Sektoritilit neljännesvuosittain

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sektoritilit neljännesvuosittain"

Transkriptio

1 Kansantalous 2014 Sektoritilit neljännesvuosittain 2014, 2. vuosineljännes Kotitalouksien säästämisaste kasvoi vuoden 2014 toisella vuosineljänneksellä Kotitalouksien säästämisaste palasi positiiviseksi oltuaan negatiivinen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Säästämisaste parani palkansaaja- ja omaisuustulojen kasvaessa ja kulutuksen hieman pienentyessä. Yritysten voittoaste kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä edelliseen neljännekseen verrattuna. Kotitalouksien ja yritysten investointiasteet laskivat hieman edellisestä vuosineljänneksestä. Kotitalouksien taloudellista hyvinvointia kuvaava oikaistu käytettävissä oleva tulo pysyi reaalisesti likimain viime vuoden vastaavan neljänneksen tasolla. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen neljännesvuosittaisesta sektoritilinpidosta. Kotitalouksien ja yritysten keskeiset indikaattorit kausitasoitettuna Vuoden 2014 toisella vuosineljänneksellä yritysten voittoaste, eli voittojen osuus arvonlisäyksestä, kasvoi edellisneljänneksestä 0,4 prosenttiyksiköllä 20,7 prosenttiin. Yritysten investointiaste, eli investointien osuus arvonlisäyksestä, laski 0,4 prosenttiyksikköä 24,6 prosenttiin. Tunnusluvut on laskettu kausitasoitetuista aikasarjoista. Kotitalouksien säästämisaste oli vuoden 2014 toisella vuosineljänneksellä 2,3 prosenttia. Edellisellä vuosineljänneksellä luku oli -0,3 prosenttia. Säästämisaste parani palkansaaja- ja omaisuustulojen kasvaessa Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 ja kulutuksen hieman pienentyessä. Säästämisaste on säästön osuus käytettävissä olevasta tulosta. Kotitalouksien investointiaste oli toisella vuosineljänneksellä 10,9 prosenttia käytettävissä olevasta tulosta, hieman vähemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Suurin osa kotitalouksien investoinneista muodostuu asuntoinvestoinneista. Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo kasvoi edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä 0,1 prosenttia hintojen muutoksista puhdistettuna. Oikaistu tulo on OECD:n suosittelema mittari kotitalouksien taloudellisen hyvinvoinnin arviointiin. Oikaistu käytettävissä oleva tulo saadaan lisäämällä kotitalouksien käytettävissä olevaan tuloon julkisen sektorin tuottamat yksilölliset palvelut, kuten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut. Sektoritilit lasketaan ainoastaan käypähintaisina. Kotitalouksien oikaistulle käytettävissä olevalle tulolle on kuitenkin laskettu erilliseen liitetaulukkoon hintojen muutoksista puhdistettua kehitystä kuvaava volyymi-indikaattori. Voitto-, säästämis- ja investointiasteet on laskettu nettomääräisistä luvuista, eli kiinteän pääoman kuluminen on huomioitu. Kotitaloudet eivät sisällä kotitalouksia palvelevia voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä. 2

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Sektoritilin keskeisiä tunnuslukuja...4 Liitetaulukko 2. Sektoritilin keskeisiä tunnuslukuja (kausitasoitetuista aikasarjoista)...5 Liitetaulukko 3. Kotitalouksien oikaistun käytettävissä olevan tulon volyymin kehitys...6 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Kotitaloussektorin oikaistun käytettävissä olevan tulon volyymin kehitys...7 Liitekuvio 2. Kotitalouksien säästämisaste...7 Liitekuvio 3. Kotitalouksien investointiaste...7 Liitekuvio 4. Yrityssektorin voittoaste...8 Liitekuvio 5. Yrityssektorin investointiaste...8 Tietojen tarkentuminen...9 Laatuseloste: Sektoritilit neljännesvuosittain

4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Sektoritilin keskeisiä tunnuslukuja 2010Q1 2010Q2 2010Q3 2010Q4 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3 2012Q4 2013Q1 2014Q2 Yrityssektorin (S11) voittoaste, % 23,2 28,6 22,6 35,0 24,3 27,5 22,3 32,5 20,3 22,3 18,9 28,9 17,4 22,5 20,2 29,5 16,8 20,8 Yrityssektorin (S11) investointiaste, % 27,4 27,7 28,7 25,8 25,5 27,4 29,6 28,9 26,9 28,4 30,3 28,3 25,6 26,0 26,3 25,5 23,7 24,9 Kotitaloussektorin (S14) säästämisaste, % 1,0 8,5 3,7 2,1-0,4 6,8 0,8 1,1-6,8 8,8 2,3-0,1-2,0 6,5 0,9-4,8 7,2 Kotitaloussektorin (S14) investointiaste, % 10,2 11,2 13,8 11,6 10,9 11,3 14,2 11,8 11,0 11,3 13,6 11,2 10,6 11,4 13,3 10,6 9,8 10,8 4

5 Liitetaulukko 2. Sektoritilin keskeisiä tunnuslukuja (kausitasoitetuista aikasarjoista) 2010Q1 2010Q2 2010Q3 2010Q4 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3 2012Q4 2013Q1 2014Q2 Yrityssektorin (S11) voittoaste, % 27,3 28,4 26,2 29,0 28,1 27,6 26,2 25,5 25,9 21,7 22,0 21,1 21,5 22,5 23,6 22,9 20,3 20,7 Yrityssektorin (S11) investointiaste, % 28,1 27,3 27,8 26,3 26,9 27,2 28,1 29,4 27,7 28,3 29,2 28,8 26,7 25,9 25,2 25,5 25,0 24,6 Kotitaloussektorin (S14) säästämisaste, % 4,8 4,6 3,0 3,3 2,9 1,6 1,9 2,3 0,5 3,1 1,1 0,7 1,9 2,0 1,3 0,7-0,3 2,3 Kotitaloussektorin (S14) investointiaste, % 11,0 11,6 12,1 12,1 12,2 12,0 12,1 11,9 11,9 11,8 11,7 11,7 11,7 11,5 11,4 11,3 11,1 10,9 5

6 Liitetaulukko 3. Kotitalouksien oikaistun käytettävissä olevan tulon volyymin kehitys 2010Q1 2010Q2 2010Q3 2010Q4 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3 2012Q4 2013Q1 2014Q2 Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo, mrd. euroa 30,6 34,6 32,9 35,0 31,9 36,7 34,3 36,4 32,9 37,9 35,6 37,1 33,8 38,6 36,2 37,9 33,9 39,2 Arvon muutos vuoden takaa, % 3,8 3,3 3,4 5,5 4,3 6,0 4,1 4,1 2,9 3,1 3,9 2,1 3,0 2,0 1,5 2,1 0,1 1,5 Volyymi-indikaattori (1999=100) 122,0 137,3 130,6 137,4 123,4 140,8 131,0 138,2 123,1 140,4 131,8 137,0 123, ,8 136,6 121,3 140,1 Volyymin muutos vuoden takaa, % 2,1 1,8 1,9 3,6 1,2 2,5 0,3 0,6-0,3-0,3 0,6-0,9 0,4-0,3-0,8-0,2-1,8 0,1 6

7 Liitekuviot Liitekuvio 1. Kotitaloussektorin oikaistun käytettävissä olevan tulon volyymin kehitys Liitekuvio 2. Kotitalouksien säästämisaste Liitekuvio 3. Kotitalouksien investointiaste 7

8 Liitekuvio 4. Yrityssektorin voittoaste Liitekuvio 5. Yrityssektorin investointiaste 8

9 Tietojen tarkentuminen Viimeisten vuosineljännesten avainlukujen tarkentuminen ensijulkaisuista. 1.julkistus (%) Tuorein julkistus (%) Tarkentuminen (%-yks) Yrityssektorin (S11) voittoaste 23,1 19,6 22,5 20,2-0,6 0,6 28,5 29,5 1,0 16,8 16,8 Yrityssektorin (S11) investointiaste 26,1 26,4 25,5 26,0 26,3 25,5-0,1-0,1 23,7 23,7 Kotitaloussektorin (S14) säästämisaste 5,8 0,9 0,8 6,5 0,9 0,7-0,8-5,3-4,8 0,5 Kotitaloussektorin (S14) investointiaste 11,5 13,3 10,5 11,4 13,3 10,6-0,1 0,1 9,9 9,8-0,1 9

10 Laatuseloste: Sektoritilit neljännesvuosittain 1. Tilastotietojen relevanssi Sektoritilit ovat osa kansantalouden tilinpitojärjestelmää. Kansantalouden tilinpito perustuu Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmään (EKT2010) ja sen kanssa yhdenmukaiseen maailmanlaajuiseen System of National Accounts (SNA2008) -järjestelmään. Suomessa kansantalouden tilinpito on laadittu EKT2010-järjestelmän mukaisesti alkaen heinäkuusta Tämä EKT2010-siirtymä koskee myös Sektoritilit neljännesvuosittain -tilastoa. Lisätietoja EKT2010-uudistuksesta on täällä. Sektoritilit kuvaavat kansantaloutta institutionaalisten sektoreiden näkökulmasta. Sektoreita ovat yritykset, rahoituslaitokset, julkisyhteisöt, kotitaloudet, kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt sekä ulkomaat. Sektoritilit muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa kuvataan ensin kotimaista tavaroiden ja palveluiden tuotantotoimintaa sekä sen synnyttämiä tuloja ja niiden jakautumista. Tulonjaon jälkeen kuvataan tulojen uudelleenjakoa mm. verotuksen, sosiaaliturvamaksujen ja tulonsiirtojen kautta sektoreiden välillä. Sektoritilin loppupuolella kuvataan näiden tulojen käyttöä sekä tulojen ja menojen erotuksena muodostuvaa velkaantumista tai luotonantoa muille sektoreille. Euroopan Keskuspankki kokoaa kansallisista sektoritileistä yhdessä rahoitustilien kanssa euroalueen sektoritilit (Euro Area Accounts), jotka ovat tärkeässä asemassa muun muassa rahapolitiikan valmistelussa. Sektoritilit sisältävät keskeistä tietoa myös muun muassa kotitalouksien tuloista ja niiden käytöstä. Neljännesvuosittaiset sektoritilit kuvaavat kansantaloutta samoin käsittein ja määritelmin kuin vuositilinpidon sektoritilit. Neljännesvuosittaiset sektoritilit kuitenkin perustuvat suorien lähteiden sijaan indikaattoreihin ja ovat siten arvionvaraisempia kuin vuositilinpidon tiedot. Neljännesvuositiedot ovat myös osittain aggregoidumpia vuositilinpitoon verrattuna. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Sektoritilit muodostavat laajan, yhtenäisen kokonaisuuden, joka koostuu kunkin sektorin reaali- ja rahoitustileistä. Tämä tilasto keskittyy sektoritilien reaalipuoleen. Rahoitustilinpito tilastoi sektoritilien rahoituspuolen. Sektoritilien reaalipuoli kuvaa kunkin sektorin tuotantoa, tulonmuodostusta, tulojen jakautumista, tulojen käyttöä ja velkaantumista/luotonantoa muille sektoreille. Sektoritilien yläosa, joka kuvaa tuotantoa ja tulonmuodostusta, on yhdenmukainen toimialoittaisen neljännesvuositilinpidon kanssa. Tuotannon ja tulonmuodostuksen jälkeen kuvataan tulojen uudelleenjakoa mm. verotuksen, sosiaaliturvamaksujen ja tulonsiirtojen kautta. Reaalipuolen tulojen ja menojen erotuksena muodostuu lopulta kullekin sektorille nettoluotonanto, joka kuvaa sektorin velkaantumista muille kotimaisille sektoreille tai ulkomaille. Tämä nettoluotonanto kuvaa sektorin rahoitusalijäämää tai -ylijäämää, joka näkyy sektoritilien rahoituspuolella (rahoitustilinpidossa) rahoitusvarallisuuden kasvuna tai vähenemisenä. Neljännesvuosittaiset sektoritilit, kuten muukin kansantalouden tilinpito, ovat johdettua tilastointia. Niiden laadinta perustuu monenlaisiin taloudellista kehitystä kuvaaviin tilastoihin ja muihin lähdeaineistoihin. Neljännesvuosittainen sektoritilinpito tuotetaan indikaattoreiden avulla. Tämä tarkoittaa, että sektoritilin erien kehitys pääsääntöisesti arvioidaan indikaattoreilla, joiden tulee seurata mahdollisimman hyvin niitä vuositilinpidon eriä, joita indikaattoreilla yritetään arvioida. Laskennassa näiden indikaattorien kehitys täsmäytetään vuositilinpidon lukuihin, jolloin neljännesvuosi- ja vuosisektoritilien erät ovat yhtenevät. Täsmäytys tehdään taloustoimittain yksi- tai moniulotteisella Denton-algoritmilla. Indikaattorien laadinnassa käytetään jonkin verran vuositilinpidon kanssa yhteisiä aineistoja, jolloin osa tiedoista on jo lähtökohtaisesti yhteneviä. Kun aikasarjat on laskettu, ne kausitasoitetaan Tramo/Seats menetelmällä. Taloustoimet kausitasoitetaan hieman alkuperäistä taloustoimitarkkuutta karkeammin. Kausitasoitusmenetelmä on ns. epäsuora. Tämä tarkoittaa, että taloustoimet kausitasoitetaan ensin, minkä jälkeen tasapainoerät, kuten käytettävissä oleva tulo ja säästö, lasketaan näiden kausitasoitettujen alaerien avulla. Kausitasoitettuja sarjoja ja trendisarjoja 10

11 ei toistaiseksi enää tasapainoteta, vaan epätasapaino taloustoimien resurssien ja käytön välillä sallitaan. Tietokantataulu sisältää alkuperäiset sarjat, kausitasoitetut aikasarjat sekä trendisarjat. Lisätietoa kausitasoituksesta. Sektoritilit lasketaan ainoastaan käypähintaisina. Kotitalouksien oikaistulle käytettävissä olevalle tulolle on kuitenkin laskettu erilliseen liitetaulukkoon hintojen muutoksista puhdistettua kehitystä kuvaava volyymi-indikaattori. Tämä volyymi-indikaattori on laskettu käyttämällä Neljännesvuositilinpito-tilaston hintatietoja, joilla oikaistun käytettävissä olevan tulon komponentit on deflatoitu. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo on deflatoitu kotitalouksien kulutusmenojen implisiittisellä hintaindeksillä. Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutukselle löytyy myös hintatieto. Menetelmällisenä puutteena julkisyhteisöjen yksilölliset kulutusmenot joudutaan deflatoimaan julkisten kokonaismenojen hintaindeksillä tarkemman tiedon puuttuessa. Volyymiaikasarja on muodostettu annual overlap -menetelmällä. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Neljännesvuosittaisten sektoritilien tiedot tarkentuvat pääosin kolmesta syystä. Ensinnäkin, laadinnassa käytettävät lähdeaineistot monesti tarkentuvat. Toiseksi, neljännesvuosittaisten sektoritilien tiedot täsmäytetään vastaamaan aina uusimpia käytettävissä olevia vuositilinpidon tietoja, jolloin kaikki muutokset vuositilinpidon sektoritileillä vaikuttavat myös neljännesvuosittaisiin sektoritileihin. Kolmanneksi, neljännesvuositilinpidon laadinnassa käytetyt täsmäytys- ja kausitasoitusmenetelmät käsittelevät koko aikasarjan yhtenä kokonaisuutena, jolloin lähdeaineiston tai vuositason muutos yhdellä neljänneksellä/vuodella tarkentaa yleensä myös sitä edeltävien neljännesten tietoja. Suurimmat tarkentumiset tapahtuvat ensijulkistusta seuraavien 2 3 vuoden aikana, sillä vuositilinpidon tiedot tulevat lopullisiksi noin kahden vuoden viiveellä tilastovuoden päättymisestä. Tämän jälkeen tietojen tarkentuminen on yleensä vähäistä. Neljänneksittäin tarkasteltuna suurempia revisioita syntyy toisen vuosineljänneksen julkaisussa syys lokakuun vaihteessa, jolloin voidaan ensimmäisen kerran käyttää vuositilinpidon tuoreimpia heinäkuun tietoja. Tarkentumisten suuruusluokka näkyy revisiotaulukosta. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Neljännesvuosittaiset sektoritilit julkaistaan noin kolme kuukautta kunkin vuosineljänneksen päättymisen jälkeen. Tiedot ovat ennakollisia ja niitä tarkennetaan aina uuden julkaisun yhteydessä. Tiedot täsmäytetään vastaamaan uusinta vuositilinpidon tietoa. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tiedot julkistetaan Tilastokeskuksen Internet-sivulla: Lisäksi tiedot ovat saatavilla Astika tietokannasta. 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Neljännesvuosittaisten sektoritilien aikasarjat alkavat vuodesta Tiedot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia kaikkien EKT2010:een ja SNA98:aan perustuvien kansantalouden tilinpidon tietojen kanssa. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tiedot ovat alkuperäisten aikasarjojen osalta yhteneviä kansantalouden tilinpidon vuositilaston, julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain -tilaston sekä neljännesvuositilinpidon kanssa. On kuitenkin mahdollista, että eroja noin kuukautta aikaisemmin julkaistavaan neljännesvuositilinpidon vastaavan vuosineljänneksen julkaisuun syntyy lähdeaineistojen päivittyessä. 11

12 Kausitasoitetut aikasarjat ja trendisarjat lasketaan yksinkertaisella menettelyllä suoraan alkuperäisistä aikasarjoista eikä niitä enää tasapainoteta tai täsmäytetä neljännesvuositilinpidon tietoihin. Kausitasoitusmallien mahdollisista eroista johtuen tilaston tiedot voivat näiden sarjojen osalta siten poiketa neljännesvuositilinpidon tiedoista. Koko kansantalouden aggregaatteja, kuten bruttokansantuotetta tarkasteltaessa Neljännesvuositilinpito tilasto tarjoaa tarkimmat tiedot kausitasoitettujen sarjojen ja trendisarjojen osalta. Sektorien rahoitusaseman muutosta kuvaavaa nettoluotonantoa/-ottoa ei tasapainoteta rahoitustilien vastaavan käsitteen, nettorahoitustaloustoimien kanssa, vaan tilastollinen ero näiden erien välillä sallitaan. Neljännesvuosittaiset sektoritilit ovat johdettua tilastointia, jossa yhden tiedon arviointiin käytetään monia eri lähdetilastoja. Kansantalouden tilinpito on kokonaisvaltainen ja yhtenäinen tilasto talouden kehityksestä. Tästä johtuen tilinpidon tiedoissa on eroja yksittäisiin lähdetilastoihin verrattuna. 12

13 Kansantalous 2014 Lisätietoja Pekka Tamminen Katri Soinne Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds Lähde: Sektoritilit, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2016 Sektoritilit neljännesvuosittain 2015, 4. vuosineljännes Kotitalouksien säästämisaste oli negatiivinen vuoden 2015 neljännellä vuosineljänneksellä Kotitaloussektorin säästämisaste oli

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2017 Sektoritilit neljännesvuosittain 2016, 4. vuosineljännes Kotitaloussektorin säästämisaste oli negatiivinen vuoden 2016 neljännellä vuosineljänneksellä Säästämisastetta on pitänyt loppuvuoden

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2018 Sektoritilit neljännesvuosittain 2018, 3. vuosineljännes Yrityssektorin voittoaste pysyi ennallaan ja kotitaloussektorin säästämisaste laski vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä Kotitalouksien

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2015 Sektoritilit neljännesvuosittain 2014, 4. vuosineljännes Yrityssektorin voitot heikkenivät ja investoinnit vähenivät 2014 neljännellä vuosineljänneksellä Yrityssektorin voittoaste heikkeni

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2014 Neljännesvuositilinpito 2014, 1. vuosineljännes Neljännesvuositilinpidon EKT2010:n mukaiset aikasarjat julkistettu, bruttokansantuote väheni 0,4 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2017 Sektoritilit neljännesvuosittain 2017, 2. vuosineljännes Kotitaloussektorin säästämisaste oli negatiivinen vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä Kotitalouksien säästämisaste heikkeni

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2017 Sektoritilit neljännesvuosittain 2017, 1. vuosineljännes Kotitaloussektorin säästämisaste oli negatiivinen vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Kotitaloussektorin säästämisaste

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2015 Sektoritilit neljännesvuosittain 2015, 1. vuosineljännes Yrityssektorin voitot heikkenivät vuoden 2015 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Yrityssektorin voittoaste heikkeni edelliseen

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2015 Sektoritilit neljännesvuosittain 2015, 2. vuosineljännes Kotitalouksien säästämisaste supistui vuoden 2015 toisella vuosineljänneksellä Kotitaloussektorin säästämisaste pieneni toisella

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2016 Sektoritilit neljännesvuosittain 2016, 2. vuosineljännes Yrityssektorin voitot ja investoinnit kasvussa vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä Yrityssektorin voittoaste kasvoi edelliseen

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2016 Sektoritilit neljännesvuosittain 2016, 1. vuosineljännes Kotitalouksien säästämis- ja investointiasteet kasvussa Kotitaloussektorin säästämisaste kasvoi vuoden 2016 ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2013 Sektoritilit neljännesvuosittain 2013, 3. vuosineljännes Yritysten voittoaste kasvoi, investoinnit supistuivat Vuoden 2013 kolmannella vuosineljänneksellä yritysten voittoaste kasvoi

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2013 Sektoritilit neljännesvuosittain 2013, 1. vuosineljännes Yritysten voittoaste supistui vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä Taantuma näkyy sektoritilin luvuissa kuluvan vuoden ensimmäisellä

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2013 Sektoritilit neljännesvuosittain 2012, 4. vuosineljännes Kotitaloudet säästivät vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Kotitalouksien keskeisistä indikaattoreista

Lisätiedot

Sektoritilit neljännesvuosittain

Sektoritilit neljännesvuosittain Kansantalous 2012 Sektoritilit neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Kotitalouksien säästämisaste kasvoi toisella vuosineljänneksellä Kotitalous- ja yrityssektorien keskeisten indikaattoreiden kehitys

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2013 Neljännesvuositilinpito 2013, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote pysyi edellisen vuosineljänneksen tasolla Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi pysyi

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2012 Neljännesvuositilinpito 2012, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote väheni 0,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 1,2 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2012 Neljännesvuositilinpito 2012, 2. vuosineljännes Bruttokansantuote väheni 1,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 0,1 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2015 Neljännesvuositilinpito 2015, 1. vuosineljännes Bruttokansantuote väheni 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä Korjattu 5.6.2015. Korjatut kohdat merkitty punaisella. Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2017 Neljännesvuositilinpito 2017, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi 1)

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2017 Neljännesvuositilinpito 2017, 2. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote volyymi 1)

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2017 Neljännesvuositilinpito 2017, 1. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 1,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote volyymi 1)

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2014 Neljännesvuositilinpito 2014, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi kasvoi heinä-syyskuussa prosenttia

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2015 Neljännesvuositilinpito 2015, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote pieneni 0,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni 0,6 miljardia euroa loka-joulukuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2019, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2016 Neljännesvuositilinpito 2016, 1. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi 1)

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2017, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen toisen vuosineljänneksen ylijäämä kasvoi 1,3 miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2016 Neljännesvuositilinpito 2016, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi 1) kasvoi heinä-syyskuussa

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2018, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni 0,6 miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni miljardia euroa heinä-syyskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2013 Neljännesvuositilinpito 2013, 1. vuosineljännes Bruttokansantuote väheni 0,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 2,1 prosenttia vuoden takaisesta Korjattu5.6.2013. Korjaukset

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2016 Neljännesvuositilinpito 2016, 2. vuosineljännes Bruttokansantuote pysyi huhti-kesäkuussa ensimmäisen vuosineljänneksen tasolla Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen ylijäämä pieneni miljardia euroa huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2018 Neljännesvuositilinpito 2018, 3. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2014, toukokuu Kansantalouden tuotanto laski toukokuussa 2014 Kausitasoitettu tuotanto laski toukokuussa 0,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2013 Neljännesvuositilinpito 2013, 2. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä mutta pieneni 1,2 prosenttia vuodentakaisesta Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous Neljännesvuositilinpito, 3 vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 3,7 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi kasvoi heinä-syyskuussa

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2011 Neljännesvuositilinpito 2011, 1 vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,8 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 5,5 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2013, lokakuu Kansantalouden tuotanto pieneni lokakuussa 2013 Kausitasoitettu tuotanto pieneni lokakuussa 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2017 Tuotannon suhdannekuvaaja 2016, marraskuu Kausitasoitettu tuotanto laski marraskuussa, työpäiväkorjattuna kasvua vuodentakaiseen Kausitasoitettu tuotanto laski vuoden 2016 marraskuussa

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2014, lokakuu Kansantalouden tuotanto laski lokakuussa 2014 Kausitasoitettu tuotanto laski lokakuussa prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna tuotanto

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2015 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, tammikuu Kansantalouden tuotanto kasvoi tammikuussa 2015 Kausitasoitettu tuotanto kasvoi tammikuussa 1,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2010 Neljännesvuositilinpito 2010, 2. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 1,9 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 3,7 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2017 Neljännesvuositilinpito 2016, 4. vuosineljännes Bruttokansantuote pysyi loka-joulukuussa edellisen neljänneksen tasolla, koko vuonna 2016 kasvua 1,6 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotietojen

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2017 Tuotannon suhdannekuvaaja 2017, maaliskuu Kansantalouden tuotanto jäi maaliskuussa hieman edelliskuukaudesta, kasvu vuodentakaiseen jatkuu edelleen Kausitasoitettu tuotanto laski vuoden

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2012

Verot ja veronluonteiset maksut 2012 Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2016 Neljännesvuositilinpito 2015, 4. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2011, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusaseman paraneminen hidastui loka- joulukuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2019 Neljännesvuositilinpito 2018, 4. vuosineljännes Bruttokansantuote jatkoi kasvuaan vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous Neljännesvuositilinpito, 3 vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 0,9 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 2,7 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi kasvoi heinä-syyskuussa

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi 0,1 miljardia euroa huhti -kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi miljardia euroa loka-joulukuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2015, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen ylijäämä kasvoi miljardia euroa huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Verot ja veronluonteiset maksut 2013 Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2012 toisella

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2015, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni miljardia euroa tammi-maaliskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2016

Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi 33 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa Korjaus. Julkistuksen otsikkoa ja tekstiä

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2010 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2010, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani hieman Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2010 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2014

Verot ja veronluonteiset maksut 2014 Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi hiukan tammi-maaliskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2012, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi edelleen heinä- syyskuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2012

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2015, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi 155 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2011 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2011, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat 2,0 miljardia euroa edellisen vuoden

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2015 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, kesäkuu Kansantalouden tuotanto kesäkuussa hieman edelliskuukautta pienempi Kausitasoitettu tuotanto laski kesäkuussa 0,1 prosenttia edelliskuukaudesta.

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2010, maaliskuu Kansantalouden tuotanto maaliskuussa edelliskuukauden tasolla Kausitasoitettu tuotanto pysyi maaliskuussa edelliskuukauden tasolla. Alkuperäisen

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2018

Verot ja veronluonteiset maksut 2018 Julkinen talous 2019 Verot ja veronluonteiset maksut 2018 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018. Kertymä oli

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito 2009

Neljännesvuositilinpito 2009 Kansantalous 2009 Neljännesvuositilinpito 2009 Bruttokansantuote väheni 7,6 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä, talous supistuu 90-luvun alun vauhdilla Bruttokansantuotteen volyymi väheni tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2016 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, joulukuu Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa, vuodentakaisesta kasvua Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa prosenttia edelliskuukaudesta.

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2011

Verot ja veronluonteiset maksut 2011 Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2009, joulukuu Kansantalouden tuotanto nousi joulukuussa edelliskuukaudesta Kausitasoitettu tuotanto nousi 0,2 prosenttia edelliskuukaudesta. Alkuperäisten sarjojen

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito 2008

Neljännesvuositilinpito 2008 Kansantalous 2008 Neljännesvuositilinpito 2008 Bruttokansantuote kasvoi 1,3 prosenttia kolmannella neljänneksellä Bruttokansantuotteen volyymi kasvoi heinä-syyskuussa 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkisyhteisöjen menot kasvoivat ja tulot pienenivät vuoden 2008 4. neljänneksellä Julkisyhteisöjen tulot

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2010, helmikuu Kansantalouden tuotanto laski helmikuussa, tammikuu kääntyi plussalle Korjattu 7.5.2010 klo 10.00. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin

Lisätiedot

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 92,1

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2010, toukokuu Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa vuodentakaisesta Kausitasoitettu tuotanto väheni toukokuussa 0,6 prosenttia edelliskuukaudesta, mutta

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Verot ja veronluonteiset maksut 2013 Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,6

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015. Kertymä oli

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2016

Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2010 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2010 ensimmäinen neljännes Kasvavat menot ja pienenevät tulot heikensivät julkisyhteisöjen rahoitusasemaa Julkisyhteisöjen tulot

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2017

Verot ja veronluonteiset maksut 2017 Julkinen talous 2018 Verot ja veronluonteiset maksut 2017 Verokertymä kasvoi 1,9 prosenttia vuonna 2017 Korjattu 29.3.2018. Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2010

Verot ja veronluonteiset maksut 2010 Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Julkinen talous 2007 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Kuntien ja kuntayhtymien kokonaistuottavuus laski vuonna 2006 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2013 Neljännesvuositilinpito 2012, 4. vuosineljännes Bruttokansantuote väheni 0,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 1,5 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2013

Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalous 2014 Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2013 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2013 oli 0,6 prosenttia

Lisätiedot

Kiinteän pääoman nettokannan arvo oli 491 miljardia euroa vuonna 2008

Kiinteän pääoman nettokannan arvo oli 491 miljardia euroa vuonna 2008 Kansantalous 2009 Pääomakanta 2008 Kiinteän pääoman nettokannan arvo oli 491 miljardia euroa vuonna 2008 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2,0 prosenttia

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut

Verot ja veronluonteiset maksut Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste laski ja verokertymän kasvu hidastui vuonna Vuonna julkisyhteisöjen ja Euroopan Unionin toimielimien keräämien verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen

Lisätiedot

Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2008

Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2008 Kansantalous 2010 Pääomakanta 2008 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2008 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi Tilastokeskuksen tarkistettujen pääomakannan

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut

Verot ja veronluonteiset maksut Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut 2008 Veroaste nousi hieman vuonna 2008 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen

Lisätiedot

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 6,6 miljardia euroa vuoden 2012 toisella neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka

Lisätiedot

Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa

Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Energia 2013 Kivihiilen kulutus 2012, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2014, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 3 miljardia euroa vuoden 2014 toisella neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka eli

Lisätiedot

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2014

Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2014 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2014 oli 0,4 prosenttia

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen rahoitustilinpito

Julkisyhteisöjen rahoitustilinpito Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen rahoitustilinpito 2016, 3. neljännes Julkisen sektorin nettorahoitusvarat nousussa vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä Julkisyhteisöjen yhteenlasketut nettorahoitusvarat,

Lisätiedot