Toimintakertomus 2013
|
|
- Susanna Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 1(9) 2013 Toimintakertomus Hallinto ja talous Vuosi 2013 oli liiton 31. toimintavuosi. Vuonna 2013 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 52. Lisenssin lunastaneita pelaajia oli yhteensä 532 aikuislisenssejä ja junnulisenssejä 25. Määrä on hiukan kasvanut aikuislisenssien osalta vuodesta 2012, jolloin luku oli 514 kun junnulisenssejä oli 29. Liiton hallinto Liiton puheenjohtajana vuonna 2013 toimi Jari Nieminen Espoosta. Liittohallituksen muut jäsenet olivat Arto Brand Tampereelta, Eva Fredriksson Espoosta, Juhani Hirvonen Eurasta, Mika Metsä-Eerola Turusta, Jyrki Salo Karkkilasta, Marko Taipalvesi Karkkilasta sekä varajäsenet Kalevi Lehtinen Hämeenlinnasta ja Pekka Stark Helsingistä. Liittohallitus kokoontui vuoden 2013 aikana 8 kertaa. Suomen Pétanque-Liitto r.y.:n kevätliittokokous pidettiin Helsinki Petankki hallissa Pasilassa. Läsnä oli 11 seuraa, joilla oli yhteensä 27 ääntä. Liiton syysliittokokous pidettiin Scandic Järvenpää, Asema-aukio, Järvenpää. Syysliittokokouksessa oli paikalla 14 seuraa, joilla on yhteensä 40 ääntä. Liittohallitukseen valittiin vuodeksi 2014 ja 2015: - Arto Brand, Tampere - Jari Eronen, Järvelä - Mika Metsä-Eerola, Turku Liittohallituksen varajäseniksi valittiin yksimielisesti vuodeksi 2014: - Kalevi Lehtinen, Hämeenlinna - Pekka Stark, Helsinki Vanhasta liittohallituksesta jatkavat vuonna 2014: - Eva Fredriksson, Espoo - Jyrki Salo, Karkkila - Marko Taipalvesi, Karkkila Vuonna 2012 valittiin, vuosille 2013 ja 2014 liittohallituksen puheenjohtajaksi Jari Nieminen (EPA, Espoo). Puheenjohtajan toimikausi on 2-vuotinen. Talous Liiton taloudenhoitajana toimi Jari Nieminen ja loppuvuodesta Pirjo Korhonen. Taloushallintopalvelut hoiti Rantalainen Oy. Liiton tilintarkastajana ja varatilintarkastajana vuonna 2013 toimivat Suomen Tilintarkastusverkko Oy (yhteyshenkilönä Mervi Kaplas). SP-L ry:n tulos vuonna 2013 on ,09 euroa alijäämäinen. Suomen Pètanque-Liitto SP-L r.y. Tallikatu Helsinki
2 Aluetoiminta Liiton aluetoimintaa hoitavat alueet itse mm. järjestämällä 2. divisioonan omilla alueillaan. Alueita ovat Etelä, Länsi, Häme, Kymi-Saimaa sekä Pohjoinen. 2. Kilpailutoiminta Kansalliset kilpailut Suomen cup karsinta + finaali (YDT) käytiin Hämeenlinnassa, Säästöpankki Areenassa (Pullerin hallissa). Mukana 4 joukkuetta. 1. Petanque Sport Club Järvenpää (Samuli Kankkunen, Iivo Paaso, Arttu Poikolainen, Mari Lohman, Juha-Pekka Siro, Veiko Proos, Mira Kyllönen, Mikael Paakkanen) 2. Loimaan Petanque (Arto Stenberg, Michel Simon-Bellamy, Heikki Haapanen, Seija Uusitalo, Markku Nieminen, Seppo Lindman) Riemukaari, Kärkölä (Mikko Lehti, Simo Linteri, Mikko Soikkeli, Katja Lehti, Jari Eronen, Jussi Lehti) Bitankki, Helsinki (Marja Mattila, Ilkka Konola, Rauli Rämö, Mirja Laine, Vesa Ekström, Mikko Mäkinen) Synttäritrippeli, ranking-kilpailu käytiin Säästöpankki Areenassa (Pullerin hallissa). Järjestävä seura: Linnan Petanquistit. Mukana 15 joukkuetta. 1. Michel Simon-Bellamy (LOI), Marko Jakonen (LOI), Arto Stenberg (LOI) 2. Lauri Kolehmainen (KVP), Timo Salminen (KVP), Harri Lehtinen (KVP) 3. Mika Metsä-Eerola (HBY), Mikko Kamppuri (HBY), Mikael Gripenberg (HBY) 4. Kirsi Aalto (PSC), Marko Aalto (KAL), Harry Uschanov (KIS) 9.2. Finnish Masters (YTR). Liiton järjestämä kilpailu, joka käytiin Pasilan hallilla, Helsinki. Mukana 16 joukkuetta. o Tulokset 1. Arto Stenberg, Michel Simon-Bellamy, Jari Eronen 2. Marko Jakonen, Olli Sinnemaa, Miikka Kouvonen Seppo Lindman, Juha-Pekka Siro, Mikko Lehto Anssi Viinikainen, Arttu Poikolainen, Jari Lukkarila klo Naisten duppeli (NDR) ja veteraanien trippeli (VTR), ranking-kilpailu. käytiin Pasilan hallilla, Helsinki. Järjestävä seura: Kallion Kirkas. Mukana 10 joukkuetta. 1. Antero Lehti (PCP), Harri Näsilä (PCP), Jari Nieminen (CDC) 2. Jaakko Juoperi (VUF), Matti Koskue (VUF), Eero Äijänaho (VUF) 3. Sirpa Korkeamäki (MAP), Kari Korkeamäki (MAP), Heikki Pirtinaho (MAP) 4. Tuomas Huikku (PSI), Reijo Taka-Eilola (KVP), Pertti Rinkkala (KVP) klo Miesten EM/PM- ja Naisten MM/PM-karsinta 1.osakilpailu (YNTR). Liiton järjestämä kilpailu. Pelipaikkana Pasilan halli, Helsinki. Mukana 12 joukkuetta. Miesten EM/PM -karsinta 1/2, Helsinki. Mukana 12 joukkuetta. 1. Mikael Paakkanen (PSC), Juha-Pekka Siro (PSC), Arttu Poikolainen (PSC), Samuli Kankkunen (PSC) 2. Tuukka Ylönen (CDC), Iivo Paaso (PSC), Olli Sinnemaa (CDC), Mikko Lehti (RIE) 3. Seppo Lindman (LOI), Arto Stenberg (LOI), Michel Simon-Bellamy (LOI), Marko Jakonen (LOI) 4. Jari Eronen (RIE), Jussi Lehti (RIE), Marko Aalto (KAL), Harry Uschanov (KIS) Naisten MM/PM -karsinta 1/2, Mukana 8 joukkuetta.
3 1. Tuula Ahonen (KAL), Stiina Kamppuri (KAL), Riitta Kangas (KAL), Anja Parviainen (KAL) 2. Pirjo Kivinen (LOI), Seija Uusitalo (LOI), Annikki Saarinen (KAL) 3. Mirja Laine (BIT), Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP), Sirkka Laine (KOP) 4. Mirva Näsilä (PCP), Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP), Kati Nieminen (PCP), Merja Salonranta (PCP) klo Veteraanien trippeli (VTR). Järjestävä seura: Turun Pétanque-Seura. Pelipaikkana Leaf Center, Turku. Mukana 11 joukkuetta seuroista: UTU, LIN, MAP, ERP, KOP, KIS, LOI, TUR. 1. Seppo Lindman, Jari Santaluoto, Seija Uusitalo 2. Christer Abrahamsson, Tapani Kalmi, Eero Pajala 3. Viljo Stenberg, Pekka Suominen, Kalevi Tuominiemi 4. Lassi Mäki, Heikki Rajaniemi, Jukka Virtanen Miesten EM/PM- ja Naisten MM/PM-karsinta 2.osakilpailu (YNTR). Järjestävä seura: Turun Pétanque-Seura. Pelipaikkana Leaf Center, Turku. Mukana 11 joukkuetta. o Karsintojen tulokset: Miesten EM/PM -karsinta 2/2, , Turun Pétanque-Seura (11 joukkuetta) 1. Mikael Paakkanen (PSC), Juha-Pekka Siro (PSC), Arttu Poikolainen (PSC), Samuli Kankkunen (PSC) 2. Harri Lehtinen (KVP), Timo Salminen (KVP), Petri Mehtonen (KVP), Lauri Kolehmainen (KVP) 3. Seppo Lindman (LOI), Arto Stenberg (LOI), Michel Simon-Bellamy (LOI), Marko Jakonen (LOI) 4. Harri Näsilä (PCP), Antero Lehti (PCP), Jouni Heinonen (PCP), Ilkka Railio (KAL) Mikael Paakkanen (PSC), Juha-Pekka Siro (PSC), Arttu Poikolainen (PSC), Samuli Kankkunen (PSC) EM-kisoihin Roomaan, Italiaan ja PM-kisoihin Åstrupiin, Tanskaan Kummankin osakilpailun yhteenlaskettujen sijalukupisteiden (3+3) perusteella myös Seppo Lindman (LOI), Arto Stenberg (LOI), Michel Simon-Bellamy (LOI), Marko Jakonen (LOI) PM-kisoihin Åstrupiin, Tanskaan Naisten MM/PM -karsinta 2/2, , Turun Pétanque-Seura (8 joukkuetta) 1. Mirja Laine (BIT), Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP), Sirkka Laine (KOP) 2. Kirsi Kuusijärvi (PHN), Tiina Rosnell (LOI), Seija Vaarala (PHN), Maarit Flink-Soini (PHN) 3. Mirva Näsilä (PCP), Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP), Kati Nieminen (PCP), Merja Salonranta (PCP) 4. Tuula Ahonen (KAL), Stiina Kamppuri (KAL), Riitta Kangas (KAL), Anja Parviainen (KAL). Osakilpailun voittajat (Mirja Laine (BIT), Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP), Sirkka Laine (KOP), sekä Tuula Ahonen (KAL), Stiina Kamppuri (KAL), Riitta Kangas (KAL), Anja Parviainen (KAL) molemmat PM-kisoihin Åstrupiin, Tanskaan Osakilpailujen voittajien kesken pelattiin ylimääräinen karsinta 4.5. Hämeenlinnassa, jonka voittaja lähti MM-kisoihin Monastiv iin, Tunisiaan klo alkaen Ylimääräinen MM -karsinta, naiset. Järjestävä seura: Linnan Petanquistit. Pelipaikkana Pullerin halli, Hämeenlinna. o Joukkueet: - Tuula Ahonen (KAL), Stiina Kamppuri (KAL), Riitta Kangas (KAL), Anja Parviainen (KAL) ( ) - Mirja Laine (BIT), Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP), Sirkka Laine (KOP) ( ). Tämä joukkue edusti Suomea MM-kisoissa
4 5.5. Ranking-kilpailu Tampere-turnaus (YTR). Järjestävä seura: Tampereen Petanque TPQ. Pelipaikkana Tampereen Hämeenpuisto. Mukana 20 joukkuetta. 1. Arto Stenberg (LOI), Seppo Lindman (LOI), Lauri Kolehmainen (KVP) 2. Ilkka Konola (BIT), Mikko Mäkinen (BIT), Vesa Ekström (BIT) 3. Mika Metsä-Eerola (HBY), Kari Randell (TUR), Tapio Salomäki (TPQ) 4. Pertti Rinkkala (KVP), Martti Ylämäki (KVP), Arto Brand (KVP) o klo Sarjojen 1. pelikierros (YNVT). Järjestävä seura Helsingin Boule-yhdistys ry HBY. PelipaikkanaTaivallahden kenttä, Helsinki. o Tulokset löytyvät Veteraanien PM-karsinta. Järjestäjänä Karkkilan Urheilijat ry / Petankkijaosto. Mukana 16 joukkuetta Lehto Mikko (KAL), Piiparinen Pauli (KAL), Palmqvist Henri (KAL) Lehti Antero (PCP), Kuivasniemi-Lehti Helena (PCP), Näsilä Harri (PCP), Näsilä Mirva (PCP) Manninen Matti (ANJ), Nenonen Esko (ANJ), Aalto Kai (ANJ) Heino Riitta (UTU), Tuominen Vesa (UTU), Hirvonen Juhani (UTU), Suominen Pekka (ERP) 8.6. Hurstin heitot, ranking-kilpailu (ulkona) YTR. Järjestävä seura MAP-Räime Hyvinkää. Mukana 11 joukkuetta. 1. Seppo Lindman (LOI), Marko Jakonen (LOI), Mikael Paakkanen (PSC) 2. Jyrki Salo (KAU), Arto Stenberg (LOI), Marko Taipalvesi (KAU) 3. Mika Metsä-Eerola (HBY, Ville Punta (HBY), Jukka Tikkanen (HBY) 4. Heikki Pirtinaho (MAP), Eero Lalu (MAP), Eija Suominen (LIN) SM-kisaviikko (YNVJSDTAR) (sis. SM-Sekaduppelin) Euran Raiku ry., Eura, Pitkäjärven urheilukeskus. Tuloksia: Yleinen SM-singeli, , Euran Raiku, Kokemäki (52 pelaajaa) 1. Arttu Poikolainen (PSC) 2. Marko Aalto (KAL) 3. Iivo Paaso (PSC) 4. Jouni Heinonen (PCP). Yleinen SM-duppeli, , Euran Raiku, Kokemäki (36 joukkuetta) 1. Miska Nieminen (PSI), Daniel Duhamel (KIS) 2. Arttu Poikolainen (PSC), Mikko Lehti (RIE) 3. Marko Jakonen (LOI), Mikko Kamppuri (HBY) 4. Kimmo Keränen (TUR), Kari Randell (TUR). Yleinen SM-ammunta, kars , loppupelit , Euran Raiku, Kokemäki (24 pelaajaa) 1. Ville Punta (HBY) 27, 32, 27, Petri Seppä (PSC) 39, 23, 44, Seppo Lindman (LOI) 24, 23, 23, Miska Nieminen (PSI) 24, 29, 15, 18. Naisten SM-singeli, , Euran Raiku, Kokemäki (38 pelaajaa) 1. Mira Kyllönen (PSC) 2. Mari Lohman (PSC) 3. Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP)
5 4. Merja Salonranta (PCP). Naisten SM-duppeli, , Euran Raiku, Kokemäki (22 joukkuetta) 1. Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP) 2. Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP), Mirva Näsilä (PCP) 3. Mari Lohman (PSC), Mira Kyllönen (PSC) 4. Kirsi Tikka (KIS), Maire Kinnunen (KIS). Naisten SM-trippeli, , Euran Raiku, Kokemäki (15 joukkuetta) 1. Mari Lohman (PSC), Mira Kyllönen (PSC), Ninna Hätönen (PSC) 2. Kirsi Kuusijärvi (PHN), Tiina Rosnell (LOI), Maarit Flink-Soini (PHN) 3. Kati Nieminen (PCP), Merja Salonranta (PCP), Kirsi Aalto (PSC) 4. Eila Nummila (LOI), Elvi Aaltonen (LOI), Maaret Komsi (BAL). Naisten SM-ammunta, kars , loppupelit , Euran Raiku, Kokemäki (19 pelaajaa) 1. Mirva Näsilä (PCP) 18, , Outi Raitasuo (HBY) 16, 14, 20, Tuula Ahonen (KAL) 19, 11, 10, Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP) 30, 12, 11, 7. Veteraanien (+55) SM-singeli, , Euran Raiku, Kokemäki (53 pelaajaa) 1. Harri Näsilä (PCP) 2. Kai Aalto (ANJ) 3. Eero Ravantti (LOI) 4. Jukka Virtanen (TUR). Veteraanien (+55) SM-duppeli, , Euran Raiku, Kokemäki (63 joukkuetta) 1. Harri Näsilä (PCP), Mirva Näsilä (PCP) 2. Kari Korkeamäki (MAP), Heikki Pirtinaho (MAP) 3. Eero Ravantti (LOI), Markku Nieminen (LOI) 4. Harry Ulvi (PKK), Harri Reinikainen (PKP). Veteraanien (+55) SM-trippeli, , Euran Raiku, Kokemäki (31 joukkuetta) 1. Stig Svens (ORA), Karl-Erik Romar (ORA), Lasse Wallin (ORA) 2. Timo Mehtonen (KVP), Jari Suominen (KVP), Lauri Kolehmainen (KVP) 3. Matti Manninen (ANJ), Esko Nenonen (ANJ), Kai Aalto (ANJ) 4. Seppo Havukainen (PCP), Seppo Tuominen (PCP), Tapani Kalmi (TUR). Veteraanien (+55) SM-ammunta, kars , loppupelit , Euran Raiku, Kokemäki (25 pelaajaa) 1. Kari Jaakkola (LOI) 24, 15, 15, Harri Näsilä (PCP) 22, 22, 26, 1 3. Mirva Näsilä (PCP) 28, 38+15, 18, Juhani Mäki (KAL) 25, 17, 6, 3. Vanhempien veteraanien (+65) SM-singeli, , Euran Raiku, Kokemäki (59 pelaajaa) 1. Vesa Ala-Kulju (KOP) 2. Harry Ulvi (PKP) 3. Jaakko Juoperi (VUF) 4. Tapani Kalmi (TUR). SM-sekaduppeli, , Euran Raiku, Kokemäki (55 joukkuetta) 1. Seppo Lindman (LOI), Seija Uusitalo (LOI) 2. Ninna Hätönen (PSC), Mikko Kamppuri (HBY) 3. Anja Parviainen (KAL), Mikko Lehti (RIE) 4. Riitta Kangas (KAL), Sakari Pankkonen (KAL).
6 Junioreiden (alle 18 v) duppeli, , Euran Raiku, Kokemäki (3 joukkuetta) 1. Tiia Salo (Karkkilan Urheilijat), Jonna Nietula (MAP Räime, Hyvinkää/Riihimäki) 2. Jani Mäkinen (Tyrvää Petanque, Sastamala). Neea Salo (Karkkilan Urheilijat) 3. Eveliina Jokinen (Loimaan Petanque), Jasmiina Leppämäki (Loimaan Petanque) Junioreiden (alle 18 v) SM-singeli, , Euran Raiku, Kokemäki (6 pelaajaa) 1. Tiia Salo (KAU) 2. Jani Mäkinen (TYR) 3. Jonna Nietula (MAP) 4. Eveliina Jokinen (LOI) Junioreiden (alle 18 v) trippeli, , Euran Raiku, Kokemäki (2 joukkuetta) 1. Jani Mäkinen (TYR), Jonna Nietula (MAP), Jasmiina Leppämäki (LOI) 2. Tiia Salo (KAU), Eveliina Jokinen (LOI), Neea Salo (KAU) Junioreiden (alle 18 v) SM-ammunta, , Euran Raiku, Kokemäki (4 pelaajaa) 1. Jani Mäkinen (TYR) 13, 4, Tiia Salo (KAU) 7, 12, 9 3. Jonna Nietula (MAP) 1, 8, 6 4. Neea Salo (KAU) 0, 0, klo Yleinen SM-Trippeli. Järjestävänä seura Turun Petanque-Seura. Pelipaikkana Veritas Stadionin vieressä, Hippoksentie 8, Kupittaa, Turku. Mukana 32 joukkuetta. o Tulokset 1. Paakkanen Mikael (PSC), Proos Veiko (PSC), Siro Juha-Pekka (PSC) 2. Viinikainen Anssi (HBY), Lukkarila Jari (HBY), Tikkanen Jukka (HBY) 3. Lindman Seppo (LOI), Stenberg Arto (LOI), Simon-Bellamy Michel (LOI) 4. Holopainen Jukka (NAS), Kallio Jarkko (NAS), Nikki Tero (NAS) Sarjojen finaalit + karsinnat. Järjestävä seura Koovee, Tampere. Pelit pelattiin Kaukajärven koulun pihassa (Juvankatu 13), Tampere. o Kilpailussa suoritettiin alkoholin puhallustesti. o Tulokset Yleinen SM-sarja 1. LOI (Michel Simon-Bellamy, Marko Jakonen, Arto Stenberg, Seppo Lindman) 2. PSC2 (Arttu Poikolainen, Veiko Proos, Mikael Paakkanen) 3. PSC1 (Petri Seppä, Iivo Paaso, Samuli Kankkunen) 4. HBY2 (Anssi Viinikainen, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg, Matti Törrönen). Naisten SM-sarja 1. PSC (Ninna Hätönen, Kirsi Aalto, Marita Railio, Anu Uusio) 2. PCP (Helena Kuivasniemi-Lehti, Kati Nieminen, Mirva Näsilä, Merja Salonranta) 3. KAL (Riitta Kangas, Tuula Ahonen, Stiina Kamppuri, Anja Parviainen) 4. KOP (Sirkka Laine, Pirjo Saarela, Taru Saarela). Veteraanien SM-sarja 1. UTU (Riitta Heino, Juhani Hirvonen, Vesa Tuominen) 2. ANJ2 (Matti Manninen, Esko Nenonen, Kai Aalto) 3. PCP (Harri Näsilä, Antero Lehti, Seppo Havukainen) 4. KIS (Harry Uschanov, Daniel Duhamel, Pekka Kokkonen, Pertti Kinnunen) klo alkaen Seura SM. Järjestävä seura Koski-Petankki. Pelipaikka Roukon kenttä (Pastellintie 25), Valkeakoski. Mukana 21 seurajoukkuetta. 1. Petanque Sport Club Järvenpää Y (Arttu Poikolainen, Iivo Paaso, Juha-Pekka Siro, Samuli Kankkunen, Mikael Paakkanen, Petri Seppä, Veiko Proos) 2. Helsingin Boule-yhdistys (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Jari Lukkarila, Jukka Tikkanen, Yrjö Munukka, Mika Metsä-Eerola, Ville Punta, Thanakorn Singthong) 3. Petanque Club de Pori 2 (Antero Lehti, Helena Kuivasniemi-Lehti, Kati Nieminen, Harri Näsilä, Mirva Näsilä, Ritva Peltomaa, Merja Salonranta)
7 4.Bitankki, Helsinki (Rauli Rämö, Vesa Ekström, Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Mirja Laine, Mirja Paatero, Marja Mattila) XXIII Järvenpää-duppeli. Ranking-kilpailu (ulkona). Järjestävä seura PSC Järvenpää. Mukana 13 joukkuetta. o Tulokset 1. Jari Eronen (RIE), Mikko Kamppuri (HBY) 2. Seppo Lindman, Marko Jakonen (LOI) 3. Ninna Hätönen, Mari Lohman (PSC) 4. Pekka Mehtonen, Petri Mehtonen (KooVee) Veternaanien trippeli (VTR) +55. Järjestävä seura Turun Petanque-Seura. Mukana 8 joukkuetta. 1. Lauri Kolehmainen KVP), Paavo Ranne (KVP), Pertti Rinkkala (KVP) 2. Jari Santaluoto OI), Seija Uusitalo (LOI), Seppo Lindman (LOI) 3. Juhani Hirvonen (UTU), Riita Heino (UTU), Vesa Tuominen (UTU) 4. Pirjo Kivinen (LOI), Tuija Haapanen (LOI), Matti Haapanen (LOI) klo Yleinen Ranking Trippeli, Hämeenlinna, Pullerin halli. Mukana 14 joukkuetta. 1. Jari Eronen (RIE), Jarno Lahti (LIN), Mika Vuori (LIN) 2. Lauri Kolehmainen (KVP), Pekka Mehtonen (KVP), Petri Mehtonen (KVP) 3. Mika Metsä-Eerola (HBY), Harri Lehtinen (KVP), Jukka Tikkanen (HBY) 4. Daniel Duhamel (KIS), Thomas Foussier (EPA), Marko Aalto (KAL) Finnish Masters +55. Järjestävä: Linnan Petanquistit ry, Hämeenlinna. Säästöpankki Areenassa (Pullerin hallissa), Hämeen härkätie 17. Mukana 16 joukkuetta. 1. Kari Korkeamäki, Harry Uschanov, Pauli Piiparinen 2. Harri Näsilä, Seppo Lindman, Reijo Taka-Eilola Tapani Kalmi, Pertti Rinkkala, Paavo Ranne Eero Ravantti, Markku Nieminen, Pirjo Kivinen. Maaottelut ja kansainväliset arvokilpailut U23, karsinnat Luxemburgissa minne miesten joukkue oli ilmoitettu. Suomen kanssa samassa lohkossa A pelasi isäntämaa Luxemburg ja Espanja, Turkki, Norja sekä Ruotsi. Yhteensä turnauksessa oli mukana 17 joukkuetta, jotka oli jaettu kolmeen lohkoon. Tulokset: Suomelle ei jatkopaikkaa Miesten, naisten ja junioreiden PM-kisat käytiin Åstrupissa, Tanskassa. Tulokset löytyvät - Junnut: mukana viisi joukkuetta. Suomen joukkue: Jonna Nietula (MAP), Tiia Salo (KAU), Antti Pasanen (PKK) sijoittui pronssille. - Naiset: mukana 8 joukkuetta. Suomen joukkue FIN-2 Mirja Laine (BIT), Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP), Sirkka Laine (KOP) sijoittui pronssille. Toinen Suomen joukkue Tuula Ahonen (KAL), Stiina Kamppuri (KAL), Riitta Kangas (KAL), Anja Parviainen (KAL) ei yltänyt mitalisijoille. - Miehet: mukana 8 joukkuetta. Molemmat Suomen joukkueet sijoittuivat pronssille. Mikael Paakkanen (PSC), Juha-Pekka Siro (PSC), Arttu Poikolainen (PSC), Samuli Kankkunen (PSC) sekä Seppo Lindman (LOI), Arto Stenberg (LOI), Michel Simon-Bellamy (LOI), Marko Jakonen (LOI). EuroCup Eurocup 1. kierros, Italia o Mukana 22 maata, jaettu neljään lohkoon. o Suomesta osallistui PSC Järvenpää. Muut maat samassa lohkossa olivat Italia, Luxenburg, Tsekki, Venäjä, Viro. Suomi jatkoon 2.kierrokselle.
8 Eurocup 2. kierros o Eurooppa cupin toisella kierroksella oli mukana yhteensä 11 joukkuetta jaettuna neljään lohkoon. Pasilan hallilla Suomessa pelatussa lohkossa kisailivat Tanska ja PSC Järvenpää. Lohkoon kuulunut Saksa vetäytyi. Suomi voitti Tanskan ja Suomen joukkueen tie jatkui finaaliin Eurocup finaali, Nieuwegein, Hollanti o Eurocup finaaliin osallistui Suomen (PSC Järvenpää) joukkueen lisäksi joukkueet Hollannista, Italiasta, Ranskasta ja Ruotsista. o Finaalissa kohtasivat Ranska (La Ronde Petanque) Italian (ASD Bocciofila Taggese). Ranska voitti 3-0. o Suomen joukkue Samuli Kankkunen, Mira Kyllönen, Mari Lohman, Mikael Paakkanen, Iivo Paaso, Arttu Poikolainen, Veikko Proos ja Juuso Siro sijoittui finaalissa viidenneksi Veteraanien PM o Pelipaikkana Vestfyns baner, Middelfart. Osoite: Vestfyn Petanque Klub, Færøvej 54, 5500 Middelfart, Tanska. o Joukkuejohtaja Mika Metsä-Eerola. o Suomen joukkueelle kultaa veteraanien PM-kilpailussa Tanskassa Pelaajat: Antero Lehti (PCP), Helena Kuivasniemi-Lehti (PCP), Harri Näsilä (PCP), Mirva Näsilä (PCP) o Toinen Suomen joukkueista Mikko Lehto (KAL), Pauli Piiparinen (KAL), Henri Palmqvist (KAL) ei yltänyt mitalisijoille. o Ensi kerralla, vuonna 2015 PM:ssa +55 sarja pelataan muiden sarjojen yhteydessä ja samoin pelitavoin MM juniorit, Montaubau, Ranska o Joukkue: Jonna Nietula, Antti Pasanen, Tiia Salo Suomi-Viro maaottelu. Pelipaikka: Kadrioru-puisto. Tallinna, Viro o Suomi voitti o Maaottelun parhaat: mies: Juha-Pekka Siro - veteraani: Kari Korkeamäki - juniori: Kaur Kangur - nainen: Varje Reede o Suomen joukkueet: o Miehet FIN 1. Marko Jakonen(C), Samuli Kankkunen, Juuso Siro FIN 2. Mika Metsä-Eerola(C), Ville Punta, Jukka Tikkanen FIN 3. Lauri Kolehmainen(C), Petri Mehtonen, Timo Salminen o Naiset Mirja Laine(C), Sirkka Laine, Pirjo Saarela, Taru Saarela o +55 FIN 1. Vesa Tuominen(C), Riitta Heino, Juhani Hirvonen FIN 2. Kari Korkeamäki(C), Heikki Pirtinaho, Harry Uschanov MM Naiset, Montauban, Cours Foucault (Midi-Pyrenées, Tarn-et-Garonne, Ranska o Suomen joukkuetta edusti karsintojen ykkönen: Mirja Laine (BIT), Taru Saarela (KOP), Pirjo Saarela (KOP), Sirkka Laine (KOP). o Mukana 44 joukkuetta 41:sta maasta. Suomen sijoitus EM Miehet, Rooma, Italia o Suomen joukkuetta edusti karsintojen ykkönen: Mikael Paakkanen (PSC), Juha-Pekka Siro (PSC), Arttu Poikolainen (PSC), Samuli Kankkunen (PSC). Valmentaja Jari Eronen. o Kisaan osallistui 36 maata. Ranska vei voiton Monacon tullessa hopealle. Pronssit menivät
9 Espanjaan ja Italiaan. Suomen joukkue sijoittui erinomaisesti sijoille Tuomaritoiminta Liiton päätuomarina toimi asti Arto Brand Tampereelta. Hän kysyi kilpailuihin tuomarit loppuvuodenkin ajan. Vuoden 2013 alkaessa kansallisia tuomareita oli 18, aluetuomareita 26. Kaikkiaan 15 toimi tuomarina vähintään yhtenä kilpailupäivänä. 4. Tiedotustoiminta Vuoden 2013 Suomen Petanquelehteä julkaistiin yksi numero, joka ilmestyi helmikuussa. Painosmäärä 1000 kpl. Lehti jaettiin seurojen kautta ilmaiseksi kaikille lisenssipelaajille. Kaikkien SM-kilpailujen tulokset ja lopulliset ranking-sijoitukset tiedotettiin Suomen Tietotoimistolle ja muille huomattavimmille medioille, jotka julkaisivatkin niitä kohtuullisesti. Pääsääntöisesti liiton sisäinen tiedotus toteutui enenevässä määrin sähköisesti internet -sivuston kautta. 5. Valmennustoiminta Arto Stenberg toimi liiton valmennuspäällikkönä. U23:n valmennuksesta vastasi Jari Eronen. Junnujen valmennuksen hoiti Arto Stenberg yhdessä kakkosvalmentaja Jyrki Salon kanssa. Veteraanien valmennuksesta vastasi Mika Metsä-Eerola. Jyrki Salo, Tiia Salo ja Eija Suominen osallistuivat hyvä tapahtuma nimiseen turnauksen, missä Tiian pelaamista tarkkailtiin valmennusmielessä. HPet:n hallissa Pasilassa pidettiin la 2.2. SP-L:n leiri junnuille ja U23-joukkueelle, lähinnä tekniikkaan liittyvää opastusta. Juniorien valmennusleiri pidettiin HPet:n hallissa Pasilassa. Leirin pääteemana oli heittotekniikan kehittäminen ja pelitilanteiden ratkaisu. Leiriin osallistui 5 henkilöä. Leiri on osallistujille ilmainen. Valmentajina leirillä toimivat Jyrki Salo ja Arto Stenberg. Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:n liittohallitus
10 Filename: Directory: Template: Toimintakertomus2013.doc C:\Data\Documents C:\Users\belehf\AppData\Roaming\Microsoft\Templates\Normal.dotm Title: Toimintakertomus 2010 Subject: Author: Eva Fredriksson Keywords: Comments: Creation Date: :04:00 Change Number: 3 Last Saved On: :54:00 Last Saved By: Roy Hjelt Total Editing Time: 12 Minutes Last Printed On: :29:00 As of Last Complete Printing Number of Pages: 9 Number of Words: (approx.) Number of Characters: (approx.)
KUTSUTUT Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi
1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 AIKA PAIKKA la 4.5.2013 klo 14.30 alkaen Tawastia Bank, Raatihuoneen katu 10, Hämeenlinna KUTSUTUT Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen,
Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
1 (7) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 AIKA su 24.3.2013 klo 11.30 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto
Arto Brand, Eva Fredriksson, Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi
1 (10) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 5/2013 AIKA PAIKKA LÄSNÄ ESTE Sunnuntai 1.9.2013 klo 13.00 alkaen Radisson Blu Marina Palace, Linnankatu 32, Turku Arto Brand, Eva Fredriksson,
Petanque-SM :51
Yleisiin sarjoihin ilmoittautuneet: Yleinen singeli 1. Hyvärinen Mikko (BOU) 2. Syrén Mika (BOU) 3. Koski Ari (BOU) 4. Salo Pentti (BOU) 5. Heikkinen Katja (BOU) 6. Turunen Pekka (BOU) 7. Kunnari Timo
Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA su 10.2.2013 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto Brand,
JÄSENSARJA (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 4. Pauli Piiparinen 5. Jyrki Salo 6.
27.4.2016 JÄSENSARJA 2015-2016 (60 pelaajaa) 1. Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Marko Aalto 5. Jyrki Salo 6. Henri Palmqvist Sekatrippeli 10.10.2015 (11 joukkuetta) Duppeli 7.11.2015 (12 joukkuetta) 1.
Toimintakertomus 2012
TOIMINTAKERTOMUS 1(8) Toimintakertomus 1. Hallinto ja talous Vuosi oli liiton 30. toimintavuosi. Vuonna Suomen Pétanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 52. Lisenssin lunastaneita pelaajia
TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) 2014
TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) 2014 Toimintakertomus 2014 1. Hallinto ja talous Vuosi 2014 oli liiton 32. toimintavuosi. Vuonna 2014 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 47. Lisenssin lunastaneita
Toimintakertomus 2010
TOIMINTAKERTOMUS 1(6) Toimintakertomus 1. Hallinto ja talous Vuosi oli liiton 27. toimintavuosi. Vuonna Suomen Pétanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 52. Lisenssin lunastaneita pelaajia
JÄSENSARJA ( 72 pelaajaa) 1. Iivo Paaso 2. Thomas Foussier 3. Marko Aalto 4. Henri Palmqvist 5. Pauli Piiparinen 6.
26.4.2017 JÄSENSARJA 2016-2017 ( 72 pelaajaa) 1. Iivo Paaso 2. Thomas Foussier 4. Henri Palmqvist 6. Mikko Lehto Sekatrippeli 22.10.2016 (16 joukkuetta) Singeli 20.11.2016 (19 pelaajaa) 1. Kati Nieminen,
JÄSENSARJA Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Miska Nieminen 4. Marko Aalto 5. Kati Nieminen 6. Arttu Poikolainen
15.4.2019 Trippeli 22.9.20187 (12 joukkuetta) Sekatrippeli 21.10.2018 (15 joukkuetta) 1. Thomas Foussier, Mikko Lehti, Peter Zukale 1. Merja Salonranta, Jouni Heinonen, Kimmo Keränen 2. Aku Korhonen, Miikka
Yleinen SM-sarja 2013
Yleinen SM-sarja 2013 HBY1 (Mika Metsä-Eerola, Ville Punta, Jari Lukkarila, Thanakorn Singthong, Jukka Tikkanen) HBY2 (Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Yrjö Munukka, Miikka Kouvonen, Mikael Gripenberg,
Yleinen SM-sarja 2012:
Yleinen SM-sarja 2012: HBY1 (Marko Jakonen, Jari Lukkarila, Miikka Kouvonen, Mikko Soikkeli, Sami Lukka) HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri
TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2015
TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2015 Toimintakertomus 2015 1. Hallinto ja talous Vuosi 2015 oli liiton 33. toimintavuosi. Vuonna 2015 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 45 (vuonna 2014:
Yleinen SM-sarja 2011:
Yleinen SM-sarja 2011: HBY1 HBY2 KAL1 KAL2 KVP LOI MPC NAS PSC1 PSC2 RIE TUR Mika Metsä-Eerola, Jukka Tikkanen, Ville Punta Mikael Gripenberg, Mikko Kamppuri, Marko Jakonen, Anssi Viinikainen Henri Palmqvist,
su 23.3. Miesten/Naisten SM-kisojen ammuntakarsinta 1. Järjestäjä: Kallion Kirkas ry, Helsinki Tuomareina Arto Brand ja Jari Nieminen.
1 (5) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 2/2014 AIKA Sunnuntai 2.3.2014 klo 13.15 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Salud, Tuomiokirkonkatu 19, Tampere Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola,
Yleinen SM-sarja 2012:
Yleinen SM-sarja 2012: HBY1 (Marko Jakonen, Jari Lukkarila, Miikka Kouvonen, Mikko Soikkeli, Sami Lukka) HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri
Suomen Pétanque-lehti 2014
Suomen Pétanque-lehti 2014 2 Liiton toimihenkilöt 2014 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Nieminen, Espoo Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta:
Yleinen SM-sarja 2013
Yleinen SM-sarja 2013 HBY1 (Mika Metsä-Eerola, Ville Punta, Jari Lukkarila, Thanakorn Singthong) HBY2 (Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Yrjö Munukka, Miikka Kouvonen, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri Palmqvist,
Yleinen SM-sarja 2012:
Yleinen SM-sarja 2012: HBY1 (Marko Jakonen, Jari Lukkarila, Miikka Kouvonen, Mikko Soikkeli, Sami Lukka) HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) KAL1 (Henri
Pöytäkirja 2/ 2010 1 (6)
1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS AIKA Lauantai 20.11.2010 klo 13.00. Valtakirjojen tarkistus alkoi klo 12.30. PAIKKA Hämeenlinna, Pullerin palloiluhalli, Hämeen Härkätie 17 1 Kokouksen
Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen. Jari Eronen avasi kokouksen klo. 13.07.
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 4/2015 AIKA Sunnuntai 26.4.2015 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Hällä, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen,
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
1 (8) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA su 13.1.2013 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen. Jari Eronen avasi kokouksen klo.13.00.
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 1/2015 AIKA Sunnuntai 1.2.2015 klo 13.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Martina, Hämeenkatu 2 4, Hyvinkää Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola,
Yleinen SM-sarja 2010
Yleinen SM-sarja 2010 HBY1 HBY2 PSC1 KAL KVP LOI MPC MYN NAS PCP PSC2 RIE Yrjö Munukka, Mehmet Güsel, Matti Kaseva, Arja Niiranen Mikael Gripenberg, Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Jari Lukkarila Samuli
Yleinen SM-sarja 2011:
Yleinen SM-sarja 2011: HBY1 HBY2 KAL1 KAL2 KVP LOI MPC NAS PSC1 PSC2 RIE TUR Mika Metsä-Eerola, Jukka Tikkanen, Ville Punta, Jari Lukkarila Mikael Gripenberg, Mikko Kamppuri, Marko Jakonen, Anssi Viinikainen,
Toimintakertomus 2009
TOIMINTAKERTOMUS 1(8) Toimintakertomus 1. Hallinto ja talous Vuosi oli liiton 26. toimintavuosi. Vuonna Suomen Pétanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 48. Lisenssin lunastaneita pelaajia
Kellariravintola Hällä, Kalterikabinetti, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna
1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2012 AIKA Su 23.9.2012 klo 13.30 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Kellariravintola Hällä, Kalterikabinetti, Raatihuoneenkatu 3, Hämeenlinna Arto Brand, Jari
la 12.4. klo 10.00 Veteraanien (+55) EM-karsinta 2.osakisa Järjestäjä: Linnan Petanquistit ry, Hämeenlinna.
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 3/2014 AIKA Sunnuntai 18. toukokuuta 2014 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Popino, Raatihuoneenkatu 11, Hämeenlinna Jari Eronen, Eva Fredriksson, Kalevi Lehtinen,
Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 3/2015 AIKA Sunnuntai 29.3.2015 klo 11.30 12.30 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto
Petanquen Suomenmestaruusmitalistit kautta aikojen
Petanquen Suomenmestaruusmitalistit kautta aikojen Miehet - Naiset - Juniorit - Nuoremmat juniorit - Veteraanit - Vanhemmat veteraanit - Seurat Vuosi, sarja, laji, kilpailupaikkakunta, pelaaja-/joukkuemäärä
Suomen Pétanque-lehti 2015
Suomen Pétanque-lehti 2015 Katsaus petankkivuoteen 2014 2 Liiton toimihenkilöt 2015 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta, kansainvälinen toiminta:
Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 6/2014 AIKA Sunnuntai 14.12.2014 klo 13.00 PAIKKA Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki PAIKALLA Arto Brand,
SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014
SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014 Runkosarjat la 17.5. Järvenpää la 7.6. Anjalankoski Sirkuskenttä, Rantak, 6 Yleinen SM-sarja 6 kierrosta 5 kierrosta Yleinen 1.divisioona 6 kierrosta 5 kierrosta Naisten
SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014
SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2014 Runkosarjat la 17.5. Järvenpää la 7.6. Inkeroinen Sirkuskenttä, Rantak. 6 Jäähallin kenttä, Kiekkokuja 2 Yleinen SM-sarja 6 kierrosta 5 kierrosta Yleinen 1.divisioona
Yleinen SM-sarja 2012:
Yleinen SM-sarja 2012: 1. HBY2 (Mikko Kamppuri, Anssi Viinikainen, Ville Punta, Yrjö Munukka, Mikael Gripenberg) 2. RIE (Mikko Lehti, Jussi Lehti, Petri Seppä, Markus Sohlman) 3. LOI (Mika Metsä-Eerola,
07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu.
07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. Mikko Siren - Mikko Lahti Timo-Pekka Eväkoski - Mikko Neuvonen Tarmo Sipilä - Paula Kiiveri Matti Lehtimäki - Jarmo Elo Kari
Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari)
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 2/2015 AIKA Sunnuntai 1.3.2015 klo 12.00 PAIKKA Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,
Yleinen SM-sarja 2010
Yleinen SM-sarja 2010 Joukkue Pelaajat HBY1 HBY2 PSC1 KAL KVP LOI MPC MYN NAS PCP PSC2 RIE Yrjö Munukka, Mehmet Güsel, Matti Kaseva, Arja Niiranen, Jukka Tikkanen Mikael Gripenberg, Anssi Viinikainen,
Yleinen SM-sarja 2017
Yleinen SM-sarja 2017 BIT HBY1 HBY2 KAL LOI MAP MPC NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 RIE Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström, Teo Ekström Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Thomas
Suomen Pétanque-lehti 2013
Suomen Pétanque-lehti 2013 2 Liiton toimihenkilöt 2013 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja, taloudenhoitaja: Jari Nieminen, Espoo Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja,
Yleinen SM-sarja 2017
Yleinen SM-sarja 2017 BIT HBY1 HBY2 KAL LOI MAP MPC NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 RIE Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Thomas Foussier,
Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
1 (8) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 1/2014 AIKA Sunnuntai 9.2.2014 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto Brand,
Pöytäkirja 2/ (5) Liiton puheenjohtajan Marko Aallon ollessa estyneenä Kalevi Lehtinen avasi kokouksen klo:
1 (5) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS AIKA Lauantai 21.11.2009 klo 13.00 PAIKKA Helsinki Petanquen halli Pasilassa, os. Tallikatu 99 1 Kokouksen avaus Liiton puheenjohtajan Marko Aallon
Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari)
1 (5) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, KOKOUS 7/2015 AIKA Sunnuntai 25.10.2015 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson,
Yleinen SM-sarja 2017
Yleinen SM-sarja 2017 BIT HBY1 HBY2 KAL LOI MAP MPC NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 RIE Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström, Teo Ekström Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Thomas
Yleinen SM-sarja 2018:
Yleinen SM-sarja 2018: HBY1 (Ville Punta, Henri Palmqvist, Jyrki Salo, Elmo Yli-Vainio, Thomas Foussier, Juuso Vartiainen) HBY2 (Mikko Kamppuri, Antti Pasanen, Mika Metsä-Eerola, Niklas Palmqvist, Anssi
Lisäksi paikalla oli, ilman äänioikeutta Arto Brand ja Jari Nieminen.
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS Pöytäkirja 2013 1 (6) AIKA Sunnuntaina 24. marraskuuta 2013 klo 13.00. Valtakirjojen tarkistus alkaen klo 12.30 PAIKKA Scandic Järvenpää, Asema-aukio,
Suomen Pétanque-lehti 2012
Suomen Pétanque-lehti 2012 2 Liiton toimihenkilöt 2012 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Nieminen, Espoo Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta:
Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).
TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia
Suomen Pétanque-lehti Laaja tuloskatsaus!
Suomen Pétanque-lehti 2016 Laaja tuloskatsaus! 2 Liiton toimihenkilöt 2016 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri, PR- ja harrastetoiminta, kansainvälinen toiminta: Eva Fredriksson,
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 29. marraskuuta 2015 klo 12.00. Valtakirjojen tarkistus alkaen klo 11.30 PAIKKA Kooveen toimisto, Sarvijaakonkatu 32,
Yleinen SM-sarja 2019:
Yleinen SM-sarja 2019: 1. (3.) Loimaan Petanque (Seppo Lindman, Jyrki Salo, Antti Pasanen, Arto Stenberg) 2. (1.) Riemukaari, Kärkölä (Petri Seppä, Mikko Lehti, Mikko Soikkeli, Thomas Foussier, Pia Anttonen)
07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.
07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi
Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2019 Pelimuotona on trippeli. Trippelijoukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
YLEINEN SM-SARJA 2016
YLEINEN SM-SARJA 2016 HBY1 HBY2 KOK LOI PSC1 PSC2 TUR Ilkka Konola, Mikko Mäkinen, Rauli Rämö, Sakari Pankkonen, Vesa Ekström Mikko Kamppuri, Ville Punta, Jyrki Salo, Ville Järvi, Thanakorn Singthong Anssi
Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Marko Taipalvesi, Tuukka Ylönen
1 (5) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 7/2017 AIKA Sunnuntai 26.11.2017 PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, 14500 Iittala PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen,
Yleinen SM-sarja 2019:
Yleinen SM-sarja 2019: HBY1 HBY2 KOT KUP LOI NAS1 NAS2 PSC1 PSC2 TUR TYR Kimmo Rantanen, Ville Punta, Tero Haapanen, Kenshi Kobe, Niklas Palmqvist, Elmo Ylivainio Kimmo Keränen, Henri Palmqvist, Miska
Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2015 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2017
TOIMINTAKERTOMUS 1 (10) 2017 Toimintakertomus 2017 1. Hallinto ja talous Vuosi 2017 oli liiton 35. toimintavuosi. Vuonna 2017 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 49 (vuonna 2016:
SM-KISAT 2010: YLEINEN SINGELI CIRKEL-POULE 1 CIRKEL-POULE 2 CIRKEL-POULE krs Voitt. Häv. V H H V Jat. Put. 1. krs Voitt. Häv. V H H V Jat. Put.
SM-KIST 2010: YLEINEN SINGELI IRKEL-POULE 1 R/ Ville Punta (MYN) Rauno Kallio (NS) Jari Peltosola (KL) Teuvo Pajuoja (LIN) IRKEL-POULE 2 K1 Helmer Karp (OR) Mikko Mäkinen (IT) Marko Jakonen (PS) Mika Metsä-Eerola
Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017 klo Valtakirjojen tarkistus alkaen klo PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, Iittala
SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N SYYSLIITTOKOKOUS Pöytäkirja 1 (5) AIKA Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017 klo 12.00. Valtakirjojen tarkistus alkaen klo 11.45 PAIKKA Petanquehalli, Asemakuja 2, Iittala Ennen
Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki
1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2011 AIKA Sunnuntaina 13.2.2011 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto
Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2013 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
Sarjatiedote 2014 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2014 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Pekka Stark, Marko Taipalvesi
1 (6) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 2/2018 AIKA Sunnuntai 25.2.2018 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Helsinki Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen,
SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 8/2015. Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari)
1 (9) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 8/2015 AIKA Sunnuntai 13.12.2015 klo 13.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) Jari Eronen, Eva
TOIMINTAKERTOMUS 1 (11) 2016
TOIMINTAKERTOMUS 1 (11) 2016 Toimintakertomus 2016 1. Hallinto ja talous Vuosi 2016 oli liiton 34. toimintavuosi. Vuonna 2016 Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry:ssä oli jäsenseuroja yhteensä 47 (vuonna 2015:
PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.
OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
Suomen Pétanque-lehti 2018
Suomen Pétanque-lehti 2018 2 Liiton toimihenkilöt 2018 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja, kilpailutoiminta: Jari Eronen, Kärkölä Sihteeri: Eva Fredriksson, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta, ADT-vastuuhenkilö,
SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2015
SUOMEN PÉTANQUE-LIITON SARJAT 2015 Runkosarjat la 6.6. klo 10 Järvenpää la 8.8. klo 10 Helsinki Sirkuskenttä, Rantak. 6 Pohjoinen Hesperiankatu 22 (puisto) Yleinen SM-sarja 6 kierrosta 5 kierrosta Yleinen
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Pekka Stark, Marko Taipalvesi, Jari Eronen avasi kokouksen klo. 12.05.
1 (7) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA Sunnuntai 7.2.2016 klo 12.00 PAIKKA Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, 00200 Helsinki (Lauttasaari) PAIKALLA Arto Brand, Jari Eronen,
Suomen Pétanque-lehti 2011
Suomen Pétanque-lehti 2011 Suomipetankin perustajat : Robert Simon-Bellamy ja Juha Komsi 2 Liiton toimihenkilöt 2011 HALLITUKSEN JÄSENET: Puheenjohtaja: Jari Nieminen, Espoo Varapuheenjohtaja, kilpailutoiminta:
POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI
1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,
Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista
Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,
Bussiin nousulista ==============
1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
Sarjatiedote 2016 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2016 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
07/08/2014 08:57:54 Turnaus aloitettu. 07/08/2014 08:58:14 Kierros 1 paritettu.
07/08/2014 08:57:54 Turnaus aloitettu. 07/08/2014 08:58:14 Kierros 1 paritettu. Anneli Laitila/Tarmo Sipilä - Arvid Kauppinen/Pertti Miettinen Esko Riste/Arto Kranttila - Ossi Kurvi/Mauri Kuitunen Voitto
Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle
1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu
SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo
Lapua Lohja
5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5
ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015
ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jarkko Pahkala, Pekka Stark, Marko Taipalvesi
1 (7) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 4/2017 AIKA Sunnuntai 10.9.2017 klo 10.05-12.00 + 13.40-14.56 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Viro, Tallinna, Hotel Conference Spa & M/S Tallink Megastar Arto
SM SPORTING OULAINEN TULOKSET
SM SPORTING OULAINEN 19-20.7.2014 TULOKSET NAISET LA LA SU SU NIMI SEURA L 1/ 60L 2/ 60 L 1/ 40L 2/ 40YHT. 1 Saija Hautaoja 67 SA 45 45 32 29 151 2 Johanna Huotari 47 OulA 37 37 31 32 137 3 Leena Korhonen
Poliisien sm-hiihdot sprintti
Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1
Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja
TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET
Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1997 tai myöhemmin syntyneet).
TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2013 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia
ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET
RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet
Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet).
TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2014 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen
Teht. Pist. Ikä Hyv.
Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10