ELETTIIN VUOTTA SISÄLTÖ

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELETTIIN VUOTTA SISÄLTÖ"

Transkriptio

1 OVI- KIRJA

2 ELETTIIN VUOTTA 1976, kun Eero Kaski tuli elämässään siihen vaiheeseen, että hänen oli aika rakentaa omakotitalo. Puusepän perinteet olivat kulkeneet isältä pojalle Kasken suvussa jo usean sukupolven ajan. Eerokin oli päätynyt tekemisiin puun ja rakentamisen kanssa. Rakennusalan ammattilaisena itse talon rakentaminen sujui häneltä mallikkaasti, mutta eräs asia kaivoi nuoren miehen mieltä: kunnon ulko-ovia hän ei löytänyt mistään. Kun oven sulki perässään, niin se jäi tärisemmään varttitunniksi paikoilleen, kuten mestari on itse asiaa kuvaillut. Oma-aloitteisena miehenä hän valmisti itse taloonsa jämerät ulko-ovet. Kun taloon tuli vieraita, kaikki hämmästelivät ulko-ovien jykevyyttä ja korkeaa laatua. Laadukkaille oville riitti kysyntää tuttavapiirissä ja kohta niitä tultiin hakemaan jo kauempaakin. Eerolla oli uudessa autotallissaan höylä ja sirkkeli ja pian myös ensimmäinen työntekijä. Näin saivat alkunsa Suomen laadukkaimmat ulko-ovet. Nykyään noin sata työntekijää tienaa leipänsä Eeron jalanjäljissä. Resepti on yhä sama kuin se oli yli 30 vuotta sitten: rehti palvelu ja laadukkaat tuotteet. SISÄLTÖ Historia... 3 Puuovet... 4 Ristomatti Ratia -ovet... 6 Arkkitehti Tomi Paukkunen... 8 Saaristolaisovet... 9 Design-ovet Thermo-rakenne Classic-ovet Parveke- ja terassin ovet Varaston ovet Levikkeet Tuotetietoja Mökkiovet Kaskipuu Oy omistaa kaikki tämän luettelon malli- ja tuoteoikeudet. Kaskipuu pidättää oikeudet tuotemuutoksiin. 3.

3 PUUOVET KOUTA TYKKY TIEVA NILSI KURSU SEITA RAITO KITKA PARVEKE-, KHH- JA TERASSINOVET Ovilehden kehäpuu valikoitua vähäoksaista mäntyä. Kaise oven ovilehden kehäpuu oksatonta puuta. Malliovissa näkyvät painikkeet ja avainpesät eivät sisälly vakiotoimitukseen. AAPA SONKA KOTA JÄNKÄ LUPPO KURE KERO KIERI Ovilehden kehäpuu valikoitua vähäoksaista mäntyä. Kaise oven ovilehden kehäpuu oksatonta puuta. Malliovissa näkyvät painikkeet ja avainpesät eivät sisälly vakiotoimitukseen. HETTA OUTA KAISE 1 KAISE 2 KAISE 3 KAISE 4 VAKIOSÄVYT Kaskipuun kuultomusta Kaskipuun kuultoharmaa Kaskipuun kuultovalkoinen Teknos 1702 mänty Pinotex 2 Tikkurila 5062 tuohi Teknos woodex 1806 OUTA JA KAISE OVIEN LASIVAIHTOEHDOT: M12 M14 M16 M18 Kokolasinen 1108 mm 1308 mm 1508 mm 1708 mm HUOM! Mitta on karmin päältä valoaukon alareunaan (mitta ei ole lasin korkeus) 4. 5.

4 RISTOMATTI RATIA Ovet ovat saatavana THERMO- tai 1,0-RAKENTEELLA. Katso sivu 13. RATIA MOD 1 Listat sävytetty alumiinisävyyn RATIA MOD 3 Ovilehdessä on maalatut hdf-levynapit RATIA MOD 6 Ovilehdessä on pyykkilautamainen pinta RATIA MOD 2 Listat sävytetty alumiinisävyyn RATIA MOD 4 Ovilehdessä on messinkinapit RATIA MOD 7 Ovilehdessä on pyykkilautamainen pinta, jossa on välipeili RATIA MOD 3 Ovilehdessä on maalatut hdf-levynapit RATIA MOD 5 Ovilehdessä on alumiininapit RATIA MOD 8 Ovilehdessä on pienet valoa läpäisevät akryylitapit Vakiotoimitus ei sisällä malliovissa näkyviä painikkeita ja avainpesiä. Ovien vakioväri on valkoinen, muut värit tilauksesta. Ratia mod 3 -oven vakiovärit kuten mallikuvissa, muut värit tilauksesta. HERKKÄÄ MUTTA RYHDIKÄSTÄ Ristomatti Ratia kertoo ovimallistonsa suunnittelun lähtökohdista näin: Ovi ja ihminen ovat suorassa vuorovaikutuksessa keskenään. Ihminen on hyvin lähellä ovea, joten oven pitää olla sinut ihmisen kanssa. Halusin tuoda oviin myös modernia arkkitehtuuria, mutta kuitenkin niin, että ovimallien pitää olla aikaa kestäviä. Ovi ei myöskään saa olla dominoiva tai kilpailla talon kanssa, vaan tukea talon ilmettä. Oven tulee olla sekä herkkä että ryhdikäs samaan aikaan. 6.

5 SAARISTOLAISOVET Saaristolaismallisto on luotu vanhoja perinteitä kunnioittaen. Ovien peili- ja kohokuvioinnit ovat luoneet yksilöllisen ja arvokkaan ilmeen pohjoismaisiin koteihin ja kartanoihin jo vuosisatojen ajan. Yhdistimme nykyajan tekniikan perinteiseen muotoiluun ja tuloksena syntyi saaristolaismallisto: klassisen kauniita yksityiskohtia ja perinteiden tuomaa arvokkuutta. Peili- ja kohokuvioinnit on tehty kestämään Suomen vaativaa ilmastoa, jossa lämpö- ja kosteusvaihtelut koettelevat oven rakennetta. Ovet ovat saatavana THERMO- tai 1,0-RAKENTEELLA. Katso sivu 13. KROPSU LUUSI SATAKARI KRAASELI Ristikkokuvio jyrsitty lasielementtiin HYÖNÄ SELISKERI PAAKARI LAAKKIO KATAVA PUSKUURI LIPPO KALLA RYSKERI PAUHA RÄYHÄ RÖYTTÄ LAAKO Lyijylasiristikko KARAVA 8. 9.

6 DESIGN-OVET Ovet ovat saatavana THERMO- tai 1,0-RAKENTEELLA. Katso sivu 13. HALTI Koriste- ja lasilistat ovat jalopuuta RAKKA Lasilistat jalopuuta, ei sis. vedintä PALLAS Ulkopuolen listat maalattu alumiinisävyyn SAANA Koriste- ja lasilistat ovat jalopuuta OLOS KAIRA Lasilistat ja ristikko ovat jalopuuta DIONE OFELIA MINORIS VUOKSI Ulkopuolen listat maalattu alumiinisävyyn OVI TÄYDENTÄÄ TALON ARKKI- TEHTUURIA Arkkitehti Tomi Paukkunen on toiminut pääarkkitehtinä Saaristolais- ja Design-ovimallistojen suunnittelussa. Hyvä ovi on kaunis, käytännöllinen ja kestävä: ovi täydentää talon arkkitehtuuria. Hyvin suunnitellut ja toimivat yksityiskohdat tekevät ovesta käytännöllisen. Lujarakenteinen ovi kestää hyvin Suomen oloissa ja on turvallinen. LUOSTO Lasilistat jalopuuta OUNAS Ulkopuolen listat maalattu alumiinisävyyn NARUSKA Lasilistat jalopuuta RAUTU Ulkopuolen listat maalattu alumiinisävyyn UULA Ulkopuolen listat maalattu alumiinisävyyn Olen käyttänyt ovimallistojen muotoilussa sitä kokemusta, jonka olen saanut suunnitellessani erilaisia koteja. Oven tulee täyttää sekä talon asukkaiden toiveet että talon arkkitehtoniset vaatimukset. Ulko-ovien muotoilu tukee nykyaikaisia teknisiä ratkaisuja yksityiskohdista lähtien

7 DESIGN-OVET Ovet ovat saatavana THERMO- tai 1,0-RAKENTEELLA. Katso sivu 13. VOITTAMATON LÄMMÖNERISTYS THERMO-OVI PITÄÄ PAKKASHERRAN PIHALLA HYPERION Lasilistat jalopuuta PROTEUS Lasilistat jalopuuta SARA MAGGA SOMPIO Kaskipuu on toiminut edelläkävijänä lämpimien ulko-ovien kehittämisessä. Thermo-rakenne parantaa lämmöneristystä ratkaisevasti. Voit valita mallistostamme minkä tahansa hdf-levypintaisen ulkooven Thermo-rakenteella. Oven ulkonäkö ei muutu, mutta lämpöarvot muuttuvat. Thermo-rakenteella saavutetaan jopa 0,6:n U-arvo. 1,0-OVI 1,0-ovi on rakenteeltaan ohuempi kuin Thermo-ovi, mutta täyttää uudet oville asetetut U-arvovaatimukset. OVILEHTI 86 MM OVILEHTI 62 MM THERMORAKENNE U-arvo 0,6-0,75 1,0-RAKENNE ROVI PYRY PAHKA PETSI HEIDE HOSSA JUNKA KAAMOS KONTOS

8 CLASSIC-OVET Classic-sarjan ovet sopivat perinteitä vaalivalle. Näissä ovissa näkyy tuttu ja perinteinen suomalainen ovimuotoilu. Ovet ovat saatavana THERMO- tai 1,0-RAKENTEELLA. Katso sivu 13. UMPIOVET UOL1 UOL2 UOL3 UOL4 UOL5 UO1 UO2 UO3 UO6 UO7 PARVEKE- JA TERASSIN OVET LASIKOOT HUOM! Mitta on karmin päältä valoaukon alareunaan (mitta ei ole lasin korkeus) M mm M mm M mm M mm Kokolasi PARVEKEOVIHELAT Pitkäsulkijalla varustettuihin oviin. Helapaketti 64 Ulko- ja sisäpuoli UOL8 UOL11 UOL12 UOL13 UOL14 UO8 PO lukkorunko PO lukkorunko POAL Alumiiniverhottu parvekeovi VARASTON OVET AUTOTALLIN OVI UOL15 UOL16 Ristikkokuvio jyrsitty lasielementtiin UOL18 UOL19 UOL20 VO2 VO3 UO1AO Vakioheloituksen lisäksi pikasalpa Ahfi 014 vakiona

9 LEVIKKEET JA KIINTEÄT IKKUNAT Kaikkiin Kaski-oviin saa tyyliin sopivan levikkeen. Levike voi olla kiinteä (esim. CLK1) tai avattava (esim. CLA1). IKKUNAT TUOTETIETOJA Ovien laatu on meille itsestään selvä lähtökohta. Hyväksi muotoilua ei tee se, että jokin idea on näyttävä ja kiinnostava, vaan oven täytyy olla myös kestävä, käytännöllinen ja turvallinen. Onnistuneen lopputuloksen viimeistelee pohjoissuomalainen puusepäntaito. KYI TAKUU RAKENNE DLA4, AVATTAVA LEVIKE CLASSIC DLK1, KIINTEÄ LEVIKE KSI DESIGN Annamme laadukkaille levypintaisille Kaski-lämpö-oville kolmen vuoden rakennetakuun sekä markkinoiden pisimmän suoranapysymistakuun 12 vuotta. Myös puuoville annamme 3 vuoden takuun valmistumishetkestä lukien. TURVALLISUUS Tyylikkäät Kaski-ovet antavat kodillesi parhaan mahdollisen suojan. Ovissa on vakiona neljä säädettävää murtosuojasaranaa ja Abloyn LC102 -lukkorunko sekä säädettävä vastarauta. Oviin saa halutessa myös murtosuojaraudan. Matalissa mittaovissa, alle M21 korkeina, saranamäärä on 2-3 kpl. HELOITUS Toimitamme ovet halutessa avainpesien ja painikkeiden kanssa. Vakiotoimitus ei sisällä pintaheloja. Levypintaisten lämpöovien runko vahvistetaan alumiinilevyillä. Reunoilla kiertää liimapuun ja kertopuun yhdistelmä. Pintamateriaalina on säänkestävää hdf-levyä ja lasina kolminkertainen selektiivilasi. Puuovien runko on valmistettu liimapuusta, johon on käytetty tiheäsyistä pohjoisen mäntyä. Liimat ja pintakäsittelyaineet ovat vesiohenteisia. Kaikki ulko-ovet on varustettu kahdella tiivisteellä. Kaski-ovet voidaan toimittaa myös pariovina. PALO- JA ÄÄNIERISTYSOVET Palo- ja äänieristysovina valmistetaan lasiaukollisia ulko-ovia UOL1, UOL8, UOL12, UOL13 ja UOL18 sekä umpiulko-ovia UO1, UO2, UO3, UO6 ja UO7. Parvekeovia valmistetaan PO4 ja PO5 lasiaukoilla M12, M14 ja M16. Palo-ovet ovat EI 30 -luokassa. Palo-ovissa lasit ovat aina kirkkaat. Äänieristysovet valmistetaan ääniluokassa 30 db. Äänieristysovien Rw on 37 db. PAINIKKEET JA AVAINPESÄT RAKENNEKUVAT HELAPAKETTI 12 HELAPAKETTI 2 HELAPAKETTI 14 Abloy Classic kromi CY001 CR ja Hoppe New York -painike Abloy Sento satiini kromi CY001 HCR ja Hoppe Amsterdam painike Abloy Sento satiini kromi CY001 HCR ja Hoppe New York painike Thermo ulko-ovi Ulko-ovi 1,0 ja parvekeovi 1,0 Thermo alumiiniparvekeovi CLA1/CLK1 CLA2/CLK2 CLA3/CLK3 CLA4/CLK4 CLA5/CLK5 CLA6/CLK6 DLA1/DLK1 DLA2/DLK2 DLA3/DLK3 LASIVAIHTOEHDOT PUU-DESIGN KIRKAS ETSATTU CREPI Läpinäkyvä. Vakiona Ratia, Design, parveke- ja terassinovissa. Sileä läpinäkymätön lasi. Saatavissa lisähinnalla Appelsiini pinta, läpinäkymätön lasi. Vakiona Classic-ovissa (poikkeus UOL16, kirkas lasi) Alumiiniparvekeovi 1,0 VO2 ja VO3 Puinen design-ovi VÄRIT Vakiona valkoinen. Muut lisätilauksesta. Esitteen värit ovat viitteellisiä, eivätkä vastaa täysin todellisuutta. VALKOINEN NCS S 0502-Y VAALEANHARMAA RR21 TIILENPUNAINEN RR29 TUMMANRUSKEA RR32 TUMMANHARMAA RR23 PUNAINEN 7741 TUMMANSININEN M431 DLA4/DLK4 DLA5/DLK5 DLA6/DLK6 DLA11/DLK11 DLA12/DLK12 DLA7 DLK7 DLA8/DLK8 DLA9/DLK

10 TALOJEN JA TALVIASUTTAVIEN HUVILOIDEN OVET ULKO-OVET Ovet ovat muotoilultaan selkeät ja ajattomat ja sopivat hyvin taloihin sekä talviasuttaviin huviloihin. Kelo, Kaarna ja Tervas ovien panelointi on lähes oksatonta. Lasiaukollisissa ovissa on 3-kertainen selektiivilasitus argonkaasulla. Ovilehden 62 mm runko ja karmi on valmistettu vähäoksaisesta männystä. Eristeenä polystyreeni ja ovet täyttävät nykyiset asuinrakennusten lämmöneristysarvot. Ovet ovat varustettu kahdella tiivisteellä. Kuvassa oleva sävytys on viitteellinen. PARVEKKEEN, VARASTON JA AUTOTALLIN OVET PO1A on valmistettu vähäoksaisesta männystä. Ovilehden runko on valmistettu 62 mm mäntyliimapuukehyksestä. Ovessa on 3-kertainen selektiivilasitus argonkaasulla. VO4A, VO4B ja AO4A mökkiovien runko on valmistettu 40 mm mäntyliimapuukehyksestä. Eristetyssä varastonovessa ja autotallinovessa on 40 mm polystyreeni eriste ja sisäpuolella vaneri. Ovet vakiona puuvalmiita. Pintakäsittely tilauksesta. Kuvassa oleva sävytys on viitteellinen. PO1A Pitkäsulkijalla ja aukipitolaitteella VO4A Eristämätön, poraus pintalukolle VO4B Eristetty, poraus pintalukolle AO4A Autotallin ovi, poraus pintalukolle KELO 1,0 Sis. Kaskipuun vakio kuultosävyn MÖKKIOVET KAARNA 1,0 Sis. Kaskipuun vakio kuultosävyn TERVAS 1,0 Sis. Kaskipuun vakio kuultosävyn UL6A 1,0 Puuvalmis UO6A 1,0 Puuvalmis ML4A ja MO4A mökkiovien runko on valmistettu 40 mm mäntyliimapuukehyksestä. ML5A ja MO5A mökkiovien runko on valmistettu 53 mm mäntyliimapuukehyksestä ja eristeenä on 50 mm polystyreeni. Ovet on valmistettu vähäoksaisesta männystä. Ovet vakiona puuvalmiita. Pintakäsittely tilauksesta. Kuvassa oleva sävytys on viitteellinen. SAUNAN OVET PANELOINNIT Pysty Vaaka HELOITUS Painikkeet ja avainpesät eivät sisälly vakiotoimitukseen. Puiset ulko-ovet varustettu neljällä murtosuojasaranalla Mökkiovet 2-3 murtosuojasaranalla. Lukkorunko KP TAKUU Puuovien takuu 3 vuotta. Kalanruoto Salmiakki SOA SLB RAKENNEKUVAT ML5A* MO5A* ML4A M12* ML4A M9* MO4A* ML4A, MO4A ML5A, MO5A KELO, KAARNA, TERVAS UL6A, UO6A, PO1A

11 KUN TALOON TULI VIERAITA, KAIKKI HÄMMÄSTELIVÄT ULKO-OVIEN JYKEVYYTTÄ JA KORKEAA LAATUA. NÄIN SYNTYI KÄSITE KASKI-OVISTA Ovitie 1, YLIKIIMINKI Puh Fax

ELETTIIN VUOTTA SISÄLTÖ

ELETTIIN VUOTTA SISÄLTÖ OVI- KIRJA ELETTIIN VUOTTA 1976, kun Eero Kaski tuli elämässään siihen vaiheeseen, että hänen oli aika rakentaa omakotitalo. Puusepän perinteet olivat kulkeneet isältä pojalle Kasken suvussa jo usean sukupolven

Lisätiedot

ELETTIIN VUOTTA 1976,

ELETTIIN VUOTTA 1976, ELETTIIN VUOTTA 1976, Historia... 3 Puuovet... 4 Ristomatti Ratia -ovet... 6 Saaristolaisovet... 8 Design-ovet... 10 Arkkitehti Tomi Paukkunen... 12 Thermo-rakenne... 13 Viitasaari-ovet... 14 Classic-ovet...

Lisätiedot

1976, VUOTTA ELETTIIN

1976, VUOTTA ELETTIIN kun Eero Kaski tuli elämässään siihen vaiheeseen, että hänen oli aika rakentaa omakotitalo. Puusepän perinteet olivat kulkeneet isältä pojalle Kasken suvussa jo usean sukupolven ajan. Eerokin oli päätynyt

Lisätiedot

FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVET Toimitusaika noin 2 viikkoa tai lisähinnasta 72 tunnissa. FENEOVIMALLISTO. PÄÄOVET Karmi 115 mm FENEONE

FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVET Toimitusaika noin 2 viikkoa tai lisähinnasta 72 tunnissa. FENEOVIMALLISTO. PÄÄOVET Karmi 115 mm FENEONE FENEOVIMALLISTO Kaskipuu Oy on vuonna 1978 perustettu toisen polven perheyritys, joka valmistaa ulko- ja parvekeovia. Kaskipuu omistaa Ylikiimingin ja Haapajärven ovitehtaiden lisäksi Viitasaaren tehtaan,

Lisätiedot

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2011

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2011 OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2011 ULKO-OVET KASKI Ulko-ovet u-arvo 1,0 tai alle Ovilevy Hdf-levypintainen, alumiinivahvisteinen, reunalla liimapuun ja kertopuun yhdistelmä, kokonaisvahvuus

Lisätiedot

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2012

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2012 OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2012 THERMO-OVET KASKI THERMO-ovet u-arvo 0,6-0,75. Ovilevy hdf-levypintainen, alumiinivahvisteinen, reunalla liimapuun ja kertopuun yhdistelmä, kokonaisvahvuus

Lisätiedot

Kasken ovet ja ikkunat. Elämäsi puitteet.

Kasken ovet ja ikkunat. Elämäsi puitteet. Kasken ovet ja ikkunat. Elämäsi puitteet. 1 Sukupolvelta toiselle siirtynyt käsityöosaaminen ja moderni tekniikka kohtaavat Kasken ovissa ja ikkunoissa. Ne kestävät pohjoisen pakkaset ja tuiskut sekä kesän

Lisätiedot

TUOTTEET NOPEASTI JA VAIVATTOMASTI VARASTOSTAMME

TUOTTEET NOPEASTI JA VAIVATTOMASTI VARASTOSTAMME TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO TUOTEKUVASTO 2009 / OHJEHINNASTO 2009 www.ercoma.fi Pulkkisentie 6, 90440 KEMPELE, GSM 040 823 1408, puh. 08-515 115, fax 08-515 770 MAALATUT PÄÄOVET JA PUUTARHAOVET KAIKISSA

Lisätiedot

u l k o - o v i M a l l i s t o

u l k o - o v i M a l l i s t o ulko-ovi Mallisto MITÄ UUTTA SKANDON OVISARJAT TARJOAVAT VERRATTUNA MUIHIN MARKKINOILLA OLEVIIN PUUOVIIN? Ainakin seuraavia asioita: Peilirakenne on toteutettu piilokiinnityksin eikä peileissä ole näkyvissä

Lisätiedot

TUOTEKORTTI 14.1.2016 EI30/35dB luokitellut 1 lehtiset ulko-ovet

TUOTEKORTTI 14.1.2016 EI30/35dB luokitellut 1 lehtiset ulko-ovet Palotestausstandardi EN1634 mukaisesti Palokestävyys luokitus: EI1 30-C0/ EI2 30-C0 / EW30-C0 / E30-C0 Luokitteluraportit nro: (PO4) TEK-155/15en, (UOL1) TEK-160/15en ja (2-Lasi) TEK-169/16en Palotestausselosteet

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

OVET JA IKKUNAT. Tuotekuvasto / ohjehinnasto

OVET JA IKKUNAT. Tuotekuvasto / ohjehinnasto 2015 OVET JA IKKUNAT Tuotekuvasto / ohjehinnasto PÄÄOVET UOL1 Thermo 1,0 9/10x21 920 760 9x19/20 990 840 UOL1 RR23 Thermo 1,0 (tummanharmaa) 9/10x21 1020 920 UOL2 Thermo 1,0 9/10x21 980 820 9x19/20 1030

Lisätiedot

TARJOUS Numero: #27514 Tulostettu: 27.07.2015

TARJOUS Numero: #27514 Tulostettu: 27.07.2015 TARJOUS Numero: #27514 Tulostettu: 27.07.2015 Asiakas Malli Tarjous Voimassa kaksi viikkoa. 123 0504643000 jani.hirvonen@widor.fi Toimitus Malli Tarjous Voimassa kaksi viikkoa. 123 0504643000 jani.hirvonen@widor.fi

Lisätiedot

Kaipaatko erityisratkaisua tai -rakennetta?

Kaipaatko erityisratkaisua tai -rakennetta? 7 veljeksen ovien laadun takeena on perinteinen suomalainen puusepän ammattitaito ja valikoidut materiaalit. 7 veljeksen ovet valmistetaan tilauksesta asiakkaan toiveitten mukaan. Kaipaatko erityisratkaisua

Lisätiedot

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA Hyvä perusratkaisu rakentajalle PIHLA OIVA-TUOTTEET U-ARVO 1,0 Oiva tuoteperhe tarjoaa hinta-laatu-suhteeltaan oivallisen ratkaisun uuden rakentamiseen ja vanhan korjaamisen.

Lisätiedot

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle IKKUNAT JA OVET PIHLA Hyvä perusratkaisu rakentajalle PIHLA -TUOTTEET U-ARVO 1,0 Oiva tuoteperhe tarjoaa hinta-laatu-suhteeltaan oivallisen ratkaisun uuden rakentamiseen ja vanhan korjaamisen. Oiva-perheen

Lisätiedot

Ovet & ikkunat. karmit lukot uretaanit ikkunatarvikkeet. Hinnat sisältävät alv:n 24%.

Ovet & ikkunat. karmit lukot uretaanit ikkunatarvikkeet. Hinnat sisältävät alv:n 24%. 2015 Ovet & ikkunat karmit lukot uretaanit ikkunatarvikkeet Hinnat sisältävät alv:n 24%. Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin Ovi-

Lisätiedot

ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT. www.puumerkki.fi

ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT. www.puumerkki.fi ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT www.puumerkki.fi Ovi omaan kotiin Ovi on osa talon ulkonäköä ja sisustusta. Varastoistamme löydät laajan valikoiman tasokkaita ovia. Yhteistä kaikille oville on huolellinen suunnittelu,

Lisätiedot

Parvekeovet: Kaikki umpiovet Lasiaukolliset: PO4 ja PO5 ja POAL-ovet M10 lasiaukosta aina kokolasisiin.

Parvekeovet: Kaikki umpiovet Lasiaukolliset: PO4 ja PO5 ja POAL-ovet M10 lasiaukosta aina kokolasisiin. Äänieristys testausstandardi EN ISO 717-1:2013 mukaisesti Testausseloste nro: VTT-S-1866-15/EN, VTT-S-02968-15 Luokitteluraportit nro: VTT-S-02976-15, VTT-S-02968-15 35Db Ovimallit: Ratia-ovet: Umpiovet

Lisätiedot

Ulko-ovet mittojen mukaan Pihlalta Pihla ulko-ovet Pihlan ulko-ovimaailma Pihlan ulko-ovimallistossa on valittavissa kymmeniä erilaisia ovivaihtoehtoja levikkeineen, kullekin rakennukselle ilmeensä mukainen.

Lisätiedot

Ulko-ovet mittojen mukaan Pihlalta. Pihla ulko-ovet

Ulko-ovet mittojen mukaan Pihlalta. Pihla ulko-ovet Ulko-ovet mittojen mukaan Pihlalta Pihla ulko-ovet Pihlan ulko-ovimaailma Pihlan ulko-ovimallistossa on valittavissa kymmeniä erilaisia ovivaihtoehtoja levikkeineen, kullekin rakennukselle ilmeensä mukainen.

Lisätiedot

Meiltä myös Penosilin uretaanit, silikonit ja akryylimassat!

Meiltä myös Penosilin uretaanit, silikonit ja akryylimassat! 2 0 1 4 Ovet & ikkunat karmit lukot uretaanit ikkunatarvikkeet Meiltä myös Penosilin uretaanit, silikonit ja akryylimassat! hinnat alkaen 4 90 Hinnat sisältävät alv:n 24%. SISÄOVET 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Lisätiedot

ovet ulko-ovet terassi- ja parvekeovet levikkeet Arjen luksusta.

ovet ulko-ovet terassi- ja parvekeovet levikkeet Arjen luksusta. ovet ulko-ovet terassi- ja parvekeovet levikkeet Arjen luksusta. Arjen luksusta Lammin Ovet tarjoavat monipuolisen valikoiman juuri Sinun kotiasi varten. Lammin ovien rakenne on suunniteltu ja teknisesti

Lisätiedot

ovet ulko-ovet terassi- ja parvekeovet levikkeet Arjen luksusta.

ovet ulko-ovet terassi- ja parvekeovet levikkeet Arjen luksusta. ovet ulko-ovet terassi- ja parvekeovet levikkeet Arjen luksusta. Arjen luksusta Lammin Ovet tarjoavat monipuolisen valikoiman juuri Sinun kotiasi varten. Lammin ovien rakenne on suunniteltu ja teknisesti

Lisätiedot

Valitse talosi tyyliin sopiva ulko-ovi ja panosta laatuun, sillä ovi on kovassa käytössä joka päivä.

Valitse talosi tyyliin sopiva ulko-ovi ja panosta laatuun, sillä ovi on kovassa käytössä joka päivä. ULKO-OVET 1 2 Ulko-ovi toivottaa tervetulleeksi Ulko-ovella on suuri merkitys talon kokonaisilmeeseen. Oikein valittu ovi tukee talon tyyliä. Oven ulkonäkö ja se, kuinka se sopii talon arkkitehtuuriin

Lisätiedot

AVAA OVI LAADULLE ULKO-OVET JA PARVEKEOVET

AVAA OVI LAADULLE ULKO-OVET JA PARVEKEOVET AVAA OVI LAADULLE ULKO-OVET JA PARVEKEOVET WWW.DOMLUX.FI SISÄLTÖ 4 Domlux -ulko-ovet 5 Domlux Hanki 8 Domlux Lumi 10 Domlux Jää 12 Domlux Huurre 14 Domlux -parvekeovet 16 Domlux Hile 18 Domlux DomAL 20

Lisätiedot

OVISTA & IKKUNOISTA. Tunnelma tulee. Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaski-laadulla.

OVISTA & IKKUNOISTA. Tunnelma tulee. Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaski-laadulla. Tunnelma tulee OVISTA & IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaski-laadulla. M ATTI K AS K I, TO IMI TUSJOHTAJA Helposti ja kerralla kuntoon Täsmälleen

Lisätiedot

VARMA ULKO-OVIMALLIT UO 140 UO 141 UO 151 UO 153 UO 162 UO 163 UO 164 UO 160 UO 167 UO 169 UO 171 UO 173 UO 180 UO 192 UO 192X

VARMA ULKO-OVIMALLIT UO 140 UO 141 UO 151 UO 153 UO 162 UO 163 UO 164 UO 160 UO 167 UO 169 UO 171 UO 173 UO 180 UO 192 UO 192X VARMA UO 192 13 13 VARMA ULKO-OVIMALLIT UO 110 UO UO 110 111 UO 120 UO 122 UO 125 UO 140 UO 141 UO 151 UO 153 UO 162 UO 163 UO 164 UO 160 UO 167 UO 169 UO 171 UO 173 UO 180 UO 192 UO 192X 14 Mallia valmistetaan

Lisätiedot

RT 38489. Pihla-ikkunat Pihla-parvekeovet Pihla-ulko-ovet Pihlavan Ikkuna Oy

RT 38489. Pihla-ikkunat Pihla-parvekeovet Pihla-ulko-ovet Pihlavan Ikkuna Oy TARVIKETIETO helmikuu 2014 voimassa 31.3.2015 asti 1 (6) RT 38489 311 Talo 2000 411 Talo 90 X31 puuikkunat SfB F32 Hoito- ja huoltokoodi Pihla-ikkunat Pihla-parvekeovet Pihla-ulko-ovet Pihlavan Ikkuna

Lisätiedot

OVET JA IKKUNAT Tuotekuvasto / ohjehinnasto

OVET JA IKKUNAT Tuotekuvasto / ohjehinnasto OVET JA IKKUNAT Tuotekuvasto / ohjehinnasto 2017 www.ercoma.fi Ulko-ovien rakennekuvat ja tekniset tiedot sivulla 10 PÄÄOVET EP MASTER EP UOL1 < 1,0 9/10x21 780 9x19/20 860 EP UOL1 RR23 < 1,0 (tummanharmaa)

Lisätiedot

ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT. www.puumerkki.fi

ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT. www.puumerkki.fi ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT www.puumerkki.fi Ovi omaan kotiin Ovi on osa talon ulkonäköä ja sisustusta. Varastoistamme löydät laajan valikoiman tasokkaita kotimaisia ovia. Yhteistä kaikille oville on huolellinen

Lisätiedot

PÄÄOVET PARVEKEOVET. Ulko-ovien rakennekuvat ja tekniset tiedot sivulla 10 PARVEKEOVIEN LASIEN MITOITUS IRTORISTIKOT PARVEKEOVIIN

PÄÄOVET PARVEKEOVET. Ulko-ovien rakennekuvat ja tekniset tiedot sivulla 10 PARVEKEOVIEN LASIEN MITOITUS IRTORISTIKOT PARVEKEOVIIN OVET JA IKKUNAT Tuotekuvasto / ohjehinnasto 2016 PÄÄOVET Ulko-ovien rakennekuvat ja tekniset tiedot sivulla 10 UOL1 Thermo 1,0 9/10x21 935 775 9x19/20 1005 855 UOL1 RR23 Thermo 1,0 (tummanharmaa) 9/10x21

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

PIHLA-OVET. Ulko-ovet ja parvekeovet mittojen mukaan Pihlalta

PIHLA-OVET. Ulko-ovet ja parvekeovet mittojen mukaan Pihlalta PIHLA-OVET Ulko-ovet ja parvekeovet mittojen mukaan Pihlalta PIHLAN OVIMAAILMA Pihlan ulko-ovimallistossa on valittavissa kymmeniä erilaisia ovivaihtoehtoja levikkeineen, kullekin rakennukselle ilmeensä

Lisätiedot

Ovet & ikkunat. Karmit Lukot Ikkunatarvikkeet. Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet

Ovet & ikkunat. Karmit Lukot Ikkunatarvikkeet. Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet 2016 Ovet & ikkunat Karmit Lukot Ikkunatarvikkeet Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet Lisävarusteet halvalla! Meiltä MSEA 170 ikkunat nopealla toimitusajalla! Vakiovalikoimassa esim. Karelian

Lisätiedot

PUUSTAMO. Yksilöllistä puusepäntyötä Kuusamosta. Aidot puuovet Loimu-ovet Oma-ovi - erikoisovet Julkisten tilojen puurakenteiset ovet

PUUSTAMO. Yksilöllistä puusepäntyötä Kuusamosta. Aidot puuovet Loimu-ovet Oma-ovi - erikoisovet Julkisten tilojen puurakenteiset ovet PUUSTAMO Yksilöllistä puusepäntyötä Kuusamosta Aidot puuovet Loimu-ovet Oma-ovi - erikoisovet Julkisten tilojen puurakenteiset ovet Puustamo Ay toimisto@puustamo.fi 93600 Kuusamo P. 08 868 4236 Aito-ovetovet

Lisätiedot

FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVI- JA IKKUNAMALLISTO 2013

FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVI- JA IKKUNAMALLISTO 2013 FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVI- JA IKKUNAMALLISTO 2013 FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVET FE-15 FE-21 Koko: 10 x 21 FE-26 Värit: Keskiruskea ja valkoinen FE-80 Koko: 10 x 21 FE-110 Karmi: 92 mm Värit: Keskiruskea

Lisätiedot

OVIESITE ALAVUS PARVEKE- JA ULKO-OVET

OVIESITE ALAVUS PARVEKE- JA ULKO-OVET OVIESITE ALAVUS PARVEKE- JA ULKO-OVET ALAVUS ULKO-OVET Ulko-ovi on kodin käyntikortti ja se toivottaa talonväen ja vieraat tervetulleeksi. Ulko-oven tulee olla näyttävä, mutta myös energiataloudellinen

Lisätiedot

IKKUNAT JA OVET PIHLA VARMA. Varma valinta suomalaiseen kotiin

IKKUNAT JA OVET PIHLA VARMA. Varma valinta suomalaiseen kotiin IKKUNAT JA OVET PIHLA Varma valinta suomalaiseen kotiin PIHLA -TUOTTEET U-ARVO JOPA 0,81 Pihlan Varma-tuoteperhe on Suomen suosituin valinta. Ulkonäkö, vahvat rakenteet, lisävarusteet sekä energiatehokkuus

Lisätiedot

PIHLA ULKO-OVET KUVIOURITETTU LASIAUKOLLINEN ULKO-OVI. Mallikohtaiset tiedot. KUVIOURAN LEVEYS 35 mm ja 20 mm. VALOAUKKO 42*80 cm. VAKIOLASI cotswold

PIHLA ULKO-OVET KUVIOURITETTU LASIAUKOLLINEN ULKO-OVI. Mallikohtaiset tiedot. KUVIOURAN LEVEYS 35 mm ja 20 mm. VALOAUKKO 42*80 cm. VAKIOLASI cotswold PIHLA ULKOOVET Mallikohtaiset tiedot KUVIOURITETTU LASIAUKOLLINEN ULKOOVI KUVIOURAN LEVEYS 35 mm ja 20 mm VALOAUKKO 42*80 cm VAKIOLASI cotswold MUUT LASIVAIHTOEHDOT kirkas, satiini ja stippolyte LASITUSLISTA

Lisätiedot

Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet

Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet Tuotekuvasto Tervetuloa tutustumaan Suomalaiseen VIHTAOvet tuoteperheeseen. VIHTAOVET- tuotteiden avulla rakennat

Lisätiedot

OVIESITE ALAVUS PARVEKE- JA ULKO-OVET

OVIESITE ALAVUS PARVEKE- JA ULKO-OVET OVIESITE ALAVUS PARVEKE- JA ULKO-OVET ALAVUS-ULKO-OVET Nimestään huolimatta Alavus Ikkunat Oy valmistaa myös ulko-ovia. Ulko-ovet valmistetaan ikkunoiden kanssa samassa tehtaassa Alavuden Rantatöysässä.

Lisätiedot

Valinta huomisen puolesta

Valinta huomisen puolesta Valinta huomisen puolesta VALINTA HUOMISEN PUOLESTA Pääovi - Kodin käyntikortti Laaja mallisto tuo valinnanvapautta Jokaisella rakennuksella on oma luonteensa. Oulux-mallistosta voit valita massiivisen

Lisätiedot

IKKUNAT JA OVET PIHLA TERMO. Energiatehokkuuden terävintä kärkeä

IKKUNAT JA OVET PIHLA TERMO. Energiatehokkuuden terävintä kärkeä IKKUNAT JA OVET PIHLA TERMO Energiatehokkuuden terävintä kärkeä PIHLA TERMO U-ARVO JOPA 0,65 Termo-tuoteperhe edustaa teknisesti korkeaa laatua ja tuotekehitystä. Termo-tuotteet soveltuvat kohteisiin,

Lisätiedot

Ovet & ikkunat. Karmit Lukot Uretaanit Ikkunatarvikkeet. Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet

Ovet & ikkunat. Karmit Lukot Uretaanit Ikkunatarvikkeet. Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet 2017 Ovet & ikkunat Karmit Lukot Uretaanit Ikkunatarvikkeet Hinnastossa 1-laatuiset vakiovalikoiman tuotteet Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin Ovi- ja ikkunamyynnissä tai netissä

Lisätiedot

Ovet, joita etsit. Sisällys

Ovet, joita etsit. Sisällys Fenestran ulko-ovet 2 Ovet, joita etsit. Ovella on merkitystä. Sisäänkäynti on kotisi yksityiskohta, joka huomataan. Ulko-ovivalinnalla voit helposti vaikuttaa talosi tunnelmaan. Tuotteen kaunis ulkonäkö

Lisätiedot

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA.

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA. Taiteoven uudet avaukset Tutustu koko mallistoomme! Diplomat on nyt uusi Diana!! Uusi upea Kartano. T I L A A. T Y Y L I Ä. TURVALLISUUTTA. diana Uusia ideoita tilanjakamiseen ja sisustukseen Ohessa FP-Tuotteet

Lisätiedot

Maailman. paras ulko-ovi. Paloluokitus ja db-eristys kaikkiin oviin. U-arvo jopa 0,28

Maailman. paras ulko-ovi. Paloluokitus ja db-eristys kaikkiin oviin. U-arvo jopa 0,28 Maailman paras ulko-ovi Paloluokitus ja db-eristys kaikkiin oviin U-arvo jopa 0,28 Ovi omaan maailmaan Hyvä ja laadukas ovi syntyy monesta eri ominaisuudesta. Laadun mittarina voidaan pitää ovirakenteen

Lisätiedot

OVIESITE ALAVUS-PARVEKE- JA ULKO-OVET

OVIESITE ALAVUS-PARVEKE- JA ULKO-OVET OVIESITE ALAVUS-PARVEKE- JA ULKO-OVET ALAVUS-ULKO-OVET Nimestään huolimatta Alavus Ikkunat Oy valmistaa myös ulko-ovia. Ulko-ovet valmistetaan ikkunoiden kanssa samassa tehtaassa Alavuden Rantatöysässä.

Lisätiedot

Ovet, joita etsit. Parempaa palvelua. Uniikki-mallisto. Moderni-mallisto. Klassikko-mallisto. Levikkeet. Yksityiskohdat. Parvekkeen ja puutarhan ovet

Ovet, joita etsit. Parempaa palvelua. Uniikki-mallisto. Moderni-mallisto. Klassikko-mallisto. Levikkeet. Yksityiskohdat. Parvekkeen ja puutarhan ovet ULKO-Ovet Parempaa palvelua Uniikki-mallisto Moderni-mallisto Klassikko-mallisto Levikkeet Yksityiskohdat Parvekkeen ja puutarhan ovet Erikoisovet Teknisen tilan ovet Umpiovet Palonsuoja- ja äänieristysulko-ovet

Lisätiedot

Maailman. paras ulko-ovi. Paloluokitus ja db-eristys kaikkiin oviin. U-arvo jopa 0,28

Maailman. paras ulko-ovi. Paloluokitus ja db-eristys kaikkiin oviin. U-arvo jopa 0,28 Maailman paras ulko-ovi Paloluokitus ja db-eristys kaikkiin oviin U-arvo jopa 0,28 Ovi omaan maailmaan Hyvä ja laadukas ovi syntyy monesta eri ominaisuudesta. Laadun mittarina voidaan pitää ovirakenteen

Lisätiedot

Fenestran nopean toimituksen ovet

Fenestran nopean toimituksen ovet Fenestran nopean toimituksen ovet 2010 Valitse kotiisi luotettavat ja laadukkaat Fenestra-ovet Laajasta valikoimasta löytyy vaihtoehto jokaiseen kotiin. Vakiotuotteet tai erikoistilausten mukaan valmistetut

Lisätiedot

Ulko- ja sisäovet, taite-, autotallinovet ja ullakkoportaat. Ovet

Ulko- ja sisäovet, taite-, autotallinovet ja ullakkoportaat. Ovet Ulko- ja sisäovet, taite-, autotallinovet ja ullakkoportaat Ovet SISÄOVET Sisusta kotisi ajattomilla, valkoisilla ovilla. Cello-sisäovet ovat kotimaisia ja perinteinen laakaovi sopii moneen tilaan. Cellon

Lisätiedot

Ovieritelmä käyntiovet D024 Suomussalmen hoitokoti

Ovieritelmä käyntiovet D024 Suomussalmen hoitokoti Ovieritelmä käyntiovet VAIN URAKKALASKENTAA VARTEN Muutos K.osa/Kylä Pvm Muutetut ovet / muutoksen aihe Kortteli/Tila Tontti/Rn:o Kirkonkylä 1214/Sairaala 4/95183 Rakennuskohteen nimi ja osoite, Välskärinkuja

Lisätiedot

E K O R E X H I R S I T A L O T

E K O R E X H I R S I T A L O T EKOREX HIRSITALOT 1. SUUNNITELMAT JA OHJEET - pääpiirustukset (pohjat, julkisivut ja leikkaus) rakennuslupaa varten - viranomaisten vaatimat u-arvo- ja lujuuslaskelmat toimitettavista puuosista - hirsikaaviot

Lisätiedot

AUTOTALLIOVI. www.tiivi.fi www.tiivi.fi. www.tiivi.fi

AUTOTALLIOVI. www.tiivi.fi www.tiivi.fi. www.tiivi.fi AUTOTALLIOVI 2 Sinulle mitoitettu Jokainen talo on erilainen ja vaatii yksilöllistä kohtelua. Tiivin autotalliovet ovat helposti sovitettavissa rakennuksen viimeistely- ja julkisivutyyliin. Hankkimalla

Lisätiedot

REMONTILLA. Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla. tyyliä ja energiatehokkuutta taloyhtiöille

REMONTILLA. Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla. tyyliä ja energiatehokkuutta taloyhtiöille IKKUNA- & OVI- REMONTILLA tyyliä ja energiatehokkuutta taloyhtiöille Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaski-laadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA Viihtyisyyttä

Lisätiedot

Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 31.3.2011

Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 31.3.2011 Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 31.3.2011 Arkkitehtitoimisto SIPARK Oy Kiilakiventie 1, 90250 Oulu ovi- ja ikkunaeritelmät: oviluettelot, heloitus- ja lukitusluettelot 28 sivua ovipiirustukset 0/1kpl,

Lisätiedot

Ø 30 (326) Ø 25 (325) Ø 20. tukiholkki Ø 12/10 Poraus: sisäpuoli Ø 13 ulkopuoli Ø 9 Pituus: ovipaksuus - 1mm

Ø 30 (326) Ø 25 (325) Ø 20. tukiholkki Ø 12/10 Poraus: sisäpuoli Ø 13 ulkopuoli Ø 9 Pituus: ovipaksuus - 1mm Metalliprofiiliovet Ø 25 M 8 Poraus Ø 9 avain 17 M 8 Ø 30 (326) Ø 25 (325) PK-kiinnitys avain 17 (210-24, 220-24) avain 27 (326) avain 22 (325, 210-30, 220-30) tukiholkki Ø 12/10 Poraus: sisäpuoli Ø 13

Lisätiedot

Väliseinät ja väliovet

Väliseinät ja väliovet Indoor Väliseinät ja väliovet Joustavat seinäratkaisut Tank Indoor tekee alumiinirakenteiset väliseinät mittajoustavina toimistoihin ja julkisiin tiloihin. Toiminnan tulee olla joustavaa, siksi myös toimitilojen

Lisätiedot

UMPIOVEN MEKAANINEN LUKITUS

UMPIOVEN MEKAANINEN LUKITUS UMPIOVEN MEKAANINEN LUKITUS TOIMINNALLISET KUVAUKSET UMPIOVEN KÄYTTÖ- JA VARMUUSLUKOT Tämän oppaan lukot edellyttävät ovirakenteelta noin 100 mm upotussyvyyttä lukkorungolle. Päivä- ja yökäyttötila Siirtyminen

Lisätiedot

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 36 37 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Kirkas peili & tumman harmaa kalvolasi s. 44 38 39 Ovet: Kalusteliukuovi

Lisätiedot

OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET

OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET VIHTAOVET OY PL44 90401 OULU Puhelin 0290 092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.fi TERVETULOA TUTUSTUMAAN SUOMALAISEEN VIHTA TUOTEPERHEESEEN.

Lisätiedot

R S - M A S S I I V I T O I M I T U S

R S - M A S S I I V I T O I M I T U S RS-MASSIIVITOIMITUS 1. SUUNNITELMAT JA OHJEET - pääpiirustukset (pohjat, julkisivut ja leikkaus) rakennuslupaa varten - viranomaisten vaatimat u-arvo- ja lujuuslaskelmat toimitettavista puuosista - hirsikaaviot

Lisätiedot

ALAVUS IKKUNOIDEN JA OVIEN VAHVUUDET

ALAVUS IKKUNOIDEN JA OVIEN VAHVUUDET ALAVUS IKKUNOIDEN JA OVIEN VAHVUUDET Alavus Ikkunat Oy on 100% suomalaisomisteinen yrittäjävetoinen yritys Suomen Asiakastieto Oy:n luottoluokitus AA+ Tyytyväiset asiakkaat, vuoden 2016 asiakaspalautteiden

Lisätiedot

PIHA- JA PARVEKEOVIEN LUKITUS- JA HELOITUSOPAS

PIHA- JA PARVEKEOVIEN LUKITUS- JA HELOITUSOPAS PIHA- JA PARVEKEOVIEN LUKITUS- JA HELOITUSOPAS An ASSA ABLOY Group company KOHTEESEEN SOPIVA HELOITUS Tämän opas on suunniteltu helpottamaan heloituksen valintaa eri käyttötilanteissa. Opasta käyttämällä

Lisätiedot

Käsittelijä: Pekka Sorsa / ML 05.08.2010

Käsittelijä: Pekka Sorsa / ML 05.08.2010 SIVU / 0 TILAAJA / LASKUTUSOSOITE Asikainen Sami Porraskatu 3 5000 Mikkeli TOIMITUSOSOITE 67878 / 0 PUHELIN FAXI MERKKI Asikainen Sami VIITTEENNE päivitetty 05.08.00 PUHELIN FAXI VALMISTUSVIIKKO Sovitaan

Lisätiedot

ovet, joita etsit Parempaa palvelua Yksityiskohdat Uniikki-mallisto Moderni-mallisto Klassikko-mallisto Klassikko-peiliovet Massiivipeiliovet

ovet, joita etsit Parempaa palvelua Yksityiskohdat Uniikki-mallisto Moderni-mallisto Klassikko-mallisto Klassikko-peiliovet Massiivipeiliovet SISÄovet Parempaa palvelua Yksityiskohdat Uniikki-mallisto Moderni-mallisto Klassikko-mallisto Klassikko-peiliovet Massiivipeiliovet Saunan- ja kostean tilan ovet Lasiovet Mökkiovet Palo- ja äänieristysovet

Lisätiedot

REMONTILLA. Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla. tyyliä ja energiatehokkuutta taloyhtiöille

REMONTILLA. Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla. tyyliä ja energiatehokkuutta taloyhtiöille IKKUNA- & OVI- REMONTILLA tyyliä ja energiatehokkuutta taloyhtiöille Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaski-laadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA Viihtyisyyttä

Lisätiedot

1.2.2 S1 00.1. LASIPALO-OVI EI 60 JA EI 30 Malli 1.1

1.2.2 S1 00.1. LASIPALO-OVI EI 60 JA EI 30 Malli 1.1 Malli 1.1 1.2.2 S1 7. Tukilevy Malli 1.2 1.2.2 S2 7. Tukilevy 14.Pikasalpa Malli 2.1 1.2.2 S3 7. Tukilevy Malli 2.2 1.2.2 S4 7. Tukilevy 14.Pikasalpa 1.2.2 S5 MITOITUSTAULUKOT MODUULIMITTAISILLE OVILLE

Lisätiedot

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE 1989-2014 AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE AARIA DUO TENORI B TUUBA LYYRA & LYYRA URA SOPRAANO TRUMPETTI RUMBA DUURI PIANO KVARTETTI MAALATUT SÄVYT KALVOSÄVYT KESTOSUOSIKIT TARVIKKEET SISÄLLYS AVAA OVI KOTIMAISELLE

Lisätiedot

ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT

ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT 8.6.2012 ABLOY AVAINTURVALLISUUS SUOSITELTAVAT AVAINJÄRJESTELMÄT ABLOY SENTO on nykyaikainen lukituksen perusratkaisu, jonka symmetrinen avain

Lisätiedot

AUTOTALLIT. päädyt: runko 48x98 mm ilmarakokoolaus 22x100 mm päätyjen ja ristikonkanan ulkoverhous: hirsipaneeli 20x170 195 mm

AUTOTALLIT. päädyt: runko 48x98 mm ilmarakokoolaus 22x100 mm päätyjen ja ristikonkanan ulkoverhous: hirsipaneeli 20x170 195 mm 1 (5) AUTOTALLIT TOIMITUSSISÄLTÖ PIIRUSTUKSET JA MUUT ASIAKIRJAT pääpiirustukset mittakaavassa 1:100 tai 1:50 (3 sarjaa): pohja-, poikkileikkaus- ja julkisivupiirustukset (ei sis asemapiirustusta) perustuksen

Lisätiedot

LASIPALO-OVI E 30 Malli 1.1

LASIPALO-OVI E 30 Malli 1.1 Malli 1.1 1.2.1 S1 1. Oven runko 7. Tukilevy 2. Lasi 8. Paloluokiteltu eriste 3. Lasilista 9. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 4. Tiiviste 10. Sarana 5. Tiivistysmassa 11. Lukkosovite 6. Pintalevy

Lisätiedot

Modernit ikkunat ja ovet

Modernit ikkunat ja ovet Modernit ikkunat ja ovet Kippi- ja liukuikkunat Ranskalaiset ikkunat Kiinteät ikkunat ja lasiseinät Liuku- ja pariovet Ulko- ja parvekeovet 1 Uudenlaista tila-ajattelua Edistyksellinen Iccuna muuttaa suomalaisten

Lisätiedot

Kodin ja maailman välissä

Kodin ja maailman välissä Kodin ja maailman välissä NYKYAIKAINEN PUUSEPÄNTEHDAS Olemme erikoistuneet valmistamaan suomalaiseen rakentamiseen soveltuvia, toimivia ja kestäviä puu- ja puualumiiniikkunoita. HR-Ikkunoita valmistetaan

Lisätiedot

An ASSA ABLOY Group brand

An ASSA ABLOY Group brand An ASSA ABLOY Group brand Rakennat uutta tai remontoit vanhaa, pohdi hetki ratkaisuja pintaa syvemmälle. Mistä kodin viihtyisyys todella syntyy? Helppoudesta, huolettomuudesta, itselle sopivista yksityiskohdista.

Lisätiedot

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE MALLISTO 2015 AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE AARIA DUO TENORI B TEMPO LYYRA & LYYRA URA SOINTU RUMBA DUURI PIANO KVARTETTI MAALATUT SÄVYT KALVOSÄVYT KESTOSUOSIKIT TARVIKKEET 1 2 4 6 7 8 10 12 14 16 17

Lisätiedot

Kostean tilan vedenkestävät avaukset

Kostean tilan vedenkestävät avaukset Kostean tilan vedenkestävät avaukset Valoisat ratkaisut kodin kaikkiin kosteisiin tiloihin. FP-Tuotteiden laajasta valikoimasta löydät oikeanlaiset ovet ja seinät kodin märkätiloihin. Ne suojaavat, avartavat

Lisätiedot

Ovimallisto Edux-ovi - Maailman lämpimin ovi

Ovimallisto Edux-ovi - Maailman lämpimin ovi Ovimallisto Edux-ovi - Maailman lämpimin ovi Edux-ovet Olemme 1990 perustettu perheyritys Nivalassa. Valmistamme koti -ja ulkomaan markkinoille ulko- ja sisätilojen ovia. Valikoimamme on suunniteltu palvelemaan

Lisätiedot

Villa-mallit hinnasto

Villa-mallit hinnasto Villa-mallit hinnasto Mammuttipaketti Malli Villa-64 43 000 Villa-70 48 540 Villa-63 39 940 Villa-86 53 870 Villa-80 65 850 Villa-76 53 100 Villa-81 56 800 Villa-79 55 910 Villa-88 67 840 Villa-130 71

Lisätiedot

1.1.2T S1 00.1 UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN J-KARMI

1.1.2T S1 00.1 UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN J-KARMI 1.1.2T S1 1. Kansilevy 2. Pohjalevy 3. Paloluokiteltu eriste 4. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 5. Sarana 6. Suljinvahvike 7. Lukkosovite 8. Karmi UMPIPALO-PARIOVI 1.1.2T S2 1. Kansilevy

Lisätiedot

1.1.1 S1.1 2013.12 UMPIPALO-OVI R-KARMI

1.1.1 S1.1 2013.12 UMPIPALO-OVI R-KARMI 1.1.1 S1.1 1. Kansilevy 8. Karmi 2. Pohjalevy 9. Pielilistat 3. Paloluokiteltu eriste 4. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 5. Sarana 6. Suljinvahvike 7. Lukkosovite UMPIPALO-PARIOVI 1.1.1 S2.1

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA Asukkaiden lukitusturvallisuuden kannalta on tärkeää, että: lukitus antaa riittävän suojan asukkaalle itselleen ja hänen omaisuudelleen täyttää nykyiset turvallisuusvaatimukset

Lisätiedot

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 2 3 SISÄLLYSLUETTELO SAUNANOVET 3. SAUNANOVET 4. Economy 5. De Luxe 6. Cozy 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 15. SUIHKUSEINÄT JA

Lisätiedot

Fenestran nopean toimituksen ovet

Fenestran nopean toimituksen ovet Fenestran nopean toimituksen ovet 2011 Valitse kotiisi luotettavat ja laadukkaat Fenestra-ovet Laajasta valikoimasta löytyy vaihtoehto jokaiseen kotiin. Vakiotuotteet tai erikoistilausten mukaan valmistetut

Lisätiedot

lpv PUU- JA MUOVIOVIKAAVIOT VIHTAVUOREN KOULU KOULUTIE 2 41330 VIHTAVUORI Jorma Peltonen 31.03.2015 KAAVIO KATSOTTUNA AVAUTUMISPUOLELTA

lpv PUU- JA MUOVIOVIKAAVIOT VIHTAVUOREN KOULU KOULUTIE 2 41330 VIHTAVUORI Jorma Peltonen 31.03.2015 KAAVIO KATSOTTUNA AVAUTUMISPUOLELTA KAAVI KATSTTUNA AVAUTUMISPULELTA TURVALASITUKSET RakMK F2:n JA VISELSTUKSEN MUKAISESTI VIEN LIITTYMÄMITAT, KT, KÄTISYYDET JA LUKUMÄÄRÄT TULEE TARKASTAA RAKENNUSPAIKALLA VÄRIT ULK- JA SISÄVÄRITYSSUUNNITELMIEN

Lisätiedot

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea.

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea. Intro IN 25 maitolasi, kehysovi valkoinen (589 ), IN 22 maitolasi, kehysovi valkoinen (429 ) sekä IN 27 maitolasi, kehysovi valkoinen (289 ), vetimet ja jalat alumiini Trendinä sisustus kasvaa edelleen.

Lisätiedot

Toimitussisältö kylmät autotallit ja katokset

Toimitussisältö kylmät autotallit ja katokset Toimitussisältö kylmät autotallit ja katokset Lupakuvat Lupakuvat vakiomalleihin on ladattavissa veloituksetta pdf ja dwg muodossa tuotesivun alalaidasta. Mikäli malli ei vastaa toiveita niin lupakuvat

Lisätiedot

An ASSA ABLOY Group brand. Tiedätkö missä taloyhtiönne avaimet liikkuvat?

An ASSA ABLOY Group brand. Tiedätkö missä taloyhtiönne avaimet liikkuvat? An ASSA ABLOY Group brand Tiedätkö missä taloyhtiönne avaimet liikkuvat? Vanhentunut lukitus on turvallisuusriski Vuosikymmeniä palvelleet ABLOY -lukot voivat toimia edelleen hienosti, mutta niiden avainturvallisuus

Lisätiedot

Ruukki Finnera Älykäs kattoratkaisu.

Ruukki Finnera Älykäs kattoratkaisu. Ruukki Finnera Älykäs kattoratkaisu. Uusi, innovatiivinen kattojärjestelmä. Finnera-moduulikattojärjestelmän innovatiivinen rakenne tekee teräskatostasi kauniin ja kestävän. Ainutlaatuisen etureunataitoksensa

Lisätiedot

Valkoinen 1-peilinen Trendi-ovi 302S

Valkoinen 1-peilinen Trendi-ovi 302S SISÄOVET 1 2 Valkoinen 1-peilinen Trendi-ovi 302S Kaikki kotisi ovet 3 Sisältö Palo-ovet, äänieristysovet ja roiskevedenkestävät ovet 6 Massiivipeiliovet 8 Trendi-ovet 12 Mäntytrendi-ovet 14 Laakaovet

Lisätiedot

Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com

Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com PALUU JUURILLE Kartiomaisten asumusten historia ulottuu tuhansien vuosien päähän pohjoisille alueille jossa alkuperäiskansojen

Lisätiedot

UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN R-KARMI

UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN R-KARMI R FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Turuntie 38, PL2, 30101 Forssa, p.020 7109622, fax 03 422 2239 UMPIPALO-OVI 1.1.1T S1.1 2013.12 1. Kansilevy 6. Suljinvahvike 2. Pohjalevy 7. Lukkosovite 3. Paloluokiteltu

Lisätiedot

TOIMITUSERITTELY SUUNNITELMAT ULKOSEINÄT TALOMALLI: Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT X = KUULUU TOIMITUKSEEN

TOIMITUSERITTELY SUUNNITELMAT ULKOSEINÄT TALOMALLI: Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT X = KUULUU TOIMITUKSEEN TOIMITUSERITTELY TALOMALLI: ULKOSEINÄT Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT SUUNNITELMAT ARKKITEHTISUUNNITTELU Pre cut Runkoasennus Puuelementti ARKKITEHTISUUNNITTELU Pääpiirustukset ARKKITEHTISUUNNITTELU

Lisätiedot

UMPIOVI PROFIILIRAKENNE

UMPIOVI PROFIILIRAKENNE 3.2.1 S1 1. Oven runko 2. Kansilevy 3. Pohjalevy 4. Eriste 5. Sarana 6. Lukkosovite 7. Karmi 8. Eriste (ei vakiotoimituksessa) 9. Pielilista (ei vakiotoimituksessa) 10. Potkulevy (ei vakiotoimituksessa)

Lisätiedot

Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä!

Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä! Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä! www.softroll.fi Mallisto MALLI 1 MALLI 2 MALLI 3 MALLI 5 kirsikkakehys tapetoitu levy punainen kehys kirkas peili alumiinin värinen kehys

Lisätiedot

DOMUSCLASSICA. Ikkunat. Rakenne

DOMUSCLASSICA. Ikkunat. Rakenne TEKNISET TIEDOT Ikkunat Domus Classica valikoimaamme kuuluvat puurunkoiset ikkunat valmistetaan yli neljäkymmentä vuotta toimineessa ikkunaverstaassa vanhoja perinteitä kunnioittaen. Ikkunan rakenne on

Lisätiedot

ABLOY CONTROL+ TUOTEVALINTAOPAS 25.4.2013

ABLOY CONTROL+ TUOTEVALINTAOPAS 25.4.2013 ABLOY CONTROL+ TUOTEVALINTAOPAS 25.4.2013 ABLOY CONTROL+ Kodin langaton keskuslukitusjärjestelmä ABLOY CONTROL+ avain Pariston kesto noin 2 vuotta Voidaan opettaa 50 lukko-ohjaimelle tai järjestelmälle

Lisätiedot

KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ?

KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ? -HELAT 2012 s. 1 s. 2 KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ? AM Security Oy:n tuotevalikoimaan kuuluu lähes 15 000 turvallisuus- ja lukitusalan tuotetta, niin kiinteistön

Lisätiedot