Rakennus- ja asuntotuotanto
|
|
|
- Ilmari Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rakentaminen 2016 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, marraskuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuoden 2015 syys-marraskuussa Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 syys-marraskuussa 8,3 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 10,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu kertyi pääosin liike- ja toimistorakennuksille myönnetyistä rakennusluvista. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä pysyi kasvussa. Myönnettyjen rakennuslupien kokonaiskuutiomäärästä oli pääkaupunkiseudun osuus edelleen merkittävä. Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma Liike- ja toimistorakentamiseen useita rakennuslupia Liike- ja toimistorakentamiselle syys-marraskuussa myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kaksinkertaistui vuodentakaisesta. Myönnetty kuutiomäärä kattoi neljänneksen myönnetystä kokonaiskuutiomäärästä. Kasvu kertyi useista kauppakeskushankkeista. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat lisääntyivät edelleen Vuoden 2015 syys-marraskuussa asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 9,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä oli 2,7 miljoonaa, josta pääkaupunkiseudulle myönnettyjen rakennushankkeiden osuus oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä. Muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiomäärä kasvoi syys-marraskuussa 10,7 prosenttia vuodentakaisesta. Syys-marraskuussa myönnettiin koko maassa rakennuslupa asunnolle, joka on 6,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Rivi- ja ketjutaloasunnoille sekä kerrostaloasunnoille lupia myönnettiin enemmän kuin vuotta aiemmin, kun taas pientaloille myönnettyjen rakennuslupien määrä väheni edelleen. Pääkaupunkiseudun osuus asuinrakentamisesta, myönnetyt rakennusluvat Uudisrakentamisen kokonaistuotanto väheni syys-marraskuussa Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni syys-marraskuussa 1,4 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 6,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakennushankkeita aloitettiin 24,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi 2
3 Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua. Väestötietojärjestelmän uudistuksista johtuen vuodentakainen kertymätieto ei vastaa täysin tämänhetkistä aineiston kertymää ja aiheuttaa harhaa muutosprosenttilaskentaan. Uusimpien kuukausien osalta aineisto on vielä alipeittoinen ja täydentyy tulevien kuukausien aikana. 3
4 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Rakennustuotanto, kolmen kuukauden summa ja vuosimuutos...5 Tietojen tarkentuminen...6 Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto...7 4
5 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Rakennustuotanto, kolmen kuukauden summa ja vuosimuutos 9-11/ / / m3 Vuosimuutos, % 1000 m3 Vuosimuutos, % 1000 m3 Vuosimuutos, % Myönnetyt rakennusluvat , , ,2 Aloitetut rakennushankkeet , , ,3 Valmistuneet rakennushankkeet , , ,8 5
6 Tietojen tarkentuminen Tilaston tiedot ovat tarkentuneet alla olevan taulukon mukaisesti. Lisätietoja tietojen tarkentumisesta on laatuselosteen kohdassa 3 (vain suomeksi). Myönnettyjen rakennuslupien vuosimuutosten tarkentuminen 1) Tilastokuukausi 2015/ / / / / /10 Vuosimuutos,% 1. julkistus Uusin julkistus ( ) -35,1-18,0 11,0 30,0 27,5-42,2-23,2 24,5 44,7 40,4 32,8-32,1 Tarkentuminen,%-yksikköä 1) 1. julkistus viittaa ajankohtaan kun viiteajankohdan tieto on ensimmäisen kerran julkaistu. Tarkentuminen kuvaa ensimmäisen ja tuoreimman julkaisun vuosimuutosprosenttien erotusta. 11,9 42,5 33,7 10,4 5,3 10,1 Uudisrakentamisen volyymi-indeksin vuosimuutosten tarkentuminen 1) Tilastokuukausi 2015/ / / / / /10 Vuosimuutos,% 1. julkistus Uusin julkistus ( ) -6,8-3,8-3,7-4,8-6,8-5,0-7,3-5,9-5,3-3,9-4,2-3,1 Tarkentuminen,%-yksikköä 1) 1. julkistus viittaa ajankohtaan kun viiteajankohdan tieto on ensimmäisen kerran julkaistu. Tarkentuminen kuvaa ensimmäisen ja tuoreimman julkaisun vuosimuutosprosenttien erotusta. -0,5-2,1-1,6 0,9 2,6 1,9 6
7 Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto 1. Tilastotietojen relevanssi Rakennus- ja asuntotuotantotilasto kuvaa rakennusluvanvaraisen uudisrakentamisen määrää ja rakennustuotannon volyymia. Rakennuslupien sekä aloitettujen ja valmistuneiden rakennusten määräyksikköinä ovat rakennusten lukumäärä, kuutiotilavuus sekä asuntojen lukumäärä. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi kuvaa käynnissä olevan uudisrakentamisen kiinteähintaista arvoa vertailuajankohtaan, indeksin perusvuoteen nähden. Uudisrakentamisella tarkoitetaan rakennusluvanvaraista rakentamista, jonka tuloksena syntyy uusi rakennus, uutta tilaa jo olemassa olevan rakennuksen yhteyteen tai uudelleen rakentamiseen verrattavissa oleva muutos. Rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten Väestörekisterikeskukselle toimittamiin ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista ja rakennusvaiheista. Lisäksi uudisrakentamisen volyymi-indeksin laskennassa hyödynnetään Haahtela-kehitys Oy:n Talonrakennuksen kustannustietojärjestelmän aineistoja. Rakennukset luokitellaan Tilastokeskuksen ylläpitämän rakennusluokituksen (Rakennusluokitus, Tilastokeskus 1994) käyttötarkoituksen mukaisiin luokkiin. Rakennus- ja asuntotuotantotilastojen tuotantoa ja tietosisältöä osaltaan ohjaa Euroopan Unionin komission asetus lyhyen aikavälin tilastoista N:o 1165/98 ja käytetyistä muuttujista N:o 588/ Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Rakennus- ja asuntotuotantotilaston perusjoukon muodostavat rakennuslupaa edellyttävät uudet rakennukset, laajennukset ja uudelleen rakentamiseen verrattavat muutokset, näiden rakennusvaihetiedot sekä näihin sijoittuvat uudet asuinhuoneistot. Tilasto perustuu kokonaisaineistoon, joka täydentyy vähitellen, kun kuntien rakennusvalvontaviranomaiset vievät tietoja rekisteriin. Uudisrakentamisen volyymi-indeksin laskennan lähtökohtana on estimoida aloitettavan rakennuksen arvo perusvuoden hinnoin rakennuksen ominaisuustietojen avulla sekä osittaa estimoitu arvo odotettavissa olevalle rakennusajalle. Odotettavissa olevan rakennusajan estimointi perustuu tätä varten kehitettyyn malliin. Rakennusaika ja valmistumisaika määräytyvät estimoidun, laskennallisen rakennusajan mukaan eivätkä rekisterin mukaisen valmistumisajan mukaan. Tämä menettely parantaa oleellisesti volyymi-indeksin kykyä seurata suhdanteita. Uudisrakentamisen volyymi tarkasteltavana ajanjaksona saadaan laskemalla yhteen kaikkien rakenteilla olevien rakennusten tälle ajanjaksolle kohdistuvat arvo-osuudet perusvuoden hinnoin. Kun tämä arvo suhteutetaan perusvuoden vastaavan ajanjakson vastaavaan arvoon, on tuloksena volyymi-indeksi. 3. Tilastojen oikeellisuus ja tarkkuus Rakennushankkeiden aloitusilmoitusten hitaan kertymisen vuoksi aloitustietoja estimoidaan. Estimointi perustuu tiedossa olevien myönnettyjen rakennuslupien aloitustietojen korottamiseen. Tietoja estimoidaan kuukausittain 24kk ajanjaksolle. Korottaminen kohdistuu vain tilavuudeltaan alle kuutiometrin rakennuslupiin. Aloitettujen rakennusten osalta muutosprosentteja laskettaessa aikasarjan tiedot ovat vertailukelpoisia. Menetelmän tarkkuuteen vaikuttaa aloitustietojen kertymävauhdin vuosittainen satunnaisvaihtelu. Satunnaisvaihtelua pyritään vähentämään määrittelemällä alipeiton korjauskertoimet rakennustyyppiluokittain useamman vuoden keskiarvona. Näitä kertoimia päivitetään säännöllisesti. Uudisrakentamisen volyymi-indeksin laskennassa käytetään estimoituja aloitustietoja. Myönnetyille rakennusluville ja valmistuneille rakennuksille laskettavat ja julkaistavat tiedot perustuvat väestötietojärjestelmän tietoihin. Kuntien ilmoittamat tiedot Väestörekisterikeskukselle kertyvät hitaasti ja uusimman kuukauden tilasto perustuu tuotantohetkellä aina alipeittoiseen aineistoon. Tilastokeskus päivittää aikasarjat niin pitkälle historiaan kun tietoja tulee tilaston käyttöön. Tiedot eivät ole siten suoraan verrattavissa esimerkiksi samassa tilastossa oleviin aikaisempiin tietoihin. 7
8 Rekisteritietojen kattavuuden parantamiseksi tilastoinnissa hyödynnetään muuttoilmoituksia. Rakennushankkeet yhdistetään rakennustunnuksen avulla Väestörekisterikeskuksen muuttoaineistoon ja rakennus luokitellaan valmistuneeksi, mikäli siinä asutaan. 4. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot julkaistaan kuukausittain. Tilasto laaditaan noin kahdeksan viikon viiveellä. Aikasarjaa päivitetään vuodesta 1995 alkaen kuukausittain sen mukaan kuinka väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistotiedot päivittyvät. Tarkat julkaisupäivämäärät löytyvät Tilastokeskuksen julkistamiskalenterista. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys Rakennus- ja asuntotuotanto julkaistaan Tilastokeskuksen verkkosivuilla julkistamistiedotteena ja pdf-muotoisena julkaisuna kuukausittain. Tietoja julkaistaan myös Tilastokeskuksen maksuttomassa tilastotietojen itsepalvelujärjestelmässä (StatFin). Tilaston kuvaus sekä käsitteet ja määritelmät löytyvät verkosta julkistamissivun linkkilistasta. Julkaistut tiedot tarkentuvat perusaineiston täydentymisen ja tietojen korjaantumisen vuoksi aina koko aikasarjan osalta. Tilastosta on mahdollista saada maksullisena myös tarkempia ja laajempia selvityksiä. Väestötietojärjestelmästä saatuja tietoja ei saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle ilman Väestörekisterikeskuksen tapauskohtaisesti myöntämää lupaa, mutta mikroaineisto on mahdollista saada käyttöön Väestörekisterikeskuksen kautta (maksullinen palvelu). 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Rakennuslupien tiedot ovat vertailukelpoisia vuodesta Perusvuoteen 2010=100 pohjautuva volyymi-indeksi ja sen alasarjat on laskettu taaksepäin vertailukelpoisella tavalla vuoteen 1995 saakka. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän rekisteriaineistoon sekä Haahtela-kehitys Oy:n Talonrakennuksen kustannustietojärjestelmän aineistoon. 8
9 Rakentaminen 2016 Lisätietoja Mira Kuussaari Merja Järvinen Heli Suonio Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh [email protected]
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, kesäkuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen toisella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, elokuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi kesä-elokuussa Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 kesä-elokuussa yhteensä
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, toukokuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen maalis-toukokuussa Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 maalis-toukokuussa
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2014 Rakennus- ja asuntotuotanto 2014 maaliskuu, 1. vuosineljännes Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä runsaat 4 prosenttia vuotta aiemmasta
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä
Julkisten menojen hintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2015 Julkisten menojen hintaindeksi 2015, 1. vuosineljännes Valtion menojen hintaindeksi nousi 0,3 ja kuntatalouden prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuodentakaisesta
Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214
Tuottavuustutkimukset 2015
Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2015 Arvonlisäyksen volyymin muutoksiin perustuvissa tuottavuustutkimuksissa on laskettu kansantalouden työn- ja kokonaistuottavuuden
Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden
Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa
Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.
Moottoriajoneuvokanta 2018
Liikenne ja matkailu 2019 Moottoriajoneuvokanta 2018 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2018 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2018 päättyessä 6 623 990 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 085 796 ajoneuvoa.
Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Tuottavuustutkimukset 2016
Kansantalous 2017 Tuottavuustutkimukset 2016 Työn tuottavuus kasvoi 1,2 prosenttia vuonna 2016 Kansantalouden tilinpidon arvonlisäyksen volyymin ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.
Verot ja veronluonteiset maksut 2016
Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti
Velkajärjestelyt 2013
Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin
Koulutuksen talous 2013
Koulutus 2015 Koulutuksen talous 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat hieman vuonna 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 edelliseen vuoteen verrattuna 1,1
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2012 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2012, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät huhti kesäkuussa 2012 Kuorma-autoilla kotimaan
Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia
Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras
Omistusasumisen hintaindeksit
Asuminen Omistusasumisen hintaindeksit, Omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan vuoden toisella neljänneksellä
Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016
Koulutus 2017 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tunnit vähenivät, mutta osallistujamäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2016 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen
