Sukutapaaminen Helsingissä Retkikohteemme Suomenlinna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukutapaaminen Helsingissä Retkikohteemme Suomenlinna"

Transkriptio

1 SUKUSEURA MARTIKAINEN TIEDOTTAA 1/2016 Sukutapaaminen Helsingissä Retkikohteemme Suomenlinna

2 Puheenjohtajan tervehdys Talvi on kääntynyt kevääksi, viimeisetkin lumet sulavat silmin nähtävällä nopeudella myös täällä Savonlinnassa. Helsingissä kevät on jo paljon pidemmällä. Siellä kokoonnumme toukokuussa toivottavasti suurena joukkona. Valitettavasti jouduimme vaihtamaan suunnitellun kokouspaikan paikan ylläpitäjän konkurssin vuoksi. Kokoonnumme aivan Helsingin keskustassa, hotelli Presidentissä, mutta teemme sunnuntaina yhteisen retken Suomenlinnaan. Suomenlinnassa asuva Marjo Kauhaniemi on luvannut tutustuttaa meidät saariin ja niiden nähtävyyksiin. Lauantai-iltapäivälle varasimme aikaa tutkia ja täydentää sukututkimuksia sekä tallentaa Martikaisten valokuvia ja muuta perinnettä sukuseuran säilytettäväksi. Tarkempaa tietoa tapaamisesta on tässä tiedotteessa. Tapaaminen on avoin muillekin Martikais-sukuisille kuin vain jäsenille, joten levitäthän tietoa. Tervetuloa mukaan! Liisa Raatikainen sukuseuran puheenjohtaja KUTSU Sukuseuran ylimääräinen virallinen kokous klo Sukuseuran varapuheenjohtaja Pekka Olavi Martikainen menehtyi tammikuussa vakavaan sairauteen. Kutsumme jäsenet ylimääräiseen viralliseen kokoukseen, jossa täydennetään hallituksen kokoonpanoa valitsemalla sukuseuralle uusi varapuheenjohtaja. Kokous pidetään sukutapaamisen yhteydessä Helsingissä heti lounaan jälkeen. Tervetuloa hallitus

3 Sukutapaaminen Helsingissä la su Lauantai Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu Saapuminen ja ilmoittautuminen Sukutapaaminen kokoustilassa Avaussanat ja esittäytyminen Urpo Upi Martikainen kertoo eläkkeellesiirtymisvuosistaan ja akvarellimaalausharrastuksestaan Tapio Martikainen: Itä-Suomessa käydyn Ruptuurisodan vaikutus Suomen Karjalan kehitykseen (Aamupäiväkahvi klo ) Buffet-lounas Virallinen, täydentävä kokous, varapuheenjohtajan valinta Kaikki ovat tervetulleita kokoukseen, mutta puhe- ja äänioikeus on vain jäsenillä. Sukutapaaminen jatkuu Sukutietojen täydentämistä ja selvittämistä, tutustutaan ja turistaan. Ota mukaan omia sukuselvityksiäsi, joita voit antaa sukuseuran sukututkijoiden käyttöön. Haluatko selvittää onko suvullasi yhteyttä sukuihin, joita sukuseuran jäsenet jo selvittävät? Ota mukaan tarkkoja, mahdollisimman vanhoja henkilötietoja tai asiakirjoja. Sukuseura on kiinnostunut myös valokuvista ja tarinoista. (Iltapäiväkahvi klo ) Päivä päättyy Sunnuntai Suomenlinna Retki Suomenlinnaan. Kokoontuminen Suomenlinna-museon edessä klo Suomenlinnaan pääsee vesibussilla (matkan kesto n. 25 min.), joka lähtee Kauppatorin Esplanadin puoleisesta päästä ja tuo suoraan päämuseon rantaan Tykistölahteen. Tulla voi myös Suomenlinnan lautalla (matkan kesto n. 15 min.) saaren päälaiturille, josta on kävelymatkaa Suomenlinna-museolle n. 600 m. Aikataulut ovat nähtävissä netissä ja tapaamisessa lauantaina. Hotellilta on Kauppatorille matkaa n. 1,5 km. Saariin ja sen nähtävyyksiin voi tutustua Marjo Kauhaniemen opastamalla kävelyretkellä, joka kestää kokonaisuudessaan n. 2 tuntia. Itsenäisesti voi tutustua esim. Suomenlinnamuseoon, jossa on näyttely ja videoesitys Suomenlinnasta ja sen historiasta, kuljeskella lähistössä tai istua vaikka kahvilassa tai terassilla. Alueella on myös viisi muuta museota: Ehrensvärd-museo, Sotamuseo Maneesi, Sukellusvene Vesikko, Lelumuseo ja Tullimuseo. Pääsymaksu Suomenlinna-museoon on aikuiset 7, eläkeläiset ja opiskelijat 5, lapset 7-17 v 4. Museoiden yhteislippu, joka on voimassa koko kesän, maksaa 18. Hyvät jalkineet ovat tarpeen. Saari on mukulakiviteineen ja paikoin mäkisine ja hankalakulkuisine maastoineen haasteellinen paikka liikkua.

4 Alueella on myös uimarantoja ja hyvä mahdollisuus piknik-retkelle. Saarella on useita ravintoloita ja kahviloita sekä myös Siwa-myymälä, josta voi hankkia eväitä. Paikka on suosittu retkeilykohde ja siellä käy vuosittain turistia. Jonot Suomenlinnan lautalle saattavat joskus olla pitkiä, joten vesibussilla voi päästä varmemmin haluamallaan vuorolla. Saarelta poistumme jokainen oman aikataulumme mukaan. Ilmoittautumiset viimeistään Ilmoittautumislomakkeella (jokaisesta osallistujasta täytetään oma lomake) Puhelimitse Eila Martikainen (puh ) Marjo Kauhaniemi (puh ) Maksut maksetaan viimeistään Osallistumismaksu 45 (muille kuin jäsenille 50 ) sisältää lauantain aamupäiväkahvin, buffet-lounaan ja iltapäiväkahvin Suomenlinnaan ei ole pääsymaksua. Jos haluat, että matkalippu hankitaan valmiiksi, kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä Vesibussi 7 (meno-paluu) Suomenlinnan lauttalippu 5 (voimassa 12 h), lautalla käyvät myös muut HSL:n liput Kaikki maksut maksetaan Sukuseura Martikainen ry:n tilille FI viimeistään Kirjoita maksutietoihin kaikkien osallistujien nimet ja osoitetiedot. Huom! Tilinumero on muuttunut edellisen sukutapaamisen jälkeen. Majoittuminen Hotel Presidentissä Hotellille on Helsingin rautatieasemalta 600 m ja linja-autoasemalta 200 m. Hotellin yhteydessä on maksullinen parkkihalli, johon on sisäänajo hotellin sisäänkäynnin vierestä Eteläinen Rautatiekatu 4 / Olavinkatu 1. Hotellista on varattu majoituskiintiö perjantaista sunnuntaihin. Yöpymisen hinta on 99 /1 hh/vrk ja 114 /2 hh/vrk. Varaukset Puhelin Sähköposti sokos.hotels@sok.fi Muista mainita kiintiötunnus Sukuseura Martikainen Nettivaraus varauskoodi BSUKU2016 Kiintiön viimeinen varauspäivä on Tervetuloa!

5 Suomenlinnan lautta (HSL) Vesibussi

6 Nunnanlahden Martikaiset Tapio Martikaisen selvityksen mukaan Lars Mardikain, (s (tai 1677), k. 1761), asui Pielisjärven Lieksan kylässä. Hän on Pielisjärven ympärille, ja Juukaankin, levinneen Martikaisten "esi-isä". Hänellä oli ainakin kaksi lasta Gabriel (s. 1720, k. 1780), sekä Olof (s.1726). Olof Mardikain, (s. 1726, k. 1783) ja hänen puolisonsa Regina Cajander (s.1733 k. 1794). Olof muutti Pielisjärven Hattusaareen ja sieltä edelleen Larinsaaren kylään (tila nro 4) Martikkalaan. Heille syntyi 6 lasta Olof (s.1753), Anna (s.1756), Johan (s.1757), Carin (s.1760), Margareta (s.1764), Regina (s.1767) ja Cristina (s.1771). Olof Mardikain (s k. 1830) ja hänen vaimolleen Helga Pennaiselle (s.1759, k.1802) syntyi puolestaan kahdeksan lasta. Olof (s.1781), Regina (s.1785), Petter (s.1787), Catharina (s.1791), Anna (s.1794), Andres (s.1796), Henric (s.1798) ja Margareta (s.1801) Petter Mardikain (s.1787, k.1865) ja hänen puolisolleen Helena Muickulle (s.1787, k. 1847). Heille syntyi 6 lasta, Helena (s.1814), Christina (s.1815), Olof (s.1817), Paulus (Phål) (s.1819), Petter (s.1821) ja Andreas (s.1825). Paulus Martikainen (s.1819) meni naimisiin Anna Romppasen kanssa (s.1816, k.1876), heille syntyi 5 lasta. Helena (s.1842), Pehr (s.1844), Påhl (s.1848), Hemming (s.1852) ja Maria (s.1865). Vaurastunut Paulus osti 1870 luvulla (siis isojaon jälkeen) kaksi tilaa Nunnanlahdesta, Pakarilan tilan (myöh. Hiekka-aho nro 10) pojalleen Phålille ja Jaakkolan (myöh. Jokelan nro 26)) toiselle pojalleen Pherille. Påhl Martikainen (s.1848 k.1896) meni naimisiin Sammalan tyttären Loviisa Väyrysen (s.1853, k.1909) kanssa. He olivat siis ensimmäiset Hiekka-ahon emäntä ja isäntä. Heille syntyi 5 lasta Antti (s.1884), Heikki (s.1886), Anna (s.1888), Loviisa (s.1890) ja Maria (s.1892). Loviisa testamenttasi (v.1905) Hiekka-ahon pojilleen Antille ja Heikille. Antti Martikainen (s.1884, k.1916 ), meni naimisiin (1910) Nurmeksen Salminkylästä (talo Joensuu - Kajaani tien varressa) kotoisin olevan Hilda Kuittisen (s.1886 k.1930) kanssa. Heille syntyi kolme lasta, Uuno (s.1912, k 1975), Viljo (s.1914, k.1990) ja Vieno (s.1916, k.1984) Viljo Martikainen (s.1914 k.1990) meni naimisiin (1941) Hilkka Tanskasen (s.1920, k.1949) kanssa, he saivat 5 lasta, Pertti (s.1942), Henrik (Heikki) (s.1944), Leena (s,1946), Marjatta (s.1947) ja Raija (s.1949). Hilkan kuoltua Viljo meni uusiin naimisiin Hellin Ovaskaisen (ent. Lahti) (s.1921) kanssa ja he saivat myös 5 lasta, Tapio (s.1953), Tarja (s.1955, k. 2012), Timo (s.1956), Tuija (s.1957) ja Jari (s.1961), lisäksi oli Hellin lapset Raija (s.1943) ja Jouko (s.1944).

7 Historiaa lyhyesti ajalta, jolloin Lars Mardikain perhekunta saapui Pohjois- Karjalaan: Pohjois-Karjalassa asui karjalaisia ortodokseja 1600-luvulle saakka. Tilanne muuttui radikaalisti 1617 Stolbovan rauhan seurauksena, kun alue liitettiin Ruotsiin. Alkuperäiset asukkaat pakenivat Venäjälle johtuen Ruotsin harjoittamasta epäoikeudenmukaisesta verotuksesta, katovuosista ja koska heitä yritettiin käännyttää luterilaisiksi. Arvellaan, että käännytystyö kiinnosti pappeja, koska heidän tulonsa riippuivat seurakuntalaisten määrästä ja varallisuudesta. Paikalliset karjalaiset olivat varakkaita; hehän olivat käyneet tuottoisaa kauppaa; ne kuuluisat laukkukauppiaat, joita myös "laukkuryssiksi" myöhemmin kutsuttiin. Mahdollisesti heiltä kuihtuivat myös taloudelliset mahdollisuudet kauppareittien vaikeutuessa itään. Ruptuurisota oli Venäjän ortodoksimunkkien kiihotustyön tuloksena tehty vastaisku Ruotsin harjoittamalle politiikalle ja muodostui uskonveljien noutoretkeksi Venäjälle. Arvioidaankin, että 2/3 alkuperäisestä väestöstä pakeni 1600-luvulla Venäjän puolelle. Osa paenneista ohjattiin Venäjällä Tverin alueelle ja heidät tunnetaan nykyisin Tverin karjalaisina. Tämä joku Martikainen perhekuntineen lienee saapunut Pohjois-Karjalaan jatkamaan jonkin tyhjäksi jääneen tilan viljelyä tai uudistilalliseksi joko Stolbovan rauhan (1617) tai sitten Ruptuurisodan (1658) jälkeen. Houkuteltiinhan sinne siirtymään veroeduilla ja oli päätetty, ettei tällä alueella suoriteta sotaväenottoja. Nämä edut aiheuttivat jopa jonkinlaisen ryntäyksen Pohjois-Karjalaan ainakin Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Olisi kiinnostavaa saada tietää mistä Lars perhekuntineen tuli. Savon suunnasta pohjoista reittiä vai Etelä-Karjalan suunnasta eteläistä reittiä. Joka tapauksessa Lars päätyi nykyisen Lieksan (siihen aikaan Brahea, jonne oli rakennettu skanssikin eli hirsilinnake) alueelle 1600-luvun loppupuolella, vai oliko suku muuttanut häntä ennen. Ruptuurisodan tärkeimpiä syitä oli Venäjän tarve vapaaseen kauppareittiin Itämerelle. Toinen seikka sodan taustalla oli Käkisalmen läänin ortodoksiväestön asema, joka nähtiin poliittisena sekä Ruotsissa että Venäjällä. Sodan vaikutukset alueella olivat merkittävät, sillä sodan aikana ortodoksien muuttoliike Venäjälle kasvoi maastapaoksi. Sana ruptuuri tarkoittaa repeämää. Ruptuurisodalla viitataan yhteiskunnalliseen repeämään, välirikkoon ortodoksisen ja luterilaisen väestön välillä. Tapio Martikainen Suomenlinnan maisemaa

8 KYLLIKKI VÄYRYNEN - HALLITUKSEN JÄSEN ESITTÄYTYY Olen syntynyt Heinävedellä maatalon tyttärenä. Äitini suku on lähtöisin Liperistä ja Heinävedeltä, isäni sukujuuret olivat Larinsaaren Martikkalassa. Isäni Onni Martikaisen s k isä ja äiti olivat Edvard Martikainen s k ja Elli Lyydia Martikainen s k (os. Huotari (Nurmes, Petäiskylä). Isällä oli yksi veli Mauri Martikainen s Larinsaari - k Heinävedellä. Mauri-sedällä ei ollut perhettä. Isäni Onni Martikainen oli kuollessaan 86- vuotias, äitini Lahja Elina Martikainen s Heinävesi elää ja asuu Nunnanlahdessa. Äitini vanhemmat olivat Lyydia Puustinen s k (os. Surakka) ja Anselmi Puustinen s k Heinävesi. Leskeksi jäätyään Lyydia-mummo asui perheessämme kuolemaansa saakka. Hän kasvatti meitä lapsia ollessamme pieniä, äidin hoitaessa karjaa ja käydessä isän kanssa metsätöissä. Isä ja äiti kuuluivat Heinävedellä asuessaan myös paikalliseen Nuottaporukkaan. Meitä sisaruksia on ollut kaikkiaan seitsemän, elossa enää neljä. Kaksi sisartani Kristiina s. helmikuussa 1953 kuolleena, Raili Marjaana s k Polvijärven Kuorevaarassa. Kuollessaan hän oli 7 kk:n ikäinen. Sisareni Aili Kaarina (muutti nimensä Kaarinan nimeksi Kaari) Whale (os. Martikainen) s k kuoli 48- vuotiaana Helsingissä. Veljemme Seppo asuu vaimonsa Railin kanssa Joensuussa. Sepolla on kaksi lasta ensimmäisestä avioliitostaan Perttu Mikael ja Heli Pirita Siitonen (os. Martikainen). Sepolla on kolme lastenlasta: Piritalla Aku ja Nooa sekä Pertulla tytär Lia. Vanhin siskoni Eila Inkeri (Inka) Finell (os. Martikainen) puolisonsa Carl Johan Finell asuvat Espoossa. Heillä on yksi tytär Clarice Jeanette (Mytty). Minä Salme Kyllikki Väyrynen synnyin sisarusparven keskimmäisenä. Kaksi ensimmäistä ikävuottani olen asunut Heinävedellä. Sieltä muutimme Polvijärven Kuorevaaraan, josta isäni ja äitini olivat ostaneet pienen maapaikan. Kuorevaarassa asuimme kuutisen vuotta. Kuorevaarassa aloitin myös kansakoulun, jossa ehdin käydä kaksi luokkaa ennen muuttoamme Juukaan keväällä Nunnanlahden kansakoulua kävin kolme vuotta, jonka jälkeen pääsin Juuan kunnalliseen keskikouluun Juuan kirkonkylälle. Lukion kävin myös Juuassa. Lukiossa ollessani tapasin mieheni Eskon vuonna Ylioppilaaksi pääsin Lukion jälkeen perustin perheen ja kasvatin tyttäriä sekä kävin töissä Juuan kunnassa. Kunnassa eri hallinnonaloilla ja valtiolla tein erilaisia toimistotöitä reilun 15- vuoden ajan. Työllisyyssihteerinä olin vuoteen 1990 saakka, jolloin aloitin yomerkonomin opinnot Nurmeksessa. Vuonna 1992 valmistuin yo-merkonomiksi atk-linjalta. Valmistuttuani työskentelin seuraavan kesän Rauta- ja Maatalous Naumanen Oy:llä kesäapulaisena ollen kassatyöntekijänä. Syksyllä 1992 palasin kuntaan työllisyyssihteerin tehtäviin pariksi vuodeksi. tein myös lyhyitä opettajan sijaisuuksia Poikolan koululla. Lokakuussa 1996 aloitin työt Mittakivi Oy:llä toimistosihteerinä. Tehtäväni koostuivat asiakaspalvelusta, puhelinvaihteesta, osto- ja

9 myyntireskontrasta, kotimaan ja viennintilausten käsittelystä. yms. konttoritöistä. Tuossa tehtävässä työskentelin kaikkiaan 4 vuotta, jolloin siirryin v Tulikiven talousosastolle reskontranhoitajaksi. Syy siirtymiseen oli Mittakivi Oy:n fuusioituminen Tulikivi Oyj:hin. Tulikivellä työskentelin kaikkiaan 16 -vuotta. Tulikivellä ollessani vuonna 2010 opiskelin työn ohessa liiketalouden tradenomiksi. Nykyisin olen jälleen työssä Juuan kunnassa, jossa työskentelin ensin etuuskäsittelijänä sosiaalitoimistossa. Lokakuun alusta 2015 siirryin hoitamaan kuntouttavan työtoiminnan työnsuunnittelijan tointa. Luottamustehtäviä minulla on ollut 4H:ssa, jossa olin johtokunnan jäsenenä, puheenjohtajana ja 4H-kerhon aikuisohjaajana Mataran kerhossa. Urheiluseura Juuan Jänteen sihteerinä toimin kaikkiaan seitsemän vuotta sekä Juuan kunnan tarkastuslautakunnan jäsen olin yhden kauden eli 4 vuotta. Nykyisin toimin Pohjois- Karjalan Syöpäyhdistyksen/Juuan osaston puheenjohtajana ja sihteerinä. Kesällä 2015 Kuopion sukukokouksessa minut valittiin sukuseuran halitukseen taloudenhoitajaksi. Harrastuksiini on aina kuulunut urheilu eri muodoissaan. Hiihto- ja yleisurheilussa olin aina edustamassa kouluaikoina. Kuntosalilla käynti ja perinteinen hiihto mieheni kanssa ovat tänä päivänä istumatyön vastapainona hyviä liikuntamuotoja. Kolin sukukokouksen jälkeen aloin tutkia myös Martikaisten puolen sukua. Tietoja keräsin kirkonkirjoista, Suomen sukututkimusseuran Hiski tietokannasta ja kävin juttelemassa entisten Larinsaaressa asuneiden henkilöiden kanssa. Heiltä sain arvokkaita tietoja. Minulla ja Eskolla on kaksi tytärtä Henna ja Minna. Vanhempi tyttäremme Henna on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja työskentelee Juuan terveyskeskuksessa. Hän opiskelee työn ohessa ylempää AMKtutkintoa. Hennalla ja Pasilla on kaksi lasta Iitu ja Pietu. Iitu on vanhin lapsenlapsemme. Nuorempi tyttäremme Minna asuu perheineen Helsingissä. Minnalla ja Tuomaksella on kolme lasta Elmeri, Eevi ja Iivari. Minna on kouluttautunut automaatio- ja systeemitekniikan diplomiinsinööriksi ja opiskelee paraikaa Optikoksi. Opiskelun ohessa hän on käynyt töissä Optikkoliikkeessä. Lapset ja lastenlapset ovat meille tärkeitä, myös Nunnanlahdessa asuvan äitini luona käynti kuuluu jokaviikkoiseen ohjelmaan, koska muut sisarukset asuvat muualla. Eskon vanhemmat ovat molemmat jo kuolleet. Nuorin sisaruksistani Tiina Maria asuu miehensä kanssa Suomussalmella. Heillä on kaksi poikaa Nikke ja Petja. Pojat asuvat Kajaanissa. Sukukokouksiin on ollut mukava osallistua ja saanut tavata muita suvun jäseniä. Aurinkoista kevättä toivottelen kaikille! Autathan sukuseuran sukututkijoita keräämään ja ylläpitämään sukututkimuksen henkilötietoja sekä keräämään tietoa sukujen vaiheista.

10 JÄSENASIAA Sukuseurassa on tällä hetkellä tasan 90 jäsentä. Innolla odotamme kuka on 100. jäsen. Uudet jäsenet voivat liittyä sukuseuraan lähettämällä tiedotteen lopussa olevan lomakkeen siinä olevaan osoitteeseen tai ilmoittamalla vastaavat tiedot vapaamuotoisella kirjeellä tai sähköpostilla. Jäsenpostin liitteenä on pankkisiirto vuoden 2016 jäsenmaksun maksamiseen. Maksun eräpäivä on HUOM! Sukuseuran pankkitili vaihtui viime syksynä. Käytä maksaessasi tiliä FI Huolehdi myös, ettet maksa jäsenmaksua uudelleen jos olet sen jo maksanut. Koska seurassa on useita saman nimisiä henkilöitä kirjoita maksutietoihin täydellinen nimi ja syntymäaika. Ilmoita myös, mikäli osoite, puhelinnumero tai sähköpostiosoite on muuttunut. Näin saamme pidetyksi jäsentiedot ajan tasalla eikä ole vaaraa sekoittaa henkilöitä keskenään. Tiedot ovat tarpeellisia myös, jotta osaamme yhdistää henkilöt oikeisiin sukuhaaroihin. Sukuseuran sääntöjen mukaan henkilö, joka ei kahtena edellisenä vuonna ole maksanut jäsenmaksua tai ollut siitä iän (kuluvan vuoden ensimmäisenä päivänä alle 18 tai vähintään 80 vuotta) vuoksi vapautettu, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä. Toivottavasti muistat maksaa jäsenmaksun ajallaan, ettet jää jatkossa ilman tiedotteita. Käytämme mielellämme sähköpostia tiedotukseen aina kun se vain on mahdollista. Näin säästämme postituskuluissa. Toiveenamme on lisätä Martikaisten keskinäistä kanssakäymistä ja saada taltioiduksi sukujen tarinoita, valokuvia ja muuta arkistoa tuleville jälkipolville. Sukuseuran tarkoituksena on myös auttaa sukututkimukseen tarvittavien tietojen keräämisessä. Jaa tietoa sukuseurasta ja sukututkimuksista omassa sukuhaarassasi ja muuallakin tavatessasi Martikaisia. Levitä aktiivisesti tietoa myös sukutapaamisesta. Augustin Ehrensvärdin hautamonumentti Suomenlinnan Susisaaressa

11 KUOLLEET Sukuseuran varapuheenjohtaja Pekka Olavi Martikainen Kirsti Ali-Kovero os. Martikainen Lämmin osanottomme läheisille SUKUSEURAN TIEDOSSA OLEVIA JÄSENTEN MERKKIPÄIVIÄ v Kaino Martikainen, Lieksa 90 v Aira Stolt, Savonlinna 75 v Marja-Liisa Hautala, Nurmes Ilmari Martikainen, Koli 70 v Reino Martikainen, Espoo Meeri Martikainen, Iisalmi Anja Häkkinen, Joroinen 65 v Inka Finell, Espoo Pekka Martikainen, Tuusniemi SYNTYNYT Saaga Eila Olivia Välimäki s Helsingissä vanhemmat Jouni Raatikainen ja Vivi Välimäki VIHITTY Puotilan kappelissa Helsingissä Jussi Risto ja Sanni Johanna (os. Pekkala) Martikainen 60 v Timo Martikainen, Jyväskylä Kyllikki Väyrynen, Juuka

12 LIITYN SUKUSEURA MARTIKAINEN RY:N JÄSENEKSI Koko nimi (myös os.) Syntymäaika ja paikka Katuosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Paikka ja aika Allekirjoitus Nimen selvennys Palauta tämä osa osoitteeseen Sukuseura Martikainen ry c/o Raatikainen Pietari Kylliäisentie Savonlinna Voit myös lähettää tiedot sähköpostilla: YHTEYSTIEDOT Liisa Raatikainen Pietari Kylliäisentie 56, Savonlinna puheenjohtaja jäsenrekisterin pitäjä sukututkija/pohjois-karjala Marjo Kauhaniemi Suomenlinna C54 D29, Helsinki jäsentiedotteen toimittaja Kari Raatikainen Pietari Kylliäisentie 56, Savonlinna kotisivujen ylläpito

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN

PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN PAGANUKSEN SUKUSEURA RY Jäsentiedote 1/2017/15.03.2017 HYVÄ SUKULAINEN Sukuseuramme vuoden 2016 merkittävin tapahtuma oli sukuseuramme sukutapaaminen ja sukukokous, joka pidettiin Karjalaisten Kesäjuhlien

Lisätiedot

Saunavaaran Halosia 1 (6)

Saunavaaran Halosia 1 (6) Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi 1 Tervetuloa, 11. Sukutapaamiseen Imatralle Paikka: Ilmoittautuminen: Imatran Kylpylä Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi www.stenberginsukuseura.com To 23.7.2015 asti sitovat ilmoittautumiset

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Hyvät sukulaiset! Pielisjärven Ignatiusten Sukuseuran toinen viiden vuoden sukukokouskausi 2013-2017 on alkanut. Seura on saanut samalla uudet puheenjohtajat.

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen

Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen Millä oksalla istut? Pilottihanke genomitutkimus on osa sukututkimusympäristöä -> helposti väärinkäsityksiä ja virheellisiä tulkintoja pilotointikohde -> Ilomantsin Ikoset -> taustalla vajavaiset kirkolliset

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.20 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1.

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1. Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio 01.01.2006 TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k. 19.03.1842 Ollikkala. 1. Puoliso:?????? 1. Magdalena Laakko (Laako), s. 1796. Tauluun 2. 2. Fredrik Laakko

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Nyt on juhlan aika, olemme kahdeksan vuotta ahkeroineet sukumme taustojen selvittämiseksi ja nyt työ on saatu hyvään päätökseen. Työmme tuloksena on syntynyt sukukirja, joka julkaistaan

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä PÖYTÄKIRJA Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä 19.6.2010 I Kokoontuminen II Esittely III Ruokailu IV Kokous V Esitelmät VI Yleistä I Kokoontuminen oli Karkkilan kirkon

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

KUTSU JÄMSÉN-SUVUN 3. SUKUKOKOUKSEEN

KUTSU JÄMSÉN-SUVUN 3. SUKUKOKOUKSEEN KUTSU JÄMSÉN-SUVUN 3. SUKUKOKOUKSEEN VARUSMESTARI LORENTZ JEMSONIUS/JEMBSEN/JEMSENIN JA MARIA TAWASTIN (eläneet 1700-luvun alkupuolella Viitasaarella ja Pihtiputaalla) jälkipolvien eli JÄMSÉN-SUVUN 3.

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Hilja-mummin matkassa

Hilja-mummin matkassa Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP +

+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

JäsenKirje Arvoisat sukuseuran jäsenet!

JäsenKirje Arvoisat sukuseuran jäsenet! Könönen-Koivupalon sukuseura ry 6.6.2018 JäsenKirje 2018 Arvoisat sukuseuran jäsenet! Hyvää kesää kaikille lukijoille! Tänä kesänä onkin ohjelmassamme sukuseuran juhlavuositapaaminen ja vuosikokous. Sukuseuramme

Lisätiedot

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, 41160 Tikkakoski 040-594 6374 jouko.marttinen@luukku.com . Hyvä sukuseuran jäsen, Marttisen sukukirjan 2 osan julkaisuvalmistelut ovat

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

'flaittisten tiedote 2008/2

'flaittisten tiedote 2008/2 'flaittisten tiedote 2008/2 Puheenjohtajan palsta Hyvä sukutiedotteen lukija. Olen toiminut sukuseuramme puheenjohtajana koko sen toiminta-ajan, vuodesta 1996 alkaen. Hallitus on parhaansa mukaan yrittänyt

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.

JÄSENTIEDOTE 2014 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y. JÄSENTIEDOTE 2014 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y. TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET. sivu RÖSKÖSSÄ PIDETTY VUOSIKOKOUS...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA... 2 SUKUSEUROJEN YHTEINEN

Lisätiedot

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten Sukuseura ry:n kutsu sukutapahtumaan 25.8.2018 Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina 25.8.2018, ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten sukuseura ry

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1. Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.1891 Leppävirta, Kotalahti 14. rippikirjassa ja lastenkirjassa

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5) Nimi Puolue Luottamustehtävät (maakuntaliitto) Ilmoitettavia Aaltonen Iina Sdp Antikainen Sanna Perussuomalaiset Pohjois-Karjalan Osuuskauppa: Juuan kunta: Kunnanvaltuuston vara, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen

Lisätiedot

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9. 2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009 Eräharju Jäsenlehti 2/2009 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Purasten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Purasten sukuseura ry ja kotipaikka Rautalammin kunta. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.

Lisätiedot

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia

Lisätiedot

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013!

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Rotarypiirin D1430 piiriorganisaatiolle PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013 K U T S U Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Seminaari on tarkoitettu piirineuvostolle,

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ Historian kirjoista on löytynyt myös tietoja näistä 1600-luvulla eläneistä esi-isistä ja myös

Lisätiedot

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt 1 Ikosen Sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ikosen Sukuseura ry ja kotipaikka Juvan kunta sekä toimialueena koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä Päivitetty 16.9.2019 Aaltonen Iina Sdp Maakuntahallitus Antikainen Sanna Perussuomalaiset Maakuntahallitus Osuuskauppa: Edustajisto Juuan kunta: Kunnanvaltuuston jäsen, kunnanhallituksen varajäsen, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 20.6.2017 liite nro 1 LUETTELO YHTEISÖISTÄ, JOIHIN KUNNAN TULEE VALITA EDUSTAJANSA 30.6.2017 SAAKKA JA SUOSITUS ERI YHTIÖIDEN HALLITUKSISTA JA JOHTOKUNNISTA 30.6.2017 SAAKKA

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 1 Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13 1 Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 1 1 Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13 1 Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 Majoitus Olemme tehneet seuraavat

Lisätiedot