STABYHOUN (STABIJHOUN)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "STABYHOUN (STABIJHOUN)"

Transkriptio

1 STABYHOUN (STABIJHOUN) FCI 222 Ryhmä 7 Pointing Dogs Section 1.2 Continental Pointing Dogs, Spaniel type Alkuperämaa Hollanti Käyttötarkoitus: seisova lintukoira laatinut Erja Nummi 3/2016 lähteet: The Dutch Breeds, Bas Bosch Sverige Specialklubben för kontinentala fågelhunden SKL-FKK rotumääritelmä Saksanseisojakerho ry JTO 2010 stabyhoun Kuvat: SSK:n arkisto, Anne Leppänen, Sinikka Eloranta, Sverige Specialklubben för kontinentala fågelhunden

2 Historiaa Stabyhoun on vanha hollantilainen koirarotu ja sen juuret lienevät samankaltaiset kuin muillakin spanielityyppisillä mannermaisilla seisojaroduilla jotka polveutuvat espanjalaisten valloittajien 1500-luvulla mukanaan tuomista koirista. Hollannin pohjoisosissa, Frieslandin maakunnassa näitä koiria, joita kutsuttiin nimillä staby, stabyhoun, stabij, on kasvatettu jo satoja vuosia. Stabyhounit olivat talonpoikien pihakoiria, jotka olivat myös talonvahteja ja seuralaisia, mutta ennen kaikkea metsästyskoiria. Niitä käytettiin kaniinin- ja linnunmetsästykseen ja etenkin ensimmäisen maailmasodan aikaan niitten avulla pyydettiin myös maamyyriä, joitten nahoista tuohon aikaan sai rahaa. Myös hillereitä ja muita pieniä nisäkkäitä metsästettiin stabyjen avulla. Nykyäänkin stabyhounia kuvataan hyvänä seisojana, joka on tarkkavainuinen ja pehmeäsuinen noutaja, mutta se ei enää ole metsästyskäytössä juurikaan, ei edes rodun kotimaassa Hollannissa. Olemukseltaan stabyhounia on usein verrattu alkuperäiseen friisiläiseen ihmiseen, jonka on sanottu olevan itsepäinen, rehellinen ja suora, sosiaalinen, hiljainen sekä ystävällinen, mutta hieman varautunut vieraita kohtaan. Toista vanhaa hollantilaista rotua, jota kutsuttiin wetterhouniksi, kasvatettiin samoilla seuduilla ja käytettiin samankaltaisiin tehtäviin ja usein näitä myös risteytettiin keskenään. Vielä nykyisinkin noitten risteytyskoirien jäljiltä stabyista löytyy wetterhounin piirteitä, jotka ovat rotumääritelmän vastaisia virheitä. Jo ennen toista maailmansotaa aloitettiin työ näitten kahden rodun ja niitten risteytysten erottamiseksi kahdeksi eri roduksi rotu hyväksyttiin virallisesti ja 1947 perustettiin Hollannin Staby- ja Wetterhounyhdistys. Yleisvaikutelmaltaan vaatimaton, vankkarakenteinen ja pitkäkarvainen seisoja. Korkeuttaan pitempi (n. 10%), ei liian raskas tai kevytrakenteinen. Rintakehän syvyys kyynärpään tasolle, ei sen alapuolelle, etäisyys kyynärpäästä maahan suunnilleen puolet säkäkorkeudesta. Pään ja rungon mittasuhteitten tulee olla tasapainossa keskenään. Etenkin urokset kehittyvät hitaasti, joten vasta 3-4 vuotias uros on valmis rungoltaan. Antaakseen toiminnallisen vaikutelman on stabyn oltava hyvässä lihaskunnossa. KOKO uroksilla cm ja nartuilla cm +/- 2 cm koosta voi hiukan joustaa, jos koira muutoin on laadultaan erinomainen. rodussa esiintyy kuitenkin liian suurta koon vaihtelua, joten huomattavan poikkeavan kokoisia ei saa suosia. Luonteeltaan staby on rauhallinen, ystävällinen ja pehmeä. Se on kärsivällinen ja miellyttämisenhaluinen, mutta voi olla myös itsepäinen. Koirien luonteeseen on erityisesti kiinnitettävä huomiota, koska rodussa on alkanut esiintyä arkuutta. Vaikka rodulle hyväksyttäisiinkin tietynlainen välinpitämättömyys vieraita ihmisiä kohtaan, se ei saa pelätä käsittelyä. Toisaalta uroksilla on esiintynyt rähinöintitaipumusta toisia uroskoiria kohtaan. Nämä ei-toivotut luonteenpiirteet on huomioitava koiran arvostelussa ja palkitsemisessa.

3 Pää on kuiva, enemmän pitkänomainen kuin leveä, kallo ja kuono ovat yhtä pitkät. Sukupuolten ero pään vahvuudessa on selvä. Otsapenger on vähäinen, posket eivät ole korostuneet ja kallo vain hieman kaareva. Kuono on voimakas, tylpän kiilan muotoinen, ei suippo. Kirsu mustavalkoisilla koirilla musta, muun värisillä ruskea. Kuononselkä on leveä ja suora. Huulet ovat tiiviit. Normaali leikkaava purenta, P1 tai M3 hammaspuutos sallitaan, samoin kaksinkertainen P1. Silmät keskikokoiset ja pyöreät tai hieman soikeat. Mustavalkoisilla koirilla silmien on oltava tummanruskeat, muun värisillä ruskeat. Ilme lempeä ja ystävällinen. Korvat ovat melko alas kiinnittyneet ja päänmyötäisesti riippuvat. Korvat ovat kohtuullisen pitkät, noin suupieleen ulottuvat ja muurauslastan muotoiset. Korvahapsut ovat pitkät korvan tyvessä ja lyhenevät kärkeä kohden. Karva on suoraa tai hieman aaltoilevaa eikä saa ulottua yli korvalehden. Kaula on lihaksikas, lyhyehkö ja pyöreä, pään asento yleensä matala. Ei löysää leuanalustai kaulanahkaa. tyypillisiä virheitä liian raskas pää löysää nahkaa ja runsaat huulet liian leveä kallo, pyöristynyt kallo, voimakas otsapenger korostuneet, liian voimakkaat posket lyhyt pää tai liian lyhyt kuono

4 vaaleat silmät tai keltaiset, petolinnun silmät liian ylös asettuneet korvat, jotka eivät taitu poskenmyötäisesti vakava virhe: selkeästi kiharakarvaiset korvat Oikeantyyppinen pää vaaleat silmät

5 vaaleat silmät

6 Pään virheitä Riippuvat huulet Hieman raskas, voimakkaat posket Lyhyt pää, voimakas otsapenger, pyöreä kallo Alas kiinnittyneet korvat Kevyt pää Pitkät korvahapsut

7 Rungoltaan voimakasrakenteinen ja lihaksikas, mutta ei liian raskas. Rintakehä on pitkä ja syvyyttään leveämpi, jolloin eturaajat ovat melko kaukana toisistaan. Rintakehä ei ulotu kyynärpäiden alapuolelle, kylkiluut ovat selvästi kaareutuneet. Selkä on suora ja melko pitkä ja lantio vain hieman viisto ja alalinja vain hieman kohoava rungoltaan suorakaiteen muotoinen. Hyvät etu- ja takakulmaukset, raajaluuston on oltava tarpeeksi vankka jotta koira vaikuttaa tasapainoiselta. Käpälät ovat soikeat, tiiviit ja päkiät paksut. Häntä ulottuu kintereisiin, alas kiinnittynyt, asennoltaan riippuva, mutta viimeinen kolmannes kaartuu ylöspäin ja koiran liikkuessa kohoaa. Häntä ei saa kiertyä! Hännän karvapeite on pitkää ja tuuheaa, ei kiharaa eikä laineikasta. tyypillisiä virheitä kokonaiskuvaltaan kevytrakenteinen puutteellinen lihaskunto kapea rintakehä, kylkiluut eivät ole riittävän kaarevat ja koira vaikuttaa litteältä takakorkeus jyrkkä lantio puutteelliset kulmaukset kokonaisuuteen nähden ohut raajaluusto litteät tai löysät käpälät selän päälle kiertyvä häntä Oikean tyyppisiä uroksia ja narttuja

8

9

10 Liikkeet tarmokkaat, tasapainoiset ja vaivattomat. Etuliikkeet saattavat vaikuttaa hieman leveiltä. Liikkeessä pään asento on matala. Karvapeite on kauttaaltaan pitkää ja kiiltävää ja suoraa ja rungon myötäistä. Ainoastaan rungon takaosassa karva saa olla hieman laineikasta. Tuuhea kaulus ja hapsutus rinnassa, hännässä ja raajojen takaosassa. Rotua ei trimmata. Väriltään stabyhoun on musta, ruskea tai oranssi valkoisin merkein. Pisteet ja pilkut valkoisessa värissä ovat sallittuja. Mieluiten yksivärinen pää, mutta piirto tai läsi tai valkoinen kirsun ympärys ovat sallittuja. Rodussa joskus esiintyvät kolmivärisyys tai tanmerkit sekä valkoisen värin puuttuminen ovat hylkäävä virhe. tyypillisiä virheitä: puutteellinen raajojen hapsutus avoin karvapeite, jolloin se ei ole suojaava hylkäävä virhe: kihara karvapeite Tasapurenta

11 Virheitä: tasapurenta liian raskas pää, liian leveä tai pyöreä kallo heikko selkä tai raajaluusto selälle kiertyvä häntä voimakkaasti laskeva lantio Vakavia: liikaa rungon alle jäävät raajat seistessä tai liikkuessa elegantti tai suloinen ulkonäkö matalaraajaisuus kapea rintakehä ja litteät kyljet Hylkääviä virheitä aggressiivisuus tai liiallinen arkuus selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen virheellinen rotutyyppi ylä- tai alapurenta hammaspuutokset (paitsi P1 tai M3) hyvin kihara karva muu kuin rotumääritelmässä mainittu väri tai valkoisen värin puuttuminen Rotumääritelmä: Yleisimpiä virheitä liian raskas liian kevyt

12 kapea etuosa pehmyt selkä ja takakorkeus pehmeä ja avoin karvapeite virheellinen hännän asento

13 Keskustelua?

ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER

ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER Alkuperämaa Saksa FCI:n numero: 118b, luokitus: ryhmä 7 kanakoirat Käyttötarkoitus: monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira Käyttökoetulos vaaditaan laatineet

Lisätiedot

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta

Lisätiedot

Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua

Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua vrt. rotumääritelmävertailua Historia Rotujen historia on sama noin 1950-luvulle saakka. Alkuperäinen metsästyskoiratyyppi oli 1900-luvulle tultaessa pitkälti kadonnut rotuun risteytettyjen länsimaisten

Lisätiedot

Kainkoira, kishu ja shikoku. Rotumääritelmävertailua

Kainkoira, kishu ja shikoku. Rotumääritelmävertailua , kishu ja shikoku Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Metsästys Seurakoira Villisika ja peura Villisika ja peura Suurriista,esim.villisika Yleisvaikutelma Keskikokoinen Tasapainoinen Vankarakenteinen

Lisätiedot

KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen

KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen KORTHALSINGRIFFONI Kuva Totti Turunen Saksanseisojakerho ry 2013. Laatinut Raija Tammelin SKL rotumääritelmä 107a. Koshyk C. Pointing Dogs, Volume one, The Continentals. Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben

Lisätiedot

Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, owczarek podhalanski

Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, owczarek podhalanski Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, slovakiancuvac ja owczarek podhalanski Elena Ruskovaara Rotujen yhteinen tausta Huomioi käyttötarkoitus ja historia Laumanvartijarotujen lähestyminen; minkälainen on

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: REKISTERINUMERO: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: VANHEMMAT: KASVATTAJA: TUNNISTUSMERKINTÄ: SUKUPUOLI: UROS UROKSELLA

Lisätiedot

RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska

RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska Ryhmä: 7 FCI:n numero: 175 Hyväksytty: FCI 23.1.2009 Kennelliitto 30.6.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES

RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES Kuva Craig Koshyk Saksanseisojakerho ry 2013 Laaatinut Raija Tammelin FCI:n numero: 133 Hyväksytty: FCI 7.8.1998 SKL-FKK 29.8.2006 Suomen Kennelliitto- Finska

Lisätiedot

HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa

HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 2 FCI:n numero: 190 Hyväksytty: FCI 12.1.1998 SKL-FKK 13.5.2000 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: Käyttökoira. FCI:N LUOKITUS:

Lisätiedot

ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA

ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA Piirrokset (C) Seija Kaarlela ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA YLEISVAIKUTELMA Tiibetinterrieri on ääriviivoiltaan neliömäinen. Kriteerit neliömäisyyden mittaamiseksi: 1. Säkäkorkeus ja pituus lapakulman kärjestä

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonnen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Huisin Grand Legend REKISTERINUMERO: FI14804/15 TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: 29.12.2014

Lisätiedot

STABIJHOUN 1/6 (STABIJHOUN) Alkuperämaa: Alankomaat

STABIJHOUN 1/6 (STABIJHOUN) Alkuperämaa: Alankomaat Ryhmä: 7 FCI:n numero: 222 Hyväksytty: FCI 30.5.2015 Kennelliitto 19.4.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry STABIJHOUN 1/6 (STABIJHOUN) Alkuperämaa: Alankomaat Pohjoismainen Kennelunioni Dansk

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Tulimaan Valo Rekisterinumero FI33062/12 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 22.4.2012 ika 25.7.2015 N

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS - ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Laika Rekisterinumero FI46299/10 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 15.7.2010 ika

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Marvillan Elizeija REKISTERINUMERO: FI54161/13 TUNNISTUSMERKINTÄ: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA:

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Craig Koshyg EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä

Lisätiedot

ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira

ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira YLEISVAIKUTELMA: - Alaskanmalamuutti, eräs vanhimmista arktisista

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 16.9.2012 Tyrnävä Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari(sihteeri) Minitiimin You Make Hearts

Lisätiedot

AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia

AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia Ryhmä: 3 FCI:n numero: 7 Hyväksytty: FCI 22.11.2012 Kennelliitto 11.12.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia Pohjoismainen

Lisätiedot

VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi

VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi Ryhmä: 1 FCI:n numero: 347 Hyväksytty: FCI 12.8.2011 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi Pohjoismainen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Mutkis Jare Räppääjä REKISTERINUMERO: FI38961/13 TUNNISTUSMERKINTÄ: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA:

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Craig Koshyg EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä (epävirallinen

Lisätiedot

PONT-AUDEMERINSPANIELI (EPAGNEUL DE PONT-AUDEMER) Alkuperämaa: Ranska

PONT-AUDEMERINSPANIELI (EPAGNEUL DE PONT-AUDEMER) Alkuperämaa: Ranska PONT-AUDEMERINSPANIELI (EPAGNEUL DE PONT-AUDEMER) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Creig Koshyk Laatinut: Raija Tammelin, Saksanseisojakerho ry. 2012. Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä Creig Koshyk:

Lisätiedot

CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta

CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta Ryhmä: 3 FCI:n numero: 246 Hyväksytty: FCI 11.3.1997 SKL-FKK 19.5.1998 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta KÄYTTÖTARKOITUS: Alkuperäinen

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS - ULKOMUOTO Gloria G de la Serve de la hapelle d'lexadre Lori 25.7.2015 1(8) Paikka Hämeenlinna ika 25.7.2015 rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Gloria G de la Serve de la hapelle

Lisätiedot

PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa

PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 7 FCI:n numero: 117 Hyväksytty: FCI 17.9.2014 Kennelliitto 28.10.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE x PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 16.9.2012 Tyrnävä Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari(sihteeri) Susadan Yaper REKISTERINUMERO:

Lisätiedot

BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink

BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE HISTORIA Buhundin tyyppisiä pystykorvia on ollut joka puolella pohjoista havumetsävyöhykettä jo esihistoriallisella ajalla. Koirien luurankoja on löydetty mm. vanhoista

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Lahti 19.10.2014 Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Rainer Vuorinen Pia Enlund Peltsun Boop-Jedi Warrior REKISTERINUMERO: FI35188/09 TUNNISTUSMERKINTÄ: siru

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS - ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Lexa Rekisterinumero FI46302/10 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 15.7.2010 ika

Lisätiedot

SVKL:n erikoiskoulutus SLOUGHI

SVKL:n erikoiskoulutus SLOUGHI SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 SLOUGHI Sloughi, FCI 188 Alkuperämaa Marokko KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. LYHYT HISTORIAOSUUS: Slougheja on ollut Pohjois- Afrikassa jo vuosisatojen

Lisätiedot

HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa

HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 7 FCI:n numero: 232 Hyväksytty: FCI 13.3.2008 Kennelliitto 16.2.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen

Lisätiedot

KARAATIN SÄKENÖIVA SHANNON

KARAATIN SÄKENÖIVA SHANNON JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska

COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska Ryhmä: 9 FCI:n numero: 283 Hyväksytty: FCI 25.11.1999 SKL-FKK 5.4.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

Kanarianpodenco. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011

Kanarianpodenco. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 SVKL:n erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 Kanarianpodenco Kanarianpodenco Kanarianpodenco http://www.kelb-tal-fenek.de/podcan/pcbilder.htm Kanarianpodenco Kanarianpodenco, FCI 329 Alkuperämaa Kanariansaaret

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Nuutuksen Vellamo Rekisterinumero ER41412/11 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 3.6.2011 N ika 26.7.2015

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS - ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Poppenspaler's Ines Rekisterinumero FI39899/14 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 14.7.2013

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Lahti 19.10.2014 Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Rainer Vuorinen Pia Enlund Foula's secret Who REKISTERINUMERO: FI16726/12 TUNNISTUSMERKINTÄ: 2E+14 TUONTIKOIRA/TUONTIMAA:

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Pessintassun Drummerboy Pate,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Pessintassun Drummerboy Pate, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Pessintassun Drummerboy Rekisterinumero FI26882/13 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Joiku du Soleil du Ventoux Joiku,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Joiku du Soleil du Ventoux Joiku, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Joiku du Soleil du Ventoux Rekisterinumero FI55888/14 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuts Over Coria Coria

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuts Over Coria Coria BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Nuts Over Coria Rekisterinumero ER34412/14 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND)

VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND) VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND) Alkuperämaa: Tanska Vanhatanskankanakoira on ja tulee edelleenkin olemaan metsästyskoira Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuutuksen Drio Drio,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuutuksen Drio Drio, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Nuutuksen Drio Rekisterinumero FI25390/15 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

HOLLANNINPELTOPYYKOIRA DRENTSCHE PATRIJSHOND

HOLLANNINPELTOPYYKOIRA DRENTSCHE PATRIJSHOND HOLLANNINPELTOPYYKOIRA DRENTSCHE PATRIJSHOND FCI 224 Alkuperämaa Hollanti Ryhmä 7 seisojat Alaryhmä 1.2. mannermaiset spanielityyppiset Käyttötarkoitus: seisova lintukoira, käyttökoetulos vaaditaan laatinut

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuutuksen Doris Doris,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuutuksen Doris Doris, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Nuutuksen Doris Rekisterinumero FI25385/15 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä

VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 9 FCI:n numero: 352 Hyväksytty 12.6.2006 SKL-FKK 24.10.2007 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel

Lisätiedot

SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH

SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH Azawakh, FCI 307 Alkuperämaa Mali KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. Paimentolaiset arvostivat yhtä lailla sen kauneutta kuin kumppanuutta. LYHYT

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS Pessintassun ice Hessu 25.7.2015 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Pessintassun ice Rekisterinumero FI26883/13 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika

Lisätiedot

TRU LEE A GRANDGABLES BOY

TRU LEE A GRANDGABLES BOY JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia

MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia Ryhmä: 6 FCI:n numero: 361 Hyväksytty: FCI 12.10.2018 Kennelliitto 12.2.2019 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Tulimaan Magnificent Star,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Tulimaan Magnificent Star, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Tulimaan Magnificent Star Rekisterinumero FI14611/15 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html

Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Alkuperäismaa: Meksiko Uusimman rotumääritelmän julkaisupäivä: 28.01.2014 (ei vielä suomennettu)

Lisätiedot

SVKL:n erikoiskoulutus Unkarinvinttikoira. Magyar agar

SVKL:n erikoiskoulutus Unkarinvinttikoira. Magyar agar SVKL:n erikoiskoulutus 25.2.2017 Unkarinvinttikoira Magyar agar Unkarinvinttikoira, FCI 240 Alkuperämaa Unkari KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästävä ja kiinniottava koira, joka metsästää näkönsä avulla. Myös hajuaisti

Lisätiedot

JEONAN QUITE A SHOW JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE. Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen KOIRAN TIEDOT

JEONAN QUITE A SHOW JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE. Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen KOIRAN TIEDOT JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

COPYSTYLE CREME CARAMEL

COPYSTYLE CREME CARAMEL JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 16.9.2012 Tyrnävä Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari(Sihteeri) Amor'jade Born To Be Nice REKISTERINUMERO:

Lisätiedot

HUISIN MY MELODY JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE. Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen KOIRAN TIEDOT

HUISIN MY MELODY JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE. Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen KOIRAN TIEDOT JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuts Over Elda Elda,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuts Over Elda Elda, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Nuts Over Elda Rekisterinumero ER34411/14 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

PIENIMÜNSTERINSEISOJA KLEINER MÜNSTERLÄNDER

PIENIMÜNSTERINSEISOJA KLEINER MÜNSTERLÄNDER PIENIMÜNSTERINSEISOJA KLEINER MÜNSTERLÄNDER Alkuperämaa: Saksa Käyttötarkoitus: monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira FCI:n numero: 102 luokitus: ryhmä 7 kanakoirat alaryhmä 1.2 mannermaiset pitkäkarvaiset

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Oulu 16.9.2012 Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari(sihteeri) Nenitan Arctic Royal REKISTERINUMERO:

Lisätiedot

PILVIMARJAN CONSTANTIJN

PILVIMARJAN CONSTANTIJN JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Ulpukan Enjoy

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Ulpukan Enjoy BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka Sastamala Aika 13.-14.7.2013 Arvioija Markku Santamäki Koiran nimi Ulpukan Enjoy Rekisterinumero FI33054/11 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Ulpukan Bella Mia 13.-14.7.2013

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Ulpukan Bella Mia 13.-14.7.2013 BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka Sastamala Aika 13.-14.7.2013 Arvioija Markku Santamäki Koiran nimi Ulpukan Bella Mia Rekisterinumero FIN21239/08 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi

LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi Ryhmä: 5 FCI:n numero: 14 Hyväksytty: FCI 27.5.2014 Kennelliitto 2.9.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa

APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 2 FCI:n numero: 186 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Tiuku Rekisterinumero FI54550/07 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 25.9.2007 N ika 26.7.2015 Ikä 7 v 10 kk Koiran

Lisätiedot

CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko

CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko Ryhmä: 9 FCI:n numero: 218 Hyväksytty: FCI 15.9.2010 Kennelliitto 1.12.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko Pohjoismainen Kennelunioni Dansk

Lisätiedot

KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat

KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat Ryhmä: 8 FCI:n numero: 314 Hyväksytty: FCI 19.01.2011 Kennelliitto 10.1.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat Pohjoismainen

Lisätiedot

ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti

ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti Ryhmä: 5 FCI:n numero: 289 Hyväksytty: FCI 3.7.2018 Kennelliitto 23.10.2018 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti Pohjoismainen

Lisätiedot

CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia

CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia Ryhmä: 5 FCI:n numero: 199 Hyväksytty: FCI 3.11.1999 SKL-FKK 23.2.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

HOLLANNINPELTOPYYKOIRA 1/6 (DRENTSCHE PARTRIJSHOND) Alkuperämaa: Hollanti

HOLLANNINPELTOPYYKOIRA 1/6 (DRENTSCHE PARTRIJSHOND) Alkuperämaa: Hollanti Ryhmä: 7 FCI:n numero: 224 Hyväksytty: FCI 17.5.2016 Kennelliitto 21.3.2017 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HOLLANNINPELTOPYYKOIRA 1/6 (DRENTSCHE PARTRIJSHOND) Alkuperämaa: Hollanti Pohjoismainen

Lisätiedot

Lapinporokoira Rotumääritelmän tulkinta-ohje

Lapinporokoira Rotumääritelmän tulkinta-ohje Lapinporokoira Rotumääritelmän tulkinta-ohje Lappalaiskoirat ry 2010 Kuvat: Kaisa Hurme, Taru Vallius, Marja Talvitie ja joku tuntematonkin Hieno uros Hieno narttu Omaksi rodukseen lapinporokoira erotettiin

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS id di arbochos Reiau de Prouvenco id 26.7.2015 Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi id di arbochos Reiau de Prouvenco Rekisterinumero FI10777/09 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä

Lisätiedot

GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska

GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska Ryhmä: 6 FCI:n numero: 66 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 Kennelliitto 3.12.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS sio de la ale des Rouleaux Luna 25.7.2015 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi sio de la ale des Rouleaux Rekisterinumero FIN11046/06 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä

Lisätiedot

BARBET ROTUKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) N'Mea Culpa de la Cale des Rouleaux Tyyne

BARBET ROTUKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) N'Mea Culpa de la Cale des Rouleaux Tyyne BARBET ROTUKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Saarijärvi 29.-30.6.2019 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi N'Mea Culpa de la Cale des Rouleaux Rekisterinumero FI47453/17 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Antero Hämäläinen KOIRAN NIMI Nemo PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia

FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia Ryhmä: 2 FCI:n numero: 225 Hyväksytty: FCI 12.1.1993 SKL-FKK 10.8.1993 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia KÄYTTÖTARKOITUS: Vahtikoira

Lisätiedot

TSEKINSEISOJA CESKY FOUSEK Tsekin tasavalta

TSEKINSEISOJA CESKY FOUSEK Tsekin tasavalta TSEKINSEISOJA CESKY FOUSEK Tsekin tasavalta Kuva Creig Koshyk Saksanseisojakerho ry Laatinut Raija Tammelin TSEKINSEISOJA (CESKÝ FOUSEK) FCI:n numero 245, Hyväksytty: FCI 7.8.1998, Suomen Kennelliitto

Lisätiedot

RUOTSINLAPINKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje

RUOTSINLAPINKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje RUOTSINLAPINKOIRA - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje 1 RUOTSINLAPINKOIRA (Svensk Lapphund) Alkuperämaa: Ruotsi Ryhmä 5 FCI:n numero 135 Hyväksytty: FCI 22.9.2000 SKL-FKK 20.10.2001 KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

AUVERGNENSEISOJA (BRAQUE D AUVERGNE) Alkuperämaa: Ranska

AUVERGNENSEISOJA (BRAQUE D AUVERGNE) Alkuperämaa: Ranska AUVERGNENSEISOJA (BRAQUE D AUVERGNE) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Craig Koshyk Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä / FCI 2.4.2004, SKL-FKK 20.2.2008

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna ika 26.7.2015 rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Nuutuksen Vasco Rekisterinumero ER41411/11 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 3.6.2011 N Ikä 4 v 1 kk Koiran

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuts Over Zaragoza Tuu-tikki,

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Nuts Over Zaragoza Tuu-tikki, BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka ja aika Sammatti, 10.6.2017 Arvioija Riitta Niemelä Koiran nimi Nuts Over Zaragoza Rekisterinumero ER34410/14 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari

PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari Ryhmä:1 FCI:n numero:55 Hyväksytty: FCI 6.12.2013 Kennelliitto 4.2.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel Klub Hundaræktarfélag

Lisätiedot

AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat

AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat Ryhmä: 8 FCI:n numero: 167 Hyväksytty: FCI 22.1.1999 Kennelliitto 24.3.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Kimmo Pljo KOIRAN NIMI Nirppu PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

BOSTONINTERRIERI 1/5 (BOSTON TERRIER) Alkuperämaa: Yhdysvallat

BOSTONINTERRIERI 1/5 (BOSTON TERRIER) Alkuperämaa: Yhdysvallat Ryhmä: 9 FCI:n numero: 140 Hyväksytty: FCI 24.6.2014 Kennelliitto 2.9.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BOSTONINTERRIERI 1/5 (BOSTON TERRIER) Alkuperämaa: Yhdysvallat KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N

Lisätiedot

SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa

SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 3 FCI:n numero: 103 Hyväksytty: FCI 26.5.2015 Kennelliitto 25.8.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO. Paikka: Raisio aika: ##### sp narttu rek.nro FIN14135/07 Isä: Kärradalens Hasse Husbock

JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO. Paikka: Raisio aika: ##### sp narttu rek.nro FIN14135/07 Isä: Kärradalens Hasse Husbock SKV Numero JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: ##### Nimi: synt: Stenrikas Hurtiga Hedda 11.7.2006 sp narttu rek.nro FIN14135/07 Isä: Kärradalens Hasse Husbock rek.nro S47901/2002 Emä: Stenrikas

Lisätiedot

Uros Syntynyt: FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02

Uros Syntynyt: FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Uros Syntynyt: 21.5.2009 HAKIAVAN LUTUKKA FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Emä: HAKIAVAN HOPEA FIN28405/02 Paino 7,50 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin tasavalta.

TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin tasavalta. Ryhmä: 7 FCI:n numero: 245 Hyväksytty: FCI 7.8.1998 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Marko Herraniemi KOIRAN NIMI Kaikenriistan Luja PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina

Lisätiedot

SKV. JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: 14.7.2007. Numero

SKV. JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: 14.7.2007. Numero SKV Numero JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: 14.7.2007 Nimi: Jaxonville Leo Lottovoitto synt: 18.6.2006 sp uros rek.nro FIN35240/06 Isä: Cimillan Indescribable rek.nro FIN31258/98 Emä: Stenrikas

Lisätiedot

Ryhmä: 1. FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI Kennelliitto

Ryhmä: 1. FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI Kennelliitto Ryhmä: 1 FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI 23.1.2009 Kennelliitto 18.2.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PICARDIENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER DE PICARDIE) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Susanna Pulkkinen KOIRAN NIMI Loistawan Bruce PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina

Lisätiedot

SOMMERVILLE MAGICAL MYTH

SOMMERVILLE MAGICAL MYTH JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen,

Lisätiedot