EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

Transkriptio

1 FI

2 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, KOM(2002) 244 lopullinen 2002/0124 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta (komission esittämä)

3 PERUSTELUT 1. YLEISET PERUSTELUT 1.1. Voimassa olevat liikennevakuutusdirektiivit Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevista direktiiveistä (liikennevakuutusdirektiivit) 1 vanhin eli ensimmäinen liikennevakuutusdirektiivi annettiin vuonna Viimeisin säädös eli neljäs liikennevakuutusdirektiivi annettiin vuonna Ensimmäisessä kolmessa direktiivissä yhteisö vahvisti lähtökohdat liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden perustamiselle. Direktiiveissä säädettiin, että kaikki yhteisön moottoriajoneuvot on vakuutettava vastuun varalta (pakollinen liikennevakuutus), ja vakuutusturvan vastuurajat. Ne turvasivat moottoriajoneuvojen vapaan liikkuvuuden, sillä niiden nojalla vakuutustodistus oli yleensä voimassa koko yhteisössä eikä vakuutuksia tarvinnut tarkastaa maiden rajoilla. Tämä edisti huomattavasti henkilöjen ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta eri maiden välillä. Direktiivin varmistivat, että tuntemattomien tai vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamat vahingot korvattaisiin kaikkiin jäsenvaltioihin perustettavien korvauselinten (takuurahastojen) kautta. Ne varmistivat, että pakollisen liikennevakuutuksen piiriin kuuluvien vahingon kärsineiden määritelmä kattoi ajoneuvon kaikki matkustajat (myös kuljettajan perheenjäsenet). Kolme ensimmäistä direktiiviä perustui vihreän kortin järjestelmälle. Järjestelmä oli otettu käyttöön, jotta voitiin helpottaa korvausvaatimusten käsittelyä liikennevahingoissa, jotka ajoneuvo oli aiheuttanut pysyvän kotipaikkansa ulkopuolissa jäsenvaltioissa. Järjestelmä takaa korvausten maksun vahingon kärsineille liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut maassa käymässä oleva ajoneuvo. Korvaukset maksetaan yksityissektorin toimistojen verkon kautta. Vakuutusyritykset ovat perustaneet toimistoja kaikkiin jäsenvaltioihin. 1 Direktiivi 72/166/EY, EYVL L 103, , s. 1 (ensimmäinen liikennevakuutusdirektiivi); direktiivi 84/5/ETY, EYVL L 8, , s. 17 (toinen liikennevakuutusdirektiivi); direktiivi 90/232/ETY, EYVL L 129, , s. 33 (kolmas liikennevakuutusdirektiivi); direktiivi 2000/26/EY, EYVL L 181, , s. 65 (neljäs liikennevakuutusdirektiivi). 2

4 Koska alkuperäinen tavoite oli lopettaa vakuutusten tarkastukset maiden rajoilla, järjestelmä korvasi vahingon kärsineille vain silloin, kun kyseessä oli niiden kotijäsenvaltiossa aiheutunut vahinko. Näin ollen vakuutusturvaa oli vielä parannettava. Järjestelmä ei kattanut vahingonkorvauksia, jos liikennevahinko aiheutui vahingon kärsineen asuinjäsenvaltion ulkopuolella (toisessa jäsenvaltiossa vahinkoa kärsinyt). Tämä puute poistettiin neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä 2, jossa säädetään tehokkaasta järjestelystä korvausvaatimusten käsittelemiseksi näissä liikennevahingoissa Viides liikennevakuutusdirektiivi tarpeen Saavutettu kehitys ei kuitenkaan riitä, sillä rajatylittävä liikenne kasvaa jatkuvasti ja komissio saa yhä paljon liikennevakuutusdirektiivejä koskevia kysymyksiä, valituksia ja pyyntöjä yksityishenkilöiltä ja Euroopan parlamentin jäseniltä. On tarpeen saattaa ajan tasalle joitakin säännöksiä ja 1980-luvuilla annetuista direktiiveistä (etenkin vastuumäärät on tarkistettava). Lisäksi on tarpeen korjata puutteet ja löytää ratkaisut toistuviin ongelmiin. Käsittelyä vaativia kysymyksiä ovat mm. seuraavat: monet (esim. opiskelijat, tilapäisesti ulkomailla työskentelevät ja asuvat) valittavat, että on vaikeaa saada vakuutusta tilapäistä oleskelua varten toisessa jäsenvaltiossa; kun halutaan ostaa uutta tai käytettyä autoa toisesta jäsenvaltiosta, on usein hankalaa löytää lyhytaikaista vakuutusturvaa ennen ajoneuvon rekisteröintiä maahantuontivaltiossa; tarve jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sisällyttämiseksi moottoriajoneuvon liikennevakuutuksen piiriin on lisääntynyt; autoilijat toivovat vakuutusyrityksiltä todistuksia vahingottomista vuosista tai liikennevahinkojen määrästä (ns. bonustodistuksia) siirtyessään toiseen vakuutusyritykseen. Neljättä liikennevakuutusdirektiiviä sovelletaan korvausvaatimusten käsittelyyn liikennevahingoissa, jotka aiheutuvat vahingon kärsijän asuinvaltion ulkopuolella. Tällä järjestelyllä on kaksi tavoitetta: toisessa jäsenvaltiossa vahinkoa kärsineiden nopean korvaamisen varmistaminen ja tehokkaan korvausjärjestelmän perustaminen, jolla supistetaan oikeudenkäyntikuluja. Tätä järjestelyä ehdotetaan nyt laajennettavaksi kaikkiin liikennevahinkoihin riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa vahingon kärsinyt asuu. 2 Direktiivi 2000/26/EY, EYVL L 181, , s. 65 (neljäs liikennevakuutusdirektiivi). 3

5 Liikennevakuutusdirektiivien tarkistamisen ja uudistamisen tarve on vahvistunut komission aloitettua vuonna 1999 kansallisten viranomaisten, alan edustajien sekä kuluttajien ja vahingon kärsijöiden yhdistysten laajan kuulemisen. Euroopan parlamentti on tietoinen liikennevakuutuksen merkityksestä kuluttajille ja se antoi heinäkuussa 2001 päätöslauselman, jossa suositeltiin viidennen liikennevakuutusdirektiivin antamista. Tämä direktiiviehdotus on komission vastaus tähän suositukseen Ehdotuksen tavoitteet Ehdotuksen tavoitteena on tarkistaa liikennevakuutusdirektiivit seuraavien päätavoitteiden saavuttamiseksi: (1) Ajantasaistetaan ja parannetaan vahingon kärsineiden suojaa liikennevahingoissa pakollisen liikennevakuutuksen kautta. (2) Korjataan direktiivien puutteet ja selvennetään joitakin säännöksiä varmistamalla näin yhdenmukaisempi tulkinta ja soveltaminen jäsenvaltioissa. (3) Ratkaistaan toistuvat ongelmat tehokkaampien liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden luomiseksi Ehdotuksen sisältö: käsitellyt aiheet Eri syitä liikennevakuutusdirektiivien tarkistamiseen ja uudistamiseen käsitellään yksityiskohtaisesti jäljempänä. Ehdotettuja ratkaisuja selvennetään artiklakohtaisissa perusteluissa. (a) Väliaikaiset rekisterikilvet (1 artiklan 1 kohdan a alakohta) Direktiivin 72/166/ETY 1 artiklan 4 kohdassa vahvistettu ajoneuvon pysyvän kotipaikan määritelmä viittaa valtioon, jonka antama rekisterikilpi ajoneuvossa on. Määritelmässä ei kuitenkaan täsmennetä, onko rekisterikilven oltava väliaikainen vai pysyvä. Väliaikaisin kilvin varustettuihin ajoneuvoihin on ollut vaikea löytää vakuutusturvaa jäsenvaltioissa, joissa ne rekisteröidään. Tämän säännöksen virheellisten tulkintojen välttämiseksi määritelmää olisi muutettava lisäämällä siihen suora viittaus väliaikaisiin kilpiin. (b) Rekisterikilpeä ei ole tai se ei vastaa ajoneuvoa (1 artiklan 1 kohdan b alakohta) Jos liikennevahingon aiheuttaa ajoneuvo, jolla ei ole rekisterikilpeä tai jonka kilpi ei vastaa ajoneuvoa, ajoneuvon pysyvän kotipaikan määrittäminen on ongelmallista. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut liikennevakuutusdirektiivejä siten, että sellaisen ajoneuvon tapauksessa, joka rajan ylittäessään on varustettu jonkin jäsenvaltion viranomaisten asianmukaisesti myöntämällä rekisterikilvellä, jota on pidettävä väärennettynä, koska se on todellisuudessa myönnetty toiselle ajoneuvolle, rekisterikilven myöntänyt jäsenvaltio on katsottava alueeksi, jossa on kyseisen 4

6 ajoneuvon pysyvä kotipaikka 3. Lisäksi edellytetään järjestelmällisiä tarkastuksia kilven voimassaolon varmistamiseksi 4. Tämän perusteella kansallisten toimistojen on usein vastattava sellaisten liikennevahinkojen taloudellisista seurauksista, joilla ei ole mitään yhteyttä kyseiseen jäsenvaltioon. Tuomioistuimen tuomiot eivät kuitenkaan estä yhteisön lainsäätäjää suunnittelemasta erilaisen ratkaisun soveltamista tulevaisuudessa. Vihreän kortin järjestelmän keskustoimisto Council of Bureaux on ehdottanut, että kun kyse on ajoneuvosta, jolla ei ole rekisterikilpeä tai jonka kilpi ei vastaa ajoneuvoa, ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi olisi korvausvaatimusten selvittämiseksi katsottava sen jäsenvaltion alue, jossa liikennevahinko aiheutui. (c) Vakuutusten tarkastaminen (1 artiklan 2 kohta) Tavoitteena oli ajoneuvojen ja henkilöjen vapaan liikkuvuuden edistäminen Euroopan yhteisössä, joten direktiivin 72/166/ETY 2 artiklassa kiellettiin sellaisten jäsenvaltion alueelle saapuvien ajoneuvojen vihreiden korttien tarkastukset, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista "pistokokeista" on kuitenkin esiintynyt epäselvyyttä. Ensimmäinen tulkintaongelma koskee sitä, sovelletaanko toisen alakohdan viimeistä virkettä myös ensimmäiseen alakohtaan. On ratkaistava, ovatko pistokokeet sallittuja, kun jäsenvaltion alueelle saapuu ajoneuvo, jonka pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella. Toinen ongelma koskee pistokoe -termin ("random checks") tulkintaa. Sen merkitys ei ole itsestään selvä, etenkin kun käsitteelle on ollut vaikea löytää sopivaa vastinetta yhteisön kielillä. Komissio pyrkii selventämään asiaa ja ehdottaa, että vakuutusten tarkastaminen yhteisön sisäisessä liikenteessä voidaan hyväksyä tietyissä olosuhteissa yleisen järjestyksen vuoksi (esim. onnettomuuden tai tapaturman jälkeen). Edellytyksenä pitäisi kuitenkin olla, että tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä, ja että niiden yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen. (d) Poikkeus tiettyjen ajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta (1 artiklan 3 kohta) Direktiivin 72/166/ETY 4 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat jättää pakollisen vakuutuksen ulkopuolelle tietyntyyppiset ajoneuvot tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustetut ajoneuvot edellyttäen, että kyseinen jäsenvaltio ilmoittaa poikkeuksista muille jäsenvaltioille ja komissiolle. Artiklan a kohdassa mainitaan tiettyjen luonnollisten tai oikeushenkilöjen omistamat ajoneuvot, joihin jäsenvaltiot soveltavat poikkeuksia. Poikkeuksen myöntäneen jäsenvaltion on varmistettava, että korvaukset maksetaan, jos liikennevahinko aiheutuu toisessa jäsenvaltiossa. Kohdan soveltaminen ei aiheuta erityisiä ongelmia, sillä jäsenvaltio takaa korvausten maksun. Artiklan b kohdassa sallitaan jäsenvaltion vapauttaa vakuuttamisvelvollisuudesta tietyntyyppiset ajoneuvot tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustetut ajoneuvot (eli eräät hitaat ajoneuvot ja moottorityökoneet). Jäsenvaltiolla ei ole 3 4 Fournier-tuomio... Gambetta-tuomio... 5

7 velvollisuutta varmistaa, että vahingon kärsineille maksetaan korvausta tällaisten ajoneuvojen toisessa jäsenvaltiossa aiheuttamista liikennevahingoista. Kohdassa annetaan muille jäsenvaltioille lupa tarkastaa rajoillaan tällaiset ajoneuvot sen varmistamiseksi, että kuljettajalla on vihreä kortti tai hän on tehnyt rajavakuutussopimuksen. Kyseisessä 4 artiklan b kohdassa tarkoitettujen ajoneuvojen vakuutusten tarkastaminen direktiivissä tarkoitetulla tavalla ei ole enää Schengenin sopimuksen perusteella sallittua yhteisön sisärajoilla. Olosuhteet poikkeuksen täytäntöönpanolle ovat muuttuneet. (e) Vähimmäisvastuumäärien tarkistaminen (2 artikla) Direktiivin 84/5/ETY 6 artiklan 2 kohdan mukaan komissio "tekee tarvittaessa ehdotukset erityisesti 1 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädettyjen määrien tarkistamiseksi". Nykyisiä vähimmäisvastuumääriä ei kuitenkaan ole tarkistettu direktiivin antamisen jälkeen. Jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö on tällä välin kehittynyt huomattavasti: kahdeksan jäsenvaltiota on ottanut käyttöön rajoittamattoman korvausvastuun henkilövahingoissa ja monet jäsenvaltiot ovat säätäneet omaisuusvahingoille huomattavasti direktiivin vastuurajaa korkeampia vastuumääriä. Kun otetaan huomioon inflaation vaikutus nykyisiin määriin 5 direktiivin antamisvuodesta 1984, vastuumääriä olisi korotettava seuraavasti: henkilövahingot euroa yhden ja euroa useamman vahingon kärsineen tapauksessa, omaisuusvahingot euroa ja henkilö- ja omaisuusvahingot euroa tapausta kohti. On huomattava, että viidettä liikennevakuutusdirektiiviä koskevassa Euroopan parlamentin päätöslauselmaluonnoksessa ehdotettiin euron vastuurajaa, mutta tämän määrän laskentaperustetta ei selvitetty. (f) Poistetaan jäsenvaltioiden mahdollisuus rajoittaa omaisuusvahingoista maksettavia korvauksia liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo (2 artikla) Direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on perustettava tai valtuutettava toimielin suorittamaan korvauksia ainakin vakuuttamisvelvollisuuden vastuurajoihin saakka omaisuus- tai henkilövahingoista, jotka on aiheuttanut tuntematon tai vakuuttamaton ajoneuvo. Kyseisen kohdan neljäs alakohta sisältää poikkeuksen, joka voi rajoittaa huomattavasti korvauksia. Sen mukaan "jäsenvaltiot voivat rajoittaa toimielimen korvausten maksamista tai vapauttaa sen siitä, jos kyseessä on omaisuusvahinko, jonka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo". Rajoitusta voidaan direktiivin johdantoosan 6 kappaleen viimeisen virkkeen mukaan perustella "mahdollisen vilpin vuoksi". 5 Pakollisen liikennevakuutuksen nykyiset vähimmäisvastuumäärät ovat: henkilövahingot: euroa yhden vahingonkärsineen ja euroa useamman vahingonkärsineen osalta vahinkotapausta kohden; omaisuusvahingot: euroa vahinkotapausta kohden; henkilö- ja omaisuusvahingot: euroa vahinkotapausta kohden. 6

8 Komissio on saanut vahingon kärsineiltä monia valituksia, joiden perusteella näyttää siltä, että eräiden jäsenvaltioiden toimielinten ei tarvitse maksaa korvausta omaisuusvahingoista edes silloin, kun tapaukseen liittyvät olosuhteet poistavat kaikki mahdollisuudet vilppiin (esim. vahingon kärsineelle on aiheutunut samasta liikennevahingosta sekä henkilö- että omaisuusvahinkoa). (g) Edustajajärjestelmä (3 artikla) Direktiivin 88/357/ETY (toinen vahinkovakuutusdirektiivi) 12 a artiklan 4 kohdan toisen alakohdan ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 90/618/ETY (palvelujen tarjoamisen vapaus liikennevakuutukset), säädetään, että "jäsenvaltion, jossa palveluja tarjotaan, (eli jossa riski sijaitsee) on vaadittava, että yritys nimeää edustajan, jolla on valtion alueella pysyvä kotipaikka tai joka on sijoittautunut sinne ja jonka tehtävänä on hankkia kaikki tarvittavat korvausvaatimuksiin liittyvät tiedot". Neljännen alakohdan viimeisessä virkkeessä todetaan, että "edustaja ei saa ryhtyä harjoittamaan ensivakuutusliikettä kyseisen yrityksen puolesta. Viimeksi mainittu säännös estää sen, että vakuutusyrityksen sivukonttoreista voisi tulla korvausedustajia palvelujen tarjoamisen vapauden järjestelmässä, vaikka tämä kielto ei koske tytäryhtiöitä (jotka ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä). Tämä voi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Tämän säännöksen antamista ei ole perusteltu direktiivin johdanto-osassa. Todennäköisesti tarkoituksena oli kuitenkin estää palvelujen tarjoamisen vapauden ja sijoittautumisoikeuden yhtäaikainen soveltaminen. Kolmannessa liikennevakuutusdirektiivissä kumottiin kuitenkin kaikki tällaiset rajoitukset. Tästä seuraa, että nykyisten vakuutusdirektiivien mukaan vakuutusyritysten sivukonttorit saavat toimia edustajina liikennevakuutusta lukuun ottamatta kaikkien muiden vakuutusten osalta. (h) Vakuutusturva matkustajille, jotka tiesivät tai joiden olisi pitänyt tietää, että kuljettaja oli alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena (4 artiklan 1 kohta) Liikennevakuutusdirektiivien tarkoituksena on varmistaa, että pakollinen liikennevakuutus kattaa kiistatta kaikki ajoneuvon matkustajat. Eräiden tulkintojen mukaan matkustajat voisivat jäädä vakuutusturvan ulkopuolelle, jos ne tiesivät tai niiden olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja oli liikennevahingon aiheutuessa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Tällainen tulkinta on jopa sisällytetty joidenkin jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön. Matkustaja ei yleensä pysty arvioimaan asianmukaisesti kuljettajan päihtymyksen tasoa. Joka tapauksessa painopisteen tulisi olla vahingon kärsineiden suojaamisessa. Huumaavien aineiden vaikutuksen alaisen ajon ehkäiseminen on tietysti hyvä tavoite, mutta ei ole perusteltua pyrkiä sen saavuttamiseen alentamalla liikennevahingoissa vahinkoa kärsivien matkustajien vakuutusturvaa. 7

9 Tästä syystä on tärkeää selventää tätä direktiiveissä yhteisöjen tuomioistuimen kannan mukaisesti. 6 (i) Jalankulkijat ja pyöräilijät (4 artiklan 2 kohta) Vaikka jalankulkijat ja pyöräilijät voivat joskus aiheuttaa liikennevahinkoja, useimmiten aiheuttajana on moottoriajoneuvo. Riippumatta siitä, kuka on aiheuttanut liikennevahingon, jalankulkijat ja pyöräilijät kärsivät yleensä enemmän vahinkoa tilanteissa, joihin moottoriajoneuvo on osallisena. Jos liikennevahinko ei ole kuljettajan aiheuttama, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tilanne vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain. Eräissä jäsenvaltiossa vakuutusturvaa ei ole ja tuomioistuimet pyrkivät yleensä osoittamaan kuljettajan vastuun siten, että vahingon kärsinyt voidaan sisällyttää liikennevakuutusturvan piiriin. Eräissä jäsenvaltiossa säädetään, että jalankulkijat ja pyöräilijät kuuluvat liikennevahingossa osallisena olleen ajoneuvon vakuutusturvan piiriin riippumatta siitä, onko vahinko kuljettajan syytä. Kansalliset lait poikkeavat kuitenkin niiden edellytysten osalta, joita sovelletaan jalankulkijan ja pyöräilijän vastuuseen. Komission tietojen mukaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sisällyttäminen liikennevakuutusturvaan ei ole näissä jäsenvaltiossa aiheuttanut suuria vaikutuksia vakuutusten hintoihin. (j) Voimassa koko yhteisön alueella koko sopimuskauden ajan (tilapäinen oleskelu toisissa jäsenvaltioissa) (4 artiklan 3 kohta) Komissio on saanut kuluttajilta monia kirjeitä, joissa valitetaan, että tilapäistä ulkomailla oleskelua varten on hankalaa saada vakuutusturvaa eräiden vakuutusyritysten käytäntöjen vuoksi. Jotkut vakuutuksenantajat sisällyttävät vakuutussopimuksiinsa ehdon, jonka mukaan sopimus raukeaa sen jälkeen kun vakuutettu on oleskellut määrätyn ajan toisessa jäsenvaltiossa. Joissakin sopimuksissa todetaan, että vakuutetun on ilmoitettava vakuutusyritykselle, jos ajoneuvo on ulkomailla tiettyä aikaa pidempään, jotta vakuutusmaksua voidaan korottaa. Jos asiasta ei ilmoiteta, sopimus saatetaan päättää ennenaikaisesti. Molemmilla tapauksilla on samanlaiset vaikutukset: ne estävät henkilöjen vapaata liikkuvuutta ja yhtenäismarkkinoiden toimintaa. Ne ovat myös ristiriidassa direktiivin 90/232/ETY 2 artiklan ensimmäisen luetelmakohdan kanssa, jossa velvoitetaan jäsenvaltiot huolehtimaan siitä, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavat pakolliset liikennevakuutukset ovat voimassa koko yhteisön alueella yhden vakuutusmaksun perusteella. Voi olla tarpeen selventää direktiivejä tässä suhteessa, jotta voidaan varmistaa periaatteen tehokas soveltaminen. Toiseen jäsenvaltioon ammatillisista tai yksityisistä syistä tilapäisesti siirtyvälle vakuutetulle on aina myönnettävä vakuutusturva. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa kansallisen lainsäädännön mukaisiin jäsenvaltioiden velvollisuuksiin ajoneuvojen rekisteröinnin osalta. 6 Asia C-129/94, Ruiz Bernáldez. 8

10 (k) Maahantuotavien ajoneuvojen vakuutusturva (4 artiklan 4 kohta) Vuosittain tuhannet haluavat rekisteröidä asuinjäsenvaltiossaan ajoneuvon, joka on tuotu toisesta jäsenvaltiosta ja siellä aikaisemmin rekisteröity 7. Kyse voi olla henkilön itsensä tai kauppiaan toisesta jäsenvaltiosta ostamasta käytetystä tai uudesta autosta. Yhteisössä on huomattavia hintaeroja ja yhtenäismarkkinoiden mahdollisuuksien hyödyntäminen on suotavaa. Matkalla kohdejäsenvaltioon ajoneuvolla on oltava alkuperämaassa luvanvaraisesti toimivan vakuutusyrityksen tekemä vakuutussopimus. Tällaiset lyhytaikaiset vakuutukset ovat yleensä suhteellisesti paljon kalliimpia kuin tavanomaiselle vakuutuskaudelle otettavat vakuutukset. Usein on myös vaikea löytää vakuutusyritystä, joka on valmis myöntämään tällaisen vakuutuksen. Tultaessa kohdejäsenvaltioon ajoneuvolla on oltava vakuutus odotettaessa uudelleenrekisteröintimenettelyn päättymistä. Vientijäsenvaltion ajoneuvovakuutus ei yleensä kata tätä ajanjaksoa ja kohdejäsenvaltiosta on vaikea löytää vaihtoehtoista vakuutusta. Direktiiveissä olisi säädettävä ratkaisusta tähän ongelmaan. (l) Todistus vahingottomista vuosista tai vahingoista (4 artiklan 4 kohta) Jos vakuutuksenottaja haluaa vakuutussopimuksen päättyessä siirtyä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen vakuutusyritykseen (vaihdettuaan asuinpaikkaansa tai halutessaan rajatylittävän vakuutuksen), vakuutuksenottajalla voi olla vaikeuksia saada aiemmalta vakuuttajalta todistusta vahingottomista vuosista tai aiheutuneiden liikennevahinkojen määrästä. Jos vakuutuksenottaja ei pysty esittämään tällaista todistusta, hän ei pysty neuvottelemaan edullista vakuutusmaksua uuden vakuuttajan kanssa. Direktiiveissä olisi säädettävä vakuutusyrityksen velvollisuudesta toimittaa edellä mainittu todistus liikennevahingoista sopimussuhteen päättyessä. Velvoitteen ei kuitenkaan pidä vaikuttaa osapuolten vapauteen sopia vakuutusmaksusta. (m) Omavastuu (4 artiklan 4 kohta) Omavastuu on osa vahingonkorvausta, joka peritään vakuutetulta (eikä vakuuttajalta). Vahingon kärsineiden tehokas suoja edellyttää, että kansallisessa lainsäädännössä tai vakuutussopimuksessa vahvistettuja omavastuuosuuksia ei pidä vaatia vahingon kärsineeltä pakollisen liikennevakuutuksen osalta. Omavastuun määrääminen pitäisi sallia vain vakuutetun ja vakuuttajan välisissä suhteissa. 7 Ajoneuvojen uudelleenrekisteröinnin määräaikoja ei ole yhdenmukaistettu. Määräaika vaihtelee huomattavasti ETAssa: 1 päivä Irlannissa, 3 päivää Itävallassa, 14 päivää Tanskassa, 1 kuukausi Suomessa, Portugalissa ja Ruotsissa, 3 kuukautta Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, 6 kuukautta Kreikassa, Luxemburgissa ja Espanjassa, 1 vuosi Saksassa, Italiassa, Alankomaissa ja Norjassa. 9

11 (n) Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 8 mukaisen nopean ja tehokkaan korvausjärjestelyn laajentaminen kaikkiin liikennevahinkoihin (4 artiklan 4 kohta) Neljännen liikennevakuutusdirektiivin mukaisella korvausjärjestelmällä on kaksi tavoitetta: nopeat korvaukset vahinkoa kärsineille ja tehokas korvausjärjestelmä, jolla supistetaan oikeudenkäyntikuluja. Direktiiviä sovelletaan korvausvaatimusten selvittelyyn liikennevahingoissa, jotka aiheutuvat vahingon kärsineen asuinjäsenvaltion ulkopuolella. Liikennevakuutusdirektiivien uudistamisen yhteydessä on katsottu sopivaksi laajentaa neljännen direktiivin mukaiset vahingonkorvaussäännökset kaikentyyppisiin liikennevahinkoihin, vahingon kärsineen asuinjäsenvaltiosta riippumatta. Laajennuksen on oltava yhteensopiva direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun vihreän kortin järjestelmän kanssa; toimistot selvittävät korvausvaatimukset liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut ajoneuvo, jonka pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella. Ehdotettu järjestelmä koostuu seuraavista osista: Kaikkien liikennevahinkojen vahingon kärsineillä on suora korvauksenvaatimisoikeus Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 3 artiklassa säädetään, että vahingon kärsineellä on oikeus vaatia korvausta suoraan vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyritykseltä, kun liikennevahinko aiheutuu vahingon kärsijän asuinvaltion ulkopuolisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, joka kuuluu vihreän kortin järjestelmään. Suora korvauksenvaatimisoikeus on tarpeen perusteltuja korvaustarjouksia varten (ks. jäljempänä). On todettava, että vahingon kärsineiden oikeus vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä ei ole vakuutusalalle vieras menettely tai siviilioikeudellinen asia. Suora korvauksenvaatimisoikeus on laajennettava käsittämään kaikki liikennevahinkojen vahingon kärsineet, jotta yhteisössä voidaan siirtyä parannettuun pakollisten liikennevakuutusten järjestelmään, jossa vahingon kärsijöiden suoja on asianmukainen. Vakuutusyrityksen nimittämä korvausedustaja Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että vakuutusyritys nimeää korvausedustajan jokaiseen jäsenvaltioon. Edustajan tehtävät rajoittuvat nykyisen direktiivin soveltamisalaan kuuluviin liikennevahinkoihin (vahingon kärsijän asuinjäsenvaltion ulkopuolella tapahtuvat liikennevahingot). Perustellut korvaustarjoukset Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 6 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on asetettava vahingonaiheuttajan vakuutusyritykselle velvoite 8 Direktiivi 2000/26/EY, EYVL L 181, , s. 65 (neljäs liikennevakuutusdirektiivi). 10

12 esittää kolmen kuukauden kuluessa korvausvaatimuksen esittämispäivästä perusteltu korvaustarjous (jos korvausvastuuta ei kiistetä ja vahinkojen suuruus on määritetty) tai perusteltu vastaus (jos korvausvastuu kiistetään). Velvoitetta olisi tuettava asianmukaisilla, tehokkailla ja järjestelmällisillä taloudellisilla seuraamuksilla tai vastaavilla hallinnollisilla seuraamuksilla. Tietokeskusten perustaminen Direktiivin 2000/26/EY 5 artiklassa edellytetään jokaisen jäsenvaltion perustavan tietokeskuksen, jonka tehtävänä on pitää rekisteriä, joka sisältää korvausvaatimusten selvittämistä helpottavia tietoja. Neljännen direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun korvauselimen laajentaminen kaikkiin liikennevahinkoihin ei kuitenkaan olisi asianmukaista, sillä se aiheuttaisi ongelmia nykyisten vihreäkorttitoimistojen toiminnalle niiden ajoneuvojen aiheuttamissa liikennevahingoissa, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella. 2. ARTIKLAKOHTAISET PERUSTELUT 1 artiklan 1 kohta Väliaikaiset rekisterikilvet Rekisterikilpeä ei ole tai se ei vastaa ajoneuvoa Tämän artiklan 1 kohdassa muutetaan direktiivin 72/166/ETY 1 artiklan 4 kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa, joka sisältää määritelmän alueesta, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka. Tavoitteena on estää virheelliset tulkinnat. Tekstistä ilmenee, että määritelmää sovelletaan sekä väliaikaiseen että pysyvään rekisteröintiin. Artiklan 2 kohdassa lisätään virke edellä mainittuun määritelmään. Muutos selventää määritelmän soveltamista, kun kyseessä on ajoneuvo, jolla ei ole rekisterikilpeä tai jonka kilpi ei vastaa ajoneuvoa. Siinä todetaan, että liikennevahingon sattuessa ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi katsotaan sen jäsenvaltion alue, jossa vahinko tapahtui. Vaikka myös muita vaihtoehtoja on harkittu (esim. alue, jolla ajoneuvolle on myönnetty viimeisin laillinen kilpi), ehdotus noudattelee vihreäkorttitoimistojen suositusta, sillä näin helpotetaan tällaisiin ajoneuvoihin liittyvien korvausvaatimusten käsittelyä. Jotta voidaan kattaa kaikentyyppiset rekisterikilpiin liittyvät ongelmat (väärät tai väärennetyt kilvet, kilpien puuttuminen, kilpi ei ole voimassa), säännöksessä viitataan "rekisterikilvettömään ajoneuvoon tai ajoneuvoon, jonka rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa kyseistä ajoneuvoa". 1 artiklan 2 kohta Vakuutusten tarkastaminen Direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 1 kohdassa mainitun "pistokoe"-käsitteen soveltamisalan ja tulkinnan suhteen on esiintynyt epäselvyyttä. Ehdotuksessa selvennetään säännöksen soveltamista kahdella tavalla. Siinä rajoitetaan liikennevakuutusten tarkastusten kielto ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ja ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannessa maassa ja jotka saapuvat toisen jäsenvaltion alueelta. Siinä vältetään pistokoe -termin käyttöä ja määritellään sallittavat tarkastukset kolmen kriteerin perustella: tarkastukset eivät saa olla järjestelmällisiä, niiden on oltava syrjimättömiä ja niiden tarkoituksena ei saa olla pelkästään vakuutusten tarkastaminen. 11

13 1 artiklan 3 kohta Poikkeus tiettyjen ajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta Ehdotuksessa kumotaan direktiivin 72/166/ETY 4 artiklan b kohta. Ensimmäisen liikennevakuutusdirektiivin 4 artikla antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden poiketa määrätyissä tapauksissa yleisestä moottoriajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta. Artiklan a kohdassa säädetään joitakin poikkeuksia (määrättyjen oikeushenkilöjen omistamat ajoneuvot), joissa jäsenvaltion on varmistettava, että korvausta maksetaan vahingoista tai vammoista, joita ajoneuvot ovat aiheuttaneet muiden jäsenvaltioiden alueilla. Koska vahingon kärsineiden suoja on vakuuttamattomien ajoneuvojen kohdalla turvattu, poikkeus voidaan säilyttää. Artiklan b kohdassa säädetään muita poikkeuksia (tietyntyyppiset ajoneuvot), joissa direktiivi antaa muille jäsenvaltioille oikeuden vaatia voimassa olevan vihreän kortin tai rajavakuutussopimuksen esittämistä rajalla, jotta voidaan varmistaa korvausten maksaminen vahingon kärsineille toisesta jäsenvaltiosta tulevien ajoneuvojen aiheuttamissa vahingoissa. Kun tarkastukset lopetettiin yhteisön sisärajoilla Schengen-sopimuksen perusteella, ei voida enää taata korvausten maksamista liikennevahingoissa, jotka ovat tämän poikkeuksen kohteena olevien ajoneuvojen aiheuttamia rekisteröintivaltion ulkopuolella. Tästä syystä poikkeus on kumottava. 2 artikla Vähimmäisvastuumäärät Tarkistettaessa vuosia sitten hyväksyttyjä vakuutusturvan vähimmäismääriä komissio on hylännyt vaihtoehdon rajoittamattomasta vastuusta, jota sovelletaan joissakin jäsenvaltioissa. Se on myös hylännyt saman vähimmäisturvan soveltamisen henkilö- ja omaisuusvahinkoihin. Komissio katsoo, että henkilövahingot ovat vahingon kärsijöille omaisuusvahinkoja merkittävämpiä ja edellyttävät kattavampaa vakuutusturvaa. Ehdotuksessa muutetaan direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 2 kohtaa ja vahvistetaan henkilövahingoille euron vähimmäisvastuu ja omaisuusvahingoille euron vähimmäisvastuu vahinkotapausta kohden. Henkilövahinkojen yhteenlaskettu vähimmäisvastuu vahinkotapahtumassa, jossa on useampia vahingon kärsineitä, sekä omaisuus- ja henkilövahinkojen yhteenlaskettu vähimmäisvastuu kumotaan. Komissio on katsonut, että ehdotettujen määrien pitäisi olla asianmukaisia vähimmäismääriä, jotta jäsenvaltioiden inflaatio ja taloudelliset realiteetit voidaan ottaa huomioon ja myös parantaa vahingon kärsineiden suojaa. Yhteismäärien poistaminen ja vähimmäismäärän korottaminen parantavat suojaa olennaisesti. On korostettava, että komission pyrkimyksenä on säilyttää nykyisten alarajojen reaalinen arvo ja parantaa tuntuvasti vahingon kärsineiden suojaa. Muutetussa artiklassa uusi 3 kohta korvaa vanhan. Vanha 3 kohta sisälsi muuntokurssisäännöksen, jota ei enää voida käytettäessä euroa. Uudessa 3 kohdassa säädetään säännöllisistä tarkistuksista. Näin varmistetaan, että vähimmäisvastuun määrät saatetaan ajan tasalle siten, ettei direktiiviä tarvitse muuttaa. Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston Eurostatin julkaisema Euroopan kuluttajahintaindeksi lienee tarjolla olevista indekseistä selkein ja objektiivisin. Tarkistussäännöksen soveltamisen helpottamiseksi komission on annettava neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedoksi tarkistetut määrät ja varmistettava niiden julkaisu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. 12

14 Jotta voidaan parantaa vahingon kärsineiden suojaa tunnistamattomien ajoneuvojen aiheuttamissa vahingoissa, direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohtaan ehdotetaan muutosta. Muutoksella pyritään rajoittamaan jäsenvaltioille myönnettyä harkintavaltaa rajoittaa toimielimen korvausten maksamista tai vapauttaa sen siitä vilpin ehkäisemiseksi. Harkintavallan käyttö estetään, jos omaisuusvahingot ja merkittävät henkilövahingot ovat aiheutuneet samasta liikennevahingosta ja jos vilpin riski on vähäinen. Koska merkittävän henkilövahingon yhdenmukaisen määritelmän laatiminen on vaikeaa, jäsenvaltiot voivat määritellä käsitteen kansallisessa lainsäädännössään. 3 artikla Edustajat Direktiivin 88/357/ETY 12 a artiklan 4 kohtaa on muutettu, jotta vakuutusyritysten sivukonttorit voisivat olla edustajia palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella, mikä on nykyinen käytäntö muilla vakuutustoiminnan aloilla. 4 artiklan 1 kohta Matkustajien tiedot kuljettajan tilasta Säännöksen tarkoituksena on korjata direktiivien mahdolliset virheelliset tulkinnat ja varmistaa matkustajille täysi vakuutusturva. Joiden jäsenvaltioiden tulkintojen mukaan vakuutusturvan ulkopuolelle voidaan jättää matkustaja, joka tietää tai jonka olisi pitänyt tietää ajoneuvon kuljettajan olleen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena liikennevahingon sattuessa. Vakuutusturvan poistaminen tällaisissa tapauksissa olisi selkeästi ristiriidassa vakuutusdirektiivien hengen ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Matkustajien kuuluminen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ei vaikuta matkustajien mahdolliseen vastuuseen kansallisen lainsäädännön nojalla eikä tietystä liikennevahingosta maksettavien vahingonkorvausten määrää, joka on määritettävä kansallisissa tuomioistuimissa. 4 artiklan 2 kohta Jalankulkijat ja pyöräilijät Direktiiviin 84/5/ETY on lisätty uusi säännös, jotta jalankulkijat ja pyöräilijät saataisiin ajoneuvon liikennevakuutuksen piiriin liikennevahingoissa, joissa on osallisena moottoriajoneuvo. Niiden olisi saatava pakollisen liikennevakuutuksen suoja riippumatta siitä, onko kuljettaja aiheuttanut vahingon tuottamuksellaan. Jotta vältetään mahdolliset sekaannukset vakuutuskysymysten (vakuutusdirektiivien soveltamisala) ja siviilioikeuden (kansallisen lainsäädännön soveltamisala) välillä, johdantoosan kappaleessa todetaan, että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vastuukysymykset kuuluvat jäsenvaltion lainsäädännön soveltamisalaan. Toisin sanoen vahingon kärsineiden vammat on pääsääntöisesti korvattava liikennevakuutuksesta. Moottoriajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen tarjoaman turvan piiriin kuulumisen perusteella ei voida määrittää jalankulkijan tai pyöräilijän vastuuta tai tietystä liikennevahingosta maksettavien vahingonkorvausten määrää. Tämä on ratkaistava sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla ja kansallisissa tuomioistuimissa. 4 artiklan 3 kohta Voimassa koko yhteisön alueella koko sopimuskauden ajan Direktiivin 90/232/ETY 2 artiklan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädetään, että pakollisen liikennevakuutuksen on oltava voimassa koko yhteisön alueella yhden vakuutusmaksun perusteella. 13

15 Ehdotuksen 4 artikla 3 kohdalla pyritään selventämään tätä velvoitetta ja estämään vakuuttajia toimimasta velvollisuutta rajoittavalla tavalla. Tavoitteena on, että toiseen jäsenvaltioon ammatillisista tai yksityisistä syistä tilapäisesti siirtyvälle vakuutetulta ei voi poistaa suoraan tai välillisesti vakuutusturvaa. 4 artiklan 4 kohta Maahantuotavien ajoneuvojen vakuutusturva Jos uusi tai käytetty auto halutaan ostaa toisesta jäsenvaltiosta ja tuoda se toiseen, usein valitetaan vaikeuksista vakuuttaa tällaista autoa. Jos alueeksi, jolla on ajoneuvon pysyvä kotipaikka, katsotaan 30 päivän ajan sen vastaanottamisesta maahantuontijäsenvaltio, kyseisessä jäsenvaltiossa toimivat vakuutusyritykset voisivat antaa vakuutuksen joutumatta täyttämään direktiiveissä palvelujen vapaan tarjoamisen varmistamiseksi säädettyjä edellytyksiä. Tämä helpottaisi vakuutusturvan hankkimista ajoneuvon vastaanottamista seuraavien 30 päivänä aikana ja ostaja voisi tuoda maahan ja rekisteröidä auton kyseisenä aikana. Jos maahantuotu ajoneuvo on vakuuttamaton ja on osallisena liikennevahingossa kyseisenä aikana, tuontijäsenvaltion korvauselin vastaisi korvauksista. Kyseisen korvauselimen valtuudet asiassa perustuvat säännökseen, jonka mukaan maahantuontivaltio katsotaan kyseisenä aikana alueeksi, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka. 4 artiklan 4 kohta Todistus vahingottomista vuosista tai vahingoista Tällä säännöksellä pyritään siihen, että vakuutuksenottaja, joka haluaa tehdä uuden vakuutussopimuksen eri vakuutusyrityksen kanssa, voi todistaa aikaisempaa vakuutuskauttaan koskevat tiedot. Artiklassa vakuuttajalle asetetaan velvollisuus toimittaa 15 päivän kuluessa sopimussuhteen päättymisestä vakuutuksenottajalle todistus vahingottomista vakuutuskausista tai ajoneuvoon liittyvistä korvausvaatimuksista sopimussuhteen viimeisen viiden vuoden ajalta. Ehdotuksessa ei kuitenkaan pyritä määrittämään, miten uuden vakuutusyrityksen pitäisi ottaa huomioon vahinkokehitys arvioidessaan riskejä tai määrittäessään vakuutusmaksua. Direktiivit eivät voi vaikuttaa hintojen määräämisvapauden periaatteeseen, jota sovelletaan rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoilla. Säännös ei näin ollen vaikuta osapuolten vapauteen sopia vakuutusmaksusta. 4 artiklan 4 kohta Omavastuu Jotta liikennevahinkojen vahingon kärsineille voidaan antaa täysi suoja, jäsenvaltio ei saa sallia omavastuuosuuksien vaatimista vahingon kärsineiltä lukuun ottamatta tapauksia, joissa tämä on direktiivien nojalla sallittua (esim. direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohta, sellaisena kuin sen on muutettuna tämän ehdotuksen 4 artiklalla, vilpin estämiseksi). 4 artiklan 4 kohta Suora korvauksenvaatimisoikeus Tämä säännös laajentaa neljännen liikennevakuutusdirektiivin 3 artiklassa säädetyn suoran korvauksenvaatimisoikeuden koskemaan henkilöitä, jotka ovat kärsineet omaisuus- tai henkilövahingon missä tahansa liikennevahingossa. 14

16 Sen määrittäminen, onko vahingon kärsineellä oikeus vedota vakuutussopimukseen ja esittää korvausvaatimus suoraan vakuutusyritykselle, on merkittävä vakuutussuhteen osa. Se on erityisen merkittävä vahingon kärsineiden oikeuksien suojaamiseksi. Liikennevakuutusdirektiivien uudistamisen yhteydessä ei ole perusteltua rajata tätä oikeutta asuinjäsenvaltion ulkopuolella aiheutuneiden liikennevahinkojen vahingon kärsineisiin, kuten neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä tehdään. Myös muiden liikennevahinkojen vahingon kärsineet ansaitsevat saman suojan. 4 artiklan 4 kohta Korvausedustajat ja perustellut korvaustarjoukset Liikennevakuutusdirektiivien uudistamisen yhteydessä ei vaikuta perustellulta rajata vahingon kärsineiden suojaan merkittävästi vaikuttavien säännösten soveltamista neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä vahvistettuun suppeaan soveltamisalaan. Tällä säännöksellä laajennetaan neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 6 kohdassa säädetty perusteltu korvaustarjousmenettely kaikkiin liikennevahinkoihin. Menettelyn moitteeton toiminta edellyttää, että jokaisella vakuutusyrityksellä on korvausedustaja jokaisessa jäsenvaltiossa. Neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä velvoitetaankin nimeämään tällainen edustaja. Ehdotus perustuu tälle järjestelylle, mutta siinä on laajennettu korvausedustajan tehtäviä siten, että edustaja voi käsitellä kaikkia pakollisella liikennevakuutuksella vakuutetun ajoneuvon aiheuttamia liikennevahinkoja. Ehdotuksen 4 artiklan 4 kohta on yhteensopiva direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin vihreäkorttitoimistojen kanssa vakuutettujen tai vakuuttamattomien ajoneuvojen, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, aiheuttamiin liikennevahinkoihin liittyvien korvausvaatimuksien käsittelyn osalta. 4 artiklan 4 kohta Tietokeskukset Korvauksen hakemisen helpottamiseksi neljännessä vakuutusdirektiivissä säädettyjen tietokeskusten tehtäviä ei pitäisi rajoittaa kyseisessä direktiivissä tarkoitettuihin liikennevahinkoihin, vaan niiden pitäisi antaa tietoja kaikista onnettomuuksista, jotka on aiheuttanut ajoneuvo, jolle on otettu pakollinen liikennevakuutus. 5 artikla Poistetaan viittaus kumottuun artiklaan Ehdotuksen 5 artiklassa kumotaan direktiivin 72/166/ETY 4 artiklan b kohta, joka sisältää eräitä poikkeuksia vakuuttamisvelvollisuudesta. Tästä syystä olisi kumottava viittaukset direktiivin 2000/26/EY 5 artiklaan. 15

17 2002/0124 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä 2000/26/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen, 55 artiklan sekä 95 artiklan 1 kohdan, ottavat huomioon komission ehdotuksen 1, ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 2, noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä 3, sekä katsovat seuraavaa: (1) Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus (liikennevakuutus) on erityisen tärkeä Euroopan kansalaisille sekä vakuutuksenottajina että vahingon kärsijöinä. Se on merkittävä myös vakuutusyrityksille, sillä liikennevakuutukset ovat keskeinen osa yhteisön vahinkovakuutustoimintaa. Liikennevakuutus vaikuttaa myös henkilöjen ja ajoneuvojen vapaaseen liikkuvuuteen. Liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden vahvistamisen ja vakiinnuttamisen olisi oltava yhteisön toiminnan keskeinen tavoite rahoituspalvelujen alalla. (2) Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annetulla neuvoston direktiivillä 72/166/ETY 4, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annetulla toisella neuvoston direktiivillä 84/5/ETY 5, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä toukokuuta 1990 annetulla EYVL C EYVL C EYVL C EYVL L 103, , s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 84/5/ETY (EYVL L 8, , s. 17). EYVL L 8, , s. 17, direktiivi sellaisena kuin viimeksi muutettuna direktiivillä 90/232/ETY (EYVL L 129, s. 33). 16

18 kolmannella neuvoston direktiivillä 90/232/ETY 6 ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 16 päivänä toukokuuta 2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/26/ETY (neljäs liikennevakuutusdirektiivi) 7 on jo edistetty huomattavasti yhtenäistämistä. (3) On tarpeen ajantasaistaa ja kehittää yhteisön liikennevakuutusjärjestelmää. Tämä tarve on vahvistettu vakuutusalan edustajien, kuluttajien ja vahingon kärsijöiden yhdistysten kuulemisissa. (4) Jotta estetään direktiivin 72/166/ETY säännösten virheelliset tulkinnat ja helpotetaan vakuutusturvan hankkimista väliaikaisin rekisterikilvin varustetuille ajoneuvoille, ajoneuvon pysyvän kotipaikan määritelmän olisi viitattava sen valtion alueeseen, jonka antama rekisterikilpi ajoneuvossa on, riippumatta siitä, onko kilpi pysyvä vai väliaikainen. (5) Väärennetyin tai laittomin rekisterikilvin varustettujen ajoneuvojen pysyväksi kotipaikaksi katsotaan direktiivin 72/166/ETY mukaan kyseiset kilvet myöntäneen jäsenvaltion alue. Tämä sääntö usein merkitsee sitä, että kansallisten toimistojen on käsiteltävä sellaisten liikennevahinkojen taloudellisista seurauksista, joilla ei ole mitään yhteyttä jäsenvaltioon, johon ne ovat sijoittautuneet. Vaikka tarkoitus ei ole muuttaa yleisperiaatetta, että ajoneuvon pysyvä kotipaikka määräytyy rekisterikilpien perusteella, olisi kuitenkin vahvistettava erityissääntö tilanteisiin, joissa vahingon on aiheuttanut rekisterikilvetön ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa kyseistä ajoneuvoa. Tässä tapauksessa ja yksinomaan korvausvaatimuksen selvittämistä varten ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi olisi katsottava sen jäsenvaltion alue, jossa vahinko on aiheutunut. (6) Direktiivissä 72/166/ETY mainitun pistokoe-käsitteen tulkinnan ja soveltamisen helpottamiseksi asiaa koskevaa säännöstä olisi selkeytettävä. Kieltoa liikennevakuutusten järjestelmällisestä tarkastamisesta olisi sovellettava ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, ja ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka tulevat toisen jäsenvaltion alueelta. Vakuutusten tarkastaminen voidaan sallia, jos tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä ja jos ne toteutetaan osana poliisin valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen. (7) Direktiivissä 72/166/ETY sallitaan jäsenvaltioille tietyissä tapauksissa poiketa moottoriajoneuvojen yleisestä vakuuttamisvelvollisuudesta. Eräissä näissä tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava korvausten maksaminen toisen jäsenvaltion alueella aiheutuneesta vahingosta. Tällainen poikkeus, joka ei vaaranna vahingon kärsineiden suojaa, olisi säilytettävä. Toisissa tapauksissa poikkeusta soveltava jäsenvaltio ei ole velvollinen maksamaan korvausta ulkomailla aiheutuneesta liikennevahingosta kärsineelle, niin kauan kuin muut jäsenvaltiot saavat vaatia voimassa olevaa vihreää korttia tai rajavakuutussopimusta ajoneuvon tullessa niiden alueelle. Kun tarkastukset lopetettiin yhteisön sisärajoilla, korvausten maksua vahingon kärsineille tällaisten vakuuttamattomien ajoneuvojen ulkomailla aiheuttamista liikennevahingoista ei ole 6 7 EYVL L 129, , s. 33. EYVL L 181, , s

19 enää taattu. Poikkeuksia direktiivissä 72/166/ETY säädetyissä tapauksissa ei tulisi enää sallia. Direktiivin 2000/26/EY vastaavat säännökset olisi poistettava. (8) Jäsenvaltioiden velvollisuuteen taata tietyt vastuurajat ylittävä vakuutusturva on tärkeä tekijä vahingon kärsineiden suojan varmistamisessa. Direktiivissä 84/5/ETY säädetyt vastuun vähimmäismäärät on ajanmukaistettava inflaation huomioon ottamiseksi, mutta myös niiden reaaliarvoa on korotettava vahingon kärsineiden suojan parantamiseksi. Lisäksi on kumottava nykyiset henkilövahinkojen vahinkotapauskohtaiset vastuun vähimmäismäärät, kun vahingon kärsineitä on useampia, sekä omaisuus- ja henkilövahinkojen yhteinen vastuumäärä, sillä ne vähentävät vahingon kärsineiden todellista vakuutusturvaa tietyissä vahingoissa. (9) Sen varmistamiseksi, ettei vastuun vähimmäismäärä pienene ajan myötä, säännöksiin olisi lisättävä lauseke säännöllisistä tarkistuksista, jotka perustuvat yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä 23 päivänä lokakuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa N:o (EY) 2494/95 8 säädettyyn Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston julkaisemaan kuluttajahintaindeksiin. On tarpeen laatia tällaista tarkastusta koskevat menettelysäännöt. (10) Direktiivin 84/5/ETY säännös, joka mahdollistaa jäsenvaltioille petoksen estämiseksi rajoittaa korvausten maksamista tai vapauttaa korvauselin suorittamasta korvausta omaisuusvahingosta, jonka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo, voi eräissä tapauksissa estää vahingon kärsineitä saamasta oikeutettua korvausta. Tätä mahdollisuutta rajoittaa korvausta tai vapauttaa korvauksesta ei olisi sovellettava tapauksissa, joissa sama onnettomuus on aiheuttanut omaisuusvahingon lisäksi vakavia henkilövahinkoja ja petoksen riski on vähäinen. Jokaisen jäsenvaltion olisi määriteltävä kansallisessa lainsäädännössään määritettävä vakavien henkilövahinkojen käsite. (11) Tällä hetkellä direktiivissä 84/5/ETY on mahdollisuus, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat määrätä tietynsuuruisen omavastuun vahingon kärsineille, kun vakuuttamaton ajoneuvo aiheuttaa omaisuusvahingon. Tämä mahdollisuus alentaa perusteetta vahingon kärsineiden suojaa ja johtaa syrjintään verrattuna vahingon kärsineisiin muissa vahingoissa. Tätä mahdollisuutta ei tulisi enää sallia. (12) Muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta, säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä, sekä direktiivin 73/239/ETY muuttamisesta 22 päivänä heinäkuuta 1988 annettua toista neuvoston direktiiviä 88/357/ETY 9 olisi muutettava, jotta vakuutusyritysten sivukonttorit voisivat olla edustajia liikennevakuutustoiminnassa, kuten ne nykyisin jo ovat muilla vakuutustoiminnan aloilla. (13) Ajoneuvon kaikkien matkustajien sisällyttäminen vakuutusturvan piiriin on nykyisen lainsäädännön huomattava saavutus. Tämä tavoite vaarantuu, jos kansallisessa lainsäädännössä suljetaan vakuutusturvan ulkopuolelle matkustajat, jotka tietävät tai joiden olisi pitänyt tietään ajoneuvon kuljettajan olleen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena liikennevahingon aiheutuessa. Matkustaja ei yleensä pysty 8 9 EYVL L 257, , s. 1. EYVL L 172, , s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2000/26/EY. 18

20 arvioimaan asianmukaisesti kuljettajan päihtymyksen tasoa. Tavoitetta estää kuljettajia ajamasta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisina ei saavuteta alentamalla vahinkoa kärsineiden matkustajien vakuutusturvaa. Matkustajien kuuluminen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ei vaikuta matkustajien mahdolliseen vastuuseen kansallisen lainsäädännön nojalla eikä tietystä liikennevahingosta maksettavien vahingonkorvausten määrään. (14) Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vakuutusturva liikennevahingoissa, joissa on osallisena moottoriajoneuvo, vaihtelee huomattavasti yhteisössä. Muutamissa jäsenvaltioissa jalankulkijat ja pyöräilijät eivät kuulu moottoriajoneuvon vakuutuksen piiriin, ellei kuljettajan tuottamusta voida osoittaa. Toisissa jäsenvaltiossa jalankulkijat ja pyöräilijät kuuluvat liikennevakuutuksen piiriin, koska ne ovat onnettomuuden heikoimpia osapuolia. Näiden eroavuuksien vähentämiseksi on varmistettava, että jalankulkijat ja pyöräilijät kuuluvat liikennevahinkoon osallisen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin riippumatta siitä, onko kuljettaja aiheuttanut vahingon tuottamuksellaan. Moottoriajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen tarjoaman turvan piiriin kuuluminen ei vaikuta jalankulkijan tai pyöräilijän yksityisoikeudellisen vastuuseen tai tietystä liikennevahingosta kansallisen lainsäädännön mukaan maksettavien vahingonkorvausten määrään. (15) Jotkut vakuutusyritykset lisäävät vakuutussopimuksiin ehtoja, joiden perusteella sopimus kumoutuu, jos ajoneuvo on rekisteröintivaltion ulkopuolella määrättyä aikaa pidempään. Käytäntö on ristiriidassa direktiivissä 90/232/ETY vahvistetun periaatteen kanssa, jonka mukaan pakollisen liikennevakuutuksen on yhden vakuutusmaksun perusteella oltava voimassa koko yhteisössä. Olisi sen vuoksi täsmennettävä, että vakuutusturvan on oltava voimassa koko sopimuskauden ajan riippumatta siitä, onko ajoneuvo määrätyn ajan toisessa jäsenvaltiossa rajoittamatta kansallisen lainsäädännön mukaisia jäsenvaltioiden velvollisuuksia ajoneuvojen rekisteröinnin osalta. (16) Olisi ryhdyttävä toimiin, että helpotetaan vakuutusturvan saamista kuluttajalle toisesta jäsenvaltiosta toimitetulle ajoneuvolle silloin, kun ostaja on vastaanottanut ajoneuvon mutta ei ole vielä rekisteröinyt sitä määränpääjäsenvaltiossa. Olisi säädettävä tilapäinen poikkeus yleissäännöstä, jossa määritetään missä riski sijaitsee. Määränpääjäsenvaltiona on 30 päivän ajan ajoneuvon vastaanottamisesta pidettävä rekisteröintivaltion sijasta jäsenvaltiota, jossa riski sijaitsee. (17) Sen, joka haluaa ottaa uuden liikennevakuutuksen toisesta vakuutusyrityksestä olisi voitava osoittaa aikaisemman sopimuksensa vahingottomat kaudet tai aiheutuneiden liikennevahinkojen määrä. Vakuutussopimuksen päättyessä vakuutusyrityksen on toimitettava vakuutuksenottajalle todistus vahingottomista vuosista tai liikennevahinkojen määrästä viimeisten viiden vuoden ajalta rajoittamatta vakuutussopimuksen osapuolten oikeuksia sopia vakuutusmaksusta. (18) Liikenneonnettomuudessa vahinkoa kärsineiden asianmukaisen suojan varmistamiseksi jäsenvaltioiden ei pitäisi sallia omavastuuosuuden perimistä vahingon kärsineeltä. (19) Vahingon kärsineen oikeus vedota vakuutussopimukseen ja vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä on erittäin tärkeätä liikenneonnettomuuden vahingon kärsijän kannalta. Direktiivissä 2000/26/EY jo säädetään vahingon kärsijän liikenneonnettomuudesta, joka on aiheutunut sellaisen vakuutetun ajoneuvon käytöstä, jolla ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka tuossa jäsenvaltiossa suorasta 19