo Ekström Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Thomas

Lisätiedot

JÄSENSARJA (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 4. Pauli Piiparinen 5. Jyrki Salo 6.

JÄSENSARJA (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 4. Pauli Piiparinen 5. Jyrki Salo 6. 27.4.2016 JÄSENSARJA 2015-2016 (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 5. Jyrki Salo 6. Henri Palmqvist Sekatrippeli 10.10.2015 (11 joukkuetta) Duppeli 7.11.2015 (12 joukkuetta) 1.

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2017

Yleinen SM-sarja 2017 Yleinen SM-sarja 2017 BIT HBY1 HBY2 KAL LOI MAP MPC NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 RIE Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström, Teo Ekström Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Thomas

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2017

Yleinen SM-sarja 2017 Yleinen SM-sarja 2017 BIT HBY1 HBY2 KAL LOI MAP MPC NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 RIE Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Thomas Foussier,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) 2014

TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) 2014 TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) 2014 Toimintakertomus 2014 1. Hallinto ja talous Vuosi 2014 oli liiton 32. toimintavuosi. Vuonna 2014 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 47. Lisenssin lunastaneita

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2011:

Yleinen SM-sarja 2011: Yleinen SM-sarja 2011: HBY1 HBY2 KAL1 KAL2 KVP LOI MPC NAS PSC1 PSC2 RIE TUR Mika Metsä-Eerola, Jukka Tikkanen, Ville Punta Mikael Gripenberg, Mikko Kamppuri, Marko Jakonen, Anssi Viinikainen Henri Palmqvist,

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2012:

Yleinen SM-sarja 2012: Yleinen SM-sarja 2012: HBY1 (Marko Jakonen, Jari Lukkarila, Miikka Kouvonen, Mikko Soikkeli, Sami Lukka) HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2018:

Yleinen SM-sarja 2018: Yleinen SM-sarja 2018: HBY1 (Ville Punta, Henri Palmqvist, Jyrki Salo, Elmo Yli-Vainio, Thomas Foussier, Juuso Vartiainen) HBY2 (Mikko Kamppuri, Antti Pasanen, Mika Metsä-Eerola, Niklas Palmqvist, Anssi

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2012:

Yleinen SM-sarja 2012: Yleinen SM-sarja 2012: HBY1 (Marko Jakonen, Jari Lukkarila, Miikka Kouvonen, Mikko Soikkeli, Sami Lukka) HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2013

Yleinen SM-sarja 2013 Yleinen SM-sarja 2013 HBY1 (Mika Metsä-Eerola, Ville Punta, Jari Lukkarila, Thanakorn Singthong, Jukka Tikkanen) HBY2 (Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Yrjö Munukka, Miikka Kouvonen, Mikael Gripenberg,

Lisätiedot

YLEINEN SM-SARJA 2016

YLEINEN SM-SARJA 2016 YLEINEN SM-SARJA 2016 HBY1 HBY2 KOK LOI PSC1 PSC2 TUR Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström Mikko Kamppuri, Ville Punta, Jyrki Salo, Ville Järvi, Thanakorn Singthong Anssi

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2013

Yleinen SM-sarja 2013 Yleinen SM-sarja 2013 HBY1 (Mika Metsä-Eerola, Ville Punta, Jari Lukkarila, Thanakorn Singthong) HBY2 (Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Yrjö Munukka, Miikka Kouvonen, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri Palmqvist,

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2019:

Yleinen SM-sarja 2019: Yleinen SM-sarja 2019: 1. (3.) Loimaan Petanque (Seppo Lindman, Jyrki Salo, Antti Pasanen, Arto Stenberg) 2. (1.) Riemukaari, Kärkölä (Petri Seppä, Mikko Lehti, Mikko Soikkeli, Thomas Foussier, Pia Anttonen)

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2012:

Yleinen SM-sarja 2012: Yleinen SM-sarja 2012: HBY1 (Marko Jakonen, Jari Lukkarila, Miikka Kouvonen, Mikko Soikkeli, Sami Lukka) HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2011:

Yleinen SM-sarja 2011: Yleinen SM-sarja 2011: HBY1 HBY2 KAL1 KAL2 KVP LOI MPC NAS PSC1 PSC2 RIE TUR Mika Metsä-Eerola, Jukka Tikkanen, Ville Punta, Jari Lukkarila Mikael Gripenberg, Mikko Kamppuri, Marko Jakonen, Anssi Viinikainen,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 TOIMINTAKERTOMUS 1(9) 2013 Toimintakertomus 2013 1. Hallinto ja talous Vuosi 2013 oli liiton 31. toimintavuosi. Vuonna 2013 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 52. Lisenssin lunastaneita

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2010

Yleinen SM-sarja 2010 Yleinen SM-sarja 2010 HBY1 HBY2 PSC1 KAL KVP LOI MPC MYN NAS PCP PSC2 RIE Yrjö Munukka, Mehmet Güsel, Matti Kaseva, Arja Niiranen Mikael Gripenberg, Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Jari Lukkarila Samuli

Lisätiedot

SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014

SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014 SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014 Runkosarjat la 17.5. Järvenpää la 7.6. Inkeroinen Sirkuskenttä, Rantak. 6 Jäähallin kenttä, Kiekkokuja 2 Yleinen SM-sarja 6 kierrosta 5 kierrosta Yleinen 1.divisioona

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 TOIMINTAKERTOMUS 1(8) Toimintakertomus 1. Hallinto ja talous Vuosi oli liiton 30. toimintavuosi. Vuonna Suomen Pétanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 52. Lisenssin lunastaneita pelaajia

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti 2015

Suomen Pétanque-lehti 2015 Suomen Pétanque-lehti 2015 Katsaus petankkivuoteen 2014 2 Liiton toimihenkilöt 2015 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta, kansainvälinen toiminta:

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2019:

Yleinen SM-sarja 2019: Yleinen SM-sarja 2019: HBY1 HBY2 KOT KUP LOI NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 TUR TYR Kimmo Rantanen, Ville Punta, Tero Haapanen, Kenshi Kobe, Niklas Palmqvist, Elmo Ylivainio Kimmo Keränen, Henri Palmqvist, Miska

Lisätiedot

SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014

SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014 SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014 Runkosarjat la 17.5. Järvenpää la 7.6. Anjalankoski Sirkuskenttä, Rantak, 6 Yleinen SM-sarja 6 kierrosta 5 kierrosta Yleinen 1.divisioona 6 kierrosta 5 kierrosta Naisten

Lisätiedot

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen 1 (5) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 7/2017 AIKA Sunnuntai 26.11.2017 PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, 14500 Iittala PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen,

Lisätiedot

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen. Jari Eronen avasi kokouksen klo. 13.07.

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen. Jari Eronen avasi kokouksen klo. 13.07. 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 4/2015 AIKA Sunnuntai 26.4.2015 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Hällä, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen,

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2010

Yleinen SM-sarja 2010 Yleinen SM-sarja 2010 Joukkue Pelaajat HBY1 HBY2 PSC1 KAL KVP LOI MPC MYN NAS PCP PSC2 RIE Yrjö Munukka, Mehmet Güsel, Matti Kaseva, Arja Niiranen, Jukka Tikkanen Mikael Gripenberg, Anssi Viinikainen,

Lisätiedot

Yleinen SM-sarja 2012:

Yleinen SM-sarja 2012: Yleinen SM-sarja 2012: 1. HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) 2. RIE (Mikko Lehti, Jussi Lehti, Petri Seppä, Markus Sohlman) 3. LOI (Mika Metsä-Eerola,

Lisätiedot

la 12.4. klo 10.00 Veteraanien (+55) EM-karsinta 2.osakisa Järjestäjä: Linnan Petanquistit ry, Hämeenlinna.

la 12.4. klo 10.00 Veteraanien (+55) EM-karsinta 2.osakisa Järjestäjä: Linnan Petanquistit ry, Hämeenlinna. 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 3/2014 AIKA Sunnuntai 18. toukokuuta 2014 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Popino, Raatihuoneenkatu 11, Hämeenlinna Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen,

Lisätiedot

KUTSUTUT Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi

KUTSUTUT Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi 1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 AIKA PAIKKA la 4.5.2013 klo 14.30 alkaen Tawastia Bank, Raatihuoneen katu 10, Hämeenlinna KUTSUTUT Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen,

Lisätiedot

su 23.3. Miesten/Naisten SM-kisojen ammuntakarsinta 1. Järjestäjä: Kallion Kirkas ry, Helsinki Tuomareina Arto Brand ja Jari Nieminen.

su 23.3. Miesten/Naisten SM-kisojen ammuntakarsinta 1. Järjestäjä: Kallion Kirkas ry, Helsinki Tuomareina Arto Brand ja Jari Nieminen. 1 (5) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 2/2014 AIKA Sunnuntai 2.3.2014 klo 13.15 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Salud, Tuomiokirkonkatu 19, Tampere Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola,

Lisätiedot

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Jari Eronen avasi kokouksen klo

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Jari Eronen avasi kokouksen klo 1 (7) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 AIKA PAIKKA Sunnuntai 27.11.2016 klo 9.30 alkaen Petanquehalli, Asemakuja 2, 14500 Iittala PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,

Lisätiedot

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Pekka Stark, Marko Taipalvesi

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Pekka Stark, Marko Taipalvesi 1 (7) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 4/2017 AIKA Sunnuntai 10.9.2017 klo 10.05-12.00 + 13.40-14.56 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Viro, Tallinna, Hotel Conference Spa & M/S Tallink Megastar Arto

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 TOIMINTAKERTOMUS 1(6) Toimintakertomus 1. Hallinto ja talous Vuosi oli liiton 27. toimintavuosi. Vuonna Suomen Pétanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 52. Lisenssin lunastaneita pelaajia

Lisätiedot

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. Mikko Siren - Mikko Lahti Timo-Pekka Eväkoski - Mikko Neuvonen Tarmo Sipilä - Paula Kiiveri Matti Lehtimäki - Jarmo Elo Kari

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 TOIMINTAKERTOMUS 1(8) Toimintakertomus 1. Hallinto ja talous Vuosi oli liiton 26. toimintavuosi. Vuonna Suomen Pétanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 48. Lisenssin lunastaneita pelaajia

Lisätiedot

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen. Jari Eronen avasi kokouksen klo.13.00.

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen. Jari Eronen avasi kokouksen klo.13.00. 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 1/2015 AIKA Sunnuntai 1.2.2015 klo 13.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Martina, Hämeenkatu 2 4, Hyvinkää Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola,

Lisätiedot

Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Helsinki (Lauttasaari)

Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Helsinki (Lauttasaari) 1 (9) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA Sunnuntai 25.9.2016 PAIKKA LÄSNÄ Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 3/2015 AIKA Sunnuntai 29.3.2015 klo 11.30 12.30 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto

Lisätiedot

Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari)

Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 2/2015 AIKA Sunnuntai 1.3.2015 klo 12.00 PAIKKA Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti Laaja tuloskatsaus!

Suomen Pétanque-lehti Laaja tuloskatsaus! Suomen Pétanque-lehti 2016 Laaja tuloskatsaus! 2 Liiton toimihenkilöt 2016 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta, kansainvälinen toiminta: Eva Fredriksson,

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 6/2014 AIKA Sunnuntai 14.12.2014 klo 13.00 PAIKKA Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki PAIKALLA Arto Brand,

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (7) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 AIKA su 24.3.2013 klo 11.30 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto

Lisätiedot

Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi

Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi 1 (10) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 5/2013 AIKA PAIKKA LÄSNÄ ESTE Sunnuntai 1.9.2013 klo 13.00 alkaen Radisson Blu Marina Palace, Linnankatu 32, Turku Arto Brand, Eva Fredriksson,

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti 2014

Suomen Pétanque-lehti 2014 Suomen Pétanque-lehti 2014 2 Liiton toimihenkilöt 2014 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Nieminen, Espoo Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta:

Lisätiedot

Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari)

Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) 1 (5) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 7/2015 AIKA Sunnuntai 25.10.2015 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,

Lisätiedot

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Pekka Stark, Marko Taipalvesi

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Pekka Stark, Marko Taipalvesi 1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 2/2018 AIKA Sunnuntai 25.2.2018 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Helsinki Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen,

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017 klo Valtakirjojen tarkistus alkaen klo PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, Iittala

Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017 klo Valtakirjojen tarkistus alkaen klo PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, Iittala SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017 klo 12.00. Valtakirjojen tarkistus alkaen klo 11.45 PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, Iittala Ennen

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA su 10.2.2013 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto Brand,

Lisätiedot

Petanquen Suomenmestaruusmitalistit kautta aikojen

Petanquen Suomenmestaruusmitalistit kautta aikojen Petanquen Suomenmestaruusmitalistit kautta aikojen Miehet - Naiset - Juniorit - Nuoremmat juniorit - Veteraanit - Vanhemmat veteraanit - Seurat Vuosi, sarja, laji, kilpailupaikkakunta, pelaaja-/joukkuemäärä

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/ (5) Liiton puheenjohtajan Marko Aallon ollessa estyneenä Kalevi Lehtinen avasi kokouksen klo:

Pöytäkirja 2/ (5) Liiton puheenjohtajan Marko Aallon ollessa estyneenä Kalevi Lehtinen avasi kokouksen klo: 1 (5) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS AIKA Lauantai 21.11.2009 klo 13.00 PAIKKA Helsinki Petanquen halli Pasilassa, os. Tallikatu 99 1 Kokouksen avaus Liiton puheenjohtajan Marko Aallon

Lisätiedot

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Jari Eronen avasi kokouksen klo. 12.05.

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Jari Eronen avasi kokouksen klo. 12.05. 1 (7) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA Sunnuntai 7.2.2016 klo 12.00 PAIKKA Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen,

Lisätiedot

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen 1 (8) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 5/2016 AIKA Sunnuntai 3.7.2016 PAIKKA Hamina Bastion PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Pekka

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/ 2010 1 (6)

Pöytäkirja 2/ 2010 1 (6) 1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS AIKA Lauantai 20.11.2010 klo 13.00. Valtakirjojen tarkistus alkoi klo 12.30. PAIKKA Hämeenlinna, Pullerin palloiluhalli, Hämeen Härkätie 17 1 Kokouksen

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (8) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 1/2014 AIKA Sunnuntai 9.2.2014 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto Brand,

Lisätiedot

Kellariravintola Hällä, Kalterikabinetti, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna

Kellariravintola Hällä, Kalterikabinetti, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna 1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2012 AIKA Su 23.9.2012 klo 13.30 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Kellariravintola Hällä, Kalterikabinetti, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna Arto Brand, Jari

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti 2018

Suomen Pétanque-lehti 2018 Suomen Pétanque-lehti 2018 2 Liiton toimihenkilöt 2018 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja, kilpailutoiminta: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta, ADT-vastuuhenkilö,

Lisätiedot

Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2019 Pelimuotona on trippeli. Trippelijoukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2015 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

SM-KISAT 2010: YLEINEN SINGELI CIRKEL-POULE 1 CIRKEL-POULE 2 CIRKEL-POULE krs Voitt. Häv. V H H V Jat. Put. 1. krs Voitt. Häv. V H H V Jat. Put.

SM-KISAT 2010: YLEINEN SINGELI CIRKEL-POULE 1 CIRKEL-POULE 2 CIRKEL-POULE krs Voitt. Häv. V H H V Jat. Put. 1. krs Voitt. Häv. V H H V Jat. Put. SM-KIST 2010: YLEINEN SINGELI IRKEL-POULE 1 R/ Ville Punta (MYN) Rauno Kallio (NS) Jari Peltosola (KL) Teuvo Pajuoja (LIN) IRKEL-POULE 2 K1 Helmer Karp (OR) Mikko Mäkinen (IT) Marko Jakonen (PS) Mika Metsä-Eerola

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti 2013

Suomen Pétanque-lehti 2013 Suomen Pétanque-lehti 2013 2 Liiton toimihenkilöt 2013 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja, taloudenhoitaja: Jari Nieminen, Espoo Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 29. marraskuuta 2015 klo 12.00. Valtakirjojen tarkistus alkaen klo 11.30 PAIKKA Kooveen toimisto, Sarvijaakonkatu 32,

Lisätiedot

Sarjatiedote 2014 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2014 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2014 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti 2012

Suomen Pétanque-lehti 2012 Suomen Pétanque-lehti 2012 2 Liiton toimihenkilöt 2012 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Nieminen, Espoo Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta:

Lisätiedot

PAIKKA Hämeenlinnassa, Ravintola Hällä, Selli-kabinetti, Raatihuoneenkatu 3

PAIKKA Hämeenlinnassa, Ravintola Hällä, Selli-kabinetti, Raatihuoneenkatu 3 1 (7) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 4/2016 AIKA Sunnuntai 24.4.2016 PAIKKA Hämeenlinnassa, Ravintola Hällä, Selli-kabinetti, Raatihuoneenkatu 3 KUTSUTU Arto Brand, Jari Eronen, Eva

Lisätiedot

Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2013 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2015

SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2015 SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2015 Runkosarjat la 6.6. klo 10 Järvenpää la 8.8. klo 10 Helsinki Sirkuskenttä, Rantak. 6 Pohjoinen Hesperiankatu 22 (puisto) Yleinen SM-sarja 6 kierrosta 5 kierrosta Yleinen

Lisätiedot

SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 8/2015. Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari)

SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 8/2015. Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) 1 (9) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 8/2015 AIKA Sunnuntai 13.12.2015 klo 13.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) Jari Eronen, Eva

Lisätiedot

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Suomen Pétanque-lehti 2017

Suomen Pétanque-lehti 2017 Suomen Pétanque-lehti 2017 2 Liiton toimihenkilöt 2017 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta: Mika Metsä-Eerola,

Lisätiedot

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki 1 (9) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 AIKA Sunnuntai 20.3.2016 klo 10.00 PAIKKA Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki PAIKALLA

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 1 (8) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA su 13.1.2013 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen

Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen 1 (8) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 2/2017 AIKA Sunnuntai 19.2.2017 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Lauttasaari, Helsinki Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

KUTSUTUT Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jarkko Pahkala, Pekka Stark, Marko Taipalvesi

KUTSUTUT Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jarkko Pahkala, Pekka Stark, Marko Taipalvesi 1 (8) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Sunnuntai 4.2.2018 PAIKKA Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Helsinki KUTSUTUT Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen,

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Lisäksi paikalla oli, ilman äänioikeutta Arto Brand ja Jari Nieminen.

Lisäksi paikalla oli, ilman äänioikeutta Arto Brand ja Jari Nieminen. SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS Pöytäkirja 2013 1 (6) AIKA Sunnuntaina 24. marraskuuta 2013 klo 13.00. Valtakirjojen tarkistus alkaen klo 12.30 PAIKKA Scandic Järvenpää, Asema-aukio,

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Marko Taipalvesi

PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Marko Taipalvesi 1 (8) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA Sunnuntai 26.3.2017 PAIKKA Kooveen toimisto, Sarvijaakonkatu 32, Tampere PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen,

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57 Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 0 4 2 4 11 9 28 0 3 3 21 0 0 0 3 0 0 120 2 Eteläinen-Suomi 11 4 20 2

Lisätiedot