YSTÄVÄKIRJE. Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 3 / 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YSTÄVÄKIRJE. Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 3 / 2015"

Transkriptio

1 YSTÄVÄKIRJE Varsinais-Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 3 / 2015

2 Pääkirjoitus Katsokaa: jumalan valtakunta on teidän keskellänne. -Luuk. 17:21 Kirjoitan tätä kesän kynnyksellä. Voisi sanoa, että kesä on murtautumassa esille Jumalan suvereenin luomistyön tuloksena! Tiesitkö, että siitä alkaen kun Jeesus tuli maailmaan, ja erityisesti kun Johannes Kastaja Hänet kastoi, on Jumalan valtakunta murtautumassa esiin. Kerran saamme nähdä Jumalan valtakunnan kaikessa kirkkaudessa kun Kuninkaiden Kuningas ja Herrojen Herra saapuu kirkkaudessaan enkelien saattelemana takaisin. Mutta nyt elämme aikaa, jota voisi kuvailla jo nyt ei vielä -aikana. Jumalan valtakunnasta saamme nähdä ikään kuin esimakua monella eri tavoin. Eikä Jeesuksen antama rauha sydämissämme ole vähäisin. Jeesus esittää yo. väitteen fariseuksille. Enkä yhtään ihmettelisi jos Jeesus tätä sanoessaan osoittaisi itseään. Joskus me tarvitsemme niin selkeitä suuntaviivoja, ennen kuin suostumme ymmärtämään Jumalan opettaessa Valtakunnastaan. Näin ehkäpä myös fariseusten kohdalla. Jeesuksessa ja Hänen myötään Jumalan valtakunta on murtautumassa esiin. Kaksi asiaa nousee yli muiden kun tutkimme Jeesuksen toimintaa. Ensimmäinen on lähetyskäsky. Hän toteutti lähetyskäskyä antaen opetuslapsille mallin, jota nämä sitten jatkoivat Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen ja kaiken lisäksi todella menestyksekkäästi! Jeesuksen tarkoituksenmukaisuus on todella silmiinpistävää, kun sitä tuolta opetuslapsien tekemisen kantilta katsoo ja tulos oli sen mukaista. Jeesus kulki jatkuvassa Hengen johdatuksessa rukoillen Isää: mitä seuraavaksi, mikä on seuraava askel. Asioilla, joita Jeesus teki, oli selvä tarkoituksenmukaisuus, kun hän opetuslapseutti seuraajiaan. 2

3 Tuntuu, että me olemme jotain hukanneet tästä näkökulmasta ja ehkäpä sen tähden menetämme jalansijaa yhteiskunnassamme ja arvomme sivutetaan. Ellemme ole uskollisia Jeesuksen antamalle lähetyskäskylle, olemme sivuraiteilla eikä keskittymisemme ole Jumalan valtakunnassa. Toinen asia, joka nousee esille Jeesuksen toiminnassa, on Rakkauden kaksoiskäsky. Jeesus teki kaiken minkä teki tällä Rakkauden kaksoiskäsky -sydämellä. Hän rakasti Jumalaa yli kaiken, samoin ihmisiä. Tämä on yksi Jumalan valtakunnan pelisääntö. Ellemme tee tällä sydämellä asioita, ei Jumalan valtakunta murtaudu esiin meidän lähipiirissämme, seurakunnassamme. Näillä ed. mainituilla Jumalan valtakunta erityisellä tavalla murtautuu esiin tänäänkin täällä Varsinais-Suomessa. Evankeliumin luonteeseen nimittäin kuuluu se, että se etsii jatkuvasti uusia sydämiä, joita vallata uusia yhteyksiä, jota kautta levitä. Se on hyökkäävä voima, joka pelastaa, vapautta synnin ja perkeleen kahleista ja tekee meistä Taivaallisen Isän lapsia! Tämän takia voimme huutaa ja huudamme: Ylistys Jumalalle Isällemme Jeesuksen Kristuksen kautta! Kun tämä evankeliumin voima koskettaa ihmissydäntä tuoden Jeesuksen rauhan, saa se aikaan myös eräänlaista positiivista painetta: Tästä täytyy kertoa muillekin! Tästä alkaa opetuslapseuttaminen. Lähetyskäskyssä on yksi erityinen käsky, joka meiltä jää huomaamatta. Se on: Katso! Jeesus sanoo aivan lopussa käskysanana: Katso! Ikään kuin: katsokaa minuun. Ellette katso minuun, ellei katseenne ole kiinnittynyt minuun, uskonne alkajaan ja täydelliseksi tekijään, ette voi tai kykene tekemään opetuslapsia. Kiinnittäkäämme katseemme tänäkin kesänä Häneen, joka meitä vahvistaa ja tänäänkin sanoo: Olet rakas lapseni, jonka olen puhdistanut kalliilla verelläni, ostanut omakseni, jotta saat olla kanssani ja palvella Minun tarkoitusperiäni Valtakunnassani saaden Minun rauhani ja iloni! Kansanlähetyspäivät ovat ovella Reilu vuosi sitten alkoi minun ja Mika Falkin (päivien toinen johtaja) osalta työskentely kohta vietettävien Kansanlähetyspäivien osalta. Aivan ensimmäinen tehtävä oli päättää päivien teema. Kuten tiedätte niin siitä tuli Armo. Jumalan armo kasvattaa, vahvistaa, pelastaa, uudistaa jne. Tämä armo on tullut julki Jeesuksessa ja sovitustyössä ristillä! Armo tarkoittaa myös sitä, että tarvitsemme armoa. Olemme tuomittuja, Jumalan vihan alaisia ilman armoa. Vailla toivoa. Jumala ei Sanassaan tuo esiin ajatusta, että Hän ikään kuin katsoisi meidän syntejämme sormien läpi. Ei, sillä Hänen pyhyytensä ja vanhurskautensa vaatii rangaistusta. Tuon rangaistuksen Jumala itse kärsi, kun Jeesus sovitti meidän rangaistuksemme ja kantoi Jumalan vihan. Näin meidän yllemme lankeaa armon ihana aurinko, joka lämmittää, pitää meitä hyvänä, kasvattaa meitä Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Kuitenkin moni ihminen ei ole vielä saanut kuulla tästä armosta ja tulla osalliseksi siitä. Myöskin moni kristitty elää ikään kuin epätietoisuudessa siitä, kuinka syvä ja mahtava Jumalan armo todellisuudessa on. Tämän tähden valitsimme teemaksi Armo. Rukoilemme, että moni saisi vahvistua ja syventyä Jumalan armon tuntemisessa ja moni saisi tulla tuntemaan ja osalliseksi tästä armosta! Nyt tämä reilun vuoden uurastus on loppusuoralla. Muutama valmisteltava asia on vielä edessä ennen kuin päivät voivat alkaa! Pyydänkin esirukousta näihin viimeisiin ponnistuksiin minulle ja kaikille muille vastuunkantajille! Tervetuloa Kansanlähetyspäiville Turun Messukeskukseen Käy myös tutustumassa Jumala siunatkoon juhlapäivämme! Pyry Winter Kansanlähetyspäivien johtaja 3

4 lähettien terveiset annan terveiset Rukousaiheeni: amharan opiskelu terveys varjelus liikenteessä Toukokuun lopulla päättyi kielikoulun kevätlukukausi. Oma 3 A-kurssini on pienentynyt niin, että kesäkurssilla olen ainoa oppilas tasollani. Opiskelun tueksi olen ostanut amharankielisen lastenraamatun. Pelkkä amharan opiskelu ei kuitenkaan taida olla minulle tarpeeksi haasteellista, sillä en ole malttanut pysyä erossa kielikoulukaverieni perustamasta heprean lukupiiristä. Koska Etiopiassa eletään oman kalenterin mukaan, pääsin viettämään pääsiäistä kaksi kertaa: ensin kansainvälisessä seura kunnassa, sitten viikkoa myöhemmin etiopialaisena pääsiäisyönä ortodoksi kirkossa ja Mekane Yesus -kirkossa. Ymmärsin pääasian: Ijesus Kristos tenestual! (Jeesus Kristus on noussut ylös!). Maaliskuussa alkaneet pienet sateet ovat väistymässä varsinaisen sadekauden tieltä ja viime päivinä on satanut ja ukkostanut päivittäin. Sadekausi kestää syyskuulle, joten kumisaappaille ja takalle löytyy käyttöä. Siunattua ja virkistävää kesää teille kaikille! Anna 4 riitta pyykön terveiset Tervehdys Helsingistä ! Kiitos teille kaikille, jotka olette muistaneet minua rukouksissanne työmatkallani Mordvassa ja heti sen jälkeisellä Israelin matkalla, jolla oli mukana ersäläinen pastoripariskunta Aleksei ja Nina Aljoshkin. Ennen Mordvan matkaa pyysin teiltä RUKOUS- MUURIA tälle matkalle, jolta odotin paljon. Kaksi kuukautta on kulunut tuosta työmatkasta ja kiitokseen on jälleen todella aihetta. Erityisesti pyysin muistamaan ns. kirjojenjakelumatkojen onnistumista ja järjestymistä, sillä niitä ei oltu voitu järjestää mitenkään etukäteen. Kaksi ensimmäistä viikkoa menikin niin, ettemme voineet tehdä yhtään matkaa. Silloin ajattelin, että saa nähdä, jäävätkö matkat toteutumatta. Ersänkielisten Uusien testamenttien, Psalmikirjojen ja lastenkirjojen jakoa ersäläisessä kylässä.

5 JORMA LAINEEN terveiset Olemme tehneet matkaa yhdessä neljä vuotta. Muistan, kuinka toukokuussa 2011 iloitsin siitä, että sain lähteä teidän lähettämänänne Venäjälle tekemään lähetystyötä Inkerin kirkon työyhteyteen. Nyt, kun ensi viikon torstaina palaan Suomeen, katson taaksepäin niihin jälkiin, joita työkausi on jättänyt omaan elämääni ja jopa tänne Venäjälle. Haluan kiittää Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, jota Hän on suonut näiden neljän vuoden aikana. Tietysti elämä on ollut joskus raskasta ja voimia vievää täällä Venäjällä, mutta myös rikasta ja antoisaa. Sinulle, ystävä, olen tämä kirje mukaan lukien, kirjoittanut 48 kirjettä, joissa olen kertonut kuulumisia täältä Venäjältä. Tärkeintä minulle näissä kirjeissäni on ollut yhteys teihin lähettäjiini. Uskon rukouksen voimaan, uskon, että rukouksenne ovat vieneet työtäni eteen- päin. Toivon myös, että saan kotimaanjaksoni aikana levättyä ja kerättyä voimia, jotta voisin uusin voimin aloittaa seuraavan työkauteni. Näiden vuosien aikana olen tehnyt paljon matkaa venäläisissä junissa. Maisema on vaihtunut ja ihmiset vaihtuneet vaunuissa monet teet on juotu ja eväät syöty. Myös monet keskustelut on junan vaunuissa käyty. Toivon, että niissä tilanteissa, joihin Jumala on minut johdattanut, olisin voinut välittää sanomaa Jumalan rakkaudesta meitä luotujaan kohtaan: Hän on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Rukousaihe: Että saisin levätä kotimaan jakson aikana ja saada voimia uutta työkautta varten Mutta sitten alkoi tapahtua ja saimme kuin saimmekin tehtyä Mordvan alueen seitsemään kylään ja kaupunkiin neljä ersän Uusien testamenttien, Psalmikirjojen ja Toto-lastenkirjojen jakomatkaa. Tämä on suuri kiitosaihe! Se kertoo siitä, että nyt on Jumalan aika. Ovet ovat toistaiseksi avoinna tälle työlle. Hän haluaa siunata Mordvan kansaa. Ihmiset olivat vastaanottavaisia. Saamme jatkaa rukousta Mordvan ja raamatunkäännöstyön puolesta. Tamara-kääntäjän kanssa sain mentyä eteenpäin 1. Mooseksen kirjaa. Myös Israelin-matka oli kiitosaihe ja elämys Alekseille että Ninalle. Joten vielä kerran monet kiitokset teille muistamisestanne! Siunattua kevättä teille! Terveisin Riitta Rukousaiheeni: terveyteni: huhti-toukokuussa olen sairastellut ja ollut käsien nivelten takia osittain sairauslomalla kaikkien käännöstyöryhmän jäsenten puolesta, että pääsisimme ersän teksteissä eteenpäin terveiset israelista Kiitos teille jotka muistitte meitä Beit Immanuelin avointen ovien päivänä. Kolmen päivän aikana väkeä (n vierailijaa) oli vähemmän kuin aikaisimpina vuosina, mutta ihmisillä oli enemmän aikaa pysähtyä juttelemaan, ja ilmapiiri oli todella avoin ja positiivinen. Monet sanoivat myös palaavansa takaisin. Olen ajatellut siirtyä uudenlaiseen evankelioimismuotoon: "puutarhurievankelistaksi". Kun möyrin Beit Immanuelin kukkapenkeissä kädet ja nenänpää mullassa, ihmiset pysähtyvät keskustelemaan, ja esittävät mitä mielenkiintoisimpia kysymyksiä uskosta. Odotamme edelleen vastausta viisumihakemukseen; rukoilkaa etenkin D:n jatkon puolesta. Jos saamme viisumit, tulemme kesälomalla Suomeen. Siunattua kesää toivottaen Lähi-idän lähettiperhe 5

6 lähettien terveiset terveiset Keski-aasiasta Kiitos rukouksista! Tapasimme helmi-maaliskuussa teistä monia seurakunnissa ja Kansanlähetyspiireissä vieraillessamme. On aivan uskomatonta ja valtavan rohkaisevaa kuulla, miten monet teistä olette rukoilleet päivittäin meidän ja Keski-Aasian puolesta. Jumala teitä kaikkia siunatkoon korvaamattomassa tehtävässänne! Juhanille urkeni uusi ura. Hänet valittiin Kansanlähetyksen lähetyskeskuksen uudeksi huoltopäälliköksi edellisen jäädessä eläkkeelle. Heini katselee vielä ympärilleen ja on edelleen sitä mieltä, että pitää kesän loppuun saakka sapattivapaata. Katsotaan miten käy ja miten Herra johtaa. Kanssanne jatkossakin suurella elopellolla mukana, Keski-Aasian lähetit Kiitosaiheita: Jumalan huolenpito ja johdatus Uskolliset tukijat ja lähetit J:n työpaikka Rukoillaan edelleen: Sekä Läntisen kaupungin mielenterveysprojektille, että Luoteisen kaupungin vammaisprojektille rahoitusta H:n työkuvioiden selkiytymistä 6 rendicien terveiset Rene lopetti Sat-7:lla työskentelyn maaliskuun lopussa. Nyt hän on mukana ihmiskaupan vastaisessa työssä, mutta ennenkaikkea 100 %:sti läsnä lastemme arjessa. Järjestely on ollut hyvä kaikin puolin ja auttanut arjessa jaksamisessa. Lisäksi meillä on ollut työssä apuna kv-linjan kautta ammattitaitoinen psykologi, Sanna Korpela, joka on ollut varsinainen aarre työmme kannalta. Päiväkeskuksessa käy tällä hetkellä 14 naista ja 5 lasta. Olemme aloittaneet naisten kanssa valokuvausprojektin, ja syksyllä olemme aloittamassa tanssiproduktion, johon saimme varoja Suomessa järjestetystä Run For Freedom -juoksutapahtumasta. Muuten päiväkeskuksen arki jatkuu tuttuun tapaan käsitöitä ja koruja tehden. Lisäksi olemme pitäneet naisille alustuksia mm. tunteiden hallinnasta, unelmista, sekä muista naisten elämään liittyvistä teemoista. Isona kiitosaiheena on se, että Sanna on päättänyt jatkaa kanssamme myös ensi syksynä, ja lisäksi olemme saamassa kv-linjan kautta henkilön vastaamaan päiväkeskuksen lastenhoidosta. Rukouspuolella haluaisimme pyytää johdatusta ensi syksyn tekemisiin, sekä ennen kaikkea siihen, että lapsille löytyisi hyvät uudet kotiopettajat. Pia ja Rene Rendic

7 heinosten terveiset Hallilta Huhtikuun lopussa sanoimme näkemiin yhdeksälle työtekijälle MAF:n Kenian keskuksessa Nairobissa. Tämä oli osa MAF:n uudelleen järjestelyjä. Toiminta on enemmän keskittynyt Etelä-Sudaniin ja niin siellä tarvitaan enemmän työntekijöitä ja resursseja. Kenian toimintaa kehitetään myös. Olemme rukoilleet Jumalan johdatusta pysyvämmän toiminnan aloittamiseksi Marsabit-nimisen kaupungin lähellä, jotta voisimme paremmin palvella Pohjois- ja Koillis- Keniassa tapahtuvaa lähetys- ja kehitystyötä. Odotamme Herran vastausta ja hänen työmiehiään tähän työhön. Etelä-Sudanissa lentävien MAF:n koneiden huolto jatkuu edelleen entiseen malliin Nairobissa Keniassa. Huoltotiimi säilyy näillä näkymin entisen kokoisena ja kiireisenä. Huhtikuun alussa syntyi Etelä-Sudanissa Jubassa tilanne jossa tarvittiin avioniikkamiestä ja niin Hannu matkusti sinne korjaamaan kahdessa koneessa ilmenneet viat. Olemme Herralle kiitollisia siitä, että viat tuli korjattua ja lentäjät ja koneet pääsivät jatkamaan palvelusta Hänen työssään. Kirjoitimme jo aiemmin, että Alex Gathumbi lähti meiltä tekemään avioniikkatöitä Dubaihin. Jumala vastasi rukouksiimme uudesta avioniikkamiehestä ja saimme toukokuun alusta kenialaisen kokeneen Steven Towetin avioniikkatiimiimme. Tämä on suuri kiitosaihe. Uusien laitteiden asennusprojekti MAF:n koneisiin on edelleen vireillä, mutta edistyy erittäin hitaasti viranomaiselta tarvittavien lupien saannin pitkittyessä. Rukoillaan, että luvat saataisiin ja työ voisi alkaa. Olemme Herralle kiitollisia siitä, että viat tuli korjattua ja lentäjät ja koneet pääsivät jatkamaan palvelusta Hänen työssään. Kotikulmilta Päivillä oli ongelmia useamman viikon ajan vasemman jalan kanssa. Siinä oli kipua ja pitkään avoin haava joka ei ottanut parantuakseen. Yksi lääkäri epäili sokeriarvoja ja toinen löysi tulehduksen, mutta hoidot eivät tehonneet. Kipu jatkui ja haava ei umpeutunut, vaikka sitä kuinka pidettiin puhtaana ja hoidettiin. Viimein Päiville suositeltiin jalkoihin erikoistunutta lääkäriä, jolla on klinikka tässä noin viiden kilometrin päässä kotoamme. Hän puhdisti haavan ja asensi puristussiteen 10 päiväksi. Kun side sitten otettiin pois, oli haava umpeutunut ja lääkärikin todella yllättynyt. Hän sanoi, että tällainen ei tavallisesti parane näin nopeasti. Olimme Herralle kiitollisia. Päivin tarvitsee vielä lepuuttaa jalkaa säännöllisesti, mutta muuten elämä alkaa olla jo normaalia hänelle. Samuelilla ovat englantilaisen koulusysteemin AS- ja A-level kokeet menossa. Nämä ovat tärkeitä kokeita hänen tulevaisuuttaan ajatellen. Samuelilla on toiseksi viimeinen kouluvuosi lopuillaan. Pyydämmekin, että rukoilisit hänelle johdatusta sekä näihin kokeisiin että tulevaisuuteen koulun jälkeen. Tuemme edelleen pienten kenialaisten koululaisten, Juliuksen ja Christiinan koulunkäyntiä Länsi-Keniassa. Olemme saaneet kuulla, että he menestyvät hyvin ja että heidän sukulaisensa ovat tästä todella iloisia ja rohkaistuneita. Rukoillaan Jumalan siunausta Juliuksen ja Christiinan elämään. Kiitosaiheita: uusi avioniikkamiehemme Steve Hannun onnistunut matka Jubaan Päivin jalka on parantunut Rukousaiheita: MAF:n työn käynnistyminen Marsabitissa Luvat saataisiin viranomaiselta uusien laitteiden asennuksiin MAF:n koneisiin Samuelin kokeet pienet koululaiset Julius ja Christiina Länsi- Keniassa Siunaavin terveisin, Hannu ja perhe 7

8 8 lähettien terveiset nummeloiden terveiset Terveisiä Japanista, Awajilta! Seurakunnassa on ollut vilkas kevät. Pidimme ensimmäistä kertaa koko perheen yhteisen pääsiäisjuhlan. Paikalla oli monia lapsiperheitä, joille saimme kertoa pääsiäisen sanomasta. Japanilaiset rakastavat juhlia ja pääsiäinenkin on tulossa Japaniin kovaa vauhtia. Niinpä on hienoa saada olla kertomassa, mistä pääsiäisessä on oikeasti kyse. Seurakunnan työssä ja lähetystyössä olemme jälleen saaneet huomata, että kaikki mahdolliset ja mahdottomat lahjat saa laittaa likoon. On kukkien istutusta, nuottien vääntämistä, opetusten tekoa, sielunhoitoa, englannin ja leipomisen opetusta, kirjanpidon tekoa jne. jne. Olemme iloinneet aktiivisista seurakuntalaisista, joilla on näkyä tavoittaa myös ei-kristittyjä ystäviä ja sukulaisia. Pikku hiljaa yritämme vakiinnuttaa lasten pyhäkoulun sunnuntaiaamun ohjelmaan. Talvella pidimme kahdeksan kerran pyhäkoulujakson ja toinen jakso alkaa kesäkuussa. Rukoilemme, että pyhäkouluun tulisi lapsia ja sitä kautta lapsiperheitä seurakuntaan. Pyydämme myös rukousta kasteelle valmistautuvan perheen isän puolesta, kesäkuussa olevan avointen ovien tapahtuman puolesta sekä raamattukeskustelupiirissä käyvien ei-kristittyjen puolesta. Kiitos, että olette suuressa mukana! lehtisten terveiset Siunaavin terveisin, Daniel ja Mari Nummela Addis Abeba, Etiopia Tervehdys työmme puolesta rukoilijat, Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. (Sananlaskut 3: 5 6) Odotamme paraikaa sadekauden alkamista näin toukokuun lopussa. Luonnolle se on tärkeätä pitkän kuivan kauden jälkeen. Meille vastaavasti se ei ole suosituin vuodenaika, mutta onneksi meillä on edessämme kesäloma Ruotsissa ja Suomessa. Haluamme jättää teille kaikille rukousaiheeksi HIV-projektin, joka loppuu tämän vuoden lopussa. Pyydämme esirukoustukea, että projekti saataisiin lopetettua onnistuneesti ja hyvin tuloksin. Toinen rukouspyyntömme liittyy omaan tulevaisuuteemme lähetystyössä. Haluamme kulkea Jumalan johdatuksessa elämässämme myös sen suhteen, kuinka kauan meidän aikamme on palvella Häntä lähetystyön saralla. Nykyinen työkautemme loppuu vuoden kuluttua ja nyt on aika miettiä missä tulevaisuutemme on sen jälkeen. Toivomme teille kaikille oikein hyvää ja siunattua kesää! Kiittäen teidän kaikkien tuesta työllemme ja perheellemme, Mika ja Tania sekä lapset Tuppuraisten terveiset Olemme sunnuntaina klo 17 Kesäillan keidashetkessä Vuorikodilla. Tule tapaamaan meitä ja kuulemaan suunnitelmistamme! Pirkko ja Aki Tuppurainen

9 TYÖN TIIMOILTA Kansanlähetyspäivät ovat pian käsillä. Iloitsemme siitä, että talkoolaisia on ilmoittautunut hyvin. Vieläkin voi kysellä tehtäviä, jos haluaisit tulla mukaan rakentamaan tapahtumaa. Rukoukseen tapahtuman puolesta haluaisimme haastaa jokaisen. Myös kotimajoituspaikkoja tarvittaisiin vielä lisää. Ota yhteyttä toimistoomme, jos voit olla avuksi. Tervetuloa myös ihan vaan kuulemaan opetusta ja muuta ohjelmaa, mitä on runsain mitoin tarjolla niin isoille kuin pienille. Myös lähettejämme on runsain määrin paikalla ja heitä kannattaa tulla tapamaan. Kutsu myös ystäviäsi mukaan. Kevään Israelin matka hoiti ja virvoitti. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet matkalle mukaan. Siksi syksyllä olemmekin järjestämässä jo uutta Israelin matkaa, mistä ohessa esite. Tälle matkalle matkajohtajiksi tulee lähetysjohtajamme Mika Tuovinen Ari Malmin kanssa. Lokakuun lopussa Tiberiaassa on vielä suomalaisittain kesäisen lämmintä. Tervetuloa tutustumaan ja kulkemaan Jeesuksen jalanjäljissä. Kansityö kesken, kuva ei vastaa lopullista tuotetta. Kannen kuva Philippe Gueissaz. Naantalin seurakunta on tehnyt nimikkosopimuksen Vesa ja Katriina Siparin perheen kanssa. He tulevat viime kesänä surmatun Seija Järvenpään tilalle nimikkoläheteiksi. Siparit ovat mukana tulevilla Kansanlähetyspäivillä siunattavien joukossa. He lähtevät Kansanlähetyksen uusimmalle työalalle Kreikkaan. Siellä on mahdollisuus tavoittaa pakolaisia maista, jonne evankeliumia ei voi mennä avoimesti julistamaan. Seuraavassa kirjeessä he kertovat itse työstään enemmän. Varikko-illat ovat koonneet ilahduttavasti perheitä. Moni vanhempikin on iloinnut lasten äänistä yhteisissä kokoontumisissa. Olemme rukoilleet ja etsineet isompaa tilaa Agape-salin tilalle, mutta toistaiseksi jatkamme siellä. Kesällä Varikko on tauolla Kansanlähetyspäivien Varikkojumista lukuun ottamatta. Elokuun lopussa sitten toiminta alkaa säännöllisemmin. Tarina erilaisesta ystävyydestä. 24,90 KuinKa samanlaisiin pohdintoihin voikaan johtaa, kun elää vaikeavammaisena tai Kun toteuttaa kutsumustaan vieraassa kulttuurissa. Seija Järvenpää kuoli keskellä kutsumustaan Moni muistaa pysäyttävän uutisen kahden avustustyöntekijän surmasta Afganistanissa. Seijan läheinen ystävä Jukka Sariola on pukenut muistonsa ja tunteensa koskettavaksi kirjaksi. Tunsimme toisemme 23 vuotta. Voin sanoa, että menetin lähimmän ystäväni. Seija toimi jonkin aikaa henkilökohtaisena avustajanani ja ystävyytemme oli hyvin moni-ilmeinen. 9

10 Tuelvaa toimintaa turussa Juhannusjuhlat Pe Myllymäentie Rukoushetki 18 Sanan varassa eteenpäin Oiva Salli Tarjoiluväliaika Aattojuhla Oiva Salli, Ilontipat-lauluryhmä ja Leila Myllyoja La Myllymäentie Rukoushetki 18 Tarjolla Elämä Heikki Nummijärvi Tarjoiluväliaika Valon juhla Heikki Nummijärvi, Matti Vuolanne, lauluryhmä ja Ari Malmi Su Martin kirkko 10 Messu, Matti Vuolanne Vuorikodissa, Vuorikatu 8 17 Hoitavan sanan ilta Heikki Nummijärvi ja Matti Vuolanne 10

11 Naisten Raamattupiiri alkaa joka toinen keskiviikko klo Miesten Raamattupiiri alkaa 7.9. joka toinen maanantai klo 18 Heprean piiri alkaa 7.9. joka maanantai klo 16 Solu alkaa joka toinen torstai klo 18 Avaimia Ilmestyskirjaan alkaa Lassi Stenmanin johdolla luku 8. joka toinen maanantai klo 18. Ilosanomapiiri alkaa tiistaina 8.9. joka toinen viikko klo 19 tulevaa toimintaa turussa Kesäillan keidashetki Vuorikodilla joka sunnuntai klo 17 (paitsi 5.7., jolloin Kansanlähetyspäivät), su mukana Pirkko ja Aki Tuppurainen Jumalanpalveluksia 5.7. klo 10 Mikaelin kirkossa, saarnaa Hannu Uusmies / Maarian kirkossa, saarnaa Pekka Jokiranta Katariinan kirkossa, saarnaa Aarre Kuukauppi / Paattisten kirkossa, saarnaa Arto Hukari Ruskon kirkossa, saarnaa Juhani Harjunpää MATKAILUA M/S KÖKAR -laivalla la AVIOPARIRISTEILY Seija & Sakari Leppänen musiikissa Poika ja Maria IHMEELLINEN MAAILMA -RISTEILY Lennart Saari, musiikissa Maria ja Jousia Lappi Liput kumpaankin risteilyyn 20e/hlö, 3-14 v 10e ja alle 3 v ilmaiseksi. Varaa paikkasi puh

12 Saaristoristeily yrittäjille N.FI 12 Vehreän Galilean Tiberias ja Jerusalem Matkanjohtajina: Piirijohtaja Ari Malmi, p , ja Lähetysjohtaja Mika Tuovinen, Oppaana Iris Amoyal Toiviomatkojen tilauslennot: AY1921 Helsinki Tel Aviv klo AY1922 Tel Aviv Helsinki klo Majoitus (7 yötä) Tiberias / Hotelli Dona Gracia Matkan perushinta nyt vain 899 e Hintaan sisältyvät lentomatkat, majoitus kahden hengen huoneissa, puolihoito (7x illallinen ja 7x aamiainen), kuljetukset Tel Avivin lentokentältä hotelliin ja hotellista Tel Avivin lentokentälle, Toiviomatkojen suomenkielisen oppaan palvelukset, hotellihenkilökunnan ja bussinkuljettajan palvelurahat. Lisämaksusta saatavissa yhden hengen huone +270 e. Retket Perushintaan ei sisälly retkiä matkakohteiden ympäristön nähtävyyksille. Tiberiaassa kolme koko päivän retkeä Galilean kohteisiin, retki Jerusalemiin, ja yksi retki Jerusalemiin ja Kuolleellemerelle yhteensä 300 e. TERVETULOA MUKAAN ANTOISALLE MATKALLE! PARISUHTEEN JA YRITTÄMISEN HULLUUS! Eväitä laineille tuovat yrittäjäpariskunta, pienten lasten vanhemmat ja parisuhdekouluttajat Saara ja Panu Rissanen Saaristoristeily la klo ms Kökarilla Lähtö: Linnankatu 38, Tku, Vaakahuoneen edestä Sateella tunnelmoidaan laivan salongissa. Suolaista ja makeaa omakustanteisesti. Anniskeluoikeudet. Risteily muuten maksuton. Ilmoittaudu vskl@sekl.fi Yrittäminen, vanhemmuus ja parisuhde vaativat rohkeaa heittäytymistä syksyn 2015 teemaristeilyt Parisuhteen syyshuolto pe klo 21 la klo 20 Mukana perheneuvoja Saara Kinnunen ja Susanna & Jasu Markkanen. Teemana: Parisuhteen rakennuspalikoita. sielunhoitoristeily pe klo 21 la klo 20 Mukana Seppo Jokinen, Saara Kinnunen ja Petri Välimäki. Teemana: Sovintoon itseni, lähimmäiseni ja Jumalan kanssa. Hinnat: alk. 89e 4h-hytissä ja 99e 2h-hytissä/hlö. Lisämaksusta: Bussikuljetukset satamaan eri puolilta Suomea. VIKINGGrace -laivalla Turusta ilmoittautuminen ja tarkempi ohjelma: tai s-postilla: turku@matkapojat.fi tai p (puhelinvaraukset 10 e, netissä 0 e). kl-risteilyt Tekninen matkanjärjestäjä: Matkapojat Oy Entä miten pitää kaikkea yllä? Varaa Heti, niin et JÄÄ rannalle!

13 LA Su Ma Ti 1.9. Ke 2.9. To Rukouksen juuret Ilkka Puhakka 18 Isä meidän juuret syvällä historiassa Ilkka Puhakka Isän sydämellä Varikko-bändi, Sakari Orava, Anne-Marie Odell, Ilkka Puhakka 10 Messu, saarna Pyry Winter, liturgi Eija Kalliala Kirkkokahvit 12 Suuressa mukana! Kaarina Hembree ja Sakari Heinonen Isä meidän, pyhitetty olkoon nimesi Ilkka Puhakka 18 Tulkoon sinun valtakuntasi Ilkka Puhakka Yksi nimi ylitse muiden Varikko-bändi, Anssi Miettinen ja Ilkka Puhakka 10 Rukouksen lähteellä Nuppu-huoneessa Tapahtukoon sinun tahtosi Leif Nummela 18 Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme Leif Nummela Jumalan valtakunta tulee Heikki Mäntylä, Jarkko Lassila, Jukka Lampilampi ja Leif Nummela 10 Rukouksen lähteellä Nuppu-huoneessa Anna meille meidän syntimme anteeksi Leif Nummela 18 Niin kuin mekin annamme anteeksi Leif Nummela Velkasi on maksettu Heikki Mäntylä, Jukka Leppilampi ja Leif Nummela 10 Rukouksen lähteellä Nuppu-huoneessa Äläkä saata meitä kiusaukseen! Eero Junkkaala 18 Päästä meidät pahasta! Eero Junkkaala Turvakallio Toni Pätsi, Heli Mäkelä, lapsikuoro Ari Hynysen johdolla ja Eero Junkkaala 10 Rukoushetki Nuppu-huoneessa Sillä sinun on valtakunta! Eero Junkkala 18 Voima ja kunnia. Aamen. Eero Junkkaala Isän hoidossa Jippu, Anna-Kaisa Kallio ja Eero Junkkaala VSKL.FI Rukouspalvelua joka päivä Diakoniatyön- ja Taimihuoneissa. Lähetyskahvila päivystää väliajoilla. Henrikin kirkko, Peltolantie 2 (Bussit 9, 7, 12, 18 ja 61) LIEDONYRITTAJAT.FI Mukana mm. Jippu ja Jukka Leppilampi. Lastenkanava la-su Henkka-hepan pilttuu pomppulinna ja leikkinurkka TURUNYRITTAJAT.FI MISSIONM Henrikinseurakunta SU

14 ryttylässä tapahtuu Ilmoittautumiset ja tiedustelut: p , Nuorten kesä Nuorten Lifeleiri Junnuripari v Vastuunkantajaretriitti Talkooviikko Taloudesta Tämän vuoden aikana olemme iloinneet uusista työmme tukijoista. Kun samaan aikaan vanhemmasta päästä on joitain poistunut, niin taloutemme on ollut alijäämäinen. Tulomme ovat kertyneet pääasiassa hyvin pienistä puroista. On hyvä muistaa, että olemme kerran tulleet tänne maan päälle tyhjin käsin ja tyhjin käsin kerran myös lähdemme. Siksi Raamattu kehottaakin meitä antamaan. Jeesus itse muistuttaa meitä: Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on löytävä sen Matt. 16:25. Taloutemme kannalta on ollut merkittävää, että monet ovat antaneet viimeisenä tahtona (testamenttina) lahjansa lähetykselle. Jos olet tätä miettinyt ja harkinnut, ota rohkeasti yhteyttä! Kiitosaiheita: Naantalin nimikkosopimus Varikko-illat Turussa Rukousaiheita: Kansanlähetyspäivät Piirimme talous 14

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 02.11.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei, Edellisestä kirjeestä on taas vierähtänyt tovi, joten on mukava taas kirjoitella kuulumisiamme täältä Etiopiasta. Sadekausi on loppunut ja nyt

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot