EU:n tietosuoja-asetus (2016/679)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n tietosuoja-asetus (2016/679)"

Transkriptio

1 EU:n tietosuoja-asetus (2016/679) Valtakunnalliset tutkimushoitaja- ja tutkimuskoordinaattoripäivät Helsinki Jaana Riikonen, tietosuojavastaava

2 Puhummeko yhteistä kieltä? Tietosuojalla tarkoitetaan henkilötietolain mukaan asiakastietojen asiallisesti perusteltua käsittelyä; keräämistä, tallentamista, käyttöä, yhdistämistä, siirtoa, luovuttamista, arkistointia, hävittämistä sekä muita asiakastietoihin kohdistettavia toimenpiteitä Kun on puutteita tietosuojaosaamisessa (tietojen käsittely): Seurauksena on tehottomuutta, ei saavuteta kustannussäästöjä, potilasturvallisuus vaarantuu, työntekijän oikeusturva vaarantuu, yksityisyyden suoja on liian heikko tai liian tiukka

3 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (2016/679, yleinen tietosuoja-asetus)

4 EU:n yleinen tietosuoja-asetus (taustaa) Tietosuoja-asetus julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä L 119. Asetus tuli voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä julkaisemisen jälkeen, ja sitä sovelletaan 25. päivästä toukokuuta Tavoitteena tietosuoja-asioiden harmonisointi kaikissa EU-maissa ja asetusta tulee soveltaa yhdenmukaisesti kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. rekisterinpitäjällä korkea vastuu tilintekokykyisyys korostuu ilmoitusvelvollisuus tietosuojapoikkeamissa tietosuojaviranomaisille ja asiakkaille mahdollisia suuria rahallisia sakkoja tietosuojapuutteista

5 Miksi? Tietosuojavaltuutettu : Tarvitaan vankka säännöstö, joka varmistaa, että ihmisten oikeus henkilötietojen suojaan joka tunnistetaan EU:n perusoikeuskirjan 8 artiklassa pysyy voimassa myös digitaaliaikana. Tämä hyödyttää samalla digitaalisen talouden kehittämistä

6 Tietosuojan merkityksen kasvu Uusi digitalisoituva toimintaympäristö Informaatioteknologian vallankumous Tietoliikenneyhteyksien kehitys Tallennuskapasiteetin kehitys Verkottuneet tietojärjestelmät Pilvipalvelut Offshoring-ulkoistukset Teknologian käytön ja työn tekemisen uudet tavat Mobiiliratkaisut ja etätyö

7 Yksityisyyden suojaan kohdistuvat uhat Yksilön digitaalinen jalanjälki kasvaa Yli 90% kaikesta koskaan syntyneestä tiedosta on tallennettu 2010-luvulla Mooren laki: tietokoneiden suorituskyvyn kasvu tuo kaiken tiedon käsiteltäväksi Kiinnostus tietosuojaan kasvaa Tiedon käyttö- ja väärinkäyttömahdollisuudet ennalta arvaamattomia Yksilöt tietoisempia uhista ja oikeuksistaan Median kiinnostus voimakasta Kyberturvallisuusriskeistä tullut todellisia

8 Uusi asennoituminen tietosuojaan Tietosuojan rooli muuttunut Yrityksille osa vastuullista liiketoimintaa ja riskienhallintaa Tietosuoja ei ole uhka vaan mahdollistaja Haettaessa uudesta teknologiasta hyötyjä ja tehokkuutta, ymmärretään tietosuojan olevan välttämätön osatekijä EU:n tietosuoja-asetus tarjoaa porkkanaa mm. Organisaatioille lisää tuottavuutta + tehokkuutta Oikeusturvaa työntekijälle + tietosuojaa asiakkaalle

9 Asetuksen sisältö ja tavoite

10 Lainmukainen henkilötietojen käsittely (art 6) Henkilötietoja saa käsitellä Rekisteröity on antanut suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn yhtä tai useampaa erityistä tarkoitusta varten; Käsittely on tarpeen sellaisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi, jossa rekisteröity on osapuolena, tai sopimuksen tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttamiseksi rekisteröidyn pyynnöstä Käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi

11 Lainmukainen henkilötietojen käsittely Käsittely on tarpeen rekisteröidyn tai toisen luonnollisen henkilön elintärkeiden etujen suojaamiseksi Käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi Käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, paitsi milloin henkilötietojen suojaa edellyttävät rekisteröidyn edut tai perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät tällaiset edut, erityisesti jos rekisteröity on lapsi

12 Henkilötietojen käsittelyn perusperiaatteet (5 art) Niitä on käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi ("lainmukaisuus, kohtuullisuus ja läpinäkyvyys") Ne on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla ( käyttötarkoitussidonnaisuus ) Henkilötietojen on oltava asianmukaisia ja olennaisia ja rajoitettuja siihen, mikä on tarpeellista suhteessa niihin tarkoituksiin, joita varten niitä käsitellään ("tietojen minimointi")

13 Henkilötietojen käsittelyn perusperiaatteet Henkilötietojen on oltava täsmällisiä ja tarvittaessa päivitettyjä; on toteutettava kaikki mahdolliset kohtuulliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että käsittelyn tarkoituksiin nähden epätarkat ja virheelliset henkilötiedot poistetaan tai oikaistaan viipymättä ("täsmällisyys") Ne on säilytettävä muodossa, josta rekisteröity on tunnistettavissa ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten ( säilytyksen rajoittaminen )

14 Henkilötietojen käsittelyn perusperiaatteet Niitä on käsiteltävä tavalla, jolla varmistetaan henkilötietojen asianmukainen turvallisuus, mukaan lukien suojaaminen luvattomalta ja lainvastaiselta käsittelyltä sekä vahingossa tapahtuvalta häviämiseltä, tuhoutumiselta tai vahingoittumiselta käyttäen asianmukaisia teknisiä tai organisatorisia toimia ("eheys ja luottamuksellisuus") Tietosuoja-asetuksen lisäys: Rekisterinpitäjä vastaa siitä, ja sen on pystyttävä osoittamaan se, että periaatteita on noudatettu ("osoitusvelvollisuus")

15 Suostumus Käsittelyn perusta, paitsi jos käsittely perustuu rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseen Määritelmä: Vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen tahdonilmaisu Aktiivinen toimi, joka osoittaa selkeästi rekisteröidyn hyväksyvän henkilötietojensa käsittelyä koskevan ehdotuksen hiljainen suostumus ei enää mahdollinen Rekisterinpitäjän informointivelvoite mihin suostumus on annettu Selkeällä ja yksinkertaisella kielellä, helposti ymmärrettävissä ja saatavilla olevassa muodossa

16 Suostumus Rekisterinpitäjän kyettävä osoittamaan suostumuksen olemassaolo Suostumus tulee olla peruutettavissa yhtä helposti kuin on annettu

17 Rekisteröidyn oikeudet Rekisterinpitäjän informointivelvollisuus Oikeus saada pääsy tietoihin Oikeus tietojen oikaisemiseen Oikeus poistaa tiedot ( oikeus tulla unohdetuksi ) Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen (uusi) Oikeus vastustaa käsittelyä, automaattista päätöksentekoa ja profilointia (uusi) Oikeus saada ilmoitus henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta (uusi)

18 Seloste käsittelytoimista Rekisterinpitäjän ja mahdollisen yhteisrekisterinpitäjän, rekisterinpitäjän edustajan ja tietosuojavastaavan nimi ja yhteystiedot Käsittelyn tarkoitukset Kuvaus rekisteröityjen ryhmistä ja henkilötietoryhmistä Henkilötietojen vastaanottajien ryhmät, joille henkilötietoja on luovutettu tai luovutetaan, mukaan lukien kolmansissa maissa tai kansainvälisissä järjestöissä olevat vastaanottajat

19 Seloste käsittelytoimista Tarvittaessa tiedot henkilötietojen siirtämisestä kolmanteen maahan tai kansainväliselle järjestölle, mukaan lukien tieto siitä, mikä kolmas maa tai kansainvälinen järjestö on kyseessä Mahdollisuuksien mukaan eri tietoryhmien poistamisen suunnitellut määräajat Mahdollisuuksien mukaan yleinen kuvaus teknisistä ja organisatorisista turvatoimista

20 Rekisteröidyn oikeudet Rekisterinpitäjän informointivelvollisuus Oikeus saada pääsy tietoihin Oikeus tietojen oikaisemiseen Oikeus poistaa tiedot ( oikeus tulla unohdetuksi ) Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen (uusi) Oikeus vastustaa käsittelyä, automaattista päätöksentekoa ja profilointia (uusi) Oikeus saada ilmoitus henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta (uusi)

21 Rekisterinpitäjän velvollisuudet Käsittelyn oikeusperusta Tietosuojan hallinnointi, roolit ja vastuut Tietosuojariskienhallinta Tietosuojan vaikutustenarvioinnit Sisäänrakennettu- ja oletusarvoinen tietosuoja Tietoturvallisuuden toteuttaminen Poikkeamien hallinta ja ilmoitusvelvollisuus Dokumentaatio, politiikat ja ohjeistukset Rekisterinpitäjän ja käsittelijän väliset sopimukset Rekisterinpitäjän yhteistyövelvoite Hallinnolliset sakot ja seuraamukset

22 Seuraukset Organisaatiotaso Suorat taloudelliset vahingot (Mikäli yrityksen todetaan rikkoneen asetuksen vaatimuksia, hallinnolliset sanktiot jopa 20 M tai 4 % globaalista liikevaihdosta, korkeamman mukaan) Menetetyn aineettoman omaisuuden aiheuttama vahinko Arkaluonteisen tiedon menettämisen aiheuttamat vahingot Kilpailuedun menetys Maineen menetys Luottamuksen menetys Asiakkuuksien ja yt-kumppaneiden menetys Toimintojen ja palveluiden pysähtyminen tai hidastuminen Aiheutuvat lisä-/vaihtoehtoiskustannukset Toiminnan kannattamattomuus Yksityinen taso Yksityisyyden menetys Henkilökohtaisen, perheen ja läheisten turvallisuuden vaarantuminen Omaisuuden vaarantuminen Suorat taloudelliset vahingot Henkilökohtaisen identiteetin ja immuniteetin vaarantuminen Arjen toimintojen hallinnan vaarantuminen Hyvinvoinnin heikentyminen Turvattomuuden lisääntyminen Aiheutuvat lisäkustannukset Maineen menetys

23 Tietosuojan nykytila-analyysi Rekisteriseloste-, henkilötieto- ja sopimusinventaario Riskiarvio Tietosuojavastuut Rekisteröityjen oikeudet ja niiden toteuttamisen menettelyprosessit Henkilöstön koulutukset ja ohjeet Järjestelmähankkeet Meneillään olevat / uudet järjestelmähankkeet Viestintä Johdon raportointi Riskienhallinnan kehittäminen

24 Tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi on tehtävä silloin, kun käsittelyyn kohdistuu korkea riski

25 Accountability-periaate Rekisterinpitäjien pitää pystyä siirtymään tietosuoja-asioiden noudattamisessa do it ideologiasta prove it formaattiin. Eli enää ei riitä, että kertoo noudattavansa lakeja vaan se pitää pystyä myös osoittamaan se (mm. tietotilinpäätös ja soten tietoturvan ja tietosuojan omavalvontasuunnitelma)

26 Erityisesti huomioitava Sisäänrakennettu- ja oletusarvoinen tietosuoja Ilmoitusvelvollisuus tietosuojapoikkeamissa Osoitusvelvollisuus - tilintekokykyisyys Riskienhallinta ja vaikutustenarviointi korostuu Riskiperustainen lähestymistapa

27 Linkki EU:n tietosuoja-asetukseen:

28 Lähteet EU:n tietosuoja-asetus EU-tietosuojan kokonaisuudistus, VAHTI-raportti 1/2016 Tietosuojakysely 2016, Tietosuojavaltuutetun toimisto ja Kela KIITOS! Tietosuojavaltuutetun toimiston Internet sivut Opi tietosuojaa Internet -sivut Johdon tuki tietosuojavastaavalle terveydenhuollon organisaatiossa, Pro gradu tutkielma, Jaana Riikonen, Itä-Suomen Jaana yliopisto Riikonen, tietosuojavastaava 2013 Tietosuojavastaavien Pirkanmaan sairaanhoitopiiri rooli ja asema sosiaali- ja jaana.riikonen (at) pshp.fi terveydenhuollossa, Pro gradu tutkielma, Mirja Vilpponen, Itä-Suomen yliopisto

EU -tietosuoja-asetuksen edellyttämät toimenpiteet kunnissa

EU -tietosuoja-asetuksen edellyttämät toimenpiteet kunnissa EU -tietosuoja-asetuksen edellyttämät toimenpiteet kunnissa Lakiklinikka Kuntamarkkinat, 14.9.2017 Ida Sulin Miksi uudistus? Tietosuojavaltuutettu 5.4.2016: Tarvitaan vankka säännöstö, joka varmistaa,

Lisätiedot

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta?

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? EU Tietosuoja-asetuksen vaikutuksia 7.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 SISÄLTÖ 1) Yleistä 2) Suostumus 3) Katoanalyysi 7.5.2018 Esityksen

Lisätiedot

EU:N TIETOSUOJA- ASETUS JA SEN VAIKUTUS REKISTERÖITYNEELLE

EU:N TIETOSUOJA- ASETUS JA SEN VAIKUTUS REKISTERÖITYNEELLE EU:N TIETOSUOJA- ASETUS JA SEN VAIKUTUS REKISTERÖITYNEELLE Tietoturvapäivä 2017 Tietoturvallisuusasiantuntija Pauliina Hirvonen Citrus Solutions Oy 07.03.2017 CITRUS TYÖNANTAJANA 2002ICT-konsultointi,

Lisätiedot

Helpten Oy. Tietosuojaseloste Päivitetty: Päivitetty viimeksi Kattavuus

Helpten Oy. Tietosuojaseloste Päivitetty: Päivitetty viimeksi Kattavuus Helpten Oy Tietosuojaseloste Päivitetty: 20.5.2018 Päivitetty viimeksi 20.5.2018 Kattavuus Tässä tietosuojaselosteessa kerrotaan Helpten Oy:n tietosuojaperiaatteista, tietoturvaa ja tietosuojaa koskevista

Lisätiedot

Tietoturva yhdistyksessä

Tietoturva yhdistyksessä Tietoturva yhdistyksessä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 Astunut voimaan 27.4.2016 Aletaan soveltaa 25.5.2018 EU:n tietosuoja-asetus: Asetuksen ja velvoitteiden noudattamista tuetaan

Lisätiedot

Teknologia avusteiset palvelutverkostopalaveri

Teknologia avusteiset palvelutverkostopalaveri Henkilötietojen käsittely ja GDPR:n vaikutukset GDPR Yleinen tietosuoja-asetus 25.5.2018 alkaen Teknologia avusteiset palvelutverkostopalaveri 16.10.18 Teija Karvonen Perusturvan tietosuojavastaava Esityksen

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely asumisneuvonnassa Helsinki Timo Mutalahti, konsernilakimies

Henkilötietojen käsittely asumisneuvonnassa Helsinki Timo Mutalahti, konsernilakimies Henkilötietojen käsittely asumisneuvonnassa Helsinki 25.4.2018 Timo Mutalahti, konsernilakimies 1 GDPR EU:n yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR Siirtymäkausi päättyy ja soveltaminen alkaa 25.5.2018 Monet

Lisätiedot

TIETOSUOJAOHJE PARTIOLIPPUKUNNILLE

TIETOSUOJAOHJE PARTIOLIPPUKUNNILLE TIETOSUOJAOHJE PARTIOLIPPUKUNNILLE Henkilötietojen käsittely partiossa www.partio.fi/tietosuoja Tietosuoja-asetus (#GDPR) Tietosuoja-asetuksen (General Data Protection Regulation) tarkoituksena on parantaa

Lisätiedot

HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tietosuojapolitiikka

HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tietosuojapolitiikka HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tietosuojapolitiikka 17.4.2018 versio 1.1 1(6) Sisällys 1 Tarkoitus ja taustaa... 3 2 Sovellettava lainsäädäntö ja määritelmät... 3 2.1 Lainsäädäntö... 3 2.2

Lisätiedot

EU TIETOSUOJA- ASETUS

EU TIETOSUOJA- ASETUS EU TIETOSUOJA- ASETUS BMF Kevätseminaari 18.4.2018 19.4.2018 EU tietosuoja-asetus / BMF kevätseminaari 1 MIKÄ ON HENKILÖTIETO? Luonnollista henkilöä koskeva tieto Nimi, henkilötunnus (suorat tunnisteet)

Lisätiedot

Tietosuoja-asetus (GDPR)

Tietosuoja-asetus (GDPR) Webinaari 24.5. Tietosuoja-asetus (GDPR) Yleistä Voimaan 25.5.2018 Asettaa yrityksille laajoja henkilötietojen käsittelyyn liittyviä velvoitteita Rikkomisesta seurauksena esim. sakko (20 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Uusi tietosuojaasetus. käytännössä. MPY Palvelut Oyj Toni Sivupuro

Uusi tietosuojaasetus. käytännössä. MPY Palvelut Oyj Toni Sivupuro Uusi tietosuojaasetus käytännössä MPY Palvelut Oyj Toni Sivupuro Sisältö EU tietosuoja-asetus Henkilörekisteri Asetuksen tavoitteet Yksilön oikeudet Yksilön oikeudet käytännössä Suostumus henkilötietojen

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetuksen voimaantulo ja vaikutukset

EU:n tietosuoja-asetuksen voimaantulo ja vaikutukset EU:n tietosuoja-asetuksen voimaantulo ja vaikutukset Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahden Messukeskus 24.5.2016 Ylitarkastaja Arto Ylipartanen, Tietosuojavaltuutetun toimisto Luennon aiheet A. EU:n tietosuoja-asetuksen

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN TIETOSUOJAPOLITIIKKA

SUOMEN AKATEMIAN TIETOSUOJAPOLITIIKKA AKA/7/07.01.10/2018 5.12.2018 SUOMEN AKATEMIAN TIETOSUOJAPOLITIIKKA 2 (7) Sisällys Johdanto... 3 Vastuut ja organisoituminen... 3 Tietosuojaperiaatteet... 4 Lainmukaisuus, kohtuullisuus ja läpinäkyvyys...

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset. Tietosuojavastaava Outi Salmela,

EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset. Tietosuojavastaava Outi Salmela, EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset Tietosuojavastaava Outi Salmela, 14.5.2018 EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen henkilötietojen

Lisätiedot

Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus mikä muuttuu? Ville Vainio, OTM, Asianajotoimisto Applex Oy

Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus mikä muuttuu? Ville Vainio, OTM, Asianajotoimisto Applex Oy Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus mikä muuttuu? Ville Vainio, OTM, Asianajotoimisto Applex Oy Applex Attorneys - All rights reserved Sisältö Tietosuojalainsäädännön peruskäsitteet ja toimijat

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR)

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) Asetus on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä Siirtymäaika päättyy 25.5.2018 Turvallisuuskulttuuri riskiperusteinen lähestymistapa Yksityisyyden suojan kunnioitus Selosteet,

Lisätiedot

Tietosuojalainsäädännön uudistus

Tietosuojalainsäädännön uudistus Tietosuojalainsäädännön uudistus Helsinki 28.11.2017 Johtava lakimies Ida Sulin, Suomen Kuntaliitto Miksi? Tietosuojavaltuutettu 5.4.2016: Tarvitaan vankka säännöstö, joka varmistaa, että ihmisten oikeus

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 9.11.2017 Ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäivät, Vaasa Lakimies Anna Johansson,

Lisätiedot

Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Valtorin tuottamissa palveluissa. Aapo Immonen, Valtori

Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Valtorin tuottamissa palveluissa. Aapo Immonen, Valtori Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Valtorin tuottamissa palveluissa Aapo Immonen, Valtori Sisältö Tietosuojavastaava ja tietosuojaorganisaatio Nykytilan kartoitus Rekisteröidyn oikeudet Rekisteripitäjän

Lisätiedot

Tietosuoja-asetus mikä muuttuu ja mitä yhdistystoiminnassa tulee huomioida?

Tietosuoja-asetus mikä muuttuu ja mitä yhdistystoiminnassa tulee huomioida? Kehitysvammaisten Tukiliitto ry 10.2.2018 Anna-Sofia Kivi Castrén & Snellman Tietosuoja-asetus mikä muuttuu ja mitä yhdistystoiminnassa tulee huomioida? Castrén & Snellman 1 Asetus voimaan 25.5.2018 Sääntelymuotona

Lisätiedot

Tietosuoja-asetuksen vaikutukset ja merkitys kuvakokoelmille. Annika Tuomala ja Ismo Malinen

Tietosuoja-asetuksen vaikutukset ja merkitys kuvakokoelmille. Annika Tuomala ja Ismo Malinen Tietosuoja-asetuksen vaikutukset ja merkitys kuvakokoelmille Annika Tuomala ja Ismo Malinen 21.11.2017 Taustaksi: Valokuva henkilötietona Henkilötieto: kaikki tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan

Lisätiedot

5 (+2) STEPPIÄ, JOTKA PK-YRITTÄJÄN TULEE LAITTAA KUNTOON ENNEN TOUKOKUUTA 2018

5 (+2) STEPPIÄ, JOTKA PK-YRITTÄJÄN TULEE LAITTAA KUNTOON ENNEN TOUKOKUUTA 2018 5 (+2) STEPPIÄ, JOTKA PK-YRITTÄJÄN TULEE LAITTAA KUNTOON ENNEN TOUKOKUUTA 2018 Tietosuoja-asetus tulee varaudu oikein 15.12.2017 Crazy Town & Y-Studio Pekka Vepsäläinen Tikkasec Oy Pekka Vepsäläinen +358

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn dokumentointi Mitä tulisi dokumentoida? LOTTA YLÄ-SULKAVA

Henkilötietojen käsittelyn dokumentointi Mitä tulisi dokumentoida? LOTTA YLÄ-SULKAVA Henkilötietojen käsittelyn dokumentointi Mitä tulisi dokumentoida? 1 Seloste käsittelytoimista Tietosuoja-asetus vaatii Sisäiseen käyttöön Rekisterinpitäjä rekisterinpitäjän ja tietosuojavastaavan nimi

Lisätiedot

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate SISÄLLYSLUETTELO Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate 7.5.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS... 4 1.2 REKISTERÖIDYN OIKEUDET... 4 1.3 TIETOSUOJA-ASETUKSEEN VALMISTAUTUMINEN... 4 2. INFORMAATIOVELVOITE...

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimiston tietoisku

Tietosuojavaltuutetun toimiston tietoisku Tietosuojavaltuutetun toimiston tietoisku Ylitarkastaja Raisa Leivonen Etiikan päivät 15.3.2018 1 Tietosuoja-asetus Ryhdytään soveltamaan 25.5.2018 Kaikissa jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta,

Lisätiedot

IF-INFO MEKLAREILLE

IF-INFO MEKLAREILLE If IF-INFO MEKLAREILLE 20.3.2018 IF-INFO MEKLAREILLE Mitä If järjestää Skype-palavereja, joiden aiheisiin meklarit vaikuttavat Ifissä on paljon asiantuntemusta, joka saadaan näin tehokkaasti esille Toimii

Lisätiedot

7. Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus A) Lakisääteinen velvoite Toimintaa ohjaava lainsäädäntö: Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999

7. Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus A) Lakisääteinen velvoite Toimintaa ohjaava lainsäädäntö: Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999 Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 13.9.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Maa- ja peltoalueen vuokrasopimukset 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Asiakassuhteen hoitaminen: vuokrakirjanpito ja laskutus

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 1.2.2019 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Kehitysvammahuollon asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Kehitysvammahuollon palvelujen järjestäminen, asiakkaan

Lisätiedot

Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Teknologiateollisuus ry Ylitarkastaja Anna Hänninen

Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Teknologiateollisuus ry Ylitarkastaja Anna Hänninen EU:n tietosuoja-asetus: Mitä uusi yleinen tietosuoja-asetus edellyttää organisaatiolta? Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Teknologiateollisuus ry 13.2.2017 Ylitarkastaja Anna

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Rekisteri- ja tietosuojaseloste TÄMÄ ON CORELLIA HELSINKI OY:N HENKILÖTIETOLAIN (10 JA 24 ) JA EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN (GDPR) MUKAINEN REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE. LAADITTU 14.5.2018. VIIMEISIN

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14 Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 28.8.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Sosiaalihuoltolain mukaisten lasten ja perheiden palvelujen asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Palvelutarpeen

Lisätiedot

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea www.laurea.fi EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea FUASin etiikkaseminaari 4.4.2017 Laurea Kimmo Pettinen 2 Sisältö Tieto - henkilötieto GDPR:n vaikutukset Pääasiallinen

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus. Muuttuiko mikään?

EU:n yleinen tietosuoja-asetus. Muuttuiko mikään? EU:n yleinen tietosuoja-asetus Muuttuiko mikään? Kito ry:n teemapäivät 28.9.2018 Tampere-talo Mikko Tähkänen Lakimies, Kirkon keskusrahaston tietosuojavastaava Tietosuojaa koskevaa lainsäädäntö Tietosuojaa

Lisätiedot

6. Rekisterin henkilötietojen käsittelyä on ulkoistettu toimeksiantosopimuksella

6. Rekisterin henkilötietojen käsittelyä on ulkoistettu toimeksiantosopimuksella Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 4.2.2019 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Eläinlääkintähuollon asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Potilastietotiedosto 3. Rekisterinpitäjä Pirkkalan

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 12.6.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Potilasasiamiehen asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Asiakassuhteen hoitaminen. Potilasasiamiestoiminnan

Lisätiedot

Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy Sibeliuksenkatu 15 B, Järvenpää Puh Fax Sähköposti:

Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy Sibeliuksenkatu 15 B, Järvenpää Puh Fax Sähköposti: Puh 09 271 5507 Fax 09 271 0523 Sähköposti: asianajotoimisto@rajamakico.fi Tulevaisuuden Isännöinti 2018 Asianajaja, varatuomari Pasi Orava General Data Protection Regulation Voimaantulo 25.5.2018 173

Lisätiedot

EU-tietosuoja-asetus. Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia

EU-tietosuoja-asetus. Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia EU-tietosuoja-asetus 26.9.2016 EU:n perusoikeuskirja EU:n perusoikeuskirjan 8 artikla: 1. Jokaisella on oikeus henkilötietojen suojaan. 2. Tietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava

Lisätiedot

EU:n uusi tietosuoja-asetus tulee, oletko valmis? KEUKE Markus Myhrberg

EU:n uusi tietosuoja-asetus tulee, oletko valmis? KEUKE Markus Myhrberg EU:n uusi tietosuoja-asetus tulee, oletko valmis? KEUKE 20.3.2018 Markus Myhrberg Uudistuva tietosuojasääntely Mistä on kyse ja mikä muuttuu? Sääntelykehys Keskeiset käsitteet Rekisteröityjen oikeudet

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 6.9.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Kasvatus- ja perheneuvonta 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Tukitoimien järjestäminen ja toteuttaminen. Kasvatus- ja perheneuvonnan

Lisätiedot

Tietosuoja-asetus Immo Aakkula Arkistointi

Tietosuoja-asetus Immo Aakkula Arkistointi Tietosuoja-asetus Immo Aakkula 31.10.2017 Arkistointi Tietosuoja-asetus arkistointi Lähtökohdat Henkilötietolaki poistuu 25.5.2018 Asetus koskee keskeisimmiltä osin suoraan arkistoja Asetusta täydennetään

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14 Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 27.4.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Isyyden selvittämisen asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Isyyden selvittäminen ja vahvistaminen 3. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

EU:n TIETOSUOJA-ASETUS. Jyty Vaasa Liisa Nikkilä Laihian kunta asianhallintasihteeri, tietosuojavastaava

EU:n TIETOSUOJA-ASETUS. Jyty Vaasa Liisa Nikkilä Laihian kunta asianhallintasihteeri, tietosuojavastaava EU:n TIETOSUOJA-ASETUS Jyty Vaasa 23.4.2018 Liisa Nikkilä Laihian kunta asianhallintasihteeri, tietosuojavastaava GDPR General Data Protection Regulation Asetus (EU) 2016/679 tuli voimaan keväällä 2016

Lisätiedot

1. Yleiset Periaatteet

1. Yleiset Periaatteet 1. Yleiset Periaatteet 1 Esityksen runko Asetuksen soveltamisala Periaatteet Käsittelyn lainmukaisuus Käsittelyn lailliset perusteet 2 Soveltamisala 3 Soveltamisala Henkilötieto = tunnistettuun tai tunnistettavissa

Lisätiedot

Tietopaketti tietosuojasta ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten jäsenyhdistyksille

Tietopaketti tietosuojasta ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten jäsenyhdistyksille Tietopaketti tietosuojasta ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten jäsenyhdistyksille 1 Tietosuoja-asetuksesta Asetus astui voimaan 24.5.2016 ja sitä ryhdytään soveltamaan alkaen. Asetuksen sisältö on suoraan

Lisätiedot

Toimintaa ohjaava lainsäädäntö: Arava- ja korkotukilainsäädäntö

Toimintaa ohjaava lainsäädäntö: Arava- ja korkotukilainsäädäntö Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 13.9.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Asuinhuoneistojen vuokrasopimukset 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Rekisteri sisältää kunnalta vuokrattujen asuntojen

Lisätiedot

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja Ylitarkastaja Katja Ahola katja.ahola[at]om.fi Kuntien kyberturvallisuuspäivillä 4.10.2016 1 YKSITYISELÄMÄN SUOJAN LÄHTÖKOHTANA ON, ETTÄ YKSILÖLLÄ ON OIKEUS

Lisätiedot

Koulutuskiertue

Koulutuskiertue Koulutuskiertue 10.4. 12.4. Tietosuoja-asetus (GDPR) Yleistä Voimaan 25.5.2018 Asettaa yrityksille laajoja henkilötietojen käsittelyyn liittyviä velvoitteita Rikkomisesta seurauksena esim. sakko (20 miljoonaa

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus

EU:n tietosuoja-asetus EU:n tietosuoja-asetus Henkilötiedot henkilöstöhallinnossa Rekrytoija 2017, 2.11.2017 Ida Sulin Sisältö EU:n tietosuojauudistus ja yhteiskunnan muutos Tietosuoja-asetuksen periaatteelliset ja toiminalliset

Lisätiedot

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 9.5.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Venepaikkarekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Venepaikkojen vuokrausasiakassuhteiden hallinnointi 3. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne.

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne. Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 24.5.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi ebooking-ajanvarausjärjestelmä Pirkkalan kirjastojen asiakastietokoneille 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Rekisteriä käytetään

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 4.9.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Kotiin kuljetettavat vaipat 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Asiakasrekisteri pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavien

Lisätiedot

Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta. Fintech Breakfast , Technopolis, Oulu

Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta. Fintech Breakfast , Technopolis, Oulu Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta Fintech Breakfast 17.3.2017, Technopolis, Oulu Agenda I II Maksupalveludirektiivi (PSD2) mitä uutta? Yleinen tietosuoja-asetus PSD2 3 Maksupalveludirektiivi

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETOTURVA PIETARSAARENSEUDUN SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ

TIETOSUOJA JA TIETOTURVA PIETARSAARENSEUDUN SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ TIIVISTELMÄ Dokumentti sisältää Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymän tietosuojan ja tietoturvan ohjaavan dokumentaation, kuten tietosuoja- ja tietoturvapolitiikat sekä niihin liittyvät määräykset. Yhtymä,

Lisätiedot

Rekisterinpitäjän ja käsittelijän velvollisuuksien sekä vastuiden jako. Miten EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa sopimiseen?

Rekisterinpitäjän ja käsittelijän velvollisuuksien sekä vastuiden jako. Miten EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa sopimiseen? TIETOSUOJAPAKETTI PALVELUNTARJOAJALLE Rekisterinpitäjän ja käsittelijän velvollisuuksien sekä vastuiden jako. Miten EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa sopimiseen? 25.4.2016 Markus Salminen, Lex-Dialog Oy

Lisätiedot

GDPR Tietosuoja-asetus

GDPR Tietosuoja-asetus GDPR Tietosuoja-asetus Juuse Montonen Arter Oy 1 2 GDPR 25.5.2018 # o l e t k o v a l m i s EU:n yleinen tietosuoja-asetus astuu voimaan 25.5.2018 alkaen Korvaa henkilötietolain Suojaa EUkansalaisten henkilötietoja

Lisätiedot

Fintech-yrityksen tietosuoja: Tietosuoja-asetus Markus Myhrberg

Fintech-yrityksen tietosuoja: Tietosuoja-asetus Markus Myhrberg Fintech-yrityksen tietosuoja: Tietosuoja-asetus Markus Myhrberg 26.1.2017 Sääntely-ympäristö Henkilötietolaki Perustuslaki EIS, EU perusoikeuskirja GDPR (PSD2) Työelämän tietosuojalaki Tietoyhteiskuntakaari

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 8.5.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Apuvälinerekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Apuvälineiden lainaaminen ja maksusitoumukset 3. Rekisterinpitäjä Pirkkalan

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 6.9.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Erityisnuorisotyö 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Tukitoimien järjestäminen ja toteuttaminen. Erityisnuorisotyön palvelun

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 31.8.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Yhteistoiminta-alueelle lastensuojeluperustein sijoitettujen lasten rekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Sijoitettujen

Lisätiedot

Kolarin kunnan tietosuojapolitiikka

Kolarin kunnan tietosuojapolitiikka Kolarin kunnan tietosuojapolitiikka Kunnanhallitus 8.5.2018 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Käsitteet... 3 3. Tietosuoja... 4 3.1 Tietosuojan määritelmä... 4 3.2 Tietosuojan tavoitteet ja periaatteet... 4

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (6)

Tietosuojaseloste 1 (6) Kouvolan kaupunki Viestintä Tietosuojaseloste 1 (6) Seloste henkilötietojen käsittelytoimista ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) 2.10.2018 1. Rekisterin nimi Kouvolan

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14 Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 4.9.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Lastensuojeluilmoitusten asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Lastensuojelutarpeen aloittamisen selvittämistä

Lisätiedot

Salon kaupunki , 1820/ /2018

Salon kaupunki , 1820/ /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Tapani Rinne Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu

Lisätiedot

Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta

Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta Marja Hamilo 29.11.2017 @marjahamilo 2 Teknologiateollisuus 1 Esityksen sisältö 1. Erot entiseen 2. Soveltamisohjeet 3. Kansallinen liikkumavara 4. Työelämän lainsäädäntö

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne.

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne. Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 14.6.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Kulttuuripalveluiden sidosryhmärekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Kulttuuripalvelut välittää tietoa toiminnastaan

Lisätiedot

Tietosuoja fi-välitystoiminnassa. Välittäjäinfo

Tietosuoja fi-välitystoiminnassa. Välittäjäinfo Tietosuoja fi-välitystoiminnassa Välittäjäinfo 13.12.2017 Fi-verkkotunnusten välitystoiminta Viestintävirastolle ilmoittautuneet välittäjät Yleistä tietosuoja-asetuksesta Tietosuoja-asetus (2016/679) korvaa

Lisätiedot

Uusi tietosuoja-asetus 2016 vaatimukset yhteisöille ja henkilökunnalle? Teppo Laine Asianajaja, osakas

Uusi tietosuoja-asetus 2016 vaatimukset yhteisöille ja henkilökunnalle? Teppo Laine Asianajaja, osakas Uusi tietosuoja-asetus 2016 vaatimukset yhteisöille ja henkilökunnalle? Teppo Laine Asianajaja, osakas Tietosuojan kolme ulottuvuutta Juridisesti voidaan katsoa, että uusi tietosuoja-asetus sisältää kolme

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 3.5.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Ilmoittautumiset nuorisopalveluiden tapahtumiin 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Asiakassuhteen hoitaminen, tilasto (osallistujamäärien

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun / rekisterin nimi: Liperin kunnan kiinteistöjen tallentava kamera-

Lisätiedot

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne.

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne. Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 4.6.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Tilavarausten hallinta- ja varausjärjestelmä (Timmi) 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Pirkkalan kunnan vapaa-ajantilojen

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus

EU:n tietosuoja-asetus EU:n tietosuoja-asetus Pvm 13.4.2018 Sivu 1 GDPR Mitä se on? General Data Protection Regulation Yleinen tietosuoja-asetus EU-parlamentin ja Neuvoston asetus 2016/679 annettu 27.4.2016, toimeenpano alkaa

Lisätiedot

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne.

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne. Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 4.6.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Kulkuri, kuntosalikäyttäjien asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen kuntosalin

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2018

Salon kaupunki / /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

Tietosuoja-asetus yhdistyksen kannalta mikä muuttuu?

Tietosuoja-asetus yhdistyksen kannalta mikä muuttuu? Tietosuoja-asetus yhdistyksen kannalta mikä muuttuu? PRH:n yhdistysinfo 22.5.2018 Jonatan Seeskari Castrén & Snellman 1 HENKILÖTIETOJEN TAUSTALLA ON YKSILÖ TIETOSUOJA ON HÄNEN PERUSOIKEUTENSA Keskeinen

Lisätiedot

EU:N YLEINEN TIETOSUOJA-ASETUS JA REKISTERINPITO

EU:N YLEINEN TIETOSUOJA-ASETUS JA REKISTERINPITO EU:N YLEINEN TIETOSUOJA-ASETUS JA REKISTERINPITO Kaisa Haaksiluoto Tietosuojavastaava Maanmittauspäivät 22.3.2018 1 LAINSÄÄDÄNTÖTAUSTA Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten

Lisätiedot

5. Rekisterin henkilötietojen käsittelyä on ulkoistettu toimeksiantosopimuksella Ei Kyllä

5. Rekisterin henkilötietojen käsittelyä on ulkoistettu toimeksiantosopimuksella Ei Kyllä Tietosuojaseloste 1 REKISTERIN TIEDOT 1. Rekisterin nimi Yksityisten perhepäivähoitajien henkilörekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Yksityisellä lasten perhepäivähoidolla tarkoitetaan varhaiskasvatusta,

Lisätiedot

Tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimusten käyttöönotto

Tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimusten käyttöönotto Tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimusten käyttöönotto Jari Ala-Varvi 03 / 2017 30.3.2017 1 Miksi? GDPR tietosuoja-asetus astui voimaan 25.5.2016 ja siirtymäaika päättyy 24.5.2018 Perusoikeuksien suoja monimutkaistuvassa

Lisätiedot

Tietosuojauudistus tulee PTC:n käytännön vinkit. Tapio Lahtinen

Tietosuojauudistus tulee PTC:n käytännön vinkit. Tapio Lahtinen Tietosuojauudistus tulee PTC:n käytännön vinkit Tapio Lahtinen Mistä on kyse ja miten päästä alkuun? Tietosuoja-asetus ei suoraan anna yleisvastausta, siihen, mitä pitäisi tehdä Kärjistäen kyse on ikään

Lisätiedot

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne.

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne. Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 7.6.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Ilmoittautuminen liikuntapalveluiden ryhmiin, kursseille ja retkille 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus henkilötietoja käytetään

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR)

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) Autoliiton liittokokous 19.5.2018 Aleksi Nieminen HR Legal Services Oy Sisältö Tietosuoja-asetus taustat ja vaikutukset Keskeiset käsitteet ja roolit Henkilötietojen käsittely

Lisätiedot

Salon kaupunki , 1820/ /2018

Salon kaupunki , 1820/ /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Tietosuojavastaava Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14. Pvm Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 14.5.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi ProeLaskutus-ohjelman asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Asiakassuhteen hoitaminen, laskutus 3. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2018

Salon kaupunki / /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE 1/5. Suomen Pitkäkarvakerho ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely

TIETOSUOJASELOSTE 1/5. Suomen Pitkäkarvakerho ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely 1/5 TIETOSUOJASELOSTE Suomen Pitkäkarvakerho ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietoja yhdistystoiminnan ylläpitämiseksi,

Lisätiedot

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne.

Esim. tietty viranomaiselle säädetty tehtävä kuten päivähoidon järjestäminen, opetuksen järjestäminen jne. Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 21.5.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Sivutoimiluettelo 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Pirkkalan kunnan henkilökunnan sivutoimi-ilmoitusten ja -lupien hallinta

Lisätiedot

Akses Oy:n tietosuojaseloste asiakkaille ja yhteistyökumppaneille

Akses Oy:n tietosuojaseloste asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Akses Oy:n tietosuojaseloste asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten Akses Oy käsittelee asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa henkilötietoja; mitä henkilötietoja

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka

Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 1 (5) Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Tietosuojatoimintaa ohjaavat tekijät...

Lisätiedot

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste Tietosuojaseloste 1 (5) Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi Varustekorttirekisteri 2. Rekisterinpitäjä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 3. Rekisterin vastuuhenkilö Palomestari Kalle

Lisätiedot

EU:N TIETOSUOJA-ASETUS OPAS YHDISTYKSILLE JÄRJESTÖOHJAUS KUUROJEN LIITTO RY.

EU:N TIETOSUOJA-ASETUS OPAS YHDISTYKSILLE JÄRJESTÖOHJAUS KUUROJEN LIITTO RY. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS OPAS YHDISTYKSILLE JÄRJESTÖOHJAUS KUUROJEN LIITTO RY. MITÄ EU:N TIETOSUOJA-ASETUS TARKOITTAA EU:n tietosuoja-asetuksen tavoitteen on lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14

Tietosuojaseloste 1 (5) Rekisterin tiedot. Mirka Forsström, Johtava sosiaalityöntekijä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, (2016/679), artiklat 13 ja 14 Tietosuojaseloste 1 (5) Pvm 27.4.2018 Rekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden asiakasrekisteri 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden

Lisätiedot

Tietosuojailmoitus: yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (Tietosuoja-asetuksen (2016/679) artikla 13 ja 14).

Tietosuojailmoitus: yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (Tietosuoja-asetuksen (2016/679) artikla 13 ja 14). TIETOSUOJAILMOITUS 1 (5) Tietosuojailmoitus: yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (Tietosuoja-asetuksen (2016/679) artikla 13 ja 14). 1. Tietosuojailmoituksen nimi 2. Rekisterinpitäjä Nimi Hämeen

Lisätiedot

Tietosuoja Liikenneturvan kouluttajan toiminnassa. Katja Mäkilä Liikenneturvan valtakunnalliset kouluttajapäivät, Helsinki

Tietosuoja Liikenneturvan kouluttajan toiminnassa. Katja Mäkilä Liikenneturvan valtakunnalliset kouluttajapäivät, Helsinki Tietosuoja Liikenneturvan kouluttajan toiminnassa Katja Mäkilä 19.1.2018 Liikenneturvan valtakunnalliset kouluttajapäivät, Helsinki Tietosuoja ja tietoturva Tietosuoja = Yksityisyyden suojelu henkilötietoja

Lisätiedot

GDPR. Timo Kokkonen Webinaari

GDPR. Timo Kokkonen Webinaari GDPR Timo Kokkonen Webinaari 8.5.2018 EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) General Data Protection Regulation Siirtymäaika päättyy 25.5.2018 Korvaa nykyisen Henkilötietolain (1999/523) Asetusta täydentämään tulee

Lisätiedot

siniset tarkoittavat linkkejä

siniset tarkoittavat linkkejä Fudoshin ry:n tietosuojaseloste Fudoshin on sitoutunut suojaamaan palvelujensa käyttäjien yksityisyyttä. Käsittelemme Fudoshinissä henkilötietoja* asianmukaisesti ja vain siinä laajuudessa, kuin se on

Lisätiedot

E U : N T I E T O S U O J A - A S E T U K S E N V A I K U T U K S E T Y R I T Y S T E N L I I K E T O I M I N T A A N T E R H O N E V A S A L O

E U : N T I E T O S U O J A - A S E T U K S E N V A I K U T U K S E T Y R I T Y S T E N L I I K E T O I M I N T A A N T E R H O N E V A S A L O E U : N T I E T O S U O J A - A S E T U K S E N V A I K U T U K S E T Y R I T Y S T E N L I I K E T O I M I N T A A N T E R H O N E V A S A L O Tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistus Ensimmäinen EU:n

Lisätiedot