IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2016"

Transkriptio

1 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2016

2 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2016 Suurin tapahtuma vuonna 2016 oli Järvenpään koiranäyttely, johon osallistuimme yhtenä järjestäjistä 3 muun yhdistyksen (Jokelan seudun koirakerho ry, Ajokoiramiehet ry, Beagle ry) kanssa. Näyttely sujui hyvin ja seuraava kerran näyttely onkin jo vuonna Lisäksi Impivaaran Hallit ry järjesti Match Shown omalla kentällämme sekä NoseWork alkeiskurssin ajalla (yhteensä 6 kertaa), mukana oli 5 innokasta treenaajaa. Vuoden näyttelykoira -tulokset ovat: 1. Nagy Narania s Amidala (hovawart), om. Saija Saarinen 76 p. 2. Jutajaisen Janus (isovillakoira harmaa), om. Karri Mikkonen ja Nea Nevala 61 p. 3. Robin Alarm Beskyd (snautseri pippuri ja suola), om. Päivi Pöllänen 56 p. Marja-Liisa Lötjönen Impivaaran Hallit ry:n näyttelyjaoksen puolesta PK-JAOS PALVELUSKOIRAJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2016 Tottelevaisuuskoulutukset pyörineet Kiljavan kentällä tiistaisin ja lauantaisin. Suojeluharjoituksia on ollut viikonloppuisin pienryhmissä. Maastolajeja jäsenet ovat harjoitelleet omissa erillisissä pienryhmissä. Talvikaudella on harjoiteltu tottelevaisuutta Kennelliiton Showlink-hallissa. Yhdistys on osin sponsoroinut hallivuokraa. Vuonna 2016 on järjestetty palveluskoirakokeita eri lajeissa yhteensä 20 kappaletta. Kokeita ollut metsäjäljellä, etsintäkokeessa, henkilöhaussa, viestikokeessa sekä käyttäytymiskokeessa. Suurin ponnistus ollut Hovawartien mestaruuskoe missä kaikki lajit ja luokat. Yhdistystä SPKL-SM kisoissa edustivat: Inka Anttonen & Masterbolt Greta Garbo, sekä Wilhelmiina Kallio & Troyens Deitti. Valitettavasti tuloksia ei tänä vuonna saavutettu. Käyttövalion arvon vuonna 2016 saavuttivat Wilhelmiina Kallio ja Masterbolt Greta Garbo, Piia Veikkolainen ja Lumipilven Nippa Nappa, Birgitta Harju ja Giteas Fazile, Fiia Berghem ja Musanterin Anis, Titta Järvenpää ja Lumen Gapo, sekä Heidi Helin ja Musanterin Norma. VUODEN ALOKAS: 1. Maahismetsän Namupala ja Leena Luukkanen 14p. 2. Musanterin Ryti ja Jarkko Johansson 5p. VUODEN PK-KOIRA: 1) Musanterin Anis ja Fiia Berghem 49p. 2) Masterbolt Greta Garbo ja Wilhelmiina Kallio 25p. 3) Lumipilven Nippa Nappa ja Pia Veikkolainen 22p.

3 3 4) Masterbolt Valerian ja Wilhelmiina Kallio 20p. 5) Musanterin Norma ja Heidi Helin 16p. 6) Troyen s Deitti ja Wilhelmiina Kallio 14p. 7) Musanterin Allan ja Margit Luoto 11p. VUODEN HAKUKOIRA: 1. Masterbolt Greta Garbo ja Wilhelmiina Kallio 25p. 2. Masterbolt valerian ja Wilhelmiina Kallio 20p. 3. Troyen s Deitti ja Wilhelmiina Kallio 14p. 4. Musanterin Allan ja Margit Luoto 11p. 5. Musanterin Anis ja Fiia berghem 9p. VUODEN JÄLKIKOIRA: 1. Musanterin Anis ja Fiia Berghem 11p. VUODEN ETSINTÄKOEKOIRA: 1. Musanterin Anis ja Fiia Berghem 29p. 2. Lumipilven Nippa Nappa ja Pia Veikkolainen 22p. 3. Musanterin Norma ja Heidi Helin 16p. Heidi Helin, Impivaaran Hallit Ry/ PK-jaos PEKO-JAOS Impivaaran Hallit ry Pelastuskoirajaoksen toimintakertomus 2016 Maaliskuussa pidettiin kaksi infotilaisuutta pelastuskoiratoiminnasta (molempiin sisältyi teoriaosuus ja käytännön harjoitus). Teoriaan osallistui yli 20 henkilöä ja käytännön harjoituksiin 12 koirakkoa. Huhtikuussa järjestettiin Pelastuskoiratoiminnan perusteet -kurssi (SPKL), johon osallistui 20 kurssilaista. Järjestettiin myös Peha A-/Ipor haku A -koe kuudelle koiralle. Toukokuussa järjestettiin Ipor haku SM-koe, johon osallistui 7 koiraa. Toiseksi sijoittui Tending Overpower ja kolmanneksi Tending Fiery Jack, molempien ohjaajana Leea Saarela. Toukokuussa osallistuttiin Järvenpään näyttelyn talkoisiin. Oltiin kuljettamassa kalustoa paikalle ja sieltä pois, hoidettiin yövartiointi, ja muutama jäsen osallistui talkoisiin myös näyttelypäivän aikana. Huhti-toukokuussa pidettiin aloittelijoille haku- ja jälkikurssi pienryhmämuotoisena. Peko-ryhmään mukaan tulleille aloittelijoille oli huhti-kesäkuussa alkeistottelevaisuus-/ketteryys -kurssi. Jatkotottista vedettiin keväällä teemoilla vuorovastuin toisillemme. Kesäkuussa pidettiin Jämijärvellä kolmen päivän leiri, johon osallistui 10 henkilöä koirineen. Leirillä ei ollut ulkopuolisia kouluttajia. Aamu- ja iltapäivisin pyöri kaksi maastoryhmää (haku ja jälki). Lisäksi pidettiin kaksi pitkää etsintäharjoitusta kahdelle koirakolle karttureineen sekä yksi suunnistusharjoitus. Vuoden aikana hankittiin kaksi gps-laitetta ja niille ladattavat akut sekä laturit. Rahoitus pääosin järjestämistämme arpajaisista. Syys-lokakuussa pidettiin ohjattua alkeis- ja jatkoryhmää tottiksissa noin kuusi kertaa. Lokakuussa järjestettiin vielä Pelastuskoiraohjaaja A -kurssi (SPKL), jonne osallistui 11 henkilöä. Marraskuussa järjestettiin kuuden koiran Peha A ja B -koe. Perustreeniviikkona peko-jaoksella oli 4 hakutreeniä ja 1-2 jälkitreeniä. Tottelevaisuutta harjoiteltiin lähinnä keskiviikkoisin. Loppuvuodesta kehitettiin uusia toimintamalleja: Aloitettiin talviset kerhoillat 1 krt/kk sekä jaettiin hälyryhmäläiset pienryhmiin, jotka harjoittelevat pidempiä treenejä.

4 4 Vuonna 2016 pelastuskoirajaokseen kuuluvat koirakot suorittivat hyväksytysti 5 BH-koetta, 3 Peha A-/Ipor A -koetta, 8 Peha B-/Ipor B -koetta, 2 Pejä A -koetta ja 3 Pera A -koetta. Tending Overpower ja Leea Saarela valittiin edustamaan Suomea syyskuussa Italiassa järjestettäviin pelastuskoirien MM-kilpailuihin, lajina haku. IRO (International Rescue Dog Organisation) päätti hyväksyä Suomesta kuitenkin vain yhden edustajan hakuun, joten kisamatkalle ei lähdettykään. Vuoden 2016 aikana kaksi jäsentä osallistui Vapepan etsintä- ja viestikurssille sekä yksi ensihuoltokurssille. Neljä jäsentä suoritti tai päivitti ensiapukurssin, kolme osallistui suunnistuskurssille. Osallistuimme kahteen suurempaan etsintäharjoitukseen (keväällä Keravalla ja syksyllä Raaseporissa), teimme joitakin vaihtotreenejä, vierailimme raunioilla ja muutaman kerran vuoden aikana matkustimme hieman pidemmälle treeni- tai koepäivän merkeissä, mm. kerran Joensuuhun kokeisiin, joista 3 tulosta raunioilla. Omien tapahtumien ja treenien lisäksi peko-porukka teki talkoita kiitettävästi myös Impivaaran Hallien muissa tapahtumissa (erityisesti pk-kokeissa). Vuoden 2016 lopussa peko-jaoston jäsenmäärä on 22 henkilöä, joista 13 kuuluu Vapepan hälytyslistalle. Listalla on lisäksi yksi hälytyskoira (bcu Tending Overpower). Palkittavat: Pelastuskoirajaos on päättänyt palkita kaksi vuoden 2016 tulokasta. He ovat Jessi Björk ja Jukka Levänen. Jessi on paitsi kunnostautunut ensimmäisen koiransa kouluttamisessa, myös suorittanut käytännössä kaikki ensimmäisen vuoden aikana mahdolliset Vapepa-kurssit, aktiivisesti parantanut itse suunnistustaitoaan ja liittynyt syksyllä hälyryhmäämme. Hän on lisäksi ottanut selvää välineistöasioista ja mm. hoitanut gpslaitteiden päivitykset ja auttanut kotisivujen luomisessa. Jukka on osallistunut esimerkillisen aktiivisesti ja monipuolisesti jaoksen ja Impivaaran Hallien toimintaan ollen aina valmis talkoisiin yhteisen edun puolesta ja ottanut rohkeasti vastaan haasteita mm. koejärjestelyissä. Lisäksi Jukka on ensimmäisen harrastusvuoden aikana osallistunut viikkotreeneihin ahkerasti. Vuoden pelastuskoirat: 1. Bcu Tending Overpower Kaiku 59 p. + hälytykset laskutavasta riippuen noin 40 p. Omistaja Leea Saarela. 2. Bcu Tending Fiery Jack Jack 43 p. Omistaja Leea Saarela 3. Bcu Decathlete s Starfighter Vinka 34 p. Omistaja Anne Juslin 4. Bcn Paimen Yrtin Tyrni Tuike 22 p. Omistaja Satu Timonen ja Lbn Rantasipin Ada Ronda 22 p. Omistaja Anu Antila 5. Cpkn Roxier s Maximum Luxury Wimma 16 p. Omistaja Maarit Saarto Vuoden vesipelastuskoira: 1. Ssn Giteas Fazile 36 p. Omistaja Birgitta Harju Leea Saarela, Impivaaran Hallit Ry/ Peko-jaos AGILITYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2016 Talvikaudella agijaoksella on ollut hallivuoro Juvanmalmilla Sporttikoirahallilla yksi tunti lauantaisin. Vuoroja käytti noin kymmenen koirakkoa. Kesällä omalla kentällämme pyöri kuusi ohjattua ryhmää noin 25 koirakolle, ja lisäksi itsenäisiä treenaajia. Kouluttajina toimivat ratatreeneille Maiju Korhonen ja Anna Heinonen. Annan vuorolla oli myös alkeiskurssi ja jatkokurssi.

5 5 Suomenmestaruuskisat SM-kisat pidettiin tänä vuonna Nastolassa. Meillä oli maksijoukkue ja medijoukkue; makseissa Pasi Honkanen lainakoira Yavalla sekä omalla bordercollie Pätmänillä, Sanna Nummelin australiankelpie Roimalla ja Laura Isohanni-Honkanen bordercollie Pirkon kanssa. Vaikea rata tuotti kaikille hylätyn tuloksen. Vajaan medijoukkueen kolmella koiralla muodostivat Sari Strömberg ja sheltti Pihka, Simo Kerkelä ja parson Pena sekä Kati Nieminen ja kromfohrländer Tikkis. Tulos 0, 5 ja HYL, joten yhteistulos Hylätty. Yksilökisoissa edustajanamme oli mineissä Susanna Karlsson kääpiösnautseri Stellalla, ei tulosta ja medikoira kromfohrländer Tikkis ja Kati Nieminen, sijoitus 140./262. Agilityjaoksen sähköpostilistalla on noin 70 harrastajaa. Virallisissa kisoissa Impivaaran Hallien lisenssillä on kisannut alle 10 koirakkoa. Seuralle hankittiin tänä vuonna uusi, turvallinen A-este ja yksi uusi putki painoineen. Vuoden Agilitykoira 2016 kisa 1. Susanna Karlsson ja kääpiösnautseri Stella (Super Play s Diamond Flame) mini 3 Yht. viisi tulosta, 0 p. (parhaiten sijoittunut) 2. Kati Nieminen ja kromfohrländer Tikkis (Kipazin Just a Trick) medi 3 Yht. neljä tulosta, 0 p. Vuoden AgilityAktiivin palkinnon saajaksi on valittu tänä vuonna Jonna Lehtinen. Hän on ollut useita vuosia mukana kesä- ja talvitreeneissä. Jonna ei pidä itsestään meteliä mutta on lähes aina mukana kun apua tarvitaan. Lisäksi hän kasvattaa jo toisen polven agilityharrastajaa seuralle =) TOKO- JA RALLYTOKO-JAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TOKO-JAOKSEN KOULUTUSTOIMINTA Vuonna 2016 järjestettiin ohjattua non-stop tyyppistä tottelevaisuuskoulutusta torstai-iltaisin kevätkaudella (21 kertaa) ja syyskaudella (16 kertaa). Yhteensä non-stop koulutuskertoja oli 37 (vuonna 2015: 33 kertaa). Torstain koulutusvuorolla oli kaksi tasoryhmää: klo toko-ryhmä perustaidot hallitseville koirakoille ja klo arkitottelevaisuus-ryhmä aloitteleville koirakoille. Tokossa ja rallytokossa kilpailevat ja kilpailemaan tähtäävät koirakot harjoittelivat tuttuun tapaan kentällä maanantai -iltaisin osan vuotta. Lisäksi jäsenille pyrittiin markkinoimaan maanantai-illan harjoitteluvuoroa, jossa kukin pystyi treenaamaan sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa esim. ed. viikon teemakohtaisia liikkeitä. Osa toko-jaoksen aktiivijäsenistä treenasi Showlinkin hallissa tiistaisin klo sekä tottista että nose-work -lajia. Impivaaran Hallit ry sponsoroi hallivuokraa 20 %. Toko-jaos järjesti vuonna 2016 neljä (4) maksullista kurssia: 1) leikki- ja aktivointikurssi klo (5 x 30 min). Kurssin tavoitteena oli koiran ja omistajan yhteistyön parantaminen koiran kanssa leikkien ja koiraa aktivoiden. Kurssille osallistui 6 koirakkoa. Kouluttajina toimivat Sannamari Nousiainen ja Liisa Teronen. Kurssin hinta oli 60 euroa/koirakko. 2) pentukurssi 1: klo (5 x 30 min) ja 3) pentukurssi 2: klo (5 x 30 min).

6 6 Pentukurssien tavoitteena oli koiran ja omistajan suhteen vahvistaminen sekä kontaktin ja yhteistyön parantuminen. Kurssille 1 osallistui 6 koirakkoa ja kurssille 2 osallistui 3 koirakkoa. Kouluttajina toimivat pentukurssilla 1 Sannamari Nousiainen ja Liisa Teronen ja pentukurssilla 2 Sannamari Nousiainen. Kurssin hinta oli 60 euroa/koirakko. 4) pentukurssin jatko-osa (4 x 45 min) Kurssi oli tarkoitettu pentukurssi 1 tai 2 käyneille ja se järjestettiin osallistujien pyynnöstä. Tavoitteena oli seuraamisliikkeen treenaaminen. Kurssille osallistui 3 koirakkoa ja kouluttajana toimi Sannamari Nousiainen. Kurssin hinta oli 50 euroa/koirakko. Toko-jaoksen kouluttajina toimivat vuonna 2016: Miia Hoskari, Laura Raekannas, Krista Differt, Kati Kangasniemi, Liisa Teronen ja Sannamari Nousiainen. KILPAILUMENESTYS: 1) Tokon SM-kisat /Vihtavuori a. Joukkuevastaava: Miia Hoskari o joukkuesijoitus 43/44. o edustusjoukkueessa kilpailivat: Eija ja Tara: ALO2, sjoitus 53/81 Iiris ja Nala: AVO3, sijoitus 62/81 Marika ja Karma: AVO2, sjoitus 23/76 Liisa ja Riemu: AVO3, sijoitus 53/76 Essi ja Varma: EVL0, ei sijoitusta/57 2) Tokon piirimestaruuskoe /Porvoo o joukkuevastaava: Laura Raekannas o joukkuesijoitus: viimeinen o edustusjoukkueessa kilpailivat: Liisa Teronen ja Riemu Satu Rytkönen ja Gou-Gou Satu Rytkönen ja Stone Joukkuevastaavan tehtävänä oli koota joukkue, huolehtia joukkueen ilmoittautumisesta kisaan ja toimia yhdyshenkilönä ja koordinaattorina. SEURAN VUODEN TOKOKOIRA ja TOKOMESTARI Vuoden toko-koira -kilpailuun saavat ottaa osaa kaikki kalenterivuoden aikana Suomen Kennelliiton hyväksymissä tottelevaisuuskokeissa alokas- tai avoimessa luokassa kilpailleet koirakot, joiden omistaja on Impivaaran hallit ry:n jäsen. Vuoden toko-mestari kilpailuun saavat ottaa osaa kaikki kalenterivuoden aikana Suomen kennelliiton hyväksymissä tottelevaisuuskokeissa voittaja- tai erikoisvoittajaluokassa kilpailleet koirakot, joiden omistaja on Impivaaran Hallit ry:n jäsen. Seuran vuoden tokokoira- ja tokomestari -kilpailuihin saapui mennessä yhden (1) koirakon koetulokset vuodelta 2016: 1) Ohjaaja ja omistaja Liisa Teronen ja labradorinnoutaja Cerroprado's Black Diamond "Riemu" - koetulokset: 1) Tammela AVO3 (212,00 p)= 1 pistettä 2) Laukaa AVO3 (203,33p) SM-koe, Impivaaran Hallit ry = 1p.+1p.= 2 pistettä 3) Porvoo AVO2 (254,50p) sijoitus 2/6, Piirinmestaruuskoe, Impivaaran Hallit ry=1p. + 2p.= 3 pistettä 4) Vihti AVO2 (236,00p)= 2 pistettä pisteet yhteensä: 8 pistettä

7 7 Seuran Vuoden tokokoira on labradorinnoutaja Riemu (Cerroprado's Black Diamond), omistaja Liisa Teronen. Vuoden toko -mestarikilpailuun ei osallistunut tänä vuonna yhtään koirakkoa. TOKO-JAOKSEN MUU TOIMINTA Toko-jaos järjesti yhdessä muiden jaosten kanssa match shown seuran kentällä Ilmoituksen ja palkintojen järjestämisestä vastasivat Suvi Nousiainen ja Liisa Teronen. Toko-jaoksen avoimet ovet pidettiin jaoksen torstain koulutusvuoroilla maanantaina ja 6.6. klo Kentälle tuli noin puolikymmentä uutta tokoharrastajaa tiedustelemaan yhdistyksen ja jaoksen toiminnasta, joista harrastajiksi jäi muutama. Klaukkalassa Impivaaran Hallit ry/toko-jaoksen puolesta

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2015

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2015 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2015 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2015 Vuonna 2015 järjestimme 3 match showta. 18.5.2015 Impivaaran Hallien omalla koulutuskentällä.

Lisätiedot

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2017

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2017 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2017 2 IMPIVAARAN HALLIT ry YLEINEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yhdistyksellä oli toiminnantäyteinen vuosi, kaikissa jaoksissa on oltu aktiivisia. Eritellyt

Lisätiedot

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Keittiöparakkiin tehdään ohjeistus kokeiden ja kisojen kanttiininpidosta. Kevättalkoot

Lisätiedot

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Koulutusta, kokeita ja kursseja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan. Eri

Lisätiedot

Koulutusta, kokeita ja kursseja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan.

Koulutusta, kokeita ja kursseja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan. Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Kevättalkoot järjestetään huhti-toukokuussa, ajankohta tiedotetaan alkuvuodesta.

Lisätiedot

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2014

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2014 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2014 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2014 Viime vuonna suurin tapahtuma oli olla mukana kaikkien rotujen näyttelyn järjestämisessä

Lisätiedot

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2018

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2018 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2018 2 IMPIVAARAN HALLIT ry YLEINEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yhdistyksellä oli toiminnantäyteinen vuosi, kaikissa jaoksissa on oltu aktiivisia. Eritellyt

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 8.2.2018 Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä). Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2015 kilpailu

Vuoden Koirat 2015 kilpailu Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira

Lisätiedot

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2012

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2012 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2012 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2012 Impivaaran Hallit ry osallistui 27.5.2012 järjestettyyn Järvenpään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn.

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat IPO-, JÄLKI-, VIESTI-, HAKU-, JA ETSINTÄKOKEESSA KIERTOPALKINTO Taves palkitsee joka vuosi kyseisen vuoden parhaat koirat lajeittain. Lisäksi jaetaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

VUODEN KOIRA -KILPAILU

VUODEN KOIRA -KILPAILU VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt.

HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt. HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin 30.10.2017 klo 11.00, 3krt. Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt 2018

Vuoden Beauceron -säännöt 2018 2018 Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi. Mukaan hyväksytään vain KoiraNetistä löytyvät tulokset pl. erikseen pisteytetyt arvokilpailut. Näyttelybeauceron-kategoriassa erikoisnäyttelyksi

Lisätiedot

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset. Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT-

KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- Kyrönmaan Koiraharrastajat r.y:n Vuoden Koira kilpailut alkavat v. 2017 alussa. Kilpailukausi on kalenterivuosi tammikuun alusta joulukuun loppuun. Tarkoituksena on lisätä

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Hei kaikille! Uudistetut nettisivut

Hei kaikille! Uudistetut nettisivut IMPIVAARAN HALLIT RY 1 HALLIEN HAUKAHDUS - Jäsenkirje 2/2012 Hei kaikille! Tervetuloa sääntömääräiseen syyskokoukseen ke 14.11.2012 klo 19:00 Kennelliiton kokoustilaan osoitteessa Lahnuksentie 215, Klaukkala,

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut ry jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on kalenterivuosi. Kiertopalkinto on ikuisesti kiertävä. Ensimmäinen kilpailuvuosi

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 (26.2.2018-26.8.2018) ALKEISRYHMÄT MA KLO 17.30-19.30: ALKEET A ja B / Sanna Rauhamäki, Marjo Nupponen ja Pilvi Hyttinen Alkeiskurssi. Kurssin

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 4/2015 hyväksynyt säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä

Lisätiedot

Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET

Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 216 tammikuun loppuun

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

Luonnetestit 2018 Vuoden 2018 testi järjestetään syyskuussa eli Tuomarit ovat samat kuin vuonna 2017, eli Jorma Lankinen ja Sirpa Heilä.

Luonnetestit 2018 Vuoden 2018 testi järjestetään syyskuussa eli Tuomarit ovat samat kuin vuonna 2017, eli Jorma Lankinen ja Sirpa Heilä. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Yleistä Vuosi 2018 on seuran 50. toimintavuosi. Yhdistys täyttää 50 vuotta ja sen kunniaksi järjestetään juhlat syksyllä. Kauden avajaiset pyritään järjestämään keväällä. Jatketaan

Lisätiedot

SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2019) Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuihin otetaan mukaan kaikki kyseisen

Lisätiedot

Vuoden Tolleri säännöt

Vuoden Tolleri säännöt Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri

Lisätiedot

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää toimintaa palkittavien

Lisätiedot

Koulutuskausi: ja

Koulutuskausi: ja KOULUTUSTIEDOTE 1(5) Koulutuskausi: 3.10.2016 16.12.2016 ja 9.1.2017 21.4.2017 Koulutuspaikat JANKKin halli Janakkalassa ja Pekolan lava Hattulassa. Hinnat Koulutusmaksut maksetaan tilille FI12 4260 0010

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2013

IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2013 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2013 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2013 Impivaaran Hallit ry osallistui 3.7.2013 hyväntekeväisyys match shown yhdessä Lemmikkiläinliike

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti

Lisätiedot

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut

Lisätiedot

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi

Lisätiedot

Vuoden Tolleri säännöt

Vuoden Tolleri säännöt Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014 Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin klo 20.00, 3krt.

HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin klo 20.00, 3krt. HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin 26.10.2017 klo 20.00, 3krt. Käsittely kivaksi -kurssi sopii koirille, jotka arastelevat vieraita ihmisiä tai haluavat liiankin innokkaasti

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013 Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

PARAS PON kilpailut 2018

PARAS PON kilpailut 2018 PARAS PON kilpailut 2018 Pisteitä Paras PON 2018 -kilpailuun kerätään vuoden 2019 alussa ja tulokset julkaistaan alkuvuodesta jonkin kerhon tapahtuman yhteydessä. Pistelaskelmat on lähetettävä 15. tammikuuta

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi Yhden suorituksen pisteet muodostuvat peruspisteistä (taulukoissa ilman +-merkkiä) ja mahdollisista arvokisalisäpisteistä

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018 Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018 ( 27.8.2018-30.12.2018 ) HINNAT Hinnat koskevat koko jaksoa 2/2018 (27.8.2018-30.12.2018). Tämän lisäksi tulee maksaa jäsenmaksu ja agilitylisenssi,

Lisätiedot

VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt...

VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt... Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa 6.6.2014 alkaen Päivitetty 31.12.2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 1 2. Vuoden Agility-koiran säännöt...

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Säännöt on päivitetty jaostoilta saatujen esitysten pohjalta. Kaikki tulokset lähetetään 4.2.2018 mennessä ao.

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa

Lisätiedot

Koulutuskausi: Talvikausi Pekola ja Talvikausi Jankk ja

Koulutuskausi: Talvikausi Pekola ja Talvikausi Jankk ja ETELÄ-HÄMEEN KOIRAKERHON KOULUTUSTIEDOTE 1(5) Koulutuskausi: Talvikausi Pekola 9.10.2017-17.12.2017 ja 8.1.2018-22.4.2018 Talvikausi Jankk 9.10.2017-17.12.2017 ja 3.1.2018-22.4.2018 Koulutuspaikat JANKKin

Lisätiedot

Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä:

Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Sivu 1 / 12 VUOSIKOKOUKSESSA PALKITTAVAT Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Kaikki edellisen kauden aikana Ensimmäisen PK-koulutustunnuksensa tai Pelastuskoirakokeen tuloksensa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen

Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen harrastajat aloittivat pelastuskoiratoiminnan yhdistyksessään vuonna 1983. Palveluskoirakilpailuissa menestyneiden koirien osaaminen haluttiin antaa

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013 Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013 Kaikkiaan vastauksia tuli 51 kpl. Vastaajista 30 kpl on harrastanut koirien kanssa 5 vuotta tai pidempään vastaajista 62% on vetänyt treenejä ryhmissä.

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai 27.11.2017, klo. 19.00, 4krt Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot