AIKUINEN, KOTIELÄMÄ JA TURVALLISUUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AIKUINEN, KOTIELÄMÄ JA TURVALLISUUS"

Transkriptio

1 TERVETULOA SEMINAARIIMME: AIKUINEN, KOTIELÄMÄ JA TURVALLISUUS Miten otan vastuuta omasta ja läheisten turvallisuudesta SEMINAARIN JÄRJESTÄVÄT: Lahden ensi- ja turvakoti ry:n Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti yhteistyössä Päijät-Hämeen turvallisuusverkoston kanssa. SEMINAARISARJAN RAHOITUKSESTA VASTAA: EU:n aluekehitysrahasto, Päijät-Hämeen liitto, PAKETTI- projekti.

2 SEMINAARIN MATERIAALIA SAATAVILLA SEURAAVISTA LINKEISTÄ: Päijät-Hämeen liiton nettisivuilta: Turvallisten perheiden Päijät-Häme projektin sivuilta:

3 TURVALLISUUTEEN TARVITAAN SEUDULLISTA YHTEISTYÖTÄ! Turvallisuusverkosto Vuodesta 1997 toimineen Lahden seudun perheväkivaltatyöryhmä toimintaa on jatkettu vastaamaan paremmin nykyistä maakunnallista palvelurakennetta ja toimintakäytäntöjä. Verkoston nimi on nykyisin turvallisuusverkosto. Verkosto kokoontuu noin 4 kertaa vuodessa. Turvallisuusverkosto kokoaa yhteen eri toimijoita Päijät-Hämeen alueella. Viimeksi on osallistuttu turvallisuussuunnittelman tekemiseen lähisuhde- ja perheväkivallan osalta. Verkosto puhuu turvallisuustyöstä, jonka tarkoituksena on turvallisen elinympäristön luominen ja ylläpito. Verkoston toimintaan ovat tervetulleita kaikki maakunnalliset toimijat. Verkoston tehtävänä on jakaa tietoa, suunnitella yhteisiä koulutuksia ja kehittää maakunnallista yhteistyötä perheväkivaltakysymyksissä. Yhteyshenkilönä toimii: Verson erikoissuunnittelija Kirsi Kuusinen-James s-posti: kirsi.kuusinen-james(at)helsinki.fi puh:

4 Piirun verran turvallisempi Päijät-Häme Kaikissa perheissä on löydettävissä turvallisuutta tuottavia tapoja, ajatuksia ja suhteita, - ja ne on välttämätöntä saada näkyväksi! Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti Turvallisten perheiden Päijät-Häme -projekti

5 Piirun verran turvallisempi Päijät-Häme TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ EI SYNNY SATTUMALTA! Miten sinä pidät huolta itsesi ja läheistesi turvallisuudesta? Turvallisuus on yhteistyötä ja kumppanuutta turvallisuuden lisäämiseksi. Mikä on sinun roolisi?

6 Turvattomuutta ja väkivallan uhkiin varautumisen välttämättömyydestä kertovien kuvausten rinnalle tarvitaan TURVALLISUUSPUHETTA, jolla elävöitetään turvallisuuden tunnetta, toimintavalmiutta ja turvallisuutta ylläpitäviä tekijöitä. Väkivalta ja monenlainen turvattomuus perheissä on ongelma, jota ei yksittäisillä ratkaisuilla voida poistaa. Tarvitaan monenlaisia toimintatapoja, joilla luodaan turvallisuudelle edellytyksiä.

7 Kun lähdemme kysymään ihmisiltä turvallisuudesta ja huomiomme on kotielämän turvallisuutta tuottavissa tekijöissä, tuottaa se samalla jotain toimivaa ja uudenlaista näkökulmaa työskentelyyn perheväkivaltaasioissa. Samalla kynnys puhua turvattomuutta tuottavista tekijöistä voi madaltua.

8 miten tulisi huomioida entistä paremmin ihmisten omat, tärkeiksi kokemansa tavat ja ajatukset turvallisuudesta erilaisia palveluja kehitettäessä? miten määrittelisimme tänä päivänä perheen ja siihen liittyvän turvallisuuden, niin että jo itse käsittelytapa synnyttäisi näkemyksiä keinoista lisätä turvallisuutta?

9 Turvallisuus ja hyvinvointi tulisi ottaa puheeksi osana jokapäiväistä toimintaa, niin eri toimijoiden kohdatessa asiakkaitaan, kuin itse kansalaisten keskuudessa. Turvallisuuden synnyttää yhteisö ja yhteisölliset toimintatavat.

10 TURVALLISUUSSEULA lähtemällä uteliaana kysymään ihmisten turvallisuudesta ja kokemasta hyvinvoinnista, voi se johdattaa ihmisiä arvioimaan myös arjessaan vaikuttavia turvattomuuden tekijöitä. Elävöittämällä keskustelussa ensiksi niitä merkityksiä, joita ihmiset antavat turvallisuudelleen, luo se samalla myös ihmisen voimavaroja aktivoivia mielikuvia ja virittää sitä kautta sellaista tilaa, jossa on ehkä helpompi puhua asioista ja tekijöistä, jotka uhkaavat turvallisuutta. eri toimialoilla perheitä ja yksittäisiä perheenjäseniä kohtaavien työntekijöiden työkäytännöissä voisi olla osana työrutiineja systemaattisesti toteutettava tapa kysyä ihmisten käsityksiä perhe-elämänsä turvallisuudesta ja suhteestaan hyvinvointiin. Tällaisia kyselyjä voisi tehdä jokaisen palvelua haluavan ihmisen kohdalla

11 YKSIKIN KYSYMYS ON JO MAHDOLLISUUS... perheväkivallan luonteeseen kuuluu kapseloituminen, se eristyy ilmiönä ja voi jäädä näkymättömälle alueelle jo yksikin kysymys on teko oikeaan suuntaan ja rikkoo kapseloitumista, avaa näköalaa ulos väkivallasta turvallisuuteen sinulla on jo välineet käsitellä perheväkivaltaa

12 Turvakartoitusta voi käyttää moniulotteisena työtapana. Se voi olla: 1) asenne ja ajattelutapa kaikki ihmiset pyrkivät hyvään ja tekevät erilaisia myönteisiä sekä arvostettavia asioita elämässään, jotka lisäävät heidän ja läheisten turvallisuutta. Korostetaan ihmisen omaa asiantuntijuutta omaan elämäänsä. Olemalla utelias sille, miten ihminen on hyödyntänyt tätä asiantuntijuutta, saadaan pystyvyyden tunnetta ja toimintakykyä ihmisille. Tausta-ajatuksena on ihmisen näkeminen yhteisöllisenä ja suhdekeskeisenä toimijana, jonka tavoilla olla läheisten kanssa turvallisuutta tuottavalla tavalla tekemisissä on iso merkitys.

13 2) vuorovaikutusprosessi, jolla voidaan luoda hyvää vuorovaikutusta ja ottaa yhteistyössä käyttöön arvostusta ja kunnioitusta herättäviä elementtejä. Sillä luodaan välittömästi vaikutuksia niin tässä hetkessä kuin pitemmällä aikavälillä. Kuten hyvä vuorovaikutus, se on jo itsessään menetelmä. Puolustautumisen sijaan katseen suunta on siinä, mitä on hyvä tavoitella, joka asenne synnyttää yhteistyöhön halukkuutta. Utelias, tutkiva asenne on kriittisyyden vastakohta, joka on vuorovaikutuksellinen tapa tutkia asioita. Havainnot ja tulkinnat luodaan yhteisesti vuorovaikutuksessa.

14 3) Turvaseula on työote, jota voidaan käyttää erilaisista lähtökohdista ja tausta-ajatuksista luotujen menetelmien ja tekniikoiden rinnalla kartoitetaan ongelmien ja haittojen vastapainoksi toimivia turvallisuutta lisääviä ajatuksia ja toimintoja. Ennen vanhaan bussinkuljettajan vieressä oli kyltti: Puhuminen kuljettajan kanssa kielletty! Tietty uteliaisuus siitä, miten työssämme kohtaamamme ihmiset kokevat oman perhe-elämän turvallisuutensa ja hyvinvointinsa, voisi olla huoneentauluna ja asenteena kaikilla työpaikoilla: Täällä saat puhua perhe-elämän turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kyse on mahdollisuuden antamisesta ja tilan antamisesta

15 4) elävöitetään työskentelylle päämäärä olemalla uteliaita niistä turvallisuuden ja hyvinvoinnin hetkistä, mitä ihmiset tavoittelevat ja millaiseksi he oman hyvinvointinsa määrittelevät. luo fokuksen työskentelylle ja vaihtoehtoja, jonka pohjalta voidaan asettaa konkreettisia tavoitteita. turvallisuudesta kysyminen tuo esiin ihmisten subjektiiviset näkökulmat ja merkitykset asioihin. Elävöittämällä ihmisten pyrkimyksiä ja unelmia luodaan motivaatiota toivotulle muutokselle. Samalla elävöitetään pystyvyysuskomuksta siiheen, että asioille, turvallisuudelle, voi tehdä jotain.

16 Kysymällä turvallisuudesta, voimme samalla herättää ihmisille turvallisuuden tunnetta ja sitä kautta toimintavalmiutta lisätä omaa ja läheisten turvallisuutta. Auttaa heitä näkemään oman ja läheistensä turvallisuuden tarpeita ja miten niihin voisi vastata. Kysymyksiä turvallisuudesta: Miten itse pidät huolta turvallisuudestasi? Miten huolehdit läheistesi turvallisuudesta? Mitkä teot/millainen toiminta perheessä lisää turvallisuutta? Miksi itsesi ja läheistesi turvallisuudesta huolehtiminen on sinulle tärkeää? Mikä juuri sinulle itsellesi on merkityksellisintä turvallisuudessa?

17 Mitkä säännöt ja sopimukset perheessänne luovat turvallisuutta? Ketkä ihmiset ovat tärkeitä turvallisuutesi kannalta? Kenelle voit puhua, jos sinua huolettaa jokin asia? Kehen voit turvautua ollessasi hädissäsi? Mitä muut ihmiset tekevät sellaista, joka lisää turvallisuuttasi? Mitä toivoisit heidän tekevän enemmän, jotta turvallisuuden tunteesi lisääntyisi? Millaisia ovat tilanteet, joissa voit olla turvallisesti erimieltä toisten kanssa ja sanoa Ei? Mikä sai sinut lapsena kokemaan olosi turvalliseksi? Mikä toisi elämääsi lisää turvallisuuden tunnetta?

18 TEESEJÄ PÄÄTTÄJILLE: JOKAISELLA MEISTÄ ON OIKEUS TURVALLISEEN PERHE- ELÄMÄÄN - turvallisuus on aikaa toiselle, mahdollisuuksia olla yhdessä. Kiire luo turvattomuutta. - vanhemmat eivät kuulu työelämälle vaan lapsilleen - lapset tarvitsevat suojelua ja huolenpitoa, lasten tarpeita huomioivia aikuisia lähelleen. PERHEIDEN AUTTAMATTA JÄTTÄMINEN MAKSAA TULEVAISUUDEN - päättäjinä on tiedostettava vastuunsa ja velvollisuutensa turvallisen perhe-elämän edellytysten luomiseksi. TURVALLISUUS ON YHTEISTYÖTÄ MIKÄ ON SINUN ROOLISI? - Turvallisuus edellyttää meidän kaikkien kohdalla omien mahdollisuuksien tunnistamista ja toimintaa. Kun haluaa etsiä, on löydettävissä uusia mahdollisuuksia.

19 TURVALLISUUS ON ASENNE USKOMMEKO TURVALLISEEN HUOMISEEN - Väkivaltaan liittyy näköalattomuutta ja neuvottomuutta. Turvallisuuden lisäämiseksi voi aina tehdä jotakin. - Olemmeko luopumassa turvallisen perhe-elämän ihanteesta TURVALLISUUS ON LÄHIMMÄISYYTTÄ - väkivalta rikkoo ihmissuhteita ja eristää. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen saa meidät osallisiksi yhteisistä asioista. NUORET JÄÄVÄT USEIN HUOMAAMATTA PERHEEN KIISITILANTEESSA - Hätkähdyttävän usein lapset ja nuoret pitävät normaalina itseensä kohdistuvaa väkivaltaa - millaisia esimerkkejä me aikuiset olemme lapsillemme ja nuorillemme? PERHEITÄ AUTTAVIEN TYÖNTEKIJÖIDEN JAKSAMISESTA ON HUOLEHDITTAVA

20 tunneaivot Arvioimme jokaista kokemaamme hetkeä tunneasteikolla ikävästä mukavaan. Tallennamme nämä tunnekokemuksemme tunnemuistiin. Uusia tilanteita arvioimme suhteessa aikaisempiin kokemuksiimme. Tällä tavoin tehdyt yleistykset helpottavat meitä hallitsemaan jatkuvasti lisääntyvää informaation määrää ja luovat turvallisuutta ja hallinnan tunnetta. Etsimällä aikaisempia, huolen ja uhan tunteen herättäneitä kokemuksia, pyrimme suhteuttamaan uhkan suuruutta ja keinoja torjua/ratkaista uhkaava tilanne. (Pääkkö&Rytkönen 2003)

21 tunneaivot uhkaa tuo*ava,lanne ak,voi sukulaiskokemuksia Yksittäiset tunteet, jotka syntyvät toisiaan muistuttavissa tilanteissa ketjuuntuvat. Mitä useammin nämä kielteiset tai myönteiset tunnekokemukset elävöityvät, sitä pidempiä näistä samanaikaisesti aktivoituvista tunnejälkien ketjuista tulee. Ne muodostavat ikään kuin junia, joihin samankaltaisiksi luokittelemamme kokemukset lisäävät vaunuja perään. Jokin irrallinen tilanne liittyessään junan jatkeeksi herättää meissä koko junan vetämän joko raskauden ja painon tai ilon ja keveyden. Toisaalta mitä pidempi juna on, sitä hitaammin se pysähtyy tai sitä vaikeampaa sitä on saada kääntymään. (Pääkkö&Rytkönen 2003)

22 tunneaivot Tärkeää on, lisätäksemme toimintakykyämme, elävöittää niitä tunnekuplia, jotka elävöittävät vastaavasti mieleemme turvallisuuden ja pystyvyyden tunteita. Kyse ei ole vain tiedollisesta, rationaalisesta toiminnasta, vaan elävöittäessämme muistikuvia turvallisista hetkistä, koemme sen myös kehollisena, ei tiedollisena.

Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry.

Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. TERVETULOA SEMINAARIIMME: LAPSI KUTSUU TURVALLISUUTEEN - mikä luo turvaa vauva- ja pikkulapsiperheiden kotielämään? Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. Piirun verran

Lisätiedot

TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä

TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn seminaari TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä 13.6.2013 LAHTI Timo Rytkönen Turvallisten

Lisätiedot

TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä

TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä !"$"%&'&(")*+,!*-*',$., /*-0"&1"123,-2 TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä 45676489:, "(;(, Timo Rytkönen Mielen kielellä Timo

Lisätiedot

Lahti Timo Rytkönen Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti

Lahti Timo Rytkönen Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti AUTA LASTA AJOISSA -MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ Etelä-Suomen Avi TAVOITTEENA TURVALLISUUS - turvallisuusnäkökulma väkivallan puheeksiottamisen ja ennaltaehkäisevän työn välineenä 17.10.2013 Lahti Timo Rytkönen

Lisätiedot

Väkivallasta turvallisuuteen

Väkivallasta turvallisuuteen Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus 30. 31.8.2017 Liikuntakeskus Pajulahti Väkivallasta turvallisuuteen Timo Rytkönen timorytkonen@me.com Väkivaltaan on monta näkökulmaa Perheväkivalta

Lisätiedot

TURVALLISUUSSEULA. - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT-HÄME PROJEKTI Työversio 23.9.

TURVALLISUUSSEULA. - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT-HÄME PROJEKTI Työversio 23.9. 1 TURVALLISUUSSEULA - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT-HÄME PROJEKTI 2009-2011 - Työversio 23.9.2010 - Lahden ensi- ja turvakoti ry. 1 TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ

Lisätiedot

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Toimintaohjelma/ taustaa Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn ja palveluiden järjestämiseen huomiota hallitusohjelmassa sekä SHL luonnoksessa AVI pyysi viime

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Toimintaohjelma/ taustaa Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn ja palveluiden järjestämiseen huomiota hallitusohjelmassa sekä SHL luonnoksessa AVI pyysi viime

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN

KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN Katja Laamanen kriisityöntekijä, Nuorten kriisipiste Kuvat: Oscar Lehtinen NUORTEN KRIISIPISTE Yksilöllisesti suunniteltua ja toteutettua ammatillista keskusteluapua

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013. 18.6.2013 kirsi.kuusinen-james@helsinki.fi

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013. 18.6.2013 kirsi.kuusinen-james@helsinki.fi Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013 Ohjelma 9-9.15 Tervetuloa/ Päivi Hiltunen, perusturvajohtaja Nastola, Iitti, Sysmä 9.15 10.15 Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö/

Lisätiedot

Ratkes 3 / 2010 MISTÄ SYNTYY PERHE-ELÄMÄN TURVALLISUUS? Osa 2

Ratkes 3 / 2010 MISTÄ SYNTYY PERHE-ELÄMÄN TURVALLISUUS? Osa 2 Ratkes 3 / 2010 MISTÄ SYNTYY PERHE-ELÄMÄN TURVALLISUUS? Osa 2 Tämä on jatkoa edellisessä numerossa olleelle artikkelille, jossa esittelin ajatuksiamme ja huomioitamme, jotka ovat syntyneet Lahden Ensi-

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

TURVALLISUUSSEULA TURVALLISTEN PERHEIDEN. PÄIJÄT HÄME projekti. - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN

TURVALLISUUSSEULA TURVALLISTEN PERHEIDEN. PÄIJÄT HÄME projekti. - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PIIRUN VERRAN TURVALLISEMPI PÄIJÄT-HÄME TURVALLISUUSSEULA - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT HÄME projekti Lisätietoja Turvallisten perheiden Päijät-Häme

Lisätiedot

TURVALLISUUSSEULA. - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT-HÄME PROJEKTI

TURVALLISUUSSEULA. - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT-HÄME PROJEKTI TURVALLISUUSSEULA - esimerkkejä turvallisuutta avaavista kysymyksistä TURVALLISTEN PERHEIDEN PÄIJÄT-HÄME PROJEKTI 2009-2011 Lahden ensi- ja turvakoti ry. 2 TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ EI SYNNY SATTUMALTA!

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013 Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen Lasten turvataitokasvatus suomalainen lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyohjelma

Lisätiedot

Miten perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ehkäistään Päijät-Hämeessä?

Miten perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ehkäistään Päijät-Hämeessä? Miten perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ehkäistään Päijät-Hämeessä? Lapset ja nuoret perheväkivallan uhreina Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden alueellinen yhteistyökokous 10.3.2016 Susanna Leimio

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Sisäinen turvallisuus ja kolmas sektori Kansallinen turvallisuusseminaari Oulussa 10.11.2015 Riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas,

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA

KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA KOULUN HYVINVOINTI OPPIMISEN JA KASVUN MAHDOLLISTAJANA Poimintoja opiskeluhuollon kentältä Varsinais-Suomessa Hyvinvointiajattelun kehittäminen mukana tieto, taito, sydämen viisaus, lapsilähtöisyys, dialogisuus,

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

Perhe-ja lähisuhdeväkivallan ehkäisysuunnitelma ARVIOINTIKYSELYN TULOKSET

Perhe-ja lähisuhdeväkivallan ehkäisysuunnitelma ARVIOINTIKYSELYN TULOKSET Perhe-ja lähisuhdeväkivallan ehkäisysuunnitelma 2013-2016 ARVIOINTIKYSELYN TULOKSET 2.9.2016 Arviointikyselystä Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelman 2013-2016 tavoitteena oli, että

Lisätiedot

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Tunnetaidot Tunnetaidot ja kiintymysvanhemmuus Mitä tunteet ja tunnetaidot ovat? Tunnetaitojen kehitysaskeleet (ja opettaminen) Miten lapsen viha täytyy ymmärtää

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla Työpaikan puheenvuoro : Kiinamyllyn koulu (sairaalaopetus) Nimi : Niina Ekqvist KIINAMYLLYN KOULU KARTALLA U-sairaala Nuoriso Datacity Nimi Kiinamyllyn koulu Vastaa

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE 1.1.2019-31.10.2021 Nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen tähtäävä hanke Päijät-Hämeessä, Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa. Hanketta hallinnoi Sosiaalialan osaamiskeskus Verso liikelaitos ja osatoteuttajana

Lisätiedot

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI - TAVOITTEENA TURVALLINEN ELÄMÄ -

TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI - TAVOITTEENA TURVALLINEN ELÄMÄ - TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI - TAVOITTEENA TURVALLINEN ELÄMÄ - TURVAKOTI Perustettu v.1984 Tampereelle Petsamon kaupunginosaan (ensikoti v.1951) 7 perhepaikkaa Ympärivuorokautinen kriisipäivystys / puhelinneuvonta

Lisätiedot

Turvallisuuden merkit - ratkaisukeskeinen työskentelyote lastensuojelutyössä. Tapani Ahola

Turvallisuuden merkit - ratkaisukeskeinen työskentelyote lastensuojelutyössä. Tapani Ahola Turvallisuuden merkit - ratkaisukeskeinen työskentelyote lastensuojelutyössä Tapani Ahola Miksi ratkaisukeskeinen lähestymistapa? Ongelmapuhe Ongelmien kuvaaminen Kielteisen kehityksen huomioiminen Ongelmien

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Tukea ja turvaa tässä ja nyt - lapsi ei voi odottaa! -hanke

Tukea ja turvaa tässä ja nyt - lapsi ei voi odottaa! -hanke Tukea ja turvaa tässä ja nyt - lapsi ei voi odottaa! -hanke 2017-2020 Maaret Parviainen Lapsityöntekijä Mä en ehkä jaksa kuunnella tätä.. Kuvat: Eduardo Tamas v. 17 Parviainen Maaret voi Lahden ensi- ja

Lisätiedot

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Luento 17.5.2017 VR - Matkakumppanit Jaana Ahtonen-Huuskonen / DIALOGO www.dialogo.fi Luennon aiheita: Itsensä johtaminen Vahvuuksien tunnistaminen

Lisätiedot

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Hanna Mansikka-aho Yksikön vastaava, kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Turun ensi- ja turvakoti ry. 12.10.2018 1 PILARI tarjoaa lähisuhteessaan

Lisätiedot

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Kaksi erilaista näkökulmaa Rikosoikeus

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Pääkaupungin turvakoti ry Turvakoti. Minna Remes-Sievänen, vastaava sosiaalityöntekijä

Pääkaupungin turvakoti ry Turvakoti. Minna Remes-Sievänen, vastaava sosiaalityöntekijä Pääkaupungin turvakoti ry Turvakoti Minna Remes-Sievänen, vastaava sosiaalityöntekijä 2.6.2016 Turvakoti Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakoti Avoinna 24 h/7 ympärivuotisesti Mahdollisuus hakeutua itse

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 11.9.2013 Reetta Siukola 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

TERVETULOA! yhteistä elämää

TERVETULOA! yhteistä elämää TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen

Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen suodatin- ja kartoituslomakkeen avulla Neuvolapäivät 21.10.2015 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua väkivallasta Asia, josta ei puhuta, ei ole olemassa.

Lisätiedot

Tunne- ja turvataitoja lapsille

Tunne- ja turvataitoja lapsille Tunne- ja turvataitoja lapsille Koulutus Pori 15.10.2018 Minna Andell Mirja Ylenius-Lehtonen 2 Kaija Lajunen 15.1.15 Päivän ohjelma 12.30 Koulutuspäivä alkaa tutustumalla turvataitokasvatuksen taustaan

Lisätiedot

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

22.10.2014 M.Andersson

22.10.2014 M.Andersson 1 Kommenttipuheenvuoro: Reflektiivinen työote Mll:n seminaari Helsinki Maarit Andersson, kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto 2 Aluksi Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, kuntien taloudellinen

Lisätiedot

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Parisuhde- ja perheväkivallasta kysyminen Haastavat tilanteet vastaanotolla. RutiiNiksi koulutus 2013 Sirkka Perttu THM, työnohjaaja

Parisuhde- ja perheväkivallasta kysyminen Haastavat tilanteet vastaanotolla. RutiiNiksi koulutus 2013 Sirkka Perttu THM, työnohjaaja Parisuhde- ja perheväkivallasta kysyminen Haastavat tilanteet vastaanotolla Mukailtu lähteestä: Perttu S & Kaselitz V 2006. Parisuhdeväkivalta puheeksi opas terveydenhuollon ammattihenkilöstölle äitiyshuollossa

Lisätiedot

- Ratkes-lehti 3/2012 - Yksikin kysymys avaa mahdollisuuden

- Ratkes-lehti 3/2012 - Yksikin kysymys avaa mahdollisuuden - Ratkes-lehti 3/2012 - Yksikin kysymys avaa mahdollisuuden - kokemuksia Turvallisten perheiden Päijät-Häme projektista Tässä artikkelissa esitän joitakin keskeisiä ajatuksia ja havaintoja, joita on syntynyt

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A :

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A : NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 5 KÄRKEÄ: 1. TURVALLISUUS Mitkä asiat luovat turvallisuutta lastensuojelussa? 2. HOIDOLLINEN SIJAISHUOLTO Millainen sijaishuolto eheyttää? 3. VAATIVA LASTENSUOJELU Millaista sosiaalityön

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia

Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia VOIKUKKIA-vertaistukiryhmän ohjaajakoulutus Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto Tekijät: Virpi Kujala SISÄLTÖ Dialogisuus Narratiivisuus

Lisätiedot

HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa

HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa Projektipäällikkö Leena Serpola-Kaivo-oja 10.3.2011 Kokemuksia hyvistä toimintatavoista ja työkäytännöistä seminaari/hotelli Arthur

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Kehittämishankkeen tulokset pähkinänkuoressa Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 11.9.2014 1 Lähtökohtia Lähisuhdeväkivaltaan

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

edistäminen Näkyvä turvallisuuden johtaminen Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Valmius Perehdytys Kehitettävien työtapojen valinta valinta

edistäminen Näkyvä turvallisuuden johtaminen Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Valmius Perehdytys Kehitettävien työtapojen valinta valinta keskustelut Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Edellytysten kehittäminen Työtapojen analyysi Turvallista käyttäytymistä edistämällä turvallisuus viedään uudelle, entistäkin paremmalle tasolle.

Lisätiedot

Työpari uutta etsimässä Taiteilija ja. sosiaalityöntekijä nuorten sosiaalisesti vahvistavassa työssä

Työpari uutta etsimässä Taiteilija ja. sosiaalityöntekijä nuorten sosiaalisesti vahvistavassa työssä Työpari uutta etsimässä Taiteilija ja sosiaalityöntekijä nuorten sosiaalisesti vahvistavassa työssä Sanni Sihvola Koreografi, tanssipedagogi, TansM Yhteisötaiteilija Projektikoordinaattori FinFami Uusimaa

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto Osallisuus ja maakunta Tomi Kiilakoski sotutkimusverkosto Myllyniemi: sobarometri 2013 24/1/18 Tomi Kiilakoski Lasten rooli Alamainen = sote-toimien ja päätösten kohde, jonka olisi parasta ottaa, mitä

Lisätiedot