LaUANtaina viikko 18. Äideille iloa kukkasin ja kortein

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LaUANtaina 8.5.2010 viikko 18. Äideille iloa kukkasin ja kortein"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LaUANtaina viikko 18 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Äideille iloa kukkasin ja kortein Henna Oja Huomenna on taas päivä, jolloin saamme juhlistaa äitejä. Monissa perheissä äitienpäivänä onnitellaan äitejä ja mummoja niin kortein kuin kukkasinkin. Näin on tapana myös Anttilan perheessä. Äitiys kasvattaa Noin kaksi ja puoli vuotta sitten, 28. marraskuuta vuonna 2007, oli onnellinen päivä. Sinä keskiviikkona Tuija Anttila sai kokea jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Hän sai silloin tuntea ensi kertaa elämässään, mitä äitiys oikein merkitsee. Sinä päivänä hän sai ensimmäisen lapsensa, Juhon. Tuija oli silloin 17 -vuotias. Toisen lapsen syntymää odotetaan perheessä jo kovasti: Toisen lapsen saaminen ei tavallaan jännitä enää yhtä paljon kuin ensimmäisen; kaikki on jo oikeastaan niin tuttua. Tämä raskaus on silti ollut jokseenkin vaikea, joten tietynlaista jännitystä piisaa vielä pitkään. Koko raskausaika on kulunut melko nopeasti, sillä työt, koulu ja Juho vievät kaiken ajan ja ylimääräisen energian. Olen toisesta lapsesta luonnollisesti erittäin iloinen. Juho odottaa vauvan syntymää vaihtelevalla innolla, mutta ei aio osallistua vauvan hoitoon. Äiti kuulemma hoitaa, Tuija selventää. Äitiys kasvattaa paljon, mutta se näkyy tietysti ihmisissä eri tavoin. Joitakin ihmisiä äitiys kasvattaa enemmän ja toisia vähemmän: sehän riippuu paljon ihmisestä itsestään. Itsessäni olen huomannut sen, että olen oppinut ottamaan muut paremmin huomioon. Kärsivällisyyttä on myös tullut lisää. Vaikka Tuija on ollutkin äiti vasta reilu pari vuotta, on äitiys opettanut hänelle jo paljon. Vastuun kantaminen monin eri tavoin sekä muiden tunteiden ja tarpeiden huomioiminen ovat hänelle nyt jo arkipäivää. Äidiksi tuleminen on herättänyt hänessä pelkästään positiivisia tunteita: Missään vaiheessa ei ole tuntunut, että enkö pärjäisi! Äitiydessä on paljon hyviä puolia, mutta palkitsevinta on varmasti se, kun näkee oman lapsensa kasvavan ja kehittyvän, sekä oppivan uusia asioita. Lapsuudesta aikuisuuteen Lapsuuden äitienpäivänvietosta Tuija muistaa erityisesti aamut, jolloin äitiä hemmoteltiin valmiilla aamupalalla ja täytekakulla sänkyyn tarjoiltuna. Aamu oli täynnä kaaosta ja hössötystä, kun koristelimme kakkua ja väsäsimme äidille aamupalaa. Äitienpäivän aamu oli aina todella erikoinen, sillä meillä ei juuri koskaan normaalisti kukaan muu tehnyt aamupalaa tai mitään semmoista kuin äiti. Silloin tajusi itsekin hänen joka-aamuisin työmääränsä. Omista äitienpäivistä äitinä Tuijalla ei vielä paljon muistoja ole ehtinyt kertyä, koska niitä on takana vasta kaksi. Yleensä Anttilan perhe juhlistaa äitienpäivää käymällä koko perheen voimin syömässä sekä vierailemalla mummoloissa. Viime äitienpäivän Tuija vietti kuitenkin Juhon kanssa kaksistaan mummoloita kierrellen, koska Jori oli työmatkalla. Tuijan mielestä ihana äitienpäivä on sellainen, että voi tehdä perheen kanssa jotakin kivaa yhdessä sekä mummolavierailut kuuluvat tietysti asiaan. Aikatauluja ja äidinrakkautta Juho on luonnollisesti Tuija- äidin silmäterä. Äitiys näkyy elämässä ihan koko ajan ja monin eri tavoin. Ihan tavallisessa arjessa esimerkiksi rutiinit ja aikataulut ovat hyvin tärkeitä. Pienen lapsen kanssa täytyy elää hänen ehdoillaan ja omat menot ja tekemiset täytyy suunnitella sen mukaan, että ne sopivat lapsen rytmiin. Tuijan mielestä hyvä äiti osaa olla hauska, kiltti ja ymmärtäväinen: Täytyy olla myös kova passaamaan muita! Tulevan lapsen syntymän jälkeisen ajan hän odottaa olevan kiireistä, mutta silti ihanaa aikaa. KUKA? Tuija Anttila (omaa sukua Kurikka) Asuinpaikka: Pyhäjoki Äidiksi vuonna 2007 Äitiys on hieno ja kaunis asia, mutta tärkeimmäksi asiaksi Tuija mainitsee kuitenkin äidinrakkauden ja tuen. Äidin tärkein tehtävä on rakastaa ja olla tukena lapselle hänen jokaisessa kehitysvaiheessaan. Perhe: aviomies Jori ja 2-vuotias poika Juho Äidin tärkein tehtävä on rakastaa ja olla tukena lapselle hänen jokaisessa kehitysvaiheessaan. Aino Jukkolalle mitali Tänäkin äitienpäivänä palkitaan ansioituneita kasvattajia. Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin saa 31 äitiä. Pyhäjoen Ylipäässä asuva Aino Jukkola on yksi palkituista äideistä. Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit jaetaan Säätytalolla äitienpäiväjuhlassa. Kunniamerkki voidaan myöntää äidille, joka on ansioitunut lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, vastuunkantajana, perheelämän ja vanhemmuuden tukijana. Lehtemme onnittelee lämpimästi Aino Jukkolaa ja palaa aiheeseen laajemmin Kuulumisten seuraavassa numerossa.

2 sivu 2 Ekaluokan äitijutut Seuraavassa saamme lukea ensimmäisen luokan oppilaiden ajatuksia äideistä. Jutut on koonnut Paula Salminen, ja ne julkaisteen lasten itsensä kirjoittamassa muodossa. Meidän Äidin kanssa on mukava leipoa pullia ja leipiä. Äidillä on musta tukka. Meidän Äiti on ahkera siivooja. Meidän Äidin nimi on Heli ja sukunimi Kallio. Meidän Äiti on hyvä ompeleen ja hyvä tekeen saunalle veet. Elmer Meidän äitillä on tummat hiukset ja silmälasit. Äitini on työltään posti jakaja. Minun äitini on taitava kokkaaja. Minun äitini harrastus on lenkkeily. Tykkään äidistäni koska hän hoitaa. Äitini nimi on Susanna. Jami P. Meidän äiti on kiva. Äitini lenkkeilee joskus. Äitini nimi on Eija. Äitini opiskelee sairaan hoitajaksi. Meidän äiti tykkää koirista ja kissoista. Äitini on hyvä ompeleen. Äitini kanssa on kiva laulaa. Aatu Meidän Äiti on mukava. Hänen kanssansa on mukava leikkiä piilosta. Hänen ammatti on parturi. Hän käy usein lenkillä vauvan kanssa. Hän on hyvä laittamaan ruokaa. Äitini on hyvä leipomaan pullaa. Äitini nimi on Johanna. Elias Hänen nimi on Heli. Hänellä on ruskeat hiukset. Äitini leipoo melkein joka päivä. Äiti lenkkeilee. Pietari Äitini tykkää uida. Äitini on kiva. Äitini on vaalea hiuksinen. Äitini on kaunis. Äitini on hyvä tekemää ruokaa. Äitilläni on kaunis laukku. Äitillä on moottoripyörä. Jennika Meidän Äiti on Salessa ja Prismassa töissä. Hän on hyvä tekemää ruokaa. Jami O. Äitini on kiva. Hän on tummahiuksinen. Hän lenkkeilee joka päivä kuin pystyy. äiti Tämän vuoden yhteisvastuukonsertti pidetään helatorstaina 13.5 klo Pyhäjoen kirkossa. Konsertissa esiintyvät Pyhäjoen kirkkokuoro johtajanaan Jukka Partanen sekä ryhmä Soliseva-kuoron laulajia ja Mika Jaakola, piano ja urut. Yhteisvastuukeräys käynnistyi virallisesti 7. helmikuuta. Keräyksen tuotolla Yhteisvastuu auttaa köyhiä on Hyvä leipomaan varsinkin kuin Äiti leipoo puolukkapiirakkaa. Milla Äitin kanssa on kiva uida. Äitillä on punaiset hiukset. Äiti on töissä autokoulussa. Äiti hankkii meille kissan pennun. Äitin kanssa on kiva auttaa ruuanteossa. Äidin kanssa on kiva mennä Kuusamoon. Äitin kanssa on kiva mennä retkelle. Jenni Meidän äiti puhuu ruotsia. Hänellä on ruskea tukka. Hänellä on myös silmälasit. Hän on hyvä leipomaan pullaa ja sämpylää. Hän pitää siististä kodista. Johannes Äitin nimi on Virve. Äiti on hyvä hukkaamaan. Äiti on kiva. Äiti on joka päivä koneella eli tietokoneella. Äiti hoitaa vauvaa. Niko Minun äitini on hyvä kokkaamaan. Hänen paras luomuksensa on nuudeli. Äidillä on aina kylmä. Hän pitää kun meidän kissat kehräävät. Äidin kanssa on mukava leipoa pullia. Äidillä on vaaleat hiukset ja silmälasit. Äitini nimi on Mervi. Äitini työpaikka on yppärin vekkula. Heidi Äitini ammatti on hieroja. Äidin kanssa on kiva leikkiä piilosta koska hänet löytää aina. Hän on kiva ja hauska ja muutenkin. Hän käy lenkeilemässä usein. Hän pitää koirista aivan hirveästi ja kissoista. Hän on hyvä heittämään kunnon löylyt. Äiti on tumma hiuksinen. Hän on hyvä tekemään ruokaa. Äitini nimi on niina. Petra Meidän äiti on syntynyt Pöytyällä. Äidin nimi on Satu. Äiti harrastaa siivousta. Äiskä tykkää koirista. Äiskän kanssa on kiva leipoa. Äidillä on vaaleat hiukset ja Äidillä on silmälasit. Äiti on iloinen. Minun äitini on paras. Ella Meidän äiti harrastaa navetan käyntiä. Meidän äidin nimi on Susanna. Hän on kova lenkkeilemään. Äidin lapsiperheitä Suomessa ja Haitissa turvaamaan itselleen jokapäiväisen leivän. 60-vuotias keräys juhlistaa toimintaansa ponnistelemalla entistäkin kovemmin heikkojen ja hädänalaisten auttamiseksi yli vapaaehtoisen voimin. Poikkeuksellisesti etuajassa liikkeelle lähteneet Yhteisvastuun vapaaehtoiset ovat keränneet katastrofi- Pyhäjoen Kuulumiset kanssa on mukava leipoa. Jenny On paras leipomaan pullaa. Hänellä on tummat hiukset. Äiti tykkää eläimistä ja lapsista. Äitini tykkää leikkiä minun kanssani. Jenna Minun äitini osaa tehdä ruoka hyvin. Meidän äitini on kiva. Meidän äitini leikkii minun kanssani. Hän pitää ruuasta. Hän tykkää lenkkeillä. Äitini tykkää leipoa. Hänellä on ruskeat hiukset ja Hänellä on silmälasit. ja meidän äitin nimi on Satu. Tiia Meidän äiti on mukava ja kiltti. Äitini on myös hyvä laulamaan. Äitini tykkää karkista. Äitini on hyvä leipomaan. Äitillä on tumma tukka. Oiva Sillä on silmälasit ja tummat hiukset. Meidän äiti tykkää kaakaosta ja kohvistä. Äidin kanssa on mukava leipoa. Äiti on hyvä hoitaan lapsia. Keijo Äidillä on kiharat hiukset. Äidillä on silmälasit. Äidillä on ruskeat hiukset. Äiti tykkää kahvista. Äidin kanssa on mukava leipoa. Äiti on hyvä hoitaan lapsia. Äiti on päiväkodissa töissä. Jukka Meidän äitin nimi on Marjo. Hän on siksi kiva koska se on leikkisä ja hauska. Minun äitini on töissä paloasemalla. Meidän Äiti on maailman paras lätynpaistaja. Minun äitini horoskkooppi on skorpiooni. Hänellä on tummat hiukset ja hänelä on tummat lasit. Saana Yhteisvastuukonsertti helatorstaina apua Haitin maanjäristyksen uhreille jo tammikuun puolivälistä lähtien mennessä kertyneet varat ohjataan lyhentämättöminä Kirkon Ulkomaanavun hätäapuun Haitissa. Keräyksen virallisen käynnistymisen jälkeen varat käytetään Yhteisvastuun perinteen mukaan sekä kotimaassa tehtävään avustustyöhön että Kirkon Ulkomaanavun PYHÄJOEN KUNTA HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN OSAYLEISKAAVA JA ASEMAKAAVAEHDOTUKSET HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN KUNTAKAAVAEHDOTUKSIA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Pyhäjoen kunta Pyhäjoen kunnanhallitus on / 93 hyväksynyt Pyhäjoen kunnan puoleiset Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava- ja asemakaavaehdotukset ja asettaa ne MRL:n 62 :n tarkoituk-sessa MRA:n 30 :ssä säädetyllä tavalla julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Samalla kunnanhallitus päätti järjestää Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen kuntakaavaehdotuksia koske-van yleisötilaisuuden torstaina Pyhäjoen lukion Pauhasalissa klo alkaen. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava- ja asemakaavaehdotukset kaavaselostuksineen ovat nähtävillä Pyhäjoen kunnan internet-sivuilla sekä kunnanvirastossa (Kuntatie 1, Pyhäjoki) Mahdolliset muistutukset tulee osoittaa kirjallisesti ja allekirjoitettuina ennen nähtävil-läoloajan päättymistä osoitteeseen Pyhäjoen kunnanhallitus, Kuntatie 1, Pyhäjoki. Yleisötilaisuus: Yleisötilaisuudessa käsitellään pääsääntöisesti kaavaehdotukset Pyhäjoen kunnan osalta. Osallistujilla on kuitenkin mahdollisuus keskustella ja ottaa esille asioita myös Raahen kaupungin kaavaehdotuksista. Tilaisuudessa ovat läsnä kunnissa kaavoituksesta vastaavat virkamiehet sekä kaavat laatineen konsultin edustajat. Yleisötilaisuus pidetään: Pyhäjoen lukio Pauhasali Koulutie 8 Esittelytilaisuus alkaa kello 18.30, kahvitarjoilu kello alkaen. PYHÄJOEN KUNNANHALLITUS YHTEYSTIEDOT: LC Pyhäjoki-Merijärvi klubin järjestämässä säänarvauskilpailussa kannettavan tietokoneen voitti Julia Korpela. Tehosekoittimen voitti Unto Hulanmäki ja MP3-soittimen Irma Pelttari. Vapunaaton lämpötila klo 22 oli plus 6,4 astetta. Virallisena valvojana toimi vanhempi konstaapeli Juho Keskinen. Onnea voittajille! KUULUTUS Tekninen johtaja Pirkko Tuuttila Jarmo Lukka, Pöyry Finland Oy puh puh pirkko.tuuttila@pyhajoki.fi jarmo.lukka@poyry.com kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun. Yhteisvastuukeräys on Suomen suurin vuosittainen kansalaiskeräys. Sen suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tämänvuotisen keräyksen esimiehenä on arkkipiispa Jukka Paarma. Tervetuloa!

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Reippari Saloisten Reippaan julkaisema kansallisten suunnistukilpailujen kisalehti Tervetuloa Raaheen, Suomen Suunnistusliiton 75-vuotis juhlakilpailuun Tervetuloa Raahe-rasteille Arvoisa suunnistuväki Suunnistuskausi on aluillaan ja monella meistä on jo varmasti kova polte päästä metsään rasteja etsimään. Raahe-rasteilla onkin mukava polkaista kausi todenteolla käyntiin. Sprintin SM-kisoja ajatellen ajankohta on mitä parhain, joten Raahessa onkin nyt hyvä testata tämän hetkinen kunto sprintin ja normaalimatkan radoilla. Suomen suunnistusliitto täyttää tänä vuonna 75-vuotta, ja Raahe-rastit on saanut kunnian toimina yhtenä virallisena juhlakilpailuna. Ilmat ovat olleet suosiolliset ja kevät on edennyt aikataulussa. Toivotaankin että pääsemme kilpailuissa nauttimaan mukavasta kevätsäästä. Erityiset kiitokset kisaorganisaatiolle ja tukijoille, mitä ilman kilpailujen järjestäminen ei olisi mahdollista. Omasta ja Saloisten Reippaan puolesta haluan toivottaa kaikille suunnistajille ja kannustajille oikein antoisia kisahetkiä. Petri Tuominen Saloisten Reipas, suunnistusjaoston pj.

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset KANSALLISET KISAT KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestarit Tuomarineuvosto Petri Tuominen Pentti Ingerttilä, LaiVe Ossi Lakkala (sprintti), Markku Myllyaho (keskimatka), Miikka Ketonen (nuoret) Samuli Törmälä (pj), Anneli Vilppola, Taisto Kemppainen MATKAT Sarja Sprintti Keskimatka Sarja Sprintti Keskimatka H21A 3,25 5,30 D21A 2,67 3,93 H21B 2,55 4,28 D21C 2,07 2,34 H21C 2,07 3,11 D35 2,55 3,65 H35 2,90 4,56 D40 2,49 3,51 H40 2,90 4,28 D45 2,49 3,51 H45 2,67 4,24 D50 2,07 3,15 H50 2,67 3,93 D55 2,07 3,15 H55 2,61 3,93 D60 1,91 2,61 H60 2,61 3,65 D65 1,91 2,22 H65 2,49 3,51 D70 1,61 2,22 H70 2,07 3,15 D80 2,04 H75 2,22 D20 2,55 3,65 H80 2,22 D18 2,49 3,51 H20 2,90 4,56 D16 2,07 2,61 H18 2,90 4,24 H16 2,55 3,65 H14 1,61 2,63 D14 1,61 2,41 H13 1,36 2,04 D13 1,36 2,04 H12 1,24 1,78 D12 1,24 1,78 H12TR 1,58 D12TR 1,58 H10RR 1,40 D10RR 1,40 Kunto 2,40 Kunto A 3,52 Kunto B 2,19 Ensimmäinen lähtö sprintti klo ja keskimatka klo Sprintin lähtö kilpailukeskuksesta. Keskimatkalla on lähtöön 1,2 km,paitsi lasten sarjat H/D14 asti kilpailukeskuksesta. Kartta on tulostekartta. Sprintti mittakaava 1:5 000 ja keskimatka 1:10 000, koko A4, käyräväli 2,5 m, 5/2010. Rastit ovat sprintissä 70 cm korkeat pukit, joissa myös rastilippu on kiinnitettynä. Keskimatkalla on käytetty luontopukkeja, jotka voivat olla aika matalia. Yleensä rastilla on yksi Emit-leimasin. Kilpailumateriaali Kilpailunumerot saa kilpailukeskuksesta. Emit-kortit saa numeroiden läheisyydestä. Merkkaa Emit -korttiin sarja ja kilpailijanumero. Rastimääritteet ovat jaossa sprintissä lähtökarsinassa ja keskimatkalla lähtöpaikoilla. Omat kiinnitysvälineet. Lähdössä kartan saa lähtöhetkellä ja kilpailukartta on nähtävillä 2 minuuttia ennen lähtöä. Lasten sarjojen lähdössä saa kartan 1 minuutti ennen lähtöä. Rastireittiläisille annetaan tarvittaessa ohjausta. Rastireitillä puuttuvasta leimasta lisäaikaa 10 minuuttia. Maalissa suoritetaan Emit-leimaus, jonka jälkeen kilpailija menee leimantarkastukseen. Kartat palautetaan viimeisen lähdön jälkeen. Palkinnot Palkinnot jaetaan yhteistulosten perusteella. Palkittavien määrä ilmenee ilmoitustaululta. Pukeutuminen ja pesu Keskimatkan kilpailukeskuksessa on pesutilat. Oikea rasti. Avoinna kymmenestä kymmeneen. ERITYISOHJE SPRINTTIIN Sprintissä ei saa käyttää nastareita eikä piikkareita. Kielletyt alueet tulee huomioida reitinvalintaa tehtäessä. Kiellettyjä alueita ovat kaikki piha-alueet ja kielletyksi karttaan merkatut alueet. Huomatkaa ylipääsemätön aita ja ylitettävä aita! Järjestäjät valvovat kiellettyjä alueita ja kaikki kielletylle alueelle eksyvät hylätään. KUNTOSUUNNISTUS Ilmoittautuminen INFOssa. Sprintissä lähtö ja maali samat kuin muillakin, mutta erillinen nollaus ja maalileimaus. Maalin jälkeen väliaikatuloste ja ajan kirjaus. Keskimatkalla INFOn vieressä on oma lähtö ja maali. Samoin maalin jälkeen väliaikatuloste ja ajan kirjaus. Maastoon pääsee sprintissä klo ja keskimatkalla klo Onnistuneita suorituksia kaikille! SALOISTEN REIPAS

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 KORSU OY PUUOVITEHDAS - KULJETUSLIIKE Ollinkalliontie Raahe Puh , telefax Sähköposti: korsu@korsu.fi

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset

7 Seurakunta tiedottaa Kuollut Frans Johannes Tähjänjoki Yppäristä 94 v 6 kk 13 pv Äitienpäivän perhejumalanpalvelus kirkossa su 9.5. klo 11. Vietämme perheen sunnuntaita: Perhe, Jumalan luomislahja. Tekstit: 1 Moos 2:18-24, Ef 6:1-4, Mark 10:13-16 Äitienpäivän lounas su 9.5. jp:n jälkeen seurakuntatalolla Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tarjolla possunfile, perunat, kasvisgratiini, salaatti, kahvit leivoksen kera. Lounaan hinta 10 aikuinen, 5 lapsi, perhelippu 40. Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Helatorstain jumalanpalvelus HPE kirkossa to klo 10 (Lauri Pietikäinen saarna) Yhteisvastuukonsertti kirkossa Helatorstaina 13.5 klo 15. Jäätelökahvit seurakuntatalolla konsertin jälkeen. Jumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Vietämme kaatuneitten omaisten muistopäivää. Kirkkokahvit ja juhla seurakuntatalolla TULOSSA: - Ylivieskan seudun musiikkiopiston kevätkonsertti seurakuntatalolla ti klo 19 - Pirttikosken rukoushuoneyhdistyksen vuosikokous ja lähetysompeluseurat rukoushuoneella ke klo 19 (huomaa päivä) - Vanhusten kevätkirkko to klo 13 - Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Oulaisissa su klo 10. Messun jälkeen ruokailu ja ohjelmahetki seurakuntakodilla. Ilmoittautuminen kyytiasiassa ja ruokailun vuoksi Mirjalle 12.5 mennessä p Antero Vuotin sävellyskonsertti su klo 15 PERHEET: - Perheretki lauantaina Toivosen eläinpuistoon Kälviälle. Lähtö bussilla Sarpatista klo 9.30 ja paluu n. klo 17. Ruokailu Kokkolan ABC:llä klo 11.30, eläinpuisto klo 13 ja kotiinlähtö klo 15. Seurakunta maksaa kyydin ja liput eläinpuistoon, ruokailu omin kustannuksin. Ilmoittautumiset p tai /päiväkerho. KOULUIKÄISET Kerhot Sarpatissa: - Äksöniitti (2-4 lk pojat) keskiviikkoisin klo Tyttöjen kaakaokutsut (4-6lk) torstaisin klo NUORET: - Nuorten illanvietto jossain lähialueella pe klo alkaen. Mukavaa yhdessäoloa hyvässä seurassa! Ilmoita Hannulle tulostasi Rippiralli Sarpatin ympäristössä to klo 18 - Nuortenilta la Sarpatissa klo 19. Nuorten ja kouluikäisten toiminnasta tiedustelut ja ilmoittautumiset Hannulle p Vapun lähetystorin tuotto oli 300 e. Kiitos osallistuneille RY: Päiväkerho ma klo Ry:llä Raamattuluokka la klo A-ryhmä Timo Impolalla ja Y-ryhmä Pasi Impolalla Seurat su klo 16 Ry:llä (Pertti Paukkeri, Kari Päkkilä) Päiväkerho ma klo Ry:llä Kevätjuhla su klo 16 Ry:llä Kirkkoherranvirasto p avoinna ma 8-12, ti klo ja ke klo Tarvittaessa voitte sopia virastoasioista muulloinkin ja ottaa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p / tai Lauri Pietikäinen Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry Harmaahapset kokoontuu Iltaruskossa klo Nuotit mukaan. Tervetuloa. ti klo Päiväkahvit Seurakuntatalolla. (huom paikka). Aiheena kesän kirkonpäivystys. Mukana kirkkoherra Jukka Malinen. Arvontaa. Tervetuloa kaikki mukaan.elokuun kesäretkelle lähtijät: voitte maksaa ennakkomaksun 30 euroa/hlö tilaisuudessa tai pankkitilille VIITE: mennessä. Hanhikiven Kiertäjät ry RII- HITYS seikkailijoille ja tarpojille. Lähtö renkituvalta klo 18.00, kts. varusteet riihityskutsusta. VÄLKE kesäleiri sudenpennuille ja seikkailijoille Rajaniemessä. Leirikirjeet tulossa jakoon pian. Ilmoittautumiset mennessä omalle johtajalle. Johtajisto TI klo alkaen Rajaniemessä. Säänmukainen vaatetus, muistiinpanovälineet ja ruokailuvälineet mukaan. Muistakaa palauttaa kevään suoritus/läsnäolotaulukko Katille. MLL:n perhekahvila maanantaisin kello monitoimitalon kahviossa, myös salin 1.lohko käytössä. Ma 10.5 Hiusten leikkaus, Susanna Kallio. Ma 17.5 Avoin kerho. Ma 24.5 Retki Kielosaareen sään salliessa. Kahvilaan voit tulla sinä äiti, isä, mummu, pappa lastesi tai lastenlapsiesi kanssa. Lapset saavat leikkiä toisten lasten kanssa ja aikuiset voivat vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Kahvilasta voi myös ostaa kahvia ja pullaa pikku rahalla, yhdistys tarjoaa mehut lapsille. Tervetuloa! MC Pirttikoski Tehdään retki kauas Kalajoelle asti. Tutustutaan siellä Grandezza venetehtaaseen sisältä ja päältä, opastettu kierros. Lähtö Jussin tallilta klo 14 su Ilmoittaudu jussi.vuoti@kotinet.com. Enduro ja Silverwing jaostot myös joukolla mukaan. Sähköpostiosoitteita kaivataan lisää. Omat eväät sallittu. Pirttikosken Maaseutunaiset Kärcher painehuuhtelulaitetta mattojen, sohvien ja autonpenkkien ym. pesuun vuokrattavissa jäsenille15 / vrk (+pesuaineet) ja 25 / vrk (+pesuaineet) ei jäsenille. Lisätietoa ja varaukset Asta Nuoralalta Pyhäjoen Silmu Kevätkauden päättäjäiset Lea ja Juhani Koskelan luona Yppärissä ti klo 12. Ulkoilua sekä kahvittelua ja arvontaa. Kimppakyyti Shelliltä klo Yläaste tiedottaa Kokeet ma ti b ruotsi pe a, 7b, 8c äidinkieli ma b yhteiskuntaoppi Tapahtumia pe ympäristön siivous ti lk työelämään tutustuminen Tulevien 7. lk vanhempainilta Yläasteeseen tutustuminen ti lk Parhalahti ja Pirttikoski ke lk Yppäri * kirjastossa ke saakka Raahe-opiston kevätnäyttely, loppukuusta yläasteen kuvaamataidon töitä. ma, to 11-16, ti, ke, pe * la klo 9.00 Salibandyn kevätturnaus Monitoimitalolla. Tiedustelut: (Vesku), pyhajoensahly.org/ Kalenteri * la klo Haukikuningas- kilpailu Tervon kalasatamassa. Hyvät palkinnot. Tiedustelut: Petteri Leppälä puh * Monitoimitalolla FunkyX-tanssileiri. Tiedustelut: Johanna Ekoluoma puh , Aihetta kiitokseen Liisa Grekulalle kiitokset tosi hyvästä puheesta Veteraanipäivän juhlassa! Aihetta kiitokseen Kiitos Sampo Pakkaselle todella hyvästä Onni Pakkasen elämänkerrasta. Lukiolaiset voisivat tosiaan kirjoittaa isovanhempiensa muisteluita ja elämiä auki. Se on kotiseutuhistoriaa. P YHÄJOEN KUULUMISET Päätoimittajat Sari Rintamäki Arvo Helanti TOIMITUSSIHTEERI Arvo Helanti Taittaja Arvo Helanti Miika Möttönen kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. (08) Fax (08) Taittaja: (08) Päätoimittaja: (08) Taloussihteeri: (08) Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 18) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 18: 2080 kpl >> vko 19: 1780 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 Opiskelen Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia. Pääaineenani on maailmanpolitiikan tutkimus, kertoo kevään 2010 ylioppilas Ella Keski-Panula. Valtio-oppi

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2019 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Juha-Matti Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 19. 20.5.2018 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 700 m ja sunnuntaina lähtö on kilpailukeskuksesta.

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2012 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jukka Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut 11-12.8.18 Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Kaakon Suunnistuksen ja näitä järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 21. 22.5.2016 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 900 m ja sunnuntaina 300 m. Rajarastien matkat

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina 8.7.2017 Kilpailusäännöt ja ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Harri

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat

Lisätiedot

Harjavallan Pirkkalassa KILPAILUOHJEET. Säännöt: Toimihenkilöt: Sami Keskimäki. Suunnistustarvike. Jokinen. Myllymäki

Harjavallan Pirkkalassa KILPAILUOHJEET. Säännöt: Toimihenkilöt: Sami Keskimäki. Suunnistustarvike. Jokinen. Myllymäki Harjavallan Pirkkalassa 2-30.4.201 KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä ohjeita Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja Ratamestariryhmä Tulospalvelu Valvoja (la) Valvoja

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 14.10.2012 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina 10.9.2017 Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopulliset kilpailuohjeet ovat esillä kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Järjestämisorganisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 11.6.2017 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 29.5.2016 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK Tiistaina 11.6.2019 Ylöjärvellä. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Ratamestari Kari

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja: Esa Lehtinen 040 8641105 Ratamestarit: Keijo Korkiamäki aikuisten radat Tuija Katajamäki lasten radat

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka KILPAILUOHJEET (alustavat 10.8.2018) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka 11.8.2018 Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jyrki Lammila Tulospalvelu: Pertti Anttila

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas

Lisätiedot

95-vuotis juhlakilpailu

95-vuotis juhlakilpailu KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. 95-vuotis juhlakilpailu KILPAILUOHJEET Keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu sunnuntaina 8.8.2010 Kouvolan Teuroisissa. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET Valio Play -suunnistus Kyröskoskella 19.8.2018 KILPAILUOHJEET Säännöt, ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjien antamia ohjeita. Nämä ohjeet ovat alustavat. Viralliset ohjeet

Lisätiedot

Esa Lehtinen, Seppo Kuikka Piia Gustafsson

Esa Lehtinen, Seppo Kuikka Piia Gustafsson RASTI-LUKON KEVÄTKANSALLISET 10.4.2016 Kilpailukeskus: Unajan koulu, Laivolantie 10, 26910 Unaja Kilpailuohjeet Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205 RASTI-LUKON KEVÄTKANSALLISET 12.4.2015 Kilpailukeskus: Kortelan koulu, Kortelantie 23, 26840 Rauma Kilpailuohjeet (Alustavat) Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

Toimihenkilöt. Kilpailukeskus Pyhäjoen monitoimitalo, Koulutie 7, Pyhäjoki. Kilpailusäännöt. Aluemestaruuskilpailut.

Toimihenkilöt. Kilpailukeskus Pyhäjoen monitoimitalo, Koulutie 7, Pyhäjoki. Kilpailusäännöt. Aluemestaruuskilpailut. Kilpailuohjeet Pyhäjoen sprintit 9.9.2017 Pyhäjoki Kansalliset sprinttikilpailut ja P-P:n AM-sprintti Lopulliset kilpailuohjeet ovat kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Toimihenkilöt Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KILPAILUOHJEET Matkat: La ja su lähtö 1 kilpailukeskuksessa La lähtö 3 matkaa 150 m Sarja Lauantai 9.5 Lähtö Sunnuntai 10.5 Lähtö H 21 A 10,92 km 3 6,35 km

Lisätiedot

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Jukka Katajisto

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. NASTAREIDEN JA PIIKKAREIDEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY! RASTIMÄÄRITTEET VAIN IRTONAISINA, EI KARTASSA! 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT 18.8.2015 Alustavat kilpailuohjeet. Muutoksia voi tulla ja lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailupäivänä infotaululla. Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma Kilpailuohje Rasti-Lukon Kevätkansalliset 9.4.2017 Rauma Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita Toimihenkilöt: Tuomarineuvosto: Puheenjohtaja: Timo Saarinen (Valkeakosken

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018 Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Lue lopulliset kilpailuohjeet ilmoitustaululta. Muutettu 20.9.: Lyhyen rastireitin viimeisen rastin tunnus on RRL5. Säännöt:

Lisätiedot

Serlachius Museot -rastit 9.5.2015, Mäntän Seudun Eräpirkat r.y.

Serlachius Museot -rastit 9.5.2015, Mäntän Seudun Eräpirkat r.y. Serlachius Museot -rastit 9.5.2015, Mäntän Seudun Eräpirkat r.y. KILPAILUOHJEET (päivitetty 5.5) Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Sääntömääräiset keskimatkat. KILPAILUJEN

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015

Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015 Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015 1. SÄÄNNÖT Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Marcus Lahtinen,

Lisätiedot

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina Kilpailuohje Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina 22.9.2016 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja KLL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. SSL:n

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. KILPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU 5.5.2007 Kilpailukartta Kuusivärinen 04/2007, mittakaava 1:10 000,

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 25.5.2019 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestarit: aikuisten radat Timo Huovila, lasten radat Sanna Hilska Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät

Lisätiedot

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet Kilpailun järjestäjä Kouvolan Suunnistajat Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Mikko Kekki +358405176096 Tiedottaja Kirsi Kiiskinen +358442204168; kirsi.kiiskinen@gmail.com Info

Lisätiedot

Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet AM- keskimatka ja HOK 5.6.2013 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11 27.4.2018 1(5) Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina 1.5.2018 klo 11 Vappurastit 2018 on avoin, kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Toivalan kentällä

Lisätiedot

SATAKUNNAN AM-PITKÄ ja AM-VIESTI EURASSA

SATAKUNNAN AM-PITKÄ ja AM-VIESTI EURASSA SATAKUNNAN AM-PITKÄ 17.8.2013 ja AM-VIESTI 18.8.2013 EURASSA Toimihenkilöt Kilpailun johtaja Ratamestariryhmä Valvoja Tulospalvelu Tuomarineuvosto pj. jäsenet Päivi Reiman Juha Reiman pj., Arto Mäkilä

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita.

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja Kilpailunjohtajan apulainen Ratamestari Lastenratojen ratamestari Lähtöjen johtajat Maalin johtaja Tulospalvelu Valvoja Tiedottaja Tuomarineuvoston puheenjohtaja Tuomarineuvoston

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjien ohjeita. KILPAILUOHJEET 060418 51. Sisä-Suomen Rastipäivät 11. 12.5.2018, Viitasaari Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjien ohjeita. Kilpailukartta Kuusivärinen 05/2018,

Lisätiedot

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN 17.6.2010 KILPAILUOHJEET 1 PERUSTEET Tuusulan Voima-Veikot järjestää kansallisen keskimatkan suunnistuskilpailun Maailmancupin suunnistuskilpailun

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 12.6.2018 alustavat kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. ORGANISAATIO Kilpailunjohtaja: Anu Pohjamo Valvoja: Antti Kanerva

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä 18.10.2014 1. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Ari Kattainen, puh. 040 516 9258 Kilpailusihteeri Anneli Miettinen, puh. 040 719 0893 Ratamestari

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA 1(5) KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA SUNNUNTAI 26.9.2010, klo 10 Kilpailussa noudatetaan Suomen liiton sääntöjä, SM-pyöräsuunnistuksen erillisohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita. TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 19.5.2018 10.5.2018 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestari: Rauno Autio Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät Tuloslaskenta: Tommy Rantala

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 39. Rastijahti Pöytyän Niittykulmalla 28.7.2018 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA 28-29.07.2012 KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET

V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA 28-29.07.2012 KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA 28-29.07.2012 KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET Nämä ohjeet ovat alustavat, lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu 6.-7.1.2018. KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KILPAILUOHJEET (alustavat): SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 14.5.2016 Lopulliset ohjeet kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestarit: pääratamestari Juha Eronen, lasten

Lisätiedot

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. 30.4.2017 1(4) Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2017 Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa 15.1.2011 EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Hannu Reiman Ratamestari Rauno Vanhalakka Tulospalvelun

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT 1.-3.8.2013

MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT 1.-3.8.2013 MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT 1.-3.8.2013 YHTEISET OHJEET KAIKKIIN KOLMEEN OSAKILPAILUUN (Kilpailukohtaiset erillisohjeet viimeisenä) KILPAILUSÄÄNNÖT: Suomen Suunnistusliiton säännöt ja järjestäjän ohjeet noudatetaan.

Lisätiedot

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Torstaina 16.5.2013 Paraisilla Järjestäjät: Pargas IF suunnistusjaosto ja Pargas Scoutkår Skärgårdsvandrarna Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat:

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat: Kilpailuohjeet Lapin AM-suunnistus 13.8.2016 ja Maakuntaviestit 14.8.2016 Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat: Sarja Matka LähtöRastien määrä Kartta H21 8,2 1 21 1:10 000 / A3 H35,H40

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari Karhujahti III 2017 2h & 3h Rogaining tapahtuma la 9.9.2017 Laitasaari Suunnistajat, vaeltajat, retkeilijät, polkujuoksijat, seikkailu-urheilijat, yritykset, kaveriporukat ja perheet tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot