IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2018
|
|
- Teuvo Hovinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2018
2 2 IMPIVAARAN HALLIT ry YLEINEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yhdistyksellä oli toiminnantäyteinen vuosi, kaikissa jaoksissa on oltu aktiivisia. Eritellyt toimintakertomukset jaoksittain alla. Toukokuussa huipentui näyttelytoimikunnan työ Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä, ja joulukuussa olimme taas mukana talkoilemassa Helsingin Messukeskuksessa Kennelliiton koiranäyttelyssä kolmen päivän ajan, yhdessä SPL Röykän kanssa. Talkoilla on siivottu parakkeja ja korjattu esteitä. Uusia jäseniä meille tuli noin 50, kokonaisjäsenmäärän ollessa : 273. PK-JAOS PALVELUSKOIRAJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 PK-jaoston toiminta oli jälleen aktiivista vuoden 2018 aikana. Vuosi aloitettiin tammikuussa järjestetyllä kokouksella, jossa suunniteltiin vuoden aikana järjestettäviä kokeita. Vuoden aikana järjestettiin yhteensä 15 koetta 4 eri lajissa. Järjestimme myös Helsingin ja Uudenmaan Kennelpiirien Piirinmestaruushakukokeet , johon osallistui yhteensä 11 koiraa. Yhteensä Impivaaran Hallien järjestämissä PK-kokeissa oli vuoden aikana 99 koekäyntiä! Vuoden aikana järjestettiin myös lukuisia erilaisia koulutustilaisuuksia jäsenistölle. Jari Kantoluodon järjestämä tottelevaisuusseminaari järjestettiin kolmena erillisenä päivänä ja FH-jäljen tekemisen saloihin perehdyttiin huhtikuussa. Tottelevaisuustreenejä varten oli varattu Kennelliiton halli Klaukkalassa keväällä tammi-maaliskuun väliseksi ajaksi ja syksyllä syys-joulukuun ajaksi. PK-jaoston jäsenet olivat aktiivisesti mukana myös Järvenpään näyttelyn järjestelyissä sekä joulukuussa Messukeskuksen näyttelyissä talkoilemassa. Kesäkaudella tottelevaisuutta treenattiin tiistaisin yhdistyksen kentällä Kiljavalla. Eri maastolajeja treenattiin erillisissä pienryhmissä. Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia aktiivisia jäseniä vuoden 2018 työpanoksesta ja yhdistyksen eteen tekemästänne työstä. Tanja Kiriloff PK-jaoston vetäjä Vuoden PK-koira ja Hakukoira saksanpaimenkoira Troyen s Ehkä En, om. Kari Haapaniemi 31p. Vuoden Jälkikoira pk.collie Digipackin Done Enough, om. Paula Nupponen 26p. Vuoden alokas bordercollie Jass, om. Maarit Saarto 18p.
3 3 PELASTUSKOIRAJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Pelastuskoirajaoksen toiminta on jatkunut vilkkaana vuonna Jaoksen vetäjinä ovat toimineet Leea Saarela ja Satu Timonen. Perustreeniviikkoina jaoksella oli 5 treenikertaa, joissa harjoittelivat 3 IPO-R -hakuryhmää, 2 ns. peko-t -ryhmää ja 1 jälkiryhmä. Peko-T -ryhmässä harjoiteltiin vuoroviikoin partiointietsintää ja jälkeä. Tottelevaisuutta harjoiteltiin keskiviikkoisin sekä kevätkaudella perjantaisin hallivuorolla. Lisäksi vuonna 2018 oli useita muutaman tunnin mittaisia ns. pitkiä harjoituksia ja erikoisharjoituksia, joissa harjoitettiin tulevia Virta-koirakoita hälytysryhmätasolle. Pelastuskoirajaoksen toiminta jatkui koko vuoden aktiivisena. Osa talviajan viikkotreeneistä toteutettiin rakennusetsintöinä. Helmikuussa järjestimme viikonlopun pituisen harjoittelutilaisuuden porilaisille pelastuskoiraharrastajille. Maaliskuussa toteutettiin ns. pelastuskoirainfo ja näytös jaokseemme pyrkiville uusille jäsenille. Huhtikuussa järjestettiin Apuohjaajakoulutus ja Pelastuskoiraohjaajan perustaidot -kurssi, johon osallistui 7 jaostomme jäsentä, ja toukokuussa 7 jaostomme koirakkoa osallistui kaikille Nurmijärven kunnan esikoululaisille järjestettyyn turvallisuustapahtumaan, jossa esiteltiin mm. Vapepan toimintaa sekä pelastuskoirien tehtäviä, silittelytuokioita unohtamatta. Kesäkuussa järjestimme perinteisen nelipäiväisen maastotreenileirin, johon osallistui 14 jaoksemme koirakkoa. Syyskuussa pidimme lisäksi kolmipäiväisen maastoleirin, jossa osallistujina 11 jaoksemme koirakkoa. Leireillä ei ollut ulkopuolisia kouluttajia. Molemmilla leirillä järjestettiin keskimäärin kolme päivittäistä treeniä yhdessäoloa unohtamatta. Perustreenien lisäksi järjestettiin hälytysryhmämme jäsenille ns. hälytreeni joka toinen kuukausi. Hälytreeni jäljittelee normaalia etsintähälytystä ja siinä kukin koirakko voi harjoitella sekä partiointia että jäljestystä, kartturit suunnistusta ja apuohjaajan tehtäviä. Vuoden aikana jaoksemme koirakoita osallistui myös ns. Hupeko-etsintäharjoitukseen, jossa oli osallistujia useasta Keski-Uudenmaan kunnasta. Vuonna 2018 pelastuskoirajaos järjesti yhden kansainvälisen pelastuskoirakokeen (IPO-R -pelastushaku), johon osallistui kolme jaoksen jäsentä. Pelastuskoirajaoksen jäsenet osallistuivat talkoisiin myös Impivaaran Hallien muissa tapahtumissa (erityisesti pk-kokeissa sekä Järvenpään ja Messukeskuksen näyttelyissä). Pelastuskoirajaokseen kuuluvat koirakot suorittivat hyväksytysti vuoden 2018 aikana 4 BH-koetta ja 3 IPO-R A/B -koetta. Pelastuskoirajaokseen kuuluvat henkilöt kouluttautuivat mm. etsintä-, viesti-, ensiapu- ja henkisen tuen kursseilla. Vuoden 2018 aikana Impivaaran Hallit ry:n hälytysryhmään liittyi 3 uutta jäsentä. Vuoden lopussa pelastuskoirajaoston jäsenmäärä on 23 henkilöä, joista 17 kuuluu Vapepan hälytyslistalle. Listalla on lisäksi kuusi Virta-tarkastuksen suorittanutta koiraa, joista yhdellä kaksi ohjaajaa: Kaiku (2 ohjaajaa), Tuike, Ronda, Kaarlo, Jack ja Nemo. Hälytyksiä ryhmälle tuli vuoden aikana 21 kertaa, joista 5 tutkinnallista hälytystä sekä 2 valmiushälytystä. Perustreenikertoja järjestettiin vuoden 2018 aikana seuraavasti: maastotreenit 194 kpl, tottelevaisuus 37 kpl. Lisäksi 6 kpl hälytreenejä ja 2 leiriä, joissa yhteensä 21 maastotreenikertaa. Vuoden pelastuskoira: Bcu Tending Overpower Kaiku, omistaja ja ohjaaja Leea Saarela (kakkosohjaaja Maarit Saarto) Pelastuskoirajaoksen jäsenet ovat äänestäneet keskuudestaan vuoden 2018 pelastuskoiraksi Kaikun. Kaiku on aina innokas ja luotettava työmyyrä, joka pystyy pitkäkestoisiin suorituksiin useammankin ohjaajan kanssa. Kaiku on ystävällinen ja iloinen työmyyrä jo suhteellisen korkeasta iästään huolimatta. Vuoden tulokas: Arto Oinonen Arto on uutena pelastuskoiraharrastajana osoittanut innokkuutta, pitkäjännitteisyyttä sekä hyvää sosiaalista ja taidollista osaamista osallistuessaan erilaisiin harjoituksiin ja kouluttaessaan nuorta koiraansa. Arto on myös omatoimisesti kouluttautunut pelastustoiminnassa tarvittavien taitojen osalta ja liittynyt Impivaaran Hallit ry:n hälytysryhmään.
4 4 Vuoden IPO-R -koira: Lbn Rantasipin Ada Ronda, omistaja ja ohjaaja Anu Antila Ronda ja Anu ovat vuonna 2018 kilpailleet IPO-R B-hakukokeessa kahdesti pistein 271 (1-tulos) ja 249 (2- tulos). Vuoden vesipelastuskoira: Ssn Giteas Kerrie Armi, omistaja ja ohjaaja Birgitta Harju Armi on vuoden 2018 aikana suorittanut vesipelastuskokeen soveltuvuustestin sekä osallistunut kahteen alokasluokan kokeeseen ykköstuloksin. Leea Saarela, Impivaaran Hallit Ry/ Peko-jaos AGILITYJAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Talvikaudella 2018 agijaoksella on ollut hallivuoro Juvanmalmilla Sporttikoirahallilla. Vuoroja käytti noin 15 koirakkoa. Agilityjaoksen sähköpostilistalla on noin 70 harrastajaa ja Facebook-ryhmässä 67 jäsentä. Virallisissa kisoissa Impivaaran Hallien lisenssillä on kisannut noin 15 koirakkoa. Kesällä omalla kentällämme pyöri Misa Riiali, Nina Manner ja Anna Heinonen. Ryhmissä oli tasoja alkeista kisaaviin asti. Järjestimme elokuussa epäviralliset agilitykisat. Startteja kertyi noin 70. Tuomareina toimivat Tiina Rantio ja Kati Nieminen. Esteitä maalattiin ja korjattiin, ja hankittiin uusi pujottelu sekä hajoava rengas. Ensi kesänä järjestämme ensimmäiset viralliset agilitykisamme, ; luokkina 1-2, kaikki säkäluokat. Tuomariksi on kutsuttu Riitta Herrala. Suomenmestaruuskisat SM-kisat pidettiin tänä vuonna Vantaalla Myyrmäessä, ja saimme sinne mini-, medi- ja maksijoukkueen. Maksit: Marjo Korander ja borcol Rytsölä, Sanna Nummelin ja kelpie Roima, Anja Savikko ja borcol Typy, Eppu Jetsonen ja malinois Masa, varalla: Pasi Honkanen ja borcol Pätmän Medit: Tiina Terho ja schape Metku, Paula Ruotsalainen ja islam Inga, Jonna Lehtinen ja espves Desi, Paula Ruotsalainen ja islam Minttu Minit: Kai Suomalainen ja shelam Cooper, Mari Karhu ja lägpys Rauha, Marjo Korander-Taavitsainen ja lägpys Taiga-Tassu, Marjo Korander-Taavitsainen ja lägpys Saara, varalla: Mari Karhu ja lägpys Tyyne Joukkuetulokseen vaaditaan vähintään kolme tulosta, valitettavasti tällä kertaa kaikkien joukkueiden kohtalona oli hylkäys, eli ei tulosta. Piirinmestaruuskisat Uudenmaan Kennelpiirin kisoihin saimme myös joukkueet jokaiseen säkäluokkaan. Minit pärjäsivät parhaiten, nimittäin kirkastivat viime vuotisen hopean ja voittivat piirinmestaruuskultaa! Joukkuessa Anna ja tarupi Capu, Marjo ja lägpys Taiga-Tassu ja Saara, Mari ja lägpys Rauha.
5 5 Medeille tulos 9/13: Jonna ja espves Desi, Kati ja stbter Dajm, Sanna ja shelam Quattro, Marjo ja kesvil Papu. Maksit jäivät ilman tulosta: Marjo ja borcol Rytsölä, Sirkka ja auspai Vimma, Eppu ja belpam Masa. Vuoden Agilitykoira 2018 kisa 1. Sirkka Aro ja australianpaimenkoira Sumu (Capricole Final Fantasy) maksi 3 Yht. viisi 0-tulosta, 0 p., kolme voittoa 2. Sirkka Aro ja australianpaimenkoira Vimma, maksi 3 Yht. viisi 0-tulosta, 0 p., kaksi voittoa 3. Susanna Karlsson ja kääpiösnautseri Stella, mini 3 Yht. viisi 0-tulosta, 0 p., yksi voitto 4. Anu Turu ja kääpiösnautseri Urho, medi 2 Yht. 5 0-tulosta, 15 p., yksi voitto 5. Anna Vanhala ja tanskalainen pihakoira Capu, mini 2 Yht. 5 0-tulosta, 15 p. Vuoden AgilityAktiivin palkinnon saajaksi on valittu tänä vuonna Katri Koskivaara. Kiitos aktiivisesta osallistumisesta toimintaan ja mukaantulosta kisatoimikuntaan! TOKO-JAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Toko-jaoksen koulutukset on jaettu kevät- ja syyskauteen. Non-stop -koulutus on pidetty kevätlukukaudella joka toinen torstai ja syksyllä joka torstai klo ajalla (24 koulutuskertaa). Koulutusaihe ja kouluttaja ovat olleet vaihtuvia. Nonstop-koulutus on ollut ilmainen seuran jäsenille. Jäsenille on pyritty markkinoimaan toko-jaoksen maanantain ja lauantain harjoitteluvuoroja, joissa kukin on pystynyt treenaamaan sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa esim. edellisen viikon teemakohtaisia liikkeitä. Lisäksi maanantaisin on järjestetty rally-tokon tutustumisratoja, joista on ilmoitettu yhdistyksen Facebook-sivustolla. Rally-tokon tutustumisratoja on vetänyt Eija Voutilainen. Showlinkin hallikausi alkoi kestäen vuoden 2019 kevääseen. KAUDEN KOULUTTAJAT 1) Sannamari Nousiainen, toko-jaoksen vastaava 2) Miia Hoskari 3) Laura Raekannas 4) Krista Differt 5) Kati Kangasniemi 6) Liisa Teronen 7) Asta Suvanto 8) Jaana Valkama 9) Eija Voutilainen (rally-toko) 10)kertakouluttajina Sari Lötjönen ja Eija Majuri KAUDEN MAKSULLISET KURSSIT Toimintakaudella järjestettiin seuraavat maksulliset kurssit: 1) Kisaamaan tähtäävien ryhmät 2018 Ryhmiä oli keväällä kolme (3) ja syksyllä kaksi (2). Ryhmissä on ollut yhteensä keväällä 21 koirakkoa ja syksyllä 13 koirakkoa. Treenikausi on toteutunut seuraavasti: ja
6 6 Ryhmät ovat aloittaneet toimintansa syksyllä Ryhmien pääkouluttajana on toiminut Asta Suvanto ja keväällä toiseksi kouluttajaksi tuli Eija Voutilainen. Kurssin hinta oli - 35 euroa/kevätkausi - syksyllä edistyneempien ryhmän hinta oli 80 euroa/koirakko, jos ei kouluttanut - jos koulutti min. 1 arkitottis-koulutusvuoron, hinta oli 40 euroa. 2) Hihnaklinikka-koulutukset Hihnaklinikkakoulutuksia suunniteltiin pidettäväksi 3, joista yksi toteutui. Kurssille osallistui 4 koirakkoa. Kurssin kouluttajana toimi Miia Hoskari. Kurssin kesto oli 4 kertaa ja hinta 40 euroa/koirakko. 3) Tokon alkeisryhmä (6 krt). Kurssi toteutettiin joka toinen torstai ja kurssille osallistui 4 koirakkoa. Kurssin aikana treenataan ALO- ja AVO-luokan kisaliikkeitä. Kouluttajina toimivat: Krista, Jaana, Kati, Liisa ja Sannis. Kurssin hinta oli 60 euroa/koirakko. 4) Nuorten toko-kurssi vuotiaille (6 krt) Kurssille osallistui 3 nuorta iältään vuotiaita. Kouluttajina toimivat Liisa ja Sannis. Kurssin hinta oli 60 euroa/koirakko (nuorisojäsen) ja 80 euroa/koirakko (ei jäsen). 5) Rally-tokokurssi huhtikuussa Rally-tokokurssi pidettiin (6 krt), joka toinen maanantai. Kurssille osallistui 4 koirakkoa. Kouluttajana toimi Eija Voutilainen ja kurssin hinta oli 60 euroa/koirakko. Koiran taitotason tuli olla seuraava: istu maahan käskyt sekä seuraamisliike tuli olla hallinnassa. Kurssin tavoitteena oli, että koirakko oppii rally-tokon perusliikkeet ohjaajan oikealla ja vasemmalla puolella. 6) Toko ALO-/AVO ryhmä (7 krt) Kurssi kokoontui joka toinen maanantai ja kurssille osallistui 4 koirakkoa. Kouluttajina toimivat Liisa ja Jaana. Kurssin hinta oli 80 euroa/jos ei kouluta ja 40 euroa/jos kouluttaa. KOULUTTAJILLE JA AKTIIVISILLE JÄSENILLE MAKSULLISET KOULUTUSKURSSIT (ulkopuolinen kouluttaja) Toko-kouluttajille järjestettiin Pekka ja Riitta Korrin pitämän toko-koulutus. Koulutukseen osallistui 6 toko-kouluttajaa ja 3 muuta. Koulutuksen hinta oli 50 euroa/koirakko. Toko-kouluttajille ja talkoolaiselle koulutus oli maksuton. ARKITOTTELEVAISUUSKOULUTUSOHJAAJAKURSSIN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2018 Kurssi ei toteutunut, koska jaos ei saanut kouluttajaa kurssille. JOUKKUEKISAT vuonna 2018 Tammikuussa 2018 perustettiin Impivaaran Hallit ry:n tokon edustusjoukkue. Edustusjoukkueeseen ilmoittautui 9 koirakkoa, joista valittiin kolmen (3) koirakon edustusjoukkue. Sama edustusjoukkue edusti sekä SM- että Piirinmestaruus-kokeissa. Yksi koira joutui jäämään SM-kisoista pois loukkaantumisen takia. Joukkuelaisten ja tulokset/koe: SM-koe Hyvinkää PM-koe Liminka pist. tulos pist. tulos Eija Majuri ja Martti 148,5 ALO2 182,5 ALO1 Jaana Valkama & Imppu poisjäänti koiran loukkaantumisen vuoksi 246,5 AVO2 Asta Suvanto & Tara 218,5 VOI3 126,5 VOI0
7 7 VUODEN TOKOKOIRA JA TOKOMESTARI Vuoden tokokoira -kilpailuun saavat ottaa osaa kaikki kalenterivuoden aikana Suomen Kennelliiton hyväksymissä tottelevaisuuskokeissa alokas- tai avoimessa luokassa kilpailleet koirakot, joiden omistaja on Impivaaran Hallit ry:n jäsen. Vuoden tokomestari -kilpailuun saavat ottaa osaa kaikki kalenterivuoden aikana Suomen Kennelliiton hyväksymissä tottelevaisuuskokeissa voittaja- tai erikoisvoittajaluokassa kilpailleet koirakot, joiden omistaja on Impivaaran Hallit ry:n jäsen. Yhdistyksen vuoden tokokoira-kilpailuihin saapui mennessä kahden (2) koirakon koetulokset vuodelta 2018 ja vuoden tokomestari - kilpailuun yhden (1) koirakon koetulokset. Vuoden tokokoira-kilpailuun osallistuivat Satu Rytkönen & Blod ja Eija Majuri & Martti sekä vuoden tokomestari-kilpailuun osallistui Asta Suvanto ja Tara. Vuoden Tokokoira -kilpailun voittaja on Martti, ohjaajanaan Eija Majuri ja Vuoden Tokomestari -kilpailun voittaja on Tara, ohjaajanaan Asta Suvanto. Alla olevista taulukoista selviävät koirakoiden koetulokset ja sekä sijoitus. Vuoden tokokoira -kilpailu Ohjaaja: Eija Majuri Koiran nimi: Mocca s Garp "Martti" koiran rotu ja sukupuoli: Saksanpaimenkoira, uros luokka ja tulos tuloksesta osallistumisesta SM-kisoihin yms. kokonais ja (sijoitus) 1. Inkoo ALO2 147, Liminka (SMkoe) ALO2 148,5 tokon SM-koe/ Impivaaran hallit ry:n edustus Hyvinkää (PMkoe) ALO1 182,5 piirimestaruuskoe ja Impivaaran Hallit ry:n edustus yhteensä 478, pist. (1.) Ohjaaja: Satu Rytkönen Koiran nimi: Tippledal Skies Of Fire "Blod" koiran rotu ja sukupuoli: Dalmatiankoira, narttu luokka ja tulos tuloksesta osallistumisesta SM-kisoihin yms. kokonais ja (sijoitus) 1. Lohja ALO Riihimäki ALO1 177, yhteensä 342, pist. (2.)
8 8 Vuoden Tokomestari kilpailu: Ohjaaja: Asta Suvanto Koiran nimi: Tammikallion Jännä Jekku "Tara" koiran rotu ja sukupuoli: belgianpaimenkoira malinois, narttu luokka ja tulos tuloksesta osallistumisesta SM-kisoihin yms. kokonaisp isteet ja (sijoitus) 1. Liminka (SMkoe) VOI3 218,5 tokon SM-koe/ Impivaaran hallit ry:n edustus Hyvinkää (PMkoe) VOI0 126,5 PM-koe ja Impivaaran Hallit ry:n edustus yhteensä pist. (1.) Toko-jaoksen puolesta Sannamari Nousiainen Tokojaoksen vastaava Vuoden näyttelykoira tulokset 1. C.I.B BALT&FI&EE&LV<&BY&RO&PL&MD MVA RO&MD GR MVA BALT&EE&LV<&BY JMVA BALTV-18 MDV-18 Super Play s Oceans Queen Martta (kääpiösnautseri, pippuri&suola) Om. Mira Sandström 103 p. 2. BALT&FI&EE&LV<&BY&RO&MD&UA MVA RO &MD GR MVA BALT&EE&LV<&PL&RO&MD VET MVA MDV-18 Super Play s Up-to-the-Minute Viivi (kääpiösnautseri, musta) om. Mira Sandström 93 p 3. Ferdinan Wannabe Safir Safi (snautseri pippuri & suola) 36 p. om. Päivi Pöllänen 4. Boxlee Spike, Rico (rottweiler) 26 p. om. Tanja Kiriloff 5. Mahti Vahdin Maxwell (saksanpystykorva, mittelspitz) 24 p. Om. Lydia Myllykangas 6. Tammikallion Jännä Jekku, Tara (Käyttölinjainen belgianpaimenkoira malinois) 16 p. om. Asta Suvanto
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Keittiöparakkiin tehdään ohjeistus kokeiden ja kisojen kanttiininpidosta. Kevättalkoot
Koulutusta, kokeita ja kursseja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan.
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Kevättalkoot järjestetään huhti-toukokuussa, ajankohta tiedotetaan alkuvuodesta.
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Koulutusta, kokeita ja kursseja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan. Eri
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2015
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2015 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2015 Vuonna 2015 järjestimme 3 match showta. 18.5.2015 Impivaaran Hallien omalla koulutuskentällä.
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2016
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2016 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2016 Suurin tapahtuma vuonna 2016 oli Järvenpään koiranäyttely, johon osallistuimme yhtenä järjestäjistä
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2017
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2017 2 IMPIVAARAN HALLIT ry YLEINEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yhdistyksellä oli toiminnantäyteinen vuosi, kaikissa jaoksissa on oltu aktiivisia. Eritellyt
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2014
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2014 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2014 Viime vuonna suurin tapahtuma oli olla mukana kaikkien rotujen näyttelyn järjestämisessä
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain
Hei kaikille! Uudistetut nettisivut
IMPIVAARAN HALLIT RY 1 HALLIEN HAUKAHDUS - Jäsenkirje 2/2012 Hei kaikille! Tervetuloa sääntömääräiseen syyskokoukseen ke 14.11.2012 klo 19:00 Kennelliiton kokoustilaan osoitteessa Lahnuksentie 215, Klaukkala,
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 8.2.2018 Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton
Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat
jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Säännöt on päivitetty jaostoilta saatujen esitysten pohjalta. Kaikki tulokset lähetetään 4.2.2018 mennessä ao.
Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).
Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.
Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan
Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat
jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Tulokset lähetetään 31.1.2019 mennessä ao. ohjeissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. Tietyt palkinnot jaetaan äänestämällä
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt.
HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin 30.10.2017 klo 11.00, 3krt. Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.
Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt
Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-
Vuoden Koirat 2015 kilpailu
Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun
Vuoden cairn -voimassa asti
Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta
SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto
SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka
KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT-
KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- Kyrönmaan Koiraharrastajat r.y:n Vuoden Koira kilpailut alkavat v. 2017 alussa. Kilpailukausi on kalenterivuosi tammikuun alusta joulukuun loppuun. Tarkoituksena on lisätä
Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity
VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT
Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen
Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi
Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee
Vuoden Beauceron -säännöt 2018
2018 Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi. Mukaan hyväksytään vain KoiraNetistä löytyvät tulokset pl. erikseen pisteytetyt arvokilpailut. Näyttelybeauceron-kategoriassa erikoisnäyttelyksi
VUODEN KOIRA -KILPAILU
VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut ry jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on kalenterivuosi. Kiertopalkinto on ikuisesti kiertävä. Ensimmäinen kilpailuvuosi
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2019) Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuihin otetaan mukaan kaikki kyseisen
VALION ARVON SAAVUTTANEET PALKITTAVAT KOIRAT
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry 2012 Vuoden parhaat koirat VALION ARVON SAAVUTTANEET PALKITTAVAT KOIRAT Kansainvälisen muotovalion arvon saavuttaneet ( 2 koiraa) Amerikanstaffordshirenterrieri,
Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 216 tammikuun loppuun
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,
Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com
1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,
Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa
Luonnetestit 2018 Vuoden 2018 testi järjestetään syyskuussa eli Tuomarit ovat samat kuin vuonna 2017, eli Jorma Lankinen ja Sirpa Heilä.
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Yleistä Vuosi 2018 on seuran 50. toimintavuosi. Yhdistys täyttää 50 vuotta ja sen kunniaksi järjestetään juhlat syksyllä. Kauden avajaiset pyritään järjestämään keväällä. Jatketaan
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2012
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2012 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2012 Impivaaran Hallit ry osallistui 27.5.2012 järjestettyyn Järvenpään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn.
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 4/2015 hyväksynyt säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko , klo , 2krt (PIENRYHMÄ!)
HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko 02.08.2017, klo. 17.00, 2krt (PIENRYHMÄ!) KURSSIN SISÄLTÖ: Kontakti & itsehillintä- kurssi on monipuolinen koiran arkikäyttäytymiseen ja malttamiseen/
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa
LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt.
LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. TÄMÄ EI OLE perustottelevaisuus kurssi! Perustottelevaisuutta haluaville on arkitaitoa tassuihin- kurssi! Alokasluokka- kurssit
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt.
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin 09.05.2017 klo 11.00, 4krt. KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai 27.11.2017, klo. 19.00, 4krt Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko
Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat
Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat IPO-, JÄLKI-, VIESTI-, HAKU-, JA ETSINTÄKOKEESSA KIERTOPALKINTO Taves palkitsee joka vuosi kyseisen vuoden parhaat koirat lajeittain. Lisäksi jaetaan
HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt
HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 17.00, 6krt Kontakti ja Arkikäytös kurssi on tarkoitettu yli-innokkaille koirille, joilla on puutetta kontaktissa ja ohjaajaan
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT
Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa
mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden
Päivitetty
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas
- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.
Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on
Koulutuskausi: ja
KOULUTUSTIEDOTE 1(5) Koulutuskausi: 3.10.2016 16.12.2016 ja 9.1.2017 21.4.2017 Koulutuspaikat JANKKin halli Janakkalassa ja Pekolan lava Hattulassa. Hinnat Koulutusmaksut maksetaan tilille FI12 4260 0010
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...
VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt...
Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa 6.6.2014 alkaen Päivitetty 31.12.2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 1 2. Vuoden Agility-koiran säännöt...
HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin klo 20.00, 3krt.
HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin 26.10.2017 klo 20.00, 3krt. Käsittely kivaksi -kurssi sopii koirille, jotka arastelevat vieraita ihmisiä tai haluavat liiankin innokkaasti
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,
A agilityrata, mini 2, kello 10:00, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 1, ia 53 s, ea 80 s, v 3,3 m/s
A agilityrata, mini 2, kello 10:00, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 1, ia 53 s, ea 80 s, v 3,3 m/s 1 37 jackru Fanni Kaisa Koivisto LAGU 54,94 3,18 1,94 5 6,94 38 lägpys Propsi Päivi Männistö-Rahunen
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 (26.2.2018-26.8.2018) ALKEISRYHMÄT MA KLO 17.30-19.30: ALKEET A ja B / Sanna Rauhamäki, Marjo Nupponen ja Pilvi Hyttinen Alkeiskurssi. Kurssin
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi
Vuoden Tolleri säännöt
Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri
PIKKU MUSTA -pistetaulukot
PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet
Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !
Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).
HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin klo 10.00, 6krt.
HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin 27.02.2017 klo 10.00, 6krt. Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE
ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,
TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019
TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen
Kiertopalkintoja hakemaan
Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto
Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt
Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä
VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT KAUDELLE 2018
Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt 1(15) VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT KAUDELLE 2018 Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 2 Vuoden Agility-koiran säännöt... 2 Vuoden Agility-tulokkkaan säännöt... 3
HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ!
HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin 15.01.2017 klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ! Lapsi & Koira- kurssi on tarkoitettu 8 17 vuotiaille lapsille ja nuorille koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan
Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä:
Sivu 1 / 12 VUOSIKOKOUKSESSA PALKITTAVAT Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Kaikki edellisen kauden aikana Ensimmäisen PK-koulutustunnuksensa tai Pelastuskoirakokeen tuloksensa
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,
HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin klo 18.00, 5krt.
HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin 23.08.2017 klo 18.00, 5krt. Agilityn alkeiskurssi on tarkoitettu yli vuoden vanhoille koirille. Agilityn alkeiskurssilla harjoitellaan erilaisia
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt, TÄYNNÄ!
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 19.00, 6krt, TÄYNNÄ! Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja